Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1356/2001 vp Rintamasotilastunnuksen myöntäminen Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 1926 syntyneet miehet kutsuttiin vuonna 1944 palvelukseen siten, että vuoden alkupuolella syntyneet kutsuttiin palvelukseen helmikuussa ja jälkipuoliskolla syntyneet huhtikuussa. Näitä nostomiehiä oli yhteensä Näistä miehistä on kolmannes kuollut, toinen kolmannes on saanut rintamasotilastunnuksen ja viimeinen kolmannes eli noin miestä on edelleenkin ilman tunnusta. Kyseisen ikäluokan rintamasotilastunnuksen myöntämisessä on esiintynyt selviä ristiriitaisuuksia. Tämä johtuu lähinnä kahdesta eri syystä. Joissain aselajeissa, kuten esimerkiksi ilmatorjunta- ja rannikkojoukoissa, nostomiehet koulutettiin peruskoulutusvaiheen jälkeen aselajikoulutuksena tuliasemissa, jolloin heidän on tulkittu osallistuneen taisteluun ja tunnus on myönnetty, vaikka tiettävästi yksikään kyseisistä pattereista ei avannut lainkaan tulta vihollista kohti. Ilmavoimissa palvelleet miestä ja merivoimissa palvellutta tulkittiin puolestaan asetuksen 772/1969 mukaisissa erikoisjoukoissa palvelleiksi ja tunnus on myönnetty riippumatta siitä, oliko heillä missään vaiheessa palvelustaan kosketusta viholliseen. Loppuosa ikäluokasta palveli siis koulutuskeskusten joukoissa eri puolilla Suomea. Näistä miehistä merkittävä osa on jäänyt ilman tunnusta, koska koulutuskeskukset olivat kotijoukkojen esikunnan alaisia eivätkä näin ollen kuuluneet asetuksessa rajattuihin rintamavastuussa olleisiin joukkoihin. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Koulutuskeskuksissa palvelleita nostomiehiä käytettiin desanttien takaa-ajoon ja rintamakarkureiden kiinniottamiseen. Näissä tehtävissä jouduttiin joskus turvautumaan myös tuliaseisiin, jolloin näiden miesten osalta palvelus on ilman epäilystä ollut rintamasotilastunnukseen oikeuttavaa. Ongelmaksi onkin koulutuskeskusten kohdalla muodostunut se, että lähes kaikki koulutuskeskusten komppanioiden sotapäiväkirjat päättyvät vuoden 1943 loppuun. Näin ollen puheena olevan vuonna 1926 syntyneen ja vuonna 1944 palvelukseen astuneen ikäluokan osalta todisteita tunnukseen oikeuttavista palvelutehtävistä ei löydy. Tällaiset merkinnät olisivat välttämättömiä todisteita tunnusta hakeville veteraaneille varsinkin, kun heidän kohdallaan ei ole hyväksytty rintamanaisille kelpuutettua "toverinäyttöä" eli toisen paikalla olleen todistusta. Kaiken kukkuraksi koulutuskeskusten sotapäiväkirjojen kattavuudessa on eroja, sillä mm. panssarintorjuntakoulutuskeskuksessa ja muutamassa muussakin on kirjoja pidetty sodan loppuun saakka. Sen sijaan esimerkiksi Nurmeksen koulutuskeskuksessa, K 25:ssä, päiväkirjat loppuvat vuoteen 1943, eikä desantintorjuntaoperaatioista ja niihin osallistuneista löydy merkintöjä. Nurmeksen koulutuskeskuksen kohdalla päiväkirjoissa on tavanomaista pahempi "musta aukko". Kaikesta edellä esitetystä käy kiistatta ilmi se, että rintamasotilastunnuksia on vuonna 1926 syntyneille, vuonna 1944 koulutuskeskuksiin palvelukseen astuneille miehille myönnetty ristiriitaisin ja puutteellisinkin perustein. Samalla toisille ns. toverinäytön perusteella tunnukseen oikeutetuille ei ole myönnetty tunnusta vuoden Versio 2.0

2 1943 jälkeisten sotapäiväkirjojen puutteellisuuden tai täydellisen pitämättömyyden takia. Kun vielä eri koulutuskeskuksissa palvelleet miehet ovat tämän takia joutuneet keskenään eriarvoiseen asemaan, tulisi oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi myöntää tunnus lopuillekin vuonna 1926 syntyneille veteraaneille joko automaattisesti tai hyväksymällä naisveteraanien tapaan ns. toverinäyttö. Vuonna 1926 syntyneet nostomiehet olivat osa kenttäarmeijaamme ja muodostivat paineen alla taistelevan armeijamme viimeisen reservin, minkä vuoksi ikäluokka olisi saatava kattavasti ja tasapuolisesti rintamasotilastunnuksen piiriin. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vuonna 1926 syntyneiden ja vuonna 1944 nostomiehinä koulutuskeskusten palvelukseen astuneiden oikeuttamiseksi tasapuolisesti rintamasotilastunnuksen käyttöön riippumatta siitä, löytyykö heidän palveluspaikkanaan olleen koulutuskeskuksen sotapäiväkirjoja vuoden 1944 ajalta? Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2001 Raimo Vistbacka /ps 2

3 Ministerin vastaus KK 1356/2001 vp Raimo Vistbacka /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1356/2001 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä vuonna 1926 syntyneiden ja vuonna 1944 nostomiehinä koulutuskeskusten palvelukseen astuneiden oikeuttamiseksi tasapuolisesti rintamasotilastunnuksen käyttöön riippumatta siitä, löytyykö heidän palveluspaikkanaan olleen koulutuskeskuksen sotapäiväkirjoja vuoden 1944 ajalta? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Rintamasotilastunnusta koskevan asetuksen (772/1969) mukaan rintamasotilaalla tarkoitetaan henkilöä, joka on vuosien sotien aikana osallistunut puolustusvoimien joukoissa varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä, nostomiehenä, vapaaehtoisena tai vakinaisessa palveluksessa olevana. Varsinaisiin sotatoimiin katsotaan osallistuneeksi henkilö, joka todistettavasti on osallistunut taisteluihin rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän joukoissa tai sen alueella taikka ilmatorjunta- tai rannikkojoukoissa, merivoimien alusyksiköissä tahi ilmavoimien lentoyksiköissä. Muissa tehtävissä sotatoimiyhtymän ulkopuolella palvelleita ei ole pidetty sellaisina henkilöinä, jotka olisivat tunnukseen oikeutettuja edellä lueteltujen sotatoimiyhtymien joukkoosastoissa palvelleiden tapaan. Ratkaisuissaan sotilasläänien esikunnat ovat seuranneet pääesikunnan teettämää sotahistorian laitoksen laatimaa luetteloa niistä joukko-osastoista, joissa palvelleet katsotaan edellä mainitun asetuksen mukaisiksi rintamasotilaiksi. Sillä seikalla, minä vuonna henkilö on syntynyt, ei ole rintamaveteraanitunnusten myöntämisen kannalta merkitystä. Kaikkiaan vuonna 1926 syntyneitä asevelvollisia kutsuttiin palvelukseen , joista noin kolmannes sai myöhemmin tunnuksen, koska he joutuivat sellaisiin tehtäviin, joista annettiin tunnus. He olivat pääsääntöisesti alkuvuodesta syntyneitä, jotka joutuivat koulutuskeskusvaiheen jälkeen rintamalle ja saivat sitä kautta oikeuden tunnukseen. Joitakin kymmeniä henkilöitä joutui myös koulutuskeskuksessa ollessaan sellaisiin tehtäviin, joiden perusteella myönnettiin tunnus. Sosiaali- ja terveysministeriön ja puolustusministeriön kannan mukaan mahdolliset virheelliset myöntämismenettelyt tai yksittäiset epäjohdonmukaisuudet eivät voi muodostaa kestävää perustetta koko ikäluokan käsittelemiseksi yhtenä ryhmänä. Syntymävuosi tunnuskriteerinä on kestämätön olemassaolevien tunnusten kannalta, koska niiden myöntäminen perustui sodanaikaiseen tehtävään ja rajattuun alueeseen sodan aikana. Tunnusten ulkopuolelle jääneiden henkilöiden asemaa koskeneissa selvityksissä on lueteltu vastaavassa asemassa olevat ryhmät, joihin kuuluneet sittemmin oikeutettiin veteraanikuntoutuksen mukaiseen kuntoutusetuuteen. Tällaisiin ryhmiin kuuluvat muun muassa henkilöt, jotka olisivat olleet oikeutettuja tunnuksiin mutta eivät olleet niitä hakeneet mennessä, tietyt ulkomaalaiset Suomen joukoissa palvelleet vapaaehtoiset, koulutuskeskuksessa palvelleet, miinanraivaajat sekä sodan ajan sairaanhoitotehtävissä toimineet. Vuosikymmenien kuluessa on mainittu monia muitakin sodan ajan tehtävissä palvelleita. Eri ryhmien tasa-arvoinen kohtelu edellyttää, että 3

4 Ministerin vastaus mitään ryhmää ei nosteta erityisasemaan. Koulutuskeskuksessa palvelun on katsottu kuitenkin olleen ensi sijassa varuillaoloa. Kukaan ei ole kiistänyt näiden henkilöiden työn merkitystä, sillä sodan vuosina tarvittiin kaikkien panosta. Erityisen vaikea oli kotirintaman naisten asema. Myös pommitusten kohteeksi joutuneen siviiliväestön osa oli vaikea. Yli puoli vuosisataa sodan päättymisen jälkeen on vaikea asettaa jotain ryhmää toisen edelle. Sotiin liittyvissä tehtävissä tai tapahtumissa vammautuminen kuului sotilasvammalain korvauspiiriin, joten sen perusteella korvattiin sotaan välittömästi liittyneet kuolemantapaukset ja vammautumiset. Helsingissä 3 päivänä tammikuuta 2002 Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho 4

5 Ministerns svar KK 1356/2001 vp Raimo Vistbacka /ps Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf undertecknade skriftliga spörsmål SS 1356/2001 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att de som är födda 1926 och som 1944 ryckte in som lantvärnsmän vid skolningscentralerna skall behandlas jämlikt och berättigas till frontmannatecknet oberoende av om krigsdagböckerna från 1944 vid den skolningscentral som var deras tjänstgöringsställe hittas eller inte? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Enligt förordningen om frontmannatecken (772/1969) avses med frontman en person som under krigen åren deltagit i de egentliga krigshandlingarna inom försvarsväsendets trupper såsom reservist, lantvärnsman, frivillig eller i aktiv tjänst. I de egentliga krigshandlingarna anses den ha deltagit som bevisligen har tagit del i strider inom trupper, hörande till en operativ enhet med frontansvar eller på dess område eller i luftvärns- eller kusttrupper, inom sjöstridskrafternas fartygsenheter eller inom luftstridskrafternas flygenheter. De som haft andra uppdrag utanför den operativa enheten har inte ansetts höra till dem som är berättigade till tecken på samma sätt som de personer som tjänstgjort i truppförband inom de ovan uppräknade operativa enheterna. I sina avgöranden har militärlänens staber följt den förteckning som huvudstaben har låtit krigshistoriska institutionen göra upp över de truppförband som anses vara sådana att de personer som tjänstgjort i dem är frontmän på det sätt som avses i ovan nämnda förordning. Vilket år personen i fråga är född har ingen betydelse med tanke på beviljandet av frontveterantecken. Inalles kallades år 1926 födda värnpliktiga till tjänst, av vilka cirka var tredje senare fick tecknet eftersom de hamnade i sådana uppgifter för vilka det gavs tecken. Det var i regel de som var födda i början av året som efter skolningscentralskedet igen hamnade vid fronten och därigenom fick rätt till tecken. Några tiotal personer råkade också i skolningscentralen få sådana uppgifter, på grundval av vilka tecken beviljades. Enligt social- och hälsovårdsministeriets och försvarsministeriets ståndpunkt kan eventuella felaktiga beviljningsförfaranden eller enskilda inkonsekvenser inte utgöra en hållbar grund för att behandla hela åldersklassen som en grupp. Födelseåret som kriterium för tecken är ohållbart utgående från de befintliga tecknen eftersom beviljandet av dem grundade sig på den krigstida uppgiften och på ett begränsat område under kriget. I utredningar som har gällt situationen för dem som inte har fått tecknet har räknats upp grupper som har varit i motsvarande ställning. Personer som hörde till dem fick sedermera rättten till en rehabiliteringsförmån, inom ramen för veteranrehabiliteringen. Sådana grupper är bl.a. personer som skulle ha varit berättigade till tecken, men som inte hade ansökt om dem senast den 31 december 1994, vissa utländska frivilliga som tjänstgjort i finska trupper, sådana som tjänstgjort i skolningscentraler, minröjare samt sådana som arbetat i sjukvårdsuppgifter under krigstiden. Under decenniernas lopp har det också nämnts många andra som har tjänstgjort i uppgifter un- 5

6 Ministerns svar der krigstiden. Ett jämlikt bemötande av olika grupper förutsätter att ingen grupp ges en särställning. Det har dock ansetts att tjänstgöringen vid skolningscentralerna i första hand handlade om att vara vaksam. Ingen har förnekat betydelsen av dessa personers arbete eftersom allas insats behövdes under krigsåren. Speciellt svår var ställningen för kvinnorna på hemmafronten. Också den civilbefolkning som blev föremål för bombningar hade en svår lott. Över ett halvt århundrade efter krigets slut är det svårt att ställa någon grupp före någon annan. Invalidisering som inträffade i uppgifter eller händelser som hade att göra med krigen omfattades av ersättningar enligt lagen om skada, ådragen i militärtjänst, så med stöd av den ersattes dödsfall och invalidiseringar som direkt hänförde sig till kriget. Helsingfors den 3 januari 2002 Social- och hälsovårdsminister Maija Perho 6