Hyvät juhlavieraat, arvoisat sotiemme veteraanit,

Transkriptio

1 Juhlapuhe Suomen Marsalkka Mannerheimin 150-vuotismuistojuhlassa Louhisaaren kartano, Askainen, Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtaja Otto Kari Hyvät juhlavieraat, arvoisat sotiemme veteraanit, Tänä päivänä Suomen Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Merkkivuosi on poikkeuksellinen, sillä myös itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Samalla vietämme Suomen Punaisen Ristin 140-vuotisjuhlaa. Yhteinen juhlavuosi antaa meille hyvän syyn tarkastella, mikä vaikutus yhdellä Suomen historian merkittävimmistä ja tunnetuimmista hahmoista oli kansakuntamme kehitykseen siviilinä ja hyväntekijänä. Perehtyminen järjestömme pitkäaikaisimman puheenjohtajan elämään alkoi vierailulla Mannerheim-museoon Helsingin Kaivopuistossa. Museon johtaja, tohtori Kristina Ranki avasi Marsalkan vähemmän tunnettua siviiliminää ja auttoi myös taustoittamaan tämän päiväistä puheenvuoroani. Sain apua niin ikään aikaisemman puheenjohtajamme Erkki Liikasen esitelmistä, kuin järjestömme kattavista historiateoksista, jotka entinen SPR:n apulaispääsihteeri, professori Gunnar Rosén on koonnut. Tutustuin myös ensi viikolla Helsingin Kansalaistorilla nähtäville tulevan historianäyttelyn avaamiin arkistoihin, kuvineen ja teksteineen. Vastuu historiallisista tulkinnoista on kuitenkin minun. Viimeistellessäni puheenvuoroani Taivassalon kesäpaikassamme, lähes samoissa maisemissa missä Gustaf Mannerheim vietti nuoruutensa ensimmäiset vuodet, pohdin hänen matkaansa hyväntekijäksi ja järjestömme johtoon. Mannerheim oli kymmenvuotias, kun SPR perustettiin vuonna Punaisen Ristin Liike oli saanut alkunsa sotatantereilla vain muutama vuosi ennen hänen syntymäänsä, sveitsiläisen Henry Dunant n aloitteesta. Euroopassa otettiin merkittäviä edistysaskelia taisteluissa haavoittuneiden auttamiseksi niin kansainvälisten sopimusten avulla kuin vapaaehtoisjärjestöjä perustamalla. Hänen silloinen kotiopettajatarhan oli Sveitsistä kotoisin, joten ehkä nuori Mannerheim oli kuullut näistä kehityskuluista, tai nähnyt jossain vilahduksen punaisesta rististä valkoisella pohjalla? Tiedämme ainoastaan, että Mannerheimin ja Punaisen Ristin polkujen lopullista kohtaamista saimme odottaa vielä monta vuosikymmentä.

2 *** Mannerheim siirtyi Pietariin 20-vuotiaana vuonna 1887 ja palasi takaisin vasta 50- vuotiaana Tappio presidentinvaaleissa kahta vuotta myöhemmin sysäsi hänet syrjään valtiollisista ja sotilaallisista tehtävistä, siviiliin, missä hän oli historioitsija Kari Selénin sanoin ulkopuolinen. Hänen yhteydenpitonsa Suomeen oli ulkomaanvuosien aikana rajoittunut hyvin pieneen piiriin. Muistelmissaan Mannerheim avaa Suomeen paluunsa jälkeistä mielenmaisemaa. Hänen kiinnostukseensa hyväntekeväisyyteen vaikutti tai pikemminkin velvoitti säätyläisten pitkä perinne, jossa hyväosaisten tuli auttaa lähimmäisiään. Mutta miten vahvasti Mannerheim olisi suuntautunut hyväntekeväisyyteen ilman sisarensa Sophie Mannerheimin myötävaikutusta? Hänen sisarensa tunnettiin Suomen Florence Nightingalenä Lastenlinnan perustamiseen ja sairaanhoitajakoulutuksen kehittämiseen liittyvien ansioidensa vuoksi. Myös Sophie Mannerheim toimi sotavuosina SPR:n hallituksessa ja kansainvälisissä vastuutehtävissä. Suuressa Kansalaisadressissa vuonna 1919 kerätyt lahjoitusvarat olivat myös tärkeässä roolissa. Mannerheim sai käyttää varat haluamallaan tavalla. Häntä huolestutti suuresti sotaorpojen tilanne: lähes lasta oli kipeästi avun tarpeessa. Valtion varat olivat niukat, eivätkä kansanterveystyö tai lastensuojelu olleet vielä toivottavalla tasolla. Hän lahjoitti ensi töikseen merkittävän summan sotaorpojen auttamiseen, riippumatta vanhempien poliittisesta taustasta. Mannerheimille hyväntekeväisyys oli tässä tapauksessa käytännön isänmaallisuutta, jossa sosiaalisten olojen ja terveydenhuollon parantamisella kansakunta vahvistui, ehkäisten myöhempiä ongelmia. Hänen sisarensa kannusti Mannerheimia perustamaan lastensuojelutyön tueksi uuden valtakunnallisen järjestön. Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustava kokous pidettiin hänen Mariankadun kodissaan lokakuussa Mannerheim kertoi perustamispuheessaan epäilleensä kykyjään järjestötehtävissä, mutta hänen sisarensa kannustuksen seurauksena hän oli lopulta helppo suostuteltava. Samaan aikaan Punainen Risti otti Suomessa merkittäviä askeleita: Vuonna 1921 meidät hyväksyttiin viralliseksi osaksi Kansainvälistä Punaista Ristiä.

3 Järjestössä huomattiin pian, että vanhat työskentelytavat ja järjestörakenne eivät enää vastanneet tarpeita. Toiminta oli laajentunut muun muassa sotavankien ja pakolaisten kanssa tehtävään työhön. Virallisesta jäsenyydestä seurasi niin kansainvälisiä avustuspyyntöjä kuin vaatimuksia kansanterveydellisen toiminnan kehittämiseksi. Yhdistys oli astunut uudelle aikakaudelle ja vaatimukset sitä kohtaan olivat kasvaneet; toiminta vaati tavoitteellisuutta ja uudenlaista asennoitumista. Haastetta ei helpottanut, että silloinen puheenjohtaja, valtioneuvos Edvard Hjelt menehtyi samana vuonna jätettyään ensin vaatimuksen, että järjestön mitätön toiminta on nostettava muiden sivistysmaiden tasolle. Varapuheenjohtaja Richard Faltinin tehtäväksi jäi näin uuden puheenjohtajan etsiminen, joka kykenisi viemään toiminnan vaaditulle tasolle. Professori Richard Faltin oli Suomen ensimmäinen sotalääkäri. Venäjän ja Japanin sodassa hän toimi ylilääkärinä Mantshuriassa. Eräänä päivänä maaliskuussa vuonna 1905 Punaisen Ristin ambulanssin potilaaksi ilmestyi 37-vuotias ratsuväen everstiluutnantti. Hän oli selvinnyt Mukdenin taistelusta haavoittumattomana, mutta lopulta hänen oli pakko lähteä hakemaan apua. Faltin totesi tulijalla korkean kuumeen ja muun muassa kivuliaan paiseen korvassa, minkä lisäksi vanha polvivamma vaivasi. Nuori rakuunakomentaja kertoi taistelun johtamisen ratsun selästä vaatineen ankaria ponnistuksia: Olin niin väsynyt, että olisin ollut valmis paneutumaan makuulle kesken tykistötulta. Faltin tunnisti entisen koulutoverinsa Carl Gustaf Mannerheimin, ja hoiti terveeksi. Miehistä tuli elinikäisiä ystäviä. Kun Faltin vuosia myöhemmin tarvitsi uuden puheenjohtajan, ei Mannerheim voinut kieltäytyä pyynnöstä. Tiedämme myös, että häntä kiehtoi alusta pitäen Punaisen Ristin keskeinen periaate avunannosta yli rajojen. *** Mannerheim valittiin SPR:n puheenjohtajaksi 8. helmikuuta Hän toimi tehtävässä kuolemaansa saakka vuonna Hän ei tyytynyt puheenjohtajana muodolliseen asemaan, vaan käytti paljon aikaa järjestölle. Hänen panoksensa oli merkittävintä juuri työn organisoinnin alalla. Hän uudisti sääntöjä sekä hallintoa suuntaan, jossa tavoiteltiin tehokasta toimeenpanoa. Keskusjohtoon kutsuttiin eri alojen edustajia tuomaan osaamista kansanterveystyön kehittämiseen.

4 Hän loi rauhan ja sodan ajan komiteat sekä naistoimikunnan huolehtimaan keräystoiminnasta. Hänellä oli keskeinen rooli kenttäsairaalajärjestelmän kehittämisessä, joka oli valmiina talvisodan syttyessä. Lastensuojeluliiton toiminta liitettiin Suomen Punaiseen Ristiin ja järjestöt toimivat yhdessä vuoteen 1950 saakka. Puheenjohtajana hän osallistui ahkerasti järjestön tilaisuuksiin ja matkusti paljon heti valintansa jälkeen Geneveen Kansainvälisen Punaisen Ristin kokoukseen, jossa hän sai mahdollisuuden tutustua muissa maissa toimiviin järjestöihin. Mannerheimin kaudella Pohjoismaisten Punaisten Ristien yhteistyö tiivistyi. Monet näistä perinteistä, kuten säännölliset puheenjohtajatapaamiset, jatkuvat edelleen. *** Mannerheimin keskeisiä tavoitteita oli osallistaa suuri yleisö Punaisen Ristin työhön. Vuonna 1923 järjestettiin ensimmäinen Suomen Punaisen Ristin Päivä. Tosin puheenjohtaja ei itse päässyt osallistumaan: hän oli joutunut lomamatkalla Algeriassa auto-onnettomuuteen ja vietti useita viikkoja sairaalassa. Onnettomuuden seurauksena hän ontui lievästi lopun ikäänsä. Vuonna 1928 hän teki kaksi suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta merkittävää aloitetta: Hän esitti radioesitelmien sarjaa, jonka tarkoituksena olisi herättää omista, pienistä harrastuksistaan, riidasta ja kiistasta ja levittää heidän keskuuteensa kansalaisrauhaa ja yhteistunnetta. Lisäksi hän esitti ystävänsä Faltinin myötävaikutuksella, että SPR perustaisi sairaalan ja lahjoitti sitä varten merkittävän rahasumman. Sairaalan oli oltava avoin ylhäisille ja alhaisille. Hanke oli Mannerheimille henkilökohtaisesti hyvin merkityksellinen: hänen kerrotaan perehtyneen yksityiskohtaisesti kaikkiin rakennusta koskeviin seikkoihin jopa urakkatarjouksiin, ilmanvaihtoon ja sisustukseen! Sairaala valmistui ja avasi ovensa vuonna Sairaala siirtyi myöhemmin valtiolle ja se tunnetaan tänä päivänä Töölön sairaalana. Gunnar Rosénia lainaten, Mannerheimin aikana Punainen Risti sai hänestä kiistatta suurten mittojen johtajan, jonka avulla pieni yhdistys vakiinnutti asemansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kasvoi merkittäväksi vaikuttajaksi nuoren valtion terveydenhuolto- ja muuta yhteiskuntapolitiikkaa kehitettäessä. Punainen Risti oli Mannerheimille selvästi sydämen asia. Samalla voidaan ajatella, että sen ja Lastensuojeluliittonsa kautta Mannerheim itse sai monipuolisemman kuvan

5 Suomesta ja suomalaisista. Vuodesta 1931 lähtien Mannerheim toimi päätoimisesti yleisesikunnassa, mutta jatkoi siitä huolimatta SPR:n puheenjohtajana. Talvi- ja jatkosotien aikana järjestön rooli sairaanhoidossa kasvoi; tämä historia tunnetaan yleisesti. Punainen Risti ylläpiti aluksi myös maamme ainoaa täydellistä sotainvalidikortistoa ja järjesti heille myös muuta toimintaa, kuten ammattikoulutusta sekä erilaisia kursseja sairaaloissa ja toipilaskodeissa. Sotainvalidien Veljesliiton vahvistuessa järjestöjen yhteistyö lisääntyi. Lopulta nämä tehtävät siirtyivät Punaiselta Ristiltä Veljesliitolle. *** Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät juhlavieraat, Kiitän Sotainvalidien Veljesliiton Varsinais-Suomen piiriä sekä Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiiriä kunniasta saapua puhumaan Teille tänä erityisenä päivänä Suomen Marsalkka Mannerheimin synnyinkotiin. Tilaisuus ja syventyminen Mannerheimin henkilöhistorian kautta sekä järjestömme että Suomen historiaan jäävät mieleen erityisenä kokemuksena. Opettavaisenakin. Pohdin eilen, minkä asian voisin nostaa keskeiseksi opiksi. Ehkä tällaiseksi sopii Mannerheimin antama yleinen elämänneuvo: Hyvän asian, hyvän tarkoitusperän puolesta meidän on usein suostuttava yhteistyöhön myös sellaisten henkilöiden kanssa, joita emme voi joka suhteessa hyväksyä. Tämä on usein välttämätöntä rauhaan pääsemiseksi. Mannerheimin aloittaessa puheenjohtajana vuonna 1921 järjestömme uudet säännöt painottivat rauhanaikaisen toiminnan tärkeyttä. Näiden niin sanottujen Mannerheimin sääntöjen kolmas pykälä soveltuu kuvaamaan toimintaamme lähes sata vuotta myöhemmin: Rauhan aikana pyrkii yhdistys, silti kuitenkin aina silmälläpitäen päätehtävää ja sitä syrjäyttämättä, suurempien onnettomuuksien sattuessa, kulkutautien liikkeellä ollessa ja nälänhädän aikana ym. auttamaan kärsiviä sekä yleensä kaikin voimin aina toteuttamaan Punaisen Ristin johtavaa aatetta, ihmiskunnan kärsimysten keventämiseksi. Turvapaikanhakijoiden vastaanotto-operaatio vuonna 2015 oli suurin ponnistuksemme sitten sota-aikojen ja Mannerheimin puheenjohtajakauden. Avustimme viranomaisia tarjoamalla katon pään päälle yli kotinsa jättäneelle, hätää kärsivälle ihmiselle. Selvisimme tehtävästä kunnialla ja uskon, että myös Mannerheim olisi ollut suorituksesta ylpeä.

6 Muistamme tänään Marsalkka Mannerheimia ja kunnioitamme hänen elämäntyötään, myös hyväntekijänä. Toivotan Teille kaikille antoisaa Suomen itsenäisyyden ja Mannerheimin syntymän juhlavuotta. Kiitos.