LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1 (14)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1 (14)"

Transkriptio

1 1 (14) LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2009 Avainlukuja Luhangan Osuuspankin liikevoitto pieneni edellisvuotisesta, säilyen kuitenkin tyydyttävällä tasolla. Korkokate kääntyi laskuun korkotason alenemisen myötä. Muut tuottojen kertymä pysyi edellisvuoden tasolla, arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan tuotot kasvoivat sijoitusmarkkinoiden elpymisen ansioista. Arvonalentumiset saamisista ja järjestämättömät saamiset kasvoivat odotetusti jonkin verran edelliseen vuoteen verrattuna, mutta niiden osuudet luotto- ja takauskannasta säilyivät matalalla tasolla. Kulut kasvoivat maltillisesti. Talletuskannan kasvu hidastui viime vuodesta, kun alhaisen korkotason ja sijoitusmarkkinoiden elpymisen takia talletuksia siirrettiin muihin säästö- ja sijoituskohteisiin. Myös luottokannan kasvu hidastui. Pankin asiakasmäärä lisääntyi 170 uudella asiakkaalla ja jäsenistö 73 jäsenellä. Vakavaraisuus säilyi edelleen hyvällä tasolla. Avainlukuja Muutos Liikevoitto, 1000 euroa ,1 Kulujen suhde tuottoihin, % 72,9 59,9 13 Oman pääoman tuotto (ROE), % 3,6 10,1-6,5 Vakavaraisuussuhde, % 27,5 20,8 6,7 Henkilöstö keskimäärin 8 8 Jäsenet OP-Pohjola-ryhmä Toimintaympäristö Luhangan Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Osuuspankki kuuluu OP-Pohjola-ryhmään, joka on johtava suomalainen finanssiryhmä. Se koostuu itsenäisistä osuuspankeista ja niiden keskusyhteisöstä OP-Keskus osk:sta (OPK) tytäryhtiöineen. OPK toimii koko OP-Pohjola-ryhmän kehittämis- ja palvelukeskuksena, strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Osuuspankki on OPK:n jäsenluottolaitos. OPK ja sen jäsenluottolaitokset yhdessä niiden konsolidointiryhmiin kuuluvien yhteisöjen kanssa muodostavat osuuspankkien yhteenliittymän, josta säädetään laissa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista. Lain mukaan keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat toistensa veloista ja sitoumuksista ja niiden vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja asiakasriskejä valvotaan yhteenliittymän tasolla. OP- Pohjola-ryhmän vakuutusyhtiöt eivät kuulu yhteisvastuun piiriin. Suomen talouden lasku taittui ja kasvun käynnistymisestä saatiin viitteitä loppuvuodesta. Talouden elpymiseen liittyy kuitenkin epävarmuutta, sillä julkiset tukitoimet vaikuttivat voimakkaasti maailmantalouden vakautumiseen alkuvuoden pudotuksen jälkeen. Kotitalouksien odotukset talouden kehityksestä vahvistuivat vuoden loppua kohti, mutta kasvava työttömyys lisää epävarmuutta. Luottokannan kasvu hidastui alkuvuonna selvästi niin yritysten kuin kotitalouksien osalta. Asuntojen hintojen lasku pysähtyi keväällä ja hinnat kääntyivät nousuun. Kotitalouksien nostamat luottomäärät olivat kuitenkin edellisvuotta pienemmät. Uusien luottojen keskimarginaalit kasvoivat verrattuna edellisvuoteen. Teollisuuden investointien ei odoteta lähtevän vielä kasvuun, mikä heijastuu luottojen kysyntään.

2 2 Rahoitusmarkkinat elpyivät luottamuksen palautuessa markkinoille ja korkotaso painui poikkeuksellisen matalalle tasolle. Sijoitusrahastojen pääomat kasvoivat sekä nettomerkintöjen kasvun että rahastojen arvonnousun myötä. Osakemarkkinat nousivat voimakkaasti vuoden loppua kohti, mutta kurssit olivat kuitenkin vielä alemmalla tasolla kuin ennen laskusuhdannetta. Olennaiset tapahtumat tilikaudella Osuuspankki osti joulukuussa Toivakan kunnassa sijaitsevan Kiinteistö Oy Toivakan Säästövakka nimisen kiinteistöyhtiön osakkeet numerot ja , jotka oikeuttavat hallitsemaan mainitun yhtiön liiketilaa numero 2 ja liiketilaa 3 osoitteessa Toivakantie 41, Toivakka. OPK:n hallintoneuvosto vahvisti kesäkuussa OP-Pohjola-ryhmän kehittämisen pitkän aikavälin suuntaviivat määrittävän liiketoimintastrategian. Ryhmän perustehtävä, arvot, päämäärä ja asiakaslupaus säilyivät ennallaan. Pankki- ja vahinkovakuutusliiketoiminnan integraation syventäminen on strategian keskeisin liiketoiminnallinen kulmakivi ja kasvun lähde. Myös osuuspankki päivitti laatimaansa strategiaa. Keskeistä Luhangan Osuuspankin strategiassa on markkinoita nopeampi kasvu, maltillinen riskinotto, persoonallinen palvelutapa ja yhteiskuntavastuun kantaminen maaseutuoloissa. Asiakaspalvelu perustuu vahvaan osaamiseen sekä nöyryyteen ja nopeuteen asiakaskohtaamisessa. Taloudellisen kasvun ja asiakasmäärän lisäyksen kautta saavutetaan kannattavuutta ja vakavaraisuutta. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Osuuspankin tulos Luhangan Osuuspankilla ei ole ollut olennaisia tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen. Liikevoittoon vaikuttaneiden päätuotto- ja kuluerien kehitys kolmelta viimeiseltä vuodelta ja vuoden 2009 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Tulosanalyysi Muutos, % euroa Tuotot Korkokate ,1 897 Muut tuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista ,1 35 Palkkiotuotot, netto ,8 91 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot ,9 0 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot Suojauslaskennan nettotulos Sijoituskiinteistöjen nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot ,7 14 Yhteensä ,8 172 Tuotot yhteensä , Kulut Henkilöstökulut ,4 269 Muut hallintokulut ,8 243 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä ,3 27 Liiketoiminnan muut kulut ,1 86 Kulut yhteensä ,7 626 Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista ,4 3 Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot Liikevoitto (-tappio) ,1 440

3 3 Liikevoiton supistumiseen vaikuttivat erityisesti korkokatteen lasku ja kasvaneet arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista. Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista pienenivät. Sijoituskiinteistöjen nettotuotot vähenivät jälleenvuokrauksen ja aikaisempien myyntien johdosta. Hallintokuluista henkilöstökulujen kasvu johtui pääasiassa palkkatason noususta. Palkkiot luotonannosta ja maksuliikkeestä kasvoivat selvästi kun taas vakuutusten ja arvopaperien välityksestä hieman alenivat kuluneena vuonna. Palkkiotuottojen nettomäärä lisääntyi. Palkkiotuottoihin sisältyy vähennyksenä omistajajäsenille myönnetyt OP-bonukset, joiden määrä kasvoi edelleen. Muutoin palkkiotuottoja kertyi seuraavasti: Palkkiotuotot Muutos, % 1000 euroa Talletuksista ,8 Luotonannosta ,9 Maksuliikkeestä Arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta ,1 Omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä ,9 Takauksista ,1 Vakuutusten välityksestä ,3 Muut ,3 Yhteensä ,3 OP-bonukset ,1 Palkkiotuotot yhteensä ,2 Palkkiokulut ,1 Palkkiotuotot, netto ,8 Luottojen nettomääräiset arvonalentumistappiot kasvoivat edellisvuodesta, mutta olivat edelleen kohtuullisella tasolla. Luotoista ja takaussaamisista kirjattiin arvonalentumistappioita seuraavasti: Luottojen ja takaussaamisten arvonalentumistappiot 1000 euroa Muutos, % Arvonalentumisten bruttomäärä ,2 Vähennykset Arvonalentumisten nettomäärä ,4 Arvonalentumiset luotto- ja takauskannasta % 0,2 0,1 0,1 Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä Keskeisimpien tase- ja sitoumuserien kehitys kolmelta vuodelta ja vuoden 2009 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä 1000 euroa Muutos, % Tase , Luotot , Saamistodistukset Osakkeet ja osuudet Talletukset Oma pääoma , Taseen ulkopuoliset sitoumukset ,

4 4 Antolainauksen kehitys Uusia luottoja myönnettiin vuoden aikana tuhatta euroa eli tuhatta euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä vuoden lopussa oli tuhatta euroa ( ). Luottokannan kasvu tasaantui ja asuntoluottojen kasvuvauhti hidastui viime vuodesta. Osuuspankki välittää asiakkaille myös OP-Pohjola-ryhmän kiinnitysluottopankin, OP- Asuntoluottopankki Oyj:n (OPA) myöntämiä asuntoluottoja. OP-Pohjola-ryhmän strategian mukaisesti osuuspankki siirsi myöntämiään asuntoluottoja OPAlle tilikauden aikana tuhatta euroa. Järjestämättömät ja nollakorkoiset saamiset tilikauden aikana kehittyivät seuraavasti: Kiinteistöomistukset Järjestämättömät ja nollakorkoiset saamiset 1000 euroa Muutos, % Järjestämättömät saamiset ,6 Nollakorkoiset saamiset 0 0 Yhteensä ,6 Prosenttia luotto- ja takauskannasta 0 0,2-0,2 Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista kiinteistöistä ja sijoituskiinteistöistä. Kiinteistöomistukset 1000 euroa Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sitoutunut pääoma Prosenttia taseesta 1,5 1,2 Sijoituskiinteistöt Sitoutunut pääoma Prosenttia taseesta 0,8 0,9 Käypä arvo Nettotuotto, % 7,49 7,65 Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä Prosenttia taseesta 2,35 2,06 Sitoutunut pääoma muodostuu kiinteistön kirjanpitoarvosta lisättynä osakehuoneistoon kohdistuvalla lainaosuudella. Tilikauden aikana ostettiin kiinteistöjä kirjanpitoarvoltaan ,00 euroa. Kiinteistö Oy Toivakan Säästövakka nimisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet hankittiin pankin liiketiloiksi. Muita kiinteistöhankintoja ei tehty. Omassa käytössä olevat kiinteistöt Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu kiinteistöt, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori-, varasto- tai muina sellaisina tiloina taikka henkilökunnan asumis-, virkistys- tai muussa sellaisessa käytössä, sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu myös sellaiset suorassa omistuksessa olevat kiinteistöt, joista osa on vuokrattu, mutta vuokrattujen tilojen osuutta ei voida myydä erikseen, ja oman käytön osuus tällaisissa tiloissa on ollut yli viisi prosenttia pinta-alasta. Omassa käytössä olevista kiinteistöistä ei kirjattu arvonalennuksia tilikauden aikana. Arvonkorotuksia oli tilikauden lopussa ollut. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen ja 1 Suluissa vertailuluku

5 5 kiinteistöyhteisöjen osakkeiden tasearvoa määritettäessä on otettu lähtökohdaksi hyödykkeen arvo suhteessa liiketoiminnan tulonodotuksiin. Sijoituskiinteistöt Sijoituskiinteistöjä omistetaan vuokratuottojen ja omaisuuden arvonnousujen hankkimiseksi. Jos suorassa omistuksessa olevasta kiinteistöstä osa on vuokrattu ja oman käytön osuus on ollut vähäinen (alle viisi prosenttia), kiinteistö on luokiteltu sijoituskiinteistöksi. Pääosa vuokrattavissa olevista tiloista oli vuoden vaihteessa vuokrattu. Sijoituskäytössä olevia liike-, toimisto- ja teollisuuskiinteistöjä arvostettaessa kiinteistökohtaisena vähimmäistuottovaatimuksena tasearvoa määritettäessä on käytetty 5,5 prosenttia. Sijoituskiinteistöihin ei sisältynyt tilikauden päättyessä arvonkorotuksia eikä peruutuksia. Muun sijoitustoiminnan kehitys Saamiset luottolaitoksilta, joista valtaosan muodostavat saamiset Pohjola Pankki Oyj:ltä olivat tuhatta euroa (1.120). Osakkeiden ja osuuksien määrää lisääntyi 212,3 tuhatta euroa ja oli vuoden lopussa 855,7 tuhatta euroa. Lisäys johtuu pääasiassa Kiinteistö Oy Toivakan Säästövakan osakkeiden ostamisesta omaan käyttöön. Muiden aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kuin kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden kirjanpitoarvo 39,5 tuhatta euroa oli 12,9 tuhatta euroa pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleisön talletusten ja muiden velkojen kehitys on kuvattu alla olevassa taulukossa. Muut velat muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 1000 euroa Talletukset Muutos, % Maksuliiketilit ,3 Säästämistilit ,3 Sijoittamistilit ,1 Valuuttatalletukset ,8 Yhteensä Muut velat ,5 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille yhteensä Muun vieraan pääoman ja sitoumusten kehitys Velat luottolaitoksille, jotka muodostuvat lähes kokonaan veloista Pohjola Pankki Oyj:lle, vähenivät tuhatta euroa eikä niitä vuoden päättyessä ollut lainkaan (1.200). Pankilla ei ole lainkaan liikkeeseen laskettuja joukkovelkakirjalainoja eikä debentuureja kuten ei vuotta aiemminkaan. Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä.

6 6 Oma pääoma ja varaukset Osuuspääoma kasvoi tuhanteen euroon (2.085). Osuuspääoma muodostuu omistajajäsenten sijoituksista osuuspääomaan 83 tuhatta euroa ja lisäosuuspääomaan tuhatta euroa. Osuuspankki maksoi lisäosuuspääoman korkoja vuodelta 2008 yhteensä 59 tuhatta euroa. Koko oman pääoman määrä kasvoi 38,3 prosenttia tuhanteen euroon (3.726). Poistoeron varausta taseeseen puretaan 1 tuhannella eurolla, koska suunnitelman mukaiset poistot ovat evl-poistoja suuremmat. Luottotappiovarausta kasvatettiin 117 tuhatta euroa. Omat varat ja vakavaraisuus Vakavaraisuuslaskennassa on siirrytty vuoden 2008 alusta lähtien Basel II:n mukaiseen vakavaraisuuslaskentaan. Ensivaiheessa luottoriskin pääomavaade lasketaan nk. standardimenetelmällä. Myös markkinariskien osalta jatketaan standardimenetelmän käyttöä. Operatiivisten riskien pääomavaatimus lasketaan perusmenetelmällä. Tavoitteena on siirtyä luottoriskien sisäisten luottoluokitusten menetelmän ja operatiivisten riskien standardimenetelmän käyttöön vuoden 2010 aikana. OP-Pohjola-ryhmä julkistaa ns. Pilari III:n mukaiset vakavaraisuustiedot vuoden 2009 tilinpäätöksessään. OP-Pohjola-ryhmän tilinpäätös on luettavissa verkkopalvelussa. Osuuspankin omat varat ja vakavaraisuus laskettuna Basel II:n mukaan ovat muuttuneet vuoden aikana seuraavasti: Omat varat euroa Ensisijaiset omat varat Osuus- ja lisäosuuspääoma Irtisanottu osuus- ja lisäosuuspääoma Pääomalainat 0 0 Muut ensisijaiset omat varat Aineettomat hyödykkeet 0 0 Muut vähennykset ensisijaisista omista varoista 0 0 Toissijaiset omat varat Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot Muut toissijaiset omat varat 0 0 Muut vähennykset toissijaisista omista varoista 0 0 Omat varat yhteensä Ensisijaisiin omiin varoihin sisältyvien pääomalainojen osuus oli 0,0 prosenttia ensisijaisista omista varoista. Pääomalainojen pääasialliset lainaehdot on ilmoitettu tilinpäätöksen liitetiedoissa. Omien varojen määrä oli tilikauden päättyessä 6015 tuhatta euroa ja taseen osoittama oma pääoma 5151 tuhatta euroa. Omien varojen ja taseen osoittaman oman pääoman erotus 864 tuhatta euroa johtuu sellaisista omiin varoihin luettavista eristä, jotka eivät sisälly taseen omiin pääomiin sekä omista varoista vähennetyistä eristä. Merkittävimmät tällaiset erät ovat omiin varoihin luetut pääomalainat (0), perpetuaalilainat (0), debentuurilainat (0) sekä vapaaehtoiset varaukset ja poistoero laskennallisella verolla vähennettynä (924). Omista varoista vähennettyjä eriä ovat mm. aineettomat hyödykkeet (0) sekä yli 10 prosentin sijoitukset toisiin luottolaitoksiin, sijoituspalveluyrityksiin ja rahoituslaitoksiin (0) sekä suunniteltu voitonjako (59). Rahoitustarkastuksen (nyk. Finanssivalvonta) , ja antamien luottolaitostoiminnasta annetun lain 48 :n 8 momentin mukaisen poikkeuslupien perusteella osuuspankin sijoituksia Pohjola Capital Partners Oy:n hallinnoimiin pääomarahastoihin on käsitelty

7 7 vakavaraisuuslaskennassa elinkeinoyhteisöön tehdyn osakesijoituksen tavoin sen sijaan että niitä olisi vähennetty omista varoista. Omien varojen vaatimus 1000 euroa Omien varojen vaade Luottoriski Valtio- ja keskuspankkivastuut 0 1 Luottolaitos- ja 2 1 sijoituspalveluyritysvastuut Yritysvastuut Vähittäisvastuu Oman pääoman ehtoiset sijoitukset Muut erät Luottoriski yhteensä Markkinariski 0 0 Operatiivinen riski Yhteensä Vakavaraisuus euroa Omat varat yhteensä Ensisijaiset omat varat Omien varojen vaatimus Vakavaraisuussuhde, % 27,5 20,8 Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, % 27,32 20,7 Osuuspankkien yhteenliittymän vakavaraisuus, % * 12,3 12,6 *syyskuussa 2009 Tunnuslukujen laskentakaavat: Vakavaraisuussuhde, % Omat varat yhteensä x 8 % Omien varojen vähimmäisvaatimus yhteensä Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, % Ensisijaiset omat varat yhteensä x 8 % Omien varojen vähimmäisvaatimus yhteensä Yhteisvastuu ja yhteisturva Osuuspankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisö OPK, osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki Pohjola Pankki Oyj, keskusyhteisön muut jäsenluottolaitokset, keskusyhteisön ja jäsenluottolaitoksen konsolidointiryhmiin kuuluvat yhteisöt sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joista edellä mainitut yhteisöt yksin tai yhdessä omistavat yli puolet. OPK:n jäseniä olivat vuoden lopussa 220 osuuspankkia sekä Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oyj, OP-Asuntoluottopankki Oyj ja OP-Kotipankki Oyj. Lain mukaan osuuspankkien yhteenliittymää valvotaan konsolidoidusti, ja keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista.

8 8 Keskusyhteisö on velvollinen antamaan jäsenluottolaitoksilleen ohjeita niiden sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta, niiden toiminnasta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Keskusyhteisö ja jäsenluottolaitokset ovat yhteisvastuussa niistä selvitystilassa tai konkurssissa olevan keskusyhteisön tai jäsenluottolaitoksen veloista, joita ei saada suoritetuksi sen varoista. Vastuu jakautuu keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken viimeksi vahvistettujen taseiden loppusumman mukaisessa suhteessa. Jos jäsenluottolaitoksen omat varat vähenevät tappioiden vuoksi niin alhaisiksi, että osuuspankkilaissa säädetyn selvitystilan edellytykset täyttyvät, keskusyhteisöllä on oikeus periä jäsenluottolaitoksiltaan keskusyhteisön säännöissä mainituin perustein ylimääräisiä maksuja tilikauden aikana enintään viisi tuhannesosaa jäsenluottolaitosten viimeksi vahvistettujen taseiden yhteenlasketusta loppusummasta käytettäväksi jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin. Talletus- ja sijoitussuoja Luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. OP-Pohjola-ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. Talletussuojarahastosta korvataan tallettajien saamiset OP-Pohjola-ryhmän talletuspankeilta enintään euroon asti. OP-Pohjola-ryhmässä talletuspankkeja ovat osuuspankit, Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oyj ja OP-Kotipankki Oyj. OP-Pohjola-ryhmä on maksanut vuonna 2009 rahastolle kannatusmaksuja tuhatta euroa. Sijoittajien korvausrahasto maksaa korvauksia ei-ammattimaisille sijoittajille silloin, kun sijoituspalveluyritys tai luottolaitos ei pysty suorittamaan muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi suojan piirissä olevia sijoittajien selviä ja riidattomia saamisia sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrä on 90 prosenttia saamisen määrästä, enintään euroa. OP-Pohjola-ryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnusluku Oman pääoman tuotto (ROE), % 3,6 10,1 8,9 Koko pääoman tuotto (ROA), % 0,5 1,2 1,2 Omavaraisuusaste, % 14,7 11,6 12,5 Kulujen suhde tuottoihin, % 72,9 59,9 58,5 Tunnuslukujen laskukaavat Oman pääoman tuotto (ROE), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Koko pääoman tuotto (ROA), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Taseen loppusumma keskimäärin

9 9 (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste, % Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä x 100 Taseen loppusumma Kulujen suhde tuottoihin, % Hallintokulut + Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä + Liiketoiminnan muut kulut x 100 Korkokate + Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista + Nettopalkkiotuotot + Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot + Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + Suojauslaskennan nettotulos + Sijoituskiinteistöjen nettotuotot + Liiketoiminnan muut tuotot + Osuus osakkuusyritysten tuloksista (netto) * Tilinpäätössiirtoihin sisältyvä verovaikutus huomioitu Riskienhallinta Riskienhallinnan periaatteet ja organisointi Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on turvata pankin riskinkantokyky ja varmistaa, ettei toiminnassa oteta niin suurta riskiä, että se vaarantaisi pankin kannattavuuden, vakavaraisuuden tai toiminnan jatkuvuuden. Riskienhallinta on järjestetty OP-Keskus osk:n (OPK) jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti. OPK:n johtokunta on asettanut osuuspankkien riskinkantokyvylle, kannattavuudelle ja eri riskilajeille valvontarajat, joita niiden ei tule toiminnassaan ylittää. Mikäli valvontaraja rikkoutuu, pankki tekee toimintasuunnitelman, josta ilmenee miten ja millä aikajänteellä pankin tilanne tulee palautumaan asetetun valvontarajan puitteisiin. Pankissa ei ole ylittyneitä valvontarajoja. Luottoriskit Pankin hallintoneuvosto on vahvistanut vakavaraisuuden ja riskien hallintaa koskevat periaatteet. Pankin hallitus vastaa riskienhallinnan riittävyydestä ja on vahvistanut eri riskilajeja koskevat ohjeet sekä asettanut riskirajat riskinkantokyvylle ja keskeisimmille riskimittareille. Riskirajojen ajantasaisuus suhteessa pankin liiketoiminnan tilaan ja kehitykseen tarkistetaan vuosittain. Hallitus valvoo riskienhallintaa ja seuraa säännöllisesti pankin riskinkantokykyä ja riskitilannetta. Hallitus käsittelee pankin riskitilanteen kokonaisuutena kaksi kertaa vuodessa. Osuuspankin johto vastaa riskienhallinnan toteutuksesta hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti sekä raportoi hallitukselle, hallintoneuvostolle ja OPK:lle säännöllisesti pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskitilanteesta. Pankin suhtautuminen riskinottoon on maltillinen. OP-Pohjola-ryhmässä mitattavissa olevat riskit rajoitetaan riski- ja valvontajärjestelmällä, joka ohjaa toimintaa osuuspankeissa. Riskinkantokyvyn riittävyyttä suhteessa pankin riskeihin arvioidaan riskimittareiden ja OPK:n tuottaman riskien pohjalta lasketun taloudelliseen pääomaan perustuvan laskentamallin avulla. Omien varojen riittävyys turvataan ensisijaisesti pitämällä pankin kannattavuus kohtuullisella tasolla. Pankin riskinkantokyky suhteessa riskitilanteeseen on riittävä. Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että asiakas ei mahdollisesti täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteitaan eikä asetettu vakuus ole riittävä kattamaan pankin saamista. Luottoriskien hallinnan

10 10 tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskiä hallitaan luottoprosessin yhteydessä asiakasvalinnalla ja vakuuksin sekä jatkuvana toimintana seurannan, arvioinnin ja korjaavien toimenpiteiden kautta. Pankkiliiketoiminnassa luotonanto tapahtuu ensisijaisesti asiakkaan riittävän ja todennetun velanhoitokyvyn perusteella. Luottopäätökset perustuvat vahvistettuihin päätöksenteko-ohjeisiin, asiakkaan luottokelpoisuusluokkaan, maksukykyyn ja vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Seurannassa kiinnitetään huomiota myös luotonannon toimialakohtaisiin keskittymiin. Vakuudeton luotonanto on mahdollista vain poikkeustapauksissa riskienhallintaa koskevien ohjeiden määrittelemällä tavalla. Osuuspankkien Keskinäinen Vakuutusyhtiö (OVY) analysoi asiakkaan velanhoitokyvyn riittävyyden ja vakuuksien turvaavuuden tietyn vastuumäärän ylittävistä asiakaskokonaisuuksista. OVY saa vakuutuskäsittelyn avulla yksityiskohtaista tietoa vähittäispankkitoiminnan suurimpien asiakaskokonaisuuksien riskeistä. Vakuutuskäsittely tukee laadukasta luottoprosessia ja OVYn vakuutuspäätökset ohjaavat pankkikohtaista luottoriskinottoa. Pankin luottoasiakkaat ovat pääasiallisesti yksityishenkilöitä. Pankilla ei ole asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriskien (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) yhteismäärä ylittäisi luottolaitoslain asettaman 25 prosentin rajan pankin omista varoista. Viiden suurimman asiakaskokonaisuuden asiakasriskien (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) yhteismäärä oli 30,8 prosenttia pankin omista varoista. Sellaisia asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriskien yhteismäärä pankissa ylitti 10 prosenttia pankin omista varoista, ei ollut lainkaan. Pankin säännöllisesti tekemän tulevien luottotappioriskien kartoituksen perusteella suurimpien asiakkaiden taholta ei ole odotettavissa olennaisia tappioita. Vuonna 2009 luotto- ja takaustappioiden bruttomäärä oli 0,2 prosenttia luotto- ja takauskannasta. Luottokanta on pääsääntöisesti vakuutettu Osuuspankkien Keskinäisessä Vakuutusyhtiössä. Markkinariskit Markkinariskeihin sisällytetään likviditeetti-, korko-, valuuttakurssi-, osake- ja kiinteistöriskit. Markkinariskien hallinnan keskeisenä tehtävänä on tunnistaa ja arvioida liiketoimintaan sisältyvät markkinariskit, rajoittaa ne hyväksyttävälle tasolle sekä raportoida niistä säännöllisesti ja tehokkaasti. Likviditeettiriski koostuu rakenteellisesta rahoitusriskistä ja maksuvalmiusriskistä. Rakenteellisella rahoitusriskillä tarkoitetaan pitkän aikavälin luotonantoon liittyvää epävarmuutta, joka johtuu rahoituksen rakenteesta aiheutuvasta jälleenrahoitusriskistä. Maksuvalmiusriski on riski siitä, että pankki ei suoriudu odotetuista ja odottamattomista, olemassa olevista ja tulevista kassavirroista eikä vakuustarpeista ilman vaikutusta päivittäiseen toimintaan tai pankin taloudelliseen tilaan. Likviditeettiriskiä hallitaan maksuvalmiusstrategian ja OPK:n hallintoneuvoston ryhmätason riskirajoista johdettujen osuuspankkien valvontarajojen avulla. Korkoriskillä tarkoitetaan korkojen muutosten aiheuttamaa epävarmuutta pankin tulokselle ja kannattavuudelle. Pankkiliiketoiminnan korkoriskiä hallitaan ensisijaisesti otto- ja antolainauksen tuotevalikoimalla ja -ehdoilla. Pankki voi suojata taseensa korkoriskiä toissijaisesti korkojohdannaisilla. Suojaus voidaan toteuttaa joko nimettyihin sopimuksiin kohdistettuna tai ns. taloudellisena suojauksena. Taloudellisen suojauksen avulla suojataan tiettyä tase-erää, positiota tai kassavirtaa tulevaisuuden arvonmuutoksia vastaan sovellettavan riskienhallintastrategian mukaisesti. Taloudellista suojaamista pankki voi harjoittaa vain suojatessaan korkokatettaan koron laskulta OPK:n hyväksymän toimintamallin mukaisesti. Pankkiliiketoiminnassa valuuttakurssiriskillä tarkoitetaan valuuttakurssimuutosten pankille aiheuttamaa tulosriskiä tai markkina-arvon muutosriskiä. Avoin valuuttapositio syntyy, kun samassa valuutassa olevien saamisten ja velkojen määrät poikkeavat toisistaan. OP-Pohjolaryhmän jäsenpankeissa valuuttakurssiriski on keskitetty Pohjola Pankkiin, ja yksittäisen osuuspankin valuuttapositio rajoittuu käytännössä matkavaluuttakassaan.

11 11 Osakeriskillä tarkoitetaan julkisesti noteerattavien osakkeiden ja muiden vastaavien instrumenttien markkinakurssimuutosten aiheuttamaa tulosriskiä ja markkina-arvojen muutosriskiä. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä. Pankin kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee pankin kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja sijoituskiinteistöjen sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon sekä käypiin arvoihin. Osuuspankki ei harjoita varsinaista kiinteistöliiketoimintaa, vaan kiinteistöomistukset muodostuvat pääasiallisesti omassa käytössä olevista toimitilakiinteistöistä. Vuoden 2009 lopussa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrä oli 2,35 prosenttia taseen loppusummasta. Vuokrattavissa olevista tiloista pääosa oli vuokrattuna. Sijoituskiinteistöihin sitoutuneen pääoman tuotto oli 0,8 prosenttia eli hieman edellisvuotista alhaisempi. Operatiiviset riskit Operatiivisella riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että puutteellisesti toimivista sisäisistä prosesseista, henkilöistä ja järjestelmistä tai ulkoisista tapahtumista aiheutuu tappiota. Operatiivisten riskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisia ja toteutuneita operatiivisia riskejä sekä kehittää riskejä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja yrityskulttuuria. Operatiiviset riskit arvioidaan säännöllisesti ja riskitilanne raportoidaan hallitukselle kokonaisuutena kaksi kertaa vuodessa. Vuonna 2009 operatiivisista riskeistä pankille aiheutuneet tappiot olivat vähäisiä. Strategiset riskit Strategisella riskillä tarkoitetaan väärin valitun liiketoimintastrategian johdosta syntyviä menetyksiä. Strategista riskiä vähennetään jatkuvalla suunnittelulla, joka perustuu analyyseihin ja ennusteisiin asiakkaiden tulevista tarpeista, eri toimialojen ja markkina-alueiden kehityksestä sekä kilpailutilanteesta. Palveluverkko Jäsenistö Henkilöstö Vuoden lopussa pankilla oli pääkonttorin lisäksi kolme sivukonttoria, Toivakassa, Luhangan kirkonkylässä ja Leivonmäellä. Kaikissa konttoreissa ja palvelupisteessä on Internet-asiakaspääte. Sähköisten pankkipalveluiden käyttö kasvoi edelleen vuoden 2009 aikana. Vuoden lopussa jo 88,5 prosenttia asiakkaiden peruspalvelutapahtumista tehtiin sähköisinä itsepalveluina. Internetpalveluiden käyttö lisääntyi nopeimmin. Verkkopalvelusopimusten määrä kasvoi vuoden aikana 12,7 prosenttia. Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 73 jäsenellä ja oli vuoden lopussa Jäsenmäärän lisäys johtui toteutetusta ja edelleen jatkuvasta aktiivisesta jäsenhankinnasta. Pankin henkilöstöön ovat kertomusvuonna kuuluneet asiakaspalveluneuvojat Riitta Iikkanen-Huuskola, Marja Paakkinen, Anne Pietiläinen, Riitta Nieminen, Sari Rantala, Terhi Tukiainen sekä lomien sijaisena Taru Vuori, Enni Raittinen ja Jaana Vilkman. Luhangan konttoreiden siivoojana on toiminut Katri Viinikainen ja Toivakan konttorin siivoojana Ritva Puttonen. Toimitusjohtajana on toiminut Pekka Pietilä.

12 12 Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Osuuskunnan kokous Luhangan Osuuspankin omistajajäsenet käyttävät osuuskuntalain mukaista päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävän varsinaisen osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen. Lisäksi osuuskunnan kokous päättää tarvittaessa osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen osuuskunnan kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus. Jokaisella jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni. Osuuskunnan kokous pidettiin Kokoukseen osallistui 17 osuuspankin jäsentä. Hallintoneuvosto Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja pankin riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 18 ja enintään 30 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa osuuskunnan kokous ja se on tällä hetkellä 24. Jäsenet valitaan osuuspankin jäsenistä ja heidän tulee edustaa monipuolisesti jäsenkuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 65 vuotta, kuitenkin siten että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2009 yhteensä kaksi kertaa. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema 2 jäseninen tarkastusvaliokunta. Tarkastusvaliokunnan on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että osuuspankkia ja sen konsernia johdetaan ammattitaitoisesti terveitä ja varovaisia liikeperiaatteita noudattaen lain, sääntöjen, viranomaismääräysten ja annettujen ohjeiden sekä hallintoneuvoston vahvistamien vakavaraisuuden hallinnan periaatteiden mukaisesti. Tarkastusvaliokunnalle on toimitettava viranomaisten, keskusyhteisön ja tilintarkastajan laatimat pankkia koskevat tarkastuskertomukset. Tarkastusvaliokunnan on esitettävä havaintonsa tarkastuskertomuksista ja muusta pankin hallinnosta ainakin kerran vuodessa hallintoneuvostolle.

13 13 Hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta Osuuspankilla on hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta, johon kuuluu 6 jäsentä. Toimikunnan tarkoituksena on avustaa osuuspankin eri toimielimiä henkilövalintojen tekemisessä ja varmistaa valintaprosessin tehokas valmistelu. Toimikunta tekee osuuskunnan kokoukselle sekä hallintoneuvostolle esitykset niiden päätösvaltaan kuuluvista asioista. Valmisteleva toimikunta voi myös tehdä esitykset muista kokouksissa esille tulevista asioista, joita hallintoneuvosto tai hallitus on esittänyt sen valmisteltaviksi. Lisäksi toimikunta valmistelee esitykset eri hallintoelinten jäsenten vuosi-, kuukausi- ja kokouspalkkioista sekä kulukorvausten perusteista. Hallitus Toimitusjohtaja Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lakien ja pankin sääntöjen sekä hallintoneuvoston vahvistaman ohjesäännön mukaan. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu osuuskunnan kokoukselle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus vastaa pankin strategisesta johtamisesta sekä ohjaa ja valvoo pankin toimivaa johtoa. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat kuusi muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin jäseniä. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 7. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 65 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 13. Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa lakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Hallinnointielinten jäsenet Hallintoneuvosto Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Muut jäsenet Jaakko Valvanne Heikki Vilkman Olli-Pekka Hakkarainen, Pekka Hujanen, Raimo Ikonen, Elvi Jutila, Tenho Järvinen (tarkastusvaliokunta), Seppo Keihäsniemi, Pasi Kärnä, Tuomo Laine, Kari Mäkinen, Ari Nyholm, Kari Paakkinen, Tuula Pietiläinen (tarkastusvaliokunta), Matti Puttonen, Urpo Reinikainen, Heikki Riutta-aho, Meeri Ruuti, Tapio Rämö, Osmo Tarhonen, Marja Toivonen, Jouko Tuomaala, Erkki Tuominen ja Leena Väänänen.

14 14 Hallitus Puheenjohtaja Aarre Vaari Varapuheenjohtaja Tauno Heinonen Muut jäsenet Timo Mönkölä, Raimo Poikonen, Esko Tarhanen ja Hilkka Weijo sekä Pekka Pietilä Toimitusjohtaja Pekka Pietilä, 57 v., tullut pankin toimitusjohtajaksi 1978 Tilintarkastajat Osuuskunnan kokouksen valitsemina vuoden 2009 tilintarkastajina ovat toimineet Pertti Keskinen, KHT ja varalla Johanna Gråsten, KHT Muu tarkastustoiminta OP-Keskus osk:n Jäsenpankkien sisäisen tarkastuksen tarkastajat Anssi Lehto ja Jussi Priha suorittivat osuuspankin tarkastuksen Tarkastusvaliokunnan tarkastajina ovat toimineet Tuula Pietiläinen ja Tenho Järvinen ja sisäisenä tarkastajana toimitusjohtaja Pekka Pietilä. Tulevaisuuden näkymät Finanssitoimialan toimintaympäristön kehitykseen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä, vaikka monet heikot signaalit ennakoivat talouskehityksen vakaantuvan. Suomen talouden voimakkaimman supistumisen vaihe on ohitettu, mutta hitaana jatkuva kasvu, poikkeuksellisen matala korkotaso sekä kasvavat luottotappiot heikentävät toimialan tulosnäkymiä. Tavoitteena on edelleen strategian mukaisesti kasvaa markkinoita nopeammin toiminnan jatkuvuus ja kannattavuus turvaten. Hallituksen ehdotus ylijäämän käyttämisestä Osuuspankin jakokelpoinen ylijäämä oli ,95 euroa, josta tilikauden ylijäämä oli ,15 euroa. Tilikauden ylijäämä ehdotetaan käytettäväksi siten, että lisäosuusmaksulle maksetaan korkoa 2,5 prosenttia eli yhteensä ,34 euroa. Loppu tilikauden ylijäämästä eli ,81 euroa jätetään edellisten tilikausien voittovarojen tilille.

Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa

Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä 24.8.2011 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS 1.1. 30.6.2011 Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Helsingin OP Pankki Oyj:n (Helsingin OP) liikevoitto oli tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15) 1(15) LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 Luhangan Osuuspankin toiminnan kehitys vuonna 2010 oli varsin hyvää. Liikevoitto parani merkittävästi edellisvuodesta. Tulosta paransivat pankin

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16) 1(16) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Tuupovaaran Osuuspankin liikevoitto pieneni edellisvuotisesta, säilyen kuitenkin tyydyttävällä tasolla. Korkokate kääntyi laskuun korkotason alenemisen myötä. Muut tuotot

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 Päijät-Hämeen Osuuspankin liikevoitto kasvoi 1,1 miljoonaa euroa Päijät-Hämeen Osuuspankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 4,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15) 1(15) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Köyliön Osuuspankin liikevoitto heikkeni edellisvuoden tasosta. Alhaisena pysynyt korkotaso supisti korkokatetta, mutta yhteenlasketut tuotot pysyivät edellisvuoden tasolla

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2005 1) Suluissa on vertailuluku vuodelta 2004. Tuloslaskelma- ja muiden kertymätyyppisten lukujen osalta vertailutietona on tammikesäkuun 2004 luku. Tase- ja muiden poikkileikkaustyyppisten

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15) 1(15) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Tuupovaaran Osuuspankin liikevoitto pieneni edellisvuodesta, mutta säilyi kuitenkin tyydyttävällä tasolla. Alhaisena pysynyt korkotaso supisti korkokatetta,

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä 31.12.2005 238 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 29 700 Asiakkaita 3,9

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi HIRVENSALMEN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-16 Toimintakertomus 17-18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 19-20 Rahoituslaskelma 21-53 Osuuspankin

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16) 1(16) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Köyliön Osuuspankin vuoden 2010 liikevoitto vaihtui liiketappioksi vuoden 2011 aikana. Viime vuodesta kohonnut korkotaso paransi korkokatetta, vaikka korot

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Päijät-Hämeen Osuuspankin konsernitilinpäätökseen on yhdistetty Päijät- Hämeen Osuuspankin ja Kiinteistö

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008 Tammi-kesäkuu 2008 Avainlukuja 1-6/2008 1-6/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 359 523-31 1 005 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 320 345-7 706 Vahinkovakuutus 40 83-52 181 Henkivakuutus 34

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Kainuun Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-21 Toimintakertomus 22-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 25-26 Rahoituslaskelma 27-59 Osuuspankin tuloslaskelman ja

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS Julkaisupäivä: 17.8.2005 TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Liikevoitto 8,3 miljoonaa euroa Tampereen Seudun Osuuspankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 8,3

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2010 OP-Asuntoluottopankin (OPA) luottokanta laski joulukuun lopun 4 360 miljoonasta eurosta maaliskuun lopun 4 203 miljoonaan euroon. Katsauskaudella

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi LUHANGAN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma 22-53 Osuuspankin

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006 Tammi-maaliskuu 2006 31.3.2006 236 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 30 800 Asiakkaita 4,0 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

LUOPIOISTEN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

LUOPIOISTEN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) LUOPIOISTEN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Luopioisten Osuuspankin liikevoitto kasvoi tuntuvasti edellisvuodesta. Korkokate heikkeni vuoden takaisesta, mutta palkkiotuotot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Kokkolan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Toimintakertomus 1. Pankin konsernin tuloslaskelma ja tase 20. Pankin tuloslaskelma ja tase 22. Pankin konsernin rahoituslaskelma 24

Toimintakertomus 1. Pankin konsernin tuloslaskelma ja tase 20. Pankin tuloslaskelma ja tase 22. Pankin konsernin rahoituslaskelma 24 Tilinpäätös 2009 Sisällysluettelo Toimintakertomus 1 Pankin konsernin tuloslaskelma ja tase 20 Pankin tuloslaskelma ja tase 22 Pankin konsernin rahoituslaskelma 24 Pankin rahoituslaskelma 26 Pankin ja

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Julkaisupäivä: 19.8.2005 HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Osuuspankin liikevoitto 2,7 miljoonaa euroa Osuuspankin liikevoitto

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008 Tammi-maaliskuu 2008 Avainlukuja 1-3/2008 1-3/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 196 246-20 1 005, josta pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 134 184-27 706, josta vahinkovakuutus 22 31-27 181,

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16) 1(16) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Hirvensalmen Osuuspankin liikevoitto heikkeni hieman edellisvuodesta. Viime vuodesta kohonnut korkotaso paransi korkokatetta, vaikka korot kääntyivät laskuun vuoden loppua

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2009 OP-Asuntoluottopankin (OPA) luottokanta laski joulukuun lopun 2 980 miljoonasta eurosta maaliskuun lopun 2 899 miljoonaan euroon. Katsauskaudella

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä 31.3.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Etelä-Päijänteen Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005 Tammi-kesäkuu 2005 OP-ryhmä 30.6.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Kiikoisten Osuuspankin korkokate ja palkkiotuotot kasvoivat ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2007

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2007 Tammi-joulukuu 2007 Avainlukuja 1-12/2007 1-12/2006 Muutos * Tulos ennen veroja, milj. e 1 005 800 26, josta pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 706 643 10, josta vahinkovakuutus 181 78 130, josta henkivakuutus

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi PORVOON OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2009 Tammi-kesäkuu 2009 Avainlukuja 1-6/2009 1-6/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 281 283-1 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 270 316-14 532 Vahinkovakuutus 46 40 16 55 Henkivakuutus -41-12

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16) 1(16) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Tuupovaaran Osuuspankin liikevoitto heikkeni edellisvuodesta. Viime vuodesta kohonnut korkotaso paransi korkokatetta, vaikka korot kääntyivät laskuun vuoden

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008 Tammi-joulukuu 2008 Avainlukuja 1-12/2008 1-12/2007 Muutos * Tulos ennen veroja, milj. e 372 1005-63 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 532 722-26 Vahinkovakuutus 55 181-70 Henkivakuutus -162 129 Asiakkaille

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2010 Tammi-maaliskuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym Sisällysluettelo Tuote- ja palvelukehitys Tukitoiminnot

Lisätiedot

LOPPUTILITYS. 18-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase. 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 25-26 Osuuspankin rahoituslaskelma

LOPPUTILITYS. 18-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase. 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 25-26 Osuuspankin rahoituslaskelma LOPPUTILITYS Kotkan Seudun Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-17 Toimintakertomus 18-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 n rahoituslaskelma

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Tuupovaara Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola Pankki

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2009 Tammi-joulukuu 2009 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotisaikasarjat Sisällysluettelo Avainlukuja

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Vesannon Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Luhangan Osuuspankin liikevoitto heikkeni edellisvuodesta. Liikevoiton heikkenemiseen vaikutti erityisesti korkokatteen ja arvopaperikaupan nettotuottojen

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi LOUNAISMAAN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-23 Toimintakertomus 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase, pro forma 26-48 Liitetiedot, pro forma

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(24)

ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(24) 1(24) ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Etelä-Karjalan Osuuspankin korkokate laski hieman ja pankin liikevoitto laski selvästi viime vuodesta. Liikevoiton lasku johtui pääosin muiden

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Askolan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO ASKOLAN OSUUSPANKKI sivu 1-16 Toimintakertomus 17-19 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-25

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(20)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(20) 1(20) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Valkeakosken Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi HARTOLAN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-17 Toimintakertomus 18-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Vetelin Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Jämsän Seudun Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22-Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24-Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19) 1(19) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Suonenjoen Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola Pankki Oyj:n

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Virtain Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2010 Tammi-joulukuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotisaikasarjat Sisällysluettelo Avainlukuja

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

MALLISÄÄNNÖT Pankit, joissa osuuskunnan kokous Voimassa olevat MALLISÄÄNNÖT MUUTOSEHDOTUKSET

MALLISÄÄNNÖT Pankit, joissa osuuskunnan kokous Voimassa olevat MALLISÄÄNNÖT MUUTOSEHDOTUKSET MALLISÄÄNNÖT Pankit, joissa osuuskunnan kokous Voimassa olevat MALLISÄÄNNÖT MUUTOSEHDOTUKSET 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään Osuuspankki toimii jäsenenä valtakunnallisessa OP-Pohjola-ryhmässä. 4 Osuuspankkien

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankki Kantrisalon TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-22 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 25-28 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Merimaskun Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2010 OP-Asuntoluottopankki Oyj:n (OPA) luottokanta kasvoi 5 008 miljoonaan euroon (4 360) 1. Yhtiön luottokantaa kasvatettiin touko- ja lokakuussa

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-syyskuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-syyskuu 2009 Tammi-syyskuu 2009 Avainlukuja 1-9/2009 1-9/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 393 357 10,1 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 379 459-17,5 532 Vahinkovakuutus 89 73 23,2 55 Henkivakuutus

Lisätiedot

VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Julkaisupäivä: 31.8.2005 VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Konsernin liikevoitto 0,81 miljoonaa euroa Konsernin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Tornion Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi MÄNTSÄLÄN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-21 Toimintakertomus 22-24 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 25-26 Osuuspankin tuloslaskelma

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Hirvensalmen Osuuspankin liikevoitto laski edellisvuodesta. Liikevoiton laskuun vaikutti korkotason yleisen laskun seurauksena heikentynyt korkokate. Tuotot oman pääoman

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Pihtiputaan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Heinäveden Osuuspankin korkokate laski ja myös pankin liikevoitto oli pienempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta osa muodostui OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP-Korttiyhtiö

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2009

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2009 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2009 ILOMANTSIN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi TORNION OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Länsi-Kymen Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 27-30 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Maaningan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 17-18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(16) 1(16) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Karjalan Osuuspankin korkokate pysyi lähes samalla tasolla vuoteen 2014 verrattuna ja pankin liikevoitto oli suurempi kuin edellisvuonna. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Sonkajärven Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma 25-55 Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi MOUHIJÄRVEN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-16 Toimintakertomus 17-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma 22-53 Osuuspankin

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Utajärven Osuuspankki TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO UTAJÄRVEN OSUUSPANKKI sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Limingan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 27-30 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Vammalan Seudun Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26-29 Rahoituslaskelma

Lisätiedot