Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten"

Transkriptio

1 Toimintakertomus vuodelta 2014 Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten

2 Satakunta konserni Hallituksen toimintakertomus Taloudellinen toimintaympäristö Suomen talous on pitkäaikaisessa laskussa. Kokonaistuotannossa ei ole vielä päästy vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä edeltävälle tasolle. Todellista talouden kasvua ei ole Suomessa juuri nähty kesän 2011 jälkeen. Vuonna 2014 Suomen talous supistui jo kolmantena peräkkäisenä vuotena. Vienti ei kasvanut, investoinnit vähenivät, teollisuustuotanto laski edelleen ja työllisyys heikkeni. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys kasvoi. Kotitalouksien ostovoima huononi ja kulutus väheni. Vähittäiskaupan myynnin määrä aleni kodintekniikkaa ja urheiluvälineitä lukuun ottamatta kaikilla toimialoilla. Kokonaisuutena myynnin määrä laski vuonna 2014 noin prosentin; myynnin volyymi on alentunut jo kaksi vuotta peräkkäin. Finanssikriisin jälkeen kaupan alan myynnin määrä on kasvanut keskimäärin vain noin puoli prosenttia vuosittain, kun ennen finanssikriisiä 2000 luvun alkuvuosina Suomen vähittäiskaupan myynnin määrän vuotuinen kasvu oli keskimäärin neljä prosenttia. S-ryhmän kehitys 2014 S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli viime vuonna miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen myynti väheni edellisvuoteen verrattuna 0,9 prosenttia. S-ryhmän vähittäismyynnistä osuuskauppojen osuus oli mil joonaa euroa eli 92,8 prosenttia. Osuuskauppojen vähittäismyynti laski 0,7 prosenttia edellisestä vuodesta. S-ryhmän veroton vähittäismyynti v liiketoiminta-alueittain Milj. euroa Muutos % Market-kauppa* ,4 % Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa ,3 % Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa 324-4,6 % Matkailu- ja ravitsemiskauppa* 798-2,0 % Auto- ja autotarvikekauppa ** ,8 % Maatalouskauppa 150-6,8 % Muut ,6 % S-ryhmä yhteensä ,4 % * Sisältää lähialueiden (Baltia + Pietari) vähittäismyynnin ** Auto- ja autotarvikekaupan vähittäismyynnin vähennys johtuu vuonna 2013 toteutuneesta SOK Autokauppa Oy:n liiketoiminnan myynnistä/lopettamisesta. Vertailukelpoinen auto- ja autotarvikekaupan vähittäismyynti kasvoi 2,5 %. S-ryhmässä oli vuoden lopussa toimipaikkaa. Alueosuuskauppoja oli vuoden 2014 lopussa 20 ja paikallisosuuskauppoja kahdeksan. S-ryhmän henkilöstömäärä oli , missä oli vähennystä edellisestä vuodesta henkilöä. Osuuskauppojen henkilömäärä oli ja SOK-yhtymän S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajien määrän kasvu jatkui, kun vuoden 2013 aikana niihin liittyi uutta jäsentä. Vuoden lopussa osuuskauppojen jäsenten eli asiakasomistajien kokonaismäärä oli Asiakasomistajille maksettiin bonusta yhteensä 361 miljoonaa euroa, joka oli viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Satakunnan talous ja kaupan alan kilpailutilanne Satakunnassa talouden kehitys jatkui vaisuna vuonna Talouden elpyminen alkaa Satakunnassa perinteisesti alueen vientiteollisuuden piristyessä maailmantalouden imussa, mitä vielä saadaan odottaa. Työttömien määrä toimialueella on kasvanut edellisvuodesta. Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen työllisyyskatsauksen mukaan työttömien osuus työvoimasta oli alueella vuoden lopulla 14,5 prosenttia (ed. v. 13,0 %). Talouden taantuma hidastaa kaupankäyntiä Satakunnassa. Suhdanneherkät alat, kuten autokauppa sekä käyttö- ja erikoistavarakauppa, ovat menettäneet myyntiä. Verkkokauppa on edelleen kasvanut, mutta senkin kasvu on hidastunut. Päivittäistavarakaupassa asiakkaat hakevat edullisempaa ostoskoria. Tätä kehitystä tukee koveneva hintakilpailu. Vuoden 2014 alussa tuli voimaan kilpailulain muutos, jonka perusteella kotimaisen S-ryhmän (ja K-ryhmän) katsotaan yli 30 %:n markkinaosuutensa takia olevan ns. määräävässä markkina-asemassa päivittäistavaroiden kotimaan kuluttajakaupassa sekä alan hankintamarkkinassa. Näin valtiovalta pyrkii sääntelyä lisäämällä kiristämään alan kilpailua, mutta samalla se rajoittaa määräävässä asemassa olevien toimijoiden kilpailukeinoja. Pitkään jatkuneesta talouden matalasuhdanteesta huolimatta kaupan alan investoinnit ovat Satakunnassa olleet hyvin suuria alueen kulutuskysyntään verrattuna. Porissa on parin vuoden kuluessa uudistettu ydinkeskustan liikepaikkoja (Sokos, IsoKarhu, kauppahalli, ym.). Puuvillan kauppakeskus ja sinne sijoittuneet noin

3 vuodelta liikettä käynnistivät lokakuun lopussa satakuntalaisittain poikkeuksellisen suuren kilpailutilannemuutoksen, joka erityisesti haastaa muut käyttötavarakaupan ja erikoiskaupan toimijat. Samalla Porin kaupunkikeskustaan on syntynyt merkittävä liikehuoneistojen ylitarjonta. Uutta liiketilaa on lisäksi rakenteilla keskustan tuntumaan Aittaluodon Herralahden alueella. Satakunnan alueen liikennemyymälä- ja polttoainekaupassa tarjonta on säilynyt käytännössä ennallaan samalla kun liikkumisen palvelujen kysyntä ei ole kasvanut. Porin ravintolakaupassa tarjontaa ovat täydentäneet uuden kauppakeskuksen ravintolat, minkä lisäksi ravintolapalvelujen kysyntä on edelleen säilynyt kohtuullisena. Porin, Rauman ja Huittisten autokaupassa sekä korjaamopalveluissa tarjonta on pysynyt lähes ennallaan. Osuuskauppa on Satakunnan suurin kuluttajaliike Satakunnan Osuuskauppa omistajineen on maakunnan suurin kuluttajaliike. Toimialueen kaikista kotitalouksista 68 prosenttia on Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistajia. Uusia jäseniä osuuskauppaan liittyi vuoden aikana (ed. v ). Asiakasomistajia oli vuoden päättyessä (60 583). Jäsenmäärän nettolisäys oli jäsentä (ed. vuonna 1 506). Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistajille maksetaan ostohyvityksenä Bonusta parhaimmillaan 5 % kuukauden bonusostojen määrästä. Asiakasomistajat saivat Bonusta vuodelta 2014 yhteensä 12,8 miljoonaa euroa eli keskimäärin yli miljoona euroa joka kuukausi. Asiakasomistajan S-tilille maksettiin viime vuonna osuuspääoman korkoa ja Bonusta sekä maksutapaetua keskimäärin 219 euroa. Konsernin myynti edellisvuoden tasolla Satakunta-konsernin verollinen myynti oli käytännössä samansuuruinen kuin vuotta aiemmin eli 436,4 miljoonaa euroa. Myynti aleni vain 0,1 prosenttia. Satakunnan Osuuskaupalle kertyi verollista myyntiä 378,3 miljoonaa euroa, missä oli vähennystä 0,8 prosenttia. Päivittäistavarakaupan euromääräinen myynti kasvoi 0,4 prosenttia, mutta käyttö- ja erikoistavarakaupassa myynti laski noin kolme prosenttia. Käyttö- ja erikoistavarakaupan myynti syntyy Sokoksesta, Kodin Terrasta sekä molempien Prismojen käyttötavaraosastoista. Vuoden päättyessä toimialueella oli Prismojen ohella päivittäistavarakauppaan keskittyviä S-marketteja yhdeksän ja Sale-myymälöitä kaksitoista. Market- ja tavaratalokaupan toimialan verollinen myynti kokonaisuudessaan supistui 0,5 prosenttia 287,4 miljoonaan euroon. Satakunnan Osuuskaupan ruokamyynnistä suomalaisen ruuan osuus on peräti 80 prosenttia. Satakuntalaiset alkutuottajat ja elintarviketeollisuus ovat kasvattaneet merkittävästi osuuttaan Satakunnan Osuuskaupan ruokamyynnistä. Oman maakunnan lähiruoka on nostettu erityisasemaan markettien ruokavalikoimissa, minkä seurauksena asiakkaat löytävät lähellä tuotetut elintarvikkeet aiempaa paremmin. Lähiruuan euromääräinen myynti kasvoi osuuskaupassa viime vuonna peräti kahdeksan prosenttia. Omassa maakunnassa tuotetun lähiruoan osuus ruokamyynnistämme on noussut jo yli 17 prosenttiin ja yli 33 miljoonaan euroon. Omilla ostopäätöksillään kaupassa asiakasomistajat tukevat näin vahvasti satakuntalaista työtä ja tuotantoa. Liikennemyymälä- ja polttonestekaupassa myynti laski noin kaksi prosenttia, vaikka polttonesteiden litramääräinen myynti kasvoi. Toimialan verollinen kokonaismyynti oli 72,5 miljoonaa euroa. Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan myynti kertyy kolmesta liikennemyymälästä, yhdestätoista kylmäasemasta sekä polttoöljyn toimitusmyynnistä. Ravintolakaupan myynti supistui vajaan prosentin. Majoituskaupassa myynti kasvoi Porin vilkkaan tapahtumakesän myötä, mikä nosti matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialan verollisen myynnin 0,4 prosentin kasvuun, yhteensä 18,3 miljoonaan euroon. Myynti kertyy Original Sokos Hotel Vaakuna Porin majoituskaupasta sekä kymmenestä ravintolatoimipaikasta. Palin Oy:n ketjuista AutoPalinin myynti taloussuhdanteen vastaisesti nousi lähes viisi prosenttia vertailuvuodesta. Automyynti kasvoi, vaikka uusien autojen myynnissä merkkivalikoima tiivistettiin aikaisempien kahdeksan merkin sijasta neljään kärkimerkkiin: Nissan, Opel, Peugeot ja Volvo. Myös automerkeistä riippumattoman Karla-huollon kysyntä kasvoi ja myynti nousi noin kuusi prosenttia. Autotoimialan myynti oli yhteensä 58,1 miljoonaa euroa, missä oli kasvua noin viisi prosenttia. Palin Oy harjoitti merkkiliiketoimintaa vuonna 2014 AutoPalin-nimen alla neljässä toimipaikassa ja Karlaautohuoltotoimintaa viidessä toimipisteessä.

4 Konsernin liikevaihto oli 360,6 miljoonaa euroa ja oli lähes samansuuruinen kuin edellisenä vuonna (360,4 milj. e). Päivittäis- ja erikoistavarakaupan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli noin 66 prosenttia (66 prosenttia). Päivittäis- ja erikoistavarakaupan liikevaihto laski 0,4 prosenttia edellisvuodesta 237,5 (238,5) miljoonaan euroon. Auto- ja autotarvikekaupan sekä korjaamotoiminnan liikevaihto oli 46,7 (44,5) miljoonaa euroa. Liikennemyymälä- ja polttoainekaupalle liikevaihtoa kertyi 57,5 (58,8) miljoonaa euroa. Matkailu- ja ravitsemiskaupalle liikevaihtoa tuli 15,3 (15,2) miljoonaa euroa. Liikekiinteistöjen vuokraustoiminnasta liikevaihtoa kertyi 3,5 (3,3) miljoonaa euroa. Konsernirakenne ja osakkuusyhtiöt Konsernirakenteessa ei päättyneen vuoden kuluessa tapahtunut muutoksia. Konsernin toimialoista autoliiketoimintaa harjoitetaan erillisen osakeyhtiön Palin Oy:n lukuun (markkinointiniminä Auto Palin ja Karla). Market- ja tavaratalokauppaa, liikennemyymälä- ja polttoainekauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa harjoitetaan osuuskaupan omaan lukuun. Lisäksi konserniin kuuluu kiinteistöyhtiöitä. Osuuskaupan kokonaan omistamista kiinteistöyhtiöistä merkittävimmät ovat Kiinteistö Oy Ässä-Mikkola, joka hallinnoi useita osuuskaupan ja Palin Oy:n käytössä olevia liikekiinteistöjä Porissa, Raumalla ja Huittisissa, sekä Kiinteistö Oy Satatorni, joka omistaa Porin Gallen-Kallelankadulla sijaitsevat kaksi hotellikiinteistöä. Osakkuusyhtiöistä Kokemäen Liikekeskus Oy sisältyy konsernitilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmällä. Kiinteistöyhtiönä sen vaikutus konsernitilinpäätökseen on vähäinen. Ylijäämä 0,8 prosenttia liikevaihdosta Satakunta-konsernin ylijäämä ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 2,9 miljoonaa euroa vertailukelpoisen ylijäämän oltua vuotta aiemmin 2,3 miljoonaa euroa. Ylijäämä oli heikon suhdanteen ja hintojen alentamisen vuoksi edelleen matala noin 0,8 prosenttia liikevaihdosta (ed. vuonna 0,6 %). Tuloskehitystä rasittavat vielä edellisten vuosien suurinvestointien jäljiltä kasvaneet poistot ja vuokrat. Keväällä 2014 osuuskauppa aloitti marketeissaan eräiden yleisimmin ostettujen päivittäistavaroiden hintojen pysyvän alentamisen. Tämä rahoitettiin mm. vähentämällä investointeja, kehittämällä markkinointia, kilpailuttamalla palveluntoimittajia ja tarkentamalla valikoimia. Erilaisten säästö- ja tehostamistoimien ansiosta toimintakuluissa saavutettiin noin kahden miljoonan euron säästöt edellisvuoteen verrattuna. Market- ja tavaratalokaupan tulos oli tyydyttävä, mutta aleni edellisvuodesta. Matkailu- ja ravitsemiskaupan tulos oli investointien jäljiltä vielä tappiollinen, mutta tappio väheni. Myös liikenne myymälä- ja polttonestekaupan toimialalla tappio pieneni. Autoliiketoiminnan kokonaistulos oli tappiolla, mutta tappio supistui. Liikekiinteistöjen vuokraustoiminnan tulos oli tyydyttävä ja parani edellisvuodesta samalla kun tilojen vuokrausaste parani. Konsernin liiketoimintayhtiöiden tulokset ennen satunnaisia eriä ja veroja muodostuivat näin: Satakunnan Osuuskauppa 3,2 miljoonaa euroa (ed. vuonna 2,7 milj. e) ja Palin Oy -1,4 miljoonaa euroa (-1,7 milj. e). Kiinteistöyhtiöiden yhteenlaskettu tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 1,1 miljoonaa euroa (1,3 milj. e). Investoinnit nykyisen palveluverkoston kehittämiseen Päättyneen vuoden investoinneissa pääpaino oli olemassa olevan toimipaikkaverkoston kehittämisessä ja kiinteistöjen ylläpidossa. Samalla on pyritty varmistamaan, että kiinteistöjen käyttöaste säilyy korkeana ja toimipaikkaverkosto jatkuvasti kiinnostaa myös osuuskaupan yhteistyökumppaneita. Vuoden 2014 suurin yksittäinen hanke oli Rauman Metallitien autoliikekiinteistön kokonaisuudistus. Vertailuvuoden suurhanke oli Sokos-tavaratalon kokonaisuudistus. Satakunta-konsernin verollinen myynti v liiketoiminta-alueittain Liiketoiminta-alue Milj. euroa Muutos % Market- ja tavaratalokauppa 287,4-0,5 % Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa 72,5-2,2 % Matkailu- ja ravitsemiskauppa 18,3 + 0,4 % Auto- ja autotarvikekauppa sekä korjaamotoiminta 58,1 + 4,8 % Satakunta-konserni yhteensä 436,4-0,1 % Satakunnan Osuuskauppa investoi päättyneenä vuonna yhteensä 5,0 miljoonaa euroa (ed. v. 18,8 milj. e). Investoinneista kirjautui taseen käyttöomaisuuteen 3,5 miljoonaa euroa (8,3 milj. e) ja leasing-kalustoon 1,1 miljoonaa euroa (3,9 milj. e) sekä kiinteistöleasingiin 0,0 miljoonaa euroa (6,3 milj. e). Lisäksi merkittiin S-Verkkopalvelu Oy:n oman pääoman ehtoista vaihtovelkakirjalainaa 0,4 miljoonalla eurolla, millä S-Verkkopalvelu Oy maksoi pois edellisenä vuonna tehdyn 0,3 milj. euron merkintäerän. Edellä todetut investoinnit olivat yhteensä 1,4 prosenttia (ed. v. 5,2 %) liikevaihdosta. Investoinnit taseen käyttöomaisuuteen olivat 1,0 prosenttia (2,3 %) liikevaihdosta. Käyttöomaisuudesta kertyi myyntituloja 0,4 miljoonaa euroa (0,1 milj. e).

5 Toimipaikkaverkostossa käynnistettiin useita pidemmän aikavälin tuloskehitystä tukevia muutoksia ja tehostamistoimia. Porin Paratiisinmäen S-market päätettiin korvata Sale-myymälällä. S-marketin loppuunmyynti päättyi jouluaattona 2014 ja uusi Sale avattiin tammikuussa Sale Siikainen lopetettiin kannattamattomana syyskuussa Länsi-Porin Prisman ravintolamaailmasta päätettiin luopua ja korvata se Prisman yhteyteen rakennettavalla Bakery-kahvilalla. Ravintolamaailma suljettiin joulukuussa 2014 ja uusi kahvila täydentää Prisma Länsi-Porin tarjontaa maaliskuusta 2015 alkaen. Original Sokos Hotel Vaakuna Porin majoitustoiminnassa päätettiin luopua pääosasta torin varren vuokrakiinteistössä olevia hotellihuoneita tavoitteena hotellikapasiteetin sopeuttaminen uuteen kysyntätilanteeseen. Hotellin yhteydessä iltaravintolana toiminut Ravintola Satakunta muutettiin tilaus- ja kokousravintolaksi. Ravintola Kulttuurikulma luopui omasta tapahtumamarkkinoinnistaan ja tilat varattiin Porin Teatterin pienen näyttämön väistötilaksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Porin Teatteritalon peruskorjauksen ajaksi. S-ryhmän yhteishankkeisiin osallistuttiin 0,5 miljoonalla eurolla (ed. v. 1,3 milj. euroa): osallistuttiin S-Voima Oy:n osakeantiin sekä ja SOK:n osuuspääoman korottamiseen. Omavaraisuusaste nousi yli 50 prosenttiin Satakunta-konsernin taseen loppusumma aleni noin 12,2 miljoonaa euroa 142,0 miljoonaan euroon (154,2 milj. e). Konsernin omavaraisuusaste parani vertailuvuodesta selvästi ja oli tilinpäätöshetkellä 51,9 prosenttia (ed. v. 46,3 %). Hyvä omavaraisuus turvaa palvelujen jatkuvan kehittämisen satakuntalaisille riippumatta suhdanteista. eläkelainoista. Rahoituskuluja kertyi yhteensä 0,8 miljoonaa (0,9 milj. e). Konsernin nettorahoituskulut supistuivat edelleen ja olivat 0,3 miljoonaa euroa (0,5 milj. e). Osuuskaupan pitkäaikaisten pankkilainojen sopimuskorot on sidottu lyhyisiin markkinakorkoihin, pääsääntöisesti 3 kk:n Euribor-korkoon. Konsernin kiinteistöyhtiöiden rahoituskustannuksiin ei korkotason lyhytkautinen vaihtelu vaikuta, sillä niiden yhteensä 12,1 miljoonan euron suuruiset pankkilainat ovat joko kiinteäkorkoiset tai korot on koronvaihtosopimuksin kiinnitetty useammaksi vuodeksi. Konsernilla oli koronvaihtosopimuksin suojattuja lainoja yhteensä 6,1 miljoonaa euroa (ed. v. 7,0 milj. e). Uusi S-Pankki aloitti toimintansa toukokuussa Keväällä 2014 LähiTapiola Pankin ja S-Pankin sulautumisen myötä syntyi uusi S-Pankki. Fuusio toteutettiin kombinaatiofuusiona, jossa molempien vanhojen pankkien toiminta lakkasi ja ne sulautuivat uudeksi S-Pankiksi. Pankki aloitti toimintansa toukokuun ensimmäisenä päivänä. S-Pankin omistus jakautuu S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän kesken osuuksin 75 % ja 25 %. Pankkien fuusio ja sen taustalla oleva omistajayhteisöjen tiivistyvä yhteistyö on uraauurtava askel kaupan, pankin ja vakuutusalan yhteistyössä. Fuusion myötä tarjonta osuuskauppojen asiakasomistajille laajeni vakuudelliseen luotonantoon. Vastaavasti LähiTapiolan asiakkaat saivat mahdollisuuden monipuolisempaan pankkiasiointiin merkittävästi laajemmassa palveluverkostossa. Sijoittamiseen ja varainhoitoon liittyvät palvelut on S-Pankkikonsernissa keskitetty sen tytäryhtiöön FIMiin. Laajaa kiinnostusta on herättänyt mahdollisuus siirtää S-ryhmässä tehdyistä ostoksista maksettava Bonus säästöön rahastoon. Asiakkaiden kanssa yhdessä suunniteltu sovellus, S-mobiili, yhdistää pankin ja kaupan asiakkuuden tarjoten aivan uudenlaisen palvelukokemuksen. Maksuvalmius on ylläpidetty hyvänä joustavien rahoituslimiittien avulla. Uusia pankkilainoja ei vuoden aikana nostettu. Konsernin kokonaislainamäärä supistui vuoden aikana 11,0 miljoonalla eurolla (ed. vuonna kasvua 0,6 milj. e). Satakunnan Osuuskaupan neuvottelemista yhteensä 35,4 miljoonan euron suuruisista käyttöpääoma- ja tililimiiteistä oli tilinpäätöshetkellä käytössä 9,6 miljoonaa euroa (14,2 milj. e). Konsernin kassavarojen ja lyhytaikaisten sijoitusten määrä vuoden päättyessä oli 4,9 miljoonaa euroa (5,8 milj. e). Valuuttamääräisiä eriä ei konsernilla ole. Konsernin vieraan pääoman määrä aleni 14,4 miljoonalla eurolla ja oli vuoden päättyessä 68,4 miljoonaa euroa (82,7 milj. e). Tilinpäätöshetkellä konsernilla oli korollista vierasta pääomaa 10,6 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aikaisemmin eli 38,5 miljoonaa euroa (49,1 milj. e) ja se koostui pankki- ja S-Pankilla oli vuodenvaihteessa yli 2,7 miljoonaa asiakasta. Joulukuun loppuun mennessä S-Pankin kansainvälinen maksukortti löytyi vuoden lopussa yli 1,6 miljoonan asiakkaan lompakosta ja sähköisten palveluiden käytön mahdollistavat pankkitunnukset oli lähes 1,5 miljoonalla asiakkaalla. S-Pankin talletuskanta oli vuoden päättyessä miljoonaa euroa. Antolainauskanta puolestaan oli miljoonaa euroa. Otto- ja antolainauksen voimakas kasvu johtui pääasiassa S-Pankin ja LähiTapiola Pankin fuusiosta. Uusia yhteistyökumppaneita Satakunnan Osuuskauppa aloitti tiiviin yhteistyön LähiTapiolan ja sen alueyhtiöiden kanssa kesäkuussa 2014, mistä alkaen Lähi Tapiolan vakuutustuotteista on myös kertynyt Bonusta asiakasomistajille.

6 Uusina bonuspartnereina aloittivat päättyneenä vuonna myös kuntoliikuntapalveluja tarjoavat Pori-Halli Oy, Friitala Sport- Center Ulvilassa ja Sovelle Harjavallassa sekä Toejoen apteekki, joka on Sokoksen yhteydessä toimivan Porin Ykkösapteekin sivuapteekki. Työtyytyväisyys korkea ja työnantajakuva hyvä Osuuskaupan ja Palin Oy:n palveluksessa oli vuoden päättyessä henkilöä (edellisen vuoden lopussa 1 294), mikä sisältää myös pitempiaikaisilla sairauslomilla sekä perhe-, vuorottelu- ja opintovapailla ym. olevat 83 (85) henkilöä. Osuuskaupalla on suuri merkitys Satakunnan palvelusektorin työllistäjänä. Merkittävä osa alueen nuorista saa ensimmäisen kosketuksensa työelämään osuuskaupan välityksellä: osuuskauppa tarjosi jälleen kesätyöpaikan noin 600 koululaiselle ja opiskelijalle. Osuuskaupan tutkitusti vahva ja myönteinen työnantajakuva turvaa osaltaan ammattitaitoisen ja motivoituneen työvoiman saatavuuden. Vuosittain toteutettavan työyhteisötutkimuksen mukaan osuuskaupan henkilöstön työtyytyväisyys on pysynyt korkeana. Tutkimuksessa osuuskauppa ylittää keskimääräisten suomalaisyritysten arvosanan selvästi. Työtyytyväisyyttä ylläpitää panostus sekä henkilökunnan työskentelyedellytyksiin ja osaamiseen että esimiestyön kehittämiseen. Osuuskauppa haluaa myös edistää henkilökuntansa liikkuvuutta yli toimipaikkarajojen ja tätä kautta osaamisen kasvattamista, näkökulman laajentamista sekä työhyvinvoinnin kohentumista. Tähän tarkoitukseen on räätälöity Virettä vaihdosta -hanke, jonka kautta halukkaille avautuu mahdollisuus työskennellä määrätty ajanjakso itselleen entuudestaan vieraassa toimipaikassa. Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Myös muut alueosuuskaupat ovat olleet kiinnostuneita hankkeen toteutuksesta ja joissakin on myös lähdetty toteuttamaan vastaavanlaista tapaa hakea työvirettä henkilöstölle. Satakunnan Osuuskaupan konsernin henkilöstön määrä vuoden päättyessä oli (1 294 v ja v. 2012). Henkilöstön kokonaismäärään on sisällytetty aktiivisten työsuhteiden lisäksi pitkillä sairauslomilla ja perhevapailla olevien määrä. Konsernin palkkojen ja palkkioiden yhteismäärä oli 29,6 miljoonaa euroa (30,1 milj. e v ja 30,2 milj. e v. 2012), missä oli vähennystä edellisvuodesta 1,5 prosenttia. Työsuhteista oli kokoaikaisia keskimäärin 31 % (32 % v ja 32 % v. 2012) ja osa-aikaisia 69 % (68 % v. 2013, 68 % v. 2012). Konsernin koko henkilöstön lukumäärä keskimäärin oli vastaten 910 kokoaikaista henkilötyövuotta. Vuonna 2013 henkilöstöä oli keskimäärin 1 322, mikä vastasi 912 henkilötyövuotta ja vuonna 2012 keskimäärin 1 327, mikä vastasi 916 henkilötyövuotta. Riskien arviointi ja hallinta turvaa jatkuvuutta Satakunnan Osuuskaupan toiminta-ajatuksena on etujen ja palvelujen tuottaminen asiakasomistajille. Toiminta-ajatuksen toteuttaminen edellyttää, että pystymme jatkuvasti yhdistämään vastuullisen ja asiakaslähtöisen palvelutoiminnan sekä kustannustehokkaat liiketoimintamallit. Osuuskunnan liiketoiminta tukee kestävää kehitystä, rakentaa satakuntalaista hyvinvointia ja turvaa asiakasomistajille pitkällä aikavälillä tuntuvimmat edut. Osuuskauppa toimii usealla palvelutoimialalla, mikä konsernitasolla jakaa ja hajauttaa yhteen toimialaan liittyviä kannattavuusriskejä ja -heilahteluja. Osuuskaupan vuoteen 2018 ulottuva uusi strategia vahvistettiin keväällä Strategian valmistelun aikana toimintaan ja toimintaympäristöön liittyvät riskit arvioitiin, missä yhteydessä ei tunnistettu merkittäviä liiketoimintaan vaikuttavia toimialasta poikkeavia riskejä tai uhkatekijöitä. Liiketoimintaa ja liiketoiminnan riskejä seurataan ja arvioidaan jatkuvasti toimiala- ja toimipaikkakohtaisesti. Riskejä vastaan suojaudutaan suunnittelulla, omavalvonnalla, kattavalla raportoinnilla sekä toiminnan jatkuvalla parantamisella ja kehittämisellä. Omaisuuteen kohdistuvia riskejä vastaan suojaudutaan vakuutuksin. Yrityksen avainhenkilöstö ja liiketoimintajohto valmentautuu säännönmukaisin harjoituksin mahdollisten poikkeustilanteiden hallintaan. Toimipaikkojen henkilöstö saa määräajoin perehdytyksen ja koulutuksen turvallisuusjärjestelyihin. Henkilöstön määrä liiketoiminta-alueittain: Liiketoiminta-alue Market- ja tavaratalokauppa Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa Matkailu- ja ravitsemiskauppa Auto- ja autotarvikekauppa Hallinto- ja tukitoiminnot Satakunta-konserni yhteensä

7 Liiketoiminnan ja kehitystoimenpiteiden ensisijainen rahoituslähde on tulorahoitus, jota tarvittaessa täydennetään vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella. Omavaraisuus on tarkoitus strategiakaudella nostaa pysyvästi yli 50 prosenttiin, mikä varmistaa konsernin rahoituksellisen liikkumavaran myös poikkeusoloissa. Rahoitusriskien hallinnassa hyödynnetään tarpeellisessa laajuudessa erilaisia suojausmekanismeja. huomioon työturvallisuusasiat, ympäristönsuojelun, energian ja luonnonvarojen säästämisen sekä pyrkii ennalta ehkäisemään toimintojensa haittavaikutuksia. Huolto- ja korjaamotoiminnan aiheuttamaa ympäristön kuormitusta vähennetään autoliikkeen ympäristöohjelman mukaisesti. ISO ympäristösertifikaatin mukaisesti yhtiö kehittää tavoitteellisesti kaikkia ympäristöön liittyviä toimintoja kestävän kehityksen suuntaan. Satakunnan Osuuskaupan konsernin taloudellista asemaa kuvaavat tunnusluvut on esitetty tunnuslukutaulukossa tilinpäätöksen liitetiedoissa. Vastuullisuus osana osuuskaupan ja Palinin arvoja Satakunnan Osuuskaupan uudessa vuoteen 2018 ulottuvassa strategiassa on keskeinen sija vastuullisuudella, osuustoiminnalla ja oman alueen hyvinvoinnin edistämisellä. Osuuskaupalle vastuullisuus tarkoittaa ensi sijassa oman ympäristön ja toimialueen hyvinvoinnin varmistamista pitkällä aikavälillä. Tähän liittyy sekä sosiaalinen vastuullisuus, taloudellinen vastuu sekä huolenpito ympäristöstä kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen. Asiakkailleen osuuskauppa antaa mahdollisuuden vastuullisten valintojen tekemiseen tarjoamalla turvallisia sekä eettisesti että ympäristön kannalta kestäviä tuotteita ja palveluja. Henkilöstölleen osuuskauppa tarjoaa kannustavan, terveellisen ja turvallisen työympäristön. Toimintamme taloudellinen tulos käytetään kokonaisuudessaan oman alueen hyvinvoinnin kehittämiseen. Uusien toimipaikkojen suunnittelussa sekä vanhojen yksiköiden saneerauksissa pyritään ottamaan huomioon koko elinkaaren aikaiset kustannukset ja ympäristövaikutukset. Esimerkiksi Kankaanpään uuden liikekeskuksen kylmäkalusteiden ja kiinteistön lämmitysvaihtoehtojen osalta valittiin energiaa säästävät ratkaisut. Myös Sokos-tavaratalon uudistamisen yhteydessä parannettiin merkittävästi vanhan kiinteistön energiatehokkuutta. Kaikki myymälöiden kylmäkalusteet uusitaan säännönmukaisesti kannellisiksi. Osuuskaupan kiinteistötoiminnon jatkuvana tavoitteena on toimitilojen energiatehokkuuden parantaminen. Kiinteistöjen ja laitteiden kuntoa sekä energiatehokkuutta seurataan säännönmukaisesti, minkä perusteella tehdään tarvittaessa energian säästöön ja kulutuksen optimointiin tähtääviä toimenpiteitä. Toimipaikoissa syntyvän kaatopaikkajätteen määrä on pystytty pienentämään merkittävästi huolehtimalla syntyvän jätteen huolellisesta kierrättämisestä. Tuoreen arvion mukaan kaatopaikkajätteen määrä putoaa nollaan vuonna Useimpien toimipaikkojen yhteyteen on lisäksi varustettu tilat kierrätyspisteille asiakkaita varten. Palin Oy on vastuullinen ympäristöasioissa ja noudattaa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita. Autoliike ottaa Polttoaineen jakelupisteissä käytetään ainoastaan sertifioituja mittarikenttiä. Mittarikenttien uudistamisen yhteydessä maaperän mahdolliset epäpuhtaudet poistetaan. S-ryhmän politiikan mukaisesti hyödynnetään tekniikaltaan ja turvallisuudeltaan parhaita saatavilla olevia laitteita. Satakunnan Osuuskauppa käyttää S-ryhmän kehittämää Kannustajat-mallia toimialueensa junnu-urheilun tukemiseen. Kannustajatmallissa asiakasomistajat pääsevät mukaan päättämään, kenelle tukea annetaan. Asiakasomistaja voi ilmoittautua valitsemansa seuran Kannustajiin, jolloin hänen Bonuksensa lasketaan seuran hyväksi. Seuran kaikkien Kannustajien vuoden aikana kerryttämät Bonukset lasketaan yhteen, ja tämän perusteella määräytyy seuran saama tuki. Kannustajat-tuki ei vähennä asiakasomistajalle maksettavaa Bonusta, vaan se maksetaan edelleen hänelle normaaliin tapaan. Näin osuuskauppa yhdessä asiakasomistajiensa kanssa helpottaa seurojen ja perheiden arkea jakamalla resursseja lasten ja nuorten liikuntaharrastukseen. Seurat ovat sitoutuneet käyttämään saamansa tuen junnu-urheiluunsa, esimerkiksi valmentajien koulutukseen, harjoittelupaikkojen vuokriin sekä välineiden hankintaan. Vuonna 2014 Kannustajat-mallissa oli mukana 21 satakuntalaista seuraa. Kannustajiksi liittyi 667 Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistajataloutta. Tukea mukana olleille seuroille maksettiin yhteensä yli euroa. Kannustajat-tuki jatkuu vuonna 2015, tukeen on varattu euroa. Syksyllä toteutetun haun jälkeen mukaan otettiin 26 satakuntalaista seuraa. Satakunnan Osuuskauppa osallistuu vuosittain koko S-ryhmän kattavan vastuullisuusraportin tietojen keräämiseen. Keskeiset vastuullisuustiedot sisältyvät S-kanavalla ( julkaistavaan S-ryhmän vastuullisuusraporttiin. Raportissa käsitellään mm. seuraavia vastuullisuuden osa-alueita: henkilöstö, sponsorointi ja taloudellinen tuki sekä ympäristötunnusluvut. Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat Alkaneena vuonna osuuskauppa toteuttaa uutta strategiaansa arvopohjansa mukaisesti. Osuuskauppa jatkaa määrätietoisesti ruuan hintojen halpuuttamista, mikä on osa osuuskaupan perustehtävää edullisen ruoan ja helpon arjen tarjoamista omistajille. Tähän liittyy myös lähiruokatarjonnan kasvattaminen entisestään.

8 Edullisen hintatason vastapainona kehitetään kustannustehokkuutta ja kannattavuutta. Osuuskaupan hallitus päätti helmikuussa siirtää Sokos-tavaratalon yhteyteen suunnitellun Mark&Spencer-myymälän avausta myöhempään ajankohtaan. Alun perin myymälä oli tarkoitus avata syksyllä 2015, mutta käyttötavarakauppaa koettelevan talouden alavireisyyden takia hankkeessa on otettu aikalisä. Muut Sokos-liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt muodin ja kauneuden tarjonnan kehittämiseksi jatkuvat. Vuoden 2015 investoinneissa ja korjaushankkeissa painopiste on varsin kattavan nykyisen palveluverkoston ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Suuria uudishankkeita ei vuonna 2015 ole tarkoitus käynnistää. Sen sijaan keskitytään varmistamaan nykyisten toimitilojen ja kiinteistöjen mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Kehityshankkeita on käynnissä tai suunnitteilla useissa osuuskaupan toimitilakiinteistöissä. Alkaneen vuoden näkymät Talouden laihat vuodet jatkunevat Suomessa myös lähivuosina. Ennustelaitokset ovat alentaneet lähivuosien kasvuarvioita, koska kotimainen kulutus jatkunee laimeana. Suomen talous kasvanee lähivuosina erittäin heikosti suhteessa euroalueeseen ja tärkeimpiin kilpailijamaihin. On epävarmaa kasvaako Suomen talous ollenkaan vuonna Öljyn hinnan halpeneminen ja maailmantalouden odotettu elpyminen kasvattaa vientiä. Tämä tapahtuu kuitenkin hitaasti eikä elpyvä vienti yksin käännä Suomen taloutta parempaan suuntaan, jos yksityinen kulutus polkee paikallaan. Vähittäiskaupan myyntiodotukset ja luottamusindikaattori romahtivat loppuvuodesta 2014 historiansa alimmalle tasolle. Myynnin kehityksen nähdään jatkuvan heikkona ainakin alkuvuoden Kuluttajien luottamus Suomen ja oman talouden tilanteen paranemiseen on ollut pitkään alhainen. Kulutuksen ja työn kasvava verorasite, matalat palkankorotukset ja huononeva työllisyys alentavat kotitalouksien reaalista ostovoimaa edelleen. Kotimaisen ostovoiman kehitys pysynee heikkona. Kotimarkkinoiden odotetaan pääsevän vihdoin pieneen nousuun vasta vuonna Satakunnassa työllisyyden kehitys on yhä heikkoa, mikä johtaa edelleen säästämisen kasvuun ja kulutuksesta tinkimiseen. Kaupan ja palvelujen voimakkaasti kasvanut tarjonta suhteessa talousalueen rajalliseen kysyntään kaventavat myös alan yritysten toimintaedellytyksiä. Vuonna 2015 osuuskaupan liikevaihdon ennakoidaan pysyvän ennallaan. Tulostason arvioidaan paranevan, kun isojen uudishankkeiden sijaan painopiste on nykyisen verkoston palvelukyvyn kehittämisessä. Hallituksen ehdotus Satakunnan Osuuskaupan ylijäämän käyttämisestä Osuuskaupan jakokelpoinen ylijäämä on yhteensä ,12 euroa, josta tilikauden ylijäämän osuus on ,71 euroa. Osuuskunnan taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Osuuskunnan maksuvalmius on hyvä, eikä alla ehdotettu tilikauden ylijäämän jako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan osuuskunnan maksukykyä. Hallitus ehdottaa, että tilikauden ylijäämä ,71 euroa käytetään seuraavasti: siirretään sääntöjen 27 :n mukaisesti vararahastoon ,00 euroa suoritetaan osuusmaksun korkona täyteen maksetuille osuusmaksuille sääntöjen 27 :n mukaisesti 6 prosenttia eli 6,00 euroa / osuusmaksu, mihin varataan ,00 euroa jätetään edellisten tilikausien ylijäämien tilille ,71 euroa. Porissa helmikuun 24. päivänä 2015 HALLITUS Pia Arenius Harri Tuomi puheenjohtaja Kari Bärlund Heikki Santavuo Tuula Setälä

9 SATAKUNNAN OSUUSKAUPPA KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj.e 317,4 345,9 366,2 360,4 360,6 Liikeylijäämä - milj.e 6,3 8,8 5,5 2,7 3,3 - %:a liikevaihdosta 2,0 2,5 1,5 0,8 0,9 Ylijäämä ennen satunnaiseriä, varauksia ja veroja - milj.e 5,3 7,7 4,8 2,3 2,9 - %:a liikevaihdosta 1,7 2,2 1,3 0,6 0,8 Oman pääoman tuotto-% 7,0 9,7 5,5 3,1 3,3 Sijoitetun pääoman tuotto-% 5,7 8,1 5,1 2,6 3,2 Omavaraisuusaste, % 42,4 45,6 44,9 46,3 51,9 Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen - milj.e 14,5 12,4 16,9 8,3 3,9 - %:a liikevaihdosta 4,6 3,6 4,6 2,3 1,1 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana LIIKEVAIHTO milj.e 317,4 345,9 366,2 360,4 360, INVESTOINNIT ML. LEASING-HANKINNAT milj.e 14,5 12,4 19,1 18,8 5, OMAVARAISUUSASTE % HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN ,4 45,6 44,9 46,3 51,

10 Satakunnan Osuuskauppa konserni* Tuloslaskelma (1000 euroa) Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet ja tarvikkeet Ulkopuoliset palvelut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Vuokrat Muut kulut Liikeylijäämä Osuus osakkuusyritysten tuloksista (+/-) 3 3 Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) Ylijäämä ennen satunnaisia eriä Satunnaiset erät Satunnaiset kulut 0 0 Ylijäämä ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tuloverot (+/-) Vähemmistön osuus (+/-) -3-1 Tilikauden ylijäämä Tase (1000 euroa) VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Osakkuusyritysosakkeet Muut sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Lyhytaikaiset saamiset Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma Vararahasto Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä VÄHEMMISTÖOSUUS VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Laskennallinen verovelka Lyhytaikainen vieras pääoma VASTATTAVAA YHTEENSÄ *) Satakunta-konsernin tilinpäätös kokonaisuudessaan nähtävillä Satakunnan Osuuskaupan konttorissa, Itäkeskuksenkaari 1, Pori.

11 Satakunnan Osuuskauppa Tuloslaskelma (1000 euroa) Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet ja tarvikkeet Ulkopuoliset palvelut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Vuokrat Muut kulut Liikeylijäämä Rahoitustuotot ja -kulut (+/-) Ylijäämä ennen satunnaisia eriä Satunnaiset erät (+/-) Ylijäämä ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tilinpäätössiirrot (+/-) Tuloverot (+/-) Tilikauden ylijäämä Tase (1000 euroa) VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Osuudet saman konsernin yrityksistä Muut sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Lyhytaikaiset saamiset Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osuuspääoma Vararahasto Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma VASTATTAVAA YHTEENSÄ

12 Itäkeskuksenkaari 1, Pori puh Puhelun hinta 029-alkuiseen numeroon: lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,91 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 SOK Viestintä ja julkaisut 19.8.2010 1(7) Tiedotusvälineille 19.8.2010 klo 13.00 S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 (S-ryhmän vähittäismyyntiluvut on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 VARUBODEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Toimintaympäristö Odotukset taloudellisesta kasvusta ovat pienentyneet vuoden alku puoliskolla. Inflaatio on kiihtynyt kallistuneiden

Lisätiedot

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten

Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten Toimintakertomus vuodelta 2015 Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten Satakunta konserni Hallituksen toimintakertomus Taloudellinen toimintaympäristö Suomen talouden kehitys jatkui edelleen heikkona vuonna

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Toimintakatsaus

Toimintakatsaus Toimintakatsaus 1.1.-30.6.2009 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. 30.6.2009 Toimintaympäistö Maailmantalous on hyvin lyhyellä ajalla voimakkaasti heikentynyt, mikä omalta osaltaan myös heijastuu Suomen talouteen.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6/2004 12.08.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Yhtiön seitsemästoista täysi toimintavuosi. KATSAUSKAUSI LYHYESTI

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten

Toimintakertomus vuodelta. Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten Toimintakertomus vuodelta 2016 Satakunnan Osuuskauppa Sinua varten Satakunta konserni Hallituksen toimintakertomus Taloudellinen toimintaympäristö Vuonna 2016 talouden kehitys oli ennakoitua parempaa ja

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 HKLjk 5.5.2015 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2017 Julk. 3.8.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous jatkoi alkuvuoden aikana kasvuaan. Pitkän odotuksen jälkeen vientinäkymät

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001 POWEST OY toimii sijoittajana ja omistusten hallinnoijana energia-alan palvelu- ja teknologiayhtiöissä. Yhtiöt keskittyvät siirto- ja jakeluverkkojen urakointiin ja kunnossapitoon energiakauppapalveluihin

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Janne Heusalan kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Osuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys

Osuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys 1 Osuuskauppa Maakunta Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta 2018 S-ryhmän kehitys 1.1. 31.12.2018 S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli vuonna

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.217 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 38.9% edellisvuodesta ollen EUR 52.m (EUR 37.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA KAUPAN YLEINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomen talouden kehitys on jatkunut vaisuna ja odotettuakin heikompana. Kokonaistuotanto on edelleen supistunut alkuvuonna

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot