Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ko/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) 541 Periaatteet ja maksut katujen ja puistojen vuokraamisessa ulkoilmatapahtumia varten HEL T Päätös Käsittely päätti, että vuokrattaessa katuja ja puistoja ja muita rakennusviraston hallinnoimia yleisiä alueita ulkoilmatapahtumia varten: 1. Noudatetaan liitteen 1 mukaisia periaatteita ja liitteen 2 mukaista hinnastoa. 2. Vuokrauksissa noudatetaan yleisiä ehtoja (liite 8) ja mahdollisia tapahtumakohtaisesti lisäehtoja. 3. Vuokrausperiaatteet ja taksa ovat voimassa alkaen toistaiseksi, kuitenkin enintään saakka. 4. Tapahtuma-alueiden vuokrauspäätökset tekee alueidenkäyttöpäällikkö lautakunnan hyväksymien periaatteiden ja taksan mukaan. 5. Perinteiset sisällöltään ja lupaehdoiltaan vakiintuneet vuokrauspäätökset, joiden vuokrahinta on vähäinen tai tapahtuma-aika on lyhyt, voidaan panna toimeen ilman lautakunnan ottooikeusmenettelyä. Lopuksi lautakunta päätti merkitä tiedoksi liitteenä 9 olevan muistion aiheeseen liittyvistä oikeudellisista näkökulmista. Merkittiin, että esittelijä muutti liitteen 1 kohdan 7 kuulumaan seuraavasti: "Tapahtumasta ei saa aiheutua kohtuutonta haittaa sen vaikutusalueen asukkaille, toiminnoille eikä kaupunkiympäristölle." Esittelijä Lisätiedot osastopäällikkö Osmo Torvinen Jussi Puutio, lakimies, puhelin: Korhonen Timo, alueidenkäyttöpäällikkö, puhelin: timo.korhonen(a)hel.fi Kuoppala Keijo, lakimies, puhelin:

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) Liitteet Otteet Päätösehdotus keijo.kuoppala(a)hel.fi Puutio Jussi, lakimies, puhelin: Periaatteet katujen ja puistojen vuokraamisesta ulkoilmatapahtumia varten 2 Tapahtumahinnasto Vyöhykejako 4 Narinkkatorin, Lasipalatsinaukion ja Mauno Koiviston aukion aluejako 5 Rautatientorin aluejako 6 Kaisaniemen aluejako 7 Kansalaistorin aluejako 8 Ulkoilmatapahtumien yleiset ehdot 9 Muistio oikeudellinen näkökulma 10 Helsingin kaupungin tapahtumajärjestämisen toimintalinjat Ote Otteen liitteet Elinkeinojohtaja Liite 1 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 7 Tapahtumapäällikkö Liite 1 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 7 Ympäristökeskus Liite 1 Liikuntavirasto Liite 1 Katu- ja puisto-osasto Liite 1 Hallinto-osasto/HKR Liite 1

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) Esittelijä päättänee, että vuokrattaessa katuja ja puistoja ja muita rakennusviraston hallinnoimia yleisiä alueita ulkoilmatapahtumia varten: 1. Noudatetaan liitteen 1 mukaisia periaatteita ja liitteen 2 mukaista hinnastoa. 2. Vuokrauksissa noudatetaan yleisiä ehtoja (liite 8) ja mahdollisia tapahtumakohtaisesti lisäehtoja. 3. Vuokrausperiaatteet ja taksa ovat voimassa alkaen toistaiseksi, kuitenkin enintään saakka. 4. Tapahtuma-alueiden vuokrauspäätökset tekee alueidenkäyttöpäällikkö lautakunnan hyväksymien periaatteiden ja taksan mukaan. 5. Perinteiset sisällöltään ja lupaehdoiltaan vakiintuneet vuokrauspäätökset, joiden vuokrahinta on vähäinen tai tapahtuma-aika on lyhyt, voidaan panna toimeen ilman lautakunnan ottooikeusmenettelyä. Lopuksi lautakunta päättänee merkitä tiedoksi liitteenä 9 olevan muistion aiheeseen liittyvistä oikeudellisista näkökulmista. Palautettu uudelleen valmisteltavaksi ( 176 ), ( 207), ( 365) ja ( 484) vahvisti ( 618) olevat katujen ja muiden yleisten alueiden käytöstä perittävät maksut ajalle Maksuja on tarpeen päivittää virastojen välisessä työnjaossa tapahtuneiden muutosten johdosta. Maksuja päivitettäessä on pyritty määrittämään yksiselitteinen, yhdenvertaisin perustein sekä mahdollisimman ennakoitavasti määräytyvä maksu yleisen alueen käytöstä. Tarkoituksena on keventää vuokraus- ja lupamenettelyjen prosesseja sekä selkeyttää ja yhdenmukaistaa voimassa olevia käytäntöjä. Maksut on laadittu tukemaan kaupungin strategiaohjelman tavoitetta tehdä Helsingistä Tapahtumien kaupunki. Keskeisenä periaatteena on yhdistää strategiaohjelman tavoite yleisen alueen arvojen säilyttämiseen ja tapahtuman järjestämisestä yleisen

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) Ulkoilmatapahtumat alueen käytölle aiheutuvien haittojen minimoimiseen sekä asiakaslähtöisyys ja vuorovaikutteisuus tapahtumajärjestäjien, tapahtumaan osallistujien sekä kaupunkilaisten kanssa. Valmistelussa on otettu huomioon kaupunginhallituksen ( 1291) hyväksymät Helsingin kaupungin tapahtumajärjestämisen toimintalinjaukset (liite 10). Yleisötilaisuuden järjestämiseen tarvittavan maanomistajan suostumuksen antamisen yhteydessä kiinnitetään ensi sijassa huomiota suostumuksen suoriin ja välillisiin vaikutuksiin yleiselle alueelle. Lisäksi huomioidaan muut arvot, kuten kaupunkikuvalliset, virkistäytymiseen liittyvät, kulttuurihistorialliset sekä luonnon monimuotoisuuteen liittyvät arvot. Helsingissä järjestetään rakennusviraston hallinnoimilla alueilla vuosittain noin 1000 ulkoilmatapahtumaa. Tapahtumat on jaettu kaupungin tapahtumajärjestämisen toiminta- ja kehittämislinjauksien mukaan: avoimet, maksulliset ja suljetut tapahtumat. Avoimet tapahtumat voivat olla pienimuotoisia tai massatapahtumia. Pienimuotoiset tapahtumat muodostavat ylivoimaisesti suurimman tapahtumaryhmän, joiden kesto on yleensä muutaman tunnin ja ne keskittyvät keskustan ja sen lähiympäristön alueelle. Näiden tapahtumien osanottajamäärä on muutamia kymmeniä, enimmillään muutamia satoja. Niistä ei veloiteta korvausta, ellei yleistä aluetta rajata pois yleisestä käytöstä teltalla tai muilla rakenteilla. Massatapahtumaksi voidaan määritellä yli tuhannen henkilön kaikille avoin tilaisuus, jossa käytetään rakenteita, joiden pystytys ja purku kestävät yli vuorokauden. Pelkkä tuhansien ihmisten kokoontuminen ilman mainittavia rakenteita ei täytä vielä massatapahtuman määritelmää. Kaikki alueet eivät sovellu massatapahtuman järjestämiseen. Tapahtumapaikan infrastruktuuri, arvoympäristö, ympärillä oleva asutus tai ympäristön haavoittuvuus ovat peruste tapahtuman kieltämiseksi tai rajaamiseksi jollakin paikalla. Näistä tekijöistä johtuen on Senaatintori, Narinkkatori, Rautatientori, Kaisaniemen puisto, Sinebrychoffin puisto tai Mäntymäenkenttä olleet vakiintuneita massa tapahtumapaikkoja. Niillä järjestetään vuosittain suurta yleisölle avointa massatapahtumaa.

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) Korvaus maankäytöstä Toinen ryhmä ovat maksulliset tapahtumat yleisillä alueilla. Tyypillisesti ne ovat konsertteja, jotka ovat kokonsa puolesta luonteeltaan massatapahtumia. Tapahtuma-alueelle pääsee maksamalla pääsylipun. Maksullisia tapahtumia on Helsingin yleisillä alueilla vuosittain alle 10 kappaletta. Kolmas ryhmä on suljetut tai rajatulle kohderyhmälle suunnatut tapahtumat. Suljetun tapahtuman järjestäminen yleisellä alueella varaa yleisen alueen pois vapaasta ja yleisestä käytöstä aitaamalla tai muuten. Alue on tällöin yksityisluonteisessa käytössä. Suljettuja tapahtumia on Helsingin alueella vuosittain 1-2 kappaletta. Tapahtuma-alueiden hinnoittelu on koostunut vakiintuneiden tapahtumapaikkojen ja niistä perittyjen maankäyttökorvausten historiasta. Hinnastossa on nyt huomioitu myös kaupungin arvoympäristöt: hinnat ohjaavat tapahtumia eri tapahtumapaikoille ottaen huomioon arvokkaita arvoympäristöjä. Hinnastolla myös huomioidaan alueen kuluminen tapahtumista ja näin ollen varaudutaan lisääntyvään kunnossapito- ja korjaustarpeeseen. Myös kaupungin tapahtuma-strategia vaatii rakentamaan tapahtumainfran keskeisille tapahtumapaikoille. Aikaisempi tapahtuma-alueen hinnoittelu perustui alueen laajuuteen (aika, pinta-ala), käyttötarkoitukseen (avoin, maksullinen, suljettu) ja kaupallisuuteen (myynti, mainonta, anniskelu). Uusi malli hinnoittelee tapahtumapaikan laajuuden ja käyttötarkoituksen mukaan. Näin hinnasto on yksinkertaisempi ja ymmärrettävämpi luvanhakijalle sekä edelleen yksinkertaistaa luvankäsittelyä. Ulkoilmatapahtumat keskeisillä tapahtumapaikoilla Lasipalatsin aukio, Mauno Koiviston aukio, Narinkkatori, Kansalaistori ja Rautatientori ovat Helsingin yleisimmät tapahtumapaikat. Paikat ovat helposti saavutettavissa julkisen liikenteen solmukohtien läheisyydessä ja suuret ihmisvirrat kulkevat alueiden tuntumassa päivittäin. Lisäksi alueet ovat kivipintaisia ja alueilla on käytössä pääsääntöisesti myös tapahtumissa tarvittava tekniikka. Kaupunki voi ohjata alueille helposti hyvin erityyppisiä tapahtumia. Lasipalatsin ja Mauno Koiviston aukiot ovat profiloituneet kulttuuri- ja taidetapahtumien alueina ja Narinkkatori voidaan nähdä enemmän kaupallisten tapahtumien alueena. Narinkkatori on alueista suurin ja

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) Esittelijä siellä järjestetään usein tapahtumia samanaikaisesti eri toimijoiden toimesta. Tapahtuman vuokrausehdot Tapahtumat ovat pääsääntöisesti samanmuotoisia vakiintuneilla paikoilla. Tämän vuoksi yleiset vuokrausehdot (liite 8) toimivat riittävissä määrin niissä. Erikoiset tapahtumat tai erityiset tapahtumapaikat luovat tarpeen antaa lisäehtoja, joilla varmistetaan alueen ennallistaminen ja tapahtuman aiheuttama haitta ympäristölle. Ehdot voivat olla tarkentavia, velvoitetai sanktiomuotoisia (sopimussakko ja vakuus) sopimusehtoja. Päätöksentekomenettely Alueidenkäyttöyksikkö käsittelee vuosittain noin tuhat vuokrahakemusta yleisille alueille järjestettäviä tapahtumia varten. Perinteisiä sisällöltään ja lupaehdoiltaan vakiintuneita tapahtumia, joiden vuokrahinta on vähäinen tai tapahtuma-aika on lyhyt, on yli 900 kappaletta vuodessa. Keskeisillä paikoilla järjestettäviä suuria avoimia tapahtumia on vuosittain noin kappaletta ja näistä massatapahtumia on noin 10 kappaletta. Maksullisia tapahtumia on 5-10 ja suljettuja 1-2 kappaletta. Helsingin kaupunki on julistautunut tapahtumakaupungiksi ja siten tapahtumalupien käsittely tulisi olla asiakaslähtöistä ja lupien käsittelyaika kohtuullinen. Rakennusvirasto on sitoutunut käsittelemään tapahtumahakemukset kahden viikon aikana. Otto-oikeusmenettely lisää luvan käsittelyaikaa vähintään kaksi viikkoa. Näin ollen luvan kokonaiskäsittelyaika on neljä viikkoa. Tämä on usein kohtuuton vaatimus tapahtuman järjestäjälle. Jotta kaupunki saavuttaisi tapahtumastrategian asiakaslähtöiset tavoitteet, täytyy sisällöltään perinteiset ja lupaehdoiltaan vakiintuneet vuokrauspäätökset, joiden vuokrahinta on vähäinen tai tapahtuma-aika on lyhyt, päättää ilman lautakunnan otto-oikeusmenettelyä. Massa-, maksullisia ja suljettuja tapahtumia koskevat tai muutoin merkittävästi vuokrausperiaatteista poikkeavat vuokraukset tuodaan lautakunnan päätettäväksi ja sen arvioimiseksi, soveltuuko suunniteltu tapahtuma ehdotettuun paikkaan. Tätä koskeva esitys delegointipäätöksen muuttamisesta on erillisenä asiana tällä esityslistalla.

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) osastopäällikkö Osmo Torvinen Lisätiedot Jussi Puutio, lakimies, puhelin: Korhonen Timo, alueidenkäyttöpäällikkö, puhelin: timo.korhonen(a)hel.fi Kuoppala Keijo, lakimies, puhelin: keijo.kuoppala(a)hel.fi Puutio Jussi, lakimies, puhelin: Liitteet 1 Periaatteet katujen ja puistojen vuokraamisesta ulkoilmatapahtumia varten 2 Tapahtumahinnasto Vyöhykejako 4 Narinkkatorin, Lasipalatsinaukion ja Mauno Koiviston aukion aluejako 5 Rautatientorin aluejako 6 Kaisaniemen aluejako 7 Kansalaistorin aluejako 8 Ulkoilmatapahtumien yleiset ehdot 9 Muistio oikeudellinen näkökulma 10 Helsingin kaupungin tapahtumajärjestämisen toimintalinjat Otteet Ote Otteen liitteet Elinkeinojohtaja Liite 1 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 7 Tapahtumapäällikkö Liite 1 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 7 Ympäristökeskus Liite 1 Liikuntavirasto Liite 1

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (8) Katu- ja puisto-osasto Liite 1 Hallinto-osasto/HKR Liite 1 Päätöshistoria Pöydälle HEL T Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot osastopäällikkö Osmo Torvinen Jussi Puutio, lakimies, puhelin: Timo Korhonen, Alueidenkäyttöpäällikkö, puhelin: timo.korhonen(a)hel.fi Pekka Henttonen, Toimistopäällikkö, puhelin: pekka.henttonen(a)hel.fi Kuoppala Keijo, lakimies, puhelin: keijo.kuoppala(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (11) Yleisten töiden lautakunta Po/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (11) Yleisten töiden lautakunta Po/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (11) 568 Rakennusviraston hallinnoimien yleisten alueiden käytöstä veloitettavat taksat ja maksut 1.1.2013 alkaen HEL 2012-011279 T 02 05 00 Päätös päätti kumota

Lisätiedot

Ulkoilmatapahtumien maksut

Ulkoilmatapahtumien maksut Ulkoilmatapahtumien maksut maksut alk. 1.4.2015 6 (14) Yleisölle maksuton on avoin, joka rajoittaa alueen yleistä käyttöä. Yleisölle maksullinen on, jossa alue on rajattu pois yleisestä käytöstä ja johon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (9) Yleisten töiden lautakunta Po/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (9) Yleisten töiden lautakunta Po/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (9) 486 Esitys kaupunginhallitukselle kesämaja-alueiden vuokrausperusteiden määräämiseksi HEL 2012-013251 T 10 01 01 03 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Yleisten töiden lautakunta Po/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Yleisten töiden lautakunta Po/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (6) 179 Yleisten töiden lautakunnan hallinnassa olevien alueiden ja liiketilojen luovuttaminen kioskitoimintaan HEL 2012-006090 T 10 01 01 04 Päätös Käsittely päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (6) 4 Liikuntaviraston ulkopuolisille toimijoille vuokrattavien alueiden vuokraehdot ja periaatteet HEL 2014-014535 T 10 00 00 Päätös päätti hyväksyä liikuntaviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Yleisten töiden lautakunta Po/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Yleisten töiden lautakunta Po/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 254 Yleisten alueiden luovuttaminen terassitoimintaan vuosina 2014-2021 HEL 2012-009813 T 10 01 01 04 Päätös päätti, että terassialueiden määräaikaisessa luovuttamisessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2014 1 (7) 648 Vanhan kauppahallin ja Hietalahden kauppahallin uudet hinnat ja sopimusehdot HEL 2014-005185 T 10 01 03 Päätös päätti ottaa teknisen palvelun lautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 87 Asianro 3521/10.03.07/2013 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2014 1 (5) 8 Alueiden vuokraaminen eduskunnalle HEL 2014-006785 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 63/673 496, Arkadiankatu, Eduskuntakatu, Pohjoinen Rautatiekatu ja Pikkuparlamentin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) 811 V Viikinmäen asuntotontin (tontti 36110/12) vuokrausperusteet HEL 2012-007240 T 10 01 01 02 Päätös päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta Päätösehdotus

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (6) 238 Yleisten alueiden ja kaupungin omistamien alueiden tilapäisestä vuokrauksesta tai käyttöön luovuttamisesta veloitettavat maksut 1.6.2018 alkaen HEL 2018-004947

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) 211 Helsingin Palloseura ry, tekonurmihanke, HSP Areenat Oy hakee vuokraoikeutta Pakilantie 86 A, Helsinki HEL 2012-016220 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 620 Alueiden vuokraaminen Länsimetro Oy:lle länsimetron toteuttamista ja käyttöä varten HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Päätös päätti vuokrata Länsimetro Oy:lle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Liikuntalautakunta ULKO/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Liikuntalautakunta ULKO/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja /07 (5) 56 Maa-alueen vuokraus Tapanilan urheilukentän yhteydestä Malmin Palloseura ry:lle perustettavan yhtiön nimiin HEL 06-067 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2011 1 (6) 633 Vaalimainonnan järjestäminen yleisillä alueilla HEL 2011-007787 T 10 01 01 04 HKR 2011-79 Päätös päätti, että vaalimainostelineet sijoitetaan ennen eduskunta-,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi. HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ypv/ Päätös Ympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.

Ympäristölautakunta Ypv/ Päätös Ympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle. 1 (6) 326 Roskaantuneen alueen siivouksen tehostaminen eräillä Helsingin kaupungin Pöydälle HEL 2012-010287 T 10 05 03 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä ympäristöpäällikkö Pertti Forss Lisätiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2019 1 (5) 130 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Asunto Oy Helsingin Orapihlajatie 24:n kanssa tehtävän maakäyttösopimuksen ja kiinteistökaupan

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (6) 83 Yleisen alueen luovuttaminen ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja lasitettuja katuterasseja varten ajalla 1.3.2014 31.12.2023 HEL 2014-001883 T 10 01 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 316 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.1.2012 51 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-010439 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 1 Vison Alliance Partners Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä, 10.12.2013 526, koskien infrahankkeiden projektinjohtopalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (6) 602 Oikaisuvaatimukset osoitteessa Hämeentie 125 A sijaitsevan rakennuksen (Bokvillan) myyntiä koskevasta kiinteistölautakunnan päätöksestä HEL 2012-011159 T

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ypv/

Ympäristölautakunta Ypv/ 1 (12) 344 Roskaantuneen alueen siivouksen tehostaminen eräillä Helsingin kaupungin omistamilla alueilla HEL 2012-010287 T 10 05 03 Päätös päätti tehdä esityksen kaupunginhallitukselle eräiden Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2011 1 (5) 581 Lausunto kaupunginvaltuutettu Kauko Koskisen ym. toivomusponnesta, jossa kiirehditään kunnallistekniikan rakentamista heti asemakaavan vahvistuttua HEL 2011-003517

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (8) Kiinteistölautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (8) Kiinteistölautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (8) 289 Päätösvallan siirtäminen kiinteistöviraston osastojen viranhaltijoille HEL 2014-006088 T 00 01 00 Päätös Käsittely päätti kiinteistöviraston osastojen viranhaltijoiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/06 (8) 79 Vuokrausperusteet ja osto-oikeuden sisällyttäminen toimisto- ja hotellitonttien vuokrasopimukseen (Länsisatama, korttelin 0007 tontit 0 ja, Jätkäsaarenlaituri,

Lisätiedot

Ehdotusta ei kannatettu ja se raukesi. Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Vuokrien osalta noudatetaan kohtuutta.

Ehdotusta ei kannatettu ja se raukesi. Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Vuokrien osalta noudatetaan kohtuutta. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 111 Vanhan kauppahallin ja Hietalahden kauppahallin uudet vuokrahinnat ja sopimusehdot HEL 2014-005185 T 10 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä Vanha kauppahallin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 41 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Rymy-Eetu, Erottajanaukio, 3. kaupunginosa Kaartinkaupunki HEL 2016-000830 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut n alueidenkäytön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2015 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/6 15.12.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2015 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/6 15.12.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2015 1 (6) 540 Suurten lavakokojen käytöstä maksettava korvaus lumenajossa kilpailutetuissa ylläpitourakoissa HEL 2015-012090 T 10 05 03 Päätös päätti suuremmista lavakoista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 219 Pilaantuneiden alueiden kunnostamiseen liittyvien konsulttitöiden sekä erityisasiantuntemusta vaativien kohteiden konsulttitöiden puitesopimusten optiokausi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2017 1 (6) 867 Kaksikielisyystoimikunnan asettaminen HEL 2017-009210 T 00 00 02 Päätös asetti toimikaudekseen kaksikielisyystoimikunnan, jonka tehtävänä on: seurata ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 7 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä vahingonkorvausasiassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 35 Pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen solmiminen KOY Väiskin kanssa Väinämöisenkentän vuokraamiseksi Lautakunta päätti kaupunginhallituksen (28.1.2013, 142) antamin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 216 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Pupu, Mannerheimintie 4, 3. kaupunginosa Kaartinkaupunki HEL 2017-005356 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut n alueidenkäytön

Lisätiedot

Pöytäkirjanote kiinteistöviraston tonttiosastolle. Lisätiedot: Patrikainen Esko, toimistopäällikkö, puhelin

Pöytäkirjanote kiinteistöviraston tonttiosastolle. Lisätiedot: Patrikainen Esko, toimistopäällikkö, puhelin HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/4 1 4 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEIDEN TARKISTUS Kv 2009-890 EHDOTUS Lautakunta päättänee hyväksyä 13.12.2005

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (7) 743 Laajasalon tontin 49112/4 varaaminen Asunto-oy Sarvastonkaarelle perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun HEL 2012-007058 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 109 Liikuntatoimen hinnaston yleiset ohjeet ja käytöstä perittävät maksut 1.1.2016 alkaen HEL 2015-005429 T 02 05 00 Päätös päätti hyväksyä muutokset liikuntaviraston

Lisätiedot

Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit )

Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit ) 1 Liite 1 Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit 41001-41013) 1 Mikäli tontille rakennetaan likimäärin tontin rakennusoikeuden suuruinen uudisrakennus, tontin vuokra-aika

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 27/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Esityslista 27/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Esityslista 27/2013 1 (6) 5 Yleisten töiden lautakunnan päätösvallan delegointi, kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain sekä maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1 (5) Kaupunginhallitus Sj

Helsingin kaupunki Esityslista 1 (5) Kaupunginhallitus Sj Helsingin kaupunki Esityslista 1 (5) Pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen tekeminen Helsingin Palloseura ry:n kanssa /Paloheinänkenttä HEL 2012-016220 T 10 01 01 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Talvitoiminta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (5) 565 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön sr perusopetuksen järjestämisluvan siirtäminen Suomen Diakoniaopisto Oy:lle HEL 2017-003955 T 12 00 01 Päätös totesi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 223 Yleisten töiden lautakunnan toimivallan siirtäminen henkilörekistereitä koskevissa asioissa HEL 2014-004814 T 07 00 02 Päätös Käsittely päätti todeta, että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/0 () 798 Vasikkaluodon varaaminen Widablickin kannatusyhdistys ry:lle partiokäyttöön kehittämiseksi HEL 0-0077 T 0 0 0 00 Päätös päätti varata 8. kaupunginosan (Vartiosaari)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (8) 118 Kesälahden Maansiirto Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä, 28.1.2014 40, koskien Isoisänsillan rakentamista päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 09.12.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 10-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/13 13.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/13 13.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (6) 42 Ryj / Valtuutettu Sari Näreen aloite pikavippimainonnan kieltämisestä kaupungin julkisissa tiloissa päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 146 Asuntotontin (AK, kerrostalo) lyhytaikainen vuokraaminen asuntotuotantotoimistolle Helsingin Asumisoikeus Oy:n lukuun rakennusluvan hakemista varten (Oulunkylä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 37/2014 1 (7) 1 Oikaisuvaatimus palveluosaston alueidenkäytön toimistopäällikön päätöksestä 15.7.2014, 484 terassilupaa koskevassa asiassa Pöydälle 04.11.2014 HEL 2014-004194

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 488 Lausunto kaupunginhallitukselle liittyen kirjelmään, joka koskee yleisten rakennusten tontin (Y) 40063/4 käyttötarkoituksen muuttamiseen liittyvää menettelyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2018 1 (6) 176 Yleisillä alueilla tehtävien töiden taksat ja noudatettavat periaatteet HEL 2018-008033 T 02 05 00 Päätös Käsittely Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö-

Lisätiedot

Äänestys: JAA-ehdotus: Esityksen mukaan

Äänestys: JAA-ehdotus: Esityksen mukaan Helsingin kaupunki Esityslista 14/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 14.09.2015 852 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kiinteistöjohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kiinteistöjohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Puitepäätös - maanomistajan luvat anniskelu-ulkoilmaravintoloille 1.7.2018 alkaen TRE:4362/10.00.04/2018 Lisätietoja päätöksestä Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2017 1 (9) 865 Toimivaltarajojen määrääminen kaupunkiympäristön toimialalle HEL 2017-005897 T 00 01 00 Päätös A vahvisti kaupunkiympäristölautakunnalle hallintosäännön

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 193 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Delizioso, Soidintie 8, 38. kaupunginosa Malmi HEL 2017-005110 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut n alueidenkäytön toimistopäällikkö

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 253 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Blancco Grill & Döner, Hiihtomäentie 14, 43. kaupunginosa Herttoniemi HEL 2016-005800 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (9) 4 Palmia-liikelaitoksen toiminta- ja hallintomallin järjestäminen HEL 2013-014056 T 00 01 00 Päätös Konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Palmia-liikelaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 108 Rakennusviraston katu- ja puisto-osaston ohjelmointitoimiston toimistopäällikön valinta HEL 2013-008723 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa diplomi-insinööri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (5) 181 Helsingin kaupungin 13. kaupunginosassa (Etu-Töölö) sijaitsevan kahden kiinteistön vuokraaminen hautausmaatarkoituksiin HEL 2015-004321 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 263 Esitys kaupunginhallitukselle maa-alueen varaamiseksi kehittämishanketta varten Espoon Viherlaaksosta (SATO-Asunnot Oy, 49-402-1-13 ja 49-402-1-20) HEL 2013-006395

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 134 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 21.02.2017 43 vahingonkorvausasiassa HEL 2017-001452 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 482 Alueen, 72 m², vuokraaminen yhteistä jäteasemaa varten Pakilan siirtolapuutarhayhdistys ry:lle ja Klaukkalanpuiston Ryhmäpuutarha ry:lle yhteisvastuullisesti, Pakilan

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 13 Helsingin kaupungin ilmastotyöryhmän asettaminen HEL 2013-007804 T 00 00 02 Päätös Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa työryhmän ilmastotyön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3976/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3976/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 103 Asianro 3976/02.05.00.00/2017 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin

Lisätiedot

Kioskit Helsingissä. workshop Kioskit Helsingissä -workshop / Pia Rantanen

Kioskit Helsingissä. workshop Kioskit Helsingissä -workshop / Pia Rantanen Kioskit Helsingissä workshop 23.1.2014 Kioskit Helsingissä -workshop / Pia Rantanen 11.2.2014 1 Projektin taustaa Tyyppikioski mallia 1963 Kioskipaikkojen vuokraus siirtyi kiinteistövirastolta rakennusvirastolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2014 1 (6) Päätöshistoria Yleisten töiden lautakunta 29.04.2014 170 HEL 2014-003639 T 00 01 04 00 HEL 2013-008385 Lausunto Käsittely Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (9) 7 Vuokrausperiaatteiden määrittäminen eräille tonteille (Länsisatama, Jätkäsaari) HEL 2018-008933 T 10 01 01 02 Päätös vahvisti Helsingin Länsisataman Jätkäsaaressa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2011 1 (5) 430 Lausunto Tarja Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee Siltamäen liikuntapuiston parkkipaikan laajentamista HEL 2011-000931 T 08 01 03 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 172 Lausunto kaupunginhallitukselle Hernesaaren kenttähanketta koskevasta lainahakemuksesta HEL 2013-008505 T 02 05 03 00 Päätös päätti todeta Hernesaaren kenttä-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2007 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA. Lautakunnan neuvotteluhuone, Toinen linja 7, 4. krs.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2007 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA. Lautakunnan neuvotteluhuone, Toinen linja 7, 4. krs. HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2007 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNAN KOKOUS Kokousaika Maanantai kello 16.30 16.50 Kokouspaikka Lautakunnan neuvotteluhuone, Toinen linja 7, 4. krs. Läsnä Jäsenet Karhu, Jessica

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2018 1 (5) 553 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuokrausperiaatteiden vahvistamiseksi eräille tonteille (Kulosaari) HEL 2018-010325 T 10 01 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 28.10.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 28.10.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 9-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut asiat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 06.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 06.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2011 1 (5) 459 Vaatimus eräiden Villanellan yksityistien tiekunnan 21.6.2011 pidetyssä vuosikokouksessa tehtyjen päätösten saattamisesta tielautakunnan ratkaistavaksi HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016 1156 HEL 2016-012430 T 10 01 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti myöntää liikuntalautakunnalle oikeuden muuttaa liikuntaviraston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Pysäköinnin taksatarkistukset 2016 alkaen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Pysäköintitaksojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (8) 228 Asunto-oy Sarvastonkaarelle vuokratun asuntotontin pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen muuttaminen ja täydennysrakentamiskorvauksen suorittaminen (Laajasalo,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (6) 287 Selvitys sosiaali- ja terveysviraston ruotsinkielisistä palveluista HEL 2013-008267 T 00 01 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi liitteenä olevan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2014 1 (8) 1244 Asuinkerrostalotontin myynti SATOKoti Oy:lle (Katajanokka, tontti 80013/2) HEL 2014-013492 T 10 01 01 01 Esitys A päätti oikeuttaa kiinteistölautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (6) 27 Katujen suunnittelun puitesopimuksen 2016-2017 sopimuskauden jatkaminen optiokaudelle 1.1.2018-31.12.2018 HEL 2015-008566 T 02 08 02 00 Päätös päätti käyttää

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (6) 547 V 7.6.2017, Vuokrausperusteiden määrääminen omakotitalotonteille Tapulikaupungissa, Siltamäessä, Alppikylässä, Kontulassa, Mellunmäessä, Kurkimäessä ja Kivikossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (7) 144 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Matti Enrothin toivomusponnesta vaihtelevien lumimäärien auraamistarpeen huomioimiseksi talvikunnossapidon budjetissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (9) 10 Liikuntaviraston ja Stadion-säätiön välisen vuokrasopimuksen jatkaminen HEL 2016-012430 T 10 01 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen 19.12.2016, 1156, liikuntalautakunnalle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 323 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Ravintola KOM/Marrot Oy, Kapteeninkatu 26, 5. kaupunginosa Punavuori HEL 2016-008065 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 37/2016 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 07.04.2015 371 HEL 2014-012398 T 10 05 01 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi Helsinki LED -hankkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 79 Alueen vuokraaminen Ruskeasuolta Kesko Oyj:lle tilapäistä pysäköintiä varten HEL 2016-000591 T 10 01 01 04 S0116-111 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen Kohde

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 125 Luvan myöntäminen maa-alueen vuokraamiseen Lassilan liikuntapuiston yhteydestä POHU-Areena Oy:lle HEL 2016-012564 T 10 01 01 03 Esitys päätti myöntää liikuntalautakunnalle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 99 Helsinki Stadion Management Oy, Töölön Pallokenttäalueella sijaitsevan Perikentän pitkäaikainen vuokraus HEL 2013-003608 T 10 01 01 02 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Rakennusvirasto 37/2014 Palveluosasto Alueidenkäyttö 22.05.2014 Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Rakennusvirasto 37/2014 Palveluosasto Alueidenkäyttö 22.05.2014 Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 340 Nauvontie 14, 16. Ruskeasuo, DNA oy, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2014-006317 T 10 01 01 06 SL1400269 Päätös n alueidenkäytön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.5.2016 263 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-002212 T 03 01 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 129 Asuntotontin (AK) lyhytaikainen vuokraaminen Setlementtiasunnot Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Laajasalo, Borgströminmäki, tontti 49096/2) HEL 2016-002597

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (6) 284 Infrahankkeiden projektinjohtopalvelut 2014-2015, puitesopimus, sopimuskauden jatkaminen optiokaudelle 1.1.2016-31.12.2016 HEL 2013-008177 T 02 08 02 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 179 V Lainan myöntäminen Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy:lle HEL 2012-012634 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Lisätiedot