Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten"

Transkriptio

1 Toimintakertomus vuodelta 2016 Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten

2 Satakunta konserni Hallituksen toimintakertomus Taloudellinen toimintaympäristö Vuonna 2016 talouden kehitys oli ennakoitua parempaa ja Suomen talous palasi monen vuoden jälkeen kasvu-uralle. Kasvu perustui kotimaiseen kysyntään, erityisesti yksityisen kulutuksen kasvuun, ja rakennusalan investointeihin. Vienti kuitenkin jäi maailman kaupan kasvua hitaammaksi. Kulutuksen kasvua tukivat mm. kotitalouksien reaalitulojen kasvu, ennakoitua parempi työllisyyskehitys ja kuluttajien luottamuksen vahvistuminen omaan talouteen ja Suomen kehitykseen. Myös vähittäiskauppa kääntyi viime vuonna lievään kasvuun. Vuoden 2016 alussa vapautuneita aukioloja hyödynnettiin erityisesti päivittäistavara- ja tavaratalokaupassa ja ne onnistuivat kasvattamaan hieman liikevaihtoaan hintakilpailusta huolimatta. S-ryhmän kehitys 2016 S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän veroton vähittäis-myynti oli viime vuonna miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisvuoteen verrattuna 2,0 prosenttia. S-ryhmässä oli vuoden lopussa toimipaikkaa. Alueosuuskauppoja oli vuoden 2016 lopussa 20 ja paikallisosuuskauppoja seitsemän. Bonusjärjestelmään kuuluviin osuuskauppoihin liittyi vuoden 2016 aikana uutta jäsentä. Asiakasomistajien kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa Bonusta asiakasomistajille maksettiin yhteensä 353 miljoonaa euroa. S-ryhmän veroton vähittäismyynti v liiketoiminta-alueittain Milj. euroa Muutos % Prisma* ,5 S-market ,9 Sale ja Alepa ,7 Muu marketkauppa 5 +2,2 Market-kauppa yhteensä* ,7 Rautakauppa ,0 Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa ,1 Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa ,7 Matkailu- ja ravitsemiskauppa* 793-1,1 Auto- ja autotarvikekauppa ,8 Maatalouskauppa 76-28,9 Muut 15 +2,4 S-ryhmä yhteensä* ,0 * Sisältää lähialueiden (Baltia + Pietari) vähittäismyynnin S-ryhmän investoinnit olivat 511 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aikaisemmin olivat 558 miljoonaa euroa. S-ryhmän yhteenlaskettu konsolidoimaton tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 292 miljoonaa euroa voitollinen, kun tulos edellisenä vuonna oli 299 miljoonaa euroa. Osuuskauppojen yhteenlaskettu tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 269 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 289 miljoonaa euroa. Satakunnan kehitys ja kaupan alan kilpailutilanne Satakunnassa väkiluku supistui vuonna 2016 yli henkilöllä, mihin vaikutti alueen muuttotappio ja samalla poikkeuksellisen alhainen syntyvyys. Väki väheni myös Porissa yli 300 henkilöllä. Alueen talouskehitykselle keskeinen teknologiateollisuuden vienti ei ole vielä laajasti elpynyt. Selvimmin kasvua on ollut rakentamisessa, myös palvelualoilla on näkyvissä elpymistä. Työttömien määrä on kääntynyt laskuun vuoden takaisesta, erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrä on monen vuoden jälkeen alenemassa. Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen työllisyyskatsauksen mukaan työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli alueella vuoden lopulla 14,9 prosenttia (ed. v. 15,2 %). Valtakunnallisessa vertailussa kasvun edellytykset ovat Satakunnassa hyvät. Satamittari-tietopankin mukaan Satakunnan BKT asukasta kohti on Suomen 19 maakunnan joukossa viidenneksi korkein, mm. Pirkanmaata ja Varsinais-Suomea korkeampi (v tiedot). Rauman seutukunnan BKT per asukas on maamme kolmanneksi korkein, Porin seutukunnan 26:nneksi ja Pohjois- Satakunnan 30. korkein maamme 70 seutukunnan joukossa. Käyttö- ja erikoistavarakaupassa uusien toimijoiden tulo Satakuntaan ja samanaikainen tarjonnan monipuolistuminen piristää kauppaa, mutta samalla lisääntyvä kilpailu rajoittaa talousalueen perinteisten toimijoiden kasvua. Autokaupan jo muutamia vuosia jatkunut kasvu on viimein vetämässä mukaansa myös huolto- ja korjaamomyynnin. Perinteisen vähittäiskaupan pirstaloituminen jatkuu: verkkokaupan suosio lisääntyy tasaisesti. Myös kuluttajilta suoraan toisille kuluttajille tavaroita välittävän vertaiskaupan merkitys on kasvanut. Päivittäistavarakaupassa hinnan merkitys kilpailukeinona on edelleen korostunut. Kaupan aukiololainsäädännön vapautuminen

3 vuodelta 2016 on 2016 alusta lukien ollut vaikuttamassa päivittäistavarakaupan osittaiseen siirtymiseen pienmyymälöistä suuremman kokoluokan yksiköihin. Keskon toteuttama Suomen Lähikaupan oston jälkeinen lähimyymäläverkoston saneeraus konseptimuutoksineen on loppusuoralla, mikä osaltaan vähentää pienmyymälöitä alueella. Alkon viimeaikaiset liikepaikkaratkaisut vaikuttavat myös päivittäisasioinnin suuntautumiseen alueella. Kaupan alan investoinnit keskittyvät toimialueella Poriin, jossa useita kehityshankkeita on jälleen viriämässä muutaman rauhallisemman investointivuoden jälkeen. Käyttö- ja erikoiskaupassa on käynnissä rakennemuutos, jossa moni perinteinen toimija kansainvälisten ketjujen paineessa sopeuttaa tai kokonaan luopuu liiketoiminnasta. Liikehuoneistojen ylitarjontatilanne kaupungissa jatkuu siten edelleen. Satakunnan liikennemyymälä- ja polttoainekaupassa tarjonta on pääosin ennallaan, eikä myöskään liikkumisen palvelujen kysyntä merkittävästi kasva. Porin ravintolakaupassa liikeideoita tulee ja menee. Uutta tarjontaa edustavat yhä yrittäjävetoiset pienet ravintolat, ja samassa ryhmässä myös alalta poistuminen on suurinta. Ravintolapalvelujen kysyntä on alueella edelleen tasaisessa kehityksessä. Porin, Rauman ja Huittisten autokaupassa sekä korjaamopalveluissa tarjonta on pääosin ennallaan. Yli uutta omistajaa osuuskaupalle Satakunnan Osuuskauppa on merkittävä länsisuomalainen kuluttajaliike. Toimialueen kaikista kotitalouksista 69 prosenttia on Satakunnan Osuuskaupan omistajia. Uusia jäseniä osuuskauppaan liittyi vuoden aikana (ed. vuonna 3 150). Omistajia oli vuoden päättyessä (63 979). Jäsenmäärän nettolisäys oli jäsentä (1 900). Satakunnan Osuuskaupan omistajille maksetaan ostohyvityksenä Bonusta runsaimmillaan 5 % kuukauden bonusostojen määrästä. Omistajat saivat Bonusta vuodelta 2016 yhteensä 10,9 miljoonaa euroa eli keskimäärin noin miljoona euroa joka kuukausi. Viime vuonna maksettiin keskimäärin osuuspääoman korkoa ja Bonusta sekä maksutapaetua yhteensä 190 euroa kullekin omistajalle. Sääntöuudistus päätökseen ja Pellervo-seuran jäseneksi Satakunnan Osuuskaupan edustajisto vahvisti osuuskaupan uudet säännöt syyskokouksessaan Osuuskuntalain muutosten vuoksi sääntöihin tehtiin eräitä lakiteknisiä muutoksia sekä uusittiin vaalijärjestys. Osa sääntömuutoksista edellytti käsittelyä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joten edustajiston kevätkokous vahvisti säännöt lopullisessa muodossaan. Uusiksi jäseniksi hallintoneuvostosta pois jääneiden Mika Stenforsin ja Juhani Tiitisen tilalle valittiin agronomi Eero Aaltonen Sastamalan Kiikoisista ja yrittäjä, ylikonstaapeli Matti Uotila Harjavallasta. Hallintoneuvosto valitsi puheenjohtajakseen edelleen vuodelle 2017 asianajaja Timo Santavuon sekä varapuheenjohtajaksi agrologi Maarit Hollménin. Osuuskaupan hallintoneuvoston kokous valitsi uudelleen tehtäväänsä hallituksen jäsenet. Hallituksessa jatkavat vuonna 2017 toimitusjohtaja Harri Tuomi, puheenjohtajana, diplomi-insinööri Kari Bärlund, toimitusjohtaja Pekka Ekberg, taloustieteiden kandidaatti Heikki Santavuo sekä emäntä Tuula Setälä. Satakunnan Osuuskauppa liittyi syyskuussa osuustoimintajärjestö Pellervo-Seura ry:n jäseneksi. Toimialueensa suurimpana osuustoiminnallisena yrityksenä osuuskauppa haluaa omalla toiminnallaan tukea ja edistää osuustoiminnallisen arvopohjan ja yritysmuodon tunnettuutta yhteistyössä Pellervo-Seuran kanssa. Myynti ja asiakasmäärät osuuskaupan marketeissa kasvussa Satakunta-konsernin verollinen myynti oli 426,5 (ed. vuonna 423,7) miljoonaa euroa. Verollinen myynti kasvoi 0,6 prosenttia, vaikka myyntihintojen kehitys oli edelleen lievästi aleneva. Elintarvikkeiden hinta laski hintojen halpuuttamisen ansiosta. Polttonesteiden hinnat olivat vielä vuonna 2016 keskimäärin alhaisemmat kuin edellisenä vuonna. Satakunnan Osuuskaupalle kertyi verollista myyntiä 360,4 (360,7) miljoonaa euroa. Päivittäistavarakaupan euromääräinen myynti kasvoi vajaan prosentin. Laajempien aukioloaikojen myötä asiakasmäärät kasvoivat Prismoissa 5 prosenttia ja S-marketeissa peräti 8 prosenttia. Vertailuvuoteen nähden henkilöstölle oli tarjolla noin työtuntia lisää. Satakuntalaisen lähiruuan ja kotimaisten elintarvikkeiden osuus ruokakaupasta pysyi korkealla tasolla. Noin 80 prosenttia osuuskaupan elintarvikekaupan volyymista kertyi suomalaisen elintarviketeollisuuden ja alkutuotannon kautta. Vuoden päättyessä toimialueella oli kahden Prisman

4 ohella päivittäistavarakauppaan keskittyviä S-marketteja yhdeksän ja Sale-myymälöitä yksitoista. Käyttö- ja erikoistavarakaupassa myynnin lasku hidastui runsaaseen prosenttiin. Prisman käyttötavarakauppa elpyi selvään kasvuun. Sokoksessa ja Kodin Terrassa myynti vielä supistui. Käyttö- ja erikoistavarakaupan myynti kertyy Porin Sokos Satakunta -tavaratalosta, Emotion-kauneuden myymälästä, Kodin Terra -rautakaupasta sekä Mikkolan ja Länsi-Porin Prisman käyttötavaraosastoista. Kokonaisuudessaan market- ja tavaratalokaupan euromääräinen myynti kasvoi 0,3 prosenttia yhteensä 279,0 (278,1) miljoonaan euroon. Toimialan myyntiin on sisällytetty toistaiseksi myös vuonna 2015 avatun Prisma Mikkolan parturi-kampaamon palvelumyynti. Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialalle myyntiä kertyi yhteensä 64,9 (65,8) miljoonaa euroa. Liikennemyymälöiden marketmyynti aleni kaupan aukioloaikarajoitusten poistuttua. Polttonestekaupan euromääräinen myynti nousi alentuneiden hintojen takia vain yhdellä prosentilla. Sen sijaan myytyjen litrojen määrä nousi peräti seitsemän prosenttia, mikä kertoo jakeluasemien hyvästä vetovoimasta ja yhä parantuneesta hintakilpailukyvystä. Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan myynti koostuu kolmesta ABC-liikennemyymälästä, yhdestätoista kylmäasemasta sekä polttoöljyn toimitusmyynnistä. Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti supistui noin kaksi prosenttia ja oli 16,5 (16,8) miljoonaa euroa. Myynnin vähenemiseen vaikutti mm. Kankaanpään ravintolamaailman sulkeminen. Vertailukelpoinen myynnin määrä säilyi edellisvuoden tasolla. Toimialan myyntiin sisältyvät Original Sokos Hotel Vaakuna Porin majoituskaupan ohella hotellin yhteydessä toimivat ravintolat sekä kuusi muuta ravintolatoimipaikkaa. Autoliiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiön Palin Oy:n uusien autojen myynti kasvoi 10 prosenttia. Merkkiedustukset ovat Nissan, Opel, Peugeot ja Volvo. Käytettyjen autojen myynti aleni 5 prosenttia. Autojen huolto- ja korjaamopalvelujen myynti kasvoi selvästi, mihin osaltaan vaikutti hyvin käynnistynyt Rauman Mercedes Benz -huolto. Palin Oy:n myynti on kasvanut yhtäjaksoisesti jo kolme vuotta heikommasta suhdanteesta huolimatta. Vuonna 2016 kokonaismyynti nousi 66,1 (63,1) miljoonaan euroon, missä kasvua oli noin viisi prosenttia. Palin Oy harjoitti vuonna 2016 merkkiliiketoimintaa AutoPalin-nimellä Porissa ja Raumalla yhteensä neljässä toimipaikassa sekä Karla-autohuoltotoimintaa viidessä toimipisteessä. Karla-toimipaikkoja on Porin ja Rauman lisäksi Huittisissa ja Kankaanpäässä. Satakunta-konsernin liikevaihto oli 353,6 miljoonaa euroa (ed. vuonna 350,7). Päivittäis- ja erikoistavarakaupan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli noin 65 prosenttia (66 prosenttia). Päivittäis- ja erikoistavarakaupan liikevaihto kasvoi 0,4 prosenttia edellisvuodesta 231,2 (230,2) miljoonaan euroon. Auto- ja autotarvikekaupan sekä korjaamotoiminnan liikevaihto oli 53,3 (50,7) miljoonaa euroa. Liikennemyymälä- ja polttonestekaupalle liikevaihtoa kertyi 51,6 (52,3) miljoonaa euroa. Matkailuja ravitsemiskaupalle liikevaihtoa tuli 13,8 (14,0) miljoonaa euroa. Liikekiinteistöjen vuokraustoiminnasta liikevaihtoa kertyi 3,7 (3,4) miljoonaa euroa Konsernirakenne ja osakkuusyhtiöt Konsernirakenteessa ei päättyneen vuoden kuluessa tapahtunut muutoksia. Konsernin toimialoista autoliiketoimintaa harjoitetaan erillisen osakeyhtiön Palin Oy:n lukuun (markkinointiniminä AutoPalin ja Karla). Market- ja tavaratalokauppaa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa harjoitetaan osuuskaupan omaan lukuun. Lisäksi konserniin kuuluu kiinteistöyhtiöitä. Satakunta-konsernin myynti v liiketoiminta-alueittain Liiketoiminta-alue Milj. euroa Muutos % Market- ja tavaratalokauppa 279,0 +0,3 Matkailu- ja ravitsemiskauppa 16,5-2,2 Auto- ja autotarvikekauppa sekä korjaamotoiminta 66,1 +4,8 Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa 64,9-1,3 Yhteensä 426,5 +0,6 Osuuskaupan kokonaan omistamista kiinteistöyhtiöistä merkittävimmät ovat Kiinteistö Oy Ässä-Mikkola, joka hallinnoi useita osuuskaupan ja Palin Oy:n käytössä olevia liikekiinteistöjä Porissa, Raumalla ja Huittisissa, sekä Kiinteistö Oy Satatorni, joka omistaa Porin Gallen-Kallelankadulla sijaitsevat kaksi hotellikiinteistöä. Osakkuusyhtiöistä Kokemäen Liikekeskus Oy sisältyy konserni tilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmällä. Kiinteistöyhtiönä sen vaikutus konsernitilinpäätökseen on vähäinen. Ylijäämä 0,9 prosenttia liikevaihdosta Satakunta-konsernin tulos parani, mutta hitaan talouskasvun ja hintojen alentamisen vuoksi se on edelleen matala. Konsernin ylijäämä ennen veroja oli 3,2 miljoonaa euroa (ed. v. 2,3 milj. e)

5 eli noin 0,9 prosenttia liikevaihdosta (ed. v. 0,7 %). Tuloskehitystä rasittavat takavuosien suurinvestointien poistot, jotka jo kääntyivät laskusuuntaan. Palvelujen kehittämisen rinnalla karsittiin toimintakuluja. Säästöä edelliseen vuoteen kertyi mm. markkinointi- ja hallintokuluissa, energia- ja muissa kiinteistökuluissa. Parantuva kustannustehokkuus yhdessä maltillisten investointien kanssa mahdollistaa hintojen halpuuttamisen. Market- ja tavaratalokaupan tulos oli positiivinen ja se parani edellisvuodesta. Matkailu- ja ravitsemiskaupan tulos oli positiivinen, mutta pienempi kuin vuonna Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan tulos oli positiivinen ja parempi kuin edellisvuonna. Autoliiketoiminnan kokonaistulos oli tappiolla, mutta tappio supistui selvästi. Liikekiinteistöjen vuokraustoiminnan tulos oli positiivinen. Konsernin liiketoimintayhtiöiden tulokset ennen veroja muodostuivat seuraaviksi: Satakunnan Osuuskauppa 2,8 miljoonaa euroa (ed. vuonna 2,6 milj. e) ja Palin Oy -0,3 miljoonaa euroa (-0,8 milj. e). Kiinteistöyhtiöiden yhteenlaskettu tulos ennen veroja oli 0,7 miljoonaa euroa (0,7 milj. e). Palveluverkostoa kehitettiin 5,5 miljoonalla eurolla Osuuskaupan kokonaistarjonta ja verkosto on vuosina sopeutettu Satakunnan maakunnan tulevaan kehitykseen ja kysyntänäkymiin. Tappiollisuuden vuoksi vuonna 2016 suljettiin kaksi Sale-myymälää (Punkalaidun ja Kankaanpään Torikatu). Myös Sokoksen ravintola Ilosta ja Kankaanpään Asemakadun ravintolasta päätettiin luopua. Vuoden 2016 uudishankkeita olivat Prisma Mikkolaan varustettu ruuan verkkokaupan noutopiste Kauppakassi sekä Harjavallan S-marketin yhteyteen rakennettu uusi ABC-jakeluasema. Köyliön jakeluasema uudistettiin ABC-liikeidean mukaiseksi. Sokos Hotel Vaakunan kokouspalveluja kehitettiin. Lisäksi Palin Oy osti Raumalta Mercedes Benz -huoltoliikkeen. Toimitiloja rakennettiin myös yhteistyökumppanien käyttöön Porissa ja Kankaanpäässä. Investointimenot olivat yhteensä 5,5 miljoonaa euroa (ed. v. 3,9 milj. e). Investoinnit turvaavat erinomaisen palvelukyvyn ja saavutettavuuden myös jatkossa. Investoinnit taseen käyttöomaisuuteen olivat 1,6 prosenttia (ed. v. 1,1 %) liikevaihdosta. Käyttöomaisuudesta kertyi myyntituloja alle 0,1 miljoonaa euroa (0,1 milj. e). S-ryhmän yhteishankkeisiin osallistuttiin 1,0 miljoonalla eurolla (ed. v. 0,4 milj. euroa): osallistuttiin S-Ryhmän Logistiikkakeskukset Oy:n osakeantiin ja SOK:n osuuspääoman korottamiseen. Hyvä vakavaraisuus varmistaa tasapainoisen kehityksen Satakunta-konsernin taseen loppusumma aleni 0,7 miljoonaa euroa ja oli 132,8 miljoonaa euroa (ed. v. 133,5 milj. e). Konsernin omavaraisuusaste parani jälleen ja oli tilinpäätöshetkellä 58,7 prosenttia (ed. v. 56,5 %). Hyvä vakavaraisuus on edellytys palvelutarjonnan pitkäjänteiselle kehittämiselle satakuntalaisten omistajien eduksi. Maksuvalmius on ylläpidetty hyvänä joustavien rahoituslimiittien avulla. Uusia pankkilainoja ei vuoden aikana nostettu. Konsernin kokonaislainamäärä supistui vuoden aikana 4,5 miljoonalla eurolla (ed. vuonna vähennystä 9,7 milj. e). Satakunnan Osuuskaupan neuvottelemista yhteensä 28,4 miljoonan euron suuruisista käyttöpääoma- ja tililimiiteistä oli tilinpäätöshetkellä käytössä 9,0 miljoonaa euroa (4,9 milj. e). Konsernin kassavarojen ja lyhytaikaisten sijoitusten määrä vuoden päättyessä oli 6,3 miljoonaa euroa (5,6 milj. e). Valuuttamääräisiä eriä ei konsernilla ole. Konsernin vieraan pääoman määrä aleni 3,1 miljoonalla eurolla ja oli vuoden päättyessä 55,0 miljoonaa euroa (58,1 milj. e). Tilinpäätöshetkellä konsernilla oli korollista vierasta pääomaa 5,4 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aikaisemmin eli 22,7 miljoonaa euroa (28,1 milj. e) ja se koostui pankkilainoista. Rahoituskuluja kertyi yhteensä 0,5 miljoonaa (0,6 milj. e). Rahoitustuottojen määrä ylitti ensimmäistä kertaa rahoituskulujen määrän: rahoitustuottoja kertyi yhteensä 0,7 miljoonaa euroa (ed. v. 0,5 milj. e). Osuuskaupan pankkilainojen 9,5 milj. euroa (11,8 milj. e) sopimuskorot on sidottu lyhyisiin markkinakorkoihin, pääsääntöisesti 3 kk:n Euribor-korkoon. Tytäryhtiö Palin Oy:n rahoitus on hoidettu pääosin osuuskaupan välittämällä rahoituksella. Konsernin kiinteistöyhtiöiden rahoitus on hoidettu pankkilainoin sekä osuuskaupan välittämällä rahoituksella. Kiinteistöyhtiöiden yhteensä 4,2 miljoonan euron (10,1 milj. e) suuruiset pankkilainat ovat joko kiinteäkorkoiset tai korot on koronvaihtosopimuksin kiinnitetty; koronvaihtosopimuksin suojattuja lainoja on enää 0,2 miljoonaa euroa (ed. v. 5,1 milj. e). S-Pankki ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä palveluita S-Pankki on suomalainen pankki, jonka tavoitteena on tehdä asiakkaidensa arjesta sujuvaa. Valikoimaan kuuluvat ratkaisut

6 päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen ja hankintojen rahoittamiseen. Satakunnan Osuuskauppa toimii alueellaan S-Pankin asiamiehenä. S-Pankin asiakaspalvelupisteet ovat Porissa Prismoissa ja Sokoksessa sekä Kankaanpäässä ja Huittisissa S-marketissa. S-Pankki on osa S-ryhmää ja pystyy tämän yhteyden kautta tuottamaan palveluita, jotka yhdistävät rahankäytön muihin arkisiin palveluihin. Päivittäiset pankkiasiat hoituvat verkossa tai asiakaspalvelupisteissä kaupassa käynnin yhteydessä. Käteisen nostaminen ja tallettaminen onnistuu yli S-ryhmän toimipaikan kassalla. Asiakkuusindeksi 2016:n mukaan S-Pankilla on uskollisimmat asiakkaat. Asiakasuskollisuuden taustalla ovat mm. suomalaisuus, osuustoiminnallinen arvopohja sekä läsnäolo ihmisten arjessa. monialaisesti lyhyistä koulutuksista aina tutkintojen suorittamiseen asti. Juhlavuonna 2017 käynnistyy myös monivuotinen koko henkilöstön osallistava uusi työhyvinvointihanke. Toteutetuista yhteistoimintaneuvotteluista huolimatta kaikille irtisanomisuhan alla oleville voitiin tarjota uutta työtä Satakuntakonsernista. Vakituisen henkilökunnan työsuhteiden jatkumisesta pystyttiin huolehtimaan aukioloaikojen laajentamisen ansiosta voitiin myös lisätä vakituisen henkilöstön tuntimääriä. Satakunnan Osuuskauppa sai toimia myös vuonna 2016 monen nuoren ensimmäisenä tai ainakin uran alkupään työelämäkontaktina. Kesän aikana yhteensä 570 alueen nuorta pääsi eripituisiksi jaksoiksi osallistumaan Satakunnan Osuuskaupassa tehtävään työhön. Satakunnan Osuuskauppa oli totuttuun tapaan myös vuonna 2016 Vastuullinen kesäduuni -yritys. S-Pankki kehittää digitaalisia palveluja tavoitteena Suomen paras digitaalinen pankkipalvelukokemus. Tuoreena esimerkkinä on 2016 lanseerattu ABC-mobiilitankkaus, jossa tankkaamisen maksaminen tapahtuu helposti puhelimella tai tabletilla oman auton lämmöstä. S-Pankin omistavat S-ryhmä (75 %), LähiTapiolaryhmä (23,5 %) ja Elo (1,5 %). S-Pankilla oli vuodenvaihteessa yli 2,9 miljoonaa asiakasta, joilla oli käytössään 1,9 miljoonaa S-Pankin kansainvälistä maksukorttia. Työelämän kehittäminen jatkuvaa Osuuskaupan ja Palin Oy:n palveluksessa oli vuoden päättyessä henkilöä (edellisen vuoden lopussa 1 162), mikä sisältää myös pitempiaikaisilla sairaslomilla sekä perhe-, vuorottelu- ja opintovapailla tai vastaavilla olevat 85 (76) henkilöä. Vuonna 2016 kehitettiin työhyvinvointia, esimiestyötä ja johtamista. Kehitystyön ansiosta työhyvinvointikyselyn tulokset ovat jälleen korkealla tasolla ja työkyvyttömyyseläköityminen laskusuunnassa. Lisäksi henkilöstö saa osakseen monin tavoin aikaisempaa ammattimaisempaa sekä kehittyneempää esimiestyötä ja johtamista. Henkilöstön kehittämiseen panostettiin hyvin Konsernin palkkojen ja palkkioiden yhteismäärä oli 30,1 miljoonaa euroa (29,0 milj. e v ja 29,6 milj. e v. 2014), missä oli lisäystä edellisvuodesta 3,7 prosenttia. Työsuhteista oli kokoaikaisia keskimäärin 29 % (29 % v ja 31 % v. 2014) ja osa-aikaisia 71 % (71 % v. 2015, 69 % v. 2014). Konsernin koko henkilöstön lukumäärä keskimäärin oli vastaten noin 849 kokoaikaista henkilötyövuotta. Vuonna 2015 henkilöstöä oli keskimäärin 1 237, mikä vastasi 870 henkilötyövuotta ja vuonna 2014 keskimäärin 1 272, mikä vastasi 910 henkilötyövuotta. Riskien arviointi ja hallinta kestävän toiminnan edellytys Satakunnan Osuuskaupan toiminta-ajatuksena on etujen ja palvelujen tuottaminen omistajille. Toiminta-ajatus edellyttää, että pystymme jatkuvasti yhdistämään vastuullisen ja asiakaslähtöisen palvelutoiminnan sekä kustannustehokkaat liiketoimintamallit. Osuuskunnan vastuullinen liiketoiminta tukee kestävää kehitystä, rakentaa satakuntalaista hyvinvointia ja turvaa asiakasomistajille pitkällä aikavälillä tuntuvimmat edut. Osuuskauppa toimii usealla palvelutoimialalla, mikä konserni- Henkilöstön määrä liiketoiminta-alueittain: Liiketoiminta-alue Market- ja tavaratalokauppa Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa Matkailu- ja ravitsemiskauppa Auto- ja autotarvikekauppa Hallinto- ja tukitoiminnot Satakunta-konserni yhteensä

7 tasolla jakaa ja hajauttaa yhteen alaan liittyviä kannattavuusriskejä ja -heilahteluja. Osuuskaupan strategiset tavoitteet vuoteen 2021 asti päivitetään maaliskuussa Strategian valmistelun aikana liiketoimintaan ja toimintaympäristöön liittyvät riskit on arvioitu. Tässä yhteydessä ei tunnistettu toimialasta ja sen erityispiirteistä poikkeavia olennaisia riskejä tai uhkatekijöitä, joilla olisi liiketoimintaan huomattavia vaikutuksia. Strategian ajanmukaisuutta arvioidaan vähintään joka toinen vuosi. Liiketoimintaa ja sen riskejä seurataan ja arvioidaan jatkuvasti toimiala- ja toimipaikkakohtaisesti. Riskejä vastaan suojaudutaan suunnittelulla, omavalvonnalla, kattavalla raportoinnilla sekä toiminnan jatkuvalla parantamisella ja kehittämisellä. Omaisuuteen kohdistuvia riskejä vastaan suojaudutaan vakuutuksin. Yrityksen avainhenkilöstö ja liiketoimintajohto valmentautuu säännönmukaisin harjoituksin mahdollisten poikkeustilanteiden hallintaan. Toimipaikkojen henkilöstö saa määräajoin perehdytyksen ja koulutuksen turvallisuusjärjestelyihin. Liiketoiminnan ja kehitystoimenpiteiden ensisijainen rahoituslähde on tulorahoitus, jota tarvittaessa täydennetään vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella. Omavaraisuus on tarkoitus pitää strategiakaudella vähintään 50 prosentissa, mikä varmistaa konsernin rahoituksellisen liikkumavaran myös poikkeusoloissa. Rahoitus riskien hallinnassa hyödynnetään tarpeellisessa laajuudessa erilaisia suojausmekanismeja. Satakunnan Osuuskaupan konsernin taloudellista asemaa kuvaavat tunnusluvut on esitetty tunnuslukutaulukossa tilinpäätöksen liitetiedoissa. Vastuullisuus on tärkeä osa osuuskaupan ja Palinin arvoja Satakunnan Osuuskaupan strategiassa on keskeinen sija vastuullisuudella, osuustoiminnalla ja oman alueen hyvinvoinnin edistämisellä. Osuuskaupalle vastuullisuus tarkoittaa ensi sijassa oman ympäristön ja toimialueen hyvinvoinnin varmistamista pitkällä aikavälillä. Tähän liittyy niin sosiaalinen vastuullisuus, taloudellinen vastuu sekä huolenpito ympäristöstä kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen. Asiakkailleen osuuskauppa antaa mahdollisuuden vastuullisten valintojen tekemiseen tarjoamalla turvallisia sekä eettisesti että ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluja. Henkilöstölleen osuuskauppa tarjoaa kannustavan, terveellisen ja turvallisen työympäristön. Toiminnan taloudellinen tulos käytetään kokonaisuudessaan oman alueen hyvinvoinnin kehittämiseen. Toimipaikkojen suunnittelussa sekä vanhojen yksiköiden saneerauksissa pyritään ottamaan huomioon koko elinkaaren aikaiset kustannukset ja ympäristövaikutukset. Korjausrakentamisessa hyödynnetään pääasiassa paikallista hankintaa. Osuuskaupan kiinteistötoiminnon jatkuvana tavoitteena on toimitilojen energiatehokkuuden parantaminen. Kiinteistöjen ja laitteiden kuntoa sekä energiatehokkuutta seurataan säännönmukaisesti, minkä perusteella tehdään tarvittaessa energian säästöön ja kulutuksen optimointiin tähtääviä toimenpiteitä. Toimipaikkojen valaistusta muutetaan LED-tekniikkaa hyödyntäväksi. Myymälöiden kylmäkalusteet uusitaan säännönmukaisesti ovellisiksi tai kannellisiksi. Uusiutuvan energian osuus osuuskaupan käyttämästä sähköstä on huomattava: yksin tuulivoiman osuus käytetystä sähköenergiasta oli vuoden 2016 päättyessä jo yli 50 %. Toimipaikoissa ei synny enää kaatopaikkajätettä. Monien toimipaikkojen yhteydessä on myös kierrätyspisteet asiakkaita varten. Kierrätyspisteiden ylläpitovastuu siirtyi vuoden 2016 alusta lukien Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:lle. Palin Oy:llä ympäristöasiat ovat jatkuvan auditoinnin piirissä. Autoyhtiö ottaa huomioon työturvallisuusasiat, ympäristönsuojelun, energian ja luonnonvarojen säästämisen sekä ehkäisee mahdollisuuksien mukaan ennalta toimintojensa haittavaikutukset. Huolto- ja korjaamotoiminnan aiheuttamaa ympäristökuormitusta vähennetään autoliikkeen ympäristöohjelman mukaisesti. ISO ympäristösertifikaatin mukaisesti yhtiö kehittää tavoitteellisesti kaikkia ympäristöön liittyviä toimintoja kestävän kehityksen suuntaan. Polttoaineen jakelupisteissä käytetään ainoastaan sertifioituja mittarikenttiä. Mittarikenttien uudistamisen yhteydessä maaperän mahdolliset epäpuhtaudet poistetaan. S-ryhmän politiikan mukaisesti hyödynnetään tekniikaltaan ja turvallisuudeltaan parhaita saatavilla olevia laitteita. Satakunnan Osuuskauppa osallistuu laajasti oman lähiympäristönsä yhteisöllisen toiminnan tukemiseen. Esimerkkinä tukimuodoista on S-ryhmän kehittämä Kannustajat-malli, jolla tuetaan toimialueen urheiluseurojen junioritoimintaa: seura saa tukea sen mukaan, kuinka moni osuuskaupan omistaja on liittynyt seuran Kannustajaksi. Urheiluseura sitoutuu käyttämään saamansa tuen junioritoimintaansa käyttökohteina esimerkiksi junnujen valmentajien koulutus, harjoittelupaikkojen vuokrat sekä välineiden hankinta. Näin harrastuksien osallistumismaksut pysyvät kohtuullisina ja yhä useampi lapsi ja nuori pääsee mukaan urheiluharrastukseen. Satakunnan Osuuskauppa maksoi vuodelta 2016 Kannustajattukimallissa mukana olleille 26 satakuntalaiselle urheiluseuralle noin euroa tukea. Mukana on eri lajeja edustavia seuroja

8 kautta Satakunnan Osuuskaupan koko toimialueen. Liittymällä Kannustajaksi sinäkin voit kerryttää mieleisellesi seuralle maksettavaa Kannustajat-tukea. Lisätietoa vuoden 2017 seuroista ja liittymisestä nettisivuiltamme s-kanava.fi/satakunta. Satakunnan Osuuskauppa osallistuu vuosittain koko S-ryhmän kattavan vastuullisuusraportin tietojen keräämiseen. Keskeiset vastuullisuustiedot sisältyvät S-kanavalla ( fi) julkaistavaan S-ryhmän vastuullisuusraporttiin. Raportissa käsitellään mm. seuraavia vastuullisuuden osa-alueita: henkilöstö, sponsorointi ja taloudellinen tuki sekä ympäristötunnusluvut. Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat: Osuuskaupan juhlavuosi näkyy Satakunnassa Satakunnan Osuuskaupan perustamiskokouksesta tulee kuluneeksi sata vuotta. Osuuskaupan juhlavuoden ilme ja erilaiset 100-vuotistapahtumat värittävät koko vuotta. Tänä vuonna jäsenet pääsevät vaikuttamaan siihen, ketkä 50 satakuntalaista valitaan osuuskaupan edustajistoon seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Liikkeen ensimmäinen toimipaikka avattiin 26. marraskuuta 1917 Porin keskustassa Original Sokos Hotel Vaakuna Porin paikalla sijainneessa rakennuksessa. Samalla tontilla kehittäminen jatkuu myös tänä vuonna. Kolmelle vuodelle jaksotettu hotellihuoneiden uudistus 1939 valmistuneessa hotellin kantaosassa alkoi tammikuussa. Myös ravintola Amarillo uudistetaan kokonaisuudessaan maaliskuun alkuun mennessä. Marketkaupassa siirryttiin uuteen aikakauteen Tikkulan S-marketin jokapäiväisen aukioloajan kasvaessa alkaen 24 tuntiin. Ruuan hintojen halpuuttaminen kaikissa marketeissa jatkuu nyt ovat vuorossa kotimaiset kasvikset. Tikkulan S-market ja ABC-liikennemyymälä uudistetaan kevään aikana. Uudistuksia toteutetaan myös Huittisten S-marketissa. Vuoden 2017 näkymät Suomen talouden näkymät ovat neljän heikomman vuoden jälkeen selvästi parantuneet, mutta kirittävää riittää. Kuluttajien luottamus on tuoreimpien tietojen mukana noussut lähes tämän vuosituhannen korkeimmalle tasolle, mikä ennakoi kysynnän kasvua. Yksityisen kulutuksen kasvua Suomessa kuitenkin hidastaa käytettävissä olevien tulojen vähentyminen. Tähän vaikuttavat mm. inflaation nopeutuminen ja kilpailukykysopimuksen mukaiset pienet sopimuskorotukset. Vähittäiskaupan ennakoidaan lähivuosina kasvavan maltillisesti. Kasvu on kuitenkin riippuvainen työllisyyden kehityksestä. Satakunnan Osuuskauppa jatkaa monipuolisen tarjooman kehittämistä vastaamaan entistä paremmin asiakkaidensa odotuksiin. Ruuan hintojen halpuuttamista jatketaan. Se on osa osuuskaupan perustehtävää: tarjota omistajilleen edullinen ruoka ja helppo arki. Hallituksen ehdotus Satakunnan Osuuskaupan ylijäämän käyttämisestä Osuuskaupan jakokelpoinen ylijäämä on yhteensä ,80 euroa, josta tilikauden ylijäämän osuus on ,86 euroa. Osuuskunnan taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Osuuskunnan maksuvalmius on hyvä, eikä alla ehdotettu tilikauden ylijäämän jako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan osuuskunnan maksukykyä. Hallitus ehdottaa, että tilikauden ylijäämä ,86 euroa käytetään seuraavasti: suoritetaan osuusmaksun korkona täyteen maksetuille osuusmaksuille 6 prosenttia eli 6,00 euroa osuusmaksu, mihin varataan ,00 euroa, jätetään edellisten tilikausien ylijäämien tilille ,86 euroa. Porissa maaliskuun 1. päivänä 2017 HALLITUS Kari Bärlund Harri Tuomi puheenjohtaja Pekka Ekberg Heikki Santavuo Tuula Setälä

9 SATAKUNNAN OSUUSKAUPPA KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj.e 366,2 360,4 360,6 350,7 353,5 Liikeylijäämä - milj.e 5,5 2,7 3,3 2,5 3,0 - %:a liikevaihdosta 1,5 0,8 0,9 0,7 0,9 Ylijäämä ennen satunnaiseriä, varauksia ja veroja - milj.e 4,8 2,3 2,9 2,3 3,2 - %:a liikevaihdosta 1,3 0,6 0,8 0,7 0,9 Oman pääoman tuotto-% 5,5 3,1 3,3 2,5 3,4 Sijoitetun pääoman tuotto-% 5,1 2,6 3,2 2,7 3,6 Omavaraisuusaste, % 44,9 46,3 51,9 56,5 58,7 Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen - milj.e 16,9 8,5 3,9 3,9 5,5 - %:a liikevaihdosta 4,6 2,4 1,1 1,1 1,6 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana LIIKEVAIHTO milj.e 366,2 360,4 360,6 350,7 353, INVESTOINNIT ML. LEASING-HANKINNAT milj.e 19,1 18, ,0 3,9 5, ,9 OMAVARAISUUSASTE % 46,3 51,9 56,5 58, HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN

10 Satakunnan Osuuskauppa konserni* Tuloslaskelma (1000 euroa) Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet ja tarvikkeet Ulkopuoliset palvelut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Vuokrat Muut kulut Liikeylijäämä Osuus osakkuusyritysten tuloksista (+/-) Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) Ylijäämä ennen veroja Tuloverot (+/-) Vähemmistön osuus (+/-) 0-1 Tilikauden ylijäämä Tase (1000 euroa) VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Osakkuusyritysosakkeet Muut sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Lyhytaikaiset saamiset Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma Vararahasto Osuusmaksurahasto Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä VÄHEMMISTÖOSUUS VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Laskennallinen verovelka Lyhytaikainen vieras pääoma VASTATTAVAA YHTEENSÄ *) Satakunta-konsernin tilinpäätös kokonaisuudessaan nähtävillä Satakunnan Osuuskaupan konttorissa, Itäkeskuksenkaari 1, Pori.

11 Satakunnan Osuuskauppa Tuloslaskelma (1000 euroa) Tase (1000 euroa) VASTAAVAA Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet ja tarvikkeet Ulkopuoliset palvelut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Vuokrat Muut kulut Liikeylijäämä Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) Ylijäämä ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tilinpäätössiirrot (+/-) Tuloverot (+/-) Tilikauden ylijäämä PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Osuudet saman konsernin yrityksistä Muut sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset saamiset saman konsernin yrityksiltä Lyhytaikaiset saamiset Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma Vararahasto Osuusmaksurahasto Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma VASTATTAVAA YHTEENSÄ

12 Itäkeskuksenkaari 1, Pori puh Puhelun hinta 029-alkuiseen numeroon: lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,91 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min

Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten

Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten Toimintakertomus vuodelta 2015 Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten Satakunta konserni Hallituksen toimintakertomus Taloudellinen toimintaympäristö Suomen talouden kehitys jatkui edelleen heikkona vuonna

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Toimintakatsaus

Toimintakatsaus Toimintakatsaus 1.1.-30.6.2009 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. 30.6.2009 Toimintaympäistö Maailmantalous on hyvin lyhyellä ajalla voimakkaasti heikentynyt, mikä omalta osaltaan myös heijastuu Suomen talouteen.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 VARUBODEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Toimintaympäristö Odotukset taloudellisesta kasvusta ovat pienentyneet vuoden alku puoliskolla. Inflaatio on kiihtynyt kallistuneiden

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten

Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten Toimintakertomus vuodelta 2014 Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten Satakunta konserni Hallituksen toimintakertomus Taloudellinen toimintaympäristö Suomen talous on pitkäaikaisessa laskussa. Kokonaistuotannossa

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS

VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. - 30.6.2010 Toimintaympäistö Maailmantalous näyttää tällä hetkellä huomattavasti valoisammalta kuin vuosi sitten. Kuluttajien luottamus talouden näkymiin on parantunut

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2017 Julk. 3.8.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous jatkoi alkuvuoden aikana kasvuaan. Pitkän odotuksen jälkeen vientinäkymät

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta Vuoden 2016 tuloskehitys

1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta Vuoden 2016 tuloskehitys 1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2016 Vuoden 2016 tuloskehitys Osuuskunta KPY:n tilikauden voitto oli 10,8 miljoonaa euroa (10,0 milj. euroa vuonna 2015). Tulos muodostui

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001 POWEST OY toimii sijoittajana ja omistusten hallinnoijana energia-alan palvelu- ja teknologiayhtiöissä. Yhtiöt keskittyvät siirto- ja jakeluverkkojen urakointiin ja kunnossapitoon energiakauppapalveluihin

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy POWEST VUOSIKATSAUS 2011 VUOSIKATSAUS 2010 PoWEST 2 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Lisäksi Powest tarjoaa Pohjolan Voima -konsernin

Lisätiedot

Osuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys

Osuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys 1 Osuuskauppa Maakunta Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta 2018 S-ryhmän kehitys 1.1. 31.12.2018 S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli vuonna

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 24.715.671 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raisio Oyj Yhtiökokous 21.3.2018 Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raision keskeiset tunnusluvut Raisio-konsernin liikevaihto ja liiketulos Jatkuvat ja lopetetut toiminnot M Liikevaihto M Vertailukelpoinen

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot