Tarhareissu Tg-Jiuhun osa II

Transkriptio

1 Tarhareissu Tg-Jiuhun osa II Kolmannen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisena ja luvassa oli jälleen helteinen päivä. Minua se ei haitannut Suomen kolean kesän jälkeen, mutta Carmenalle helteet aiheuttavat heikotusta ja tämä oli yksi niistä aamuista kun hän voi pahoin ja oli kalpea kuin haamu. Carmena jaksoi vielä naureskella, että stressi ja neljänkymmenen asteen helteet taitavat olla hänelle se kaikkein vaikein yhtälö. Ylimääräistä stressiähän Carmenalla oli ollutkin viikkokaupalla, kun ruokavarasto tyhjenivät ja toimitukset olivat jäissä maksamattomien laskujen vuoksi. PARin tarhan ylläpitokustannuksista meidän olikin tarkoitus puhua ja kirjata ylös mitä koko helahoidon pyörittäminen oikein numeroissa tarkoittaa. Mutta Carmenan vointi oli niin huono, että siirsimme suosiolla kyseistä palaveria tuonnemmaksi. Puhelin ei kuitenkaan antanut Carmenalle armoa ja hänen oli hoidettava jos jonkinlaisia asioita huterasta olostaan huolimatta. Minä yritin päivittää hieman PAFin sivuja Carmenan tietokoneella, mutta tunnin aherruksen ja surkean lopputuloksen jälkeen päätin mennä seurustelemaan Carmenan kotipiirin suloisten asukkien kanssa siksi aikaa kunnes Carmena saa hoidettua päivän juoksevien asioiden hoidon Sorinin kanssa. Kuvissa vajaat 20 % Carmenan kotipiirin asukeista Onneksi Carmenan olokin koheni pikkuhiljaa ja pääsimme normaaliin päivärytmiin. PARin tarhalle päästyämme vastaan tuli ensimmäisten joukossa "Iso Vaalee", jota en ollut ennen tavannut ja joka toi mieleeni runsaan vuoden takaiset muisto Skipperistä, rakkaasta honkkelista jonka omistaja oli hylännyt rankkureille ja päätyi kaupungin tarhalle karaten kuitenkin sieltä PARin tarhalle. Skipperin tarina päättyi vain niin surullisesti juuri ennen kuin hän olisi matkannut uuteen kotiin. Tämä "halinalle" osoittautuikin samaiseksi koiraksi, jonka Sorin oli edellisenä päivänä käynyt pelastamassa ja vienyt myrkytysepäilyn vuoksi lääkäriin. Koiran oireet eivät kuitenkaan olleet myrkytyksen aiheuttamia vaan kuumuus ja nestehukka olivat olleet syynä oireisiin. Koska koira tulisi mitä todennäköisimmin jäämään PARin tarhalle, oli Carmenalla tietenkin huoli siitä minne sijoittaa koiran, ja varsinkin kun ei tiennyt miten se tulee toimeen muitten kanssa. Koira näytti onneksi rauhalliselta, joskin heikko olo saattoi vielä tässä vaiheessa hämätä. Iso Vaalee

2 Seuraavaksi minä uppouduinkin sitten pariksi tunniksi Piki-pennun hoitamiseen. Ilokseni huomasin Pikin olevan melkoisen reippaalla tuulella, kun hän tuli minua häntä heiluen vastaan. Herkutkin maistuivat ja pienen hellittelyn jälkeen oli sitten hyvä aloittaa Fairy-pesut, jotta saataisiin pikkuisen haarniskaa taas hieman kevenemään. Piki oli selvästi alkanut jo ymmärtämään, että käsittelyjeni jälkeen olotila aina hieman helpottaa ja peseminenkin sujui himpun verran mallikkaammin. Olisi luullut, että pien nyppiminen karvoineen päivineen olisi todella epämiellyttävää puuhaa, mutta siinä herra oli todella kärsivällinen pesuoperaatioihin nähden. Kun hoitotoimet oli siltä päivältä suoritettu, vietimme taas hetken herkkujen äärellä (tosin niitä syötiin myös pesun aikana) ja käytiin klinikan ulkopuolella seuraamassa isojen koirien touhuja. Kun Piki sitten nukahti omalle pedilleen klinikan lattialle, lähdin minä tarhakierrokselle. Carmena oli kysellyt minulta jo edellisenä päivänä tulisinko hänen kanssaan kaupungin tarhalle. Olin kertonut, että en heti alkuun tule kun siellä kuitenkin vierähtää useampi tunti ja haluaisin ensin viettää kunnolla aikaa PARin tarhalla kyetäkseni kohtaamaan kaupungin tarhan koirat. Carmena ymmärsi, että tarvitsen aikaa ja tämäkin päivä tulisi jäämään vielä väliin kaupungin tarhavierailun osalta. Kerroin toki Carmenalle myös siitä kuinka turhautuneeksi oloni tunnen kyseisen tarhan tilanteen osalta. Olenhan käynyt siellä vuosikausien ajan ja taltioinut olosuhteita tuhansin kuvin ja kymmenin videoin, laatinut kirjelmiä pormestarille ja muille viranomaisille sekä vetoomuksia sinne sun tänne. Koska mikään ei ole oikeastaan muuttunut ja tilanne tuntuu vain jatkuvan yhtä huonona, on resurssien kasvattaminen taisteluun omalta osaltani ollut koetuksella. PARin tarhallakin kun tarvitaan apua ja tilanne siellä alkaa menemään huonompaan suuntaan ellemme kykene toimittamaan apua riittävästi. Koska oli jo iltapäivä, koirat oli koottu häkkeihinsä odottamaan ruoka-annoksiaan. Siksi siirryinkin häkistä toiseen rapsuttelemaan ja suukottelemaan ystäviäni. Vaikka ruokahetki kuuluukin päivän kohokohtiin, tunsin kymmenet kärsimättömät katseet selässäni koko ajan. Olen aina ihmetellyt sitä kuinka sosiaalisia ja hellyydenkipeitä suurin osa PARin tarhan koirista onkaan. Koirat ovat tavallaan onnekkaita, sillä ovathan tarhan työntekijät paikalla ja koirien näkyvillä 14 tuntia vuorokaudesta ja he kyllä ehtivät ja jaksavat töidensä lomassa silitellä ja jutella hoidokeilleen. Tästä huolimatta sitä toivoisi voivansa kloonata itsensä aina tarhareissujen ajaksi, jotta stressi ajan riittämättömyydestä ei olisi aina niin konkreettisesti läsnä. No, tällä kertaa minulla sentään oli useampi ns. lisäpäivä viettää ystävieni kanssa verrattuna normireissuun. Töitä tekevänä ja tietyn määrän lomia vuodessa ansaitsevana on kuitenkin rajallinen mahdollisuus matkustella Tg-Jiuhun ja vuosikausia lomistani onkin jo mennyt 85 % tarhareissuihin, niiden suunnitteluun tai reissun jälkeen kuvien sorttaamiseen, julkaisuun sekä fiilisten kirjaamiseen. Olen kuitenkin onnekas, että minulla on ollut kaikkeen tähän mahdollisuus ja olen kaiken lisäksi onnistunut saamaan miehenikin ahkeraksi tarhareissaajaksi. Omakustanteiset matkat kaikkine kuluineen lohkaisevat myös ison osan palkkatuloistamme ja joskus olemme toki miettineet sitäkin, että mikä vaikutus sillä olisi jos reissuihin vuosittain laitettu summa lahjoitettaisiin PARin tarhan ylläpitoon ja jätettäisiin matkat väliin. Minun sydämeni siinä ainakin särkyisi, sen pidemmälle en ole kyennyt ajattelemaan. Mutta sitten takaisin tarhareissuun.

3 Koskaan ei voi liikaa kirjoittaa ja puhua siitä kuinka Pro Animals Romanian tarhan työntekijät ovat sitoutuneita ja kuinka paljon meidän tulee heitä arvostaa. Työpäivät ovat 14 tunnin pituisia ja vapaapäivät vähissä. Siitäkin huolimatta nämä arjen sankarit jaksavat päivästä toiseen. PARin tarhan koirien sosiaalisuus kertoo paljon siitä kuinka tarhan työntekijät niitä kohtelevat. Meidän suomalaisten arvostus merkitsee myös tarhan työntekijöille erittäin paljon. Tarhalla vieraillessamme yritämme aina osoittaa sen ja uskon, että olemme siinä aika hyvin onnituneetkin. Carmena oli minulle edellisenä päivänä kertonutkin sen, että tarhalta on moni vanhimmista asukkaista lähtenyt viimeisten viikkojen aikana, mutta en ollut oikein ehtinyt sitä sisäistää kaiken kiireen keskellä. Mutta nyt kun minulla oli mahdollisuus kuljeskella ystävieni joukossa hieman edellistä päivää verkkaisemmin huomasin itsekin hyvin nopeasti sen kuka vanhimmista oli poissa. Vaikka tarhalla on yli 800 koiraa, ovat minulle jollain tapaa kaikkein rakkaimpia ne kaikkein vanhimmat. Onhan meillä kymmenen vuoden yhteinen historia ja vaikka vanha tarha olikin mitä alkeellisin, siellä oli kuitenkin puolta vähemmän koiria kuin uudella tarhalla ja ehkä siellä oli helpompi kuitenkin jakaa sitä ikimuistoista aikaa mahdollisimman monen ystävän kanssa. Nyt tarhalla on niin paljon koiria ja sen verran eloisia sellaisia, että väkisinkin ne kaikkein riehakkaimmat tuppaavat viedä suurimman osan huomiosta. Täytyy olla oikein tarkkana, että muistaa myös niitä, jotka odottavat kiltisti taaempana sitä omaa hetkeä olla paijattavana ja suukoteltavana. Viereisessä kuvassa kaksi minulle rakasta rautarouvaa PARin tarhalla, Andrea ja Zambica. Heidän lisäkseen tarhalla on vielä parikymmentä vanhusta, jotka ovat olleet ystäviäni jo ensimmäisestä reissustani alkaen. Kun ruoka-aika oli ohitse, avattiin vuorostaan niiden koirien häkit, jotka olivat olleet kiinni ruokailuun saakka. Tarhalla on tarkka järjestys siitä mitkä häkkien ovet ovat milloinkin auki sillä kaikki koirat eivät suinkaan tule keskenään toimeen ja siinä tarvitaan tarkkaa pelisilmää, jotta osataan jakaa jaloitteluvuorot niin, että kaikki saavat siihen päivän mittaan mahdollisuuden. Kun Carmena tuli kaupungin tarhalta ja lähialueen koirien syöttökierrokseltaan takaisin omalle tarhalleen, kertoi hän kaupungin tarhalla olleen jonkinlaisen episodin. Kaupungin tarhalla käy aika ajoin "tarkkailemassa" kaupungin hallituksen väkeä ja nyt tarhalle oli sattunut samaan aikaan Carmena, tämä ns. tarkkailija ja myös erään kaupungin tarhan koiria auttavan paikallisen ryhmän jäsen. Tämä kaupungin hallituksen jäsen oli käynyt kyselemään ryhmän edustajalta mitä hän oikein tarhalla tekee ja kyseinen henkilö oli selittänyt rehellisesti asian

4 eli on tarhalla siksi kun tarhan koirat eivät saa asianmukaista hoitoa ja he yrittävät auttaa. Vastaus ei tietenkään ollut miellyttänyt ja tämä ns. "dirikka" oli nostanut hirveän metelin siitä, että kohta kyseiselle tarhalle ei ole asiaa kenelläkään ulkopuolisella. Carmena oli onneksi tullut väliin sovittelemaan ja tilanne oli jotensakin lauennut. Joka tapauksessa tuli taas niin surullinen mieli, koska niin selvästi kaupungin tarhan ympärille on muodostunut niin sakea salaseurameininki, johon on aina vain vaikeampi ja vaikeampi puuttua ulkoapäin. Toki kaupungin tarhaa auttaa edelleen saksalaiset, joita ohjailee kaupungissa asuva saksalainen henkilö ja joka on mukana salaseurassa kaulaansa myöten. Täytyy vain ihmetellä uudestaan ja uudestaan miten ihmiset voivatkaan olla höynäytettävissä ja vaikka heille antaisi minkälaiset todisteet, niin se tulkitaan vain ilkeitten ihmisten panetteluksi. Ilta alkoi taas hämärtyä ja ajattelin käydä vielä katsomassa kuinka tarhan pienimmäiset jaksavat. Kun kurkkasin koppaan, jossa pennut olivat olleet, se olikin typötyhjä. Suru valtasi mieleni sillä tiesin mitä oli tapahtunut. Pikkuiset olivat aivan liian nuoria selvitäkseen ilman emoa. Kun kysyin asiaa Valericalta, kertoi hän minulle kaikkien kolmen nukkuneen pois hieman aikaisemmin. Halasimme Valerican kanssa toisiamme ja kyyneleitä pyyhkien yritin ajatella, että minun on nyt keskityttävä niihin pentuihin, joilla on paremmat mahdollisuudet selvitä. Kun iltatoimet tarhalla oli saatu päätökseen, kello oli taas yli kymmenen. Tarhan porttien sulkeutuessa edessä oli vielä yksi syöttökierros tarhan lähistöllä ennen kuin pääsimme Carmenan kotipiirin suojattien luo. Näistäkin lukuisat tarvitsevat vielä iltamyöhäisellä lääkeannoksensa ja Carmena käy tietenkin kierroksen kaikkien luona ennen kuin rauhoittuu. Yhden aikaan yöllä söimme hieman iltapalaa ja kertasimme päivän tapahtumia. Sen jälkeen halasimme, toivotimme hyvää yötä ja painuimme pehkuihin. Neljäs reissupäivä eli perjantai alkoi reippaasti ja olin keittelemässä kahvia jo seitsemän aikaan aamulla. Eipä malttanut Carmenakaan pysytellä sängyssä, vaikka yritinkin olla hissukseen ja antaa hänen nukkua vielä hetken, ainakin siihen saakka kunnes puhelin taas pärähtäisi soimaan. Siinä aamutuimaan hieman suunnittelimme päivän ohjelmaa ja sovimme, että ennen kuin lähdemme tarhalle, käymme yhdessä läpi kuukausittaisia kuluja, jotka tarhan ylläpitoon liittyvät ja joiden kanssa Carmena on joutunut venymään äärimmilleen viime aikoina. Carmena oli myös huolissaan siitä, että saksalaiset olivat luvanneet jo viikkoa aikaisemmin maksaa tietyn summan seuraavasta ruokalähetyksestä suoraan toimittajalle, mutta rahoja ei vain ollut kuulunut. Halusin keskustella Carmenan kanssa myös siitä miten asiat yleensäkin saksalaisten tukijoiden osalta ovat. He kun toimivat melkoisen aktiivisesti adoptioasioissa mikä tietenkin on hienoa sinällään, mutta siihenkin on liittynyt kulukorvausten osalta jos jonkinlaista säätöä ja vääntöä. Aamukahvin juotuamme toimittelimme jonkin aikaa kotiaskareita ja tietenkin yritin viettää vielä hetken aikaa Carmenan kotipiirissä asustelevien suojattien kanssa. Illallahan en enää tulisi Carmenan luo vaan menisin hotelliin, kun Mia, Sari ja Jukka saapuisivat myös Tg-Jiuhun. Aamupäivällä sitten istahdimme keittiön pöydän ääreen ja aloimme käydä läpi PARin tarhan kuluja, joista Carmenan on tavalla tai toisella selvittävä kuukaudesta toiseen. Se olikin melkoinen urakka, koska Carmena tietenkin oli laskenut kaiken paikallisen valuutan mukaan ja hän kaiken lisäksi puhui koko ajan miljoonista ja minä menin täysin sekaisin. Romaniassahan suoritettiin v seteliuudistus, jonka seurauksena seteleistä pudotettiin pois neljä nollaa, mutta nuo nollat istuvat vielä sitkeästi ihmisten mielissä. Aivan kuten meilläkin euron vertaaminen markkaan. Saimme kuitenkin muutaman tunnin aherruksen jälkeen muutettua kulut euroiksi ja lopputulos oli mielestäni vaikuttava. Ainakin siinä mielessä, että miten ihmeessä Carmena on kyennyt sinnittelemään kaikkien menojen kanssa. Carmena näytti minulle PARin tiliotteita useamman kuukauden ajalta ja eipä siellä ollut juurikaan muita suorituksia kuin PAFin kautta tulleita tai suoraan Suomesta PARin tilille tehtyjä. Kun sitten selvisin hämmästelemästä, muistin kysyä kuinka saksalaisten auttamisen laita oikeasti on. Carmena näytti hieman epätoivoiselta ja ymmärsin, että asiasta ei ole helppo keskustella, koska siinä on ollut niin paljon muuttuvia tekijöitä. Faktaahan kuitenkin on se, että saksalaisten PARin tarhaa auttava ryhmä on hajonnut välillä ja saanut epärehtien toimijoiden vuoksi epäilyttävän maineen ja yrittänyt sitä paikata parhaansa

5 mukaan. Jonkin verran kyseinen ryhmä on saanut toimitetuksi ruokaa PARin tarhalle, mutta se on ollut korkeintaan 30 prosenttia kuukausittaisesta ruokamäärän tarpeesta. Tämä ryhmä on onnistunut löytämään kymmenille kaupungin tarhan koirille ja toki monille PARin tarhan koirillekin koteja Saksasta ja se on ollut Carmenalle toisaalta helpotus, koska kaupungin tarhan tilanne on niin vaikea. Toisaalta taas jokainen kaupungin tarhalta PARin tarhalle otettu koira tietää lisäkuluja. Jos joku koira on otettu PARin tarhalle siksi, että se lähtee uuteen kotiin, unohdetaan hyvinkin usein se, että koira tarvitsee miltei aina lääkärin apua ja erikoishoitoja. Koira tarvitsee myös ruokaa ja lääkkeitä sekä Carmenan ja tarhan työntekijöiden huolenpitoa. Kaikki adoptiokoirat myös testataan lukuisten tautien todentamiseksi sen lisäksi, että ne sirutetaan sekä rokotetaan ja tehdään muut tarvittavat toimenpiteet. Kulut nousevat jo pelkkien testien, sirun, passin ja rokotusten osalta yli kahdensadan euron. Jossakin vaiheessa saksalaisten ryhmä oli ehdoton sen suhteen, että koirasta ei makseta enempää kuin sataviisikymmentä euroa. Tämän asian yli ollaan nyt ilmeisesti päästy ja asia jotenkuten ymmärretty. Mutta sitten on eteen tullut sellainen ongelma, että kulut maksetaankin vasta jälkikäteen, kun koira on jo uudessa kodissa. Carmenan täytyy kuitenkin maksaa kulut eläinlääkärille muutaman viikon sisällä siitä kun lasku on tullut. Minun tuskin tarvitsee kertoa tästä tämän enempää sillä kaikki varmastikin ymmärtävät sen mistä varoista nämä tietyt kulut joudutaan lainaamaan siihen saakka kunnes niihin tarkoitetut varat löytävät PARin tilille. Tarhalla on myös edellä mainitun ryhmän toimittamana laatikoittain lääkkeitä, luontaistuotteita, elintarvikkeita yms. jotka ovat vanhentuneet jo vuosikausia sitten. Ne ovat vain rasitteena tarhalla vieden tilaa ja Carmenan aikaa. Hänen kun täytyy lajitella kaikki saapuneet lahjoituslastit ja eritellä ne sellaisiin, joita voidaan hyödyntää ja sellaisiin joille tarhalla eikä muuallakaan ole mitään käyttöä. Vanhentuneille lääkkeille on Romaniassakin ihan samanlaiset tiukat säännökset kuin Suomessa. Sitä en tiedä miten tarkkaan niitä noudatetaan, mutta ainakaan Carmena ei tule antamaan vanhentuneita lääkkeitä sen enempää omille kuin vieraille koirillekaan. Lupasin omalta osaltani olla yhteydessä saksalaisen ryhmän edustajiin ja yrittää löytää yhteisen linjan, jotta PARin tarhan auttaminen olisi mahdollisimman tehokasta. Sitten olikin aika jo lähteä tarhalle ja pian olisi aika saada tietää myös suuri uutinen eli onko joukossamme uunituore eläinlääkäri. Tarhalla minua tietenkin odotti pikkuinen Piki, josta oli tullut oma sydänkäpyseni. Pikkuhiljaa mieleeni alkoi hiipiä jo pelko siitä, että kuinka tämä taistelija pärjää kun minä lähden. Niin sitä ihmismieli muokkaa ajatuksiaan itsekkäästi. Nyt ei kuitenkaan ollut aika murehtia moisia ja iloisen tervehdyksen ystävältäni saatuani kaappasin hänet syliini ja rutistin hellästi sydäntäni vasten. Seuraavien parin tunnin rutiinit Fairy-pesuineen sun muineen ovatkin jo tiedossanne, joten niiden kertaamiselle ei liene tarvetta. Jossakin vaiheessa iltapäivällä Carmena tuli kertomaan minulle ilouutisen, Patricia oli läpäissyt viimeisetkin tentit ja testit ja hänen kuuden vuoden uurastuksensa oli palkittu mitä parhain arvosanoin. Roikuimme Carmenan kanssa toistemme kaulassa ja tanssimme riemuissamme ympäri klinikan lattiaa. Kukapa olisi uskonut kuusi vuotta sitten, että tämä päivä vielä koittaisi. Carmena soitti vielä Patricialle joten saatoin onnitella häntä mahtavasta suorituksesta. Eipä voisi yhteistyökumppaneistaan ylpeämpi olla, äiti on väitellyt tohtoriksi ainoana romanialaisena eläinsuojelu aiheenaan ja tytär on vastavalmistunut eläinlääkäri. Ja varsinkin, kun tietää mikä voimainkoetus on kumpaisellekin ollut saavuttaa unelmansa. Mutta senhän olen tiennyt jo yhteistyömme alusta alkaen, että näiltä naisilta ei tahtoa puutu ja sisu menee jo suomalaistenkin ohi. Sitten olikin taas aika kierrellä ystävien luona ja kertoa, että pian paikalle saapuisi lisää rapsuttajia ja takkuturkkien selvittelijöitä. Itseltäni turkkien selvittelyt muiden kuin Pikin osalta olivat jääneet melko vähiin ja se hieman harmitti. Mutta yksi ihminen ei vain ehdi tekemään ihan kaikkea ;)

6 Huomasin taas, että jalkani johdattelivat minua tiettyjen ystävien luo. Ja varmaan moni jo arvaakin, että ne tarhan vanhimmat ystävät kutsuivat minua. Tiedostan, että jokainen kerta Tg-Jiussa voi olla se viimeinen, kun näitä vanhoja ystäviäni enää tapaan. Haluankin antaa heille mahdollisimman paljon aikaani vielä kun täällä maan päällä kohtaamme. Yhtä lailla tärkeitä ovat muutkin tarhan asukit, ja varsinkin pennut ovat haavoittuvaisia. Yleensä meillä kuitenkin sujuu nämä asiat reissulaisten kanssa niin, että toiset keskittyvät enemmänkin pentuihin ja minä saan rauhassa seurustella sitten vanhusten kanssa. Alkuillasta oli Mian, Sarin ja Jukan määrä saapua PARin tarhalle ja olinkin juuri ehtinyt kierrokseltani takaisin klinikalle moikkaamaan Pikiä, kun Nicu tuli kertomaan, että muut olivat saapuneet. Kaappasin Pikin syliini ja riensimme tervehtimään matkalaisia. Mia olikin ensimmäistä kertaa tarhareissulla, mutta Sari jo konkari sillä hän kävi aikoinaan useampaan kertaan jo vanhalla tarhalla ja kerran uudenkin oltua osin valmis. Mian tarhareissun osalta mainittakoon vielä sen verran, että hän oli tutustunut Thaimaan matkallaan erääseen koiratarhaan ja henkilö, joka Mialle oli kertonut kyseisestä tarhasta oli myös ilmaissut huolensa ja surunsa Romanian kulkukoirien tilanteesta. Ja niinpä Mia oli lähtenyt etsimään tietoa Romaniassa Suomesta käsin auttavista tahoista ja loppukädessä todennut, että Pro Animals Finland oli ainoa joka toivottaa kaikki tervetulleiksi mukaan tarhareissuille. PAFille on toimintansa alusta alkaen ollut itsestään selvyys, että läpinäkyvyyden ja avoimuuden yksi tärkeimmistä tekijöistä on se, että mukaan tarhareissuille otetaan kaikki halukkaat ja matkan varrella on myös yritetty rohkaista Pro Animalsien ystäviä tekemään omatoimisiakin reissuja Tg-Jiuhun. Niitä onkin tehty vuosien varrella lukuisia. Ja onhan Tg-Jiussa viihtynyt moni suomalainen viikkoja ja jopa kuukausiakin autellen PARin tarhan päivittäisissä rutiineissa. Myös Carmena on ottanut kaikki suomalaiset avosylin vastaan ja toivonut, että mahdollisimman moni kävisi tutustumassa konkreettisesti siihen mitä yhteistyö PARin ja PAFin välillä sisältääkään. Ja takaisin itse tarhareissuun. Kuinkas ollakaan, ei mennyt kuin hetki, kun kaikki olivat jo hinkumassa sisään tarhalle. Koska Carmena oli vielä syöttämässä koiria lähialueella, tulokkaat tekivät tarhalla pienen kierroksen sillä aikaa kun minä ulkoilutin pikkuista Pikiä, joka kovasti halusi jo tehdä tuttavuutta isompien koirien kanssa. Yleensä kaikki PARin tarhalla ensimmäistä kertaa käyvät hämmästyvät siitä kuinka iso se on, ja onhan se. Vanhaan tarhaan verrattuna ainakin kolminkertainen. Carmenan saavuttua paikalle oli iloisten halausten ja suukottelujen vuoro. Sorinkin saapui paikalle kapsäkkieni kanssa ja vaihdettuamme ne autosta toiseen lähdimme etsimään majapaikkaamme, joka sijaitsi tällä kertaa n. 8 kilometrin päässä keskustasta. Pienen harhailun jälkeen löysimmekin oikean pensionaatin ja sieltä iloisen virkailijan, joka toivotti meidät tervetulleiksi. Palvelu sujui romanian kielellä, mutta me olemme oppineet jo taitavasti tulkitsemaan sitä. Kun muut painuivat unten maille, minä aloin päivittämään Facebookia, sillä Carmenan luona en ollut saanut juuri mitään julkaistua. Mutta eipä tuo niin mallikkaasti sujunut nytkään, sillä reilun puolen tunnin päästä internet-yhteyden saatuani se katkesi kuin seinään. Mitä ilmeisimmin yhteys ei pelittänyt huoneessamme. Oli kuitenkin jo sen verran myöhä etten tohtinut lähteä enää yleisiin tiloihin kokeilemaan onneani, vaan ajattelin minäkin yrittää nukahtaa jo yhden aikaan.