POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma

Transkriptio

1 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma Anna-Katariina Elia Heini Timonen SIJAISSISARUUS JA IDENTITEETTI Aikuistuneiden biologisten lasten sijaissisaruuskokemusten merkityksiä identiteettiin Opinnäytetyö Joulukuu 2009

2 OPINNÄYTETYÖ Joulukuu 2009 Sosiaalialan koulutusohjelma Tekijät Anna-Katariina Elia, Heini Timonen Tikkarinne JOENSUU p. (013) Nimeke SIJAISSISARUUS JA IDENTITEETTI Aikuistuneiden biologisten lasten sijaissisaruuskokemusten merkityksiä identiteettiin Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lastensuojelun sijaishuoltoa toteuttavien perheiden aikuistuneiden biologisten lasten sijaissisaruuskokemusten merkityksiä identiteettiin. Aihetta ei ole tutkittu identiteetin näkökulmasta ja aikuistuneiden biologisten lasten kokemuksia on tutkittu Suomessa hyvin vähän. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemoiteltua puolistrukturoitua haastattelua. Haastatteluihin osallistui kahdeksan vuotiasta henkilöä, joiden lapsuuden perheessä on ollut sijoitettuja lapsia. Haastateltavista kolme oli miestä ja viisi naista. Tutkimusaineiston analysointitapana käytettiin teemoittelua. Tutkimuksen tietoperustan osa-alueita ovat ihmisen psyykkinen ja sosiaalinen kehitys, identiteetti, vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot, perhe lastensuojelun sijaishuollon toteuttajana sekä sisarussuhteet. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että sijaissisaruuskokemuksilla on merkitystä sosiaalisissa tilanteissa toimimiseen, tunneälyyn, haastateltavien eri rooleihin, itsetuntoon, asenteisiin ja arvoihin, sekä ammatin valintaan ja perheen perustamissuunnitelmiin. Tuloksista voi päätellä, että sijaissisaruuskokemukset aikaistavat joitakin identiteetin muotoutumiseen liittyviä prosesseja. Tutkimuksen tuloksia voisi hyödyntää sijaishuoltoon liittyvän työn kehittämisessä. Sijaishuoltoa toteuttavien perheiden biologisten aikuistuneiden lasten sijaissisaruuskokemuksia olisi hyvä tutkia lisää esimerkiksi ryhmähaastattelumenetelmää käyttäen. Tutkimus olisi mielenkiintoista toteuttaa myös pitkittäistutkimuksena, jolloin sijaissisarussuhteen merkityksiä seurattaisiin lapsuudesta varhaisaikuisuuteen. Kieli suomi Asiasanat identiteetti, sijaishuolto, sijaissisaruus, vuorovaikutus Sivuja 65 Liitteet 3 Liitesivumäärä 6

3 THESIS December 2009 Degree Programme in Social Welfare Work Tikkarinne 9 FIN JOENSUU FINLAND Tel Authors Anna-Katariina Elia, Heini Timonen Title FOSTER SIBLING RELATIONSHIPS AND IDENTITY The Significances of Foster Sibling Experiences on The Identities of Adult, Biological Children Abstract The purpose of this research was to study the significances that foster care families adult biological children s foster sibling experiences to have on their identity. As a whole, this subject has not been studied from the viewpoint of identity before and, in general, adult biological children s experiences have been studied very little in Finland. This research was qualitative and the data was collected from themed half-structured interviews. In these interviews, there were eight people aged whose families have foster children. Three of these interviewees were men and five were women. The data was analyzed by dividing it in themes. In this study, the background theories are related to individual s psychological and social development, identity, interaction and social skills, families carrying out child welfare s foster care and sibling relationships. The results of this study reveal that foster sibling experiences have an influence on acting in social situations, emotional intelligence, the different roles of interviewees, self-esteem, attitudes and values, the selection of profession and family plans. Moreover, the results show that foster sibling experiences advance the processes connected to the forming of identity. The results of this study could be utilized in the development of the work in the field of foster care. It would be beneficial to study foster care families adult biological children s foster sibling experiences more closely, for example, by using a group interview method. Besides, it would be interesting to carry out this research as a long-term study. In that case, the significances of foster sibling experiences on adult, biological children would be followed from childhood to early adulthood. Language Finnish Keywords foster care, foster sibling relationship, identity, interaction Pages 65 Appendices 3 Pages of Appendices 6

4 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO YKSILÖN PSYYKKINEN JA SOSIAALINEN KEHITYS Yksilön kehitykseen vaikuttavat tekijät Eriksonin psykososiaalinen kehitysteoria lapsuudesta varhaisaikuisuuteen IDENTITEETTI Minäkäsitys Itsetunto Asenteet ja arvot persoonallisen identiteetin osana VUOROVAIKUTUS JA SOSIAALISET TAIDOT Tunneäly sosiaalisena taitona Vuorovaikutus osana yksilön subjektivoitumista PERHE LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLON TOTEUTTAJANA SISARUSSUHTEET Uuden sisaruksen tulo perheeseen Sisarussuhde uusperheessä Sisarussuhteeseen vaikuttavat tekijät Sisaruuden vaikutukset yksilön kehitykseen Sisarusten riidat Sisarussuhde nuoruudesta aikuisuuteen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimustehtävä ja kohderyhmä Kvalitatiivinen tutkimusote Teemoiteltu puolistrukturoitu haastattelu aineistonkeruumenetelmänä Teemoittelu analyysitapana Tutkimuksen kulku TULOKSET Sosiaalisissa tilanteissa toimiminen Tunneäly Roolit Itsetunto Asenteet ja arvot Merkitykset ammatin valintaan ja perheen perustamissuunnitelmiin POHDINTA Tutkimustulosten tarkastelua Eettisyys ja luotettavuus Jatkotutkimusideat Tutkimuksen merkitykset LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Liite 2 Liite 3 Haastattelurunko Haastattelu- ja aineistonkäyttölupa Analyysipolku

5 5 1 JOHDANTO Tutkimme tässä opinnäytetyössä lastensuojelun sijaishuoltoa toteuttavien perheiden aikuistuneiden biologisten lasten subjektiivisten sijaissisaruuskokemusten merkityksiä heidän identiteettiinsä. Tutkimuksemme on kvalitatiivinen ja käytimme aineistonkeruumenetelmänä teemoiteltua puolistrukturoitua haastattelua. Haastattelimme kahdeksaa vuotiasta henkilöä, joiden lapsuuden perheessä on ollut sijoitettuja lapsia. Sijaishuoltoa tarvitsevien lasten ja nuorten määrän kasvaessa on myös lastensuojelutyön tarve lisääntynyt ja lastensuojelun sijaishuollon asiakkuudet tulevat lisääntymään jatkossakin (Stakes 2006, 1). Yksi syy opinnäytetyömme aiheen valinnalle olikin se, että haluamme osaltamme tukea sijaishuollossa tehtävän työn kehittämistä. Löytämiemme aikaisempien tutkimusten perusteella aihetta ei ole tutkittu identiteetin näkökulmasta ja aikuistuneiden biologisten lasten kokemuksia on tutkittu Suomessa hyvin vähän. Tutkimusaihettamme läheisimmät aikaisemmin tehdyt tutkimukset tarkastelevat eri näkökulmista biologisten lasten kokemuksia, vanhempien kokemuksia, sijoitettujen lasten kokemuksia ja uussisarussuhteita. Löysimme tietoja myös muutamasta Yhdysvalloissa ja Ruotsissa tehdyistä tutkimuksesta, jotka perustuvat biologisten lasten kokemuksiin. Valitsimmekin aiheen myös siksi, että sitä on tutkittu Suomessa vähän ja näkökulma on uusi ja mielenkiintoinen. Koimme tärkeäksi tutkia nimenomaan perheiden biologisten lasten kokemuksia, koska uskomme heidän subjektiivisista kokemuksistaan saadun tiedon olevan merkittävää työn kehittämisen kannalta. Opinnäytetyössämme käytämme sijaissisarus termiä kuvaamaan sekä sijaissiskoja että -veljiä ja sijaissisaruutta kuvaamaan lasten välisiä sisarussuhteita yleensä. Sijaissisarussuhteella tarkoitamme sellaista suhdetta, joka muodostuu sijoituksen aikana perheeseen sijoitetun lapsen ja perheen biologisen lapsen välille. Käytämme opinnäytetyössämme synonyymeina sekä sijaislapsen että sijoitetun lapsen käsitettä. Olemme päättäneet puhua opinnäytetyössämme merkityksistä vaikutusten sijaan, koska tutkimuksen kohteena ovat ne subjektiivisiset merkitykset, joita haastateltavat ovat meille kertoneet. Merkityksen käsite on sopivampi siksi, ettemme voi täysin todentaa

6 6 jonkin tietyn subjektiivisen kokemuksen vaikuttaneen haastateltavien identiteettiin. Voimme todentaa haastattelujen perusteella vain sen, että kokemuksilla on ollut haastateltaville merkitystä. Olemme haastatteluissa kuitenkin kysyneet sijaissisaruuden vaikutuksista identiteettiin, koska vaikutuksen käsite on mielestämme puhekielisesti helpommin ymmärrettävissä. Tuloksia esittäessämme ja niitä tarkastellessamme käytämme vaikutuksen käsitettä vain silloin, kun haastateltavat ovat itse käyttäneet nimenomaan vaikutuksen käsitettä. Muut tutkimuksen kannalta olennaiset käsitteet avaamme myöhemmin niihin liittyvissä asiayhteyksissä. Opinnäytetyössämme esittelemme aluksi tietoperustan, jonka osa-alueita ovat yksilön psyykkinen ja sosiaalinen kehitys, identiteetti, vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot, perhe lastensuojelun sijaishuollon toteuttajana sekä sisarussuhteet. Ensimmäisenä tarkastelemme yksilön identiteetin muotoutumisen kannalta olennaisia kehitysvaiheita. Seuraavaksi määrittelemme identiteetin käsitteen ja siihen liittyvät osa-alueet. Lisäksi esittelemme vuorovaikutukseen ja sosiaalisiin taitoihin liittyviä asioita, koska identiteetti muotoutuu nimenomaan vuorovaikutuksessa ympäristön ja toisten ihmisten kanssa. Seuraavaksi esittelemme perhettä lastensuojelun sijaishuollon toteuttajana määritelläksemme kontekstia, jossa tutkimuksemme kohderyhmä on elänyt. Viimeiseksi tietoperustassa käsittelemme sisaruutta ja sitä, millaisia vaikutuksia sisaruudella on yksilön kehitykseen ja sitä kautta identiteetin muotoutumiseen. Sisaruuden merkitykset ovat rinnastettavissa sijaissisaruuden merkityksiin, koska sijaissisarussuhde voi muodostua arjen jakamisen ja yhdessä elämisen kautta yhtä merkitykselliseksi kuin biologisten sisarusten välinen suhde. Teoriaosuuden päätavoitteena on siis aihealueen liittäminen laajempaan käsitteelliseen ja teoreettiseen kokonaisuuteen. Tietoperustan esittelyn jälkeen kerromme tutkimuksen toteutuksesta. Esittelemme tutkimuksemme tehtävän, kohderyhmän, tutkimusotteen, aineistonkeruumenetelmän, analyysitavan ja tutkimuksemme vaiheet. Esittelemme myös tutkimuksemme keskeiset tulokset, jonka jälkeen pohdimme tutkimustuloksia suhteessa tutkimuksen tietoperustaan ja tuomme esille omia ajatuksiamme tutkimuksen teemoista. Lopuksi pohdimme tutkimuksemme luotettavuutta, eettisyyttä ja sen merkityksiä. Tuomme myös esille jatkotutkimusideoita, joita meille heräsi tutkimusta tehdessä.

7 7 2 YKSILÖN PSYYKKINEN JA SOSIAALINEN KEHITYS Yksilön identiteetin kehitysprosessin hahmottamiseksi on tärkeää ymmärtää yksilön kehitystä kokonaisvaltaisesti. Tässä kappaleessa käsittelemme yksilön kehitystä pääasiassa psyykkisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta. Identiteetti muotoutuu jatkuvasti, joten sen kehitystä on sijaissisaruuskokemusten merkitysten ymmärtämiseksi tarkasteltava haastateltavien ensimmäisistä sijaissisaruuskokemuksista aina nykypäivään asti. Tarkastelemmekin yksilön kehitystä vauvaiästä varhaisaikuisuuteen, koska haastateltavistamme yksi on ollut ensimmäisen sijaislapsen tullessa alle vuoden ikäinen ja vanhin haastateltavamme oli haastatteluhetkellä 25-vuotias. 2.1 Yksilön kehitykseen vaikuttavat tekijät Ihmisen kasvu yksilöksi on hyvin moniulotteinen tapahtuma. Hyvä ympäristö ja hyvät sosiaaliset olosuhteet tukevat yksilön kehitystä ja auttavat häntä selviytymään elämässä. Lapsuus on ihmisen tulevaisuuden kannalta merkittävä vaihe, vaikka se ei aina määrääkään ennalta aikuisuuden kehitystä. Tekijöitä, jotka vaikuttavat lapsuudesta vanhuuteen saakka ihmisen kehitykseen, voidaan tarkastella neljällä ulottuvuudella. Nämä ulottuvuudet ovat fyysisbiologinen, psykososiaalinen, sosioekologinen ja yksilöllinen ulottuvuus. (Lehtovirta, Kuokkanen, Peltola & Tuohimaa-Kirveskari 1999, 94.) Fyysisbiologisten tekijöiden keskeisin käsite on biologinen perimä, joka ohjaa fyysistä kasvua ja vaikuttaa psyykkisten ominaisuuksien kehityssuuntaan ja -mahdollisuuksiin. Psykososiaalisten tekijöiden alue puolestaan käsittää sekä yksilön sisäiset psyykkiset prosessit että ihmisen vuorovaikutussuhteet toisiin ihmisiin. Lapsi ei kasva eikä häntä voi kasvattaa vain rationaaliseksi yksilöksi, vaan hän kasvaa myös inhimilliseksi yksilöksi, joka on yhteydessä toisiin tunteidensa kautta. Tunteet toimivat usein kehityksen motivoivana, liikkeellepanevana ja ylläpitävänä voimana. (Lehtovirta ym. 1999, ) Kasvu voidaan nähdä psyykkisenä sisäisenä tapahtumana, mutta myös vuorovaikutustapahtumana, jossa eri osapuolet vaikuttavat toistensa kehitykseen.

8 8 Yksilön kuva itsestä muodostuukin varhaisissa kehityksen alun ihmissuhteissa. (Dunderfelt 1999, ) Sosioekologisissa tekijöissä on keskeisintä yksilön ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen merkitys yksilölle. Sosioekologiset tekijät pitävät sisällään muun muassa ihmissuhteet eli sosiaalisen ympäristön sekä havainto- ja kokemusympäristön eli psyykkisen ympäristön. Yksilö eli minä ei voi muuttua meiksi ilman ihmisten kohtaamista ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kasvavan ja kehittyvän yksilön perustarpeisiin kuuluu lisäksi omien juurien ja elinympäristön historian tunteminen. Ympäristöllä on siis suuri vaikutus siihen, millainen kuva yksilölle itsestä muodostuu. Ympäristöön liittyviä sosioekologisia tekijöitä voidaan tarkastella esimerkiksi kulttuurin, yhteisöjen ja sosiaalisten verkostojen näkökulmasta. (Lehtovirta ym. 1999, ) Yksilön kehitykseen liittyy myös yksilöllisiä tekijöitä (Dunderfelt 1999, 65). Ulkoisten ja sisäisten tekijöiden tuottamat elämänkriisit asettavat ihmisen monien kysymysten eteen. Kysymysten, pohdinnan ja elämänkokemusten myötä ihminen oppii tuntemaan itseään. Oman elämän näkeminen, tiedostaminen ja oman itsensä kohtaaminen ovat haasteellisia prosesseja, jotka mahdollistuvat sekä myönteisissä elämänkäänteissä että raskaiden elämänkokemusten myötä. Usein juuri elämän haasteelliset tilanteet ovat niitä, jotka mahdollistavat yksilöllisyyden esiintulon. Yksilöllisyys merkitsee oman itsensä tuntemusta, jossa on kyse itsetiedostuksesta ja kehityksellisesti oman elämänkaaren hahmottamisesta. Se merkitsee myös kykyä tehdä omasta itsestä lähteviä ratkaisuja ja valintoja, sekä oman elämän tavoitteiden ja merkityksen pohtimista. Oman itsensä rehellinen katsominen voi olla usein ahdistavaa, sillä ihmisessä on paljon ominaisuuksia, joiden näkeminen ei aina ole miellyttävää. Itsensä näkeminen vaatii myös ponnistelua ja toisinaan pysähtyminen oman itsen äärelle voi olla vaikeaa. (Lehtovirta ym. 1999, ) 2.2 Eriksonin psykososiaalinen kehitysteoria lapsuudesta varhaisaikuisuuteen Erik H. Eriksonin psykososiaalinen kehitysteoria keskittyy seuraamaan nimenomaan yksilön identiteetin kehitystä. Eriksonin kehitysteoria käsittää yksilön elämänkaaren

9 9 kokonaisuudessaan aina syntymästä kuolemaan. Psykososiaalisessa näkemyksessä tutkitaan erityisesti psyykkisten tekijöiden eli ajatusten, tunteiden ja tahdon kehitystä eri ikävaiheissa. (Dunderfelt 1999, ) Eriksonin kehitysteoria etenee vaiheittain siten, että jokaisessa kehityksen vaiheessa yksilön on ratkaistava jokin psykososiaalinen kehityskriisi. Kriisin onnistuneen ratkaisun myötä yksilö saa haltuunsa keinoja kohdata ympäristön sopeutumisvaatimukset. Mikäli kehityskriisi jää ratkaisematta jossakin vaiheessa, hankaloittaa se myöhempien vaiheiden kehitystä. (Lehtovirta ym. 1999, 123.) Eriksonin teorian mukaan äitisuhteen laatu muodostaa perustan lapsen identiteetille (Erikson 1982, ). Myös pohja minäkäsityksen muodostumiselle syntyy varhaislapsuudessa. Ensimmäisenä ikävuotena lapsen yksilöllisyyden kehityksen perustana on itsensä havaitseminen erilliseksi äidistään. Kun lapsen tarpeisiin vastataan, hän oppii luottamaan siihen, että ympäristö on hyvä ja ystävällinen paikka hänelle. Tämä luottamus laajenee vähitellen muihin ihmisiin, muihin ympäristöihin ja lapsi oppii luottamaan myös itseensä. Toisena ikävuotena lapsen itsekontrolli omien toimintojensa suhteen alkaa kehittyä. Hän kokeilee tässä ikävaiheessa ensimmäistä kertaa omaa tahtoaan, mikä taas tuo mukanaan ristiriitoja ympäristön kanssa. Ympäristön tulisi luoda lapselle turvallisen käyttäytymisen rajat. Lapsi joutuu kohtaamaan sääntöjä ja normeja, sekä kommunikoimaan vastavuoroisesti ja huomioimaan toisia. (Lehtovirta ym. 1999, ) Lapsi on kolmesta kuuteen ikävuosien välillä aktiivinen ja oppii uusia asioita hyvin nopeasti. Tässä ikävaiheessa myös lapsen itsehillintä kehittyy rajojen kokeilemisen ja normien sisäistämisen myötä. (Dunderfelt 1999, 248.) Hänen sosiaalinen ympäristönsä laajenee kavereihin, sukulaisiin ja uusiin lähiympäristön aikuisiin. Lapsi on tietoinen sukupuolten fyysisestä erilaisuudesta ja sukupuoliroolimallit alkavat näkyä toiminnoissa. Lapsi matkii aikuisia ja haluaa tehdä samoja asioita kuin aikuiset. Hän hakee hyväksyntää aikuisilta ja haluaa miellyttää ympäristöään. (Lehtovirta ym. 1999, 125.) Lapsen ollessa 7 12-vuotias, hän on kiinnostunut uusista asioista ja toimii omaaloitteisesti. Sosiaalinen ympäristö laajenee selkeästi kodin ulkopuolelle, jolloin kaverit tulevat tärkeiksi. (Dunderfelt 1999, 247.) Tämä näkyy vähitellen lapsen itsenäistymisenä ja irrottautumisena perhepiiristä. Lapsi on myös hyvin toiminnallinen,

10 10 minkä vuoksi hän tarvitsee aktiivista osallistumista erilaiseen toimintaan ja yhdessäoloa eri-ikäisten kanssa. Lapsen myönteisen kehityksen kannalta onnistumisen kokemukset ovat erittäin tärkeitä. Ne vaikuttavat sekä käsitykseen itsestä että tietoisuuden kehittymiseen. Lapsi tarvitsee tässä ikävaiheessa vielä hyvin paljon aikuisen tukea ja turvaa, vaikka kavereista on tullut hänelle tärkeitä. Aikuisen tulee olla se, joka rohkaisee, opettaa erilaisia vuorovaikutustaitoja, asettaa säännöt ja rajat sekä tukee lasta niiden noudattamisessa. (Lehtovirta ym. 1999, ) Eriksonin kehitysteorian mukaan vuotiaana yksilön elämä muuttuu rajusti niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Nuoren fyysinen ja sukupuolinen kehitys nuoreksi aikuiseksi tuottaa hyvin usein hämmennystä sekä nuorelle että hänen vanhemmilleen. Psyykkisesti tämä vaihe on siirtymistä kohti aikuisuutta ja irtautumista vanhemmista. Ristiriitoja tuo toisaalta vastuunottamisen halu ja toisaalta pelko vastuun saamisesta. Nuori luo yleensä tässä vaiheessa hyvinkin kiinteitä suhteita kavereihin ja myös vastakkainen sukupuoli alkaa olla kiinnostuksen kohteena. Oman identiteetin löytäminen mahdollistaa nuorelle häntä itseään koskevan aitouden tunteen. Nuori pohtii kuka hän on, mitä ihminen on ja minkälainen ihminen on. (Lehtovirta ym. 1999, ) Nuoruusiässä identiteetti on karttunut kokemus minän kyvystä sisäistää esimerkiksi sosiaalisten roolien tarjoamat mahdollisuudet (Erikson 1982, 249). Eriksonin teorian mukaan varhaisaikuisuus alkaa 18-vuotiaana ja päättyy noin 25. ikävuoteen. Aikuisuuteen siirtymistä pidetään vakiintumisen ja kypsymisen aikana, jolloin usein perustetaan oma perhe, saavutetaan sosiaalinen asema ja omaksutaan aikuisen roolit. Ihmissuhteet ovat yleensä kestävämpiä kuin nuoruudessa ja aikuinen tuntee kuuluvansa omaan kulttuuriinsa ja yhteisöönsä. Kykyyn olla toista ihmistä lähellä kuuluu myös mahdollisuus erillisyyteen. Yksilö haluaa pohtia omia asioita yksin, kokeilla yksin olemista ja joskus jopa eristäytyä muista ihmisistä. Näin yksilö kykenee säilyttämään yksilöllisyytensä. Vastavuoroisuus samanikäisten ihmisten kanssa mahdollistaa sen, että yksilö oppii hyväksymään toisten heikkoudet. Vastaavasti hän joutuu myös hyväksymään sen, että tarvitsee itse muita ihmisiä. (Lehtovirta ym. 1999, )

11 11 3 IDENTITEETTI Tutkimustehtävän yksi keskeinen käsite on identiteetti. Esittelemme identiteetin eri osaalueita, jotta sijaissisaruuden merkityksiä identiteettiin voisi ymmärtää täsmällisemmin. Identiteetistä käytetään kirjallisuudessa monia synonyymeja, kuten esimerkiksi minän käsitettä. Käytämme tutkimuksessamme ainoastaan identiteetin käsitettä, koska se on tutkimustehtävämme kannalta käsitteistä sisällöllisesti sopivin. Identiteetti sisältää sekä minäkäsityksen että itsetunnon (Laine 2005, 22). Toskala ja Hartikainen (2005, 54) liittävät identiteettiin myös yksilön asenteet ja arvot. Kaikista näistä käsitteistä on kerrottu tarkemmin tämän kappaleen alaotsikoissa. Identiteetti on suhteellisen pysyvä, jatkuva ja yhtenäinen oman yksilöllisyyden, minän ja oman elämän kokemistapa (Kalliopuska 2005, 77). Yksilön identiteetti syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa (Lahikainen & Pirttilä-Backman 2007, 82 83). Identiteetti määräytyy myös sukupuolen ja perhesuhteiden perusteella. Identiteetin käsitteessä korostuvat sekä yksilöllisyys että yhteenkuuluvuus johonkin tiettyyn yhteisöön tai ryhmään. (Ojanen 1994, ) Myös sosiaaliset tekijät, kuten esimerkiksi työ, perhe ja ammatti ovat osa identiteetin käsitettä. Identiteetti on eräänlainen viitekehys, jonka varassa yksilö jäsentää ja etsii olemassaoloaan. (Laine 2005, 22.) Identiteettiin liittyy kiinteästi myös käsite rooli, sillä erilaisiin identiteetteihin kuuluu usein myös käsityksiä siitä, millaisia eri roolien edustajat ovat. Roolilla tarkoitetaan yksilön sosiaalisen aseman ja siihen liittyvien tehtävien mukaista käyttäytymistä. Rooleja voi olla monta, mutta identiteettejä on yleensä yksi. Rooli on tietyn sosiaalisen aseman vaatimusten ja odotusten kokonaisuus ja se on olemassa myös irrallaan yksilöstä. (Ojanen 1994, 33.) Roolit voivat olla asetettuja tai ne voivat syntyä muiden ihmisten asettamina. On myös mahdollista, että ihminen ottaa itselleen jonkin roolin. (Laine 2005, ) Identiteetin käsite voidaan jakaa persoonalliseen identiteettiin ja sosiaaliseen identiteettiin. Persoonallinen identiteetti viittaa niihin ainutkertaisiin ominaisuuksiin, joka ovat seurausta yksilön toiminnasta ja omakohtaisesta sosiaalisen vuorovaikutuksen historiasta. (Lahikainen & Pirttilä-Backman 2007, 86.) Se sisältää yksilön tietoiset asenteet itseä kohtaan, itseen kuuluvaksi ajatellut arvot, asenteet ja piirteet sekä itseen

12 12 sisällytettävät tunteet ja tavat ilmaista ja kontrolloida niitä. Persoonallinen identiteetti tarkoittaa näin ollen siis sitä, miten ihminen määrittää ja näkee itsensä ja suhteensa maailmaan välittömän tietoisuuden tasolla. (Toskala & Hartikainen 2005, 54.) Sosiaalinen identiteetti puolestaan viittaa ryhmän jäsenyyteen liittyviin kokemuksiin. Sosiaalisen identiteetin esimerkkejä ovat sukupuoli-identiteetti, ikäryhmäidentiteetti, ammatti-identiteetti ja kansallisuusidentiteetti. (Lahikainen & Pirttilä-Backman 2007, 86.) 3.1 Minäkäsitys Minäkäsityksen synonyymina käytetään usein minäkuvaa. Minäkäsityksellä tarkoitetaan sitä minuuden tasoa, jolla ihmiset yleensä ajattelevat ja arvioivat itseään (Vuorinen 1998, 50). Yksilön minäkäsitys on siis hänen oma käsityksensä siitä, minkälainen hän on. Yksilö tiedostaa mitkä ovat hänen heikkoutensa ja vahvuutensa, mitä hän arvostaa, mitä hän osaa ja mihin hän elämässään pyrkii (Keltikangas-Järvinen 2000, 17). Minäkäsityksellä tarkoitetaan myös kokemuksellista ja sosiaalista käsitystä omasta itsestään. Se muodostuu vuorovaikutuksessa ympäristön sekä muilta ihmisiltä tulevan palautteen kanssa ja vaikuttaa itsetuntoon. (Kalliopuska 2005, 127.) Minäkäsitys kuvaa yksilön kokemuksia itsestään, mutta se ei välttämättä aina vastaa minän todellisuutta. Se on yksilön itsensä tiedostama kokonaisnäkemys itsestään ja eräänlaista asennoitumista itseensä. Minäkäsitys on jäsentynyt ja organisoitunut mielen sisäinen malli itsestä, joka sisältää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden havainnot ja kokemukset yhdistettynä arvoihin, asenteisiin, tunteisiin ja ihanteisiin. Se määrää yksilön toimintaa, asenteita ja käyttäytymistä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa, koska ihminen tulkitsee kokemuksiaan antaen merkityksen tapahtumille. (Laine 2005, ) Minäkäsitys ohjailee myös yksilön päätöksiä ja valintoja. Yksilö tekeekin elämäänsä koskevat suuret ratkaisut, kuten ammatin, aviopuolison ja elämäntavan valinnan minäkäsityksensä pohjalta. (Keltikangas-Järvinen 2000, 17.) Minäkäsitys voidaan jakaa eri osa-alueisiin, kuten esimerkiksi sosiaaliseen minäkäsitykseen ja emotionaaliseen minäkäsitykseen. Sosiaalinen minäkäsitys kertoo,

13 13 minkälaisena ihminen pitää itseään ryhmän jäsenenä. Emotionaalinen minäkäsitys puolestaan kertoo, minkälaisena ihminen pitää itseään tunteiltaan ja luonteenpiirteiltään. (Laine 2005, ) 3.2 Itsetunto Itsetunto on itsensä tuntemista, tietämistä ja arvostamista. Itsetunnon ollessa hyvä, yksilö tuntee sekä vahvat että heikot puolensa arvostaen itseään puutteistaan huolimatta. Heikkoon itsetuntoon puolestaan liitetään kyvyttömyys nähdä hyviä puoliaan ja itsensä väheksyminen. (Ojanen 1994, 41.) Itsetunto rakentuu niistä kokemuksista, joita yksilö saa ympäristöstä ja muista ihmisistä (Keltikangas-Järvinen 1994, 123). Itsetunto on yhteydessä myös yksilön sosiaalisiin taitoihin ja kykyyn tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Hyvään itsetuntoon kuuluu myös kyky arvostaa muita ihmisiä. Itsetunnoltaan vahva ihminen pystyy näkemään toisten ihmisten vahvuudet ja antamaan arvoa heidän mielipiteilleen. (Keltikangas-Järvinen 1994, ) Lapsen hyvän itsetunnon kehittymistä tukee muun muassa se, että perhe-elämä on tasa-arvoista hyvin laadituin säännöin. Tasa-arvon toteutumista edesauttaa kaikkien kodissa elävien ajatusten ja toiveiden huomioon ottaminen. (Keltikangas-Järvinen 1994, 169.) Itsetuntoon voidaan liittää kolme osaa, jotka ovat minätietoisuus, itsearvostus ja itsetuntemus. Minätietoisuus on oman minän välitöntä huomaamista ja havaitsemista, ja se kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Minätietoinen henkilö herkistyy arvioimaan sääntöjen, normien tai periaatteiden ja toiminnan vastaavuutta. Minätietoisuus lisää toiminnan johdonmukaisuutta ja minästään tietoiseksi tulleet henkilöt noudattavatkin johdonmukaisesti ilmaisemiaan periaatteita, arvoja ja asenteita. (Ojanen 1994, ) Itseluottamuksella puolestaan tarkoitetaan odotusta ja uskoa siihen, että onnistuu tavoitteissaan ja toiminnassaan. Ihminen, joka luottaa itseensä, uskoo pystyvänsä tekemään niin kuin haluaa ja toivoo. Itsearvostuksen ja -luottamuksen käsitteissä on teoriassa eroa. Itseluottamuksen käsite painottaa hallintaa ja tekemistä kun taas itsearvostus korostaa olemista ja hyväksymistä. Itsetuntemus taas tarkoittaa omien motiivien, tavoitteiden ja tunnusomaisten piirteiden ymmärtämistä ja tiedostamista.

14 14 Itsetuntemuksen käsite sisältää kuvauksen siitä, miten hyvin yksilö tuntee omat rajoituksensa ja vahvat puolensa. (Ojanen 1994, ) 3.3 Asenteet ja arvot persoonallisen identiteetin osana Asenteilla tarkoitetaan yksilön kehittämää melko yhtenäistä ajattelu-, tuntemis- ja toimintataipumusta suhteessa tiettyyn kohteeseen. Ne auttavat ihmisiä selittämään ja ymmärtämään maailmaa ja tarjoavat tavan hallita asioita tilanteessa, jossa vaihtoehtona on tilanteen hallitsemattomuus. Asenteiden kautta yksilö voi kertoa muille asioista, joita hän arvostaa. Ne syntyvät arjen vuorovaikutustilanteissa toisten kertoman ja itse koetun pohjalta. (Lahikainen & Pirttilä-Backman 2007, ) Ennakkoluulot ovat asenteita, jotka perustuvat puutteelliseen tietoon asenteen kohteesta. Ennakkoluulo on suhteellisen pysyvä, kielteinen ja kaavamainen suhtautuminen yhdistyneenä kohteeseen liittyviin kielteisiin tunteisiin. (Kalliopuska 2005, 52.) Arvot ovat abstraktimpia ja laaja-alaisempia kuin asenteet, eikä niillä ole kohdetta samalla tavalla kuin asenteilla on. Ne ovat yleisiä uskomuksia tai käsityksiä suotavista päämääristä ja toivottavasta käyttäytymisestä. Arvojen oletetaan yleisesti ottaen olevan melko pysyviä ja niiden avulla arvioidaan toimintaa. Arvojen avulla perustellaan käyttäytymistä ja mielipiteitä, suunnitellaan tulevaa toimintaa ja voidaan yrittää antaa muille tietynlainen kuva itsestä. Arvot ovat yksilön tietoisuudessa tärkeysjärjestyksessä, sillä kaikki arvot eivät ole yhtä tärkeitä. (Lahikainen & Pirttilä-Backman 2007, 97.) 4 VUOROVAIKUTUS JA SOSIAALISET TAIDOT Vuorovaikutus luo elämän perustan. Yksilön elämä, hänen kokemuksensa omasta elämästään ja olemassaolostaan syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön ja toisten ihmisten kanssa. Varhaiset ihmissuhteet luovat lapsen minäkäsityksen perustan ja auttavat häntä kehittämään sisäisiä työskentelymalleja, joiden avulla hän tekee elämässään ratkaisuja. Varhaiset suhteet eivät kuitenkaan ratkaise yksilön minäkäsitystä ja vuorovaikutussuhteita peruuttamattomasti, sillä esimerkiksi lapsen myöhemmät

15 15 ihmissuhteet ja vuorovaikutuskokemukset vaikuttavat niiden kehitykseen. Läheiset suhteet muodostuvat keskeisiksi tekijöiksi vuorovaikutustaitojen oppimisessa. Useimmiten ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta puhuttaessa tarkoitetaan viestintää eli tietoista vuorovaikutusta. Hyvin suuri osa ihmisten vuorovaikutuksesta on kuitenkin tiedostamatonta. (Launonen 2007, 6 19.) Vuorovaikutustaitoja tarvitaan sosiaalisissa tilanteissa, jotka ovat luonteeltaan vastavuoroisia ja edellyttävät kykyä tehdä aloitteita, vastata toisten aloitteisiin ja hahmottaa oma asema ryhmässä (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2006, 55). Sosiaalisilla taidoilla tarkoitetaan sosiaalistumisen kautta hankittuja kanssakäymisen taitoja, esimerkiksi vastuunottoa, keskustelu- ja neuvottelutaitoja, ongelmanratkaisu- ja päätöksentekotaitoja, sekä itsekontrollia (Kalliopuska 2005, 188). Sosiaaliset taidot ovat sellaisia käyttäytymisen muotoja, joita tarvitaan menestymiseen yhteistyötä ja sosiaalista vuorovaikutusta vaativissa tilanteissa. Sosiaalista käyttäytymistä ohjaavat tilanteiden havaitseminen ja tulkinta, muiden toiminta ja sosiaaliset normit. Sosiaaliset taidot ovat opittuja, joskin yksilön synnynnäisellä temperamentilla voi olla vaikutusta niihin. (Laine 2005, ) Perheen vuorovaikutusmalleilla ja vanhemmilla on keskeinen merkitys sosiaalisten taitojen omaksumisessa (Nurmi ym. 2006, 55). 4.1 Tunneäly sosiaalisena taitona Tunteet saavat ilmaisunsa sosiaalisten roolien ja normien säätelemässä toiminnassa. Ne syntyvät ensin ihmisten välisissä suhteissa ja siirtyvät myöhemmin ihmisen sisäisiksi ominaisuuksiksi. (Puolimatka 1999, ) Tunneälyn osa-alueet ovat hyvin keskeisiä prosesseja vuorovaikutustilanteissa. Näitä osa-alueita ovat tietoisuus omista tunteista, tunteiden hallinta, itsensä motivoiminen eli tunteiden käyttäminen tuottavasti, empatia sekä ihmissuhteiden käsittely ja hallinta. (Goleman 1997, ) Omien tunteiden tiedostamisella tarkoitetaan taitoa tarkkailla omia tunteita jatkuvasti. Yksilö on tietoinen itsestään ja tunnetilastaan, havaitsee tunteet niiden syntyhetkellä ja tietää, mitä erilaiset päätökset ja ratkaisut merkitsevät myös tunnetasolla. Tunteiden hallinnalla puolestaan tarkoitetaan tunteiden käsittelyä ja ilmaisemista tilanteeseen sopivalla tavalla. Yksilö ei joudu tunteidensa valtaan yllättävissä tilanteissa, hän osaa vaikuttaa tunteisiinsa ja kykenee jopa pääsemään joistakin tunteista eroon. Tunteiden tuottavalla käytöllä

16 16 tarkoitetaan sitä, että tunteet ohjataan palvelemaan tavoitteiden saavuttamista. Empatia taas on se tunneälyn osa-alue, joka tarkoittaa toisten tunteiden tunnistamista ja toisten asemaan eläytymistä. Se tarkoittaa myös toisten tarpeiden ja arvojen ymmärtämistä. Ihmissuhteiden käsittelyyn ja hallintaan puolestaan sisältyy taito huomioida toisten tunteet. Siihen sisältyy myös taito ratkoa ristiriitoja ja ihmissuhteiden ongelmia sekä neuvotella asioista. Yksilö, joka osaa hoitaa ihmissuhteitaan on huomaavaisempi, yhteistyöhaluisempi ja -kykyisempi sekä avuliaampi. (Goleman 1997, ) Perheessä tunneäly ilmenee jatkuvana perheenjäsenten mielialojen aistimisena ja toisten huomioon ottamisena (Isokorpi & Viitanen 2001, 61). 4.2 Vuorovaikutus osana yksilön subjektivoitumista Suhde sijaissisarukseen voi olla yksilölle hyvin merkittävä vuorovaikutussuhde. Koska subjektivoituminen tapahtuu aina vuorovaikutuksessa toisiin, sijaissisaruus ja siitä saadut kokemukset voivat vaikuttaa subjektivoitumisprosessiin joko edistämällä tai hidastamalla sitä. Identiteetti ja subjektivoituminen kytkeytyvät toisiinsa, sillä se millä tavoin yksilön subjektivoitumisprosessi etenee, vaikuttaa jossakin määrin siihen, millaiseksi yksilön identiteetti muotoutuu. Oman identiteettinsä tarkastelu voi johtaa yksilön itseymmärryksen lisääntymiseen, joka puolestaan on keskeistä subjektivoitumisessa. Subjektius on itsensä sisäistä tuntemusta ja itsensä kokemista muista erilliseksi yksilöksi. Subjektivoitumisessa korostuu se, että yksilöllä on omat merkitykselliset ja vakavasti otettavat mielipiteet, tunteet ja ratkaisut asioihin. Erityisesti oman itsen ja toiminnan oivaltaminen ovat keskeisiä yksilön subjektivoitumisen piirteitä. Yksilö kykenee arvioimaan ja oivaltamaan oman toimintansa vaikutuksen muihin ja muiden toiminnan vaikutuksen itseen. Yksilö kykenee myös ymmärtämään, miten hänen henkilökohtaiset valintansa vaikuttavat omaan itseen ja omaan elämään. Myös suhde muihin ihmisiin on arvioinnin ja ymmärryksen kohteena. (Dal Maso 2007.) Subjektivoitumisprosessin eräitä tärkeitä piirteitä ovat vuorovaikutteisuus, valitseminen, vaikuttaminen ja vastuu. Yksilö saa vaihe vaiheelta haltuunsa ne välineet, joiden avulla hän tulee kykeneväksi tekemään tietoisia valintoja ja vaikuttamaan siten omaan

17 17 elämäänsä. Hän oppii kokemaan itsensä merkitykselliseksi ja ymmärtämään oman elämänsä merkityksen. Myös yksilön elämänhallinta kehittyy ja hän oppii kantamaan vastuuta valinnoistaan suhteessa toisiin ja elämänsä muotoutumiseen. (Dal Maso & Kuosmanen 2008, 44.) Yksilö saa haltuunsa itsereflektion taidon ja oppii sen kautta suhteuttamaan toimintaansa ympäröiviin tekijöihin ja ihmisiin nähden (Dal Maso 2001, 86). Lisäksi hän kykenee ymmärtämään sisintään ja kuuntelemaan tarpeitaan (Dal Maso 2007). 5 PERHE LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLON TOTEUTTAJANA Koska tutkimuksemme kohderyhmä on elänyt sijaishuoltoa toteuttavissa perheissä, on tärkeää tietää, millaisia asioita liittyy perheen ja lastensuojelun sijaishuollon kontekstiin. Aaltosen, Ojasen, Sivénin, Vihusen ja Vilénin (2003, 31 32) mukaan perhe on keskeinen yhteiskunnan instituutio. Se on myös lähes jokaiselle ihmiselle tärkeä ja läheinen sosiaalinen ryhmä, joka vaikuttaa yksilön käsityksiin itsestään ja omista mahdollisuuksistaan. Yleinen käsitys on, että perhe koostuu ihmisistä, jotka asuvat samassa taloudessa ja ovat sukua toisilleen. Yleensä perheeseen liitetään myös kahden eri sukupuolta olevan aikuisen välinen suhde, kasvatus, huolenpito ja suvun jatkaminen. Perhe vaikuttaa lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Perheenjäsenten välinen vuorovaikutus muokkaa lapsen persoonaa kokonaisvaltaisesti. Nykypäivän yhteiskunnassa perhemuodot ovat moninaistuneet ja erilaiset vaihtoehdot ovat normalisoituneet (Nätkin 2003, 17). Esimerkiksi niin sanotut uusperheet, joissa osa perheenjäsenistä on entisestä perheestä ja osa on uusia, ovat lisääntyneet (Paananen 1990, 64). Uusperheeseen on jossakin määrin rinnastettavissa myös lastensuojelun sijaishuoltoa toteuttavat perheet, sillä perhe koostuu niissä sekä entisistä perheenjäsenistä että uusista perheenjäsenistä eli sijoitetuista lapsista. Lastensuojelun sijaishuollolla tarkoitetaan huostaanotetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella (L417/2007, 49 ). Huostaanottoon ja sijaishuoltoon turvaudutaan silloin, jos kodin olosuhteet tai lapsen oma käyttäytyminen uhkaavat

18 18 vaarantaa vakavasti lapsen terveyttä tai kehitystä. Lisäksi huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen voidaan ryhtyä vain, jos avohuollon tukitoimet eivät ole tarkoituksenmukaisia, mahdollisia tai jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Aina on myös arvioitava, onko sijaishuolto lapsen edun mukaista. (L417/2007, 40.) Sijaishuoltoa toteutettaessa on huomioitava lapsen edun mukaisella tavalla tavoite perheen jälleenyhdistämisestä (L417/2007, 4 ). Sijaishuoltopaikan valinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota huostaanoton perusteisiin, lapsen tarpeisiin, hoidon jatkuvuuteen sekä lapsen sisarussuhteiden ja muiden läheisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen (L417/2007, 50 ). Lapsen sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshuoltona tai muulla tarkoituksenmukaisella tavalla (L417/2007, 49 ). Lastensuojelussa perhehoito tarkoittaa lapsen kasvatuksen, hoidon ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä sosiaalilautakunnan hyväksymässä ja tehtävään sopivassa perheessä. Perhehoito antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden perhe-elämään, mikä edistää paitsi hänen perusturvallisuuttaan, niin myös hänen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista kehitystään. (Perhehoitoliitto Ry 2009.) Perhehoitajalta ei vaadita ammatillista tutkintoa, mutta toimielimen on järjestettävä koulutusta ja valmennusta henkilöille, joiden kanssa se on tehnyt perhehoitosopimuksen. Perhehoito sopii yleensä parhaiten pienille lapsille ja vanhemmille lapsille silloin, kun heidän kehityksessään ei ole havaittu suuria poikkeamia. (Taskinen 2007, 78.) Ammatilliset perhekodit ovat perhehoidon ja laitoksen väliin sijoittuva sijaishuoltomuoto. Ammatillisella perhekodilla tarkoitetaan lääninhallituksen luvan saanutta tai kunnan tai kuntayhtymän hyväksymää yksityiskotia, jossa annetaan perhehoitoa. (Sosiaaliportti 2008.) Ammatillisessa perhekodissa voidaan hoitaa samanaikaisesti seitsemää henkilöä, mikäli perhekodissa annettavasta kasvatuksesta, hoidosta tai muusta huolenpidosta vastaa vähintään kaksi hoitopaikassa asuvaa henkilöä ja joista ainakin toisella on perhehoitajalaissa (L312/1992) määritelty kelpoisuus. (L710/1982, 26a.) Ammatilliseen perhekotiin sijoitetaan usein sellaisia lapsia ja nuoria, jotka ovat liian vaikeahoitoisia perhehoitoon. Joissakin ammatillisissa perhekodeissa perhe asuu samassa taloudessa sijoitettujen lasten kanssa, kun taas toisissa lapsia hoitaa ulkopuolinen henkilökunta. (Taskinen 2007, 78.)

19 19 6 SISARUSSUHTEET Sisarussuhteilla on lähes aina merkitystä yksilön identiteetin muotoutumiseen. Sisarussuhteen laatu vaikuttaa siihen, kuinka merkitykselliseksi kokemukset sisaruudesta muodostuvat identiteetin kannalta. Sijaissisaruuteen liittyvää suomenkielistä teoreettista tietoa ei ole saatavilla. Useat sijaissisarussuhteet ovat kuitenkin verrattavissa biologisten sisarusten suhteeseen, ja niissä on myös samoja elementtejä kuin uusperheiden sisarussuhteissa. Sijaissisarusten kanssa arki jaetaan samalla tavalla kuin biologisten sisarusten kanssa, ja sisarussuhteen rakentamisen lähtökohdat ovat samankaltaiset kuin uusperheissä. Parkerin ja Stimpsonin (2004) mukaan kirjallisuudessa sisarussuhteita on pohdittu lähinnä sisarkateuden näkökulmasta. Sisarkateus on tärkeä osa lasten keskinäistä suhdetta, mutta vain osa sitä. Sisarukset voivat tuntea toisiaan kohtaan paljon erilaisia tunteita, kuten rakkautta, ylpeyttä, vihaa, pelkoa, mielihyvää tai suojelunhalua. Sisarusten välisen kiintymyssuhteen vaikutukset ovat usein jääneet tutkimuksissa vaille huomiota tai niitä on aliarvioitu. (Parker & Stimpson 2004, ) 6.1 Uuden sisaruksen tulo perheeseen Ennen uuden lapsen tuloa perheeseen vanhemmat voivat vähentää lasten pelkoa tuntematonta kohtaan kertomalla, millä tavoin heidän elämänsä muuttuu ja mikä pysyy ennallaan. Uusi lapsi voi kuitenkin horjuttaa innokkaimman ja sopeutuvimmankin lapsen tasapainoa, kun hänen turvallinen ja vakaa perheensä muuttuu tunnistamattomaksi. (Parker & Stimpson 2004, ) Uuden lapsen tultua perheeseen vanhempien ja perheen ensimmäisen lapsen yhteiset tekemiset vähenevät. Ensimmäinen lapsi saa vähemmän apua, opastusta ja läheisyyttä. Vanhemmat tekevät yleensä yhdessäoloon vähemmän aloitteita, kun taas lapsi puolestaan enemmän. Tästä johtuen lapsi kokee useammin tulevansa torjutuksi. Hän saa myös enemmän negatiivisia kuin positiivisia kommentteja, ja hänelle puhutaan vähemmän hänestä itsestään kuin sisaruksesta. Hyväksymisen ja turvallisuuden

20 20 kokemukset ovat niitä, jotka kehittävät lapsen itsetuntoa myönteiseen suuntaan. (Kaulio & Svennevig 2006, ) Uuden lapsen myötä syntyy myös syrjään jäämisen tunnetta ja raivoa. Vanhempi lapsi tuntee jonkinlaista surua, mutta ei pysty ymmärtämään sitä. Lapsi voi tuntea pelkoa syrjäytymisestä, mistä tulee malli tuleville peloille ja epäilyille esimerkiksi omasta asemasta maailmassa ja ihmissuhteiden turvallisuudesta. (Apter 2007, 22.) Apterin (2007, 31) mukaan syrjään jäämisen tuottama järkytys on ratkaisevan tärkeää identiteetin kehityksessä. Pohjimmiltaan sillä on siis myös myönteisiä vaikutuksia, koska yksilö joutuu kehittämään itsekeskeisyyden tilalle monipuolisemman identiteetin. Yksilö huomaa, että hän voi syrjäytyä arvostetusta asemastaan ja joutuu jakamaan yhteenkuuluvuuden toisten kanssa. 6.2 Sisarussuhde uusperheessä Perherakenteen muuttuessa on kiinnitettävä huomiota esimerkiksi vanhempien huomion jakautumiseen, lasten tasa-arvoiseen kohteluun, erilaisten lasten tukemiseen, lasten identiteetin muodostumiseen ja lapsen tukemiseen vaikeina aikoina. Uusperheen elämä on täynnä ristiriitaisia vaatimuksia. Tästä syystä jokaisen ääni ei välttämättä pääse kuuluviin ja jotkin ihmissuhteet saattavat jäädä varsin vähäiselle tuelle. On hyvä muistaa, että kaikkien lasten on tutustuttava kaikkiin muihin perheenjäseniin, ei ainoastaan niihin, jotka alussa tuntuvat mieluisimmilta. Lasten toisiinsa tutustumista voi edesauttaa esimerkiksi kotiaskareet, perheen yhteiset projektit ja harrastukset. (Parker & Stimpson 2004, ) Suhteet uusiin sisko- ja velipuoliin voivat toimia hyvin. Suurin osa lapsista kokee kuitenkin siirtymävaiheen vaikeaksi ja saattaa ilmentää tunteitaan riitelemällä sisarustensa kanssa enemmän. Ajan myötä, suhteiden kehittyessä ja uusien perherutiinien ja tapojen vakiintuessa sisarusten välinen aggressiivisuus kuitenkin yleensä vähenee. (Parker & Stimpson 2004, 261.) Parkerin ja Stimpsonin (2004, 262) mukaan suvaitsevaisuus edellyttää tunteiden tiedostamista ja sen ymmärtämistä, että erilaiset näkemykset ja ihmiset voivat elää

21 21 rinnakkain. Tätä vanhemmat voivat edistää kannustamalla kaikkia perheen lapsia suvaitsevaisuuteen ja ymmärtäväisyyteen sekä toimimalla itse esimerkkinä. Nämä seikat ovat uusperheen koossa pysymisen kannalta elintärkeitä. 6.3 Sisarussuhteeseen vaikuttavat tekijät Parkerin ja Stimpsonin (2004) mukaan lasten temperamentti vaikuttaa heidän kanssakäymiseensä heti ensimmäisistä päivistä lähtien (Parker & Stimpson 2004, 31). Temperamentilla tarkoitetaan yksilön synnynnäistä, paljolti perinnöllistä ja suhteellisen pysyvää taipumusta reagoida tietyllä tavalla (Kalliopuska 2005, 202). Temperamenttierot vaikuttavat siihen, miten lapset suhtautuvat toisiinsa ja miten muut perheenjäsenet suhtautuvat heihin. Ne vaikuttavat siis myös kunkin lapsen kehitykseen ja heidän sisarussuhteisiinsa. Sisarusten temperamenttierojen vaikutusta tutkittaessa on havaittu, että huolettomat ja sopeutuvat lapset selviytyvät pikkusisaruksen syntymästä paljon paremmin. Se tarkoittaa sitä, että jotkin sisarussuhteet vain ovat alusta lähtien hankalampia. (Parker & Stimpson 2004, 31.) Sisarusten väliseen kanssakäymiseen vaikuttavat temperamentin lisäksi myös lasten ikä ja heidän välinen ikäeronsa. Esimerkiksi perheen ensimmäiset lapset järkyttyvät yleensä sisaruksen syntymästä eniten, koska he ovat kokeneet millaista on olla perheen ainoa lapsi ja heillä on enemmän menetettävää. (Parker & Stimpson 2004, ) Kummallakin sisaruksella saattaa olla tilaisuus kokea ainoan lapsen asema, mikäli sisarusten välinen ikäero on enemmän kuin kuusi vuotta. Ikäeron vuoksi sisarukset ovat kuitenkin eläneet lähes eri maailmoissa, heillä on erilaiset mielenkiinnon kohteet ja he ovat todennäköisesti viettäneet vähemmän aikaa yhdessä. Näin ollen suhde jää väistämättä etäiseksi, mikä toisaalta vähentää liian läheisyyden aiheuttamien riitojen ja jännitteiden tuomaa rasitusta. (Kaulio & Svennevig 2006, ) Myös sukupuolella voi olla vaikutusta sisarussuhteen luonteeseen. Ainakin ensimmäisinä vuosina vihamielisyys on usein yleisempää eri sukupuolta olevien sisarusten kesken. (Parker & Stimpson 2004, 101.) Länsimaissa läheisimmät sisarussuhteet ovat yleensä siskosten ja etäisimmät veljesten välillä. Veljesten välillä esiintyy myös enemmän kilpailua ja mustasukkaisuutta kuin siskosten välillä. Veljesten

22 22 suhde usein etääntyy iän myötä, kun taas siskosten välinen suhde tulee läheisemmäksi. (Kaulio & Svennevig 2006, 15.) Jotta sisarussuhteet muodostuisivat vahvoiksi, lasten tulee viettää aikaa yhdessä. Myös vanhemmat voivat edesauttaa myönteisten sisarussuhteiden kehittymistä. Vanhempien tulee viettää aikaa lasten kanssa sekä koko perheenä että kunkin lapsen kanssa erikseen. Se, miten vanhemmat tukevat lastensa keskinäistä välittämistä ja huolenpitoa, vaikuttaa lapsiin koko heidän elämänsä ajan. Vanhemmat voivat rohkaista lapsiaan empatiaan, kannustaa hyvään käytökseen, sekä vakiinnuttaa perheeseen myönteistä käytöstä tukevat pelisäännöt. Vanhemmat voivat myös opettaa lapsille vuorottelua ja taitoja, joita he tarvitsevat toimiakseen yhdessä. (Parker & Stimpson 2004, ) Myös vanhemman ja lapsen välisellä suhteella on vaikutusta sisarusten väliseen suhteeseen. Erityisesti vanhempien näkemys kurinpidosta on sisarussuhteiden kannalta hyvin tärkeä asia. Liian rajoittava tai ankara suhde vanhemman ja lapsen välillä aiheuttaa usein aggressiivista ja puolustautuvaa käytöstä myös sisarusten välillä. Jos kotona puolestaan on liian väljät säännöt, lasten on usein vaikea tulla toimeen sisarustensa ja muiden lasten kanssa. Jos lapsista tuntuu, että he saavat tehdä mitä tahansa, he myös tekevät. (Parker & Stimpson 2004, ) 6.4 Sisaruuden vaikutukset yksilön kehitykseen Sisarusten keskinäiset suhteet ovat usein pidempiä kuin mitkään muut ihmissuhteet heidän elämässään. Jo vauvaikäiset lapset kiintyvät isompiin sisaruksiinsa ja pienet lapset pitävät sisaruksiaan myös turvallisuuden ja lohdun lähteinä. Nämä siteet muovaavat heidän lapsuuttaan ja sitä, millaisia aikuisia heistä varttuu, joten sisarussuhteen laadulla on väliä. (Parker & Stimpson 2004, ) Lapsi aistii erittäin herkästi sen, miten omat perheenjäsenet suhtautuvat häneen. Tämän perusteella lapsi muodostaa käsityksen itsestään esimerkiksi hyväksyttynä tai eihyväksyttynä, ja näin muodostunut itsetunto on vaikeasti muutettavissa. (Kaulio & Svennevig 2006, 66.) Lapsi tuntee, että häntä rakastetaan vähemmän tai että hän on epäsuosiossa, jos hän saa muihin lapsiin verrattuna selkeästi ja pitkäaikaisesti

23 23 vähemmän huomiota ja hellyyttä ja enemmän rangaistuksia (Parker & Stimpson 2004, 161). Jos lasta verrataan etevämpänä pidettyyn sisarukseen ja hän jatkuvasti häviää tämän vertailun, lapsi sisäistää herkästi käsityksen, että hän on huono tai riittämätön. Tällöin hänen itsetuntonsa ja itsearvostuksensa voi vaurioitua pitkäksi aikaa, joka puolestaan väistämättä vaikuttaa lapsen tuleviin valintoihin, suuntautumisiin ja päätöksiin. (Kaulio & Svennevig 2006, ) Lapsuudessa itsetuntoon mahdollisesti syntynyt haava ei välttämättä ole pysyvä. Itsensä uudella tavalla näkeminen on kuitenkin hidas oppimisprosessi, sillä alkuperäisenkin minäkäsityksen syntyminen ja kehittyminen on kestänyt useita vuosia. Epäoikeudenmukaisuuden herättämät negatiiviset tunteet voi kuitenkin kanavoida voimavaraksi sen tiedostamisen ja hyväksymisen kautta. (Kaulio & Svennevig 2006, ) Itseluottamus ja vahva itsetunto auttavat lasta solmimaan myönteisempiä suhteita sisaruksiin ja muihin ihmisiin koko elämän ajan (Parker & Stimpson 2004, 158). Se, että lapsi kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti perheessä, muokkaa hänen itsearvostustaan aivan yhtä paljon kuin todellinen epäreiluuskin. Vanhempien halu toimia reilusti voi muuttua yrityksiksi kohdella kaikkia lapsia aivan samalla tavalla jokapäiväisestä huomiosta siihen, mitä he odottavat lasten elämässään saavuttavan. Myöskään lasten toisiinsa vertailu tai tiettyjen roolien jakaminen lapsille ei anna mahdollisuutta nähdä kunkin lapsen todellista arvoa ja yksilöllisiä mahdollisuuksia. Molemmilla tavoilla voi olla tuhoisa vaikutus lapsen käsitykseen itsestään ja sisaruksistaan, ja se ulottuu aina aikuisuuteen saakka. Jokaista lasta tulee siis kohdella ainutlaatuisena yksilönä ja erilaisena kuin hänen sisaruksensa. (Parker & Stimpson 2004, ) Kyky ymmärtää toisten tunteita ja mielialoja kehittyy 6 12 kuukautta aikaisemmin lapsille, joilla on sisaruksia, kuin lapsille, joilla ei ole sisaruksia (Kaulio & Svennevig 2006, 149). Kun lapsi alkaa ymmärtää miltä sisaruksesta tuntuu, hän oppii ymmärtämään myös tekojensa seuraukset. Tämä puolestaan kehittää hänen käsitystään oikeasta ja väärästä. Lapsen kehittyneemmät ihmissuhdetaidot voivat myös auttaa häntä selviytymään uusista tilanteista, kuten päiväkotiin menosta tai koulun aloittamisesta. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia varhaisella toisten

24 24 tunteiden ymmärtämisellä on murrosiässä ja aikuisena. (Parker & Stimpson 2004, ) Sisarustensa avulla lapsi oppii ymmärtämään, ettei hän ole kaiken keskipiste (Parker & Stimpson 2004, 190). Sisarusten suhtautuminen toisiinsa vaikuttaa syvästi siihen, millainen käsitys heille muodostuu itsestään ja muista, ja ohjaa heidän valintojaan ammatista puolisoon ja jopa lasten lukumäärään. Tapa, jolla lapset leikkivät ja riitelevät, vaikuttaa siis heidän muihin ihmissuhteisiinsa aina vanhuuteen saakka. (Parker & Stimpson 2004, 12.) Lapsesta ei aina tunnu turvalliselta olla samanlainen tai pitää samoista asioista kuin hänen sisaruksensa. Erilaisuuden korostaminen onkin yksi tapa selkiyttää identiteettiä. (Parker & Stimpson 2004, 175.) Läheisimmätkin sisarukset tarvitsevat omia ystävyyssuhteita ja tilaisuuksia omien kokemusten keräämiseen, jotta he oppisivat tuntemaan itsensä yksilöinä. Muuten heistä saattaa tulla liian riippuvaisia toistensa tuesta ja ymmärryksestä, mikä voi rajoittaa yksilönkehitystä ja aiheuttaa enemmän turhautumista ja kaunaa heidän varttuessaan. (Parker & Stimpson 2004, ) Sisarukset käyttävät usein toisiaan mittarina siitä, keitä he ovat, keitä he eivät ole ja keitä he haluaisivat olla. Tämä voi vahvistaa perheen yhteenkuuluvuutta ja kulttuurista identiteettiä, sekä korostaa lapsen yksilöllisyyden tunnetta ja erilaisuutta perheessä. Yksilön pakonomainen tarve määritellä itseään ja saavutuksiaan vertaamalla niitä sisarusten saavutuksiin voi säilyä koko eliniän. Sillä on kuitenkin myös myönteisiä vaikutuksia, ja se onkin luonnollinen ja väistämätön kehitykseen liittyvä prosessi. (Parker & Stimpson 2004, ) Jotkut lapset tuntuvat perääntyvän, luovuttavan tai vain tyytyvän huonompaan osaan suhteessa sisaruksiinsa. Lapsi saa usein aikuisilta kiitosta tällaisesta käytöksestä, koska aikuiset pitävät sitä huomaavaisuuden, anteliaisuuden tai kiintymyksen merkkinä. Käytös voi kuitenkin johtaa ajan mittaan pikemminkin sisarusriitojen lisääntymiseen kuin vähenemiseen. Lasten olisikin hyvä oppia ilmaisemaan näkemyksensä ja puolustamaan tarpeitaan rakentavasti, sekä tekemään ero muiden huomioon ottamisen ja vaikenemisen tai periksi antamisen välillä. Tämä kyky lisää sisarusten keskinäistä kunnioitusta, edistää heidän keskinäistä kommunikaatiotaan ja siitä on hyötyä myös