Jäätilannekatsaus
|
|
- Timo-Pekka Jurkka
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Jäätilannekatsaus Jäänpaksuus Etelä-Savossa ajankohdan keskitasoa Jäät vahvistuneet pakkasjakson myötä Etelä-Savon järvien jäätilanne on kohentunut pari viikkoa kestäneen pakkasjakson ansiosta. Jääpeitteen kokonaispaksuus mitatuissa järvissä oli keskimäärin 25 cm, joka on yleisesti ajankohdalle tyypillistä tasoa. Kokonaisjäänpaksuus vaihteli cm välillä, joten jäänpaksuuserot järvien välillä olivat mittaushetkellä kohtalaisen suuria. Kokonaisjäänpaksuus useilla järvillä oli ajankohdan keskitasoa tai suurempi kuten Virtasalmen Längelmäenjärvellä ja Mäntyharjun Korpijärvellä. Pertunmaan Peruvedellä sen sijaan jäänpaksuus on selvästi tavanomaista pienempi. Vuoden vaihteen lauha jakso ja järvien uudelleen jäätymisolosuhteet eri järvillä ovat vaikuttaneet alueellisiin eroihin. Mitatuissa järvissä jääkansi muodostui pääosin teräsjäästä, joten jään laatu oli siten hyvä. Yöveden Kissalahdella jään laatu oli paras. Kohvajäätä tavattiin lähinnä Rantasalmen Sääksjärvellä, jossa kohvajään osuus oli puolet kokonaisjäänpaksuudesta sekä Juvan Jukajärvellä, jossa kohvajäätä oli neljännes. Mittaushetkellä jään päällä oli pakkaslunta riippuen mittauspaikasta 5-8 cm eli suhteellisen vähän.
2 Alueellisten jäähavaintokohteiden mittaustulokset: Kunta,kylä Järvi Jään kokonaispaksuus, cm ( ) Ero ajankohdan keskiarvoon, cm (tammikuu ) Mikkeli, Haukivuori Iso-Naakkima Juva, Kirkonkylä Jukajärvi Mikkeli,Vehmaskylä Avojärvi Mäntyharju, Tommola Korpijärvi Mäntyharju, Kirkonkylä Pyhävesi Mäntyharju, Nurmaa Hietanen Pertunmaa, Lihavanpää Peruvesi Pieksämäki,Virtasalmi Längelmäenjärvi Rantasalmi, Pirttiselkä Sääksjärvi Mikkeli, Ristiina Yövesi,Kissalahti Keskiarvo Jäänmittauskohteet kartalla: 2
3 Vaikka jäät ovat monin paikoin jo paksuja, tulee erityisesti salmipaikoissa liikkuessa olla varovainen. Virtaavissa vesistöissä on alkutalvesta ollut paljon vettä ja virtaamat suuria joten jokijäille ei kannata mennä lainkaan. Sääennusteen mukaan pakkaset hellittävät Etelä-Savossa viikonloppuna ja odotettavissa on myös lumisateita. Jäiden paksuuntuminen näin ollen todennäköisesti tulee hidastumaan. Ohut lumipeite on tähän mennessä osaltaan vaikuttanut jäiden paksuuntumiseen. Toisaalta pakkaslumi on eristävää jo ohuena kerroksena. Valtakunnallisilta jäähavaintopaikoilta eli Haukivuoren Kyyvedeltä ja Haukivedeltä Oravista ei ollut saatavilla tuoreita havaintoja, vaan niissä mitataan jäänpaksuutta seuraavan kerran Tietoa mittauskohteista Huomattavaa on, että ilmoitetut jäänpaksuudet eivät milloinkaan kerro kyseisen järven koko jäätilannetta, vaan pelkästään yhden tutkimuskohteen tuloksen. Mittauspaikat kullakin järvellä sijaitsevat noin 100 metriä rannasta, eivätkä näin ollen kuvaa selkävesien jäätilannetta. Mittauskohteet eivät myöskään sijaitse salmissa eivätkä virtaavissa paikoissa. Vain teräsjää kantaa tarpeeksi Jään kantokyky on aina arvioitava teräsjään mukaan. Yksin kulkevan ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttimetriä teräsjäätä. Moottorikelkalla ajettaessa teräsjäätä on oltava koko ajoreitin pituudella vähintään 15 senttimetriä. Vasta noin 20 senttimetriä paksu teräsjää kantaa henkilöauton. Teräsjää on kirkas, läpikuultava ja tasainen. Vaalea ja huokoinen lumisohjosta muodostunut jää on kohvajäätä, jonka kantavuus on enintään puolet teräsjään kantavuudesta. Oikeat varusteet mukaan jäälle Jäällä liikuttaessa on pidettävä mukana jäänaskaleita, joiden avulla voi vetää itsensä takaisin jäälle. Hyvä apuväline on myös tukeva keppi, jolla voi kokeilla jään laatua sekä auttaa hädän tullen itseään ja toisia. Heittoliinan voi tarvittaessa nopeasti heittää auttajalle tai autettavalle. Kelluntapuvut ja -takit sekä pelastusliivit suojaavat viimalta ja helpottavat onnettomuuden sattuessa pelastautumista. Jäällä liikuttaessa kannattaa aina pitää mukana myös pilliä, koska sen ääni kuuluu huutoa kauemmaksi. 3
4 Linkit Vesistöjen jäänpaksuus -havaintokartta Järvien jäänpaksuuden ennustekartta Jään kantavuus mitataan teräsjään mukaan Lisätietoja Erikoissuunnittelija Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus, p Maanmittausteknikko Matti Tissari, Etelä-Savon ELY-keskus, p
5 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 VESITILANNEKATSAUS Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Jäätilannekatsaus
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Jäätilannekatsaus 13.3.2015 Mittauskohteiden jäänpaksuus 10 cm tavanomaista vähemmän ELY keskus varoittaa haurastuneista jäistä Viime viikkojen vesisateet
Mittaukset suoritettiin tammi-, helmi-, maalis- ja huhtikuun kymmenennen päivän tietämillä. ( liite 2 jää ja sää havainnot )
JÄÄLINJAT 1 (1) Rovaniemi 8.12.21 ROVANIEMEN ENERGIA OY KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS 29-21 Talven 21 aikana tehtiin Paavalniemi - Sorronkangas välille 6 jäätarkkailu linjaa
Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä
Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät
Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat
Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 27.5.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli huhtikuun
Tämä kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti myös verkko-osoitteessa
Etelä-Savo Mikkeli 29.09.2014 Dnro ESAELY/1237/2014 KUULUTUS Vesien tila hyväksi yhdessä kuuleminen ehdotuksesta Vuoksen ja Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmiksi vuosille
Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HELMIIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 26.2.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2012
JÄÄLINJAT PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS J-P.Veijola 2.12.212 1 (2) ROVANIEMEN ENERGIA OY KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 212 Talven 212 aikana jatkettiin vuonna 29 aloitettua
Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras Työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 25.6.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 23.7.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2014 25.3.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2013 21.5.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät
Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa
KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2013
JÄÄLINJAT PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS J-P.Veijola 12.2.214 1 (1) ROVANIEMEN ENERGIA OY KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 213 Talven 213 aikana jatkettiin vuonna 29 aloitettua
Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden 2005 Työllisyyskatsaus, elokuu 2013 24.9.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun
Työttömiä ja lomautettuja Etelä-Savossa yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9:00
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä ja lomautettuja Etelä-Savossa yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 21.12.2012 klo 9:00 Työttömien määrä on kasvanut
Lomautukset heikensivät vuodenvaihteen työllisyystilannetta Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset heikensivät vuodenvaihteen työllisyystilannetta Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2012 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien määrä oli Etelä-Savossa
Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019
Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa
TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo
TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2012 24.4.2012 klo 9:00 Työttömät
Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät
1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA. Ilppo Kettunen
1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA Ilppo Kettunen L K E N M 0 N I S T E S A R J 1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA I Kettunen n ves Kouvola 1980 irin vesitoimisto S I S Ä L L Y S L U E T T E L 0
JÄRKI JÄÄLLÄ. Viimaindeksi. Mitattu tuulen nopeus. Mitattu ilman lämpötila, C 10 5 0-5 -10-15 -20-25 -30-35. m/s
Viimaindeksi Mitattu tuulen nopeus Mitattu ilman lämpötila, C 10 5 0-5 -10-15 -20-25 -30-35 viimaindeksi m/s 2 9 4-1 -6-11 -16-21 -26-31 -36 6 3-4 -10-17 -23-30 -36-43 -49-56 10-0 -8-15 -22-29 -37-44 -51-58
Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla
Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19 Suuret osakaskunnat, virkistysmahdollisuudet ja vapaa-ajanasukkaat mahdollisuus maaseutuyrittäjyydelle Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,
Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.00
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 25.11.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, toukokuu 2012 26.6.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013
Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen
Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-
Näkösyvyys. Kyyveden havainnoitsijatilaisuus Pekka Sojakka. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Näkösyvyys Kyyveden havainnoitsijatilaisuus 25.5.2011 Pekka Sojakka Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Näkösyvyys eli veden läpinäkyvyys on yksi virallisista veden laatuluokituksen määrityksistä.
03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä
Etelä-Savo Mikkeli 03.12.2015 Dnro ESAELY/1237/2014 Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä KUULUTUS Valtioneuvosto hyväksyi istunnossaan 3.12.2015 vesienhoitoalueiden
Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat
Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Laadittiin vuonna 2014-15 kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishankkeessa, työryhmissä noin 100 henkilöä Kalastusbiologi Teemu Hentinen,
Katsaus valuma-alueiden vesi- ja lumitilanteeseen. Maantieteen tutkimusyksikkö Oulun yliopisto
Katsaus valuma-alueiden vesi- ja lumitilanteeseen Maantieteen tutkimusyksikkö Oulun yliopisto Aiheet Katsaus valuma-alueiden vesi- ja Virtaama Sadanta Lumen vesiarvo Valuma Vesistöjen jäänpaksuus Tuulisuus/tuuli
Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010
Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Virtaamaennustein seurattavat vesistöt, ennuste
16.4.2013 Virtaamaennustein seurattavat vesistöt, ennuste 16.4.2013 Simojoki Simon Asemakylän kohdalla Simon kohdalla virtaamat eivät ole vielä kääntyneet kasvuun vaan ovat noin 30 m 3 /s luokkaa. 16.4.2013
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet
Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä
Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä Heikki Laukkanen Kunnallistaloustyöryhmän puheenjohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto Mikkeli 13.9.2010 4 Lähde: Verohallinto Etelä-Savon kuntien tilitetyt kunnallisverot
Lapin tulvatilannekatsaus
Lapin tulvatilannekatsaus 16.4.28 Jää, lumi ja vesitilanne Lumen vesiarvo: Lumen vesiarvo Lapissa on ajankohtaan nähden lähes normaalin suuruinen (ka 14 2 mm/kg/m 2 ) Simo, Kemi ja Tornionjoen valuma alueilla.
Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo
Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto
Poistokalastuksen suunnittelu Kyyveden valuma-alueen pohjoisosalla
Diaarinumero ESAELY/175/07.00/2012 MIKKELI 1.10.2014 Poistokalastuksen suunnittelu Kyyveden valuma-alueen pohjoisosalla Toimintasuunnitelma 2014-2016 Yleistä Vesienhoitoa toteutetaan pääasiassa Etelä-Savossa
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS 1.1.2013 ALKAEN
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS 1.1.2013ALKAEN Valtuuston hyväksymä 25.5.2012 2 Sisällysluettelo 1.Johdantojapalvelutasopäätöksenhallinnollinenkäsittely 2.Ensihoidonpalvelutasoonliittyvätsäädöksetjaohjeet
Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus
Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa
IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen
IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen Ilmatieteen laitos 22.9.2016 IL Dnro 46/400/2016 2(5) Terminologiaa Keskituuli Tuulen
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa
Kaupunginhallitus Liite 1 19
Kaupunginhallitus 18.1.2016 Liite 1 19 YÖVEDEN LOUHIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS HIETANIEMEN TILALLA 491-557-3-38 saadut lausunnot ehdotuksesta 1. Lausunnon antajan nimi
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 5.1.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa 218 noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli,8
VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
Kuolimon valuma-alueista, kuormituksesta ja vedenlaadusta
Kuolimon valuma-alueista, kuormituksesta ja vedenlaadusta Kuolimon vesienhoidon iltatilaisuus, Savitaipale 27.10.2016 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Juho Kotanen 1 Pintavesien ekologinen
Ilmastonmuutos ja vesivarat. Noora Veijalainen Suomen ympäristökeskus Vesikeskus 6.11.2013
Ilmastonmuutos ja vesivarat Noora Veijalainen Suomen ympäristökeskus Vesikeskus 6.11.2013 Noora Veijalainne, SYKE 8.11.2013 Johdanto Ilmastonmuutos vaikuttaa vesistöissä Virtaamien vuodenaikaiseen vaihteluun
Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti
Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena
Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena Pauliina Salmi ja Kalevi Salonen 2nd Winter Limnology Symposium, Liebenberg, Saksa, 31.5.21 Mukailtu suomeksi
Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi vuoden aikana Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 Joulukuun työllikatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on Kaakkois-Suomessa lisääntynyt
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*
Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa 218 noin 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 217. Kotimaisten
Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito
Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki 13.12.2013 Sisältö Vesienhoito Etelä- Savossa
Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa
Retkiluistelu. Lajiesittely
Retkiluistelu Lajiesittely Historia Luistelu tunnettu niin kauan kuin ihmiset liikkuneet jäällä (vrt. esim. Carta Marina v. 1532) Terät suurten eläinten sääriluuta, esim. hirven tai puuta, ei sivupotkumahdollisuutta
Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/
Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/2017 8.11.2017 Vesienhoidon suunnittelun aikataulu 2016-2021, 3. suunnittelukierros vuosille 2022-2017 11/2017 Ominaispiirteet
Modernin rakennusperinnön inventointi ja arvottaminen
Modernin rakennusperinnön inventointi ja arvottaminen Välineitä taajamien elinvoimaisuuteen ja uusiutumiseen -hankkeen Etelä-Savon tulosseminaari 24.05.2019 Rakennusinventoija Laura Vikman Modernin rakennusperinnön
OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN
OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN HYÖDYT MM. KUNNOSTUKSISSA JA KALAKANTOJEN HOIDOSSA Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Mikkeli 3.6.2019 Projektipäällikkö Jouni Kivinen, Metsähallitus 040 157 9561, jouni.kivinen@metsa.fi
El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä
El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v. 2018 jäseniä yhteensä 5003 30.9.2018 puheenjohtaja Levänen Arvo Ruuhilammintie 102 A 77570 Jäppilä arvo@multalansora.fi vpj Luukkonen Eeva-Liisa Koivulantie 29 52200
KUTSU: ELO-pelto Mäntyharjulla ke
Etelä-Savo 27.2.2014 Dnro ESAELY/307/2014 Kuva yllä: Tiina Hoskarin 20.11.2013 osakuva Etelä-Savon elinikäisen oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmän ja nuorisotakuun neuvottelukunnan kokouksesta Mikkelistä
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 1.1.219/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli prosenttia
Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700 Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.00 Omaehtoisen
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 7.12.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli lokakuussa 218 noin 1,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli
Savon ilmasto-ohjelma
Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia
VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 30.4.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.7.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 8.11.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa 218 noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.11./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,2 prosenttia
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4
Jääpeitteen vaihtelut ja trendit Suomen sisävesissä
Jääpeitteen vaihtelut ja trendit Suomen sisävesissä Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskus (SYKE), johanna.korhonen@ymparisto.fi Abstract The longest ice break up series, from River Tornionjoki, started
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Joroisten kunnanhallituksen kokoushuone, Joroisten lentokenttä
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 23.1.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Joroisten kunnanhallituksen kokoushuone, Joroisten lentokenttä Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Joroisten vesienhoidon toimintaryhmä Pertti Manninen, Etelä-Savon ELY
Joroisten vesienhoidon toimintaryhmä 19.3.2015 Pertti Manninen, Etelä-Savon ELY Joroinen-Rantasalmi, toimintasuunnitelma vers 4.3.2015 Vuonna 2014 suunnittelua jatkettin Joroisselän valuma-alueella Kohteena
Vesirakennus TOT 8/03. Työkoneenkuljettaja hukkui, kun kaivukone upposi jäihin vesijohtotyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Työkoneenkuljettaja
TOT-RAPORTTI 8/03 Työkoneenkuljettaja hukkui, kun kaivukone upposi jäihin vesijohtotyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Ammatti Toimiala Työmenetelmä tai tehtävä Koneet ja laitteet Työmaalla
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8
VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.8.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7
Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi
Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Sisältö Ehdotus kalatalousaluejaoksi Keskeiset muutokset
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema
Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2012 20.3.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli helmikuun
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 9.3.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli tammikuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 3,1
Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9.00 Työttömyys noussut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja
Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,