Sote- ja maakuntauudistus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote- ja maakuntauudistus"

Transkriptio

1 Sote- ja maakuntauudistus Joulukuu

2 Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2

3 Visio ja kulmakivet 3

4 4

5 5

6 Monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistaminen ja palvelujen kehittäminen 6

7 Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavainen rahoitus yksinkertaisemmaksi Rahoitusuudistuksessa kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon erilaiset rahoitustavat mahdollisimman selkeäksi ja kustannustehokkaaksi järjestelmäksi. Myös verojärjestelmää kehitetään. 7

8 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä tehdään hallituksen viidessä hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeessa. Kärkihankkeilla halutaan parantaa iäkkäille, omais- ja perhehoitajille, lapsille ja perheille sekä osatyökykyisille tarkoitettuja palveluja yhdistää palvelut asiakaslähtöisiksi kokonaisuuksiksi ja edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä vähentää eriarvoisuutta. Osana sote-muutostukea hallituksen kärkihankkeet integroidaan vahvasti alueellisen muutoksen valmisteluun. 8

9 Valinnanvapaus 9

10 Valinnanvapaus on osa sote-uudistusta Sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapaus laajenee nykyisestä. Tavoitteena on, että valinnanvapaus nopeuttaa ihmisten pääsyä sotepalveluihin ja lisää mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihin. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan asteittain vuodesta 2020 alkaen. Uutta valinnanvapauslakia valmistellaan parhaillaan. Se on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä

11 Valinnanvapaus lyhyesti Jatkossa asiakas voi valita vapaammin, kenen tuottamia sosiaali- ja terveyspalveluja käyttää. Asiakas voi valita itse haluamansa sotekeskuksen ja hammashoitolan. Ne voivat olla julkisesti omistettuja tai yksityisiä. Ne tarjoavat julkisesti rahoitettua palvelua. Asiakasmaksut ovat samat samasta palvelusta eri palveluntuottajilla. Jos on hätätilanne, soitetaan hätänumeroon tai mennään lähimpään päivystykseen, kuten ennenkin. 11

12 12

13 Valmisteluorganisaatio 13

14 Sote-uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä 13. LUOVA - valmisteluryhmä Reformiministerityöryhmä ja investointilinjat talouspoliittinen minva 3. Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpanon valtakunnallinen yhteistyöryhmä 2. Poikkihallinnolline n YT-elin 14. Maakuntauudistuksen säädösvalmistelu-ryhmä ICT-ryhmä 1. Palvelukeskusten johtoryhmä => omistajaohjausryhmä 12. Henkilöstön siirtymisen seurantaryhmä 15. Henkilöstösiirrot valtiolta ryhmä 12/2017 asti Maakunta- ja sote-uudistuksen virkamiesjohtoryhmä Johtoryhmän pj = VN projektinjohtaja Maakunta- ja soteuudistuksen projektiohjausryhmä 11. Maakuntien järjestäminen valtakunnallinen valmisteluryhmä 10. Muutosjohtami s- valmennuksen strateginen ohjausryhmä 8. Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpanon valtakunnallinen valmisteluryhmä Tiekarttaryhmät, 6 kpl 9. Viestintäryhmä 7. Digimuutoksen strateginen ohjausryhmä Maakunta -tietoohjelma Hanketoimist o Maakunta- ja sote-uudistuksen virkamiesohjausryhmä (kansliapäälliköt ja alivaltiosihteeri) 16. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen erillisvalmistelun johtoryhmä: - Valinnanvapauslain valmisteluryhmä - Valinnanvapauspilottien ohjausryhmä - Monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamista valmistelevat ryhmät Sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon asiantuntijaryhmä 4. Maakuntarahoituksen ja ohjauksen valmisteluryhmä 5. Maakuntauudistuksen (pl. sote) vaikuttavuus ja kustannustieto -ryhmä 6. Soteuudistuksen vaikuttavuus ja kustannustieto -ryhmä 14

15 Sote-uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä Sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon asiantuntijaryhmä STM:n sote-uudistuksen erillisvalmisteluorganisaatio Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen erillisvalmistelun johtoryhmä Palvelutuotannon kehittämisen valmisteluryhmä Valinnanvapaus pilottien ohjausryhmä Sotetuottajien sopimukset - työryhmä Valinnanvapaus-lain valmisteluryhmä Järjestämisen edellytykset valmisteluryhmä Palvelutuottajien korvaukset - työryhmä Soteuudistuksen vaikuttavuus ja kustannustietoryhmä Työterveyshuollon valmisteluryh mä YTHS-ryhmä SV-etuuksien Matkojen ja korvaamisen rahoituksen valmisteluryh valmisteluryh mä mä Sosiaali- ja 15 terveydenhuollon monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen Toimeenpanoalaryhmä

16 Aikataulu 16

17 17

18 alueuudistus.fi SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18

19 Kiitos! 19

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta. Syyskuu 2017

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta. Syyskuu 2017 Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta Syyskuu 2017 Perusasiat sote uudistuksessa ja monialainen maakunta modernina ja vaikuttavana järjestäjänä 22.9.2 017 2 Johtopäätöksiä eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Kuntatalo 5.9.2017 Toteutamme sote- ja maakuntauudistuksen! VALTIONEUVOSTO.FI Sote- ja maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano TV1 Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Kuntatalo Toteutamme sote- ja maakuntauudistuksen! VALTIONEUVOSTO.FI Sote- ja maakuntauudistuksessa luodaan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli Hallituksen info 9.5.2017 9.5.2017 Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa, jotka hoitavat myös rahoituksen 2. Palvelujen integraatio palvelut

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Valinnanvapaus lyhyesti Voin vaikuttaa nykyistä enemmän palveluihini. Voin valita vapaammin kenen tarjoamia sosiaali ja

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuk sen tilanne. Sinikka Salo, HLT, EHL Sote-muutosjohtaja, STM

Sote- ja maakuntauudistuk sen tilanne. Sinikka Salo, HLT, EHL Sote-muutosjohtaja, STM Sote ja maakuntauudistuk sen tilanne Sinikka Salo, HLT, EHL Sotemuutosjohtaja, STM 28.9.2017 Johtopäätökset perustuslakivaliokunnan lausunnosta 29.6.2017 PeV: Uudistus on välttämätön, kiireellinen ja tärkeä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuks en tilanne Riina Nevamäki Pääministerin poliittinen erityisavustaja

Sote- ja maakuntauudistuks en tilanne Riina Nevamäki Pääministerin poliittinen erityisavustaja Sote ja maakuntauudistuks en tilanne 12.5.2017 Riina Nevamäki Pääministerin poliittinen erityisavustaja KESTÄVYYSVAJEEN 10 MILJARDIN KOKONAISUUS SÄÄSTÖT 4 mrd Identifioitu noin 4 mrd KOKONAISUUS 10 mrd

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpanon eteneminen

Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpanon eteneminen Maakunta ja soteuudistuksen toimeenpanon eteneminen Osastopäällikkö, ylijohtaja Jani Pitkäniemi, valtiovarainministeriö Maakuntakierros, Turku 16.10.2017 Monialainen maakunta modernina ja vaikuttavana

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 8.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Sote ja yleislääkärit

Sote ja yleislääkärit Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki

Lisätiedot

Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle

Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle Soteuudistuksen kulmakivet ja eteneminen Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 14.2.2017 Sote -johdolle 1 14.2.2017 - Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Aikataulu 2016 2017 2018 2019 Soteuudistuksen ja maakuntien

Lisätiedot

Maakuntamallin käytännön toteutukset

Maakuntamallin käytännön toteutukset Maakuntamallin käytännön toteutukset Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Terveydenhuollon ATK-päivät Lahti 24.5.2016 26.5.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus - historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

JUHTA:n kokous Sote- ja aluehallintouudistus

JUHTA:n kokous Sote- ja aluehallintouudistus JUHTA:n kokous 14.10.2015 Sote- ja aluehallintouudistus Sirpa Mäntynen Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto/digitalisaatio - yksikkö 2 Itsehallintoalueiden perustamisen ja soteuudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli HEmukaisesti Uusimaa 1.6.2017 Lainvalmistelun tilanne Maakunta- ja sotejärjestämislaki on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä Valinnanvapauslaki: hallituksen

Lisätiedot

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 21.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus

Sote-uudistus ja valinnanvapaus Soteuudistus ja valinnanvapaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti, tilannekatsaus, Somaviestijät viestintäpäällikkö Eriikka Koistinen, STM 1 Tilanne 20.4. Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon ja digitalisaation eteneminen

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon ja digitalisaation eteneminen Sote ja maakuntauudistuksen toimeenpanon ja digitalisaation eteneminen Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Maakuntakierros 18.9.2017 Monialainen maakunta modernina ja vaikuttavana järjestäjänä. sotealan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon ja digitalisaation eteneminen

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon ja digitalisaation eteneminen Sote ja maakuntauudistuksen toimeenpanon ja digitalisaation eteneminen Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Maakuntakierros PohjoisSavo, Kuopio Monialainen maakunta modernina ja vaikuttavana

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle?

Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti 26.4.2016 28.4.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Sote-tuloksellisuusmittarointia

Sote-tuloksellisuusmittarointia Sote-tuloksellisuusmittarointia Vaikuttavuus- ja kustannustieto-alaryhmän kuulumisia Etäesitys Seinäjoelle 8.4.2016 EPSOTE-taustatietotyöryhmän kokous Sote- ja aluehallintouudistuksen valmisteluorganisaatio

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehyspäätös 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 - Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpano, kuntatalous

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Katse soten sisältöihin

Katse soten sisältöihin Katse soten sisältöihin Perhe ja peruspalveluministeri Annika Saarikko Helsinki 10.10.2017 1 Annika Saarikko Kunta on koti kaikelle. 2 Annika Saarikko Innostava elinvoimakunta 3 Kuvitellen Oy Miksi uudistus

Lisätiedot

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3. Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Ajankohtaista valinnanvapaudesta

Ajankohtaista valinnanvapaudesta Ajankohtaista valinnanvapaudesta Sosiaali ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.15.2.2017 Ylijohtaja STM 1 14.2.2017 Maakunta 2023 visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä

Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä Osastopäällikkö Juha Sarkio Valtiovarainministeriö Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien informaatiotilaisuus 23.2.2016

Lisätiedot

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta Jaana Räsänen Erityisasiantuntija STM /muutostuki OTE kokeilujen EXIT päivä 16.10.2017 Miksi maakuntauudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 StV 6.9.2017 Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 Strategiajohtaja Liisa Heinämäki, STM 1 5.9.2017 Hallitusohjelma STM:ssä 2 Reformeista sote -uudistus on keskeinen mukaan lukien tietojärjestelmän

Lisätiedot

Kansallinen muutostuki ja ohjaus

Kansallinen muutostuki ja ohjaus Kansallinen muutostuki ja ohjaus Vesa Lipponen Erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 2.10.2017 - Etunimi Sukunimi Maakuntauudistus on Suomen kunnianhimoisin Digitalisaatiohanke

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntauudistuksen projektiryhmä Työsuunnitelma VM037:00/2016 1 (5) MAAKUNTAUUDISTUS 8.12.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1) vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5. Ajankohtaista soteuudistuksesta Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet ja keinot - Tavoitteena kaventaa hyvinvointi-

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta asiakkaan valinnanvapaus Kirsi Varhila, STM 1.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 Valinnanvapaus lyhyesti Sosiaali ja terveyspalvelujen valinnanvapaus laajenee nykyisestä. Tavoitteena on, että valinnanvapaus

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen 29.9.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen työryhmät on organisoitu uudelleen lopussa olevan kaaviokuvan mukaisesti: Virkamiesohjausryhmän jäsen

Lisätiedot

Tilannekatsaus sote uudistukseen Varsinais Suomen eläkkeensaajat, Mikko Pakarinen

Tilannekatsaus sote uudistukseen Varsinais Suomen eläkkeensaajat, Mikko Pakarinen Tilannekatsaus sote uudistukseen Varsinais Suomen eläkkeensaajat, 25.11.2016 Mikko Pakarinen Ydinviesti Inhimilliset tarpeet säilyvät, eli hoitoa, hoivaa ja turvaa tarvitaan tulevaisuudessakin. Tapa tehdä

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtaminen ja Sote-uudistus

Kuntien hyvinvointijohtaminen ja Sote-uudistus Kuntien hyvinvointijohtaminen ja Sote-uudistus Laitila 03.03.2016 Heli Hätönen, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 2 Sote-uudistus - toiminnallinen muutos Ihminen ja vaikuttavuus keskiössä

Lisätiedot

SOTEsta. Tuija Koivisto

SOTEsta. Tuija Koivisto SOTEsta Tuija Koivisto 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi SOTE ja maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon ja julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 13.6.2016 Kanta-Häme 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 9.5.2017 Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi Mikä on asiakasseteli? Sotekeskus,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 1 27.3.2017 Vastuu yhdelle toimijalle Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa 2. Palvelujen

Lisätiedot

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat Yhteistyösopimuksen laadinta Itä- ja Keski-Suomen maakunnat 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalue Maakuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila 13.10.2016 1 Tässä esityksessä Henkilöstö Rahoitus Omaisuus Aikataulu 13.10.2016 2 Sote-laissa työkalut muutokseen Laki antaa raamit

Lisätiedot

Palvelulupaus - alustava hahmotelma

Palvelulupaus - alustava hahmotelma Palvelulupaus - alustava hahmotelma 18.5.2016 1 Palvelulupaus hallitusohjelmassa Hyvinvoinnin ja terveyden 10 v tavoite: eriikäisten vastuuta omasta terveydestä sekä elämäntavoista on tuettu. Julkinen

Lisätiedot

Maakunnan talous ja omaisuus

Maakunnan talous ja omaisuus Maakunnan talous ja omaisuus Sote ja maakuntauudistus 1 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA

TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA Lapin ja Länsi-Pohjan sote-johdon seminaari Pohtimolammella 27.5.2016 JUHANI HEIKKA OULUN KAUPUNKI / KOORDINAATIORYHMÄN PJ. ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Lakivalmistelun

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä

Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä 28.3.2017 Johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM 1 28.3.2017 - Sote-uudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat

Lisätiedot

Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntauudistuksen projektiryhmä Työsuunnitelma VM037:00/2016 1 (6) MAAKUNTAUUDISTUS 15.12.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1) vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntauudistuksen projektiryhmä Työsuunnitelma VM037:00/2016 1 (5) MAAKUNTAUUDISTUS 14.10.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1) vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

Mikko Pakarinen, kehittämispäällikkö Turun kaupungin hyvinvointitoimiala

Mikko Pakarinen, kehittämispäällikkö Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Sote-valmistelun tilanne Varsinais-Suomessa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena opiskeluhuollon järjestäminen ja hyvinvoinnin edistäminen Kokouskeskus Mauno, Presidentti-auditorio,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Lakiluonnos : Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä kustannuksilla.

Lisätiedot

Rahoitus uudessa toimintamallissa

Rahoitus uudessa toimintamallissa Rahoitus uudessa toimintamallissa Terveydenhuollon ATK-päivät Sessio 10: Toiminnan hallittu organisoituminen uudessa hallintorakenteessa Tero Tyni, Erityisasiantuntija, Kuntaliitto sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen. Suomen Yrittäjät

Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen. Suomen Yrittäjät Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen Suomen Yrittäjät 1. Maakunnan tehtävät Maakunnista vahvoja elinkeinotoimijoita 1. Palvelulupaus asiakaslähtöisyys, digitaalisuus ja kustannustehokkaat palveluratkaisut

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta- ja soteuudistus Maakuntakiertue 2017 Muutosjohtaja Pauli Harju 1 20.2.2017 - Maakunta-sote prosessin pääaikataulu 2017 1 / 2017 2 / 2017 3 / 2017 4 / 2017 6 / 2017 7 / 2017 9 / 2017 HE valinnanvapauslaiksi

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinat 14.9.2017 Muutosjohtaja 1 Miksi maakuntauudistus tehdään? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Toimintatapojen muutos Kansalaisten suorat vaikuttamismahdollisuudet

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS KESKI-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016-2019 VALMISTELUSUUNNITELMA ESIVALMISTELUVAIHE 9/2016-6/2017 20.10.2016 Luonnos Sisällys 1. KANSALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS... 2 2. UUDISTUKSEN AIKATAULU...

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula 13.10.2017 1 Valinnanvapauspilottien aikataulusta Valinnanvapauspilotit toteutetaan laajamittaisesti uuden valinnanvapausmallin mukaan ajalla 1.7.2018 31.12.2019. Hakuaika

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus ja kunnat

Maakunta- ja soteuudistus ja kunnat Maakunta ja soteuudistus ja kunnat Hallituksen esitysluonnokset soteja maakuntauudistuksesta sekä valinnanvapaudesta Miten uudistus etenee ja mikä muuttuu? Tammikuu 2017 1 31.1.2017 Maakuntasote prosessin

Lisätiedot

Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle

Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta, 1 Valinnanvapaus on osa sote-uudistusta Tavoitteena on, että valinnanvapaus

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Länsi-Pohjan soten seutufoorumi 28.2.2017, Kemi Tuula Huttunen Koivumaa Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry Järjestöjen toiminnan luonne Järjestöjen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen nykytilanne

Sote-uudistuksen nykytilanne Sote-uudistuksen nykytilanne Helsinki Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, STM terveyspalveluryhmä Ei muita sidonnaisuuksia Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että sosiaalija

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Oma Häme -hankkeen väliraportti

Oma Häme -hankkeen väliraportti Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään

Lisätiedot

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Tieteiden talo, Helsinki 8.11.2014 Potilaan omavastuu KTM Vesa Ekroos VE 1 Esityksen sisältöä Järjestämisestä, tuotannosta ja rahoituksesta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Miten turvaamme kyvykkyytemme onnistuneesti toimeenpanna maakunta- ja soteuudistuksen

Miten turvaamme kyvykkyytemme onnistuneesti toimeenpanna maakunta- ja soteuudistuksen Miten turvaamme kyvykkyytemme onnistuneesti toimeenpanna maakunta ja soteuudistuksen Projektiohjausryhmän rooli Projektiohjausryhmän 1. kokous 26.9.2017 1 26.9.2017 Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Sote-uudistus. Tilannekatsaus

Sote-uudistus. Tilannekatsaus Sote-uudistus Tilannekatsaus 12.11.2015 17.11.2015 1 Sote-uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on kaventaa terveyseroja hillitä kustannusten kasvua Uudistus toteutetaan

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 Valinnanvapaus lyhyesti Sosiaali ja terveyspalvelujen valinnanvapaus laajenee nykyisestä. Tavoitteena on, että valinnanvapaus

Lisätiedot

3/9/2016. Sote-uudistuksen tavoitteet. Missä menee sosiaali- ja terveydenhuolto nyt ja tulavisuudessa? 10.3.2016

3/9/2016. Sote-uudistuksen tavoitteet. Missä menee sosiaali- ja terveydenhuolto nyt ja tulavisuudessa? 10.3.2016 Missä menee sosiaali- ja terveydenhuolto nyt ja tulavisuudessa? 10.3.2016 Kirsi Varhila STM 9.3.2016 1 Sote-uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaalija terveydenhuollon uudistuksesta. Anu Muuri Johtava asiantuntija Järjestelmät osasto THL

Ajankohtaista sosiaalija terveydenhuollon uudistuksesta. Anu Muuri Johtava asiantuntija Järjestelmät osasto THL Ajankohtaista sosiaalija terveydenhuollon uudistuksesta Anu Muuri Johtava asiantuntija Järjestelmät osasto THL 23.2.2016 Anu Muuri 1 Parlamentaarinen seurantaryhmä Sote-uudistuksen valmistelun ja itsehallintoalueiden

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa

Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa DRG-käyttäjäpäivät 2015 Lahti 4.12.2015 toimitusjohtaja Kuntaliitto Sote palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Luoda

Lisätiedot