Toimintakertomus 2010 Hallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2010 Hallitus 2.3.2011"

Transkriptio

1 1/6 Toimintakertomus 2010 Hallitus Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry on yhdistys, joka kokoaa yhteen oppisopimuskoulutusta tarjoavia tahoja. Toimintaympäristö Oppisopimuskoulutuksen kannalta toimintavuosi 2010 on ollut tapahtumarikas vuosi. Yksi oppisopimuskoulutuksen järjestäjä ajautui konkurssiin. Konkurssin vuoksi kesken jääneet oppisopimukset jaettiin Suomen opso ry:n toimesta loppuun hoidettaviksi niille oppisopimuskoulutuksen järjestäjille, joiden toimialueelta opiskelijat pääsääntöisesti olivat. Talouden taantuman jatkuminen on aiheuttanut oppisopimustoiminnalle uusia haasteita. Epävarmassa tilanteessa yritykset ovat olleet varovaisia sitoutumaan etenkin pitkäkestoisiin perustutkintokoulutuksiin. Toisaalta on ollut havaittavissa, että koulutusten suunnitteluun on käytetty enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Työpaikalla tapahtuva oppiminen nähdään enemmän mahdollisuutena tuottaa yritykselle strategisesti tärkeää osaamista. Työpaikkakouluttajien ammattitaitoon kiinnitetään huomiota ja heitä halutaan kouluttaa. Vuoden loppua kohden talouden taantuma on muuttunut osittain elvytyksen ansiosta nousun odotukseksi. Luottamus on lisääntynyt ja onkin oletettavaa, että aikana patoutunut koulutustarve ja hyvin suunnitellut koulutukset toteutetaan On ollut mielenkiintoista huomata oppisopimuskoulutuksen järjestäjien valmius reagoida nopeasti ja markkinalähtöisesti pitkäkestoisen koulutuksen kysynnän vähenemiseen lisäämällä lyhytkestoisen koulutuksen tarjontaa yhteistyössä Suomen yrittäjien kanssa. OKM käynnisti vuoden 2010 alussa kaksi hanketta oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen ja oppisopimuskoulutuksen rahoituksen kehittämishankkeen. Molempien hankkeiden raportit valmistuvat kevään 2011 aikana. Hankkeiden tuloksia tullaan käyttämään entistä laadukkaamman tasalaatuisen oppisopimuskoulutustoiminnan aikaansaamiseksi.

2 2/6 Yleistä Yhdistys on perustettu Suomen koulutustarkastajien vuosikokouksessa, yhdistysrekisteri hyväksyi säännöt joulukuussa Yhdistyksen sääntöjen mukainen nimi on Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry. Kulunut toimintavuosi oli seitsemäs. Toimintavuoden aikana on oppisopimuskoulutuksen saralla ollut paljon merkittäviä keskusteluita valtakunnallisesti mm. tuloksellisuusrahoituksesta, oppisopimuskoulutuksen väärinkäytöksistä ja korkea-asteen oppisopimuksesta. Yhdistyksen varsinaisen yhteisöjäsenten jäsenmaksut määräytyvät sen palveluksessa olevan oppisopimushenkilökunnan lukumäärän mukaan. Yhdistyksen kokouksessa on kullakin varsinaisella henkilöjäsenellä yksi ääni. Kullakin varsinaisella yhteisöjäsenellä on se määrä ääniä, jonka jäsen on ilmoittanut oppisopimushenkilökuntansa määräksi yhteisöjäsentensä jäsenmaksua määritettäessä. Yhdistyksen kokouksessa saa äänestää valtakirjalla kuitenkin siten, että yksi jäsen voi edustaa enintään yhtä viidesosaa kokouksessa edustettuna olevista äänistä. Hallinto Talous ja jäsenet Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry.n yhteisiä asioita hoiti hallitus, jonka kokouksia pidettiin toimintavuonna yhteensä viisi (5). Hallitukseen kuuluivat: VälikoskiTarmo, puheenjohtaja Espoo JärvinenPirjo, varapuheenjohtaja Tampere Simander Petri, sihteeri Porvoo SunabackaSune, taloudenhoitaja Pietarsaari Kangasniemi Pirjo-Liisa Helsinki Kovanen Raimo Kuopio Nurmela Sirpa Seinäjoki Nykänen Sirkka Helsinki Pikkuaho Virpi Oulu Rytkönen Tapani Pieksämäki Tilintarkastajina ovat toimineet Tiina Lähteenoja-Niemelä ja Tuomo Paavola, varalla Anu Haapasalo ja Kari Mattila. Talous on toimintavuonna ollut vakaa. Seminaaritoimintamme on vahvistanut yhdistyksen taloutta ratkaisevasti. Kaksi organisaatiota jossa yhteensä 5 henkilöä on liittynyt yhdistyksen jäseniksi toimintavuoden aikana. Jäsenmäärä toimintavuonna on ollut: 53 organisaatiota jossa 177 toimistojäsentä 8 henkilöjäsentä Yhteensä 185 henkilöä

3 3/6 Koulutus Tutkimusrahasto Työryhmät Yhdistys on ollut mukana Tulevaisuuden oppisopimuskehittäjät - koulutushankkeessa ( ), jonka toteuttivat Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus ja Confidentum Oy. Hanke koulutti viisi ryhmää ja niihin osallistui lähes sata oppisopimusasioiden parissa työskentelevää. Lisäksi järjestettiin aiheeseen liittyviä seminaareja. Yhdistyksen edustajat olivat suunnittelemassa ja osallistuivat hankkeen ohjausryhmään sekä toimivat asiantuntijoina koulutuksissa. Tutkimusrahaston syntysanat lausuttiin 2008 Helsingin oppisopimustoimiston 50v tapahtuman yhteydessä, kun mietittiin miten juhlivan organisaation saamat rahalahjoitukset ohjataan oppisopimuskoulutuksen hyväksi. Suomen Oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n hallitus sai tehtäväkseen laatia oppisopimuskoulutuksen tutkimusrahaston säännöt. Tutkimusrahasto on perustettu tukemaan oppisopimuskoulutuksen tutkimusja kehittämistä edistävää toimintaa. Apurahat julistetaan hallituksen toimesta haettavaksi kerran vuodessa, muulloin kuin varsinaisena hakuaikana apurahoja voi hakea yhdistyksen hallitukselle osoitetulla kirjeellä. Apurahan hakijan tai tahon tulee olla innostunut ja kiinnostunut oppisopimuskoulutuksesta ja sen kehittämisestä. Tutkimusrahastolle voi tehdä lahjoituksia yksityiset henkilöt, yhteisöt, yritykset ja yhdistykset. Oppisopimuskoulutuksen järjestäjät voivat kartuttaa myös tutkimusrahaston tiliä Helsingin oppisopimustoimistolle lupaamallaan 50- vuotisjuhlarahalla. Yhdistys on perustanut erillisen tilin tutkimusrahastoa varten. Tutkimusrahaston säännöt hyväksyttiin hallituksen kokouksessa Säännöt toimintakertomuksen liitteenä. Tiedotus ja markkinointi Yhdistys tuotti valtakunnallista tiedotus- ja markkinointiaineistoa oppisopimuksen tunnetuksi tekemiseksi sekä tuki taloudellisesti ao. toimintaa. Toiminnan avulla oppisopimustoimistoille saatiin korkeatasoisia esitteitä, tiedotteita ym. markkinointimateriaalia. Toimitettiin OPPISOPIMUS -lehti, jossa oli kaikille yhteinen osuus. Mukaan lähteneet 17 toimistoa sai haluamallaan tavalla alueellistaa lehden, tehdä omia juttuja sekä jakaa alueellaan. Lisäksi ao. lehden saattoi laittaa nettisivuilleen. Yhdistys osallistui Osaaja-lehden toimittamiseen ja julkaisemiseen. Lehdestä ilmestyi kaksi numeroa vuonna Tehtiin oppisopimussivu Suositus työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta - nettioppaaseen, joka löytyy osoitteesta Yhdistyksen nettisivujen ylläpitäjänä on toiminut Vesa Riekki Keravalta.

4 4/6 Tuloksellisuusrahoitus Opetusministeriö asetti neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on tukea opetusministeriötä tuloksellisuusrahoituksen edelleen kehittämisessä ja valmistelussa. Neuvottelukunnan tehtävänä on myös tukea ammatillisen lisäkoulutuksen tuloksellisuusrahoituksen kehittämistä. Lisäksi neuvottelukunta edistää tuloksellisuusrahoitusta koskevaa tiedottamista. Neuvottelukunnan toimiaika päättyy Opso ry on neuvottelukunnassa esittänyt, että tulisi harkita oppisopimuskoulutuksen osalta omaa tuloksellisuusrahoitusta, jossa palkittaisiin koulutuksen järjestäjiä toiminnasta, joka palvelee yhteiskunnan oppisopimuskoulutukselle asettamia tavoitteita. Palkitsemiseen vaikuttavia tekijöitä voisivat olla mm. pienten- ja keskisuurten yritysten saaminen oppisopimuskouluttajiksi ja työllistyminen. Yhdistyksen edustajana neuvottelukunnassa oli Kari Viinisalo. Kansainvälisyys Kansainvälisyysjaos valmisteli yhdistyksen kv -strategian yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Opso ry:n hallitus hyväksyi strategian keväällä Strategiaan on kuvattu yhdistyksen rooli kansainvälisyyden edistämisessä. Koulutuksenjärjestäjien keskinäistä verkostoitumista on edistetty ja verkostohankkeina saatiin seuraavat Leonardon liikkuvuushankkeet: OpsoPro Metropoli ja Opsopro Central. Lisäksi Pohjois -Suomen toimijat toteuttavat Kehittyvän yrityksen kansainvälistyminen - työelämän kehittämis- ja palvelutehtävähankkeen. Hankkeet etenevät tavoitteiden mukaisesti. V alkoi mittava useiden Eu -maiden välinen oppisopimuskoulutuksen kansainvälistymistä edistävä hanke EuroAppreticeship. Suomen Opso ry on associated partnerin roolissa hankkeessa. Hankkeessa on suomalaisena koulutuksenjärjestäjänä mukana Helsingin kaupungin oppisopimustoimisto. Jaosto kokoontui vuoden aikana kolme kertaa käsittelemään kansainvälisyyden ajankohtaisia asioita. Kokoukset toimivat tehokkaana keskustelufoorumina ja kv -osaamisen ylläpitäjänä. Kansainvälisiä asioita on esitelty yhteisesti kaikille oppisopimuskoulutuksen järjestäjille Opso ry:n seminaareissa keväällä ja syksyllä. OPSO Kehittämisverkosto Oppisopimuskoulutuksen kehittämisverkosto on kokoontunut kuusi kertaa. Kehittämisverkostoon kuuluu suurimmat koulutuksenjärjestäjät maakunnittain eri puolilta Suomea. Kutsuttuna on ollut yhteensä 20 koulutuksen järjestäjää. Tapaamisissa on työstetty laatuhankkeen teemoja ja valmisteltu koulutuksenjärjestäjien kannanottoja laatuhankkeen etenemisen mukaisesti.

5 5/6 Laadun kehittämishanke Laadun kehittämishanke on toteutettu Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämänä. Hankkeen tavoitteena on laatia: 1. oppisopimuskoulutuksen järjestämistä koskevan viranomaistoiminnan laatukriteerit, 2. oppisopimuskoulutuksen erityispiirteiden pohjalta ehdotukset toimenpiteiksi, joiden perusteella ohjausjärjestelmää kehitetään hallinnollisten käytäntöjen selkeyttämiseksi ja yhdenmukaistamiseksi, 3. työpaikalla tapahtuvan oppimisen vastuut ja velvoitteet koulutuksen järjestäjän, työnantajan ja opiskelijan näkökulmista sekä niiden toteutumisen varmistavat ohjaukselliset kehittämistoimenpiteet, 4. esitykset oppisopimuskoulutuksen tarjonnan ja järjestämisen kysyntälähtöisyyden edistämistä koskevista toimenpiteistä sekä edellä mainittujen toimenpiteiden vaikutukset lainsäädäntöön ja muuhun ohjeistukseen. Tarmo välikoski ja Virpi Pikkuaho ovat edustaneet yhdistystä laatuhankkeen ohjausryhmässä ja työjaostossa. Laatuhankkeen toimeksianto päättyy tammikuussa Tapahtumat, lausunnot ja osallistumiset kauden aikana. Seminaarit Kevätseminaari Seinäjoella Seminaarin teemana oli laatu ja sen kehittäminen Seminaaripäivien ohjelma oli monipuolinen ja sai niin osallistujilta kuin myös luennoitsijoilta kiitosta. Seminaarissa esiintyivät OKM:n, OPH:n ammatillisen koulutuksen keskeisimmät asiantuntijajohtajat kuten Pasi Rentola, Pasi Kankare, Seppo Hyppönen ja useita muita OPH:n johto henkilöitä. Opso ry:tä edustivat seminaarin pj Tarmo Välikoski, Espoo, Pirjo Järvinen, Tampere, Virpi Pikkuaho, Oulu ja Kari Viinisalo, Helsinki. Petteri Ristikangas Jyväskylästä kertoi oppisopimusfoorumin tuloksista. Suomen Yrittäjien koulutuspoliittinen johtaja Martti Pallari esitti näkemyksiään yhteistyöhaasteista esim. oppisopimusopiskelijan palkkauksen ja koulutuskorvausten suuruuden suhteen. Pallari piti tärkeänä jatkuvan yhteistyön merkitystä. Seinäjokea edustivat Seinäjoen koulutuskuntayhtymän johtaja Tapio Varmola ja Elyn ylijohtaja Antti-Jussi Oikarinen kertoi meille Etelä-Pohjanmaan ELY:n organisoitumisesta. Alueemme päälehti Ilkka uutisoi erittäin positiivisesti seminaaristamme ja haastatteli Pasi Rentolaa, Martti Pallaria, Tarmo Välikoskea ja alueen oppisopimusjohtajaa Sirpa Nurmelaa. Seminaariin osallistui yli 140 henkilöä. Palautteet olivat kiitosta ylistäviä. Erityisen sykähdyttävää oli vastaanotto Areenassa hymyilevine ovien aukaisijoineen, narikkapoikineen ja tervetuliaiskättelyineen. Iltaravintola Alma oli ihana. Taloudellisesti seminaari onnistui budjetoidun mukaisesti.

6 6/6 Syysseminaari pidettiin Haikon kartanossa Porvoossa. Yhtenä keskeisenä teemana seminaarissa oli Oppisopimuskoulutuksen laatutyöryhmän meneillään ollut työ. Laatutyöryhmän edustajat osallistuivat seminaarissa järjestettyyn paneeliin, jonka yhteydessä seminaarin osallistujat saivat kysyä ja kommentoida kehittämistyöryhmän työstämiä asioita. Seminaarissa saatiin tuntumaa myös oppisopimustoiminnan kansainväliseen tutkimustoimintaan, josta oli keromassa tutkija Pekka Kämäräinen Bremenin yliopistosta. Ajankohtaisia asioita Opetus- ja kulttuuriministeriöstä valottivat johtaja Mika Tammilehto sekä erikoissuunnittelija Pasi Rentola. Seminaariin osallistui 116 henkilöä. Ammatillisen koulutuksen laatustrategiatyöryhmä Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti Ammatillisen koulutuksen laatustrategiatyöryhmän valmistelemaan ammatilliselle koulutukselle kansallista laatustrategiaa, jolla tuetaan koulutuksen järjestäjiä laadun jatkuvassa parantamisessa. Työryhmän toimeksiantona oli tehdä ministeriön johdolla ehdotus laatustrategiaksi ja esitykset strategiaa toteuttaviksi toimenpiteiksi. Mika Tammilehdon johtaman työryhmän ehdotus luovutetaan maaliskuussa Yhdistystä työryhmän jäsenenä on edustanut Sylva Lankinen. Lausunnot Hallituksen esitys HE 26/2010 vp, lisätalousarvio. Oppisopimuskoulutukseen osoitettu lisämääräraha antaa oppisopimuskoulutuksen järjestäverkostolle mahdollisuuden pilotoida uusia toimintamalleja nuorten työllistämiseksi, lomautusten ja irtisanomisten välttämiseksi suhdannetaantumassa. Uusia mahdollisuuksia saattaa löytyä esim. ei tutkintotavoitteisen lyhytkestoisen koulutuksen avulla Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2010 lisätalousarvioksi ( HE 26/2010 vp ja vuoden 2010 lisätalousarvio N:0335 Työllisyys- ja koulutuspoliittiset toimenpiteet Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimien rahoitukseen hallitus ehdottaa 32 milj. euron määrärahaa ja 9 milj. euron valtuuden lisäystä erityisesti nuorisotyöttömyyden torjumiseen. Oppisopimuskoulutukseen liittyvään palkkatukeen ehdotetaan lisäystä. Lisäksi on ehdotettu nuorille suunnattuun neuvonta- ja ohjauspalvelujen lisäämistä kohdentamalla palkkatukea työvoimaneuvojien palkkaamiseen. Nuorten työllistämistä työpajoilla ehdotetaan lisättäväksi.

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 1/5 Toimintakertomus 2011 Hallituksen esitys 2.3.2012 Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry (opso ry) on yhdistys, joka kokoaa yhteen oppisopimuskoulutusta tarjoavia tahoja. Toimintaympäristö Yleistä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009 Hallitus 3.3.2010

Toimintakertomus 2009 Hallitus 3.3.2010 1/6 Toimintakertomus 2009 Hallitus 3.3.2010 Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry. Läroavtalsutbildningsarrangörerna i Finland rf. on yhdistys, joka kokoaa yhteen oppisopimuskoulutuksen järjestäjiä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 1/5 Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 Yleistä Sääntöjensä mukaisesti Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Edistää ry:n jäsenten välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Toimintaympäristö ja toiminta

Toimintakertomus 2014. Toimintaympäristö ja toiminta Toimintakertomus 2014 Toimintaympäristö ja toiminta Ennusteet talouden elpymisestä Euroopassa ovat osoittautuneet vääriksi. Epävarmuus on jatkunut koko toimintavuoden 2014 ajan. Vain Saksan talous on kasvanut

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta uudistuu -seminaari 3.11.2010 Hilton Helsinki Strand Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen

Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen Toimivaa laadunhallintaa ammatilliseen koulutukseen Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 11.2.2013 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen laatustrategian toteuttaminen Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Sivu 1/6 Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY III Vastausaika 27.3.2015 19:27:08 Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan

Lisätiedot

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely II

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely II Nuorten työssäoppimis - ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY II Vastausaika 16.9.2014 14:33:45 Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely II

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

Satakunnan oppisopimuskeskus

Satakunnan oppisopimuskeskus Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Logistiikkaupseerit ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu Suomen valtakunnan

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Skills Finland ry SÄÄNNÖT PRH vahvistanut 25.3.2013 I LUKU Yhdistyksen nimi, toimiala ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli on suomi.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Pertti Karhunen, Esedu Hannu Fyhr, SAMIedu Juva 8.5.2015 Vedet virtaamaan - Etelä-Savon oppimisen, ohjauksen - Ja nuorisotakuun

Lisätiedot

Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Kansallinen laatuverkosto 3-2012 Keuda 12.10. 2012 klo 9.00-15.00 Ajankohtaista ammattikoulutuksen laadunhallinnasta Opetusneuvos Opetusneuvos Opetushallitus Email: leena.koski@oph.fi KESU 85. Vahvistetaan

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT-toiminto 2012 2013 Oulu 13.3.2013 Leena-Maija Talikka, CIMO 8.2.2013 Bryggen kommunikea 2010 Tavoitteita Ammatillisen koulutuksen vetovoima Ammattitaitokilpailut,

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa.

Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa. Kuopion Nuorisovaltuusto Laatinut: Pj. Tuukka Eloranta 27.11.1999 Tarkastanut: Nuorisovaltuuston Hallitus 8.12.1999 Hyväksynyt: Nuorisovaltuusto 12.1.2000 Hyväksynyt muutoksin: Nuorisovaltuusto 2.6.2000

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 22.1.2015 1. Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 22.1.2015 1. Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka Yhtymähallitus 22.1.2015 1 AIKA Torstai 22.1.2015 klo 17.00-18.10 PAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi- ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Alankomaat-Suomi Yhdistys. Sen kotipaikka on Amsterdam. Tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edesauttaa Alankomaiden

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ 2010-2013 Jyväskylä 27.1.2011 Helena Kasurinen Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

Kymin Nikkarit säännöt

Kymin Nikkarit säännöt Kymin Nikkarit SÄÄNNÖT 1(6) Kymin Nikkarit säännöt Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

E S I T Y S L I S T A

E S I T Y S L I S T A SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Ohjausryhmän kokous to 12.6.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ohjausryhmän kokoonpano opetusneuvos Seija

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET Experttien toiminta 2012-2013 Kokkola 22.11.2013 Tuula Hautasaari, CIMO Kansallinen ECVET Expert -toiminto EU:n komissio käynnisti vuonna 2012 ECVET Expert - toiminnon

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista

Ajankohtaista näyttötutkinnoista Ajankohtaista näyttötutkinnoista Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen opetusneuvos, yksikön päällikkö 10/2008 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AJANKOHTAISTA OPETUSHALLITUKSEN TOIMIALALLA

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

JSA-Tekniset ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta

Lisätiedot

Hallitus 4/2018. Torstai klo

Hallitus 4/2018. Torstai klo KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Hallitus 4/2018 KOKOUSTIEDOT ASIAT Aika Paikka Torstai 26.4.2018 klo 15.15 16.40 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Opinahjon yksikkö Opinahjontie 1,

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille 11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen

Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Erityisteema: Koulutuksen läpäisyn edistäminen ja keskeyttämisen vähentäminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Opetusministeriö Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot