Syyskokous Esityslista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syyskokous 27.11.2013 Esityslista"

Transkriptio

1 Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Osakeantivaltuutus 2014 Päätetään saakka voimassa olevasta osakeantivaltuutuksesta hallitukselle koskien enintään 100 II-lajin C-sarjan osaketta. Valtuutus sisältäisi myös oikeuden toteuttaa anti suunnattuna. 5. Yhtiöjärjestyksen 17 :n syysyhtiökokoukselle määräämät asiat Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 Hoitovastikkeet 2014 Hallituksen koko ja valinta Tilintarkastajien valinta 6. Kokouksen päättäminen Lahden Golf 3.0 projektin tilannekatsaus Vuonna 2012 päätetty rahoitusvastike 1

2 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3 4. Osakeantivaltuutus 2014 Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista seuraavin ehdoin: Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää uusien II-osakelajin C-sarjan osakkeiden antamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että annettavien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä on enintään 100 kappaletta ja merkintähinta euroa. Vuonna 2013 merkittiin 56 II-osakelajin C-sarjan osaketta. Vuonna 2013 merkintähinta oli euroa. Valtuutuksen nojalla hallituksella on oikeus päättää osakeanneista osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Hallitus on muutoin valtuutettu päättämään osakeannin kaikista ehdoista mukaan lukien sen, että hallituksella on oikeus päättää maksutavasta ja merkitsemisestä yhtiön taseeseen. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa saakka. Yhtiöjärjestys: 8 Yhtiövastike II-lajin C-sarjan osakkeista ei kuitenkaan ole suoritettava vuonna 2012 päätettyä rahoitusvastiketta ja näistä osakkeista, osakkeen tultua merkityksi kaupparekisteriin, velvollisuus maksaa hoitovastiketta alkaa aikaisintaan kun osakas ottaa pelioikeuden käyttöön ja viimeistään lukien.

4 Esityslista 5. Yhtiöjärjestyksen 17 :n syysyhtiökokoukselle määräämät asiat Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 Hoitovastikkeet 2014 Hallituksen koko ja valinta Tilintarkastajien valinta 6. Kokouksen päättäminen 4

5 Katsaus kesään 2013 Viheriöiden kylvö monivuotisella ruoholla oli ensimmäisenä kautena onnistunut ja kenttä avattiin viime vuosia aikaisemmin. Pelaamaan päästiin suoraan kesäviheriöille, jotka olivat hyvässä ruohossa heti toukokuun toisesta viikosta lähtien. Pelatut kierrokset kasvoivat ennätyslukemiin toukokuun ansiosta ( kierrosta ja kasvua 12%). Vanhalla kentällä ei tehty vielä peruskorjausta, mutta toteutettiin seuraavat pienparannukset: väylän 12 salaojitus, väylän 1 salaojan korjaus, 100 metrin tolppien lisäys väylille, uudet lipputangot ja etäisyysvärien käyttöönotto, kastelujärjestelmän sadettimien uusintaa, väylien 5 ja 6 välisen puuston harvennus ja viheriön 4 paikkaus. Varsinaisia koneinvestointeja ei tehty, mutta syväilmastuskoneeseen hankittiin painoraudat. Syksyllä saatiin tehtyä suunnitelman mukaisesti viheriöiden ja lyöntipaikkojen syväilmastus, hiekoitus ja kasvinsuojelu sekä siirtonurmipaikkauksia. Väylien holkitus tehtiin syksyllä, mutta vuokratun kerääjän hydrauliikka ei ollut sopiva ja papanoiden keruu ei onnistunut. Hiekoitusta lisättiin suunnitelmien mukaan. Kokonaisuudessaan kentälle ajettiin t hiekkaa joka on noin puolet enemmän kuin vuonna

6 Kierrosmäärän kehitys 6

7 Kierrosten kuukausijakauma 7

8 LG Oy: Toimintasuunnitelma 2014 KENTÄN LAATU Kentänhoidon keskeisimmät osaalueet kaudella 2014: Painopiste on vanhan kentän Mestarikenttään kuuluvissa väylissä (12,13,14,15,4,5,6,7,9). Kenttäkonsultit ovat apuna ongelmakohtien selvittämisessä ja peruskorjauksen suunnittelussa. Kosteusongelmien torjunta: hiekoitus, holkitus, salaojitus, tarvittavat lisäkylvöt, rikkakasvien torjunta. Pelattavuuden ja turvallisuuden parantaminen puiden kaadoilla (väylä 18). Viheriöiden reuna-alueiden kunnostus. Kentän "viimeistelytöihin" panostaminen: Karheikot, bunkkerit, viheriöiden ympäristöt ja lyöntipaikat. Lisätään parkkipaikkoja. LAHDEN GOLF 3.0 Uuden Sydämensuon alueen viimeistely ja kasvatus. Mestari 1,10 väylien muutokset mahdollisimman pienin haittavaikutuksin pelaamiseen. Takkula 3.0 vaiheen 2 suunnitelman valmistelu ja reitityksen suunnittelu kaudelle PALVELUT Jäsen- ja osakaspalvelut: Talvella 1,5 henkeä ja kesällä 2 henkeä (ABClisäpalvelu). Caddie-master ABC-Golf. Ravintolapalveluiden kehittäminen Nykyinen sopimus päättyy Range yhteistyö junioritoiminnan kanssa. Kenttäyhteistyö: Kultakortti (150 ), etukortti. Lisäetuja suunnitteilla osakkaille: GKS kentillä kauden aikana yksi ilmainen vaihtopäivä jokaisella kentällä. BUDJETTI- JA HOITOVASTIKE-EHDOTUS Budjettiehdotus perustuu nykyiseen toimintamalliin ja hoitokustannusten nousuun kentän laajentuessa. Hoitovastikkeet Sisältää ALV Osakkaan hoitovastike: 660 (+1,5% ). Junioripelioikeus: 225 (+2,3% ). Opiskelijapelioikeus: 430 (alle 26-vuotias). Yhtiöjärjestyksessä varatut 100 pelioikeutta (J+O).. 8

9 Vaihtomahdollisuus Jäsenyys ja pelioikeudet 2014 Osakkaan pelioikeus 660 Vuokrapelioikeus 710 Greenfee Tasoituskortti Vapaa pelioikeus Osakashinnat SGKY Kultakortti SGKY Etukortti Osakkaan etukortti Greeniä koko seutu Lähtöajat jne. Tasoituskortti Vapaa pelioikeus Opiskelija alle 26v: 430 *) Juniorin vapaa pelioikeus 225 *) Jäsenen Greenfeepaketti 180 (5kpl/36) Tasoituskortti Muiden seurojen tasoituskortit: Osakkaan pelioikeus Vuokrapelioikeus Greenfee: Aikuiset 47/57 ) Juniorit: 20/25 Lahden Golf Ry Jäsenmaksut: 70. Liittymismaksut: Aikuiset 100 / Juniorit 50 Jäsenedut: Seuratoiminta, golflehti, sisäiset kilpailut, juniorivalmennus jne. *) Henkilökohtainen / vain yksi / rajoitettu kokonaismäärä Lahden Golf Oy

10 Osakasedut 2014 PELIOIKEUTTA KÄYTTÄVÄ OSAKAS: Pelioikeuden hinta (vastike 660 ). Maksuedut: Greenfee: osakkaan vieraalle -15. Poletit: 30 kpl 40 (-10 ). Bägihäkit: pieni 35 (-10 ) ja iso 50 (-15 ). Autovuokra: 20 (-10 ). Autopaikat palvelupaketilla: 450 (-50 ) / vuosi. Talviharjoittelu: 25 (-20 ). SGKY Kultakortti 150. SGKY Etukortti 0 (-30 ). GKS kentillä kauden aikana yksi ilmainen vaihtopäivä jokaisella kentällä. Laajempi lähtöaikojen varaus. Ennakkovarausoikeus bägihäkkeihin ja autopaikkoihin. Osakkaan lisäpalvelupaketti suunnitteilla.

11 Budjetti 2014: Tuloslaskelma Tuotot vastike-ehdotuksen ja 23 uuden aktivoitavan osakkeen mukaan. Kentänhoitoa lisätty uusien väylien mukaisesti. Kulut tarkemmin seuraavassa. 11

12 Budjetti 2014: Tuloslaskelma - Kulut Henkilöstö ja kentän hoito: Vuonna 2013 hoitotyötä alihankintana Vuonna 2014 laajennuksen lisäkulut. Muut kulut edellisten vuosien tasolla. 12

13 Budjetti 2014: Tase ja rahoituslaskelma LG 3.0:lle tehtiin erillisbudjetti projektin hyväksymisen jälkeen (ei budjetissa). Rahoituksesta ja investoinneista erillisraportti LG 3.0 katsauksessa. 13

14 Hallituksen ja tilintarkastajien valinta Hallituksen koko ja valinta: Yhtiöjärjestyksen mukaan 4-6 jäsentä. Vanha hallitus: Jussi Hartikainen Heikki Jäämaa Harri Leino Seppo Leppänen Juha Viljamaa Kari Hiukka Tilintarkastajien valinta: Ernst & Young Oy KHT-yhteisö ja päävastuullisena tarkastajana KHT Otto Joki 14

15 Esityslista 6) Yhtiöjärjestyksen 17 :n syysyhtiökokoukselle määräämät asiat Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 Hoitovastikkeet 2014 Hallituksen koko ja valinta Tilintarkastajien valinta 7) Kokouksen päättäminen Lahden Golf 3.0 projektin tilannekatsaus Vuonna 2012 päätetty rahoitusvastike 15

16 Lahden Golf 3.0 projektin tilannekatsaus

17 Uusien väylien tilanne (1.1) Uudet väylät Niityt Lannoitus ja kylvö Kasvukerroksen viimeistely Hiekkaesteet ja polut Sadettimien ja kaivojen asennus Kasvukerroksen levitys Hienomuotoilu ja tiivistys Kuivatus- ja sadetusputkistot Pintatasaus ja tiivistys Karkeamuotoilu ja tiivistys Pintamaa, kivet ja täytöt Hakkuu, kannot ja risut Rakennustöiden aloitus viivästyi ja pelialueiden kylvöt siirtyivät keväälle. Urakan valmiusaste on noin 75%. Vanha pumppaamo peruskorjataan talven aikana. Töiden toteutus on ollut laadukasta, muotoilu hyvätasoinen ja kustannukset ovat toistaiseksi budjetissa. Maksut ovat perustuneet urakkasopimuksen mukaisesti töiden etenemiseen. Projektin myöhästyminen ja työmäärä olivat pettymyksiä urakoitsijalle. Tavoitteena on saada uudet väylät kylvettyä mennessä ja lopulliseen pelikuntoon 2015 keväällä. Toivottavasti pääsemme kokeilemaan uusia väyliä jo syksyllä 2014.

18 Lahden Golf 3.0 Valumavedet Viranomaiset tutkivat maaperän riskit ennen vuokrauspäätöstä. Pintamaiden käsittely, maanrakennustyöt ja pinnan tiivistys valmistuivat ennen syksyä. Kasvuston vähäisyys kuitenkin värjää valumavesiä. Rakennusluvan suunnitelmien mukaisesti 6 vanhaa allasta ja 2+1 uutta allasta ennen järveä. Viranomaiset eivät ole antaneet erikoisohjeita rakentamiseen. Normaalivirtauksella nämä suodattavat hyvin sekä ravinteita että väriä. Viimeisen keruualtaan rakennus tehtiin syyskuun lopussa, joka aiheutti ylimääräisen kuormituspiikin. Alasenjärven hoitoyhdistyksen aloitteesta ESS uutisoi erittäin negatiivisesti valumavesistä. Yhdistys teki myös tutkintapyynnön poliisille ja tutkinta on kesken. Tilanne on käyty läpi viranomaisten kanssa ja teemme muutamia lisäparannuksia: paalit, pumppaus ja mahdollisesti kemiallinen saostus. Valumia ja veden laatua seurataan toistaiseksi järvessä ei ole havaittu ravinteiden lisääntymistä.

19

20 Lahden Golf 3.0 Budjetti ja rahoitus Vaiheet 1.0 ja 1.1 ovat budjetin tasolla Arvio sisältää jo pieniä lisätöitä: 1.0 Yleiset: Arvio (suunnittelu, pumppaamon peruskorjaus ja valvonta) 1.1.Uudet väylät: Arvio (rakennustyö ja materiaalit) Vaihe Väylät 1 &10: Arvio (tarjous pyydetty urakoitsijalta). Mestari-kentän peruskorjauksen suunnittelu ja teknisten vaihtoehtojen kartoitus käynnissä (1.3). Hallitus ehdottaa osakeannin 2013 tuoton lisättäväksi budjettiin vaiheelle 2.1. Mestari-kentän peruskorjaukseen.

21 Vaihe 1.2: Väylät 1 & 10 Yleissuunnitelman mukaiset tekniset suunnitelmat väylämuutoksille valmiit. Uusien viheriöiden rakentaminen aloitetaan ensimmäiseksi. Vanha kenttä pidetään mahdollisimman pitkään normaalisti käytössä (18 reikää koko ajan).

22 Vuonna 2012 päätetty rahoitusvastike Yhtiökokous päätti, että yhtiöjärjestyksen II-lajin A- ja B-sarjan osakkeen omistajat (B-sarjan osakkeita ei toistaiseksi ole) ovat velvolliset maksamaan rahoitusvastiketta kentän laajennusta ja peruskorjausta varten ( vuonna 2012 päätetty rahoitusvastike ) 8 :ssä mainituin perustein vuosina yhteensä euroa (noin euroa per osake). Vuoden 2013 rahoitusvastike on 600 euro per osake. Yhtiöjärjestyksen 8 :n mukaisesti vastikkeiden maksuajan ja -tavan määrää yhtiön hallitus. Hallitus päätti rahastoida vastikkeen. Hallitus päätti 2014 rahoitusvastikkeeksi 350, joka tulee maksuun kesäkuussa.

23 Kuormitus kesä-elokuussa Kesä-Elokuu Aika MA TI KE TO PE LA SU 8:00 64,41 % 75,49 % 79,11 % 76,81 % 84,91 % 65,56 % 78,77 % 9:59 (371/576) (465/616) (481/608) (434/565) (574/676) (257/392) (360/457) 10:00 67,77 % 77,13 % 76,58 % 77,44 % 81,77 % 68,36 % 84,03 % 11:59 (408/602) (462/599) (435/568) (491/634) (489/598) (391/572) (400/476) 12:00 55,61 % 66,95 % 60,54 % 63,95 % 75,74 % 69,70 % 78,83 % 13:59 (322/579) (397/593) (316/522) (353/552) (459/606) (352/505) (350/444) 14:00 52,80 % 64,55 % 60,92 % 69,63 % 73,78 % 67,15 % 58,04 % 15:59 (321/608) (397/615) (346/568) (353/507) (467/633) (368/548) (285/491) 16:00 66,78 % 77,20 % 76,94 % 77,10 % 92,09 % 53,03 % 62,18 % 17:59 (406/608) (474/614) (467/607) (441/572) (873/948) (280/528) (383/616) 18:00 60,97 % 67,79 % 60,03 % 61,89 % 64,43 % 18,63 % 41,51 % 19:59 (378/620) (423/624) (374/623) (354/572) (451/700) (98/526) (259/624) 2013 Kesä-Elokuu Aika MA TI KE TO PE LA SU 8:00 71,43 % 80,55 % 73,32 % 63,39 % 69,20 % 79,38 % 84,53 % 9:59 (455/637) (555/689) (393/536) (374/590) (364/526) (412/519) (399/472) 10:00 70,24 % 80,35 % 73,40 % 66,93 % 75,56 % 78,21 % 89,96 % 11:59 (387/551) (368/458) (378/515) (338/505) (405/536) (524/670) (430/478) 12:00 62,57 % 77,08 % 71,75 % 55,29 % 68,04 % 81,05 % 88,77 % 13:59 (346/553) (380/493) (320/446) (277/501) (347/510) (449/554) (419/472) 14:00 59,77 % 78,93 % 66 % 59,88 % 76,47 % 71,06 % 86,90 % 15:59 (361/604) (487/617) (363/550) (291/486) (520/680) (469/660) (471/542) 16:00 71,90 % 90,66 % 70,65 % 74,33 % 75,20 % 58,04 % 74,88 % 17:59 (440/612) (505/557) (402/569) (388/522) (482/641) (325/560) (462/617) 18:00 70,39 % 77,57 % 57,64 % 67,24 % 47,58 % 24,25 % 57,53 % 19:59 (435/618) (446/575) (332/576) (351/522) (265/557) (138/569) (317/551) Lahden Golf Oy 23

24 Kuormitus heinäkuussa Heinä Aika MA TI KE TO PE LA SU 8:00 58,75 % 85,83 % 93,51 % 84,13 % 89,19 % 65,38 % 85,64 % 9:59 (141/240) (206/240) (173/185) (159/189) (165/185) (68/104) (155/181) 10:00 65 % 93,94 % 81,68 % 89,01 % 85,11 % 78,91 % 87,50 % 11:59 (156/240) (217/231) (156/191) (162/182) (160/188) (101/128) (168/192) 12:00 61,64 % 79,04 % 66,67 % 86,59 % 84,70 % 78,01 % 79,65 % 13:59 (143/232) (181/229) (128/192) (155/179) (155/183) (110/141) (137/172) 14:00 50,65 % 81,17 % 70,37 % 73,48 % 81,08 % 68,75 % 55,67 % 15:59 (117/231) (194/239) (133/189) (133/181) (150/185) (99/144) (113/203) 16:00 60,68 % 83,48 % 69,95 % 69,27 % 93,06 % 62,50 % 61,86 % 17:59 (142/234) (192/230) (128/183) (133/192) (268/288) (90/144) (146/236) 18:00 52,08 % 74,58 % 57,29 % 52,08 % 61,57 % 22,22 % 44,17 % 19:59 (125/240) (179/240) (110/192) (100/192) (133/216) (32/144) (106/240) 2013 Heinä Aika MA TI KE TO PE LA SU 8:00 80 % 84,74 % 74,14 % 84,38 % 85,80 % 87,43 % 90,91 % 9:59 (192/240) (261/308) (172/232) (162/192) (139/162) (153/175) (120/132) 10:00 76,75 % 69,66 % 77,22 % 85,56 % 84,41 % 83,33 % 92,74 % 11:59 (175/228) (124/178) (183/237) (160/187) (157/186) (155/186) (115/124) 12:00 70,94 % 82,35 % 79,37 % 70,11 % 86,93 % 89,84 % 88,89 % 13:59 (166/234) (112/136) (177/223) (129/184) (133/153) (115/128) (128/144) 14:00 64,98 % 75,20 % 68,62 % 62,90 % 80,85 % 74,51 % 75 % 15:59 (154/237) (185/246) (164/239) (117/186) (190/235) (152/204) (123/164) 16:00 70,09 % 85,19 % 63,75 % 69,84 % 82,20 % 57,50 % 61,46 % 17:59 (164/234) (161/189) (153/240) (132/189) (194/236) (92/160) (118/192) 18:00 60,26 % 75,52 % 49,58 % 60,42 % 48,59 % 28,04 % 53,76 % 19:59 (141/234) (145/192) (119/240) (116/192) (86/177) (53/189) (100/186) 24

25 Kultakortti ( ) jäsenet Seura Alastaro Archipelagia Gumböle Hirvihaara Hill Side Hyvinkää Kankainen Kotojärvi Kurk Lahti Loimijoki M eri-teijo Nurmijärvi Porvoo Rauma Ruukki Rönnäs Suur-Helsinki Tuusula AlGo ArGC GG HGS HSGC HyG KanG KotoG Kurk LG LoG MTG NGK PBG RG RuG SGR SHG TGK Yhteensä Alastaro AlGo 0 Archipelagia ArGC Gumböle GG Hirvihaara HGS Hill Side HSGC Hyvinkää HyG Kankainen KanG 0 Kotojärvi KotoG Kurk Kurk Lahti LG Loimijoki LoG Meri-Teijo MTG 0 Nurmijärvi NGK Porvoo PBG Rauma RG Ruukki RuG Rönnäs SGR Suur-Helsinki SHG Tuusula TGK YHTEENSÄ Index 1,35 0,10 0,43 0,65 1,12 1,95 0,77 2,11 0,22 2,70 0,36 0,21 3,67 2,08 1,26 0,49 2 % Lähde: NEXGOLF Lahden Golf Oy 25

Syyskokous Esityslista

Syyskokous Esityslista Lahden Golf Oy Syyskokous 27.11.2013 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Muita asioita: Toimintasuunnitelma 2014 Kentänhoidon kehittäminen 2014 Lahden Golf katsaus

Muita asioita: Toimintasuunnitelma 2014 Kentänhoidon kehittäminen 2014 Lahden Golf katsaus Lahden Golf Oy Kevätkokous 20.03.2014 Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista

Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista Lahden Golf Oy Syyskokous 30.11.2017 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Osanottajat, kokouksen laillisuus,

Lisätiedot

Lahden Golf Oy Kevätkokous

Lahden Golf Oy Kevätkokous Lahden Golf Oy Kevätkokous 04.04.2012 Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista

Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista Lahden Golf Oy Syyskokous 29.11.2016 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Osanottajat, kokouksen laillisuus,

Lisätiedot

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014 MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014 OSAKEANNIN JÄRJESTÄJÄ Osakeannin järjestää Lahden Golf Oy. Yhtiö on perustettu 7.7.1997 ja sen kotipaikka on Lahti. Kaupparekisteriin yhtiö

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat.

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat. YHTIÖKOKOUSKUTSU Katin Golf Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27.4.2018 klo 10:00 alkaen Holiday Club Katinkullassa, osoitteessa Katinkullantie 15,

Lisätiedot

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 1 GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 (Yhtiökokouksen valtuutus ja hallituksen päätös 17.12.2013) Antipäätös O007, 4.2.2014 II D-lajin osake YLEISTÄ TAUSTAA Gumböle Golf Oy:n yhtiökokous teki 27.11.2013

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 9.2.2016 1. Vuoden 2015 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2015 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2015 1.4 Tase 2015 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista 1.6

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 2.5.2016 28.10.2016 OSAKEANNIN JÄRJESTÄJÄ Osakeannin järjestää Lahden Golf Oy. Yhtiö on perustettu 7.7.1997 ja sen kotipaikka on Lahti. Kaupparekisteriin yhtiö

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 14.2.2017 1. Vuoden 2016 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2016 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2016 1.4 Tase 2016 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

Lahden Golf 3.0 Mestari ja Kisälli 27-reikäinen golfkeskus

Lahden Golf 3.0 Mestari ja Kisälli 27-reikäinen golfkeskus Lahden Golf 3.0 Mestari ja Kisälli 27-reikäinen golfkeskus Yhtiökokous 14.11.2012: Kokonaissuunnitelma ja Vaiheen 1 ehdotus HL / 14.11.2012 Lahden Golf 3.0 1 Lahden Golf 3.0 Kokonaissuunnitelma ja taustatietoja

Lisätiedot

AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013

AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013 AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013 PELIOIKEUKSIEN MÄÄRÄN SELVITYS (Varsinainen yhtiökokous 13.3.2013) Lähtökohtana on varmistaa riittävästi pelitilaa osakkaille (osa strategiaa 2010-2015).

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014 Yhtiökokous 13.2.2014 1. Vuoden 2013 tilinpäätöksen esittely 1.1 Kauden 2013 plussat ja miinukset 1.2 Osaketilanne 31.12.2013 1.3 Tunnusluvut 1.4 Tuloslaskelma

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 26.2.2019 1. Vuoden 2018 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2018 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma ja tase 2018 1.4 Yhteenveto talouden tunnusluvuista 1.5 Toimintakatsaus

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 31.3.2011 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 12.4.2017 Copyright Bittium Corporation Bittium Corporation, Tutkijantie 8, FI-90590 Oulu, FINLAND, +358 40 344 2000, +358 8 343 032 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Osakeannin järjestäjä on Gumböle Golf Oy. Gumböle Golf Oy on perustettu vuonna 2000 (y-tunnus 1637407-4). Yhtiön kotipaikka on Espoo.

Osakeannin järjestäjä on Gumböle Golf Oy. Gumböle Golf Oy on perustettu vuonna 2000 (y-tunnus 1637407-4). Yhtiön kotipaikka on Espoo. 1 GUMBÖLE GOLF OY SIJOITUSMUISTIO OSAKEANTI I / 2014 II D-LAJIN OSAKE Osakeannin järjestäjä: Osakeannin järjestäjä on Gumböle Golf Oy. Gumböle Golf Oy on perustettu vuonna 2000 (y-tunnus 1637407-4). Yhtiön

Lisätiedot

1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki.

1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. LIITE 1 1 VIRPINIEMI GOLF OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2 YHTIÖN TOIMIALA Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS

SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 2/2014 SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 4.11.2014 AIKA: 4.11.2014 alkaen klo. 14:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Syysyhtiökokous. Oy Nordgolf Ab 15.11.2011 klo 19.00. Nordcenter 2009 www.nordcenter.com

Syysyhtiökokous. Oy Nordgolf Ab 15.11.2011 klo 19.00. Nordcenter 2009 www.nordcenter.com Syysyhtiökokous Oy Nordgolf Ab 15.11.2011 klo 19.00 1 Nordcenter 2009 www.nordcenter.com KUTSU SYYSYHTIÖKOKOUKSEEN Oy Nordgolf Ab:n osakkeenomistajat kutsutaan syysyhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Kauden 2012 toimintasuunnitelma pohjautuu hallituksen laatimaan Talma 2020 strategiaan. yhtiökokoukselle 1.3.2011. Strategia esiteltiin Talous Hoitovastikkeeksi hallitus ehdottaa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Porvoon Keskusgolf Ab 21.07.2015 15:03:38 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 21.07.2015 Toiminimi: Oy Porvoon Keskusgolf Ab Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

Gumböle Golfin jäsenkysely

Gumböle Golfin jäsenkysely Gumböle Golfin jäsenkysely 1. Sukupuoli? Nainen 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 46 48 Mies 2. Ikä? 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 alle 22 22-35 36-50 51-65

Lisätiedot

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 osakkeenomistajat

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Puolukkapolku 2 - Bostads Ab Lingonstigen 2 i 15.10.2015 11:28:32 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.10.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 osakkeenomistajat

Lisätiedot

GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011

GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011 GOLF TALMA OY 1 (6) GOLF TALMA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Golf Talma Oy ja kotipaikka Sipoo. Yhtiön toimialana on toimia golfkeskuksena ja

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Pe 2.4 La 3.4 Su 4.4 Ma 5.4 Ti 6.4 Ke 7.4 To 8.4 Pe 9.4 La 10.4 Su 11.4 Ma 12.4 Ti 13.4 Ke 14.4 To 15.4 Pe 16.4 La Mahdollisesti kentän avaus Uusikaupunki 17.4 Su 18.4 Ma 19.4 Ti

Lisätiedot

Hill Side Golf & Country Club Oy. Yhtiökokous

Hill Side Golf & Country Club Oy. Yhtiökokous Hill Side Golf & Country Club Oy Yhtiökokous 1.12.2016 Työjärjestys 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja 3 Valitaan kokouksen sihteeri 4 Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Ma 2.4 Ti 3.4 Ke 4.4 To 5.4 Pe 6.4 La 7.4 Su 8.4 Ma 9.4 Ti Viikkokilpailu Olosuhteiden mukaan 10.4 Ke 11.4 To 12.4 Pe 13.4 La 14.4 Su 15.4 Ma 16.4 Ti Viikkokilpailu Uusikaupunki

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia SYYSKOKOUS 2013 - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014 Tiistai 3.12.2013 Metropolia 2013 8. VUODEN 2014 TALOUSARVIO - PERUSTEET Kenttä jäsenten näkökulmasta edelleen täysi (yli 26.000 kierrosta) Kierrostilastot

Lisätiedot

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1. LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjantarkastajaa d) ääntenlaskijat 3. Todetaan a) läsnäolijat b) äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

SSH Communications Security Oyj

SSH Communications Security Oyj SSH Communications Security Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU SSH Communications Security Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20. maaliskuuta 2014 klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN lallllsuuden JA PAATOSVAlTAISUUDEN TOTEAMINEN

1 KOKOUKSEN lallllsuuden JA PAATOSVAlTAISUUDEN TOTEAMINEN ETTEPLAN OYJ POYTAKIRJA 1/2010 VARSINAINEN YHTIOKOKOUS Aika ja paikka: Lasna: 24.3.2010 osoitteessa Ensimmainen savu, 01510 Vantaa Aaniluettelo yhtiokokoukseen osallistuneista osakkeenomistajista on taman

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Yhtiökokouksen valitsema hallitus pitää järjestäytymiskokouksensa heti Yhtiökokouksen jälkeen.

Yhtiökokouksen valitsema hallitus pitää järjestäytymiskokouksensa heti Yhtiökokouksen jälkeen. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu

Lisätiedot

Vihti Hill Side Golf & Country Club Oy Syyskokous

Vihti Hill Side Golf & Country Club Oy Syyskokous Vihti Hill Side Golf & Country Club Oy Syyskokous 12.12.2018 Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 10 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat, päätetään rahoitusvastikkeiden rahastoimisesta

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio , klo 19.00

Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio , klo 19.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio 27.11.2018, klo 19.00 ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11. päivänä huhtikuuta 2018 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2013 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA JA SIHTEERIN KUTSUMINEN

2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA JA SIHTEERIN KUTSUMINEN Tectia Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Tectia Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan täten varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28. maaliskuuta 2012 klo 10.00 alkaen osoitteessa: Töysänkatu 1, Helsinki,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio , klo 19.30

Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio , klo 19.30 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio 28.11.2016, klo 19.30 ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon

Lisätiedot

1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo.

1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo. KATIN GOLF OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Y-tunnus: 0807649-9 Sivu 1 1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo. 2. TOIMIALA Yhtiön toimialana on Sotkamossa hallita

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,24 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

IXONOS OYJ 3/2013. Opus Business Park 3:n auditorio Aida, Hitsaajankatu 20, Helsinki

IXONOS OYJ 3/2013. Opus Business Park 3:n auditorio Aida, Hitsaajankatu 20, Helsinki 1 IXONOS OYJ 3/2013 YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko 30.10.2013 kello 09.00 10.30 Paikka Opus Business Park 3:n auditorio Aida, Hitsaajankatu 20, 00810 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2008 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, osoitteessa Koneenkatu 8, 05830 Hyvinkää. KOKOUKSESSA

Lisätiedot

Tervetuloa Espoo Golfin 1. yhteiseen seurailtaan!

Tervetuloa Espoo Golfin 1. yhteiseen seurailtaan! Tervetuloa Espoo Golfin 1. yhteiseen seurailtaan! Ohjelmassa: yleiskatsaus Espoo Golfiin Golfin uudistuneet säännöt vapaata keskustelua - Markku Ignatius - Timo Huvinen Espoon Golfseura ESPOO GOLF Espoo

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Emoyhtiön taseen 31.12.2011 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset

Lisätiedot

Yhtiökokouksen valitsema hallitus pitää järjestäytymiskokouksensa heti Yhtiökokouksen jälkeen.

Yhtiökokouksen valitsema hallitus pitää järjestäytymiskokouksensa heti Yhtiökokouksen jälkeen. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio tilintarkastuskertomus

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio tilintarkastuskertomus Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Eraustähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 9. huhtikuuta 2015 klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski 05.10.2015 09:39:26 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski

Lisätiedot

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy HolySuites Pyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 03068 70200 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1 (6) PÖYTÄKIRJA INCAP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 1/2018 Aika: klo 15.00-15.48 Paikka: Läsnä: BANKin kokoustilat, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden voitto

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Ylläs Saaga c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi puh. 0300 870 902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Ylläs Saagan osakkeenomistajat

Lisätiedot

SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Julkaistu: 2017-03-29 11:43:38 CEST Soprano Oyj Yhtiökokouskutsu SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Soprano Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy HolySuites Pyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

Golf - Puisto - Sataseutu

Golf - Puisto - Sataseutu A-sarja Henkilökohtainen Oikeuttaa 1 aik. + 1 lapsi 15 täyteen pelikierrokseen kaudessa 20%:n alennus lisäkierrosmaksuista per nimissä oleva osake Ei vuosimaksua Merkintähinta perustettaessa 500 Osakassopimukseen

Lisätiedot

Liite 6 Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallan Tähti c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot