14131 Pilaristabiloidut rakenteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "14131 Pilaristabiloidut rakenteet"

Transkriptio

1 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM Pilaristabiloidut rakenteet Tässä luvussa käsitellään kuivamenetelmällä tehtävää pohjanvahvistuksena yhteistoiminnassa maan kanssa toimivaa pilaristabilointia, jonka valmiiden pilareiden leikkauslujuus on suunnitelmaasiakirjojen mukainen suunnitelmassa esitettynä ajankohtana. Pilaristabilointia käsitellään julkaisuissa Syvästabiloinnin suunnittelu ja Syvästabilointi. Mikäli pilarit toimivat pohjarakenteena NCCI7 mukaisesti, tulee pilareiden toimintatapa ottaa huomioon pilareiden tekemisen vaatimuksissa, valmiin pilarin laatuvaatimuksissa ja pilareiden kelpoisuuden osoittamisessa. Viitteet: Määrämittausohje 1413 Syvästabiloinnin suunnittelu. Tien pohjarakenteiden suunnitteluohjeet. Liikenneviraston ohjeita xx/2017 NCCI7 Eurokoodin soveltamisohje, Geotekninen suunnittelu NCCI7 Liikenneviraston ohjeita 13/2017 SFS-EN Pohjarakennustyöt. Syvästabilointi Pilaristabiloinnin materiaalit Sideaineena käytettävien materiaalien kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä. Jos kelpoisuutta ei ole osoitettu CE-merkinnällä, asiakirjoissa vaaditut tuotteiden ominaisuudet on osoitettava luotettavasti ao. viranomaisen tuotehyväksynnällä tai rakennuspaikkakohtaisilla kokeilla. Kaikkien sideaineessa käytettyjen aineiden koostumus ilmoitetaan (kemialliset aineet ja määrät). Kaikkien sideaineiden alkuperä todetaan ja dokumentoidaan. Käytettävät sideaineet eivät saa sellaisenaan, tai keskenään tai maaperässä olevien ainesten kanssa reagoidessaan, aiheuttaa rakennuspaikalla tai sen ympäristössä pohjaveden tai maapohjan pilaantumista. Sideaineen juoksevuuden tulee olla niin hyvä, että se on tasaisesti syötettävissä paineilmalla sekoitinkärkeen. Sideaineseoksen komponenttien seossuhteen keskimääräinen poikkeama suunnitelma-asiakirjoissa osoitetusta on enintään 5 %-yksikköä. Yksittäinen seossuhteen poikkeama suunnitelma-asiakirjoissa osoitetusta on enintään 10 %-yksikköä. Sideaineen, paitsi CE-merkityn sementin, laatua tarkkaillaan ottamalla syöttöletkun kautta puhalletut sideainenäytteet (noin 2 kg) työn alussa ja kerran jokaista käytettyä 1000 t:n sideaine-erää kohti. Sideainenäytteet tutkitaan laboratoriossa suunnitelma-asiakirjoissa määritetyillä tutkimuksilla. Pilaristabiloinnin sideaine sisältää yleensä sekä kalkkia että sementtiä. Sideaineen vaatimukset esitetään suunnitelma-asiakirjoissa. Stabiloinnin sideaineena tai osana sideaineseosta voidaan käyttää myös teollisuuden sivutuotteina tai jätteinä syntyviä, sideaineeksi soveltuvia jauhemaisia materiaaleja, kuten esim. lentotuhkia. Halutun vaikutuksen saavuttamiseen soveltuvan sideaineen laadusta, vaadittavasta vaikutusajasta (lujittumisajasta) ja vaikutuksen pysyvyydestä varmistutaan riittävillä ennakkokokeilla, jollei aineen käytös-

2 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 2 tä ole riittävästi aikaisempia asianmukaisesti dokumentoituja kokemuksia vastaavissa olosuhteissa lähialueilla. Sideaineiden tekninen toimivuus käyttökohteessa osoitetaan ennakkoon tehtävillä laboratoriokokeilla (stabiloitavuuskokeilla) tai koepilareilla. Stabiloitavuuskokeet tehdään yleensä 1-aksiaalisina puristuskokeina. Laboratoriokokeisiin käytetään edustavia, rakennuspaikalta otettuja maanäytteitä. Laboratoriokokeet tehdään ohjeen Syvästabiloinnin suunnittelu liitejulkaisun mukaisesti. Ennakkotutkimuksissa on tärkeää pystyä määrittelemään lujittumisen kannalta kriittiset tekijät ja kohteen stabilointia ajatellen hankalimmat alueet tai kerrokset (stabiloitavien maakerrosten laatuvaihtelu). Näin suunnittelussa ja rakentamisessa pystytään tarvittaessa optimoimaan sideaineresepti alue- ja maakerroskohtaisesti, jolloin voidaan välttyä ylimitoitukselta, mutta samalla varmistua laatuvaatimusten täyttymisestä koko kohteella. Sivutuote- tai jätepohjaisten sideaineiden ympäristökelpoisuus tulee osoittaa ennen niiden käyttöönottoa. Tarvittaessa osoitus tehdään kohdekohtaisilla ennakkokokeilla. Jätteiden hyötykäyttöä säädetään ympäristösuojelulaissa ja jätelaissa sekä niiden nojalla annetuissa valtioneuvoston asetuksissa. Kaikkien kokeiden tulokset ja havainnot dokumentoidaan. Mikäli pohjasuhteissa havaitaan rakentamisen aikana ennakkotiedoista poikkeavaa stabiloituvuuden kannalta huonompaan suuntaan (esim. lieju => turve, savi => lieju tai sulfidisavi, tms.), selvitetään poikkeaman vaikutus yhdessä suunnittelijan kanssa ja otetaan poikkeaman vaikutus huomioon ennen stabilointityön jatkamista ko. havainnon alueella. Poikkeama voidaan huomioida esim. sideainereseptin muutoksella (tyyppi, määrä). Käytettävä kalkki on kovaksi poltettua sammuttamatonta kalkkia CaO. Syvästabiloinnin sideaineena käytettävä poltettu kalkki on hienojakoista, rakeisuudeltaan 0/0,2 siten, että vähintään 80 % läpäisee seulakoon 0,2 mm ja enimmäisraekoko on < 2 mm. Kalkin aktiivinen CaO-pitoisuus on vähintään 75 %. Kalkin laatu todetaan materiaalin toimittajan laatutositteista, joista ilmenevät kalkin CaO-pitoisuus ja rakeisuus. Tavallinen sementti on standardin SFS-EN mukaista, CE-merkittyä ja siitä Suomessa annettujen viranomaismääräysten mukaista. Laatutositteet liitetään laatuasiakirjoihin. Sulfaattipitoisen maaperän stabilointiin tulisi käyttää ensisijaisesti sulfaatinkestävää SR-sementtiä. Viitteet: SFS-EN A1 Sementti. Osa 1: Tavallisten sementtien koostumus, laatuvaatimukset ja vaatimustenmukaisuus Pilaristabiloinnin työalusta Ennen varsinaista stabilointityötä tehdään suunnitelman mukaisesti esityöt, joita ovat raivaustyöt (mm. kantojen, juurakoiden, kivien, yms. poistaminen), mahdollinen humusmaan poisto sekä stabilointia haittaavien rakenteiden merkintä, suojaus tai poisto (esim. putkijohdot, maakaapelit, ilmajohdot yms. johdot). Stabilointia haittaavien esteiden, jotka puuttuvat suunnitelmasta, poistosta so-

3 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 3 vitaan tarvittaessa työn aikana. Stabilointia mahdollisesti haittaavat täyttö- ja rakennekerrokset poistetaan tai välpätään stabilointityön edellyttämässä laajuudessa. Maastolliset esteet poistetaan, rakennetaan työalusta sekä tehdään tarvittavat suojaustoimenpiteet. Työmaa-alueen tulee olla riittävän laaja, jotta työmaan kaikki toiminnot voidaan suorittaa turvallisesti ja aiheuttamatta vaaraa ympäristölle. Työmaalle on oltava riittävän kantava ja käyttökelpoinen tieyhteys koneille ja materiaalitoimituksille. Mikäli työalustan ja stabiloitavan maan sekoittumisen estämiseksi käytetään suodatinkangasta, on sen oltava termiseksi sidottu. Työalusta on aina suunniteltava tapauksittain maaperän lujuuden ja stabilointiin käytettävän kaluston mukaan. Työalustan ja työmaateiden vakavuus ja tila tulee olla riittävä valitulle stabilointikalustolle. Työalusta tehdään sellaiseksi ja pidetään sellaisessa kunnossa, että stabilointityö voidaan tehdä turvallisesti ja tehokkaasti. Työalustan materiaalina voidaan käyttää mm. hiekkaa, soraa ja mursketta. Materiaalin rakeisuuden ja tiiviyden tulee olla sellainen, että se on läpäistävissä sekoitinkärjellä. Suurin raekoko tulisi olla enintään 63 mm. Sekoitinkärjen läpäisyn kannalta murskeesta rakennetun työalustan paksuuden ei tulisi olla yli 0,5 m. Neulaamalla sidotun työalustan alapuolisen suodatinkankaan on havaittu kietoutuvan sekoitinkärjen ympärille, joten sitä ei tule käyttää työalustan alla. Työalustan alla käytettävän termisesti sidotun suodatinkankaan käyttöluokan tulisi olla N2. Lujitteiden käyttämistä työalustan alla ei suositella, mutta mikäli sellaista käytetään, on sen valintaan ja ohjeistukseen kiinnitettävä erityistä huomiota sekoitinkärjellä läpäisyn kannalta. Erityisen heikoissa pohjamaaolosuhteissa stabilointikoneen alla voidaan käyttää erilaisia siirrettäviä telarakenteita (teräslevyt, hirsistä tai pölkyistä tehty rakenne, tms.). Työalustan stabiliteettitarkasteluissa tulee erityisesti ottaa huomioon kaivannot, ojat ja epätasaiset täytöt, joiden läheisyydessä stabiliteetti on yleensä heikoin. Kitkamaasta rakennetun työalustan on havaittu parantavan pilareiden yläpäiden laatua. Työalustan hyödyntäminen osana lopullista rakennetta on esitettävä suunnitelma-asiakirjoissa. Hyödyntämistä tarkasteltaessa on huomioitava pilareiden kohdalla mahdollisesti ylös nouseva ja työpenkereen materiaaliin sekoittuva pohjamaa tai pohjamaan ja sideaineen seos Pilaristabiloinnin tekeminen Pilareiden valmistukseen käytettävä kone on varustettu mittareilla, joilla seurataan syötettävän sideaineen määrää (kg/m), syöttöpainetta, sekoittimen pyörimisnopeutta, sekoitintangon pyörittämiseen tarvittavaa momenttia sekä sekoitinkärjen lasku- ja nousunopeutta. Seurattavat parametrit dokumentoidaan automaattisesti stabilointipöytäkirjaan. Stabilointityössä käytetty laitteisto, erityisesti sekoitinkärki, hyväksytetään suunnittelijalla ennen stabilointityön aloittamista. Stabilointikoneesta ja -kalustosta on esitettävä stabilointityön suorittamisen ja dokumentoinnin kannalta riittävät tiedot. Sekoitinkärjestä on ilmoitettava sideaineen syöt-

4 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 4 töaukon ja sekoittimen kärjen välinen etäisyys, jonka perusteella voidaan arvioida kuinka paksu häiritty maakerros, johon ei ole sekoittunut sideainetta, jää pilareiden alle. Sekoitinkärjen nousu- ja pyörimisnopeus on oltava asetettavissa suunnitelman mukaisiksi. Sekoitinkärjen terätasojen on oltava muodoltaan sellaisia, että ne pyöriessään tiivistävät sekoitettavaa maata. Sekoitinkärjestä esitetään kuvallisesti ja tarvittaessa sanallisesti terätasojen määrä terätasojen muoto ja kallistukset sideaineen syöttöaukon sijainti ja etäisyys sekoittimen kärjestä Kalustotiedot voidaan esittää lomakkeella Syvästabilointikoneen tietokortti (LIITE 15). Keilitanko varustetaan työturvallisuuden vuoksi suojakuvulla tai suojauksella, jotta maa ja sideaine eivät roisku ympäristöön sekoitinkärjen alaspainamisen alussa ja erityisesti ylösnoston loppuvaiheessa. Sekoitinkärjen kunto tarkistetaan silmämääräisesti uuden pilarin aloittamisen yhteydessä. Pilarit mitataan paikalleen tietomalliin perustuvalla koneohjauksella. Poikkeustilanteissa pilarien sijainnit mitataan ja tikutetaan stabiloitavalle alueelle. Sideaineen syötön vaihtelulle ja mittauksen tarkkuudelle asetetaan seuraavia vaatimuksia: mittauksen tarkkuus on 0-5 %/pilarimetri yksittäispoikkeama kg/pilarimetri on % yksittäisen pilarin keskimääräinen laskettu sideainemäärä poikkeaa suunnitelma-asiakirjoissa esitetystä arvosta enintään -5 % kohteeseen toimitettu sideainemäärä (kg) ei saa alittaa suunnitelmassa esitetyn sideainemäärän (kg/m-pilari) ja toteumatietojen ( m-pilari) perusteella laskettua sideainemäärää (kg). Urakoitsijan on toimitettava sideaineentoimitusraportti tai yhteenveto kuormakirjoista, joilla osoittaa työmaalle toimitetun vähintään suunnitelman ja toteutuneen stabilointimäärän mukaisen sideainemäärän (kg). Pilareita tehtäessä kiinnitetään erityistä huomiota sekoitustekniikkaan. Homogeenisuus pyritään varmistamaan siten, että sideaineen syöttö on tasaista ja sideaine leviää tasaisesti koko pilarin poikkipinnalle. Sekoitinkärjen alastyöntövaiheessa minimoidaan ilman puhaltaminen maahan (= minimi, jolla sideaineen syöttöaukko pysyy avoinna). Myös sideaineen syöttövaiheessa puhallettava ilmamäärä on mahdollisimman pieni. Työn aikana pidetään stabilointipöytäkirjaa, ks Kaikki häiriöt sideaineen syötössä kirjataan stabilointipöytäkirjaan. : Pilarit ulotetaan suunnitelma-asiakirjoissa osoitetun kantavan maakerroksen pintaan tai suunnitelmassa osoitettuun syvyyteen kantavaan maakerrokseen. Määrämittaiset pilarit ulotetaan suunnitelma-asiakirjoissa osoitettuun syvyyteen. Suunnitelmassa (ja stabilointipöytäkirjassa) esitetty pilarin alapään syvyys tarkoittaa syvyyttä, jossa sideaineen syöttöaukko on silloin, kun sideaineen syöttö aloitetaan. Pilarin yläpään syvyydellä tarkoitetaan syvyyttä, jossa sideaineen syöttöaukko on silloin,

5 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 5 kun sideaineen syöttö lopetetaan. Pilarin pituus on se syvyysväli, johon on syötetty sideainetta (= pilarin hyötypituus). Työn alussa tehdään työtekniikan ja maakerrosten läpäistävyyden testaamiseksi koepilareita edustavasti stabiloitavalle alueelle, mikäli sekoitinkärjen tunkeutuminen suunnitelman mukaiseen syvyyteen ei ole varmuudella arvioitavissa tehtyjen pohjatutkimusten ja/tai aikaisempien ko. alueen stabilointikokemusten perusteella. Tarvittaessa tehdään erillinen koestabilointi ennen tuotantostabiloinnin aloittamista tai suunnitteluvaiheessa. Koepilareilla saavutettujen syvyyksien perusteella suunnittelija tarkistaa suunnitelma-asiakirjoissa esitetyt pilareiden alapäiden tavoitetason tarvittaessa. Mikäli sekoitinkärki ei tunkeudu suunnitelman mukaiseen tasoon ja kärjen tunkeutumistason alle jää pehmeitä maakerroksia, on työtekniikkaa muutettava siten, että suunnitelman mukainen taso saavutetaan, tai on tehtävä suunnitelmamuutos, jonka mukaisilla ratkaisuilla toiminnalliset vaatimukset saavutetaan (ääritapauksessa vaihdettava toiseen pohjanvahvistus- tai pohjarakennusmenetelmään). Kun pilareiden ja alapuolisen kitkamaakerroksen kontaktin on oltava hyvä (esim. vaarallisimman liukupinnan kulkiessa stabiloitavan savikerroksen alapinnan kautta sivukaltevassa maastossa), on tarvittaessa riittävän laajalla koestabiloinnilla varmistettava, että sekoitinkärki tunkeutuu ja pilareiden alapäät ulottuvat varmuudella savikerroksen (stabiloitavan pehmeän kerroksen) alapuoliseen kitkamaahan suunnitelman mukaisesti. Sekoituksen tehokkuus määritetään terätasokierrosten lukumäärällä. Sideaineen syöttö aloitetaan, ennen kuin sekoitinkärkeä aletaan nostaa maassa, ja sitä jatketaan keskeytyksettä koko noston ajan pilarin suunniteltuun yläpään tasoon. Kärkeä pyöritetään mahdollisimman tasaisella nopeudella keskeytyksettä koko noston ajan. Vaadittavaan sekoitustyön määrään vaikuttavat erityisesti maaperäolosuhteet, sideaineen laatu ja juoksevuus sekä sekoitinkärjen rakenne. Stabiloinnissa käytettävä sekoitustyön määrä määritetään alustavasti suunnitelma-asiakirjoissa. Terätasokierroslukumäärä on terätasojen lukumäärä kerrottuna sekoituskierrosten lukumäärällä pilarimetriä kohti. Terätasoksi lasketaan taso, jonka kaltevuus kärjen kulkusuuntaan on vähintään 15. Noston aikana kärjen kierrosluku on kierrosta minuutissa. Kärjen nousunopeus on sellainen, että maan ja sideaineen sekoitusmäärä on siipikierrosta pilarimetriä kohti. Käytettäessä kalkki-sementtisideainetta sekoitustyön määrä vastaa vähintään arvoa 200 terätasokierrosta/m. Sekoitustyön määrä on kärjen nostonopeus (mm/kierros) ja terätasokierrosten lukumäärä (kpl/m). Käytettäessä sementtiä homogeenisen lujuuden saavuttaminen vaatii suurempaa sekoitustyön määrää kuin kalkki-sementtiseosta käytettäessä. Jos sekoitinkärjessä on esimerkiksi 3 terätasoa, nostonopeus on enintään 15 mm/kierros. Sekoitustyön määrän lisääminen nostonopeutta pienentämällä ei välttämättä paranna pilareiden laatua tietyn optiminostonopeuden alittuessa, koska nostonopeuden alentuessa lisääntyy pilariin syötetyn paineilman määrä. Suuri paineilman määrä saattaa aiheuttaa stabiloidun materiaalin löyhtymistä ja alhaisempaa lujuutta.

6 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 6 Sideaineen syöttö lopetetaan 0,3-0,5 m työalustan yläpinnan alapuolella, ellei suunnitelma-asiakirjoissa pilarin yläpään tasoa ole erikseen määritelty. Syöttö lopetetaan kuitenkin siten, että sideainetta ei pääse purkautumaan ilmaan. Pilareiden yläpäissä kuivakuoren kohdalla toisinaan esiintyvät tyhjätilat ( kraaterit ) on täytettävä murskeella tai estettävä ulkopuolisten pääsy alueelle. Tyhjätilojen aiheuttama turvallisuusriski työmaalle ja ulkopuolisille on huomioitava. Stabiloidun pohjamaan leikkaus ja penkereen alustan käsittely tehdään suunnitelma-asiakirjojen mukaan. Stabiloitu alue pengerretään kerrospengerryksenä. Pengertämisen ajankohta on suunnitelmaasiakirjojen mukainen. Pilaristabiloitu alue esikuormitetaan stabiloinnin jälkeen suunnitelma-asiakirjoissa esitettävällä tavalla. : Pilareiden yläpäiden kohdalle toisinaan muodostuvat tyhjätilat voivat olla jopa yli 1 m syviä ja vedellä täyttyneitä. Esikuormituksen ja penkereen rakentamisen ajankohta tarkistetaan pilareiden lujuudenkehityksen perusteella. Esikuormituksen vaikutusta tulisi seurata mittaamalla penkereeseen asennettavia painumalevyjä Valmis pilaristabilointi Pilarikenttien nurkkien suurin sallittu poikkeama suunnitelma-asiakirjojen mukaisesta sijainnistaan on 0,1 m. Pilarien suurin sallittu poikkeama vaakasijainnistaan on 0,2 m, paitsi putkijohtojen alla se on 0,1 m siten, että kahden vierekkäisen pilarin välinen etäisyys ei poikkea suunnitelma-asiakirjojen mukaisesta enempää kuin 0,2 m. Pilarilamelleissa suurin sallittu poikkeama pilareiden yläpäiden vaakasijainnistaan 0,10 m. Pilarilamellin kahden vierekkäisen toisiaan leikkaavan pilarin yläpäiden välinen etäisyys ei saa poiketa suunnitelma-asiakirjoissa esitetystä enempää kuin 0,05 m. Jos sijaintipoikkeama ylittyy, tehdään liian suureen väliin lisäpilari. Yksittäisen pilarin suurin sallittu kaltevuus on 20 mm/m. Pilarilamellin pilareissa suurin sallittu kaltevuus on 10 mm/m. Silloin, kun keilitangon pystysuoruudella on erityisesti merkitystä, valvotaan keilitangon pystysuoruutta myös manuaalisesti mittamaalla ja dokumentoimalla mittaustulokset stabilointipöytäkirjaan. Stabilointikoneissa on automatiikka, joka säätää keilitangon pystysuoraan. Keilitangon pystysuoruuden manuaaliset mittaukset tehdään suunnitelmassa määrätyssä laajuudessa (1/xx kpl pilareita).

7 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 7 Stabilointipilareiden lujuuden kelpoisuutta arvioidaan lujuustutkimusten (kairausten) perusteella suunnitelma-asiakirjoissa esitetyillä tutkimusmenetelmillä ja -määrillä osa-alueittain. Mikäli suunnitelmissa ei ole esitetty tutkimusmääriä, tehdään tutkimuksia kohdassa esitetyn mukaisesti. Tavanomaisissa pengerkohteissa tuloksia arvioidaan pilareiden tutkitusta pituudesta pilareittain ja kokonaisuutena osa-alueittain taulukon 14131:T1 mukaisesti. Taulukko T1. Pilaristabiloinnin laadun arviointi tavanomaisessa pengerkohteessa valvontakairausten tulosten perusteella. Lujuuden alitus osuus pilarin tutkitusta pituudesta Yksittäinen pilari yksittäisen alituksen pituus Osa-alueen pilarit yhteensä Osa-alueen keskiarvokuvaaja *** yli 30 % ei sallita ei sallita ei sallita ei sallita % sallittu 10 % * 0,5 m ** sallittu 5 % * ei sallita 10-5 % sallittu 30 % * 0,5 m ** sallittu 15 % * ei sallita 5-0 % sallittu 40 % * 0,5 m ** sallittu 20 % * ei sallita * sallittu %-osuus tutkitusta pituudesta ja alitukset eivät keskity samalle syvyydelle osa-alueen muiden pilareiden alitusten kanssa ** sallitaan yksittäisinä havaintoina, joissa havaintojen välinen syvyysetäisyys pilarissa > 0,5 m hyvin lyhyet alitukset voidaan laskea yksittäiseksi havainnoksi, kun ne esiintyvät enintään 0,5 m matkalla *** keskiarvokuvaaja lasketaan kunkin osa-alueen kaikille tutkituille pilareille ja joka esitetään syvyyden suhteen Suunnitelmassa on esitettävä osa-aluejako laadunvalvontaa varten. Osa-alueet rajataan mm. stabiloitavan maakerroksen ominaisuuksien (syvyys, vesipitoisuus, yms.), pilarimäärän, pilarityypin sekä sideainereseptin perusteella (osa-alueen kaikissa pilareissa on käytetty samaa sideainetta ja sideainemäärää kg/m 3 ). Esimerkki osa-aluejaosta on esitetty liitteessä 16. Osa-alueen tutkimuserän keskiarvokuvaajassa esitetään samaa lujittumisaikaa edustavien pilareiden kairaustulokset. Tutkitulla pituudella tarkoitetaan sitä osuutta pilarista, jossa kairakärki on ollut pilarissa ja kairaus edustaa pilaria. Kuivakuoressa pilareiden lujittuminen poikkeaa yleensä kuivakuoren alapuolisen savikerroksen lujittumisesta. Kuivakuori on huomioitava stabiloitujen pilareiden tavoitelujuutta määritettäessä suunnitelmiin. Kuivakuoren paksuus osa-alueittain esitetään suunnitelmissa. Liitteessä 16 on esitetty miten taulukon 14131:T1 vaatimuksia sovelletaan pilareiden kairausdiagrammeihin. Ennen kairaustulosten tulkintaa poistetaan tuloksista tutkimusmenetelmästä aiheutuvat piikit (esim. tankojen jatkaminen, siirtyminen lyönneistä puristukseen, tms.). Suunnitelma-asiakirjoissa esitettävässä lujuusvaatimuksessa on huomioitava syvätabiloinnin käyttötarkoitus ja menetelmälle ominainen lujuuden hajonta. Esimerkiksi penkereen alapuolisen laaja-alaisen stabiloinnin paikallinen lujuuden hajonta ei ole yhtä vaarallinen pohjanvahvistuksen toiminnan kannalta kuin se saattaa olla esim. kaivannon luiskan lujittamisessa käytettävässä stabiloinnissa.

8 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM Pilaristabiloinnin kelpoisuuden osoittaminen Pilarointityöstä pidetään stabilointipöytäkirjaa, josta ilmenevät: pilarin tunniste, tekopäivämäärä, sää stabiloinnin aikana, sijainti (pilarin x ja y-koordinaatit), pilarin ala- ja yläpään korkeustaso (z-korko), maanpinnan taso pilarin kohdalla pilaria tehtäessä, sideaine, sideaineen syöttömäärä pilareittain (kg/pilari, sideainesäiliön vaa'an lukemat ennen pilarin tekoa ja pilarin teon jälkeen), sideaineensyötön rekisteröinti jatkuvana diagrammina, sekoitinkärjen nousu- ja pyörimisnopeus pilarin syvyyden mukaan, sideaineen syötön ilmanpaine pilarin syvyyden mukaan, sekoitinkärjen pyörittämiseen tarvittava vääntömomentti jatkuvana diagrammina, häiriöt pilareiden teossa ja toteutunut pilarin kaltevuus. Sideaineen laatu todetaan materiaalikohdassa ( ). Pilareiden sijainnista laaditaan osa-alueittain tarkepiirustukset, joista ilmenevät pilareiden, osaalueiden ja pilarikenttien sijainti ja numerointi. Lujittuneiden pilareiden leikkauslujuuden määrityksiä tehdään kairauksin suunnitelma-asiakirjoissa esitetty määrä. Mikäli suunnitelma-asiakirjoissa ei ole esitetty määrää osa-alueittain eriteltynä, tutkitaan tavanomaisen pengerkohteen pilaripituudesta vähintään: 2 %, kun pilarimäärä on < 5000 m 1,5 %, kun pilarimäärä on m 1 %, kun pilarimäärä on m 0,7 %, kun pilarimäärä on m 0,5 %, kun pilarimäärä on > m Edellä esitetyllä menettelyllä lyhyillä pilareilla tutkittavien pilarien määrä muodostuu suuremmaksi kuin pitkillä pilareilla. Minimissään kultakin osa-alueelta tutkitaan vähintään 5-10 pilaria. Tutkittavien pilarien tulee sijaita kattavasti ja koko osa-aluetta edustavasti ja tutkittavissa pilareissa tulee olla osa-alueen pilareiden keskimääräistä pituutta lyhempiä ja pidempiä pilareita. Valvoja tai suunnittelija valitsee tutkittavat pilarit. Erityiskohteiden, kuten esimerkiksi kaivannon luiskan tukemiseen tai alueellisen vakavuuden parantamiseen käytettyjen pilareiden, lujuuden vaatimustenmukaisuus todetaan suunnitelmassa esitetysti. Lujuustutkimukset tehdään kairauksilla. Kairausmenetelmäksi valitaan yksi tai useampi seuraavista (suluissa kärjen tavanomaiset mitat): pilarikairaus (kärjen pinta-ala 100 cm 2 ) pilarisiipikairaus (siiven koko mm 2 ) CPTU-kairaus (kärjen pinta-ala 10 cm 2 )

9 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 9 puristinheijarikairaus (kärjen pinta-ala 50 cm 2 ). Laadun tutkimiseen käytetään ensisijaisesti pilarikairaa ja pilarisiipikairaa. Puristinheijarikairausta käytetään, jos pilari on niin kovaa, ettei pilarikaira tunkeudu siihen. Lisäksi pilareista voidaan ottaa näytteitä laboratoriokokeita varten. Jos pilarin yläosa on niin luja, että em. tutkimusmenetelmiä ei voida käyttää, tutkitaan pilarin alaosa pilariin poratun suojaputken läpi. Pilarikairausmenetelmää käytettäessä voidaan pilarikairan ohjaustankoa varten esiporata pilariin reikä, mikä edesauttaa kärjen pysymistä pilarissa. Leikkauslujuuden määrittämiseksi tehdään valvontakairaukset yleensä vrk:n ikäisille pilareille. Mikäli stabilointialueen vieressä sijaitsee erityisen herkkiä rakenteita (esim. ratakohteissa tms.), tutkimuksia voidaan tehdä myös 1-3 vrk ikäisille pilareille. Valvontakairattavien pilareiden ikä voidaan suunnitella myös huomattavasti suuremmaksikin, mikäli pidempi lujittumisaika on käytettävissä. Mikäli suunnitelmissa esitettynä lujittumisajankohtana ei saavuteta vaadittua lujuutta ja työmaalla on mahdollista odottaa, voidaan tutkimukset toistaa pidemmän lujittumisajan jälkeen. Mikäli lujuustutkimuksilla määritetty leikkauslujuus ei täytä suunnitelmassa esitettyjä vaatimuksia, tutkitaan alittavasta kohdasta otetusta edustavasta näytteestä sideainepitoisuus. Yksi sideainemäärän tutkimuksen näyte edustaa enintään 0,5 m pituista lujuuden alitusta. Edustavan näytteen sideainemäärä saa alittaa suunnitelma-asiakirjojen mukaisen sideainemäärän enintään 25 %. Muissa kuin pengerkohteissa, esimerkiksi kaivannon luiskaa tukevan tai alueellista vakavuutta parantavan pilarilamellin pilareissa, joissa paikallisetkin laadunalitukset ovat rakenteen toiminnan kannalta haitallisempia, on laadunvalvontaa lisättävä tavanomaisesta pengertapauksesta. Liikenneviraston kohteissa laadunvalvontamäärät määritetään Liikenneviraston ohjeen mukaisesti. Tutkimusten määrää lisätään työn aikana, mikäli pilarointityön ja pilarien laadun vaihtelu tai kairaustulosten tilastollinen luotettavuus sitä edellyttävät. Tutkittavan pilarin yläpää kaivetaan esiin pilarin keskikohdan paikallistamiseksi ja merkitään koestettava pilari sen keskikohtaan upotettavalla merkkiseipäällä, johon merkitään pilarin tunnus ja pituus. Koestettavia pilareita merkitään n. kaksinkertainen määrä suoritettaviin valvontakairauksiin nähden. Työalusta on aukikaivettava ennen pilareiden merkitsemistä ja valvontakairauksia. Työalustan alapuoliseen suodatinkankaaseen on viillettävä reikä ennen kairausta, ettei kangas tartu kairan kärkeen ja vääristä kairaustulosta. Valvontakairaukset pyritään ulottaa 1 m pilareiden alapäiden alapuolelle mm. pilareiden kitkamaakontaktin varmistamiseksi. Pilarien lujuustutkimuksista laaditaan tutkimusraportti, jossa esitetään kairaustulokset, kairausten perusteella lasketut pilarien leikkauslujuudet, leikkauslujuuksien keskiarvot ja vaihtelu sekä lujuuspoikkeamat suunnittelulujuuteen verrattuna. Tulokset esitetään tutkimusten osa-alueittain. Tutkimusraportissa esitetään tutkimuspisteiden sijainti kartalla sekä tutkittujen pilareiden ikä tutkimushetkellä. Tutkimusraporteissa esitetään pilareista mahdollisesti otettujen näytteiden laboratoriotutkimusten tulokset. Raportissa esitetään myös arvio suoritettujen kairausten edustavuudesta kohteessa. Tutkimusraportin laatijalle on toimitettava pilaristabiloinnin työselitys ja suunnitelmapiirustukset tarvittavassa laajuudessa sekä tutkittavien pilareiden stabilointipöytäkirjat. Painumatarkistimia (painumalevyjä) asennetaan suunnitelma-asiakirjoissa esitettyihin sijainteihin. Pilareittain tehdyt pöytäkirjat sekä pilaritutkimusten tulokset liitetään kelpoisuusasiakirjaan. Pöytäkirjan liitteenä esitetään yhteenveto pilarointityön aikana ja pöytäkirjan tarkastuksen yhteydessä havaituista poikkeamista laatuvaatimuksiin verrattuna sekä laboratoriotutkimuslomakkeet sideai-

10 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 10 nesseoksen ja sen ainesosien kelpoisuudesta. Pöytäkirjoista ilmenevät hylättyjen pilareiden tilalle tehdyt uudet pilarit. Katselmuspöytäkirjat, laadunvalvontaraportit ja stabilointipöytäkirjat kootaan työmaalla aina ajan tasalla pidettävään kelpoisuusasiakirjaan. Toteutumapiirustuksen tai -mallin tueksi kelpoisuusasiakirjaan liitetään seuraavat rakennuttajan tarkastamat dokumentit: stabilointipöytäkirjat raportit pilareiden laadunvarmistuskokeista (mm. valvontakairaukset, näytetutkimukset, yms.) tiedot esikuormituksesta ja kuormitusajasta painumatarkkailun tulokset. Sijaintitiedon lisäksi toteumamalli sisältää pilarihalkaisijat ja suunnittelulujuuden. Stabiloidun rakenteen painumia suositellaan tarkkailtavan asentamalla painumatarkistimia suunnitelmaasiakirjoissa tai työn aikana osoitettuihin sijainteihin. Painumamittaukset tulisi tehdä saman mittaryhmän 0-lukemien mittauksesta alkaen (mittausryhmän / -organisaation vaihtuminen kesken seurantamittausten on usein havaittu saavan toisen mittausryhmän kanssa ristiriitaisia mittaustuloksia) Pilaristabiloinnin tekemisen ympäristövaikutukset Sideaineen haitallinen leviäminen ympäristöön estetään. Side- ja seossideaineiden pölyäminen estetään oikeilla työmenetelmillä ja laitteistojen kunnosta huolehtimalla. Tarvittaessa käytetään pölynsidontamenetelmiä, esim. kastelua. Työjärjestys ja tekemisen aikataulu suunnitellaan siten, että viereisten rakenteiden vakavuus säilyy riittävänä kaikissa työvaiheissa.

11 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 11 Pilaristabilointikentän jakaminen osa-alueisiin laadunvalvontaa varten. Esimerkki. LIITE XX => pilareista tutkittava vähintään pilarimäärän [ m / osaalue tai m / osa-aluetyyppi ] perusteella: 1 % (osa-alueet 1, 2 ja 5) 1,5 % (osa-alue 3) 2 % (osa-alue 4) 1,5 % (osa-alue 6 ja 7) Yksittäisen kairausdiagrammin arviointi. Esimerkkejä. Värikoodit esimerkkidiagrammin tulkinnassa: väri ja lujuuden alitus 0 % 5-0 % 10-5 % % > 30 % Yksittäisten pilareiden hyväksyntä / hylkäys ja perusteet: a) Hyväksytty yksittäinen pilari yksittäisen lujuusalituksen % pituus < 0,5 m, alitusten väli > 0,5 m ja alitusten yhteispituus < 10 % => pilari hyväksytään b) Hylätty yksittäinen pilari yksittäisen lujuudenalituksen 10-5 % pituus < 0,5 m, yksittäisen lujuudenalituksen % pituus alle < 0,5 m ja alitusten yhteispituus < 30 % pilarin pituudesta, mutta alitusten % ja 10-5 % yhtenäinen pituus 0,5 m => pilari hylätään c) Hylätty yksittäinen pilari lujuuden alitus > 30 % => pilari hylätään lujuuden alitusten ja 10-5 % yhtenäinen pituus > 0,5 m => pilari hylätään

12 InfraRYL, TK242 TR1, Päivitys / KM 12 Stabilointikoneen tietokortti LIITE XX xxxxxxxxx

14132 Massastabiloidut maarakenteet

14132 Massastabiloidut maarakenteet InfraRYL, Päivitys 9.8.2017 / KM 1 14132 Massastabiloidut maarakenteet Massastabiloinnilla muutetaan pehmeän maan kuten saven, liejun ja turpeen ominaisuuksia niin, että lujittumisen jälkeen se toimii

Lisätiedot

18116 Esikuormituspenkereet

18116 Esikuormituspenkereet InfraRYL, Päivitys 23.8.2017 / KM 1 18116 Esikuormituspenkereet Tässä luvussa käsitellään esikonsolidoitava maapohja ja esikuormituspenger. Menetelmiä sovelletaan hienorakeisten maakerrosten tiivistämisessä.

Lisätiedot

JULKINEN Rantaradan stabiliteetin parantaminen syvästabiloinnilla

JULKINEN Rantaradan stabiliteetin parantaminen syvästabiloinnilla syvästabiloinnilla Seppo Hakala Sisällysluettelo Lähtötiedot ja mitoitus Laboratoriokokeet ja sideaineen valinta Koestabilointi ja tuotantopilarointi Laadunvalvonta Seurantamittaukset Johtopäätökset ja

Lisätiedot

18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet

18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet 18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet Määrämittausohje 1814. 18145.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja -rakenteen materiaalit 18145.1.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja rakenteen materiaali, yleistä Tuotteen

Lisätiedot

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1.

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 1 21110 Suodatinkerrokset Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 21110.1 Suodatinkerroksen materiaalit Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti

Lisätiedot

SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS

SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS VIHDIN KUNTA PALOJÄRVEN TYÖPAIKKA-ALUE InfraRyl 06.06.2014 Sweco Ympäristö Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 RAKENNUSHANKKEEN KUVAUS... 1 TEKNISET VAATIMUKSET... 1 2 YHTEISET

Lisätiedot

213213 Komposiittistabilointi (KOST)

213213 Komposiittistabilointi (KOST) InfraRYL, TK242/TR4, Päivitys 19.3.2015/KM 1 213213 Komposiittistabilointi (KOST) Infra 2015 Määrämittausohje 2132. 213213.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit 213213.1.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit,

Lisätiedot

Vastaanottaja Turun Satama. Asiakirjatyyppi Laadunseurantaraportti. Päivämäärä Elokuu, 2010 LIFE06 ENV/FIN/000195-STABLE TURUN SATAMA

Vastaanottaja Turun Satama. Asiakirjatyyppi Laadunseurantaraportti. Päivämäärä Elokuu, 2010 LIFE06 ENV/FIN/000195-STABLE TURUN SATAMA Vastaanottaja Turun Satama Asiakirjatyyppi Laadunseurantaraportti Päivämäärä Elokuu, 2010 LIFE06 ENV/FIN/000195-STABLE TURUN SATAMA PANSION STABILOINTIALTAAN LAADUNVALVONTA 2010 PANSION STABILOINTIALTAAN

Lisätiedot

Sideaineen ja työtavan vaikutus pilaristabiloinnissa

Sideaineen ja työtavan vaikutus pilaristabiloinnissa Sideaineen ja työtavan vaikutus pilaristabiloinnissa Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Visamäki, Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööri Kevät, 2017 Henna Kotilainen TIIVISTELMÄ Rakennus- ja

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA VIIRINLAAKSO SYVÄSTABILOINTIURAKKA

NURMIJÄRVEN KUNTA VIIRINLAAKSO SYVÄSTABILOINTIURAKKA Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Pohjanvahvistuksen rakennustapaselostus, pilaristabilointi 22.8.2013 Viite 1510002751 NURMIJÄRVEN KUNTA VIIRINLAAKSO SYVÄSTABILOINTIURAKKA Päivämäärä 22.8.2013

Lisätiedot

Maalle pengerretyt louhepenkereet

Maalle pengerretyt louhepenkereet InfraRYL, Päivitys 23.8.2017 / KM 1 181121 Maalle pengerretyt louhepenkereet Määrämittausohje 1811. 181121.1 Maalle pengerretyn louhepenkereen materiaalit Louhetäyttö rakennetaan sekarakeisesta louheesta,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 21.9.2010 Viite 82130365 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA,

Lisätiedot

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan.

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan. 1 Tässä luvussa käsitellään johtokaivantojen eli johtojen, kaapeleiden, salaojien, putkien ja kaivojen alkutäyttöjä. Tässä luvussa alkutäytöllä tarkoitetaan myös rumpujen ympärystäyttöjä. 22332.1 Alkutäyttöjen

Lisätiedot

SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS

SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS VIHDIN KUNTA STENKULLAN ASEMAKAAVA-ALUE SATUMETSÄNKAAREN SORTUMA-ALUE InfraRyl 18.06.2014 Sweco Ympäristö Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 RAKENNUSHANKKEEN KUVAUS... 1 TEKNISET

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

Lopputäytön materiaali tai siinä olevat aineet eivät saa vahingoittaa putkia tai kaapeleita eikä niiden

Lopputäytön materiaali tai siinä olevat aineet eivät saa vahingoittaa putkia tai kaapeleita eikä niiden InfraRYL, Päivitys 6.4.2017 / KM 1 18330 Lopputäytöt Tässä luvussa käsitellään ensisijaisesti liikennöitäville alueille rakennettavien johto- ja putkikaivantojen lopputäyttöjä. Vaatimuksia voidaan soveltaa

Lisätiedot

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS Vastaanottaja Senaatti-kiinteistöt Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 26.2.2010 Viite 82127893 SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO

Lisätiedot

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:25

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:25 InfraRYL, Päivitys 11.9.2017 / KM 1 14142 Suihkuinjektoidut maarakenteet Tässä kohdassa käsitellään suihkuinjektointia, jossa veden ja sideaineen suspensio suihkutetaan maahan pilarin muotoon, pilareista

Lisätiedot

KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO TYÖNUMERO: 60 2816 LIETO, KAIJASEN PELLON VESIHUOLTOLINJAT JA KADUT 1 YLEISTÄ Kaivantojen osalta tässä lausunnossa laaditaan periaateratkaisut

Lisätiedot

Kiviaines Vaatimus Suodatinkerroksessa käytetään hiekkaa, jonka rakeisuus on kuvan 22342:K1 mukainen.

Kiviaines Vaatimus Suodatinkerroksessa käytetään hiekkaa, jonka rakeisuus on kuvan 22342:K1 mukainen. 1 22342 Suodatinrakenteet 22342.1 Suodatinrakenteen materiaalit, yleistä Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä, kun asetetut kansalliset vaatimustasot tuotteen käyttökohteessa täytetään.

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE Työ nro 11271 3.9.215 RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 3396 PIRKKALA PUH 3-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 3-368 33

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS PORNAINEN, AIDUNAUEEN ASEMAKAAVAN SWECO Ympäristö Oy Inststo Arcus Oy aatinut Tarkastanut Hyväksynyt N Vehmas / Arcus K Andersson-Berlin / Arcus J Heikkilä / Arcus 17-01-03 17-01-03 17-01-03 Sisällysluettelo

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖLÄJÄRVI-METSÄKYLÄ METSÄKYLÄ, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖLÄJÄRVI-METSÄKYLÄ METSÄKYLÄ, YLÖJÄRVI Työ nro 11505 01.02.2016 RAKENNETTAVUUSSEVITYS YÖJÄRVEN KAUPUNKI TYÖÄJÄRVI-METSÄKYÄ METSÄKYÄ, YÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKAA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-368

Lisätiedot

Ohje Valmiiseen emulsioon ei saa lisätä tartuketta.

Ohje Valmiiseen emulsioon ei saa lisätä tartuketta. 1 21421 Sirotepintaus (SIP) 21421.1 Sirotepintauksen materiaalit Laatuvaatimuksina esitetyistä materiaaliominaisuuksista toimitetaan tilaajalle joko käytetyn materiaalierän CE-merkintä tai tuoteseloste

Lisätiedot

Purkubetonin hyödyntäminen Helsingin infrarakentamisessa

Purkubetonin hyödyntäminen Helsingin infrarakentamisessa Purkubetonin hyödyntäminen Helsingin infrarakentamisessa Tieinfran kestävyys ja kiertotalous päivä 15.5.2019 Jyväskylä Katja Lehtonen Ytekki Oy Sisältö Betonimurskeen työmaavalvonta Materiaalin laatuasiat

Lisätiedot

Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen suunnitelmaselostus

Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen suunnitelmaselostus LIITE 14 Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen suunnitelmaselostus Rev.A 09.03.2010 Tilaaja: Iisalmen kaupunki Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen

Lisätiedot

KT51 Kirkkonummen syvä- ja massastabiloitu koerakenne LIITE 1 LIITTEET

KT51 Kirkkonummen syvä- ja massastabiloitu koerakenne LIITE 1 LIITTEET KT51 Kirkkonummen syvä- ja massastabiloitu koerakenne LIITE 1 KT51 Kirkkonummen syvä- ja massastabiloitu koerakenne LIITE 2/1(9) LIITE 2/2(9) KT51 Kirkkonummen syvä- ja massastabiloitu koerakenne KT51

Lisätiedot

InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 13250 Porapaalut. Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012.

InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 13250 Porapaalut. Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012. InfraRYL osa 1 Väylät ja alueet päivitys 1.10.2012 1 Luku on muuttunut kauttaaltaan, hyväksytty julkaistavaksi TK 280 27.6.2012. Tässä luvussa käsitellään poraamalla asennettavia teräspaaluja. Käsiteltävät

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Hollolan kunta Kuntatekniikan päällikkö Ari Rinkinen Virastotie 3 15870 Hollola Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.6.2012 Viite 82143252-01 HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE, HOLLOLAN KUNTA, KUNTOTIE,

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI Työ nro 10675-3 04.11.2014 RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset

Lisätiedot

SILTAKOHTAINEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

SILTAKOHTAINEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO SILTAKOHTAINEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO S/20034 20.1.2017 TAMPEREEN KAUPUNKI Siikin alikulkukäytävä, Tampere SILTAKOHTAINEN PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Hyväksynyt: XXXX/Tampereen kaupunki xx.x.2017 Sisältö sivu

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI

LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI Vastaanottaja Loviisan kaupunki, vesiliikelaitos Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 31.5.2010 Viite 82130218 LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI RAKENNETTAVUUSSELVITYS LOVIISAN

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PORVOON KAUPUNKI Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus Perustamistapaohjeistus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23323 Perustamistapaohjeistus

Lisätiedot

KRANNILAN ALUEEN KADUT JA VESIHUOLTO POHJARAKENNUSTÖIDEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELI- TYS

KRANNILAN ALUEEN KADUT JA VESIHUOLTO POHJARAKENNUSTÖIDEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELI- TYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennustapaselostus Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510009861 003 KRANNILAN ALUEEN KADUT JA VESIHUOLTO POHJARAKENNUSTÖIDEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELI- TYS Päivämäärä

Lisätiedot

Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI

Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Kalajoen kaupunki MAAPERÄTUTKIMUS Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 31.07.2018 MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Yleistä Kalajoen kaupungin (Hannu Vähäkuopus) toimeksiannosta on KS Geokonsult

Lisätiedot

ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT)

ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT) PORVOON KAUPUNKI, OMENATARHAN ASEMAKAAVA-ALUE ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT) Viite 82131721 Versio 1.2 Pvm Hyväksynyt Mervi Fors

Lisätiedot

2232 Rakennuksen täytöt

2232 Rakennuksen täytöt 1 22321 Rakennuksen ulkopuoliset täytöt Rakennuksen ulkopuolinen täyttö sisältää rakennuskaivannon täytöt rakennuksen sokkeli- /anturalinjan ulkopuolella. 22321.1 Rakennuksen ulkopuolisten täyttöjen materiaalit

Lisätiedot

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys KIRKKONUMMEN KUNTA SEPÄNKANNAS III Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys P18602 7.5.2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YLEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 KATUALUEET...

Lisätiedot

Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna

Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna RAKENNETTAVUUSSELVITYS LUONNOS 8.9.2011 1. YLEISTÄ Päivämäärä 08.09.2011 Proj. nro 82138231 Selvityksen kohde on Katisen kaupunginosassa,

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Syvästabiloinnin suunnittelu Tien pohjarakenteiden suunnitteluohjeet

LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Syvästabiloinnin suunnittelu Tien pohjarakenteiden suunnitteluohjeet 11 2010 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Syvästabiloinnin suunnittelu Tien pohjarakenteiden suunnitteluohjeet Syvästabiloinnin suunnittelu Tien pohjarakenteiden suunnitteluohjeet Liikenneviraston ohjeita 11/2010

Lisätiedot

Ramboll. Knowledge taking people further --- Turun satama. Pernon väylän TBT-massojen kiinteyttäminen stabiloimalla, tekniset tutkimukset

Ramboll. Knowledge taking people further --- Turun satama. Pernon väylän TBT-massojen kiinteyttäminen stabiloimalla, tekniset tutkimukset Ramboll Knowledge taking people further --- Pernon väylän TBT-massojen kiinteyttäminen stabiloimalla, tekniset tutkimukset Helmikuu 7 Ramboll Vohlisaarentie 2 B 36760 Luopioinen Finland Puhelin: 020 755

Lisätiedot

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA

Lisätiedot

Esityksen sisältö Tuotelehti PO-2016 mukaiseen paalutukseen: - Ohjeita suunnittelijalle Teräsbetonipaaluseminaari

Esityksen sisältö Tuotelehti PO-2016 mukaiseen paalutukseen: - Ohjeita suunnittelijalle Teräsbetonipaaluseminaari Tuotelehti PO-2016 mukaiseen paalutukseen: - Ohjeita suunnittelijalle Teräsbetonipaaluseminaari 15.11.2018 WWW.AINS.FI Esityksen sisältö Yleistä suunnittelusta Paalutussuunnitelman sisältö Erityisohjeita

Lisätiedot

Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin

Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin Kaivantoturvallisuus Jutunaihetta turvavarttiin Työskentely kaivannoissa Suositaan menetelmiä ja koneita, joita käyttämällä kaivannossa ei tarvitse työskennellä, tai työskentelyaika jää mahdollisimman

Lisätiedot

Massastabilointikoneen ohjaus- ja paikkatietojärjestelmän

Massastabilointikoneen ohjaus- ja paikkatietojärjestelmän Janne Autio Massastabilointikoneen ohjaus- ja paikkatietojärjestelmän kehitystyö Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Rakennustekniikka Insinöörityö 17.4.2017 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä

Lisätiedot

RIL 263-2014 Kaivanto-ohje

RIL 263-2014 Kaivanto-ohje Kaivantojen turvallisuus miniseminaari 25.11.2014 RIL 263-2014 Kaivanto-ohje Ohjeet ja suositukset Tommi Hakanen Esityksen sisältö 1. Miksi Kaivanto-ohjetta tarvitaan? 2. Uuden Kaivanto-ohjeen tausta 3.

Lisätiedot

14111 Pudotustiivistetyt maarakenteet

14111 Pudotustiivistetyt maarakenteet InfraRYL / Päivitys 20.11.2017 / KM 1 14111 Pudotustiivistetyt maarakenteet Pudotustiivistystä voidaan käyttää luonnontilaisen kitkamaan tai rakennetun kitkamaa- tai louhetäytteen ja tietyissä tapauksissa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN KIVIAINESTEN JA GEOSYNTEETTIEN PISTOKOETARKASTUS

VALTAKUNNALLINEN KIVIAINESTEN JA GEOSYNTEETTIEN PISTOKOETARKASTUS VALTAKUNNALLINEN KIVIAINESTEN JA GEOSYNTEETTIEN PISTOKOETARKASTUS PROJEKTI Liikenneviraston organisoima valtakunnallinen hanke, toteuttajina Ramboll Finland Oy ja Tampereen teknillinen yliopisto Selvitetään

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10 VIHDIN KUNTA Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3632/10 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen GEOPALVELU OY TYÖ N:O 18085 SKOL jäsen ALAKOULUN ALUETUTKIMUS Meijerintie 32700 HUITTINEN 9.5.2018 - liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002 pohjatutkimusleikkaus

Lisätiedot

KALKKIA MAAN STABILOINTIIN

KALKKIA MAAN STABILOINTIIN KALKKIA MAAN STABILOINTIIN Vakaasta kallioperästä vakaaseen maaperään SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena

Lisätiedot

Väyläviraston ohjeet

Väyläviraston ohjeet Väyläviraston ohjeet Markku Äijälä 1.10.2019 Miksi näin kävi? Yksittäinen sattuma? 2 Samaan aikaan toisaalla? Ei ollutkaan yksittäistapaus? 3 Betonisiltojen lujuuksien satunnaisotanta 2016 18 vuosina 2012-2016

Lisätiedot

BETONIMURSKEEN HYÖTYKÄYTTÖ MAARAKENTAMISESSA

BETONIMURSKEEN HYÖTYKÄYTTÖ MAARAKENTAMISESSA BETONIMURSKEEN HYÖTYKÄYTTÖ MAARAKENTAMISESSA SUUNNITTELUN JA RAKENNUTTAMISEN NÄKÖKULMASTA SISÄLTÖ 1. Historia 2. Soveltuvuus ja käyttökohteet 3. Ohjeet 4. Parametrit 5. Työselostus Betonituoteteollisuusta

Lisätiedot

Sähkö- ja telekaapeleiden pistokoemittaukset 2015

Sähkö- ja telekaapeleiden pistokoemittaukset 2015 Sähkö- ja telekaapeleiden pistokoemittaukset 2015 Kaapeleiden pistokoemittaukset 2015 Pistokoemittausten tarkoitus: selvittää ja verrata 0,5-1,5 vuotta vanhojen tele- tai sähkökaapeleiden sijaintia suhteessa

Lisätiedot

TYÖSELOSTUS. Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE

TYÖSELOSTUS. Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE TYÖSELOSTUS 7693 Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE 7.8.2017 MOKSUNNIEMEN LP-ALUE 7693 SISÄLLYSLUETTELO 1. ESITYÖT... 3 1.1. Yleiset työselitykset... 3 1.2. Asetuksia ja määräyksiä... 3 2. KUIVATUSTYÖT...

Lisätiedot

Vaatimus Kourut ovat mekaanisilta ominaisuuksiltaan vastaavia kuin kouruihin liittyvät vastaavista materiaaleista tehdyt päällysterakenteet.

Vaatimus Kourut ovat mekaanisilta ominaisuuksiltaan vastaavia kuin kouruihin liittyvät vastaavista materiaaleista tehdyt päällysterakenteet. 1 Tässä luvussa esitetään betonikouruista, luonnonkivistä ja linjakuivatuselementeistä rakennetut hulevesikourut. Muovikourut esitetään julkaisussa InfraRYL. 221292 Muovikourut, InfraRYL. Asfalttikourut

Lisätiedot

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund 1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys SAARIJÄRVEN KAUPUNKI P17623 21.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 ALUEEN RAKENNETTAVUUS... 4 4.1 Yleistä... 4 4.2 Rakennukset... 4 4.3 Kunnallistekniikka...

Lisätiedot

Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset

Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset Asfalttinormit 2017 korjaukset 1 (9) Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset Korjaukset 4.3.2019 Sivu 18 kaavan alapuolella oleva teksti

Lisätiedot

Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset

Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset Kaivantojen turvallisuus miniseminaari Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset Tommi Hakanen Esityksen sisältö 1. Miksi Kaivanto-ohjetta tarvitaan? 2. Uuden Kaivanto-ohjeen tausta 3. Työturvallisuus

Lisätiedot

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:53. Ohje Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita.

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:53. Ohje Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita. InfraRYL, Päivitys 16.11.2017 / KM 1 16320 Ponttiseinät Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita. Määrämittausohje 1632. 16320.1 Ponttiseinien materiaalit Teräsponttiseinien rakentamisessa

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen GEOPALVELU OY TYÖ N:O 18085 SKOL jäsen ALAKOULUN ALUETUTKIMUS Meijerintie 32700 HUITTINEN 9.5.2018 - liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002 pohjatutkimusleikkaus

Lisätiedot

31 Kivipäällystäminen. 315 Kantava kerros Sitomattomat kantavat kerrokset. MaaRYL Uusiminen 315 Kantava kerros TK

31 Kivipäällystäminen. 315 Kantava kerros Sitomattomat kantavat kerrokset. MaaRYL Uusiminen 315 Kantava kerros TK 1 31 Kivipäällystäminen 315 Kantava kerros 31, 33 Päällyste 315 Kantava kerros 22341 Jakava kerros 22342 Suodatinkerros Pohjamaa Kuva 315:K1 Kantavan kerroksen sijainti rakenteessa. 3151 Sitomattomat kantavat

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI

KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Porvoon kaupunki KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Turvallisuusasiakirja KEVÄTLAAKSONTIE, NIITTYSYRJÄNTIE, PUISTOKÄYTÄVÄ 2 JA PUISTOKÄYTÄVÄ 6 Viite 1510017110 Versio URAKKALASKENTA

Lisätiedot

G271_7012 1 H.Palmu 23.03.2011 SIUNTION KUNTA PALONUMMEN ALUE KORTTELIT 171, 172, 173, 174 JA 175 02580 SIUNTIO YLEISPIIRTEINEN POHJATUTKIMUS Sisältö: Jakelu: 4s G:Geo2011\G271_7012\Tekniset_raportit\Tutkimusraportti.doc

Lisätiedot

Repokallion kaava-alue

Repokallion kaava-alue S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JOENSUUN KAUPUNKI Repokallion kaava-alue Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19997 Rakennettavuusselvitys Saljola Suvi Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Multimäki II rakennettavuusselvitys

Multimäki II rakennettavuusselvitys Multimäki II rakennettavuusselvitys ERILLISLIITE 2 1 / 27 12.8.2014 1 (8) Multimäki II rakennettavuusselvitys TIE21218 Joensuun kaupunki SUUNNITTELUKOHDE Teemu Tapaninen 12.8.2014 Multimäki II rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010 3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1

Lisätiedot

Konsernipalvelut/Tekniset palvelut

Konsernipalvelut/Tekniset palvelut GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Konsernipalvelut/Tekniset palvelut TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS TILAUS No (KP täyttää) Tilaaja Päiväys 05.11.2015 Hanke Geologinen rakenneselvitys Aakkulanharjun pohjavesialueella

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Purkutyömaalla murskatun betonimurskeen laadunvalvonta maarakennuskohteessa

Purkutyömaalla murskatun betonimurskeen laadunvalvonta maarakennuskohteessa 6.10.2017 Purkutyömaalla murskatun betonimurskeen laadunvalvonta maarakennuskohteessa Purkutyömaalla murskatun betonimurskeen laadunvalvonta maarakennuskohteessa on jaettu kahteen lomakkeeseen. Lomake

Lisätiedot

Betonirakenteiden suunnittelussa käytettävää betonin lujuutta kutsutaan suunnittelu- eli nimellislujuudeksi f ck (aiemmin ns. K-lujuus).

Betonirakenteiden suunnittelussa käytettävää betonin lujuutta kutsutaan suunnittelu- eli nimellislujuudeksi f ck (aiemmin ns. K-lujuus). 1 Betonirakenteiden suunnittelussa käytettävää betonin lujuutta kutsutaan suunnittelu- eli nimellislujuudeksi f ck (aiemmin ns. K-lujuus). Betonirakenteiden suunnittelussa käytettävä betonin nimellislujuus

Lisätiedot

Loviisantien yritysalueen maaperätutkimukset

Loviisantien yritysalueen maaperätutkimukset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PORVOON KAUPUNKI Loviisantien yritysalueen maaperätutkimukset Pohjatutkimusraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 12.6.2015 P27132 Pohjatutkimusraportti Loviisantien

Lisätiedot

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA VARTEN 1. YLEISTÄ Selvityksen kohde on asemakaava-alue Tampereen keskustan

Lisätiedot

Solumuovipenkereet Ohje Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa.

Solumuovipenkereet Ohje Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa. InfraRYL, Päivitys 23.8.2017 / KM 1 181143 Solumuovipenkereet Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa. Määrämittausohje 1811. 181143.1 Solumuovipenkereen materiaalit

Lisätiedot

Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos

Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa 2017. Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos sekä sähköisenä että paperiversiona. Seuraavilla sivuilla

Lisätiedot

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita.

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita. YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (5) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Syrjälän koulun lähiliikuntaalueen rakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09 VIHDIN KUNTA Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3414/09 PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808 03101 NUMMELA fax (09) 343 3262 fax (09) 222 1201 email

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11113 SKOL jäsen ROUTION ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 30.06.2011 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 30.5.2014 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1-50 Yleiset perusteet... 3 10 Maaperä... 3 50 Mittaustyöt... 3 1000 Maa-,

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI KOHTEEN ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 30.11.2016 Viite 1510030132 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut J. Hirvonen Ramboll Kirjastokatu 4 70100 Kuopio Finland

Lisätiedot

VÄYLÄRAKENTEIDEN VALTAKUNNALLINEN KIVIAINES- JA GEOSYNTEETTITUTKIMUS

VÄYLÄRAKENTEIDEN VALTAKUNNALLINEN KIVIAINES- JA GEOSYNTEETTITUTKIMUS VÄYLÄRAKENTEIDEN VALTAKUNNALLINEN KIVIAINES- JA GEOSYNTEETTITUTKIMUS PROJEKTI Liikenneviraston organisoima valtakunnallinen hanke, toteuttajina Ramboll Finland Oy ja Tampereen teknillinen yliopisto Selvitetään

Lisätiedot

Nro 53/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2006

Nro 53/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2006 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 53/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen ympäristölupaviraston Vuosaaren satama alueen pilaantuneiden

Lisätiedot

TÄRINÄ JA MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET. Lyöntipaalutustärinä Tärinän ohjearvot Tärinämittauskohde, Lahti Maan tiivistyminen Maan syrjäytyminen

TÄRINÄ JA MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET. Lyöntipaalutustärinä Tärinän ohjearvot Tärinämittauskohde, Lahti Maan tiivistyminen Maan syrjäytyminen TÄRINÄ JA MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Lyöntipaalutustärinä Tärinän ohjearvot Tärinämittauskohde, Lahti Maan tiivistyminen Maan syrjäytyminen Lyöntipaalutustärinä Tärinä on hukkaan mennyttä energiaa Tärinä

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 3697 SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET 1 2. TUTKIMUSTULOKSET 1 2.1 Rakennuspaikka

Lisätiedot

Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja 13.3.

Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja 13.3. Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja..0 Espoon kaupunki Tekninen keskus Geotekniikkayksikkö Rakennettavuusluok

Lisätiedot

Massastabiloinnin laadunvarmistuskairaukset

Massastabiloinnin laadunvarmistuskairaukset Markus Melander Massastabiloinnin laadunvarmistuskairaukset Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä tarkastettavaksi diplomi-insinöörin tutkintoa varten. Espoossa 11.9.017 Valvoja: Professori Leena Korkiala-Tanttu

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6.

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6. Vastaanottaja Hausjärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.6.2016 Viite 1510025613 HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

RAK Computational Geotechnics

RAK Computational Geotechnics Janne Iho Student number 263061 / janne.iho@student.tut.fi Tampere University of Technology Department of Civil Engineering RAK-23526 Computational Geotechnics Year 2017 Course work 2: Settlements Given

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE Työ nro 670 2.11.2011 RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-36 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-36 33 17 * Pohjarakennussuunnittelu

Lisätiedot

InfraRYL, Päivitys / SHV 1 TK242 TR8 RTS 17:52

InfraRYL, Päivitys / SHV 1 TK242 TR8 RTS 17:52 InfraRYL, Päivitys 21.11.2017 / SHV 1 14352 Teräsrummut Määrämittausohje 1434. 14352.1 Teräsrumpujen materiaalit 14352.1.1 Aallotettujen teräsrumpujen materiaalit Kierresaumatun, sinkityn teräsputken tulee

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD PIRTTIRANTA MAAPOHJAN KOKONAISVAKAVUUS TULVAPENKEREEN RAKENNETTAVUUS Kuntek/geotekniikka, H.

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD PIRTTIRANTA MAAPOHJAN KOKONAISVAKAVUUS TULVAPENKEREEN RAKENNETTAVUUS Kuntek/geotekniikka, H. PIRTTIRANTA MAAPOHJAN KOKONAISVAKAVUUS TULVAPENKEREEN RAKENNETTAVUUS 21.6.2010 Pirttirannan maaperä Kuivakuorisaven paksuus on noin 1,5-4 m, paksuimmillaan jokipenkereessä Siipikairaustulosten perusteella

Lisätiedot