Postin yleispalvelun rahoitustyöryhmän raportti

Transkriptio

1 Lausunto 1 (8) Liikenne- ja viestintäministeriö PL Valtioneuvosto LVM/2655/05/2010 Postin yleispalvelun rahoitustyöryhmän raportti Itellan keskeiset viestit Pyydettynä lausuntona liikenne- ja viestintäministeriön asettaman työryhmän raportista postin yleispalvelun rahoittamiseksi lausuu kunnioittavasti seuraavaa. Työryhmän tehtävänä oli selvittää, miten voimassa olevan postilain tarkoittama rahoitusmekanismi käytännössä toteutettaisiin. Lisäksi työryhmä sai tehtäväkseen selvittää myös muita vaihtoehtoisia rahoitusmalleja, joilla postin yleispalveluun voitaisiin osoittaa rahoitusta ennakoivasti tilanteessa, jossa yleispalvelua ei muutoin voitaisi ylläpitää. Työryhmä antoi raporttinsa Työryhmä ehdottaa, että yleispalvelu turvataan tarvittaessa postiyrityksiltä perittävällä, palvelun myyntihintaan perustuvalla maksulla. Maksua perittäisiin kaikilta postiyrityksiltä niiden toimiluvanvaraisesta toiminnasta, joka ei kuulu yleispalveluun. Postitoimintaa ei työryhmän mielestä tule rahoittaa valtion tuella tai julkisen hankintamenettelyn kautta. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että postilakia muutettaisiin niin, että yleispalvelun tarjoajan on avattava jakeluverkkonsa kilpailulle. Työryhmän tehtävänä on ollut arvioida postitoiminnan kehitystä ja sen vaikutusta yleispalvelun turvaamiseksi mahdollisesti tarvittavan kompensaation tarpeeseen. Työryhmän raportissa onkin arvioitu, että tietoyhteiskuntakehitys ja sähköisen viestinnän vahva lisääntyminen vaikuttavat olennaisesti postitoiminnan kehitykseen ja tämän kehityksen myötä jakeluvolyymien laskun oletetaan yhä jatkuvan. Työryhmä ei kuitenkaan esitä mitään ratkaisua tähän postimarkkinoiden merkittävimpään kysymykseen. Itella katsoo nykytilanteessa kaikkein olennaisimmaksi asiaksi valmistautumisen siihen, että sähköisen viestinnän korvatessa perinteistä fyysistä viestintää postilähetysten volyymit vähenevät niin paljon, että taajamajakelun subventointikyky ei riitä maaseudun tappiollisten postipalveluiden ylläpitoon. Työryhmä siirtää ongelmalliset kysymykset tulevaisuuteen toteamalla, että rahoituskysymyksiä on tarkasteltava kokonaisuutena uudelleen, jos tällainen merkittävä muutos postimarkkinoilla tapahtuisi. Sen sijaan työryhmän pääehdotus on yleispalvelun rahoittaminen yleispalvelun tarjoajalta itseltään perityn sisäisen subvention mallilla. Tämä on nykyisin käytössä oleva ratkaisu, jonka tulevaisuuteen Itella ei usko laskevien postivolyymien vuoksi. Työryhmä on tarkastellut vaihtoehtoisia malleja postin yleispalvelun rahoittamiseksi varsin rajoitetusti. Postiyrityksiltä perittävän maksun lisäksi käydään

2 Lausunto 2 (8) läpi julkisen hankintamenettelyn käyttöä, mutta laajemmin vaihtoehtoiset tai muilla julkisen palvelun sektoreilla käytössä olevat mallit on sivuutettu. Esimerkkeinä tällaisista mainittakoon Yleisradion julkisen palvelun rahoitukseen luotu veromalli tai postin vastaanottajalta perittävä maksu jakeluverkkoon kuulumisesta (ns. postilaatikkomaksu). Keskeiseksi asiaksi raportissa on nostettu työryhmän alkuperäisen tehtävänannon ulkopuolelta kilpailun lisääminen postimarkkinoille. Työryhmä ei ole pystynyt perustelemaan, että tämä toisi lisää rahoituksen kantokykyä maaseudun palveluille. Itella uskoo, että kävisi päinvastoin. Mikään kansainvälinen esimerkki ei myöskään tue sitä, että ns. kermankuorintakilpailun lisääminen helpottaisi yleispalvelun rahoitustarvetta. Työryhmän ehdotus 1: postiyrityksiltä kerättävä maksu yleispalvelun turvaamiseksi Työryhmä esittää, että postin yleispalvelun rahoitus turvataan tarvittaessa siten, että postiyritykset osallistuvat yleispalvelusta aiheutuvien nettokustannusten korvaamiseen. Ehdotuksen mukaan maksuvelvollisia olisivat postilain mukaista toimiluvanvaraista postitoimintaa harjoittavat postiyritykset. Maksua suoritettaisiin kirjelähetyksiä koskevasta toiminnasta lukuun ottamatta yleispalveluun kuuluvaa toimintaa. Yleispalvelun tarjoaja osallistuisi rahoitukseen siltä osin, kuin se tarjoaa muita kuin yleispalveluvelvoitteen alaisia postipalveluita. Työryhmän ratkaisu rahoituskysymykseen on siis käytännössä se, että Itella kustantaa itse yleispalveluvelvollisuudesta aiheutuvan taloudellisen rasitteen. Esitetyssä mallissa yleispalvelun rahoitusta kerättäisiin muutama prosentti (2-4 %) erityisellä verolla kaikkien muiden kuin yleispalveluun kuuluvien kirjepalvelujen myyntihinnasta. Raportissa olevien laskelmien mukaan % tuotoista tulisi tällöin Itellalta itseltään. Työryhmä ei ole lainkaan pohtinut sitä, kuinka käy jos postilähetysten volyymit laskevat nykyvauhdilla ja koko kirjeliikenteen kannattavuus romahtaa. Tilanteessa, jossa syntyy postilain tarkoittama kohtuuton taloudellinen rasite, ei voida ajatella, että kirjeliikenteen kannattavuus mahdollistaisi tämänkaltaisen sisäisen subvention. Rahoituksen perustaminen asiakkailta perittävään maksuun on laskevan markkinan tilanteessa lähinnä kannuste vaihtaa viestintämuotoa edullisemmaksi, mikä kiihdyttäisi volyymikatoa entisestään. Voimassa olevan postilain 33 :n mukaan yleispalvelun tarjoajalle on korvattava valtion varoista se osa yleispalvelun nettokustannuksista, joka muodostaa tälle kohtuuttoman taloudellisen rasitteen --. Muiden postiyritysten tulee osallistua näiden kustannusten korvaamiseen yleispalvelun tarjoajalle. Työryhmä tekee yllättävän tulkinnan, että siltä osin kuin yleispalveluvelvollinen postiyritys tarjoaa muita kuin yleispalveluvelvoitteen alaisia postilain soveltamisalaan kuuluvia kirjelähetyksiä, sitä voidaan pitää laissa tarkoitettuna muuna postiyrityksenä, joka on velvollinen osallistumaan nettokustannusten korvaamiseen. Sekä postilain sanamuodon että lain valmisteluaineiston perusteella tällainen tulkinta ei näytä mahdolliselta. Mm. postilakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 216 s. 54) todetaan seuraavaa:

3 Lausunto 3 (8) Posti- ja siihen liittyvä muu jakelutoiminta Itella Oyj:n harjoittamassa laajuudessa yhdessä yleispalveluvelvoitteen kanssa edellyttää tietyn kapasiteetin ylläpitoa. Näin ollen sen sopeutumiskyky rajuihin toimintaympäristön muutoksiin on lyhyellä tähtäimellä rajallinen. Esitykseen liittyykin yleispalvelun turvaamiseksi mahdollisuus, että yleispalvelun tarjoajalle korvataan yleispalvelun kohtuuttomia nettokustannuksia valtion varoista. Vastaavasti muu postiyritys voidaan velvoittaa tarvittaessa maksamaan osuus esimerkiksi erityisen veron muodossa näiden kustannusten kattamiseen. Yleispalvelun tarjoajalla on siis tietyssä tapauksessa mahdollisuus kompensoida yleispalvelun kustannuksia muilta postiyrityksiltä kerättävillä varoilla. Näin ollen muille kuin yleispalvelun tarjoajalle syntyy välittömiä taloudellisia kustannuksia samalla, kun yleispalvelun tarjoaja saa yritystukea. (alleviivaus tässä) Säännöksen tarkoituksena ei siis ole ollut, että yleispalvelun tarjoaja itse kustantaa itselleen yleispalvelusta aiheutuvan kohtuuttoman taloudellisen rasitteen. Itella ei vastusta voimassa olevan postilain säännöstä siitä, että muiden postiyritysten tulee osallistua yleispalvelun kustannusten rahoitukseen. Lakia on maksuvelvollisten postiyritysten suhteen kuitenkin tulkittava lain sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti. Valittua menettelyä, että yleispalveluvelvollinen toimija osallistuu itse tukimaksujen maksamiseen, perustellaan raportissa myös kansainvälisellä vertailulla ja postidirektiivin säännöksillä. Tosiasiassa raportista välittyy vaikutelma, että maksuvelvollisuus on laajennettu yleispalvelun tarjoajaan siksi, että muuten joko maksupohja ei ole tarpeeksi laaja tai maksuprosentti muodostuisi niin korkeaksi, että se estää kilpailua markkinoilla. Toimiakseen tämä rahoitusmalli edellyttää, että alalla on riittävästi kilpailevia toimijoita, jotka pystyvät kantamaan yleispalvelun haja-asutusalueiden kustannusta. Ehdotettu rahoitusmalli edellyttää aina, että yleispalvelun tarjonnasta aiheutuvat nettokustannukset lasketaan. Yleispalvelun nettokustannukset olisi Viestintäviraston laskettava niiden nettokustannusten erotuksena, joita yleispalvelun tarjoajalle aiheutuu toisaalta toiminnasta yleispalveluvelvoitteiden alaisena ja toisaalta toiminnasta ilman velvoitteita. Laskenta perustuu siten aina väistämättä osaksi teoreettisiin malleihin ja oletuksiin ja siksi nettokustannuslaskennan voidaan olettaa olevan erittäin vaikea ja riitainen kysymys. Mallin ongelmana on lisäksi se, että korvaus maksetaan vasta jälkikäteen. Vasta nettokustannusten laskemisen jälkeen säädettäisiin verolaki, jolla vastaava summa perittäisiin postiyrityksiltä. Ennen kustannusten korvaamista vaaditaan vielä EU:n komission hyväksyntä valtiontukisääntöjen mukaisesti. Tämä tarkoittaisi käytännössä jopa useiden vuosien viivettä siitä, kun yleispalveluvelvollisuudesta on todellisuudessa aiheutunut kohtuuton taloudellinen rasite. Markkinoilla toimivat yrityksetkin saattava olla täysin toisia, kuin taloudellisen rasitteen aiheutuessa. Postitoimintaa harjoittava osakeyhtiö ei voi kuitenkaan rakentaa toimintaansa epävarman ja jälkikäteen tulevan korvauksen varaan. Itella vastustaa työryhmän esittämää rahoitusmallia, joka perustuu jälkikäteiseen rahoitukseen ja siihen, että Itella vastaa pääosin itse yleispalveluvelvollisuudesta aiheutuvista kustannuksista.

4 Lausunto 4 (8) Työryhmän ehdotus 2: Markkinoille pääsyä koskevien säännösten tehostaminen Työryhmä ehdottaa, että postilakiin lisätään säännös, jonka mukaan postiyrityksen on luovutettava muille postiyrityksille käyttöoikeus omaan postijakeluverkkoonsa. Käyttöoikeus olisi luovutettava kustannussuuntautuneeseen hintaan ja syrjimättömin ehdoin. Esitystään työryhmä perustelee mm. sillä, että yleispalvelun turvaamisen kannalta on tärkeää, että markkinat toimivat mahdollisimman tehokkaasti. Kilpailun lisääminen kannustaisi työryhmän mielestä yleispalvelun tarjoajaa tuottavuuden kehittämiseen ja yleispalvelun kustannusten hyvään hallintaan eli edesauttaisi myös yleispalvelun tehokasta toteutusta. Itella toteaa tehneensä jo vuosikymmeniä pitkäjänteisesti työtä parantaakseen toimintansa tehokkuutta. Postitoiminnassa tapahtuneella lähetysmäärien vähenemisellä on erittäin suuri merkitys jakeluliiketoiminnan kannattavuudelle. Jakelu on hyvin työvoimavaltainen ala, lähes kaikki siihen liittyvät kustannukset ovat henkilökustannuksia. Tämä määrittelee pitkälti jakeluliiketoiminnan kannattavuuden, joten jaettavan volyymin laskiessa kannattavuus joutuu kovaan haasteeseen. Itella onkin turvannut kannattavuuttaan työn tuottavuutta parantamalla. Itellan jakeluliiketoiminnan työn tuottavuus (lähetyksiä / työpanos) on parantunut vuodesta 1990 vuosittain selvästi enemmän kuin Tilastokeskuksen laskelmien mukainen työn tuottavuus Suomessa keskimäärin. Postitoiminnan tehokkuuden kansainvälisessä vertailussa voidaan myös todeta, että Itella on tehokas toimija muihin postiyrityksiin verrattuna. Erityisesti tämä palvelujen tehokas toteuttaminen ilmenee, kun otetaan huomioon Suomen alhainen väestötiheys verrattuna useimpiin muihin eurooppalaisiin maihin. Postinjakelun kustannukset ovat harvaan asutuilla alueilla keskimäärin yli kaksi kertaa niin suuret kuin tiheään asutuilla alueilla ja suurimmillaan jopa kymmenkertaiset halvimpiin alueisiin verrattuna. Postitoimintaan on kohdistunut jo vuosia merkittävä kilpailu viestinnän sähköisen korvautuvuuden kautta. Oletettavaa on, että kirjeiden korvautuminen tulee lähivuosina merkittävästi etenemään. Kirjeen osuus kaikesta kirjoitetusta kohdeviestinnästä (kirje, sähköposti, tekstiviesti ja telefax) on Itellan tutkimusten mukaan laskenut voimakkaasti viimeisen 15 vuoden aikana: yli 60 prosentista jo selvästi alle 10 prosenttiin. Työryhmän ehdotusta verkkoon pääsyä koskevan säännöksen lisäämisestä postilakiin onkin raportissa perusteltu vain yleisluonteisilla tehokkuutta koskevilla toteamuksilla perehtymättä tarkemmin siihen, millaisten tehostamispaineiden alla Itellan toiminta on jo nykyisin taikka miten tehokasta Itellan toiminta tällä hetkellä on. Toisaalta toiminnan voimakas ja hallitsematon tehostaminen voisi tarkoittaa esimerkiksi palvelun rajoittamista vain lain minimiehdot täyttävään palvelutasoon. Tämä voisi heikentää kansalaisten nyt näkemää palvelutasoa. Verkkoon pääsyn sääntelyä työryhmä väittää perustelluksi myös kansainvälisen vertailun valossa. Kuitenkin kesällä 2011 voimaan tulleessa postilaissa on otettu käyttöön postidirektiivin edellyttämät velvoitteet järjestää pääsy postitoiminnan infrastruktuurin eri osiin. Velvoitteet on säädetty vastaavassa laajuudessa kuin raportissa mainituista vertailumaista esimerkiksi Ruotsissa ja

5 Lausunto 5 (8) Tanskassa on tehty. Postidirektiivi ei edellytä raportissa ehdotettua nykyistä laajempaa verkkoonpääsyn sääntelyä eikä useimmissa EU:n jäsenvaltioissa tällaista laajempaa sääntelyä olekaan otettu käyttöön. Joissakin maissa, esimerkiksi Iso-Britanniassa, verkkoonpääsyn sääntelyllä on ollut merkittävä kielteinen vaikutus yleispalvelun tarjoajan kannattavuuteen ja se osoittautunut jopa uhaksi yleispalvelun tarjonnalle. Kilpailevien postiyritysten alalle tulon myötä Itellakaan ei enää välttämättä pystyisi määrittämään hintatasoaan kustannuksiaan vastaavaksi. Riskinä on, että ehdotettu säännös vaikuttaisi päinvastoin kuin sen tavoitteena on ollut: yleispalvelun tarjoajan toimintaa ei pystyttäisi enää harjoittamaan kannattavasti. Tilanteen ratkaiseminen hinnankorotusten avulla todennäköisesti vain kiihdyttäisi volyymien laskua. Tällöin olisi pakko toteuttaa rajuja kustannusten leikkauksia, jotka vääjäämättä aiheuttavat palvelutason merkittävän alenemisen. Mikäli palvelutasoa ei voida heikentää, se johtaisi huomattavaan verovaroista maksettavaan jakelutukeen. Täysin rajoituksettoman kilpailun seurauksena nykyinen taajamista maaseudulle siirtyvä rahoitus poistunee huomattavilta osin. Todettakoon vielä, että Itella tarjoaa jo nykyisin postiverkkonsa palveluja tasapuolisin ehdoin ja syrjimättömästi kaikille asiakkailleen. Itellan asiakkaat voivat myös jossain määrin valita, tekevätkö ne itse osan postiprosessiin kuuluvasta työstä (esimerkiksi lajittelua ja kimputusta) ja käyttävät sen vuoksi vain osan postiyrityksen tarjoamasta jakelutoiminnoista, mikä vaikuttaa palvelun kustannuksiin ja hinnoitteluun. Tarvittaessa kilpailuviranomainen voi kilpailusääntöjen avulla puuttua mahdollisiin epäkohtiin, joten tarvetta ehdotetulle uudelle sääntelylle ei ole. Kun vuosi sitten postilakia säädettäessä kilpailuviranomaisten markkinavalvontaa pidettiin riittävänä mekanismina Itellan jakelupalveluiden valvonnalle, työryhmä ei ole raportissaan millään tavoin tuonut esille, mitä sellaisia muutoksia postimarkkinoiden kilpailutilanteessa olisi tapahtunut, joilla voitaisiin perustella postilain säädösten näin merkittävää muutosesitystä vain alle vuosi lain voimaantulosta. Itella vastustaa jyrkästi työryhmän ehdotusta 2, jonka mukaan postilakiin lisättäisiin raportin liitteen 2 mukainen verkkoon pääsyä koskeva säännös. Työryhmän ehdotus 3: nettokustannuslaskentaa koskeva asetus Työryhmä katsoo, että nettokustannuslaskentaa koskevaa asetusta ei ole tässä vaiheessa tarpeen antaa. Yleispalvelun hinnoittelua ja kustannuslaskentaa koskevilla säännöksillä ja tulkinnoilla on merkittävä vaikutus mahdolliseen rahoitustarpeeseen. Yleispalveluvelvollisuudesta seuraa kallis perusinfrastruktuuri, jonka kustannuksia ei pitäisi kaataa tasajaolla kaikille verkon käyttäjille. Kokonaistehokkuuden kannalta on tavoiteltavaa tuottaa mahdollisimman monipuolisia palveluja yhteistuotantoverkossa. Olennaista on, että postiverkossa on riittävästi jaettavaa, jotta yksikkökustannus muodostuu kohtuulliseksi niin yleispalveluille kuin muil-

6 Lausunto 6 (8) lekin tuotteille. Jos laskentaperiaatteet johtavat siihen, että muiden kuin yleispalvelutuotteiden myyminen postiverkkoon muuttuu liian kalliiksi, nämä tuotteet lähtevät hyvin nopeasti pois yleispalvelun tarjoajan verkosta. Verkon ylläpidon kustannus ei kuitenkaan vähenisi kuin marginaalisesti ja tällöin verkon kustannus jäisi yksin yleispalvelutuotteiden kannettavaksi. Hintojen pitäminen kohtuullisena edellyttäisi ulkopuolista rahoitusta. Postilain 5 luvun säännökset on hyvin pitkälti laadittu viestintämarkkinalain vastaavien säännösten pohjalta ottamatta huomioon tele- ja postitoiminnan merkittäviä eroavaisuuksia. Kustannussuuntautuneisuus on määritelty postilain perusteluissa niin, että aiheutuneiden kustannusten ja toiminnan tehokkuuden lisäksi otetaan huomioon myös kohtuullinen pääomalle laskettava tuotto. Toisin kuin toimialoilla, joilla merkittävin osa kustannuksista perustuu verkkoinvestointeihin, työvoimavaltaisessa postitoiminnassa merkittävin kulu on jakeluhenkilöstön palkkakulu, joka ei ole investoinnin luonteinen kustannus. Kustannusten laskennassa keskeinen käsite on aiheuttamisperiaate. Tämän käsitteen tulkinnasta vallitsee merkittävä erimielisyys Itellan ja Viestintäviraston kesken. Olennaista on, että yleispalveluvelvoitteesta aiheutuu kiinteitä ns. vähimmäiskustannuksia, jotka tulee kohdentaa vain velvoitteen alaisille yleispalvelutuotteille eikä samaa verkkoa käyttäville muille tuotteille. Nämä kustannukset ovat julkisen palvelun tehtävää varten ylläpidetyn verkon kapasiteetin kustannuksia, joita syntyy verkossa välitettyjen lähetysten määrästä riippumatta ja jotka yleispalvelun tarjoaja olisi välttänyt, jos sillä ei olisi yleispalveluvelvoitetta. Tällaisia yleispalvelun ylläpitokustannuksia, jotka eivät poistuisi vaikka jokin yksittäinen palvelu kokonaan lopetettaisiin, ovat esimerkiksi toimipaikkaverkon ylläpito ja postinjakelussa kuljettuun matkaan perustuva kustannus, eikä niillä pitäisi rasittaa sääntelyn ulkopuolella olevia tuotteita. Infrastruktuurin yhteiset ylläpitokustannukset ja yksittäisten palvelujen palvelukohtaiset lisäkustannukset on selkeästi erotettava toisistaan. Tämän lausunnon liitteessä 1 on taulukko, jossa on merkittävimpien vertailumaiden postiyritysten kannattavuus viideltä viime vuodelta. Taulukosta käy ilmi, että saman eurooppalaisen sääntelyn perusteella eri maissa postiyrityksille sallittu kohtuullinen tuotto vaihtelee suuresti, Suomen nykytilanteen ollessa yksi tiukimmista. Liitteessä 2 on tarkemmin tarkasteltu yleispalvelusta aiheutuvia kustannuksia (ei-julkinen). Ensisijaisesti Itella pitää tavoitteena ratkaisuja, joissa nettokustannuksia ei tarvitsisi lainkaan laskea. Mikäli nykyisenkaltainen sääntely kuitenkin säilyy, Itella pitää lakia täsmentäviä säännöksiä asetustasolla tarpeellisina ohjaamaan Viestintäviraston menettelyä nettokustannusten laskemisessa. Työryhmän ehdotus 4: julkinen hankinta ja suora valtion tuki Työryhmä ei pidä perusteltuna, että nykyisessä markkinatilanteessa postitoimintaa organisoitaisiin käyttämällä julkisia hankintoja tai myöntämällä suoraa valtiontukea. Erityisesti julkista hankintamenettelyä työryhmä pitää huonosti

7 Lausunto 7 (8) soveltuvana suomalaisille postimarkkinoille. Kantaansa työryhmä perustelee sillä, että rahoitusmekanismina siitä aiheutuisi merkittäviä hallinnollisia kustannuksia. Lisäksi hankintamenettelyn käyttäminen edellyttäisi työryhmän mukaan sitä, että viranomaisilla olisi etukäteen tarkka näkemys Itellan hajaasutusjakelun nykyisistä kustannuksista. Työryhmän raportissa on kuitenkin tehty vertailutaulukko vaihtoehtoisista julkisen hankinnan toteutusmalleista, jossa mallien vaikutukset niin palveluntarjontaan, kilpailutilanteeseen kuin valtion kustannuksiin ovat joko neutraaleja tai positiivisia. Mekanismin arvioinnissa raportti tuo esiin lähinnä kielteisiä arvioita mallin käytöstä. Todellista vertailua hankintamenettelyn ja työryhmän ehdottaman nettokustannuslaskentaan perustuvan postiyrityksiltä kerättäviin maksuihin perustuvan rahoitusmallin kesken ei ole tehty. Julkisen hankinnan arvioinnissa on tuotu esiin riskejä ja mahdollisia kielteisiä vaikutuksia, jotka eivät liity yksinomaan julkiseen hankintaan, vaan ovat yhteisiä muillekin rahoitusmalleille. Työryhmä tuntuukin jopa pitävän postitoimintaa vanhentuneena palvelumuotona, jonka alasajo on vain ajan kysymys. Raportissa todetaan mm. näin: Haja-asutusjakelun tukemiseen julkisena hankintana liittyy myös riski vaihtoehtoisten sähköisten jakeluratkaisuiden kehityksen viivästymisestä, kun tuetaan pitkällä tähtäimellä tehottomiksi muuttuvia rakenteita. Tällöin on vaarana, että ylläpidetään palveluita - - joista mikään osapuoli ei ole valmis maksamaan. (alleviivaus tässä) Herääkin kysymys, mikä on Suomessa poliittinen tahtotila postitoiminnan tulevaisuuden suhteen. Alan yritysten toiminnan suunnittelun ja tulevien investointien kannalta tämä on kriittinen kysymys. Itella kiinnittää huomiota siihen, että postipalveluja korvaavilla sähköisen viestinnän markkinoilla on päädytty verovaroista tapahtuvaan rahoitukseen. Toukokuussa 2012 hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen (HE 45/2012 vp) laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta siten, että nykyisen valtion ja kuntien rahoituksen lisäksi edelleen helpotetaan tuettujen laajakaistahankkeiden rahoitusta. Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellun lainmuutoksen tavoitteena on osaltaan vauhdittaa sadan megan valokuituverkkojen rakentamista haja-asutusalueilla. Näillä hankkeilla on suora yhtymäkohta postimarkkinoiden tilanteeseen. Itellan tavoite on, että yleispalvelun tarjonnalle ei tarvittaisi ulkopuolista rahoitusta. Kun tähän kuitenkin lainsäädännössä on syytä varautua, Itellan mielestä valittavan rahoitusmallin tulee olla mahdollisimman yksinkertainen. Sen tulisi sisältää mahdollisimman vähän tulkinnanvaraisuutta, olla hallinnollisesti kevyt ja etukäteen ennustettavissa oleva. Julkisen hankintamenettelyn kautta korvauspäätös tehdään etukäteen eikä malli edellytä nettokustannusten laskemista. Rahoitusmalli, jossa yleispalvelun rahoitus olisi etukäteen tiedossa, on yritykselle ainoa, jonka varassa toimintaa voi suunnitella ja ylläpitää. Kaikkiin jälkikäteisiin rahoitusmalleihin liittyy toiminnan suunnittelun kannalta merkittäviä epävarmuustekijöitä.

8 Lausunto 8 (8) Itellan mielestä julkinen hankinta tai suora valtion tuki olisivat käyttökelpoisimmat vaihtoehdot yleispalvelujen rahoittamiselle, joiden osalta selvitystä olisi vielä jatkettava. Lopuksi Rahoitustyöryhmän työ on jäänyt monelta osin keskeneräiseksi ja johtopäätöksiltään virheelliseksi. Postin yleispalvelujen rahoitusmalli vaatii Itellan mielestä vielä lisäselvitystä, jotta asiaan saataisiin toimiva ratkaisu. On myös selvitettävä perusteellisesti kaikki vaihtoehdot, joilla yleispalveluvelvollisuudesta aiheutuvaan kohtuuttomaan taloudelliseen rasitteeseen voidaan vaikuttaa, mukaan lukien yleispalveluvelvollisuuden sisällön uudelleentarkastelu. Jukka Rosenberg