Tarhareissu TG-Jiuhun tammikuu 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarhareissu TG-Jiuhun tammikuu 2019"

Transkriptio

1 Tarhareissu TG-Jiuhun tammikuu 2019 Syksyllä 2018 ystäväni ehdotti matkaa koiratarhalle, josta toinen heidän koiristaan oli lähtöisin ja jossa hän ei itsekään ollut vielä päässyt käymään. Kyseinen ystäväni eiitsevalitettavasti päässytkään lähtemään matkaan, mutta ajatus vierailusta koiratarhalle oli jo juurtunut päähäni ja tiesin matkan puuhanaisen Mian entuudestaan, joten päätin lähteä mukaan tammikuuhun suunnitellulle reissulle. En ollut ennen matkaa tavannut tai jutellut kasvotusten kenkään tarhalla käyneen kanssa, mutta olin seurannut jonkin verran PARin Facebook sivuja, joten olin muodostanut jonkinlaisen käsityksen mitä tuleman pitää. Ennen matkaa saimme aiemmin tarhalla käyneiltä hyödyllisiä vinkkejä mitä kaikkea ennen reissuun lähtöä tulisi ottaa huomioon ja miten tarhalle kannattaisi varustautua ja pakata mukaan. Pe Menomatka Suomesta matkaan meitä lähti tällä kertaa viisi henkilöä ja olimme sopineet tapaavamme Helsinki Vantaan lentokentällä perjantaiaamupäivällä hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä, jotta ehtisimme pakkaamaan kaiken tarhalle vietävän matkalaukkuihimme. Mia, Helena ja Minttu olivat käyneet tarhalla aiemminkin ja ensikertalaisina matkassa olin minä, Ella ja Tuukka, joka liittyi seuraamme Romanian päässä. Matkalaukkuihimme pakattiin kymmeniä kiloja koiranruokaa, herkkuja ja lahjoituksena saatuja talvitakkeja, leluja ja muuta tarhalle vietävää. Lisäksi mukanamme Romaniaan matkasi isohko kuljetuskoppa, sillä tarkoituksena oli paluumatkalla tuoda mukanamme Mintulle uusi perheenjäsen. Saimme suunnitellusti kaiken tarvittavan mahtumaan laukkuihimme pienen säädön jälkeen ja suuntasimme turvatarkastuksen jälkeen kahvilaan, jossa aika vierähti yllättävän nopeasti ja lähtöportille pitkin jo sitten mennä juoksujalkaa. Lentomatka Romanialaisen Blue Airin kyydissä suoralla lenolla Bucarestiin sujui moitteettomasti ja muutaman tunnin päästä olimmekin jo noutamassa matkatavaroitamme, joista kaikki löysivät perille ja kuljetuskoppakin oli päässyt perille ehjänä. Mia oli varannut meille vuokra auton etukäteen ja ennen kuin lähdimme autovuokraamolle, kävimme pikaisesti nappaamassa kentän minimarketista pientä evästä matkaan. Autovuokraamolla paperihommat sujuivat nopsaa ja pääsimme suuntamaan uuden karhean minibussimme kohti Tg Jiuta hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Ajoimme aluksi pari tuntia ja tutustuimme toisiimme ennen ensimmäistä pysähdystä paikalliselle huoltoasemalle, josta kävimme hakemassa hieman lisää evästä, jotta jaksaisimme loppumatkan perille. Pimeä oli jo ehtinyt laskeutua, mutta Mia ohjasi kulkuneuvoamme tottunein ottein vielä useamman tunnin ajan määränpäähämme saapumista.automatkalla ehdimme tosiimme tutustumisen lisäksi kuulla paljon juttua niin Carmenan luotsaamasta PARin tarhasta kuin myös koirien ja muiden eläinten yleisestä tilanteesta Romaniassa.

2 Ulkona oli pikku pakkanen ja kirkas tähtitaivas, kun saavuimme majapaikalle noin kymmenen aikaan illalla, jossa meidät otti vastaan osalle jo entuudestaan tuttu Florina. Majoituksemme oli oikein mukana ja kodikas kolmikerroksinen talo paikallisasutuksen keskellä hieman Tg Jiun keskustan ulkopuolella. Suuntasimme untenmaille melko pian perille päästyä, sillä matkanteko oli verottanut meistä jokaista ja sovimme nousevamme aamupalalle hyvissä ajoin seuraavana aamuna, jotta saisimmeirti mahdollisimman paljon valoisesta ajasta. La Ensimmäinen päivä tarhalla Olimme sopineet Florinan kanssa tulevamme aamupalalle kahdeksan aikaan ja alakertaan saapuessammemeitä odotti notkuva pöytä täynnä aamiaisherkkuja, joissa oli otettu huomioon kasvisruokavalion lisäksi myös gluteenittomat vaihtoehdot. Aamupala oli todella ihana ja runsas ja sen lomassa jutustelimme hieman Florinan kanssa, jonka jälkeen aloimme valmistautua tarhalle lähtöön. Aiemmin tarhalla käyneet olivat todenneet hyväksi käytännöksi suunnata Kauflandiin ennen tarhalle menoa, josta voisimme hankkia päivän eväät, muita puuttuvia varusteita (kuten esim. kuvissa näkyvät tyylikkäät Crocsit automatkoille) ja lisää herkkuja koirille. Ostimme eväsruuat koko päivälle, sillä emme aikoneet lähteä tarhalta kesken päivää. Lisäksi Mia ja Helena ostivat kilokaupalla koiranherkkuja namirahoilla, joita oli PARin Facebook sivuilla kerätty erityisen kampanjan avulla. Parhaaksi todetut herkut loppuivatkin jo hyllystä ennen kuin ehdin sinne itse valkkaamaan nameja. Onneksi Mia osasi kuitenkin vinkata toisen melkein yhtä herkullisen parin kilon herkkupussin, jonka nappasin mukaani.

3 Kello oli ehtinyt jo lähemmäs puoltapäivää, kun pääsimme tarhalle. Ensikertalaisena muistan kiinnittäneeni huomion heti ulos autosta astuessani haukkuaaltoon, joka oli meitä vastassa jo porttien ulkopuolella. Tarhalla meitä vastassa oli Valericaja suuntasimme ensimmäisenä parakkiin vaihtamaan tarhavaatteita. Mia, Helena ja Minttu bongasivat jo heti sisään päästyämme tuttuja koiria, minun ja Ellan ihmetellessä ja tervehtiessä kymmeniä koiria ympärillämme. Vaihdettuamme vaatteet ja täytettyämme vyölaukut nameilla lähdimme tutustumaan tarhaan, työntekijöihin ja tietenkin erityisesti innokkaina meitä odottaviin koiriin. Kierreltiin tovi eri puolintarhaa ja Mia jonka mukana kuljin tunsi monet koirista entuudestaan, mutta vastaan tuli myös useampi uusi tuttavuus häntää heiluttaen. Ihan aluksi olin hiukan jännittynyt ja en oikein uskaltanut antaa nameja koirille, kun niin moni innokas hyppi ympärillä ja halusi osansa huomiosta, mutta melko nopeasti totuin tilanteeseen ja Mian ohjeistuksen mukaan tarjosin namin aina selkeästi tietylle koiralle. Mukanani oli harja ja joitain koirista hiukan silittelyjen ja rapsuttelujen lisäksi harjasinkin, josta osa näytti nauttivan suuresti, kun taas osa ei oikein tuntunut käsittävän mitä olin tekemässä. Emme olleet vielä ehtineet tavata Carmenaa, sillä hän oli tarhan ulkopuolisella ruokkimiskierroksellaan, mutta muutaman tunnin kuluttua hän saapuikin tarhalle ja ilahtui selkeästi nähdessään Mian ja Helenan. Toki Carmena tiesi meidän olevan tulossa tarhalle ja toivotti meidät kaikkimuutkin tervetulleiksi ja sitten heti päästiinkin niin sanotusti tositoimiin, kun Carmenalle oli tehty ilmoitus kahdesta läheiselle kaatopaikalle hylätystä pentueesta. Hyppäsimme autoon ja ajoimme lyhyen matkan alueelle, joka näytti siltä, että sinne käydään heivaamassa kaikki ylimääräinen romu aina peltiroskasta ja autonrenkaista hukkastyrokspaloihin. Paikalla ollut mies viittelöi Carmenalle missä pennut ovat ja me muut pysyimme aluksi hieman kauempana, ettemme säikäytä niitä karkuun. Carmena lähestyi pentuja varoen, mutta selkeästi tietäen mitä tekee ja saikin napattua pennut kiinni ja me autoimme häntä kantamaan raukkaparat autoon, jotta ne voitaisiin viedä tarhalle. Toinen pienemmistä pennuista ja emosta koostunut koiraperhe oli hakeutunut viimalta piiloon styrokspalojen suojaan. Emon silmistä näki kauhun meidän lähestyessä heitä, mutta Carmena puhui emolle rauhoittavasti ja se antoi ottaa kiinni ilman vastarintaa. Autoimme taas pikkuisten kanssa ja kannoimme ne toiseen autoon, jotta nekin saataisi pelastettua varmalta kuolemalta, joka niitä olisi kohdannut mikäli olisivat joutuneet jäädä ulos pakkaseen. Carmena oli huolissaan, sillä hän ei tiennyt minne saisi kaikki pennut mahtumaan. Tarha on jo ihan ääriään myöden täynnä ja kuulemma lähes päivittäin Carmena saa soittoja kaupunkilaisilta hylätyistä koirista ja hän ei pysty millään ottamaan kaikkia niitä suojiinsa. Carmena päätyi sijoittamaan viisi isompaa pentua tarhan parakkiin, sillä ne olivat kipeitä ja tarvitsivat lääkintää. Pienemmät pennut emonsa kanssa pääsivät Carmenan omaan kotiin, jossa hänellä myös on kymmenittäin koiria ja muita eläimiä. Minua olisi hiukan itkettänyt pentujen vuoksi ja ehkä pikkuisen kyyneleen päästikin silmäkulmasta, mutta en kehdannut itkeä, kun mietin, että Carmena ja muut joutuvat kohtaamaan samaa päivä toisensa jälkeen.

4 Jatkoimme kierrosta tarhalla ja kävimme moikkaamassa ja namittamassa parhaamme mukaan kaikkia tarhan koiria, joita oli kaiken näköisiä ja kokoisia, toiset hiukan rohkeampia ja toiset taas pysyttelivät hieman enemmän taka alalla, mutta kaikki olivat selvästi kiinnostuneita meistä vierailijoista. En muista jäikö vielä ensimmäisenä päivän mieleeni erityisesti yksikään koira, koska kokemus itsessään oli jo uusi ja ihmeellinen. Evästauon vietimme parakissa, joka siis toimi pienikokoisten vanhusten, pentujen ja toipilaiden asumuksena. Tämän jälkeen olikin aika suunnata viereiselle kaupungin tarhalle, josta olimme kuulleet hurjia juttuja ja jonne meillä oli mahdollisuus

5 päästä vain silloin, kun Carmena käy siellä erikoisluvalla ruokkimassa koirat kerran illassa, oman tarhan töiden lisäksi. Kaupungin tarha koostuu ulko osasta, jossa häkkejä on ehkä nelisenkymmentä ja isosta vanhasta teollisuushallista, jossa häkkejä on varmasti yli sata. Olimme kuulleet Mialta, Helenalta ja Mintulta, että kaupungintarha on melko lohduton paikka, jossa koiria on yhdessä häkissä aivan liikaa ja että näille raukoille kannattaa antaa extrapaljon namia. Otsalamput päässä kiersimme namittamassa koiria ja Carmena kävi kaikki häkit läpi ruokkien ja tarkistaen joka ikisen koiran tilan. Minut yllätti, että kaikki koirat, jopa kaupungin tarhalla, ottivat namit kädestä todella nätisti. Hanskat tietysti olivat kuolasta märät, mutta yksikään koira ei namin himoissaan näykännyt sormista. Ulkotarhan jälkeen siirryimme sisälle halliin, joka sekin on aivan täysin eristämätön ja sielläkin lämpötila on vähintäänkin nollassa jollei myöskin miinuksen puolella. Carmenan kierroksen kestäessä useamman tunnin ehdimme hyvin viettää aikaa koirien kanssa ja rapsutella niitä. Itse en vielä ensimmäisenä iltanamennyt häkkeihin sisään, sillä halusin ensin tutustua tilanteeseen rauhassa ja tyydyin tarjoamaan nameja häkin ulkopuolelta. Noin kello kymmenen aikaan Carmena oli valmis ja mekin suuntasimme vaihtamaan vaatteita parakille. Ennen kuin palasimme majoitukselle, kävimme noukkimassa kyytiin kuudennen jäsenen porukkaamme, kun Tuukka, joka opiskelee pohjois Romaniassa, liittyi seuraamme. Emme malttaneet tietenkään mennä heti nukkumaan, vaan istuimme kaikki vielä hyvän tovin majapaikan oleskelutiloissa. Päivän aikana jokainen meistä oli ehtinyt jäätyä melko kokonaisvaltaisesti, joten tee ja olut lämmitti kivasti iltapalalla.

6 Su Toinen päivä tarhalla Aloitimme aamun jälleen maittavalla aamiaisella, jonka jälkeen suuntasimme Kauflandin kautta tarhalle.lisäksi ennen tarhalle suuntaamista kävimme vielä Dedemanissa eli paikallisessa Bauhausissa, hankkimassa Carmenan toivomia varusteita tarhalle. Mukaan lähti ainakin pesunaineita, uusia harjoja, lapioita ja ämpäri. Tänään tarhalla meitä oli kuusi, kun Tuukka liittyi seuraamme aiempana iltana. Ellalla ja Tuukalla olikin hieman meistä muista poikkeava agenda reissulle, sillä heillä on työn alla dokumentti PARin tarhasta, sen koirista, Carmenan työstä ja Mian ja Helenan kaltaisista aktiiveista, jotka ovat vierailleet tarhalla jo useampaan otteeseen. Tämä oli heidän ensimmäinen vierailu tarhalle, mutta tarkoitus on, että he tulevat käymään tarhalla vielä useamman kerran. Tarhalle päästyämme ja vielä eilisestä hieman kosteahkot ulkovaatteet päälle vedettyämme, lähdimme taas koirien pariin. Toimme mukanamme Suomesta tukijoiden lahjoittamia vaatteita ja lähdimme etsimään niitä eniten tarvitsevia koiria. Osa takin päälleen saaneista koirista tuntui olevan hieman hämillään, ihan ymmärrettävästi, sillä tuskin heitä oli koskaan aiemmin puettu. Muutamat koirista suostuivat poseeraamaan meille vaateet yllään. Samalla etsimme kaikkien koirien joukosta tukijoiden kummikoiria ja taisimmekin kaikki tutut kuonot löytää ja kuvata. Minttu ja Helena ahkeroivat myös kuvien kanssa, kun tarhan asukit pääsivät herkuttelemaan lahjoitusnamein. Ella ja Tuukka kuvasivat koiria ja haastattelivat Carmenaa, kun hän vain kiireiltään ehti hetkeksi pysähtyä. Koko päivä kului taas tarhalla kierrellen ja koiria rapsutellen. Vaatteet alkoivat olla jo iltapäivästä melko märät, sillä aiempana iltana alkanut lumisade oli jatkunut koko yön ja uutta kosteaa lunta

7 oli kertynyt useamman sentin. Koitimme auttaa tarhan työntekijöitä pikku askareiden kanssa, jos sellaisia ilmeni ja päivälliseksi Carmena halusikin ehdottomasti tarjota meille pizzat. Illalla suuntasimme taas kaupungintarhalle useammaksi tunniksi. Aiemmalta päivältä minulle oli jäänyt erityisesti mieleen muutama koira, joita halusin mennä moikkaamaan lähemmin ja kävinkin parissa eri häkissä rapsuttelemassa niitä. Tällä kertaa kaupungin tarhalla oli myös kahdessa erillisessä huoneessa yksinään Pitbull tyttö ja toisessa Rottweiler poika, joita ei voinut sijoittaa muiden koirien joukkoon. Nämä raukat joutuivat viettämään päivänsä ypöyksin ankeissa ja kylmissä huoneissaan ja innostuivat suunnattomasti, kun menimme viemään heille herkkuja ja oleskelimme jonkin aikaa heidän seuranaan. Kello oli taas ainakin kymmenen ennen kuin päätimme päivän tarhalla ja suuntasimme majapaikalle. Ma Kolmas päivä tarhalla Pyrimme lähtemään joka aamu liikenteeseen ajoissa ja suuntasimme taas ensimmäisenä Kauflandiin ja tällä kertaa meidän pitikin jo hankkia Suomeen vietävät tuliaiset, sillä seuraavana aamuna jouduimme jo suuntaamaan auton takaisin kohti Bukarestia. Ostimme kimpassa kaikille tarhan työntekijöille pienet muistamiset, kiitokseksi heidän valtavasta ja elintärkeästä työstään koirien hyväksi. Kauppareissun jälkeen saimmekin kaikki mieluisen yllätyskutsun Carmenan tyttären Patrician eläinklinikalle. Hän otti meidät vastaan lounastauollaan ja kertoi klinikan kuulumisia ja koko ajan jatkuvasta sterilointikampanjasta, johon hän käyttää ison osan työaikaansa ja tekee kaiken täysin hyväntekeväisyytenä. Klinikalla tapasimme myös kaksi onnekasta koiraa, joista toista kolmijalkaista onnenpekkaa odotti koti Suomessa ja toinen vielä pikkuinen pentu oli lähdössä Saksaan. Vietettyämme tovin klinikalla, ovelle alkoi saapua tasaiseen tahtiin paikallisia, jotka toivat kissojaan sterilisoitavaksi veloituksetta. Kun kissoja oli ehditty tuoda jo useampi kopallinen odottamaan vuoroaan, päätimme lähteä pois tieltä ja päästää Patrician töihin.

8 Vaihdettuamme tarhavaatteet suuntasimme taas koirien pariin missiona tyhjentää kaikki namivarastomme. Minulle oli jäänyt mieleen jo muutamia koiria, joiden kanssa halusin ehdottomasti viettää hieman enemmän aikaa ja näistä kaikista ylitse muiden nousi vielä yksi ihana poika, jonka veli onkin kuulemma Suomessa. Kaupungintarhakierroksella ei tällä kertaa ollut paikalla ainuttakaan kaupungintyöntekijää, joten Helena lähti kiertämään ja auttamaan Carmenaa iltakierroksella. Pitkän päivän päätteeksi kiitimme silminnähden uupunutta Carmenaa siitä, että saimme viettää kolme päivää hänen tarhallaan. Hänen päivänsä jatkui vieläyömyöhään PARintarhalla meidän lähdettyämme. Tarhalta meidän kuuden ihmisen lisäksi mukaan lähti tällä kertaa myös Mintun luokse Suomeen muuttava Dana, joka oli viettänyt viimeiset viikot parakissa adoptiovalmistelujen johdosta. Dana pääsi mahdollisesti ensimmäistä kertaa elämässään auton kyytiin ja viettämään yönsä sisälleoikeaan taloon. Ennen nukkumaan menoa pakkailimme ja istuskelimme vielä muutaman tunnin maistellen paikallisia kakkuja. Ti Kotimatka Aamiaisen jälkeen, pakkasimme autoon laukut ja koiran ja hyvästelimme Florinan kiittäen hyvästä huolenpidosta. Paluumatkalla näimme vuoristoa, jonka läpi ajoimme ja hieman enemmän maisemia kuin menomatkalla. Dana matkasi auton takaosassa kuljetuskopassa sujuvasti jasaavuimme perille Bukarestiin hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä. Kiitos kaikille matkassa mukana olleille seurasta ja ikimuistoisesta elämyksestä. Erityiskiitos Mialle hienosta järjestelyistä ja isosta työstä, jonka olit tehnyt matkan onnistumiseksi <3

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Virolaisten tarhojen esittelyä

Virolaisten tarhojen esittelyä www.rekkurescue.com Virolaisten tarhojen esittelyä Yhteisiä piirteitä Viron löytöeläintarhoille: Tarhat toimivat niukoilla rahavaroilla. Toiminta on paljolti lahjoituksien ja talkootyön varassa. Löytöeläinten

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua

30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua 30.6.2014 Maanantai: Suunnittelua Piristyspartio on palannut, mutta tällä kertaa vanhusten kanssa häärivät aivan uudet kasvot! Maanantaina päiväkeskukselle kokoontui kaksi ryhmää, eli kesäkuun ryhmä perehdytti

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV

Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015, osa IV Seitsemännen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisten vuorten rinteillä ilman kukonlauluherätystä. Ja jo pian seitsemän jälkeen olimme Sorinin kanssa ajamassa kohti

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme

Lisätiedot

Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa

Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa Emman matkakertomus 1. päivä reissussa Aamu alkoi aikaisin klo 4:30 herätyksellä. Pitkän odotuksen jälkeen olo oli epätodellinen, nyt päästäisiin vihdoin Romaniaan, Targu-Jiuhun, mistä olin jo reilu kuukauden

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

BIARRIZ

BIARRIZ BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten

Lisätiedot

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä 18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.

Lisätiedot

HAAPSALU. www.rekkurescue.com

HAAPSALU. www.rekkurescue.com HAAPSALU Haapsalun löytöeläintarha sijaitsee samalla tontilla asunnottomien ihmisten asuntolan kanssa. Tarhalla toimii ainoastaan yksi vapaaehtoinen työntekijä. Pahimmillaan tarhan surkeissa oloissa on

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 Kun aloimme suunnittelemaan sterilointikampanjaa vuoden 2005 lopulla emme olisi kuunaan voineet uskoa kuinka paljon erilaisia

Lisätiedot

Pääsiäisen tarhareissumme Tg-Jiuhun 2014

Pääsiäisen tarhareissumme Tg-Jiuhun 2014 Pääsiäisen tarhareissumme Tg-Jiuhun 2014 Jo perinteiseksi muodostunut pääsiäisen tarhareissumme Tg-Jiuhun alkoi aamuyöllä 17.4. ja perillä Pro Animals Romanian tarhalla olimme iltaseitsemän aikoihin. Tällä

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO MUU RAPORTTI - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA AGROLYMPICS 2018 Savonian opiskelijat Portugalissa TEKIJÄ/T: Jukka Leskinen Matti Hyrkäs 2 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 REISSUUN

Lisätiedot

Matka maailman ympäri projekti lapsille

Matka maailman ympäri projekti lapsille Matka maailman ympäri projekti lapsille 1 KEHITTÄMISTEHTÄVÄN SUUNNITELMA Matka maailman ympäri projekti lapsille. Lähdimme työstämään tehtävää yhdessä Kirsi Nousiaisen kanssa. Meillä molemmilla on esikouluryhmissämme

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään

Lisätiedot

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö PIETARI 15.1.-25.2.2017 Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö 15.1. alkoi ensimmäinen matkani Pietariin, ja samalla ensimmäinen matkani Venäjälle. Junassa tapasin itselleni

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Julkaistu aiemmin Harakanvarpaat 1/07-numerossa. PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Joka vuosi ihmiset ottavat turhaan kotiin turvaan rusakon- ja jäniksenpoikasia, koska niitä luullaan kaninpoikasiksi tai että

Lisätiedot

käsivarresta 2 luuta meni poikki. Toinen huono asia oli, että 13 vuotta sitten sinä veit tytön kalastamaan veneellä, mutta et saanut kalaa ja tyttö, j

käsivarresta 2 luuta meni poikki. Toinen huono asia oli, että 13 vuotta sitten sinä veit tytön kalastamaan veneellä, mutta et saanut kalaa ja tyttö, j Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto

Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto Maanantai 25.7 Terveyskeskussairaala /dementiaosasto Viikon alkajaisiksi suuntasimme Moisioon, terveyskeskussairaalan dementiaosastolle. Kyseisellä osastolla olimme olleetkin jo aikaisemmin, joten matkaan

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Ensimmäinen matkani koiratarhalle Targu-Jiuhun

Ensimmäinen matkani koiratarhalle Targu-Jiuhun Ensimmäinen matkani koiratarhalle Targu-Jiuhun 28.9.-2.10.2016 Olen seurannut jo vuosia Pro Animals Finlandin upeaa toimintaa. Viime kesänä oli sitten mahdollisuus tavata Kiia-Maria kasvotusten hyväntekeväisyystapahtumassa

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

Heta ja Oiva hammashoidossa

Heta ja Oiva hammashoidossa Heta ja Oiva hammashoidossa Innokkaana lähdössä Ihana aamu: emäntä varustaa autoon meidän pesän. Harvoin päästään mukaan, mutta aina silloin on tiedossa jotain tosi innostavaa. Ei haitannut, vaikka ei

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Tarhareissu 25.-29.9.2015

Tarhareissu 25.-29.9.2015 Tarhareissu 25.-29.9.2015 Toisen tarhareissuni lähtöpäivä oli vihdoin käsillä. Olin vieraillut Pro Animals Romanian tarhalla ensimmäisen kerran pari kuukautta aikaisemmin, heinäkuussa. Pro Animals Finland

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015

Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015 Keväinen tarhareissu Tg-Jiuhun 1.-5.4.2015 Matkan 1. päivä Jo perinteeksi muodostunut keväinen tarhareissumme alkoi unettoman yön merkeissä, kun lentokentällä tuli olla jo kello neljä aamuyöstä. Eli kukaan

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin

Lisätiedot

Tarhareissu Tg-Jiuhun osa matkakertomusta 1. päivä Tg-Jiussa

Tarhareissu Tg-Jiuhun osa matkakertomusta 1. päivä Tg-Jiussa 1 Tarhareissu Tg-Jiuhun 27.4-2.5.2017 1. osa matkakertomusta Kaiken kaikkiaan 31. tarhareissu Tg-Jiuhun tuli allekirjoittaneen osalta tehtyä huhti-toukokuun vaihteessa sitten marraskuussa 2005 tehdyn ensimmäisen

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla syyskuuta 2012

Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla syyskuuta 2012 Nautiskelijoiden viikonloppu Virroilla 21.-23. syyskuuta 2012 Aurinkoisena perjantai-iltana linja-autolastillinen nautiskelijoita starttasi Järvenpäästä tasan klo 17.00. Perillä Lomasaari Marttisessa olimme

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta

Lisätiedot

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Lander Simulations ja vierailu paikalliseen logistiikan oppilaitokseen, Espanja, 17-20.12.2017 SU 17.12.2017 - Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Kohteena San Sebastianin kaunis

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot