Turun hallinto-oikeuden päätös

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turun hallinto-oikeuden päätös"

Transkriptio

1 Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero /0129/1 1 (9) Diaarinumero 00563/16/2206 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Antti Wasse Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto on päättänyt valita Honkajoen kunnanjohtajan virkaan hallintotieteiden maisteri Ulla Norrbon. Valitus Kunnanvaltuuston päätös on kumottava ja sen täytäntöönpano on kiellettävä. Päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska kunnanvaltuusto on julistanut kunnanjohtajan viran haettavaksi, vaikka tämä on hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen tehtävä. Päätökseen on myös virheellisesti liitetty valitusosoitus. Menettely on ollut virheellistä myös siksi, että asian käsittelyyn on kunnanhallituksen kokouksissa , ja osallistunut esteellisiä henkilöitä. Tapio Rauhala on kunnan liikuntapaikkojen hoitaja ja välillisesti kunnanjohtajan alainen. Pauli Saarisen veli on kunnan kiinteistönhoitaja ja siten kunnanjohtajan direktio-oikeuden alainen. Rauhala ja Saarinen ovat jäävänneet itsensä kunnanhallituksen kokouksessa Jos virkamies tai luottamushenkilö jäävää itsensä yhdessä kokouksessa, on hänen jäävättävä itsensä myös muissa samaa asiaa käsittelevissä kokouksissa. Kunnanvaltuuston säästöohjelma vuosille sisältää kiinteistön hoitoa koskevia toimenpiteitä, kuten kiinteistönhoidon ulkoistamisen. Säästötoimenpiteiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta vastaa kunnanhallituksen esittelijänä toimiva kunnanjohtaja. Sekä Rauhala että Saarinen ovat aktiivisesti vastustaneet kunnanjohtajan johdolla tehtyjä säästöratkaisuja. Erno Haaviston puoliso on töissä vanhusten palvelukeskuksessa, johon säästötoimet ovat niin ikään kohdistuneet. Kunnanhallituksen päätöksillä on ollut suora vaikutus esteellisiksi väitet- Osoite Puhelinvaihde Telekopio Sähköposti Sairashuoneenkatu turku.hao@oikeus.fi PL 32, TURKU

2 2 (9) tyjä itseään tai heidän läheisiään koskeviin etuihin, joten heidän olisi tullut jäävätä itsensä. Päätös on myös perustunut virheelliseen tietoon siitä, että Matti Muukkonen olisi peruuttanut hakemuksena. Kunnanhallituksen päätöksessä on virheellisesti todettu, että Muukkonen olisi peruuttanut hakemuksensa. Muukkonen on sähköpostitse ilmoittanut Wasselle, ettei ollut perunut hakemustaan. Menettely on siten ollut virheellistä, koska Muukkonen on virheellisesti poistettu virkaa hakeneiden joukosta. Kunnanvaltuuston kokouksen pöytäkirja on virheellinen, koska siinä todetaan, että kunnanjohtajan virka täytetään määräaikaista virkaa hakeneiden kesken, vaikka kunnanvaltuusto oli päättänyt, että virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Kunnanjohtajan valinnassa ei ole noudatettu perustuslaissa säädettyjä nimitysperusteita eikä hakijoita ole arvioitu säännöksen edellyttämällä tavalla. Hakijoiden kelpoisuutta virkaan ei ole selvitetty. Kunnanvaltuuston kokouksen esityslista ei sisältänyt yhteenvetoa virkaa hakeneista eikä sitä jaettu myöskään kokouksessa. Virkaan valittu Ulla Norrbo ei täytä hallintosäännön kelpoisuusvaatimuksia, sillä häneltä puuttuu kelpoisuusvaatimuksissa edellytetty hallinnollinen kokemus. Kunnanvaltuusto on käyttänyt harkintavaltaansa väärin, sillä Norrbolla on noin vuoden pituinen kokemus kunnanjohtajan tehtävistä, kun taas virkaa hakeneilla Muukkosella on kokemusta noin 2,4 vuotta ja Mäkirannalla noin 15 vuotta. Lisäksi Mäkirannalla on noin kymmenen vuoden kokemus kunnansihteerin tehtävistä. Kunnanjohtajan tehtävän vaativuus ja viran luonne huomioon ottaen Norrbon nuorisosihteerin työkokemusta ei voida ottaa huomioon hakijoiden arvioinnissa. Asian käsittely ja selvittäminen Kunnanhallitus on antanut lausunnon ja siinä muun ohella todennut, että Muukkonen oli valittu haastateltavien joukkoon. Hänelle oli varattu aika ja mahdollisuus saapua haastatteluun. Hän kuitenkin perui haastattelun kunnanhallituksen puheenjohtajalle osoitetulla sähköpostilla eikä tiedustellut mahdollisuutta uudelle haastatteluajalle. Tästä syystä Muukkonen jätettiin kunnanjohtajavaalin ulkopuolelle. Lausunnossa on lisäksi todettu, että valituksenalaisen valtuuston päätöksen pöytäkirjassa oleva maininta määräaikainen on virheellinen. Maininta on päätöksen esittelytekstissä, ei itse päätöksessä. Virheellä ei näin ollen ole vaikutusta kunnanvaltuuston päätökseen. Tapio Rauhala, Pauli Saarinen ja Erno Haavisto ovat antaneet lausunnon esteellisyysväitteen johdosta. Hallinto-oikeus on välipäätöksellään nro 16/0130/1 hylännyt päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen. Ulla Norrbolle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen. Wasse on antanut vastaselityksen, jossa hän on muun ohella todennut, että kunnanjohtajan valinnasta on tosiasiassa päätetty maaliskuussa perussuomalaisten ja keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajan Tapio Rauhalan ja sihteeri Pasi Haapasen kesken. Valintaryhmä ei tehnyt pätevyyden arviointia, vaan kyse oli ennen muuta kostosta ja yhden valintaryhmän jäsenen henkilö-

3 3 (9) kohtaisesta intressistä. Lisäksi Wasse on todennut, että kunnanhallituksen puheenjohtaja on valtuuston kokouksessa ilmoittanut, että Muukkonen on peruuttanut hakemuksensa. Hakemuksen voi peruuttaa vain kirjallisesti. Sähköpostiviestiä ei ole esitetty eikä liitetty asiakirjoihin. Haastatteluun kutsuttujen henkilöiden hakemusasiakirjat on hallinto-oikeuden pyynnöstä toimitettu hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus hylkää valituksen. Ratkaisun perustelut Menettelyyn ja asian valmisteluun liittyvät valitusperusteet Viran haettavaksi julistaminen Honkajoen kunnan hallintosäännön 34 :n 1 momentin mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viran, johon valtuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus. Valituksessa mainitussa kunnanvaltuuston päätöksessä on päätetty, että kunnanjohtajan virka laitetaan avoimeen hakuun syksyllä 2015, jotta se voidaan täyttää alkaen, nykyisen määräaikaisuuden päätyttyä. Asiakirjoista ilmenee, että kunnanhallitus on sittemmin päätöksellään julistanut kunnanjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana virkana. Kunnanvaltuuston päätös on ollut virantäytön valmisteluun liittyvä kannanotto siihen, että virka tullaan täyttämään avoimen haun kautta, kun virkaa on aiemmin hoidettu määräaikaisessa virkasuhteessa. Kunnanvaltuusto ei näin ollen ole toiminut hallintosäännön vastaisesti. Valtuuston päätökseen liitetyllä valitusosoituksella ei ole merkitystä menettelyn lainmukaisuutta arvioitaessa. Esteellisyys Kuntalain 52 :n 2 momentin mukaan kunnan viranhaltijan esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain :ssä säädetään. Esteellisyysperusteet on lueteltu hallintolain 28 :n 1 momentin kohdissa 1-7. Valituksessa esitetyt esteellisyysväitteet koskevat luettelon kohdissa 3 ja 7 mainittuja tilanteita. Noiden kohtien mukaan virkamies on esteellinen, jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa virkamiehelle tai hänen läheiselleen tai jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu. Valituksen mukaan kunnanjohtajana aiemmin toiminut ja avoinna ollutta virkaa hakenut Mäkiranta on ajanut kunnassa säästötoimia, joilla on ollut vaikutusta esteellisiksi väitettyihin, säästötoimia vastustaneisiin tahoihin tai heidän läheisiinsä. Lisäksi valittajan mukaan kyse on kostosta ja valintaryhmän jäsenen henkilökohtaisesta intressistä asiassa. Tapio Rauhala on kunnan kiinteistönhoitaja ja Pauli Saarinen on kunnan toisen kiinteistönhoitajan veli. Erno Haaviston aviopuoliso työskentelee Pohjois-Satakunnan peruspalvelulaitoksen palveluksessa. Kenellekään esteelliseksi väitetylle tai heidän läheiselleen ei

4 kunnanjohtajan valinnasta ole odotettavissa erityistä hyötyä tai haittaa eikä luottamuksen heidän puolueettomuuteensa muustakaan syystä voida katsoa vaarantuneen valittajan esittämillä perusteilla. 4 (9) Hallinto-oikeus arvioi päätöskohtaisesti valituksessa esitetyt esteellisyysperusteet huomioon ottaen, onko päätös syntynyt esteellisyyden vuoksi virheellisessä järjestyksessä. Näin ollen sillä seikalla, että valituksessa mainitut luottamushenkilöt ovat jossain asian vaiheessa mahdollisesti varovaisuussyistä jäävänneet itsensä, ei ole asiassa merkitystä. Valmistelun ja esittelyn harhaanjohtavuus Päätöksen on valituksessa esitetty syntyneen virheellisessä järjestyksessä siksi, että Muukkonen ei tosiasiassa ole peruuttanut hakemustaan ja hänet on siten virheellisesti poistettu virkaa hakeneiden joukosta. Kunnanhallituksen päätöksessä on todettu, että viran hakijoista Muukkonen on peruuttanut hakemuksensa Kunnanhallituksen lausuntoonsa liittämän Matti Muukkosen kunnanhallituksen puheenjohtajalle lähettämän sähköpostiviestin mukaan Muukkonen on kirjoittanut: Kävin lukemassa vähän noita pöytäkirjojanne. Taitaakin olla teillä selvät senssit siellä. Joten en ehkä taida käyttää aikaani asiaan sen enempää. Kiitos kutsusta ja hyvää jatkoa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on vastannut sähköpostiin: Mistähän on muodostunut se kuva, että senssit on selvät? Tietysti ratkaisu on sinun, eikä voi muuta kuin kiittää mielenkiinnosta kuitenkin. Muukkonen on vielä lähettänyt kunnanhallituksen puheenjohtajalle vastauksen, jossa todetaan: Niin siis jäin siihen käsitykseen, että olisitte halunneet muuttaa määräaikaisen suoraan toistaiseksi voimassaolevaksi ja taidettiinpa maakuntalehdessäkin tähän johtopäätökseen tulla. Mutta kaikkea hyvää teille prosessiin. Haastattelu suoritettiin Muukkonen ei saapunut haastatteluun eikä sopinut uuttakaan aikaa. Kun otetaan huomioon edellä mainitun Muukkosen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan välisen sähköpostikeskustelun sisältö sekä se, että Muukkonen ei ole saapunut haastatteluun eikä pyrkinyt sopimaan uuttakaan haastatteluaikaa, kunnanhallitus on voinut katsoa Muukkosen peruuttaneen hakemuksensa. Asian valmistelu ja esittely valtuustossa ei siten ole ollut tältä osin harhaanjohtavaa. Päätöksen sisällön lainmukaisuus Kirjoitusvirhe Kunnanvaltuusto on päättänyt muuttaa kunnanjohtajan virkasuhteen täytettäväksi toistaiseksi voimassa olevana alkaen. Kunnanhallitus on tämän jälkeen samana päivänä tekemällään päätöksellä julistanut Honkajoen kunnanjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana virkana. Valituksenalaisessa kunnanvaltuuston päätöksen pöytäkirjassa kohdassa Päätös lukee:...päätettiin suorittaa vaali kaikkien kunnanjohtajan määräaikaista virkaa hakeneiden ja suostumuksensa antaneen henkilön kesken. Kysymyksessä on tältä osin kirjoitusvirheeseen verrattavissa oleva virhe, jolla ei ole

5 5 (9) merkitystä päätöksen sisällön lainmukaisuutta arvioitaessa. Viran täyttäminen Sovellettavien säännösten sisältö ja niitä koskevat esityöt Suomen perustuslain 125 :n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Suomen perustuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 1/1998) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 :n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Kuntalain 60 :n mukaan vaalissa tulevat valituksi se tai ne, jotka ovat saaneet eniten ääniä. Hallintolain 45 :n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun, sekä mainittava sovelletut säännökset. Saman pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan päätöksen perustelut voidaan jättää esittämättä, jos päätös koskee kunnallisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia. Hallituksen esityksessä eduskunnalle hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamisesta (HE 2002/72 vp.) todetaan hallintolan 45 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa: Momentin 2 kohdan mukaan perustelut voitaisiin jättää esittämättä päätöksen koskiessa kunnallisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia. Tällä tarkoitetaan lähinnä luottamushenkilöiden valintaa ja muita palvelussuhteeseen ottamista koskevia asioita, joiden ratkaiseminen on kunnallishallinnossa yleensä monijäsenisen toimielimen tehtävänä. Vaalin toimittamisesta säädetään kuntalain 60 :ssä. Päätöksentekoon kuuluu, että ääniä voi antaa kenelle tahansa vaalissa kysymykseen tulevalle eli kelpoisuusvaatimukset täyttävälle hakijalle. Lopullinen valinta voi selvitä vasta kokouksessa suljetun lippuvaalin jälkeen. Tämän vuoksi päätöksentekotilanteessa on usein mahdotonta esittää kaikkia valinnan perusteluja. Ehdotus valinnasta on luonnollisesti valmisteltava yhtä perusteellisesti kuin muutkin päätökset. Monijäsenisten toimielinten antamat virkavaalipäätökset on perusteltu vasta oikaisuvaatimukseen annetussa ratkaisussa tai valitusviranomaiselle annetta-

6 6 (9) vassa lausunnossa, jos päätös on riitautettu. Hyvään hallintoon kuitenkin kuuluu, että hakijalle pyritään pyynnöstä ilmoittamaan valinnan perusteet riippumatta siitä, aikooko hän riitauttaa päätöksen vai ei. Perustelujen esittäminen jälkikäteen saattaa myös vähentää muutoksenhakuja, kun hakija saa jo oikaisuvaiheessa tietää, mitkä seikat ja selvitykset ovat olleet päätöksen antamisen taustalla. Viran kelpoisuusvaatimukset ja hakuilmoitus Honkajoen hallintosäännön 35 :n mukaan henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta on luettelo hallintosäännön liitteenä. Honkajoen hallintosäännön henkilöstön kelpoisuusehtoja koskevan liitteen mukaan kunnanjohtajan kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva korkeakoulututkinto ja kokemusta kunnallishallinnon hallinto- ja johtotehtävistä. Hakuilmoituksen mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemus kunnallishallinnon hallinto- ja johtamistehtävistä. Lisäksi arvostetaan hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, myös yrityselämän tuntemus katsotaan eduksi. Asiassa saatu selvitys Kunnanjohtajan virkaan saapui määräaikaan mennessä 11 hakemusta. Lisäksi annettiin yksi suostumus. Kunnanhallituksella on ollut kaikkien hakijoiden hakemusasiakirjat sekä heistä laadittu hakijayhteenveto, kun se päätti kutsua haastatteluun hallintotieteiden maisteri Niklas Hällbergin, hallintotieteiden tohtori Matti Muukkosen, hallintotieteiden maisteri Ulla Norrbon sekä hallintotieteiden maisteri Mauri Mäkirannan. Samalla päätettiin, että haastatteluryhmänä toimii kunnanhallitus ja kunnanvaltuuston jäsenet saavat halutessaan tulla paikalle. Kunnanhallituksen päätöksen liitteenä oli kaikista hakijoista laadittu hakijayhteenveto. Hakijayhteenvedosta ilmenee, että Ulla Norrbolla on hallintotieteiden maisterin tutkinto. Lisäksi hän on suorittanut Kankaanpään opistossa johtamisen erikoisammattitutkinnon. Hän on vuodesta 1987 toiminut Isojoen kunnan nuoriso- ja liikuntasihteerinä ja Isojoen kunnanjohtajan viransijaisena. Asiakirjoissa olevasta muistioksi otsikoidusta haastatteluaikataulusta ilmenee, että haastattelussa oli läsnä koko kunnanhallitus sekä yhtä henkilöä lukuun ottamatta koko kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan äänestyksen jälkeen esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsisi kunnanjohtajan virkaan hallintotieteiden maisteri Ulla Norrbon. Kunnanvaltuuston kokouksessa kunnanjohtajan virkaan valittiin suljetuin lipuin käydyn äänestyksen jälkeen hallintotieteiden maisteri Ulla Norrbo. Kunnanhallitus on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa todennut, että kunnanhallitus kävi kokouksessaan keskustelun haastatelluista henkilöistä ja päätyi esittämään valtuustolle Ulla Norrbota valittavaksi kunnanjohtajan virkaan. Norrbo täyttää hallintosäännön kelpoisuusvaatimukset. Hänellä on ylempi korkeakoulututkinto ja lisäksi hän on hoitanut 14 kuukautta Isojoen kunnan kunnanjohtajan sijaisuutta. Tällöin hän on toiminut esimiesasemassa ja hoitanut monipuolisesti kunnan hallinnollisia tehtäviä kuten muun muassa

7 7 (9) kunnan talousarvioon, tilinpäätökseen ynnä muuhun liittyviä asioita. Norrbo on toiminut pitkään Isojoen nuorisosihteerinä ja joutunut myös siinä tehtävässä hoitamaan vapaa-ajanyksikön hallinnollisia tehtäviä. Hallinto-oikeus on vielä erikseen tiedustellut, onko haastatteluista laadittu muistiota ja onko hakijoista laadittu ansiovertailua. Tältä osin kunnasta on todettu, että hakijoiden ansiot ilmenevät hakijayhteenvedosta eikä muistiota ole. Lisäksi on todettu, että syy miksi varsinaista haastattelumuistiota ei ole on se, että kaikkien valtuutettujen oli mahdollista osallistua haastattelutilaisuuteen. Oikeudellinen arviointi Kunnanvaltuustolla on laaja harkintavalta valita kunnanjohtaja kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Tätä harkintavaltaa kaventavat kuitenkin perustuslaista ilmenevät yleiset nimitysperusteet, kuten taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Perustuslain säännös edellyttää lähtökohtaisesti hakijoiden ansioiden vertailua. Tässä asiassa on kysymys kunnan monijäsenisen toimielimen suorittamasta virkavaalista, jossa päätöksen perusteluja ei lähtökohtaisesti tarvitse esittää. Vaali on toimitettu suljettuna lippuäänestyksenä, ja ääniä on voinut antaa kenelle tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävälle hakijalle. Valituksi on tullut vaalissa eniten ääniä saanut henkilö eli Ulla Norrbo. Kunnanvaltuusto ei ole päätöksessään esittänyt hakijoiden ansiovertailuun perustuvia tai muitakaan perusteluja Norrbon vallinnalle. Vakiintuneen oikeuskäytännön ja lain esitöiden mukaan, vaikka perusteluja ei päätöksessä tarvitsekaan esittää, tulee ne kuitenkin esittää viimeistään hallinto-oikeudelle annettavassa lausunnossa, jos päätös on riitautettu. Asiakirjoista ilmenee, että kaikista hakijoista on laadittu yhteenveto, josta ilmenee hakijoiden koulutus ja varteenotettava työkokemus. Varteenotettavat hakijat on haastateltu ja haastattelutilanteessa on ollut läsnä koko kunnanhallitus sekä yhtä valtuutettua lukuun ottamatta koko kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa perustellut Norrbon valintaa, mutta ei ole esittänyt ansiovertailua muihin hakijoihin nähden. Norrbon koulutuksesta ja työkokemuksesta esitetty selvitys huomioon ottaen Norrbolla on katsottava olevan vaadittua kokemusta kunnallishallinnon tehtävistä ja hän täyttää myös tältä osin viralle asetetut kelpoisuusvaatimukset. Asiassa on kysymys kunnanjohtajan valinnasta, jossa valitun henkilön tulee nauttia valitsijoidensa erityistä luottamusta. Tällaisessa valintatilanteessa voidaan painottaa hakijoiden henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka tulevat parhaiten ilmi haastattelussa. Hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioinnin perusteella on mahdollista päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muukin kuin hakija, jolla on eniten työkokemusta. Kun otetaan huomioon, mitä edellä on hakijoiden ansioiden yhteenvedosta sekä haastattelusta lausuttu, on ilmeistä, että Norrbon on kokonaisarvion perusteella katsottu hakijoista parhaiten soveltuvan Honkajoen kunnanjohtajan virkaan. Kunnanvaltuusto on sille kuuluvan harkintavallan nojalla voinut valita kunnanjohtajan virkaan kelpoisuusvaatimukset täyttävän Ulla Norrbon. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin siitä huolimatta, että ansiovertailua ei ole esitetty hallinto-oikeudelle annetussa lausunnossakaan.

8 8 (9) Yhteenveto Päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä valituksessa mainituilla perusteilla. Päätös ei ole muutenkaan lainvastainen. Sovelletut oikeusohjeet Suomen perustuslaki mom Hallintolaki 27, 28 1 mom, 45 1 mom ja 2 mom 2 kohta Laki kunnallisesta viranhaltijasta 6 1 mom Kuntalaki (365/1995) 52 2 mom, 60 1 mom ja 90 (1375/2007) Kuntalaki 147 Honkajoen kunnan hallintosääntö 34 1 mom ja 35 Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä (Kunnallisvalitus). Asian ratkaisijat Hannamaija Falck hallinto-oikeustuomari Tiina Saari hallinto-oikeustuomari Veronica Storträsk hallinto-oikeustuomari esittelijä Toimituskirjan oikeaksi todistaa Jenna Lempinen lainkäyttösihteeri

9 9 (9) Jakelu Päätös saantitodistuksin Antti Wasse Vatajantie 800, VATAJANKOSKI Oikeudenkäyntimaksu 250 euroa Jäljennös Honkajoen kunnanhallitus, jonka on kuntalain (365/1995) 97 :n mukaisesti ilmoitettava päätöksestä Ulla Norrbo Honkajoentie 155, ISOJOKI

10 Liite hallinto-oikeuden päätökseen VALITUSOSOITUS (Kunnallisvalitus) Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos päätöksestä valitetaan kunnan jäsenelle taikka kuntayhtymän jäsenkunnalle tai sen jäsenelle kuuluvan valitusoikeuden nojalla, valitusaika lasketaan siitä päivästä, jolloin ilmoitus päätöksestä on julkaistu kunnan, kuntayhtymän tai asianomaisten kuntien ilmoitustaululla. Jos päätös on annettu asianomaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin tiedoksisaannista. Tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Sijaistiedoksiannossa päätös katsotaan tiedoksisaaduksi kolmantena päivänä todistuksen osoittamasta päivästä. Virkakirjeen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon saapumispäivänään. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä - hallinto-oikeuden päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Valituskirjelmän toimittaminen Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän ja muiden valitusasiakirjojen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla Korkeimman hallinto-oikeuden osoite Postiosoite: Käyntiosoite: Puhelin: PL 180 Fabianinkatu 15 Telekopio: HELSINKI Helsinki Sähköposti: korkein.hallinto-oikeus@o ikeus.fi

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 25.4.2017 17/0131/1 1 (4) Diaarinumero 00902/16/2209 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Mauno Mäkiranta Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit Vaasan hallinto-oikeus Välipäätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 28.03.2018 18/0119/1 Diaarinumero 01661/17/2299 Asia Muutoksenhakijat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa Kati Sandberg,

Lisätiedot

v^k-a^i-lmw^'oi~. j?-on

v^k-a^i-lmw^'oi~. j?-on TUrun hallinto-oikeuden päätös (5). ita; i-f Antopäivä 12. 12.2017 Paätösnumero 17/0375/1. /ff. /Z./^i, v^k-a^i-lmw^'oi~. j?-on Diaarinumero 00111/17/2206 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Simo Riuttamäki

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 25.4.2017 17/0130/1 1 (7) Diaarinumero 00777/16/2207 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Mauno Mäkiranta Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 Antopäivä Diaarinumero 20.2,2018 00097/18/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus, kaupunginhallituksen j äsenten valinta Valittaj a Päätäs, johon on haettu

Lisätiedot

Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2...

Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... Lyhennysjäljennös Antopäivä 10.1.2018 Diaarinumero 03341/17/2299 ASIA Muutoksenhakija Timo Laine Päätös, johon on haettu muutosta VAATIMUKSET HALLINTO-OIKEUDESSA

Lisätiedot

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Kemijärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 31.3.2015 32 valinnut kaupunginjohtajan virkaan Atte Rantasen.

Lisätiedot

Antopäivä Kemiönsaaren kunnanvaltuusto oikeudenkäyntikulut 250 eurolla. virheellisen valitusosoituksen.

Antopäivä Kemiönsaaren kunnanvaltuusto oikeudenkäyntikulut 250 eurolla. virheellisen valitusosoituksen. Turun hallinto-oikeuden päätös (3) Antopäivä Päätösnumero 23. 7. 2018 18/0232/1 Diaarinumero 01071/18/2299 KiMiTOOM? KCf", Asia Valitus kunnallisasiassa 2 5. 07. 2018 Valittaja Janne-Taneli Salonen Päätös

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain ) 17.02.2016 Sivu 1 / 1 69/2016 01.01.01 26 Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain 3-1299-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 3 Asianro 7479/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus / Palomiehen viran valinta alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema Henkilöstö- ja hallintopäällikkö

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 31.3.2017 17/0111/1 1 (9) Diaarinumero 00701/16/2206 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Rauno Luttinen Päätös josta valitetaan Pyhärannan kunnanvaltuusto

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 1 (4)

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 1 (4) Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 1 (4) Antopäivä 16.9.2015 Päätösnumero 15/0711/3 Diaarinumero 00835/14/2299 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINHALLITUS Saap. / 19 20 16 Dnro JG / ' J Khall.- 1_ 20_ Asia Kunnallisasiaa

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

Antopäivä. Kunnallisasiaa koskeva valiius. Lappeenrannan kaupunginhallitus

Antopäivä. Kunnallisasiaa koskeva valiius. Lappeenrannan kaupunginhallitus ITÄ-SUOMEN HALLINTO-[?IKEUS PÄÄTÖS 17/0112/4 Antopäivä Diaarinumero 15.6.2017 01596/16/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valiius Valittaja Päätös, johon on haettu muutosta Asian käsittely kunnassa Lappeenrannan

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto -oikeuden välipäätös Tamtneian... 1 (4)

Hämeenlinnan hallinto -oikeuden välipäätös Tamtneian... 1 (4) r Hämeenlinnan hallinto -oikeuden välipäätös Tamtneian... 1 (4) Antopäivä Päätösnumero 24.4.2017 17/0319/3 Diaarinumerot 00495/17/2299 00521 / 17/2299 Asia Valittajat Täytäntöönpanon kieltovaatimukset

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

1 (4) Paatos. Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sahkoposti helsinki hao@oikeus fi

1 (4) Paatos. Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sahkoposti helsinki hao@oikeus fi Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sahkoposti helsinki hao@oikeus fi Paatos 1612015 15/0021/2 Diaarinumero 00604/14/2204 1 (4) Asia Vahttaj

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 186 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan, rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuuden tilapalveluiden yritysvuokrausyksikön päällikön viran täyttämispäätöksestä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

05.11-2014 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS 14/5231/4. Antopäivä. Diaarinumero 4.11.2014 01237/13/KO/2299. Kunnallisvalitus. Matti Vattulainen, Lappeenranta

05.11-2014 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS 14/5231/4. Antopäivä. Diaarinumero 4.11.2014 01237/13/KO/2299. Kunnallisvalitus. Matti Vattulainen, Lappeenranta Osoite Puhelin Faksi Sähköposti Puijonkatu 29 A, 2. krs, PL 1744 029 56 42500 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5231/4 Antopäivä Diaarinumero 4.11.2014 01237/13/KO/2299

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Tampere Ote pöytäkirjasta 12/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 277, 23.10.2017 Kaupunginhallitus, 552, 25.09.2017 277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON Pori Energia Oy Hirvilinna, Oosinselän tuulivoimapuisto

ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON Pori Energia Oy Hirvilinna, Oosinselän tuulivoimapuisto ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON 17.11.2017 2015-5069 Pori Energia Oy Hirvilinna, 442-401-0005-0054 2015-5069 Pori Energia Oy Hirvilinna, 442-401-0005-0054 14.11.2027 2015-5068

Lisätiedot

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta. MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus. Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.fi Antopäivä Päätösnumero 24.10.2014 14/0381/1 Diaarinumero

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain

Lisätiedot

Valitus vesitalousasiassa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto nro 64/2018/2

Valitus vesitalousasiassa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto nro 64/2018/2 Vaasan hallinto -oikeus Päätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 05.10.2018 18/0238/2 Diaarinumero 00615/18/5201 Asia Muutoksenhakija Valitus vesitalousasiassa Reija Virtanen, Vihti Luvan hakija Mikko Tiainen,

Lisätiedot

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 83 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta. JARDno-2017-1802 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Aika: 30.03.2017 klo 18:00-21:17 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 3.5.2016 1 (5) Lupatunnus Keliber Oy Toholammintie 496 69600 Kaustinen VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 19.3.2015 1 (5) KaivNro 8835,8889,9058 Akkerman Exploration B.V. Itäkangastie 12 A 7 90500 OULU VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös Turvallisuus-

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 8.11.2017 1 (5) Lupatunnus Aurion Resources Oy c/o Ab Scandinavian GeoPool Ltd BOX 131 77623 Hedemora, Sweden MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

Heinäveden kunnan rakennustarkastaja 14.8.2007 211

Heinäveden kunnan rakennustarkastaja 14.8.2007 211 KUOP IO N HALL INTO- O IKEUS PÄÄTÖS 13/0249/3 J, Antopäivä Diaarinumero 25.6.2013 00288/13/4113 AS IA Muutoksenhakijat Kantelu rakennuslupa- asiassa Unto Pietarinen, Liperi Taina Pietarinen, Liperi Päätös,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Kokousaika Kokouspaikka 4/2018 klo 17:00 Hämeenlinnan kaupungintalo 6.krs kokoustila Käsiteltävät asiat 47 Sako- ja umpikaivolietteen sekä tapahtumakäymäläjätteen vastaanottomaksut 2019, HS-Vesi...

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 1 (5) 4.5.2015 ML2013:0088 Sodankylän malminetsintä oy PL 3 33211 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 5/

Kunnanvaltuusto 5/ SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kunnanvaltuusto 5/2015 21 24 Aika Torstai 09.07.2015 klo 19.00 19.25 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Tervakangas Matti KV:n puheenjohtaja Heikintalo Hannu KV:n I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 15.10.2013 3951/1a Juhani Karhu Metsolantie 9 32740 Sastamala KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot