Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite Kansalaistalo - matalan kynnyksen kohtaamispaikka tarpeellinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite Kansalaistalo - matalan kynnyksen kohtaamispaikka tarpeellinen"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite Kansalaistalo - matalan kynnyksen kohtaamispaikka tarpeellinen 27/ /2015 Kaupunginvaltuusto Valtuutettu Hilkka Halonen esitti seuraavan aloitteen: Kemissä on lähes 1800 työtöntä, ja työttömyys koskettaa myös useita tuhansia ihmisiä työttömien lähipiirissä. Tästä huolimatta Kemissä ei ole työttömille matalan kynnyksen palveluita, jotka lisäisivät työttömien hyvinvointia ja osallisuutta kuntalaisina. Useimmissa kaupungeissa on työttömille suunnattuja matalan kynnyksen palveluita, joiden järjestäjinä ovat yleensä yhdessä kunta, seurakunta ja erilaiset järjestöt. Palveluihin kuuluu mm. edullista lounasruokaa tarjoava ruokalatoiminta, olohuonetila, tietokoneiden käyttömahdollisuus sekä opastusta käyttöön, harrastustiloja ja neuvontapalveluja sekä terveystarkastustilat. Naapurikaupungissa Torniossa toimii kolme erilaista avointa tilaa: Meän talo, Perheiden talo ja Tornion järjestötalo. Kemin imagoon ihmekaupunkina sopisi hyvin uudenlainen ja innovatiivinen sosiaalinen ajattelu: tehdään kaikille avoin matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa on kullekin ajankohtaisia palveluita ja tilaisuuksia, tiloja ja mahdollisuus osallistua yhteisölliseen toimintaan. Yhdistetään kunta, kolmas sektori, vapaaehtoistyö ja kansalaisaktiivisuus saman katon alle. Näin kaadettaisiin käytännössä raja-aitoja ja ennakkoluuloja. Nykyaikana ihmisten lokeroiminen omiin tiloihin, yhdistyksiin, toimintoihin ja maailmoihin ei ole järkevää: itse kukin meistä elää monessa eri lokerossa elämänsä aikana. Harva on enää koko elämäänsä esimerkiksi työttömänä, ja voimme myös kuulua samaan aikaan moniin eri lokeroihin kuten vaikkapa piilotyötön kotiäiti. Kaupungissa on suunnitteilla niin seniorineuvolaa, perhekeskusta kuin päiväkeskustakin. Koska ihmisiä ja taloudellisia resursseja on rajallisesti tarjolla, olisi järkevää yhdistää erilaisten ihmisryhmien tarpeet saman katona alle. Kaikille avoin matalan kynnyksen kohtaamispaikka, kansalaistalo, edistää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä merkittävästi enemmän kuin erilliset toisistaan irrallaan (ja joskus tietämättään) toimivat toiminnot ja hankkeet. Tulevassa sote-uudistuksessa terveyttä ja hyvinvointia edistävän työn jäädessä

2 Päätös KV : kunnalle, tarjoaisi laaja-alaisesti toimiva kansalaistalo em. työlle konkreettiset puitteet ja rakenteet. Kemin keskustaan sijoittuva kansalaistalo vahvistaisi yhteisöllisyyttä ja kuntalaisten omaehtoista toimintaa, ja siten elävöittäisi sangen hiljaista kaupunkikeskustaa. Kansalaistalo on kaupunkistrategian mukainen, koska se ehkäisee syrjäytymistä ja vahvistaa kaupungin elinvoimaa. Kansalaistalon perustamiseen on mahdollisuus saada ulkopuolista rahoitusta. Esim. RAY rahoittaa vastaavanlaista toimintaa muualla maassa. Kemin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että selvitetään mahdollisuudet perustaa kaupunkikeskustaan kaikille avoin matalan kynnyksen kansalaistalo, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään ulkopuolista rahoitusta. Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Ehdotus KJ Nissinen: Päätös KH : Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä kulttuurilautakunnan valmisteluun. Asiaa voidaan tarkastella myös kaupunginhallituksen hyväksymän Arjen Turvaa -toimintamallin valmistelun yhteydessä. Teija Jestilä esitti, että aloite lähetetään kehittämisosastolle ja kulttuuritoimelle toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus hyväksyi Jestilän esityksen yksimielisesti. Kaupunginhallitus Valmistelu: Kehittämis- ja talousosaston sekä kulttuuritoimen yhteinen lausunto (kehittämisjohtaja A. Mikkola ja museotoimenjohtaja K. Silvennoinen) Aloitteessa esitetään selvitettäväksi mahdollisuudet perustaa kaupunkikeskustaan avoin matalan kynnyksen kansalaistalo, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään ulkopuolista rahoitusta. Aloitteen mukaan Kemiin sopisi hyvin uudenlainen ja innovatiivinen sosiaalinen ajattelu: kaikille avoin matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa on kullekin ajankohtaisia palveluja ja tilaisuuksia, tiloja sekä mahdollisuus osallistua yksilölliseen toimintaan. Suomessa on yli sadassa kunnassa kohtaamispaikkoja / toimintakeskuksia. Suurimmilla paikkakunnilla kohtaamispaikkoja on useita. Paikkoja pitävät yllä kunnat, seurakunnat ja erilaiset järjestöt. Kohtaamispaikat ovat yleensä

3 tarkoitettu kaikille (Lähde: Kansalaisareena ry). Meri-Lapin alueella Torniossa toimii kansalaistalo (Meän talo), joka on suunnattu kaikille työikäisille. Torniossa toimii myös Perheiden talo sekä Tornion Järjestötalo, jotka osaltaan tarjoavat matalan kynnyksen palveluja. Myös esimerkiksi Seinäjoella on Toimintojen talo, joka on kaikille avoin. Joensuussa toimii kansalaistalo, joka on kaikille avoin kohtaamispaikka. Kaikissa näissä kohtaamispaikoissa toiminnassa ovat mukana kaupunki ja eri järjestöt. Rahoitusta on saatu Raha-automaattiyhdistykseltä ja osin myös Ely-keskuksilta. Usein kunta järjestää tilat. Tällä hetkellä Kemissä toimii kaksi varsinaista matalan kynnyksen kohtaamispaikkaa; Mielenterveyskuntoutujille on Yhdessä ry:n ylläpitämä Klubitalo ja Toivola- Luotola Setlementti ry:n projektiluontoisena toimiva maahanmuuttajille tarkoitettu kohtaamispaikka MiksEri. Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry on järjestökeskus, jossa toimii myös pieni kansalaistoiminnan keskus. Kemissä ei ole matalan kynnyksen palveluita työttömille (mm. edullinen lounasruoka, olohuonetila, tietokoneiden käyttö ja opastus, harrastustiloja ja neuvontapalveluja sekä terveystarkastustilat). (Riikka Vuoristo 2015: Työttömien matala kynnyksen palveluiden ja kohtaamispaikan selvitystyö Kemissä). Kemistä puuttuu myös kaikille kuntalaisille avoin kohtaamispaikka, jossa voisi tavata muita, syödä edullisesti, harrastaa omaehtoisesti, toimia yhdistyksenä maksuttomissa tiloissa, saada neuvontaa ja palveluita, osallistua vapaaehtoistoimintaa ja saada vapaaehtoisapua tarvittaessa. Syksyllä 2014 tehdyssä kyselyssä työttömät toivoivat juuri tällaisia tiloja. Kemin kaupunkistrategian menestystekijöitä ovat kuntalaisten osallisuus, ennaltaehkäisevät ja terveyttä edistävät palvelut sekä syrjäytyneisyyden estäminen. Kansalaistalo edistää omalta osaltaan näiden menetystekijöiden toteutumista. Kansalaistalo hanketta on vietävä eteenpäin laajan toimijajoukon kanssa. Kansalaistalo -hankkeen aloittamisesta vastaa Meri-Lapin Työhönvalmennus säätiö. Säätiö myös toimii talon rahoituksen hakijana Raha-automaattiyhdistykseltä. Kaupunki ei voi saada RAY:n rahoitusta. Kaupunki on mukana kiinteässä yhteistyössä, alkuvaiheessa erityisesti kaupungin työllistämispalvelut. Mikäli hanke saa hakemansa rahoituksen kaupunki sitoutuu kansalaistalon toimintaan mukaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluilla, jotka tukevat talon tavoitteita kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämisessä. Mahdollisia taloon jalkautuvia palveluita ovat esimerkiksi työttömien terveystarkastukset, ITE-terveystila tarvittavine välineineen (verenpainemittari, vaaka jne.) tai erilaiset terveyteen liittyvät tilaisuudet ja ryhmät. Uusi sosiaalihuoltolaki sisältää uutena lakisääteisenä palveluna sosiaalisen kuntoutuksen. Kansalaistalo voi toimia myös sosiaalisen kuntoutuksen mahdollistajana kiinteässä yhteistyössä sosiaalityön kanssa. Tämä lisää kaupunkilaisten osallisuutta ja osallistumista. Kansalaistalossa voi toimia myös muutama kuntouttavan työtoiminnan paikka. Myös kulttuuri- ja liikuntatoimi ovat tärkeitä yhteistyötahoja kansalaistalon

4 Ehdotus KJ Nissinen: Päätös KH : hyvinvointia edistävässä toiminnassa. Yhteistyötä voidaan tehdä mm. kulttuuripassi -pilottihankkeessa. Kunnan toimintojen lisäksi kansalaistaloon pyritään saamaan tiettyinä aikoina myös TE-hallinnon tilaisuuksia ja velkaneuvonnan infotapahtumia. Vasta perustetun työosuuskunnan toiminnan linkittäminen kansalaistalon yhteyteen on hyödyllistä. Kansalaistalotoiminnan yksi tavoite on yhdistää erilaisia toimijoita ja ihmisiä mahdollisimman kattavasti. Näin ollen kansalaistalon ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyön lisääminen ja tulevaisuudessa mahdollisesti toimintojen fyysinen yhdistäminen on tavoiteltavaa. Mukaan yhteistoimintaan on tärkeä saada kattavasti erilaisia yhdistyksiä ja järjestöjä. Majakka ry, Majakan ja Merivan ulkopuoliset yhdistykset sekä Toivola-Luotolan Setlementti ry ovat keskeisiä yhteistyökumppaneita. Mitä laajemmilla hartioilla kansalaistalo tulevaisuudessa toimii, sen parempi kaikille toimijoille ja erityisesti tavallisille kuntalaisille. Yhteistyötä ja yhteishankkeita lähdetään konkreettisesti kehittämään, kun kansalaistalon toiminta on rahoituksen osalta mahdollista aloittaa. RAY:n rahoitusta on haettava toukokuun 2015 aikana. Tavoitteena on, että kansalaistalon toiminta aloitetaan vuoden 2016 alussa. Kansalaistalon ensimmäisinä tiloina voivat toimia Meri-Lapin Työhönvalmennus säätiön tyhjäksi jäävät tilat Sauvosaarenkadun talossa. Jatkossa tilakysymystä täytyy miettiä sen mukaan, miten kansalaistalon toiminnot kehittyvät. Kaupunginhallitus päättää merkitä kehittämis- ja talousosaston ja kulttuuriosaston lausunnon asiassa tiedoksi ja antaa sen tiedoksi valtuustolle vastauksena Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloitteeseen Kansalaistalosta. Kemin kaupunki sitoutuu osaltaan alustavasti hankkeeseen ja tarkemmista sitoumuksista ja muodoista päätetään myöhemmin erikseen, kun mm. RAY:n rahoitusmahdollisuus on selvillä. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Kaupunginvaltuusto Ehdotus KH: Kaupunginvaltuusto päättää merkitä kehittämis- ja talousosaston ja kulttuuriosaston lausunnon asiassa tiedoksi vastauksena Sosialidemokraattisen

5 Päätös KV : valtuustoryhmän aloitteeseen Kansalaistalosta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen. Kulttuurilautakunta Valmistelu: kulttuuriosaston päällikkö Silvennoinen Ehdotus kulttuuriosaston päällikkö Silvennoinen: Merkitään tiedoksi. Päätös Kulttuurilautakunta : Hyväksyi päätösehdotuksen.

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (52 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (52 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (52 ) Kulttuurilautakunta 27.05.2015 AIKA 27.05.2015 klo 13:00-15:45 PAIKKA Kaupungintalo, 2.kerroksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (39 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (39 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (39 ) Kaupunginvaltuusto 11.05.2015 AIKA 11.05.2015 klo 18:00-19:25 PAIKKA Kemin kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite Tulevaisuus-työskentelyllä kohti elinvoimaista ja kilpailukykyistä Kemiä

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite Tulevaisuus-työskentelyllä kohti elinvoimaista ja kilpailukykyistä Kemiä Kaupunginvaltuusto 20 19.01.2015 Kaupunginhallitus 64 09.02.2015 Kaupunginhallitus 314 31.08.2015 Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite Tulevaisuus-työskentelyllä kohti elinvoimaista ja kilpailukykyistä

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 91 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 37 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 22/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päättää panna täytäntöön kokouksen päätökset ja päättää seuraavista toimenpiteistä.

Kaupunginhallitus päättää panna täytäntöön kokouksen päätökset ja päättää seuraavista toimenpiteistä. Kaupunginhallitus 273 19.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten toimeenpano Kaupunginhallitus 19.06.2017 273 Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska valtuuston 12.6.2017

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 132 29.03.2016 Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 27/00.02.00/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 132 Valmistelu: kansliajohtaja

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 ) Otsikko Sivu

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 ) Otsikko Sivu KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (13 ) Vanhusneuvosto 03.02.2017 AIKA 03.02.2017 klo 10:00-11:20 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN

JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN 2017-2020 Hyvinkää 17.5.2016 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (42 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (42 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (42 ) Kaupunginvaltuusto 19.01.2015 AIKA 19.01.2015 klo 18:00-19:32 PAIKKA Kemin kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki-majakka ry

Pohjoisen yhteisöjen tuki-majakka ry Pohjoisen yhteisöjen tuki-majakka ry Edelläkävijä vaikuttavaa toimintaa kansalaistoiminnan tueksi! Järjestotieto.fi Historian havinaa tarvitsevatko laivat Majakkaa? Taustalla: Kehittää eri toimijoiden

Lisätiedot

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 30 10.03.2014 Kaupunginhallitus 341 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 114 17.11.2014 Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Valtuutettu Hilkka Halonen esitti seuraavan aloitteen:

Valtuutettu Hilkka Halonen esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 102 07.09.2015 Kaupunginhallitus 351 28.09.2015 Kaupunginhallitus 20 18.01.2016 Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite tuoda selvitys valtuustolle Meri-Lapin kehittämiskeskus ry:n

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Valtuuston asettama rakennemuutostyöryhmä on valmistellut asiaa noin vuoden päivät. Työryhmä on käsitellyt rakennemuutosta seuraavista lähtökohdista:

Valtuuston asettama rakennemuutostyöryhmä on valmistellut asiaa noin vuoden päivät. Työryhmä on käsitellyt rakennemuutosta seuraavista lähtökohdista: Yhteistyötoimikunta 14 01.06.2016 Kaupunginhallitus 212 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 75 13.06.2016 Kaupunginhallitus 279 29.08.2016 Kaupunginvaltuusto 88 05.09.2016 Rakennemuutosohjelma 71/00.01.03/2015

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / 2019 1 AIKA 8.5.2019 klo 17:30 18:30 PAIKKA Sammonlahden asukastila Sammontori 2, 53850 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (7) 29 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan uusi harrastus/liikkuminen -avustushaku (900 000 euroa) HEL 2018-001341 T 02 02 02 Päätös päätti hyväksyä kulttuurin ja

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs Perjantai 12.10.2018 12.00 14.00 Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs läsnä: Tornion Invalidit ry. Raimo Toratti Lapin Näkövammaiset ry., Soile Järvirova Tornion kerho Tornion kaupunginhallitus

Lisätiedot

RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO

RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO Mairit Toppi JÄKE -projekti, projektivastaava Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistysten toimintaympäristö muuttuu! Yhdistystoimijoiden

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville

Lisätiedot

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin Yhteistyösuunnitelma n ja Jämsän kaupungin välillä Aspa -säätiö (ent. Asumispalvelusäätiö ASPA) on vuonna 1995 perustettu säätiö, jonka tehtävä yleishyödyllisenä toimijana on edistää vammaisten ihmisten

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p Tarkastuslautakunta 36 26.04.2016 Tarkastuslautakunta 41 17.05.2016 Tarkastuslautakunta 46 31.05.2016 Kaupunginvaltuusto 71 13.06.2016 Kulttuurilautakunta 85 19.10.2016 Tarkastuslautakunta 76 08.11.2016

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA. Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut & Kulttuurilautakunta

KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA. Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut & Kulttuurilautakunta KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut 17.2. & 6.4.2016 Kulttuurilautakunta NUORISOTYÖ Seuraavalle sivulle on koottu nuorisotyön kaupunkistrategian toimenpide-ehdotukset kaupunkistrategian

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille Esittelydiat 12.4.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Pääteemana toimintalinja 5 eli sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan

Lisätiedot

LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET 1/5

LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET 1/5 LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET 1/5 Valtuutettu Tytti Kumpulaisen ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite yhdistyksille myönnettävän kuntalisän kriteerien muuttamisesta 190/02.05.01/2013 KV 2.4.2014

Lisätiedot

YHDISTYSOHJELMA Harjavalta 2025 Vahva ja rohkea

YHDISTYSOHJELMA Harjavalta 2025 Vahva ja rohkea YHDISTYSOHJELMA Harjavalta 2025 Vahva ja rohkea Johdanto Yhdistysohjelma on yksi kolmesta kaupunkistrategiaan liittyvistä ohjelmista. Yhdistysohjelma laadittiin SataKylien Omalta kylältä -hankkeen toimesta.

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (11 ) Otsikko Sivu

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (11 ) Otsikko Sivu KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 (11 ) Vammaisneuvosto 23.03.2017 AIKA 23.03.2017 klo 09:15-11:10 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen avaus 3 10 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 111 Sosiaalilautakunta 38 Ote pöytäkirjasta 02. 11.2015 21. 04.2016 Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa. Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa. Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Rekisteröidyt yhdistykset Lapissa: Lapin järjestöstrategia 2030. Lapin liitto Rekisteröidyt yhdistykset

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Sosiaaliturvayhdistykset maakuntien järjestöyhteistyötä rakentamassa. Sosiaaliturvayhdistysten perusteet

Sosiaaliturvayhdistykset maakuntien järjestöyhteistyötä rakentamassa. Sosiaaliturvayhdistysten perusteet Sosiaaliturvayhdistykset maakuntien järjestöyhteistyötä rakentamassa Sosiaaliturvayhdistysten perusteet Taustat Sosiaali- ja sosiaali- ja terveysturvayhdistykset ovat maakunnallisia sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017 Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

osallisuushanke Salli

osallisuushanke Salli osallisuushanke Salli Osallisuuden jäljillä 2011-2014 9.6.2014 Kuva: Ninka Reittu-Kuurila Sallin tavoitteena on Hankkeen päämääränä on lisätä heikossa asemassa olevien ihmisten osallisuutta sekä kuntien

Lisätiedot

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Demokratiapäivän asukastilaisuus 14.10.2014 Leena Kostiainen apulaispormestari käyttäjädemokratiatyöryhmän puheenjohtaja Sisällys työryhmän toimeksianto ja kokoonpano

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 2. UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS jakautuu 3 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VUOSI TIETOLÄHDE KYSYMYS Vastausvai htoehto 1 Vastausvaiht oehto 2 Vastausva ihtoehto 3 PERUSTERVEYDENHUOLTO

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 125 08.12.2014 Kaupunginhallitus 16 12.01.2015 Kaupunginhallitus 199 04.05.2015 Kaupunginhallitus 408 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 152 14.11.2016 SDP:n valtuustoryhmän aloite Lindorffin

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Kemi 30.9.2014 Pelastusylitarkastaja

Lisätiedot

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa Meidät löytää myös netistä www.lahiokeskus.fi tai Facebookista: Lähiökeskukset Kumppanuustalo LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Vuodesta 2016 alkaen Lähiökeskusten toiminta on osa Hämeenlinnan

Lisätiedot

Vanhusneuvoston toimintasäännön 8 mukaan kaupunginhallitus nimeää Vanhusneuvoston järjestöjen esityksestä. Toimintakausi on 2 vuotta.

Vanhusneuvoston toimintasäännön 8 mukaan kaupunginhallitus nimeää Vanhusneuvoston järjestöjen esityksestä. Toimintakausi on 2 vuotta. VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 Vanhusneuvoston toimintasäännön 8 mukaan kaupunginhallitus nimeää Vanhusneuvoston järjestöjen esityksestä. Toimintakausi on 2 vuotta. Toimintasäännön 2 :n mukaan kukin

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (6) 350 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely Esittelijä päätti ottaa käyttöön

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN TALOUSARVIO EUR EHDOTUS EDELL. 2018

TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN TALOUSARVIO EUR EHDOTUS EDELL. 2018 Sivu 20 LOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN LOUSARVIO 01.01. - 31.12. TILINP. 2017 EDELL. 2018 EHDOTUS 00006100 LIIKUNTOIMI VOITTEET Liikuntatoimi keskittyy kuntastrategian ja kunnan hyvinvointisuunnitelman

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa

Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Lähtötilanne 2010 lopussa: Yksittäisiä ryhmäkokeiluja aikuissosiaalityössä Ryhmät ovat hiipuneet Ryhmiä toteutettu projekteissa ryhmät loppuneet projektien myötä TAHTOTILA:

Lisätiedot

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE KENELLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE-TOIMINTA ON TARKOITETTU? Perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä työttömien terveystarkastuksen asiakkaille. Asiakkaille joiden muuten

Lisätiedot

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI Kaupunginhallitus 97 27.02.2012 TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI 783/012/2011 KH 97 Valtuustoaloite 12.12.2011: Yksi hyvä vaihtoehto ikäihmisten liikunnalle on

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016 Kemin kaupunkistrategia 2025 2016 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2016 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisoneuvoston jäseniltä pyydettiin edellisen kokouksen päätöksen mukaisesti:

Lapsi- ja nuorisoneuvoston jäseniltä pyydettiin edellisen kokouksen päätöksen mukaisesti: Lapsi- ja nuorisoneuvosto 8 05.05.2015 Lapsi- ja nuorisoneuvosto 9 12.04.2016 Lapsi- ja nuorisoneuvosto 20 01.11.2016 Lapsi- ja nuorisoneuvosto 10 04.04.2017 Lapsi- ja nuorisoneuvoston jäsenten palautteiden

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME.

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME. KUNTIEN JA 3. SEKTORIN YHTEISTYÖ VARAUTUMISESSA JA ARJEN TURVALLISUUDESSA, HELSINKI 28.6.2019 JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA: ROHKEASTI UUDISTUVA TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT

Lisätiedot

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia.

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Osallisuus ja toimijuus Järjestöjen työn merkitys ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti

Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti Kaupunginhallitus 90 20.02.2017 Kaupunginvaltuusto 32 27.03.2017 Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n (2015 2017) loppuraportti 1329/12.00.00.04/2014 KH 90 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot