Pakkaspäivät. Mystinen matkaaja: Tanssiesitys ihmeellisen aarteen salaisuudesta Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pakkaspäivät. Mystinen matkaaja: Tanssiesitys ihmeellisen aarteen salaisuudesta Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23"

Transkriptio

1

2 Tammikuussa on Kuopiossa tarjolla lasten- ja nuortenkulttuurin runsaudensarvi kymmenine tapahtumineen, näyttelyineen ja esityksineen. Joka vuosi järjestettävillä Pakkaspäivillä tanssi ja kulttuuri levittäytyvät pakkasessa kylpevään kaupunkiin. Luvassa on lumisia puuhia, jännittävää tekemistä ja näkemistä sisällä ja ulkona. Puistojuhla Valkeisenlammella avaa Pakkaspäivät su klo Juhla järjestetään säävarauksella. Lisätietoja ja päiväkohtainen aikataulu osoitteessa Järjestäjä: Itäinen tanssin aluekeskus yhteistyössä Kuopion kaupungin ja kulttuuritoimijoiden kanssa Oikeudet muutoksiin pidätetään. = päivähoito = alakoulut = yläkoulut = lukiot Mystinen matkaaja: Tanssiesitys ihmeellisen aarteen salaisuudesta Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 Mystinen Matkaaja kulkee maailmankolkasta toiseen käyden mitä ihmeellisimmissä koloissa ja kodeissa, toreilla ja taloissa. Mystisellä Matkaajalla on mukanaan ihmeellinen aarre, jolla voi parantaa alakuloa, kiukkua, kateutta ja muita surullisia olotiloja. Varjoissa vilahtelee kuitenkin outo Tumma Hahmo, joka haluaa varastaa aarteen itselleen. Kuka aarteen lopulta saa ja kuka Tumma Hahmo oikein on? Tule seuraamaan jännittävää fantasiaseikkailua läpi ihmeellisten maailmojen ja selvitä aarteen salaisuus. Savonia Ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat esittävät valloittavan seikkailun ison orkesterin säestyksellä. Koreografia ja konsepti: Virve Varjos Kapellimestari: Atso Almila Musiikin toteutus: Kuopion kaupunginorkesteri Pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen Valosuunnittelu: Kuopion Musiikkikeskus / Kari Koponen Päiväesitykset: klo 9 ja klo 9 ja klo 9 ja 10 Liput: lapset 3, ohjaajat veloituksetta Perhe-esitykset: klo klo klo klo 13, 14 ja 15 Liput: 13,50 / 9,50 / 6,50 Perhelippu: 35 (sis. 2 aikuista ja 2 lasta) Esityksen kesto: noin 30 min. Suositellaan yli 3-vuotiaille. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 / lippu. Lipunmyynti ja varaukset: Kuopion Musiikkikeskus Palvelunumero (1,97 /min. + pvm) Yhteistuotanto: Kuopion Musiikkikeskus, Itäinen Tanssin aluekeskus ja Savonia- Ammattikorkeakoulu/Musiikki ja tanssi ennen perhe-esityksiä klo alkaen Musiikkikeskuksen Valohallissa esiintyy Pakkasviikon hengessä Kuopion konservatorion tanssikoulun oppilaita ja Kuopion yhteiskoulun musiikkilukion tanssilinjalaisia. Pakkasen palvelijat tanssivat Musiikkikeskuksessa klo

3 Pakkasen palvelijat Tanssivat Pakkasen palvelijat vaeltavat tanssien ja liikkuen kaupungissa koko viikon ajan. Törmäät heihin Pakkaspäivien tapahtumapaikoilla. Koreografia ja ohjaus Kira Riikonen. Katso ajat ja paikat ohjelmistosta (Kino Kuvakukko, Kuopion Musiikkikeskus, Kuopion taidemuseo ja Kuopion kirjasto). Naamiotyöpaja klo 16 18, 7 12-vuotiaille klo 16 18, vuotiaille Kuopion kaupunginkirjasto, Maaherrankatu 12 Työpajassa tutustutaan naamionäyttelemisen perusteisiin teatteri- ja liikeimprovisaation keinoin. Miten saada naamiohahmon tunteet, toiminta ja reaktiot fyysisesti näkymään? Teemana Mystinen matkaaja -tanssiteoksen hahmot ja tarina. Ohjaajana tanssitaiteen maisteri Anniina Aunola. Ilmoittautumiset: anniina.aunola@gmail.com Vapaa pääsy Pakkasen palvelijat tanssivat pääkirjastolla klo Kauneimmat lastenlaulut klo Alavan kirkko, Keihäskatu 5 Piipahda laulamaan ja kuuntelemaan vanhoja ja uusia lasten hengellisiä lauluja. Ripauksella afrikkalaisia sävelmiä höystetyssä yhteislaulukonsertissa mukana Alavan lapsikuoro ja soittajat, King s Kids -laulu- ja tanssiryhmä, Popo Salami, Leila Savolainen, Ossi Jauhiainen, Sirpa Pesonen ja Pirjo Kuula. Kuumaa mehua ja piirakkatarjoilu. Sopii kaikenikäisille. Vapaa pääsy Hassut hurjat hirviöt klo 13 Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27 Hassut hurjat hirviöt (Where the Wild Things Are, USA, 2009) -elokuva tuo rakastetun satukirjan elokuvakankaille. Siinä väärinymmärretty Max-poika pakenee hurjien hirviöiden maahan ja mahtava seikkailu alkaa. Elokuva on osuva ja paikoin haikeakin kuvaus lapsuudesta ja elokuva antaa samaistumisen kohteita ja miettimisen aiheita niin lapsille kuin aikuisille. Suomenkielinen tekstitys. K-7. Liput: 5, ovelta noin puolta tuntia ennen esitystä. Tiedustelut: ISAK ry, puh. (017) Pakkasen palvelijat tanssivat Kino Kuvakukossa klo Lumiukon luutatanssi klo (1. ryhmä) ja klo (2. ryhmä) Taidekoulu Pikku Pikasso, Lapinlinnankuja 2 Lumiukon luutatanssi on esikoulu- ja alakouluikäisille suunnattu toimintatuokio, jossa etsitään siveltimellä musiikista viivan rytmiä, värien sävyjä ja lumiukkoa luutineen. Ryhmäkoko max. 12 lasta. Pääsymaksu 1 / lapsi. Lisätiedot ja varaukset: Eija Räisänen, puh , pikku.pikasso@dnainternet.net Pakkaskino Päiväkoti-ikäisille esitettävät Videotivolielokuvat ovat kooste Tampereella vuosittain järjestettävästä kansainvälisestä videokatselmuksesta, jonka ohjelmisto koostuu lasten ja nuorten itsensä tekemistä elokuvista. Esitykset järjestetään Kino Kuvakukossa ja Kallaveden koulun auditoriossa, Petosella. Elokuvaesityksiin on ilmoittauduttava ennakolta. Esitykset ovat ilmaisia päiväkodeille ja muille osallistujille, mutta muista kustannuksista huolehtivat osallistujat itse (esim. kuljetuskustannukset). Ohjelma: Kino Kuvakukko Klo 9.15 esitys 2 5 v.: Videotivoli kooste lasten tekemistä elokuvista. Kesto n. 30 min. Klo esitys 5 6 v.: Videotivoli kooste lasten tekemistä elokuvista. Kesto n. 40 min.

4 Ilmoittautumiset ja klo välisenä aikana Paul Staufenbielille, puh. (017) tai viikolla 3 paul.staufenbiel@kuopio.fi. Kallaveden koulun auditorio klo 9 esitys 2 5 v.: Videotivoli kooste lasten tekemistä elokuvista. Kesto n. 30 min. klo 9.45 esitys 5 6 v.: Videotivoli kooste lasten tekemistä elokuvista. Kesto n. 40 min. Elokuvaesitysten sisältö on sama kuin kuin Kino Kuvakukossa. Ilmoittautumiset ja klo välisenä aikana Mussu Hyökylle Pölläkänlahden päiväkotiin, puh Pakkassirkus Tirehtööri Kuopion Sirkus, Kulttuuriareena 44, Kauppakatu 44 Kuopion Sirkuksen pakkassirkusesitys Tirehtööri kertoo tarinan, jossa sirkusta johtaa eräs ilkeä tirehtööri. Kesto 1,5 2 h. Ikäsuositus 6 v. ylöspäin klo klo klo 10 ja klo klo 10 ja klo klo klo klo klo klo 13 ja klo 18 Liput: 10 / 8, Kuopion Sirkus puh Sammakkosaaren vanki nukketeatteriesitys Nukketeatteri Satuaarre Kuopion Kartano, Torikatu 28 Nukketeatteri Satuaarre esittää koko perheen iloksi perinteisiä satuja, joissa on syvällinen ja kasvattava sanoma klo 8.30, 9.30 ja klo klo 15 Liput: 5, puh Kummitus Oskari -nukketeatteriesitys klo 9, 10 ja 11 Kuopion kaupunginkirjaston satuhuone Maaherrankatu 12 Nukketeatteri Tädit esittää näytelmän Kummitus Oskari pääkirjaston satuhuoneessa. Oskari vasta harjoittelee ihmisten säikyttelyä, joten esitys ei ole kovin pelottava. Kesto: n. 30 min. Ikäsuositus: 3 7-vuotiaille. Liput: ilmaisia pääsylippuja saa pääkirjaston lastenosastolta klo 10 alkaen, jolloin alkaa myös puhelinvarausten vastaanotto. Lisätiedot ja varaukset: puh. (017) Kauhua ja jännitystä museossa: Verenhimoiset vampyyrit Kuopion museo, Kauppakatu 23 Vampyyreja on todella olemassa - nimittäin tropiikin viidakoissa. Miten vampyyritarinat ovat saaneet alkunsa, ja millaisia ovat viidakon todelliset vampyyrit? Lisätietoja: Karmeat käräjät Kuopion korttelimuseo, Kirkkokatu 22 Tositarinat voivat olla kamalampia kuin yksikään keksitty kummitusjuttu luvulla eräässä korttelimuseon talossa toimivat käräjät, joilla tuomittiin armotta mm. noituudesta epäiltyjä. Ei ihme, että korttelin tienoilla saattaa vieläkin vaeltaa syyttömästi tuomittujen sieluja... Lisätietoja:

5 Musta enkeli ja muuta mystiikkaa Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35 Tunnetun kuopiolaistaiteilijan PAUNO POHJOLAISEN näyttelyssä kohtaat Haltiattaria ja Mustan enkelin, aistit yön pimeyttä ja rajuilman lähestymistä. Suurikokoiset taideteokset kertovat tarinoita esimerkiksi urhoollisesta Yrjöstä, joka voitti pahan lohikäärmeen. LINTUKOTO METSÄSTÄ MAAILMALLE perusnäyttelystäkin löydät kummallisuuksia kuten ötökäksi muuttuneen naisten kengän, kärpäsen siivin koristellun liivin tai naulasta roikkuvan teippiukkelin. Lisäksi Pakkaspäivien ajan on esillä Marja Kolun jännittävä ÄÄNIKAAPPI, jonka sisällä voit kuulla merkillisiä ääniä. Opetustilassa kaikille avoin työpaja, jossa voi tehdä omia tulkintoja näyttelyiden teoksista. Työpajaan mahtuu kerrallaan enintään 12 henkeä. Omatoimiseen työskentelyyn on myös piirustuskaappi käyttövalmiina. Taidemuseo avoinna: ti pe 10 17, ke 10 19, la su Liput: 3 / 2, vapaa pääsy alle 18-vuotiaille sekä keskiviikkoisin kaikille. Opastukset ja ryhmäkäynnit ovat päiväkoti- ja koululaisryhmille maksuttomia. Lisätiedot, varaukset ja ryhmäkäynnit: puh , Pakkasen palvelijat vierailevat taidemuseossa klo 10 ja klo 13 ja klo klo 13 Avoimet ovet klo 14 ja 16 Kuopion Tanssistudio Puijonkatu 23, Sektorin 4. kerros Tanssistudion avoimet ovet kutsuvat katsomaan tanssiesityksiä koulun oppilasryhmiltä. Luvassa balettia, jazzia, funky & showta, nykytanssia ja hiphoppia. Vapaa pääsy VB-valokuvakeskus Kuninkaankatu VB-valokuvakeskuksella on avoinna kaksi näyttelyä: Maria Kärkkäisen Pekinrinne - kasvun paikka ja Andréa Vannucchin Mistä arvaisin mikä sinulle on mieleen? Molempien kuvissa ihmisen elämänkaareen liittyvät tarinat ovat läsnä. Esikouluikäisille suunnatun tarinapajan ohjaajana on valokuvaaja Maria Kärkkäinen, joka johdattaa etsimään näyttelyjen kuvista tarinoita: mitä niissä tapahtuu, mitä kuvan ottamista ennen tai sen jälkeen tapahtuu. Lapset joko piirtävät, kirjoittavat (tai ohjaaja kirjaa) tai kertovat tarinansa, jotka ripustetaan kuvien yhteyteen muidenkin tutustuttaviksi Pakkaspäivien ajaksi. Tarinapaja klo Ilmoittautuminen: mennessä klo 9 16 välisenä aikana puh. (017) , info@vb.kuopio.fi Näyttelyt avoinna: ti, to, pe 11 17, ke 11 19, la su Pääsymaksut 3 / 2, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

6 Sampo Lappalainen (Z. Topelius) Nukketeatteri Sytkyt, Kuopion kaupunginteatterin Studio, Niiralankatu 2 Musiikkisatu kertoo Sampo-pojan seikkailusta tunturiluolaan Lapin noidan Hiiden luo. Tunnelmaa tuovat talvinen näyttämökuva lumineen ja revontulineen sekä Angelin tyttöjen nauhalta laulamat perinteiset joiut. Pääosaa näyttelevät Laukkas-Juhan lapinpukuiset nuket. Sovitus ja toteutus Juha Laukkanen. Kesto 20 min klo klo ja klo 9.15 ja Liput: 5 puh (1,97 /min.+pvm) arkisin klo ja esityspäivinä 12 alkaen esityksen alkuun asti. Luovien alojen keskus Myllyn työpajat Minna Canthin katu 4 C Tiedustelut: Akvaariotyöpaja Työpajassa tehdään pieni akvaario ja tutustutaan korusepän työhön vuotiaille. Mukaan mahtuu 10 hlöä/kerta. Ohjaajana koruseppä Matti Mattsson klo klo 9 11 ja klo 9 11 ja klo klo ja Kurssimaksu: 10, sis. materiaalin. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: puh , info@anyapro.fi Lasten Taitopaja Työpajassa tehdään heijastinkoru / reppukoru ja tutustutaan Taitokeskuksen kankaankudonnan työpajaan vuotiaille. Mukaan mahtuu 10 henkilöä/kerta. Ohjaajina Maria Väätäinen, Auli Koskinen ja Pirjo Hyvärinen klo 9 11, klo 9 11 ja 17 19, klo 9 11 ja 17 19, klo 9 11, la klo ja Kurssimaksu: 10 sis. materiaalin. Taitokeskus Kuopio, Minna Canthin katu 4. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: (017) , taitokeskus.kuopio@taitosavo.fi T-paidan tuunauspaja Työpajassa tuunataan oma teepaita ja tutustutaan tekstiilitaiteilijan työhön vuotiaille. Mukaan mahtuu 10 hlöä/kerta. Ohjaajana tekstiilitaiteilija Tarja Wallius klo klo 9 11 ja 17 19, klo 9 11 ja klo klo ja Kurssimaksu: 10, sis. materiaalin, oma paita mukaan. Uusi teepaita 10. Ilmoittautumiset, tiedustelut: puh , info@anyapro.fi

Kevät 2011. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut

Kevät 2011. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Kevät 2011 Kulttuurikello Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Kulttuurikello tarjoaa sylin täydeltä kulttuuria ja toimintaa, jokaiselle jotakin! Kulttuurikelloon

Lisätiedot

Viikon huipentuma Talven taikamaailma -tapahtuma su klo Hapelähteen lähiliikunta-alueella

Viikon huipentuma Talven taikamaailma -tapahtuma su klo Hapelähteen lähiliikunta-alueella Tervetuloa tammikuisiin taikoihin! Lasten ja nuorten tekemisen viikko monenlaisine kulttuuri- ja liikuntapuuhineen on katettu Kuopioon 22.1. 29.1. Perinteisillä Pakkaspäivillä on tänäkin vuonna mukana

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Kevät 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2012 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuurikello kuuluu kauas! Kuopion kulttuurikeväässä on valinnanvaraa. Vuosi lähtee käyntiin perinteisillä lasten ja nuorten Pakkaspäivillä,

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Kevät 2012. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2012. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2012 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuuri kuuluu koululaiselle! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena

Lisätiedot

Talven taikamaailma -tapahtuma

Talven taikamaailma -tapahtuma KUOPIOSSA 20.-26.1.2014 Sydäntalven aikaan vietetään jälleen perinteisiä Lasten ja nuorten Pakkaspäiviä. Tapahtumaviikolla 20. 26.1. on tarjolla monipuolisesti kulttuurin ja liikunnan sisältöjä. Iloa ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pakkaspäivät 2015. Pakkaspäivät-viikon huipentavat koko perheen Pakkasjuhlat

Lasten ja nuorten Pakkaspäivät 2015. Pakkaspäivät-viikon huipentavat koko perheen Pakkasjuhlat KUOPIOSSA 19.-25.1.2015 Lasten ja nuorten Pakkaspäivät 2015 Pakkaspäivät-viikon huipentavat koko perheen Pakkasjuhlat Sydäntalven aikaan vietetään jälleen perinteisiä Lasten ja nuorten Pakkaspäiviä. Tapahtumaviikolla

Lisätiedot

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 0 Kesäteatterit 2015 Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 1 SISÄLLYS IISALMI, Mansikkaniemen kesäteatteri... 1 Kauppa-auto... 1 Rakkaat Hölmöläiset,

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Suomen Kuntaliitto, 24 kaupunkia ja Cupore Cuporen raportissa Kuopion asukasluku 2016 on virheellinen,

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Kulttuurikansion toteutus

Kulttuurikansion toteutus Kulttuurikansio KULTTUURIKANSIO Perusopetuksen 9. luokan oppilas voi antaa erityisen näytön kulttuuri- ja taideaktiivisuudestaan toteuttamalla äidinkielen oppiaineeseen sisältyvän vapaavalintaisen Kulttuurikansiotehtäväkokonaisuuden.

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kesäkuu 2016

Korson asukaspuisto kesäkuu 2016 Ma 30.5. Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 Metsän väkeä -eläinaiheisia lauluja ja loruja Ti 31.5 Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 ASKARTELU-PAJA

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Kevät 2013. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2013. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2013 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuuri kuuluu koululaiselle! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6)

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) viikko 11 Kuvataidekoulu Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Klo:

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Syksy 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Syksy 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Syksy 2012 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Laitetaan yhdessä Kulttuurikello käymään, Kuopion kulttuuritarjonta tarjoaa mahdollisuuden tutustua monenlaisiin uusiin maailmoihin,

Lisätiedot

Syksy 2010. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut

Syksy 2010. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut Syksy 2010 Kulttuurikello Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut Tervetuloa kulttuurin täyteiseen syksyyn! Syksyn tullen on aika laittaa taidevaihde päälle. Kaupungista löytyy

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriviikko 2.-10.5.2009 kahdeksassa Kainuun kunnassa.

Lasten ja nuorten kulttuuriviikko 2.-10.5.2009 kahdeksassa Kainuun kunnassa. Lasten ja nuorten kulttuuriviikko 2.-10.5.2009 kahdeksassa Kainuun kunnassa. HEI HEI HEMMO! Tänä vuonna lasten ja nuorten oma kulttuuriviikko HEMMO tarjoaa ohjelmaa ja tekemistä kahdeksassa Kainuun kunnassa:

Lisätiedot

Kevät 2014. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2014. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2014 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Talven taikaa ja keveää kulttuurikevättä Älä lepää talviteloilla vaan nauti kulttuurista myös pakkasten paukkuessa. Talven tarjonnan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

KUOPIO JUHLII 2013 OHJELMA

KUOPIO JUHLII 2013 OHJELMA 1 KUOPIO JUHLII 2013 OHJELMA PERJANTAI 30.8.2013 Itä-Suomen Yliopisto, Luentosali L21, Snellmania-rakennus, Yliopistonranta 1 E www.uef.fi Tieteen päivät Kuopiossa - Kriisi uhka ja alku Klo 10 Tilaisuuden

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma

Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Ohjeet opiskelijoille elokuussa 2017 (lv. 2017 2018) Lisätiedot: susanna.koponen@lahti.fi ja p. 050 398 5775 www.lahti.fi/palvelut/koulutus/lukiokoulutus/lukiokoulutuksen-kulttuuriohjelma

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Rauman kaupunki Avoin varhaiskasvatus / leikkitoiminta Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Varhaiskasvatuskerhot tarjoavat

Lisätiedot

opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010

opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010 Kuopion kulttuuripalvelukeskus Kuopion Kulttuuripolku opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010 Kuopion kulttuuripalvelukeskus ja koulutuspalvelukeskus Sisällys 1. KULTTUURIPOLKU

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

syksy 2019 Riihimaen Nuorisoteatteri

syksy 2019 Riihimaen Nuorisoteatteri syksy 2019.. Riihimaen Nuorisoteatteri Kattilakosken perhe lähtee lomalle, mutta saavat kesänaapurikseen eriskummallisen parivaljakon. Vauhtia ja koomisia tilanteita ei tästä tarinasta puutu, kun lapset

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

MA 14.11. 10, 11 ja 12 10.00-12.00 12.00-15.00 12.00 OHJELMA Torsti kuutin sukellusseikkailut Saimaalla ja Jäätä rakastavat MLL:n Perhekahvila Saimaanharjun pleikkari-avoimet ovet Savitaipaleen lukion

Lisätiedot

I dare you to dive deep into. I assure you, all it takes is one bad day. Welcome. K16!!! the mind of a madman.

I dare you to dive deep into. I assure you, all it takes is one bad day. Welcome. K16!!! the mind of a madman. I dare you to dive deep into the mind of a madman. I assure you, all it takes is one bad day. Welcome. K16!!! Shows: 12.8., 18.8., 19.8. and 23.8. All at 19:00. Creators: Otto Haaparanta and Lauri Riihiaho

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6.

SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. SUURI NÄYTTÄMÖ 2011 - LAHTI - MA 30.5.-PE 10.6. MA 30.5.2011 KLO 07.40-10.15 LINJA-AUTO KULJETUS TRE-HKI (HÄMEENPUISTO 28 D) LUENTO-OSUUS TEATTERIKORKEAKOULU, Helsinki - Haapaniemenk. 6, HKI 53 -AUDITORIO

Lisätiedot

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015 KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015 KEVÄT 2015 KULTTUURIKELLO Valoisaa kulttuurikevättä! Älä nuku talviunta vaan nauti itse ja ryhmäsi kanssa vilkkaasta kulttuuritalvesta ja keväästä! Kulttuuri ja taide tarjoavat

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi

Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi Opastukset KEVÄT 2016 Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa eri toimipisteissä erilaisia opastuksia tietokoneen, internetin, palvelujen, ohjelmien ja laitteiden käytössä. Opastukset ovat maksuttomia. Tutustu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas Kuopion kaupunki Kunnan tehtävä 3 Järjestää kulttuuritoimintaa Saavutettavuus ja monipuolinen käyttö Edellytysten luominen

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä: 9.1.2019 ANTOISAA VUODENALKUA Vuoden alun terveiset ARXista heti alkuvuoteen on muutama tärkeä ilmoittautuminen. Työpajailemaan ja opastuksille ARXiin ja Taidemuseolle sekä viikolla 12 järjestettävään

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Kulttuurirohdot. hyvinvointia edistävä

Kulttuurirohdot. hyvinvointia edistävä Kulttuurirohdot Piristä omaa ja läheisesi päivää kulttuurirohdoilla. Tähän esitteeseen on koottu ikäihmisille suunnattuja, Kuopion alueen kulttuurielämyksiä kevätkaudelle 2015. Seuraava Kulttuurirohdot

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia ITÄMAINEN TANSSI Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN PÄIVÄ 18.4. Ohjelman muutokset mahdollisia. Seuraa sivua!

KESKI- SUOMEN PÄIVÄ 18.4. Ohjelman muutokset mahdollisia. Seuraa sivua! KESKI- SUOMEN PÄIVÄ 18.4. Ohjelman muutokset mahdollisia. Seuraa sivua! JYVÄSKYLÄ Dyykkaa kirja! kello 9.00 20.00 Jyväskylän yliopiston pääkirjastolla Seminaarinmäellä Tule penkomaan yliopiston kirjaston

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä

Lisätiedot

Viisumi tuntemattomaan

Viisumi tuntemattomaan Viisumi tuntemattomaan Ritva Siikala KAKSI MATKAA ISRAELIIN viisumi tuntemattomaan Kantaesitys Willensaunassa 11.3.2016 On saksalaisten syytä, että Tuulikki syntyy Oulussa. Saksalaisten hallussa oleviin

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

PIENI, SUURI TAPAHTUMAKAUPUNKI

PIENI, SUURI TAPAHTUMAKAUPUNKI TERVETULOA JÄRJESTÄMÄÄN TAPAHTUMA KUOPIOON! PIENI, SUURI TAPAHTUMAKAUPUNKI Kuva: Petri Laitinen Tapahtuma vaikka mualiman navassa! Kuva: Atte Rissanen KUOPION KAUPUNKI PALVELEE SINUA Kuopion kaupungin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Helmikuu 2018 Torstai 1.2 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella 10.20-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa ohjaajana Kanerva Niemelä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Yhteyshenkilö tapahtumassa: Puhelin ja sposti: TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Ryhmän nimi Esityksen nimi Ohjaaja Musiikkiryhmän nimi Seura Kesto Sommittelija tai koreografi Musiikkiryhmän ohjaaja Musiikkitiedot

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot