Tarhareissu Tg-Jiuhun osa matkakertomusta 1. päivä Tg-Jiussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarhareissu Tg-Jiuhun osa matkakertomusta 1. päivä Tg-Jiussa"

Transkriptio

1 1 Tarhareissu Tg-Jiuhun osa matkakertomusta Kaiken kaikkiaan 31. tarhareissu Tg-Jiuhun tuli allekirjoittaneen osalta tehtyä huhti-toukokuun vaihteessa sitten marraskuussa 2005 tehdyn ensimmäisen visiitin vanhalle Pro Animals Romanian tarhalle. Vaikka matkanteko ja reitti on niin tuttu, jännittää se kuitenkin aina vain tosin ensimmäisen reissun jännitysaste ei ehkä koskaan ylity. Pääsimme perille Tg-Jiuhun tällä kertaa ilman Bukarestin kehäruuhkia ja ehdimme tarhallekin niin, että aurinko paistoi vielä kirkkaalta taivaalta. Ensimmäisenä tarhan edustalla tapasimme saksalaisen PARin tarhaa auttavan tahon Saving Angels of Deutschlandin edustajat Biancan, Margheritan ja Nadinen. He olivat olleet Tg-Jiussa jo kolme päivää ja yksi päivä oli vielä jäljellä. Se oli tarkoitus käyttää osittain yhteisiin keskusteluihin PARin tarhan tilanteesta ja mikä on tilanne sitä tukevien tahojen osalta. Tervehdittyämme SADin enkeleitä ja vaihdettuamme pikaiset kuulumiset, saapui Carmenakin viereiseltä kaupungin tarhan kierrokseltaan toivottamaan meidät tervetulleiksi. Juteltuamme tovin yhdessä, oli Carmenan jatkettava hommiaan ja lähdettävä ruokkimaan lähialueen koiria. Me suuntasimme auton nokan kohti tutuksi tullutta ja hyväksi havaittua hotelliamme, jossa meidät jo tunnetaan niin hyvin, että avain odotti respassa eikä meidän tarvinnut käydä sen kummempia virallisuuksia läpi. 1. päivä Tg-Jiussa Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava herätä virkeänä aurinkoiseen aamuun. Olimme sopineet Carmenan kanssa, että vierailemme hänen luonaan voidaksemme paremmin keskittyä tärkeisiin keskusteluihin PARin tarhan tilanteesta ja auttamisen mahdollisuuksista. Maittavan aamiaisen jälkeen keräsimme mukaan tarhakamppeet, koska Carmenan kotoa rientäisimme tietenkin tervehtimään satoja ystäviämme ilman turhia mutkia. Carmenan kotikadulle päästyämme odottelimme hetken aikaa SADin enkeleiden saapumista paikalle. Kun ryhmä oli koossa, tepastelimme peräkanaa ensin Carmenan vanhan kotitontin portista sisään. Vanha alkeellinen kahden pelkistetyn huoneen koti tontteineen sijaitsee nykyistä kotia nähden tien vastakkaisella puolen ja toimii kymmenien Carmenan suojattien turvapaikkana. Saatuamme tovin rapsutella ja suukotella

2 ihania ja innokkaita ystäviämme, vaihdoimme kadun toiselle puolen ja saimme monin verroin lisää iloisia rapsuteltavia vastaamme. Carmenan kotipiirissä asustelee yhden hevosen ja tusinan kissan lisäksi noin 80 pelastettua koiraa. Lukuisat koirat ovat jo vanhoja ja moni on päässyt Carmenan kotiin tarhalta toipuakseen sairauksista tai vammoista ja jäänyt sille tielleen. Varmaan ymmärrätte, että Carmenan lemmikkien tervehtimiseen kului jonkin verran aikaa ja vasta sen jälkeen pääsimme keskustelemaan Carmenan ja saksalaisten ystävien kanssa tärkeistä PARin tarhaan liittyvistä asioista. 2

3 Tässä yhteydessä on vielä hyvä kerrata tapahtumat, jotka suurimmaksi osaksi johtivat tarhan ahdinkoon. Suomalaisten lisäksi PARin tarhaa tuki saksalainen PAD vuosien aikana ja sai alun takkuiluiden jälkeen vakiinnutettua kuukausittaista ruoka-apua kuin adoptioitakin siinä määrin, että yhdessä PAFin tukijoukkojen kanssa PARin tarhan tilannekin oli hallittavissa, joskaan ei missään tapauksessa taloudellisilta puitteiltaan ihanteellinen. Syksyllä 2016 PADin rivit kuitenkin hajosivat ja toisistaan eronneet tahot eivät kyenneet enää tekemään yhteistyötä ja auttaminen samalla tontilla oli mahdoton ajatus. Niin paljon kuin yritimmekin Carmenan kanssa vedota siihen, että PARin tarhan koirat tulevat kärsimään tilanteesta suunnattomasti, ei se auttanut asiaa yhtään. Henkilöt, jotka jäivät vetämään PADia ilmoittivat marraskuussa, että eivät kykene enää auttamaan PARin tarhaa kuukausittaisen ruokatuen osalta. Se oli järkyttävä takaisku juuri ennen talvea, jolloin tarhan menot nousevat keskimääräistä suuremmiksi. Suomalaiset sekä PADista eronneet saksalaiset keräsivät kuitenkin hätäapua sen verran, että Carmena kykeni jotenkuten luotsaamaan tarhan ylläpidon talvikauden yli. PADista eronneet henkilöt perustivat uuden yhdistyksen nimeltään Saving Angels of Deutschland (SAD) ja ovat tukeneet PARin tarhaa parhaansa mukaan. SAD yrittää auttaa kuitenkin PARin tarhan lisäksi Tg-Jiun ja Rovinarin kaupungin tarhoja, joten vasta perustetulle ja tyhjältä pöydältä aloittaneelle yhdistykselle haaste on luonnollisesti melkoinen. Ja vaikka me suomalaisetkin olemme tehneet lujasti töitä auttaaksemme Carmenaa vaikeiden aikojen yli, niin meidän resurssimme eivät vain enää yllä siihen, että kykenisimme turvaamaan PARin tarhan suojattien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin. Suomalaiset ovat pääasiassa tukeneet niin Tg-Jiussa kuin Gorjin läänin muissakin kaupungeissa organisoituja sterilointikampanjoita. Niihin tarvittavat taloudelliset resurssit ovat kuitenkin vuositasolla hyvinkin huomattavat. Se siitä alustuksesta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsimme kasvokkain keskustelemaan kolmea yhdistystä (PAFi, PAR, SAD) edustavan viiden naisen kesken tärkeistä asioista. Kävimme ensin läpi perusasioita kunkin näkövinkkelistä ja tietenkin niin, että PARin tarha pysyi keskiössä. Koska SAD auttaa myös kahden kaupungin tarhaa, oli heidän intressinään myös ko. tarhojen tilanne. Niin tärkeää kuin onkin auttaa myös todella ankeita ja keskitysleirimäisiä kaupungin tarhoja, riippuu niiden tukeminen pitkälle siitä kuinka Carmena jaksaa tehdä sitä ruohonjuuritason työtä, joka mahdollistaa ko. tarhojen auttamisen. Saksalaiset ovat olleet hyvin hanakoita jopa painostamaan Carmenaa ottamaan koiria kaupunkien tarhoilta omalleen ja viimeisten vuosien aikana PARin tarhan koirien lukumäärä onkin kasvanut melkoisesti juuri sen vuoksi. Eli seuraukset ovat jääneet saksalaisilta miettimättä loppuun. Jokainen kaupungin tarhalta PARin tarhalle pelastettu koira kun tietää kuluja ja ne tulee jonkun kattaa. Kun nyt sitten kävi niin kuin kävi, nuo kulut satojen koirien osalta ovat jääneet ikään kuin ilmaan ja niitä on sitten yritetty saada hoidetuksi keinolla jos toisellakin, välillä onnistuen, mutta turhan usein itkua ja hampaita purren eteenpäin puskien. Tämänkin keskustelun yhteydessä yritin kerta toisensa jälkeen painottaa sitä, että ensin on turvattava Pro Animals Romanian tarhan ylläpito ja vasta sen jälkeen tehtävä voitavamme kaupunkien tarhojen eteen. Jos PARin tarha jää ilman tarvitsemaansa tukea, niin ei Carmenalla riitä enää voimia auttaa muita tarhoja. 3

4 Carmena oli myös erittäin huolissaan siitä, että häneltä karkaa työntekijöitä enemmänkin kuin NIcu, joka lopetti ainakin toistaiseksi työsuhteen sen vuoksi, ettei halunnut enää mennä Carmenan avuksi kaupungin tarhalle. Myös Cristi on ilmaissut selvästi, ettei haluaisi enää käydä kaupungin tarhalla. PARin tarhalle on kovin vaikeaa löytää uusia työntekijöitä, mutta sellaisia jotka suostuisivat käymään päivittäin kaupungin tarhalla, tuskin löytyy. Jos nyt emme saaneetkaan keksittyä mitään pikaratkaisua tilanteen kohentamiseksi, niin jaksan uskoa siihen, että SAD on sitoutunut auttamaan PARin tarhaa jatkossakin ja pyrkii vakiinnuttamaan omaa tukijoukkoansa Saksassa. Toki hankalat välit PADiin kuulemma vaikeuttavat työtä ja varsinkin uusien tukijoiden luottamuksen saavuttamista eli kitka tiettyjen henkilöiden välillä on melkoinen. Tapaamamme SADin edustajat vaikuttivat kuitenkin aidon vilpittömiltä ja yhteistyöhalukkailta persoonilta. Todetuksi tuli vielä, että PAR tarvitsee ehdottomasti kolmannen tahon PAFin ja SADin lisäksi tukemaan tarhan ylläpitoa. Mutta tuon tahon etsiminen on työlästä ja siihen tarvittaisiin kovasti apuja vähän joka suunnalta. Avun tarve maailmalla on niin suuri ja auttajia turhan vähän. Carmenalle aiheuttaa mieliharmia lähes päivittäin myös saksalainen kaupungissa asuva henkilö, joka on lyöttäytynyt yksiin Tg-Jiun kaupungin tarhan eläinlääkärin kanssa. Tämä keisariksi sukunimensä mukaan kutsuttu mieshenkilö hankaloittaa Carmenan työtä panettelemalla häntä päivittäin julkisesti myös sosiaalisessa mediassa. Mies on avoimesti kertonut vihaavansa Carmenaa ja on pöyristyttävää, että tämän henkilön elämäntehtävä tuntuu olevan Carmenan tuhoaminen. Luonnollisesti Carmena on hyvin väsynyt ainaiseen vihanpitoon ja pelkää, että jatkuvat solvaukset ja syytökset mm. sosiaalisessa mediassa vaikuttavat väkisinkin ihmisten mieliin. On todella surullista miten vähän Carmenalla on mahdollisuuksia lähteä taistelemaan oikeuden puolesta ja varsinkin jos vastassa on hyvä veli liittoumat. Iltapäivän kuluessa ehdimme vielä useammaksi tunniksi PARin tarhalle, jossa meitä odottikin malttamattomina lauma rapsutuksia ja suukkoja kaipaavia ystäviä. Tunnit vierähtivät nopeasti ja tarhan ollessa kovin ison ja asukasmäärän lukuisan ei yhden vuorokaudenkaan tunnit riittäisi siihen, että kaikki tarhan asukit saisi kunnolla rapsuteltua. Kun Carmena saapui soppalasteineen tehdäkseen kierroksensa kaupungin tarhalla, seurasimme perästä, vaikka se repii joka kerta sielun totaalisesti irti. Tulee kertakaikkisen musertava olo, kun näkee keskitysleirimäisiin olosuhteisiin vangitut viattomat sielut, jotka vielä jaksavat uskoa ihmisten hyvyyteen paljon enemmän kuin mihin itse kykenee. Kaupungin tarhan jälkeen lähdimme vielä kaikki seuraamaan Carmenaa ja Cristiä lähialueilla majailevien koirien ruokintakierrosta. Noin sata koiraa muutaman kilometrin säteellä odottaa Carmenan tulevan ja tuovan mukanaan päivittäisen ruoka-annoksen. Nämä koirat eivät selviäisi ilman saamaansa apua. 4

5 5 Parin tunnin ruokintakierroksen jälkeen olikin jo lähes pimeää ja kello huiteli kymmentä. SADin enkeleillä oli vielä majapaikassaan illallinen edessä ja koska he olivat jo luovuttaneet vuokra-autonsa, heitimme heidät nauttimaan perinteisistä romanialaisista herkuista. Me emme jaksaneet enää ajatellakaan ruokaa, mutta minun oli vielä tehtävä hieman yhdistyshommia ja käytävä päivän aikana otettuja kuvia läpi omaan majapaikkaamme päästyämme. 2. päivä Tg-Jiussa Tällä kertaa heräsimme sateen ropinaan ja taivas näytti aika harmaalta. Emme kuitenkaan antaneet sään lannistaa vaan aamupalan syötyämme keräsimme tarvittavat kamppeet kasaan ja lähdimme kohti tarhaa. Koukkasimme mutkan Kauflandissa ja ostimme auton takakontin täyteen penturuokaa ja tarhan työntekijöille tupakkaa, sillä sitä aina kysellään. Tämän tarhareissun ohjelma poikkesi siltä osin paljon monista muista, että nyt ei ollut ainakaan etukäteen tehty mitään ennakkosuunnitelmia tarhan ulkopuolisista aktiviteeteista. Niitähän yleensä aina on ja usein niin paljon, että Pro Animals Romanian tarhalle ei sitten jääkään loppujen lopuksi riittävästi aikaa. Eli päätin nauttia nyt kerrankin siitä, että ei tarvitse sinkoilla yhtään minnekään päivän aikana vaan olla vain ystävien luona rapsutellen ja heidän kanssaan hengaillen. Oli myös sovittu, että menisin seuraavaksi yöksi Carmenan luo ja näin ollen päiväni tarhalla venyisi puolen yön kieppeille. Voitte uskoa, että päätin ottaa tästä ilosta kaiken irti. Olen kirjoittanut kerta toisensa jälkeen siitä kuinka paljon nautin olla PARin tarhan asukkien kanssa. Se ei miksikään siitä muutu, vaikka reissukertoja onkin takana jo useita kymmeniä. Toki tarhan vanhoista asukeista ja rakkaista ystävistäni niin moni on jo lähtenyt sateenkaarisillan tuolle puolen. Vielä on kuitenkin lukuisia jäljellä ja niin paljon kuin tarhalla onkin ihastuttavia nuoria ja uusia asukkeja, on minulla kaikkein vahvin side niihin ystäviin, jotka ovat kulkeneet mukana koko Pro Animals Finland ry:n historian, aina syksystä 2005 alkaen.

6 6 Ja todellakin, päivän tunnit puskivat toinen toistaan tieltään ja jossakin vaiheessa mieheni kävi kertomassa, että lähtee hotellille ja toivotti mukavaa loppupäivää. Jossakin vaiheessa iltaa huomasin olevan melkoisen vettynyt, sillä päivän aikana oli kuitenkin sadellut jonkin verran ja kamppeet olivat aika köykäiset sitä ajatellen. En antanut sen kuitenkaan haitata vaan jatkoin kierrostani ystävieni keskuudessa vielä useamman tunnin. Kymmenen aikoihin illalla alkoi kuitenkin tuntua siltä, että on pakko vaihtaa hieman vaateita ja siirryin klinikkatiloihin sitä tekemään. Koska klinikkatilat ovat nykyään käytössä myös toipilaiden majoitustilana, huomasin pian olevani siellä yleisenä seuraneitinä ja lattioiden sekä häkkien siistijänä. Vaan sehän sopi tilanteeseen vallan mainiosti. Kun Carmena oli tullut Cristin kanssa takaisin PARin tarhalle joka iltaiselta lähialueiden koirien ruokkimiskierrokseltaan, oli PARin tarhalla vielä edessä kierros koko tarhalla sekä tarvittavat iltalääkinnät. Kun sitten vihdoin oli aika sulkea tarhan portit klo 23.30, lähdimme Carmenan kanssa kohti hänen kotiaan, jossa Carmena kävi vielä kierroksen suojattiensa keskuudessa ennen kuin pääsimme istahtamaan ja nauttimaan pientä iltapalaa. Siinä napostellessamme keskustelimme luonnollisesti aiheiden rönsyillessä puolelta toiselle. Carmena haluaa aina minun hänen luonaan yöpyessään käydä läpi kaikki mahdolliset Pro Animals Romanian tarhalla vierailleet henkilöt. Toki heidän keskuudessaan on myös sellaisia, joiden nykyisestä elämästä en ole perillä, mutta on todella liikuttavaa kuinka Carmena muistaa vuosienkin takaa tapaamiaan ystäviä ja kyselee aina vain heidän kuulumisiaan. Jossakin välissä keskustelun aihe siirtyi Tg-Jiun kaupungin tarhaan ja ylipäätään Gorjin läänin kaupungin tarhoihin. Minulla on ollut aika ajoin todella paskamainen olo, kun tuntuu siltä, että viranomaiset vain kiristävät tilaisuuden tullen Carmenaa auttamaan kaupunkien tarhoja. Siitäkin huolimatta, että ainakin muutaman kaupungin osalta tarhoihin määrätyt kuukausibudjetit ovat suhteessa paljon suuremmat kuin PARin tarhan. Tietenkin vuodatin Carmenalle sen, kuinka minua inhottaa moinen kiristys ja käytös. Toki se jäytää myös Carmenaa, mutta hän on jatkuvasti puun ja kuoren välissä. Lähes kaikki läänin päättäjät ovat miehiä ja turhan moni valittu virkaansa suhteilla ilman tarvittavaa pätevyyttä. Se myös näkyy päätöstenteossa. Carmena kysyi minulta, että mitä hän voi asialle tehdä vaarantamatta tuhansien koirien kohtaloa. Niinpä, minulla ei ollut siihen vastausta ja sitä tuskin löytyy muualtakaan. Niin raadollinen kuin tilanne Gorjin läänissä ja ylipäätään Romaniassa on, sen ratkaiseminen ei vain ole helppoa. Jos olisi, ei tämän ongelman kanssa tarvitsisi enää painia.

7 Keskustelimme luonnollisesti myös PARin tarhan tilanteesta ja sitä auttavista tahoista. Carmena oli jossain määrin huolestunut siitä, että haluavatko kaikki kuitenkaan keskittyä auttamaan PARin tarhaa. Hänellä oli aika suuri pelko siitä, että kaupunkien tarhojen auttaminen on noussut etusijalle. Tässä yhteydessä en halua mainita enää mitään nimiä, koska se ei ole tarpeen. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. Yksi asia mikä Carmenaa myös harmitti kovasti oli se, että saksalaiset vierailijat eivät olleet millään lailla huomioineet PARin tarhan työntekijöitä. Se on kuitenkin näille arjen sankareille todella tärkeä ele ja me suomalaiset olemme osoittaneet arvostuksemme heitä kohtaan joka ikinen kerta tarhalla vieraillessamme. Pienillä eleillä ja muistamisilla voi olla joillekin hyvinkin suuri merkitys. Jossakin vaiheessa alkoi väsymys painaa silmäluomia niin, että oli pakko luovuttaa. Kello huiteli tuolloin puolta kolmea yöllä. Toivottelimme hyvät yöt ja kauniit unet ja painuimme muutamaksi tunniksi treffeille nukkumatin kanssa. 7

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 Kun aloimme suunnittelemaan sterilointikampanjaa vuoden 2005 lopulla emme olisi kuunaan voineet uskoa kuinka paljon erilaisia

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV

Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015, osa IV Seitsemännen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisten vuorten rinteillä ilman kukonlauluherätystä. Ja jo pian seitsemän jälkeen olimme Sorinin kanssa ajamassa kohti

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Virolaisten tarhojen esittelyä

Virolaisten tarhojen esittelyä www.rekkurescue.com Virolaisten tarhojen esittelyä Yhteisiä piirteitä Viron löytöeläintarhoille: Tarhat toimivat niukoilla rahavaroilla. Toiminta on paljolti lahjoituksien ja talkootyön varassa. Löytöeläinten

Lisätiedot

TARHAREISSU TG-JIUHUN MAALISKUUSSA 2016

TARHAREISSU TG-JIUHUN MAALISKUUSSA 2016 TARHAREISSU TG-JIUHUN MAALISKUUSSA 2016 Perinteinen kevätreissu Tg-Jiuhun tehtiin pääsiäisenä mielettömän mukavan porukan voimin. Ensimmäistä kertaa mukana menossa oli tällä kertaa Nina. Hänen äitinsä

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Puheenjohtajaehdokkaat 2017

Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Hei, olen Minna Mänttäri ja olen ollut hallituksessa vuodesta 2012. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimin 3 vuoden ajan ja viimeisen vuoden puheenjohtajana. Vastuualueina minulla

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Tarhareissu 25.-29.9.2015

Tarhareissu 25.-29.9.2015 Tarhareissu 25.-29.9.2015 Toisen tarhareissuni lähtöpäivä oli vihdoin käsillä. Olin vieraillut Pro Animals Romanian tarhalla ensimmäisen kerran pari kuukautta aikaisemmin, heinäkuussa. Pro Animals Finland

Lisätiedot

Tarhareissu TG-Jiuhun tammikuu 2019

Tarhareissu TG-Jiuhun tammikuu 2019 Tarhareissu TG-Jiuhun tammikuu 2019 Syksyllä 2018 ystäväni ehdotti matkaa koiratarhalle, josta toinen heidän koiristaan oli lähtöisin ja jossa hän ei itsekään ollut vielä päässyt käymään. Kyseinen ystäväni

Lisätiedot

Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015

Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015 Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015 Matkan 1. päivä Jo perinteeksi muodostunut keväinen tarhareissumme alkoi unettoman yön merkeissä, kun lentokentällä tuli olla jo kello neljä aamuyöstä. Eli kukaan

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013

EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013 EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013 Torstai 19.9 Reissumme kohti Tg-Jiuta alkoi torstaina aamuvarhaisella ja edessä oli pitkä taival, ennen kuin saapuisimme perille. Meitä oli kompakti

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa

Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa Emman matkakertomus 1. päivä reissussa Aamu alkoi aikaisin klo 4:30 herätyksellä. Pitkän odotuksen jälkeen olo oli epätodellinen, nyt päästäisiin vihdoin Romaniaan, Targu-Jiuhun, mistä olin jo reilu kuukauden

Lisätiedot

ZA4811. Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time)

ZA4811. Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time) ZA4811 Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time) Country Specific Questionnaire Finland Flash Eurobarometer on The expectations and wishes

Lisätiedot

Estella - Los Arcos 1.5.

Estella - Los Arcos 1.5. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Estella - Los Arcos 1.5. 6. päivä: Estella - Los Arcos 1.5. la pop 09 alt(m) km km yht klo askelmitt. Estella (alb. Parroquial San Miguel) 14238

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015 osa II

Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015 osa II Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015 osa II Kolmannen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisena ja luvassa oli jälleen helteinen päivä. Minua se ei haitannut Suomen kolean kesän jälkeen, mutta Carmenalle helteet

Lisätiedot

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle MINÄ JA DIABETEKSENI Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle Tämän oppaan tarkoituksena on lisätä ala- asteikäisen tietoa tyypin 1 diabeteksesta. Toteutettu opinnäytetyönä yhteistyössä

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

HEVOSTEN AHDINKO ROMANIASSA. HEINÄKUU 2009 (päivitetty tammikuussa 2012) 2009 Pro Animals Finland

HEVOSTEN AHDINKO ROMANIASSA. HEINÄKUU 2009 (päivitetty tammikuussa 2012) 2009 Pro Animals Finland HEVOSTEN AHDINKO ROMANIASSA HEINÄKUU 2009 (päivitetty tammikuussa 2012) 1 PRO ANIMALSIT YHTEISTYÖSSÄ ELÄINTEN HYVÄKSI PRO ANIMALS FINLAND (PAFi) RY PAFi on syksyllä 2005 perustettu suomalainen eläinsuojelujärjestö,

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Testversion Ej för ifyllnad

Testversion Ej för ifyllnad Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille finska 1. Kotipalvelu kokonaisuudessaan Hyvin tyytymätön Melko tyytymätön tyytyväinen tai tyytymätön Melko tyytyväinen Hyvin tyytyväinen a. Kuinka tyytyväinen

Lisätiedot

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18 VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET Seppo Kettunen 2.2.2018 @sepket #iareena18 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien hyvinvointi puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia,

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

2009: Pako vapauteen

2009: Pako vapauteen 2009: Pako vapauteen Merkittävin kuluttajakäyttäytymisen trendi on Eskapismi, pakeneminen vapauteen edes hetkeksi, irti arjen ja todellisuuden paineista: Ilo Läheisyys Viihde Vapautuminen, helpotus Vaihtelu

Lisätiedot

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ

Lisätiedot

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Tervetuloa Pelastuspartio Aurinkoisten matkaan! Tämä tarina on esimerkki lapsilähtöisestä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille

Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille Kotipalvelu alle 65-vuotiaille henkilöille 1. Vaikutusmahdollisuudet Harvoin Joskus Usein, aina En osaa a. Ottaako henkilökunta mielipiteesi ja toiveesi huomioon avun toteuttamisesta? b. Voitko vaikuttaa

Lisätiedot

Tukiviitottujen satujen sanat

Tukiviitottujen satujen sanat Tukiviitottujen satujen sanat Emmi-Reeta Nisula ja Silja Soittila Humanistinen Ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2018 - Satujen luvaton käyttö on kielletty - Siili, joka tahtoi halata Olipa kerran siili,

Lisätiedot

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta?

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Anja Noro, THT, Tutkimuspäällikkö Ikäihmisten palvelut yksikkö, THL RAI-seminaari 4.4.213 Paasitorni, Helsinki Esityksen rakenne Omaisapuun liittyviä kysymyksiä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Meidän koulu -kysely Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppi...6

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Tarhareissu Tg-Jiuhun

Tarhareissu Tg-Jiuhun Tarhareissu Tg-Jiuhun 28.9.-2.10.2016 1 1. reissupäivä - matka Hki-Vantaalta Tg-Jiuhun Syksyisen tarhareissumme ryhmä kokoontui varhain keskiviikkoaamuna Hki-Vantaan lentokentällä. Olimme varmastikin melkoisen

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so The new shelter area of Pro Animals Romania in April 2011 Pro Animals Romanian uuden tarhan aluetta huhtikuussa 2011 THE NEW SHELTER PROJECT PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND 2011-2012 The project

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Joutseneen tarttukaa.

Joutseneen tarttukaa. Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot