Viite: Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen_ym007:00/2017 ja YM1/600/2017
|
|
- Hilja Korhonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kommenttipyyntö Kommentti Ympäristöministeriölle Viite: Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen_ym007:00/2017 ja YM1/600/2017 Suomen Vuokranantajat Yleistä antaa kommentin asiassa ja kommentoi kunnioittavasti seuraavaa. Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien edunvalvonta ja palvelujärjestö. Järjestö edustaa Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat noin asuntoa. Nämä asunnot ovat noin kolmasosa kaikista vuokra asunnoista ja niissä asuu noin asukasta. Suomen Vuokranantajat näkee, että asumisen tukemisessa tulee asteittain pyrkiä tuotantotuista kohti kysyntätukia, erityisesti yleistä asumistukea. Asumistuen kautta tapahtuvalla tukemisella saadaan asumisen tuki kohdennettua tuotantotukea oikeudenmukaisemmin tuen tarvitsijoille. Asumisen tukien on tarkoitus mennä sellaiselle asukkaalle, joka sitä eniten tarvitsee, mahdollisimman tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Vaikka yleisellä asumistuella on vaikutusta vuokralaisen maksukykyyn ja sitä kautta markkinoilla muodostuvaan vuokratasoon, tuen tarkalla rajaamisella tulotason mukaan, omavastuulla ja enimmäisasumismenojen paremmalla ja tarkemmalla määrittelyllä, tuki saadaan toimimaan entistä paremmin. Yleinen asumistuki on tuotantotukia myös huomattavasti segregaationeutraalimpi, koska asukkaat sekoittuvat asuntokantaan luonnollisesti. Yleinen asumistuki mahdollistaa myös asunnon valinnan paremmin omien tarpeiden mukaan Korkotukijärjestelmän nykytila ja tavoitteet Korkotukijärjestelmällä pyritään lisäämään asuntojen tarjontaa. Tavoitteena on pieni ja keskituloisten kotitalouksien tukeminen asumisessa. Tukijärjestelmän tulee olla
2 2 (5) tarkoituksenmukainen keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuu tukiasunnoissa noin asuntokuntaa, jotka kuuluvat kahteen ylimpään tulodesiiliin. Tuki ei kohdennu oikein, jos se menee hyvätuloisille. Tässä korkotukijärjestelmä on epäonnistunut. Jos hyvätuloisia asuu perusteettomasti valtion tukemissa asunnoissa, voidaan se katsoa myös EU:n kilpailuneutraliteettisäädösten vastaiseksi. Julkinen tuki ei saa syrjäyttää yksityisiä ja yrityksiä markkinoilta. Perustelumuistiossa ei avata, mitä kohtuuhintaisuus tarkoittaa. Oletamme sen tarkoittavan tässä yhteydessä kaikkea valtion ja kuntien tukemaa asuntotuotantoa. On kuitenkin selvää, että kohtuuhintaisuus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Se koetaan myös eri tavalla eri puolilla Suomea ja eri tuloluokissa. Todella pienituloiselle kontulalaiselle eläkeläiselle kohtuuhintaisuus tarkoittaa ihan muuta kuin Jätkäsaaressa asuvalle keskituloiselle. Mielestämme on väärin, että kontulalainen kuitenkin vuokrassaan kompensoi Jätkäsaaressa asuvaa. Kohtuuhintaisuuteen vaikuttaa myös asunnon koko. Olisi tärkeää, tuotantotuella tuotettaisiin pieniä ja sen vuoksi myös kokonaiskustannuksiltaan mahdollisimman edullisia asuntoja, joihin kohdistuu kaikista kovin kysyntä. Kohtuuhintaisuuden määrittelyyn kaiken kaikkiaan tulisi mielestämme kiinnittää huomiota. Vuokranmäärityksen ja oletetun kohtuuhintaisuuden tavoitteena lienee se, että asunnoista perittävät omakustannusvuokrat olisivat matalampia kuin vastaavista vapaarahoitteisista asunnoista perittävät vuokrat ja että vuokrankehitys olisi tasaista. Tällä hetkellä Suomessa on kuitenkin noin 200 kuntaa, joissa ARA vuokrat ovat korkeampia kuin vapaarahoitteiset vuokrat. Karkeasti voisi sanoa, että alle asukkaan kaupungeissa ja kunnissa ARA vuokrat ovat jo samaa tasoa tai korkeammat kuin vapaarahoitteiset vuokrat. Markkinat siis hinnoittelevat vuokratason matalammaksi kuin omakustannusvuokrat. Järjestelmä ei toimi, kuten sen on tarkoitus. Lisäksi on epäselvää, mitä kaikkea tällä hetkellä voidaan lukea kuuluvan tai mitä käytännössä voidaan sisällyttää omakustannusvuokraan. Erityisesti kuntayhtiöiden hallinto on kasvanut tasaisesti, mikä vaikuttaa myös omakustannusvuokriin. Jos hallinto on raskas ja kallis, tämä johtaa siihen, että vuokralainen maksaa suurempaa vuokraa kuin kevyemmällä hallintorakenteella olisi tarpeen. Tähän osallistuvat myös kaikki veronmaksajat, koska kyseessä on valtion ja kuntien tukimuoto. Nykytilan arviointi ja kehittämistarpeet Kasvukeskuksissa tarvitaan lisää kaikenlaisia vuokra asuntoja. Kaupungistuminen on entisestään voimistuva megatrendi. Paras tapa saada lisää asuntoja, on rakentaa niitä lisää. Kaavoituksen tehokkuus, erilaisten konversioiden mahdollistaminen, sääntelyn purkaminen ja riittävä tonttivaranto ovat tässä tavoitteessa olennaisia. Tarjonnan
3 3 (5) lisääntyminen itsessään vaikuttaa vallitsevaan vuokratasoon eikä se ensisijaisesti edellytä tuettua asuntotuotantoa, vaan kaikenlaisen asuntotuotannon rakentamisen entistä parempaa mahdollistamista ja yksinkertaisia prosesseja. Yksityisten vuokranantajien merkitys markkinassa on myös kasvanut. Segregaationäkökulmasta ajatellen yksityisten vuokranantajien asunnot ovat tuettua kantaa parempia, koska asunnot ovat tasaisesti ympäri asuinalueita ja ne ovat sekaisin omistusasuntojen kanssa. Suomen Vuokranantajien kyselytutkimuksen mukaan vain 18 prosenttia yksityisistä vuokranantajista nostaa vuokraa vuosittain ja suuri osa pyrkii asettamaan vuokransa isoja instituutiosijoittajia alemmalle tasolle varmistaakseen hyvän vuokralaisen saannin ja pysymisen. Yksityiset vuokranantajat ovat siis erittäin joustava toimijajoukko vuokra asuntomarkkinoilla. Pienvuokranantajien aseman vahvistaminen helpottaisi olennaisesti investointihalukkuutta ja turvaisi näin myös sitä, että tuettuja vuokra asuntoja riittäisi entistä paremmin niitä eniten tarvitseville. Perustelumuistiossa esitetään näkemys: Valtion tukema vuokra asuntotuotanto vaikuttaa myös välillisesti hilliten vuokrien kehitystä kasvuseutujen asuntomarkkinoilla. Uusia valtion tukemia vuokra asuntoja ei kuitenkaan ole rakennettu kasvukeskuksissa riittävästi niiden tarpeeseen nähden. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan tuotantotukiasunnot itse asiassa kuitenkin nostavat vapaarahoitteisten asuntojen vuokria kasvukeskuksissa. Yksinkertaistaen kilpailu vapaarahoitteisista asunnoista on kovempaa, koska tukiasuntoja ei riitä kaikille. Tutkimuksen mukaan Helsingissä myös segregaatio ARA kannan sisällä on suurempaa kuin vapaarahoitteisessa kannassa. Suomen Vuokranantajien näkemyksen mukaan asukasvalintaa koskevaa pohdintaa ei voi jättää pois kokonaisuudesta pohdittaessa pitkän korkotuen kehittämisen suuntaviivoja. Asukasvalinnan osalta pitää voida varmistua siitä, että tuki kohdentuu oikein. Erityisesti kuntayhtiöiden ohjeistuksissa luottotietomerkinnät muodostavat monesti esteen asukasvalinnalle. Tästä olisi voitava keskustella ja valvontaa olisi tehostettava, koska luottotietohäiriöt ovat kasvussa. Näkemyksemme mukaan valtion ja kunnan tuella toimiva vuokrataloyhtiö on ensisijainen taho, jonka pitäisi huolehtia asukkaista, joiden on luottohäiriömerkintöjen vuoksi vaikea saada asuntoa vapaarahoitteisesta asuntokannasta. Etupainotteisempi lainanlyhennysohjelma Etupainotteisemman lainaohjelman perusongelma on se, että alkuvuokrat nousevat näin korkeammaksi. Muistiossa esitettävä vuokrien tasaus käytännössä liudentaa tätä vaikutusta. Näemme erittäin epätasa arvoisena esimerkiksi tilanteen, jossa kysytylle asuinalueelle valmistuneeseen uuteen asuntoon muuttava vuokralainen saa edullisemman vuokran niin, että osa vuokrasta tasataan esimerkiksi vanhemmassa asunnossa asuvan vuokralaisen vuokraan, jotta saadaan uuteen asuntoon markkinahintaa edullisempi vuokra.
4 4 (5) Lievemmät edellytykset asuntojen hankintaan Suomen Vuokranantajien mielestä asuntojen hankinnan lieventäminen ei ole tarkoituksenmukaista. Kuntayhtiöt pitäisi päinvastoin siirtää hankintakorkotukilaissa samalla viivalle muiden toimijoiden kanssa. Valtion pitää voida edellyttää myös kunnalta, että pitkän aikavälin asunnontarve alueella on myös huomioitu. Ei ole tietenkään perusteita, että eri korkotukilainoja käyttävät toimijat olisivat eri viivalla. Erityisryhmille suunnattujen asuntojen hankinnassa ei pitäisi laskea 30 prosentin vaatimustasoa. Vähintään pitäisi selvittää, miten tuo muutos vaikuttaisi erityisryhmien asuntojen tarjontaan. Tarjonnan turvaaminen erityisryhmille pitäisi olla prioriteetti valtion tuella toimivien vuokra asuntotoimijoiden listalla. Asuntojen käyttötarkoituksen muuttaminen Vajaakäytössä olevien asumisoikeustalojen käyttötarkoituksen muuttaminen pitäisi ensisijaisesti tapahtua asunto osakeyhtiöksi ja/tai vapaarahoitteiseksi vuokraasuntokohteeksi ja vasta toissijaisesti valtion tukemaksi vuokrataloksi. Asumisoikeusasuntotuotannon tukeminen on mielestämme myös ongelmallista siitä syystä, ettei sen asukasvalintaan liity sosiaalista tarveharkintaa. Mielestämme kaiken valtion ja kuntien asumiseen liittyvän tuen pitäisi kohdistua pienituloisille ja erityisryhmille. Asuntojen luovutus ja luovutushinta Suomen Vuokranantajat odottaa mielenkiinnolla kesällä 2017 valmistuvaa asiantuntijaselvitystä ja lausuu näkemyksensä sen jälkeen. Asumisen tukijärjestelmiä pitäisi arvioida kokonaisuutena Suomen Vuokranantajien mielestä asumisen tukijärjestelmä on kokonaisuus ja sitä pitäisi tarkastella kokonaisuutena. Tarvitaan lisää tutkimustietoa järjestelmän eri osista ja sen toimivuudesta. Asumisen kysyntätukien yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista on jatkettava sekä tuotantotukijärjestelmien avoimuutta on lisättävä. Tämä on pitkässä juoksussa kaikkien etu. Näemme, että tuotantotuista olisi siirryttävä asteittain kysyntätukien suuntaan ja tuotantotuet olisi kohdistettava entistä selkeämmin erityisasumiseen. Tuotantotukijärjestelmä on kuitenkin hyvä olla olemassa, jotta julkinen sektori voi esimerkiksi rakentamisen matalasuhdanteessa lisätä asuntojen rakentamista. Tarkoituksenmukaista ei kuitenkaan ole se, että tuotantotukiasunnot syrjäyttävät yksityisiä investointeja.
5 5 (5) Kaupungistuminen jatkuu ja kysyntää asunnoille varsinkin kasvukeskuksissa on varmasti myös jatkossa. Pidämme erittäin tärkeänä, että löydettäisiin keinoja lisätä asuntojen tarjontaa myös muilla keinoin kuin tuotantotukia lisäämällä. SUOMEN VUOKRANANTAJAT RY Mia Koro Kanerva toiminnanjohtaja, OTM
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista Ympäristövaliokunta 29.9.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten
Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin
Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin Kuulemistilaisuus Ympäristövaliokunta 16.11.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten
Asiantuntijalausunto: Eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportti Asuntopolitiikan kehittämiskohteita
Asiantuntijalausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle Lausunto 15.11.2017 Eduskunnan tarkastusvaliokunta Asiantuntijalausunto: Eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportti Asuntopolitiikan kehittämiskohteita
Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta. KOVA-seminaari Tommi Laanti
Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta KOVA-seminaari 11.11.2016 Tommi Laanti Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus Toimikausi 1.11.2013-31.1.2015
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista Asunto- ja ympäristöjaosto 11.10.2017 Mia Koro-Kanerva OTM, toiminnanjohtaja Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat
Kuka hyötyy kaupungin vuokraasunnoista?
Kuka hyötyy kaupungin vuokraasunnoista? Essi Eerola, Suomen Pankki* Tuukka Saarimaa, VATT * Tutkimuksessa esitetyt näkemykset eivät välttämättä vastaa Suomen Pankin kantaa. 1 Helsingin kaupunki on merkittävä
Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen
Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Ekosysteemifoorumi 26.11.2018 Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asumiseen vaikuttavia keskeisiä yhteiskunnan muutostrendejä Kaupungistuminen
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista. Ympäristövaliokunta Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat
Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista Ympäristövaliokunta 22.9.2017 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten
SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP
SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP 22.3.2018 SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY SAY eli Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry on asumisoikeusasuntoja omistavien yhtiöiden muodostama yhdistys.
Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta
Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta 7.2.2019 Asuntotuotannon rakenne 2018 Yhteensä Kerrostalot Rivitalot Erillispientalot Valmistuneet
Asuntopolitiikka ja korkotukimallin kehittäminen. Ympäristövaliokunta Essi Eerola ja Tuukka Saarimaa (VATT)
Asuntopolitiikka ja korkotukimallin kehittäminen Ympäristövaliokunta 6.4.2018 Essi Eerola ja Tuukka Saarimaa (VATT) 1 Asumistuki ja ARA-vuokra-asunnot Julkisessa keskustelussa ARA-asuntoihin liittyvä julkinen
Viestintätoimisto Taitomylly Oy
Eduskunnan ympäristövaliokunnalle ASIA: EDUSKUNNAN YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN OMASTA ASIASTA O 53/2018 VP YMPÄRISTÖMINISTERIÖN SELVITYS YMPÄRISTÖVALIOKUNNALLE ASUNTORAKENTAMISEN KORKOTUKIJÄRJESTELMIEN TOIMIVUUDESTA
Kommentti 1 (5) Ympäristöministeriö Kommenttipyyntö
Kommentti 1 (5) Ympäristöministeriö kirjaamo@ym.fi ville.koponen@ym.fi Kommenttipyyntö 23.2.2017 Suuntaviivat asuntorakentamisen pitkän korkotuen kehittämiseen Lausunnon antajasta RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MUISTIO: SUUNTAVIIVAT PITKÄN KORKOTUKIMALLIN KEHITTÄMISEEN
Lausunto 1 (6) Ympäristöministeriö kirjaamo@ym.fi ville.koponen@ym.fi YMPÄRISTÖMINISTERIÖN MUISTIO: SUUNTAVIIVAT PITKÄN KORKOTUKIMALLIN KEHITTÄMISEEN Suomen Kiinteistöliitosta Korkotukijärjestelmän tavoitteet
Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy
Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy Sata-komitea Tausta Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön
Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen
Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen Ympäristövaliokunta 22.3.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Vantaan kaupunki Kiinteistöt ja asuminen Vantaalla rakennetaan ratojen varteen Koko Vantaa:
Millainen tuki on tehokasta ja vaikuttavaa? Tuukka Saarimaa, VATT Ajankohtaisseminaari asuntopolitiikan tukijärjestelmistä,
Millainen tuki on tehokasta ja vaikuttavaa? Tuukka Saarimaa, VATT Ajankohtaisseminaari asuntopolitiikan tukijärjestelmistä, 11.11.2016 KOVA ry 1 Sisältö Vertailen yleistä asumistukea ja tuettuja tai kohtuuhintaisia
Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista
Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista 11.11.2015 Mika Kuismanen Kansantalousosasto Miksi valtiovarainministeriö on kiinnostunut Araasuntojen asukasvalinnoista
O 61/2016 vp Asuntopolitiikan kehittämiskohteet Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus
O 61/2016 vp Asuntopolitiikan kehittämiskohteet Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus 12.12.2017 Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry Yleisiä huomioita
Vuokra-asuntosijoitusalan kannattavuus, kilpailutilanne ja kehittämistarpeet. Eeva Alho Pellervon taloustutkimus PTT
Vuokra-asuntosijoitusalan kannattavuus, kilpailutilanne ja kehittämistarpeet Eeva Alho Pellervon taloustutkimus PTT Hanke Osa valtioneuvoston vuoden 2017 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet - Valiokuntien yhteinen kuuleminen 29.11.2017 Kalervo Haverinen Toimitusjohtaja Turun Ylioppilaskyläsäätiö Asuntopolitiikan kehittämiskohteita -tutkimushanke
Tuottavatko markkinat kohtuuhintaisia asuntoja?
Tuottavatko markkinat kohtuuhintaisia asuntoja? Maanmittauspäivät 2019 Tuukka Saarimaa Kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Aalto-yliopisto ja Helsinki GSE Ymmärretäänkö markkinoiden toimintaa? HS 25.3.2019
Valtion riski vs. asukkaan koti
Valtion riski vs. asukkaan koti Kommenttipuheenvuoro Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.9.2017 Aija Tasa Johtaja, Asunnot toimiala RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen
Millainen tuki on tehokasta ja vaiku0avaa? Tuukka Saarimaa, VATT
Millainen tuki on tehokasta ja vaiku0avaa? Tuukka Saarimaa, VATT 13.1.2017 1 Sisältö Vertailen yleistä asumistukea ja tuettuja tai kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Mitä niillä tavoitellaan? Miten niiden
Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/6 4.5.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) 6 Lausunto ympäristöministeriölle Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus -raportista HEL 2014-001484 T 00 01 06 Päätösehdotus Verotus päättää antaa
Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti
Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti Vuokralaiset VKL ry:n Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.-24.9.2017, m/s Mariella Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen
Hallituksen esitykseksi laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta
Lausunto 9.10.2017 kirjaamo@stm.fi sanna.pekkarinen@stm.fi Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: Hallituksen esitykseksi laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Suomen Vuokranantajat Yleistä
Tilannekuvaa. Asuntopoli*ikan kehi0äminen Fokusryhmä
Asuntopoli*ikan kehi0äminen Fokusryhmä 13.1.2017 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Mikä on tarjonta- ja kysyntätukien vaikutus asuntotuotannon määrään ja eri hallintamuotojen tarjontaan? Tilannekuvaa Asuntokannan
HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta
HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Lauri Lehtoruusu Asiamies, Suomen opiskelija-asunnot SOA ry Ympäristövaliokunta 21.11.2017 Vaikutus
Kommenttipuheenvuoro vuokra-asuntomarkkinatilanteesta
Kommenttipuheenvuoro vuokra-asuntomarkkinatilanteesta Kuntien asuntotoimen kehittämisyhdistys ry:n seminaari 10.11.2016, Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Talousvaliokunnan kuuleminen, Eduskunta 8.2.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hannu Penttilä apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen
Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi. Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10.
Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10.2015 Tutkijat / valikoituja julkaisuja Marko Terviö (Aalto),
Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto
Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Seminaari Kelassa 10.11.2015 Historiaa Eläkkeensaajien asumistuki tuli käyttöön 1970. aluksi osa kansaneläkettä,
LAUSUNTO ASUMISEN KORKOTUKILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISESTA
Ympäristövaliokunta Eduskunta LAUSUNTO ASUMISEN KORKOTUKILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISESTA Eduskunnan valiokunta on pyytänyt Vantaan kaupungilta asiantuntijalausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi
Valtakunnan asuntopolitiikka ja ajankohtaiskatsaus. Liisa Linna-Angelvuo
Valtakunnan asuntopolitiikka ja ajankohtaiskatsaus Liisa Linna-Angelvuo 25.1.2018 Valtion rooli asuntomarkkinoilla Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Yhteinen kuuleminen, Eduskunta 29.11.2017 Hannu Penttilä Apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialue Vantaan kaupunki Valtion
Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, Essi Eerola (VATT)
Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, 20.3.2018 Essi Eerola (VATT) Asuminen perusoikeutena Perustuslain 19 : julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon
Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka
Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Esityksen pääkohdat: 1. Avustuspäätös 2. Kohdekohtaiset rajoitukset 3. Ohjaus ja valvonta ARAn avustuspäätös Avustuspäätöksessä kerrotaan,
Asuntopolitiikan kehittämiskohteita koskeva selvitystyö
Asuntopolitiikan kehittämiskohteita koskeva selvitystyö Työpaja 13.1.2017 Henrik Lönnqvist Hankkeen toinen osa Asumisen tukijärjestelmien ongelmakohtien ja vaikuttavuuden arviointi Tehtävä * Kysyntätuet
HE 12/2018 vp Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus
HE 12/2018 vp Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus 13.3.2018 Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry Yleistä lakiesityksestä KOVA on erittäin pettynyt
TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen. Tuomas Sukselainen
TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen Tuomas Sukselainen 17.6.2011 SATA-komitean ehdotus lähtökohtana (1) Pyritään siihen, että yleisen asumistuen piirissä pitkään olevista nykyistä suurempi
Eduskunnan talousvaliokunta
Eduskunnan talousvaliokunta 8.2.2018 Hannu Rossilahti, ylijohtaja Asuntotuotannon linjat 60 80-luvuilla Kaksi päävaihtoehtoa: 1. Kovan rahan asuntotuotanto 2. Kohtuuhintainen asuntotuotanto Omistusasuntoja
ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEITA KOSKEVA TUTKIMUS. Katsaus haasta(eluihin
ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEITA KOSKEVA TUTKIMUS Katsaus haasta(eluihin Haasta(eluteemat Osa 1. Pääkaupunkiseudun asuntorakentaminen ja asuntojen korkea hintataso TEEMA 1: PÄÄKAUPUNKISEUDUN ASUNTOTUOTANTO
LAUSUNTO: LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI VUOKRA-ASUNTOJEN RAKENTAMISLAINOJEN LYHYESTÄ KORKOTUESTA
Lausunto 1 (6) Ympäristöministeriö Kirjaamo PL 35 00023 Valtioneuvosto kirjaamo.ym@ymparisto.fi YM6/600/2014 LAUSUNTO: LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI VUOKRA-ASUNTOJEN RAKENTAMISLAINOJEN LYHYESTÄ
ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEET
ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEET SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY Edustaa asumisoikeusasuntoja omistavia yhteisöjä. Tarkoituksena on edistää asumisoikeusasumista. Tuottaa ja levittää ajantasaista ja puolueetonta
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet 29.11.2017, valiokuntien yhteiskuuleminen Johtaja Jarmo Lindén Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Jarmo Linden 22.9.2010 Lindén, Asumisen
Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot
ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Kimmo Huovinen Puh./tel +358 40 537 3493 Selvityksiä 5/2008 Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot Rajoitusten alaiset ARA vuokra asunnot: määrä, omistajat ja
VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 16.9.2016 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN VÄLIAIKAISESTA
Korkotukijärjestelmän tavoitteet ja nykytila
Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen 23.2.2017, YM007:00/2017 ja YM1/600/2017 (Sivun 4 tekstiä korjattu uuden 10 vuoden korkotukimallin lyhennysohjelman osalta 23.2.2017 klo 16.21.) Valtio
Asuntopolitiikan kehittämiskohteita julkistamistilaisuus, eduskunta
Asuntopolitiikan kehittämiskohteita 12.9.2017 julkistamistilaisuus, eduskunta Tutkimuskysymykset ja päähavainnot Tutkimuksella oli kaksi pääkysymystä: 1) selvittää pääkaupunkiseudun asuntorakentaminen
Ville Koponen VN/4775/2018 VN/4775/2018-YM-2
Lausunto 1 (4) Eduskunnan tarkastusvaliokunta O 61/2016 vp Asuntopolitiikan kehittämiskohteet; VVO/Kojamon toiminta valtion tukemien vuokra-asuntojen rakennuttajina ja muuttaminen pörssiyhtiöksi Ympäristöministeriön
Taloyhtiötapahtuma Tuomas Viljamaa Suomen Vuokranantajat vuokranantajat.fi
Taloyhtiötapahtuma 26.4.2017 Tuomas Viljamaa Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö. Edistämme vuokranantajien asiaa ja tarjoamme
Sillanrakentajat-verkosto 2019
Sillanrakentajat-verkosto 2019 Faktapaketti kohtuuhintaisesta vuokra-asumisesta eduskuntavaaliehdokkaille Yleistä Noin puolet Suomen 800 000 vuokra-asunnosta on valtion tukemaa ARA-tuotantoa. ARA-asuntokanta
Mihin menet kohtuuhintainen vuokra-asuminen?
Mihin menet kohtuuhintainen vuokra-asuminen? Nuorisoasuntoliitto ry:n Nuorten asumisen ajankohtaispäivä 7.2.2018, Helsinki Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (6) 287 Lausunto ympäristöministeriölle esityksestä laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta HEL 2016-001818 T 03 00 00 Lausunto antoi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 263 Lausunto ympäristöministeriölle esityksestä laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta HEL 2016-001818 T 03 00 00 Lausunto Käsittely
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (10) Kaupunginhallitus Kaj/1 26.10.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (10) 1018 Lausunto ympäristöministeriölle asukkaiden valintaa arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin koskevasta asetusmuutoksesta HEL 2015-010496 T 03 00 00 Päätös
Viestintätoimisto Taitomylly Oy
Eduskunnan ympäristövaliokunnalle ASIA: HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ HE 12/2018 VP EDUSKUNNALLE LAEIKSI VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUSTALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUIN LAIN, ARAVARAJOITUSLAIN JA ASUMISOIKEUSASUNNOISTA
Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto/ Lähiympäristö ja asuminen PL 35, Valtioneuvosto
Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto/ Lähiympäristö ja asuminen PL 35, 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@ym.fi Dnro: YM002:00/2017 ja YM2/052/2017 ASUKKAIDEN SOSIAALISEN ASUMISEN
ASIA: LAUSUNTO EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNAN OMASTA ASIASTA O 61/2016 VP ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEET -JULKAISUSTA
Eduskunnan talousvaliokunnalle ASIA: EDUSKUNNAN TARKASTUSVALIOKUNNAN OMASTA ASIASTA O 61/2016 VP ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEET -JULKAISUSTA VIITE: TALOUSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAPYYNTÖ 11.1.2018 Kohtuuhintaisen
Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola
Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen Hannu Rossilahti Kouvola 29.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 ARA-tuotannon määrä eri vuosikymmeninä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (8) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (8) 476 Lausunto ympäristöministeriölle Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus -raportista HEL 2014-001484 T 00 01 06 Päätös Verotus päätti antaa ympäristöministeriölle
TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti
TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Tommi Laanti Asuntojen hintakehitys (2010-2016/7) Lähde:Tilastokeskus 2 Vapaarahoitteiset neliövuokrat uusissa vuokrasuhteissa 2015 Lähde:Tilastokeskus 3
ARA-asuntokannan kehitys 2000-luvulla
Selvitys 1/2019 ARA-asuntokannan kehitys 2000-luvulla Rajoitusten alaisten ARA-asuntojen lukumäärä 2000-luvulla 500 000 400 000 300 000 200 000 100 000 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
Hallituksen esitys asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän kehittämiseksi
Ympäristöministeriö Lausuntopyyntö 19.09.2017 YM1/600/2017 Hallituksen esitys asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän kehittämiseksi Johdanto Valtio tukee kohtuuhintaisten, sosiaalisin perustein valituille
Helsingin kaupunki Esityslista 29/2015 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/7 31.8.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 29/2015 1 (6) Päätöshistoria Kiinteistövirasto Asunto-osasto 13.8.2015 HEL 2015-008293 T 10 07 00 Tuoton tuloutus Kohtuuhintaisuus Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa
Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli
Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta
Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö
Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä 1 Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Suomalaisen asunno-omuustyön asiantun1ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2013 1 (5) 904 V 25.9.2013, Kaj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite kaupungin aravuokra-asuntojen asukasvalinnasta HEL 2013-002185 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,
HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta
HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Ympäristövaliokunta 8.11.2017 1 8.11.2017 Sanna Pekkarinen Yleisen asumistuen pääpiirteet Yleisen asumistuen tarkoituksena on alentaa
Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012
Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 Hallituksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Asuntolautakunta AoOp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 51 Asuntolautakunnan lausunto valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponnesta, joka koskee yleishyödyllisten yhteisöjen aravavuokrien tasausta ja omakustannusvuokran
Kommentti suuntaviivoista asuntorakentamisen pitkän korkotukilainan kehittämiseen
1 / 8 KOMMENTTI Ympäristöministeriö Hallitussihteeri Ville Koponen ville.koponen@ym.fi kirjaamo@ym.fi Kommentti suuntaviivoista asuntorakentamisen pitkän korkotukilainan kehittämiseen Suomen opiskelija-asunnot
Kohtuuhintaisen vuokraasumisen KOVA
Kohtuuhintaisen vuokraasumisen edistäjät ry - KOVA Mikä KOVA? Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät ry KOVA on valtakunnallinen vuokrataloyhtiöiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka perustettiin
VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN ASUNTORAKENTAMISEN KORKOTUKIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI
Ympäristöministeriö YM1/600/2017 VANTAAN KAUPUNGIN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN ASUNTORAKENTAMISEN KORKOTUKIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEKSI Lausuntopyyntö ja sen taustaa Ympäristöministeriö on pyytänyt
Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 911/10.04.02/2014 359 Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa Suunnittelupäällikkö Marja-Riitta Pulkkinen: Yleistä Asumisen rahoitus-
KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala
KVPS:n tukiasunnot RAY- rahoitteiset Turku 23.4.2015 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (8) Pormestari
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (8) Lausunto ympäristöministeriön muistioon "Suuntaviivat pitkän korkotukimallin kehittämiseen" TRE:1598/10.04.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Pormestarin sihteeri
Vuokralaiset VKL ry kiittää mahdollisuudesta lausua Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuudesta.
YMPÄRISTÖMINISTERIÖLLE ASIA: LAUSUNTO ASUMISEN TUKI- JA VEROJÄRJESTELMIEN VAIKUTTAVUUS -RAPORTISTA VIITE: LAUSUNTOPYYNTÖ YM 030:00/2013 20.3.2015 Vuokralaiset VKL ry kiittää mahdollisuudesta lausua Asumisen
VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 25.1.2018 Anna Saarinen VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA
ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN
ISSN 1237-1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvitys 3/2010 ARA-tuotanto 2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 14.3.2010 ARA-tuotanto kääntyi kasvuun Asuntorakentaminen
Asuntomarkkinakatsaus 1/2013
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja
24.3.2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VALTION TUKEMAA VUOKRA- ASUNTOTUOTANTOAKOSKEVAN YLEISHYÖDYLLISYYSLAINSÄÄDÄNNÖN MUUTTAMISEKSI
Lausunto 1 (10) 24.3.2016 Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi ville.koponen@ymparisto.fi Viite: Dnro YM2/600/2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VALTION TUKEMAA VUOKRA- ASUNTOTUOTANTOAKOSKEVAN
Toimeentulotuki ja asumiskustannukset
Toimeentulotuki ja asumiskustannukset 17.4.2019 Signe Jauhiainen @SigneJauhiainen Asumisen tukeminen Asuntomarkkinat Sosiaaliturva 2 18.4.2019 Milj. euroa Kelan maksamat asumisen tuet Yleinen asumistuki
SELVITYS SYISTÄ, MIKSI ARA- JA VÄLIMUODON TAVOITTEITA EI OLE SAAVUTETTU SEKÄ TOI- MENPITEITÄ TAVOITTEISIIN PÄÄSEMISEKSI
HELSINGIN KAUPUNKI SELVITYS SYISTÄ, MIKSI ARA- JA VÄLIMUODON TAVOITTEITA EI OLE SAAVUTETTU SEKÄ TOI- MENPITEITÄ TAVOITTEISIIN PÄÄSEMISEKSI AM-ohjelman täytäntöönpanopäätöksen (27.6.2016) mukainen selvitys
Ajankohtaisia lakimuutoksia ARAn verkkoasiointi. Varsinais-Suomen alueseminaari Valvontapäällikkö Sami Turunen
Ajankohtaisia lakimuutoksia ARAn verkkoasiointi Varsinais-Suomen alueseminaari 23.11.2017 Valvontapäällikkö Sami Turunen Kaikilla on oikeus hyvään asumiseen ARA toimeenpanee valtion asuntopolitiikkaa Myöntää
PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN?
PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? Timo Kauppinen, THL 12.11.2018 Paljonko suomalaiset käyttävät tuloistaan asumiseen? / Timo Kauppinen 1 TÄMÄ ESITYS Asumismeno/kustannusrasitteen erilaiset
LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.
LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle Yleishyödyllisyyssäädöksiä on muutettava kohtuuhintaisen
Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta
Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa
25.8.2015 UUSI KYMMENEN VUODEN VÄLIMALLI VUOKRA-ASUNTOTUOTANTOON. Suomen Kiinteistöliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta.
Lausunto 1 (1) Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA PL 30 15 141 LAHTI kirjaamo.ara@ara.fi Viite: Dnro 21286/031/15 UUSI KYMMENEN VUODEN VÄLIMALLI VUOKRA-ASUNTOTUOTANTOON kiittää mahdollisuudesta
OHJE KUNNILLE ARA-RAHOITTEISTEN ASUNTOJEN OHJAUS- JA VALVONTAVASTUUSTA SEKÄ SÄÄNNÖSTEN SOVELTAMISALASTA
1 KUNNANHALLITUKSILLE KUNTIEN ASUNTOVIRANOMAISILLE Toimivalta: Aravarajoituslaki (1190/1993) 4 d, 7 4 mom. ja 23, Vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettu laki (604/2001) 11
ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20
LAUSUNTO 1 (5) Eduskunta Valtiovarainvaliokunta, Asunto ja ympäristöjaosto ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20 kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi hallituksen
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...
Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus
Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen
Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat
Asuntopolitiikan kehittäminen Fokusryhmä 10.3.2017 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Alustavia tuloksia ja johtopäätöksiä pääkaupunkiseudun
Ajankohtaiset säädöshankkeet Hallitusneuvos Liisa Linna-Angelvuo
Ajankohtaiset säädöshankkeet 10.11.2016 Hallitusneuvos Liisa Linna-Angelvuo Hallitusohjelma Asuntorakentamista lisätään -kärkihanke Vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi luodaan uusi kymmenen vuoden välimalli,
Yhteiskuntavastuu asuntomarkkinoilla Mikä on valtion rooli? Kimmo Tiilikainen Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Asuntomarkkinat
Yhteiskuntavastuu asuntomarkkinoilla Mikä on valtion rooli? Kimmo Tiilikainen Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Asuntomarkkinat 2019 29.1.2019 Asuntopolitiikan tavoite hallitusohjelmassa, valtion
Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi
Valtion tukema asuntotuotanto 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto o Sosiaalinen asuntotuotanto (EU, SGEI) o Vuokra-asuntoja
Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2016 1 (6) 16 Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ryhmäaloite asuntojen lisäämisestä Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle HEL 2015-011528 T 00 00 03 Päätösehdotus Esittelijän