Pohjanmaan maakuntaohjelma ARVIOINTIRAPORTTI. Pääarvioitsija

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjanmaan maakuntaohjelma ARVIOINTIRAPORTTI. Pääarvioitsija"

Transkriptio

1 Pohjanmaan maakuntaohjelma ARVIOINTIRAPORTTI Pääarvioitsija 1

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto Arvioinnin menetelmä ja aineisto Arviointiteemat Arviointityöpajat Maakuntaohjelman teemat ja painopisteet Arvioinnin tulokset Valmisteluprosessi Tavoitteiden asettaminen ja asiakirjan sisäinen logiikka Valinnat Tavoitteiden saavuttaminen Vaikuttavuus ja toimeenpano Arvioitsijan johtopäätökset, vahvuudet ja kehittämiskohteet LIITTEET 2

3 1. Johdanto Maakuntaohjelmalla tarkoitetaan maakuntasuunnitelman tavoitteista ja strategioista johdettua keskipitkän aikavälin (3 5 vuotta) ohjelmaa maakunnan alueella tehtävien kehittämistoimenpiteiden suuntaamiseksi ja yhteensovittamiseksi sekä rahoituksen kohdentamiseksi. Ohjelma koostuu maakunnan mahdollisuuksiin ja tarpeisiin perustuvista kehittämisen tavoitteista, maakunnan kehittämisen kannalta keskeisimmistä hankkeista ja muista olennaisista toimenpiteistä tavoitteiden saavuttamiseksi ja suunnitelman ohjelman rahoittamiseksi. Pohjanmaan maakunnassa maakuntaohjelma on yhdistetty maakuntasuunnitelman kanssa yhdeksi asiakirjaksi, josta käytetään nimeä maakuntastrategia. Pohjanmaan liiton maakuntavaltuusto on hyväksynyt maakuntastrategian Tässä raportoitavan arvioinnin kohteena on vuosien maakuntaohjelman toteutus ja vaikuttavuus. Laissa alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014, 46) säädetään ohjelmien seurannasta ja arvioinnista. Lain mukaan maakuntaohjelmien arvioinnista vastaa maakunnan liitto. Maakuntaohjelmien tavoitteiden saavuttamista, vaikutuksia ja toimeenpanoa tulee arvioida vähintään kerran ohjelmakauden aikana. Arvioinnin tekee ulkopuolinen arvioitsija. Etelä Pohjanmaan, Keski Suomen, Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntaohjelmien arviointi toteutetaan kyseisten maakuntien keskinäisenä vertaisarviointina. Näin toteutettu arviointi on maakuntien liitoille entistä tiiviimpi ja hyödyllisempi itsearviointi ja oppimisprosessi samalla, kun se täyttää aluekehittämislaissa säädetyn ulkopuolisen arvioinnin tunnusmerkit. 3

4 2. Arvioinnin menetelmä ja aineisto Vertaisarviointi perustuu materiaaliin, jota kerättiin pääarvioijan tekemän asiakirja analyysin, kohdemaakunnan tekemän itsearvioinnin sekä viiteryhmässä ja maakunnan liittojen kesken käytyjen keskustelujen avulla. Kaikissa vaiheissa käytössä oli yhteinen arviointikehikko (liite 1). Asiakirjaanalyysissä arvioitavia asiakirjoja olivat maakuntaohjelma, osallistumis ja arviointisuunnitelma, maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma (topsu), seurantaraportit sekä muu mahdollinen pohjamateriaali esim. älykkään erikoistumisen strategia ja ennakoidun rakennemuutoksen ERMsuunnitelma. Näiden pohjalta laadittiin kullekin maakuntaohjelmalle oma arviointiraportti. Maakuntien välistä vertailua ei suoritettu. Arviointityötä johti ohjausryhmä, johon kuului kustakin liitosta 2 4 henkilöä. Käytännön suunnittelutyötä tehtiin pienemmässä työryhmässä, johon kuului vähintään 1 henkilö kustakin liitosta. Jokaiselle maakuntaohjelmalle valittiin pääarvioija, joka vastasi kyseiseen ohjelmaan liittyvän prosessin läpiviemisestä, työpajojen vetämisestä sekä arviointiraportin laadinnasta. Kaksi muuta maakuntaa toimivat arviointikumppaneina. Kunkin maakuntaohjelman pääarvioija valittiin arpomalla. Etelä Pohjanmaan maakuntaohjelman pääarvioijana toimii Satakuntaliitto. Keski Suomen maakuntaohjelman pääarvioijana toimii Pohjanmaan liitto. Pohjanmaan maakuntaohjelman pääarvioijana toimii Etelä Pohjanmaan liitto. Satakunnan maakuntaohjelman pääarvioijana toimii Keski Suomen liitto. Vertaisarvioinnin toteutus käsiteltiin maakuntien yhteistyöryhmissä ja maakuntahallituksissa. Arviointiprosessista tiedotettiin kunkin maakunnan verkkosivuilla. 2.1 Arviointiteemat Laissa alueiden kehittämisestä (46 ) todetaan: Maakuntaohjelmien ja erityisohjelmien tavoitteiden saavuttamista, vaikutuksia ja toimeenpanoa arvioidaan vähintään kerran ohjelmakauden aikana. Arvioinnit tekee ulkopuolinen arvioitsija. Arviointiteemojen valinnassa on otettu huomioon laki alueiden kehittämisestä. Lisäksi tavoitteena on saada aineksia ja ideoita uuden maakuntaohjelman valmisteluun. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota seuraaviin asiakokonaisuuksiin: Valmisteluprosessi: Kuinka osallistava ja innostava maakuntaohjelman valmisteluprosessi on ollut? Millaisia menetelmiä on käytetty? Kuinka onnistuneita käytetyt menetelmät olivat? Tavoitteiden asettaminen ja asiakirjan sisäinen logiikka: Onko maakuntaohjelman tavoitteet asetettu selkeästi? Onko asiakirja loogisesti rakennettu päämääristä toimenpiteisiin? Millaiseen tietopohjaan tavoitteet perustuvat (esim. tilastot, tulevaisuustyö)? Voidaanko tavoitteiden saavuttamista seurata järkevällä tavalla? Valinnat: Ovatko maakuntaohjelmassa tehdyt valinnat onnistuneita? Onko maakuntaohjelmassa tehty uusia avauksia? Puuttuuko jokin tärkeä teema tai voisiko jonkin teeman jättää jatkossa pois? Tavoitteiden saavuttaminen: Onko maakuntaohjelman avulla edetty haluttuun suuntaan? Millä osa alueilla on edetty hyvin ja millä huonommin? Vaikuttavuus ja toimeenpano: Onko maakunnallinen yhteistyö lisääntynyt maakuntaohjelman ansiosta? Onko yhteinen näkemys parantunut? Käyttävätkö maakunnan toimijat maakuntaohjelmaa työssään? Ohjaako se esim. hankerahoitusta? 4

5 2.2 Arviointityöpajat Jokaiseen maakuntaan perustettiin viiteryhmä, jonka tarkoitus oli tuoda prosessiin alueen toimijoiden näkemyksiä. Viiteryhmä koostui niistä tahoista, joiden toimintaa maakuntaohjelman olisi tarkoitus ohjata ja jotka olivat osallistuneet maakuntaohjelman valmisteluun. Viiteryhmään kutsuttiin noin henkilöä niin, että he edustivat mahdollisimman monipuolisesti toimijatahoja ja maakuntien eri alueita. Viiteryhmän koostumus myös vaihteli maakunnittain sen mukaan, mitkä teemat maakuntaohjelmaan sisältyvät. Pohjanmaan maakunnan viiteryhmän kokoonpano on tämän arviointiraportin liitteenä (liite 2). Pääarvioitsijan eli Etelä Pohjanmaan liiton toimesta viiteryhmälle järjestettiin puolen päivän mittainen työpajatyöskentely Vaasassa. Työskentelyyn osallistui 15 henkilöä. Työskentelyn pohjaksi ja tausta aineistoksi ryhmään kutsutut vastasivat ennakkotehtävään, joka oli laadittu valittujen arviointiteemojen pohjalta (liite 3). Vastauksia toivottiin kaikilta viiteryhmän jäseniltä riippumatta siitä, oliko heillä mahdollisuutta osallistua itse työskentelyyn. Vastauksia Pohjanmaan maakunnan viiteryhmän ennakkokyselyyn saatiin yhteensä 21 kpl. Työpajassa jatkettiin kyselystä tuttujen arviointiteemojen ja kysymysten käsittelyä tuomalla esille syventäviä ja täydentäviä näkökulmia. Viiteryhmän työpajan jälkeen pääarvioitsijan ja arvioinnin kohteena olevan maakunnan edustajat kävivät yhteisen arviointikeskustelun, johon muut arviointikumppanit osallistuivat videoneuvottelun välityksellä. Keskustelun pohjana käytettiin asiakirja analyysiä, itsearviointia ja viiteryhmän kyselyn ja työpajatyöskentelyn tuloksia. Arvioinnin tuloksia esiteltiin järjestetyssä työpajaseminaarissa, joka oli samalla lähtölaukaus uuden maakuntaohjelman laatimiseen. 5

6 3. Maakuntaohjelman teemat ja painopisteet Pohjanmaan maakuntaohjelma laadittiin yhtäaikaisesti pitkän tähtäimen maakuntasuunnitelman päivittämisen kanssa. Ne yhdistettiin yhdeksi asiakirjaksi eli Pohjanmaan maakuntastrategiaksi. Vuoteen 2040 ulottuvassa maakuntasuunnitelmassa on asetettu kolme kehittämisen päätavoitetta, jotka jaetaan edelleen kehittämisen painopisteisiin eli osatekijöihin. Maakuntaohjelman eli vuosien tavoitteet ja toimenpiteet on esitetty osatekijöittäin. Pohjanmaan maakuntaohjelma päätavoitteet painopisteineen ovat seuraavat: Kilpailukykyinen alue Monipuolinen elinkeinoelämä Korkeatasoinen innovaatiotoiminta Toimivat yhteydet Riittävästi osaavaa työvoimaa Arvossapidetyt kulttuuriympäristöt ja elävä kulttuuriperintö Hyvinvoiva väestö Osallistuvat kansalaiset Integroituneet maahanmuuttajat Toimivat palvelut Vireä Kulttuurielämä ja hyvät harrastusmahdollisuudet Hyvä elinympäristö Kestävä alue ja yhdyskuntarakenne Vähähiilinen yhteiskunta Ympäristötietoiset toimijat Monimuotoinen luonto ja puhtaat vedet Näiden lisäksi maakuntaohjelman läpileikkaavat teemat ohjaavat sisältöä ja ne on huomioitu kunkin osatekijän sisällöissä. Läpileikkaaviksi teemoiksi on valittu: Verkostot ja yhteistyökyky Kansainvälisyys Maaseudun erityiskysymykset Kestävä kehitys Tasa arvo ja yhdenvertaisuus 6

7 4. Arvioinnin tulokset 4.1 Valmisteluprosessi Menetelmät ja osallistavuus Pohjanmaan maakuntaohjelman valmistelu on toteutettu systemaattisesti ja mukana on ollut kattava joukko toimijoita. Yritysten ja kansalaisten osallistamiseen on käytetty monipuolisesti hyvin saavutettavia kanavia (mm. kyselyt, haastattelut ja Otakantaa.fi palvelu). Ohjelman valmisteluun on kytketty asiantuntijoita laajasti työryhmätyöskentelyn kautta. Valmistelua varten on koottu kuusi teemaryhmää. Jokaiseen teemaryhmään on muodostettu 10 henkilön ydinryhmä, jonka työn tuloksia on kommentoitu ja käsitelty laajemmassa työryhmässä. Lisäksi erillinen ryhmä on paneutunut toimintaympäristöanalyysiin ja seurantaindikaattoreihin. Valmisteluprosessin ohjausryhmä on koostunut keskeisten kehittämisorganisaatioiden ylimmästä johdosta, mikä on sitouttamisen kannalta hyvä malli. Uuden materiaalin lisäksi valmistelussa on hyödynnetty maakunnassa jo aiemmin toteutettujen kansalaisraatien ja Pohjanmaan Toive kampanjan tuottamia aineistoja. Valmisteluprosessin onnistuminen Valmisteluprosessin onnistumista arvioidaan tässä pääosin arvioinnin viiteryhmän kommentteihin ja arviointikeskusteluun perustuen, koska käytettävissä olevista asiakirjoista vastauksia näihin kysymyksiin ei ole löydettävissä. Arvioinnin viiteryhmään osallistuneet pitivät prosessia kokonaisuutena hyvin toteutettuna ja virkistävänä, työskentely oli valmisteltu huolellisesti ja koordinoitu selkeästi. Teemaryhmien työskentelyä pidettiin mielekkäänä ja innostavana. Osallistujat olivat tehtäväänsä sitoutuneita. Toki kannustimena toimi se seikka, että asiasisällöt liittyivät kiinteästi osallistujien toimenkuvaan ja vaikuttamismahdollisuuteen tarttuminen koettiin tärkeäksi. Kaikki viiteryhmän kyselyyn vastanneet kokivat pystyneensä vaikuttamaan oman maakunnan kehittämiseen maakuntaohjelman valmistelun kautta. Vastaajat arvioivat osallistumisen haasteeksi ajankäytön. Perusteellinen ohjelmavalmisteluun osallistuminen vaatii aikaa, eikä siihen aina ole mahdollisuutta. Yksi vastaaja kiinnitti huomiota myös prosessiin liittyvien tilaisuuksien Vaasa keskeisyyteen, mutta keskuskaupungin valinta maakunnallisten tilaisuuksien järjestämispaikaksi lienee saavutettavuuden kannalta perusteltu kompromissi. Välineiden näkökulmasta maakunnan toimijoille ja myös asukkaille on tarjottu monipuoliset ja riittävät osallistumisen mahdollisuudet. Etenkin ns. suurelta yleisöltä kommentteja ja palautetta on kuitenkin saatu hyvin vähän. Se, miten, missä muodossa ja missä vaiheessa asiasisällöt tarjoillaan laajemmalle yleisölle, muodostuukin kynnyskysymykseksi. Viiteryhmän keskusteluissa syyksi niukalle osallistumiselle arveltiin, että ohjelman merkitys ja sisältö eivät avaudu maakunnan asukkaille. Esitystapa on myös sellainen, ettei se herätä kiinnostusta. Vaatii perehtyneisyyttä ja asiantuntemusta, jotta pystyy osallistumaan valmisteluun. 7

8 4.2. Tavoitteiden asettaminen ja asiakirjan sisäinen logiikka Asiakirjan selkeys ja logiikka Asiakirja on rakenteeltaan hyvin looginen. Kokonaisuus avautuu ulkopuoliselle lukijalle helposti, koska esitystapa on selkeä ja kronologinen. Ohjelmassa on kolme päätavoitetta, joista jokainen on jaettu muutamaan kokonaisuuteen, joista käytetään nimitystä painopiste tai osatekijä. Näitä kokonaisuuksia tarkastellaan lähemmin muun muassa keskeisen haasteen kautta ja niille esitetään tärkeimmät tavoitteet mittareineen. Taulukkomuotoinen esitystapa kunkin teeman tavoitteista, vähimmäistoimenpiteistä ja seurantamittareista selkeyttää ja lisää luettavuutta. Erityisen hyvää on seurantamittareiden kiinnittäminen tavoitteisiin. Tämä kokonaisuus onkin asiakirjan parhainta antia. Jos loogisuutta halutaan entisestään lisätä, olisivat perustelut tiettyjen haasteiden valitsemiselle olleet paikallaan. Tietopohja ja seuranta Tavoitteiden ja toimenpiteiden välillä on havaittavissa selkeä yhteys. Jatkumo on selkeä maakuntasuunnitelmatasolta saakka. Tavoitteiden taustalla on myös vahva tietopohja. Erityisesti laadintaan osallistuneiden asiantuntijoiden osaamisen käyttö on ollut laajaa. Toisaalta tavoitteet voisivat olla minkä maakunnan ohjelmasta tahansa. Karsiminen, tiivistäminen ja terävöittäminen sekä omaleimaisten ratkaisujen esiin nostaminen lisäisi tavoitteiden ja toimenpiteiden painoarvoa. Jäntevän rakenteen ansiosta on helppo tehdä se johtopäätös, että maakuntaohjelman tavoitteiden saavuttamista voidaan seurata järkevällä tavalla. Lukumääräisesti tavoitteita on kuitenkin paljon, 44 kpl ja ansiokkaan seurantamittareihin paneutumisen kääntöpuolena on niiden runsaus, kaikkiaan niitä on 103 kpl. Mittarit ovat myös keskenään hyvin erityyppisiä. Käytännössä näin laajan mittariston pohjalta tehtävä seuranta aiheuttaa resurssipaineita. Odotetusti arviointikeskusteluissa kävikin ilmi, että mittareita seurataan valikoiden. Kehitysehdotuksena onkin itsestään selvästi mittariston huomattava karsiminen ja kaikkein olennaisimpien säilyttäminen. 4.3 Valinnat Valintojen onnistuminen Kuten jo edellä todettiin, on maakuntaohjelmalle valittu kolme päätavoitetta: kilpailukykyinen alue, hyvinvoiva väestö ja hyvä elinympäristö. Näistä kukin jakautuu edelleen 4 5 osatekijään. Nämä on johdettu maakunnan toimintaympäristön vahvuuksien ja heikkouksien sekä keskeisimpien globaalien ja kansallisten muutostekijöiden analyysin pohjalta. Siksi valinnat ovat hyvin perusteltuja, mutta samalla myös melko yllätyksettömiä. Päätavoitteet ja myös niihin sisältyvät osatekijät ovat hyvin laajoja kokonaisuuksia, eivätkä aina keskenään yhteismitallisia. Voidaan pohtia, onko valintoja oikeasti pystytty tekemään. Tähän kokonaisuuksien laajuuteen saatiin kuitenkin perusteluita ja tukea viiteryhmän keskusteluissa. Osallistujat totesivat maakuntaohjelman olevan nimenomaan viesti maakunnasta ulospäin ja siksi halutaan, että Pohjanmaa näyttäytyy monipuolisena alueena. Toisin sanoen Pohjanmaan valinta onkin monipuolisuus. Tämä on ymmärrettävä näkökulma ja johtuu myös maakuntaohjelman luonteesta mahdollistavana asiakirjana, Toimenpanon näkökulmasta haasteena on myös, miten resurssit jaetaan ja kohdennetaan oikein ja tuloksekkaasti. 8

9 Vaikka maakuntaohjelman valinnat ovat joiltain osin niin yleisiä, että voisivat olla minkä maakunnan ohjelmasta tahansa, on ohjelmassa pystytty nostamaan esiin myös Pohjanmaan omaleimaisuutta. Hyvä ja mieleen jäävä oivallus on kytkeä erilaisia asioita energiateeman ympärille. Maakuntaohjelma vahvistaa mielikuvaa siitä, mikä on erityistä Pohjanmaan maakunnassa ja erottaa sen muusta suomesta. Maakunta on teollistunut, kansainvälinen, yhteisöllinen, alkutuotannon erikoisalat, kuten turkistarhaus ja lasinalaisviljely ovat merkittäviä. Kuitenkin ulkopuolinen lukija jää kaipaamaan hieman tarkempaa faktatietoa esimerkiksi elinkeinorakenteesta, eri seutujen erityispiirteistä tai vaikka kaksikielisyydestä johtuvasta omaleimaisuudesta verrattuna muihin maakuntiin. Läpileikkaavat teemojen valinta on sinänsä hyvä tapa huomioida laajoja asiakokonaisuuksia, jotka koskettavat lähes koko maakuntaohjelman toimialaa. Riskinä on, että läpileikkaavat teemat jäävät maininnan tasolle tai piiloutuvat sisältöihin niin ettei niihin kohdentuvista toimista aina saa selkeää kuvaa. Puuttuuko maakuntaohjelmasta jokin tärkeä teema tai näkökulma? Luultavasti maakuntaohjelman valintojen laajuudesta johtuen arvioinnin kuluessa saatiin melko vähän ehdotuksia uusista sisällöistä. Viiteryhmän kyselyssä nostettiin esiin joitakin teemoja, joita olisi jatkossa tarpeen painottaa. Yksi näistä oli turvallisuus ja näkökulmana erityisesti maaseudun harvenevan ja vanhenevan väestön turvallisuudesta huolehtiminen. Kyse on muun muassa palveluiden saavutettavuudesta, elinkaariasumisesta, liikenteestä, tiedon siirrosta ja rikosten ehkäisystä. Toisena mainittiin kestävä hyvinvointi, joka voisi olla hyvä monia alatavoitteita yhteen nivova teema. Pohjanmaan tapauksessa näkökulma aiheeseen voitaisiin ottaa luontevasti vesiteeman kautta, esimerkkeinä blue care ja sininen biotalous. Joissain vastauksissa oltiin myös sitä mieltä, että kulttuuriteema on saanut ohjelmassa hyvin vähän huomiota. Arvioitsijan silmään kulttuuri on kuitenkin huomioitu melko vahvasti ja useamman teeman yhteydessä. Arvossapidetyt kulttuuriympäristöt on nostettu yhdeksi kilpailukykytekijäksi ja vireä kulttuurielämä nähdään keskeisenä ihmisten hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Voisiko syynä kritiikkiin olla se, ettei kulttuuriin liittyvien asioiden toimeenpano ole edennyt tyydyttävällä tavalla. Ulkopuolisen arvioitsijalle on yllättävää se, ettei maakunnan kaksikielisyys nouse maakuntaohjelmassa juuri millään tapaa esille. Lieneekö syys siinä, että asia on maakunnassa itsestään selvä ja arkipäiväinen vai halutaanko kenties esiintyä asiakysymykset edellä. Joka tapauksessa kyseessä on asia, joka tekee Pohjanmaan maakunnasta omaleimaisen verrattuna muuhun Suomeen. Kaksikielisyyden on myös voimavara, joka rikastaa elinkeinoelämää, kulttuuria ja toimijoiden verkostoja. Viiteryhmän työpajassa keskustelu vähäisistä toimeenpanoresursseista kiteytti ajatuksen niukkuuden realiteetin ottamisesta uuden ohjelman punaiseksi langaksi. Sen mukaan Pohjanmaan tulisi miettiä, miten älykkäillä menetelmillä saadaan vähästä paljon irti. 9

10 4.4 Tavoitteiden saavuttaminen Tavoitteiden saavuttamisen osalta arvioidaan päätavoitteittain, onko maakuntaohjelmalla edetty haluttuun suuntaan ja millä ohjelman osa alueilla on edetty hyvin ja millä osa alueilla eteneminen on ollut hitaampaa Arviointi perustuu viiteryhmän kyselyvastauksiin ja työpajakeskusteluihin sekä maakuntaohjelman vuosien toimeenpanosuunnitelmassa tehtyyn toteutumisen seurantaan. Viiteryhmän antamat arvosanat sijoittuivat kaikilla osa alueilla hyvän ja tyydyttävän välimaastoon. Pienestä vastaajajoukosta johtuen kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä niiden perusteella ei voi tehdä, mutta ryhmän näkemykset näyttäisivät vahvistavan maakuntaohjelman seurantamittareiden antamia tuloksia. Käytössä on ollut myös yhteenveto maakunnan päätettävissä olevan, vuosien kehittämishankerahoituksen kohdentumisesta maakuntaohjelman osa alueille. Kilpailukykyinen alue Kun tarkastellaan Pohjanmaan maakuntaa yleisempien mittareiden, kuten väestökehityksen ja työttömyystilanteen valossa, kehitys on edennyt haluttuun suuntaan. Väestönkasvu on ollut tavoiteltua hitaampaa, mutta suunta on kuitenkin oikea. Yleinen taloustilanne lienee vaikuttanut työttömyystilanteen heikkenemiseen, mutta edelleenkin Pohjanmaan lukema on valtakunnan matalin ja erityisesti työllisyysaste on kohonnut tavoiteltua nopeammin. Maakunnassa aloittaneiden yritysten määrä nousi vuoden 2015 toisella vuosineljänneksellä 7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, kun koko maassa pudotusta oli noin 5 prosenttia. Kilpailukykyyn liittyvät mittarit antavat maakunnasta myönteisen kuvan. Erityisesti energiaklusterin kehittämisen osalta on onnistuttu. Tähän vaikutti osaltaan Vaasan seudun mukanaolo INKA ohjelmassa. Myös Tekes rahoitusta kanavoitui Pohjanmaalle ennätysmäärä vuonna Keskittymän potentiaali on edelleen valtava. Viime vuosien taantuma hidasti kasvua, mutta näkymät ovat koko ajan olleet myönteiset. Energian säästö, materiaalitehokkuus, uudet teknologiat muun muassa ovat aloja, joiden globaalit kasvunäkymät ja mahdollisuudet ovat erinomaiset. Lisäksi energiaklusteriin kytkeytyy monia muita vahvoja toimialoja, kuten esimerkiksi metallituotteet ja sähkölaitteiden valmistus. Viiteryhmä piti omissa arvioissaan parhaiten toteutuneena osa alueena korkeatasoista innovaatiotoimintaa. Vastaajien näkemyksen mukaan maakunnassa on pystytty panostamaan innovaatiotoimintaan yleisestä taloustilanteesta huolimatta. Sen sijaan kaikkein huonoimmat arvosanat saivat toimivat yhteydet ja osaavan työvoiman riittävyys. Jälkimmäinen on linjassa korkean työllisyysasteen kanssa. Kasvun jatkuessa osaavan työvoiman saatavuudesta saattaa tulla kilpailukykyä rajoittava tekijä. Pohjanmaan pitäisi pystyä pitämään kiinni koulutetuista nuorista ja säilyttämään ammatillista koulutusta myös isompien keskusten ulkopuolella. Toimivien yhteyksien huono arvosana ei ole yllätys. Se johtuu todennäköisesti pääasiassa tiestön huonosta kunnosta ja junaliikenteen supistuksista, jotka olivat ajankohtaisia kyselyn aikoihin. Myös muun joukkoliikenteen tilanteen nähtiin heikentyneen. Sen sijaan laajakaistayhteydet näyttäisivät olevan Pohjanmaan alueella hyvällä tolalla. Tiestön kunto on kansallinen ongelma ja kärsii kroonisesta resurssipulasta. Toki joitakin merkittäviä liikennehankkeita on saatu myös etenemään, kuten Sepänkylän ohitustie, valtatie 3:n Laihian risteys, Pietarsaaren satamatie ja rautatieaseman kehittäminen. Myös Merenkurkun laivaliikenteen Midway Alignment hankkeen suunnitteluvaihe on toteutettu. Samoin Vaasan lentokentän kehittämistoimet ovat edenneet ja näkymät ovat hyvät. Energiateknologiakeskittymän kehittämisessä voidaan jatkossakin edetä suunnitelmallisesti. Vaasa on yksi kuudesta kaupungista, joka on valittu kasvusopimusmenettelyn piiriin vuosina

11 Hakemuksen kärkiteema on älykkäät ja kestävät energiaratkaisut viennin selkärankana. Näköpiirissä on myös energia alan tutkimusyhteistyön paraneminen mm. Vaasa Energy Business Innovation Center tutkimuskeskuksen ansiosta. Tavoitteet ovat korkealla, kun Vaasa pyrkii tarjoamaan vakavasti otettavan vaihtoehdon Teslan litiumakkutehtaan sijaintipaikkana. Kääntöpuolena kilpailukykytarkastelussa on hyvän kehityksen keskittyminen tietyille alueille ja tietyille toimialoille. Energiateknologian lisäksi muiden maakunnalle tärkeiden toimialojen kehittämiseen käytettävissä olevat resurssit ovat niukemmat. Lisäksi korkeakoulut ja tutkimuslaitokset keskittyvät Vaasan seudulle ja yhteydet maaseudun pieniin yrityksiin ovat vähäisemmät. Jonkinlaisia suuntaviivoja, joskaan ei koko kuvaa rahallisten resurssien kohdentumisesta antaa Pohjanmaan liiton kokoama, maakunnan päätettävissä olevia kehittämishankevaroja koskeva hankeseuranta. Sen mukaan vuosina lähes 60 % näistä varoista on kohdentunut Kilpailukykyinen alue päätavoitteelle. Rahoitusohjelmien elinkeinopainotteisuudesta johtuen tämä ei ole yllätys. Painopisteittäin eniten varoja kohdistui elinkeinoelämän monipuolistamiseen ja osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseen. Hyvinvoiva väestö Hyvästä työllisyystilanteesta huolimatta myös työttömien osuus on Pohjanmaalla kasvussa. Kansallisessa vertailussa lukemat ovat edelleen alhaiset, mutta kasvu näkyy erityisesti nuorissa, pitkäaikaistyöttömissä ja vaikeasti työllistyvissä. Osallistumisen näkökulmasta väestö jakautuu. Viiteryhmän arvioissa osallistuvat kansalaiset oli yksi parhaiten toteutuneista maakuntaohjelman osa alueista, mutta huolta kannettiin erityisesti nuorten osallisuudesta. Vahvassa kansalaisosallistumisen perinteessä nähtiin murenemisen merkkejä, kun yhteiskunnalla ei ole enää varaa tukea yhteisöllistä toimintaa Maahanmuuttajien kotouttamisen katsottiin onnistuneen Pohjanmaalla hyvin. Käytetyt mallit ovat myös olleet kustannustehokkaita. Tässä näkyy pitkä kokemus ja vastaanottavainen ilmapiiri. Uudenlaisia vaatimuksia kotouttamiselle on asettanut kasvanut turvapaikanhakijoiden määrä. Maakuntaohjelman toimeenpanon näkökulmasta näihin teemoihin ja ongelmiin on kohdistunut runsaasti toimenpiteitä. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on erittäin hyvää. Tulokset kuitenkin näkyvät hitaasti ja toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset tuovat uusia huolia mm. palveluiden säilymisestä. Vuosina tähän päätavoitteeseen kohdentui noin 15 % maakunnan päätettävissä olevista kehittämishankevaroista. Tavoitteen sisällä ylivoimaisesti eniten hanketoimintaa oli painopisteellä Vireä kulttuurielämä ja hyvät harrastusmahdollisuudet. Hyvä elinympäristö Teeman tavoitteiden saavuttamiseksi Pohjanmaalla on toteutettu runsaasti toimenpiteitä. Erityisesti tämä koskee vähähiilistä yhteiskuntaa. Uusiutuvan energian käyttöä on edistetty kaavoituksen avulla. Tuulivoima alueita on rakennettu ja rakentumassa. Pohjanmaan ilmastostrategia valmistui vuonna 2016 ja sen toimenpiteitä edistetään systemaattisesti. Esillä ovat olleet biopolttoaineiden hyödyntäminen, uusiutuvan ja hajautetun energiantuotannon ratkaisut sekä yhdyskuntien energiatehokkuus. Viiteryhmän vastauksissa teeman osa alueiden toteutuminen sai tyydyttävää parempia numeerisia arvioita. Avoimien vastausten ja viiteryhmän työpajan perusteella hiilineutraali yhteiskunta ei ole edennyt tarpeeksi hyvin Pohjanmaalla. Maakuntaohjelman tavoitteet ovat hyviä ja oikeita, maakunnassa on potentiaalia, mutta esteenä nähdään kansallinen energiapolitiikka. 11

12 Aluerakenteen osalta maakunnan isompia kaupunkiseutuja Vaasaa ja Pietarsaarta kehitetään rakennemallien pohjalta. Pohjanmaan uuden maakuntakaavan valmistelu on aloitettu ja prosessissa pyritään laajaan vuorovaikutukseen maakunnan asukkaiden kanssa. Luonto ja ympäristökysymyksiin ei joidenkin vastaajien mielestä ole panostettu riittävästi. Pohjavesien toimenpideohjelman ja tulvariskien hallintasuunnitelman mukaisia toimia on pyritty toteuttamaan. Happamien sulfaattimaiden aiheuttama kuormitus on maakunnassa merkittävä ongelma, eikä asiassa ole edetty riittävästi. Päätavoitteen osuus vuosien hankevaroista oli n. 15 %. Tavoitteen sisällä hankerahoituksen suhteen suurin painopiste oli Monimuotoinen luonto ja puhtaat vedet. 4.5 Vaikuttavuus ja toimeenpano Maakuntaohjelman käytännön rooli Viiteryhmäkyselyn ja keskusteluiden pohjalta on nähtävissä, että maakuntaohjelmalla on selkeä rooli maakunnan kehittämisen kokonaisuudessa. Tämä koskee erityisesti kuntia, kehittämisyhtiöitä, ammatillisia oppilaitoksia ja rahoitusviranomaisia. Pääosa maakunnassa rahoitetuista hankkeista tukee ja toteuttaa maakuntaohjelmaa. On kuitenkin olemassa riski, että ohjelma jää pienen piirin asiaksi. Maakuntaohjelmalla nähtiin olevan tietty rooli muita ohjelmia ja strategioita kokoavana ikään kuin sateenvarjoasiakirjana. Lukuisien seudullisten ja alueellisten suunnitelmien ja strategioiden hierarkiaa pidettiin kuitenkin epäselvänä ja tähän toivottiin lisää selkeyttä. Jossain määrin pohdintaa aiheutti se, että yliopisto ja korkeakoulutoimijat ovat melko irrallisia toimijoita Pohjanmaan kehittämisen kokonaisuudessa. Vuoropuhelu ei ole kovin systemaattista. Nämä tahot ovat toki osallistuneet valmisteluun, mutta niiden oma strategia ja kehittämistyö on niin vahvaa, itsenäistä ja rajat ylittävää, ettei se kiinnity kovin tiiviisti maakunnan tavoitteisiin. Maakuntaohjelma asiakirjana ei sinänsä lisää yhteistyötä varsinkaan, jos sen sisältöä ei tunneta. Sen sijaan laadintaprosessia pidettiin yhteistyönäkökulmasta hedelmällisenä. Yhteistyötä Pohjanmaalla pidettiin lähtökohtaisesti hyvänä, mutta maakuntaohjelmaprosessin koettiin osaltaan vahvistaneen yhteistyötä ja yhteistä näkemystä maakunnan kehittämisestä. Ohjelmatyö on myös auttanut luomaan laajemman kokonaiskuvan maakunnan toimijoista ja synnyttänyt uusia kontakteja toimijatahojen välille. Ohjausvaikutus ja käyttö Kysely osoitti, että keskeiset toimijat tuntevat maakuntaohjelman sisällön melko hyvin ja myös käyttävät sitä työssään esimerkiksi hankehakemuksia suunniteltaessa ja rahoituspäätöksiä tehtäessä. Nekin, joilla asiakirja pölyttyy hyllyssä, kokivat laadintaprosessissa käytyjen pohdintojen ja kiteytyneiden ajatusten toimivan pohjana omassa työssään. Ylipäätään tärkeänä pidettiin sitä, että yhteiset tavoitteet on kirjattu jonnekin. Vaikka suurin osa rahoitetuista hankkeista tukee maakuntaohjelmaa, on kokonaiskuva epäselvä. Käytettävissä ei ole tietoa siitä, miten hyvin eri hankkeet tukevat toisiaan tai kokonaisuutena edistävät tavoitteiden toteutumista. Kuten laadintaprosessista vastaavat itsearvioinnissaan toteavat, pitäisi 12

13 systemaattiseen toimeenpanoon ja seurantaan kiinnittää enemmän huomiota. Tähän liittyvä toivomus esitettiin myös viiteryhmän kyselyssä ja ehdotettiin, että maakuntaohjelman toteutukseen voitaisiin tarttua samoissa työryhmissä, joissa ohjelmaa on laadittu. 13

14 5. Arvioitsijan johtopäätökset, vahvuudet ja kehittämiskohteet Käytettävissä olleen aineiston, viiteryhmätyöskentelyssä saatujen näkemysten ja Pohjanmaan liiton itsearvioinnin perusteella voidaan todeta, että Pohjanmaan maakuntaohjelma on ammattitaitoisesti ja huolellisesti valmisteltu kehittämisasiakirja. Sujuva ja osallistava valmisteluprosessi on tuottanut selkeän ja helppolukuisen ohjelman, joka perustuu laajaan tietopohjaan. Ohjelman on maakuntansa näköinen ja vahvistaa Pohjanmaan profiilia. Tehdyt valinnat ovat onnistuneita ja toimeenpanossa on edetty haluttuun suuntaan resurssien rajoissa. Valmisteluprosessilla näyttäisi olevan ehkä lopputulostaan suurempi merkitys verkostoitumisen ja yhteisen ymmärryksen vahvistamisessa, mikä onkin tärkeää sitoutumisen kannalta. Toimijat näkevät ohjelman merkityksen sekä hanketoimintaa että organisaatioiden omaa toimintaa linjaavana asiakirjana. Seuraavassa on koostettu arviointiprosessissa havaittuja maakuntaohjelman vahvuuksia ja pääarvioitsijan tekemiä mahdollisia kehittämisehdotuksia. Niitä voi ottaa huomioon, kun käynnistetään uuden maakuntaohjelman laadintaa. Vahvuudet Maakuntaohjelman laadintaprosessi oli osallistava. Käytetyt työkalut olivat monipuolisia ja mahdollistavia. Prosessissa oli omat välineensä myös kansalaisten, yritysten ja yhdistysten osallistamiseen. Ennestäänkin vahva yhteishenki näyttää vahvistuneen prosessin myötä. Valmisteluun osallistuneet toimijat ovat hyvin sitoutuneita. Maakuntaohjelma on asiakirjana looginen, kronologinen ja helppolukuinen. Ohjelmaan on valittu kattavasti maakunnan kannalta tärkeät ja keskeiset teemat. Maakuntaohjelma ohjaa hankerahoituksen kohdentumista Seurantamittaristo kytkeytyminen tavoitteisiin on hyvä lähestymistapa. Kehittämiskohteet Teemaryhmät voisi kytkeä mukaan ohjelman toimeenpanoon ja seurantaan esimerkiksi vuosittaisilla kokoontumisilla. Ellei maakunnassa toimi vakiintunutta tulevaisuuskysymyksiin pureutuvaa ryhmää, voisi sellaisen perustamista harkita. Poliittiset päätöksentekijät olisi hyvä kytkeä prosessiin jo valmistelun kuluessa ja hakea heiltä linjauksia mm. valintojen tueksi. Maakuntaohjelmaa laadittaessa tiiviimpi vuoropuhelu korkeakouluyhteisön kanssa olisi paikallaan, jotta osaamispotentiaali voisi hyödyttää koko maakuntaa. Monipuolisista välineistä huolimatta ns. suuren yleisön osallistuminen on ollut laimeaa. Pohdintaan kannattaa ottaa se, miten asia pystytään tarjoilemaan kohderyhmälle niin, että sisällöt ymmärretään ja ne herättävät keskustelua. Pelillistäminen ja yrityskylämalli nostettiin yhdeksi keinoksi erityisesti nuorten osallistumisessa. Mikä sitten on tyydyttävä osallistumisen 14

15 tasoa ja miten se voidaan saavuttaa? Tämä lienee yhteinen ongelman monille maakunnille ja ratkaisuja voitaisiinkin etsiä yhteistyössä ja kokemuksia jakamalla. Sinänsä selkeät tavoitteet uhkaavat hukkua massaan ja valinnat ovat melko yleispiirteisiä. Maakuntaohjelman kaltaisessa asiakirjassa tiukkojen valintojen tekeminen saattaa olla vaikeaa, mutta jonkinlainen karsiminen, terävöittäminen ja priorisointi olisi tarpeen painoarvon ja vaikuttavuuden lisäämiseksi. Näin laajan mittariston seuraaminen on käytännössä mahdotonta. Myös mittaristoa on hyvä tiivistää ja ottaa käyttöön kaikkein oleellisimmat. 15

16 LIITTEET Liite 1: Yhteinen arviointikehikko Maakuntaohjelmien vertaisarviointi Etelä Pohjanmaa, Keskis Suomi, Pohjanmaa, Satakunta Ohjeet: Taulukkoon kirjataan kullakin arvioinnin osa alueella esiin nousseet tärkeimmät näkökulmat. Kohdemaakunta: Pohjanmaa Taulukosta täytetään vihreä osuus. Harmaalla merkittyjä kohtia ei kartoiteta kyseisellä menetelmällä. Siniseen osuuteen täytetään arvioinnin eri osa alueiden pohjalta tehdyt johtopäätökset: vahvuudet ja kehittämiskohteet. Valmisteluprosessi Tavoitteiden asettaminen ja asiakirjan sisäinen logiikka Valinnat Tavoitteiden saavuvaikuttavuus ja toimeenpano Osallistavuus ja Tietopohja ja Ohjausvaikutus ja innostavuus Menetelmät Selkeys Logiikka seuranta Onnistuminen Eteneminen Käytännön rooli käyttö Asiakirja analyysi (MAKO, OAS, topsu, seurantaraportit) Itsearviointi Viiteryhmä Arviointikeskustelu Yhteenveto: Vahvuudet Yhteenveto: Kehittämiskohteet

17 Liite 2: Arvioinnin viiteryhmä 1. Elinkeinoelämä, innovaatiot ja osaaminen: Stefan Råback (VASEK) Jarl Sundqvist (Concordia) Håkan Westermark (Dynamo) Angelique Irjala (Kristinestads Näringslivscentral) Henrik Broman (Pohjanmaan ELY keskus) Marita Niemelä (Vaasan yliopisto) 2. Maaseudun kehittäminen: Petri Svanbäck (Pohjanmaan ELY keskus) Mathias Högbacka (Aktion Österbotten r.f.) Matti Jaskari (YHYRES ry) Jan Ove Nyman (Österbottens svenska producentförbund r.f.) Guy Svanbäck (Österbottens Fiskarförbund r.f.) 3. Liikennejärjestelmä: Jarmo Salo (Etelä Pohjanmaan ELY keskus) Ingmar Ek (Pietarsaaren seutu) Timo Onnela (Suupohjan rannikkoseutu) Riitta Björkenheim (VASEK) 4. Aluerakenne: Anna Karin Pensar (Pietarsaaren seutu) Jyrki Palomäki (Etelä Pohjanmaan ELY keskus) Marketta Kujala (Vaasa) Bo Erik Liljedal (Suupohjan rannikkoseutu) 5. Hyvinvointi: Peter Granholm (Pietarsaaren kaupunki) Tuula Mulju (SONet BOTNIA) Tuula Peltoniemi (SOSTE) Sari Saarikoski (VASEK) Jarkko Pirttiperä, johtaja Rannikko Pohjanmaan sosiaali ja perusterveydenhuollon ky 6. Kulttuuri: Oili Airaksinen Rajala (Pohjanmaan liiton kulttuurilautakunta) Christina Nygård (SÖFUK kulturnämnden) Carola Harmaakivi (KulturÖsterbotten) Annika Sillander (Pohjanmaan tanssin aluekeskus) 7. Ympäristö: Hannele Ilvessalo Lax (Etelä Pohjanmaan ELY keskus) Vincent Westberg (Etelä Pohjanmaan ELY keskus) Patrik Majabacka(Metsäkeskus) Leena Rinkineva (Etelä Pohjanmaan ELY keskus)

18 Liite 3: Viiteryhmän ennakkotehtävä 1) MAAKUNTAOHJELMAN VALMISTELUPROSESSI a) Olen osallistunut maakuntaohjelman valmistelutyöhön Kyllä Ei (siirry kohtaan 2. MAAKUNTAOHJELMAN VAIKUTTAVUUS JA TOIMEENPANO) b) Oletko mielestäsi pystynyt vaikuttamaan alueesi kehittämiseen maakuntaohjelman valmisteluprosessin kautta? Perustele lyhyesti alle. Kyllä Ei c) Miten onnistunut maakuntaohjelman valmisteluprosessi mielestäsi oli (esim. osallistavuus, innostavuus, käytetyt menetelmät) ja miten kehittäisit valmisteluprosessia? 2) MAAKUNTAOHJELMAN VAIKUTTAVUUS JA TOIMEENPANO a) Kuinka hyvin mielestäsi tunnet maakuntaohjelman? erittäin hyvin melko hyvin melko huonosti erittäin huonosti b) Kuvaile organisaatiosi roolia maakunnan kehittämistyössä. c) Käytätkö maakuntaohjelmaa työssäsi? Kyllä (kuvaa alle, miten?) Ei d) Onko maakuntaohjelmalla selkeä rooli aluekehittämisen kokonaisuudessa? Perustele Kyllä Ei

19 e) Onko maakunnallinen yhteistyö lisääntynyt maakuntaohjelmaprosessin ansiosta ja onko maakuntaohjelma parantanut yhteistä näkemystä alueen kehittämisen suunnasta? (vastaajan organisaation näkökulmasta). Kuvaa tai perustele alle. Kyllä, miten? Ei, miksi? 3) MAAKUNTAOHJELMAN TEEMAT (linkki maakuntaohjelmaan) a) Ovatko maakuntaohjelman linjaukset onnistuneita maakunnan kehittämisen näkökulmasta? Perustele alle. Kyllä Ei b) Ovatko maakuntaohjelman linjaukset oman organisaatiosi kannalta merkittäviä? Perustele alle. Kyllä Ei c) Miten maakuntaohjelman teemat ovat edenneet organisaatiosi näkökulmasta? Arvioi alla olevien toimintalinjojen / tavoitteiden / toimenpidekokonaisuuksien osalta, miten maakuntaohjelman teemat ovat edenneet organisaatiosi näkökulmasta? (Voitte joko arvioida vain oman organisaationne näkökulmasta merkittäviä toimintalinjoja / tavoitteita / toimenpidekokonaisuuksia tai kaikkia maakuntaohjelman linjauksia.) Erittäin hyvin Hyvin Tyydyttävästi Heikosti En osaa sanoa Kilpailukykyinen alue Monipuolinen elinkeinoelämä Korkeatasoinen innovaatiotoiminta Toimivat yhteydet Riittävästi osaavaa työvoimaa Arvossapidetyt kulttuuriympäristöt ja elävä kulttuuriperintö Hyvinvoiva väestö Osallistuvat kansalaiset Integroituneet maahanmuuttajat Toimivat palvelut

20 Vireä Kulttuurielämä ja hyvät harrastusmahdollisuudet Hyvä elinympäristö Kestävä alue ja yhdyskuntarakenne Vähähiilinen yhteiskunta Ympäristötietoiset toimijat Monimuotoinen luonto ja puhtaat vedet d) Puuttuuko maakuntaohjelmasta jokin tärkeä teema, joka pitäisi ottaa huomioon seuraavassa maakuntaohjelmassa? Voisiko jonkin teeman jättää seuraavasta maakuntaohjelmasta pois? Perustele alle.

Pohjanmaan maakuntaohjelma

Pohjanmaan maakuntaohjelma Pohjanmaan maakuntaohjelma 2014-2017 Arvioinnin tuloksia Etelä-Pohjanmaan liitto Sanna Puumala, Heli Rintala 23.2.2017 Arviointiprosessi Suunnittelu ja työkalut Asiakirjaanalyysi Itsearviointi Raportointi

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMAN ARVIOINTI Arviointiraportin esittely. Tulostyöpaja

ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMAN ARVIOINTI Arviointiraportin esittely. Tulostyöpaja ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMAN 2014 2017 ARVIOINTI Arviointiraportin esittely Tulostyöpaja 16.2.2017 Arviointiprosessi Suunnittelu ja työkalut Asiakirjaanalyysi Itsearviointi Arviointityöpajat Raportointi

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntaohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Pohjanmaan maakuntaohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pohjanmaan maakuntaohjelma 2018 2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maakuntahallituksen hyväksymä 30.1.2017 Sisältö 1 Maakuntaohjelman lähtökohdat... 3 2 Maakuntaohjelman tarkoitus ja sisältö...

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Kaupungin johdon strategiaseminaari 15.8.2017 1 Seminaarin tavoitteet & tehtävänannot Seminaarin päätavoite oli ennen kaikkea strategian punaisen langan kirkastaminen. Lisäksi

Lisätiedot

07-07 Nov Poll results

07-07 Nov Poll results Pohjois-Savon EUrahoitusinfo 07-07 Nov 2018 Poll results Table of contents Mihin teemaan liittyen koet tarvitsevasi koulutusta/tukea? Kuinka eu-hankehallinto (mm. lainsäädäntö, tietojärjestelmät, hakuprosessi),

Lisätiedot

Teemaryhmien työskentely

Teemaryhmien työskentely Pohjanmaan maakuntastrategian 2014 2017 valmistelu Teemaryhmien työskentely Versio 040413 Tiivistä valmistelutyötä tehdään kussakin teemassa noin 10 henkilön ydinryhmässä, jonka työn tuloksia kommentoidaan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ 03/2017 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ Maakuntahallituksen kokous 25.8.2017 Tapani Mattila Keski-Suomen kuntien kuntayhtymä Maakuntahallituksen rooli Maakuntahallitus vastaa : Keski-Suomen kuntien

Lisätiedot

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi Vesien ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten maakunnat valmistautuvat / case Satakunta Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.9.2017,

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa Timo Vesiluoma 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi.

Lisätiedot

Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä. Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, Asko Peltola

Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä. Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, Asko Peltola Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, 17.9.2009 Asko Peltola Mikä on maakunnan liitto? Suomessa on 19 maakunnan liittoa (+ Ahvenanmaa) Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja

Lisätiedot

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja TKIO

Aluekehittäminen ja TKIO Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova

Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova MAAILMAN JOHTAJA SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKASSA 100% maailman maista omaa vaasalaista tekniikkaa sähköjärjestelmissään >90% Suomen sähkö- ja automaatiotuotekehityksestä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen tarpeet alueilla alueelliset maaseudun kehittämissuunnitelmat. CAP27-työpaja

Maaseudun kehittämisen tarpeet alueilla alueelliset maaseudun kehittämissuunnitelmat. CAP27-työpaja Maaseudun kehittämisen tarpeet alueilla alueelliset maaseudun kehittämissuunnitelmat CAP27-työpaja 3.12.2018 Työpajan tavoitteet 1. Saada selville, mitkä alueelliset yhteydet maaseudun kehittämisen ja

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntastrategia Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Pohjanmaan maakuntastrategia Osallistumis ja arviointisuunnitelma Pohjanmaan maakuntastrategia 2014 2017 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Maakuntahallituksen hyväksymä 25.3.2013 Sisältö 1 Maakuntastrategian lähtökohdat... 3 2 Maakuntastrategian tarkoitus ja sisältö...

Lisätiedot

Kansainvälistyminen -alaryhmä valmistelutilanne Marjatta Eväsoja Kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja

Kansainvälistyminen -alaryhmä valmistelutilanne Marjatta Eväsoja Kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja Kansainvälistyminen -alaryhmä valmistelutilanne 24.1.2018 Marjatta Eväsoja Kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja Kv-alatyöryhmän ehdotus Uuteen maakuntaorganisaatioon muodostetaan aluekehityksen ohjelmatyö,

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan 12.12.2014 Antti Saartenoja Maakuntakaavoitus pähkinänkuoressa Yleispiirteinen

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu Sabina Lindström 21.8.2019 1 Hallitusohjelman sisältöä liikennejärjestelmän näkökulmasta (1/3) Väyläverkoston kokonaiskehittäminen linjataan

Lisätiedot

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014 KUMPPANUUSBAROMETRI KÄYNNISTÄÄ MAAKUNTASTRATEGIAN SEURANNAN Kumppanuusbarometrissa tarkastellaan maakunnan yleistä kehitystä ja maakuntastrategian toimenpiteiden toteutumista. Se on maakunnan keskeisten

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 7.10.2014 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 1 Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu yhdistettiin Tuloksena Keski-Suomen

Lisätiedot

ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016

ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016 ELO-RYHMIEN TOIMINTA VUONNA 2016 Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa 17.3.2017 Pohjanmaalta löytyy pohjoismaiden merkittävimmät energiateknologian ja kemian teollisuuden keskittymät. Pohjanmaata leimaa monipuolinen

Lisätiedot

ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia

ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia POHJANMAAN LIITTO ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia www.obotnia.fi facebook.com/obotnia Kansainvälisesti YK:n ilmastonmuutoskonventti (UNFCCC) vuodelta 1994 (uusi sopimus astuu voimaan 2020)

Lisätiedot

LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA

LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA Tämä tarkistuslista tukee vaikuttamis- ja verkostotyön laadun arviointia ja kehittämistä. Tarkistuslistaa voi hyödyntää sekä ohjaavana työkaluna

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen - työryhmä

Tiedolla johtaminen - työryhmä Tiedolla johtaminen - työryhmä Loppuraportointi 30.6.2018 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi (dia 3) 2. Yhteistyö, oppiminen

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU Strateginen maakuntaohjelma 2014+ VALMISTELU Hämeen liitto valvoo kuntien etua ja toimii niin, että ihmiset haluavat ja voivat asua ja tehdä työtä Hämeessä. Hämeen jäsenkunnat ryhmittyvät Forssan, Hämeenlinnan

Lisätiedot

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Kohti kestävää luonnonvarataloutta Pohjois-Savossa Hankkeet luonnonvarastrategian toteuttajina SAKKY 11.11.2014 Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Jari Mutanen, johtaja,

Lisätiedot

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi Satakuntaliitto 26.4.2016 Resilienssi on tunnistettu keskeiseksi menestystekijäksi - muutosjoustavat alueet menestyvät Satakuntaan on laadittu uusi

Lisätiedot

Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa

Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa Havaintoja ja ideoita Suomessa sovellettavaksi 28.6.2018 Havaintoja ja ideoita Suomessa sovellettavaksi 1. Liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 Johtaja Teppo Rantanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle

Lisätiedot

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Muutosjohtaja Timo Vesiluoma Kuntapäivä 8.5.2018 Esityksen sisältö Kuntien ja maakunnan

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Maakunnallinen yhteistyö Juha S. Niemelä 27.11.2008 Yhteistyön lähtökohdat Yhdessä tekemisen kulttuuri Työllisyystilastot nousukaudenkin aikana

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

Itä-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelmien väliarviointi. Irene Kuhmonen, Augurix Oy Maaseudun kehittämisen syyspäivät Lahti

Itä-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelmien väliarviointi. Irene Kuhmonen, Augurix Oy Maaseudun kehittämisen syyspäivät Lahti Itä-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelmien 2014-2020 väliarviointi Irene Kuhmonen, Augurix Oy Maaseudun kehittämisen syyspäivät Lahti 14.11.2018 1 Taustaa Tilaajina Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMAN ARVIOINTIRAPORTTI. Pääarvioija: Etelä-Pohjanmaan maakuntaohjelman arviointiraportti

ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMAN ARVIOINTIRAPORTTI. Pääarvioija: Etelä-Pohjanmaan maakuntaohjelman arviointiraportti ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMAN 2014 2017 ARVIOINTIRAPORTTI Pääarvioija: 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Arvioinnin menetelmä ja aineisto... 4 2.1 Arviointiteemat... 4 2.2 Arvioinnin viiteryhmä

Lisätiedot

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Konferenssi on osaamisen kehittämisen prosessi, jonka tavoitteena on 1. tuoda esille ne osaamiset, joita

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 18.2.2016 Maakunnallinen alue-ennakointi Alueellista ennakointia hyödynnetään mm. : Maakuntasuunnitelman, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan laadinta, toteutus

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta?

Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta? Asiakkaiden työpajat 1. työpaja 11.9.2018 Minun elämäni nyt Miksi oman äänen kuuluminen on tärkeää? Miten elämäni sujuu nyt? 2. työpaja 18.9.2108 Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta 5.5.2017 puheenjohtaja Kimi Uosukainen YLEISTÄ Lausunnossa hallituksen esitystä maakuntalaiksi tarkastellaan

Lisätiedot

EAKR arviointisuunnitelma Marikki Järvinen Työ- ja elinkeinoministeriö

EAKR arviointisuunnitelma Marikki Järvinen Työ- ja elinkeinoministeriö EAKR arviointisuunnitelma 2007-2013 Marikki Järvinen Työ- ja elinkeinoministeriö 1. Sisältö Valmisteluprosessi Arviointityöryhmä asetettu elokuussa 2008 Valmistellut suunnitelman sekä toimintaohjelman

Lisätiedot

AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista

AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista Ninni Saarinen, Annika Kangas & Heli Saarikoski Oulu 13.-14.3. Metsävarojen käytön laitos, Metsäntutkimuslaitos Q menetelmä Menetelmän idea on tutkia

Lisätiedot

gradia.fi Vertaisarviointi Laatua Laineilla Tuumasta toimeen! Case: Kokemuksia kriteereiden käytöstä kehittämispäällikkö Taina Saarikko

gradia.fi Vertaisarviointi Laatua Laineilla Tuumasta toimeen! Case: Kokemuksia kriteereiden käytöstä kehittämispäällikkö Taina Saarikko Vertaisarviointi Laatua Laineilla Tuumasta toimeen! Case: Kokemuksia kriteereiden käytöstä kehittämispäällikkö Taina Saarikko Miksi vertaisarviointi? - Ulkopuolinen näkemys toiminnasta - Vahvuuksien ja

Lisätiedot

POKAT 2021 asiantuntijatoiminta. Aluekehitysasiantuntija Pia Pitkänen

POKAT 2021 asiantuntijatoiminta. Aluekehitysasiantuntija Pia Pitkänen POKAT 2021 asiantuntijatoiminta Aluekehitysasiantuntija Pia Pitkänen 22.3.2018 Maakuntaohjelman asiantuntijatoiminnan uudistus Uudistuksessa otettiin huomioon Uuden POKAT 2021 maakuntaohjelman painotukset

Lisätiedot

Auditointiryhmän asettaminen

Auditointiryhmän asettaminen Auditointiryhmän asettaminen Metsäneuvoston kokouksessa 22.8.2006 päätettiin perustaa metsäohjelman seurantaan auditointiryhmä. Auditointiryhmään kutsuttiin seuraavat henkilöt Kaupunginjohtaja Timo Louna,

Lisätiedot

Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu. Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6.

Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu. Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6. Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6.2017 Uuden maakunnan aluekehitystehtäviä 1/2 Strateginen

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne: miksi, milloin ja mitä?

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne: miksi, milloin ja mitä? Tampereen uuden strategian valmistelutilanne: miksi, milloin ja mitä? Strategiajohtaja Reija Linnamaa Kansainvälinen Tampere tekoja ja tarinaa. Tampereen strategia- ja brändiseminaari ja työpaja, Tampere-talo

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista. Kehittämistyöryhmän kokous

Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista. Kehittämistyöryhmän kokous Yhteenveto ja johtopäätökset AMO-asiakirjojen analyysistä ja asiantuntijahaastatteluista Kehittämistyöryhmän kokous 13.3.2008 Heli Saarikoski, 13.3.2008 Tarkastelunäkökulma Mitä kehittämistarpeita AMO-prosessissa

Lisätiedot

Henkilöstökysely maakuntastrategiasta 2018 Tulokset

Henkilöstökysely maakuntastrategiasta 2018 Tulokset Henkilöstökysely maakuntastrategiasta 2018 Tulokset Henkilöstökysely lähtökohta ja tavoitteet Uudelle maakunnalle laaditaan strategia, jossa linjataan maakunnan yhteiset strategiset tavoitteet ja toiminnan

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Keski-Suomen maakuntaohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu

Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuuden Areenat -seminaari 29.11.2018 Vs. kehitysjohtaja Minna Laitila, SONet BOTNIA Asukkaiden

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutusstrategian laadinta ja toimeenpano Pohjois-Savossa: koulutusorganisaatioiden yhteistyö Aikuiskoulutuksen rooli elinkeinoelämän ja maakunnan kehittämisessä,

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Työohjelman esittely 3.8.2011 2 Suunnitelman tausta ja rooli Edellinen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuonna 2004 Toimintaympäristön muutokset (mm.

Lisätiedot