Viikin tiedekirjaston. Vuosikatsaus Vuosikatsaus 2009

Transkriptio

1 Viikin tiedekirjaston 1 Viikin tiedekirjaston

2 2 Ulkoasu: Heikki Jantunen Kansikuva: Jari Laine ISSN: (nid) ISSN: (pdf) Luettavissa Helsingin yliopiston digitaalisessa arkistossa Heldassa, Yliopistopaino, Helsinki 2010

3 Viikin tiedekirjaston 3 2 Tietoa, elämyksiä, kohtaamisia 4 Juhlavaa arvokkuutta ja iloa Viikin tiedekirjasto täytti kymmenen vuotta 7 ErillisIstä yhteiseksi 10 Aikamatka erämaahan evon metsäopiston kirjastoa etsimässä 12 Kolme kirjastoa 15 Kirjastosisarukset Alma Materin hoivissa 19 Muurahaiskorennon mukana Luonnontieteiden kirjaston vaiheita seuraamassa 24 Viikin tiedekirjaston juhlavuoden näyttelyt 26 Tilastot

4 4 Tietoa, elämyksiä, kohtaamisia Palvelupäällikkö Marja Moisio Tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala Viikin tiedekirjaston juhlavuosi 2009 Vuosi 2009 oli Viikin tiedekirjaston juhlavuosi. Tiedekirjaston vanhimman edeltäjäkirjaston, Metsäkirjaston, kokoelmat alkoivat karttua jo 147 vuotta sitten ja Viikin tiedekirjaston perustamisesta Viikin Infokeskukseen oli kulunut kymmenen vuotta. Viikin tiedekirjasto muodostettiin alkuvaiheessa neljästä kirjastosta. Vuonna 1999 Maatalouskirjasto, Luonnontieteiden kirjasto, Biokeskuksen kirjasto ja Metsäkirjasto muuttivat Viikin Infokeskus Koronaan. Eläinlääketieteellinen kirjasto yhdistyi tiedekirjastoon viisi vuotta myöhemmin. Vuonna 2005 edellä mainitut kirjastot olivat saman katon alla Infokeskuksessa. Lisäksi Viikin tiede kirjasto on kasvanut Viikin kampuksen laitoskirjastojen aineistoilla sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan eläintieteen, kasvitieteen ja eläinfysiologian laitosten kirjastojen aineistoilla. Vuoden 2010 alussa Viikin tiedekirjastosta tuli Viikin kampuskirjasto. Kirjaston hallinnollinen asema Helsingin yliopiston kirjastotoimen piirissä muuttui yliopiston erillislaitoksesta yhtenäisen uuden erillislaitoksen, Helsingin yliopiston kirjaston osaksi. Viikin tiedekirjaston viimeisenä vuotena oli tärkeää luoda katsaus sen perustamista edeltäneeseen aikaan ja kuluneisiin kymmeneen vuoteen. Helsingin yliopiston kirjastojen verkkolehteen Verkkariin päätettiin tarjota artikkelisarjaa tästä aiheesta. Vuoden 2009 aikana lehdessä ilmestyi kuusi kirjoitusta ja kuusi näkökulmaa Viikin tiedekirjaston ja sen edeltäjien vaiheisiin. Käsillä oleva vuosikatsaus on koottu näistä artikkeleista. Juhlavuoden mittaan ohjelmaa oli runsaasti. Siihen kuului näyttelyitä ja kirjaston henkilöstölle ja erilaisille asia kas- ja sidosryhmille suunnattuja tapahtumia, myös mm. Infokeskus Koronassa kymmenen vuotta Viikin tiede Kuva: Jussi Omaheimo

5 Viikin tiedekirjaston 5 kirjaston yhteistyökumppanina toimineen Helsingin kaupunginkirjaston Viikin kirjaston kanssa. Näin toteutettiin luku kauden alussa, syyskuun 4. päivänä Infokeskuksen pihaa elävöittänyt asiakasjuhla. Sen tunnus Tietoa, elämyksiä, kohtaamisia kertoi rakennuksen ulkoseinällä Infotalon kirjastojen viestin ohikulkijoillekin koko loppuvuoden ajan. Juhlavuoden aikana järjestetyt näyttelyt on listattu vuosikatsauksen loppuun. Viikin tiedekirjasto ja sen edeltäjäkirjastot ovat olleet aikaansa seuraavia. Tehtävilleen omistautuneina ne ovat jatkuvasti kehittäneet toimintaansa, palveluitaan ja osaamistaan. Vuonna 2009 Viikin tiedekirjastossa panostettiin tutkimuksen tukipalveluiden kehittämiseen Solmu- hankkeessa. Siinä testattiin ja arvioitiin kirjastotyöntekijöiden ja tutkimusryhmien uudenlaisen kumppanuustoiminnan, ns. solmutyöskentelyn toteuttamistapoja ja vaatimuksia. Hankkeessa seurattiin solmutyöskentelyn ideologian mukaisesti kahden tutkimusryhmän tiedonhallintatarpeiden kehitystä. Kirjaston edustajien ja tutkimusryhmien tiiviiden yhteistyöjaksojen avulla etsittiin konkreettisia ratkaisuja tiedonhallintahaasteisiin. Tuloksena oli tutkimusryhmille tarjottava palvelukokonaisuus, jota kehitetään jatkuvasti. Viikissä toteutettu Solmu-hanke oli pilotti, joka tähtäsi tutkimuksen tukipalveluiden kehittämiseen vuoden 2010 alussa perustetussa Helsingin yliopiston kirjastossa, joka nyt kokoaa yhteen hallinnollisesti monitahoisena toimineen Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen. Viikistä saadut kokemukset ovat arvokkaita, kun hanke kuluvana vuonna on siirtynyt Keskustakampuksen kirjastoon ja uusien tutkimusryhmien hyödynnettäväksi. Jo tämä yksityiskohta kuvaa sitä, että kirjastot ovat kautta vuosien jakaneet osaamistaan ja toimineet monin tavoin yhteistyössä keskenään. Se on ollut kirjasto- ja tietopalvelutoiminnan vahvuus ja kehittymisen edellytys, niin Helsingin yliopiston piirissä kuin kansallisesti ja kansainvälisestikin. Yhteistyöstä puhuttaessa on mainittava myös kirjastojen verkostoituminen keskenään, kiinteät yhteydet toimintaympäristöihin ja kehyorganisaatioihin, asiakasyhteistyö ja rooli opetuksen ja opiskelun keskeisenä osatekijänä tutkimuksen tukitehtävien lisäksi. Viikin tiedekirjaston juhlavuoden 2009 logoon ja tunnukseen Anni Coronae Yhteistyön vuodet on kiteytetty kirjastojen yhteistyön pitkä perinne, joka jatkuu elävänä ja vahvana. Latinankielisen tunnuksen sananmukaisesta käännöksestä koronan vuodet paljastuu, että siihen sisältyy viittaus sekä yhteistyöhön että rakennukseen, jossa kirjasto sijaitsee, Infokeskus Koronaan. Arkkitehtien suunnitelmien mukaisesti pyöreän talon lasiseinien lävitse iltaisin loistavan valaistuksen voi nähdä auringon pimennyksen valokehänä, koronana (kreikkaa), josta rakennus sai nimensä. Latinassa k (kappa) on korvattu c:llä, mutta merkitys on sama, kehä, piiri, myös mm. ihmisten muodostama piiri tai kuulijakunta. Vuonna 1999 edeltäjäkirjastoista muodostettu kokonaisuus, kirjastojen piiri, Viikin tiedekirjasto, on kuluvan vuoden alussa liittynyt osaksi suurta kokonaisuutta, Helsingin yliopiston kirjastoa. Aikojen kuluessa syntyneet ja kasvaneet kirjastotoiminnan ja yhteistyön muodot muuttuvat, elävät ja kehittyvät edelleen. Ne saavat uusia nimiä. Kirjastopalvelut, kokoelmat ja tilat saavat uusia muotoja ja merkityksiä, jotka vielä osittain ovat hahmottumattomia ja epätarkkoja. Uudet sukupolvet jatkavat työtä ja uskovat kirjastopalvelujen kestävään yhteiskunnalliseen tehtävään. Tietoyhteiskunnan kehitys on saattanut kirjasto- ja tietopalvelutoiminnan voimakkaan ja entistä nopeamman muutoksen tilaan. Alan historian tunteminen ja muistiin merkitseminen antaa omalta osaltaan pohjan, jolta on hyvä edetä tulevaisuutta kohti. Viikin tiedekirjaston viimeinen vuosikatsaus on omistettu vuodenvaihteessa eläkkeelle jääneelle kirjastonjohtaja Heli Myllykselle. Näin hänen moninaisten ansioidensa listaan liittyy idea ja toimeksianto Viikin tiedekirjaston historian tutkimisesta ja menneisyyttä valottavien artikkelien kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Heli Myllys toimi perustamansa juhlavuoden tapahtumia suunnitelleen ja toteuttaneen ryhmän puheenjohtajana. Ryhmän sihteerin tehtäväksi tuli myös historiankirjoitus. Historian lehden kääntyminen on juhlavuoden ansiosta jäänyt kaikkien niiden mieleen, jotka jossain muodossa osallistuivat sen viettoon. Nyt Helsingin yliopiston kirjasto on saanut piiriinsä vahvan osaajan, Viikin kampuskirjaston.

6 6 Juhlavaa arvokkuutta ja iloa Viikin tiedekirjasto täytti kymmenen vuotta Tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala Tietoasiantuntija Liisa Siipilehto Lokakuun 27. päivänä järjestetty kutsuseminaari Viikin kampus tulevaisuuden suunnannäyttäjänä oli Viikin tiedekirjaston juhlavuoden 2009 päätapahtuma. Lähes 150 kutsuvierasta osallistui Viikin tiedekirjaston järjestämään seminaariin Viikin kampus tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Seminaari-iltapäivänä Infokeskus Koronan tavallisesta arjesta poikkeava tunnelma oli pysähdyttävin juuri ennen ensimmäisten vieraiden saapumista. Valmistelut olivat takanapäin ja nyt oli aika antaa etusija vieraille, jotka itse asiassa tekevät juhlan. Seminaarille ja cocktailtilaisuudelle varattuun viiteen tuntiin sisältyi monenlaista vuorovaikutusta, iloisia tervehdyksiä, onnitteluja, jälleennäkemisiä, keskittynyttä teemaosuuden kuuntelua, siihen osallistumista ja vapautunutta seurustelua seminaarin päätteeksi. Iltapäivän aluksi kuultiin kirjastonjohtaja Heli Myllyksen avaussanat ja professori Eero Puolanteen juhlapuhe. Seminaarin jälkimmäisenä osana oli paneelikeskustelu, johon myös yleisö aktiivisesti otti osaa. Cocktailtilaisuus Viikin Infokeskus Koronan ensimmäisen kerroksen aulassa Kuva: Eero Roine Teemana Viikin kampuksen tieteenalayhteistyö ja kirjaston rooli Seminaarin teeman ytimenä oli Viikin kampus ja sen toimijoiden yhteistyö matkalla kohti huippuja. Viikin tiedekirjasto on Helsingin yliopiston kirjastotoimen organisaatiomuutoksen yhteydessä painottamassa toimintakonseptiaan entistä enemmän tarkennettujen tieteenalapalveluiden suuntaan. Paneelin otsikkona olikin Yhteistyön verkot ja solmut tutkimuksen tiedonhallinnan haasteet. Kirjasto haluaa olla mukana tukemassa kampuksen tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita tiedon hankinnassa, käyttämisessä ja tuottamisessa monipuolisesti ja uusin keinoin. Ympäristö, johon toiminta yhä enemmän keskittyy, on verkko. Tutkimuksen verkottumiseen liittyy käsite escience. Tutkimuksen perusaineiston, verkkoon tallennetun tutkimusdatan, avoin saatavuus on juuri nyt kehittämiskohteena ja keskustelunaiheena. Tutkimuksen tarvitsemat lähdeaineistot ovat jo suuressa määrin verkossa. Sosiaalinen media tarjoaa väylän yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen. Seminaarissa järjestetyn paneelin myötä kirjasto halusi kuulostella paikkaansa tieteenharjoittajien ja viime kädessä koko yhteiskunnan muuttuvassa ja jo muuttuneessa infor maatioympäristössä. Lupaavan toimintamuodon tässä suhteessa tarjoaa esimerkiksi professori Yrjö Engeströmin (Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellinen tiedekunta, toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö) kehittämä solmutyöskentely. Puheisiin ja asiaan keskittyen Paneelin alustuksina kuultiin tutkija, dosentti Marjut Salokanteleen (Tutkijakollegium) esitys Kirjaston tuki tutkimusdatan ja -aineiston hallinnassa sekä Yrjö Engeströmin esitys Kirjasto tutkimusryhmien tukena. Paneelikeskustelijoiksi olivat lupautuneet professorit Visa Heinonen (Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta) ja Jari Yli-Kauhaluoma (Helsingin yliopiston farmasian tiedekunta), johtajat Mikael Hildén (Suomen ympäristökeskus), Kristiina Hormia-Poutanen (Kansalliskirjasto) ja Tomi Mäkelä (Biotekniikan instituutti). Paneelin puheenjohtajana toimi Viikin tiedekirjaston johtokunnan puheenjohtaja, professori Kielo Haahtela (Helsingin yliopiston biotieteellinen tiedekunta).

7 Viikin tiedekirjaston 7 Malja kymmenvuotiaalle! Eero Puolanne ja Heli Myllys Kuva: Eero Roine Eero Puolanne kertoi juhlapuheessaan Viikin tiedekirjaston syntyvaiheista. Heli Myllys kiteytti avaussanojensa päätteeksi seminaarin tavoitteen näin: Toivomme, että iltapäivän päätyttyä kirjastotoiminta on meidän kaikkien mielessä saanut uuden hahmon asiantuntijatyönä ja yhteistyöverkostojen tärkeänä säikeenä. Emme kuitenkaan saa unohtaa, että kirjastolla on myös oma sijainti. Se on paikka, johon voi tulla. Kymmenen vuotta sitten valmistuneet Viikin tiedekirjaston tilat täällä Infokeskus Koronassa kutsuvat edelleenkin vaikkapa henkilökohtaisiin kohtaamisiin ja innostavaan ja luovaan ajatustenvaihtoon kuten tänään. kuultua jälkeenpäin pohtien Paneelin alkupuheenvuoroja, sen osanottajien keskustelua sekä yleisön heille esittämiä kysymyksiä ja kommentteja kuunnellessa sai tuntea, että kirjastomme valitsemat teemat ovat tiedemaailmassa erittäin ajankohtaisia ja että ne todella kiinnostivat osallistujia. Tutkimusaineistojen saatavuus herättää aina moninaisia kysymyksiä termien määrittelystä tietosuojaan ja resurssien riittävyyteen tietomäärän ja datan kasvaessa räjähdysmäisesti vuosi vuodelta. Millaisia aineistoja kannattaa säästää ja mitä aineistoja voi jakaa avoimesti verkossa? Kirjaston palvelujen tuotteistaminen on tärkeää, jotta niukat resurssit saadaan tarkoituksenmukaisesti käyttöön. Tarkentavaa palveluympäristön analyysia ja tuotteistamista eri asiakasryhmille tulisi intensiivisesti jatkaa, myös opiskelijoiden tarpeita kuunnellen. Viikin kampuksella sijaitsevat tutkimuslaitokset ovat olleet aina kirjaston yhteistyökumppaneita ja siten tärkeä asiakasryhmä. Yleisöltä tullut kysymys siitä, tekeekö kirjasto kuluttajatutkimuksia, oli mielenkiintoinen. Olemmeko koskaan ajatelleet säännöllisesti tehtyjä asiakaskyselyitä kuluttajatutkimuksina? Korvaavatko markkinointi, tuotteet ja kuluttajat käsitteinä kirjastojen tiedottamisen, palvelut ja palveluiden käyttäjät? Kuva: Eero Roine Paneelikeskustelu alkaa. Vasemmalta Kielo Haahtela, Jari Yli-Kauhaluoma, Kristiina Hormia-Poutanen, Visa Heinonen, Yrjö Engeström, Marjut Salokannel, Mikael Hildén, Tomi Mäkelä

8 8 Kirjaston roolin ja tehtävien on pystyttävä vastaamaan nykyajan tiedonhallinnan ja tutkimuksen tuen haasteisiin. Uhkakuvana voidaan pitää Yhdysvaltojen kirjastojen ja tietopalvelujen alasajoa kaupallisten toimijoiden vallatessa tietomarkkinoita. Suomessa yhteistyö ja palvelujen parantaminen edistyy mm. Kansallisen digitaalisen kirjaston valmistuttua. musiikin siivittämänä seurustellen ja viihtyen Kuten edeltä ja pienistä keskusteluvälähdyksistä ilmenee, Viikin tiedekirjaston juhlaseminaarin esiintyjät olivat tilaisuuden järjestäjän pyynnöstä valmistelleet kiinnostavat ja keskustelua herättävät esitykset ja käyttäneet siihen aikaansa. Iso vierasjoukko oli noudattanut kutsua tulla juhlimaan kirjaston merkkivuotta yhdessä sen henkilökunnan kanssa. Erikseen on mainittava Viikin tiedekirjaston syntyvaiheisiin erityisesti vaikuttaneet yliopistolaiset, kuten professori Eero Puolanne ja nykyään eläkkeellä olevat yliopiston korkeat virkamiehet kansleri Risto Ihamuotila, vararehtori Mauno Kosonen, professori emeritus, Viikin tiedekirjaston johtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja Martti Marvola ja rakennusneuvos Toivo Vainiotalo. Vieraina olivat myös heidän työtään omalta osaltaan jatkaneet yliopiston kirjastotoimen nykyiset uudistajat vararehtori Hannele Niemi ja ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara. Seminaarin kahvitauolla nautittiin Infokeskus Koronan muotoista ja väristä pyöreää, sinistä syntymäpäiväkakkua ja kuunneltiin Viikin normaalikoulun 10-vuotiaiden oppilaiden kuoron esityksiä musiikinopettaja Terhi Maskosen johdolla. Paneelikeskustelun päätyttyä sen puheenjohtajalle ojennettiin kukkakimppu ja panelisteille Elintarviketeknologian laitoksen omalla kampuksella valmistamat salamimakkarat. Infokeskus Koronan ensimmäisen kerroksen aula näyttelyineen oli illan cocktailtilaisuuden juhlava tila, jossa Refugium musicum jousikvartetin esittämä taustamusiikki soi klassisen viihdyttävästi. Kielo Haahtelan paneelin johdantopuheenvuorossa lausumat sanat ja pääasia on, että kaikilla on hauskaa muistutti rentouden, huumorin ja ilon tärkeydestä kohdatessamme toisiamme juhlallisissa, jännittävissäkin tilaisuuksissa. Iloa ei saisi unohtaa työn ja kiireen keskelläkään. Myös juhlavuoden tapahtumien järjestelyt hoitanut Viikin tiedekirjaston johto ja henkilökunta olisi voinut yhtyä Kielo Haahtelan kehotukseen Kanteletarta lainaten, hiukan helpotuksesta huokaisten näin: Jo on mennyt mennyt vuosi, Menköhön tämäki vuosi Muien vuosien mukahan, Muien päivien perästä! Laulelkame, soitelkame, Tehkäme iloinen ilta! Kuva: Eero Roine Yleisöpuheenvuoroja. Puhumassa Toivo Vainiotalo, jonka vasemmalla puolella, kuvan etualalla Risto Ihamuotila, Vainiotalon oikealla puolella Mauno Kosonen ja takana Martti Marvola

9 Viikin tiedekirjaston 9 Erillisistä yhteiseksi Tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala Tässä Viikin tiedekirjaston Anni Coronae juhlavuoteen liittyvässä artikkelissa siirrytään ajallisesti viime vuosituhannen vaihteeseen. Viikin tiedekirjasto oli perustettu vuonna 1999 ja se oli muodostettu neljästä yksiköstä: Metsäkirjastosta ( ), Luonnontieteiden kirjastosta ( ), Maatalouskirjastosta ( ) ja Biokeskuksen kirjastosta ( ). Viikin tiedekirjaston toimialat täydentyivät eläinlääketieteellä, kun kyseinen tiedekunta kirjastoineen siirtyi Viikkiin. Eläinlääketieteellinen kirjasto muutti osaksi tiedekirjastoa Infokeskus Koronaan kesällä Viikin tiedekirjaston henkilöstön ja toiminnan kehittämishanke Erillisestä yhteiseksi oli käynnistynyt yliopiston myöntämällä hankerahalla vuodenvaihteessa 1998/1999 kampuskirjaston sisäisen toimintamallin suunnitteluna. Erilaisten toimintakulttuurien yhteensulautuminen ei kuitenkaan tapahdu yhden hankkeen piirissä ja toimesta, vaan sitä tapahtuu vähitellen työn arjessa vuosien aikana. Kuva: Kristiina Pirnes Vähän vanhaa, paljon uutta, paljon sinistä Vuodenvaihteessa 1998/1999 käynnistynyt Erillisestä yhteiseksi -hanke jatkui vuonna 2000 koeprosessien, organisaation, yhteistoiminnan ja resurssien jakautumisen arviointina. Kaikki kirjaston toiminnot käsittäneet kahdeksan koeprosessia indeksointi, osakohteet, kausijulkaisut, monografiat, lainaus, kaukopalvelu, tietopalvelu ja tukipalvelut kuvattiin. Tähän vaiheeseen kuului myös prosesseihin sisältyneiden ongelmakohtien ratkaisuehdotusten toteuttaminen. Se aikataulutettiin ja vastuutettiin nimetyille henkilöille. Hankkeeseen sisältyi mm. elokuussa 1999 Suitiassa järjestetty kaksipäiväinen kehittämisseminaari koko henkilökunnalle. Edeltäjäkirjastojen historia ja nykytila käsiteltiin ja niistä poimittiin säilyttämisen arvoiset ainekset uuden kirjaston peruskiveksi. Seminaarissa visioitiin uutta toimintamallia ja yhteistä tulevaisuutta. Tavoitteena oli kehittää koeprosesseja visiota kohti. Seminaarin vetäjä oli Learning Systems Oy:n kehityskonsultti Eija Ylisuvanto, joka toimi koko hankkeen tukena. Kaiken kaikkiaan hankkeeseen kuului viisi seminaaria. Opin sauna autuas aina Alkuvuodesta 2001 toteutettu kehitysvuoropuhelukoulutus oli jatkoa Erillisestä yhteiseksi -hankkeelle. Kehitysvuoropuhelu on organisaation tai ryhmän kehittämisprosessi, johon kaikki osallistuvat. Alun perin tanskalaisen Laura Kehityskonsultti Eija Ylisuvanto työssään kirjastolaisten kanssa. Laivaseminaarikuvassa vuodelta 2003 henkilöitä Eläinlääketieteellisestä kirjastosta ja Viikin tiedekirjastosta. Mottin kehittämä ja vuonna 1992 väitöskirjassaan esittelemä menetelmä auttaa ryhmää arvioimaan yhdessä omaa osaamistaan ja työskentelytapojaan sekä hakemaan ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Kehitysvuoropuhelun tavoitteet liittyivät henkilökohtaisten oppimishaasteiden sovittamiseen kirjaston vision toteutumisen tueksi, tiedon hankkimiseen siitä, mitä osaamista kirjaston vision toteutuminen edellyttää sekä kirjaston vuorovaikutussuhteiden edistämiseen. Prosessiin osallistuva henkilökunta työskenteli kolmen hengen työryhmissä, joissa kullakin henkilöillä oli vuorotellen rooli kohdehenkilönä, tarkkailijana ja konsulttina. Prosessin vaiheet etenivät oman työn tutkimisesta työtilanteen erittelyn kautta yksilöllisen kehittämistehtävän suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kehittämistehtävät niputettiin aiheen mukaan isoiksi kokonaisuuksiksi, jolloin samantyyppisen kehittämistehtävän kanssa työskentelevillä oli mahdollisuus saada tukea toisiltaan.

10 10 Kehittämistehtävien aiheista esimerkkeinä mainittakoon suoraan kirjaston vuoden 2001 vuosikertomustekstistä lainattuina seuraavat: oman osaamisen siirtäminen muille, työtehtävien luonteen monipuolistaminen, esimiestaitojen kehittäminen, verkon apuvälineiden kehittäminen, oman ammattitaidon syventäminen, Voyagerin opettelu, kaukopalvelun kehittäminen ja sisäisen kommunikaation parantaminen. Kirjaston toimintakertomuksessa vuodelta 2001 todetaan: Yhteisessä seurantaseminaarissa näkyi prosessin tulos. Henkilökunnalle oli virinnyt yrittämisen henki ja yhteinen näkemys kirjastosta Viikin tiedekirjaston henkilökuntana. Arvot mekin ansaitsemme Tiedekirjaston arvoprosessin aloitustilaisuuden vetäjä kesällä 2001 oli Tapio Aaltonen. Päivän kestäneen seminaarin tuloksena oli joukko arvokandidaatteja, joista syksyn aikana henkilökunnan kokouksissa käydyissä keskusteluissa yhdessä mietityksi arvokokonaisuudeksi valikoitui asiakaskeskeisyys, ammattitaito, oikeudenmukaisuus ja luova yhteistyö. Arvokeskustelu tähtää yhteiseen ymmärrykseen ja tulkintaan siitä, mitä muutamiksi sanoiksi kiteytetyt arvot tarkoittavat. Tämän lisäksi yhteinen tulkinta on myös sitä, että ymmärretään, miksi juuri tämä arvo on tärkeä, mistä huomaa, että arvo toimii, mitä se edellyttää meiltä ja millaisen haasteen se antaa meille ihmisinä. Kuviossa arvojen sisältöä on avattu muutamin luonnehdinnoin, joiden pohdintaan koko henkilökunta osallistui. Tehostettu arvojen maastouttamisprosessi arkeen toteutettiin vuosien vaih Viikin tiedekirjaston arvot AMMATTITAITO Asiantuntemus Monialaisuus Kansainvälisyys LUOVA YHTEISTYÖ Vastuun ottaminen Rohkeus OIKEUDENMUKAISUUS Tasapuolisuus Avoimuus Kiitoksen antaminen ASIAKASKESKEISYYS Luotettavuus Avuliaisuus teessa (marraskuu-tammikuu). Henkilökunnan kokousten yhteydessä käytiin dokumentoidut keskustelut, joissa arvot käytiin yksi kerrallaan lävitse miettimällä yhdessä arvojen sisältöjä ja merkityksiä. Samassa veneessä ei kun laivassa Huhtikuussa 2003 Helsinki-Tukholma-Helsinki -laivaristeilyllä toteutetun kehittämisseminaarin tarkoituksena oli valmistella Eläinlääketieteellisen kirjaston yhdistymistä Viikin tiedekirjastoon kesällä Tavoitteena oli yhdistyneiden kirjastojen tulevaisuuden hahmottelu ja kirjastojen henkilökuntien toisiinsa tutustuminen sekä vapaa yhdessä oleminen. Kuva: Kristiina Pirnes Seminaariväkeä samassa veneessä ei kun laivassa, vuonna 2003.

11 Viikin tiedekirjaston 11 Kuva: Liisa Siipilehto Kehittämisseminaari toteutettiin tutun konsultin, Eija Ylisuvannon johdolla. Sen ohjelmaan kuului mm. molempien kirjastojen historian ja nykytilan kuvaaminen ryhmätyöskentelyn ja yhteisten keskustelujen tuloksina tuotettujen kuvakollaasien avulla, Viikin tiedekirjaston strategian kuvaus, sen pohjalta annettuja tehtäviä kirjaston toiminnallisille ryhmille, ryhmien edustajien ja kirjastonjohtajan akvaariokeskusteluja sekä ennakointidialogi. Viimeksi mainitussa pohdittiin, miten asiat sujuvat, kun kirjastojen yhdistymisestä on kulunut vuosi. Tukholmassa ja laivalla vietetty vapaa-aika auttoi pääsemään irti arjesta. Myös tähän seminaariin sisältyi myöhemmin toteutettu jatkotyöskentely konsultin johdolla. Solmutaitoja oppimaan Kirjastonjohtaja Heli Myllys, Tiina Äärilän vuonna 2000 tekemän Verkkari-haastattelun sanoin ennakkoluuloton visionääri, työmyyrä, työhyvinvointirahoituksen uupumaton ja kekseliäs hankkija, on ideoinut ja tehnyt mahdolliseksi kaiken edellä kuvatun kehittämisen. Erillisistä yhdeksi hioutunut toiminta muuttaa taas muotoaan ja astuu suuren harppauksen eteenpäin, kun Helsingin yliopiston kirjastotoimi hallinnollisesti ja toiminnallisesti uudistuu, virallisesti vuoden 2010 alusta. Syksyllä 2009 Viikin tiedekirjastoon luodaan tieteenalapalveluiden kehittämisen muutoslaboratorio. Edellä kuvattujen ja muiden tiedekirjaston kehittämisponnistusten yhteinen nimittäjä on ollut kehittävän työntutkimuksen menetelmä. Sen avulla on aloitettu kymmenen vuotta sitten ja siihen palataan, tällä kertaa alan arvovaltaisen oppituolin haltijan, professori Yrjö Engeströmin johdolla. Kirjaston työntekijöiden ja tutkimusryhmien uudenlaista kumppanuustoimintaa mallinnetaan, testataan ja arvioidaan muutoslaboratorion solmutyöskentelyssä. Siinä tutkimusryhmälle nimetään oma kirjastoammattilainen seuraamaan ryhmän tiedonhallintatarpeita ja tarvittaessa tehdään johonkin konkreettiseen tiedonhallintahaasteeseen liittyvää kiinteää yhteistyötä. Viikin kampuksella toimintatavan mallia kokeillaan uudistunutta Helsingin yliopiston kirjastotointa varten. Nyt on kirjastojen vuoro oppia sitomaan lujat solmut ja rantautua entistä tukevammin tiedeyhteisöjen keskuuteen. Heli Myllys on jälleen pitänyt huolta siitä, että henkilökunta tulee olemaan valmiina vastaamaan muutosten haasteisiin. Lähteet: Viikin tiedekirjaston toimintakertomukset vuosilta 1999, 2000, 2004, 2007 Tiedekirjasto syntyy kirjastonjohtaja Heli Myllyksen haastattelu Verkkari 13/ myllys.htm

12 12 Aikamatka erämaahan evon metsäopiston kirjastoa etsimässä Tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala Lähdeaineistojen sivuja silmäillessä tiedekirjaston historian alkupiste, vuosi 1862 alkoi kiinnostaa lähemmin. Mitä tuolloin oikeastaan tapahtui? Millaisissa oloissa vanhin edeltäjäkirjasto alkoi kehittyä ja mikä oli Evon metsäopisto? Metsäkirjaston perustamisen katsotaan tapahtuneen samalla kun Evon metsäopisto monien vaiheiden jälkeen aloitti virallisen toimintansa Metsätieteellisen kirjaston syntysijoilla Tätä artikkelia varten tutustuin Suomen metsäopetuksen varhaisvaiheisiin Evolla. Käyttämissäni lähteissä oli niukasti mainintoja nimenomaan metsäopiston kirjastosta. Niistä välittyi elävä kuva Lammin pitäjän erämaahan pitkien valmisteluvaiheiden jälkeen perustetusta sisäoppilaitoksesta, jonka historia kehystää myös kirjaston syntyä ja sen olosuhteita. Metsäopiston toiminnan käynnistyttyä virallisesti vuonna 1862 ei mennyt kauankaan, kun opisto jo suljettiin vuosiksi Alkuvuosina (vuoteen 1870 asti) opiston johtajana toimi insinööri-everstiluutnantti Jakob Henrik Alexander af Forselles ( ) ja metsätieteen lehtorina Anton Gabriel Blomqvist ( ). Metsäopiston historiaa käsittelevissä lähteissä kuvaillaan havainnollisesti metsäopiston moninaista, aluksi puutteellista, mutta vähitellen kohentuvaa rakennuskantaa, sen ympäristön luontoa, opiskelijoiden elämää ja opettajia. Kertomusten pääosassa on nuorten miesten opintoihin liittyvä ulkoilmaelämä metsissä, retkeilyt, metsästys- ja hiihtoretket ja sisäoppilaitoksen vapaa-ajan viettoon kuuluneet, toveripiirissä vietetyt tuokiot. A.K. Cajanderin mukaan vuodelta 1861 löytyy maininta, että opistoa varten tuli rakentaa mm. ravintolarakennus, jossa oli opetushuone, kirjasto, kansliahuone, ruokasali, tarjoiluhuone (buffet) ja kyökki. Alkuperäisiin rakennuksiin kuuluivat myös oppilasrakennus ( pitkä pytinki ) ja leipomo- ja pesutuparakennus. A. Benj. Helander mainitsee, että laboratoriorakennusta olisi tarvittu ja että oppikirjoista ja tiloista oli puutetta. Lehtori, sittemmin opiston johtaja A.G. Blomqvist asui aluksi mm. leipomo- ja pesutuvan ullakolla. Vuonna 1865 valmistui kolme rakennusta: oppisalirakennus, laboratoriorakennus ja talo opiston johtajan käyttöön. Ennen mainittua vuotta luennot pidettiin ravintolarakennuksessa. Opiston sijainti oli aluksi hyvin eristäytynyt eikä sen toiminnan keskeytyminen tiennyt hyvää vaikeissa oloissa aloi Carl Anders Johan Nyberg ja Anton Gabriel Blomqvist. Kuvat ovat teoksesta A. Benj. Helander: Anton Gabriel Blomqvist ja hänen aikalaisensa. Helsinki 1936 Acta forestalia Fennica 43.2.

13 Viikin tiedekirjaston 13 tetulle metsäopetukselle ja sen kehittämiselle. Vuonna 1870 A.G. Blomqvist vastaanotti metsäopiston v.t. johtajan toimen ja toiminta käynnistyi hänen johdollaan uudelleen. Metsäopiston aloittaessa opettajia oli olosuhteisiin katsoen riittävästi, mutta vuonna 1874 vahvistetun uuden ohjesäännön mukaan opistossa ei enää ollut lehtoreita, vain johtaja, opettaja ja metsänhoitaja, jonka tuli osallistua opetustehtäviin. Opiston johtajaksi nimitettiin vuonna 1874 Suomen metsänhoidon isäksi myöhemmin mainittu A.G. Blomqvist. Opettajan virkaa oli alusta asti hoitanut metsänhoitaja Carl Anders Johan Nyberg ( ), jonka tehtäviin kuului myös kirjastonhoito. A. Benj. Helander kertoo, että Evon uuden vaiheen käynnistyttyä Nyberg asui ravintolarakennuksessa. Siinä hänellä oli hallussaan neljä huonetta ja keittiö yhden huoneen toimiessa kirjastona ja postikonttorina. C. A. J. Nybergiin palaan seuraavassa luvussa. Evon metsäopiston kirjastotoimintaa ja 1800-luvun jälkipuoliskon varhaiset kollegat A. G. Blomqvistin isä oli Helsingin yliopiston oppihistorian professori ja kirjastonhoitaja Alexander Blomqvist, joka kuoli Anton Gabrielin ollessa vain 12-vuotias. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Blomqvist opiskeli ensin luonnontieteitä, mutta jätti yliopiston ja siirtyi maanmittausopintojen pariin. Tätä kautta hän kiinnostui metsänhoidon opiskelusta ja matkusti vuonna 1857 Saksaan, Tharandtin metsäopistoon. Jo ennen Evon metsäopiston virallista avaamista Blomqvist opetti siellä yksityisesti joukkoa nuoria miehiä. He olivat ensimmäiset Suomessa valmistuneet metsänhoitajat ja heihin kuului myös jo mainittu C. A. J. Nyberg. Vuonna 1897 A. G. Blomqvist sai filosofian kunniatohtorin arvon. Kuusi vuotta myöhemmin, 1903, Blomqvist vetäytyi eläkkeelle ja kuoli seuraavan vuoden keväällä. A. Benj. Helanderin Blomqvist-elämäkerrasta saamme tietää, että Evon metsäopiston uudelleen avaamista valmistellessaan, vuonna 1873, Blomqvist pyytää määrärahaa kirjallisuuden hankkimiseksi opistoon, sillä mm. tärkeimpien aikakauskirjojen saapuminen on toimintakatkoksen aikana loppunut. Helanderin mukaan kirjasto jäi varojen puutteessa vähäiseksi, mutta kun Blomqvist tarkkaan seurasi aikaansa, osasi hän Evolle hankkia ja valikoida kirjaston, jossa oli paljon arvokasta ja joka teki uusien tutkimusten seuraamisen mahdolliseksi. Vuonna 1891 Blomqvist ilmoittaa, että hän on saanut ostetuksi opistolle muutamia arvokkaita teoksia, joiden tekijöinä mainitaan Duhamel du Monceau, Hanns Carl von Carlowitz, Georg Ludwig Hartig ja Heinrich Cotta. Blomqvist kokosi opistoon vähitellen myös runsaasti luonnontieteellisiä ja teknologisia kokoelmia. C. A. J. Nyberg oli siis kuulunut Blomqvistin ensimmäisten oppilaitten joukkoon. Nämä yksityisoppilaat suorittivat tutkintonsa maanmittaushallituksessa, missä Nyberg oli aiemmin toiminut piirtäjänä. Valmistuttuaan metsänhoitajaksi hänet nimitettiin vuonna 1861 Evolle piirustuksenopettajaksi. Etenkin karttojen piirtäminen oli tärkeä taito tuleville metsänhoitajille. Nybergin tehtäviin kuului myös koulun sihteerinä ja kirjastonhoitajana toimiminen sekä postitoimiston hoito. Helanderin mukaan Nyberg oli kunnon mies, huolellinen ja ahkera. Hänen sanotaan olleen hyvä kartanpiirtäjä. Kun opetustoiminta Evolla vuonna 1874 alkoi uudelleen, Nybergin hallussa olleen viran opetusvelvollisuuteen sisältyi piirustuksen ohella maanmittausoppi, maanviljelysoppi ja myöhemmin osa ns. arvioimisoppia. Hän johti oppilaiden kesäisiä harjoitustöitä ja toimi niissä Blomqvistin apulaisena. Evon metsäopiston opettajantoimesta hän sanoutui irti vuonna Samana vuonna hänet nimitettiin rautatiehallituksen rahastonhoitajaksi. Suomen metsänhoitajien matrikkelista, joka kattaa vuodet , käy ilmi, että C. A. J. Nyberg oli syntynyt Heinolassa. Hänen vanhempansa olivat postilaitoksen konttoristi Hans Henrik Nyberg ja Maria Gustafva Molander. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Biografiakeskuksen SKS:n jäsentietokannasta Nyberg löytyy nimellä Kaarle And. Johan (Karl Anders Johan) Nyberg. Ammattina mainitaan kassööri ja myöhempinä nimikkeinä sotakamreeri, kasööri ja metsänhoitaja. Hän on liittynyt SKS:n jäseneksi vuonna 1888, jolloin hän jo oli rautatiehallituksen palveluksessa. Edellä on kerrottu kaikki käyttämissäni lähteissä esiintyneet viittaukset Nybergin kirjastonhoitajan tehtäviin, mikä on äärimmäisen vähän. Lähteitteni perusteella voidaan nimetä Viikin tiedekirjaston henkilökunnan varhaisimmiksi kollegoiksi metsänhoitajat A.G. Blomqvist ja C. A. J. Nyberg. Vuonna 1907 maamme korkein metsäopetus liitettiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston filosofisen tiede kunnan maaviljelystaloudelliseen osastoon. Opetus alkoi syksyllä 1908 Kirkkokatu 4:ssä. Evon kirjasto siirrettiin opiston muun irtaimiston kanssa samoihin tiloihin. Rehtorin kertomuksesta käy ilmi, että Metsätieteellisen laitoksen kirjastossa oli noihin aikoihin n numeroa. Evon kokoelmaan kuuluneet teokset ovat nyt Viikin tiedekirjastossa. Lähteet A. K. Cajander: Evon metsäopiston alkuajat. Teoksessa: Evon muistoja Evois minnen : 1.III III [Toimittanut: Metsämies-yhdistys] S Helsinki A. Benj. Helander: Anton Gabriel Blomqvist ja hänen aikalaisensa. Helsinki Acta forestalia Fennica Annikki Karjalainen: Metsätiedon virrat: puista metsäksi. Helsinki Matti Leikola: Kirjojen ja tutkimusten metsä : juhlanäyttely : Suomen Metsätieteellinen Seura 80 vuotta. Helsingin yliopiston metsäkirjaston julkaisuja; 3. Helsinki Luettavissa myös verkossa: SKS Biografiakeskus, SKS:n jäsentietokanta: Suomen metsänhoitajat Finlands forstmästare Julkaisija Suomen Metsänhoitajaliitto. Helsinki 1931.

14 14 Kolme kirjastoa Tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala Viikin tiedekirjaston juhlavuoden artikkelisarjan tämän osan aiheena ovat tiedekirjaston edeltäjistä Eläinlääketieteellinen kirjasto ja Biokeskuksen kirjasto. Vuonna 1995 Biokeskuksen kirjaston muodostaneista osapuolista käsittelen tässä yhteydessä Farmasian laitoksen kirjaston vaiheita. Eläinlääketieteellinen kirjasto Taistelu toimipaikasta johti tuloksiin ja Viikkiin Eläinlääketieteellisen kirjaston juuret ulottuvat vuoteen 1892, jolloin Suomen eläinlääkärit perustivat oman yhdistyksen ja sille lehden ja kirjaston. Lehden avulla vaihtoina saatiin pian hankituksi hyvä kokoelma maailman eläinlääketieteellisiä julkaisuja luvun alkuun asti eläinlääkärit suorittivat suuren osan opinnnoistaan Keski-Euroopassa ja Ruotsissa. Ensimmäiset kokonaan Suomessa koulutuksensa saaneet eläinlääkärit valmistuivat vuonna Eläinlääketieteellinen korkeakoulu perustettiin Helsinkiin vuonna Eläinlääkäriyhdistys päätti vuosikokouksessaan 1946 lahjoittaa kirjastonsa korkeakoululle, joka pystyi vasta kymmenen vuoden kuluttua, , vastaanottamaan lahjoituksen. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun kirjaston perustamisen katsotaan varsinaisesti tapahtuneen korkeakoulun perustamisvuonna Eläinlääkäriksi opiskelevien kotimaisen opinahjon alkuaikoina sen kurssikirjojen lainauksesta huolehti maatalousministeriön eläinlääkintöosaston tiloihin sijoitettu korkeakoulun kanslia. Varsinaisia asianmukaisia tiloja jouduttiin odottamaan vuoteen 1962 asti, jolloin kirjasto pääsi muuttamaan Eläinlääketieteellisen korkeakoulun instituuttirakennukseen. Korkeakoulun tilat ja alue valmistui 1960-luvun alkuvuosina Vallilaan, Hämeentie 57:ään. Useiden ja -80-luvuilla esiin nousseiden uudelleen- ja hajasijoituskaavailujen riepottelema Eläinlääketieteellinen korkeakoulu päätettiin liittää Helsingin yliopistoon vuonna Toiminta yliopiston eläinlääketieteellisenä tiedekuntana alkoi varsinaisesti syyslukukaudella Vuoden 2004 paikkeilla koko tiedekunta tiloineen, eläinsairaaloineen ja kirjastoineen muutti uusiin tiloihin Viikin kampukselle, kirjasto osaksi Viikin tiedekirjastoa Infokeskus Koronaan. Uusi Etelä-Hermannin asuinalue on noussut mm. maamme ainoan eläinlääketieteellisen tiedekunnan toimipaikan ja tulevien eläinlääkäreiden potilaskunnan purettujen hoitopaikkojen sijoille. Mutta takaisin kirjaston historiaan. Ennen vuoden 1962 muuttoa korkeakoulun tiloihin kirjasto ehti toimia myös sijoitettuna Valtion eläinlääketieteelliseen laitokseen (VELL), jossa tilat olivat ahtaat. Suuri osa kirjakokoelmasta oli varastoituna mm. ullakolle ja kellariin. Uutuushankinnat oli sijoitettava laitosten kokoelmiin. Korkeakoulun tiloissa kirjaston kehitys pääsi vauhtiin. Se sai ensimmäisen sille nimetyn kirjastonhoitajan. Edessä oli valtava työ eri paikoissa sijainneen niteen kokoelman yhdistämiseksi, järjestämiseksi, luetteloimiseksi ja luokittamiseksi. Hämeentiellä sijainneen korkeakoulun kirjastotiloissa oli aluksi 21-paikkainen lukusali, kirjavarasto kahdessa kerroksessa ja kirjastonhoitajan huone. Ajan myötä tilan tarpeen kasvaessa kirjasto sai käyttöönsä lisää varastotilaa ja työtiloja, mutta kokoelmajärjestelyjä oli tehtävä jatkuvasti mm. siirtoina etävarastoon ja jossain määrin myös luovutuksina Kuopion Varastokirjastoon. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun kirjaston palvelut olivat kaikkien alan tiedon tarvitsijoiden saatavilla. Luonnollisesti oman korkeakoulun opiskelijat, opettajat ja tutkijat käyttivät sitä eniten. Korkeakoulun liittäminen Helsingin yliopiston eläinlääketieteelliseksi tiedekunnaksi oli asiakkaiden kannalta hedelmällistä. Juuri 1990-luvun puolivälissä tietotekninen kehitys nopeutui ja kirjastojen verkottuminen laajeni. Eräs kirjaston tärkeä asiakasryhmä kautta vuosien on ollut Suomen eläinlääkärikunta. Sen palveluja monipuolistettiin ja kehitettiin jatkuvasti eläinlääketieteellisen tiedekunnan eläinlääkäreille suuntaaman erikoistumis- ja täydennyskoulutuksen osana luvun loppuvuosina kirjasto keskittyi perinteisten palvelujen ohella mm. verkkoaineistojen saatavuuden parantamiseen ja lisäämiseen sekä informaatiolukutaidon integroimiseen perusopetukseen. Eläinlääketieteellisen kirjaston kansainvälinen yhteistyö on ollut tiivistä, sillä Suomen ainoana alansa kirjastona vuorovaikutus pohjoismaisten, muiden eurooppalaisten, pohjoisamerikkalaisten ym. maiden eläinlääketieteellisten kirjastojen kanssa on ollut tärkeää henkilökunnan ammatillisen kehityksen ja ajan tasalla pysymisen kannalta. Vuoden 2004 ensimmäisenä päivänä Eläinlääketieteellinen kirjasto muuttui osaksi Viikin tiedekirjastoa. Toukokuun lopussa toiminta Hämeentien tiloissa päättyi. Henkilökunta ja kokoelmat muuttivat Viikkiin kesällä Tiedekirjaston UDK:n mukaisesti järjestettyyn kirjakokoelmaan tuli aivan uusi aihealue. Kausijulkaisut sijoitettiin nimekkeiden mukaan aakkostettuun kirjaston kaikkien

15 Viikin tiedekirjaston 15 tieteenalojen lehtien ja sarjojen kokoelmaan. Eläinlääketieteen aineistoja on myös tiedekunnan kahdessa oppimiskeskuksessa, Clinicumissa ja Veterinariumissa. Farmasian laitoksen kirjasto Tietoaineistojen hankintaihme Ennen Viikkiin muuttoaan Farmasian laitoksen kirjasto toimi Helsingin keskustassa Fabianinkatu 24:ssä. Vuoden 1981 kesäkuussa se oli muuttanut entisistä, Farmasian laitoksen yhteydessä sijainneista ahtaista n. 70 m 2 :n tiloista vanhan hammasklinikan rakennukseen kadun toiselle puolelle. Kokoelmat sijoitettiin pois muuttaneen klinikan viidenteen kerrokseen, tyhjilleen jääneeseen hammaslääkäriopiskelijoiden poraussaliin. Farmasian laitoksen kirjaston historia alkaa vuodesta 1897, jolloin Helsingin yliopistoon perustettiin erityinen farmaseuttinen oppilaitos ja sille kirjasto. Kirjastoa hoitivat pitkään assistentit ja esimiehetkin oman toimensa ohella. Vuonna 1956 sille saatiin sivutoiminen kirjastonhoitaja. Yhdeksän vuotta myöhemmin kirjastonhoitajan toimi vakinaistettiin luvulla perustettiin kaksi kirjastoapulaisen virkaa luvun alkupuolelle asti kirjaston määrärahat olivat pienet. Kirjaston kokoelmien kehittymisen mahdollistanut lisärahoitus ajoittuu vuoteen Uuden opetussuunnitelman toteuttamiseksi kirjallisuuden hankinta oli välttämätöntä. Samaan aikaan käynnistynyt tieteellinen jatko koulutus asetti myös vaatimuksia kirjaston kehittämiselle luvun vuosittainen kartunta oli nimekettä, kausijulkaisuja kirjastoon tilattiin toista sataa. Farmasiatieteiden kirjallisuutta oli pääasiassa vain Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin kirjastoissa ja kaukopalvelulle olisi ollut kysyntää, mutta siihen ei ollut mahdollisuuksia. Määrärahojen lisäännyttyä aineistoja pystyttiin hankkimaan enemmän ja kokoelmat alkoivat karttua myös lahjoitusten avulla. Lahjoituksia saatiin lääketeollisuudelta, alan yhdistyksiltä ja laitoksen henkilökunnalta. Yliopiston farmasiakunta tuki kirjastoa hankkimalla laitoksen ehdottamia hakuteoksia. Kirjasto on saanut aineistoa myös sijoituksina. Vuodesta 1956 alkaen Suomen farmaseuttinen yhdistys sijoitti julkaisustaan Acta Pharmaceutica Fennica vastineeksi saamansa vaihtolehdet ensisijaisesti Farmasian laitoksen kirjastoon. Vuonna 1982 vaihtolehtiä tuli 33 nimekettä, kuusi vuotta aikaisemmin lukumäärä oli 14. Mainitulta yhdistykseltä kirjasto sai runsaasti myös arvostelukappaleita teoksista, joita sen lehdessä oli arvioitu. Vuonna 1986 kokoelmia oli 600 hyllymetriä, vuosittaisen kartunnan ollessa n. 20 hyllymetriä. Saapuvia kausijulkaisunimekkeitä oli 253. Suurin osa kokoelmista oli kausijulkaisuja, jotka kirjasto oli vuosien aikana pyrkinyt tilaamaan keskeytyksettä määrärahojen riittävyysongelmista huolimatta. Luonnontieteellisellä alalla kausijulkaisut olivat ja ovat keskeisintä myös kalleinta aineistoa. Vuonna 1984 kausijulkaisujen osuus Farmasian laitoksen kirjamäärärahasta on ollut 85 %. Tuona vuonna kirjoja oli Kuva: Liisa Siipilehto

16 16 pystytty ostamaan vain 55 kpl. Keskeiset farmakopeat ja käsi kirjat oli saatu pidetyksi ajan tasalla, mutta tärkeitäkin kirjasarjoja oli jouduttu lopettamaan. Kirjasto palveli ensisijaisesti Helsingin yliopiston farmasian alan opiskelijoita ja opettajia. Sen palvelumuotoihin kuului jo 1980-luvulla opiskelijoiden kirjaston käytön opetus, opettajien lehtikierto ja kaukopalvelu. Myös pienimuotoista tietopalvelua on ollut resurssien sallimissa rajoissa. Kurssikirjat olivat lainattavissa opiskelijakirjastosta. Tietotekniikan hahmottuvat käyttömahdollisuudet kirjastotyössä ja asiakaspalveluissa inspiroivat tulevaisuudennäkymiä 1980-luvulla. Yhdentymiseen ja verkottumiseen tähtäävä kehitys näytti lupaavasti laajentavan yhteyksiä niin Farmasian laitoksen kirjastolle kuin Eläinlääketieteelliselle kirjastollekin. Koko Farmasian laitos muutti keskustan Seepra-korttelista Viikkiin vuonna Kansalliskirjasto, silloinen Helsingin yliopiston kirjasto, sai välittömässä yhteydessään sijainneen rakennuksen käyttöönsä. Farmasian laitoksen kirjastosta tuli Viikissä osa Biokeskuksen kirjastoa. Biokeskuksen kirjasto Ja taas pakattiin! Neljä vuotta kirjastopalvelua ja uudelleenjärjestelyjä Biokeskuksen kirjasto muodostui ja sen toiminta alkoi muuttojen ja kokoelmajärjestelyjen myötä. Eri puolilta Helsinkiä muuttaneet kahdeksan kirjastoa asettuivat Viikin uuteen Biokeskukseen, jossa ne käynnistivät yhdessä palvelutoimintansa vuonna Tällöin syntyi hallinnollinen kokonaisuus nimeltä Biokeskuksen kirjasto, jonka tilat ihastuttivat valoisuudellaan ja hyvin suunnitelluilla työhuoneillaan. Kirjasto koostui kolmesta kokonaisuudesta: biotieteiden ja farmasian kokoelmista sekä biokemian kokoelmista. Biotieteiden ja farmasian kokoelmat sijaitsivat Biokeskus 1 A:ssa ja ne olivat virka-aikana kaikkien käytettävissä. Tutkijoilla oli pääsy kirjastoon virka-ajan ulkopuolellakin mikäli kulkuoikeus Flexim-avaimella oli myönnetty. Biotieteiden kokoelma koostui yhdistetyistä perinnöllisyystieteen, kasvifysiologian, yleisen mikrobiologian, soveltavan mikro biologian, biotekniikan ja elektronimikroskopian kokoelmista. Biokemian kokoelmien sijaintipaikka puolestaan oli Biokemian laitoksen yhteydessä Biokeskus 1 B:ssä. Kirjastossa työskenteli kolme kirjastonhoitajaa, kirjastosihteeri ja osa-aikainen toimistosihteeri. Palvelu oli monipuolista ja sitä pyrittiin järjestämään tasapuolisesti eri yksiköiden tutkijoille ja opiskelijoille. Neuvonta- ja tietopalvelun rinnalla etenkin kaukopalvelua käytettiin paljon. Farmasian kokoelmat olivat kysyttyjä, koska ne olivat Suomessa alansa laajimmat. Kirjasto tarjosi asiakkailleen myös tiedonhaun opetusta, mm. yhteistyössä Maatalous-, Metsä- ja Luonnontieteiden kirjaston kanssa. Tutkijanhuoneita oli tarjolla kuusi, joissa oli yhteensä 14 työskentelypaikkaa. Lukusalitilaa Biokeskus 1 A:ssa oli 24 paikkaa ja Biokeskus 1 B:ssä 12 paikkaa. Rehtorin päätös vuodelta 1997 velvoitti Biokeskuksen kirjaston henkilökunnan valmistautumaan muuttoon, nyt osaksi jälleen isompaa yksikköä, suunnitteilla ollutta Viikin tiedekirjastoa. Sen perustaminen ja tilojen valmistuminen uuteen Infokeskus Koronaan tapahtui syksyllä 1999, vastapäätä Biokeskus 1 -rakennusta. Muuttoa edelsivät laajat aineistojen karsinnat. Ne oli saatava yhteensopiviksi muiden Infokeskukseen muuttavien kirjastojen aineistojen kanssa. Kaikki kirjat oli kyllä luetteloitu, mutta ainoastaan farmasian alan kirjat UDKluokituksen mukaisesti. Se oli valittu tulevan tiedekirjaston kokoelmajärjestyksen pohjaksi. Kirjojen luokitusjärjestelmien muutostöitä ja kausijulkaisujen uudelleenjärjestelyä tietokantatöineen riitti. Biokeskuksen kirjaston kausijulkaisukokoelmien vanhan osan vaiheista kerrottakoon vielä, että ne jouduttiin siirtämään Viikistä väliaikaisesti Vallilaan Teollisuuskadulle. Tämä kokoelmien osa yhdistettiin vielä tuolloin Teollisuuskadulla toimineen Luonnontieteiden kirjaston lehtikokoelmiin. Tämä T-kokoelmaksi kutsuttu osuus oli päätetty sijoittaa tulevan tiedekirjaston Viikin kampuksen etävarastoon, mutta Biokeskuksen kirjaston muuton aikana Maatalouskirjastolle kuulunut kokoelmatila odotti vielä korjausta. Biokeskuksen kirjaston vaiheet julkaisemattomaan kirjoitukseen koonnut biokemian kirjastonhoitaja Else Lindholm lopettaa kaksisivuisen esityksensä näin: Ja taas pakattiin! -Heinäkuussa 1999 tavarat ja aineistot siirrettiin Tiedekirjastoon ja Biokeskuksen kirjastoa ei enää ollut olemassa. Virat siirtyivät vuoden 2000 alussa. Lähteet: Raisa Iivonen ja Sinikka Suckcharoen: Sata vuotta eläinlääketieteellistä kirjastotoimintaa. Suomen eläinlääkärilehti 1992, 98, 9. Kansalliskirjaston vaiheita Kansalliskirjaston sivuilla: historia.html Anu Lahtinen ja Touko Issakainen: Fiat lege artis. Sata vuotta opetusta Helsingin yliopiston farmasian laitoksessa. [Helsinki], Suomen farmaseuttinen yhdistys, 1997, s Else Lindholm: Biokeskuksen kirjasto Julkaisematon. 2 sivua. Päivätty Marja Moisio: Viikin tiedekirjaston Hämeentien toimipiste (ent. Eläinlääketieteellinen kirjasto) muuttaa osaksi Viikin tiedekirjastoa kesäkuussa Helsingin yliopiston kirjastojen verkko lehti Verkkari 4/04. Uutiset. kirjastot/verkkari/2004/uutiset/v_04a.html. Teodora Oker-Blom: Eläinlääketieteellisen kirjaston liittyminen Viikin tiedekirjastoon. Helsingin yliopiston kirjastojen verkkolehti Verkkari 4/04 verkkari /2004/04/ek_muutto.html. Maarit Puttonen: Opit koetuksella. Saaren klinikan edustalla pirteänpunaisen Ladan rekisterikilpi henkii historiaa: EKK-10. Yliopistolainen 9/97 Seija Tikkanen: Helsingin yliopiston Farmasian laitoksen kirjasto. Suomen apteekkarilehti 1986, 75, 4.

17 Viikin tiedekirjaston 17 Kirjastosisarukset Alma Materin hoivissa Tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala Viikin tiedekirjaston juhlavuoden artikkelisarjan tämän osan aiheena ovat tiedekirjaston edeltäjistä Maatalouskirjasto ja Metsäkirjasto. Maatalouskirjasto perustettiin vuonna Kuten Metsäkirjaston, myös Maatalouskirjaston perustamiseen ja sijaintiin liittyneet vaiheet ovat oleellinen osa Suomen korkeimman metsä- ja maatalousopetuksen historiaa. Maamme ensimmäinen maanviljelysopisto perustettiin Lounais-Hämeeseen, Tammelan Mustialaan vuonna Vuonna 1858 tehtiin päätös agronomien koulutuksen aloittamisesta siellä. Metsänhoitajien koulutuspaikan sijaintina tuli olemaan niin ikään Häme, Lammin pitäjän erämaissa toimintansa vuonna 1862 virallisesti aloittanut Evon metsäopisto. Suomen elinkeinoelämän ja hallinnon kehittyessä 1800-luvulla käytännön alat, kuten maa- ja metsätalous tarvitsivat ammattitaitoista väkeä, mikä merkitsi uusien professioiden kehittymistä opintoineen ja tutkintoineen. Suomessa agronomien ja metsänhoitajien koulutus alkoi ja -60-luvuilla. Vuonna 1908 nämä koulutusalat siirtyivät yliopistoon, sillä erinäisten vaiheiden jälkeen Helsingin yliopistoon oli vuosina muodostunut maanviljelys-taloudellinen tiedekuntaosasto. Jo vuonna 1902 dosentti Hannes Gebhard oli esittänyt maatalousopetuksen keskuskirjaston perustamista ja samaa ehdotettiin muutamia kertoja 1920-luvulla. Vuonna 1929 Maataloudellista keskuskirjastoa alettiin muodostaa markan määrärahan turvin. Eri laitosten käsikirjastoja, niiden aineistoja ja kalustusta yhdistettiin ja kirjallisuutta kerättiin lisäksi ulkopuolisilta yhteisöiltä. Maatalouskirjaston sijaintipaikaksi tuli entinen luentosali Hallituskatu 3:ssa maatalouskemian laitoksen yhteydessä. Jo vuonna 1862 alkunsa saanut Metsäkirjasto oli siirtynyt Evolta metsäopetuksen mukana Helsinkiin, Kirkkokatu 4:ään. Maatalouskirjasto pääsi muuttamaan vuonna 1939, Metsätalon valmistuttua, aiempaa suurempiin tiloihin, kun maanviljelystaloudellinen laitos siirtyi pois Hallituskatu 3:n ylimmästä kerroksesta. Metsäkirjasto puolestaan muutti keväällä 1939 Metsätaloon, Unioninkatu 40:een, jossa sille oli varattu 1200 neliömetrin tilat. Maatalouskirjaston 50-vuotisjulkaisussa ilmestyneessä professori K.U. Pihkalan kirjaston vaiheita sen perustamisesta 1970-luvulle asti esittelevästä artikkelista käy ilmi, kuinka kirjasto joutui kärsimään puutteellisista ja huonokuntoisista tiloista pitkään. Vuonna 1949 oli tehty päätös yliopiston maatalouslaitosten siirtämisestä Viikkiin ja joi tain laitoksia valmistui jo 1950-luvulla. Kuitenkin vasta vuonna 1965 Maatalouskirjasto voitiin siirtää keskustasta, Hallituskadulta, Viikin ns. A-talon väliaikaisiin tiloihin Lato kartanonkaari 9:ään. Kirjastosiiven rakentaminen alkoi seuraavana vuonna. Uudet, väljät ja ajanmukaiset tilat olivat valmiina syksyllä 1967, jolloin muutto niihin voitiin aloittaa, kirjoittaa Pihkala (s. 6). Vuonna 1972 valtioneuvoston päätöksellä muodostetussa kymmenen valtakunnallisen keskuskirjaston järjestelmässä Maatalouskirjasto oli maatalous-, elintarvike-, ravitsemus-, ympäristö- ja kotitalousalojen keskuskirjasto ja Metsäkirjasto metsä- ja puualan keskuskirjasto. Yliopiston alkaessa 1990-luvulla keskittää toimintaansa neljälle kampukselle metsätieteellinen tiedekunta ja sen kirjasto saivat tietää tulevaisuutensa olevan Viikissä. Metsä- ja Maatalouskirjasto yhdistettiin osaksi vuonna 1999 perustettua Viikin tiedekirjastoa. Ne muuttivat samana vuonna valmistuneisiin tiloihin Viikin Infokeskus Koronaan, osoitteeseen Viikinkaari 11 yhdessä kahden muun kirjaston, Luonnontieteiden kirjaston ja Biokeskuksen kirjaston kanssa. Viides Viikin tiedekirjastoon yhdistetty yksikkö oli Eläin lääketieteellinen kirjasto, joka muutti tiedekirjaston tiloihin vuonna Latokartanonkaari 9:ää, ns. A-taloa idästä päin esittävä kuva esitteestä Helsingin yliopisto, Viikin maataloustieteelliset laitokset 1971.

18 18 Maatalouskirjaston 1980-luvulta lähtien kehitettyjä vahvoja osaamisalueita ovat olleet Matri-sidosryhmäyhteistyö, sanastotyö ja omiin aihealueisiin liittyvän viitetietokannan, nykyään eviikki, kehittäminen ja ylläpito. Viikin tiedekirjastossa on jatkettu kaikkia näitä toimintoja. Maatalouskirjasto aloitti vuonna 1976 suomalaisen maatalousalojen tiedon toimittamisen keskitetysti YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n AGRIS-tietojärjestelmään. Viikin tiedekirjasto hoitaa tehtävää edelleen. Se on myös FAO:n julkaisujen tallekirjasto. Lähteet: Halonen, Tero: Maasta ja puusta pidemmälle. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan historia. Osa 1: Hyödyn aikakaudesta vuoteen Helsinki, Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Myllys, Heli: Kirjaston perustehtävät puntarissa. Viikin tiedekirjaston vuosikatsaus 2008, s Pihkala, K.U.: Maatalouskirjaston vaiheita 1970-luvulle. Julkaisussa: Helsingin yliopiston maatalouskirjasto Historiaa ja nykypäivää. Toim. Annikki Kaivosoja, Eero Ignatius. Helsingin yliopiston maatalouskirjaston julkaisuja 1, 1980; s Luomutiedon lähteillä Maatalouskirjasto ( ) innosti luonnonmukaisen viljelyn pioneereja jo 40 vuotta sitten. Maatalouskirjastossa vuosina kirjastoamanuenssina työskennellyt Anja Alanko kertoi tätä artikkeliani varten työuraansa liittyviä muistoja 1960, -70 ja -80 -luvuilta. Hän kuvaili, kuinka kirjaston monipuoliset aineistot, työyhteisö ja etenkin nuoret, vaihtoehtoisista viljelytavoista kiinnostuneet opiskelija-asiakkaat yhdessä aiheesta innostuneiden kirjaston työntekijöiden kanssa synnyttivät ilmapiirin, jonka vaikutukset ovat olleet kauaskantoiset luvun alussa luonnonmukainen viljely ja maatalouden vaihtoehtoiset menetelmät olivat Suomessa jotain aivan uutta ja yliopistolla niihin suhtauduttiin kriittisesti. Anja Alanko painotti kaikkien osatekijöiden suopeutta yhteistyölle, jonka ilmentymiä olivat mm. vaihtoehtoisen viljelyn opintopiiri ja julkaisun yhteinen tuottaminen samasta aiheesta. Opintopiirissä mukana olleista tunnetuimpia nimiä on varmaankin nykyinen EU-parlamentaarikko Heidi Hautala. Muita Alangon mainitsemia toimintaan osallistuneita olivat esimerkiksi nykyään FAO:ssa ilmastontutki Kuva: Liisa Siipilehto

19 Viikin tiedekirjaston 19 jana työskentelevä MMT Marja-Liisa Tapio-Biström, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin palveluksessa oleva luomuviljelyn asiantuntija, erikoissuunnittelija Jukka Rajala, Organic Food Finland luomuvientirenkaan vetäjänä toimiva Erkki Pöytäniemi sekä Frantsilan Luomuyrttitilan lähes 30 vuotta sitten puolisonsa kanssa perustanut Virpi Raipala-Cormier. Viikissä virinneeseen luomutoimintaan tuli mukaan henkilöitä yliopiston ulkopuoleltakin. Heistä mainittakoon luonnonmukaisen viljelyn ja puutarhanhoidon tutkijana ja edistäjänä monen muun asian ohella tunnettu Toivo Rauta vaara. Viikissä luennoitiin Suomen maatalouden tulevaisuudesta ja julkaistiin aiheesta monisteita. Vuonna 1981 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan luonnonmukaisesta viljelystä kiinnostuneet henkilöt perustivat Elävä maa ry:n. Erikoisluetteloita ja etäispalvelua Anja Alanko kertoi kirjastossa tehdystä työstä eri aihealueiden aineistojen erikoisluetteloiden laatimiseksi ja niiden lähettämiseksi eteenpäin viljelijöille ja esimerkiksi maatalousneuvojille ja -opettajille maan eri puolille. Erikoisluetteloita tehtiin tietenkin myös vaihtoehtoisesta viljelystä. Julkaisuun Helsingin yliopiston maatalouskirjasto , historiaa ja nykypäivää, sisältyy MMT Elsi Ettalan (Maatalouden tutkimuskeskus, Pohjois-Savon koeasema, Maaninka) kirjoittama artikkeli Maatalouskirjasto etäiskäyttäjän kannalta. Siinä hän toteaa: Maatalouskirjaston etäispalvelu on toki arvokasta muillekin kuin tutkimusväelle. Maatalousneuvonta ja -opetus samoin kuin yksityiset viljelijät tarvitsevat uusinta tietoa ja voivat sitä maatalouskirjastosta saada. Maatalouskirjaston etäispalvelu onkin ollut omalta osaltaan edesauttamassa maatalouden kehitystä. (s ) Mainittuun julkaisuun Anja Alanko on kirjoittanut Maatalouskirjaston kaukopalvelusta. Siinähän paikallisista aineistoista etäällä oleva asiakas asioi oman työ- tai asuinpaikkansa kirjaston kanssa. Se toteuttaa toimeksiannot ja välittää tarvitut tietoaineistot muista kirjastoista, joten kyseessä ei ole täysin sama asia kuin etäispalvelussa. Alangon mukaan kaukolainoja on lähetetty yksityishenkilöille suoraankin ja näin myös maaseudulla asuvien viljelijöiden palveleminen sujuu joustavalla tavalla. Hän kertoo keskuskirjastotehtävien myötä laajentuneesta kaukopalvelutoiminnasta, jota on entisestään lisännyt tietokonepohjaisen informaatiopalvelun käyttöönotto. Kirjaston kokoelmat ovat olleet erittäin kattavat, sillä maatalouskirjasto toimii myös kaukolainoja tilaavana kirjastona, mutta omien tilausten määrä on vaatimaton verrattuna siihen määrään, mitä kirjastolta tilataan. Alangon artikkelista saamme tietää, että kaukopalvelun työvälineinä on käytetty mm. kaukokirjoitinta ja tilausten paikantamiseen pohjoismaisten maatalouskirjastojen List Agr -yhteisluetteloa. Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautuvaa yhteistyötä on tehty maatalouskirjastojen kansainväli sen yhdistyksen perustamassa AGLINET (Agricultural Libraries Network) -verkostossa, jonka tarkoitukseksi Alanko mainitsee maailman maatalouskirjastojen yhteistyön ja erityisesti kaukolainojen välitystoiminnan parantamisen. Alanko huomauttaa, että Maatalouskirjaston käsittelemien tilausmäärien koko ajan lisääntyessä kansainvälisen kaukopalvelun kehittämistä on hidastanut maatalouskirjaston liian vähäinen kaukopalveluhenkilökunta. (s ) On kiinnostavaa huomata, miten tehokkaasti Maatalouskirjasto alojensa keskuskirjastona on palvellut pääkaupunkiseudun ulkopuolisia tiedon tarvitsijoita aikana, jolloin kirjastojen tietotekniikka otti vasta ensimmäisiä askeliaan. Elsi Ettala, jonka mukaan etäispalvelu toimii niin moitteettomasti, että ainoaksi ongelmaksi tavallisesti jää se, mistä tietää, mitä tilaisi, kirjoittaa kokemaansa pulmaan liittyen: [Erikoisluetteloiden laatimisen lisäksi] - on maatalouskirjasto kokeillut tietokonehakusysteemiä. Olen kokeillut sitä ja vaikeudeksi olen kokenut oikeiden hakusanojen löytämisen, jotta rajaus sattuisi kyseisen ongelman ytimeen. Ilmeisesti siinä päästään hyviin tuloksiin käyttötottumuksen lisääntyessä. (s. 31)

20 20 Lähikäyttäjän puheenvuoro Anja Alankoa haastatellessani kävi ilmi, että Maatalouskirjastoon hankittiin luonnonmukaista viljelyä käsittelevää aineistoa monipuolisesti, kirjoja ja lehtiä. Jo luvulla Maatalouskirjastoon tulleita kausijulkaisuja olivat mm. tanskalainen Tidsskrift for biodynamisk jordbrug, saksalainen Lebendige Erde, amerikkalainen Bio-dynamics ja suomalainen Demeter. Esimerkkeinä yli 30 vuotta sitten ilmestyneistä, Maatalouskirjaston kokoelmiin kuuluneista vaihtoehtoisia viljelymenetelmiä käsitelleistä kirjoista mainittakoon muutamia: Alwin Seifert: Gärtnern ohne gift (München, 1967), M. Müller: Praktische Anleitung zum organisch-biologischen Gartenbau (Grosshöchstetten, 1970), Catharine Osgood Foster: The organic gardener (New York, 1972), Henning E. Segerros: Giftfria grönsaker (Stockholm, 1973), ja Kjell Arman: Biodynaaminen viljely (Helsinki, 1973). Edellä mainitsemaani Maatalouskirjaston 50-vuotispäivän kunniaksi koottuun julkaisuun sisältyy puutarhatieteen vt. professorin Erkki Kaukovirran artikkeli Maatalouskirjasto ja lähikäyttäjä. Siitä saamme käsityksen siitä, miten Maatalouskirjasto toi uuden aineistonsa esille ja käyttäjien ulottuville puuttumatta nyt siihen, mistä kirjaston aihe alueesta on kyse. Kaukovirran mukaan kirjastossa käyvällä tutkijalla on päällimmäisenä mielessä uusimman tiedon etsintä ja saaminen. Hän tarkastelee kirjoituksessaan Maatalouskirjaston palveluja tästä näkökulmasta ja mainitsee kokoelmista tärkeimpinä uuden tiedon lähteinä aikakaus- ja bibliografiset julkaisut. Hän toteaa kuitenkin usein turvautuvansa myös kaukopalvelun apuun, jolle hän antaa tunnustusta nopeudesta. Mutta: Lähikäyttäjän harras toivomus on, että maatalouskirjasto saisi nykyistä enemmän määrärahoja aikakausjulkaisujen hankkimiseen. Sama tietysti koskee myös kirjakokoelmien uushankintoja, joskaan niillä ei käsittääkseni uusimman tiedon välittäjänä ole samaa asemaa kuin aikakausjulkaisuilla. (s. 25) Kaukovirta on havainnut kirjaston aikakaus- ja bibliografisten julkaisujen kokoelmien lukutilojen olevan usein täynnä. Tilannetta helpottaa kuitenkin kirjaston joustava jäljennepalvelu. Kirjasto toimittaa tilausten mukaan kiertoon kopioita kirjastoon tulevien lehtien sisällysluetteloista, joista voi oman työpöytänsä ääressä valita tarvitsemansa materiaalin, vaikka sisällysluetteloiden kopioiden kierto on vain kalpea korvike menneinä vuosina käytössä olleelle julkaisujen kierrolle. Kaukovirta myöntää aikakauslehtikierron loppumisen jälkeen kirjallisuuden seuraamisessaan tapahtuneen löystymistä, mutta toteaa kuitenkin, että uudemmat palvelumuodot täyttävät tehtävänsä yhtä hyvin kuin entisetkin. Nyt tarvitaan käyttäjältä vain enemmän aktiivisuutta kuin ennen. Uusimman tiedon löytäminen mahdollistuu myös kirjaston laatimien uutuusluetteloiden avulla. Jo ennen niiden ilmestymistä uutuudet tulevat esille lainaustoimistoon. Kaukovirta kirjoittaa: - lähikäyttäjänä arvostan kyseistä palvelumuotoa erittäin suuresti. Usein olen esillepantujen uutuushankintojen joukosta löytänyt avun hyvinkin ajankohtaiseen lähdeaineiston tarpeeseen. Täytyy olla todella tulenpalava kiire, jotta kulkisin uutuuksia esittelevien vaunujen ohitse pysähtymättä. Kirjaston lähikäyttäjänä Kaukovirta kertoo olleensa noin 20 vuotta, jona aikana kontaktit kirjastoon ovat olleet helppoja. Siihen on vaikuttanut maatalouskirjaston kutsuvan avulias ja palveluhaluinen ilmapiiri, jonka se on pystynyt säilyttämään keskuskirjaston ja julkisen erikoiskirjaston asemastaan huolimatta. (s ) Lopuksi Nykyään luomu ja kestävä kehitys ovat tuttuja ja tunnustettuja asioita, joista on paljon tietoa ja tutkimuksia saatavilla. Lähes neljässäkymmenessä vuodessa ne ovat lyöneet itsensä läpi ja luultavasti kiinnostus vain lisääntyy ilmastonmuutoksen uhan alla. On vaikea nähdä, miten aikojen kuluessa tiedon polut risteilevät, haarautuvat, sammuvat tai levenevät jopa valtateiksi. Joskus ja jossain saa alkunsa täysin uusi polku. Emme näe ennalta, miten vuorovaikutusten verkot kutoutuvat vaikuttaen toinen toisiinsa ja ympäristöönsä. Kirjaston tulee luonnollisesti olla puolueeton tiedon hankkija ja käyttöön asettaja. Toisaalta kirjastohenkilökunnan oma tiedonjano ja kiinnostus ympäröivään yhteiskuntaan sekä antaumuksella tehty työ motivoivat yhteistyöhön asiakkaiden kanssa, tukevat verkostoitumista, kuten nykyään sanotaan. Tavoitteenani oli Viikin tiedekirjaston juhlavuoden 2009 viidennessä artikkelissa kuvata Maatalouskirjaston toimintaa jonkin sen aihealueen kautta. Osittain sattumalta sain Anja Alangon yhteystiedot. Hänen välityksellään avautui mielenkiintoinen näkymä erään tiedonalan kasvuun, kehitykseen ja laajenemiseen, jossa kirjasto tärkeänä osatekijänä oli monella tavalla mukana. Lähteet: Anja Alangon haastattelu Eeva-Liisa Viitala Seuraavat artikkelit julkaisussa Helsingin yliopiston maatalouskirjasto Historiaa ja nykypäivää. Toim. Annikki Kaivosoja, Eero Ignatius. Helsingin yliopiston maatalouskirjaston julkaisuja 1, 1980: Alanko, Anja: Kaukopalvelu s Ettala, Elsi: Maatalouskirjasto etäiskäyttäjän kannalta s Kaukovirta, Erkki: Maatalouskirjasto ja lähikäyttäjä s

21 Viikin tiedekirjaston 21 Muurahaiskorennon mukana Luonnontieteiden kirjaston vaiheita seuraamassa Tietoasiantuntija Eeva-Liisa Viitala Kirjoitussarjan viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tutustutaan Luonnontieteiden kirjaston taustaan. Kirjoittajan avuksi tuli inspiroiva luonnonhenki sudenkorentoa muistuttavan Muurahaiskorennon hahmossa. Se johdattamana seuraamme nyt eräiden luonnontieteellisten tietoaineistokokoelmien historiaa sadan vuoden ajalta. Muurahaiskorentokeiju haluaa muistuttaa meitä ihmisiä luonnon kauneudesta, sen ihmeistä, hetkellisyydestä ja vapaudesta lentää kevyesti, tietämisen painoa vailla. Ihan oikeastikin elän täällä Suomessa! Latinaksi nimeni on Myrmeleon formicarius. Ulkonäöltäni muistutan pientä sudenkorentoa. Toisin kuin sudenkorennoilla, minulla on pitkät, kärjistään kaartuvat tuntosarvet. Olen 4 8 cm pitkä ja ravintonani on kukkien siitepöly. Toukkana minulla on jännittävä nimi Muurahaisleijona. Saalistan hiekkarannoilla muurahaisia kuin ovela peto. Kaivan kuoppia, joihin muurahaiset jäävät ansaan ja syön ne. Muodonmuutoksessa jätän taakseni toukkaelämän ja minusta kehkeytyy lentävä kaunotar. Olen kiehtova olento useiden maiden kansanperinteessä, ehkä jo toukkavaiheen elintavasta kertovan erikoisen nimeni ja kaksoisluonteeni takia. Kuulun verkkosiipisiin eli Neuroptera-nimiseen hyönteislahkoon. Eläintieteen professori, hyönteistutkija O.M. Reuter julkaisi meistä tutkimuksen vuonna Sen nimi on Neuroptera Fennica, förteckning och beskrifning öfver Finlands neuropterer. Se on julkaistu sarjan Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica osassa IX, numerona 8. Professori Reuter kirjoittaa lisää meistä verkkosiipisistä vuonna 1895 julkaisusarjan Meddelanden af Societas pro Fauna et Flora Fennica 21. vihkossa. Kahdentoista vuoden kuluttua hän mm. kertoo tämän sarjan 33. vihkossa, että meitä suomalaisia Neuroptera-lajeja on 42. Vuosien mittaan tiedot minusta ja sukulaisistani karttuvat karttumistaan ja luonnon valtavaa monimuotoisuutta luokitellaan, määritellään ja nimetään. Tiedemiehet alkoivat perustaa tieteellisiä seuroja jo 1600-luvulla. Suomessa niiden toiminta varsinaisesti käynnistyi 1800-luvun alkukymmenillä. Seurat alkoivat julkaista tieteellisiä julkaisusarjoja ja lehtiä, joiden avulla uusinta tietoa levitettiin. Syntyi kansainvälistä toimintaa, jonka piirissä julkaisuja vaihdettiin seurojen kesken ja näin ne saivat lukijoita ympäri maailman. Suomen vanhin yhä toimiva tieteellinen seura on Societas pro Fauna et Flora Fennica, joka on perustettu Turussa vuonna Tieteellisten seurain kirjasto perustetaan vuonna Pöllölän aika 1890-luvulla valtiopäiville jätettiin kahteen kertaan aloitteet tieteellisten seurojen yhteisen talon rakentamisesta. Vuonna 1896 Suomen Tiedeseuran uhkana oli häätö Helsingin kaupungin kansankirjaston talosta Rikhardinkadulta, josta kaupunki oli vuokrannut tilaa seuran käyttöön. Tiedeseuran tekemän rakennusmääräraha-anomuksen jälkeen senaatti asetti tieteellisten seurojen edustajista kootun valtuuskunnan valmistelemaan asiaa. Valtuuskunta sai mietintönsä valmiiksi huhtikuussa Siinä ehdotettiin, että pääkaupungissa toimiville tieteellisille seuroille rakennettaisiin talo julkisin varoin. Ehdotettiin myös, että seurojen yhteisten asioiden hoitamiseen asetettaisiin seurojen edustajista koottu valtuuskunta, Suomen tieteellisten seurojen delegationi. Sisko Hyvämäki, joka on kirjoittanut Tieteellisen seurain kirjaston historiasta toteaakin, että mietinnössä ovat mielenkiintoisella tavalla näkyvissä ne periaatteet,

22 22 jotka ohjasivat Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja sen alaisen kirjaston toimintaa myöhempinä vuosina. Seuroilla tuli olla vapaa itsemääräämisoikeus ja täydellinen riippumattomuus toisistaan. Tämän katsottiin edistävän seurojen tieteellisen tuotannon tervettä kilpailua. Edellytettiin, että seurojen kirjakokoelmia hoidettaisiin erillisinä kirjastoina. Ajateltiin, että se takaa seurojen kiinnostuksen niiden kartuttamiseen ja hoitoon. Rakennushanke eteni nopeasti ja vuonna 1899 Helsinkiin, Kasarmikatu 24:ään, valmistui talo tieteellisille seuroille ja niiden kirjastoille. Sisäänkäynnin yläpuolelle oli sijoitettu pöllöveistos, jonka mukaan taloa alettiin kutsua Pöllöläksi. Tilat alkoivat pian käydä ahtaiksi, sillä julkaisutoiminta oli vilkasta ja seurojen vaihtoaineistoa tuli paljon. Eri seuroille saattoi tulla samoja sarjoja ja nämä rinnakkaissarjat veivät myös tilaa. Seurojen kirjastot säilyivät erillisinä, mutta niiden hoitoa varten oli palkattu yhteistä työvoimaa, joka tosin oli osapäiväistä. Pöllölän alkuaikoina kirjastossa työskenteli sen hoidosta vastaava kirjastonhoitaja sekä hänen lisäkseen amanuenssi ja julkaisuvarastoa hoitava varastomestari. Säätytaloon vuonna 1931 Vuoden 1931 syyskesällä minä Muurahaiskorento seuraan ja lennän mukana, kun tuhansia hyllymetrejä tieteellistä kirjallisuutta kuljetetaan Kasarmikadulta Kruununhakaan, Säätytalolle, joka äskettäin on vapautunut eduskunnalta. Muuttolaatikoiden ja pakkausten uumenissa ovat myös meitä hyönteisiä koskevat tiedot tiiviissä niteissä paperille painettuina. Nostaisivatpa nuo hiukan huolestuneen näköiset kirjastoihmiset katseensa! He voisivat nähdä minut varsinkin ilta-auringossa siipiäni välkyttelemässä. Mutta valtava määrä julkaisuja on järjestettävä uudessa talossa hyllyihin ja työtä on paljon. Eräässä muuttolaatikossa on myös vuosina ilmestynyt ranskalainen julkaisu Insecta. Lehden viidennen vuosikerran numerossa vuodelta 1915 voi minun ihastuttavan herkkiä verkkosiipiäni tarkastella kaaviokuvana. Hyönteistutkijat toimivat 1900-luvun alkupuolelle asti yleisbiologisissa seuroissa, etenkin Societas pro Fauna et Flora Fennicassa. Vuonna 1919 perustettiin Helsingin Hyönteis tieteellinen Kerho luvun alussa sen nimi muutettiin Helsingin Hyönteistieteelliseksi Yhdistykseksi (Societas Entomologica Helsingforsiensis) ja seuran oma julkaisusarja Notulae Entomologicae alkoi ilmestyä. Suomen Hyönteistieteellinen Seura perustettiin 1930-luvun puolivälissä. Vuosi vuodelta tieto lisääntyi Säätytalo sai viralliseksi nimekseen Tieteellisten seurojen talo. Kirjaston toiminta selkeytyi mm. Tieteellisten seurain valtuuskunnan vahvistettua johtosäännön vuonna

23 Viikin tiedekirjaston Vaikeat ajat koittivat 1940-luvulla sodan vuoksi. Myös määrärahoista oli jatkuvaa pulaa. Sodan jälkeen toiminta elpyi, mutta tilanpuute uhkasi jälleen. Vuonna 1949 kirjaston laajuus oli yli 6000 hyllymetriä. Kirjaston aseman vakauttamiseksi ponnisteltiin ja mm. toive kokopäivätoimisista työntekijöistä toteutuikin vuonna Kirjaston työt oli jaettu niin, että kukin virkailija huolehti vastuullaan olevien seurojen kaikista kirjastotoiminnoista, vain lainaustoimintaa varten oli yhteinen palvelupiste. Aikaa myöten työnjakoa kehitettiin tehtäväkohtaiseen suuntaan. Uusi johtosääntö oli tullut voimaan vuonna luvulla alkoi Tieteellisten seurain kirjaston aseman ja tulevaisuuden suunnittelu, joka lopulta päättyi suureen uudelleenjärjestelyyn: kokoelmien hajottamiseen ja kirjaston lakkauttamiseen. Kirjaston jakautumista valtakunnalliseksi julkaisujen vaihtokeskukseksi ja luonnontieteelliseksi kirjastoyksiköksi oli ennakoitu jo 1970-luvun alun mietinnöissä. Kohti Meilahtea. Auratalon aika Lopullisena päätöksenä oli, että kokoelmien luonnontieteellinen osa siirrettiin Helsingin yliopiston kirjaston uuteen Luonnontieteelliseen osastoon, joka sai tilat yliopiston laitostensa käyttöön vuokraamasta kiinteistöstä, osoitteesta Tukholmankatu 2. Lääketieteelliset kokoelmat oli jo aiemmin sijoitettu Lääketieteelliseen keskuskirjastoon. Humanistiset aineistot jakautuivat pääosin yliopistokirjastoihin. Seurat luovuttivat omistamansa julkaisut valtiolle Muurahaiskorentona seuraan hyönteistieteellisten sarjojen ja lehtien matkaa Kruununhaasta Meilahteen, ns. Aurataloon kesällä Korkea rakennus sijaitsee vilkkaan risteyksen lähellä, mutta Meilahden rannat eivät ole kaukana. On ollut puhetta, että 1980-luvun lopulla luonnontieteellisten kokoelmien sijoituspaikaksi tulisi Kumpulaan rakennettava yliopistoalue, jonne ne siirtyisivät yliopiston matemaattis- luonnontieteellisen osaston mukana. Muutto Aurataloon olisi väliaikainen Vuodesta 1981 lähtien kokoelmat ja niistä huolehtiva henkilökunta palveli tiedon tarvitsijoita Auratalossa Helsingin yliopiston kirjasto, Luonnontieteiden kirjasto nimisenä yksikkönä vuoteen 1987 saakka. Kirjasto sai tieteellisten seurojen julkaisujen vaihtokappaleet vaihtokeskuksen kautta. Nyt ilmestyi sellaisia kotimaisia hyönteistieteellisiä julkaisuja kuin Annales entomologici Fennici ja Acta entomologica Fennica. Auratalon vuokrasopimus päättyi ja sen hetkiset 7370 hyllymetriä kokoelmia pakattiin taas muuttoa varten. Vuoden 1987 elokuussa katselin muuton alkua, kun ensimmäiset julkaisukuormat lähtivät Vallilaan, yliopiston Teollisuuskatu 23:sta hankkimaan kiinteistöön. Myöhemmin kuulin, että muuttoa oli kestänyt lokakuuhun asti. Syksy oli minulle jo liian viileä ja olinhan saanut tietää, että hyönteistiede pysyy mukana! Jäikö suunnitelmissa ollut tulevaisuuden sijainti Kumpulassa vain haaveeksi? Teollisuuskadun varrella Vuonna 1990 alkaa ilmestyä Entomologica Fennica niminen julkaisu, joksi ovat yhdistyneet aiemmin mainitut Acta entomologica Fennica, Annales entomologici Fennici ja Notulae entomologicae. Tietotekniikka kehittyy ja se tekee tuloaan kirjastoihin. Mittavien, pääasiassa kausijulkaisuista koostuvien kokoelmien ylläpidon lisäksi aineistot on kautta vuosien luetteloitu, myös yhteisluetteloihin, jotta tiedettäisiin, mitä aineistoja mistäkin kirjastosta löytyy ja aiheenmukaisia tiedonhakuja varten niiden tietosisältöä on kuvailtu yleisen kymmenluokituksen eli UDK:n avulla. Tietotekniikka muutti kirjastotyötä. Tietoja kokoelmien sisällöistä ei enää sijoitettu luettelokortteina kortistolaatikoihin. Viitteet alettiin tallentaa tietokantoihin ja niitä katseltiin filmikortilta tai tietokoneen näytöltä tai tulostettiin

24 24 paperille. Syntyi tietokantoja kuten Luonnontieteiden kirjaston vuonna 1988 perustama Sieppo ja Helsingin yliopiston kirjastojen Helka luvulla kirjastojen sisällönkuvailutyössä otettiin käyttöön asiasanat numeraalisen UDK:n tai muiden alakohtaisten luokitusjärjestelmien rinnalle. Asiasanastoja kehitettiin tiedon löytyvyyden helpottamiseksi 1990-luvun puolivälissä Luonnontieteiden kirjasto irtautui Helsingin yliopiston kirjastosta. Siitä tuli Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan alainen kirjasto. Kävi myös selväksi, että tulevaisuus ei olisi Kumpulassa, vaan Viikkiin muodostettavassa uudessa kampuskirjastossa ja sille rakennettavissa uusissa tiloissa. Luonnontieteelliset kokoelmat tulisivat jakautumaan siten, että vain eksaktien luonnontieteiden osuus kokoelmista päätyisi Kumpulaan. Vuonna 1998 Luonnontieteiden kirjaston kokoelmat käsittivät n hyllymetriä kausijulkaisuja ja n. 320 hyllymetriä monografioita. Saapuvia kausijulkaisuja oli n nimekettä, joista ostettuja oli vain 148. Vaihtotoiminta siis edelleen jatkui ja kirjasto oli ominaislaadussaan säilyttänyt lähes sadan vuoden takaisia perinteitä, vaikka paljon olikin muuttunut. Viikkiin Muurahaiskorentona en tietenkään voinut pysytellä poissa paikalta, kun muutto Viikin kampukselle alkoi. Mikä työ! N hyllymetriä kokoelmia pakattiin Viikkiin siirtoa varten. Ilahduin kirjaston sijainnista, lähellä olisi luontoa ja rantakin. Mutta ehtisivätkö kirjastoihmiset, joiden aika taas kului raskaissa julkaisujen järjestelytöissä, katsoa lainkaan ympärilleen ja nauttia elämästä niin kuin minä? Ihailin heidän ahkeruuttaan ja tunnollisuuttaan, sitä, miten he huolehtivat noista valtavista aineistomääristä, jotka sisälsivät mittaamattoman määrän tietoa Vaikutti siltä kuin urakat kävisivät vuosi vuodelta raskaammiksi. Riittäisivätkö mitkään tilat yhä kasvavien julkaisumäärien säilyttämiseen? Viikin tiedekirjastossa Insecta-lehden saatavuus- ja sijaintitiedot näyttävät Helka-tietokannassa tällaisilta: Insecta : revue illustre e d entomologie / Station entomologique de la Faculte des sciences de Rennes. Kausijulkaisu Rennes Viikin tiedekirjasto, lehdet 7 vrk, 2 viim. vsk ei lainata Sijainti:Hb T-varasto SFF Rennes Faculte joista: Tilatietoa ei ole saatavana Kokoelmatiedot: Anne e Puuttuu 7 9 Lehden sijaintitiedoista huomaa, että Tieteellisten seurain kirjastosta peräisin olevaa seurojen mukaista, vaihtosuhteisiin perustuvaa hyllyjärjestystä on edelleen tiedekirjaston Viikin kampuksella sijaitsevassa etävarastossa jäljellä. Luonnontieteiden kirjastosta peräisin oleva, vanhalla tavalla järjestetty kausijulkaisuaineisto muodostaa nykyään n. yhden neljäsosan Viikin tiedekirjaston runsaat 9000 hyllymetriä käsittävästä lehtien ja sarjojen kokoelmasta. Viikin tiedekirjaston omasta eviikki-tietokannasta löytyy tällainen meihin muurahaiskorentoihin liittyvä viite: Transfer of cadmium from ants to ant-lions Nuorteva, Pekka; Entomologica Fennica 6 (1995), s Helsinki : Entomologica Fennica, ISSN kadmium; ravintoketjut; muurahaiset; muurahaiskorennot; ympäristömyrkyt; OMA:Ys; Tiedontuottajat: Hm Tiedontuottajat: Biot HYju2 Viik Yhteenveto Suomen tieteellisten seurojen aktiivisella julkaisu- ja vaihtotoiminnalla oli 1800-luvun alkupuolelta lähtien ratkaiseva osuus painetun tieteellisen tietoaineiston saamisessa maahamme. Edellä kuvatut Tieteellisten seurain kirjaston ja sen seuraajien vaiheet ovat vuosikymmenien aikana olleet perinteistä painetun aineiston hallintaan tähtäävää monitahoista kirjastotyötä, jossa etenkin kokoelmien merkitys on korostunut. Olen varma, että kaikkina aikoina henkilökunnalla on mielessään ollut kirkkaana se tavoite, miksi pitkäjänteistä, tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa työtä on tehty hankalissakin oloissa monine uuvuttavine muuttoineen. Työtä on tehty kirjaston asiakkaiden, tiedon tarvitsijoiden hyväksi, heitä ajatellen. Muurahaiskorennon mukana emme perehtyneet asiakaspalveluun, emme käyneet lainaustoimistoissa tai muissa palvelupisteissä, mutta kirjaston historiaan niiden toiminta toki kuuluu oleellisena osana. Painetun sanan ja kuvan valtakauden jälkeen julkaisuja kirjastomaailmassa on tällä hetkellä tapahtumassa suuri muutos, jolla on ollut omat vaikutuksensa myös tieteellisen kirjallisuuden vaihtotoimintaan. Aikojen muuttumisesta huolimatta Viikissä kokoelmat edelleen karttuvat myös vaihtojulkaisuin. Annan Muurahaiskorennolle viimeisen sanan. Oppaamme sanoo näkemiin 2000-luvun alkaessa, nähdessäni Viikin tiedekirjastolaisten järjestävän Luonnontieteiden kirjastosta tulleita kausijulkaisuja hyllyihin, mietin, mihin julkaisujen määrän lisääntyminen johtaa? Mihin kaikki lopultakin mahtuu? Tekninen kehitys on edennyt niin, että tietokoneiden avulla ei enää pelkästään etsitä viitteitä kirjallisuudesta ja koodeja aineiston löytämiseksi tai tilaamiseksi kokoelmista. Nyt näytölle voi saada kokonaisia kirjoja tai artikkeleita luettavakseen myös alussa mainitsemani Societas pro Fauna et Flora Fennican sarjojen niteet, joissa minusta ja sukulaisistani kerrotaan. Tämän on mahdollistanut digitointi ja käyttöliittymät, joita on kehitetty verkkoon tallennettujen tekstien ja kuvien löytämiseksi ja käyttämiseksi.

25 Viikin tiedekirjaston 25 Kuva: Heikki Jantunen Viikin tiedekirjastossa on viime aikoina tehty työtä sen hyväksi, että luonnontutkimukselle tärkeää vanhaakin aineistoa saadaan digitoiduksi ja sen jälkeen Biodiversity Heritage Library -portaalin kautta kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Tiedekirjaston asiantuntijoiden tärkeänä kehittämiskohteena on ollut myös sanastotyö, joka etenee verkkoaineistoja paremmin ymmärtäväksi ontologioiden laatimiseksi. Luonnonhenkenä, omalta osaltani luonnon säilyttämisen arvoisen monimuotoisuuden edustajana, tervehdin ja kiitän kaikkia teitä, jotka kirjastoissa teette työtä sen hyväksi! Näkemiin! Jonain päivänä lennähdän taas koskettamaan jotakuta teistä verkkosiipieni hipaisulla. Lähteet: Sisko Hyvämäki: Kirjastoilla on kohtalonsa. Teoksessa Muuttuva kirjasto. Matti Liinamaalle Helsinki s Kalevi Valovirta: Pöllölästä Viikin tiedekirjastoon Tieteellisten seurain kirjaston historiaa. Signum 6/2005, s Linkkejä: Tietoa muurahaiskorennosta ja muurahaisleijonasta: Biodiversity Heritage Library (BHL): Tieteelliset seurat ja Helsingin yliopisto: seurat.htm Helsingin hyönteistieteellinen yhdistys: Suomen Hyönteistieteellinen Seura: O.M. Reuter:

26 26 Viikin tiedekirjaston juhlavuoden näyttelyt Viikin tiedekirjaston palveluaulassa Viikin tiedekirjaston juurilla. Löytöjä arkistoista Viikin tiedekirjaston palveluaulan vitriinissä Näyttelyn vanhempaan versioon liittyvä Armi Häkkisen artikkeli, Verkkari 5/2009: viikin-tiedekirjaston-juurilla Kotelomaljojen juhlaa. Jäkälien ja sammalten moni muotoinen maailma Nijolė Kalinauskaitėn kasvipiirroksia. Näyttely liittyy Suomen Biologian Seura Vanamon järjestettyyn syysseminaariin Havahdus. Kuva: Raija Sassi Armi Häkkisen idean pohjalta

27 Viikin tiedekirjaston 27 Viikin infokeskus koronan 1. kerroksessa Moderni metsätiede yhteiskunnan suunnannäyttäjänä Suomen Metsätieteellisen Seuran 100 v. juhlavuoden kirjanäyttely vitriineissä Syysvaloa ja muita luonnonilmiöitä. Maila Klemettisen veistoksia Connected and Disconnected vitriineissä Lumpeita japanilaisessa puutarhassa Nimettömiä olioita japanilaisessa puutarhassa ja Info keskuksen eteläpuolella rakennuksen lasiseinän ja sisemmän muurin välissä Viikin infokeskus koronan sisääntuloaulassa ja kerroksissa Luonnon kätköissä. Eeva Kontturin teoksia Töissä on käytetty sammalta, käpyjä, jäkälää, kalanruotoja, jäniksen luita ja muita luonnosta saatavia aineksia. Tuohinen, Risukko ja Heinikko. Kolme Eeva Kontturin keinua pysyvästi Infokeskuksen sisääntuloaulassa, Viikin tiedekirjaston taidehankinta Valppain silmin. Leena Haatajan luontovalokuvia Kuva: Helena Hiltunen Kaikki on mahdollista on Valtion Taideteostoimikunnan tilaama ympäristötaideteos, jonka tekijä on kuvanveistäjä, professori Villu Jaanisoo. Teoksen virallinen paljastustilaisuus oli Viikki-päivänä (kannen kuva). Ympäristötaideteoksen, tutummin Gorillan, ensimmäinen talvi Viikissä oli runsasluminen.