LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA2 TULOSKORTTI
|
|
- Jalmari Karvonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hankkeen nimi: Liikennekäärme-peli Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Liikennekäärme-peli on kasvanut pienen belgialaiskylän kävelyn ja pyöräilyn edistämiskampanjasta lähes koko Euroopan kattavaksi kestävän liikkumisen kampanjaksi. Kampanja palkittiin vuonna 2009 Euroopan unionin jakamalla arvostetulla Sustainable Energy Europe Award -palkinnolla 259 hakijan joukosta. Hyväksi koetun kampanjan laajentamista Euroopassa halutaan jatkaa edelleen, ja tässä pilottiprojektissa Liikennekäärme-peli tuotiin myös Suomeen. Liikennekäärmepeli (Traffic Snake Game) on rekisteröity tuotemerkki, jonka oikeudet omistaa belgialainen Mobiel 21. Ramboll Finland Oy kuuluu kansainväliseen Liikennekäärmeverkostoon ja on Liikennekäärme-pelin suomalainen kontaktitaho. Autoliikenne on jatkuvassa kasvussa, minkä vuoksi myös liikenteen turvattomuus lisääntyy. Vanhemmat haluavat turvata lapsensa koulumatkan ja ajavat lapsensa kouluun, jolloin liikenne koulun ympäristössä kasvaa edelleen ja turvallisuus heikentyy entisestään. Liikennekäärme-pelin tarkoituksena on katkaista tämä lasten kyydittämiseen liittyvä noidankehä kannustamalla kouluja, lapsia ja vanhempia käyttämään enemmän kestäviä kulkutapoja matkoilla kouluun ja takaisin kotiin. Kävelemällä ja pyöräilemällä lapset oppivat tuntemaan liikenneympäristöään ja kehittävät ymmärrystään ja taitojaan toimia liikenteessä. Koulumatkan käveleminen ja pyöräileminen myötävaikuttavat lasten päivittäisen liikuntasuosituksen saavuttamiseen. Vähentämällä autokyytejä vähennetään ruuhkia ja pysäköintipaikkojen tarvetta koulujen ympäristöissä. Työ aloitettiin yhteydenpidolla kouluihin ja kuntiin sekä muokkaamalla pelin materiaalit Suomeen sopiviksi. Pelin pelaamista varten valmistettiin manuaali, tiedotteet, tarvittavat lomakkeet sekä tuotettiin banderollit ja tarrat. Hankkeelle muodostettiin ohjausryhmä kuntien sekä hanketta koordinoivien tahojen edustajista ja tiedotettiin koulujen yhteyshenkilöitä toiminnasta. Koulujen rehtoreiden kanssa sovittiin opettajien koulutustilaisuuksista, joissa annettiin osallistuvien koulujen opettajille koulutusta kestävään ja turvalliseen liikkumiseen liikkuvissa asioissa. Koulutustilaisuudessa opastettiin myös pelin pelaamiseen ja haastateltiin opettajia koulun liikenneturvallisuusasioista. Konsultti teki koulujen ympäristöön
2 vaaranpaikkakartoituksen, jota voidaan käyttää hyväksi koulujen liikennekasvatuksessa sekä liikennejärjestelmän kehittämisessä. Peliä pelattiin Liikkujan viikolla Koulujen oppilaita kannustettiin kampanjan aikana kestävään liikkumiseen palkitsemalla heitä ympäristöystävällisesti ja turvallisesti tehdyistä matkoista tarroilla, joita keräämällä pyritään koulun asettamaan tavoitteeseen. Tavoite asetettiin tehdyn ennakkomittauksen perusteella. Tiedottamalla lasten vanhempia järjestettävästä kampanjasta, pyrittiin vaikuttamaan heidän asenteisiinsa liittyen omaan sekä lastensa liikkumiseen. Hankkeessa kannustettiin kouluja järjestämään tapahtuma, johon olisi mahdollista osallistaa myös koulujen ulkopuolisia tahoja, millä kannustetaan kestävään ja terveelliseen liikkumiseen. Hankkeessa toteutettiin kampanjaviikon jälkeen kulkutapojen jälkimittaus, jolla kartoitettiin hankkeen pysyviä vaikutuksia. Kohderyhmät Hankkeen suora kohderyhmä oli osallistuvien kuuden ala-asteen yhteensä noin 1700 oppilasta, joista peliin osallistui yhteensä noin 1400 oppilasta. Epäsuorina kohderyhminä ovat oppilaiden vanhemmat sekä koulun henkilökunta. Tapahtumien ja tiedottamisen kautta voidaan hankkeeseen osallistaa myös muita seudun toimijoita. Koulujen opettajat ovat hankkeen toteuttamisen kannalta erittäin tärkeässä asemassa. Pelin toteuttaminen, mahdolliset tapahtumat ja yhteys vanhempiin jää heidän tehtäväkseen. Kuntien edustajien mukana olo edistää hyvin hankkeen viestintää ja toimien toteuttamista ja on siten tärkeää. Toteutetut liikkumisen ohjauksen toimenpiteet Pelin pelaamisen lisäksi työn yhteydessä toteutettiin muitakin liikkumisen ohjauksen toimenpiteitä. Ennen peliviikkoa pidettiin opettajille koulutustilaisuudet, joissa käsiteltiin myös kestävään ja turvallisen liikkumisen asioita. Koulutustilaisuuden yhteydessä tehtiin koulujen lähiympäristön vaaranpaikkakartoitukset yhdessä koulun edustajan kanssa. Koulut järjestivät omatoimisesti peliviikon aikana joitakin kestävän liikkumisen tapahtumia, joilla kannustettiin ympäristöystävälliseen ja turvalliseen liikkumiseen. Työn yhteydessä saatiin lisäksi tietoja oppilaiden kulkutavoista.
3 Kontakti- ja viestintätoimet Työn aikana oltiin yhteydessä kuntien liikennesuunnitteluun. Lisäksi hankkeesta tiedotettiin Liikkujan viikon ja Motivan kautta. Liikennekäärme-peliesitteitä jaettiin Väylät & Liikenne -päivillä ja siitä on pidetty esitelmiä, mm. Liikenneakatemiapäivässä ja LIVE -verkoston tilaisuuksissa. Keski-Uusimaa lehti julkaisi pelistä ison uutisen ( ). Lisäksi pelistä tiedotettiin kuntien verkkosivuilla. Keskeiset tulokset Pilottihanke antoi näkemystä asioihin, jotka tulee huomioida alakouluille suunnattavissa liikkumisen ohjauksen hankkeissa: - Opettajien ja rehtorin sitouttaminen hankkeeseen oli erittäin tärkeää. Opettajien tulee kokea, että hanke antaa heidän toimintaansa jotain uutta ja helpottaa heidän toimintaansa. Opettajien ei tulisi kokea tällaisia kampanjoita vain lisätöinä. Liikennekäärme-peli koettiin valmiina konseptina helposti toteutettavaksi. Pelin tavoitteissa on kuitenkin kehitettävää. - Vanhemmat, jotka aiemmin olivat laiminlyöneet koulujen pihaan ajokieltoa, vähensivät koulun pihaan ajoa ja löysivät saattoliikennepysäköinnin. - Vaaranpaikkakartoitus on käyttökelpoinen työkalu koulujen ympäristön liikenneturvallisuuden parantamisessa. - Lapset innostuvat tarrojen keräämisestä ja julisteen täyttymisen seuraamisesta. Vanhempiin vaikuttaminen oli vaikeampaa. Opettajien haastatteluissa tuli yleisesti esille, että vanhemmilla on usein vahvat asenteet liittyen lapsensa liikkumiseen ja lisäksi kyseenalaiset liikennetavat. - Hankkeet tulee aloittaa tarpeeksi ajoissa, että opettajien koulutukselle ja vanhempien tiedottamiselle löydetään aikaa. Lisäksi, aloittamalla hanke tarpeeksi ajoissa, voidaan se sitoa paremmin koulun muuhun suunniteltuun toimintaan. - Kampanjan tulisi olla pidempiaikainen, mikäli toivotaan pysyviä muutoksia. - Pelin vaikuttavuutta voidaan tehostaa järjestämällä peliviikolla sitä tukevaa oheistoimintaa, kuten polkupyörän korjausta tai ajotaitokisoja. Koulut kokivat kuitenkin oheistapahtumien järjestämisen työlääksi ja siihen toivottiin apuja.
4 Toteutettu seuranta ja tavoiteltujen vaikutusten täyttyminen Pelin yhtenä tavoitteena oli selvittää koululaisten kulkutapoja. Kulkutapamittaukset suoritettiin ennen kampanjaviikkoa, kampanjaviikon aikana sekä kampanjan jälkeen. Kestävien kulkutapojen käyttö oli jo lähtötilanteessa erittäin korkea, osittain jopa 100 %. Koulun lähiympäristön liikenneturvallisuus parani, kun vanhemmat eivät ajaneet lapsia pihaan asti. Tämä tuli ilmi opettajien antamista kommenteista sekä näkyi kulkutapajakaumissa. Opettajat mainitsivat myös lasten heijastimien ja pyöräilykypärien käytön lisääntyneen. Osallistuvien koulujen kestävien kulkutapojen kulkutapaosuus oli ennen kampanjaa 92 %. Kampanjan aikana osuus oli 96 % ja kampanjan jälkeen 93 %. Siten kampanjalla voidaan todeta olleen hieman vaikutusta ympäristöystävälliseen suuntaan. Hankkeen avulla tavoitetut henkilöt Hankkeeseen osallistui 88 luokanopettajaa ja 1300 alakoulun oppilasta. Hankkeen ohjausryhmään osallistui edustajia kolmesta kunnasta. Lehtiuutisilla, tiedotteilla sekä vanhempaintiedotteilla saavutettujen henkilöiden määrää ei arvioitu. Saavutettu kulkutapamuutos Hankkeen jälkeen kestävien kulkutapojen käyttöosuus oli 1 % alkumittausta suurempi. Kampanjan aikana kasvu oli 4 %. Kestävien kulkutapojen osuudet olivat jo lähtötilanteessa erittäin suuria (yli 90 %). Tulosten hyödyntäminen ja monistettavuus, toiminnan jatkuminen Liikennekäärme-peli konsepti on helposti monistettavissa käytettäväksi kouluissa. Tutkimuksesta saadaan tietoa lasten kulkutavoista ja niiden muutoksesta kampanjan aikana. Laajentamalla ennen ja jälkeen -mittauksia tutkimuksen luotettavuutta voidaan parantaa vähentämällä esimerkiksi säätilojen tuottamia vääristymiä. Toteuttamalla peli toistuvana hankkeena, voidaan kerätä tutkimustietoa myös oppilaiden kulkutapatottumusten muutoksista. Liikennekäärme-pelin konseptia, tavoitteenasettelua ja tavoitteita jatkojalostetaan pilotista saatujen kokemusten perusteella. Peliä pelataan seuraavan kerran keväällä 2013 Pyöräilyviikolla. Mobiel21 omistaa pelin tuotemerkin, joten hankkeessa tuotettuja materiaaleja ei voida jakaa vapaasti. Pelistä kiinnostuneiden on hyvä ottaa yhteyttä Suomen yhteystahoon
5 Rambolliin, jolla on oikeudet pelin toteuttamiseen, tai vaihtoehtoisesti suoraan Mobiel 21:een, joka myy käyttöoikeuksia. Aikataulu Hanke aloitettiin huhtikuussa Materiaalit valmisteltiin kesän aikana ja opettajakoulutukset pidettiin elo-syyskuussa Peli toteutettiin Liikkujan viikolla syyskuussa ja mittaukset 2-3 viikkoa ennen ja jälkeen peliviikon. Tulokset analysoitiin ja raportoitiin marraskuussa Yhteistyökumppanit ja rahoittajat Yhteistyökumppanit Hanke toteutettiin Ramboll Finland Oy:n koordinoimana yhteistyössä Lahden, Järvenpään ja Hyvinkään kaupunkien edustajien sekä koulujen kanssa. Rahoittajat Liikennevirasto, liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö sekä KKI ohjelma. Liikennekäärme-pelin oikeudet omistaa Belgialainen Mobiel 21. Konseptin soveltamisessa Suomeen avusti hollantilainen DTV Consultants. Yhteystiedot Ralph De Jong, , Tapani Touru, ,
HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Järvenpään liikkumisen ohjauksen valtionapuhanke Tulosten esittely 15.5.2014 Marja-Terttu Sikiö / Destia Oy HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään kaupunki haki valtionavustusta liikkumisen ohjauksen
LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI
Hankkeen nimi: Liikkuva 2012-2013 Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen päämääränä oli kannustaa 13-19-vuotiaita nuoria tekemään viisaita liikkumisvalintoja koulu- ja vapaa-ajanmatkoillaan.
Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )
Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:
Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä
Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa
Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015
Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille 2015 Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015 Kangasalan kestävän liikenteen toiminta Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin kunnanhallituksessa
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä
Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen
Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut
LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012
LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 KUNTA: HALLINTOKUNTA/SEKTORI: VESILAHTI SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6. KOHDE- Opettajat Liikennekasvatuksen merkityksen sisäistäminen,
LAAJENNETTU LIIKENNEKÄÄRME ASEMAN KOULUSSA SYKSYLLÄ 2014
Vastaanottoja Hyvinkään kaupunki Aseman koulu Asiakirjatyyppi Muistio LAAJENNETTU LIIKENNEKÄÄRME ASEMAN KOULUSSA SYKSYLLÄ 2014 LAAJENNETTU LIIKENNEKÄÄRME ASEMAN KOULUSSA SYKSYLLÄ 2014 Päivämäärä 2.12.2014
Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea
Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Valikoima-, hankinta- ja logistiikkapalveluyhtiö,
LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI
Hankkeen nimi: Hyvä työpaikka pyöräillä -hanke Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen tavoitteena on edistää työmatkapyöräilyä parantamalla työmatkapyöräilyn olosuhteita työpaikoilla sekä antamalla
Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa
Mari Päätalo, Valpastin Oy Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa 1 Lähde: Kokkolan liikennetutkimus Maissa, joissa pyöräilymäärä on suurempi, ovat pyöräillyt kilometrit turvallisempia
Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa
Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä
LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI
Hankkeen nimi: Jalkapalloilijoiden harrastusmatkat Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä vapaa-ajan matkat muodostavat merkittävän osan. Lasten ja nuorten vapaa-ajan
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen
Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut
Tiedottaminen LIIKKUVAN ARJEN DESIGN LAD & METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MONICA COTA LINDA VAN STIPHOUT CAMILLA ROUFFIANGE-AHMAD
Tiedottaminen LIIKKUVAN ARJEN DESIGN LAD & METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MONICA COTA LINDA VAN STIPHOUT CAMILLA ROUFFIANGE-AHMAD TYÖRYHMÄ MONICA COTA LINDA VAN STIPHOUT sisustusarkkitehtuuri sisustusarkkitehtuuri
Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010
Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää
Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI
Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI 2010 2012 Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut Ajotapakoulutus Pysäköintipalvelut Joukkoliikenne
Pyöräilyn kehittämisiä. Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina
Pyöräilyn kehittämisiä Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina Tampereen seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman eräs kärkihanke oli kuntakohtaisten kehittämisohjelmien laatiminen Piloteiksi
Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis
Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä Taneli Varis 5.10.2017 Viisas liikkuminen Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen
Liikkumisen ohjaus ja liikenneturvallisuustyö käytännössä Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki
Liikkumisen ohjaus ja liikenneturvallisuustyö käytännössä Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 000 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista
Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea
Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Päivittäistavarakaupan valikoima-, hankinta-
KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu
KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu Hankkeen tausta ja tavoitteet Tampereen kaupunkiseudulla on tavoitteena lisätä kestäviä liikkumistapoja arjen liikkumisessa Viime vuosikymmenten
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet
Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki
Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista
Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy
Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen
Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi
Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi 1 Sisältö: 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat 2. Kummikoulut 3. Matkakummi 2 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat Koulun liikkumissuunnitelma
VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen
VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 19.5.2015 Ari Varonen KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISTYÖN JATKUVUUS JOENSUUSSA Toiminnallinen seudullinen kävelyn ja pyöräilyn edistämishanke
KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA
POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA 5.10.2017 Venanzia Rizzi Limingan kunnanarkkitehti RENESSANSSI 1490 HUMANISMI: mies on universumin keskipiste. Kaikki
HENKILÖLIIKENTEEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN
HENKILÖLIIKENTEEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Jenni Eskola 15.1.2015 TAUSTAT JA TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmiä henkilöliikenteen asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen ja muuntaa ne vaateiksi
Liikkumisen ohjauksen seuranta ja vaikutusten arviointi (LOSEVA) esiselvitys
Liikkumisen ohjauksen seuranta ja vaikutusten arviointi (LOSEVA) esiselvitys LIVE-tilaisuus 18.4.2012 Leena Gruzdaitis Trafix Oy Esityksen sisältö 1. Työn tausta ja tavoitteet 2. Liikkumisen ohjaus seurannan
Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä
Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mietteitä Itä-Suomen liikenteestä sekä Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyöstä, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.9.2018 2 Liikennejärjestelmän suunnittelussa sovitaan mihin
LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA2 TULOSKORTTI
Hankkeen nimi: Virka-autokalusto yhteiskäyttöön Porvoossa ja Tampereella Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Autojen yhteiskäyttö tarjoaa vaihtoehdon oman auton omistamiselle ja vähentää sitä kautta
LOHJELMA Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä. Verkottumistapaaminen , Helsinki Sonja Heikkinen
LOHJELMA Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä Verkottumistapaaminen, Helsinki Sonja Heikkinen Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä Lohjelman verkostoituminen Hankekortti Lohjelman ohjausryhmä
Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Työpajayhteenveto Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: Metsänäkymä koulun
Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa
Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta
KOULUMATKA-hanke Esittelykalvot
KOULUMATKA-hanke Esittelykalvot HANKKEEN TAUSTAA Turvallisuus on yksi Hyvinkään kaupungin toimintaa ohjaavista arvoista (Safety Commynity jäsen). Hyvinkäällä on toiminut aktiivisesti jo 25 vuoden ajan
Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla
Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Väylät ja liikenne 2012 Tarja Jääskeläinen, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikkumisen ohjaus edistää kestävää liikkumista kannustamalla
Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen
Koulumatka-hanke Marjukka Aronen
Koulumatka-hanke Marjukka Aronen 2.10.2018 HANKKEEN TAUSTAA Turvallisuus on yksi Hyvinkään kaupungin toimintaa ohjaavista arvoista (Safety Commynity jäsen). Hyvinkäällä on toiminut aktiivisesti jo 25 vuoden
Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija
Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 14.3.2017 Koko Turku liikkuu -kampanja Koko Turku liikkuu -kampanja oli arkiliikuntaan ja arjen
Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön
Hanke-esittely 1/5 Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen Lapissa Hanke-esittely 2/5 Sisältö 1 HANKKEEN SISÄLTÖ... 3 2 HANKKEEN TOTEUTTAMINEN...
Lohjelma iltapäivän avaus. Verkottumistapaaminen Turku Sonja Heikkinen
Lohjelma iltapäivän avaus Verkottumistapaaminen Turku Sonja Heikkinen Seudut Valtakunnallinen Alueellinen Media Rahoittajat Liikenne virasto LVM Lohjelman koordinointi MOTIVA Koordinaation ohjausryhmä
Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner
Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 1 Miksi kävelyä ja pyöräilyä tulisi edistää? Ilmastosyyt: Kansallinen energia- ja ilmastostrategia (2016): liikenteen
Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
Jyväskylä Fiksujen liikkujien kaupunki
Jyväskylä Fiksujen liikkujien kaupunki Liikkumisen ohjauksen hankesuunnitelma 2018 Jyväskylän kaupunki Hankkeen tausta Jyväskylän kaupunki on viime vuosina vienyt määrätietoisesti eteenpäin liikkumisen
Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle
Tuko Logistics ja Itella Logistics kokemuksia pilotista TYKELIn pilottien verkottumistilaisuus 4.9.2012 Päivi Huhtala (Tuko) & Sari Turunen (Itella)
Tuko Logistics ja Itella Logistics kokemuksia pilotista TYKELIn pilottien verkottumistilaisuus Päivi Huhtala (Tuko) & Sari Turunen (Itella) TEKIJÄT yritykset lyhyesti Tuko Logistics Osuuskunta - Valikoima-,
Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin
Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Kuinka kestävän liikkumisen palveluiden edellytyksiä parannetaan? Kuvaukset erilaisista toimintamalleista, konsepteista ja/tai kehityspoluista, joilla saadaan kuntatasolla
Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen
Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-vuositapaaminen 23.11.2011 Liikkumisen ohjauksen hankehaku
Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma
Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea
Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta
Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,
Liikkumisen ohjauksen keinojen vaikutukset kulkutapaan. Essi Pohjalainen
Liikkumisen ohjauksen keinojen vaikutukset kulkutapaan Essi Pohjalainen 1.12.2016 Tausta ja tavoite Liikkumisen ohjauksen keinojen vaikutukset kulkutapaan (Liikennevirasto, 5/2016) Kuinka monta prosenttiyksikköä
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen
LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry
LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä KESKEISET PALVELUT KOULUILLE Mentorointi Koulutukset Kampanjat (VALO ry) Opintomatka Mikkelin liikkuviin
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu.8.1 LIKES-tutkimuskeskus 0 35 30 5 15 10 5 0 35 Arvioinnin täyttäneet koulut 1 Alakoulut Yläkoulut Yhtenäiskoulut (Tilastokeskuksen (1) mukaan kouluja yhteensä 5)
Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti. Projektityöntekijä Sari Mulari
Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti Projektityöntekijä Sari Mulari Kolme hanketta Iisalmen työmatkakävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma 2015 Iisalmi liikkuu viksusti hanke 2016 Ylä-Savo liikkuu viksusti
Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari
Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari DI Noora Airaksinen, Sito Oy Kahden vuoden aikana on kokeiltu lukuisia toimenpiteitä toimivia ja vähemmän toimivia Yhteistyöverkosto on laajentunut ja tiivistynyt.
Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja
Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön
Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Loppuraportti
Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke Loppuraportti 30.1.2019 Hankkeen osatehtävät 1. Fiksun liikkumisen kokonaisvaltaisen brändin rakentaminen ja visuaalisen
Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus
Pyöräilytyöpaja Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio 4.12.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto poljin.fi/pyorailykasvatus sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Facebook:ryhmä: Pyöräilevät
LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012
LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 Liikkumisen ohjaus Tällä kalvosarjalla kuvataan liikkumisen ohjauksen vaikutusta liikenneturvallisuuteen sekä erilaisia liikkumisen ohjauksen keinoja. Liikkumisen ohjaus ja
Lapin liikenneturvallisuustoimija
Lapin liikenneturvallisuustoimija Lapin liikenneturvallisuusfoorumi 16.11.2016 Noora Airaksinen Teemu Kinnunen Lappi toimija-alueena Kaksi toimija-aluetta: Länsiosa, toimijana Ramboll Kemi-Tornion seutukunta
Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
Miten lapset saadaan pyöräilemään?
Miten lapset saadaan pyöräilemään? Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi, Kouvola 4.5.2017 sanna.ojajarvi@poljin.fi Pyöräilevän elämäntavan edistäminen? Pyöräilevä elämäntapa rakentuu pyöräilemällä
Pyöräliikenteen kehittämisen suunnat Imatralla. Päivi Pekkanen, Imatran kaupunki Laura Mansikkamäki ja Virpi Ansio, Sitowise
Pyöräliikenteen kehittämisen suunnat Imatralla Päivi Pekkanen, Imatran kaupunki Laura Mansikkamäki ja Virpi Ansio, Sitowise Tausta ja tavoitteet Imatralle laadittiin kestävän liikkumisen onnistumissuunnitelma
Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori
Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat
Yhteinen keittiö -hanke
Yhteinen keittiö -hanke 2017-2018 Yhteinen keittiö -hanke toteuttaa osaltaan hallituksen kärkihankkeen tavoitteita Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Hyvät käytännöt pysyvään
Helsingin seudun liikenne
Helsingin seudun liikenne Työpaikkojen viisaan liikkumisen markkinapaikan ja palvelu- ja tuotekokeilujen toimintamallin kehittäminen 2 Esittäjän nimi Hankkeen tavoitteet markkinapaikka työnantajille verkkosivuille
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA -Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Vantaa 04.10.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikennevirasto Yksilötason ratkaisut 29.8.2018 Maija Rekola
Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017
Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 17.11.2016 Liikkumisen ohjaus Valtionavustuksen myöntämisestä
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.
Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä
Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja Sonja Heikkinen 8.10.2014 Valtakunnallisia liikennepoliittisia
Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen
Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen Valtakunnallinen Tapaturmapäivän seminaari, Vaasa 13.8.2010 Yli-insinööri Marcus Merin, liikenne- ja viestintäministeriö Nuorten (15 24-vuotiaiden) liikenneturvallisuudesta
TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA
TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA TYÖN TAUSTA JA TAVOITTEET Hattulan Parolan taajamassa olevaa koulua kehitetään yhtenäiskouluksi, jossa
Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
TAAJAMALIIKENTEEN JA SUOJATEIDEN TURVALLISUUDEN PARANTAMINEN -TUTKIMUS CASE TURENKI / HANNA REIHE
TAAJAMALIIKENTEEN JA SUOJATEIDEN TURVALLISUUDEN PARANTAMINEN -TUTKIMUS CASE TURENKI 10.6.2015 / HANNA REIHE TUTKIMUS TOTEUTETTIIN, KOSKA Työn tarkoituksena on ollut taajamaliikenteen rauhoittaminen ja
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin starttaaminen Opas kouluille ja harrastusjärjestöille
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin starttaaminen Opas kouluille ja harrastusjärjestöille Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin starttaaminen Opas kouluille ja harrastusjärjestöille Mikä on pyöräilevä
Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015
1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään
Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa
Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet Kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii
Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen
Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen
PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017
PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017 HANKKEEN TAVOITTEET 01 Tarjota helposti omaksuttavissa olevaa tietoa kestävistä kulkumuodoista eri liikkujaryhmille.
LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA
LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA VeloFinland Turku 29.9.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Lasten pyöräilyyn vaikuttaa moni asia LIIKENNEYM-
Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön. LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy
Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy Esityksen sisältö Opas kuntien liikenneturvallisuustyöhön
Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti
Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia Oulu 7.9. 2015 Juho Silvasti Liikkuva Kalajoki- Hyvinvointia meille kaikille Kaikki koulut mukana Liikkuva koulu- toiminnassa 7 alakoulua 1 yläkoulu 1 yhtenäiskoulu
Oppilaiden turvallisuuskävelyt valtakunnallisena pilottihankkeena Vaasassa Matti Tervasmäki
Oppilaiden turvallisuuskävelyt valtakunnallisena pilottihankkeena Vaasassa Oppilaiden turvallisuuskävelyt Esityksen sisältö: 1. Hankkeen lähtökohdat 2. Hankkeen eteneminen 3. Kävelyjen toteuttaminen 4.
Liikenneturvallisuustyön organisointi ja toimintamalli
Liikenneturvallisuustyön organisointi ja toimintamalli Isojoki Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 Liikenneonnettomuuksien taustalla on (lähes) aina (99%) inhimillinen tekijä! Lähde:
Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto
Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 8.5.2017 Esityksessä luvassa Liikennejärjestelmätyö Itä-Suomessa Kestävän työmatkaliikkumisen
Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!
Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö
Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki
Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta