Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelma Ympäristöselostus. Luonnos

Transkriptio

1 Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelma Ympäristöselostus Luonnos Riku Varjopuro, Tiina Jääskeläinen, Heikki Peltonen (SYKE) Markus Kankainen, Timo Mäkinen, Raimo Parmanne (RKTL) 1

2 Sisällys 1. Johdanto Yhteenveto Arvioinnin kohteen kuvaus EMKR-ohjelman suhde muihin asiaan liittyviin suunnitelmiin ja ohjelmiin Elinkeino- ja yhteiskuntapoliittiset suunnitelmat ja ohjelmat Vesien ja ympäristönsuojeluun liittyvät ohjelmat Muita rahaston kansalliseen toimintaohjelmaan liittyviä ohjauskeinoja Suomen kalatalouden nykytila Kalastus Vesiviljely Jalosteiden tuotanto Ulkomaankauppa Työllistävyys Tulevaisuus Ympäristön nykytila ja sen todennäköinen kehitys Meriympäristön ja sisävesien nykytila Rehevöityminen ja ilmastonmuutos Haitalliset aineet Roskaantuminen Melu Rantarakentaminen ja ruoppaukset Kalastuksen merkitykselliset ympäristönäkökohdat Muutokset ravintoverkoissa Meriympäristö ja luonnon monimuotoisuus Kaupallisesti hyödynnettävien kalojen populaatiot Merimetsot ja kalakannat Hylkeet ja kalakannat Linnut ja nisäkkäät sivusaaliina Kalastus ravinteiden poistajana Kalankasvatuksen merkitykselliset ympäristönäkökohdat Kalojen terveys ja hyvinvointi kalankasvatuslaitoksissa Vaikutusten arviointi Arviointikehikon kuvaus Ympäristöpääkriteeri Ohjelmakokonaisuus ympäristönäkökulmasta Ympäristönäkökulmat ottaen huomioon ehdotettu rahoituksen kohdentaminen Vesiviljelyinvestointien ympäristövaikutukset Taloudellinen pääkriteeri Sosiaalinen pääkriteeri Sopeutuminen ilmastonmuutokseen

3 7.6. Yhteenveto keskeisistä vaikutuksista Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen Ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuteen Yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön Luonnonvarojen hyödyntämiseen Vaihtoehtotarkastelu Vaihtoehtojen muodostaminen Vaihtoehtojen vaikutukset Ympäristövaikutusten hillintä Ympäristövaikutusten hillintä kalastuksessa Ympäristövaikutusten hillintä kalankasvatuksessa Sijainninohjaus Rehujen ja ruokinnan kehittäminen Kasvatustekniikoiden kehittäminen Kompensaatiotoimet Kemikaalien käyttö ja varastointi Ympäristövaikutusten seuranta Kirjallisuus

4 1. Johdanto Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) valmistelee Suomen toimintaohjelmaa, joka toimeenpanee Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) vuosina EMKR on yksi EU:n rakennerahastoista ja kalatalousalan keskeisin rahoitusinstrumentti. Rahaston toimintaohjelman valmistelun tueksi maa- ja metsätalousministeriö teettää ennakkoarvioinnin ja toimintaohjelmaa koskevan suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnin ns. SOVAn (laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 200/2005). Arvioinnin tulee esittää rahaston toteuttamisen mahdolliset vaikutukset ympäristöön, ihmisten terveyteen, yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön sekä luonnonvarojen hyödyntämiseen. Maa- ja metsätalousministeriö tilasi Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) muodostamalta konsortiolta arviointikokonaisuuden, joka kattaa EMKR-toimintaohjelman ennakkoarvioinnin ja SOVAn sekä Vesiviljelystrategia 2022:n SOVAn. Tässä ympäristöselostuksessa esitetään EMKR-toimintaohjelman SOVAn tulokset. Selostuksessa on hyödynnetty soveltuvin osin Vesiviljelystrategia 2022 SOVAn tarkasteluja ja sisältöjä. Myös EMKR-toimintaohjelman ennakkoarviointia on hyödynnetty, sillä EMKRtoimintaohjelman SOVAa ja ennakkoarviointia on toteutettu osana samaa prosessia. Ennakkoarviointi raportoidaan samalla kun EMKR-toimintaohjelma julkistetaan myöhemmin syksyllä Raportin kirjoittajien lisäksi työhön ovat osallistuneet neuvoa-antavassa roolissa Jorma Jantunen, Mia Pihlajamäki, Jouni Lehtoranta ja Petri Ekholm SYKE:sta sekä Jari Setälä ja Unto Eskelinen RKTL:stä. 4

5 2. Yhteenveto Tämä ympäristöselostus on syntynyt osana laajempaa EMKR:n kansallisen toimintaohjelman ennakkoarviointiprosessia. Prosessi eteni vaihe vaiheelta seuraten toimintaohjelman valmistumisen vaiheita. Toimintaohjelmaa valmisteltiin Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston elintarvikekalatalouden yksikössä. Valmistelun tueksi oli perustettu laaja työryhmä, jossa oli edustettuna hallinnon eri sektoreita ja tasoja sekä eturyhmiä. Työryhmään kutsuttiin ajoittain asiantuntijoita kuultavaksi. Lisäksi EMKR:n meripolitiikkaosion valmisteluun oli perustettu oma, eri hallinnon sektoreita edustava, työryhmänsä. Arviointia tekevä ryhmä oli edustettuna jokaisessa toimintaohjelman valmisteluun liittyvässä työryhmän kokouksessa sekä piti ajoittain kokouksia toimintaohjelmaa valmistelevien virkamiesten kanssa. Toimintaohjelman työn edetessä arviointiryhmä esitti huomioitaan työryhmässä kulloinkin valmistelussa olevasta aiheesta. Näin arvioinnin tulokset tulivat nopeasti ohjelman valmistelun käyttöön. Arviointihuomioiden esittäminen työryhmän kokouksissa tarjosi työryhmän jäsenille mahdollisuuden täydentää ja joissain tapauksissa korjata arvioitsijoiden huomioita. Ohjelman valmistelun aikana työryhmälle ja MMM:lle esiteltiin myös SOVAn menetelmää ja alustavia tuloksia. Vaikutusten tarkastelu tehtiin jäsentämällä arviointi kestävän kehityksen kolmen pilarin taloudellinen, ympäristöllinen ja sosiaalinen mukaisesti. Kestävän kehityksen kolmelle pilarille muodostettiin alakriteerit tarkastelun konkretisoimiseksi. Vaikutusten arviointitarkastelut tehtiin kahdessa vaiheessa. Alkuvaiheessa tehtiin yleisluontoisempi tarkastelu ja toimintaohjelman myöhemmin täsmentyessä tarkastelu oli yksityiskohtaisempi. Loppuvaiheessa tehty tarkastelu pystyi ottamaan huomioon toimintaohjelman luonnoksessa ehdotetun rahoituksen kohdentamisen. Euroopan meri- ja kalatalousrahasto tavoittelee kilpailukykyistä, ympäristön kannalta kestävää, taloudellisesti kannattavaa ja sosiaalisesti vastuullista kalataloutta. Ympäristötavoitteet ovat keskeiset. Rahastosta voidaankin tukea monia toimenpiteitä, jotka parantavat ympäristön tilaa tai ainakin vähentävät kalatalouden ympäristövaikutuksia. Rahastoon sisältyvä yhdennetyn meripolitiikan kokonaisuus tukee meriin kohdistuvia luonnonsuojelu- ja ympäristönsuojelupolitiikkoja. EMKR-asetus (EU 508/2014) määrittelee ohjelman toimenpiteitä ja niiden rahoituksen ehtoja. Asetus koskee sellaisenaan koko Euroopan Unionia. Suomen toimintaohjelma tarkentaa miten ja mihin kohteisiin rahoitusta tullaan suuntaamaan Suomessa. Tämä ympäristöselostus keskittyy ensisijaisesti Suomen toimintaohjelmaan ja sen linjauksiin, mutta joiltain osin on huomioitu myös EMKR-asetuksen tarjoamia mahdollisuuksia. EMKR-asetus määrittelee monet tuettavat kohteet varsin väljästi. MMM:n ehdottama Suomen toimintaohjelma tuo jonkin verran tarkkuutta ohjelman toteutukseen, mikä helpottaa rahoitusohjelman mahdollisten vaikutusten tunnistamista. Silti Suomenkin toimintaohjelma on monilta osin rahoituksen kohteita määritellessään väljä. Rahoitusohjelman lopullinen toteutuminen määräytyy pitkälti sen mukaisesti millaisia rahoitushakemuksia tullaan jättämään ja rahoittamaan. Tutkimukseen ja innovointiin kohdistuva rahoitus tullaan suuntaamaan erityisten ohjelmien kautta. Niiltä osin rahoituksen kohdentaminen on suunnitellumpaa. Rahoitusohjelman lopullinen toteutuminen tulee määrittämään ohjelman lopulliset ympäristövaikutukset. Ohjelma on laaja, joten ohjelma voi tuottaa monenlaisia ympäristövaikutuksia vesistöjen lajeihin ja ekosysteemeihin sekä laajemminkin ympäristöön. Monilta osin odotettavissa olevat vaikutukset ovat ohjelman tavoitteiden mukaisesti positiivisia, mutta ohjelman toteutukseen sisältyy myös joitain ympäristöriskejä. Ympäristöselostus ei pyri esittämään yksiselitteistä kokonaisarviota vaikutuksista, vaan tarkastelee ohjelman eri osaalueiden mahdollisia vaikutuksia. 5

6 Lisäksi on huomattava, että kalataloutta ohjaavat monet lait, strategiat ja politiikat. Niillä on monelta osin huomattavasti suurempi vaikutus kalatalouden tuottamiin ympäristövaikutuksiin kuin nyt tarkasteltavana oleva EMKR-rahoitusohjelma. Kalataloutta ohjaavien laajempien politiikkojen vaikutuksista voidaan esimerkkeinä mainita kaupallisten lajien kalastuksen määrää sääntelevät kiintiöt tai kalankasvatuksen ravinnekuormitusta sääntelevät ympäristöluvat. EMKR-ohjelmasta suunnattava rahoitus ei voi näihin vaikuttaa, joten rahoitusohjelma ei myöskään tule määrittämään koko kalatalouden negatiivisia tai positiivisia ympäristövaikutuksia. Ympäristöselostus keskittyy niihin vaikutuksiin, joita EMKR-rahoituksen suuntaaminen voi tuottaa. Suomen EMKR-toimintaohjelma noudattaa koko ohjelmalle annettuja korkeita ympäristövaatimuksia. Arvioinnin keskeinen viesti onkin, että korkeiden ympäristövaatimusten toteutuessa Suomen toimintaohjelmalla on edellytyksiä monessa tapauksessa parantaa ympäristön tilaa ja tukea kalataloutta joka rasittaa ympäristöään vähän. Kuten edellä todettiin, lopulliset vaikutukset määräytyvät vasta varsinaisen toimeenpanon yhteydessä. Rahoitusta myönnettäessä ja ohjelman toteutumista seurattaessa on huolehdittava, että korkeat ympäristövaatimukset saavutetaan, mikä on arvioinnin keskeisin suositus. Suosituksella viitataan Suomen EMKR-toimintaohjelmalle perustettavaan kattavaan seurantaohjelmaan, mikä mahdollistaa ohjelmatason vaikutusten seurannan. Ympäristövaikutusten osalta tarkastelu ei voi jäädä pelkästään hankekohtaiseksi. Tarkempia suosituksia esitetään luvuissa 8 ja 9, jotka koskevat ympäristövaikutusten hillintää ja ohjelman seurantaa. Alla kokoamme keskeisimmät huomiot vaikutuksista jäsennettynä suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arvioinnin tavanomaisen jäsennyksen mukaisesti. Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen Ottaen huomioon ohjelman yleiset tavoitteet saavuttaa kilpailukykyinen, ympäristön kannalta kestävä, taloudellisesti kannattava ja sosiaalisesti vastuullinen kalatalous, ohjelman toteutuksella voi olla moniakin epäsuoria positiivisia vaikutuksia terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen. Kalatalouden tuen luoman kasvun myötä voidaan lisätä ja ylläpitää työllisyyttä haja-asutusalueilla, millä voi olla hyvinkin suuri vaikutus yleisiin elinoloihin ja viihtymiseen. Korkealaatuisten ja terveellisten kalatuotteiden jalostusta ja markkinointia tullaan tukemaan. Tämä edistää ihmisten terveyttä parantamalla elintarvikkeiden hygieniaa ja edistämällä terveellistä ruokavaliota. Ihmisten viihtyvyyteen vaikuttaa vesiviljelypaikkojen ja kalasatamien kehittäminen. Tavoitteena tässä toimenpiteessä on tunnistaa kohteita, joissa kalankasvatus aiheuttaisi mahdollisimman vähän häiriötä vesistöalueiden muulle käytölle. Viihtyvyys voi parantua satamien läheisyydessä satamien kunnostukseen suunnattavan tuen myötä. Kalastamien turvallisuuteen ja jonkin verran myös alusten turvallisuutteen tullaan osoittamaan tukea, millä on vaikutuksia ihmisten terveyteen. Ympäristön tilan muutosten kautta syntyviä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja viihtyvyyteen ei odoteta syntyvän laajalti. Joidenkin toimenpiteiden osalta näitä voi syntyä paikallisesti. Ohjelman merkittävin investointituki pyrkii lisäämään vesiviljelyn tuotantoa merkittävästi. Huonosti toteutettuna investointituet voivat lisätä rehevöitymistä, mikä vaikuttaa myös ihmisten viihtyvyyteen ja pahimmillaan myös terveyteen. Kalankasvatusinvestointien tuen kokonaisvaikutus suhteessa muuhun kuormitukseen ei kuitenkaan kasva kovinkaan isoksi. Esimerkiksi maatalouden kuormitus Itämereen olisi kalankasvatuksen kuormituksen noustuakin kertainen. Ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuteen Todennäköisesti laajimmin vaikuttavat positiiviset ympäristövaikutukset syntyvät yhdennetyn meripolitiikan toimeenpanoon liittyvään tukeen, josta voidaan tukea mereisiä luonnonsuojelualueita sekä parantaa EU:n mertensuojelupolitiikan (meristrategiadirektiivin) toimeenpanon tietopohjaa. 6

7 Mikäli EMKR-toimintaohjelma toteutuu kalatalouden osalta niin ympäristöystävällisesti kuin ohjelman periaatteet edellyttävät, rahoitusohjelmalla on potentiaalia edistää ympäristöystävällistä kalataloutta. Positiivisia mahdollisuuksia liittyy mm. uusien ympäristöystävällisten vesiviljelymenetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon, valikoivan kalastuksen edistämiseen, mikä vähentää nisäkkäiden kuten saimaannorpan tai Itämeren hylkeiden kuolemia kalanpyydyksissä. Ohjelman lopulliset vaikutukset riippuvat kuitenkin hakemuksista ja myönnetystä rahoituksesta. Ohjelmalla pyritään myös rahoittamaan toimenpiteitä, jotka ovat kalojen lisääntymisen kannalta merkittäviä. Näitä toimenpiteitä ovat lisääntymisalueiden kunnostaminen ja ennallistaminen sekä vaelluskalojen nousuesteisiin liittyvät hankkeet. Jälkimmäisen osalta ohjelmassa tullaan rahoittamaan vaelluskalojen nousumahdollisuuksien edistämiseen tähtäävän toiminnan koordinointiin. Tällä pyritään keräämään rahoitusta laajalti nousuesteiden vähentämiseen ja lisääntymisalueiden kunnostamiseen. Vaikutukset voivat olla hyvinkin positiivisia, mutta niiden toteutumiseen liittyy monia epävarmuuksia ja viiveitä. Merkittävimpiä ympäristöriskejä sisältyy vesiviljelyinvestointien tukeen, joka on koko ohjelman selkeästi suurin rahoituskokonaisuus. Kasvava kalankasvatuksen tuotanto tulee todennäköisesti lisäämään kalankasvatuksen ravinnekuormitusta tuntuvasti verrattuna nykyiseen. Vaikka kuormitus kasvaakin, Itämeren kokonaiskuormituksen osalta kalankasvatuksen osuus ei siltikään nouse kovin suureksi. Laskelmia investointituen mahdollisista vaikutuksista esitellään luvussa Yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön Ohjelman merkittävimmät vaikutukset tähän kokonaisuuteen liittyvät satamaverkoston kunnostamiseen ja mahdollisesti myös vesiviljelyinvestointien tukeen. Rahoitus satamien kunnostukseen on varsin vähäinen suhteessa satamien määriin, joten paikallisia vaikutuksia syntyy vain muutamissa kohteissa. Kalasatamien kunnostuksen tuen vaikutukset ovat kokonaisuudessaan vähäisiä ja vaikutusten suunta riippuu rahoitettavista hankkeista. Näissä kohteissa on syytä huomioida olemassa oleva rakennusperintö. Vesiviljelypaikkojen kehittämiseen liittyvää tukea voitaisiin suunnata myös vesiviljelyyn liittyviin rakennuksiin ja infrastruktuuriin. Tältä osin ohjelman rahoituksen pääpaino tulee kuitenkin olemaan kalankasvatuksen uusien tuotantopaikkojen tunnistamisessa merellä, eikä niinkään infrastruktuurin kehittämisessä. Vesiviljelyn investointituki tulisi täysimääräisenä toteutuessaan kasvattamaan vesiviljelyn volyymiä merkittävästi. Tällä on vaikutusta tuotantopaikkojen rakennettuun ympäristöön ja paikallisesti jopa yhdyskuntarakenteeseen. Vaikutuslaskelmien yhteydessä tarkastellaan vaikutuksia työllisyyteen. EMKR-rahoituksella voidaan vesiviljelyyn luoda uutta työpaikkaa (ks. luku 7.2.3). Koska tuotanto tulee todennäköisesti keskittymään muutamille alueille Suomessa, voi työllisyyden kasvulla olla vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen varsinkin jos oletetaan, että uusi tuotanto sijoittuisi pääosin harvaanasutuille alueille niin kuin nyt. Luonnonvarojen hyödyntämiseen Koska EMKR-ohjelmasta tuetaan vain vähäisesti kalastuksen uusia investointeja ja EMKR-asetus (4 artikla) nimenomaan kieltää kalastuksen kokonaiskapasiteetin kasvattamiseen, suorat vaikutukset luonnonvarojen hyödyntämiseen jäänevät pieniksi. Pääosin suunnitellun rahoituksen vaikutukset tulisivat olemaan positiivisia, sillä tukea voidaan suunnata ympäristön kannalta vähemmän haitallisten kalastus menetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon. Kalastuksen valikoivuuden parantaminen on yksi näistä kehittämiskohteista. Toimintaohjelman strategisissa valinnoissa pyritään edistämään vajaasti hyödynnettyjen lajien kalastusta ja markkinoita. Tämän tavoitteen toteutuminen suuntaisi kalastusta uudelleen ja laajentaisi hyödynnettävien luonnonvarojen valikoimaa. Kovin merkittävää lisäystä nykyisin vähän hyödynnettyjen lajien kalastukseen ei todennäköisesti syntyisi. Siitä huolimatta ohjelman toteutuksessa olisi kiinnitettävä huomiota näidenkin kantojen kestävyyteen, sillä nykyisin vähän hyödynnettyjen kalakantojen tilasta ei ole vielä riittävästi tietoa. 7

8 Mikäli ohjelman tavoittelema kasvu vesiviljelytuotannossa toteutuu, lisääntyy kalankasvatuksessa käytettävien rehujen määrä. Tällä on välillisesti vaikutuksia luonnonvarojen hyödyntämiseen. Vaikutusten jakautuminen lähialueille tai globaalisti riippuu käytettävien rehujen raaka-aineiden alkuperästä. Raaka-aineena käytetään mm. kalajauhoa. EMKR-toimintaohjelman strategisissa valinnoissa tavoitellaan, että nykyistä suurempi osa kalajauhon raaka-aineesta tulisi Itämerestä pyydetystä kalasta. Perusteluna on toisaalta kotimaisen kalan hyödyntämisen lisääminen ja toisaalta Itämerestä pyydetyn kalan mukana poistuu Itämerestä fosforia. Itse asiassa enemmän kuin esimerkiksi kalankasvatus sitä kuormittaa. Nykyisellään Itämeren ulappa-alueiden kalansaaliista osa käytetään kalajauhon raaka-aineeksi. Vaikka EMKR-toimintaohjelman tavoittelema kalankasvatuksen tuotannon lisäys kasvattaisikin Itämeren ulappa-alueiden kalojen kysyntää rehujen raaka-aineeksi, näiden kalalajien saalismäärät eivät kuitenkaan lisääntyisi, sillä niitä säännellään kiintiöin osana EU:n kalastuspolitiikkaa. Ruoantuotannon muotona vesiviljely on resurssi- ja pinta-alatehokas tapa hyödyntää vesialueita luonnonvarana. Vesiviljelyinvestoinnit mahdollistavat tämän toistaiseksi vajaasti hyödynnetyn resurssin paremman hyödyntämisen. 8

9 3. Arvioinnin kohteen kuvaus Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) on EU:n yhdennetyn meripolitiikan ja EU:n kalastuspolitiikan toimeenpanoa tukeva rahasto kaudelle Euroopan meri- ja kalatalousrahasto pyrkii tukemaan kalatalouden ja yhdennetyn meripolitiikan osalta Euroopan Union ns. Eurooppa tavoitteiden mukaista älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua ja on linjassa perussopimuksessa vahvistettujen, taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen koheesion lisäämistä koskevien yleisten tavoitteiden kanssa. Euroopan rakenne- ja investointirahastoja ohjaavat yleiset periaatteet koskevat myös EMKR:ää. Euroopan meri- ja kalatalousrahastolla on seuraavanlaiset tavoitteet: Järkevä ja ympäristöystävällinen kalastus eli siirtyminen kestävään kalastukseen, joka on valikoivaa, ei tuota poisheitettäviä saaliita ja vahingoittaa meriekosysteemiä vähän ja joka näin osaltaan edistää meriekosysteemien kestävää hallinnointia. Rahastolla tuetaan innovointia ja lisäarvoa, jotta kalastuksesta tulisi taloudellisesti kannattavaa ja se kestäisi ulkoisia häiriöitä ja kilpailua EU:n ulkopuolisista maista. Järkevä ja ympäristöystävällinen vesiviljely, jotta vesiviljelystä saadaan taloudellisesti kannattavaa, kilpailukykyistä ja ympäristöystävällistä ja jotta se voi kohdata maailmanlaajuista kilpailua ja tuottaa EU:n kuluttajille terveellisiä ja ravintoarvoltaan hyviä tuotteita. Kestävä ja osallistava alueellinen kehitys, jolla pyritään pysäyttämään monien kalastuksesta riippuvaisten rannikko- ja sisävesialueiden taantuminen painottamalla kalastusta ja kalastukseen liittyvää toimintaa ja monimuotoistamalla toimintaa muille meritalouden aloille. Yhdennetty meripolitiikka niiden monialaisten prioriteettien tukemiseksi, joiden avulla voidaan tuottaa säästöä ja kasvua, mutta joita jäsenvaltiot eivät sovella yksin. Näitä ovat meriosaaminen, merten aluesuunnittelu, rannikkoalueiden yhdennetty käyttö ja hoito, yhdennetty merivalvonta, meriympäristön ja erityisesti sen biologisen monimuotoisuuden suojelu ja ilmastonmuutoksen rannikkoalueille aiheuttamiin epäedullisiin vaikutuksiin mukautuminen EMKR-asetuksessa (EU 508/2014) määritellään ohjelman prioriteetit ja erityistavoitteet seuraavasti. Prioriteetti 1: Ympäristön kannalta kestävän, resurssitehokkaan, innovatiivisen, kilpailukykyisen ja tietämykseen perustuvan kalastuksen edistäminen pyrkimällä seuraaviin erityistavoitteisiin: a) kalastuksen meriympäristöön kohdistuvan vaikutuksen pienentäminen, mukaan lukien tahattomien saaliiden välttäminen ja vähentäminen mahdollisimman suuressa määrin; b) vesiympäristön biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen; c) kalastuskapasiteetin ja käytettävissä olevien kalastusmahdollisuuksien välisen tasapainon varmistaminen; d) kalatalousyritysten, mukaan lukien pienimuotoista rannikkokalastusta harjoittavan laivaston kilpailukyvyn ja elinkelpoisuuden parantaminen sekä turvallisuuden tai työolojen parantaminen; e) teknologian kehittämisen ja innovoinnin, myös energiatehokkuuden lisäämisen, ja tietämyksen siirron tehostamisen tukeminen; f) ammatillisen koulutuksen, uusien ammatillisten taitojen ja elinikäisen oppimisen kehittäminen. Prioriteetti 2: Ympäristön kannalta kestävän, resurssitehokkaan, innovatiivisen, kilpailukykyisen ja tietämykseen perustuvan vesiviljelyn edistäminen pyrkimällä seuraaviin erityistavoitteisiin: a) teknologian kehittämisen, innovoinnin ja tietämyksen siirron tehostamisen tukeminen; b) vesiviljely-yritysten, erityisesti pk-yritysten, kilpailukyvyn ja elinkelpoisuuden parantaminen, mukaan lukien turvallisuuden ja työolojen parantaminen; 9

10 c) vesiympäristön biologisen monimuotoisuuden suojelu ja ennallistaminen sekä vesiviljelyyn liittyvien ekosysteemien parantaminen ja resurssitehokkaan vesiviljelyn edistäminen; d) ympäristönsuojelun korkean tason omaavan vesiviljelyn, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden edistäminen; e) ammatillisen koulutuksen, uusien ammatillisten taitojen ja elinikäisen oppimisen kehittäminen. Prioriteetti 3: Yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanon edistäminen pyrkimällä seuraaviin erityistavoitteisiin: a) tutkimustiedon parantaminen ja tarjonta sekä tietojen keräämisen ja hallinnoinnin parantaminen; b) seurannan, valvonnan ja täytäntöönpanon valvonnan tukeminen siten, että sillä parannetaan institutionaalisia valmiuksia ja julkishallinnon tehokkuutta lisäämättä hallinnollista rasitetta. Prioriteetti 4: Työllisyyden ja alueellisen yhteenkuuluvuuden lisääminen pyrkimällä seuraavaan erityistavoitteeseen: talouskasvun, sosiaalisen osallisuuden ja työpaikkojen luomisen edistäminen sekä työllistyvyyden ja työvoiman liikkuvuuden tukeminen sellaisissa rannikko- ja sisämaayhteisöissä, jotka ovat riippuvaisia kalastuksesta ja vesiviljelystä, mukaan lukien toimintojen monipuolistaminen kalastuksen alalla ja niiden ulottaminen muille meritalouden aloille. Prioriteetti 5: Markkinoille saattamisen ja jalostuksen edistäminen pyrkimällä seuraaviin erityistavoitteisiin: a) kalastus- ja vesiviljelytuotteiden markkinajärjestelyn parantaminen; b) jalostusalaan ja markkinoille saattamisen alaan tehtävien investointien edistämien. Prioriteetti 6: Yhdennetyn meripolitiikan täytäntöönpanon edistäminen. 10

11 4. EMKR-ohjelman suhde muihin asiaan liittyviin suunnitelmiin ja ohjelmiin 4.1.Elinkeino- ja yhteiskuntapoliittiset suunnitelmat ja ohjelmat EMKR:n kansallinen toimintaohjelma liittyy moniin olemassa oleviin ohjelmiin ja suunnitelmiin, joilla pyritään kehittämään elinkeinoja tai suuntaamaan yhteiskunnallista kehitystä. Keskeisin näistä on EU:n yhteinen kalastuspolitiikka (YKP), joka ohjaa koko unionin kalataloutta. Osana YKP:n uudistusta vuonna 2013 Euroopan yhteisöjen komission julkaisi vesiviljelyn strategiset suuntaviivat (CEC 2013). Yleisenä tavoitteena on lisätä alan tuotantoa ja kilpailukykyä. Näihin pyritään seuraavin keinoin: hallinnollisen rasituksen keventäminen maa- ja vesialueiden hyödyntämismahdollisuuksien parantaminen kilpailukyvyn parantaminen tuotteiden korkeaan laatuun, eläinten terveyteen ja tiukkoihin ympäristövaatimuksiin liittyvien kilpailuetujen hyödyntäminen. Nyt valmisteltavana oleva kansallinen vesiviljelystrategia 2022 toteuttaa EU:n suuntaviivoissa jäsenvaltioille asetetun tavoitteen luoda monivuotinen suunnitelma vesiviljelyalan edistämiseksi. Vesiviljelystrategia 2022:n tavoitteena on lisätä vesiviljelytuotantoa 20 miljoonaan kilogrammaan vuodessa. Kansallinen vesiviljelyohjelma 2015 on valtioneuvoston vuonna 2009 hyväksymä periaatepäätös, jonka tavoitteena on parantaa elinkeinon kilpailukykyä ja varmistaa toiminnan kestävyys. Tavoitteena oli sovittaa yhteen vesiviljelyä koskevat elinkeino- ja ympäristöpolitiikat siten, että ne muodostavat elinkeinon ja ympäristönsuojelun kannalta johdonmukaisen kokonaisuuden. Ohjelma keskittyi kolmeen ydinkysymykseen: 1) Kilpailukykyinen toimintaympäristö, 2) Kannattava ja markkinalähtöinen yritystoiminta ja 3) Terveystilanteen hallinta. Saaristopolitiikan toimintaohjelman tavoitteena on turvata suomalaisen meri- ja järvikalastuksen sekä kalanviljelyn edellytykset ottaen huomioon kalalajien suojelun ja kestävien kalakantojen säilyttämisen. Saaristopolitiikan toimintaohjelma asettaa vesiviljelyä koskien erityisiksi tavoitteiksi kehittää päästöjä vähentäviä kalankasvatusaltaita, rehuja, ruokintatekniikoita ja sijoituspaikkavalintoja sekä uusien lajien kasvatusta, pidentää kasvatuslupien voimassaoloaikoja, edistää alan yritysrakenteen kehitystä ja torjua EU:n yhteisellä politiikalla epäterveen ulkomaisen kilpailun haittoja. Maakuntasuunnitelmat, maakuntakaavat ja maakuntaohjelmat muodostavat maakuntatason suunnittelun kokonaisuuden. Näitä ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki (1999/132) sekä laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) sekä ohjelmallisempana dokumenttina Valtakunnalliset alueiden käytön tavoitteet (Valtioneuvosto 2008). Maakuntasuunnitelma on maakunnan pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, jossa esitetään maakunnan tavoiteltu kehitys. Maakuntaohjelma määrittelee lähivuosien toimenpiteet maakuntasuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Maakuntakaava on suunnitelma alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteista sekä maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisista maankäytön varauksista. Siinä varataan muun muassa alueet ympäristöriskejä aiheuttavalle teollisuudelle ja yritystoiminnalle. Varsinkin aikaisemmin maakuntasuunnittelu on painottunut maa-alueisiin, mutta viimeisimmissä vaihemaakuntakaavoissa esim. Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla merialueita on tarkasteltu erikseen. Maakuntasuunnitelma, maakuntaohjelma ja maakuntakaava muodostavat maakunnan suunnittelun kokonaisuuden, joka tulee ottaa huomioon maakuntaa koskevia muita suunnitelmia, ohjelmia ja toimenpiteitä laadittaessa. Kunnat kaavoittavat vesi- ja ranta-alueiden käyttöä yleis- ja rantakaavoissa. Maakunnista erityisesti Varsinais-Suomi on keskeinen Vesiviljelystrategia 2022:n suhteen, sillä maakunnan alueella kasvatetaan valtaosa Suomen ruokakalasta. Maakuntaa koskevassa suunnittelussa vesiviljely on nostettu selkeäksi kehittämisen kohteeksi. Varsinais-Suomen maakuntasuunnitelmassa mainitaan toimenpiteinä kalatalouden toimintaedellytysten tukeminen ja 11

12 kalankasvatuksen sijainninohjauksen edistäminen. Myös keinot parantaa Itämeren tilaa saavat erityisaseman, johon pyritään toteuttamalla Lounais-Suomen ympäristöstrategiaa 2020 ja ympäristöohjelmaa. Myös Satakunta ja jossain määrin Kymenlaakso ja Pohjanmaa ovat rannikon vesiviljelyn kannalta tärkeitä alueita. Satakunnan maakuntasuunnitelman mukaan Satakunnassa toteutetaan Selkämeren rannikkovyöhykkeen kestävää käyttöä ja hoitoa edistäviä toimia. Selkämeren kansallispuiston perustamisen yhteydessä jätettiin muutamia alueita puiston ulkopuolelle nimenomaan vesiviljelyn kehittämisen tarpeisiin. Pohjanmaan maakunnan tavoitteena on kehittyä kalatalouden johtavaksi alueeksi. Myös vesiviljelyllä on tärkeä osa tässä kehityksessä. Toimenpiteenä mainitaan vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelman laatiminen. Kymenlaakson maakuntakaavoituksessa osiossa Kauppa ja merialueet kalankasvatuksen sijainninohjaussuunnitelma on otettu huomioon. Sijainninohjaus nähdään keskeisenä keinona vähentää kalankasvatuksen paikallisia ympäristövaikutuksia ja ohjaamalla kalankasvatusta uusille alueille, suurempiin yksiköihin pyritään parantamaan yritystoiminnan kannattavuutta ja vähentämään toiminnasta aiheutuvia ristiriitoja. Sisämaan alueista Kainuu on merkittävä kalankasvatusalue. Sisämaan vesiviljelyssä on keskitytty erityisesti poikas- ja istukastuotantoon. Kainuun maakuntasuunnitelmassa mainitaan, että kalankasvatuksen vesistökuormitusta vähennetään. Ympäristöministeriö valmisteli Suomen kansallisen rannikkostrategian vastauksena Euroopan parlamentin ja neuvoston suositukseen rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon toteuttamiseksi. Rannikkostrategia kannustaa eri toimijoita suunnittelemaan rannikon käyttöä johdonmukaisesti ja yhdessä, jotta alueiden käytön ja erilaisten toimintojen vaihtoehdot sekä alueen luonnonolot voidaan ottaa kokonaisvaltaisesti ja tasapainoisesti huomioon. Rannikkostrategia vahvistaa rannikkoalueen elinvoimaisuutta ja taloudellista toimintaa rannikon omia vetovoimatekijöitä ja erityispiirteitä hyödyntäen. Suomen kansallisen biotalousstrategian tavoitteena on luoda uutta talouskasvua ja uusia työpaikkoja biotalouden liiketoiminnan kasvulla sekä korkean arvonlisän tuotteilla ja palveluilla ja turvata luonnon ekosysteemien toimintaedellytykset. Strategian johtoajatuksena on, että Suomessa luodaan kilpailukykyisiä ja kestäviä biotalouden ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin ja synnytetään sekä kotimaahan että kansainvälisille markkinoille uutta liiketoimintaa, joka tuo hyvinvointia koko Suomelle. Tavoitteena on saada aikaan uutta liiketoimintaa, parantaa työllisyyttä kehittämällä uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvia tuotteita ja palveluita sekä toteuttaa hallitusohjelmaan sisältyvät ympäristötavoitteet. Strategia toteaa, että vesiviljelyn merkitys maailman ruokahuollossa kasvaa nopeasti. Vesiviljelytuotteilla ja vesiviljelyyn liittyvällä teknologialla ja osaamisella nähdään olevan merkittävät vientimahdollisuudet. EMKR-toimintaohjelma liittyy myös Euroopan Unionin sinisen kasvun strategiaan. "Sininen kasvu" tarkoittaa pitkän aikavälin strategiaa, jolla tuetaan merialan kasvua kokonaisuutena. Strategian mukaan meret ja valtameret ovat tärkeitä Euroopan talouden moottoreita, ja niihin liittyy huomattava innovaatio- ja kasvupotentiaali. Sinisellä kasvulla edistetään EU:n yhdennetyn meripolitiikan puitteissa älykkääseen, kestävään ja osallistavaan kasvuun tähtäävän Eurooppa strategian toteuttamista. Sinisen kasvun strategiaan kuuluu kolme osaa: 1. Yhdennetyn meripolitiikan toimenpiteet a. meriosaaminen: parannetaan meriä koskevan tiedon saatavuutta b. merten aluesuunnittelu: varmistetaan mahdollisimman tehokas ja kestävä merellä tapahtuvan toiminnan suunnittelu c. yhdennetty merivalvonta: tarjotaan merivalvontaviranomaisille parempi kuva siitä, mitä merellä tapahtuu. 2. Merialuestrategiat sellaisen sopivan toimenpiteiden yhdistelmän kehittämiseksi, jolla voidaan edistää paikalliset ilmastolliset, oseanografiset, taloudelliset, kulttuuriset ja 12

13 sosiaaliset tekijät huomioivaa kestävää kasvua. Suomen kannalta merkittävä merialuestrategia on EU:n Itämeristrategia. 3. Kohdennetut toimenpiteet a. vesiviljely (kalastusasioiden verkkosivusto) b. rannikkomatkailu c. sininen bioteknologia (meribioteknologia) d. merienergia e. merenpohjan kaivostoiminta 4.2.Vesien ja ympäristönsuojeluun liittyvät ohjelmat Vesiensuojelupolitiikoista tärkeimmät ovat EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD) ja meristrategiadirektiivi (MSD). Alueelliset vesienhoitosuunnitelmat vuoteen 2015 toimeenpanevat vesipolitiikan puitedirektiiviä Suomessa tavoitteenaan saavuttaa pinta- ja pohjavesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti vesienhoitoa suunnitellaan vesienhoitoalueittain, joille on laadittu vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat. Suomessa on kahdeksan vesienhoitoaluetta. Vesienhoitosuunnitelmissa määritellään ympäristötavoitteet ja niiden saavuttamiseksi tarvittavat toimet. Valtioneuvosto hyväksyi vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmat vuonna Ohjelmien toimenpiteiden piti olla käynnissä vuoteen 2012 mennessä. Manner-Suomen vesienhoitoalueista vesiviljelyn kannalta tärkeimmät ovat Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue, Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalue ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue. Ruokakalakasvatuksen ja koko vesiviljelyn nykyisen volyymin kannalta tärkein on Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue. Määräaikaa saavuttaa vesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä on Saaristomeren osalta pidennetty merialueen länsiosassa vuoteen 2021 ja sisäsaaristossa sekä eteläisellä Saaristomerellä vuoteen Perusteeksi mainitaan kuormituksen leikkaamisen kannalta riittävän tehokkaiden menetelmien tai ohjauskeinojen puuttuminen. Ahvenanmaa muodostaa oman alueensa ja huolehtii itse vesipolitiikan toteuttamisesta. Valtioneuvoston päätökseen vesienhoitosuunnitelmista vuoteen 2015 sisältyy kalankasvatuksen osalta seuraavat keskeiset ohjauskeinot: o Yhteensovitetaan kansallisen vesiviljelyohjelman 2015 ja vesienhoitosuunnitelmien toimeenpano. o Laaditaan kalankasvatuksen sijainninohjaussuunnitelmat vuoden 2010 loppuun mennessä. o Tutkitaan kalankasvattamoilla käytettäviä rehuja ja ruokintamenetelmiä ja kehitetään niitä ympäristöä vähemmän kuormittaviksi. o Edistetään vähäfosforisen kuivarehun ja Itämeren kalasta tehdyn kuivarehun käyttöä. o Kehitetään ja otetaan käyttöön vesiensuojelua edistäviä laitostyyppejä ja jätevesien o käsittelymenetelmiä. Vesienhoitosuunnitelmissa Suomenlahden, Saaristomeren ja Selkämeren vesienhoitoalueella, Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueella sekä Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella esitetään lisätoimena vesiviljelyn sijainninohjausta, rehujen ja ruokinnan kehittämistä sekä vesiensuojelutekniikan kehittämistä maa-allaskasvatuksessa. Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelmassa esitettiin, että vesiviljelyn kuormitusta ei tulisi ainakaan Oulujärven herkillä latvavesistöillä lisätä. Jäämereen laskeville vesistöille ei saa tuoda muuta elävää kalamateriaalia kuin desinfioitua mätiä eikä uusien kalalajien tuominen Tenon-Näätämöjoen- Paatsjoen vesienhoitoalueelle ole perusteltua. Tenovuonossa lohenkasvatus on kielletty. EU:n meristrategiadirektiivin tavoitteena on saavuttaa hyvä tila Euroopan merille vuoteen 2020 mennessä tekemällä maakohtaiset merenhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat. Direktiivi kattaa merialueen rannasta talousvyöhykkeen ulkorajalle. Jäsenvaltiot ovat laatineet kansalliset merenhoitosuunnitelmat vuoteen 2014 mennessä, ja siihen liittyvän toimenpideohjelman pitää valmistua vuoteen 2015 mennessä. Sen toimeenpano alkaa vuonna Meren hyvän tilan saavuttaminen ja ylläpitäminen mahdollistavat meriekosysteemien tarjoamien hyödykkeiden ja palveluiden kestävän käytön sekä nykyisille että tuleville sukupolville. Merenhoitosuunnitelmaan on sisällytettävä toimenpiteitä, joilla vähennetään päästöjä mereen sekä ehkäistään ja 13

14 vähennetään mereen kohdistuvia muita haitallisia vaikutuksia niin, että meren biologinen monimuotoisuus voidaan turvata. Merenhoitosuunnitelma ja alueelliset vesienhoitosuunnitelmat tulee yhteensovittaa. Valmisteilla olevat ja vuonna 2016 voimaan tulevat merenhoidon toimenpideohjelman vaatimukset kuormitusvähennyksille tulevat tiukentamaan nykyisiä vaatimuksia. Itämeren merellisen ympäristön suojelusopimus eli ns. Helsingin sopimus astui voimaan 1980 ja uudistettu sopimus vuonna Itämeren rantavaltioiden allekirjoittama sopimus velvoittaa vähentämään kuormitusta kaikista päästölähteistä, suojelemaan meriluontoa ja säilyttämään lajien monimuotoisuutta. HELCOM hyväksyi Itämeren suojelun toimintaohjelman (Baltic Sea Action Plan, BSAP), jonka tavoitteena on palauttaa Itämeren hyvä tila vuoteen 2021 mennessä. Itämereen tuleville ravinnepäästöille asetettiin toimintaohjelmassa enimmäisraja eli kuormituskatto. Tarvittava kuormitusvähennys on jyvitetty eri merialueille ja maille. Suomelle on asetettu tavoite, jonka mukaan Suomen tulee vähentää Suomenlahteen tulevaa fosforikuormitusta 150 tonnia ja typpikuormitusta 1200 tonnia. BSAP ei sisällä Saaristomerta koskevia tonnimääräisiä vähennystavoitteita, mutta Suomi on toimintaohjelmassa sitoutunut vähentämään myös Saaristomeren ravinnekuormitusta. Itämeren suojelukomissio HELCOM hyväksyi vuonna 2004 suosituksen makeanveden kalojen ja merikalojen viljelyn aiheuttamien päästöjen vähentämiseen tähtäävistä toimenpiteistä. BSAP:n päivityksessä 2013 tiukennettiin kuormituksen vähennystavoitteita. Erityisesti rannikkovesiin tulevia päästöjä tulee vähentää entistä enemmän, mutta tarkat aluekohtaiset vähennystavoitteet eivät ole vielä valmiit. Valtioneuvoston selonteossa Itämeren suojelusta 2009 linjataan hallituksen toimia Itämeren merellisen ympäristön parantamiseksi, meriliikenteen turvallisuuden lisäämiseksi ja taloudellisen yhteistyön tiivistämiseksi alueella. Kalankasvatuksen osalta todetaan, että kalankasvatuksen toimintaedellytyksiä kehitetään ja vesiensuojelua tehostetaan kansallisessa vesiviljelyohjelmassa 2015 esitettyjen periaatteiden mukaisesti. Sijainninohjaussuunnitelmien avulla ohjataan elinkeinon sijoittumista ja edistetään Itämeren kalasta valmistetun kalanrehun ja kasviperäisen kalanrehun käyttöä. Vuonna 2009 hyväksytyn EU:n Itämeren alueen strategian tavoitteena on puhdas ja terve Itämeri sekä taloudellisesti vahva ja menestyvä alue. Tavoitteen saavuttamiseksi koordinoidaan alueen eri toimijoita alueen tasapainoisen kehityksen hyväksi. Ympäristöministeriö on ottanut vetovastuun yhdessä Puolan kanssa strategian ympäristöpilariin keskittyvästä rehevöitymisen osa-alueesta. Maa- ja metsätalousministeriö on ottanut vastuun maa-, metsä- ja kalatalouteen keskittyvästä osaalueesta. Siinä Suomi toteuttaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen koordinoimana lippulaivahanketta, jossa vesiviljelyn kestävyyttä edistetään muun muassa laitosten sijainninohjauksella, vähentämällä elinkeinon nettokuormitusta käyttämällä Itämeren rehua ja kehittämällä vesiviljelyn lupajärjestelmää. Hankkeessa tehdään vesiviljelyn sijainninohjausta koskeva menettelytapaohje. Suomen hallitus sitoutui vuonna 2010 pidetyssä Itämeri-huippukokouksessa ryhtymään tehostettuihin toimiin Saaristomeren hyvän tilan saavuttamiseksi vuoteen 2020 mennessä. Sitoumuksessa Suomesta mm. luvattiin tehdä ravinteiden kierrätyksen esimerkkialue sekä tukea Itämerirehun käyttöä kalankasvatuksessa. Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön asettama työryhmä sai valmiiksi keväällä 2011 tiekartan tarvittavista toimenpiteistä, joihin kuului kalankasvatukseen käytettävä Itämeren kalasta tuotettu kalajauho (ns. Itämerirehu), jolla korvattaisiin Itämeren ulkopuolelta tuotua kalajauhoa. EU hyväksyi kesällä 2014 merialuesuunnittelua ohjaavan puitedirektiivin. Merten aluesuunnittelu tarkoittaa sen suunnittelemista, milloin ja missä ihmiset toimivat merellä. Sen avulla varmistetaan, että toiminta on mahdollisimman tehokasta ja kestävää. Merten aluesuunnittelussa otetaan sidosryhmät avoimella tavalla mukaan merellä tapahtuvan toiminnan suunnitteluun. Direktiivi luo yhteiset puitteet merten aluesuunnittelulle EU:ssa. Kaikki EU-maat saisivat vapaasti suunnitella merellä tapahtuvan toimintansa, mutta direktiivi asettaa jäsenvaltioille yhteiset vähimmäisvaatimukset, jotka yhdenmukaistavat paikallista, alueellista ja kansallista suunnittelua jaetuilla merialueilla. Direktiivi toteaa vesiviljelyllä olevan huomattavaa kasvupotentiaalia, minkä 14

15 vuoksi se on yksi kasvavista merialueen käyttömuodoista. Direktiivi vaatiikin vesiviljelyn huomioon ottamista suunnitelmia tehtäessä ja kiinnittää huomiota myös vesiviljelyn ympäristövaikutusten hallintaan. Lounais-Suomen ympäristöstrategia vuoteen 2020 on laajan toimijajoukon yhteinen näkemys ympäristöä koskevista tavoitteista ja keinoista, joilla tavoitteet saavutetaan Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Strategiaa toteuttaa Lounais-Suomen ympäristöohjelma. Strategian tavoitteena on hidastaa Saaristomeren rehevöitymistä ja pysäyttää se sisävesissä ja Selkämerellä. Tavoitteena on myös turvata vesistöjen monipuolinen ja kestävä käyttö. Kalankasvatuksen osalta strategia kehottaa laatimaan alueelliset kehittämis- ja toimenpidesuunnitelmat, joissa osoitetaan kasvatukseen soveltuvat vesialueet ja esitetään tavoitteet kuormituksen vähentämiselle. Lisäksi kehitetään ja otetaan käyttöön uusia menetelmiä kalankasvatuksen ympäristöhaittojen vähentämiseksi, esimerkiksi rehu- ja ruokintatekniikka ja lietteenpoisto. Rahaston vesiviljelyä koskevat toimenpiteet liittyvät Kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohjeeseen, jonka tavoitteena on edistää kalankasvatuksen ympäristönsuojelua ottaen huomioon elinkeinon toimintaedellytykset sekä yhdenmukaistaa viranomaistoimintaa ja valvontaa niin, että kalankasvatuksen ympäristöasioita käsitellään eri viranomaistahoilla ja eri alueilla samoin periaattein ja tasapuolisesti. Lisäksi ohjeella pyritään lisäämään kalankasvattajien tietämystä ympäristösuojelun vaatimuksista ja helpottamaan yrittäjän luvanhakuprosessia (Kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohje 2013) Muita rahaston kansalliseen toimintaohjelmaan liittyviä ohjauskeinoja Kalastuslaki ja -asetus ovat tärkeimpiä kalastuksen sääntelyssä käytettäviä ohjauskeinoja. Kalastuslain kokonaisuudistus aloitettiin maa- ja metsätalousministeriön koordinoimana vuonna 2008 ja lakiesitys oli lausuntokierroksella keväällä Lakiesitys tehostaisi heikentyneiden ja uhanalaisten kalakantojen suojelua. Arviointia kirjoitettaessa kalastuslain käsittely jatkuu. Kalastusasetusta on muutettu uudistuksen yhteydessä useaan otteeseen. Muutoksissa on säädetty tiettyjen lajien alamitoista, tiettyjen lajien rauhoituksesta kutuaikana sekä pyydyksistä ( /518, /451 ja /806). Tähän toimintaohjelmaan liittyviä kalakantojen tilaan vaikuttavia suunnitelmia ja ohjelmia ovat niin ikään valmistelussa oleva kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia 2020, jonka kautta tullaan sääntelemään lohen ja meritaimenen kalastusta ja parantamaan niiden kantoja, kansallinen kalatiestrategia, jonka kautta pyritään helpottamaan vaelluskalojen kulkua kalateissä (hyväksytty periaatepäätöksellä ) sekä kalakantojen käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiassa vuosille kalankasvatuksen osalta todetaan, että ravinnekuormituksen vähentämiseen voidaan pyrkiä mm. ohjaamalla kasvattamojen sijaintia sekä kehittämällä ruokintamenetelmiä. Viljeltävien kalojen kasvatuksen säätelyä tarkennettiin voimaan astuneella Valtioneuvoston asetuksella viljeltävien kalojen suojellusta. Asetusta sovelletaan tietyin osin myös luonnonravintolammikoissa kasvatettaviin kaloihin. Asetuksessa säädetään vähimmäisvaatimukset viljeltävien kalojen pitopaikan rakenteille, laitteille, puhtaanapidolle ja veden laadulle sekä kalojen käsittelyyn käytettäville laitteille ja välineille. Lisäksi asetuksessa on vähimmäisvaatimuksia kalojen hyvinvoinnin seurannalle ja hyvinvoinnista huolehtimiselle, kalojen ruokinnalle ja käsittelylle sekä kalojen siirroille viljelylaitoksen alueella. Kansallinen vieraseläinstrategian tavoitteena on rajoittaa haitallisten vieraslajien aiheuttamia haittoja ja riskejä Suomen luonnolle, luonnonvarojen kestävälle hyödyntämiselle sekä elinkeinoille. Kirjolohta pidettiin hyödyllisenä kasvatus-, istutus- ja saaliskalana, mutta myös potentiaalisesti haittaa aiheuttavana vieraslajina. Samassa yhteydessä todettiin, ettei kirjolohi ole Suomessa muodostanut luonnonvaraisia kantoja ja on istutuksista riippuvaisena täysin säädeltävissä. Uusien lajien tuontia ruokakalan viljelyyn pidetään mahdollisena ja niiden osalta korostetaan ennakoivan riskinarvioinnin tarvetta. 15

16 Luonnonsuojelualueita ovat valtion omistamilla alueilla (kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet, esimerkiksi hylkeensuojelualueet), joiden lisäksi on yksityisten tai yhteisöjen omistamia luonnonsuojelualueita. Suojelualueiden suojelumääräyksistä riippuen vesiviljely on pääosin kielletty ja vesiviljelyn vaikutukset myös suojelualueiden ulkopuolella on otettava huomioon. Esimerkiksi Selkämeren kansallispuiston alue on rajattu siten, että se ei muodostuisi esteeksi kalankasvatustoiminnan laajentamiselle Selkämerellä. Kansallispuiston alueella kalankasvatus ei ole mahdollista. Natura 2000-verkostoon kuuluvilla alueilla voidaan harjoittaa vesiviljelyä sekä aloittaa uusi viljelytoiminta siinä tapauksessa, että vesiviljely ei merkittävästi vahingoita niitä luontotyyppejä ja lajeja, jonka vuoksi alue on otettu Natura verkostoon. Mereiset kansallispuistot rajoittavat vähän ammattikalastusta. 16

17 5. Suomen kalatalouden nykytila 5.1.Kalastus Vaikka ammattikalastajien määrä on vähentynyt, Suomen kalansaalit ovat viime vuosina olleet ennätyksellisen suuria. Suuri osa saaliista keskittyy harvoille kalastusyrityksille. Ulkomaiset toimijat ovat ostaneet Suomen lipun alla toimivia troolareita. Ammattikalastuksen saaliit painottuvat merialueelle. Selkämeren silakkasaaliit ovat 1970-luvulta moninkertaistuneet. Merialueella ammattikalastajarekisteriin ilmoittautuneita oli vuoden 2013 lopussa Heistä joka neljäs sai tuloistaan vähintään 30 % kalastuksesta. Vuonna 2013 Suomeen rekisteröityjen kalastusalusten saalis Itämereltä oli 138 miljoonaa kiloa. Eniten pyydettiin silakkaa, 122 milj. kg. Seuraavaksi eniten kalastettiin kilohailia (11 milj. kg), lahnaa (1,0), kuoretta (0,9), ahventa (0,8) ja siikaa (0,7 milj. kg). Merialueen tärkein pyydys on trooli, jolla kalastettiin 91 % saaliista. Rysän osuus oli 8 % ja verkon 2 %. Ammattikalastuksen saaliin tuottaja-arvo oli 47 milj. euroa. Silakkasaaliin arvo oli 34 milj. euroa, seuraavina olivat siika (2,7 milj. ), kilohaili (2,6), ahven (1,6), kuha (1,5) ja lohi (0,9 milj. ). (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014a) Sisävesillä kalasti vuonna 2012 noin 380 rekisteröitynyttä ammattikalastajaa. Heidän saaliinsa oli lähes 5 miljoonaa kiloa, josta muikkua 2,6 milj. kg. Ns. hoitokalastuksen yhteydessä ammattikalastajat saivat pienikokoisia särkikaloja ja muuta vähäarvoista kalaa noin miljoona kiloa. Ammattikalastajien rapusaalis vuonna 2012 oli noin rapua. Sisävesien ammattikalastuksen saaliin arvo oli vuonna 2012 noin 10,5 miljoonaa euroa. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2013a) Vapaa-ajankalastajat saivat vuonna 2012 saaliikseen 24,5 miljoonaa kiloa, josta noin 75 % pyydettiin sisävesiltä (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014b). Maan ammattikalastuksen ja vapaa-ajankalastajien yhteenlaskettu kokonaissaalis oli siten 172 milj. kg eli runsaat 30 kiloa henkeä kohden vuodessa. 5.2.Vesiviljely Suomessa kasvatettiin vuonna 2012 noin 12,7 miljoonaa kiloa ruokakalaa. Kokonaistuotannon määrä kasvoi edellisvuodesta noin 1,4 miljoonaa kiloa. Tuotannon arvo (44,6 milj. ) kuitenkin pieneni 2,5 milj. vuodesta Ruokakalaksi kasvatetusta kalasta oli kirjolohta noin 11,3 miljoonaa kiloa, siikaa noin 1,2 miljoonaa ja muita ruokakalalajeja runsaat 0,1 miljoonaa kiloa (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2013b). Vuosina suomalaista kirjolohen tuotantoa on siirretty Ruotsiin arviolta 7 8 miljoonaa kiloa (Mäkinen ja Forsman 2014). 5.3.Jalosteiden tuotanto Vuonna 2011 kalajalosteiden raaka-aineena Suomessa käytettiin 65 miljoonaa kiloa kalaa, josta 41 milj. kiloa oli kotimaista ja 24 milj. kg ulkomailta tuotua. Vientiin pakastetun elintarvikesilakan ja -kilohailin osuus jalostusteollisuuden käyttämästä kotimaisesta kalasta oli 45 %. Fileiksi tai muiksi tuorevalmisteiksi jalostettiin 15 milj. kg kotimaista kalaa ja 14 milj. kg tuontikalaa. Pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin käytettiin 18 milj. kg kalaa, josta 45 % oli kotimaista. Silakan ohella tärkeimmät jalostusteollisuudessa käytetyt lajit olivat kirjolohi, lohi, ja silli. Niiden ja silakan osuus kaikesta kalaraaka-aineesta oli yli 90 %. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2012) 5.4.Ulkomaankauppa Vuonna 2013 Suomeen tuotiin kalaa tai kalatuotteita 116 miljoonaa kiloa. Tuonnin arvo oli 402 miljoonaa euroa. Elintarvikkeeksi tuodun kalan osuus oli määrästä 66 % ja arvosta 91 %. Tärkeimmät kalan ja kalatuotteiden tuontimaat olivat Norja (arvo 184 milj. euroa), Ruotsi (62), Tanska (39) ja Thaimaa (21 milj. ). Tärkeimmät Norjasta tuodut kalatuotteet (58 milj. kg) olivat tuore lohi, katkaravut, sillivalmisteet ja -säilykkeet, kalarasvat ja -öljyt sekä kalajäte. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014c) Silakan ja kilohailin vientimäärät ovat kasvaneet. Vuonna 2013 Suomesta vietiin kalaa tai kalatuotteita 61 miljoonaa kiloa arvoltaan 45 milj.. Tärkeimmät vientimaat olivat Viro (18,7 milj. ) 17

18 Venäjä (9,1), Tanska (6,9) ja (Ruotsi (5,8 milj. ). Tärkeimmät vientituotteet olivat tuore ja pakastettu silakka ja kilohaili, tuore lohi ja kirjolohi, silli- ja silakkavalmisteet ja -säilykkeet, mäti ja mätituotteet sekä rehukala. Pakastettua kokonaista kilohailia vietiin Venäjälle 12 milj. kg. Tanskaan vietiin tuoretta kokonaista silakkaa 11 milj. kg. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014c) 5.5.Työllistävyys Vuonna 2012 kalatalousala työllisti henkilötyövuotta, joista eniten jalostuksessa (775), seuraavaksi vähittäiskaupassa (550), tukkukaupassa (443), vesiviljelyssä (353) ja kalastuksessa (195 henkilötyövuotta) (Pokki 2014). 5.6.Tulevaisuus Vuoteen 2015 ulottuvassa kalatalouden tulevaisuuden hahmotelmassa (Laitinen ym. 2005) esitetään, että menestyksen turvaamiseksi kalataloutta on kehitettävä aktiivisesti muun muassa seuraavilla tavoilla: - Alan omat toimintamallit o toimijoiden välistä yhteistyötä tulee lisätä ja verkottumista edistää o alan näkemykset on saatava mukaan kalataloutta koskevien päätösten valmisteluun o nuoria jatkajia tulee kannustaa tulemaan alalle. - Tukitoimet o lupa- ja kiintiöpolitiikkaan tulee saada jatkuvuutta ja johdonmukaisuutta o alueiden käyttöpolitiikalla ja vesistöjen kaavoituksella on turvattava alan toimintaedellytykset o tutkimukseen ja kehitykseen on panostettava sekä huolehdittava alan koulutuksesta. - Asiakkaat ja markkinat o kuluttajille tulee olla tarjolla kotimaisia korkean jalostusasteen tuotteita o kalan jäljitettävyys on saatava kuntoon o täytyy huolehtia nuoremman sukupolven kalankäyttötottumuksista o kuluttajille kohdistettu tiedottaminen tulee hoitaa keskitetysti o liiketoimintaosaamiseen on panostettava ja kansainvälisiä markkinointikanavia tulee etsiä aktiivisesti. Edellä esitetyn hahmotelman laatimisesta on kulunut kohta kymmenen vuotta, ja moni asia on edistynyt. Toimijoiden välinen yhteistyön määrä on kasvanut. Alan näkemykset on otettu mukaan päätöksentekoon esimerkiksi uuden kalastuslain ja EMKR:n kansallisessa valmistelussa. Myös kalan jäljitettävyys on parantunut. Monessa asiassa kehitys on kuitenkin ollut hidasta tai sitä ei ole ollut lainkaan. Kalastus ei edelleenkään houkuttele nuoria jatkajia alan epävarmuuden ja heikon kannattavuuden takia. Kalastuksen toimintaedellytyksiin ei ole toistaiseksi saatu oleellisia parannuksia alueiden käyttöpolitiikan tai vesistöjen kaavoituksen keinoin. Kuluttajille tarjottavien kotimaisten pitkälle jalostettujen tuotteiden tarjontaa rajoittaa korkeasta hinnasta johtuva vähäinen kysyntä ja ulkomaisen kalan hintakilpailu. Monet Suomen kalatalouden kehittymisen esteet kulminoituvat toiminnan kannattavuuteen ja tuotteiden hintakilpailukykyyn ulkomaisen tuontiin verrattuna. Kannattavuuteen ja kilpailukykyyn vaikuttavat oleellisesti esimerkiksi hajallaan olevat monen lajin pienet saaliit, suomalaisen työn korkea hinta ja ulkomaisen kalan vapaa tuonti. Näihin kannattavuutta ja kilpailukykyä heikentäviin tekijöihin ei juurikaan tai ollenkaan voi vaikuttaa EMKR:n keinoin. Kalataloudessamme on kuitenkin myös monia sellaisia kannattavuutta vähentäviä seikkoja, joihin voidaan myönteisesti vaikuttaa kansallisilla päätöksillä ja mahdollisesti EMKR:n tuella. Kalataloutemme taloudelliseen kannattavuuteen ja kilpailukykyyn vaikuttavien kohteiden tunnistaminen ja ongelmien vähentäminen Euroopan meri- ja kalatalousrahaston suomin mahdollisuuksin tulisi olla EMKR:n kansallisen toimintaohjelman päätavoite. Tähän 18

19 pyrkii ohjelman toimeenpanon tueksi perustettava seurantaohjelma, jossa tullaan panostamaan myös alan tulevaisuuden ennakointiin. Seurannassa ja ennakoinnissa on syytä ottaa huomioon myös alan linkittyminen osaksi koko elintarviketuotantoa ja globaalisuus. Kalatalouteen vaikuttaa suuresti ympäristön tila ja ympäristön muutokset ja toisaalta kalatalous vaikuttaa ympäristön tilaan. Molempia käydään läpi seuraavassa kappaleessa. 19

20 6. Ympäristön nykytila ja sen todennäköinen kehitys 6.1.Meriympäristön ja sisävesien nykytila Arviot Suomen meriympäristön tilasta perustuvat nykyisissä vesienhoitosuunnitelmissa oleviin rannikkovesien tilaluokitteluihin, lintu- ja luontodirektiivien mukaisiin arvioihin ja itämeren suojelukomissiossa (HELCOM) tehtyihin tila-arvioihin. Arviot kuvataan Suomen kansallisessa merenhoitosuunnitelmassa, jonka valmisteluun kuuluu laaja tausta-aineisto. Tähän arviointiin on hyödynnetty valmisteluaineistosta etenkin meriympäristön nykytilan arviota, jonka yhteydessä asetettiin tavoitteet hyvän tilan saavuttamiseksi ja mittarit tilan seuraamiseksi (Ympäristöministeriö 2012a). Kalalajien tilan kuvauksissa hyödynnettiin edellisen lisäksi merenhoitosuunnitelman valmisteluaineistoa merenpohjan ja vesipatsaan eliöyhteisöistä (Ympäristöministeriö 2012b), RKTL:n verkkosivustoa kalalajeista (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014d) sekä RKTL:ssä laadittua julkaisua kalakantojen tilasta vuonna 2013 (Raitaniemi & Manninen 2014). Kalastuksen ja kalatalouden ympäristövaikutusten osalta hyödynnettiin etenkin merenhoitosuunnitelman taustaaineistoja ihmistoiminnan aiheuttamista paineista (Ympäristöministeriö 2012c ja 2012d) sekä merenhoitosuunnitelman sosioekonomista analyysiä (Ympäristöministeriö 2012e). Vuonna 2013 ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos esittivät uuden arvion Suomen pintavesien tilasta. Arvion mukaan: järviemme pintaalasta 85 prosenttia ja jokivesistämme 65 prosenttia on hyvässä tai erinomaisessa tilassa. Tätä heikommassa kunnossa on kolme neljäsosaa rannikkovesien pinta-alasta. Rannikolla yksikään vesialue ei ole tilaltaan erinomainen. Alueellisesti veden laadussa on suuria eroja. Suuret järvet ja erityisesti Pohjois-Suomen vedet ovat pääosin hyvässä tai erinomaisessa tilassa. Rannikkovesissä Saaristomeren ja Suomenlahden tila on huolestuttava. Suomenlahden itäosien tila on kohenemassa. Perämeri ja Pohjanlahti ovat pääosin paremmassa kunnossa kuin Suomenlahti, mutta jokisuissa näidenkin rannikkovesien tila on paikoin heikentynyt. (Ympäristöministeriö 2013) Pintavesien ekologinen tila on esitetty kuvissa 1 ja 2. Kuva 1. Pintavesien ekologinen tilaluokitus (Ympäristöministeriö 2013). 20

21 Kuva 2. Pintavesien tila (Ympäristöministeriö 2013) Rehevöityminen ja ilmastonmuutos Itämereen kohdistuu kasvavia käyttöpaineita, vaikka ympäristön tila on paikoin myös parantunut erityisesti asutuksen ja teollisuuden jätevedenkäsittelyn parantumisen vuoksi. Rehevöityminen on rannikkoalueiden suurin ongelma. Ihmisen aiheuttama rehevöityminen on merkittävä koko Suomen merialueella, meriympäristön hyvä tila on rehevöitymisen osalta saavutettu ainoastaan osassa Perämerta. Vesienhoidon kriteereillä määritettynä Suomen rannikkovesien pinta-alasta miltei puolet on hyvässä ekologisessa tilassa ja yli puolet on tyydyttävässä tai sitä heikommassa tilassa. Valtaosa hyvän tilan alueista sijaitsee Pohjanlahden uloimmilla rannikkovesillä, mutta Pohjanlahden sisempien rannikkoalueiden tila on pääosin tyydyttävä. Suomenlahden ja Saaristomeren sisempien rannikkoalueiden tila on yleensä välttävä ja ulkosaariston tyydyttävä. Itäisellä Suomenlahdella tilanne on päinvastainen: ulkosaaristo on luokiteltu huonompaan tilaan kuin sisäsaaristo. (Ympäristöministeriö 2012a) Rehevöitymisen haitalliset vaikutukset ilmenevät perustuotantotason nousuna, haitallisina leväkukintoina, veden samenemisena, lisääntyneenä hapenkulutuksena vesipatsaassa ja pohjilla, 21

22 pohjien liettymisenä ja hapettomuutena, muutoksina luontaisessa lajikoostumuksessa, biologisen monimuotoisuuden häviämisenä sekä ekosysteemien tilan huononemisena. (Ympäristöministeriö 2012a) Ilmastonmuutoksen on jo raportoitu vaikuttavan veden lämpötilaan Itämeressä lämpötilan nousu on ollut viime vuosikymmeninä nopeampaa kuin missään muussa suuressa meriekosysteemissä (Sherman ym. 2009). Ennusteiden mukaan ilmaston muutos muuttaa tulevina vuosikymmeninä huomattavasti Itämerta, koska myös mm. suolaisuuden ennustetaan alenevan, hiilidioksidin lisääntymisen happamoittavan merivettä ja lämpötilan nousun oletetaan pahentavan Itämeren rehevöitymisongelmia (Meier ym. 2012). Ilmastonmuutoksen edetessä sisävesiä uhkaa rehevöityminen, veden laadun heikentyminen, sinileväkukinnat, umpeenkasvun lisääntyminen ja muutokset kalalajistossa. Kylmän veden lajien, kuten lohikalojen, kannat taantuvat ja lämpimän veden lajien, kuten särkikalat ja myös kuha ja ahven menestyvät hyvin. Erityisen haavoittuvia ovat pinta-alaltaan pienet ja matalat järvet. (Bergstöm ym. 2011) Haitalliset aineet Itämeren ekosysteemin kannalta haitallisimmat aineet ovat hitaasti hajoavia, eliöihin kertyviä ja/tai myrkyllisiä aineita. Ympäristömyrkkyjen ja muiden haitallisten aineiden kuormitusta aiheutuu intensiivisestä maataloudesta, teollisuudesta, muusta elinkeinoelämästä ja suuresta asukasmäärästä valuma-alueella. Itämeren eliöstöön kertyy enemmän haitallisia aineita kuin valtamerissä epäedullisten hajoamisolojen takia (kylmä ilmasto, jääpeitteisyys). (Ympäristöministeriö 2012c) Tieto haitallisten aineiden ympäristöpitoisuuksista ja niiden muutoksista Itämeressä on kasvanut 2000-luvulla, mutta lääkeaineiden mahdollisista vaikutuksista ei ole tietoa juuri lainkaan ja haitallisten aineiden biologisten vaikutusten seuranta Itämeressä on puutteellista (Ympäristöministeriö 2012c). Esim. puhdistamojen läpi kulkevien jätevesien mukana vesistöihin päätyy suuri määrä kemikaaleja, joista useimpien vaikutuksia vesistöjen ravintoverkoissa ei tunneta (HELCOM 2010). Myrkkyjen käyttökieltojen ja tehostuneen puhdistuksen seurauksena monien haitallisten aineiden pitoisuudet kaloissa ovat pienentyneet viime vuosikymmenten kuluessa murto-osaan aikaisemmasta. Kalojen epäpuhtaustasot suhteessa sallittuihin maksimipitoisuuksiin vaihtelevat lajeittain ja kokoluokittain. Myös alueellinen vaihtelu on suurta. Pitoisuuksien alenemisesta huolimatta sallittu pitoisuus dioksiineilla ja dioksiinien kaltaisilla PCB:llä ylittyy suurissa silakoissa, Itämeren lohessa, meritaimenessa ja nahkiaisessa kaikilla Suomen merialueilla. (Ympäristöministeriö 2012a). Dioksiineille ja PCB-yhdisteille EU on asettanut lainsäädännölliset enimmäismäärät. Suomi ja Ruotsi ovat saaneet EU:n asettamiin enimmäismääriin pysyvän poikkeuksen Itämerestä kalastetulle kalalle Roskaantuminen Itämeren alueella meren roskaantuminen ei ole yhtä suuri ongelma kuin valtamerissä. WWF on kerännyt tietoa myös Itämeren rannoilta löytyneestä roskan määrästä Naturewatch Balticverkkoon, mutta tiedot eivät kuvaa yleistä tilannetta Itämeren rannoilla ja projektiin osallistuneiden henkilöiden määrä vaikutti tuloksiin merkittävästi. Itämeren roskaantumisastetta ei tunneta riittävästi. (Ympäristöministeriö 2012a) Suurin osa löytyneestä roskasta on muovijalosteita. Roskan joukosta löytyy myös kalastustarvikkeita, kuten verkkoja (Final report of Baltic Marine Litter 2013) Melu Vedenalaisen laivojen ja muun ihmistoiminnan, kuten rakennustöiden, aiheuttaman melun vaikutuksia vesieliöihin ei ole Itämerellä juurikaan tutkittu, mutta lisääntyneet liikennemäärät ovat lisänneet vedenalaisen melun määrää (Ympäristöministeriö 2012a). Vedenalaisesta potkurimelusta on valmisteilla globaali ISO-standardi ja Baltic Sea Information on the Acoustic 22

23 Soundscape-projektissa (2014) kartoitetaan vuoden 2014 aikana ihmistoimintojen aiheuttamaa vedenalaista melua 40 mittauspisteessä Itämeren alueella Rantarakentaminen ja ruoppaukset Rantarakentaminen ja ruoppaukset esimerkiksi väylien ja satamien rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi jakautuvat Suomessa alueellisesti koko rannikon pituudelle. Ruopatut massat läjitetään joko veteen tai maalle, yleisesti satamakaupunkien lähettyville sijoitetuille vesiläjitysalueille, kuten syvänteisiin. Etenkin saaristossa toteutetaan paljon myös pienruoppauksia. Suurien satamien yhteydessä ruoppaukset ja ruoppausmassojen läjitys vaikuttavat meriympäristöön aiheuttamalla muun muassa fyysisiä ja kemiallisia muutoksia, veden samentumista ja sitä kautta vaikutuksia lajeihin. (Ympäristöministeriö 2012c) 6.2. Kalastuksen merkitykselliset ympäristönäkökohdat Muutokset ravintoverkoissa Itämeren kalayhteisössä on tapahtunut rakenteellisia muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet ravintoverkkoihin. Vuosikymmenten kuluessa tapahtunut vesien rehevöityminen, mahdollisesti osittain myös ilmaston lämpeneminen ja petokaloihin kohdistuva valikoiva kalastus ovat muuttaneet rannikkovesillä kalastoa särkikalavaltaisemmaksi. Vähäarvoisen särkikalan suuri määrä monin paikoin vähentää kalaveden arvoa, koska ko. kalavaroja ei nykyään kyetä taloudellisesti hyödyntämään. Turskakanta on pienentynyt ja turskan tärkeän ravintokohteen, kilohailin, kanta voimistunut. Silakka ja kilohaili kilpailevat osin samasta ravinnosta. Itämeren pääaltaalla silakkakanta pieneni ja silakan kasvu hidastui 1900-luvun lopulla suolapitoisuuden ja eläinplanktonin muutosten sekä kilohailin ravintokilpailun takia. Pääaltaalla silakan kutevan kannan biomassa on kasvanut 2000-luvulla ja silakan kasvu on viime vuosina nopeutunut. (Ympäristöministeriö 2012a) Itämeren kalakantojen muutokset yhdessä rehevöitymisen kanssa ovat muuttaneet esim. pääaltaan ravintoverkon rakennetta ja voivat olla yhteydessä runsastuneisiin sinileväkukintoihin (Casini ym. 2009). Samoin on esitetty, että petokalojen väheneminen on myötävaikuttanut haitallisiin muutoksiin rannikoilla, kuten rihmalevien kasvuun ja pohjalla irtonaisena ajelehtiviin levämattoihin (Eriksson ym. 2009). Itämereen on tullut vieraslajeja, jotka voivat muodostaa uhkia alkuperäiselle lajistolle. Baltic Sea Alien Species Database ( on rekisteröinyt 119 monisoluista vieraslajia Itämeressä vuoteen 2010 mennessä. Näistä 79 on havaittu vakiintuneiksi ja 43:lla on havaittu olevan ekologisia vaikutuksia (Zaiko ym. 2010). Suomen rannikkovesissä tulokaskalalajeista leviävät varsinkin hopearuutana sekä mustatäplätokko, ja uhkana on myös vieraslajien leviäminen sisävesiin (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014d) Meriympäristö ja luonnon monimuotoisuus Meriympäristön nykytila on luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta huono, koska meren käyttö vaarantaa usean lajin tai niiden populaatioiden ja yhteisöjen säilymisen ja ekosysteemipalvelujen hyödyntämisen. Suurimpia uhkia luonnon monimuotoisuudelle ovat rehevöityminen ja haitalliset aineet. Riittämättömästi säädelty kalastus uhkaa koko rannikkoalueella jäljellä olevia meritaimenen luonnonkantoja. Kalastuksen sivusaaliit voivat aiheuttaa haittaa esimerkiksi merinisäkkäille ja linnustolle. (Ympäristöministeriö 2012a) Vaelluskalojen kantoihin vaikuttavat merkittävästi jokien vesivoimatarkoituksiin rakennetut padot, jotka estävät vaelluskalojen nousun koski- ja virtapaikoille. Kuusi Suomen suurinta jokea on padottu vesivoimatarkoituksiin täysin tai lähes täysin etenkin alajuoksulta. Monissa pienemmissä joissa padoissa on kaloille nousumahdollisuutta muutamia kymmeniä kilometrejä. Jokien patoamisen ja likaantumisen haitallisia vaikutuksia kalatalouteen on kompensoitu istutuksin. Erityisesti lohta, vaellussiikaa ja meritaimenta on istutettu paljon, mutta istutusten tuloksellisuus on kuitenkin vähentynyt. Istutukset ovat saattaneet myös vähentää luonnonkantojen perinnöllistä monimuotoisuutta. Vaelluskalojen nousun mahdollistamiseksi tarvittaisiin lisää kalateitä. (Ympäristöministeriö 2012b ja 2012c) 23

24 Alla käydään läpi lyhyesti kaupallisesti tärkeiden lajien tilaa sekä kalastuksen tai muun ympäristömuutoksen vaikutuksia lajeille tai lajikannoille Kaupallisesti hyödynnettävien kalojen populaatiot Kokonaisarviota Suomen merialueiden tilasta kalastuksen ja kaupallisiin lajeihin kohdistuvan kalastuksen osalta ei ole saatavilla ja arvion tekeminen on vaikeaa. Arvion tekemistä monimutkaistaa se, että saalismääriltään merkittävimpien lajien silakan ja kilohailin kohdalla kalakantojen esiintymisen painopiste on monissa tapauksissa Suomen merialueiden ulkopuolella ja Suomen osuus kalastuksesta ei välttämättä ole, Pohjanlahtea lukuun ottamatta, kovinkaan merkittävä. Tärkeimmistä rannikkolajeista tulisi saada lisätietoa arvion tekemiseksi. Kansainvälisen säätelyn kohteena oleville lajeille (silakka, kilohaili, turska, lohi) laaditaan vuosittain kanta-arviot ICES:ssä. (Ympäristöministeriö 2012a) Kansainvälisesti säädellyt lajit Silakka ja kilohaili Silakka on selvästi runsain saalislaji ja valtaosa suomalaisten kalastajien saaliista pyydetään Selkämereltä. Alueen silakkakannan tila on hyvä ja sitä hyödynnetään kestävästi. Perämeren silakkakannasta ei ole riittävästi tietoa kannan tilan arvioimiseksi. Suomenlahden ja Saaristomeren silakat kuuluvat osana Itämeren pääaltaan silakkakantaan. Tämän laajan alueen silakkasaaliista suomalaisten kalastajien osuus on viime vuosina ollut noin 17 % (suurimmat osuudet pääaltaan kokonaissaaliista kalastavat Ruotsi, Puola, Suomi ja Viro). Osa suomalaisten kalastajienkin saalista pyydetään Suomen merialueen ulkopuolelta. ICES:n luokitusten mukaan pääaltaan silakkakantaa liikahyödynnettiin 1990-luvun alkupuolella. Kanta on sen jälkeen kuitenkin vahvistunut. (Ympäristöministeriö 2012a; Raitaniemi & Manninen 2014). Kilohaili on seuraavaksi merkittävin saalislaji. Itämeren kilohailisaalis pyydystetään osaksi silakan ja kilohailin sekakalastuksessa sekä sivusaaliina silakan kalastuksessa. Suomalaisten kalastajien osuus Itämeren kilohailisaaliista on viime vuosina ollut noin 5 %. Itämeren mittakaavassa kilohailikantaan on ajoittain kohdistunut liian voimakasta kalastusta, koska saaliskiintiöt on asetettu jonkin verran ylimitoitetuiksi. (Ympäristöministeriö 2012a ja 2012b) Ravintoverkoissa ja ympäristötekijöissä tapahtuneiden muutosten takia Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden silakkakannalle sekä Itämeren kilohailikannalle määritettiin uudet biomassatasojen vertailuarvot vuodelle Uusien luokitusten mukaan pääaltaan silakkakantojen hyödyntäminen on nykyisin kestävällä tasolla sekä varovaisuusperiaatteen että MSY-periaatteen mukaisesti. (Raitaniemi & Manninen 2014) Luonnonlohi Alkuperäinen syy luonnonlohikantojen heikkoon tilaan on kutujokien menetys, mutta jäljellä oleviin luonnonkantojen yksilöihin ja istutuksista peräisin oleviin yksilöihin kohdistuu kalastusta sekä eteläisellä Itämerellä että Suomen merialueilla ja joissa. Suomessa luonnonlohikantoja on jäljellä käytännössä vain Tornionjoessa ja Simojoessa. Sekä Tornionjoessa että Simojoessa poikastuotanto on ollut kasvussa ennen kaikkea Itämerellä toteutetun ajoverkkokalastuskiellon ja lohen rannikkokalastuksen säätelyn ansioista. Lohen lisääntyminen on elpynyt erityisesti Tornionjoessa, mutta Simojoen kannan tila ei ole vielä hyvä. (Ympäristöministeriö 2012a) Itäinen turskakanta Itämeren itäinen turskakanta (Bornholmin saaren itäpuolisella alueella) on nykyisin pieni, mutta kanta-arvioon sisältyy epävarmuutta käytettävissä olevaa iänmääritykseen liittyvien ongelmien, kalojen kasvun huomattavan heikentymisen ja alamitan täyttävien kalojen määrän romahtamisen takia. ICES:n arvion mukaan väärin raportoidun ja raportoimattoman turskan määrä on vuodesta 2010 alkaen ollut merkityksettömän vähäistä. Turskan poisheitto on arvioiden mukaan lisääntymässä. (Raitaniemi & Manninen 2014). 24

25 Muita kalalajeja Vaellussiika ja kuha Paikallisempien ja Suomen merialueiden tilaa paremmin kuvaavien tärkeimpien kaupallisten rannikkolajien kantojen tilasta on vähemmän tietoa. Kansallisten seurantojen ja yksittäisten tutkimusten perusteella on havaittu merkkejä siitä, että rannikon vaellussiian ja Saaristomeren kuhan kalastus kohdistuu liian pieniin yksilöihin, mikä heikentää niin kantojen tilaa kun saaliitakin. (Ympäristöministeriö 2012a) Meritaimen Kaikki Suomen meritaimenkannat ovat äärimmäisen uhanalaisia. Erityisesti Pohjanlahdella meritaimenkantojen tila on hyvin heikko ja poikastiheydet kutujoissa pieniä. Harvat naaraat palaavat mereltä kudulle kotijokeensa, koska suuri osa joutuu pyydyksiin jo ensimmäisen merivuoden aikana. Meritaimenkantojen tilaa olisi mahdollista parantaa verkkojen silmäkokoa suurentamalla ja rajoittamalla jokisuupyyntiä. Jokialueella meritaimenkantojen tilaa parantaisivat kunnostukset, kalatiet ja vesiensuojelutoimet. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014d) Muikku Muikkukantojen tilassa on suurta ajallista ja paikallista vaihtelua. Muikun kutukannat olivat heikohkoja eteläisessä Suomessa syksyllä Inarijärvessä on runsaasti muikkua. Vuoden 2012 keväällä monissa järvissä kuoriutui runsas muikkuvuosiluokka, josta kehittyi keskimääräistä vahvempi kutukanta syksyksi 2013, jolloin muikun mädillä oli jopa menekkivaikeuksia. Keväällä 2013 kuoriutunut muikkuvuosiluokka jäi heikoksi useimmissa järvissä pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014d) Ahven Pohjoinen Saaristomeri ja Selkämeri ovat tärkeimmät ahvenen pyyntialueet. Lievä rehevöityminen ja lämpimät kesät vaikuttavat myönteisesti ahvenkantoihin. (Raitaniemi & Manninen 2014) Ahventa arvioidaan hyödynnettävän kestävästi, mutta kannoista ja kalastuksen vaikutuksista ahvenkantoihin tarvitaan lisätietoa (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014d). Ankerias Euroopan jokiin nousevien ankeriaiden määrä on suuresti vähentynyt viime vuosikymmeninä. Syytä ei varmuudella tiedetä. Ankerias on Suomessa vähälukuinen, mutta kilohinnaltaan arvokas kala. Ankeriaan istutukset aloitettiin yli sata vuotta sitten. Vuosina istukasankeriaiden tuonti maahamme oli kalatautivaaran takia kiellettyä. Vuonna 1989 uudelleen alkaneet istutukset ovat lisänneet saaliita jonkin verran. Lajin kalataloudellinen merkitys on pieni. Ankeriasta pyydetään pitkällä siimalla, ongella, katiskalla ja rysällä. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014d) Ankeriaan menestystä heikentävät jokien patoamiset, koska ankeriaat eivät pääse esteiden takia vaeltamaan istutusten jälkeen joista merelle päin. Ankeriaan tilaa pyritään elvyttämään maa- ja metsätalousministeriön laatiman Suomen kansallisen ankeriaanhoitosuunnitelman (Maa- ja metsätalousministeriö 2008) avulla, joka näillä näkymin tullaan päivittämään Merimetsot ja kalakannat SYKE:n arvioiden mukaan merimetsokanta Suomessa tulee vielä kasvamaan lähivuosina, vaikka kannan kasvu Etelä-Itämerellä on ainakin väliaikaisesti tasoittunut. Merimetsot syövät monia kalalajeja, joista vain osaa pyydetään ihmisten toimesta. Alustavien laskelmien perusteella merimetsot käyttivät ravinnokseen ahventa (painona laskettuna) suunnilleen ammattikalastuksen saalista vastaavan määrän ja kuhaa noin puolet ammattikalastuksen saalismäärästä. Merimetsot pyydystävät pääosin hyvin nuoria kaloja. Merimetson saalistuksella on oletettavasti vaikutuksia kalastussaaliiseen kalastuskokoon tulevien kuhien ja ahventen määrien kautta, mutta vaikutus ei ole yksiselitteisen suora. Ensimmäiset arviot saalistuksen vaikutuksista talouskalakantoihin ja saaliisiin ovat vain suuntaa-antavia ja niitä tarkennetaan lähivuosina. (Ympäristöministeriö 2012d) Hylkeet ja kalakannat Harmaahyljekanta on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Kanta oli vuosituhannen vaihteessa noin yksilöä, vuoden 2010 laskennassa noin yksilöä ja viimeisimmän vuoden

26 laskennan perusteella koko Itämerellä on noin yksilöä (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014e). Itämerennorppa on harmaahyljettä harvinaisempi. Perämerellä arvioitiin vuoden 2011 laskennan perusteella olevan noin 6500 norppaa. Kanta on harvinainen Saaristomerellä, jossa norppia arvioidaan olevan noin (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2011). Laskennassa ei pystytä havaitsemaan jokaista yksilöä, mutta vuosittaiset laskennat antavat hyvän kuvan kantojen kehityksestä (Kunnasranta 2010, s ). Hyljekantojen runsastuessa niiden aiheuttamat vahingot kalastukselle ja kalankasvatukselle ovat lisääntyneet. Hylkeiden haitallista vaikutusta rysäpyyntiin on vähennetty rysien rakenteellisin ratkaisuin. Verkkopyynnissä hylkeet ovat edelleen suuri ongelma. Hylkeillä on merkitystä myös sisämaan kalastuksessa. Saimaannorppakannan arvioitiin olevan noin 270 ( ) yksilöä ennen vuoden 2010 helmi maaliskuun poikasten syntymää. Yksilömäärä vaihtelee vuoden mittaan. (Ympäristöministeriö 2011). Esimerkiksi vuonna 2013 Saimaannorpan talvikanta yli 300 yksilöä. (Metsähallitus 2014) Kokemukset norpan vierailuista verkolla ovat melko yleisiä. Yleisesti havaitaan norpan syöneen verkkoon tarttuneita muikkuja tai käyttäneen verkkoavantoa hengittelyyn ja jäälle nousemiseen. (Ympäristöministeriö 2011) Linnut ja nisäkkäät sivusaaliina Jonkin verran merilintuja joutuu sivusaaliiksi ainakin verkko- ja siimakalastuksessa. Samoin hylkeitä hukkuu kalanpyydyksiin. ECOSEAL hanke arvioi harmaahylkeiden joutumista sivusaaliiksi ja siihen liittyviä riskejä yhdistettynä hylkeiden metsästyksen määrää. Tutkimusalueena oli Suomi, Viro ja Ruotsi. Nykyinen pyydyksiin kuolevien hylkeiden määrä ( yksilöä vuosittain) ei sinällään uhkaa kantaa, mutta ottaen huomioon esimerkiksi korkean metsästyskiintiön pitäisi ottaa huomioon kannan suojelusuunnitelmissa. Verkkoihin hukkuvat hylkeet ovat lisäksi eettinen ongelma (Vanhatalo ym. 2014). Urokset joutuvat sivusaaliiksi naaraita useammin (Ympäristöministeriö 2012b) Kalastus on ollut suurin yksittäinen tunnettu saimaannorpan kuolemia aiheuttanut tekijä (Ympäristöministeriö 2011). Kalanpyydyskuolleisuus kohdistuu enimmäkseen keväällä ja alkukesästä nuoriin ikäluokkiin. Vuonna 2013 havaittiin 29 norppakuolemaa, mutta todellinen kuolleisuus on lähes kolme kertaa suurempaa kuin havaittu. Syntyvyyden ja kannan koon muutosten avulla arvioituna saimaannorppien kuolleisuudesta havaittiin esimerkiksi jaksolla vain 40 %. (Metsähallitus 2014). Eniten Saimaalla norppia on kuollut verkkoihin. Riimuverkot ja vahvalankaiset verkot ovat vaarallisimpia. Suurin osa tilastoiduista norpista on kuitenkin kuollut tavallisiin, yleisimmin käytössä olleisiin mm solmuvälin verkkoihin, joiden langan paksuus on useimmiten alle 0,2 mm. Katiskoihin on vuosina tilastoitu kuolleeksi vain kolme norppaa. Tavallinen metalliverkosta valmistettu katiska on ilman nielurajoitintakin norpan kannalta huomattavasti turvallisempi pyydys kuin kalaverkko (Ympäristöministeriö 2011). Saimaannorpan suojelemiseksi Saimaalle on asetettu verkkokalastuskieltoja, joista on määrätty luonnonsuojelulain asetuksella. Ammattikalastajille maksetaan korvauksia rajoitusten aiheuttamien tulohaittojen kompensoimiseksi. (Salmi ym. 2013) Pyöriäisten suojelemiseksi ajoverkkojen käyttö on ollut Itämerellä kiellettyä vuoden 2008 alusta alkaen. Euroopan unionin päätös on lopettanut lohen, siian ja silakan ajoverkkopyynnin, joka oli aiemmin yleistä varsinkin Pohjanlahdella. Tehostuneen tarkkailun tuloksena pyöriäishavaintoja on tehty myös Itämeren pääaltaan pohjoisosassa Suomen vesillä Kalastus ravinteiden poistajana Kalastus on ainoa käytössä oleva aktiivinen tapa poistaa merestä sinne jo joutuneita ravinteita. Kalojen märkäpainosta noin 0,5 % on fosforia, joka poistuu merestä saaliin mukana. Koko Itämeren alueen yhteenlasketun saaliin mukana merestä poistuu vuosittain fosforia noin

27 tonnia, mikä on yli 10 % Itämereen tulevasta vuosittaisesta ulkoisesta fosforikuormasta (HELCOM 2011). 27

28 6.3. Kalankasvatuksen merkitykselliset ympäristönäkökohdat Kalankasvatuksen merkittävin ympäristövaikutus Suomessa ovat ravinnepäästöt, jotka kuormittavat vesistöjä ja voivat aiheuttaa rehevöitymisongelmia. Kalankasvatuksessa ravinnepäästöt ovat kokonaisuudessaan peräisin kalan rehusta. Luonnonravintolammikkokasvatuksessa mahdollinen lammikoiden lannoitus ja lammikoiden tyhjentäminen voivat aiheuttaa lisäkuormitusta. Ravinnepäästöjen merkitys on valtakunnallisesti varsin pieni, mutta paikallisesti niiden vaikutukset voivat olla merkittäviä. Suomen kalankasvattamot esitetään kuvassa 3 (Kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohje 2013). Kuva 3. Kalankasvatuslaitosten sijoittuminen Suomessa (Kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohje 2013). 28