Kaukametsän opiston 39. toimintavuoden

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaukametsän opiston 39. toimintavuoden"

Transkriptio

1 OPINTO-OPAS Kevät 2011 KAUKAMETSÄN OPISTO

2 LUKIJALLE Kuva: Pekka Agarth Oppimisen iloa kevätkaudella 2011 Kaukametsän opiston 39. toimintavuoden syyskausi on takanapäin ja nyt lähdetään kevättä kohti uusin odotuksin ja oppimisen mahdollisuuksin. Vuodenajat vaihtuvat ja rytmittävät selkeästi elämäämme. Muistamme vielä lämpimän kesän, jonka ansiosta opistoon tuli syksyllä runsaasti opiskelijoita. Syksyllä alkaneet kurssit jatkuvat ja uusia kursseja on tulossa. On hyvä jatkaa omaehtoista opiskelua ja harrastusta opistossa kun koko lukuvuoden kurssimaksu on suoritettu tai aloittaa aivan uutta ja ennen kokematonta. Kaukametsän opisto on mukana ajan hengessä. Tämä näkyy kevätkauden uusien kurssien, jossa on otettu huomioon opiskelijoiden toiveet ja myös uudet aiheet. Kevätkauden maksuttomilla luennoilla on kiinnostavia ja ajankohtaisia aiheita historian ja kulttuurihistorian alueilta. Työttömille, eläkeläisille, senioreille ja maahanmuuttajille suunnatut opintosetelit on käytetty lähes kokonaan syyskauden aikana alkaneiden kurssien hinnanalennuksiin. Jäljellä olevia seteleitä voi saada opiston toimistosta. Opisto tiedottaa kursseistaan kevätkaudella joka talouteen jaettavassa opinto-oppaassa. Muutoksista ilmoitetaan Koti-Kajaanissa ja opiston kotisivuilla. Myös kursseille ilmoittautuminen käy nopeimmin mainitun osoitteen kautta. Opiston www sivuihin kannattaa käydä tutustumassa, sillä siellä on laajemmin tietoa opistosta mm. opetusohjelma, opiston laatuasiakirjat, kielikurssien tasomääritykset, oppilastöiden kuvagalleria ja taiteen perusopetus. Eila Parviainen rehtori 2

3 OPPIMISEN ILOA KEVÄTKAUDELLA ILMOITTAUTUMINEN...4 TERVETULOA KAUKAMETSÄN OPISTOON!..5 TOIMISTON PALVELUAJAT...5 YHTEYSTIEDOT...5 OPINTONEUVONTA...6 OHJEITA OPISKELIJOILLE...6 LUENNOT JA LUENTOSARJAT...8 YLEISSIVISTÄVÄT AINEET...9 MEHILÄISTARHAUS...9 SUKUTUTKIMUS...9 ITSEHOITO...9 SANATAIDE, ILMAISUTAITO JA VUOROVAIKUTUS...10 SANATAIDE...10 SANATAITEEN LYHYTKURSSIT...10 ILMAISUTAITO...10 KIRJALLISUUS JA KIRJOITTAMINEN...10 TIETOTEKNIIKKA KIELET...14 KIELTEN JA PUHEVIESTINNÄN YKSILÖ- JA PARIOPETUS...14 YLEISET KIELITUTKINNOT (YKI)...15 ENGLANTI...15 SAKSA...16 RANSKA...16 VENÄJÄ...16 ESPANJA...16 ITALIA...17 SUOMI FINNISH...17 UNKARI...18 VIRO...18 KIINA...18 KARJALA...18 JAPANI...18 MUSIIKKI...19 LAULURYHMÄT...19 YKSINLAULU...19 MUSIIKKITIETO...19 PIANO...19 KITARA JA BASSO...20 MUU INSTRUMENTTIOPETUS...20 MUSIIKKI/VUOLIJOKI...20 RAVITSEMUS- TERVEYSKASVATUS JA LIIKUNTA...20 LAIHDUTUSKURSSIT...21 TERVEELLINEN RUOKA...21 RAVITSEMUKSEN LYHYTKURSSIT...21 HYGIENIAKOULUTUS...21 HYGIENIATESTI...22 LIIKUNTA...22 TANSSI...22 JOOGA...23 KUNTOJUMPPA JA VENYTTELY...24 NYRKKEILY...24 TAEKWONDO...24 ERITYISRYHMÄT...25 KUVATAITEET...25 PIIRUSTUS JA MAALAUS...25 KERAMIIKKA...25 LASITYÖT JA POSLIININMAALAUS...25 VALOKUVAUS...25 KUVATAITEEN KEVÄÄN LYHYTKURSSIT...26 LASINSULATUS...26 KÄDENTAIDOT...27 PUKEUTUMINEN JA OMPELU...27 KANSALLISPUKUJEN VALMISTAMINEN...28 PITSIN NYPLÄYS...28 KANKAAN KUDONTA...28 ERIKOISKÄSITYÖT...28 KORUTYÖT...29 KÄSITYÖN JA MUOTOILUN LYHYTKURSSIT...30 PUUTYÖN PERUSKURSSIT...31 PUUTYÖN JATKOKURSSIT...32 PUUTYÖN ERIKOISKURSSIT...32 ENTISÖINTI...32 VERHOILU...33 TAITEEN PERUSOPETUS AIKUISILLE/ VISUAALISET TAITEET...33 AIKUISTEN TAITEEN PERUSOPETUS VII...34 TAITEEN PERUSOPETUS LAPSILLE...34 KAUKAMETSÄN OPISTON VISUAALISTEN TAITEIDEN KOULU...34 LASTEN TAITEEN PERUSOPETUS I...34 LASTEN TAITEEN PERUSOPETUS III...34 LASTEN TAITEEN PERUSOPETUS IV...34 LASTEN TAITEEN PERUSOPETUS V...34 LASTEN TAITEEN PERUSOPETUS VI...34 LASTEN TAITEEN PERUSOPETUS VII...34 LASTEN VISUAALISTEN TAITEIDEN VALMENTAVA OPETUS...34 SISÄLTÖ 3

4 ILMOITTAUTUMINEN ILMOITTAUTUMINEN 1 ) Syksyllä alkaneet koko lukuvuoden kestävät kurssit Syksyllä alkaneiden koko lukuvuoden kestävien kurssien vapaita aloituspaikkoja voi tiedustella opiston toimistosta. Edellä mainituille kursseille ilmoittaudutaan puhelimitse tai käymällä opiston toimistossa. Kevätkaudella kurssin aloittavan uuden opiskelijan kurssimaksu on pääsääntöisesti puolet koko lukuvuoden kurssimaksusta. 2) Kevään 2011 uudet kurssit Ilmoittautuminen kevätkauden 2011 uusille kursseille alkaa ke klo Ilmoittautua voi 1) internetissä opiston kotisivuilla >kansalaisopisto > ilmoittautuminen. Kurssin ilmoittautumislinkki aktivoituu kurssin avautumishetkellä. Kevään 2011 uudet kurssit avautuvat ilmoittautumista varten klo ) puhelimitse opiston toimistoon Numeroissa ja ilmoittautumisia otetaan vastaan ma-pe klo Musiikin yksilöopetusta koskevat tiedustelut Kaukametsän opiston toimisto on suljettu pe Kalevala-juhla Maanantaina klo Kaukametsän sali Kaukametsän opiston perinteinen kevätkonsertti Tiistaina klo Kaukametsän sali Kaukametsän opiston oppilastöiden kevätnäyttely ja työnäytöksiä Kaukametsän opiston luokissa ja auloissa pe su Näyttely on avoinna pe klo sekä la ja su klo

5 TERVETULOA KAUKAMETSÄN OPISTOON! Käyntiosoite: Koskikatu 4 B, puh. (08) Postiosoite: PL 251, Kajaani, fax. (08) kaukametsa.opisto@kajaani.fi TOIMISTON PALVELUAJAT ma-pe klo Puhelimitse klo puh , Kaukametsän opiston toimisto on suljettu pe Lisätietoja ilmoittautumisesta kohdassa Ilmoittautuminen ja opiston nettisivuilta Kevätlukukausi alkaa viikolla 2 ( alkava viikko) Talvilomaviikolla 10 ( ) ei pääsääntöisesti ole opetusta. YHTEYSTIEDOT etunimi.sukunimi@kajaani.fi Hallinto Rehtori Eila Parviainen Toimistosihteeri Eila Hallamaa Tiedotussihteeri Eeva-Liisa Snicker TERVETULOA KAUKAMETSÄN OPISTOON Vahtimestaripalvelut Pirjo Kansanen Tuomo Kovalainen Esko Vanhanen Ainealueiden vastaavat opettajat Avoin yliopisto, Pirjo Aunesluoma musiikki, sanataide Yht.otot puhelimitse klo 9-11, muina aikoina tekstiviestitse Kielet Eeva Kilpeläinen Käsityö ja visuaaliset taiteet Heli Karppinen Kuvataide ja visuaaliset taiteet Minna Meriläinen Tekninen käsityö Aulis Tegelberg Kotitalous ja liikunta Liisa Väisänen Maahanmuuttajien Rea Stricker kotoutumiskoulutus 5

6 OPINTONEUVONTA OPINTONEUVONTA Ainealueiden vastaavat opettajat antavat opintoneuvontaa puhelimitse. Opettajien yhteystiedot ovat edellisellä sivulla. OHJEITA OPISKELIJOILLE OPISKELU OPISTOSSA Kaukametsän opisto on aikuisoppilaitos, jossa kaikilla yli 16-vuotiailla on opiskeluoikeus asuinpaikasta riippumatta. Alle 16-vuotiaat voivat opiskella aikuisten opintoryhmissä opettajan kanssa sovittaessa. Lasten ja nuorten taiteen perusopetus sekä muut lasten ja nuorten kurssit ovat suunnatut ainoastaan mainituille ikäryhmille. KURSSIEN PERUUNTUMISESTA ILMOITAMME ALKAMISESTA EMME Opetusryhmien toiminta aloitetaan kymmenellä (10) opiskelijalla. Kajaanin maaseutukylissä kurssit voidaan aloittaa kahdeksalla (8) opiskelijalla. Poikkeuksista ilmoitetaan kurssien yhteydessä. Jos kurssi ei jostain syystä toteudu, niin siitä ilmoitetaan puhelimitse tai tekstiviestillä. Kurssille ilmoittautuminen on AINA SITOVA Jos kuitenkin joudut perumaan osallistumisesi, ilmoita perumisesi opiston toimistoon viimeistään 3 arkipäivää ennen kurssin alkua. Mikäli et tee peruutusta tai keskeytät opintosi, veloitamme koko kurssin hinnan. Opiskelupaikan voi peruuttaa ainoastaan puhelimitse opiston toimistoon puh tai ma-pe klo Perumista ei voi tehdä opettajalle. Lyhytkursseille osallistuminen on peruttava viimeistään kurssin kohdalla mainittuna viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Sen jälkeen tulleista peruutuksista perimme koko kurssimaksun. Kurssin peruuntuessa opistosta johtuvista syistä kurssimaksu palautetaan. Maksamattomat kurssimaksut ovat perintäkelpoisia. KURSSIMAKSUT JA MATERIAALIMAKSU Internetissä koko lukuvuoden kestävän kurssin kohdalla näkyy koko lukuvuoden kurssimaksu. Syyskaudella alkaneet koko lukuvuoden kestävät kurssit on mainittu kunkin aineryhmän alussa. Vapaita paikkoja voi tiedustella opiston toimistosta. Kevätkaudella kurssin aloittavan uuden opiskelijan kurssimaksu on pääsääntöisesti puolet koko lukuvuoden kurssimaksusta. Kurssimaksu mainitaan jokaisen kevään uuden kurssin kohdalla. Sitovaan ilmoittautumiseen perustuva lasku lähetetään kotiosoitteeseen (alle 18-vuotiaiden lasku huoltajan nimellä). Kurssimaksu maksetaan pankkiin tai kaupungintalon kassalle. Kaupungintalon kassa on avoinna ma-pe klo Mikäli opiskelija aloittaa opiskelunsa kesken lukukauden, kurssimaksua ei ositeta. Materiaalimaksu laskutetaan kurssimaksun yhteydessä, ellei toisin mainita. Huomautuslaskuun lisätään viiden euron muistutusmaksu. Maksamaton kurssimaksu menee perintään. 6

7 ALENNUKSET JA ETUUDET Sisaralennus Annetaan vain lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän kurssimaksuista, ei tarvikemaksuista. Vanhin sisaruksista maksaa täyden maksun ja seuraavat sisarukset maksavat puolet yhden opintoryhmän kurssimaksusta. Sisaruksiksi lasketaan samassa taloudessa asuvat alle 17-vuotiaat lapset. Alennuksen saamiseksi tulee lasten huoltajan olla yhteydessä opiston toimistoon. Smartumin kulttuurisetelit, Luottokunnan Virikesetelit, SporttiPassi ja TYKY-kuntoseteli käyvät maksuvälineenä opiston kurssimaksuihin Kansalaisopiston opintosetelityyppiset avustukset Maahanmuuttajille, eläkeläisille ja senioreille kohdennettua 15 euron arvoista opintoseteliä (1/hlö/ lukuvuosi) voi tiedustella opiston toimistosta. Työttömien opintoseteli Työttömien opintoseteliä kevätkaudelle voi tiedustella Länsi-Kainuun työ- ja elinkeinotoimistosta. OPETTAJASTA JOHTUVAT TUNTIEN PERUMISET KAUKAMETSÄN OPISTOSSA Tunteja ei korvata opiskelijoille ellei perumisia ole enemmän kuin 1/10 lukukauden tunneista. OHJEITA OPISKELIJOILLE TODISTUS Opiskelijat saavat todistuksen halutessaan. Todistus pyydetään opiston toimistosta. Toimitusaika on noin 3 viikkoa. Lukuvuonna suoritetuista opinnoista peritään 7 /todistus ja edellisten vuosien opinnoista 10 /todistus. TIEDOTTAMINEN Opiston kursseista ja luennoista tiedotetaan Koti-Kajaanissa ja opiston kotisivuilla >kansalaisopisto. Opiston tapahtumista ja kielitutkinnoista ilmoitetaan kotisivujen lisäksi myös Kainuun Sanomissa. OPISKELIJAVAKUUTUKSET Opiskelijat kuuluvat Kajaanin kaupungin vapaaehtoisen ryhmätapaturmavakuutuksen piiriin, jossa vakuutuskorvaukset henkilöä kohden ovat pienet. Tästä syystä opiskelijoiden tulee itse huolehtia vapaa-ajan tapaturmavakuutuksestaan. Kuva: Pekka Agarth OPISTON LAHJAKORTTI - OVI UUSIIN KOKEMUKSIIN Anna ystävällesi, sukulaisellesi, henkilökunnalle... lahjaksi opiston lahjakortti, jolla hän voi maksaa kurssimaksunsa tai osan siitä. Lahjakortin saaja valitsee opiston kurssitarjonnasta, mille kurssille hän haluaa osallistua. Lahjakortti kirjoitetaan halutulle summalle ja kortin voi ostaa opiston toimistosta. 7

8 LUENNOT JA LUENTOSARJAT LUENNOT JA LUENTOSARJAT Luennot pidetään Kaukametsän opiston auditoriossa. Luennoille on vapaa pääsy. Luennot järjestää Kaukametsän opisto KAJAANIN KAUPUNGIN ALKUVAIHEET Kaukametsän opiston auditorio, Koskikatu 4 B ke klo Luennoitsijana dosentti Reijo Heikkinen Tänä vuonna tulee kuluneeksi 360 vuotta Kajaanin kaupungin perustamisesta. Kreivi Pietari Brahe perusti Kajaanin vuonna Luennon sisältönä on kaupungin perustaminen ja alkuvaiheet KOULULAITOKSEN VARHAISVAIHEEN KEHITYS KAINUUSSA ke klo Luennoitsijana dosentti Reijo Heikkinen Kajaanin vanha vaakuna ja kruunun tunnus. Kuva Reijo Heikkinen, Oppivelvollisuuslaki säädettiin 1921 ja sen voimaantulosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Lailla oli monia vaikutuksia myös Kainuussa, jossa kansakouluja ryhdyttiin perustamaan aikaisempaa pontevammin. Lopullisesti laki toteutui Kainuun syrjäkulmilla kuitenkin vasta 1936, hieman ennen talvisodan puhkeamista. Paltaniemen koulu oli Kainuun vanhin opetusta antava opinahjo. perus- Kuva Reijo Heikkinen Kajaanin raatihuone on säilynyt muistona Kajaanin varhaisvuosilta. Kuva Reijo Heikkinen 8

9 METSÄSTÄJÄTUTKINTOON VALMENTAVA LUENTOSARJA ja METSÄSTÄJÄTUTKINTO Kaukametsän opiston auditorio, Koskikatu 4 B Luennot ma 11.4., ti 12.4., ke klo Metsästäjätutkinnot to ja ti KouluttajanaTeuvo Suutari METSÄSTÄJÄTUTKINTO Metsästäjätutkinto käsittää vapaaehtoisen koulutustilaisuuden ja pakollisen kirjallisen kokeen. Koulutustilaisuuden kestoksi on sovittu Kajaanin riistanhoitoyhdistyksessä 12 tuntia. METSÄSTÄJÄTUTKINTOON VALMENTAVAN KURSSIN AIHESISÄLTÖ: 1. Metsästäjätutkinto, metsästysoikeus ja metsästyslainsäädäntö 2. Riistahallinto ja metsästäjäjärjestöt 3. Lajituntemus, riistaekologia ja riistanhoito 4. Ampuma-aseet ja niiden käyttö metsästyksessä 5. Metsästysmuodot 6. Hyvät metsästystavat, haavoittuneen riistan haku ja saaliin käsittely. Tuntijako: Metsästysoikeus, lainsäädäntö ja hallinto Lajituntemus, riistaekologia ja riistanhoito Metsästysmuodot ja ampuma-aseet Hyvät metsästystavat, saaliin käsittely ym. Kertaus 3 h 3 h 2 h 2 h 2 h YLEISSIVISTÄVÄT AINEET Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat yleissivistävien aineiden kurssit FILATELIAN PERUSTEITA Kaukametsän opisto, Koskikatu 4 B to , Kevään kokoontumispäivät: 13.1., 27.1., 3.2., 17.2., 3.3., 17.3., 31.3., 14.4., 5.5. ja KUVATAITEEN TUNTEMUS (2 op) ke , MAINUAN KYLÄHISTORIA ti , MEHILÄISTARHAUS MEHILÄISHOITO HARRASTUKSENA ti , ke Kevään kokoontumispäivät : , , ja SUKUTUTKIMUS YLEISSIVISTÄVÄT AINEET KIRJALLINEN KOE Kirjallinen koe käsittää yhteensä 60 kysymystä edellä mainituista aiheista. Vastaukset kysymyksiin tulee löytyä sekä koulutustilaisuuden opetuksesta että Metsästäjien keskusjärjestön toimittamasta Metsästäjän oppaasta. Kirjallinen koe hyväksytään, jos oikeita vastauksia on vähintään 52. Kokeen hyväksytysti suorittaneille annetaan pyynnöstä todistus metsästäjätutkinnon suorittamisesta. Lisätietoja Kajaanin riistanhoitoyhdistys puh Luentosarjaan ei ole ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa suoraan Kaukametsän opiston auditorioon. Tietoa metsästäjäkursseista ja -tutkinnosta löytyy netistä: (MKJ) SUKUTUTKIMUSKURSSI to , SUKUTUTKIMUS, AKTIIVIRYHMÄ ma , ITSEHOITO ITSEHOITO to ,

10 SANATAIDE, ILMAISUTAITO JA VUOROVAIKUTUS SANATAIDE, ILMAISUTAITO JA VUOROVAIKUTUS Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat sanataiteen kurssit SANATAIDE LEIKKI-IKÄISTEN SANATAIDE 3-VUOTIAAT su , , joka toinen viikko LEIKKI-IKÄISTEN SANATAIDE 2- VUOTIAAT su , , joka toinen viikko SANATAITEEN LYHYTKURSSIT FANTASIAMAAILMAA RAKENTAMASSA ALAKOULUIKÄISILLE Kaukametsän opisto la klo oppituntia Minna Härkönen ja Teija Rääpysjärvi Kurssimaksu 13,00 Enintään 8 opiskelijaa Ilm. viim Fantasiamaailmaa rakentamassa -kurssilla keksitään oma fantasiamaailma ja tehdään kirjoittamisharjoituksia, kerrotaan tarinoita, maailmasta LAUSUNTAESITYKSEN DRAMATURGIA Musiikkiopisto. Luokka nro 216, Koskikatu 2 la klo oppituntia Kirsi Huotari Kurssimaksu 16,00 Enintään 15 opiskelijaa Ilm. viim Kurssilla tutkaillaan runotekstiä ja esittämistä eri esitysteorioiden ja dramaturgian kautta. Opiskelijat pohtivat valitsemansa tekstin erilaisia esittämisen tapoja ja kokeilevat niitä käytännössä. Pohjana pohdinnoille käytetään teatterin ja esittämisen teorioita sekä dramaturgian mahdollisuuksia ja sovelletaan niitä käytännössä. Liikkumisen sallivat vaatteet mukaan. ILMAISUTAITO TEATTERIKERHO NUORILLE Musiikkiopisto. Luokka nro 216, Koskikatu 2 ke , KIRJALLISUUS JA KIRJOITTAMINEN Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat kirjallisuuden ja kirjoittamisen kurssit IKÄIHMISTEN KIRJOITTAJAKURSSI ma , LAUSUNTATAITEEN LYHYTKURSSI Musiikkiopisto. Luokka nro 216, Koskikatu 2 su klo oppituntia Kari Suhonen Kurssimaksu 16,00 Enintään 15 opiskelijaa Ilm. viim Tuo omia tekstejä mukaan. Tutkitaan niitä ja mistellaan an niitä val- eteenpäin KIRJOITTAJAKURSSI ma , KIRJALLISUUS ti ,

11 TIETOTEKNIIKKA Tietotekniikka kurssit järjestetään Microsoft Offi - ce 2007 käyttöympäristössä Kaukametsän opiston atk-luokassa. TEKSTINKÄSITTELY Tekstinkäsittelykursseilla tutustutaan tekstinkäsittelyn perusteisiin. Tavoitteena on saada kurssilaisille hyvät perustiedot siitä, miten kirjoitusohjelmia käytetään, miten tekstiä muokataan sekä miten virheitä korjataan TEKSTINKÄSITTELYÄ SENIOREILLE ti , ke , 10 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä TEKSTINKÄSITTELYÄ KAIKEN IKÄISILLE A to , 10 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 25,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä FACEBOOK FACEBOOK KAIKEN IKÄISILLE ke , 8 oppituntia Ville Oskari Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä FACEBOOK KAIKEN IKÄISILLE B ke , 8 oppituntia Ville Oskari Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä PAINT.NET Paint.net.-kursseilla harjoitellaan kuvankäsittelyä ilmaisella Paint.net-ohjelmistolla. Kurssi sopii kaikille kuvankäsittelystä kiinnostuneille PAINT.NET SENIOREILLE ti ke , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä TIETOTEKNIIKKA Facebook-kursseilla tutustutaan Facebook-sovellukseen. Kurssi edellyttää olemassa olevaa sähköpostiosoitetta. Tarvittaessa voidaan sellainen luoda kurssin aikana FACEBOOK SENIOREILLE to , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä PAINT.NET KAIKEN IKÄISILLE A ke , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa llm mennessä PAINT.NET KAIKEN IKÄISILLE B ti , ke , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä 11

12 TIETOTEKNIIKKA POWERPOINT PowerPoint-kursseilla opetellaan tekemään esityksiä Offi ce 2007 PowerPoint-ohjelmalla. Kurssi sopii hyvin aloittelijoille ja senioreille POWERPOINT PERUSTEET ti , ke , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä POWERPOINT PERUSTEET B ti , ke , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä MITÄ ILMAISOHJELMIA INTERNETISSÄ Mitä ilmaisohjelmia internetissä -kursseilla tutustutaan eri ilmaisohjelmiin internetissä. Ohjelmistoja voidaan tarkastella myös kurssilaisten omaan mielenkiintoon perustuen. Kurssi sopii kaikille asiasta kiinnostuneille. TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSTEITA Kursseilla opetetaan Windows-käyttöjärjestelmän käyttöä. Kurssi sopii kaiken ikäisille TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSTEITA C ti , 10 oppituntia Ville Oskari Palmu Kurssimaksu 25,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm. viim mennessä TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSTEITA A ti , 10 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 25,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSTEITA B ti , ke , to , 10 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 25,00 e Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä MITÄ ILMAISOHJELMIA INTERNETISSÄ A to , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä MITÄ ILMAISOHJELMIA INTERNETISSÄ B ti , ke , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä INTERNETIN KÄYTTÖ JA TIEDONHAKU INTERNETIN KÄYTTÖ JA TIEDONHAKU SENOREILLE to , 8 oppituntia Ville Oskari Palmu Kurssimaksu 20,00 e Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä INTERNET JA SÄHKÖPOSTI Internet ja sähköposti -kursseilla tutustutaan internetin peruskäyttöön ja millaista on hyvä ja turvallinen internetin käyttötapa. Lisäksi opetetaan sähköpostin käyttöä. Kurssi sopii kaikenikäisille. 12

13 INTERNET JA SÄHKÖPOSTI SENIOREILLE ke , 10 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 25,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä INTERNET JA SÄHKÖPOSTI SENIOREILLE B to , 8 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 20,00 Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä SKYPE Kurssilla tutustutaan SKYPE-viestintäohjelmaan SKYPE to , 6 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 15,00 Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä TIETOKONEEN HUOLTO Kursseilla opetetaan miten tietokonetta huolletaan TIETOKONEEN HUOLTO A ti , 6 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 15,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä TIETOTEKNIIKKA SKYPE A to , 6 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 15,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä TIETOKONEEN HUOLTO B ti, ke ja to , 6 oppituntia Ville Palmu Kurssimaksu 15,00 Enintään 16 opiskelijaa. Ilm mennessä 13

14 KIELET KIELET KIELTEN JA PUHEVIESTINNÄN YKSILÖ- JA PARIOPETUS Kielistä ja puheviestinnästä järjestetään yksilöopetusta 10 oppitunnin (á 45 min) ja pariopetusta 15 oppitunnin kursseina. Kurssisisällöt ja aikataulut sovitaan erikseen jokaisen opiskelijan kanssa. Voit itse valita tason ja kehitettävän kielitaidon osa-alueen (kielioppi, sanasto, tekstin tai kuullun ymmärtäminen, puhuminen tai näiden yhdistelmä). Opettaja auttaa tarvittaessa tasosi määrittelyssä. Puheviestinnän yksilö- ja pariopetuksen tavoitteena on tarjota perustyökalut puhe-esitysten pitämiseen ja suunnitteluun sekä antaa opastusta äänenkäyttöön ja apuvälineiden käyttöön esityksen pidossa. Opetuksessa annetaan lisävalmiuksia esiintymistilanteisiin ja keinoja hallita omaa jännitystä. Opetus sopii kaikille, jotka kokevat tarvitsevansa varmuutta erilaisiin viestinnällisiin tilanteisiin. Yksilö- ja pariopetusta annetaan vain yksityishenkilöille eikä kursseja voida laskuttaa yrityksiltä, yhteisöiltä tai julkishallinnolta. Tunnit pidetään opistolla lukukauden loppuun mennessä. Pitämättä jääneitä tunteja ei voi siirtää seuraavalle lukukaudelle. Esteen sattuessa sovitut tunnit tulee peruuttaa suoraan opettajalle viimeistään 24 h ennen tunnin alkua. Muussa tapauksessa tunti katsotaan pidetyksi. Pariopetuksessa molempien on oltava samalla taitotasolla. Jos tasoeroja on, opetus etenee alemmalla tasolla olevan mukaan. Opisto ei välitä opiskelupareja. ENGLANTI HuK Eija Makkonen, eija.makkonen@kajaani.fi SAKSA HuK Eija Makkonen, eija.makkonen@kajaani.fi tai FM Kirsi Kiviniemi RANSKA FM Kirsi Kiviniemi tai Abderrahim Fahim VENÄJÄ M.A./FK Eeva Kilpeläinen, eeva.kilpelainen@kajaani.fi, puh tai FM Anna Vyzhletsova, annavyz@luukku.com ITALIA Anna Huusko, huuskoanna@gmail.com SUOMI M.A./FK Eeva Kilpeläinen, eeva.kilpelainen@kajaani.fi, puh tai HuK Eija Makkonen, eija.makkonen@kajaani.fi tai HuK Päivikki Romppainen, pkromppainen@gmail.com ARABIA Abderrahim Fahim VIRO HuK Päivikki Romppainen, pkromppainen@gmail.com PUHEVIESTINTÄ Anna Huusko, huuskoanna@gmail.com Lisätietoja: eeva.kilpelainen@kajaani.fi, puh Yksilöopetuksen 10 oppitunnin (á 45 min) kurssi maksaa 170, pariopetuksen 15 oppitunnin kurssi 128 /opiskelija. Kurssimaksuun ei anneta alennuksia eikä oikeutta opiston opintoseteleihin. Kurssimaksu sisältää opetusmonisteet. Tiedustelut ja ilmoittautumiset suoraan opettajille tai kielten suunnittelijaopettaja Eeva Kilpeläiselle (EI Kaukametsän opiston toimistoon!). Tunteja on käytössä rajoitetusti. 14

15 YLEISET KIELITUTKINNOT (YKI) Yleiset kielitutkinnot (YKI) on Opetushallituksen ja Jyväskylän yliopiston kehittämä aikuisille suunnattu tutkintojärjestelmä. Tutkintoon voivat osallistua kaikki kielitaidostaan virallisen todistuksen haluavat riippumatta siitä, missä taito on hankittu. Kaukametsän opisto järjestää perus- ja keskitason tutkintoja englannin, ruotsin, saksan ja venäjän kielissä sekä keskitason tutkintoja suomen kielessä. Ilmoittautumiset opiston toimistoon puh STEPS INTO ENGLISH 2 ti , ENGLISH FOR YOU, TOO! 3 ma , , STEPS INTO ENGLISH 3 A ke , Kurssimaksu 65,00 KIELET Seuraavat Kaukametsän opistossa järjestettävät tutkinnot: Testipäivä Kieli Tutkinnon Ilm. aika taso suomi keskitaso suomi keskitaso englanti perus- ja keskitaso ruotsi perus- ja keskitaso venäjä perus- ja keskitaso Lisätietoja: Suunnittelijaopettaja Eeva Kilpeläinen , eeva.kilpelainen@kajaani.fi sekä >koulutus ja tutkinnot >kielitutkinnot >yleiset kielitutkinnot. ENGLANTI Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat englannin kurssit ENGLANNIN ALKEISKURSSI ma , STEPS INTO ENGLISH 1 ma , ENGLISH FOR YOU,TOO! 1 ke , ENGLISH FOR YOU, TOO! 2 ti , ENGLISH FOR YOU, TOO! 4 ti , KEEP UP YOUR ENGLISH ke , ENJOY ENGLISH ma , PAT AND POLLY ke , TONGUE-TIED? ti , CHIT CHAT Kaukametsä, suggestopedian luokka to , 24 oppituntia Eija Makkonen Kurssimaksu 33,00 Enintään 20 opiskelijaa. Informal conversational English on varied topics, decided together with the students. Suitable for intermediate or advanced students who want to practise their skills in spoken English. 15

16 KIELET SAKSA Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat saksan kurssit EINVERSTANDEN 1 to , EINVERSTANDEN! to , LAND UND LEUTE to , VENÄJÄ Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat venäjän kurssit VENÄJÄÄ AAKKOSISTA ASIAKASPALVELUUN to , KAFE PITER 1 ma , MOŽNO! 1 A to , RANSKA Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat ranskan kurssit RANSKAN ALKEISKURSSI ke , PIQUE-NIQUE 1 to , PARFAIT! 1 to , FRANÇAIS COURS SUIVI ma , RANSKAN KESKUSTELUKURSSI B Teppanan koulu, Eliaksentie 4 ke , 12 oppituntia Pirjo Virkkunen Kurssimaksu 18,00 Enintään 16 opiskelijaa. Keskustelukurssi ranskan kielen perustaidot omaaville. Kurssilla keskustellaan opiskelijoiden ehdottamista aiheista ja ajankohtaisista tapahtumista, jotka liittyvät Ranskaan, sen arkipäivään, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Tavoitteena edistää suullista kielitaitoa ja puheen ymmärtämistä MOŽNO! 1 B ti , PUHUTAAN VENÄJÄÄ! ke , VENÄJÄÄ VENÄJÄKSI ti , ESPANJA Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat espanjan kurssit ESPANJAN ALKEET RAUHALLISEEN TAHTIIN ma , ESPANJAN ALKEISKURSSI ma , FANTÁSTICO! 1 ti , FANTÁSTICO! 2 ti , FANTÁSTICO! 4 ma ,

17 ESPANJAN ALKEISKURSSI C Kaukametsä, kieliluokka ke , 24 oppituntia Maria Valdez-Hyvönen Kurssimaksu 33,00 Enintään 20 opiskelijaa Kurssin tavoitteena on oppia ääntämään espanjaa, tutustua kieliopin perusteisiin ja ennen kaikkea rohkaistua keskustelemaan ja puhumaan espanjan kielellä. Liikkeelle lähdetään yksinkertaisista asioista kuten tervehtimisestä ja itsensä esittelemisestä, joista edetään vähitellen erilaisiin matkailuun liittyviin tilanteisiin. Oppikirjana Fantástico! 1. ITALIA Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat italian kurssit ITALIAN ALKEISKURSSI to , SUOMEA SUOMEKSI B Kaukametsän opisto, lyhytkurssiluokka ke to , 52 oppituntia Eeva Kilpeläinen Kurssimaksu 70,00 Enintään 16 opiskelijaa Suomen kielen jatkokurssi kieltä jo jonkin verran osaaville. Tavoitteena syventää suullisia ja kirjallisia taitoja, oppia lisää suomen kielen lauserakenteista, laajentaa eri tilanteissa tarvittavaa sanastoa. Harjoitellaan kysymistä, vastaamista, kertomista, oman mielipiteen ilmaisua. Tutustumme yleisten kielitutkintojen tehtävätyyppeihin ja keskitason testin vaatimuksiin. Oppitunnit kaksi kertaa viikossa: keskiviikkona ja torstaina. Opetuskielenä suomi, apukielinä venäjä ja englanti. Taitotaso A1-A SUOMEN KIELEN YKI-TUTKINTOON VALMENTAVA KURSSI ti , KIELET ESPRESSO 1 ke , ESPRESSO 1 ja 2 to , SUOMI FINNISH PUHUTKO SUOMEA? Kaukametsä, suggestopedian luokka ti , 24 oppituntia Eija Makkonen Kurssimaksu 33,00 Enintään 20 opiskelijaa Puhumme paljon, harjoittelemme tavallisia tilanteita suomen kielellä. Tervetuloa, jos osaat vain vähän suomea. Taitotaso A PUHU JA KUUNTELE SUOMEA Kaukametsä, suggestopedian luokka ma , 24 oppituntia Eija Makkonen Kurssimaksu 33,00 Enintään 20 opiskelijaa Kurssi sinulle, joka osaat jo suomen kielen perusteet, mutta haluat oppia puhumaan ja ymmärtämään puhetta paremmin. Keskustelu- ja kuunteluharjoituksia. Sopii valmennukseksi keskitason YKI-tutkinnon kielistudio-osaan. Taitotaso A2-B1. 17

18 KIELET UNKARI UNKARIN KIELI JA KULTTUURI B Kaukametsä, monitoimiluokka ti klo , ke klo , to klo , ke klo , to klo oppituntia IreneSalomäki Kurssimaksu 26,00 Enintään 16 opiskelijaa Ilm mennessä Kurssin tavoitteena on kehittää kanssakäymisessä ja matkailussa tarvittavaa unkarin kielen taitoa ja tutustua Unkarin kulttuuriin ja matkailukohteisiin. Kurssi sisältää kielen perusasioiden kertausta, suullista harjoittelua, ilmaisuja erilaisiin käytännön tilanteisiin, sanavaraston kartuttamista. Suunnitellaan ja toteutetaan omakustanteinen Unkarin matka, mikäli kiinnostuneita on riittävästi; perehdytään sovittavaan matkakohteeseen ja harjoitellaan tarvittavaa matkailusanastoa. KARJALA PAGIZETGO KARJALAKSE? Kajaanin lyseo, luokka nro 2, Urho Kekkosen katu 1 ma , 24 oppituntia Elena Junttila Kurssimaksu 33,00 Enintään 16 opiskelijaa Karjalan kielen harrastajille taitoja virkistävä ja ylläpitävä kurssi. Kurssi rakentuu lähtökohtaisesti Oma mua -lehdessä julkaistuihin ajankohtaisia ja perinteisiä aiheita käsiteltäviin artikkeleihin. Näiden avulla kartoitetaan sanastoa ja pidetään juttutuokioita. Myös kieltä taitamattomat voivat osallistua lukupiiriin. JAPANI Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat japanin kurssit VIRO Syksyllä alkanut ja keväällä jatkava viron kurssi VIRON JATKOKURSSI ti , JAPANIN ALKEISKURSSI ma , JAPANIN JATKOKURSSI ma , KIINA Syksyllä alkanut ja keväällä jatkava kiinan kurssi KIINAN KIELI JA KULTTUURI ma ,

19 MUSIIKKI Kaukametsän opiston perinteinen musiikinopiskelijoiden kevätkonsertti pidetään ti klo Kaukametsän salissa LAULURYHMÄT Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat lauluryhmien kurssit LAULUKLINIKKA A ma , YKSINLAULU B ti , MUSIIKKITIETO VENÄLÄISEN TAIDEMUSIIKIN KLASSIKOITA Kaukametsän opiston auditorio, Koskikatu 4 B to , 24 oppituntia Olga Nekrasova-Rajamäki Kurssimaksu 32,00 Enintään 20 opiskelijaa MUSIIKKI LAULUKLINIKKA B ma , ENSEMBLE-LAULUN KURSSI ti , PIRTTIKUORO ma , ISKELMÄ- JA POPTYÖPAJA Kaukametsä, video- ja musiikkiluokka, Koskikatu 4 B ma , 24 oppituntia Sirpa Ojala Kurssimaksu 47,00 Enintään 15 opiskelijaa Iskelmä- ja poptyöpaja on tarkoitettu kaikille kevyen musiikin ystäville taidoista riippumatta. Kurssilla harjoitetaan mikrofoniin laulaen pianosäestyksellä omavalintaisia kevyen musiikin kappaleita. Kurssilla käydään läpi myös kevyen musiikin laulutekniikkaa. YKSINLAULU Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat yksinlaulun kurssit YKSINLAULU A ma , ti , ke , to , Kurssilla käsitellään venäläisen taidemusiikin historiaa. Eri säveltäjiin tutustutaan runsaiden kuuntelunäytteiden ja pienimuotoisten luentojen kautta. PIANO Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat musiikin kurssit PIANO, Jormua ma , PIANO, H.J ti , pe , , PIANO, Lohtaja ke , to PIANO, S.O ti , pe , PIANO, VAPAA SÄESTYS ti , PIANO, T.M ma , ti , PIANO M.M ma , ti , to

20 MUSIIKKI PIANO/omarahoitteinen M.M to , PIANO/omarahoitteinen O.S ti , KANTELE ti , HARMONIKKA ma , to , KITARA JA BASSO KITARA, R.A ti , to , KITARA, S.H to , KITARA, T.S pe , KITARA, M.L ti , ke SAHKÖBASSO, KONTRABASSO ke 17-21, to 15-21, MUU INSTRUMENTTIOPETUS HUILU ke , SAKSOFONI, KLARINETTI to , HUILUYHTYE to , VIULU ke , la SELLO pe , RUMMUT ma , ti , ke VIULU, Jormua Jormuan koulu, Saviniementie 38 ma , 24 oppituntia Olga Nekrasova-Rajamäki Kurssimaksu 99,00 Enintään 3 opiskelijaa MUSIIKKI/VUOLIJOKI Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat musiikin kurssit Vuolijoella PIANO, Vuolijoki ti , PIANO, Otanmäki ma , KITARA/Otanmäki, Kk koulu ti , ke TUUMA-KUORO to , ELÄKELÄISTEN LAULURYHMÄ pe ,

21 RAVITSEMUS- TERVEYS- KASVATUS JA LIIKUNTA Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat laihdutuskurssi ja terveellisen ruuan kurssi LAIHDUTUSKURSSIT LAIHDUTUSKURSSI KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTÄJILLE ma , TERVEELLINEN RUOKA KOTITALOUS MIELENTERVEYTTÄ HOITAVILLE pe , RAVITSEMUKSEN LYHYTKURSSIT NAUTINNOLLISTA RUOKAA MEKSIKOSTA Kaukametsä, kotitalousluokka, Koskikatu 4 B ke klo oppituntia Lasse Laaksonen Kurssimaksu 16,00 Enintään 14 opiskelijaa Ilm mennessä Meksikon ruoka on tulista ja maukasta, mutta Meksiko on suuri maa ja eri maakuntien ruoat poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Teemme kulinaarisen kiertomatkan Meksikossa suu messingillä. Tarvikemaksu sisältyy kurssimaksuun SKANDINAVISTA MESTARIRUOKAA Kaukametsä, kotitalousluokka, Koskikatu 4 B ke klo oppituntia Lasse Laaksonen Kurssimaksu 16,00 Enintään 14 opiskelijaa Ilm mennessä HUIKEITA KALARUOKIA KAIKESTA MAAILMASTA Kaukametsä, kotitalousluokka, Koskikatu 4 B ke klo oppituntia Lasse Laaksonen Kurssimaksu 16,00 Enintään 14 opiskelijaa Ilm mennessä Suomessa on hyvää kalaa ja maukkaita kalaruokia, mutta niin on muuallakin. Kiertelemme vesi kielellä kurkkimassa muiden maiden keittiöihin ja toteutamme niiden reseptejä ja valmistustapoja saatavissa olevien raaka-aineiden pohjalta. Tarvikemaksu sisältyy kurssimaksuun MATIKASTA MAISTUVAA Kaukametsä, kotitalousluokka, Koskikatu 4 B ke klo oppituntia Lasse Laaksonen Kurssimaksu 16,00 Enintään 14 opiskelijaa Ilm mennessä Talven ehdoton ja arvostettu herkku on made eli matikka. Erityisesti Kainuussa on sitä arvostettu menneinä aikoina ja siihen ovat innostuneet myös maineikkaat suomalaiset Michelin-tähtikokit, äskettäin edesmennyt Eero Mäkelä lipunkantajana. Valmistamme tosi maistuvia annoksia tästä mainiosta raaka-aineesta. Tarvikemaksu sisältyy kurssimaksuun. HYGIENIAKOULUTUS HYGIENIA KOULUTUS ja TESTI B Kaukametsän opisto, Koskikatu 4 B ti , ke to , 10 oppituntia Liisa Väisänen Kurssimaksu 90,00 Enintään 20 opiskelijaa Ilm mennessä RAVITSEMUS-, TERVEYSKASVATUS JA LIIKUNTA Pohjoismaiden kokkimestarit ovat 2000-luvulla olleet usein palkintosijoilla kansainvälisissä ruokakilpailuissa. Heidän valmistamansa ruoka perustuu puhtaisiin makuihin ja kikkailemattomaan toteuttamiseen vaikkakin modernilla otteella. Valmistamme tällä periaatteella illan ruoat maineikkaitten reseptien mukaan. Tarvikemaksu sisältyy kurssimaksuun. 21 Hygieniakoulutuksessa perehdytään sosiaalija terveysministeriön asetuksen 1115/ mukaisia elintarvikehygieniaa koskevien asioiden osaamiseen, jotka testataan EVIRAN testin mukaan. Testin läpäisseet saavat elintarvikeviraston hygieniaosaamistodistuksen ja -kortin. Koulutuksen päätteeksi hygieniatesti.

22 RAVITSEMUS-, TERVEYSKASVATUS JA LIIKUNTA HYGIENIATESTI Hygieniatestillä testataan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 1115/ mukaisia elintarvikehygieniaa koskevien asioiden osaamista. Testin läpäisseet saavat elintarvikeviraston hygieniaosaamistodistuksen ja -kortin HYGIENIATESTI D Kaukametsän opisto, Koskikatu 4 B ti klo oppituntia Liisa Väisänen Kurssimaksu 40,00 Ilm mennessä HYGIENIATESTI E Kaukametsän opisto, Koskikatu 4 B ti klo oppituntia Liisa Väisänen Kurssimaksu 40,00 e lm mennessä LIIKUNTA TANSSI Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat tanssin kurssit SENIORITANSSIN PERUSKURSSI ke , ZUMBA C ma , ZUMBA D la , SEURATANSSIN ALKEISKURSSI, JATKOA Kajaanin lyseo, pieni liikuntasali, Urho Kekkosen katu 1 su , 24 oppituntia Arja Kokko Kurssimaksu 40,00 Enintään 50 opiskelijaa Kerrataan syyslukukauden perustaso ja viedään jo opittuja tanssilajeja eteenpäin. Otetaan mukaan uusia tanssilajeja sopien niistä kurssilaisten kanssa yhdessä. Edellytetään perustasoa tavallisimmissa tanssilajeissa. Opettajina Arja ja Osmo Kokko SEURATANSSIN JATKOKURSSI Kajaanin lyseo, pieni liikuntasali, Urho Kekkosen katu 1 su , 24 oppituntia Arja Kokko Kurssimaksu 40,00 Enintään 50 opiskelijaa Jatketaan syyslukukaudella aloitettujen tanssilajien parissa syventäen kunkin tanssilajin omaa ilmentämistä ja musiikkiin tanssimista. Tanssilajit sovitaan yhdessä kurssilaisten kanssa. Kurssi edellyttää jatkokurssin taitotasoa. Opettajina Arja ja Osmo Kokko SENIORITANSSIN JATKOKURSSI ke , ITÄMAISEN TANSSIN ALKEISKURSSI ti , SALSA to , Kaukametsän sali ZUMBA A ke , ZUMBA B la , TANSSITA VAUVAA Musiikkiopisto, Leihu-sali, Koskikatu 2 ma , 12 oppituntia Piia Krökki Kurssimaksu 17,00 Enintään 16 opiskelijaa Kurssi on tarkoitettu vanhemman ja vauvan yhteiseksi liikuntahetkeksi. Tanssiparina oleva vauva voi olla joko kantoliinassa tai rintarepussa. Tanssiaskeleet ja koreografi a ovat niin helppoja, että mukaan pääsee tottumatonkin tanssija 22

23 KANSANTANSSIN VIIKONLOPPUKURSSI Kaukametsän opisto, Koskikatu 4 B pe , la ja , 16 oppituntia Tuula Lankinen ja Arja Kemppainen Kurssimaksu 30,00 Enintään 20 opiskelijaa Ilm mennessä Kurssilla opetellaan perusaskelikot, otteet, kuviot sekä perinteisiä ja uusia kansantansseja. Kurssi on tarkoitettu sekä aloittelijoille että aikaisemmin tanhunneille. JOOGA Ota mukaan hygieniasyistä oma joogamatto. Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat joogakurssit JOOGA I A ti , JOOGA 1 B ti , JOOGA I-II A ma , JOOGA I -II B to , JOOGA I-II C pe , JOOGAA MIEHILLE ma , JOOGA III pe , JOOGA IV A ti , JOOGA IV B ti , JOOGA IV C to , JOOGA VI to , ÄIJÄJOOGA B Musiikkiopisto, Leihu-sali, Koskikatu 2 ti , 24 oppituntia Manfred Kappas Kurssimaksu 35,00 Jäykkyys ei haittaa osallistumista, eikä ennakkotietoja joogasta tarvita. Pyrkimyksenä ei ole oppia seisomaan päällään, vaan tukevasti jaloillaan. Opettelemme miesporukassa perusharjoituksia, venytyksiä ja rentoutumista SENIORIJOOGA C Mäntylän päiväkoti, Mäntykatu 5 ma , 24 oppituntia Manfred Kappas Kurssimaksu 35,00 Enintään 15 opiskelijaa Seniorijooga on miehille ja naisille sopivaa terveysliikuntaa. Tavoitteena on liikkuvuuden, notkeuden ja tasapainon parantaminen sekä lihasten vahvistaminen. Liikkeet tehdään rauhallisesti hengityksen rytmittäminä JOOGA - tie itsetuntemukseen Kaukametsän opisto, Koskikatu 4 B pe la su , 13 oppituntia Paula Parppei Kurssimaksu 80,00 Enintään 25 opiskelijaa Ilm mennessä Kurssin aiheena on joogafi losofi an mukaan itsetuntemus, itsetutkiskelu sekä kysymys, miten hiljaisuus ja meditaatio koskettavat nykyajan ihmistä. Joogaharjoitukset virkistävät kehoa, mutta hiljaisuus ja meditaatio rauhoittavat levottoman mielen. Kurssi sisältää luentoja, pieniä meditaatioharjoituksia ja Hathajoogaa eli kehon joogaa. Mukaan pehmeä matto ja lämmin mukava asu. Osallistuminen ei vaadi aiempaa joogakokemusta. RAVITSEMUS-, TERVEYSKASVATUS JA LIIKUNTA JOOGA VII ti ,

24 RAVITSEMUS-, TERVEYSKASVATUS JA LIIKUNTA KUNTOJUMPPA JA VENYTTELY Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat liikunnan kurssit KUNTO- JA MUOKKAUSJUMPPA A ke , VENYTTELY JA RENTOUTUSJUMPPA ke , KULUNTALAHDEN LIIKUNTAKURSSI ke , KESKIVARTALOJUMPPA ti , TEHOJUMPPA ti , MIESTEN LIIKUNTAA REIPPAASTI to , TAVOITTEELLINEN VENYTTELY -spagaatti kevääksi ma , VENYTTELY, STRETCHING to , SHINDO I-II ma , NYRKKEILY Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat nyrkkeilykurssit NAISTEN KUNTONYRKKEILY ti , KUNTONYRKKEILY MIEHILLE JA NAISILLE to , Ryhmään mahtuu lisää opiskelijoita POTKUNYRKKEILY A ti , POTKUNYRKKEILY B pe , TAI JI TAI JI, kiinalainen aamuvoimistelu Musiikkiopisto, Leihu-sali, ma , 16 oppituntia Piia Krökki Kurssimaksu 25,00 Enintään 25 opiskelijaa Tai Ji on sekä liikuntaa että hyvinvointia. Se on vanha kiinalainen henkisesti ja fyysisesti virkistävä liikuntomuoto, joka sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille, koska liikkeet tehdään rauhallisesti hengityksen tahtiin. Tarkoituksena on kehittää notkeutta, voimaa, tasapainoa ja keskittymiskykyä VIREYTTÄ VUOSILLE 60+ B Musiikkiopisto, Leihu-sali, Koskikatu 2 la , 24 oppituntia Liisa Savolainen Kurssimaksu 34,00 Ilm mennessä TAEKWONDO Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat TAEKWON-DO kurssit TAEKWON-DO PERUSKURSSI VUOTIAAT pe , Lihaskunnon lisäämiseen, tasapainon ylläpitoon sekä nivelten liikkuvuuden edistämiseen tähtäävä liikuntaryhmä. Tavoitteena on etsiä liikunnan tuoma mielihyvä rauhallisesti edeten TAEKWON-DO JATKOKURSSI pe , DIESEL TAEKWON-DO 30+ pe ,

25 ERITYISRYHMÄT Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat erityisryhmien kurssit KOTITALOUS, Painonpudotus to , KOTITALOUS KEHITYSVAMMAISILLE ke , KOTITALOUS Kehitysvammaisten päiväkahviryhmä ke , SYMPPIS-ORKESTERI A ma , SYMPPIS-ORKESTERI B ke , KLAAVI -ORKESTERI ma , SOITTOA JA LAULUA/ERITYISRYHMÄ ke , LAULURYHMÄ/ERITYISRYHMÄ ti , TERAPEUTTINEN TANSSI KEHITYSVAMMAISILLE ti , Kevään kokoontumispäivät 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 15.3., ja Ryhmässä on tilaa uusille kurssilaisille. KUVATAITEET Syksyllä alkaneet ja keväällä jatkavat kuvataiteen kurssit KUVATAITEEN TUNTEMUS (2 op) ke , PIIRUSTUS JA MAALAUS PIIRUSTUS JA MAALAUS I JA II A (3 op) ma , PIIRUSTUS JA MAALAUS I JA II B (3 op) ke , KERAMIIKKA KERAMIIKKA I (3 op) ma , KERAMIIKKA II B (4 op) to , LASTEN JA AIKUISTEN YHTEINEN KERAMIIKKA (3 op) ke , LASITYÖT JA POSLIININMAALAUS POSLIININMAALAUS (3 op) ke , Kevään kokoontumisajat: 12.1., 19.1.,26.1., 9.2., 16.2., ja POSLIININMAALAUS, Vuolijoki (3 op) to , Kevään kokoontumisajat: 13.1., 20.1., 27.1., 10.2., 17.2., 3.3. ja ERITYISRYHMÄT VALOKUVAUS DIGIKUVAUS (4 op) pe , la

26 KUVATAITEET DIGIKUVAUS B (4 op) ke , su KUVATAITEEN KEVÄÄN LYHYTKURSSIT TAIDEGRAFIIKAN TYÖPAJA (1,5 op) Kaukametsä, piirustus- ja maalausluokka, Koskikatu 4 B la su , 36 oppituntia Minna Meriläinen Kurssimaksu 45,00 Ilm mennessä Kurssilla tutkitaan taidegrafi ikan eri menetelmien ja tekniikoiden ilmaisullisia mahdollisuuksia. Kurssi koostuu demonstraatioista ja ohjatusta työpajatyöskentelystä. Sisältöinä Kartonkigrafi ikka, Collagrafi a, Carborundum ja Monotypia johdannaisineen. Painovärit ja painopapereita hankitaan yhteishankintana, opettaja kerää materiaalimaksun. Kurssi kokoontuu viikonloppuisin la-su , ja Kurssille voi osallistua myös opiskelijat, joilla ei ole aikaisempia kokemuksia taidegrafi ikan kurssin teemoista. LASINSULATUS Lasinsulatuskursseilla valmistetaan sulatustekniikalla erilaisia lasista tehtyjä koriste- ja käyttöesineitä. Kurssisisältöinä lasin leikkaus ja hionta, muottien käyttö, esineiden suunnittelu ja kuvioaiheiden sommittelu ja erilaisten lasien yhdistely. Opettaja kerää sulatusmaksun, joka määräytyy töiden koon perusteella. Erillinen polttomaksuhinnasto on nähtävillä opiston toimistossa ja lasinsulatuskurssien netti-ilmoittautumislinkissä Lisätietoa kurssista LASINSULATUS A (1 op) Kaukametsä, keramiikkaluokka, Koskikatu 4 B ti , 30 oppituntia Leena Kemppainen Kurssimaksu 42,00 Enintään 15 opiskelijaa Ilm mennessä Kurssi kokoontuu tiistaisin kello Tarvikemaksu 5 sis. kurssimaksuun. Opettaja kerää sulatusmaksun, joka määräytyy töiden koon perusteella. Erillinen polttomaksuhinnasto on nähtävillä opiston toimistossa ja tämän kurssin netti-ilmoittautumislinkissä Lisätietoa kurssista LASINSULATUS B - Lasin loistetta pimeisiin talvi-iltoihin Kaukametsä, kuvanveistoluokka, Koskikatu 4 B la ja su , 10 oppituntia Leena Kemppainen Kurssimaksu 17,00 Enintään 15 opiskelijaa Ilm mennessä Kurssi kokoontuu yhtenä viikonloppuna la-su klo Tarvikemaksu 2 euroa sisältyy kurssimaksuun. Opettaja kerää sulatusmaksun, joka määräytyy töiden koon perusteella. Erillinen polttomaksuhinnasto on nähtävillä opiston toimistossa ja tämän kurssin netti-ilmoittautumislinkissä Lisätietoa kurssista LASINSULATUS C - Kevätauringon pilkahduksia lasin pinnalla Kaukametsä, kuvanveistoluokka, Koskikatu 4 B la , su , 10 oppituntia Leena Kemppainen Kurssimaksu 17,00 Enintään 15 opiskelijaa Ilm mennessä Kurssi kokoontuu yhtenä viikonloppuna la-su Tarvikemaksu 2 euroa sisältyy kurssimaksuun. Opettaja kerää sulatusmaksun, joka määräytyy töiden koon perusteella. Erillinen polttomaksuhinnasto on nähtävillä opiston toimistossa ja tämän kurssin netti-ilmoittautumislinkissä Lisätietoa kurssista TIFFANY-LASITYÖT (0,5 op) Kaukametsä, kuvanveistoluokka, Koskikatu 4 B pe , la , su , 14 oppituntia Leena Kemppainen Kurssimaksu 30,00 Enintään 15 opiskelijaa Ilm mennessä

OPINTO-OP OPINT AS O-OP Ke K vät 20 e 1 vät 20 2 1 KAUKAMETSÄN OPISTO

OPINTO-OP OPINT AS O-OP Ke K vät 20 e 1 vät 20 2 1 KAUKAMETSÄN OPISTO OPINTO-OPAS Kevät 2012 KAUKAMETSÄN OPISTO LUKIJALLE Oppimisen iloa 40 vuotta - luova ja osaava vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Kuluva lukuvuosi 2011-2012 on Kaukametsän opiston 40 toimintavuosi. Voisimme

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

KAUKAMETSÄN OPISTO. Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus

KAUKAMETSÄN OPISTO. Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus KAUKAMETSÄN OPISTO OPINTO-OPAS KEVÄT 2013 Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus LUKIJALLE Kehittyvä Kaukametsä Marraskuista näkymää työhuoneeni ikkunasta hallitsevat nostokurjet

Lisätiedot

OPINTO OPINT -OPA O-OP S AS 2011-2012 2011-2012 KAUKAMETSÄN OPISTO

OPINTO OPINT -OPA O-OP S AS 2011-2012 2011-2012 KAUKAMETSÄN OPISTO OPINTO-OPAS 2011-2012 KAUKAMETSÄN OPISTO LUKIJALLE Alkava lukuvuosi on Kaukametsän opiston 40-vuotis juhlavuosi. Opiston toiminta alkoi syyslukukaudella 1971. Kajaanin maalaiskuntaan perustetusta kansalaisopistosta

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus OPINTO-OPAS KEVÄT 2014 Kaukametsän opisto Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus LUKIJALLE Syyslukukaudella vietettiin Elinikäisen oppimisen kampanjaa nuorille ja aikuisille

Lisätiedot

Kaukametsän opiston 39. toimintavuosi

Kaukametsän opiston 39. toimintavuosi OPINTO-OPAS 2010-2011 KAUKAMETSÄN OPISTO LUKIJALLE Kuva: Pekka Agarth Kansalaisopisto oppimisen iloa Kaukametsän opiston 39. toimintavuosi on alkamassa uusin odotuksin ja oppimisen mahdollisuuksin. Vuodet

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

OPINTO-OPAS KEVÄT 2016

OPINTO-OPAS KEVÄT 2016 OPINTO-OPAS KEVÄT 2016 Kaukametsän opisto Osaamiskeskus Kainuun Aalto LUKIJALLE Kaksi pimeää vai valon hehku Sinä valitset Tähän aikaan vuodesta luonnossa on kaksi pimeää vastakkain. Oman sisäisen hehkun

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu ja uusien taitojen

Omaehtoinen opiskelu ja uusien taitojen OPINTO-OPAS Kevät 2010 KAUKAMETSÄN OPISTO www.kaukametsa.fi LUKIJALLE Kuva: Pekka Agarth Kaukametsän opisto -luova ja osaava vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Omaehtoinen opiskelu ja uusien taitojen

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus. Avoin yliopisto-opetus Kansalaisopisto. Oppimisen iloa kestävästi

Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus. Avoin yliopisto-opetus Kansalaisopisto. Oppimisen iloa kestävästi Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus Avoin yliopisto-opetus Kansalaisopisto Oppimisen iloa kestävästi LUKIJALLE Vapaa sivistystyö tuottaa henkistä ja sosiaalista hyvää Vuosi

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

OPINTO- OPAS 2008-2009 KAUKAMETSÄN 1 OPISTO

OPINTO- OPAS 2008-2009 KAUKAMETSÄN 1 OPISTO OPINTO- OPAS 2008-2009 KAUKAMETSÄN 1 OPISTO LUKIJALLE Lukijalle Kaukametsän opisto toivottaa opiskelijansa tervetulleeksi lukuvuodelle 2008-2009. Olemme rakentaneet kurssitarjottimen, josta mahdollisimman

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

Luovuutta ja osaamista

Luovuutta ja osaamista OPINTO-OPAS 2009-2010 KAUKAMETSÄN OPISTO www.kaukametsa.fi LUKIJALLE Luovuutta ja osaamista Vapaa sivistystyö, omaehtoinen opiskelu ja uusien taitojen ja tietojen kartuttaminen edistää luovuutta, osaamista

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas 2016-2017 KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-ikäisille tanssijoille tarjotaan

Lisätiedot

YLEISET KIELITUTKINNOT

YLEISET KIELITUTKINNOT YLEISET KIELITUTKINNOT KIELITAIDON OSOITTAMINEN YLEISTEN KIELITUTKINTOJEN AVULLA Yleiset kielitutkinnot arvioivat aikuisten kielitaitoa. Yleisessä kielitutkinnossa sinä voit testata, miten hyvin puhut,

Lisätiedot

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1. Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

Oppimisen iloa kestävästi

Oppimisen iloa kestävästi Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus Oppimisen iloa kestävästi LUKIJALLE Kaukametsän opisto tuottaa henkistä ja sosiaalista hyvää Suomi on ollut mukana Kansainvälisessä PIAAC

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi

Lisätiedot

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla

Lisätiedot

Opintoryhmä Kokoontumispaikka slk klk yht

Opintoryhmä Kokoontumispaikka slk klk yht PURUVESI-OPISTO EHDOTUS OPETUSSUUNNITELMAKSI 2014-2015 OPISTON TYÖKAUSI: Syyslukukausi 15.9.-20.12.2014 Syysloma 20.-26.10.2014 Kevätlukukausi 12.1.-30.5.2015 Talviloma 23.2.-1.3.2015 Pääsiäisloma 3.-6.4.2015

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus

Lisätiedot

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö

Kauppatieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kauppatieteellisen alan kieliopinnot 1.9.2017 Hanna Snellman Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Mirja Vehovuori mirja.vehovuori@lohja.fi 09 22422786, 050 5230711 www.hiidenopisto.fi

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan SISÄLLYS 1.8.2016 MUSIIKKILEIKKIKOULU 1 Musiikkileikkikoulu 2 2 Kuvismuskari yhteistyössä Taidekoulun kanssa 2 VALMENTAVA SOITONOPETUS..2 3 Soitinvuokra 2 4 Oppimateriaalimaksu 2 5 Soitinryhmät 2 6 Koulupajat

Lisätiedot

Helsingin työväenopisto. Kevään 2014 opetuksen painopisteet. Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa. 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä 101 500 tuntia

Helsingin työväenopisto. Kevään 2014 opetuksen painopisteet. Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa. 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä 101 500 tuntia Helsingin työväenopisto Kevään 2014 opetuksen painopisteet Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä 101 500 tuntia kevään tuntimäärä 50 500 syksyn tuntimäärä 51 000 2. Työväenopiston

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Lämpimästi tervetuloa Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015. Tästä tiedotteesta löydät: opetusaineet hinnaston

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit:

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit: Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto Poikkeavat kurssimaksut syksyllä 2015 KIELET JA TIETOAINEET YKSIKKÖ Suomi 2 kurssit Kielet TAIDEYKSIKKÖ Opintosetelein tuetut kurssit siten, että koko kurssimaksu

Lisätiedot

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS ESPOON AIKUISLUKIO VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Aineopiskelijamaksu... 4 Ilmoittautuminen... 5 Espanja... 6 Italia... 8 Ranska... 10 Saksa... 12 Venäjä...

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut: KESÄLUKIO-OPAS Lahden yhteiskoulun aikuislukio 2019 Kesälukion verkkosivut: www.lyk.fi/kesalukio Ohjeet ja lomakkeet: - Kesälukion kurssitarjotin - Kurssien sisällöt, oppikirjat ja arviointi - Ilmoittautumislomake

Lisätiedot

Vuosi 2007 Vuosi 2010 Tarjonta (mitä koulutusta, millaisin menetelmin) Tarjonnan muutokset

Vuosi 2007 Vuosi 2010 Tarjonta (mitä koulutusta, millaisin menetelmin) Tarjonnan muutokset Päivitetty 8.10.2007 MS KOULUTUSPALVELUSUUNNITELMA Vuosi 2007 Vuosi 2010 Tarjonta (mitä koulutusta, millaisin menetelmin) Tarjonnan muutokset Asiakkaat ja kilpailijat Asiakasryhmien ja kilpailutilanteen

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE

IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE IITIN KANSALAISOPISTO KURSSISUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2018-2019 NO NIMI TUNNIT NO NIMI TUNNIT 12000 Syksy 2018 Kitara maanantai KAUSALA 36 12000 Kevät 2019 Kitara maanantai KAUSALA 36 12001 Syksy 2018 Lasten

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Kurssimaksuja ei palauteta.

Kurssimaksuja ei palauteta. Jokihelmen opiston johtokunta 6 15.03.2016 Jokihelmen opiston kurssimaksut ja soitinvuokrat 2016-2017 Jokhjoht 15.03.2016 6 Rehtorin ehdotus: Kurssimaksut Koko lukukauden kestävät kurssit hinnoitellaan

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset.

Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset. Saksa, B3-kieli Tavoitteena on, että aikuisopiskelija saavuttaa B3-oppimäärän saksan kielessä kielitaidon kuvausasteikon tasot seuraavasti: kuullun ymmärtäminen A2.1-A2.2 puhuminen A2.1 luetun ymmärtämien

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

Sastamalan Opisto. Seniorikampus. Kari Kotiranta. Opintovaihtoehtoja senioreille

Sastamalan Opisto. Seniorikampus. Kari Kotiranta. Opintovaihtoehtoja senioreille Kari Kotiranta Seniorikampus Opintovaihtoehtoja senioreille Taustaksi Aktiivinen seniori on voimavara. Liike-elämässä puhutaan bisneskummeista, jotka toimivat yhteistyössä kummiyrityksensä kanssa. Kaikilla

Lisätiedot

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15

SYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15 KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset

Lisätiedot

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык KUOPION KANSALAISOPISTO KEVÄT 2016 Suomen kieli / Finnish language, Финский язык UUDET RYHMÄT Suomi aloittelijoille UUSI, Finnish for beginners NEW Puistokartano, C128 Valokuvaus, Puistokatu 20, Elina

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 Kuva Hannu Hautala MIKÄ ON IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO? Ikääntyvien yliopistotoiminnan taustana on 1970-luvun alkupuolelta lähtien eri puolille Eurooppaa

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 Luokanopettaja Muutos22.10.2015 Muutos 04.11.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 Yleisiä valmiuksia

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot