Helsingin kaupungin asunnot Oy Vuokralaisneuvottelukunta 1 (4)
|
|
- Pekka Honkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin kaupungin asunnot Oy 1 (4) Helsingin kaupunki Hallintokeskus hallintokeskus@hel.fi LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIATYÖRYHMÄN RAPORTISTA JA TYÖRYHMÄN EHDOTUKSESTA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖKSI HEL T Helsingin kaupungin asunnot Oy:n on käsitellyt asiaa kokouksissaan sekä ja käsittelyn tueksi neuvottelukunta on saanut 19 alueellisen Vuokralaistoimikunnan, 29 Talotoimikunnan ja neljän yksittäisen asukkaan kannanotot ehdotuksesta uudeksi säännöksi. Lausuntonaan toteaa, että Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratiatyöryhmän ehdotusta uudeksi vuokralaisdemokratiasäännöksi ei tule hyväksyä ilman alla esitettyjä muutoksia. Työryhmä ei ole toiminut kaupunginvaltuustossa hyväksytyn toivomusponnen mukaisesti toteaa, että työryhmä ei ole toiminut ponnen mukaisesti, kun menettelyohjetta ei ole päivitetty. Työryhmän lausunto sivu 6: Hyväksyessään kiinteistöyhtiöiden sulautumisen edellyttämät vähimmäismuutokset vuokralaisdemokratiasääntöön kaupunginvaltuusto hyväksyi samalla toivomusponnen, jossa kehotettiin asettamaan työryhmä vuokralaisdemokratiasäännön ja menettelyohjeen edelleen kehittämiseksi. Ponnen hyväksymisen seurauksena asetettiin nyt kyseessä oleva vuokralaisdemokratiatyöryhmä. Raportissaan (s kappale) työryhmä perustelee menettelyohjeen päivittämättä jättämistä sillä, että menettelytapaohjeiden antaminen kuuluisi luontaisesti kiinteistöyhtiön tehtäväksi, kuten myös kaupungin sääntötoimikunta on lausunnossaan todennut. haluaa korostaan sitä, että sääntöä ollaan nyt muuttamassa jo toisen kerran niin, että menettelyohjetta ei päivitetä tukemaan sääntöä eikä sitä hyväksytetä poliittisella tasolla. Vanhentunut ja terminologialtaan väärä menettelyohje aiheuttaa sekaannusta. Lisäksi, uuden, kehitetyn menettelyohjeen valmistelu tulee ehdottomasti tehdä yhdessä asukkaiden edustajien kanssa, ei yksin kiinteistöyhtiön toimesta. Sääntöehdotuksessa kavennuksia asukkaiden vaikutusmahdollisuuksiin Sääntöehdotuksessa on kuusi asiakohtaa, jotka toteutuessaan kaventavat yhteishallintolain asukkaille suomia vaikutusmahdollisuuksia:
2 Helsingin kaupungin asunnot Oy 2 (4) Keskeisimmät muutosta vaativat kohdat 1. Säännöstä on poistettu soveltamisalasta maininta ellei asukkaiden kokouksessa yhteishallintolain mukaisesti muuta päätetä (2 ) Säännössä pitää selkeästi tulla ilmi asukkailla olevat vaihtoehdot säännön ja lain noudattamisessa (Helsingin hallinto-oikeuden päätös 05/0865/2 per , ministeri Hannes Mannisen Eduskunnan puhemiehelle antama vastaus, Ympäristöministeriön lausunto YM151/04/2003 per ) 2. Kiinteistöyhtiön ja alueyhtiön hallituksen jäsenet (nykyinen sääntö 4 kohdat 2 ja 3 - ehdotus 9 kohdat 2-3, nykyinen sääntö 21 kohdat 3 ja 4 ehdotus 25 kohdat 5 ja 6, nykyinen sääntö 29 kohta 3 ehdotus 33 kohta 6) Työryhmälle ei tullut muutosehdotuksia koskien kiinteistö- ja alueyhtiön hallituksen asukasjäseniä ja heidän ehdokasasetteluaan. Siitä huolimatta työryhmä esittää muutosta ja perustelee sitä sivuilla mm. siten, että tarve kutsua koolle asukkaiden kokouksia ja muita vuokralaisdemokratiatoimielinten kokouksia ainoastaan uuden asukasjäsenehdokkaan nimittämistä varten kesken toimielimen toimikauden vähenisi. Asukkaiden kokous on yhteishallinnon kannalta keskeisin elin. Asukkaiden kokouksissa asukkaat päättävät, miten yhteishallinnossa asukkaille kuuluvat tehtävät hoidetaan. Asukaskokouksissa valitaan asukastoimikunnat, mahdolliset luottamushenkilöt ja ehdokkaat omistajayhteisön hallituksen jäseniksi (ministeri Hannes Mannisen Eduskunnan puhemiehelle antama vastaus). Hallitukseen nimettyjen henkilöiden vaihtuvuuden kesken toimikauden ei ole osoitettu olevan yleistä, eikä se näin ollen toimi perusteena nimeämisoikeuden kaventamiselle. Mikäli valittu henkilö ei pysty hoitamaan tehtäväänsä, ovat asukkaiden kokousten nimeämiset voimassa ja kyseessä oleva toimielin voi käydä uuden henkilövaalin jäljellä olevien ehdokkaiden välillä. Menettelyohjeessa tulee ohjeistaa asukkaiden kokouksia siten, että ehdolle asettuvalta pyydetään ennen nimeämistä kirjallinen suostumus ja vakuutus siitä, että hän on osakeyhtiölain mukaan esteetön ja toimikelpoinen. 3. Alueyhtiön ja kiinteistöyhtiön edustajien automaattinen oikeus osallistua kokouksiin (ehdotus 10, nykyinen sääntö 14 - ehdotus18, nykyinen sääntö 23 - ehdotus 26, nykyinen 31 - ehdotus 34 ) Työryhmä toteaa raportin kohdassa 4.13 Läsnäolo- ja puheoikeus vuokralaisdemokratiaelinten kokouksissa, että yhteishallintolaissa ei ole säännöksiä siitä kenellä on läsnäolo- ja puheoikeus vuokralaisdemokratiatoimielinten kokouksissa. Työryhmän perustelu tehokkaan tiedonkulun varmistamisesta yhtiöiltä asukkaille ja asukkailta yhtiöille ei ole kestävä. Tiedon jakamisen tulee olla jatkuvaa, eikä sen tule rajoittua kokouksissa jaettuun tietoon. Kunkin vuokralaisdemokratiatoimielimen tulee saada itse päättää, missä laajuudessa se haluaa käyttää alue- tai kiinteistöyhtiön edustajien asiantuntemusta kokouksissaan.
3 Helsingin kaupungin asunnot Oy 3 (4) Lisäksi, kun puhutaan tehokkaasta tiedonkulusta yhtiöiden ja asukkaiden välillä, tulee huomioida kaikki asukkaat ei vain vuokralaisdemokratiatoimielinten jäsenet. Työryhmän esitys toteutuessaan siirtää asukkaita koskevan tiedottamisvelvollisuuden alue- ja kiinteistöyhtiöltä vuokralaisdemokratiatoimielimien jäsenille, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. 4. Asiantuntijoiden käyttö vuokralaisdemokratiatoimielimissä (nykyinen sääntö 14, 23 ja 31 - ehdotus 45 ) Työryhmän esityksessä kerrotaan, että toimielimellä itsellään on aina oikeus kutsua kokoukseen haluamansa henkilö esimerkiksi asiantuntijana kuultavaksi. Työryhmä kuitenkin on poistanut maininnan asiantuntijan käytöstä eri vuokralaisdemokratiatoimielinten kohdalta, jonka ei voida katsoa olevan säännön selkeyttämistä. Maininnan poistaminen läsnäolo- ja puheoikeuskohdasta ja piilottaminen säännön loppuun yleisiin ohjeisiin luo kuvan siitä, että oikeus kutsua asiantuntijoita on poistettu. 5. Kokouskäytäntöjen määrittely sääntöön Työryhmän ehdotus toteaa, että kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi kuuluvan vuokralaisdemokratiasäännön tulee lähtökohtaisesti sisältää vain periaatteellisesti merkittäviä linjauksia ja asioita, jotka kestävät aikaa ja toimintakentän muutoksia. Työryhmä kuitenkin jäljempänä toteaa, että vuokralaisdemokratiasäännön sisältämän sääntelyn lisäksi vuokralaisdemokratiatoimijat kaipaavat ja tarvitsevat edelleen yksityiskohtaisempaa sääntelyä ja ohjausta vastaantulevissa käytännön tilanteissa. toteaa, että kokousten teknisten ja käytännön asioiden yksityiskohtainen sääntely osaltaan rajoittaa vuokralaisdemokratiatoimielinten vapautta itse määrittää omat, toimielimelle sopivat ja yhteisesti päätetyt toimintatavat. Myös ministeri Manninen toteaa, että asukkaiden kokouksessa asukkaat päättävät, miten yhteishallinnossa asukkaille kuuluvat tehtävät hoidetaan. Edustuksellisen vuokralaisdemokratian myötä tämä päätösoikeus kuuluu vuokralaisdemokratiatoimielimille. Menettelyohje on oikea paikka ohjeistaa yksityiskohtaisemmin käytännön toimia kokouksissa ja kokousten koolle kutsumisessa, kuin myös pöytäkirjojen tai lausuntojen laatimisessa. Lisäksi menettelyohjeeseen voidaan sisällyttää vuokralaisdemokratiatoimielinten kokousten asiakirjojen arkistointiohjeistus. 6. Ohjeet ja periaatteet / Käytännön ohjeet (nykyinen sääntö ja ehdotus 3 ) Menettelyohje vuokralaisdemokratiasäännön soveltamisesta tulee jatkossakin käsitellä ja hyväksyä kaupunginhallituksessa. Menettelyohje vuokralaisdemokratiasäännön soveltamisesta tulee olla asukkaille suunnattu ja heitä palveleva, eikä sen pidä sisältää operatiivista hallintoa koskevia määräyksiä. Menettelyohjeen tarkoitus on tukea vuokralaisdemokratiatoimielinten toimintaa ja päätöksentekoa sekä helpottaa vuokralaisdemokratiasäännön tulkintaa käytännön tilanteissa.
4 Helsingin kaupungin asunnot Oy 4 (4) Alueyhtiöiden operatiiviseen hallintoon liittyvät määräykset ja ohjeet annetaan omistajaohjauksen kautta yhtiökokouksissa. Lisäksi kiinteistö- ja alueyhtiöiden hallitukset voivat antaa ohjeita yhtiöiden toimivalle johdolle. katsoo, että vuokralaisdemokratiasäännön hyväksymiselle tai käyttöönotolle ei ole sellaista kiireellistä tarvetta, että ne pitäisi tehdä ilman säännössä olevien epäkohtien korjaamista ja menettelyohjeen päivittämistä vastaamaan tarkoitustaan. Helsingissä Helsingin kaupungin asunnot Oy:n Vuokralaisneuvottelukunnan puolesta Erkki Heinonen puheenjohtaja LIITE Vuokralaisdemokratiasääntöehdotukseen merkityt muutostarpeet
5 1 (15) KORJAUSTARPEET HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIATYÖRYHMÄN VUOKRA- LAISDEMOKRATIASÄÄNNÖEHDOTUKSEEN Sääntöehdotus ei kaikilta osin ole helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Lisäksi ehdotuksessa käytetty terminologia poikkeaa eri kohdissa ja asioiden esittämisjärjestys vaihtelee, joka heikentää säännön sisäistämistä. Nykyisestä säännöstä on siirretty mm. tiedonsaantioikeus (13, 22, 30 ) ja osa menettelyohjeesta on siirretty säännön loppuun 37 eteenpäin, joka on kasvattanut säännön asiakohtia nykyisestä 33:ta 47:ään, joka puolestaan tekee säännöstä raskaan ja uhkana on, ettei sitä jakseta lukea loppuun asti. Tekstissä lisäykset tummennettuna ja perustelut versaalilla. Poistettavat kohdat ovat yliviivattu. I LUKU YLEISTÄ 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain ( /649, jäljempänä yhteishallintolaki) mukaisesti antaa asukkaille päätösvaltaa ja vaikutusmahdollisuus omaa asumistaan koskevissa asioissa sekä lisätä asumisviihtyvyyttä ja edistää vuokratalojen kunnossapitoa ja hoitoa. Vuokralaisdemokratiaelinten toimikausi on kaksi (2) vuotta. Tärkeimmät asiat tulee olla heti säännön alussa 2 Soveltamisala Tätä sääntöä noudatetaan Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvien valtion lainoittamien vuokratalojen ja vuoden 2002 alun jälkeen rahoitettujen ja rakennettujen korkotukivuokra-asuntojen hallinnossa ja soveltuvin osin muissa kuin edellä mainituissa Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvissa korkotukivuokraasunnoissa ellei asukkaiden kokouksessa yhteishallintolain mukaisesti muuta päätetä. Lausunnon kohta 1 Tässä säännössä käytetään jatkossa 1 momentissa tarkoitetut vuokratalot ja -asunnot omistavista yhtiöistä nimitystä kiinteistöyhtiö ja kiinteistöyhtiön omistamista alueellisista isännöinti- ja huoltoyhtiöistä nimitystä alueyhtiö. Tätä sääntöä noudatetaan myös alueyhtiöiden hallinnossa. 3 Käytännön ohjeet Tarkempia käytännön ohjeita tämän säännön soveltamisesta antaa kiinteistöyhtiö. Tarkempia ohjeita tämän säännön soveltamisesta antaa kaupunginhallitus ja käytännön ohjeita antaa kiinteistöyhtiö yhteistyössä vuokralaisneuvottelukunnan kanssa. Lausunnon kohta 6 II LUKU ASUKKAIDEN KOKOUS
6 2 (15) 4 Asukkaiden kokous Vuokranmääritystä varten muodostetun vuokranmääritysyksikön talon tai talojen asukkaat ja muut huoneistojen haltijat sekä liike- ja toimistotilojen välittömät haltijat käyttävät yhteishallintolain ja tämän säännön mukaista päätösvaltaansa asukkaiden kokouksessa. Terminologian yhdenmukaistaminen 5 Koollekutsuminen Asukkaiden kokouksen kutsuu koolle ensimmäisen kerran omistajan edustaja. Tämän jälkeen asukkaiden kokouksen kutsuu koolle talotoimikunta tai luottamushenkilö, ja ellei näitä ole valittu tai muusta perustellusta syystä, omistajan edustaja. Perusteltu syy ja mikä taho / mitkä tahot perustellun syyn määrittävät tulee kirjoittaa auki menettelyohjeeseen Asukkaiden kokous on kutsuttava koolle myös, mikäli vähintään yksi kymmenesosa äänioikeutetuista ilmoittamaansa asiaa varten sitä vaatii. Asukkaiden kokous on kutsuttava koolle vähintään kerran kalenterivuodessa. 6 Kokouskutsu Kutsu asukkaiden kokoukseen on toimitettava jokaiseen huoneistoon jaettavalla ja talon ilmoitustauluille asetettavalla ilmoituksella vähintään viikkoa ennen kokousta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat sekä kokouksen aika ja paikka. 7 Äänioikeus ja vaalikelpoisuus Äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia ovat kaikki talossa vakinaisesti asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Äänioikeutettuja, mutta ei vaalikelpoisia, ovat myös liike- tai ja toimistotilojen välittömät haltijat siten, että heillä on kullakin huoneistoa kohden yksi ääni. Asukas ei voi käyttää äänioikeuttaan asiamiehen välityksellä. Samaan toimielimeen ei saa valita useampia kuin yksi henkilö samasta huoneistosta. Asukkaiden kkokous valitsee vaalikelpoisten asukkaiden keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin sekä kokouksessa paikalla olevista sihteerin ja pöytäkirjantarkastajat. Terminologian ja käsitteiden selkeyttäminen. Kokouksella tulee olla oikeus valita sihteeri ja pöytäkirjantarkastajat muistakin kuin vaalikelpoisista kokoukseen osallistujista. 8 Päätöksenteko Asukkaiden kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, mitä enemmistö kokouksessa annetuista äänistä on kannattanut, jollei asukkaiden kokous ole päättänyt, että jonkin asian osalta päätös on tehtävä yksimielisesti, määräenemmistöllä tai kaikkien äänioikeutettujen kannattaessa sitä taikka että vaali on toimitettava tiettyä vaalitapaa noudattaen. Vaali voidaan päättää toimittaa myös erillisessä äänestystilaisuudessa tai postitse. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa arpa ja muulloin se mielipide, jota puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa. Vaikka teksti tulee laista, voidaan se siirtää menettelyohjeeseen, jossa annetaan tarkempia ohjeita lausunnon kohta 6
7 3 (15) 9 Tehtävät Asukkaiden kokousten ja Vuokralaistoimikunnan kokouksen tehtäväjärjestys nimeämisissä/valinnoissa tulisi olla sama, 1. VMY, 2. alueyhtiö, 3. kiinteistöyhtiö. Asukkaiden kokous 1 valitsee talotoimikunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, yhdestä (1) viiteen (5) talotoimikunnan varsinaista jäsentä, sekä varasijajärjestykseen asetettuna yhdestä (1) viiteen (5) varajäsentä, ja kokouksen päättämän määrän (enintään kahdeksan) talotoimikunnan varsinaisia jäseniä ja varajäseniä, taikka vaihtoehtoisesti toissijaisesti luottamushenkilön ja tälle varahenkilön. Kaupunkirakenteellisin perustein on tarvittaessa voitava perustaa kaksi talotoimikuntaa. Lisäksi asukkailla on yhteishallintolain suoma oikeus päättää miten tehtävät hoidetaan Luottamushenkilön toimenkuva, oikeudet ja velvollisuudet tulee määritellä tarkemmin menettelyohjeessa. 2 esittää vuokralaistoimikunnalle kiinteistöyhtiön vaalikelpoisista asukkaista kahta (2) ehdokasta, kiinteistöyhtiön hallituksen asukasjäseniksi ja yhtä (1) ehdokasta varajäseneksi 3 esittää vuokralaistoimikunnalle alueyhtiön toiminta-alueen vaalikelpoisista asukkaista kahta (2) ehdokasta alueyhtiön hallituksen varsinaisiksi jäseniksi ja yhtä (1) ehdokasta varajäseneksi, sekä kahta (2) ehdokasta ja yhtä (1) varaehdokasta alueyhtiön hallituksen valiokunnan jäseneksi. Miten voidaan nimetä ehdokkaita valiokuntaan, jonka roolia tai toimikautta ei ole missään määritetty, ei myöskään sitä, perustetaanko kyseinen valiokunta toimikausittain valiokunnasta ja sen toiminnasta tulee olla selvitys menettelyohjeessa 4 esittää vuokralaistoimikunnalle ehdokkaan kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvojaksi 5 esittää vuokralaistoimikunnalle ehdokkaan alueyhtiön talouden ja hallinnon valvojaksi. 6 on oikeutettu valitsemaan valvojan seuraamaan ja tarkastamaan vuokranmääritysyksikön talouden ja hallinnon hoitoa Selkeyden vuoksi vuokranmääritysyksikkökohtaisen valvojan valinta tulee olla mainittuna asukkaiden kokousten tehtävissä 7 valitsee tarvittavan määrän vuokranmääritysyksikön turvallisuushenkilöitä Tämä on tärkeä asia, joka tulee ottaa mukaan vuokralaisdemokratiasääntöön, vaikka sivuhuomautuksella, että liittyy Pelastuslakiin Talotoimikunnan täydentäminen kesken toimikauden tulee määrittää menettelyohjeeseen 10 Läsnäolo- ja puheoikeus Alue- ja tai kiinteistöyhtiön toimitusjohtajalla ja tai yhtiön nimeämällä muulla edustajalla on erikseen kutsuttaessa läsnäolo- ja puheoikeus asukkaiden kokouksessa. Kokouksella on oikeus kutsua asiantuntijoita. Lausunnon kohta 3 11 Pöytäkirja
8 4 (15) Asukkaiden kkokouksista on pidettävä pöytäkirjaa, jonka allekirjoittaa puheenjohtaja, ja sihteeri ja, mikäli kokouksessa näin on valittu, myös pöytäkirjantarkastajat(t). Pöytäkirja on asetettava nähtäville kahden (2) viikon kuluessa kokouksesta talon ilmoitustauluille tai saatettava muutoin kirjallisesti asukkaiden tietoon sekä toimitettava tiedoksi alueyhtiölle. Pöytäkirja on nähtävillä alueyhtiön toimistolla. Alueyhtiö säilyttää kokousten pöytäkirjat arkistointilakien mukaisen ajan. Asiakirjojen säilyttäminen voi myös olla menettelyohjeessa III LUKU TALOTOIMIKUNTA 12 Talotoimikunta Talotoimikunta toimii vuokranmääritysyksikön talon tai talojen asukkaiden ja muiden huoneistojen haltijoiden edustajana yhteishallintolain ja tämän säännön mukaisten oikeuksien käyttämisessä ja tehtävien hoitamisessa. Mitä tässä säännössä säädetään talotoimikunnasta, sovelletaan soveltuvin osin myös talotoimikunnan sijaan valittuun luottamushenkilöön. 13 Kokoonpano ja toimikausi Talotoimikunnassa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yhdestä (1) viiteen (5) varsinaista jäsentä, sekä varsinaisilla jäsenillä yhdestä (1) viiteen (5) varajäsentä asukkaiden kokouksen asettamassa varasijajärjestyksessä. sekä asukkaiden kokouksen päättämä määrä varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Lausunnon kohta 1 Talotoimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Menettelyohjeeseen tulee määrittää rahastonhoitajan valinta ja tehtävät Talotoimikunnan toimikausi on kaksi (2) kalenterivuotta. Talotoimikunnan jäsen, joka muuttaa pois vuokranmääritysyksikköön kuuluvan talon asunnosta, menettää jäsenyytensä toimikunnassa. Poismuuttaneen tai talotoimikunnan toiminnasta muuten pysyvästi estyneen jäsenen tilalle tulee jäljellä olevaksi toimikaudeksi seuraavana vuorossa oleva varajäsen. Puheenjohtajan ollessa pysyvästi estynyt, hänen tilalleen tulee seuraavaan asukaskokoukseen asti varapuheenjohtaja, jonka tilalle toimikunnan jäseneksi tulee jäljellä olevaksi toimikaudeksi seuraavana vuorossa oleva varajäsen. Lausunnon kohdat Jos puheenjohtajaksi valittu ei voi hoitaa tehtävää, varapuheenjohtaja hoitaa tehtävää ja kutsuu määräajassa (max 3kk) asukkaiden kokouksen koolle uuden puheenjohtajan valitsemiseksi. Mikäli varapuheenjohtaja valitaan uudeksi puheenjohtajaksi ylimääräisessä asukkaiden kokouksessa, valitsee Talotoimikunta keskuudestaan uuden varapuheenjohtajan, joka toimii myös Vuokralaistoimikunnan varajäsenenä. Toimiminen tällaisessa poikkeustilanteessa tulee selventää menettelyohjeeseen.
9 5 (15) Talotoimikunta tai sen jäsen voidaan erottaa kesken toimikauden asukkaiden kokouksen päätöksellä, jota on kannattanut vähintään puolet äänioikeutetuista. Luottamushenkilön toimikausi päättyy mikäli asukkaiden kokous päättää perustaa talotoimikunnan. Yleisesti luottamustehtävissä toimivien eroamiseen ja erottamiseen liittyvät asiat tulee selventää menettelyohjeessa. 14 Kokoontuminen Talotoimikunta kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan kutsusta tai määrättyä asiaa varten, kun vähintään puolet talotoimikunnan jäsenistä vaatii sitä kirjallisesti puheenjohtajalta. Puheenjohtajan on tällöin kutsuttava toimikunta koolle kahden (2) viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Milloin varsinainen jäsen on estynyt saapumasta talotoimikunnan kokoukseen, hänen on ilmoitettava esteestään varasijajärjestyksessä seuraavana vuorossa olevalle varajäsenelle ja puheenjohtajalle. 15 Kokouskutsu Kutsu talotoimikunnan kokoukseen on toimitettava kirjallisesti jokaiselle talotoimikunnan jäsenelle ja tiedoksi varajäsenille vähintään viikkoa kolme päivää ennen kokousta ellei talotoimikunta ole sopinut muuta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat sekä kokouksen aika ja paikka Yhtiöiden hallitusten kokousten kutsut toimitetaan 3 päivää ennen, miksi menettely pitäisi olla toinen vuokralaisdemokratiatoimielinten kohdalla. Määritelmä kirjallinen tulee avata menettelyohjeeseen, mikäli sitä säännössä käytetään. 16 Päätösvaltaisuus ja päätöksenteko Kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Talotoimikunnan päätökseksi tulee se mielipide, mitä enemmistö kokouksessa annetuista äänistä on kannattanut. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa arpa ja muulloin se mielipide, jota puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa. 17 Tehtävät Talotoimikunnan tai vaihtoehtoisesti luottamushenkilön tehtävänä on oman vuokranmääritysyksikkönsä osalta 1 tehdä esityksiä ja neuvotella vuosittain talousarvioon sisällytettävistä vuokranmääritysyksikön talojen korjaustoimenpiteistä 2 osallistua valmisteluun, neuvotella ja antaa alueyhtiölle lausunto vuokranmääritysyksikön taloja koskevasta pitkänajan korjaus- ja rahoitussuunnitelmasta 3 osallistua valmisteluun, neuvotella ja antaa alueyhtiölle lausunto vuokranmääritysyksikön taloja koskevasta talousarvioesityksestä, vuokran tasoituksen vuokran tasauksen ja pisteytyksen suunnitelmaista sekä vuokranmääritysesityksestä Vuokranmääritysyksiköiden alueellinen pisteytys ja tasaus ovat merkittävässä roolissa vuokran määrityksessä ja ne tulee mainita erikseen Talotoimikunnan tehtävissä
10 6 (15) 4 tehdä esityksiä, neuvotella ja antaa alueyhtiölle lausunto vuokranmääritysyksikköä koskevasta huoltosopimuksen sisällöstä, hoitojärjestelmästä sekä isännöinnin ja huoltotehtävien järjestämisestä 5 tehdä esitys, neuvotella ja antaa lausunto muista vuokranmääritysyksikköä koskevista asioista 6 nimetä asukkaiden edustaja vuokranmääritysyksikön talojen merkittävien korjausten suunnitteluun ja toteutukseen 7 osallistua valmisteluun ja antaa lausunto alueyhtiölle kiinteistöyhtiön vuokranmääritysyksikkökohtaisesta järjestyssäännöstä Miten tasavertaisuus toteutuu alueen sisällä, jos ryhdytään laatimaan jokaiselle omia järjestyssääntöjä? 8 valvoa asukkaiden ja muiden huoneistojen haltijoiden yhteiseen lukuun hoito-, huolto- ja korjaustoimenpiteiden suorittamista sekä ilmoittaa alueyhtiöön havaitsemistaan hoito-, huolto- ja korjaustoimenpiteiden suorittamiseen liittyvistä epäkohdista 9 päättää yhteisten autopaikkojen, saunojen, pesutupien ja vastaavien tilojen vuokraus- ja jakamisperiaatteista ja valvoa niiden noudattamista 10 päättää yhteisten askartelu- ja kerhohuoneiden ja vastaavien tilojen käytöstä sekä talkoiden ja muiden vastaavien tilaisuuksien järjestämisestä 11 päättää talotoimikunnan päätettäväksi siirretystä asiasta tai toimeenpanna sen tehtäväksi annettu asia edellyttäen, että talotoimikunta on valmis ottamaan sen vastaan 12 edistää asumiseen liittyvien erimielisyyksien ratkaisemista ja tarvittaessa toimia sovittelijana häiriötapauksissa sekä edistää asumisviihtyvyyttä ja -turvallisuutta 18 Läsnäolo- ja puheoikeus Vuokranmääritysyksikön valvojalla on läsnäolo- ja puheoikeus talotoimikunnan kokouksessa. Lausunnon kohta 3 Alue- ja tai kiinteistöyhtiön toimitusjohtajalla ja tai yhtiön nimeämällä muulla edustajalla on erikseen kutsuttaessa läsnäolo- ja puheoikeus talotoimikunnan kokouksessa Talotoimikunnalla on oikeus kuulla asiantuntijoita. Lausunnon kohta 4 19 Pöytäkirja Talotoimikunnan kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa, jonka allekirjoittaa puheenjohtaja ja sihteeri ja, mikäli kokouksessa näin on valittu, myös pöytäkirjantarkastaja(t). Pöytäkirja on toimitettava kirjallisesti kahden (2) viikon kuluessa kokouksesta talotoimikunnan jäsenille, varajäsenille ja alueyhtiölle. Pöytäkirja on asetettava nähtäville kahden viikon kuluessa kokouksesta talon ilmoitustauluille tai saatettava muuten asukkaiden tietoon ja toimitettava tiedoksi talotoimikunnan jäsenille, varajäsenille ja alueyhtiölle.
11 7 (15) Pöytäkirja on nähtävillä alueyhtiön toimistolla. Alueyhtiö säilyttää kokousten pöytäkirjat arkistointilakien mukaisen ajan. Asiakirjojen säilyttäminen voi myös olla menettelyohjeessa IV LUKU VUOKRALAISTOIMIKUNTA 20 Vuokralaistoimikunta Vuokralaistoimikunta toimii alueyhtiön toiminta-alueen talotoimikuntien yhteistyöelimenä. 21 Kokoonpano ja toimikausi Vuokralaistoimikunnassa on jäsenenä talotoimikunnan puheenjohtaja tai luottamushenkilö jokaisesta vuokranmääritysyksiköstä ja henkilökohtaisena varajäsenenä talotoimikunnan varapuheenjohtaja tai luottamushenkilön varajäsen. Vuokralaistoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Vuokralaistoimikunnan toimikausi on kaksi (2) kalenterivuotta. Lausunnon kohta 2 Menettelyohjeeseen tulee määrittää rahastonhoitajan valinta ja tehtävät 22 Kokoontuminen Vuokralaistoimikunta kokoontuu ensimmäisen kerran alueyhtiön edustajan kutsusta ja muulloin puheenjohtajansa kutsusta tarvittaessa tai määrättyä asiaa varten, kun vähintään yksi kolmasosa toimikunnan jäsenistä sitä kirjallisesti puheenjohtajalta vaatii. Puheenjohtajan on tällöin kutsuttava vuokralaistoimikunta koolle kahden (2) viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Jos vuokralaistoimikunnan jäsen on estynyt saapumasta kokoukseen, hänen on ilmoitettava siitä varajäsenelleen ja puheenjohtajalle. 23 Kokouskutsu Kutsu vuokralaistoimikunnan kokoukseen on toimitettava kirjallisesti jokaiselle vuokralaistoimikunnan jäsenelle sekä tiedoksi jokaiselle vuokralaistoimikunnan varajäsenelle, alueyhtiölle, ja alueyhtiön talouden ja hallinnon valvojalle ja alueyhtiön asukkaiden valitsemille hallituksen ja valiokunnan jäsenille ja heidän varajäsenilleen vähintään viikkoa kolme päivää ennen kokousta jos ei vuokralaistoimikunta ole sopinut toisin. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat sekä kokouksen aika ja paikka. Yhtiöiden hallitusten kokousten kutsut toimitetaan 3 päivää ennen, miksi menettely pitäisi olla toinen vuokralaisdemokratiatoimielinten kohdalla. Määritelmä kirjallinen tulee avata menettelyohjeeseen, mikäli sitä säännössä käytetään. 24 Päätösvaltaisuus ja päätöksenteko Vuokralaistoimikunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
12 8 (15) Vuokralaistoimikunnan päätökseksi tulee se mielipide, mitä enemmistö kokouksessa annetuista äänistä on kannattanut. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa arpa ja muulloin se mielipide, jota puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa. Asetettaessa ehdokkaita asukasjäseniksi alueyhtiön hallitukseen toimikunnassa on noudatettava suhteellista vaalitapaa vähintään yhden kolmasosan jäsenistä niin vaatiessa. 25 Tehtävät Vuokralaistoimikunnan tehtävänä on toimia alueyhtiön toiminta-alueen talotoimikuntien yhteistyöelimenä, edistää ja tukea talotoimikuntien toimintaa sekä osallistua alueyhtiön kiinteistönhoidon kehittämiseen. Lisäksi vuokralaistoimikunnan tehtävänä on Asukkaiden kokousten ja Vuokralaistoimikunnan kokouksen tehtäväjärjestys nimeämisissä/valinnoissa tulisi olla sama, 1. VMY, 2. alueyhtiö, 3. kiinteistöyhtiö. 1 osallistua valmisteluun, tehdä esityksiä, neuvotella ja antaa alueyhtiölle lausunto alueyhtiön toiminta-alueen vuokranmääritysyksikköjen pitkänajan korjaus- ja rahoitussuunnitelmasta 2 osallistua valmisteluun, neuvotella ja antaa alueyhtiölle lausunto alueyhtiön toiminta-alueen vuokranmääritysyksikköjen vuokran tasoituksen vuokran tasauksen ja pisteytyksen suunnitelmaista sekä vuokranmääritysesityksestä Vuokranmääritysyksiköiden pisteytys ja tasaus ovat merkittävässä roolissa vuokran määrityksessä ja ne tulee mainita erikseen Vuokralaistoimikunnan tehtävissä. 3 osallistua valmisteluun, tehdä esityksiä, neuvotella ja antaa alueyhtiölle lausunto alueyhtiön yhteisestä hoitojärjestelmästä, isännöinnin ja huoltotehtävien järjestämisestä sekä alueyhtiön toimintaalueen yhteisistä tiloista ja asukkaiden käyttöön tarkoitetuista hankinnoista 4 käsitellä asukkaiden ja talotoimikuntien tekemät aloitteet sekä vuokralaisneuvottelukunnan, alueyhtiön hallituksen ja kiinteistöyhtiön vuokralaistoimikunnan käsiteltäväksi antamat asiat Alue- ja kiinteistöyhtiö sisältää hallituksen, valiokunnat ja toimivan johdon, sillä lausuntoja voi pyytää muutkin kuin alueyhtiön hallitus 5 esittää asukkaiden kokousten esittämistä ehdokkaista vuokralaisneuvottelukunnalle kahta (2) ehdokasta (yhtä naista ja yhtä miestä) kiinteistöyhtiön hallituksen asukasjäseniksi ja yhtä (1) ehdokasta varajäseneksi Lausunnon kohta 2 Onko sukupuolijakauma pakollinen, kun käytännössä sitä ei kaikkien osalta kuitenkaan noudateta? 6 esittää etusijajärjestykseen asetettuna alueyhtiön hallitukseen asukkaiden kokousten esittämistä ehdokkaista neljää (4) jäsenehdokasta, joista puolet tulee olla miehiä ja puolet naisia, ja kahta (2) varajäsenehdokasta nimeää asukkaiden kokousten asettamista ehdokkaista kaksi (2) varsinaista jäsentä (yhtä naista ja yhtä miestä) ja yhden varajäsenen alueyhtiön hallitukseen Lausunnon kohta 2 Onko sukupuolijakauma pakollinen, kun käytännössä sitä ei kaikkien osalta kuitenkaan noudateta? 7 esittää asukkaiden kokousten esittämistä ehdokkaista vuokralaisneuvottelukunnalle ehdokasta kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvojaksi
13 9 (15) 8 valita asukkaiden kokousten esittämistä ehdokkaista yksi (1) alueyhtiön talouden ja hallinnon valvoja 9 esittää etusijajärjestykseen asetettuna asukkaiden kokousten esittämistä ehdokkaista neljää (4) ehdokasta alueyhtiön hallituksen valiokuntaan, kun alueyhtiön hallitus päättää nimittää valiokunnan nimetä asukkaiden kokousten esittämistä ehdokkaista kaksi (2) jäsentä ja yksi (1) varajäsenen alueyhtiön hallituksen asettamaan valiokuntaan Lausunnon kohta 2 Miten voidaan nimetä ehdokkaita valiokuntaan, jonka roolia tai toimikautta ei ole missään määritetty, ei myöskään sitä, perustetaanko kyseinen valiokunta toimikausittain valiokunnasta ja sen toiminnasta tulee olla selvitys menettelyohjeessa 10 valita vuokralaisneuvottelukuntaan vuokralaistoimikunnan puheenjohtajan lisäksi toinen varsinainen jäsen ja kaksi (2) varajäsentä. 11 Antaa lausunto järjestyssäännöistä ja päättää alueyhtiönsä vuokranmääritysyksikkökohtaisista säännöistä. Jos VMY-kohtaiset säännöt otetaan käyttöön, tulee vuokralaistoimikunnan käsitellä ja vahvistaa ne. 12 Vuokralaistoimikunnalla on oikeus valita työvaliokunta. Työvaliokunta koostuu vuokralaistoimikunnan puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja sihteeristä sekä lisäksi vuokralaistoimikunnan keskuudestaan valitsemista enintään kahdesta (2) jäsenestä ja kahdesta (2) varajäsenestä. Alueyhtiön valvojalla ja hallituksen asukkaiden nimeämillä jäsenillä ja varajäsenellä sekä alueyhtiön valiokunnan ja muiden työryhmien asukkaiden valitsemilla jäsenillä on erikseen kutsuttuina läsnäolo- ja puheoikeus työvaliokunnan kokouksissa. Työvaliokunnan tehtävänä on valmistella vuokralaistoimikunnalle tämän säännön mukaan kuuluvat asiat sekä vuokralaistoimikunnan toimikausittain hyväksymän toimintaohjeen määrittelemät tehtävät. Työvaliokunnalla on oikeus kuulla asiantuntijoita. 26 Läsnäolo- ja puheoikeus Alue- ja tai kiinteistöyhtiön toimitusjohtajalla ja tai yhtiön nimeämällä muulla edustajalla on erikseen kutsuttaessa läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa. Lausunnon kohta 3 ja aalueyhtiön hallituksen asukkaiden nimeämillä asukasjäsenillä ja näiden varajäsenellä sekä alueyhtiön talouden ja hallinnon valvojalla ja, mikäli alueyhtiön hallituksenlla valiokunnan on valiokunta, valiokunnan asukas asukkaiden valitsemilla jäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus vuokralaistoimikunnan kokouksessa. Vuokralaistoimikunnalla on oikeus kuulla asiantuntijoita. Lausunnon kohta 4 27 Pöytäkirja
14 10 (15) Vuokralaistoimikunnan kkokouksista on pidettävä pöytäkirjaa, jonka allekirjoittaa puheenjohtaja ja sihteeri ja, mikäli kokouksessa näin on valittu, myös pöytäkirjantarkastaja(t). Pöytäkirja on toimitettava kirjallisesti kahden (2) viikon kuluessa kokouksesta vuokralaistoimikunnan jäsenille, varajäsenille ja alueyhtiölle. Pöytäkirja on nähtävillä alueyhtiön toimistolla. Alueyhtiö säilyttää kokousten pöytäkirjat arkistointilakien mukaisen ajan. Asiakirjojen säilyttäminen voi myös olla menettelyohjeessa V LUKU VUOKRALAISNEUVOTTELUKUNTA 28 Vuokralaistoimikuntien yhteistyöelimenä ja kiinteistöyhtiön asukkaiden edustajana toimii vuokralaisneuvottelukunta. 29 Kokoonpano ja toimikausi Vuokralaisneuvottelukunnassa ovat varsinaisina jäseninä kunkin vuokralaistoimikunnan puheenjohtaja sekä yksi (1) kunkin vuokralaistoimikunnan keskuudestaan valitsema jäsen. Varsinaisille jäsenille vuokralaistoimikunta valitsee keskuudestaan kaksi (2) varajäsentä. valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, ja sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Vuokralaisneuvottelukunnan toimikausi on kaksi (2) kalenterivuotta. 30 Kokoontuminen kokoontuu ensimmäisen kerran edellisen vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtajan kutsusta ja muulloin puheenjohtajansa kutsusta tarvittaessa, kuitenkin vähintään kaksi (2) kertaa vuodessa, sekä milloin vähintään yksi kolmasosa vuokralaisneuvottelukunnan jäsenistä sitä kirjallisesti puheenjohtajalta vaatii. 31 Kokouskutsu Kutsu vuokralaisneuvottelukunnan kokoukseen on toimitettava kirjallisesti jokaiselle vuokralaisneuvottelukunnan jäsenelle sekä tiedoksi jokaiselle vuokralaisneuvottelukunnan varajäsenelle, kiinteistöyhtiölle, kiinteistöyhtiön asukkaiden valitsemille hallituksen ja kiinteistöyhtiön hallituksen valiokunnan jäsenille ja heidän varajäsenilleen ja kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvojalle vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat sekä kokouksen aika ja paikka. Yhtiöiden hallitusten kokousten kutsut toimitetaan 3 päivää ennen, miksi menettely pitäisi olla toinen vuokralaisdemokratiatoimielinten kohdalla. Määritelmä kirjallinen tulee avata menettelyohjeeseen, mikäli sitä säännössä käytetään. 32 Päätösvaltaisuus ja päätöksenteko on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
15 11 (15) Vuokralaisneuvottelukunnan päätökseksi tulee se mielipide, mitä enemmistö kokouksessa annetuista äänistä on kannattanut. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa arpa ja muulloin se mielipide, jota puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa. Asetettaessa Nimetessään ehdokkaita asukasjäseniksi kiinteistöyhtiön hallitukseen vuokralaisneuvottelukunnassa on noudatettava suhteellista vaalitapaa vähintään yhden kolmasosan jäsenistä niin vaatiessa. 33 Tehtävät Vuokralaisneuvottelukunnan tehtävänä on 1 tehdä esityksiä, neuvotella ja osallistua valmisteluun antamalla kiinteistöyhtiölle lausunto kiinteistöyhtiön pitkänajan korjaus- ja rahoitussuunnitelmasta sekä pääomavuokran tasaussuunnitelmasta 2 tehdä esityksiä, neuvotella ja osallistua valmisteluun antamalla kiinteistöyhtiölle lausunto kiinteistöyhtiön yhteisestä hoitojärjestelmästä sekä isännöinnin ja huoltotehtävien järjestämisestä 3 osallistua valmisteluun ja antaa lausunto kiinteistöyhtiölle sen järjestyssäännön sisällöstä 4 käsitellä vuokralaistoimikuntien ja talotoimikuntien sille tekemät aloitteet ja esitykset sekä kiinteistöyhtiön hallituksen vuokralaisneuvottelukunnan käsiteltäväksi antamat asiat Kiinteistöyhtiö sisältää hallituksen, valiokunnat, jaostot ja toimivan johdon, sillä lausuntoja voi pyytää muutkin kuin kiinteistöyhtiön hallitus 5 tehdä aloitteita, esityksiä ja antaa lausuntoja muista asioista niistä päättäville tahoille 6 esittää etusijajärjestykseen asetettuna kiinteistöyhtiön hallitukseen vuokralaistoimikuntien esittämistä ehdokkaista neljää (4) jäsenehdokasta, joista puolet tulee olla miehiä ja puolet naisia, ja kahta (2) varajäsenehdokasta nimetä kiinteistöyhtiön hallitukseen vuokralaistoimikuntien nimeämistä ehdokkaista kaksi (2) jäsentä (yksi nainen ja yksi mies) ja yhden (1) varajäsenen. Lausunnon kohta 2 7 valita vuokralaistoimikuntien asettamista ehdokkaista yksi (1) kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvoja 8 nimetä kiinteistöyhtiön hallituksen valiokuntaan kaksi (2) jäsenehdokasta ja yksi (1) varajäsenehdokas 9 valita edustajansa (kaksi jäsentä ja yksi varajäsen) kiinteistöyhtiön asettamiin yhteistyöelimiin, jaostoihin ja työryhmiin 34 Läsnäolo- ja puheoikeus Kiinteistöyhtiön toimitusjohtajalla tai yhtiön nimeämällä muulla edustajalla on erikseen kutsuttaessa läsnäolo- ja puheoikeus vuokralaisneuvottelukunnan kokouksessa. Lausunnon kohta 3 Kkiinteistöyhtiön hallituksen asukkaiden valitsemilla asukasjäsenillä ja näiden varajäsenellä, kiinteistöyhtiön hallituksen valiokunnan ja muiden työryhmien asukkaiden valitsemilla jäsenillä sekä kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvojalla on läsnäolo- ja puheoikeus vuokralaisneuvottelukunnan kokouksessa. Vuokralaisneuvottelukunnalla on oikeus kuulla asiantuntijoita.
16 12 (15) Lausunnon kohta 4 35 Pöytäkirja Vuokralaisneuvottelukunnan kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa, jonka allekirjoittaa puheenjohtaja ja sihteeri ja, mikäli kokouksessa näin on valittu, myös pöytäkirjantarkastaja(t). Pöytäkirja on toimitettava kirjallisesti kahden (2) viikon kuluessa kokouksesta vuokralaisneuvottelukunnan jäsenille, varajäsenille, alueyhtiöille ja kiinteistöyhtiölle. Pöytäkirja on nähtävillä alueyhtiöiden toimistoissa. Kiinteistöyhtiö säilyttää kokousten pöytäkirjat arkistointilakien mukaisen ajan. Asiakirjojen säilyttäminen voi myös olla menettelyohjeessa 36 Vuokralaisneuvottelukunnan työvaliokunta Vuokralaisneuvottelukunnalla on oikeus valita työvaliokunta. Työvaliokunta koostuu vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja sihteeristä sekä lisäksi vuokralaisneuvottelukunnan keskuudestaan valitsemista enintään kahdesta (2) jäsenestä ja, varasijajärjestykseen asetettuna, kahdesta (2) varajäsenestä. Kiinteistöyhtiön valvojalla ja kiinteistöyhtiön hallituksen asukkaiden nimeämillä jäsenillä ja varajäsenellä sekä kiinteistöyhtiön valiokunnan ja muiden työryhmien asukkaiden valitsemilla jäsenillä on erikseen kutsuttuina läsnäolo- ja puheoikeus työvaliokunnan kokouksissa. Työvaliokunnan tehtävänä on valmistella vuokralaisneuvottelukunnalle tämän säännön mukaan kuuluvat asiat sekä vuokralaisneuvottelukunnan toimikausittain hyväksymän toimintaohjeen määrittelemät tehtävät. Työvaliokunta kokoontuu vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtajan kutsusta. Työvaliokunnalla on oikeus kuulla asiantuntijoita. Kolme seuraavaa kappaletta sisältyvät vuokralaisneuvottelukunnan toimintaohjeeseen eikä niitä tarvitse erikseen määritellä sääntöön. Mikäli tarvitaan tarkempaa ohjeistusta, se tulee siirtää menettelyohjeeseen. Kutsu työvaliokunnan kokoukseen on toimitettava kirjallisesti jokaiselle työvaliokunnan jäsenelle sekä tiedoksi jokaiselle työvaliokunnan varajäsenelle vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat sekä kokouksen aika ja paikka. Määritelmä kirjallinen tulee avata menettelyohjeeseen, mikäli sitä säännössä käytetään. Työvaliokunnan kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa muistiota, jonka allekirjoittaa vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtaja ja sihteeri ja, mikäli kokouksessa näin on valittu, myös pöytäkirjantarkastaja(t). Työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja muistio on toimitettava kirjallisesti ennen seuraavaa vuokralaisneuvottelukunnan kokousta ja kuitenkin viimeistään kahden (2) viikon kuluessa kokouksesta vuokralaisneuvottelukunnan jäsenille ja varajäsenille. VI LUKU TALOUDEN JA HALLINNON VALVONTA
17 13 (15) 37 Vuokranmääritysyksikön ja aalueyhtiön talouden ja hallinnon valvoja Vuokralaistoimikunnalla on oikeus valita valvoja seuraamaan ja tarkastamaan alueyhtiön toiminta-alueen vuokranmääritysyksikköjen talouden ja hallinnon hoitoa. Alueyhtiön talouden ja hallinnon valvojan on annettava kirjallinen kertomus vuokralaistoimikunnalle ja tiedoksi kiinteistöyhtiön valvojalle alueyhtiölle ja sen sekä alueyhtiön hallitukselle. 38 Kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvoja Vuokralaisneuvottelukunnalla on oikeus valita valvoja seuraamaan ja tarkastamaan kiinteistöyhtiön vuokranmääritysyksikköjen talouden ja hallinnon hoitoa. Kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvojan on annettava kirjallinen kertomus vuokralaisneuvottelukunnalle ja tiedoksi kiinteistöyhtiölle ja sen hallitukselle. Kiinteistöyhtiön toimittaa raportin tiedoksi alueyhtiöiden hallituksille. 39 Vuokranmääritysyksikön talouden ja hallinnon valvoja Asukkaiden kokouksella on mahdollisuus, mikäli kokous ei katso riittäväksi alueyhtiön ja kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvojaa, oikeus valita valvoja seuraamaan ja tarkastamaan vuokranmääritysyksikön talon tai talojen talouden ja hallinnon hoitoa. Vuokranmääritysyksikön talouden ja hallinnon valvojan on annettava kirjallinen kertomus asukkaiden kokoukselle ja tiedoksi alueyhtiölle ja sen hallitukselle. antaa raportin alueyhtiön valvojalle. 40 Talouden ja hallinnon valvojan toimikausi Talouden ja hallinnon valvojan toimikausi on kaksi kautta sama kuin kiinteistöyhtiön tilintarkastajan toimikausi Valvojan toimikausi tulee määrittää. Nyt vmy-kohtaisen valvojan voi valita kahdeksi kalenterivuodeksi, yhteisen valvojan toimikausi on sama kuin hallituksen. 41 Talouden ja hallinnon valvojan esteellisyys Talouden ja hallinnon valvoja ei voi samanaikaisesti olla kiinteistöyhtiön tai alueyhtiön hallituksen jäsen tai varajäsen taikka alueyhtiön valiokunnan jäsen tai varajäsen. Alueyhtiön talouden ja hallinnon valvoja ei voi samanaikaisesti olla alueyhtiön hallituksen jäsen tai varajäsen, taikka alueyhtiön hallituksen valiokunnan jäsen tai varajäsen eikä vuokralaistoimikunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja. Kiinteistöyhtiön talouden ja hallinnon valvoja ei voi samanaikaisesti olla kiinteistöyhtiön hallituksen jäsen tai varajäsen, taikka kiinteistöyhtiön työmaatoimikunnan/valiokunnan jäsen tai varajäsen. Talouden ja hallinnon valvoja ei saa olla alaikäinen, vajaavaltainen, konkurssissa eikä henkilö, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu. 42 Talouden ja hallinnon valvojaa koskevat tiedonsaanti-, salassapito- ja vahingonkorvaussäännökset Valvojalla on sama oikeus saada tietoja valvomansa vuokranmääritysyksikön tai -yksikköjen taloudesta ja hallinnosta kuin kiinteistöyhtiön tilintarkastajalla. Valvojan salassapitovelvollisuudesta ja vahingonkorvausvastuusta on voimassa mitä kiinteistöyhtiön tilintarkastajan salassapitovelvollisuudesta ja vahingonkorvausvastuusta on säädetty.
18 14 (15) VII LUKU TIEDONSAANTIOIKEUS JA TIEDOTTAMISVELVOLLISUUS 43 Tiedonsaantioikeus Asukkaiden kokouksella ja talotoimikunnalla tai sen tilalle valitulla luottamushenkilöllä on oikeus saada alueyhtiöltä ja kiinteistöyhtiöltä yhteishallintolain ja tämän säännön mukaisten oikeuksiensa käyttämiseksi ja velvollisuuksiensa hoitamiseksi tarpeelliset vuokranmääritysyksikköä koskevat tiedot. Vuokralaistoimikunnalla on oikeus saada alueyhtiöltä ja kiinteistöyhtiöltä tämän säännön mukaisten oikeuksiensa käyttämiseksi ja velvollisuuksiensa hoitamiseksi tarpeelliset alueyhtiön toiminta-alueen vuokranmääritysyksikköä koskevat tiedot. Vuokralaisneuvottelukunnalla on oikeus saada kiinteistöyhtiöltä tämän säännön mukaisten oikeuksiensa käyttämiseksi ja velvollisuuksiensa hoitamiseksi tarpeelliset tiedot. Alueyhtiöllä ja kiinteistöyhtiöllä on tiedonsaantioikeus asioista, jotka ovat tarpeen yhtiön yhteishallintolain tai tämän säännön mukaisten oikeuksien käyttämiseksi ja velvollisuuksien hoitamiseksi. 44 Tiedottamisvelvollisuus Alueyhtiön on tiedotettava vuokralaistoimikunnalle, ja asian koskiessa tiettyä vuokranmääritysyksikköä, myös asianomaiselle talotoimikunnalle alueyhtiön toiminta-alueen vuokranmääritysyksikköä koskevista sellaisista asioista, joilla voi olla merkitystä asukkaille tai vuokralaisdemokratiatoimielimille yhteishallintolain ja tämän säännön mukaisten oikeuksien käyttämiseksi ja velvollisuuksien hoitamiseksi. Kiinteistöyhtiön on tiedotettava vuokralaisneuvottelukunnalle sellaisista asioista, joilla voi olla merkitystä asukkaille tai vuokralaisdemokratiatoimielimille yhteishallintolain ja tämän säännön mukaisten oikeuksien käyttämiseksi ja velvollisuuksien hoitamiseksi. Vuokralaisdemokratiatoimielinten on tiedotettava alueyhtiötä ja kiinteistöyhtiötä sellaisista asioista, jotka ovat tarpeen yhtiön yhteishallintolain tai tämän säännön mukaisten oikeuksien käyttämiseksi ja velvollisuuksien hoitamiseksi. VIII LUKU YLEISET PERIAATTEET KOSKIEN TOIMIELINTEN PERUSTAMISTA, PALKKIOITA JA KULUJEN KOR- VAAMISTA 45 Yleiset periaatteet Kiinteistöyhtiö vahvistaa yleiset periaatteet koskien - talotoimikuntien, vuokralaistoimikuntien, vuokralaisneuvottelukunnan ja vuokralaisneuvottelukunnan työvaliokunnan puheenjohtajalle, sihteerille ja jäsenille maksettavia kokouspalkkioita, - talotoimikunnan sijaan valitulle luottamushenkilölle maksettavaa palkkiota, - talouden ja hallinnon valvojille maksettavia palkkioita, - tämän säännön mukaisten vuokralaisdemokratiatoimielinten kuulemille asiantuntijoille maksettavia palkkioita, - tämän säännön mukaisten vuokralaisdemokratiatoimielinten todellisesta toiminnasta aiheutuvien kulujen korvaamista, sekä - muiden vuokralaisdemokratiatoimielinten kuin tässä säännössä määrättyjen toimielinten perustamista, niiden puheenjohtajille, sihteereille ja jäsenille maksettavia palkkioita sekä niiden toiminnasta aiheutuvien kulujen korvaamista yhteistyössä vuokralaisdemokratiaelinten kanssa.
19 15 (15) Tämän säännön mukaisten vuokralaisdemokratiatoimielinten puheenjohtajan ja jäsenten kokouspalkkio on enintään puolet Helsingin kaupungin luottamushenkilöiden palkkiosäännössä määrätystä ilman hallinnollista ratkaisuvaltaa olevan toimielimen palkkiosta.
Tarkempia käytännön ohjeita tämän säännön soveltamisesta antaa kiinteistöyhtiö.
Hyväksytty Helsingin kaupunginvaltuustossa 29.5.2013. Sivu 1 / 12 HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ I LUKU YLEISTÄ 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ Hyväksytty Helsingin kaupunginvaltuustossa 29.5.2013 I LUKU Yleistä 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus 2 Soveltamisala 3 Käytännön ohjeet II LUKU Asukkaiden
Tarkempia ohjeita tämän säännön soveltamisesta antaa kaupunginhallitus.
1 HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ I LUKU Yleistä 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain,
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ 1 / 8 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 29.5.2013 I LUKU YLEISTÄ II LUKU ASUKKAIDEN KOKOUS
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ 1 / 8 I LUKU YLEISTÄ 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun
HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ
01.02.2017 Sivu 1 / 13 (sininen väri = uusi teksti, punainen väri=poistuva teksti) HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ I LUKU YLEISTÄ 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin
HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ
Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 I HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ... 1 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Käytännön
HELSINGIN KAUPUNGIN HELSINGIN KAU- PUNGIN ASUNNOT OY:N HEKAN VUOKRA- LAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ
I (sininen väri = uusi teksti, punainen väri=poistuva teksti) HELSINGIN KAUPUNGIN HELSINGIN KAU- PUNGIN ASUNNOT OY:N HEKAN VUOKRA- LAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ...
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä lokakuun 26 pnä 2011 I LUKU Yleistä 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus 2 Soveltamisala 3 Ohjeet ja periaatteet II LUKU Asukkaiden
Asukkaiden kokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin.
MUUTOKSET VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖÖN 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain mukaisesti antaa asukkaille
HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ
Hyväksytty Hekan hallituksessa XX.X.2019 I HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ... 1 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Käytännön
HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ
Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 XX.X.2019 I HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ... 1 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus... 1 2 Soveltamisala...
VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö
VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö Päivitetty 25.4.2017 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi yhtiön vuokranmääritysyksiköllä
VAV Asunnot Oy. Asukashallintosääntö
VAV Asunnot Oy Asukashallintosääntö 11.1.2011 VAV Asunnot Oy Veturitie 7, 01300 Vantaa 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ LUKIEN
1 Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymä 29.5.2013, kaupunginhallituksen 10.8.2015 vahvistama Käytännön ohjeita vuokralaisdemokratiasäännön soveltamisessa Hekan hallituksen 25.8.2015 hyväksymä I LUKU
HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ LUKIEN
1 Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymä 29.5.2013, kaupunginhallituksen 10.8.2015 vahvistama Käytännön ohjeita vuokralaisdemokratiasäännön soveltamisessa Hekan hallituksen 25.8.2015 hyväksymä I LUKU
Vuokralaisdemokratian pääperiaatteet Vantaa 26.1.2012
Vuokralaisdemokratian pääperiaatteet Vantaa Vuokralaiset VKL ry toiminnanjohtaja 1 Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa (649/90)=vuokralaisdemokratia 2 Tavoite: Antaa vuokralaisille päätäntävaltaa Antaa
HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I. I LUKU: YLEISTÄ Vuokralaisdemokratian tarkoitus Soveltamisala Käytännön ohjeet...
Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 I HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ HEKAN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖ... I I LUKU: YLEISTÄ... 1 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Käytännön
Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot
Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous
Asokotien asukashallinto 1.5.2015
4.5.2015 Asokotien asukashallinto 1.5.2015 1 ( 7 ) Sisältö 1. Asukashallinnon tarkoitus 2. Asukkaiden kokous a) Asukkaiden kokouksen tehtävät b) Asukkaiden kokouksen koollekutsuminen c) Asukkaiden kokouksen
VAV ASUNNOT OY:N ASUKASHALLINTOSÄÄNTÖ
VAV ASUNNOT OY:N ASUKASHALLINTOSÄÄNTÖ Päivitetty 29.11.2018 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi yhtiön vuokranmääritysyksiköllä
Heka Itä Oy;n VUOSAAREN vta. VUOKRALAISTOIMIKUNTA
Heka Itä Oy;n VUOSAAREN vta. VUOKRALAISTOIMIKUNTA VUOSAAREN VUOKRALAISTOIMIKUNNAN LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N VD-SÄÄNTÖMUUTOSESTA, MÄÄRÄRAHAOHJEESTA JA PALKKIOTAULUKOSTA Vuosaaren vuokralaistoimikunta
Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la
Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la 21.10.2017 Ohjelma klo 8:45 Lähtö tilausajolla vastapäätä Casinoa Mikonkadulta 9:30 Buffet aamiainen 10:15 Tilaisuuden avaus ja käytännön järjestelyt
HEKAN VD-TOIMINTA. Kirsi Ikonen
HEKAN VD-TOIMINTA Kirsi Ikonen 31.1.2018 Asukastoiminta perustuu lakiin yhteishallinnosta vuokrataloissa (649/1990) sekä vuokralaisdemokratiasääntöön Asukkailla mahdollisuus osallistua päätöksen tekoon
Asokotien asukashallinto
Asokotien asukashallinto 8.8.2017 9.8.2017 Tervetuloa mukaan asukastoimintaan. Koti on turvasatama itselle ja läheisille. Suunnittelemme ja kehitämme uusia toimintatapoja ja sähköisiä palveluita yhteistyössä
PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus
PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus 1. Mikä asukastoimikunta? Asukastoimikunnat ovat PSOASin asukkaiden muodostamia päätösvaltaisia ryhmiä, joiden kautta asukkaat pääsevät vaikuttamaan omien alueidensa
KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Luonnos (10)
KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Luonnos 28.3.2017 1 (10) 2 (10) punainen = poistettava, sininen = uusi teksti I LUKU Yleistä 3 Käytännön ohjeet - Käytännön ohjeita valmistellaan
Hyväksytty Hekan hallituksessa (9) KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA
Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 1 (9) KÄYTÄNNÖN OHJEITA VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Hyväksytty Hekan hallituksessa 13.6.2017 2 (9) I LUKU Yleistä 3 Käytännön ohjeet - Käytännön
Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.
1 (6) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin
Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.
28.3.2006 (päivitetty hallituksessa 26.11.2014) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa
Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Asukasyhteishallinnon ohjesääntö
1 Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Asukasyhteishallinnon ohjesääntö I Yleistä 1. Keski Suomen opiskelija asuntosäätiön (jäljempänä säätiö) valtuuskunta on päättänyt antaa tämän ohjesäännön sekä yhteishallinnosta
Sääntömääräinen asukkaiden kokous Helsingin kaupungin asunnot Oy Heka-Haagan alue VMY 1305, Pakkalantie tiistaina klo 18.
Sääntömääräinen asukkaiden kokous 2016 VMY 1305, Pakkalantie tiistaina 8.11.2016 klo 18.00 Tervetuloa! 7. Ajankohtaista Hekassa, alueyhtiössä ja omassa vmy:ssä Talotoimikunnan toiminta 2016 Lukituksen
VUOKRALAISDEMOKRATIA- SÄÄNTÖ, KESKEISET MUUTOKSET
VUOKRALAISDEMOKRATIA- SÄÄNTÖ, KESKEISET MUUTOKSET Yleisiä muutoksia Poistettu läsnäolo- ja puheoikeus Hekan toimitusjohtajalta ja muilta Hekan työntekijöiltä talotoimikunnan (ttk), vuokralaistoimikunnan
Hekan vuokralaisdemokratiasääntö. & asukastoiminnan määrärahat
Hekan vuokralaisdemokratiasääntö & asukastoiminnan määrärahat Hekan vuokralaisdemokratiasääntö & asukastoiminnan määrärahat Sisällysluettelo Vuokralaisdemokratiasääntö: keskeiset muutokset... 1 Hekan vuokralaisdemokratiasääntö
Helsingin kaupungin asunnot Oy LAUSUNTO. Vuokralaisneuvottelukunta
LAUSUNTO Sivu 1 / 3 hallitus toimitusjohtaja Jaana Närö LAUSUNTO VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖSTÄ JA PALKKIO JA MÄÄRÄRAHAOHJEESTA Lausuntopyyntö sähköpostilla 15.5.2019, toimitusjohtaja Jaana Närö Enemmistö
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.
Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä
Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa
Asukas. toiminta OSALLISTUMISTA VAIKUTTAMISTA VIIHTYMISTÄ
Asukas toiminta OSALLISTUMISTA VAIKUTTAMISTA VIIHTYMISTÄ Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden ja yhteisöllisyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi OSALLISTUMISTA Olet asumisesi paras asiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (10) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2011 1 (10) 858 V Aravakiinteistöyhtiöiden fuusion aiheuttamat muutokset Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratiasääntöön Pöydälle HEL 2011-000473 T 00 00 02 Päätös päätti
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----
1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla
Lahela-Seuran säännöt
Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia
Asialistassa tummennettuina olevat asiat on käsiteltävä kokouksessa, kursiivilla olevat kohdat ovat vapaaehtoisia.
1 (7) KOKOUKSEN ASIAKOHTIEN TARKENNUKSET Yleistä Kutsu asukkaiden kokoukseen on toimitettava jokaiseen huoneistoon jaettavalla ja talon ilmoitustauluille asetettavalla ilmoituksella vähintään viikkoa ennen
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2
TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.
SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ASUNTOLOIDEN HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ. I Luku Yleistä
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ASUNTOLOIDEN HALLINTO-OHJESÄÄNTÖ I Luku Yleistä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä noudatetaan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (jäljempänä ylioppilaskunta) omistamissa
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä
Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite
Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia
Suomen luolaseuran säännöt
Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
Lapin tutkimusseura ry:n säännöt
Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.
AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka
1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden kirjaaminen ja äänivaltaisten toteaminen
Selvennykset asukkaiden kokouksen asialistamalliin 1 (8) KOKOUKSEN ASIAKOHTIEN TARKENNUKSET 1. Kokouksen avaus, läsnäolijoiden kirjaaminen ja äänivaltaisten toteaminen Asukkaiden kokouksen avaa nykyinen
Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston
PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT
1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja
Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.
SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää uutta tietotekniikkaa ja teknologiaa soveltavan taiteen
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.
1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa
2 toiminta ja sen suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa Yhtiökokous valitsee hallituksen. Vaaleissa valituksi tulevat eniten ääniä saaneet ehdokkaat, ellei yhtiöjärjestys määrää toisin. Yhtiöjärjestyksessä
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.
1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,
MENETTELYOHJEET HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Kaupunginhallituksen hyväksymät 7.11.2005
1 MENETTELYOHJEET HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA Kaupunginhallituksen hyväksymät 7.11.2005 2 MENETTELYOHJEET HELSINGIN KAUPUNGIN VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNNÖN SOVELTAMISESSA
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN
VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.
Kh 5.5.2014 91 liite 3 VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT (28.11.2013 ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. 3 Säätiön tarkoituksena on edistää Vihdin
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT
JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Seuraksi kutsuttavan yhdistyksen nimi on Jyväskylän Kiri&Kirittäret Juniorit ry. Seuran
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.
LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.
1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening
1(8) Edellä mainitut ehdotukset yhtiöjärjestysmuutoksiksi selityksineen on kuvattu tarkemmin jäljempänä olevassa taulukossa.
1(8) Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon hallitus ehdottaa 23.4.2018 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että se päättäisi tehdä yhtiön yhtiöjärjestykseen seuraavat muutokset: Hallituksen ja hallintoneuvoston
LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT
LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys