Jäätilannekatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäätilannekatsaus"

Transkriptio

1 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Jäätilannekatsaus Mittauskohteiden jäänpaksuus 10 cm tavanomaista vähemmän ELY keskus varoittaa haurastuneista jäistä Viime viikkojen vesisateet ja leudot säät ovat haurastuttaneet jäiden kantavuutta kaikkialla järvialueellamme. Etelä-Savon ELY keskus teki jäänpaksuusmittauksia muutamalla järvellä maakunnan eteläja länsipuolella. Mittaukset tehtiin n. 100 metrin päässä rannasta. Osassa kohteissa kokonaisjäänpaksuus oli jo hieman ohentunut helmikuun mittauskertaan (10.2.) verrattuna, ja etenkin kohvajään osuus on lisääntynyt reilusti. Jääpeitteen kokonaispaksuus vaihteli cm välillä. Teräsjään osuus on säiden johdosta vähentynyt huomattavasti, ja kohvajäätä alkaa olla paikoin puolet koko jään vahvuudesta, vähimmilläänkin kolmannes. Lisäksi kohvajääkerrokset upottavat paikoin. Heikompaa kohvajäätä esiintyi jokaisella mittauskohteella, mutta erityisesti Peruvedellä kohvajään osuus on huolestuttava ja puolet kokonaisvahvuudesta (kohvaa 15 cm). Irtolunta ei jään päällä ole ollut viikkoihin, ja parisen viikkoa sitten olleet sulan veden lätäköt ovat niin ikään hävinneet. Jää saattaa nyt öisin vahvistua, mutta viime kevättalven tapaan lähipäivinä syntynee huomattava määrä pieniä railoja jään laajetessa iltaisin ja öisin sekä jäänalaisen vesikerroksen lämmetessä kirkkaan auringonpaisteen vaikutuksesta päivisin. Viime vuoden maaliskuussa vastaavanlaisessa tilanteessa jäiden laajenemisen pitämät äänet olivat yleisiä, ja mikäli ennusteiden mukaiset kireähköt yöpakkaset toteutuvat, kuuluu järviltä iltaisin ja aamuisin kumeaa moikunaa.

2 Kunta,kylä Järvi Jään kokonaispaksuus, cm ( ) Ero ajankohdan keskiarvoon, cm (maaliskuu) Mikkeli, Ristiina Yövesi, Kissalahti Mäntyharju, Tommola Korpijärvi Mäntyharju, Kirkonkylä Pyhävesi 34-9 Pertunmaa, Lihavanpää Peruvesi Savonlinna, Oravi Haukivesi 40-8 Mikkeli, Haukivuori Kyyvesi Mittaukset tehty 10. ja Jäänmittauskohteet kartalla: 2

3 Valtakunnallisilta jäähavaintopaikoilla mittauksia on tehty Haukivuoren Kyyvedellä, jossa jäänpaksuus 38 cm oli jopa 14 cm ajankohdan keskiarvoa vähemmän. Haukivedellä Oravin mittauspaikalla jään kokonaisvahvuus oli alkuviikosta pari senttiä enemmän, mutta keskimäärin maaliskuussa kokonaisjäänpaksuus on siellä reilut 8 cm enemmän. Valtakunnallisilla asemilla jäänpaksuutta mitataan seuraavan kerran Lähiajan sääennusteen mukaan öisin lämpötila on paikoin yli kymmenen astetta pakkasen puolella, mutta iltapäivän lämpötilat ovat jo huhtikuisen korkeita. Tämän perusteella jäät vahvistuisivat öisin, mutta etenkin iltapäivisin ne pintaosistaan heikkenevät edelleen. Ensi viikon puolivälin jälkeen kireimmät yöpakkaset näyttäisivät laantuvan, jolloin kantavien jäiden aika lyhenee entisestään. Ilmoitetut jäänpaksuudet eivät milloinkaan kerro kyseisen järven koko jäätilannetta, vaan pelkästään yhden tutkimuskohteen tuloksen, ja kohvajääkerroksen paksuudessa on huomattavia alueellisia eroja myös järven sisällä. Mittauspaikat ovat korkeintaan 100 metrin etäisyydellä rannasta, eivätkä näin ollen kuvaa selkävesien jäätilannetta. Mittauskohteet eivät myöskään sijaitse salmissa eivätkä virtaavissa paikoissa. Vain teräsjää kantaa tarpeeksi Jään kantokyky on aina arvioitava teräsjään mukaan. Yksin kulkevan ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttimetriä teräsjäätä. Moottorikelkalla ajettaessa teräsjäätä on oltava koko ajoreitin pituudella vähintään 15 senttimetriä. Vasta noin 20 senttimetriä paksu teräsjää kantaa henkilöauton. Teräsjää on kirkas, läpikuultava ja tasainen. Vaalea ja huokoinen lumisohjosta muodostunut jää on kohvajäätä, jonka kantavuus on vain puolet teräsjään kantavuudesta. Vaaleaa kohvajäätä hauraammille jäille ei lujuuslaskelmia edes esitetä, joten selvästi tummuneille kevätjäille ei pidä mennä lainkaan. Virtapaikat ovat Etelä-Savonkin järvillä jo laajalti sulaneet, ja rantaviivassa on ennen yöpakkasia ollut sulia vyöhykkeitä. Vesisateiden ja auringonpaisteen yhdistelmä haurastuttaa jään pintakerrosta nopeasti, minkä jälkeen jää tummenee. Tummuneilla jäillä heikkeneminen kiihtyy lämpösäteilyn imeytyessä entistä tehokkaammin jään lisäksi jäänalaiseen päällysvesikerrokseen. Pienikin lumikerros heijastaisi auringon säteilyn takaisin avaruuteen. Toisaalta yöpakkaset voivat jonkin verran hidastaa jään sulamista. Erityisesti virtaavissa kohdissa kuten salmipaikoissa liikkumista tulee kokonaan välttää. Jäällä pakottavista syistä liikkuvien on ehdottomasti syytä pitää mukana jäänaskaleiden ohella kelluntahaalareita tai veneilyliivejä, ja ajoneuvoilla jäällä liikkumista tulee kokonaan välttää. Kelluntapuvut ja takit sekä pelastusliivit suojaavat myös kylmyydeltä ja helpottavat pelastamistoimia onnettomuuden sattuessa. Vesitiiviiseen pussiin pakattu puhelin ja pilli on niin ikään syytä varata käden ulottuville. Erikseen on myös arvioitava sitä, että aamuisin kantava jää on iltapäivällä jo pintakerroksiltaan huomattavasti pehmennyt. Näin ollen, etenkin eteläisessä osassa maakuntaa, retkiluistelun ja potkukelkkailun siirtäminen tuleviin talviin on jo nyt järkevä päätös. Linkit Vesistöjen jäänpaksuus -havaintokartta Järvien jäänpaksuuden ennustekartta Jään kantavuus mitataan teräsjään mukaan 3

4 Lisätietoja Hydrobiologi Antti Haapala, Etelä-Savon ELY-keskus, p

5 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 JÄÄTILANNEKATSAUS Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Jäätilannekatsaus

Jäätilannekatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Jäätilannekatsaus 29.1.2014 Jäänpaksuus Etelä-Savossa ajankohdan keskitasoa Jäät vahvistuneet pakkasjakson myötä Etelä-Savon järvien jäätilanne on kohentunut

Lisätiedot

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2012

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2012 JÄÄLINJAT PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS J-P.Veijola 2.12.212 1 (2) ROVANIEMEN ENERGIA OY KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 212 Talven 212 aikana jatkettiin vuonna 29 aloitettua

Lisätiedot

Mittaukset suoritettiin tammi-, helmi-, maalis- ja huhtikuun kymmenennen päivän tietämillä. ( liite 2 jää ja sää havainnot )

Mittaukset suoritettiin tammi-, helmi-, maalis- ja huhtikuun kymmenennen päivän tietämillä. ( liite 2 jää ja sää havainnot ) JÄÄLINJAT 1 (1) Rovaniemi 8.12.21 ROVANIEMEN ENERGIA OY KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS 29-21 Talven 21 aikana tehtiin Paavalniemi - Sorronkangas välille 6 jäätarkkailu linjaa

Lisätiedot

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2013

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2013 JÄÄLINJAT PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS J-P.Veijola 12.2.214 1 (1) ROVANIEMEN ENERGIA OY KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 213 Talven 213 aikana jatkettiin vuonna 29 aloitettua

Lisätiedot

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

JÄRKI JÄÄLLÄ. Viimaindeksi. Mitattu tuulen nopeus. Mitattu ilman lämpötila, C 10 5 0-5 -10-15 -20-25 -30-35. m/s

JÄRKI JÄÄLLÄ. Viimaindeksi. Mitattu tuulen nopeus. Mitattu ilman lämpötila, C 10 5 0-5 -10-15 -20-25 -30-35. m/s Viimaindeksi Mitattu tuulen nopeus Mitattu ilman lämpötila, C 10 5 0-5 -10-15 -20-25 -30-35 viimaindeksi m/s 2 9 4-1 -6-11 -16-21 -26-31 -36 6 3-4 -10-17 -23-30 -36-43 -49-56 10-0 -8-15 -22-29 -37-44 -51-58

Lisätiedot

Näkösyvyys. Kyyveden havainnoitsijatilaisuus Pekka Sojakka. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Näkösyvyys. Kyyveden havainnoitsijatilaisuus Pekka Sojakka. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Näkösyvyys Kyyveden havainnoitsijatilaisuus 25.5.2011 Pekka Sojakka Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Näkösyvyys eli veden läpinäkyvyys on yksi virallisista veden laatuluokituksen määrityksistä.

Lisätiedot

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 27.5.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli huhtikuun

Lisätiedot

Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena

Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena Pauliina Salmi ja Kalevi Salonen 2nd Winter Limnology Symposium, Liebenberg, Saksa, 31.5.21 Mukailtu suomeksi

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa

Lisätiedot

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HELMIIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 26.2.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo

Lisätiedot

Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00

Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2013 21.5.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2014 25.3.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä

TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2012 24.4.2012 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013

Lisätiedot

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9. NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA. Ilppo Kettunen

1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA. Ilppo Kettunen 1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA Ilppo Kettunen L K E N M 0 N I S T E S A R J 1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA I Kettunen n ves Kouvola 1980 irin vesitoimisto S I S Ä L L Y S L U E T T E L 0

Lisätiedot

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9. NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19 Suuret osakaskunnat, virkistysmahdollisuudet ja vapaa-ajanasukkaat mahdollisuus maaseutuyrittäjyydelle Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Vesijärven koneellisen sekoittamisen vaikutus jäänalaiseen yhteyttävään pikoplanktoniin

Vesijärven koneellisen sekoittamisen vaikutus jäänalaiseen yhteyttävään pikoplanktoniin Vesijärven koneellisen sekoittamisen vaikutus jäänalaiseen yhteyttävään pikoplanktoniin Pauliina Salmi & Kalevi Salonen 31st Congress of SIL, Kapkaupunki, Etelä-Afrikka, 17.8.21 Mukailtu suomeksi Tavoitteet

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 23.7.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Lapin tulvatilannekatsaus

Lapin tulvatilannekatsaus Lapin tulvatilannekatsaus 16.4.28 Jää, lumi ja vesitilanne Lumen vesiarvo: Lumen vesiarvo Lapissa on ajankohtaan nähden lähes normaalin suuruinen (ka 14 2 mm/kg/m 2 ) Simo, Kemi ja Tornionjoen valuma alueilla.

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras Työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 25.6.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.00

Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.00 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 25.11.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa

Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, toukokuu 2012 26.6.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kasviplanktoninkevätmaksiminkehitys VesijärvenEnonselällä

Kasviplanktoninkevätmaksiminkehitys VesijärvenEnonselällä Kasviplanktoninkevätmaksiminkehitys VesijärvenEnonselällä Pauliina Salmi Lammin biologinen asema, Helsingin yliopisto Kalevi Salonen Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Vesijärvi keväällä

Lisätiedot

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Työttömiä ja lomautettuja Etelä-Savossa yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9:00

Työttömiä ja lomautettuja Etelä-Savossa yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9:00 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä ja lomautettuja Etelä-Savossa yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 21.12.2012 klo 9:00 Työttömien määrä on kasvanut

Lisätiedot

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden 2005 Työllisyyskatsaus, elokuu 2013 24.9.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti

Lisätiedot

Varustaudu oikein, nauti jäällä liikkumisesta turvallisesti

Varustaudu oikein, nauti jäällä liikkumisesta turvallisesti Järki jäällä Varustaudu oikein, nauti jäällä liikkumisesta turvallisesti Suomen vesistöjen jäätyminen kasvattaa hyvinä pakkastalvina talviliikunta-aluetta kymmenillä tuhansilla neliökilometreillä. Jää

Lisätiedot

Jääpeitteen vaihtelut ja trendit Suomen sisävesissä

Jääpeitteen vaihtelut ja trendit Suomen sisävesissä Jääpeitteen vaihtelut ja trendit Suomen sisävesissä Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskus (SYKE), johanna.korhonen@ymparisto.fi Abstract The longest ice break up series, from River Tornionjoki, started

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Tämä kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti myös verkko-osoitteessa

Tämä kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti myös verkko-osoitteessa Etelä-Savo Mikkeli 29.09.2014 Dnro ESAELY/1237/2014 KUULUTUS Vesien tila hyväksi yhdessä kuuleminen ehdotuksesta Vuoksen ja Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmiksi vuosille

Lisätiedot

Lomautukset heikensivät vuodenvaihteen työllisyystilannetta Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Lomautukset heikensivät vuodenvaihteen työllisyystilannetta Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset heikensivät vuodenvaihteen työllisyystilannetta Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2012 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien määrä oli Etelä-Savossa

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella

Lisätiedot

Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston?

Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston? Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston? Ilmakehä Aurinko lämmittää epätasaisesti maapalloa, joka pyörii kallellaan. Ilmakehä ja sen ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten paljon lämpöä poistuu avaruuteen.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite 1 19

Kaupunginhallitus Liite 1 19 Kaupunginhallitus 18.1.2016 Liite 1 19 YÖVEDEN LOUHIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS HIETANIEMEN TILALLA 491-557-3-38 saadut lausunnot ehdotuksesta 1. Lausunnon antajan nimi

Lisätiedot

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä oli huhtikuun

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kyyveden tilaan skenaariot. SYKE:n VEMALA-mallinus Kymijoen päävesistöalueella

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kyyveden tilaan skenaariot. SYKE:n VEMALA-mallinus Kymijoen päävesistöalueella Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kyyveden tilaan skenaariot SYKE:n VEMALA-mallinus Kymijoen päävesistöalueella Haukivuori 22.2.2012 Pekka Sojakka, Reijo Lähteenmäki Muutokset hydrologiassa Muutos valunnan,

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Vesirakennus TOT 8/03. Työkoneenkuljettaja hukkui, kun kaivukone upposi jäihin vesijohtotyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Työkoneenkuljettaja

Vesirakennus TOT 8/03. Työkoneenkuljettaja hukkui, kun kaivukone upposi jäihin vesijohtotyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Työkoneenkuljettaja TOT-RAPORTTI 8/03 Työkoneenkuljettaja hukkui, kun kaivukone upposi jäihin vesijohtotyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Ammatti Toimiala Työmenetelmä tai tehtävä Koneet ja laitteet Työmaalla

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain

Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain Syyskuu 2017, hallintopalvelut Tilastot syyskuu

Lisätiedot

FAKTAT M1. Maankohoaminen

FAKTAT M1. Maankohoaminen Teema 3. Nousemme koko ajan FAKTAT. Maankohoaminen Jääpeite oli viime jääkauden aikaan paksuimmillaan juuri Korkean Rannikon ja Merenkurkun saariston yllä. Jään paksuudeksi arvioidaan vähintään kolme kilometriä.

Lisätiedot

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki 13.12.2013 Sisältö Vesienhoito Etelä- Savossa

Lisätiedot

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Suomen vesistöjen tummuminen Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Mitä vesien tummumisella tarkoitetaan? Kuva: Stefan Löfgren Tummumisella käsitetään humuksen lisääntymistä, joka ilmenee veden

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 Elokuun työllikatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 3,0 % viime

Lisätiedot

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN HYÖDYT MM. KUNNOSTUKSISSA JA KALAKANTOJEN HOIDOSSA Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Mikkeli 3.6.2019 Projektipäällikkö Jouni Kivinen, Metsähallitus 040 157 9561, jouni.kivinen@metsa.fi

Lisätiedot

Hydrologia. Lumen ja jään fysikaaliset ominaisuudet

Hydrologia. Lumen ja jään fysikaaliset ominaisuudet Hydrologia L5 Lumi ja jää Lumen ja jään fysikaaliset ominaisuudet Uuden lumen tiheys 100 kgm -3, tyynellä säällä sataneen lumen tiheys, jopa vain 20 kgm -3 Puhtaan jään tiheys 917 kgm -3, kohvajään arvot

Lisätiedot

Retkiluistelu. Lajiesittely

Retkiluistelu. Lajiesittely Retkiluistelu Lajiesittely Historia Luistelu tunnettu niin kauan kuin ihmiset liikkuneet jäällä (vrt. esim. Carta Marina v. 1532) Terät suurten eläinten sääriluuta, esim. hirven tai puuta, ei sivupotkumahdollisuutta

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 Lokakuun työllikatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömyyden kuva ei ole Kaakkois-Suomessa olennaisesti muuttunut

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Liite 11: Seudullisesti tärkeä ELY-liikenne

Liite 11: Seudullisesti tärkeä ELY-liikenne Liite 11: Seudullisesti tärkeä ELY-liikenne Palvelutason ja peruspalveluiden saavutettavuuden kannalta tärkeät ELY-liikenteen vuorot Case: Puumala-Anttola, Juva, Haukivuori, Kangasniemi, Hirvensalmi, Pertunmaa,

Lisätiedot

YTOT 1/10. Yrittäjä hukkui kuljettamansa kaivukoneen pudottua jäiden läpi

YTOT 1/10. Yrittäjä hukkui kuljettamansa kaivukoneen pudottua jäiden läpi TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto YTOT 1/10 Yrittäjä hukkui kuljettamansa kaivukoneen pudottua jäiden läpi Yrittäjä ajoi maaliskuun loppupuolella kaivukonetta (kaivinkone) merialueen saaristossa

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Laadittiin vuonna 2014-15 kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishankkeessa, työryhmissä noin 100 henkilöä Kalastusbiologi Teemu Hentinen,

Lisätiedot

RANTARAKENTAMINEN, mitoituksen periaatteita

RANTARAKENTAMINEN, mitoituksen periaatteita KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 RANTARAKENTAMINEN, mitoituksen periaatteita Pöyry oy, 29.5.2007 1 NIEMET JA KANNAKSET Todellista rantaviivaa on suoristettu, jolloin siitä on poistunut alle 50m kapeat

Lisätiedot

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto

Lisätiedot

Lumirakenteiden laskennassa noudatettavat kuormat ja kuormitukset

Lumirakenteiden laskennassa noudatettavat kuormat ja kuormitukset Lumirakenteiden laskennassa noudatettavat kuormat ja kuormitukset Kuormien laskemisessa noudatetaan RakMK:n osaa B1, Rakenteiden varmuus ja kuormitukset sekä Rakenteiden kuormitusohjetta (RIL 144) Mitoituslaskelmissa

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa Markus Kankainen, Jari Niukko, Antti Kause, Lauri Niskanen 29.3.2019, Kalapäivät, Caribia, Turku 1 Kalankasvatuksen vaikutukset 1. Miten ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Ilmastonmuutokset skenaariot

Ilmastonmuutokset skenaariot Ilmastonmuutokset skenaariot Mistä meneillään oleva lämpeneminen johtuu? Maapallon keskilämpötila on kohonnut ihmiskunnan ilmakehään päästäneiden kasvihuonekaasujen johdosta Kasvihuoneilmiö on elämän kannalta

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 Marraskuun työllikatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevia työnhakijoita oli kuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Vesistöpäivä 15.6 Haukivuori Pekka Sojakka Kyyvesi Pinta-ala 129,9 km 2 Kokonaisrantaviiva 857,261 km Max syvyys 35,25 m Keskisyvyys 4,39 m Tilavuus n. 57

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli lokakuun lopussa

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 201 POHJANMAAN ELY-KESKUS Lokakuun työllisyyskatsaus 201 Julkaisuvapaa 25.11.201 klo 9.00 Työttömyys kasvaa nyt Pohjanmaan seudulla koko maan keskiarvoa nopeammin. Nuorisotyöttömyys lisääntynyt

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNTA. Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta. Kaavaehdotus

KANGASNIEMEN KUNTA. Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta. Kaavaehdotus KANGASNIEMEN KUNTA Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan 213-436-1-48 osa-alueelta Kaavaehdotus 29.2.2016 Kuva: Näkymä Puulan Pitkälahdelta. Kumoaminen tapahtuu tämän kapean lahden koillisrannalla.

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2013-2014 oli keskimääräistä lämpimämpi. Talven kylmin ajanjakso ajoittui tammikuun puolivälin jälkeen.

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan.

HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Suunnittelualueen sijainti on merkitty ympyrällä alla olevaan kuvaan. HEINÄVEDEN KUNTA, KOKINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Kokinniemen ranta-asemakaava sijaitsee Heinäveden kunnassa, Lammunjärven länsirannalla

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 2011 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä -5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 NÄKYMIÄ

Lisätiedot

Työ- ja asiakasturvallisuus luonnon jääolosuhteissa: Parhaat käytännöt

Työ- ja asiakasturvallisuus luonnon jääolosuhteissa: Parhaat käytännöt TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-01705-18 Työ- ja asiakasturvallisuus luonnon jääolosuhteissa: Parhaat käytännöt Kirjoittajat: Tero Välisalo, Jaana Keränen Luottamuksellisuus: Julkinen Raportin nimi TUTKIMUSRAPORTTI

Lisätiedot

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä

LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä LUMO-suunnittelu ja maatalouden vesiensuojelu Kyyvedellä Kalle Hellström 22.2.2012 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalue - vesienhoitosuunnitelma

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 Joulukuun työllikatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on Kaakkois-Suomessa lisääntynyt

Lisätiedot

Turvemaaharvennusten korjuukelpoisuusluokitus. Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy

Turvemaaharvennusten korjuukelpoisuusluokitus. Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Turvemaaharvennusten korjuukelpoisuusluokitus Tore Högnäs & Teuvo Kumpare, Metsähallitus Kalle Kärhä, Metsäteho Oy 3/2011 Tausta I Turvemaasavotat on perinteisesti suunniteltu maaston heikon kantavuuden

Lisätiedot

Joroisten vesienhoidon toimintaryhmä Pertti Manninen, Etelä-Savon ELY

Joroisten vesienhoidon toimintaryhmä Pertti Manninen, Etelä-Savon ELY Joroisten vesienhoidon toimintaryhmä 19.3.2015 Pertti Manninen, Etelä-Savon ELY Joroinen-Rantasalmi, toimintasuunnitelma vers 4.3.2015 Vuonna 2014 suunnittelua jatkettin Joroisselän valuma-alueella Kohteena

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu jatkuu koko maan keskiarvoa nopeampana. Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.11. klo 9.00 Työttömyys ylittää jo kahden vuoden takaisen tason Kainuussa työttömyys kasvaa silti hitaammin kuin muualla Suomessa

Lisätiedot

Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe

Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3626/2016 Varsinais-Suomi 13.1.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 2.11.2016 Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot