Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action"

Transkriptio

1 Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action

2 Erasmus+ Youth in Action koulutukselle Kansainvälinen nuorisotyö on kiinnostusta maailman moninaisiin kysymyksiin. Se herättää uteliaisuuden uusia asioita kohtaan ja tarjoaa kulttuurien kohtaamista turvallisessa ympäristössä. Asenteet muuttuvat, kun erilaisia ajattelutapoja tutkitaan yhdessä. Hankkeissa opitaan yhdessä suunnittelemalla sekä tekemällä. Kielitaito kasvaa ja opitaan kansalaistaitoja ja elämänhallintaa. Kansainvälinen nuorisotyö kehittää nuorisotyötä ja nuorisoalan yhteistyötä. Se edistää yhteyksien ja kontaktien syntymistä toimijoiden välille, tukee nuorisopolitiikan uudistamista ja tuo uusia työtapoja. Kansainvälinen toiminta on oppimisen, kehittämisen ja vaikuttamisen väline. Vaikutukset nähdään osallistuvissa nuorissa sekä ympäröivässä yhteisössä. Erasmus+ Youth in Action -rahoituksella tuettavia kansainvälisen nuorisotyön muotoja ovat: nuorisovaihdot eurooppalainen vapaaehtoispalvelu nuorisotyöntekijöiden koulutus ja verkostoituminen kehittämishankkeet eurooppalaiset nuorisoaloitteet nuorten ja päättäjien välinen vuoropuhelu.

3 Työtä, taitoa, koulutusta ja osallistumista Youth in Action -hankkeet vievät Eurooppaa kohti Erasmus+ ohjelman tavoitteita. Ne parantavat nuorten työllistymismahdollisuuksia, koulutustasoa sekä taitoja, lisäävät sosiaalista pääomaa, tukevat vaikuttamismahdollisuuksia sekä aktiivista yhteiskunnallista osallistumista. Youth in Actionin -hankkeet auttavat kaikkia nuoria tärkeimpien taitojen kehittämisessä ja tunnistamaan koulun ulkopuolista oppimista sekä kehittävät nuorisotyön laatua ja alan globaalia ulottuvuutta.

4 Ketkä voivat hakea? Osallistumismahdollisuus on yleishyödyllisillä organisaatioilla, julkisyhteisöillä, nuorten vapailla ryhmillä sekä yhteiskunnallisilla ja yhteiskuntavastuuta kantavilla yrityksillä. Millaisia hankkeita tuetaan? Liikkuvuus Liikkuvuuden avulla nuorten näkemys maailmasta ja sen ajankohtaisista asioista kasvaa. Nuoret oppivat samalla toisesta ja omasta kulttuuristaan. Kielitaito, sosiaaliset taidot ja valmiudet selviytyä odottamattomista tilanteista paranevat. Tunne eurooppalaisuudesta vahvistuu. Nuorisotyöntekijät saavat tutustua toisten maiden käytäntöihin, verkostoitua, suunnitella yhteistyötä, järjestää koulutusta tai kouluttautua itse. Mahdollisuudet ovat: - nuorisovaihto - eurooppalainen vapaaehtoispalvelu (EVS) - nuorisotyöntekijöiden liikkuvuus Tuet koostuvat osallistumiskohtaisesta organisointituesta, etäisyyden mukaan määräytyvästä matkatuesta ja tarvekohtaisesti myönnettävästä tuesta, joka mahdollistaa kaikkien nuorten tasavertaisen osallistumisen. EVS:ssa on lisäksi henkilökohtainen tuki taskurahaksi.

5 Yhteistyöhankkeet Verkostoitumalla nuorten ryhmät ja nuorisotyötä tekevät pääsevät yhdessä vertailemaan, ideoimaan ja kehittämään toimintaansa. Samalla opitaan nuorisotyöstä, nuorten elinoloista ja tilanteesta Euroopan eri maissa. Nuorisotyön laatu nousee ja kansainvälisessä nuorisotyössä syntyvää osaamista opitaan tunnustamaan. Laajemmat kehittämishankkeet luovat uusia yhteisiä eurooppalaisia toimintatapoja, kun päästään jakamaan työkaluja, menetelmiä ja materiaaleja. Yhteistyö laajenee sektorirajojen yli hankkeiden kattaessa järjestöjä, kunnallista nuorisotyötä, oppilaitoksia sekä työelämäpalveluja. Mahdollisuudet ovat: - Strategiset kumppanushankkeet, joissa tehdään eurooppalaista yhteistyötä ja kehitetään nuorisotyötä - Eurooppalaiset nuorisoaloitteet, joiden avulla pääsee tekemään todeksi omia ideoitaan ja vaikuttamaan tärkeiksi kokemiinsa asioihin yhteiskunnassa Tuet muodostuvat kumppanitahojen lukumäärän ja hankkeen sisällön ja keston mukaan. Lisäksi voidaan korvata vammasta tai pitkäaikaissairaudesta aiheutuvia lisäkuluja. Nuorisopolitiikan uudistaminen EU:n nuorisostrategia vuosille pyrkii lisäämään nuorten mahdollisuuksia koulutukseen, työntekoon sekä täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan osallistumiseen. Nuorisopolitiikan uudistamisen hankkeissa nuoret suunnittelevat ja arvioivat tapaamisia, joissa käydään vuoropuhelua poliitikkojen, nuorisoalan asiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa. Tuki koostuu osallistumiskohtaisesta organisointituesta, etäisyyden mukaan määräytyvästä matkakulukorvauksesta sekä tarvekohtaisesti myönnettävästä tuesta, joka mahdollistaa kaikkien nuorten tasavertaisen osallistumisen.

6 Ohjelmaan osallistuvat maat Ohjelmamaat EU-maat ja Islanti, Liechtenstein, Norja, Makedonia, Turkki (IS, LI, NO, MK, TR) Naapuruusmaat Länsi-Balkan (AL, BA, KV, ME, RS) Itäisen kumppanuuden maat (AM, AZ, BY, GE, MD, UA) Muut Venäjä (RU) Kumppanuusmaat Lukuisat muut maat eri puolilla maailmaa (tarkempi listaus ohjelmaoppaasta) Välimeren eteläpuoliset maat (DZ, EG, IL, JO, LB, LY, MA, PS, SY, TN)

7 Hyvä tietää Otlas-kumppanitietokannasta etsit hankekumppaneita hakijatahon on rekisteröidyttävä komission hakujärjestelmään ja hankittava PIC-koodi (Participant Identification Code) haku ja raportointi tapahtuvat verkossa kolme hakuaikaa vuodessa hankkeiden tuloksia painotetaan Euroopan nuorisoportaaliin kerätään eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun paikat sekä tietoa nuorille mahdollisuuksista kehittää osaamistaan Youthpass-todistuksella tunnistetaan oppimista ja osallistumista kapasiteetin vahvistamishankkeet mahdollistavat yhteistyön Euroopan ulkopuolisten kumppanuusmaiden kanssa Lisätietoa ohjelmasta CIMOn verkkosivu CIMOn Youth in Action -tiimi vastaa kysymyksiin: ISBN (painettu) ISBN (PDF) Kuvat: Satu Haavisto ja Youth in Action -nuorisovaihto Take a Pic 8/2013 Taitto: Mainostoimisto RED Paino: Markprint 12/2014, 1. painos 3500 kpl Julkaisua on rahoitettu Euroopan komission tuella. Komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.

8 Erasmus+ on Euroopan unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma, joka rahoittaa näiden alojen eurooppalaista yhteistyötä. Erasmus+ kattaa vuodet Tänä aikana yli 4 miljoonaa nuorta, opiskelijaa ja aikuista voi kouluttautua, opiskella, harjoitella tai työskennellä vapaaehtoisena ulkomailla ohjelman tuella. Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa.

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action EU:n Erasmus+ -ohjelman Youth in Action -osio on suunnattu 13 30-vuotiaille nuorille ja nuorisotyöntekijöille.

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 20.2.2014 2/2009 Yksi ohjelma, kolme avainaluetta AVAINTOIMI 1 LIIKKUVUUS AVAINTOIMI 2 YHTEISTYÖHANKKEET AVAINTOIMI 3 NUORISOPOLITIIKAN UUDISTAMINEN Erasmus+ Youth in

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 13.11.2013 2/2009 Alustava Erasmus + -ohjelmasäädöksen käsittelyaikataulu 19.11 Äänestys EP:n täysistunnossa 5.11. Äänestys EP:n CULT valiokunnassa Marraskuun loppu Neuvoston

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 27.11.2013 2/2009 Alustava Erasmus + -ohjelmasäädöksen käsittelyaikataulu Marraskuun loppu Neuvoston hyväksyntä 19.11 Äänestys EP:n täysistunnossa 5.11. Äänestys EP:n

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa.

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa. 0 Erasmus+ -ohjelma kattaa vuodet 2014 2020. Tänä aikana yli 4 miljoonaa nuorta, opiskelijaa ja aikuista voi kouluttautua, opiskella, harjoitella tai työskennellä vapaaehtoisena ulkomailla ohjelman tuella.

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020 Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija 19.5.2014 Erasmus+ panostaa koulutukseen, nuorisoon sekä urheiluun ja liikuntaan Erasmus+ -ohjelmabudjetti

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme Euroopan

Lisätiedot

Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä

Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä Youth in Action Euroopan unionin Youth in Action yhteistä toimintaa nuorille Haluatko matkustaa tapaamaan muita nuoria toiseen maahan?

Lisätiedot

Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä

Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä Youth in Action Euroopan unionin Youth in Action yhteistä toimintaa nuorille Haluatko matkustaa tapaamaan muita nuoria toiseen maahan?

Lisätiedot

Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma

Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma Youth in Action on matka eurooppalaisuuteen ja omaan itseesi. Haluatko hankkia kansainvälisiä kokemuksia, vaikuttaa omaan elinympäristöösi, saada

Lisätiedot

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija Erasmus+ tarjoaa Mahdollisuuden pienimuotoisiin kansainvälisiin hankkeisiin, joissa opitaan liikunnasta ja urheilusta nuorisotyön

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Youth in Action antaa nuorille mahdollisuuksia

Youth in Action antaa nuorille mahdollisuuksia Youth in Action antaa nuorille mahdollisuuksia Aktiivisen kansalaisen aamupala pe 6.2.2015 6 toimintoa Näistä paloista koostuu Erasmus+ Korkeakoulutuksen Erasmus Yleissivistävän Comenius Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Historiallinen perspektiivi: Pienistä ohjelmista suuriin kokonaisuuksiin 1986-1995 2000 2007 2014 Erasmus Comett Socrates Socrates Force + Comenius + Grundtvig LLP Erasmus+

Lisätiedot

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 30.6. FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisen alkamispäivästä

Lisätiedot

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Miksi hanke? Työkalu Lisäresurssi Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön

Lisätiedot

Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma

Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma Youth in Action on matka eurooppalaisuuteen ja omaan itseesi. Haluatko hankkia kansainvälisiä kokemuksia, vaikuttaa omaan elinympäristöösi, saada

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Mikä Erasmus+? Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Vanhat ohjelmat 2007-13 Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP on Euroopan unionin koulutusohjelma, joka tarjoaa mahdollisuuksia eurooppalaiseen yhteistyöhön kaikilla koulutuksen tasoilla esikoulusta

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen Kirjallisuuden käännöshankkeet EU:n nykykirjallisuuspalkinto Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma 2014 2020 Kirjallisuuden käännöshankkeet Kirjallisuuden

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1 Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-rahoitus 25. marraskuuta 2009 1 Rahoituksen pääryhmät EU-rahoitus Kansallisten viranomaisten hallinnoima Suoraan Euroopan komissiolta haettava 2 Kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuopettajapäivät 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO anne.siltala@cimo.fi 2/2009 Erasmus+ -ohjelma Erasmus+ kattaa kaikki

Lisätiedot

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien uusi sukupolvi 15.11.2012 Mikko Nupponen CIMO 2/2009 EU-ohjelmat ja Suomi 3/2010 Tilastoja 2011 Elinikäisen oppimisen ohjelma: 14 000 liikkuvuusjaksoa rahoitettiin Nuorisotoimintaohjelma

Lisätiedot

Erasmus+ Youth in Action Kansainvälisyyttä tekemällä oppien

Erasmus+ Youth in Action Kansainvälisyyttä tekemällä oppien Erasmus+ Youth in Action Kansainvälisyyttä tekemällä oppien Yhteistä kaikille hankkeille Nuoret aktiivisina toimijoina Tapahtuvat koulun ulkopuolella, nuorten vapaaajalla tai nivelvaiheissa Nonformaali

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Koulutuksen merkitys tuottavuuden, innovoinnin, kasvun kannalta tärkeämpää kuin koskaan aiemmin Ohjelmalla

Lisätiedot

Erasmus+ korkeakoulutukselle -ohjelman ajankohtaista. Erasmus-yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO

Erasmus+ korkeakoulutukselle -ohjelman ajankohtaista. Erasmus-yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO Erasmus+ korkeakoulutukselle -ohjelman ajankohtaista Erasmus-yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO 2/2009 Erasmus+ pähkinänkuoressa Erasmus+ kattaa kaikki koulutussektorit ja nuorisotyön

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman linjaukset

Erasmus+ -ohjelman linjaukset Erasmus+ -ohjelman linjaukset CIMO, ammatillinen koulutus 2013 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle Liikkuvuus (KA1) Opiskelijoiden liikkuvuus Vastavalmistuneiden liikkuvuus Opettajien ja muun henkilöstön

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina d CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina Kevätpäivät12.5.2014 Sofia Lähdeniemi 26 May 2013 Esityksen sisältö CIMOn Kiina-ohjelma CIMO Fellowships Finnish government scholarsip pool Maakohtaiset apurahat

Lisätiedot

EU-kansalaisen vaikutusmahdollisuudet. Sirpa Pietikäinen 2017

EU-kansalaisen vaikutusmahdollisuudet. Sirpa Pietikäinen 2017 EU-kansalaisen vaikutusmahdollisuudet Sirpa Pietikäinen 2017 Euroopan unionin kansalaisuus Unionin kansalaisuus luotiin Maastrichtin sopimuksessa vuonna 1992 Unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme

Kansainvälisty kanssamme MAAILMA ON LÄHELLÄSI Kansainvälisty kanssamme Kansainvälisyys kuuluu kaikille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on ennakkoluuloton suunnannäyttäjä suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisessä

Lisätiedot

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO 7.6.2008 C 141/27 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO Ehdotuspyyntö 2008 Kulttuuriohjelma (2007 2013) Ohjelmatoimien toteutus: monivuotiset yhteistyöhankkeet, yhteistyötoimet, erityistoimet

Lisätiedot

Luova Eurooppa ( ) Kulttuurin alaohjelma

Luova Eurooppa ( ) Kulttuurin alaohjelma Luova Eurooppa (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma 19.5.2015 Lappeenranta Valtakunnalliset museopäivät Hanna Hietaluoma-Hanin CIMO Luova Eurooppa / Kulttuuri EU tarjoaa monta väylää kansainväliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus-

Lisätiedot

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta.

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta. Maailmalle nyt! Löydä oma suuntasi Maailma on täynnä mahdollisuuksia! Voit lähteä ulkomaille opiskelemaan, työharjoitteluun, vapaaehtoistyöhön, töihin tai muuten hankkimaan uusia kokemuksia. Vaihto-oppilaaksi

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

KA2 Yhteistyöhankkeet

KA2 Yhteistyöhankkeet KA2 Yhteistyöhankkeet Miten tästä eteenpäin KA2 ammatilliselle koulutukselle Hanketyöpaja osa 1: 27.11.2014 & 15.12.2014 Hakemuksen viimeinen jättöpäivä KA2 Alakohtaiset osaamisyhteenliittymät (SSA): 26.2.2015

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 7.10.2009 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden oppilaiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle 4.12. Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle CIMO Ammatillinen koulutus 12/ Erasmus+ -ohjelman rakenne Nykyiset ohjelmat Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning Programme Grundtvig Erasmus Leonardo

Lisätiedot

Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö. Hakijainfo 15.2.2012

Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö. Hakijainfo 15.2.2012 Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö Hakijainfo 15.2.2012 Grundtvig Senior Volunteering project Tarkoituksena: Tarjota senioreille uusia vaihtoehtoja aktiiviseen elämään ja yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep Työharjoittelu ulkomailla www.jyu.fi/tep Ohjelmassa tänään Rhodesnow harjoittelupaikat Työharjoitteluohjelmat ja harjoittelupaikan haku Annamari Rovamo & Muru Linjala Työelämäpalveluista Aiesec-harjoittelu

Lisätiedot

Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua. Neulepuikot esiin, esitys alkaa!

Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua. Neulepuikot esiin, esitys alkaa! Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua Neulepuikot esiin, esitys alkaa! BUDJETTI HANKEMUODOITTAIN 2014-2017 2014 2015 2016 2017 1 400 000 1 200 000 1 000 000 800 000 600 000

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+ ECVET ja Erasmus+ Mika Saarinen CIMO Ammatillinen koulutus Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 26.8.2011 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden kollegoiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Kainuusta Eurooppaan EUROPE DIRECT KAINUU TIEDOTUSPISTE

Kainuusta Eurooppaan EUROPE DIRECT KAINUU TIEDOTUSPISTE Kainuusta Eurooppaan EUROPE DIRECT KAINUU TIEDOTUSPISTE Mitä se hyvejää? MIKSI EU? MITEN EU SYNTYI? KUINKA SAAN TIETOA OIKEUKSISTANI EU:SSA? MISTÄ EU MÄÄRÄÄ JA MISTÄ PÄÄTETÄÄN KANSALLISESTI? MITEN PÄÄSEN

Lisätiedot

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Tuettu Oppisopimus Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus SISÄLLYS 1 AMMATILLISEN VERKOSTON KEHITTÄMISEN PROSESSI 1 2 HYVÄT KÄYTÄNNÖT 2 2.1 Yritysten kanssa

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

ERASMUS+ EU-ohjelma koulutukselle, nuorisotoimelle ja urheilulle

ERASMUS+ EU-ohjelma koulutukselle, nuorisotoimelle ja urheilulle ERASMUS+ EU-ohjelma koulutukselle, nuorisotoimelle ja urheilulle Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä, 3.4.2014 Outi Jäppinen Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus, CIMO Erasmus+ -ohjelman

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. toukokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. toukokuuta 2017 (OR. en) 8035/17 JEUN 48 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 7679/17 JEUN 39 Asia: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle Grundtvig Euroopan unionin ohjelma aikuiskoulutukselle Grundtvig-ohjelma Aikuiskoulutuksen Grundtvig-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille aikuiskoulutuksen parissa toimiville. Ohjelman

Lisätiedot

Kouluopetuksen avaintaitoja käsittelevä eurooppalainen verkosto http://keyconet.eun.org Yleistä KeyCoNet-projektista KeyCoNet (2012 2014) on eurooppalainen verkosto, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja

Lisätiedot

EU Erasmus+ nuorisoalalla

EU Erasmus+ nuorisoalalla EU Erasmus+ nuorisoalalla Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Järjestöhautomo, CIMO 30.11.2016 Iltapäivän menu EU:n Erasmus+ Youth in Action tukee aktiivista kansalaisuutta, osallisuutta ja sosiaalista

Lisätiedot

Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen

Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen Päivi Pihlaja, CIMO Erasmus Mundus-infopäivä 21.11.2011 Nov- 11 Muita mahdollisuuksia (jos emme ole vielä valmiita Mundukseen)? CIMOssa

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

OHJELMA. Nuoret liikkeellä. Maailma kylässä / 26.-27. toukokuuta 2012. Nuoret liikkeellä. Osallistu EUROQUIZ kilpailuumme ja voita!

OHJELMA. Nuoret liikkeellä. Maailma kylässä / 26.-27. toukokuuta 2012. Nuoret liikkeellä. Osallistu EUROQUIZ kilpailuumme ja voita! Euroopan unionin aloite Nuoret liikkeellä EUROOPASSA Osallistu EUROQUIZ kilpailuumme ja voita! OHJELMA Nuoret liikkeellä Aamupäivä Lauantai 26. toukokuuta 2012 Kaikki osastomme hankkeet saivat rahoitusta

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma työpajoille Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka, Vantaa

Erasmus+ -ohjelma työpajoille Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka, Vantaa Erasmus+ -ohjelma työpajoille 3.5.2017 Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka, Vantaa Aamun menu Taustaa Hanke-esimerkkejä Miten alkuun? 4.5.2017 Opetushallitus Yleistä kansainvälisistä

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien uusi sukupolvi Mitä ohjelma tarjoaa aikuiskoulutukselle Lokakuu 2012 CIMO 2/2009 Ohjelmaesitys Erasmus for All 2014-2020 Budget Euro 19.2 billion over 7 years (+70%)

Lisätiedot

Hanketyöpaja osa KA2 ammatilliselle koulutukselle

Hanketyöpaja osa KA2 ammatilliselle koulutukselle Hanketyöpaja osa 1 2.12.2016 KA2 ammatilliselle koulutukselle Arviointia päivästä Mitä uusia ideoita tai oivalluksia sait päivästä? Mikä oli sinulle tärkeintä päivässä? Minkä konkreettisen asian viet seuraavaksi

Lisätiedot

Nykyisten LLP- ja YiA-toimintojen jatkuvuus Erasmus+ -ohjelmassa

Nykyisten LLP- ja YiA-toimintojen jatkuvuus Erasmus+ -ohjelmassa Nykyisten LLP- ja YiA-toimintojen jatkuvuus + -ohjelmassa Tämä esitys pyrkii antamaan käsityksen siitä, miten nykyisten EU-ohjelmien toiminnot jatkuvat uudessa ohjelmassa. Päälinjana on, että nykyiset

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Aamun ohjelma EU:n Kansalaisten Eurooppa -ohjelman esittely Ideasta hankkeeksi Kysymykset ja jatkokeskustelut Kansalaisten

Lisätiedot

SUVI TUOMINEN, DADAMEDIA KANSAINVÄLISYYS JA DIGIOPPIMINEN - NÄKÖKULMIA NUORISOTYÖSTÄ

SUVI TUOMINEN, DADAMEDIA KANSAINVÄLISYYS JA DIGIOPPIMINEN - NÄKÖKULMIA NUORISOTYÖSTÄ SUVI TUOMINEN, DADAMEDIA KANSAINVÄLISYYS JA DIGIOPPIMINEN - NÄKÖKULMIA NUORISOTYÖSTÄ TÄSSÄ TYÖPAJASSA Mitä on digitaalinen nuorisotyö? Tubeworks! & osaamismerkit: Esimerkki kansainvälisistä digitaalisen

Lisätiedot

Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat. Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen

Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat. Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen Koulutusohjelmat/EU+muut EU:n LLP-ohjelmat Comenius Erasmus Leonardo da Vinci Grundtvig Poikittaisohjelma Opintovierailut Jean

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

osallistumisella on väliä!

osallistumisella on väliä! NUMERO 3/2012 osallistumisella on väliä! Tuloksia Youth in Action -ohjelman tutkimuslähtöisestä seurannasta Hankkeiden osallistujille ja vetäjille suunnattu kysely tuo esiin ohjelman vaikuttavuutta Youth

Lisätiedot

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 ISBN 978-951-805-534-4 (pdf) 10/2012 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen toiminnan resurssit

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013

Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013 Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013 Mikä on keskeistä, mihin pyritään? Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen

Lisätiedot

Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen

Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen Hannele Nevalampi etunimi.sukunimi@cimo.fi Ammatillinen koulutus, CIMO Innovaation siirto hankkeet (Transfer of Innovation)

Lisätiedot

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi MIKSI HARJOITTELUUN ULKOMAILLE? Lähde: http://www.cimo.fi/ajankohtaista/101/1/kansainvalisyys_kannattaa_tutkitusti

Lisätiedot

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa GRUNDTVIG-ohjelma - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa Grundtvig-ohjelma Monialaista aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä useilla aikuiskoulutuksen kehittämisalueilla Tarjoaa

Lisätiedot

KA2 Yhteistyöhankkeet Strategiset kumppanuushankkeet. Hakukierros 2016

KA2 Yhteistyöhankkeet Strategiset kumppanuushankkeet. Hakukierros 2016 KA2 Yhteistyöhankkeet Strategiset kumppanuushankkeet Hakukierros 2016 Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals) KA2 Yhteistyöhankkeet (Cooperation

Lisätiedot

Erasmus+ aikuiskoulutukselle KA1. Kysymyksiä ja keskustelua hanketyöskentelystä

Erasmus+ aikuiskoulutukselle KA1. Kysymyksiä ja keskustelua hanketyöskentelystä Erasmus+ aikuiskoulutukselle KA1 Kysymyksiä ja keskustelua hanketyöskentelystä 2.9.2015 Näistä ja muista aiheista: Mobility Tool+ -alustan käyttö Miten liikkuvuus toimii koko oppilaitoksen/organisaation

Lisätiedot

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija Erasmus+ Sport 2014-2020 Torjuu urheilun integriteettiin kohdistuvia rajat ylittäviä uhkia, kuten dopingia, urheilutulosten manipulointia

Lisätiedot

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander ERASMUS+ -ohjelma Ylitarkastaja Heidi Sulander Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Koulutus-, nuoriso- ja urheilualan yhteinen toimintaohjelma, jossa urheilu huomioitu itsenäisenä lukuna. Ohjelman tavoitteet:

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

Erasmus+ nuorisoalalle: Youth in Action. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Erasmus+ nuorisoalalle: Youth in Action. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Erasmus+ nuorisoalalle: Youth in Action Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Erasmus+ (2014-2020) Eurooppa 2020 1. Työllisyys 2. Tutkimus ja kehitys 3. Ilmastonmuutos ja energia 4. Koulutus 5.

Lisätiedot

Mistä yhteisölähtöisessä. paikallisessa. kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö

Mistä yhteisölähtöisessä. paikallisessa. kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö Mistä yhteisölähtöisessä paikallisessa kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö Esityksen sisältö Tervetuloa! Periaatteet Yhteinen työväline kaikille alueille 2 Kyse on

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

It s a long long road... From which there is no return. Kansainvälistymisen 10 käskyä Seinäjoki 27.8.2009 Petri Rinne, Joutsenten reitti ry

It s a long long road... From which there is no return. Kansainvälistymisen 10 käskyä Seinäjoki 27.8.2009 Petri Rinne, Joutsenten reitti ry It s a long long road... From which there is no return. Kansainvälistymisen 10 käskyä Seinäjoki 27.8.2009 Petri Rinne, Joutsenten reitti ry 1. Älä ymmärrä väärin! - Väärinymmärrykset voivat heikentää Leader-ryhmän

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Eija Wilen, CIMO Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Etelä-Suomen kv-hankepäivä Helsinki 23.5.2017 Sivu 1 19.5.2017 Esityksen sisältö

Lisätiedot

PU:NC Participants United: New Citizens

PU:NC Participants United: New Citizens PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn

Lisätiedot

EU kansalaisaktivismia tukemassa. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

EU kansalaisaktivismia tukemassa. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö EU kansalaisaktivismia tukemassa Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Aamun ohjelma Aamun avaus ja kohteen rajaus EU:n Erasmus+ Youth in Action ja Kansalaisten Eurooppa -ohjelmien esittely Tähän

Lisätiedot