Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry:n vuosikertomus 2014
|
|
- Helena Keskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 / 5 Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry:n vuosikertomus 2014 Hallinto Liittohallitus aloitti vuoden 2014 uudella kokoonpanolla puheenjohtajanaan Tuomas Velling. Muina jäseninä hallituksessa istuivat Erkka Jouste, Pekka Aaltonen, Kalle Muurila, Joonas Kapiainen, Jaakko Markkanen, Matti Tuunanen, Riku Sulamäki ja Katariina Pirttijärvi sekä varajäsenet Raakel Hämäläinen ja Markus Koskivirta. Tuomas Velling ilmoitti kesäkuussa eroavansa henkilökohtaisten syiden takia puheenjohtajan tehtävästä. Samalla myös hallituksen jäsenet Pekka Aaltonen ja Katariina Pirttijärvi sekä varajäsen Raakel Hämäläinen ilmoittivat eroavansa henkilökohtaisista syistä. Ylimääräinen liittokokous järjestettiin heinäkuussa valitsemaan henkilöt jatkamaan eroavien jäsenten kaudet loppuun. Puheenjohtajaksi vuoden loppuun saakka valittiin varapuheenjohtaja Erkka Jouste, mistä johtuen paikkoja hallitukseen vapautui yksi lisää. Hallituksen kooksi liittokokous määritteli puheenjohtajan lisäksi seitsemän, jonka mukaisesti hallitukseen valittiin kaksi uutta jäsentä ja yksi varajäsen eronneiden kausien loppuun. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Pekka Aakko ja Henry Rantanen sekä varajäseneksi Teemu Hiilinen. Vuoden 2014 päätteeksi kautensa päättivät lyhyellä kaudella olleet Pekka Aakko ja Henry Rantanen sekä vuoden 2013 alusta hallituksessa istunut Matti Tuunanen. Syyskokouksessa kaudelle valittiin puheenjohtajaksi Erkka Jouste ja hallituksen täydentäisivät Pekka Aakko, Petri Hämälä ja Johan Järvinen. Vuoden 2015 loppuun hallituksessa jatkaisivat Kalle Muurila, Joonas Kapiainen, Jaakko Markkanen sekä Riku Sulamäki. Kokoukset Sääntömääräisten kevät- ja syyskokousten lisäksi liitto järjesti yhden ylimääräisen liittokokouksen käsittelemään kevätkokouksesta viivästynyttä toiminnanjohtajan lausuntoa sekä puheenjohtajan valintaa ja hallituksen täydentämistä. Tampereella toukokuussa järjestetyssä kevätkokouksessa päätettiin hakea Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio, VALOn jäsenyyttä ja hyväksyttiin sääntömuutos kannatusjäsenyyden mahdollistamisesta sekä tilin- tai toiminnantarkastajan valitsemisen siirtämisestä syyskokoukselle.
2 2 / 5 Liittohallitus kokoontui vuoden aikana tekemään päätöksiä 17:sta kokouksessa ja kahdessa linjauspäivässä. Linjauspäivinä päätetyt yleiset toimintalinjat luotsasivat liiton toimintaa koko toimintavuoden ajan. Hallituksen kokouksissa tehdyt päätökset tarkensivat näiden toimintalinjausten mukaisia toimia, samalla kuitenkin mahdollistaen joustavan kyvyn vastata nopeasti yllättäviin haasteisiin. Liiton jäsenet Liitto onnistui vuoden mittaan kasvattamaan jäsenmääräänsä kahdeksaantoista. Uusina jäseninä liittoon liittyivät Jyväskylän esports-seura JeSSe ry, selostajayhdistys Huutosakki ry ja konsoliyhteisö Livegamers.fi:tä pyörittävä RBK-Media Oy. Suomen Bändipelaajat ry erosi liiton jäsenyydestä oman toimintansa loppumisen johdosta. Toimintavuoden 2014 aikana liittohallitus to tesi olevansa tyytyväinen kotimaisten lähi verkkotapahtumien laatuun ja määrään. Laadukkaampia kil papelaamiseen keskittyviä tapahtumia toivottiin kuitenkin lisää. Liiton edustajat vierailivat useiden jäsentensä tapahtumissa. Digitaalisen pelaamisen ja elektronisen urheilun toimintaedellytykset Suomessa pysyivät erinomaisina. Liiton jäsenet onnistuivat tapahtumien ja toiminnan järjestämisessä erinomaisesti. Useissa liiton jäsenorganisaatioiden tapahtumissa oli järjestämisvastuussa olevan organisaation tukena myös muita liiton jäseniä. Yhteistyö elektronisen urheilun eteen toimi jälleen erinomaisesti ja vuosi olikin täynnä mielekkäitä turnauksia ja pelikilpailuja kautta maan. Viestintä Brändi muutoksessa Tammikuussa liitto julkaisi uuden, raikkaan ja mielenkiintoisen ilmeen. Brändiuudistuksessa kiillotettiin liiton imagoa sekä päivitettiin viestintämateriaalit. Uudistuksen yhteydessä uudistettiin liiton verkkosivut ja tuotettiin sekä video- että messumateriaalia. Brändiuudistuksen yhteydessä toteutettiin myös mielipidekysely liittyen liiton imagoon, rooliin yhteisössä sekä pelaajien toiveisiin jatkosta. Kyselyn kautta saatiin arvokasta tietoa sekä liiton imagon positiivisesta kehityksestä että siitä, mihin kenttä toivoo liiton panostavan. Saatua palautetta on käytetty liiton toiminnan suunnittelemisessa. Liiton edustajat kävivät useita kertoja eri medi oiden haastateltavina koskien elektronista ur heilua ja digitaalista kilpapelaamista.
3 3 / 5 Julkinen keskustelu ja yhteistyö Liitto osallistui aktiivisesti julkiseen keskusteluun sekä teki yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa. Yhteistyötä tehtiin vuoden mittaan EHYT ry:n Pelitaito-projektin kanssa Paremman pelaamisen eteen, vuoden alussa Tuomas Velling osallistui liiton edustajana Yleisradion tuomiseksi elektronisen urheilun pariin ja syksyllä Erkka Jouste vieraili Riku Sulamäen kanssa Opetus- ja kulttuuriministeriön järjestöpäivässä vaikuttamassa myönteisesti e-urheilusta tietoisuuteen. Julkisessa keskustelussa ei myöskään kohulta vältytty. Assemblyilla käydyn IeSF:n MM-kisojen Hearthstone-karsinta herätti keskustelua kilpapelaamisen sukupuolirajoitteista ja tuloksena Kansainvälinen liitto muutti miesten sarjat avoimiksi sarjoiksi. SEUL painotti edelleen näkemystä, että kaikki pelisarjat ja turnaukset tulisivat olla avoimia kaikille, eikä miehille tai naisille olisi erillisiä sarjoja ollenkaan. Kaiken tämän lisäksi lokakuun puolessa välissä liitto hyväksyttiin Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio, VALO ry:n kumppanuusjäseneksi. Työllistäminen Liitto ei onnistunut työllistämään vuoden 2014 aikana ketään täysipäiväisesti. Alkuvuodelle palkattiin osaaikainen verkostokoordinaattori, joka kuitenkin joutui jättämään tehtävän henkilökohtaisten kiireiden johdosta jo keväällä. Hallituksen jäsen Jaakko Markkanen kuitenkin työskenteli liitolla työharjoittelijana helmi-huhtikuussa sekä kesä-elokuussa Pääasiallisena tehtävänä Markkasen vastuulla olivat Pelaajatalon käyttöönoton valmistelut ja muina työtehtävinä Markkanen hoiti liiton juoksevia asioita sekä avusti erilaisissa tehtävissä muita hallituksen jäseniä. Toimintaa pelaajille Liitto on halunnut kehittää internetin yli tapahtuvaa pelaamista ja paras tapa tuoda sitä esille on liigatoiminta. Ensimmäisenä testinä järjestettiin kesän aikana Dota2 Liiga, jossa 64 eri viiden hengen joukkuetta kamppaili keskenään rahapalkinnoista ja paikasta Azerbaidzanissa järjestettävissä maailmanmestaruuskisoissa. Kevään aikana valmisteluun asti edennyt Pelaajatalo avattiin heinä-elokuun vaihteessa kokeiluun Assembly Summer -tapahtuman alla. Paikalla vietti viikon verran Team Menacen Counter-Strike: Global Offensive - joukkue, jonka palautteen perusteella taloa vielä hiottiin ennen sen avaamista varattavaksi syyskuussa.
4 4 / 5 Loppuvuoden ajan Pelaajatalolla oli käyttäjiä lähes joka viikonloppu, mutta pelkällä viikonloppukäytöllä ei saavutettu haluttua kokonaiskäyttöastetta. StarCraft II -ammattipelaaja Samuli elfi Sihvonen järjesti joulukuussa ensimmäisen harjoitusleirinsä neljälle lupaavalle suomalaiselle. Liitto tuki toimintaa antamalla Pelaajatalon käyttöön viikonlopuksi, jonka lisäksi liitto kävi Sihvosen kanssa läpi harjottelun tavoitteita, tuloksia ja palautetta. Valmennustoiminnan kehittäminen tulevaisuudessa koetaan tärkeäksi ja jatkomahdollisuuksia sekä laajentamista muihin peleihin tullaan selvittämään. Matkat ja osallistuminen Liitto toimitti vuoden aikana Assembly Winter, LanTrek ja Assembly Summer tapahtumiin ammattilaispelaajille suunnatun pelaajaloungen, jossa oli erikseen pientä tarjoiltavaa, välipalojen sekä juomien muodossa. Loungessa oli myös mahdollisuus seurata pelejä useilta eri näytöiltä ja erityisesti kansainväliset vieraamme arvostivat monien eri pelien seurantamahdollisuutta. Varapuheenjohtaja Erkka Jouste vieraili kesäkuussa Ruotsissa DreamHack Summer -tapahtumassa. Matkaa edeltävien keskustelujen perusteella matkan tavoitteena oli tavata Ruotsin, Romanian ja Itävallan liittojen edustajia, mutta matkan aikana edustajia ei onnistuttu tavoittamaan useasta yrityksestä huolimatta. Tapahtumassa vieraileminen kuitenkin antoi erinomaisen vertailukohdan suomalaisiin tapahtumiin, minkä perusteella voidaan kotimaisia tapahtumia kehittää eteenpäin. Kansainvälinen elektronisen urheilun liitto IeSF järjesti marraskuussa maailmanmestaruusturnauksen Bakussa, Azerbaidzanissa. Maajoukkueessa matkaan lähetettiin täysi 11-henkinen pelaajaedustus sekä kolme liiton edustajaa. Tämän lisäksi yksi suomalainen tuomari toimi tapahtumassa IeSF:n kautta. Kokonaiskilpailussa maajoukkueemme ylsi kolmannelle sijalle, joka oli erinomainen suoritus ja täytti tavoitteen sijoittua vähintään viiden parhaan joukkoon. Kalustolainaus Vuonna 2014 SEUL ry:n järjestäjätukityöryhmä lainasi kalustoa ja oli mukana yhteensä viidessätoista eri tapahtumassa. Tapahtumiin lainattiin muunmuassa verkkokalustoa, sähkökalustoa ja pöytiä sekä tapahtumassa oltiin mukana rakentamassa mm. pelaajaloungeja. Pääosin konkreettinen tapahtumien avustaminen kohdistui tapahtuman sähköjeverkkojen rakennuksiin niin kaluston kuin neuvonnan merkeissä. Pelaajataloprojektin käynnistyttyä lainattavaa irtaimistoa hyödynnettiin
5 5 / 5 myös osittain Pelaajatalon tarpeissa ja vuoden loppua kohti suurin osa käyttökelpoisista tavaroista toimitettiin Pelaajatalon omaan varastoon Vuoden lopussa Inkoosta vuokrattu varasto irtisanottiin ja toimintaa päätettiin muuttaa vuoden 2015 alusta lähtien kytkinlainaukseksi, jota operoidaan SEUL ry:n Pelaajatalolta käsin. Varastonsiirron yhteydessä huonokuntoisesta ja käyttöarvoltaan vähäisestä irtaimistosta luovuttiin. Järjestäjätukityöryhmä lopetti nimellisesti toimintansa vuoden 2014 lopussa. Liitto järjestäjänä Heinäkuussa koettiin Liiton historian ensimmäinen esportssauna, jonka tavoitteena oli tuoda ihmisiä lähemmäksi liiton toimintaa ja mahdollistaa avoin keskustelu eri tahojen kesken. Paikalle Basement24 -tilaan saapui noin 30 elektronisesta urheilusta kiinnostunutta henkilöä viettämään aikaa ja seuraamaan hyvässä hengessä The International 4 Dota 2 -turnauksen pelejä. Marraskuussa järjestettiin vuosittainen SEULin gaala, jossa palkittiin vuoden aikana erityisesti ansioituneita elektronisen urheilun toimijoita. Gaalassa myös verkostoiduttiin niin median edustajien kuin erilaisten organisaatioiden edustajien kesken. Talous Liiton tärkein tulonlähde oli vuoden 2013 tapaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä euron tuki. Vuoden mittaan käytettiin myös aiemmilta vuosilta kertyneitä varoja ja kaikesta käytetystä rahasta lähes 70% suuntautui suoraan pelaajille järjestettävään toimintaan (mm. Pelaajatalo, lounget, maajoukkue).
Vuosi 2013. Tuomas Velling Puheenjohtaja. Teksti: Mikael Lehtonen, Tuomas Velling Taitto: Raakel Hämäläinen Kuvat: Jari Saukkonen
VUOSIKERTOMUS 2013 Vuosi 2013 Suomen elektronisen urheilun liitolle vuosi 2013 oli järjestyksessään kolmas kokonainen toimintavuosi. Toimintavuoden suurimpina tavoitteina olivat elektronisen urheilun toimijoiden
Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry:n vuosikertomus 2016
1 / 5 Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry:n vuosikertomus 2016 Hallinto Liittohallitus aloitti vuoden 2016 puheenjohtajanaan Erkka Jouste. Muina jäseninä hallituksessa istuivat Kalle Muurila, Joonas
Vuosikertomus Hallinto. Kokoukset. Liiton jäsenet 1 / 6. Vuosikertomus 2017
1 / 6 Hallinto Liittohallitus aloitti vuoden 2017 puheenjohtajanaan Joonas Kapiainen. Muina jäseninä hallituksessa istuivat Markus Koskivirta, Otto Takala, Kalle Muurila, Joni Ojala, Ville Qvist, Miisa
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry:n sääntömääräinen syyskokous
1 / 6 Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika ja paikka Aika: klo 14:00 Paikka: Gatorade Center, Artukaistentie 8, 20210 Turku Laatija ja koollekutsuja: Liittohallitus
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta
3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen.
1 (5) x Pöytäkirja Kokous 1/2012 Esityslista Aika ja paikka 21.1.2012 Tikkurilan kopiopalvelu Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Työ- ja talousvaliokunta Mastersvaliokunta Uimahyppyjen
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta
3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA RY YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 5.12.2017 PÖYTÄKIRJA Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11, Helsinki Osallistujat: Antti Niemi, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Syykokouksen puheenjohtaja Arto Heikkinen avasi kokouksen klo 15.33.
Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Arto Heikkinen, puheenjohtaja Anttoni Maula, sihteeri Antti Mänttäri Matti Siivola Samuel Ritakallio Janne Nikula Miika Nikula Juuso Nyyssönen
Kannustinpalkkioiden käyttöönotto
Kannustinpalkkioiden käyttöönotto Esityksen perustiedot Esitelty kokouksessa: 18.3.2013 Esittelijä: Mikko Rauhala, liittohallituksen jäsen Johdanto Liitto pyrkii vaikuttamaan jäsenistöönsä siten, että
SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1
SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa
INFO G-E junioreiden vanhemmille
INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän
Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt
1 / 5 Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen
Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA
Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä
OLS BELGIA 10 Kausisuunnitelma 2017
OLS BELGIA 10 Kausisuunnitelma 2017 JOUKKUEEN PELAAJAT (MAX 20) Aarni Aleksi * Anssi Atte Hugo Jaakko * Jeri * Jerry * Jesperi * Niko Noa Samuel Severi * Sisu Tomas Valtteri Waltteri Valmentajat Tatu Ruotsalainen
Näin pelataan seuraseminaari
Näin pelataan seuraseminaari 16.2.2017 Näin pelataan seuraseminaari Rauma 16.2.2017 Pelaajien liikkuminen Pelaajien liikkumista saman seuran saman ikäluokan joukkueissa ei ole rajoitettu! Kaksoisedustus
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta
Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta 3.6.2016 Taustatietoja Piiri, johon yhdistys kuuluu Etelä-Häme Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Helsinki Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi
Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.
Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet
Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.
JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla
Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa
Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto
Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie
Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen
Suomen Olympiakomitea ry - kevätkokous 19.6.2018 PÖYTÄKIRJA 19.6.2018 Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen Aika tiistaina 19.6.2018 klo 17.00 Valtakirjojen tarkastus klo 17.30
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
Uimaliiton liittohallitus 5/2014
Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Aika: ke 4.6.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Tero
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
Oulun Golf SYYSKOKOUS
Oulun Golf SYYSKOKOUS 22.11.2017 Oulun Golfkerho / Oulun Golf Oy Klubirakennuksen remontti käynnistyi tammikuussa, Kustannusarvio 250.000 eur=> 238.000 eur Aikataulu: valmistui kevätkokouksiin Rahoitus:
Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.
TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta
VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015
Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin
Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Mikko Meriläinen mikko.merilainen@ehyt.fi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi
Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle
1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan
Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta
Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden
SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
TIETOTOIMISTO.FI A&M Urheilu
TIETOTOIMISTO.FI A&M Urheilu Ohjelmiston esittely A&M Urheilu on urheiluseuroille suunniteltu ohjelmisto seuran jäsentietojen hallintaan, sisäiseen viestintään sekä jäsenmaksujen ja muiden maksujen laskutukseen,
Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00
SIVU 1/5 SYYSKOKOUS Aika: 21.10.2017 12:00 16:14 Paikka: Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 Läsnä: 33 jäsenseuraa ASIALISTA 1. Kokouksen
Toimintasuunnitelma 2018
1 / 9 2018 Toiminnan tarkoitus Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry (jäljempänä liitto) toimii suomalaisen tietokone-, konsolija mobiilipelaamisen sekä muun elektronisen urheilun harraste- ja kilpailutoiminnan
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)
PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti
Seurapostissa tällä kertaa
Seurapostissa tällä kertaa KEVÄÄN TURNAUKSET KAUKISVIIKOT AVOIN SM-TURNAUS SM-SARJAN 17-18 KESKUSTELUTILAISUUS KILPAILUSÄÄNNÖT 2017-2018 VUODEN PALKITTAVAT ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN KAUKALOPALLON SEURAKOKOUS,
VALEPA ESITTELYKALVOT
VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Prosessitaitaja pitää Suomen käynnissä
Prosessitaitaja pitää Suomen käynnissä Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi on myymistä. Ostatko ajatuksen? Prosessitaitajan kampanjan
Hallisarjan uudistaminen
Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien
Seurafoorumi Tampere
Seurafoorumi 2018 Tampere 25.-26.7.2018 Ohjelma Keskiviikko 25.7. klo 12.00 seminaarin avaus klo 12.15 Tennisliiton ajankohtaiskatsaus klo 13.15 Tennisliiton jäsenmaksu-uudistus klo 13.45 antidopingtyö
TOIMINTASUUNNITELMA 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
www.vaasanteknillinenseura.fi jsa
www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia
JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS
JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.
Suomen Palloliitto, liittohallitus 13.9.2015. Talenttivalmentajatuki 2016-2017
Suomen Palloliitto, liittohallitus 13.9.2015 Talenttivalmentajatuki 2016-2017 Taustaa ja tavoitteet Talenttivalmennus vuosina 2014-15 Talenttivalmentajat laatujärjestelmän mukaisesti valituissa seuroissa
Toimintakertomus
TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä
Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous
Futsaltoimitsijan ohjeet
Futsaltoimitsijan ohjeet Toimitsijan tehtävät Täyttää ottelupöytäkirjaa Selkeällä käsialalla! Toimii ajanottajana Ajanottaja voi olla myös erillinen henkilö Ylläpitää tulostaulua Ottelupöytäkirjan täyttö
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
Toimintasuunnitelma 2014
Toimintasuunnitelma 2014 Liiton toimintamalli 31.12.2014 mennessä Vuoden 2014 aikana puretaan molemmat kilpailutoiminnasta vastaavat lajiliitot, ja siirretään koko toiminta 31.12.2014 mennessä SKRL ry:n
Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa.
ORTODOKSINEN OPISKELIJALIITTO ORTODOXA STUDENTFÖRBUNDET ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Ortodoksinen Opiskelijaliitto - Ortodoxa Studentförbundet ry. Liiton
2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:
Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.
Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014
SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020
Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012
NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka
Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.
HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 18.12.2014 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Eetu Erkkilä Juuso
Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 3/2017
AIKA: 11.10.2017 klo 17:00 18:29 PAIKKA: Laitilan kirjaston kokoushuone, Kauppakatu 5, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika pj. Vuorela Ilmari II vara pj. poistui kokouksesta 17:59 Elo Jalmar