HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 KAUPUNGINKIRJASTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 KAUPUNGINKIRJASTO"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Kaupunginkirjaston toiminnan perusteet Toiminta-ajatus Visio 2017 Kaupunginkirjasto huolehtii kaupungin yleisestä kirjastotoimesta ja yleisten kirjastojen keskuskirjastolle kuuluvista tehtävistä kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen hyväksymien tavoitteiden mukaisesti (johtosääntö 19 ). Kaupunginkirjaston toiminta perustuu kirjastolakiin (904/1998) ja - asetukseen (406/2013). Toimintasääntö perustuu kaupunginvaltuuston hyväksymään kaupunginkirjaston johtosääntöön. Kaikki ovat tervetulleita kirjastoon. Kulttuuri, tieto ja mahdollisuus oppimiseen ovat ulottuvillasi kirjaston tiloissa ja verkossa. Palvelemme asiantuntevasti ja mutkattomasti. Puolustamme tasa-arvoista tiedonsaantia ja sananvapautta. Toimintamme edistää kestävää kehitystä. Kehitämme kirjastopalveluja myös kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo, jossa tietoja, taitoja ja tarinoita jakamalla luomme yhdessä uutta kansalaisyhteiskuntaa. Arvot Asiakaslähtöisyys, luottamuksellisuus, luovuus, moniarvoisuus, moniuloitteisuus, taloudellisuus, tasa-arvo Kaupunginkirjaston suunnittelu- ja ohjausjärjestelmä Suunnittelu- ja ohjausjärjestelmässä lähtökohtana ovat kaupungin strategiat ja kaupunginkirjaston strategiset tavoitteet. Toimintaa ohjaavat kaupunginvaltuuston hyväksymä talousarvio ja taloussuunnitelma. Kirjastoilla ja yksiköillä on omat tulosbudjettinsa ja esimiehille on siirretty henkilöstö- ja taloushallinnon päätösvaltaa. Olennaisena osana johtamiseen kuuluvat henkilökunnan kanssa käytävät kehityskeskustelut ja ryhmäkehityskeskustelut. Vuosittain valmistellaan koko viraston talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus ja määritellään viraston toimintasuunnitelma mittareineen. Henkilöstölle varataan mahdollisuus esittää ehdotuksia kaupunginkirjaston yhteisiksi tavoitteiksi. Kirjaston johtoryhmä seuraa tavoitteiden toteutumista. Sukupuolivaikutusten arviointia toteutetaan eri tavoin ja toiminnassa otetaan huomioon tasa-

2 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 2 arvonäkökulmat. Organisaation kaikilla tasoilla toteutettu riskienhallinta ja sisäinen valvonta tukevat tavoitteiden saavuttamista ja ovat osa johtamista. 2. Osastojen, toimistojen ja yksiköiden tehtävät 2.1 Osastot ja niiden tehtävät Kaupunginkirjastossa on kirjasto- ja asiakaspalvelujen osasto ja sisältö- ja tukipalvelujen osasto. Johtosäännön mukaan osastojen toimistotasoisesta yksikköjaosta päättää lautakunta Sisältö- ja tukipalvelujen osasto Osasto vastaa kirjastoverkkoa tukevasta sisältöpalveluista, yhteisestä kehittämisestä ja kehittämishankkeista sekä tukipalveluista. Sisältö- ja tukipalvelujen osaston toimistot ja yksiköt sekä niiden tehtävät: Hankinta- ja luettelointitoimisto hoitaa ja koordinoi keskitetysti kirjastoille aineiston tarjonnan ja valinnan, luokituksen, luetteloinnin ja indeksoinnin. Toimisto kehittää ja ylläpitää aineistotietokantaa, kirjastoaineiston hankintajärjestelmää sekä kirjaston omaa luokitusjärjestelmää. Lisäksi Hankintaja luettelointitoimisto vastaa yleisten kirjastojen konsortion toiminnasta sekä valtakunnallisen metadataprosessin kehittämisestä. Toimiston päällikkönä on toimistopäällikkö. Toimiston päällikkö vastaa osaltaan määrärahojen käytöstä ja seurannasta. Kehittämistoimisto vastaa henkilökunnan osaamisen kehittämisestä ja tukee esimiehiä osaamisen johtamisessa. Toimisto tuottaa viraston johdon ja esimiesten käyttöön tutkimuksia, selvityksiä ja tilastoja. Toimisto antaa tukea strategiatyössä ja johtamisessa ja antaa menetelmäapua palveluiden laadun parantamisessa. Toimisto koordinoi kirjaston pedagogista toimintaa sekä hankkeita ja projekteja. Lisäksi toimistossa on tilasuunnitteluyksikkö. Yksikkö vastaa tilahankkeiden suunnittelusta, organisoinnista ja hallinnosta kaupunginkirjaston osalta ja huolehtii suunnittelun ohjauksesta tilahankkeissa. Yksikkö suunnittelee kaupunginkirjaston osuuden tilahankkeiden taloudessa. Yksikkö konsultoi ja tukee kirjastoja tilamuutosprosessissa ja tuottaa suunnittelupalveluja pienehköissä tilamuutostarpeissa. Kehittämistoimiston päällikkönä on kehittämispäällikkö. Toimiston päällikkö vastaa osaltaan määrärahojen käytöstä ja seurannasta.

3 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 3 Tietohallintotoimisto vastaa kirjaston tietohallinnon ja tietoinfrastruktuurin kehittämisestä ja hallinnosta sekä digitaalisista kehittämishankkeista. Toimiston päällikkönä on tietohallintopäällikkö. Toimistossa on seuraavat yksiköt: Tietotekniikkayksikkö vastaa kaupunginkirjaston tietoteknisen infrastruktuurin ja ohjelmistojen ylläpidosta ja kehittämisestä sekä teknisestä tuesta. Yksikkö vastaa myös verkkopalveluiden teknisestä kehittämisestä ja tuesta. Yksikön päällikkönä on tietotekniikkapäällikkö. Verkkokirjastoyksikkö tuottaa, arvioi, kehittää ja koordinoi kirjaston sisäisiä ja julkisia verkkopalveluita sekä vastaa niiden toimituksellisesta sisällöstä. Yksikkö vastaa verkkotietopalvelujen kehittämisestä sekä Helsingin osalta HelMet-palvelun kehittämisestä. Yksikkö vastaa myös kirjastojärjestelmän ja HelMet-palvelun päivittäisestä toiminnasta, yhteydenpidosta järjestelmän ja käyttöpalvelun toimittajiin sekä käyttäjiin. Sovelluspäällikkö koordinoi järjestelmäyhteistyötä HelMet-kirjastojen kesken. Verkkopäätoimittaja koordinoi HelMet.fi-sivustoyhteistyötä ja muuta HelMet-yhteistä verkkoviestintää. Verkkokirjastoyksikön päällikkönä on johtava suunnittelija. ICT-palveluyksikkö vastaa kaupunginkirjaston it-tukipalveluista ja käyttäjähallinnasta. Yksikkö vastaa myös kirjastoautomaatiosta. Lisäksi yksikkö huolehtii lähitukihenkilöverkon ylläpidosta ja järjestää koulutus- ja opastustilaisuuksia henkilökunnalle. Se osallistuu verkossa olevien sähköisten palveluiden ja mobiilipalveluiden käytön asiakasopastukseen. Yksikön päällikkönä on tietotekniikkasuunnittelija. Henkilöstöyksikkö vastaa kirjaston hr-toimintojen kehittämisestä sekä henkilöstöhallinnon asiantuntijapalveluista. Lisäksi yksikkö tuottaa valmistelua ja päätöksentekoa varten henkilöstöä koskevia suunnittelu-, seuranta- ja raportointipalveluja. Henkilöstöyksikön päällikkönä on henkilöstöpäällikkö. Yksikön päällikkö vastaa osaltaan yksikölle osoitettujen määrärahojen käytöstä ja seurannasta. Markkinointiyksikkö vastaa kaupunginkirjaston markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta, kuten kampanjoista, tapahtumista, markkinointimateriaaleista ja visuaalisesta ilmeestä. Tehtäviin kuuluvat myös konsultointi ja koulutus markkinointiasioissa. Markkinointiyksikön päällikkönä on markkinointipäällikkö. Yksikön päällikkö vastaa osaltaan yksikölle osoitettujen määrärahojen käytöstä ja seurannasta.

4 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 4 Talousyksikkö vastaa talouden yleislinjojen kehittämisestä ja talouden suunnittelusta sekä viraston kirjanpidosta ja maksuliikenteestä niihin liittyvistä koulutuksista Yksikkö tukee valmistelua ja päätöksentekoa suunnittelu-, seuranta- ja raportointipalvelulla sekä koordinoi ja kehittää sisästä laskentaa ja yksiköiden taloudenpitoa. Lisäksi yksikkö ylläpitää ja kehittää talouden ja kirjanpidon järjestelmien tietosisältöjä, suorittaa sisäistä valvontaa ja raportoi määrärahojen käytöstä. Yksikön toimialaan kuuluvat riskienhallinta, varautuminen ja suojelutoiminta sekä ympäristöjohtaminen. Yksikön päällikkönä on talouspäällikkö. Yksikön päällikkö vastaa osaltaan yksikölle osoitettujen määrärahojen käytöstä ja seurannasta. Talouspäällikön vastuulla on myös koko kaupunginkirjaston investointimääräahojen seuranta. Viestintäyksikkö vastaa kaupunginkirjaston keskitetystä viestinnästä, eli sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnittelusta, kehittämisestä ja toteutuksesta. Tehtäviin kuuluvat myös konsultointi ja koulutus viestintäasioissa. Viestintäyksikön päällikkönä on viestintäpäällikkö. Yksikön päällikkö vastaa osaltaan yksikölle osoitettujen määrärahojen käytöstä ja seurannasta. Kirjasto 10 ja Kaupunkiverstas muodostavat yhden yksikön, jota johtaa osastonjohtaja. Yksikkö on erikoistunut kokeilemaan uusia palvelukonsepteja ja se muodostaa yhden perustan tulevalle keskustakirjastolle. Kirjasto 10:llä on muita kirjastoja laajempi vastuu musiikkikirjastokokoelmien kehittämisessä ja ylläpidossa. Kaupunkiverstas on toimipiste, jossa asiakkaat voivat opetella käyttämään uusia teknologioita. Siellä toimii myös pienyrittäjien itsenäisten työskentelijöiden toimistotila Urban Office. Yksikön päällikkö vastaa osaltaan yksikölle osoitettujen määrärahojen käytöstä ja seurannasta Kirjasto- ja asiakaspalvelujen osasto Osasto vastaa kaupunginosien kirjastopalvelujen järjestämisestä ja asiakaspalvelun kehittämisestä hyväksyttyjen tavoitteiden mukaisesti. Kirjasto- ja asiakaspalvelujen osastolle kuuluvat kirjastoyksikön toimistotasoiset yksiköt ovat: Itäkeskuksen kirjasto, Kallion kirjasto, Pasilan kirjasto, Rikhardinkadun kirjasto, Töölön kirjasto sekä Vuosaaren kirjasto. Yhden kirjaston muodostamia yksiköitä ovat: Kannelmäen kirjasto, Malmin kirjasto, Oulunkylän kirjasto ja Viikin kirjasto. Yhden hallinnollisen yksikön muodostavat Arabianrannan ja Käpylän kirjastot, Etelä-Haagan ja Pohjois-Haagan kirjastot, Herttoniemen ja Roihuvuoren kirjastot, Itäkeskuksen kirjasto ja Myllypuron mediakirjasto, Kontulan ja Jakomäen kirjastot, Lauttasaaren kirjasto ja Ruoholahden lastenkirjasto, Laajasalon ja Suutarilan kirjasto, Malminkartanon ja Pitäjänmäen kirjastot,

5 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 5 Maunulan ja Paloheinän kirjastot, Munkkiniemen kirjaston ja Pikku Huopalahden lastenkirjasto, Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot, Pukinmäen ja Tapanilan kirjastot, Vallilan ja Suomenlinnan kirjastot. Muut kirjastoyksiköt: Kirjastoauto ja Sakarinmäen kirjasto, Laitoskirjastot ja Kotikirjasto. Yksiköiden tehtävänä on kehittää ja tuottaa asukaslähtöisiä strategisten linjausten mukaisia kirjastopalveluja. Yhden tai useamman kirjaston muodostaman yksikön päällikkönä on kirjastonjohtaja, jonka tehtäviin kuuluu - johtaa, kehittää ja valvoa yksikkönsä toimintaa henkilöstön ja muiden resurssien osalta - vastata osaltaan yksikölle osoitettujen määrärahojen käytöstä ja seurannasta - yhteistyön ja asiakkuuksien kehittäminen 2.2 Valtakunnalliset ja kansainväliset tehtävät Valtakunnallisia ja kansainvälisiä tehtäviä hoidetaan kolmessa yksikössä: Valtakunnalliset verkkopalvelut (Kirjastot.fi) -yksikkö tuottaa ja kehittää yhdessä kirjastojen kanssa verkkopalveluita kirjastoille sekä niiden asiakkaille. Yksikön päällikkönä on johtava suunnittelija. Valtakunnalliset kirjastopalvelut yksikön päällikkönä on johtava suunnittelija, joka toimii Yleisten kirjastojen neuvoston ja työvaliokunnan sihteerinä. Sihteerin tehtävänä on koordinoida asioiden valmistelua työvaliokunnan ja neuvoston kokouksiin, valmistella ja panna toimeen työvaliokunnassa ja neuvostossa käsiteltäviä asioita sekä tiedottaa työvaliokunnan ja neuvoston toiminnasta. Kansainvälisten asioiden koordinoinnista vastaa projektipäällikkö. Hänen tehtäviinsä kuuluu kansainvälisten projektien suunnittelu ja koordinointi. Lisäksi hän organisoi kansainvälisiä seminaareja kotimaassa ja osallistuu kansainvälisten kirjastojärjestöjen toimintaan. 3. Johtaminen ja ylimmän johdon vastuut Kaupunginkirjaston ylimpään johtoon kuuluvat kirjastotoimen johtaja ja kaksi kirjastotoimen apulaisjohtajaa eli kirjasto- ja asiakaspalvelujen osaston päällikkö ja sisältö- ja tukipalveluiden osaston päällikkö.

6 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 6 Kirjastotoimen johtajan ja kirjastotoimen apulaisjohtajien tehtävistä on määrätty johtosäännön 25 :ssä ja 26 :ssä. Viraston päällikkö johtaa viraston toimintaa ja vastaa siitä, että hyväksytyt tavoitteet saavutetaan (johtosääntö 21 ). Osaston päällikkö johtaa osaston toimintaa ja vastaa siitä, että hyväksytyt tavoitteet saavutetaan (johtosääntö 21 ). 3.1 Kirjastotoimen johtajan vastuut Kirjastotoimen johtajan päävastuina ovat: - kirjastotoimen kokonaisvaltainen johtaminen ja kehittäminen - keskustakirjaston suunnittelun ohjaaminen - kaupungin sisäisten kumppanuuksien hoitaminen - pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen yhteistyön kehittäminen - yleisten kirjastojen keskuskirjastotehtävään liittyvät valtakunnalliset tehtävät - kansainvälisen yhteistyön edistäminen - kirjaston yhteisökuvan vahvistaminen ja markkinointi Kirjastotoimen johtaja vastaa siitä, että keskuskirjastotehtävään kuuluvat valtakunnallista kirjastotoimintaa koskevat tehtävät tulevat hoidetuiksi (johtosääntö 25 ). Kirjastotoimen johtajan alaisuudessa ovat - kirjastotoimen apulaisjohtajat - valtakunnallisista kirjastopalveluista sekä valtakunnallisista verkkopalveluista vastaavat johtavat suunnittelijat - johdon assistentti sekä hallintosihteeri - kansainvälisistä tehtävistä vastaava projektipäällikkö 3.2 Osastopäälliköiden vastuut Kirjasto- ja asiakaspalvelujen osasto: Osaston päälliköllä on kokonaisvastuu eri kaupunginosien kirjastopalvelujen toimivuudesta ja tasapuolisuudesta sekä asiakaspalvelun, asiakaspalvelukulttuurin ja eri asiakasryhmien palvelujen kehittämisestä. Hänen vastuulleen kuuluvat myös kirjastojen alueellisen yhteistyön koordinointi sekä kirjastojen palvelutarjonnan arviointi. Hän toimii kirjastonjohtajien (23 henkilöä) esimiehenä.

7 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 7 Sisältö- ja tukipalvelujen osasto: Osaston päälliköllä on kokonaisvastuu kaupunginkirjaston kokoelmista ja niistä muodostetun tietokannan tietosisällöstä sekä tekijänoikeusasioista. Osaston päälliköllä on kokonaisvastuu kirjaston kehittämisestä, mukaan lukien Keskustakirjastohanke. Hän vastaa myös Kirjasto 10:n ja Kaupunkiverstaan toiminnasta sekä kaupunginkirjaston keskitetyistä hallinto-, henkilöstö-, markkinointi-, viestintä-, talous- ja tilasuunnittelupalveluista sekä tietohallinnosta. 3.3 Ylimmän johdon estyneenä oleminen ja sijaisuudet Viraston päällikön ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa lautakunnan määräämä osaston päällikkö ja osaston päällikön ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa viraston päällikön määräämä viranhaltija. Kirjastotoimen johtajan ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa sisältö- ja tukipalvelujen osaston kirjastotoimen apulaisjohtaja ja hänen ollessa estyneenä kirjasto- ja asiakaspalvelujen osaston kirjastotoimen apulaisjohtaja (Kklk ). Sisältöpalvelujen osaston päällikön ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa kehittämispäällikkö. Kirjasto- ja asiakaspalveluiden osaston päällikön estyneenä ollessa hänen tehtäviään hoitaa Itäkeskuksen kirjaston johtaja. 3.4 Johtoryhmät ja ohjausryhmät Kaupunginkirjaston johtoryhmän (Joryn) lisäksi osastojen johtamista varten on kaksi osastokohtaista johtoryhmää: kirjasto- ja asiakaspalvelujen osaston johtoryhmä sekä sisältö- ja tukipalvelujen osaston johtoryhmä. Lisäksi toimivat tietohallinnon palveluita kehittävä tietohallinnon ohjausryhmä sekä sisältöpalveluja kehittävä sisältöpalvelujen ohjausryhmä. Johto- ja ohjausryhmät tiedottavat toiminnastaan ja tehdyistä päätöksistä kirjaston intranetissa Kaupunginkirjaston johtoryhmä (Jory) Johtoryhmään (Jory) kuuluvat pysyvinä jäseninä kirjastotoimen johtaja puheenjohtajana, kaksi kirjastotoimen apulaisjohtajaa, kehittämispäällikkö ja tietohallintopäällikkö. Lisäksi johtoryhmä nimeää ryhmään kaksivuotiskaudeksi yhden kirjastonjohtajan ja hänen varahenkilönsä. Henkilöstöjärjestöt nimeävät yhden henkilöstön edustajan ja hänen varahenkilönsä kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kokouksiin kutsutaan tarvittaessa asiantuntijoita. Jory kokoontuu

8 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 8 vähintään kerran kahdessa viikossa kesäkautta lukuun ottamatta. Johtoryhmä järjestää vähintään kolme kertaa vuodessa yhteiskokouksen osastojen johtoryhmien kanssa. Näihin kokouksiin kutsutaan myös valtakunnallisista verkkopalveluista vastaavan yksikön päällikkö. Johtoryhmän tehtävät: Osastojen johtoryhmät - johtaa kaupunginkirjastoa strategian mukaisesti - analysoi ja arvioi toiminnan tavoitteellisuutta ja tuloksellisuutta - huolehtii resurssien kokonaisvaltaisesta ohjauksesta - käsittelee talousarvioehdotuksen ja taloussuunnitelman - huolehtii yhteistoimintasopimuksen mukaisista velvoitteista - huolehtii yhteyksistä keskeisiin sidosryhmiin - huolehtii yleisten kirjastojen keskuskirjastotoimintaan liittyvistä tehtävistä - kehittää toimintaa kokonaisvaltaisesti - käsittelee lautakunta-asiat - varmistaa kaupunginkirjaston toiminnallisen yhtenäisyyden Kirjasto- ja asiakaspalveluiden osaston johtoryhmä Kirjasto- ja asiakaspalvelujen osaston johtoryhmään kuuluvat pysyvinä jäseninä asianomainen kirjastotoimen apulaisjohtaja puheenjohtajana, kaupunginkirjaston johtoryhmään kuuluva kirjastonjohtaja ja hänen varahenkilönsä. Asiantuntijajäseninä ryhmään kuuluvat henkilöstöpäällikkö sekä kehittämispäällikkö. Johtoryhmä nimeää kaksivuotiskaudeksi ohjausryhmään kolme kirjastonjohtajaa tai muuta esimiestä ja järjestöt yhden henkilöstön edustajan ja hänen varahenkilönsä. Kokouksiin kutsutaan tarvittaessa asiantuntijoita. Kirjasto- ja asiakaspalvelujen osaston johtoryhmän tehtävät: - toimii kirjastotoimen apulaisjohtajan tukena strategian mukaisen toiminnan ohjaamisessa - tekee johtoryhmälle ehdotuksia ja tuo asukasnäkökulman toimintasuunnitelmaan - hyväksyy toimintasuunnitelman ja seuraa sen toteuttamista - arvioi toimintaa ja valvoo ja seuraa tavoitteiden toteutumista - kehittää ja ohjaa eri asukasryhmien palveluita - seuraa osaston määrärahojen käyttöä - valmistelee osaston resursointiin ja palvelutarjontaan liittyvät asiat - käsittelee henkilöstömitoituksen omalta osaltaan - määrittelee asiakaspalvelun painopisteet

9 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 9 - tukee paikallista johtamista ja esimiestyötä - varmistaa kaupunginosakirjastojen toiminnallisen yhtenäisyyden ja alueellisen sidosryhmäyhteistyön Sisältö- ja tukipalvelujen johtoryhmä Ohjausryhmät Sisältö- ja tukipalvelujen osaston johtoryhmään kuuluvat pysyvinä jäseninä asianomainen kirjastotoimen apulaisjohtaja puheenjohtajana sekä hankinta- ja luettelointitoimiston toimistopäällikkö, henkilöstöpäällikkö, kehittämispäällikkö, markkinointipäällikkö, keskitetyistä lainauspalveluista vastaava osastonjohtaja, talouspäällikkö, ja viestintäpäällikkö. Johtoryhmä nimeää ryhmään kaksivuotiskaudeksi yhden kirjastonjohtajan ja järjestöt yhden henkilöstön edustajan ja hänen varahenkilönsä. Ryhmän tehtävät: - toimii kirjastotoimen apulaisjohtajan tukena strategian mukaisen toiminnan ohjaamisessa - tekee johtoryhmälle ehdotuksia - arvioi toimintaa ja seuraa tavoitteiden toteutumista - valmistelee osaston resursointiin ja palvelutarjontaan liittyvät asiat - varmistaa kaupunginkirjaston johtoryhmän päätösten toimeenpanon - linjaa kehittämishankkeita sekä palvelujen ja henkilöstön kehittämisen toimenpiteitä - edistää kirjaston työsuojelua ja työhyvinvointia - huolehtii riskienhallinnan ja turvallisuuden edistämisestä ja sisäisen valvonnan toteutumisesta Sisältöpalvelujen ohjausryhmä Sisältöpalvelujen ohjausryhmään kuuluvat pysyvinä jäseninä asianomainen kirjastotoimen apulaisjohtaja puheenjohtajana sekä hankinta- ja luettelointitoimiston toimistopäällikkö. Johtoryhmä nimeää ryhmään kaksivuotiskaudeksi kaksi kirjastonjohtajaa sekä 3-4 muuta esimiestä ja järjestöt yhden henkilöstön edustajan ja hänen varahenkilönsä. Kokouksiin kutsutaan tarvittaessa asiantuntijoita. Sisältöpalvelujen ohjausryhmän tehtävät: - edistää asiakaspalvelun ja kokoelmatyön kohtaamista - kehittää ja ohjaa kokoelmien hallintaprosessia - kehittää uusia sisältöpalveluja

10 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 10 - koordinoi erikielisiä kokoelmapalveluja sekä musiikkikirjastotyötä - koordinoi tapahtumapalveluita ja kehittää osaltaan yhteistyöverkostoja - määrittelee kokoelmatyön painopisteet - tukee kirjastojen kokoelmatyötä - valmistelee aineistomäärärahan jaon johtoryhmälle Tietohallinnon ohjausryhmä Tietohallinnon ohjausryhmään kuuluvat pysyvinä jäseninä tietohallintopäällikkö puheenjohtajana, sovelluspäällikkö, tietotekniikkayksikön päällikkö, verkkokirjastoyksikön johtava suunnittelija ja ICT-palveluyksikön päällikkönä toimiva tietotekniikkasuunnittelija. Johtoryhmä nimeää ryhmään kaksivuotiskaudeksi kaksi kirjastojen edustajaa ja järjestöt yhden henkilöstön edustajan ja hänen varahenkilönsä. Kokouksiin kutsutaan tarvittaessa asiantuntijoita. Tietohallinnon ohjausryhmän tehtävät: 3.5 Alueelliset kokoukset - arvioi ja koordinoi ICT-palveluita - koordinoi tietoteknisten palveluiden kehittämistä - arvioi hankkeita tietohallinnon näkökulmasta - vastaa kokonaisarkkitehtuurinäkökulman toteutumisesta - tekee ehdotuksia ICT-palveluiden kehittämisen painopisteistä ja tarvittavista resursseista - arvioi ja koordinoi Helsingin roolia seudullisten ICT-palveluiden kehittämisessä ja tuottamisessa Alueellisia kokouksia pidetään tarpeen mukaan. Johtoryhmä nimeää aluekokousten kokoonkutsujat kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Aluekokouksiin osallistuvat kaikki kyseisen alueen esimiehet. Kokouksiin kutsutaan tarvittaessa asiantuntijoita. Kokouksista tehdään muistiot, jotka tallennetaan kirjaston intranetiin. Alueellisten kokousten tehtävät: - seuraa ja kehittää alueensa palvelutarjontaa - kehittää yhteistyömuotoja ja asukasyhteistyötä - tuo kirjastoverkon, asiakaspalvelun ja asiakkaiden näkökulman suunnitelmiin ja päätöksentekoon - toimii alueen esimiesten vertaistukiryhmänä - tukee johtamista ja esimiestyötä - valmistelee ja panee täytäntöön johtoryhmistä ja ohjausryhmistä

11 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 11 - tulevat valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävät - seuraa resurssien käyttöä 4. Henkilökunnan valinta ja kelpoisuusvaatimukset Johtosäännön 28 :ssä määritellään ylimmän johdon kelpoisuusvaatimukset. Kirjastotoimen johtajan ja kirjastotoimen apulaisjohtajien kelpoisuusvaatimuksena on sen lisäksi, mitä erikseen on säädetty, virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, minkä lisäksi heillä tulee olla tuntemusta kirjastotyöstä sekä kokemusta hallinto- ja johtamistehtävissä. Muulta henkilökunnalta vaadittavan kelpoisuuden määrää valinnan suorittaja ottaen huomioon, mitä erikseen on säädetty. Johtosäännön 29 :ssä määritellään henkilökunnan valinnasta. Kirjastotoimen johtajan valitsee kaupunginvaltuusto lautakunnan annettua hakijoista lausuntonsa. Kirjastotoimen apulaisjohtajat valitsee kaupunginhallitus lautakunnan annettua hakijoista lausuntonsa. Toimistotasoisen yksikön päälliköt ottaa lautakunta. Lisäksi suoraan virastopäällikön alaisuudessa työskentelevien viranhaltijoiden ja esimiesasemassa olevien työntekijöiden ottaminen kuuluu kulttuuri ja kirjastolautakunnan tehtäviin (Kvsto ja Khs ). Muun henkilökunnan valitsee viraston päällikkö tai hänen määräämänsä. 5. Muut kokouskäytännöt ja työryhmät 5.1 Henkilöstöfoorumit ja esimiesneuvottelut 5.2 Teemaryhmät Johtoryhmä kutsuu koolle henkilöstöfoorumeita ja esimiesneuvotteluja 3-4 kertaa vuodessa. Niiden tarkoituksena on palvella strategian toteuttamista sekä lisätä henkilöstön, esimiesten ja johdon vuorovaikutusta. Johtoryhmä voi nimetä teemaryhmiä ja kirjaa samalla niiden raportointivelvollisuuden. Teemaryhmien tehtävänä on kehittää ja arvioida palvelun eri osa-alueita tai tiettyjen asiakassegmenttien palveluja. Lisäksi kaupunginkirjastossa on asiantuntija- ja projektiryhmiä, jotka ovat kirjastotoimen johtajan tai kirjastotoimen apulaisjohtajan nimeämiä.

12 HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ Delegoinnit ja työnjohdolliset määräykset Kaupunginkirjaston johtosääntöön, kaupunkitason päätöksiin ja ohjeisiin sekä lakeihin ja asetuksiin ja muihin määräyksiin perustuvat delegointipäätökset ja työnjohdolliset määräykset julkaistaan kaupunginkirjaston intranetissä. 7. Osallistumis- ja yhteistoimintajärjestelmä Kaupunginkirjastossa noudatetaan kaupungin voimassa olevaa yhteistoimintasopimusta vuodelta 2008 sekä kaupunginkirjaston yhteistoimintaohjetta vuodelta Henkilöstötoimikunta 8. Voimaantulo Henkilöstötoimikunnassa on 12 jäsentä, joista kuusi edustaa työnantajaa ja kuusi henkilöstöä. Lisäksi kokoukseen osallistuvat asiantuntijoina kirjaston työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutetut. Puheenjohtajan toimii kirjastotoimenjohtaja ja varapuheenjohtajana henkilöstön edustaja. Järjestöt sopivat keskenään henkilöstön edustuksesta. Henkilöstötoimikunta kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa. Henkilöstötoimikunnan tehtävät ja kokouskäytäntö on määritelty yhteistoimintaohjeessa. Tämä toimintasääntö tulee voimaan

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) 387 V 23.4.2014, Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-

Lisätiedot

ESIMIEHET KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALALLA TASO 2 Palvelukokonaisuus. TASO 3 Palvelu. Kulttuuripalvelukokonaisuus

ESIMIEHET KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALALLA TASO 2 Palvelukokonaisuus. TASO 3 Palvelu. Kulttuuripalvelukokonaisuus ESIMIEHET KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALALLA 30.5.2017 Taso Nimike TASO 2 Palvelukokonaisuus Toimialan hallinto kulttuurijohtaja liikuntajohtaja nuorisoasiainjohtaja hallintojohtaja TASO 3 Palvelu Kaupunginmuseo

Lisätiedot

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely (Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 NUORISOASIAINKESKUS. Sihvonen Ntj 13

HELSINGIN KAUPUNKI 1 NUORISOASIAINKESKUS. Sihvonen Ntj 13 HELSINGIN KAUPUNKI 1 HELSINGIN NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Strategiaperusta Nuorisoasiainkeskuksen toimiala ja tehtävä on määritelty kaupunginvaltuuston 17.6.2015 hyväksymän nuorisotoimen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (5) historia Kaupunginvaltuusto 17.02.2016 37 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa suomenkielisen työväenopiston johtosäännön

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) KIINTEISTÖVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) KIINTEISTÖVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) N TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Toimintasäännön tarkoitus Toimintasääntö määrittelee toimintatavat kiinteistövirastossa Helsingin kaupungin hallintosäännön, taloussäännön, kiinteistötoimen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (13) 222 Tietokeskuksen johtosäännön ajantasaistaminen HEL 2011-004373 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä tietokeskuksen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 7/ (5) Stadsfullmäktige Sj/

Helsingfors stad Föredragningslista 7/ (5) Stadsfullmäktige Sj/ Helsingfors stad Föredragningslista 7/2014 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 07.04.2014 387 HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö

Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö Taloushallintopalvelu 1 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö 1.9.2017 Taloushallintopalvelu 2 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö Sisällysluettelo 1. Taloushallintopalveluliikelaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (6) 18 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen kirjastotoimen osalta HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös 20 Organisaatio päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

KIRJASTON SUUNTA

KIRJASTON SUUNTA KIRJASTON SUUNTA 2015 2018 Rakennamme samaa kirjastoa KIRJASTON SUUNTA 2015-2018 VISIO: Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo, jossa tietoja, taitoja ja tarinoita jakamalla luomme yhdessä uutta kansalaisyhteiskuntaa.

Lisätiedot

Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa Toimintolaskennan testailua. Keskuskirjastokokous Jouni Juntumaa

Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa Toimintolaskennan testailua. Keskuskirjastokokous Jouni Juntumaa Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa -------------- Toimintolaskennan testailua Keskuskirjastokokous 30.1.2014 Jouni Juntumaa Helsingin kaupunginjohtajan päätöksen 30.11.2011 mukaan virastojen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe 1 Soveltuvuuskokeilla valitut vuosiluokkien 1-6 oppilasmäärät 20.9.2013 1 7 Aurinkolahden peruskoulu 451 0 0,0 1 6 Herttoniemen ala-asteen koulu 211 0 0,0 1 6 Herttoniemenrannan ala-asteen koulu 492 0

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen.

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen. HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Helsingin kaupungin -liikelaitoksen toimintasääntö 1.7.2017 alkaen. 1 Toimiala ja organisaatio 1.1 -liikelaitos osana keskushallintoa -liikelaitos huolehtii palvelutoiminnan

Lisätiedot

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT n Aleksis Kiven peruskoulu 4 413 3 3 Alppilan yläasteen koulu 3 230 1 1 Arabian peruskoulu 4 615 2 2 Aurinkolahden peruskoulu 1 753 2 4 6 Brahenpuiston koulu 89 11 11 Eläintarhan ala-asteen koulu 4 209

Lisätiedot

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (8) Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN 1. Strategiaperusta Nuorisoasiainkeskuksen toimintasääntö perustuu kaupunginvaltuuston 27.11.2002 hyväksymään nuorisotoimen johtosääntöön. Siinä nuorisoasiainkeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (12) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (12) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (12) 359 Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2013-009126 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 18.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 18.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 15 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimintasääntöjen muuttaminen 1.6.2015 alkaen HEL 2015-001191 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Taloushallintopalvelu

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi

Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi 3.10.17 3.10.17 Facta.9.17, lv 17-18 16,3 u %.9.16 eet Alueella asuvat koulutulokkaat eli kouluun 83,7 % v. 11 Aurinkolahden peruskoulu Itäkeskuksen peruskoulu Keinutien ala-asteen koulu Kontulan ala-asteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 34/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Esityslista 34/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Esityslista 34/2013 1 (6) 1 V 9.10.2013, Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2013-009126 T 00 01 00 Päätösehdotus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha

Lisätiedot

Espoon kaupungin sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje

Espoon kaupungin sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje Sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje 1 (5) Espoon kaupungin sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje Sivistystoimen johtaja 3.12.2018 Voimaan 1.1.2019 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen toimialan esikunnan 3.2.1 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 23.8.2012 Voimaan 1.9.2012 Sivistystoimen johtaja 7.6.2017 Voimaan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

1. kirkonkirjojen pitäminen ja keskusrekisteri 2. varauspalvelut 3. hautatoimisto 4. henkilöstöasiat 5. hallintoasiat 6. lainopilliset asiat.

1. kirkonkirjojen pitäminen ja keskusrekisteri 2. varauspalvelut 3. hautatoimisto 4. henkilöstöasiat 5. hallintoasiat 6. lainopilliset asiat. Sääntökokoelma A 16 YKV 24.5.2017 YKN 8.5.2017 Mitätöi lehden 10.12.2014 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon

Lisätiedot

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana. HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN

Lisätiedot

Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Yleistä

Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Yleistä Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV 10.12.2014 Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon seurakuntia

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKILIIKENNE LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 10.1.2014 ALKAEN

TAMPEREEN KAUPUNKILIIKENNE LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 10.1.2014 ALKAEN TAMPEREEN KAUPUNKILIIKENNE LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 10.1.2014 ALKAEN Tampereen kaupungin valtuusto on 26.11.2008 hyväksynyt Tampereen kaupungin liikelaitosten johtosäännön. Johtosääntö tuli voimaan

Lisätiedot

Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä

Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä syyskuun 25 p:nä 2013 1 Toimiala Helsingin kaupungin ympäristölautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Lisätiedot

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana. HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (17) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (17) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (17) 49 Helsingin kaupungin eläintarhan johtosäännön uudistaminen HEL 2014-014520 T 00 01 00 Päätös Helsingin kaupungin eläintarhan johtosääntö 1 Toimiala 2 Johtokunta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Fr ESPOON KAUPUNGIN KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.10.1990 Viimeksi muutettu 14.12.1994 1 Toiminta-ajatus Keskusvirasto luo edellytyksiä kaupungin itsehallinnon toteutumiselle valmistelemalla

Lisätiedot

Virastojen ja vapaa-ajan palvelujen tuki. toimistoissa sosiaali- ja terveysasemilla harrastus-, kulttuuri- ja liikuntatiloissa kirjastoissa

Virastojen ja vapaa-ajan palvelujen tuki. toimistoissa sosiaali- ja terveysasemilla harrastus-, kulttuuri- ja liikuntatiloissa kirjastoissa Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö 1 Organisaatio Ateria- ja puhtauspalvelutoiminta on organisoitu liiketoiminta-alueille asiakaslähtöisesti. Liiketoiminta-alueita ovat lasten ja nuorten palveluiden

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 2.2.1 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (5) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 20 8 2009 Voimaan 20.8.2009 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunta tukee ja edistää kaupungin strategista johtamista,

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 23

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 23 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2017 Nro 23 ELINVOIMALAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUYKSIKKÖIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty elinvoimalautakunnassa 13.6.2017) 1 Soveltamisala Elinvoimakunnan alaisten palveluyksiköiden

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 6 p:nä 2012

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 6 p:nä 2012 4 01 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 6 p:nä 2012 1 Toimiala Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ TAMPEREEN KAUPUNKI TRE:52/00.01.01/2017 ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN PALVELUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty 19.1.2017, palvelualueen johtaja Teppo Rantanen 6 Voimaan 19.1.2017 Palvelualueen tehtävät, organisaatio

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x)

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) Hyväksytty sääntötyöryhmässä 22.3.2018 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HALLINTO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) 1. Vastuualue, toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 3.2.4 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi muutettu 31.1.2017 Voimaan 1.2.2017 1

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupungin tietokeskus vastaa kaupunginhallituksen alaisena virastona kaupungin ja sen toimintaympäristön kehitystä koskevien tilastojen ja

Helsingin kaupungin tietokeskus vastaa kaupunginhallituksen alaisena virastona kaupungin ja sen toimintaympäristön kehitystä koskevien tilastojen ja HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ Luonnos 2 1 TIETOKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Johtaja XX) Toimintasäännön eri kohtiin liittyvät tietokeskuksen johtosäännön määräykset on merkitty kehyksien sisään. Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKI Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 19.1.2010 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 21.12.2010 Voimaantulo: 1.1.2011 Muutettu:

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 29.9.2017 Voimaan 1.10.2017 1 Toiminta-ajatus Kulttuurin tulosyksikkö vastaa kaupungin

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 4.11.2013 96 1 Soveltamisala Kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisuudessa toimivan keskushallinnon toimintaan sovelletaan

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Kaupunginhallitus 4.12.2012 47 Kaupunginvaltuusto 17.12.2012 30 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto 7.9.2015 72 7.9.2015

Lisätiedot

starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut

starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut peruslinja TAD ja lukuvuonna 2012-2013 30.5.2012 - ETELÄINEN Elias-koulu s 0 Helsingin normaalilyseo v 0 Kaisaniemen aa k 0 Kruunuhaan yläaste k 0 Lauttasaaren aa s 0 Lauttasaaren yk s 0 Ressun pk k 0

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtosäännöksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtosäännöksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtosäännöksi 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi Toimiala 1 Helsingin kaupungin sosiaali-

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

Helsingin reumayhdistyksen jäsenkysely 2004

Helsingin reumayhdistyksen jäsenkysely 2004 Helsingin reumayhdistyksen jäsenkysely 2004 Tulokset Helsinki syyskuussa 2004 Dipl.-Soc.Sc. Peter Hilger Itämerenkatu 8 C 59, 01800 Helsinki peter.hilger@helsinki.fi & Helsingin Reumayhdistyksen työryhmä

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (13) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (13) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) 91 V 11.2.2015, Helsingin kaupungin eläintarhan johtosäännön uudistaminen HEL 2014-014520 T 00 01 00 Päätös Helsingin kaupungin eläintarhan johtosääntö 1 Toimiala

Lisätiedot

92 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö alkaen. Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö

92 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö alkaen. Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö 92 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimintasääntö 1.4.2016 alkaen 04.04.2016 Dno TRE: 1792 /00.02.00/2016 päätti Tampereen kaupunginvaltuusto on 26.11.2008 hyväksynyt Tampereen kaupungin liikelaitosten

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintaohje

Vammaisneuvoston toimintaohje 1 (5) Vammaisneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tarkoitus 3 2 Kokoonpano ja neuvoston nimeäminen... 3 3 Kokousasiat... 3 4 Tehtävät 4 5 Voimaantulo...5 3 (5) 1 Tarkoitus Vammaisneuvosto on

Lisätiedot

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61)

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61) Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Yhteistoimintamenettely 7.12.2010 Perusturvalautakunta 7.12.2010 ( 101) Kaupunginhallitus 13.1.2011( 16) Perusturvalautakunta 25.10.2011 ( 73) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Hallinto- ja hyvinvointipalveluryhmän toimintaohje

Hallinto- ja hyvinvointipalveluryhmän toimintaohje Sivu 1 / 8 Dno TRE:5065/00.01.01/2013 Hallinto- ja hyvinvointipalveluryhmän toimintaohje Hyväksytty 2.1.2014, konsernijohtaja Kirsi Koski 1 Hallinto- ja hyvinvointipalveluryhmän tehtävät ja toimiala Hallinto-

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 4 ELINVOIMALAUTAKUNNAN ALAISTEN ORGANISAATIOYKSIKÖIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty elinvoimalautakunnassa 18.12..2018, tulee voimaan 1.1.2019) 1 Soveltamisala Elinvoimalautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) 153 Kirjastotoimen johtajan viran täyttäminen HEL 2012-011572 T 01 01 01 01 Päätös päätti esittää lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että kaupunginkirjaston

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi 1 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT... 2 2 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN ORGANISOINTI... 2 3 JOHTAMINEN... 4 4 VASTUUHENKILÖIDEN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot