MAANPUOLUSTUS HAASTATTELU TEEMA. Kansanedustaja

Transkriptio

1 MAANPUOLUSTUS HAASTATTELU Kansanedustaja TEEMA

2 MAANPUOLUSTUS Päätoimittaja: Yksikön johtaja Janne Kuusela Toimituskunta Päätoimittaja Arno Ahosniemi Päätoimittaja Päivi Anttikoski Professori Tuomas Forsberg Eversti Jyrki Heinonen Viestintäjohtaja Max Arhippainen Toimittaja Tuomo Lappalainen Osastopäällikkö Matti Saarelainen Tieto- ja viestintäjohtaja Marjo Timonen Toimitussihteeri: Majuri Jarkko Pirkkalainen Toimituksen sihteeri: Anita Pursiainen Toimitus postiosoite: PL 266, Helsinki käyntiosoite: Maneesikatu 6 puhelin: (toimistoaika maanantai-torstai klo ) sähköposti: maanpuolustuskurssiyhdistys@gmail.com Maanpuolustus-lehdessä esitetyt mielipiteet ovat asianomaisten kirjoittajien omia näkemyksiä eikä niiden tarvitse välttämättä edustaa lehden toimituskunnan tai Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kantaa. Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin käyneiden osoitteenmuutokset toimituksen postiosoitteella tai sähköposti: maanpuolustuskurssiyhdistys@gmail.com. Alueellisen maanpuolustuskurssin käyneiden osoitteenmuutokset alueellisille yhdistyksille, yhteystiedot lehden loppuosassa. Maanpuolustus-lehden levikki on kappaletta. Ilmoitushinnat: 3. kansi (takakannen sisäpuoli) kokosivu ½ sivu 600 ¼ sivu 300 Ilmoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä toimituksen sihteeriin. Graafinen suunnittelu ja taitto: Riikka Haahti ISSN Edita Prima Oy, Helsinki 2015 Seuraava Maanpuolustus-lehti ilmestyy kesäkuussa Lehden ilmoitusten tulee olla toimituksen sihteerillä (maanpuolustuskurssiyhdistys@gmail.com) lehden lopussa olevan mediakortin aikataulun mukaisesti

3 Pääkirjoitus Terrorismin pitkä varjo Terroristijärjestöt tukeutuvat horjuviin valtioihin ja pitkittyneisiin konflikteihin. Nyt Syyrian sisällissodasta on muodostunut väkivaltaisen jihadin suurin liikkeelle paneva voima sen jälkeen, kun Neuvostoliitto miehitti Afganistania 1980-luvulla. Syyrian ja Irakin rajaseuduilla on kasvamassa kokonaan uusi jihadistien sukupolvi, jonka motivaation lähteitä ovat sunniyhteisön puolustaminen ja unelma islamilaisesta kalifaatista. Heidän historialliseksi kokemaansa missiota leimaa vahva länsi vastaan islam narratiivi ja turvautuminen äärimmäiseen väkivaltaan. Kyse ei ole äkillisestä ilmiöstä vaan pidemmän aikaa hautuneesta kehityskulusta. Sen juuret löytyvät Irakista, jossa maaperä oli ääriliikkeiden kannalta hedelmällinen kahden Persian lahden sodan ja Baath-puolueen jäseniin kohdistuneen syrjinnän jälkeen. Lisää polttoainetta tuli vastavoiman puuttumisesta arabikevään epäonnistumisen myötä. Nyt al-qaida ja ISIL kilpailevat johtavan globaalin jihadistiliikkeen brändistä. ISIL:n toiminta on laajentunut myös Libyaan, jossa arabikevään jälkeinen sekasorto jatkuu. Osittain sen saaman julkisuuden varjoon on jäänyt muun muassa Boko Haramin erittäin brutaali toiminta Nigeriassa. Islamilaisten ääriliikkeiden harjoittamaa terrorismia ei silti voida käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Eri ryhmittymillä on erilaiset taustat ja tavoitteet ja niiden välinen yhteistyö on hataraa. Lisäksi valtaosa islaminuskoisista ei hyväksy ääriryhmien toimintaa. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ohella terrorismin pitkä varjo yltää myös Eurooppaan. Vaikka turvallisuusviranomaiset osasivat odottaa väkivaltaisia ja näyttäviä terrori-iskuja, ei se vähentänyt Pariisin ja Kööpenhaminan tapahtumien shokkivaikutusta. Monien silmissä näissä iskuissa konkretisoitui Euroopan pahin painajainen. Samaan aikaan maahanmuutosta ja maahanmuuttajien integraatiosta keskustellaan yhä tiukemmin äänensävyin. Tässä valossa alkuvuoden terrori-iskuilla saattaa olla monen maan poliittiseen kulttuuriin syvällisempi vaikutus, kuin mitä ensi näkemältä edes ymmärretään. Janne Kuusela Päätoimittaja Maanpuolustus 111 1

4 Puheenjohtajalta Arvoisa Maanpuolustuslehden lukija Vuoden 2014 aikana yhdistyksellämme oli korkeatasoisia esitelmöitsijöitä kotimaasta sekä Virosta, Yhdysvalloista ja Natosta. Lehtemme visuaalinen ilme uudistettiin onnistuneella tavalla. Verkkosivumme ovat aiempaa informatiivisemmat. Vuosi paketoidaan kevätkokouksessa 25.3., jolloin jäsenistölle esitellään vuosikertomus taloudellisine laskelmineen hyväksyttäväksi. Kokouksen jälkeen kuullaan ministeri Jaakko Iloniemen turvallisuuspoliittinen katsaus otsikolla Maantieteelle emme voi mitään. Kuluvan vuoden ensimmäinen esitelmätilaisuus Helsingin yliopistolla sai vieraspuhujaksi pääjohtaja Erkki Liikasen Suomen Pankista. Pääjohtaja Liikanen toi sangen synkän, mutta realistisen arvion kansantaloutemme kehitysnäkymistä noin 650 kuulijalle: Suomen talous on jäämässä muiden vauhdista, teollisuuden arvonlisäys ja teollisuuden pääomakanta ovat laskeneet jo vuosia, yksikkötyökustannukset ovat kasvussa useimpiin kauppakumppaneihin verrattuna. Suomen Pankki arvioi vuosina keskimääräisen talouskasvun vain noin 1 prosentiksi. Uuden kasvun aikaansaaminen ja työllisyyden parantaminen edellyttää ennen kaikkea taloutemme kustannuskilpailukyvyn palauttamista. Se taasen vaatii kovia, pitkäjänteisiä toimia. Lehden ilmestyessä on enää muutama viikko eduskuntavaaleihin. Uuden hallituksen taival alkaa yllä mainittujen talousongelmien parissa. Totuttua haasteellisemmaksi muuttunut turvallisuusympäristömme luo paineita ylläpitää ja kehittää kokonaisturvallisuutemme edellyttämiä suorituskykyjä sekä niiden valmiutta. Tällä on luonnollisesti hintansa. Parlamentaarisen selvitysryhmän suositus lisämäärärahoista puolustuksen suorituskykyjen säilyttämiseksi on selkeä ja se samalla toimii minimitasona. Sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseen kohdistuvia tarpeitakaan ei tule hevin ohittaa. Toivottavasti uuteen hallitusohjelmaan saadaan selkeät kokonaisturvallisuutta koskevat linjaukset pitäen mielessä, että muun muassa kansalaisten turvallisuus ja maamme puolustuskyky ovat valtion tehtäviä. Kari Jordan Maanpuolustuskurssiyhdistyksen puheenjohtaja 2 Maanpuolustus 111

5 Sisältö 1 Pääkirjoitus 2 Puheenjohtajalta 3 Sisältö HAASTATTELU 4 Kansanedustaja Pekka Haavisto TEEMA: NELJÄ VUOTTA ARABIKEVÄÄSTÄ 12 Hannu Juusola: Arabikevät, Israel ja Palestiinan rauhanprosessi 18 Mikko Patokallio: Syyrian sisällissodalle ei näy loppua 22 Pekka Hiltunen: Irak tienhaarassa 28 Harri Kiiski: ISLAM mitä oikeastaan pelkäämme? 34 Juha Mäkelä: Neljä vuotta Egyptin kansannoususta 40 Anssi Munkki: Malin kriisi; Ennusmerkki Sahelin alueen tulevasta kehityksestä ARTIKKELIT 46 Sami Nurmi: Suomen ja Ruotsin välisen puolustusyhteistyön tiivistäminen 49 Lauri Voionmaa ja Tuomo Repo: Afganistanin turvallisuus vihdoin maan omiin käsiin? 52 Saara Jantunen: Propagandalle kompromissi ei riitä 56 Satu Huotari: Tiedonhankintalakityöryhmä ehdottaa lainsäädäntöhankkeiden aloittamista KIRJA-ARVIOITA 57 Lillan. Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä 59 Kohtalona Tali-Ihantala. Ihmisiä Suomen ratkaisutaisteluissa MAANPUOLUSTUSKURSSIT Kurssin tarina 62 Puolustusvoimain komentajan puhe 212. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 65 Puolustusministerin tervehdys 212. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Maanpuolustuskurssi MAANPUOLUSTUSKURSSIYHDISTYKSEN TOIMINTA 69 Juoksu kulkee 70 Jahtikausi Maanpuolustusgolf 72 KURSSIEN KOKOONTUMISIA 77 ALUEELLISET YHDISTYKSET Maanpuolustus 111 3

6 4 Maanpuolustus 111

7 Kansanedustaja PEKKA HAAVISTO Haastattelu Maanpuolustus-lehteen Janne Kuusela Maanpuolustus 111 5

8 Haastattelu Reports). YK:n raportit yleensä ovat korostetun varovaisia, mutta UNDP:n raportit öljyrikkaista arabimaista olivat poikkeuksellisen karua luettavaa nostaen esiin kysymyksen siitä, miten näin paljolla rahalla saadaan aikaan näin vähän kehitystä? Kuinka vetäisitte yhteen tammikuussa 2011 Tunisian vallankumouksesta alkunsa saaneen arabikevään jatkoseuraamuksia? Varmaan monet niistä, jotka odottivat arabikevään merkitsevän laajaa demokratisaatiota ja kansalaisvapauksia lisäävää prosessia, ovat joutuneet pettymään. Autoritäärisesti hallituissa maissa demokraattiset rakenteet, kuten puoluetoiminta ja muut kansalaisten osallistumisen muodot eivät olleet päässeet kehittymään siten, että kestävää muutosta olisi saatu aikaiseksi. Tunisia on niitä maita, joilla on vielä niin sanotusti nenä vedenpinnan yläpuolella ja jossa edellä mainittuja prosesseja on saatu vietyä eteenpäin. Mutta esimerkiksi Libyan hajoaminen, ja kaikki mitä sen jälkeen on tapahtunut, on ollut todella raskasta ja heijastaa epävakautta naapurimaihin. Jos katsotaan laajempaa aluetta Syyriaa myöten, niin valonpilkahduksia on ollut kovin vähän. Egyptissä presidentti Mursin valtaan astuminen ja siirtäminen pois vallasta ei liiemmin demokraattisia arvoja vahvistanut. Niille egyptiläisnuorille, jotka aikoinaan Tahriraukiolle leiriytyivät, on arabikevät varmasti ollut suuri pettymys. Eräs silmiä avaava tekijä jo ennen arabikevättä olivat YK:n kehitysohjelman UNDP:n raportit arabimaista (Arab Human Development Totesitte marraskuussa 2014, että elämme pop-up kalifaattien aikaa. Kuinka luonnehtisitte uskonnollisten äärijärjestöjen toimintaa ja vaikutuksia kansainväliseen turvallisuuteen? Suomestakin on lähtenyt vapaaehtoisia taistelijoita Syyriaan. Kuinka tähän ilmiöön tulisi suhtautua? Juuri hiljattain muistelin, että milloin ensimmäistä kertaa kuulin puhuttavan kalifaatista aitona poliittisena tavoitteena. Se tapahtui vuonna 2005 tutustuessani Khalil Ibrahim nimiseen henkilöön, joka johti islamistista kapinallisliikettä Darfurissa. Tämä Sorbonnen yliopiston käynyt sivistynyt mies, joka kyllä osasi myös käyttää kalashnikoviaan, kertoi taistelevansa ennen kaikkea suuren kalifaatin puolesta. Hän vertasi kalifaattia Euroopan unioniin, jossa maiden rajoja on madallettu, ihmisillä ja tavaroilla on vapaa liikkuvuus. Yhteisen talousalueen ja valuutan ohella yhdistäviä tekijöitä olisivat uskonto ja sharia-laki. Tähän keskusteluun olen mielessäni palannut katsoessani sitä visuaalista materiaalia, jolla suomalaisiakin musliminuoria nyt yritetään houkutella taisteluun kalifaatin puolesta. Siinä on mukana hyvin vahva psykologinen elementti, joka kiehtoo ja antaa voimaa näille ihmisille. Nythän olemme seuranneet Boko Haramin tai ISIL:n kaltaisten valtioiden rajoja ylittävien pop-up kalifaattien syntyä. Monet näkevät myös Egyptin ja Sudanin raja-alueella vastaavaa potentiaalia. Ilmiö on kiinnostava ja vaarallinen emmekä ole varmaan vielä nähneet ihan kaikkea tässä näytelmässä. Kuvaavaa on, että hiljattain Afganistanissa käydessäni sain kuulla Talebanin olevan huolissaan ISIL-liikkeestä ja sen radikaalisuudesta sekä äärimmäisestä väkivallan käytöstä, joka saa al-qaidankin näyttämään maltilliselta. Islamilaisen liikkeen sisään on siis 6 Maanpuolustus 111

9 Kansanedustaja Pekka Haavisto Se on erittäin vaikea kysymys, kuinka pitäisi kohdella Syyriasta kotimaahan palaavia taistelijoita. muodostumassa yhä enemmän hajontaa ainakin toimintatapojen osalta. Talebanin johto on huolestunut oman nuorison siirtymisestä ISIL:n riveihin ja sama huoli jaetaan monessa muussakin arabimaassa. Ja on syytäkin olla huolissaan siitä, mihin tämä kaikki päättyy. Se on erittäin vaikea kysymys, kuinka pitäisi kohdella Syyriasta kotimaahan palaavia taistelijoita. Itse olen sillä tavalla lain ja järjestyksen ihminen, että ottaisin tässä kyllä aika kovan linjan. Terroristijärjestön toimintaan osallistuminen, oli se sitten vaikka ruuanlaitto- tai ensiaputehtävissä, on aina terrorismiin osallistumista. Sieltä palaavien katuminen tai näkemäänsä pettyminen ei sellaisenaan riitä selitykseksi. Linjan on oltava myös sillä tavalla kova, että se varoittaa Suomessa automaattisesti vaikeuksiin joutumisesta niitä, jotka harkitsevat tällaiseen toimintaan osallistumista. Syyrian pitkittynyt sisällissota ja Irakin jatkuvasti lisääntyneet levottomuudet ovat jättäneet kansainvälisen yhteisön koko lailla neuvottomaksi. Mitä kenties olisi tehtävissä? Kyllähän tämä kokonaisuus on tavattoman vaikea ja siitä kertoo Kofi Annanin vaihtuminen ensin Ibrahim Brahimiin ja sitten Staffan de Misturaan. Kukaan ei toistaiseksi ole saanut kunnollista otetta osapuoliin. Kun ajattelen Irakin tilannetta ja siellä vaikuttavia radikaaleja voimia, niin kyllä Saddam Husseinin hallinnon kaatuminen on jättäneet jälkensä. Ollessani YKtehtävissä Irakissa tapasin paljon Baath-puolueeseen kuuluneita sunnimuslimeita. He olivat silloin vielä hallinnollisilsa tehtävissä, mutta heidät työnnettiin myöhemmin kategorisesti ulos. Tästä hyvin koulutetusta ja katkeroituneesta joukosta moni ryhtyi joko avoimesti tai hiljaisesti tukemaan radikaaleja liikkeitä, jotka ikään kuin kostivat heidän puolestaan. Vastaus Irakin tilanteeseen on kenties löydettävissä maltillisten sunnien ja sunnien integraation kautta siten, että heidätkin saataisiin takaisin mukaan maan hallintoon. Olen todennut monissa keskusteluissa, että yhteys maltillisiin sunneihin pitäisi jotenkin löytyä, myös niillä alueilla joilla ISIL toimii. Kyllä sielläkin raja jossain tulee vastaan ja monet jo ovat kallistuneet sille kannalle, että ISIL:n väkivallan käyttö on mennyt liian pitkälle. Syyrian osalta tilanne on huomattavasti vaikeampi. Näin jälkikäteen katsoen länsimaat tekivät virheen ja loivat pohjaa maan luisumiselle jihadistien käsiin vastustaessaan kategorisesti Assadin hallintoa. Assadille olisi neuvottelujen kautta pitänyt järjestää ulospääsy. Nurkkaan ahdistettuna hän valitsi taistelun. Nyt on ajauduttu ikään kuin kahden rintaman sotaan sekä presidentti Assadin että ISIL:n kanssa. Jollain tavalla olisi ensin kyettävä pysäyttämään ISIL ja sen jälkeen varattava aikaa Assadin kanssa neuvottelemiseen. Assadin syntitaakka on melkoinen, mutta ISIL on sitäkin vakavampi ongelma. Jollain tapaa myös lännen ja Venäjän olisi löydettävä yhteinen intressi ISIL:n pysäyttämisessä, jonka toiminta loukkaa yhtä lailla kaikkien ihmisoikeuksia kunnioittavien arvomaailmaa. Uskon, että Pariisin tapahtumien vauhdittama terrorismikeskustelu vie juuri siihen suuntaan, että koetaan herätys oikeasta ja aidosti laajenevasta uhkasta, joka pitää pysäyttää. Olemme lähestymässä sitä rajaa, jossa niin länsimaiden kuin naapurimaidenkin toleranssi loppuu, ja kansalaismielipide toteaa että liika on liikaa. Tämä koskee ISIL:n ohella myös Boko Haramia. Maanpuolustus 111 7

10 Haastattelu Kuka olisi oikea taho välittämään rauhanprosessia? Lähi-idän rauhanprosessi on ollut jo pitkään umpikujassa ja säteilee epävakautta. Kuinka neuvotteluissa voitaisiin kenties päästä eteenpäin ja millainen rooli EU:lla voisi olla? EU teki virheen siinä, että se Hamasin voittamien vaalien jälkeen vuonna 2006 katkaisi välit vaalien voittajaan todeten, ettei terroristiorganisaation kanssa neuvotella. Seurasi tilanne, jossa ei ole voitu olla eri palestiinalaisosapuolten kanssa aidossa yhteydessä, ja se on heikentänyt EU:n mahdollisuuksia käydä neuvotteluja. Tämä on tietenkin hyvin herkkä ja tulenarka asia, sillä Hamas ei edelleenkään tunnusta Israelin valtion olemassaolon oikeutta. Tämä tunnustamiskysymys on molemmilla puolilla fundamentti, josta on vaikea päästä ohitse ja väkivallan kierre vain jatkuu. Lähi-idän rauhanneuvotteluprosessissa minua on vaivannut se, että ikään kuin tyydytään Israelin ja Mahmud Abbasin palestiinalaishallinnon neuvotteluihin, vaikka samaan aikaan hyvin tiedetään, että Hamasin ja Gazan kysymykset ovat täysin ratkaisematta. Se ei johda kestävään lopputulokseen, että tehdään muka rauhansopimus, jota joku sitten koko ajan häiriköi. Pitäisi varmasti rohkaista palestiinalaisten sisäistä dialogia ja aidosti kuulla myös Hamasin näkemyksiä niin, että se olisi edes jollain tavalla mukana tavoiteltavassa rauhanratkaisussa. Kuka olisi oikea taho välittämään rauhanprosessia? Egypti ei ollut paras mahdollinen fasilitaattori, sillä egyptiläiset olivat itse liian lähellä ongelmaa sekä maantieteellisesti että islamilaisten ääriliikkeiden aiheuttaman pelon osalta. Israelista katsottuna taas Yhdysvallat-suhde on ainutlaatuinen, mutta sen sijaan luottamus Eurooppaan ja YK:hon on hyvin heikkoa. Tämä tekee asteleman hankalaksi, sillä Israel luottaa vain Yhdysvaltoihin kaikissa ratkaisuissa, joissa pitäisi luoda turvallisuusrakennetta. Yhdysvaltoja tarvitaan Israelin takaajana, mutta dialogin mahdollistamisessa eri osapuolten välillä EU:lla voisi ihan hyvin olla roolinsa. Samalla Hamas ja muut ääriliikkeet pitäisi laittaa erittäin koville ohjusten ampumisesta Israelin puolelle. Ymmärrän täysin israelilaisten kokeman alituisen uhkan ja ärsytyksen. Olen 8 Maanpuolustus 111

11 Kansanedustaja Pekka Haavisto keskustellut tästä Gazassa, mutta kaikki radikaaliryhmät siellä eivät ole kenenkään kontrollissa eikä niihin tunnu mitkään järkipuheet tehoavan. En ole pessimisti, mutta kyllä tämä on harvinaisen kompleksinen kokonaisuus. PEKKA HAAVISTO Millaisena näette Afganistanin-tilanteen nyt, kun Naton ISAF-operaatio on korvattu huomattavasti pienemmällä länsimaiden sotilaallisella läsnäololla? Tapasin juuri Afganistanissa sekä presidentti Ashraf Ghania että muita hallinnon edustajia, kansainvälisiä toimijoita ja myös ihan tavallisia kansalaisia. Paikan päällä olevat kansainväliset toimijat olivat arvioissaan melko negatiivisia. Presidentinvaaleista ei koskaan saatu ääntenlaskentaan perustuvaa tulosta, vaan jonkinlainen poliittinen sopimus kahteen osaan jaetusta vallankäytöstä Ghanin ja Abdullah Abdullahin välillä. Nyt ilmeisenä pelkona on tämän kahtiajaon ulottuminen halki valtionhallinnon. Lisäksi on iso kysymys opposition kanssa keskustelemisesta. Presidentti Ghani viittasi harmistuneena Pakistanin suuntaan todeten, ettei siellä ole tehty kaikkea mahdollista Afganistanin tilanteen vakauttamiseksi. Samalla hän viittasi hyvin optimistisesti Kiinaan, josta on käynyt useita delegaatioita ja tarjottu fasilitaattorin palveluita. Samaa viestiä kuulin myös Talebanin suunnalta. Tämä on kiinnostavaa, sillä tähän mennessä Kiina ei ole kovin monessa konfliktissa toiminut välittäjän roolissa. Käsissä on haastava tilanne, josta ei selvitä ilman poliittista ratkaisua. Aika näyttää kyetäänkö saavuttamaan jotain sellaista, joka sitoisi Talebanin mukaan yhteistyöhön. Talebanin iskuthan halvaannuttavat sekä talouselämää että yhteiskunnan kehittymistä. Afganistanin armeija kykenee ylläpitämään jonkinlaista turvallisuutta, mutta ei kontrolloimaan koko maata ilman poliittista ratkaisua. Kansanedustaja Pekka Haavisto on toiminut aiemmin ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä ja kehitysministerinä. Haavistolla on laaja kokemus kansainvälisistä tehtävistä. Hän on ollut YK:n ympäristöohjelma UNEP:n edustajana, ja tuntee kokemuksensa kautta mm. Balkanin, Afganistanin, Palestiinan, Irakin ja Liberian tilanteen. Haavisto osallistui Euroopan unionin Sudanin erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta ja tämän jälkeen YK:n Darfurin kriisin erityisasiantuntijana. Haavisto on toiminut myös ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä, erikoisalueenaan Sudanin ja Somalian konfliktit. Haavisto on ollut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa erityisalueenaan Venäjään liittyvät kysymykset ja uudet turvallisuusuhat. Eduskuntatyön ohella olette toimineet ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä, erikoisalueena Sudanin ja Somalian konfliktit. Millaisena näette Afrikan kriisimaiden tulevaisuudennäkymät? Maanpuolustus 111 9

12 Haastattelu Heikkoja signaaleja pitäisi osata lukea ajoissa. Kasvava pakolaisvirta on yksi niistä. Somalia on ikuisuuskysymys, jossa on jo parin vuosikymmenen ajan nähty lukuisia eri rauhanprosesseja. Viime aikoina on ollut vakavaa yritystä Mogadishun rauhoittamiseksi, mutta siitä huolimatta turvallisuustilanne on edelleen huono. Somaliassa tarvittaisiin sekä kattavia poliittisia neuvotteluita että terroristijärjestöjen toiminnan tukahduttamista. Sudan on kiinnostavassa vaiheessa. Kansallista integraatioprosessia on yritetty aloittaa liittyen Darfuriin ja eteläisimpiin maakuntiin. Sudanilaisten kanssa käymissäni keskusteluissa olen havainnut, että ihan selvästi siellä on ryhdytty jo miettimään presidentti al-bashirin jälkeistä aikaa ja miten maan asiat sitten järjestetään. Uusi mielenkiintoinen diplomaattinen yritys, jossa myös Sudan on mukana, on niin sanottu Khartum-prosessi. Sen tavoitteena on padota Eurooppaan saapuvaa pakolaisten virtaa, joka on viime aikoina karannut käsistä. Prosessi käynnistyi joulukuussa Roomassa pidetyssä kokouksessa ja siinä kootaan EU-maita ja pakolaisten afrikkalaisia alkuperämaita keskustelemaan pakolaispolitiikasta. Lisäksi olen viime aikoina työskennellyt Eritrean avautumiseksi. Eritrea on yksipuoluemaa ja vallassa on vanha sosialistinen regiimi. Jos jotakin ei tapahdu niin kriisi on käsissä, sillä maa tuottaa valtavasti pakolaisia. Suomi on nyt lähtenyt edesauttamaan nuorten koulutusta. Pyrimme fasilitoimaan erityisesti nuorille parempia tulevaisuuden näkymiä mm. Kirkon ulkomaanavun ja Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMO:n kautta. Omassa maassa tapahtuvan koulutuksen saatavuuden ja tason nostaminen olisi kenties yksi elementti pakolaisvirtojen hillitsemiseksi. Eritrea on sen kokoinen maa, että Suomenkin panos on siellä näkyvää ja vaikuttavaa, jos kaikki sujuu hyvin. Alku on ainakin ollut rohkaisevaa ja Eritrean hallinto on toistaiseksi sallinut toimintamme jatkuvan. Eritrea on minulle esimerkki maasta, jossa pitäisi toimia ennen kuin sisäisen konfliktin ja sekasorron uhka kasvaa. Heikkoja signaaleja pitäisi osata lukea ajoissa. Kasvava pakolaisvirta on yksi niistä. 10 Maanpuolustus 111

13 Mielenosoitus Arabikevään neljäntenä vuosipäivänä Bahrainin pääkaupunkin Manaman esikaupungissa Daihissa. Viesti banderollissa: ihmisten vallankumous, jotka eivät enää halua olla hiljaa! Maanpuolustus

14 Teema: Neljä vuotta arabikeväästä KIRJOITTAJA Professori Hannu Juusola työskentelee Helsingin yliopistossa maailman kulttuurien laitoksella. Aikaisemmin hän on mm. johtanut Suomen Lähi-idän instituuttia Damaskoksessa. Hänen tutkimusalueitaan ovat modernin Lähi-idän yhteiskunnat ja politiikka, kansalaisuuteen ja etnisyyteen liittyvät kysymykset sekä Israelin ja Palestiinan konflikti. Arabikevät, Israel ja Palestiinan rauhanprosessi Hannu Juusola Israelin erilaisuus suhteessa ympäristöön on ollut merkittävä piirre myös kansallisessa identiteetissä V Vuoden 2010 lopulta Tunisiasta alkaneen niin sanotun arabikevään seurauksena Lähi-itä on ollut hyvin voimakkaan ja osin kaoottisen muutosprosessin kourissa. Kehitys eri maissa on kulkenut kovastikin eri suuntiin, ja arabikeväästä liikkeille lähteneiden muutosten lopullinen merkitys on vielä pitkään kaikkea muuta kuin selvää. Joka tapauksessa kyseessä on ehdottomasti yksi suurimmista muutosprosesseista alueen nykyhistoriassa. Poliittisen kuohunnan 12 Maanpuolustus 111

15 Hannu Juusola: Arabikevät, Israel ja Palestiinan rauhanprosessi alusta asti yksi yleisesti esitetty kysymys on ollut, kuinka muutokset vaikuttavat Israelin ja arabimaiden välisiin suhteisiin ja ennen kaikkea Palestiinan ikuisuuskonfliktiin. ISRAEL JA ARABIKEVÄT Niin kuin melkein kaikille muillekin, arabikevät tuli myös Israelille yllätyksenä. Israelin suhtautuminen on luonnollisesti kehittynyt kuluneiden neljän vuoden aikana ja maan sisällä on ollut erilaisiakin tulkintoja muutosten merkityksestä Israelille. Hallitsevin linja erityisesti maan poliittisen johdon keskuudessa on kuitenkin ollut se, että arabikevään mukanaan tuomat muutokset merkitsevät Israelille ennen kaikkea uhkaa. Arabikevään alku oli Israelille ongelmallinen monella eri tasolla. Se oli sitä ensinnäkin Israelin ulkoisen kuvan ja identiteetin kannalta, kuten esimerkiksi johtaviin Israelin historian tutkijoihin kuuluva Avi Shlaim on analysoinut. Israelin virallisessa retoriikassa on aina Jerusalemissa muslimi- ja juutalaisväestön jännitteet näkyvät katukuvassa. Kuva Al Aqsa Moskeijan lähistöltä ollut tärkeää korostaa eroa Israelin ja muiden alueen valtioiden välillä; epädemokraattisen Lähi-idän keskellä Israel oli ainoa länsimainen demokratia. Tämä sanoma on vaikuttanut siihen vahvaan tukeen, jota Israel vuosikymmenestä toiseen on saanut sekä Euroopasta että ennen kaikkea Yhdysvalloista. Jokainen amerikkalainen poliitikko muistaa mainita yhteiset arvot perustellessaan Israelin saamaa tukea. Lähi-idän potentiaalinen demokratisoituminen uhkasi näin yhtä tärkeää komponenttia Israelin niin sanotussa hasbarassa eli Israelin politiikan selittämisessä kansainväliselle yhteisölle. Israelin erilaisuus suhteessa ympäristöön Maanpuolustus

16 Teema: Neljä vuotta arabikeväästä Demokratia arabimaailmassa johtaisi väistämättä radikaalien islamistien valtaan. on ollut merkittävä piirre myös kansallisessa identiteetissä, jossa on ollut keskeistä Israelin länsimaisuus. Erityisesti arabimaailma on ymmärretty orientalistisen perinteen mukaisesti takapajuisena itänä. Me olemme luoneet modernin yhteiskunnan keskiaikaisen maailman keskelle julisti Israelin ensimmäinen pääministeri David Ben-Gurion. Kuvaavaa on, että jopa arabimaista Israeliin maan itsenäistymisen alkuvuosina tulleita juutalaisia siirtolaisia pidettiin uhkana maan länsimaiselle identiteetille. Siirtolaisleirillä vieraillut lehtimies kirjoitti huolestuneena siitä, mitä maalle tapahtuu, jos tällaisista tulee sen kansalaisia. Nykyään tällaiset asenteet liittyvät tietenkin ensisijaisesti palestiinalaisiin ja muihin arabeihin. Nykypoliitikoista pääministeri Benjamin Netanyahu on ollut niitä, jotka ovat korostaneet voimakkaimmin arabien luontaista väkivaltaisuutta ja kyvyttömyyttä muuttua. Marraskuussa 2011 Netanyahu piti puheen, jossa hän ennusti että arabikeväästä tulisi lopulta Israelin, lännen, demokratian ja liberalismin vastainen islamilainen aalto. On selvää, että radikaali muutos ympäristössä koettiin varsinkin aluksi uhkaavaksi myös Israelin identiteetille. Se, että arabikevät johti useissa maissa varsin pian kaaokseen ja sisällissotaan, helpotti selvästi Israelin hämmennystä, sillä se vastasi paremmin israelilaisten enemmistön mielikuvaa naapurustostaan. Israelissa on toki esiintynyt myös sellaisia tulkintoja, joiden mukaan demokratisoituva arabimaailma olisi pidemmän päälle Israelin etu, sillä demokratiat eivät yleensä sodi toisiaan vastaan. Tällainen positiivinen ja luottava asenne on kuitenkin ollut selvässä vähemmistössä. Israelin osalta kiinnostus arabikevättä kohtaan on luonnollisesti kohdistunut ennen kaikkea Egyptin ja Syyrian tapahtumiin. Virallisella poliittisella tasolla Israelin asenne muistutti alusta alkaen paljon Saudi-Arabian kaltaisten konservatiivisten valtioiden asennetta. Tälle politiikalle on olennaista ajatus, jonka mukaan status quo on parempi kuin muutokset. Demokratia arabimaailmassa johtaisi väistämättä radikaalien islamistien valtaan. Saudi- Arabian johdon tavoin pääministeri Netanyahu syytti länttä naiiviudesta, kun se ei tukenut tarpeeksi Egyptin presidentti Hosni Mubarakia. Is- 14 Maanpuolustus 111

17 Hannu Juusola: Arabikevät, Israel ja Palestiinan rauhanprosessi raelin poliittisella johdolla oli ollut varsin hyvät suhteet Mubarakiin ja vaikutusvaltaiseen tiedustelupäällikköön Omar Suleimaniin. Mubarakin regiimiä ja Israelia yhdisti yhteinen vihollinen, islamismi. Egyptin suhtautuminen Hamasiin ei juuri ollut sen positiivisempaa kuin Israelin. Erityisen huolestuttavana tilanne koettiin Israelissa Muslimiveljeskuntaa edustavan Muhammad Mursin presidenttikaudella kesäkuusta 2012 seuraavan vuoden heinäkuuhun, vaikka Mursi ei pyrkinytkään sanoutumaan irti maiden välisestä rauhansopimuksesta kuten oli pelätty. Muslimiveljeskunnan syrjäyttäminen ja sotilaiden paluu valtaan kesällä 2013 koettiin Israelin johdossa positiivisena paluuna tuttuun ja turvalliseen. Tätä kokemusta on luonnollisesti myöhemmin vahvistanut lisää se, että Abd al-fattah al-sisin johtama regiimi ryhtyi koviin otteisiin Siinain islamisteja vastaan ja julisti virallisesti Hamasin terroristijärjestöksi. Israel on sallinut Egyptin käyttää raskaita aseita Siinailla, vaikka maiden välinen rauhansopimus periaatteessa kieltää sen. Syyrian kehityksen suhteen asenne Israelissa on ollut ambivalentti. Merkittävistä arabimaista Syyria on pitkään ollut se, joka suhtautuu Israeliin kaikkein kielteisimmin ja tukee avoimesti Hamasia ja Hizbollahia. Siten Bashar al-assadin regiimin kaatumisen olisi periaatteessa kuvitellut sopivan Israelille hyvin semminkin, kun se olisi ollut myös tappio Assadia tukevalle Iranille ja vaikeuttanut selvästi Hizbollahin asemaa Libanonissa. Myös Israelin poliittisen ja sotilaallisen eliitin keskuudessa uskottiin vuonna 2011 yleisesti, että Assad kaatuisi nopeasti. Israelissa onkin kuulunut äänenpainoja, jotka ovat vaatineet Syyrian maltillisen opposition voimakkaampaa tukemista. Toisaalta Israel on myös Syyrian kohdalla pelännyt, että muutos saattaisi kuitenkin olla vaarallisempi kuin status quo. Assadin regiimi oli vihamielisyydestään huolimatta ollut varovainen, ja maiden välinen aseleporaja Golanilla oli käytännössä ollut 1970-luvun puolivälistä lähtien Israelin rauhallisin raja. Jo pitempään YK-lähteet ovat raportoineet kontakteista, joita Israelin armeijalla ja Syyrian kapinallisilla on Golanilla. Näiden yhteyksien todellisesta merkityksestä on monenlaista spekulaatiota. Assadin regiimi syyttää Israelia al- Qaida-verkostoon kuuluvan al-nusra-järjestön tukemisesta. Vähintäänkin lienee selvää, että Israel pyrkii estämään Hizbollahia saamasta asemaa Golanilla sekä varmistumaan muutenkin siitä, että Golanilla valtaa pitävät ryhmät eivät kääntyisi Israelia vastaan. Sekä Egyptin että Syyrian suhteen Israel on seurannut kehitystä ennen kaikkea rajojen turvallisuuden kannalta. Etelässä tärkeintä on Siinai ja Gaza, pohjoisessa Golan. ARABIKEVÄT PALESTIINALAISALUEILLA Palestiinalaisalueiden tilanne ennen arabikevättä oli monin tavoin vähemmän otollinen demokratiaa vaativalle kansannousulle kuin muualla. Ensinnäkin vuonna 2000 alkanut ja monta vuotta jatkunut niin sanottu toinen intifada oli johtanut useamman tuhannen palestiinalaisen kuolemaan ja vähensi ilman muuta halukkuutta nousta jälleen kerran Israelin miehitystä vastaan. Toiseksi kansainvälinen yhteisö oli käytännössä rangaissut palestiinalaisia Hamasin demokraattisilla vaaleilla saavuttamasta vaalivoitosta vuonna Tämä kokemus ei mitenkään vahvistanut uskoa demokratian tarjoamiin mahdollisuuksiin palestiinalaisten osalta. Kolmas tärkeä tekijä oli ilman muuta palestiinalaisten hajanaisuus, joka oli vahvistunut entisestään kesäkuussa 2007, kun Hamas otti vallan Gazassa ja karkotti Palestiinalaishallinnon sieltä. Palestiinalaisalueilla arabikevään ensisijainen vaatimus oli kansallinen yhtenäisyys. Pääpuolueiden, presidentti Mahmud Abbasin johtaman Fatahin ja Hamasin, tuli lopettaa keskinäinen vihanpito ja luoda yhteishallitus. Miehityksestä huolimatta useimmat arabikevään teemat, kuten korruption ja yksinvallan vastustaminen, taloudellinen epätasa-arvo ja yleinen vaikutusmahdollisuuksien puute olivat hyvin tuttuja myös palestiinalaisille. Vuonna 2012 palestiinalaisalueilla olikin jonkin verran laajoja mielenosoituksia, jotka kohdistuivat sekä Israelia että palestiinalaishallintoa kohtaan. Vastineena mielenosoituksille pääministeri Salam Fayyad erosi. Vastaavasti Gazassa oli jonkin verran Hamasia vastaan kohdistuneita mielenosoituksia. Alhaalta päin tullut paine on yksi tekijä, joka on vaikuttanut siihen, että Fatah ja Hamas sopivat jo keväällä Maanpuolustus

18 Teema: Neljä vuotta arabikeväästä Pyrkimys aloittaa rauhanneuvottelut liittyy kiinteästi Yhdysvaltojen ulkoministeriin John Kerryyn periaatteessa yhteishallituksesta. Tässä ei kuitenkaan päästy konkreettisesti eteenpäin. Lopulta vuoden 2014 keväällä sovittiin teknokraattien yhteishallituksesta ja uusista vaaleista. Uusi hallitus aloitti toimintansa kesäkuussa, mutta sen mandaatista puhumattakaan vaalien ajankohdasta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä. Viime kesän Gazan sota vaikutti myös siihen, että yhteishallitus menetti käytännössä merkityksensä. RAUHANPROSESSI Ei ole ihan helppoa sanoa, mikä on ollut arabikevään ja siitä liikkeelle lähteneiden voimien vaikutus Israelin ja PLO:n väliseen rauhanprosessiin. Kuluneiden vuosien aikana on ollut lyhyitä toivoa sisältäviä jaksoja, mutta suurimmaksi osaksi rauhanprosessi on polkenut paikallaan. Toivottomimpia jaksoja ovat olleet kaksi Gazan sotaa, jotka käytiin loppuvuodesta 2012 ja kesällä Suurin piirtein vastaava tilanne on kuitenkin vallinnut Israelin ja palestiinalaisten välisissä suhteissa 1990-luvun lopulta lähtien. Ajoittaiset ja lyhyeksi jääneet neuvotteluvaiheet ovat vaihdelleet yleisen pysähtyneisyyden ja toistuvien väkivaltaisten purkausten välillä. Mistään oikeista rauhanneuvotteluista ei ole voitu puhua 1990-luvun jälkeen, vaikka kansainvälinen yhteisö toistaakin jatkuvasti kehotusta aloittaa uudelleen rauhanprosessi. Arabikevät ja sen jälkeiset tapahtumat mukaan lukien kaksi sotaa eivät ole toistaiseksi muuttaneet konfliktin laajempaa strategista peruskuvaa. Tälle on tyypillistä Israelin kääntyminen poliittisesti selvästi oikealle ja pyrkimys lisätä jatkuvasti miehitettyjen alueiden asuttamista sekä vastaavasti palestiinalaisten sisäinen hajaannus ja heikko neuvotteluasema. Muslimiveljeskunnan lyhyt valtakausi Egyptissä vahvisti Hamasin asemaa hetkellisesti, mutta Mursin syrjäyttämisen jälkeen Hamas on jäänyt jälleen lähinnä Iranin tuen varaan. Kuluneiden neljän vuoden aikana merkittävin pyrkimys aloittaa rauhanneuvottelut liittyy kiinteästi Yhdysvaltojen ulkoministeriin John Kerryyn. Kerryn voimakkaasti ajamien neuvottelujen tarkoitus oli päästä sopimukseen yhdeksässä kuukaudessa vuoden 2014 puoleenväliin mennessä. Neuvottelut kuitenkin päätyivät 16 Maanpuolustus 111

19 Hannu Juusola: Arabikevät, Israel ja Palestiinan rauhanprosessi umpikujaan keväällä Anonyymit lähteet Yhdysvaltain hallinnossa syyttivät epäonnistumisesta Israelin siirtokuntapolitiikkaa. Prosessin katkeaminen alkuunsa vahvisti palestiinalaisten halukkuutta siirtyä konfliktin ratkaisussa neuvotteluista kansainvälistä oikeutta ja multilateralismia korostavalle linjalle. Merkittävin yksittäinen muutos viime vuosina onkin ollut PLO:n pyrkimys kansainvälistää konfliktin ratkaisu. Jo syyskuussa 2011 presidentti Abbas haki palestiinalaisille YK:n jäsenvaltion asemaa. Tämä ei kuitenkaan edennyt, sillä jäsenvaltioksi pääseminen olisi edellyttänyt turvallisuusneuvoston hyväksyntää. Hyväksyminen olisi luonnollisesti kaatunut Yhdysvaltojen veto-oikeuteen. Seuraavana vuonna Palestiina sai kuitenkin yleiskokouksen päätöksellä tarkkailijajäsenen (Observer non-member state) aseman. Myöhemmin palestiinalaiset ovat lisänneet panoksia hakemalla Israelin ja Yhdysvaltojen vastustuksesta huolimatta useiden YKjärjestöjen jäsenyyttä sekä hyväksymällä Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pohjana olevaan Rooman perussäännön, mikä periaatteessa voisi mahdollistaa israelilaisten sotilaiden ja poliitikkojen syyttämisen sotarikoksista Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Palestiinan jäsenyys astuu voimaan tulevan huhtikuun alussa. Periaatteessa kyseessä on suuri muutos, sillä 1990-luvun alusta alkaen lähtökohtana ovat olleet osapuolten (Israel ja PLO) väliset kahdenväliset neuvottelut, joita on käyty Yhdysvaltojen johdolla. Tämän prosessin hyödyttömyys palestiinalaisten kannalta on muodostunut enemmän ja enemmän taakaksi presidentti Abbasille, jota on syytetty voimakkaasti Israelin turvallisuuden alihankkijana toimimisesta sekä kasvavasta yksivaltaisuudesta. On todennäköistä, että myös yleiset alueelliset paineet muutokseen ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että palestiinalaisten johto pyrkii nyt rikkomaan pitkään jatkuneen status quon viemällä konfliktin kansainvälisille areenoille. Huomion kiinnittäminen konfliktin ratkaisuun vähentää mahdollisuutta myös siihen, että palestiinalaiset vaatisivat jo pitkään siirrettyjen parlamentti- ja presidentin vaalien pitämistä. Vaikka johdon suuttumus Israelin haluttomuuteen käydä vakavia neuvotteluja on varmasti aitoa, valitulle strategialle on siis myös ilmeisiä sisäpoliittisia syitä. Tätä kirjoittaessa näyttää kuitenkin hyvin epätodennäköiseltä, että myöskään palestiinalaisjohdon yksipuoliset toimet pystyisivät muuttamaan sen kannalta hyvin epäedullista tilannetta. Tilannetta vaikeuttaa vielä Israelissa meneillään oleva vaalikampanja ja mahdollisesti edessä olevat vaikeat hallitusneuvottelut. Sen sijaan on mahdollista, että Mahmud Abbas onnistuu valitsemallaan politiikalla ainakin lyhyellä tähtäimellä hillitsemään hallintoa kohtaan esitettyä kritiikkiä. Pitemmällä tähtäimellä sekä palestiinalaisten sisäinen hajaannus että Israelin ja palestiinalaisten välinen umpikuja voivat muuttua vain, jos vallitseva tilanne järkkyy pahasti. Sellainen tekijä voisi olla täysimittainen kansannousu, joka yhdistäisi Gazan ja Länsirannan ja ulottuisi ehkä jopa Israelin palestiinalaiskansalaisten pariin. Tällaisesta oli pieniä viitteitä viime kesän ja alkusyksyn levottomuuksissa Jerusalemissa ja muualla, mutta aika ei ollut vielä kypsä kevääseen. Maanpuolustus

20 Teema: Neljä vuotta arabikeväästä KIRJOITTAJA Mikko Patokallio toimii analyytikkona konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiative:ssä Methods and Tools -yksikössä. Aikaisemmin hän on toiminut tutkijana CMI:n Lähi-Idän ohjelmassa, Ulkopoliittisessa Instituutissa sekä Natotehtävissä Brysselissä. Hänen erikoisaluettaan on ollut Lähi-Idän kysymykset ja erityisesti Libanon. Patokallio on opiskellut Lontoon School of Economics:sa ja McGill:n yliopistossa. Syyrian sisällissodalle ei näy loppua Mikko Patokallio Juuri kukaan ei enää puhu Syyriasta kansannousuna. M Maaliskuussa 2015 Syyrian konfliktin alusta on kulunut neljä toinen toistaan synkempää vuotta. Valitettavasti nyt alkava viides vuosi ei näytä jäävän viimeiseksi. Syyrian sisällissota, joka on vaatinut yli henkeä, on jo nyt yksi Lähiidän verisimmistä ja tuhoisimmista konflikteista. Myös suhtautuminen Syyrian konfliktiin on kehittynyt itse konfliktin rinnalla. Muutos näkyy termistössä juuri kukaan ei enää puhu Syyriasta kansannousuna mutta myös siinä, minkä koetaan olevan konfliktin ytimessä. Tällä saralla viime vuoden suurin muutos on Islamilainen valtio -järjestön (tutummalta nimeltään ISIL) voimakas nousu. Konfliktin kokonaisuudessa jihadismi on edelleen rajallinen tekijä, mutta ISIL:n vahvistuminen on aiheuttanut merkittäviä muutoksia Syyrian sodan toimijoiden ja kansainvälisen yhteisön keskuudessa. 18 Maanpuolustus 111

21 Mikko Patokallio: Syyrian sisällissodalle ei näy loppua Syyrian sisällissodan ytimessä on taistelu Bashar al-assadin hallinnon ja sitä vastustamaan syntyneiden oppositioryhmien välillä. Alkuvuodesta 2014 Syyriassa on kuitenkin ollut kolme erillistä leiriä, sen jälkeen kun ISIL erottautui muista oppositioryhmistä ja lujitti otteensa itä- Syyriasta. ISIL kuitenkin poikkeaa merkittävästi muista sisällissodan osapuolista siinä, että sen tavoitteena ei ole valta Damaskoksessa vaan oman islamilaisen valtionsa toteuttaminen. Ryhmä keskittyy valtioprojektinsa vaalimiseen ja opportunistiseen laajentumiseen Irakin ja Syyrian maaperällä, ei niinkään Assadin syrjäyttämiseen. Syyrian oppositiolle toisen rintaman syttyminen ISIL:ä vastaan on ollut sille kova isku. Oppositio on pitkälti menettänyt otteensa itä- Syyriassa ja hallinnan sen öljytuloista. Jatkuva Libanonin väestöstä jo noin neljännes on syyrialaispakolaisia. Talvi on entisestään vaikeuttanut pakolaisten oloja. puolustautuminen ISIL:n hyökkäyksiltä on heikentänyt opposition kykyä vastustaa hallinnon iskuja Aleppossa, jonka kontrolli on symbolisesti hyvin tärkeää. Toisaalta, ISIL:n nousu on vaikuttanut aseellisen opposition sisäiseen dynamiikkaan, ja etenkin jihadistisen Jabhat al- Nusran (JAN) asemaan. JAN on pysynyt osana oppositiorintamaa ISIL:ä vastaan, mutta ryhmä on pyrkinyt luomaan oman valtakeskittymänsä Idlibin seudulla muiden oppositioryhmien kustannuksella. Maanpuolustus

22 Teema: Neljä vuotta arabikeväästä Syyrialaisäiti Souad, 38, aviomiehensä ja tyttäriensä kanssa Bekaan laaksossa varastorakennuksessa, joka toimii heidän kotinaan. Souad perheineen odottaa pääsyä NRC -järjestön (National Rehabilitation Center) suojaan. Oppositiossa harva enää uskoo sotilaallisen voittoon, vaikka halu vastustaa Assadin hallintoa ja sen hirmutekoja elää edelleen vahvana Syyriassa. Yhä useammin vahvimmat hallintoa vastustavat ryhmät ovat joko jihadistisia tai vahvasti islamistisia. Tilanteen vastenmielisyyttä ei-islamistiselle oppositiolle lisää kansainvälisen yhteisön valmius toimiin ISIL:ä vastaan samalla kun se on korostuneesti haluton vastaavanlaiseen interventioon Syyrian opposition tueksi. ISIL:n ja JAN:n puristuksessa opposition ideologinen moninaisuus supistuu samalla, kun hallinto pystyy iskemään entistä kovemmin eijihadistista oppositiota kohtaan. Konfliktin puhkeaminen opposition ja ISIL:n välillä on vahvistanut Assadin hallintoa ja sen edistämää tulkintaa sodasta taisteluna Syyrian hallinnon ja terrorismin välillä. Hallinto onkin pyrkinyt esittämään itsensä luontevana liittolaisena ISIL:n vastaisessa taistelussa, vaikka se 20 Maanpuolustus 111

23 Mikko Patokallio: Syyrian sisällissodalle ei näy loppua ei ole juurikaan pyrkinyt taistelemaan ISIL:ä vastaan ennen kesää Hallinto edelleen keskittää sotilaallisen voimansa ei-jihadistisen opposition murskaamiseen. Tämä heijastelee regiimin pitkäaikaisia arvioita siitä, että aika on otollinen. Hallinto luottaa siihen, että Assadin liittolaisten tuki on lujempaa kuin opposition ja ajan myötä ISIL:n kaltaiset ryhmät koetaan lopulta suuremmaksi uhkaksi kuin Assad. Kansainvälisen yhteisön interventio ISIL:ä vastaan Syyriassa olkoonkin Syyrian hallinnon lupaa kysymättä vahvistaa regiimin oletuksia siitä, että ainoa uhka, joka sen täytyy selättää on muu oppositio. Niin kauan kuin hallinto uskoo päihittävänsä opposition, se ei koe tarvetta tehdä myönnytyksiä. Syyrian tilanne on edelleen äärimäisen vaikea, sillä kumpikaan osapuoli ei pysty voittamaan konfliktia yksin, vaan on jumittunut uuvutustaisteluun joka nojaa ulkoisten liittolaisten jatkuvaan tukeen. Jihadistien nousu on kuitenkin sekoittanut kuvioita, vähintäänkin tuhoamalla kansainvälisen yhteisön toiveet siitä, että Syyrian sisällissota voitaisiin onnistuneesti padota. ISIL:n vastustaminen yhdistää hyvin erilaisia toimijoita, myös entisiä vihollisia, mutta järjestön täysvaltainen tuhokaan ei ratkaise Syyrian konfliktia. Edelleen, ainoa realistinen tapa lopettaa Syyrian tuhoisa konflikti on neuvotellun ratkaisun kautta, joka voi onnistua vain merkittävän kansainvälisen painostuksen avulla. Tätä odotellessa riski on, että ISIL:in viedessä kansainvälisen yhteisön huomion muualle, Syyrian konflikti laajenee muilla urilla. Tammikuun 2015 välikohtaukset Libanonin Hizbollahin ja Israelin välillä muistuttavat Etelä-Libanonin kasvavasta räjähdysalttiudesta, ja myös Irakin sisäisessä konfliktissa on ainekset uuteen sektaarisen väkivallan kierrokseen. Syyrian konfliktin tuottama humanitaarinen katastrofi ja sen synnyttämä pakolaiskriisi on jo muuttanut naapurimaiden demografiaa: Libanonissa noin neljännes ja Jordaniassa noin viidennes väestöstä on syyrialaispakolaisia. On vain ajan kysymys siitä, milloin tämä tulee epävakauttamaan näitä maita ja laajentamaan Syyrian konfliktia entisestään. SUOMEN OSALLISTUMINEN SYYRIAN KEMIALLISEN ASEEN HÄVITTÄMISMISSIOON OPCW-UN Joint Mission for the Elimination of the Chemical Weapons Programme of the Syrian Arab Republic Syyriassa käytettiin elokuussa 2013 kemiallisia aseita ja tämä johti YK:n tutkintaan. Syyria liittyi kemiallisen aseen kieltosopimukseen syyskuussa Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontajärjestö OPCW ja YK perustivat yhteisen Syyrian kemiallisen aseen hävittämismission Syyrian kemiallisen aseen ohjelma tuli olla hävitettynä mennessä. Vaaralliset kemikaalit päätettiin kuljettaa ulos Syyriasta hävitettäväksi Yhdysvalloissa, Isossa- Britanniassa, Saksassa ja Suomessa. Monikansallinen maakoalitio vastasi kemikaalien pois kuljettamisesta ja hävittämisestä. Suomi osallistui Syyrian kemiallisen aseen hävittämismission eri vaiheisiin: Kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutti VERIFIN analysoi YK:n tutkimusmission Syyriassa keräämää aineistoa kemiallisen aseen käytöstä. Suomi rahoitti mission tueksi perustettuja OPCW:n rahastoja yhteensä eurolla. Suomi osallistui hävittämismissioon myös kahdella sotilasosastolla: Suojeluosasto (CBRN-osasto) osallistui Tanskan ja Norjan johtamaan merikuljetusoperaatioon, joka varmisti kemikaalien turvallisen merikuljetuksen. Merivoimien alustarkastusosasto osallistui Välimerellä kemikaaleja neutralisoineen yhdysvaltalaisalus M/V Cape Rayn suojaamiseen osana monikansallista laivasto-osastoa. Suomalainen jätteenkäsittelylaitos EKOKEM osallistuu kemikaalien hävittämiseen. OPCW-YK yhteismissio päättyi Teksti: Tiina Raijas Maanpuolustus

24 Teema: Neljä vuotta arabikeväästä KIRJOITTAJA Irak tienhaarassa Tutkija Pekka Hiltunen on filosofian maisteri. Hän työskentelee Suojelupoliisissa strategisen analyysin tehtävissä pääasiallisina vastuualueinaan radikaali-islamismi ja terrorismi. Aikaisemmin hän on työskennellyt kansainvälisissä tehtävissä Lähi-idässä ja Afrikassa. I Pekka Hiltunen Irakin kahtia jakanut konflikti on syvästi sidoksissa Syyrian sisällissotaan. Irak on ollut viimeisen vuoden ajan kansainvälisen uutisoinnin keskiössä. Maa on ajautunut syvään konfliktiin, joka uhkaa sen tulevaisuutta ja samalla koko Lähi-idän tasapainoa. Tämä maan kahtia jakanut konflikti on syvästi sidoksissa Syyrian sisällissotaan sekä alueelliseen valtakamppailuun. ISIL:N SALAMASOTA Vuoden 2014 kevään ja kesän aikana Irakissa ja Syyriassa toimiva radikaali-islamistinen terroristijärjestö ISIL, joka kutsuu itseään islamilaiseksi valtioksi, eteni valtavalla nopeudella Irakissa. 22 Maanpuolustus 111

25 Pekka Hiltunen: Irak tienhaarassa Huolimatta miesalivoimastaan ja heikommasta varustelutasostaan järjestö valloitti merkittäviä maa-alueita, huomattavimpana niistä Mosulin kaupungin. ISIL:n joukot, toimien yhdessä paikallisten ääriainesten kanssa, etenivät nopeasti vallaten alueita, joita Irakin turvallisuusjoukot eivät edes yrittäneet puolustaa. Tapahtumat herättivät huolta sekä alueellisesti että globaalisti ja ISIL:n pelättiin jopa valloittavan Baghdadin. Vaikka tämä pelko osoittautui aiheettomaksi, Irakin keskushallinto menetti järjestölle laajoja alueita, myös suurkaupunkeja. On huomioitavaa, että valloituksilla ISIL ei ainoastaan saanut haltuunsa alueita, vaan myös valtavia määriä sotilaskalustoa, joka on suurimmaksi osaksi amerikkalaisperäistä. Tämä kalusto toimitettiin aikanaan Irakiin tukena kehittämään maan turvallisuusjoukkojen toimintakykyä. ISIL:n saatua haltuunsa kyseisen materiaalin se kykeni varustamaan omat joukkonsa Irakin turvallisuusjoukkojen tasoa vastaavasti. Kurdistanin Komala Islamy -ryhmän taistelijoita aamun rukoushetkessä Ahmad Abadissa Irakissa. Maanpuolustus

26 Teema: Neljä vuotta arabikeväästä Isil on hyvin varustettu, suuri osa sen joukoista on kokeneita ja järjestön rahoituspohja on vakaa. ISIL kyennee toistaiseksi säilyttämään merkittävän aseman Irakissa ja pitämään hallussaan huomattavia alueita. Järjestö on hyvin varustettu, suuri osa sen joukoista on kokeneita ja järjestön rahoituspohja on vakaa. ISIL on kuitenkin jatkuvan paineen alla useista eri suunnista. Keskeisimmät haasteet voidaan erotella kolmeen osaan. Irakin hallinnon, Kurdistanin ja ennen kaikkea kansainvälisen koalition vastatoimet aiheuttavat sille jatkuvia tappioita. Tämä vaikeuttaa perinteisten sotilasoperaatioiden toteuttamista ja pakottaa järjestön toimimaan asymmetrisesti. Toiseksi, ISIL:n kannatus on suuressa määrin sidottu sen kykyyn varmistaa hallitulla alueella asuvien ihmisten peruselintarvikkeiden ja muiden välttämättömyyksien saanti. Tämä muodostuu jatkuvasti haastavammaksi konfliktin pitkittyessä ja järjestön oman toiminnan vaatiessa resursseja. Kolmanneksi, ISIL:n suosio perustuu Irakissa suuressa määrin siihen, mitä se ei ole. Järjestö ei ole suosittu sen edustaman radikaalin islamintulkinnan tai kansainvälisen luonteen takia, vaan siksi, että se toimii tehokkaana vastavoiman Bagdadin vahvasti shiialaiseksi ja eksklusiiviseksi mielletylle hallinnolle. ISIL:n pyrkiessä lujittamaan asemiaan vallatuilla alueilla sen autoritaarinen ja väkivaltainen hallintotyyli tulee aiheuttamaan paikallisväestössä vastareaktioita, jotka puolestaan sitovat järjestön voimavaroja järjestyksen ylläpitämiseen. PIRSTOUTUNUT IRAK Irakin nykyinen tilanne ei ole ainoastaan sotilaallinen ongelma, vaan oire maan syvistä haasteista. ISIL:n menestys Irakissa rakentuu keskeisesti yhden tekijän varaan; Irakin pirstoutuneen tilanteen luomien jakolinjojen hyödyntämiseen. Vaikka Irakin eri väestöryhmien väliset jännitteet ovat rakentuneet pitkäaikaisten kehityskulkujen ja muutosten seurauksena, on nykyisen tilanteen kulminoituminen nähtävissä viimeisten vuosien kehityksen jatkumona. Maan edellisen pääministerin Nuri al-malikin valtakautta ( ), jonka loppukaneettina ISIL:n nousu Irakissa toimi, voidaan kuvata polarisoitumisen ja pirstoutumisen aikana. Al-Malikin hallinnon aikana turvallisuusviranomaisten kollektiiviset vastatoimet sunniväestöä vastaan, 24 Maanpuolustus 111

27 Pekka Hiltunen: Irak tienhaarassa sekä taloudellisten resurssien epätasainen jakautuminen yhdessä valta-asemista syrjäyttämisen kanssa johtivat lisääntyvään turhautumiseen. Vähitellen turhautuminen ilmeni uskontoryhmien välisenä jännitteiden kiristymisenä ja uskonnon roolin jatkuvana korostumisena. Väestöryhmät alkoivat kasvavassa määrin identifioitua uskontoryhmiensä perusteella. Lisäksi maan tilanteeseen heijastuivat ulkoisten toimijoiden ja alueellisen valtapolitiikan aiheuttamat jännitteet ja pyrkimykset. Turhautunut ja jakautunut Irak muodosti otollisen kohteen jo valmiiksi shiiojen ja sunnien välisiä jakolinjoja hyödyntävälle ja ruokkivalle ISIL:le. Sunnalaisen islamin esitaistelijana esiintymään pyrkinyt järjestö nojasi vahvasti retoriikkaan, joka hyödynsi al-malikin hallinnon epäsuosiota, sekä shiialaisen hallinnon ja Iranin yhteyksiä. ISIL:n etenemisen aikana ilmennyt turvallisuusjoukkojen kyvyttömyys taistella alueista, joista suuri osa on sunnienemmistöisiä, kasvatti väestön etäisyyttä ja epäluottamusta keskushallintoa kohtaan. Irakin kurdin, asekauppias Bakhtryar Sadr-Aldeenin liiketoimet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viime kesäkuun jälkeen, jolloin ISIL otti Pohjois-Irakissa Mosulin haltuunsa. Sunniryhmittymän ja Peshmergan toimet ovat pitäneet Aldeenin kiireisenä. Aldeen ja hänen perheensä kuvissa aseiden keskellä. Kuva helmikuulta Maanpuolustus