Toimintasuunnitelma. Koululaisten iltapäivätoiminta
|
|
- Pirjo Juusonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintasuunnitelma Koululaisten iltapäivätoiminta Hollolan kunta Sivistyslautakunta
2 Tämä toimintasuunnitelma on tehty tukemaan Hollolan kunnan perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan toteuttamista. Toiminnan toteuttajat käyttävät toimintasuunnitelmaa työvälineenään suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Huoltajat saavat suunnitelmasta tietoa perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan toteuttamisesta. Toimintasuunnitelman on hyväksynyt sivistyslautakunta / 81. Toiminnan arvioinnista, kehittämisestä ja suunnittelusta vastaa sivistystoimen esimiehistä nimetty asiantuntijaryhmä. Asiantuntijaryhmän keskuudestaan nimeämä henkilö toimii yhdyshenkilönä Opetushallituksen ja toiminnan järjestäjän välillä. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 (Määräykset ja ohjeet 2011:1) löytyvät kokonaisuudessaan Opetushallituksen sivuilta. Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Toiminnan perusteista, tavoitteista ja toimintaperiaatteista säädetään perusopetuslain (628/1998) 8 a luvussa (laki perusopetuslain muuttamisesta nro 1136/2003). Toimintaan myönnettävästä rahoituksesta säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta nro1137/2003). Lisäksi toiminnan ohjaajien rikostaustan selvittämisestä säädetään las-ten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain muuttamisesta nro 1138/2003). Ohjaajien kelpoisuudet määritellään valtioneuvoston asetuksella ( valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta). Lapsella ja hänen huoltajallaan ei ole subjektiivista oikeutta saada perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintapalveluja. Kunta päättää vuosittain kuinka monelle lapselle ja missä määrin toimintaa järjestetään kullekin toiminnan piirin kuuluvalle oppilasryhmälle. Tarjottava määrä voi vaihdella eri kohderyhmien kesken. Hollolassa järjestetään aamupäivätoimintaa vain Kankaan koulun oppilaille, joten tässä suunnitelmassa käytetään ilmaisua iltapäivätoiminta tarkoitettaessa edellä mainitun lain ja perusteiden mukaista toimintaa. Kunnilla ei ole lakisääteistä velvollisuutta järjestää iltapäivätoiminnan kuljetuksia, vaan huoltajat vastaavat matkoista toimipaikan ja kodin välillä. Toiminnan järjestäminen Toiminnan järjestäjä on Hollolan kunnan perusopetus. Iltapäivätoimintaa järjestetään koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisen tuen piirissä oleville oppilaille (POL 17 :n 2. mom.). Toiminnan järjestämisestä voidaan sopia myös muun palveluntuottajan kanssa. Iltapäivätoimintaa tarjotaan lainsäädännön edellyttämät 760 tuntia koulun työvuoden aikana kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle. Toimintaa järjestetään viitenä (5) päivänä viikossa, ainoastaan koulupäivinä. Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikoina, eikä lauantaityöpäivinä. Toiminta toteutetaan toimitilojen ja henkilöstön osalta yhteistyössä varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen kanssa. Toimintaa järjestetään jos ryhmään hakee vähintään 15 lasta, ellei toiminnan järjestämisen tarpeesta muuta johdu. Ryhmän koko on noin 20 lasta/yksi ohjaaja. Mikäli lapsia ei hae toimintaan riittävästi ryhmän perustamiseksi, toiminta voidaan järjestää mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa. Muussa tapauksessa lapset voidaan ohjata lähimpään iltapäivätoimintaa tarjoavaan toimipisteeseen, jolloin huoltajat vastaavat siirtymäjärjestelyistä ja -kuluista. 1
3 Mikäli toimintavuoden aikana ryhmän lapsimäärä olennaisesti laskee, voidaan ryhmä lopettaa. Ryhmän lapsille ja heidän huoltajilleen ilmoitetaan asiasta vähintään kuukautta ennen lakkauttamista ja lapsille osoitetaan paikka lähimmästä toimintapaikasta. Alueella tuotettavan palvelun laajuus riippuu henkilö- ja tilaresursseista. Rehtori ja varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö määrittävät alueensa yksiköiden osalta kuinka monelle lapselle toimintaa järjestetään. Toiminnan arvioinnista, järjestelyistä, suunnittelusta ja kehittämisestä, asiakastiedottamisesta ja yhteistyöstä, maksu- ja toimintaanottopäätöksistä, tiedonkeruusta sekä valvonnasta vastaavat rehtorit. Toimintaa ohjaavat linjaukset Iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa ja ohjausta. Toiminnan suunnittelussa otetaan huomioon sekä yksilölliset että yhteisölliset näkökohdat. Iltapäivätoiminta on ryhmätoimintaa ja ryhmää ohjaavat säännöt ja arvot tukevat osaltaan lasten sosiaalista kasvua. Toimintaa ohjaavat perusopetuksen yleiset kasvatustavoitteet. Toiminnalla on oma erityisluonteensa, sillä se perustuu vapaaehtoisuuteen ja sijoittuu lasten vapaa-aikaan. Iltapäivätoiminnassa tulee olla riittävä määrä kelpoisuuden omaavia, osaavia ja ammattitaitoisia ohjaajia. Yhteistyö oppilashuollon kanssa tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja koulunkäyntiä. Toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa hyödynnetään moniammatillista yhteistyötä ja yhteistyötä perheiden kanssa. Tukea tarvitsevien lasten, eri kieli- ja kulttuuriryhmien sekä eri-ikäisten erityistarpeet huomioidaan. Toiminnan arvopohja, tehtävä ja tavoitteet Koululaisten iltapäivätoiminta pohjautuu perusopetuksen arvoihin. Toiminnan tehtävänä on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen seuraavista näkökulmista: Vapaa-ajan toiminnan ohjaaminen Kasvun ja kehityksen tukeminen Koulunkäynnin ja oppimisen tukeminen Varhainen puuttuminen ja sosiaalinen vahvistaminen Tavoitteena on tarjota lapselle koulupäivän jälkeen turvallista, virkistävää ja valvottua toimintaa, jonka toteuttamisesta vastaavat ammattitaitoiset ohjaajat. Pyrkimyksenä on edistää lasten hyvinvointia, tasa-arvoisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa sekä ennalta ehkäistä kiusaamista ja syrjäytymistä. Iltapäivätoiminta tukee kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Varhaiskasvatus, esi- ja alkuopetus sekä koululaisten iltapäivätoiminta muodostavat lapsen kasvun ja kehityksen kannalta sisällöllisesti ja johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden, jossa lapsen ja perheen tarpeet huomioidaan. 2
4 Yksikkökohtaiset toimintasuunnitelmat ja sisällölliset painotukset Iltapäivätoiminnan yksikkökohtainen suunnitelma laaditaan tämän kuntakohtaisen toimintasuunnitelman pohjalta ja se liitetään koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Toimintasuunnitelmaa käytetään toiminnan sisältöjen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Toimintasuunnitelmasta ja toiminnan sisällöstä tiedotetaan huoltajille. Toiminnan sisältö Toiminnassa huomioidaan perusteiden määräykset, mukana olevien lasten määrä, monipuolisuus sekä mahdollisuus eriyttämiseen ja pienryhmätyöskentelyyn. Huoltajille tarjotaan mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun. Toiminnan sisällön suunnittelussa otetaan huomioon lasten tarpeet ja omat toiveet. Vuoropuhelu lapsen, huoltajan ja ohjaajan välillä kertoo millainen toiminta lasta kiinnostaa ja mikä tuottaa hänelle iloa ja virkistystä. Sisältöön vaikuttavat myös toimintapaikan olosuhteet ja kulttuuritekijät, eri vuodenaikojen tarjoamat ja muut käytännön mahdollisuudet. Toiminta tarjoaa mahdollisuuden leikkiin, luovaan toimintaan ja myönteisiin elämyksiin. Liikkuminen ja ulkoilu sekä rentoutuminen ja levähtäminen ovat toiminnassa tärkeitä. Välipalan nauttimiseen liitetään kasvatuksellista ohjausta. Läksyjen tekemiselle ja lepohetkiin varataan aikaa ja paikka mahdollisuuksien mukaan. Koululaisten iltapäivätoimintaan osallistuvat oppilaat voivat osallistua muiden peruskoululaisten tavoin koulun kerhotoimintaan. Tällöin heidät kirjataan ulos iltapäivätoiminnasta eivätkä lapset enää palaa loppuiltapäiväksi takaisin iltapäivätoimintaan. Iltapäivätoiminta koostuu seuraavista sisällöllisistä kokonaisuuksista: Eettinen kasvu ja yhdenvertaisuus Leikki ja vuorovaikutus Liikunta ja ulkoilu Ruokailu ja lepo Kulttuuri ja perinteet Käden taidot ja askartelu Kuvallinen, musiikillinen, kehollinen ja kielellinen ilmaisu Mediataidot Arkiaskareet, elinympäristö ja kestävä elämäntapa Erilaiset tiedolliset ja taidolliset aihepiirit Toimintaympäristö Toimintaympäristö tukee toiminnalle asetettuja tavoitteiden saavuttamista, ja sitä suunniteltaessa otetaan turvallisuuden lisäksi huomioon toiminnan luonne ja tarkoitus, lapsen kiinnostuksen kohteet ja toiminnan monipuolisuus. Hollolassa iltapäivätoimintaa toteutetaan alakouluilla esi- ja alkuopetusryhmien (alkuluokat) kanssa samoissa tiloissa. Käytössä on yhteinen turvallisuus- ja pelastussuunnitelma. Iltapäivätoiminnan ja kodin yhteistyö Huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta. Iltapäivätoiminnassa ohjaajilla on vastuu lapsen kasvatuksesta kyseisen yhteisön jäsenenä. Yhteistyölle luodaan selkeät mallit ja rakenteet, ja sovitaan yhteisistä toimintasäännöistä ja -periaatteista. Per- 3
5 heiden kanssa sovitaan kirjallisesti (esitietolomake) yhteisistä toimintaperiaatteista ja päivittäisestä toiminta-ajasta. Henkilökunta Henkilöstön kelpoisuusehdoista on säädetty valtioneuvoston asetuksessa (115/2004). Henkilöstö ei saa sivullisille ilmaista lasta tai hänen huoltajaansa koskevia salassa pidettäviä tietoja tai luovuttaa salassa pidettäviä asiakirjoja. Tietojen ilmaiseminen ja luovuttaminen on mahdollista vain huoltajan yksilöidyn suostumuksen perusteella. Perusopetuksesta ja siihen liittyvästä oppilashuollosta vastaavat henkilöt voivat luovuttaa iltapäivätoiminnasta vastaaville henkilöille toiminnan asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. Jos lapsi siirtyy toisen opetuksen järjestäjän järjestämään toimintaan, aikaisemman järjestäjän on salassapitosäännösten estämättä viipymättä toimitettava opetuksen tai toiminnan järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen järjestäjän pyynnöstä. Arviointi Iltapäivätoimintaryhmät arvioivat ja kehittävät toimintaansa jatkuvasti osana alkuluokkatoimintaa. Palautetta huoltajilta kerätään mm. Wilman välityksellä ja päivittäisessä toiminnassa tapahtuvissa tapaamisissa. Toimintakauden aikana koululaisille ja/tai heidän huoltajilleen voidaan tarjota mahdollisuus palautteen antamiseen esimerkiksi arviointikyselyn avulla. Henkilöstö osallistuu palautteen antamiseen sekä arvioi omaa toimintaansa vuosittain. Arviointien keskeiset tulokset julkistetaan. Vakuutukset Iltapäivätoiminnassa mukana olevat lapset on vakuutettu ja iltapäivätoiminnassa sattuneen tapaturman hoito on maksutonta. Tilastointi Opetushallitus kerää toimintaryhmittäin (1. lk., 2. lk. ja erityinen tuki lk.) lukumäärätiedot toimintaan hakeneista ja otetuista oppilaista sekä päätöksistä, joilla on alennettu toimintamaksua tai jätetty se perimättä. Lisäksi kerätään tiedot edellisenä toimintavuonna toteutuneista ohjaustunneista. Sivistystoimen esimiehistä nimetty asiantuntijaryhmä vastaa kunnan oman iltapäivätoiminnan tilastollisesta seurannasta. Tilastojen avulla seurataan toiminnan määrällistä kattavuutta, lapsimäärän kehitystä, ryhmäkohtaista käyttöastetta, kuukausimaksuluokituksen sekä käytössä olevien henkilöstöresurssien toteutumista. Tukea tarvitsevat lapset iltapäivätoiminnassa Iltapäivätoiminta voi olla osa oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös, ovat oikeutettuja hakemaan iltapäivätoimintaan koko perusopetuksen ajan. Erityistä tukea saavien oppilaiden iltapäivätoiminta järjestetään muun iltapäivätoiminnan yhteydessä. Erityisoppilaan kohdalla hänen huoltajansa kanssa sovitaan, kuinka erityisoppilaan kasvuun ja kehitykseen liittyvät tavoitteet huomioidaan. Ohjaajien ammatillista osaamista työskentelyssä tukea tarvitsevien lasten kanssa vahvistetaan. 4
6 Yleisen ja tehostetun tuen aikana käytettävä oppimissuunnitelma sekä erityiseen tukeen kuuluva henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) voivat tarvittaessa sisältää kuvaukset oppilaan osallistumisesta iltapäivätoimintaan sekä yhteistyöstä toiminnan järjestäjän kanssa. Niissä voidaan kuvata, miten iltapäivätoiminnan tavoitteet ja toimintamallit tukevat oppilaan kehitystä. Erityistä tukea saavilla oppilailla voi kunnan päätösten mukaisesti olla oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen. Kuljetusjärjestelyistä sovitaan koulujen kanssa koulukyytien järjestelyjen yhteydessä. Toimintaan hakeminen Toimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan. Hakuaika on helmikuussa ja hakemus tehdään määräaikaan mennessä sähköisellä hakulomakkeella Wilma-järjestelmän kautta. Mikäli huoltajalla ei ole tunnuksia Wilmaan, käytetään lomaketta. Lomake löytyy kunnan kotisivuilta tai kunnan viraston palvelupisteestä. Hakulomake palautetaan koululle. Toimintaan ottaminen ja valintaperusteet Ryhmien muodostaminen ja henkilöstöjärjestelyt tehdään em. haun perusteella. Ryhmien kokojen määrittelyssä huomioidaan lasten kokonaismäärä, yksittäisten lasten kehitykseen ja terveyteen liittyvät erityistarpeet sekä toimintaympäristön monipuolisuus ja toimitilojen eriyttämisen mahdollisuudet sekä henkilöstömäärä. Toimintaa voidaan järjestää erillisinä tai yhdistettyinä toimintaryhminä (alkuluokka) koulujen yhteydessä. Iltapäivätoimintapaikka pyritään ensisijaisesti myöntämään kaikille toimintaan määräajassa hakeneille oppilaille. Erityisen tuen oppilailla on oikeus iltapäivätoimintaan (POL 48b). Mikäli hakemuksia on enemmän kuin resursseja, valinta suoritetaan yhdenvertaista valintaperustetta noudattaen arvontana. Ensimmäisessä vaiheessa arvonta suoritetaan määräajassa hakeneiden 1. luokkalaisten kesken ja toisessa vaiheessa muiden määräajassa hakeneiden kesken. Mikäli ryhmissä on tilaa, voidaan toimintaan ottaa mukaan myös myöhemmin hakeneita. Rehtori/Apulaisrehtori (virka) tekee hallinnollisen päätöksen toimintaan ottamisesta (Effica). Päätös toimintaan ottamisesta tai jonoon jäämisestä (kielteinen päätös) toimitetaan kotiin. Huoltajan tulee ilmoittaa päätöksessä annettuun määräaikaan mennessä paikan vastaanottamisesta. Iltapäivätoimintapaikkaa ei voi pitää varattuna. Vastaanotettu paikka on peruttava ennen koulun alkua, muuten ensimmäiseltä kuukaudelta peritään maksu vaikka lapsi ei aloittaisikaan toiminnassa. Elo-syyskuun aloituspäivän voi valita perheen tarpeiden mukaan, mutta paikka tulee vastaanottaa päätöksessä ilmoitettuun ajankohtaan mennessä. Toiminnan rahoitus ja asiakasmaksut Hollolan kunnan sivistystoimiala varaa vuosittain talousarvioonsa itse järjestämänsä toiminnan edellyttämät resurssit. Kunta päättää iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen suuruuden. Maksu peritään jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu iltapäivätoimintaan. Elokuulta peritään vain puolet kuukausimaksusta. Kesäkuulle ajoittuvasta toiminnasta ei 5
7 peritä kuukausimaksua. Koulujen syys-, joulu ja hiihtoloma-ajalta ei tule maksuhyvitystä. Irtisanomiskuukaudelta peritään täysi maksu. Toiminnasta perittävät asiakasmaksut alkaen: 0 4 tuntia / päivä iltapäivätoiminnasta peritään maksuna 90 euroa / kuukausi Yli 4 tuntia / päivä iltapäivätoiminnasta peritään maksuna 110 euroa / kuukausi Maksu sisältää ohjauksen, välipalan ja toimintamateriaalit. Toimintaan osallistumisesta ei voida periä muita maksuja. Hollolan sivistystoimialan järjestämän iltapäivätoiminnan päivittäinen toiminta-aika on koulun päättymisestä klo 17 asti. Maksua alentavat tekijät Jos lapsi on sairauden johdosta poissa enemmän kuin 10 toimintapäivää kalenterikuukauden aikana, peritään maksua puolet kuukausimaksun määrästä. Mikäli poissaolo sairauden vuoksi kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Pyydettäessä sairauspoissaolosta tulee esittää terveydenhoitajan tai lääkärin todistus. Muun kuin sairauden vuoksi koko kalenterikuukauden poissaolosta peritään puolet asiakasmaksusta. Huoltajan tulee etukäteen selvittää mahdollinen poissaolon syy. Jos iltapäivätoimintaa järjestetään poikkeuksellisesti enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet kuukausimaksusta. Jos maksua ei suoriteta eräpäivään mennessä, siirtyy maksamaton saatava perintätoimistolle (Intrum Justitia Oy) Maksu voidaan huoltajan hakemuksesta (lomake) jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Päätöksen tekee rehtori/apulaisrehtori (virka). Mikäli em. päätökseen perustuneissa olosuhteissa tapahtuu muutos, on siitä välittömästi ilmoitettava päätöksen tekijälle päätöksen tarkistamiseksi. Välipala Tarjottava välipala noudattaa kansallisia ravitsemussuosituksia ja ottaa huomioon lapsen ruokailuun liittyvät erityistarpeet. Välipala nautitaan kiireettömästi hyviä tapoja noudattaen. Irtisanoutuminen Iltapäivätoimintapaikka irtisanotaan kirjallisesti (lomake). Irtisanomista ei voi tehdä takautuvasti. Paikka irtisanotaan päättymään aina kuukauden viimeisenä päivänä. Tiedottaminen Iltapäivätoiminnasta tiedotetaan kunnan verkkosivuilla ja Peda.netissä. Iltapäivätoimintaan hakemisesta tiedotetaan alkuvuodesta kouluun ilmoittautumisen yhteydessä lehti-ilmoituksella sekä kohderyhmille Wilman välityksellä. Tiedote iltapäivätoiminnasta toimitetaan huoltajille toimintaanottamispäätöksen mukana. 6
Hollolan kunta Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma
Hollolan kunta Koululaisten iltapäivätoiminnan Toimintasuunnitelma Hollolan kunta Sivistyslautakunta 25.3.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto.2 2. Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta..2
KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN
1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)
Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo
1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...
Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31
Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain
ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA
Sivistyslautakunta 27.1.2016 3 ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA SUUNNITTELUN
Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen
ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty )
ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 (Päivitetty 16.1.2017) Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET
Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo
1 Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin,
Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma
Orimattilan kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminnan Toimintasuunnitelma (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 28.4.2015 Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA
Liite nro 4, sivltk. 1/2014, 10 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnan sisältö
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain
Aamu- ja iltapäivätoiminnan
1 Sivistyslautakunta 73/2011 Yli-Iin kunnan koululaisten Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaa Opetushallituksen julkaisema Perusopetuksen
KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa
KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala
KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 16.3.2005 22 Muutettu: Koulutuslautakunta 18.2.2009 20 Muutettu: Koulutuslautakunta 16.6.2011 2 Sisällysluettelo
ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ
1 (7) Liite 4 Sivistyslautakunta 26.8.2015 52 ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ Toimintasuunnitelma 1.9.2015 lähtien HÄMEENKYRÖN KUNTA SIVISTYSPALVELUT 2 Iltapäivätoiminta Hämeenkyrössä Toimintasuunnitelma
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki
PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Suonenjoen kaupunki 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait
TURUN KAUPUNKI. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 -
TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 - SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 3. SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA TOIMINNAN TOTEUTUS 3.1. Toiminnan
LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA
LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Päivitetty 1.9.2015 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 3 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet... 3 3. Toiminnan
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 JOHDANTO Toimintasuunnitelma on tehty tukemaan
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA
Liite nro 12, sivistyslautakunta 4/2016 38 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnasta
SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo
1 SivLtk 7.10.2015 46 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän
IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018
IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Koulutuslautakunta 3.4.2018 Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista lapsille ja nuorille suunnattua
Lestijärven kunta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Lestijärven kunta Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Hyväksytty sivistyslautakunnassa 6.9.2011 1 Sisällysluettelo 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet... 3 1.2 Lapsen tunne-elämän ja sosiaalisen
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 28.1.2016 3 Sisällysluettelo 2 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
1 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Huittisten kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 TOIMINTASUUNNITELMA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA
Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta
Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.1.2014 - Sivistyslautakunta 20.1.2014 4 Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA RAAHESSA LV
Opetustoimi Toimintatiedote 25.4.2019 KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA RAAHESSA LV. 2019 2020 Perusopetuslain mukainen koululaisten iltapäivätoiminta on tarkoitettu Raahen kaupungissa toimivien koulujen
SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Siuntion kunta
Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta 1 Sisällys Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma... 1 Siuntion kunta... 1 1. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen
Yhdistymishallitus 2.11.2015?
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA Hyväksytty 25.4.2018, sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN
Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 Sisällysluettelo 1. Toiminnan tavoitteet ja tehtävät 3 2. Toiminnan laajuus 3 3. Toiminnan järjestämisen periaatteet
TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2018 - Turun kaupunki 1.8.2018 Sisällys 1. JOHDANTO... 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET... 1 3. SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET
Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit
Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa
KEMIÖNSAAREN KUNTA. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
KEMIÖNSAAREN KUNTA Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2013 2 Sisällysluettelo 1 Perusteet... 3 2 Tavoitteet... 4 3 Toimintaympäristö... 5 4 Yhteistyö... 5 5 Henkilöstö... 6 6 Toimintaan hakeminen
Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1. Johdanto Liperin kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on laadittu tukemaan kunnan perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttamista.
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET Riitta Rajala, erityisasiantuntija Opetushallitus
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 Riitta Rajala, erityisasiantuntija Opetushallitus AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITYS Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat säädökset perusopetuslakiin
VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 18.12.2014 109 1 Sisällysluettelo PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA...
TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
TEUVAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2010 2011 2 SISÄLTÖ 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1. Lainsäädäntö 3 1.2. Yleistä 3 1.3. Toimintaan
VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 29.3.2016 26 1 Sisällysluettelo PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA... 3
Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta
Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.8.2012 - Sivistyslautakunta 12.3.2012 29 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet 4 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet
Koululaisten. Kangasalla
1 Koululaisten iltapäivätoiminta Kangasalla Toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2015 2016 2 SISÄLLYS: Toiminta-ajatus ja tavoitteet 3 Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet 4 Toiminnan järjestämiseen
VALTIMON KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
VALTIMON KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet 2 Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet 2.1 Kodin
Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi
Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi 2011 2012 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Perusopetuslaki (628/1998) Laki perusopetuslain
Hyväksytty Sivistyslautakunnassa Päivitetty Päivitetty Päivitetty Päivitetty 21.6.
Tyrnävän kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011- Hyväksytty Sivistyslautakunnassa 9.6.2011 86 Päivitetty 19.1.2012 4 Päivitetty 4.4.2013 51 Päivitetty 24.9.2015 104
Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU
Ko u l u l a i s t e n AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Monet lapset viettävät pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Lumijoen kunta päivitetty 4/11 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laki astui voimaan 1.8.2004. Kunta vastaa järjestetystä iltapäivätoiminnan lainmukaisuudesta.
LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA
LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 22.10.2008 20 1. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT.. 2 1. Lainsäädäntö.. 2 2. Toiminta
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Nastolan kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SIVLA 19.5.2015 33 Nastolan kunnassa järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa kunnanvaltuuston päätöksellä 21.6.2004 29 sekä
RAAHEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA
Opetustoimi RAAHEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2017 2018 Linkitettyä kuvaa ei voi näyttää. Tiedosto on ehkä siirretty, nimetty uudelleen tai poistettu. Tarkista, että
LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.
LUHANGAN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA (Laadittu Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 mukaisesti.) 1.TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Iltapäivätoiminnan tarkoituksena
UUDENKAUPUNGIN TOIMINTASUUNNITELMA
UUDENKAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1. TOIMINNAN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄT Aamu-iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain 8 a luvun mukaista lapsille ja nuorille suunnattua
Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015
Iin kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPAIVATOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan
Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alk.
Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) 1. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet 2.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen 2.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/
SIMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET
SIMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011-2012 1 Sisältö 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 2 1.1 LAINSÄÄDÄNTÖ 2 1.2 ARVOPOHJA JA TEHTÄVÄ
Juuan kunta. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Liite
Juuan kunta Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2016 Liite Sivistyslautakunta 26.4.2016 1. Johdanto Juuan kunnan iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on laadittu tukemaan kunnan perusopetuslain
LOPEN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
LOPEN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 2019 Käsittely: Sivistyslautakunta 15.3.2018 ( 35) SISÄLLYSLUETTELO 1 LAKISÄÄTEINEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA... 1 2 TOIMINNAN
Iisalmen kaupunki Perusopetuksen iltapäivätoiminta. Toimintasuunnitelma
Iisalmen kaupunki Perusopetuksen iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma 1. Johdanto 3 2. Iltapäivätoiminnan arvopohja ja tehtävät 3 3. Toiminnan tavoitteet 3 4. Toiminnan järjestämisen perusteet 3 4.1 Toiminnan
Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Siuntion kunta Sjundeå kommun Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma iltapäiväkerho Päivitetty viimeksi / 20 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa Siuntion kunta vastaa
Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta
Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kangasniemen kunta SISÄLLYS 1. Toiminnan lähtökohta ja tavoitteet 2. Toiminnan järjestämisen yleiset periaatteet 3. Henkilöstö 4. Toimintaan hakeminen ja maksut 5.
LOPEN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
LOPEN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 Käsittely: Sivistyslautakunta 31.1.2019 ( 13) SISÄLLYSLUETTELO 1 LAKISÄÄTEINEN AAMU-JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA... 1 2 TOIMINNAN
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/
IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Liite Iitin kunnan opetussuunnitelmaan 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet 2 Aamu- ja
SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma
SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN Toimintasuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 1 3. SISÄLLÖLLISET
SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Siuntion kunta
Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta 1 Sisällys Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma... 1 Siuntion kunta... 1 1. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat... 3 1.2
VESILAHDEN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN
1 VESILAHDEN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN 1.Toiminnan tavoitteet ja laajuus Toiminnan tavoitteena on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle koulupäivän jälkeen.
KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA
KINNULAN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 ALKAEN SISÄLTÖ 1. JOHDANTO. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTIA JA ARVOPOHJA 2. TOIMINNAN
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
Hattulan kunta PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA 2015-2016 TOIMINTASUUNNITELMA
Hattulan kunta PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA HATTULASSA 2015-2016 TOIMINTASUUNNITELMA Päivitetty / Hyväksytty 22.5.2015 Sisällys 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA, TAVOITTEET JA SISÄLLÖLLISET PAINOTUKSET... 2
Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).
1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn
Hattulan kunta. Hattulan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Hattulan kunta Hattulan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Päivitetty 5.1.2017 Sisällys 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA, TAVOITTEET JA SISÄLLÖLLISET PAINOTUKSET... 2 2. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET...
Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 7.12.2016 146 Sisällysluettelo 2 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan
HE 124/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslain
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perusopetuslain 48 b ja 48 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslain aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevia
LIITE 4 ILOMANTSIN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
ILOMANTSIN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1 2 1 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Voimassa 1.8.2016- Siviltk 17.5.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN... 2 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2.1 KODIN
Hyvinvointilautakunta 21.6.2011 68, liite 4 KIIMINGIN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA
Hyvinvointilautakunta 21.6.2011 68, liite 4 KIIMINGIN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN 2 LÄHTÖKOHDAT 2. AAMU- JA
1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT
1.-2. LUOKKALAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN LAAJUUS JA MAKSUT Aamu- ja iltapäivätoiminta PerusopetusL: 8 a luku (19.12.2003/1136) Aamu- ja iltapäivätoiminta 48 b (19.12.2003/1136) Järjestäminen ja
KYYJÄRVEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERUSTEET JA SUUNNITELMAT
KYYJÄRVEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERUSTEET JA SUUNNITELMAT Lautakuntakäsittely 16.9.2015 KYYJÄRVEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN Kyyjärven kunnassa esi- ja
Liite 2 nuorisoltk 22.4.2015
Nuorisopalvelut 1 Liite 2 nuorisoltk 22.4.2015 SUUNNITELMA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA NURMIJÄRVELLÄ YLEISTÄ Iltapäivätoiminta on perusopetuslain mukaista päivittäin koulupäivän päättymisen
Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011
Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Ranuan kunnan sivistyslautakunta 30.6.2011 53 Sisältö 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat 3 2 Toiminnan
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTA- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTA- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulutuslautakunnan päätös 28.8.2012 164 28.8.2012 2(10) Sisällys: 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 3 2 Sisällölliset painoalueet ja
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET
27.2.2004 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET OPETUSHALLITUS 1 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 1. LUKU AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT...3 2. LUKU
LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1.
LASTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö /tm /16.2.2004 /3.1. UUDISTUKSEN TAVOITTEET Työn- ja vastuunjaon
ILTAPÄIVÄTOIMINTAA VARTEN
TERVOLAN KUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA ILTAPÄIVÄTOIMINTAA VARTEN Koulutuslautakunta hyväksynyt 15.6.2011 56 JOHDANTO Lasten aamu- ja iltapäivätoiminta määritellään perusopetuslaissa (628/1998) :ssä 48. Muutos
IKAALISTEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
IKAALISTEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA HYVÄKSYTTY SIVISTYSLAUTAKUNNASSA..2018 1. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Aamu-
LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV
LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta 13.12.2016 ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV 2016-2017 2 1. JOHDANTO Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on taata lapselle
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄ- TOIMINNAN PERUSTEET Määräykset ja ohjeet 2011:1
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄ- TOIMINNAN PERUSTEET 2011 Määräykset ja ohjeet 2011:1 Määräykset ja ohjeet 2011:1 Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 Opetushallitus
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET... 3 2 TOIMINNAN SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA SUUNNITTELUN PERIAATTEET... 4 3 TOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN...
NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen
NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen Käsittely: Sivistyslautakunta 9.12.2014 Sivistyslautakunta 3.3.2015 Kunnanhallitus 30.3.2015 Sivistyslautakunta
NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen. (luonnos)
NOUSIAISTEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 alkaen (luonnos) Käsittely: Sivistyslautakunta 9.12.2014 2 Nousiaisten kunta Sivistysosasto Perusopetuksen aamu-
2016-17 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Siv.ltk. 7.6.2016 45 VAKKOLAN KOSKI
2016-17 ASKOLAN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VAKKOLAN KOSKI Siv.ltk. 7.6.2016 45 SISÄLTÖ: Johdanto 2 Toiminnan tavoitteet 2 Toiminta-aika ja lukuvuoden työajat 3 Hakumenettely ja haku
LOPEN KUNNAN PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
LOPEN KUNNAN PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 31.7.2018 Käsittely: Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.3.2017 ( 17) Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO