Sipoon kunnan perusopetuksen oppilaaksiottokriteerit lähtien

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sipoon kunnan perusopetuksen oppilaaksiottokriteerit lähtien"

Transkriptio

1 Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto Sipoon kunnan perusopetuksen oppilaaksiottokriteerit lähtien 4335/V /2008 KOULJAOS 70 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki Onko oppilaalla oikeus päästä mihin tahansa kouluun? Mitkä ovat kunnan oikeudet ja velvollisuudet? Oppilaan opetuksen järjestämispaikan määräytymistä koskevat perusopetuslain säännökset ovat joissakin tapauksissa osoittautuneet vaikeiksi soveltaa ja tulkita. Oikeuskäytäntö on selkeyttänyt kuitenkin lainsäädännön tulkintaa. Lainsäädännön mukaan kunta osoittaa toistaiseksi tai määräajaksi oppivelvolliselle ja esiopetuksen oikeutetulle lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa opetusta annetaan sellaisella oppilaan omalla kielellä, jolla kunta on velvollinen järjestämään opetusta (perusopetuslaki 6 ). Säännökset tarkoittavat sitä, että kunnan on tehtävä päätös oppilaan lähikoulusta tai muusta opetuksen järjestämispaikasta. Kunta voi muuttaa opetuksen järjestämispaikkaa vain perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä. Lähikoululla ja muulla lainsäädännön tarkoittamalla opetuksen järjestämispaikalla tarkoitetaan paikkaa, johon oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Lisäksi perusopetuksessa olevan oppilaan päivittäinen koulumatka ei saa kestää yli laissa säädettyjen aikarajojen (32 2 mom.) Esiopetuksen osalta on lisäksi säädetty, että esiopetukseen osallistuvalla tulee olla mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluja. Käytännössä päivähoito- ja esiopetuspaikat on siten hyvä sijoittaa mahdollisimman lähelle toisiaan. Perusopetuksessa oppilaalla on oikeus käydä kunnan osoittamaa omakielistä lähikoulua (28 ). Lähikoulun osoittaminen voi tapahtua useammalla tavalla. Kunta voi esimerkiksi tiedustella huoltajien toiveita ennen lähikoulun osoittamispäätöksen tekemistä taikka käyttää oppilaaksiottoalueita apuna oppilaan lähikoulun määräytymisessä. Jos huoltajien toiveita selvitetään etukäteen on hyvä kertoa huoltajille, että kunta voi poiketa huoltajan toiveista. Tällöin on myös syytä päättää, miten menetellään tilanteessa, jos kouluun hakee enemmän oppilaita kuin siellä on paikkoja. Myös tästä on syytä tiedottaa huoltajille. Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Oppivelvollinen voi hakeutua oppilaaksi myös muuhun kuin hänelle osoitettuun lähikouluun.

2 Perusopetuslain 28 :n mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä esimerkiksi omassa asuinkunnassaan muuhun kuin hänelle osoitettuun kouluun, valtion tai yksityisen kouluun tai toisen kunnan kouluun. Tällöin on kyse ns. toissijaisesta koulusta. Jos oppilas pyrkii muuhun kuin lähikouluun omassa kunnassa tai toisen kunnan kouluun, niin näillä ei ole velvollisuutta ottaa pyrkijää oppilaakseen. Näihin on ensisijaisesti oikeus päästä sellaisilla oppilailla, joille ne on osoitettu lähikouluiksi. Jos kouluissa on tilaa, voidaan näihin ottaa ulkopuolelta tulevia oppilaita, mutta kaikkiin toissijaisiin hakijoihin, sekä omasta kunnasta että toisesta kunnasta, on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Ns. toissijaisen koulun oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista (32 3 mom.). Jos mainittu edellytys asetetaan, se on syytä todeta oppilaaksi ottamista koskevassa päätöksessä. Kunta voi kuitenkin päättää, että kunnan järjestämään opetukseen otetaan ensisijassa omassa kunnassa asuvia oppilaita. Tällä on käytännössä merkitystä silloin, kun paikkoja on vähemmän kuin hakijoita. Tästä ja muista mahdollisista valintaperusteista tulee ilmoittaa etukäteen. Valintaperusteiden tulisi olla selkeät ja soveltamisen kannalta on helpompi, jos perusteita on vähän. Kunta voi päättää etukäteen opetuksen järjestämispaikkaan otettavien oppilaiden määrän ja määritellä koulun/vuosiluokkien/esiopetuspaikkojen enimmäiskoon voidakseen hallita paremmin muun muassa kustannuksia, opetusjärjestelyjä ja vieraskuntalaisten määrää. Kunta voi myös päättää, että osa tai kaikki oppilaspaikat ovat vapaasti haettavissa taikka niin, ettei ns. toissijaisille hakijoille varata ollenkaan oppilaspaikkoja. Tämä koskee sekä omasta kunnasta että vieraasta kunnasta hakevia lapsia. Jos kunnan kouluissa tai muissa opetuksen järjestämispaikoissa on oppilaspaikkoja vapaana, eikä kunta ole päättänyt, että toissijaisia hakijoita ei oteta, on kaikkiin ns. toissijaisiin hakijoihin, niin omasta kuin vieraasta kunnastakin hakeviin, sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Koulu, jossa noudatetaan painotettua opetussuunnitelmaa, voi perusopetuslain 28 :n nojalla käyttää valintakokeita oppilaita ottaessaan. Valintakokeilla selvitetään oppilaan taipumuksia niissä aineissa, jotka opetussuunnitelmassa painottuvat. Oppilaan yleistä koulumenestystä ei oppilasvalinnan suorittamiseksi saa lain mukaan mitata. Muista valintaperusteista laissa ei ole säännöksiä, mutta tällöin on noudatettava perusopetuslain 28 :ää, jonka mukaan oppilaita otettaessa hakijoihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita Sipoon suomenkielinen koulutusjaosto on kokouksessaan ( 87 ) päättänyt, että Sipoon suomenkielisessä koulutoimessa noudatetaan seuraavia perusopetuksen oppilaaksiottokriteereitä alkaen: A) Koulujen pedagogiset maksimioppilasmäärät lukuvuonna

3 ovat seuraavat: Etelä-Sipoon koulu Leppätien koulu Lukkarin koulu Jokipuiston koulu Talman koulu Sakarinmäen koulu Sipoonjoen koulu Sipoon lukio / Enter 360 oppilasta 150 oppilasta 200 oppilasta 220 oppilasta 200 oppilasta 240 oppilasta 530 oppilasta 365 oppilasta B) Perusopetukseen valittavien osalta 1. Sivistystoimisto lähettää peruskoulun 1. luokalle tuleville oppilaille tiedon oppilaalle varatusta koulunkäyntipaikasta. Koulupaikkaa määriteltäessä huomioidaan perusopetuslain 6 :n määräykset. Koulupaikkaa määriteltäessä käytetään hyväksi voimassa olevia oppilaaksiottoalueita. Oppilas voidaan hakemuksesta ottaa oppilaaksi muuhun kuin osoitettuun lähikouluun, mikäli koulussa ja sen opetusryhmissä on tilaa eikä oppilaaksiotto edellytä uuden opetusryhmän perustamista. Huoltaja vastaa tällöin oppilaan kuljettamisesta ja saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. 2. Sipoon kunnan suomenkieliseen perusopetukseen otetaan perusopetuslain 28 2 momentin mukaisesti ensisijassa kunnassa asuvat oppilaat. Vieraspaikkakuntalaisten osalta sovelletaan kohdan yksi momentin kaksi mukaista käytäntöä lisättynä kotikunnan velvollisuudella osallistua mahdollisiin koulunkäyntiavustajakuluihin. 3. Mikäli opetusryhmissä on tilaa voidaan kielikylpyopetussuunnitelmaa noudattaville luokille hakeville myöntää opinto-oikeus oppilaan osallistuttua taipumuksia edellä tarkoitettuun opetukseen osoittavaan kokeeseen. Suomenkielinen koulutusjaosto on saattanut päättämänsä yllä olevat valintaperusteet huoltajien, sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen tiedoksi. Opetusjohtajan ehdotus Koulutusjaosto keskustelee Sipoon kunnan mahdollisista uusista oppilaaksiottokriteereistä ja linjauksista. Päätökset pyritään tekemään joulukuussa Päätös Koulutusjaosto kävi keskustelua mahdollisista uusista oppilaaksiottokriteereistä ja -linjauksista. Päätettiin, että keskustelua jatketaan seuraavassa kokouksessa.

4 KOULJAOS 21 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija/Beredare: opetusjohtaja Jari Alasmäki Sipoon kunnan koulutuspoliittisessa ohjelmassa (2003) on määri telty perusopetuksen toimintatavoitteiksi seuraavat asiat: Korkeatasoinen opetussuunnitelman mukainen opiskelu Jokainen opiskelee omien edellytystensä mukaisesti ja saa tarvittaessa tuki- ja erityisopetusta Kouluihin luodaan oppimista tukeva oppimisympäristö ja oppilasar viointi Kansalaistietojen ja taitojen omaksumiseen pyritään myös seuraavilla kou lujen yhteisillä painopistealueilla: kestävä kehitys oma kulttuuriperintö ja kansainvälisyys tieto- ja viestintätekniikkataitojen (TVT) oppiminen Lukuvuosittain sisällytetään työsuunnitelmaan ainekohtaisia priorisointeja Toimenpiteet, joilla voidaan saavuttaa yllä mainitut toimin tatavoitteet: Huolehditaan, että kunnassa on pätevät opettajat. Turvataan opettajien täy dennyskoulutus ja työnohjaus Kouluja tuetaan ja kannustetaan kehittämään oppimisympäristöjään Kunnan opetussuunnitelma pidetään ajantasaisena Opetusta järjestetään sekä toiminnallisesti että taloudellisesti järkevän ko koisissa yksiköissä Lisäksi koulutuspoliittisessa ohjelmassa on linjattu oppilasmäärät opettajaa koh den eri vuosiluokilla käyttäen kolmiportaista tason määritystä. Vähimmäistaso: yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/opettaja 20 oppilasta/opettaja yhdysluokas sa yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/opettaja Keskitaso: yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/opettaja 17 oppilasta/opettaja yhdysluokas sa yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/opettaja Tavoitetaso: yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/opettaja 15 oppilasta/opettaja yhdysluokas sa yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/opettaja Sipoon kunnan suomenkielisiin kouluihin otetaan oppilaaksi Sipoon

5 alueel la asu via perusopetusikäisiä oppilaita. Koulunkäynti aloitetaan kunnan osoittamassa lä hikoulussa, jonne oppilaan koulumatka on mahdollisimman lyhyt ja turvallinen. Oppilaalla on myös mahdollisuus hakea muuhun kuin kunnan osoittamaan lähi kouluun, jos toisessa koulussa on vapaita oppilaspaikkoja. Tällöin huol tajan tulee sitoutua vastaamaan oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kus tannuksista (ns. toissijainen koulupaikka) Oppilaaksiottokriteerit ovat perusopetukseen valittavien osalta seuraavat: 1 Sivistystoimisto lähettää peruskoulun 1. luokalle tuleville oppilaille tie don op pilaalle varatusta koulunkäyntipaikasta. Koulupaikkaa määritel täessä huo mioidaan perusopetuslain 6 :n määräykset. Koulupaikkaa määriteltäessä käytetään hyväksi voimassa olevia oppilaaksiottoaluei ta. Oppilas voidaan hakemuksesta ottaa oppilaaksi muuhun kuin osoitet tuun lä hikouluun, mikäli koulussa ja sen opetusryhmissä on tilaa eikä oppilaaksiotto edellytä uuden opetusryhmän perustamista. Huoltaja vastaa tällöin oppilaan kuljettamisesta ja saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. 2 Sipoon kunnan suomenkieliseen perusopetukseen otetaan perusope tuslain 28 2 momentin mukaisesti ensisijassa kunnassa asuvat oppi laat. Vieraspaik kakuntalaisten osalta sovelletaan kohdan yksi momen tin kaksi mukaista käy täntöä lisättynä kotikunnan velvollisuudella osal listua mahdollisiin koulun käyntiavustajakuluihin. 3 Mikäli opetusryhmässä on tilaa voidaan kielikylpyopetussuunnitelmaa nou dattaville luokille hakeville myöntää opinto-oikeus oppilaan osallis tuttua tai pumuksia edellä tarkoitettuun opetukseen osoittavaan kokee seen. Sipoon kunnan suomenkielisen koulutusjaoston tulee määritellä yllä ole vien op pilaaksiottokriteereiden pohjaksi myös perusopetusryhmäkohtaiset maksimiop pilasmäärät, joilla pystytään ohjaamaan sekä perusopetusryh mien muodostamis ta että ns. toissijaista oppilaaksiottoa. Valtakunnallisesti on tehty perusopetuksen ryhmäkokoselvitys kuntakohtai sesti. Ryhmäkoko on yksi aivan keskeisesti koulutuksen laatuun vaikuttava seikka ja yli suuret ryhmäkoot on saatava kuriin. Opettajalla on oltava aikaa jokaiselle oppi laalle; auttaa niitä, jotka tarvitsevat erityishuomiota ja tukea monipuolisesti lah jakkuutta. Valtion vuoden 2009 talousarvioon sisältyy 16 miljoonan euron määräraha opetusryhmien pienentämiseksi. Jatkossa summa tulee kasvamaan. Olen naista on varmistaa se, että opetukseen suunnatut lisärahat myös käytetään ope tukseen.

6 Sipoon kunnanvaltuuston on hyväksymässä talousarviossa 2009 ja talous suunni telmassa on Koulutuspalvelut -tulosyksikön osalta yh deksi strategisek si tavoitteeksi vuosiksi linjattu se, että opetus ryhmäkokoja pienenne tään edelleen. Opetusjohtajan ehdotus Sipoon kunnan suomenkielisissä kouluissa noudatetaan jo edellä mainittu ja oppi laaksiottokriteereitä. Lisäksi määritellään perusopetusryhmäkohtai set maksimi oppilasmäärät, joiden täyttyessä oppilasryhmä voidaan todeta olevan täynnä. Suomenkielinen koulutusjaosto määrittää perusopetusryhmäkohtaisiksi maksimi oppilasmääriksi seuraavat tunnusluvut: yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/pe rusopetusryhmä yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/pe rusopetusryhmä yleisopetus vuosiluokilla oppilasta/pe rusopetusryhmä Tapauskohtaisesti voidaan edellä mainittuja maksimiopetusryhmäkokoja ylittää 1-6 vuosiluokilla opetusjohtajan erillisellä päätöksellä 10 prosentilla sekä 7-9 vuosiluokilla opetusjohtajan erillisellä päätöksellä 15 prosentilla, mikäli ylitykselle on pedagoginen ja/tai taloudellinen peruste. Lisäksi kesken lukuvuoden koulun oppilaaksiottoalueelle muuttavien osalta ope tusjohtajalla on harkintavalta ylittää edellä kuvatut maksimiperusope tusryhmä koot meneillä olevan lukuvuoden loppuun saakka. Kun oppilas on muuttanut toiselle oppilaaksiottoalueelle tai toisen kunnan alu eelle, hänellä on oikeus käydä lukukauden loppuun sitä kou lua, jossa on sillä het kellä oppilaana. Perusopetuslain 32 :n 3 mo mentin mukaisesti Sipoon kunta ei vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutu vista kustannuksista, vaan huoltajan tulee vastata niistä itse. Mikäli oppilas haluaa tämän jälkeen jat kaa ko. koulussa, hänen pääsemistä kouluun oh jaavat samat säännöt kuin muilla kin koulun oppilaaksiottoalueen ulkopuoli silla oppilailla. Päätös Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella

Lisätiedot

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KOULUPAIKAN MYÖNTÄMINEN KIRKONKYLÄN KOULUUN Siv.ltk 24 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040 1579405 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KONNEVEDEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA LASKUTUKSEN PERIAATTEET 1.8.2018 ALKAEN Siv.ltk 18 Valmistelija: Pauliina Oittinen, päivähoidon ohjaaja p. 040 702 8601 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 8 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätös päätti kaupungin ylläpitämien suomenkielisten peruskoulujen

Lisätiedot

Toissijainen oppilaaksiotto

Toissijainen oppilaaksiotto Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 22.11.2018 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2019-2020 971/12.00.05/2018 KASVOPPI 22.11.2018 63 Kasvun ja oppimisen lautakunnan tulee määrittää kouluihin otet ta vien oppilaiden

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN 2 1. PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN Siv.ltk 13 Valmistelija: päivähoidon ohjaaja Pauliina Oittinen p. 040 702 8601 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perhepäivähoitaja Hillevi

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Suomenkielinen opetuslautakunta 22.9.2005. Muutettu 25.9.2007 ja 22.10.2009. Oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta eri osasta, jotka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta

Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta Tampere 10.2.2014 Jyväskylä 11.2.2014 Seinäjoki 12.2.2014 17.2.2014 1 Oikeus opetukseen POL 4.1 : Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 86 Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148 28.09.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 148 Ruotsin kielikylpyopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta. Jyväskylän kaupunki/perusopetus Sivistyslautakunta 25.11.2015/81 Perusteet voimassa 1.1.2016 lukien Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Kaksikielinen opetus (suomi-englanti) Tarkoitettu Espoossa asuville suomea äidinkielenään puhuville oppilaille. Osa oppiaineista opetetaan

Lisätiedot

Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1.

Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1. Suomenkielinen varhaiskasvatusja 89 30.11.2016 opetuslautakunta Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1.2017

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014

Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014 Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014 Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1256/2017 12.01.00.00 46 Lukuvuoden 2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Christina Rissanen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa

Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Jyväskylän kaupunki/perusopetus Sivistyslautakunta 26.3.2019/14 Perusteet voimassa 27.3.2019 lukien Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104 27.08.2014 Sivu 1 / 1 2307/12.01.00/2014 104 Perusopetuksen oppilaaksiottoa koskevien linjausten muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234 Tero

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2015 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Koulutulokkaiden oppilaaksiotto Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus

Koulutulokkaiden oppilaaksiotto Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Koulutulokkaiden oppilaaksiotto 2019 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Lainsäädäntö Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun Kunta osoittaa, huoltaja ei valitse

Lisätiedot

Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg

Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg 1/2017 1 Aika/Tid 23.01.2017, Klo/Kl. 17:30-19:20 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Söderkullan kartano Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv. Suuronen Juha 17:30-19:20 puh.joht./ordf. Sundman Richard

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen periaatteita:

Lähikoulun osoittamisen periaatteita: Kasvun ja oppimisen lautakunta 71 17.12.2015 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2016-2017 KASVOPPI 71 Perusopetuslain 28 :n 2 momentin mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin lähi kouluun.

Lisätiedot

Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12.

Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12. Jyväskylän perusopetuksen oppilaaksioton periaatteet ja menettelytavat hyväksytty Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunnassa 11.12.2012 Jyväskylän kaupunki ottaa järjestämäänsä perusopetukseen oppilaiksi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 27.8.2015 34

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 27.8.2015 34 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 33 KOKOUSAIKA 27.8.2015 klo 18- KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi Hintikka

Lisätiedot

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195 25.09.2013 Sivu 1 / 1 3801/12.01.02/2013 195 Englanninkielisen perusopetuksen valintamenettelyn tarkentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. (09) 816 52051 Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen Sivistyslautakunta 90 22.11.2012 Sivistyslautakunta 64 08.10.2015 Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen SIVIS 90 Sivistystoimen toimialan johtosäännön 4.6. kohdan

Lisätiedot

Erikoisluokkatoiminta

Erikoisluokkatoiminta Erikoisluokkatoiminta Yleistä erikoisluokkatoiminnasta erikoisluokkatoiminta on tavoitteellista, erikoisluokan opetussuunnitelman mukaista opetusta oppilas voi opiskella yleisopetukseen kuuluvaa oppiainetta,

Lisätiedot

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 Sopijaosapuolet 1. Lappeenrannan kaupunki 2. X kunta 2 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on sopia esiopetuksen,

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Koulutuslautakunta 25 06.03.2012 Kunnanhallitus 75 19.03.2012 Koulutuslautakunta 42 12.04.2012 Määräaikaisen luokanopettajan palkkaaminen 41/31/311/2012 KOULTK 25 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 Sopijaosapuolet 1. Lappeenrannan kaupunki 2. X kunta 2 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on sopia esiopetuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) 51 Soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen perusteet HEL 2014-004410 T 12 00 01 Päätös päätti seuraavista soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4224/12.01.02/2015 200 Englanninkielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Anne-Marie Rapo, puh. 050 343

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18- KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi Hintikka

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Hannu Kuusela, sivistysjohtaja Timo Kalermo, rehtori Linnakangastalon koulu

Hannu Kuusela, sivistysjohtaja Timo Kalermo, rehtori Linnakangastalon koulu KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 5/2014 PALVELUVALIOKUNTA Aika ke 2.4.2014 klo 16:30 20:00 Paikka Läsnä Kutsutut asiantuntijat Kunnantalo, kokoustila Köykkyri 2 krs. Ilpo Hettula, pj Hannu Vesala, vpj Essi Ervasti

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21 KOKOUSAIKA 12.4.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Opetusta tarjoavat koulut ja opetukseen valittavien enimmäismäärä 2019-2020 Espoonlahden koulu 24 Järvenperän koulu

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00 1 Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 4.12.2017 kello 18.00 PAIKKA Malmin peruskoulu / TALVELA, Talvelantie 1, luokkahuone nro 23 OSALLISTUJAT Houtsonen

Lisätiedot

Oppilaaksi oton perusteet Turun suomenkielisessä perusopetuksessa 1.8.2015 alkaen

Oppilaaksi oton perusteet Turun suomenkielisessä perusopetuksessa 1.8.2015 alkaen Turun kaupunki Oppilaaksi oton perusteet Turun suomenkielisessä perusopetuksessa 1.8.2015 alkaen Sivistystoimiala, Turku Perusteet on hyväksytty Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielisessä varhaiskasvatus-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo

Konneveden kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 4/2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 21.5.2019 klo 16.30 - KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo JÄSEN: Antti Waris, pj Henri Hedman, vpj Pirkko Hynninen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA PROTOKOLL 3/ SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN. Suomenkielinen koulutusjaosto

PÖYTÄKIRJA PROTOKOLL 3/ SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN. Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto 3/2016 1 Aika/Tid 25.04.2016, klo/kl. 17:00-18:35 Paikka/Plats Kuntala, Kunnanhallituksen kokoushuone 2 OSALLISTUJAT/DELTAGARE Nimi/Namn Klo/kl. Tehtä vä/uppg Lisätiedot LÄSNÄ/NÄRV.

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 11.6.2014 Voimaan 1.8.2014 Muutettu 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA

Lisätiedot

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö Suunnittelu- ja hallintopalvelut Ruotsin kielikylpyopetus Ruotsin kielikylpyopetus

Lisätiedot

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL 3513 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 7.12.2017 Puistolanraitin ala-asteen koulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 7.12.2017 klo 18.00 Paikka Raitin

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut 14.2.2013 KAJAANIN KAUPUNGIN PERUSKOULUJEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET JA OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN 1.8.2013 ALKAEN Hyväksytty Kajaanin sivistyslautakunnan kokouksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Yläkouluun ilmoittautuminen

Yläkouluun ilmoittautuminen Yläkouluun ilmoittautuminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Oppilaan ilmoittaminen yläkouluun Keravalla on kolme yläkouluopetusta antavaa yhtenäiskoulua: Keravanjoen koulun Jaakkolan toimipiste,

Lisätiedot

Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen

Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen 1 Ruotsin kielikylpyopetus Ruotsin kielikylpyopetus on tarkoitettu Espoossa asuville suomenkielisille oppilaille. Opetukseen voi

Lisätiedot

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki.

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki. HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 5 14.9.2018 Ohje yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajalle esiopetuksen järjestämisestä ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) KASVATUS JA KOULUTUS

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) KASVATUS JA KOULUTUS HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) Yksityisen palvelun tuottajalle ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot