MUSIIKKIOPISTOA KOSKEVA KOKONAISSELVITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUSIIKKIOPISTOA KOSKEVA KOKONAISSELVITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE"

Transkriptio

1 MUSIIKKIOPISTOA KOSKEVA KOKONAISSELVITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE Viite: kaupunginhallituksen päätös Paimion kaupungin talousarviokirja 2017, sivu 61 Musiikkiopiston opetusmuodot Taiteen perusopetus on kuntien lakisääteinen tehtävä. Sen määrittelee Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 1: Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kunnan tehtävänä on myös järjestää kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla. Jos Paimiossa ei olisi omaa musiikkiopistoa, kaupungin olisi ostettava taiteen perusopetuksen oppilaspaikkoja muilta koulutuksen järjestäjiltä. Taiteen perusopetusta voidaan antaa seuraavissa aineissa: musiikki, sanataide, tanssi, esittävät taiteet (sirkustaide ja teatteritaide) ja visuaaliset taiteet (arkkitehtuuri, audiovisuaalinen taide, kuvataide ja käsityö). Paimiossa ainoa taho, jossa on riittävästi resursseja järjestää taiteen perusopetusta on musiikkiopisto. Paimion musiikkiopistossa annetaan taiteen perusopetuksesta annettuun lakiin perustuvaa musiikin perustason laajan oppimäärän mukaista opetusta kouluikäisille (noin 6-18 vuotiaille) lapsille ja nuorille. Opetusta annetaan yksinlaulussa ja seuraavissa soittimissa: piano, kitara, viulu, sello, huilu, nokkahuilu, saksofoni, klarinetti ja harmonikka. Koska käytössä on lakiin perustuva opetussuunnitelma, opetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää musiikkikasvatusta. Tavoitteet muodostuvat oppilaiden henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta. Opetus on laadukasta pätevien ja ammattitaitoisten opettajien ansiosta. Opetus keskittyy yksilöopetukseen, joka on tehokasta ja luo vahvan taidollisen perustan jatkaa opintoja esim. musiikkiin liittyvään ammattiin. Musiikkialan ammattiopintoihin solistiselle sekä soitonopettajakoulutukseen pääsemisen edellytyksenä on taiteen perusopetukseen osallistuminen ja sitä kautta hankittu vahva pohjakoulutus ja osaaminen musiikkialalla. Tätä pohjaa ei ole mahdollista saavuttaa yleissivistävässä koulutuksessa (peruskoulu ja lukio) eikä kansalaisopiston kursseilla. Musiikkioppilaitoksen päättötodistuksesta on hyötyä myös monissa muissa jatko-opiskelupaikoissa. Taiteen perusopetuksen lisäksi Paimion musiikkiopistossa toimii musiikkileikkikoulu. Se on tärkeä alle kouluikäisten harrastusmuoto. Musiikkileikkikouluryhmiä on peräti 19 (Paimiossa 13 ja Sauvossa 6), joissa on yhteensä vuosittain lasta. Tämän lisäksi toimii englanninkielinen musiikkileikkikouluryhmä sekä "kastautuminen kaksikielisyyteen - osittain ruotsin kieltä käyttävä perhemuskari". Ryhmäopetuksen muotoina toimivat myös kuorot, joita on eri-ikäisille lapsille, sekä musiikin perusteiden opetus ja musiikilliset iltapäiväkerhot. Vuonna 2016 toimintatapoja on monipuolistettu ja laajennettu. Yksilöopetuksen rinnalle on otettu pari- ja ryhmäsoitonopetus, jolla on korvattu osa yksilöopetuksesta. Pariopetusta on annettu erityisesti uusille oppilaille sekä kitarassa että nokkahuilussa. Ryhmäsoitonopetukseen on perustettu puhallinpiiri. Tavoitteena on laajentaa pari- ja ryhmäsoitonopetusta eri soittimissa sekä yhdistämällä laulun ja soitonopetusta. Ryhmäopetuksen osuutta pyritään lisäämään, mikä pienentää henkilöstökuluja. Opetus- ja kulttuuriministeriön

2 myöntämän hankeavustuksen avulla musiikkiopiston opettajat ovat voineet pitää maksuttomia soitinkerhoja alakouluissa, mikä on saanut erittäin myönteisen vastaanoton niin kouluissa, kuin lasten ja vanhempien keskuudessa. Näkyvyyttä on lisätty aktiivisemmalla markkinoinnilla niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Lehtiartikkeleita on julkaistu aiempaa enemmän ja musiikkiopisto tiedottaa säännöllisesti toiminnastaan Kunnallislehden kaupunki tiedottaa sivuilla. Opiston nettisivuja on uudistettu ja tapahtumista tiedotetaan Facebookin välityksellä. Myös sisäistä viestintää on tehostettu. Yhteistyötä eri tahojen kanssa on syvennetty ja lisätty entisestään. Musiikkiopiston tulot ja menot Musiikkiopiston toimintatuotot v tilinpäätöksessä olivat euroa. Tämä koostuu lukukausimaksuista ( ), valtionavustuksista ( ) ja Sauvon kotikuntakorvauksesta ( ). Valtionosuutta ei ole erikseen eritelty musiikkiopiston talousarviossa. Taiteen perusopetuksen valtionosuusrahoitus jakaantuu asukasmäärän tai opetustuntimäärän perusteella rahoitettavaan toimintaan. Paimion kaupunki saa rahoituksen asukasmäärän perusteella. Vuonna 2016 rahoitus oli euroa. Kuntien asukasperusteisesti rahoitettavan taiteen perusopetuksen rahoitus yhdistettiin vuoden 2010 alusta osaksi kuntien peruspalvelujen ns. yhden putken valtionosuutta, jota hallinnoi valtiovarainministeriö (L 1704/2009). Vuoden 2015 alusta kuntien peruspalvelujen tehtäväkohtaiset valtionosuusperusteet on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi, joka sisältää myös taiteen perusopetuksen valtionosuuden. Valtionosuus perustuu kunnan ikäluokittaisiin perushintoihin ja ikäluokkiin kuuluviin kunnan asukkaiden määriin sekä kunnan olosuhteisiin perustuviin lisäyksiin ja lisäosiin. (Opetushallitus) Sivistysjohtaja on maaliskuussa 2017 pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriöstä tietoa siitä, mitkä ovat kriteerit joilla taiteen perusopetuksen järjestäjä pääsee opetustuntimäärän ja opetustuntia kohden lasketun yksikköhinnan perusteella maksettavan valtionosuusrahoituksen piiriin. Lisäksi on pyydetty tietoa siitä, millaisia toimenpiteitä kaupungin taholta edellytetään, jotta Paimion musiikkiopisto hyväksytään myös ko. rahoituksen piiriin. Ministeriöstä ei toistaiseksi ole vastattu em. kysymyksiin. Paimion musiikkiopiston lukukausimaksuja tarkistettiin v vastaamaan paremmin valtakunnallista tasoa. Maksuja nostettiin 20 %, jolloin lukukausimaksutuotot nousivat edellisvuoteen verrattuna. Lisäksi musiikkiopisto sai vuosille opetus- ja kulttuuriministeriöltä hankeavustuksen, josta oli vuodelle 2016 ja vuodelle Toimintakulut v olivat euroa, josta 87 % on henkilöstökuluja ( ), 9,5 % sisäisiä hallinto- ja kiinteistökuluja ( ) ja 3,5 % palveluiden ja tuotteiden ostoja (9 976 ). Opettajien opetustuntimäärät (henkilöstökulujen määräytyminen) Opetusviikkoja on 35, syksyllä 17 viikkoa ja keväällä 18 viikkoa. Oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Lauluntai soitonopetuksessa oppilas voi valita myös 30 minuutin opetusajan, jolloin oppitunnin pituus lasketaan opettajalle 0,66 tunniksi. Musiikkiopisto kuuluu Paimion opistoon, jota johtaa rehtori ja musiikkiopiston hallinnosta ja käytännöstä vastaa apulaisrehtori, jolla on opetusvelvollisuutta enintään 420 tuntia/vuosi.

3 Musiikkiopiston opettajat ovat viranhaltijoita, päätoimisia tai yhteispäätoimisia opettajia sekä sivutoimisia tuntiopettajia. Viranhaltijaopettajia on 3 ja heidän opetusvelvollisuutensa on tuntia/vko. Kuukausipalkka on suhteutettu opetustuntimäärään. Näillä opettajilla on myös muun työn velvollisuus, joka on 90 tuntia/vuosi. Muun työn tunnin pituus on 60 minuuttia. Muun työn velvollisuuteen lasketaan mm. konserttien järjestämiset, pääsy- ja tasokokeisiin osallistuminen, markkinointi, opettajakokoukset, hanketyö ja muu rehtorin määräämä työ. Muun työn velvollisuuteen ei lasketa opetustuntien suunnittelua. Päätoiminen opettaja opettaa vain yhdessä oppilaitoksessa ja hänen viikko-opetustuntimääränsä on väh. 16. Yhteispäätoiminen opettaja opettaa useammassa kuin yhdessä musiikkioppilaitoksessa. Hänen viikkotuntimääränsä on se, joka kaikista oppilaitoksista tulee yhteensä ja on vähintään 16 tuntia. Palkka maksetaan jokaisessa oppilaitoksessa erikseen niiden tuntien osalta, jotka hän kyseisessä oppilaitoksessa opettaa. Yhteispäätoimisuus takaa eläkkeen karttumisen. Sivutoimisen tuntiopettajan opetusvelvollisuus on alle 16 tuntia ja tuntimäärä voi vaihdella vuosittain paljon. Muun työn velvollisuus koskee vain viranhaltijoita. Päätoimisella tai tuntiopettajalla ei ole muun työn velvollisuutta, heille maksetaan vain opetustunneista. Soitonopettajalla on pääsääntöisesti pätevyys vain yhden soittimen soitonopetukseen. Opetustuntimäärät täyttyvät tarkalleen, niitä ei ole kenelläkään alitettu tai ylitetty. Henkilöstökulujen säästötoimenpiteenä apulaisrehtorin opetustuntimäärä on tällä hetkellä normaalia enemmän, 467 tuntia/vuosi (normaali maksimi 420 tuntia/vuosi). Apulaisrehtorin lisäopetustunnit ovat sisällytetty hänen normaaliin palkkaansa. Paimion musiikkiopistossa tuotetaan tarjontaan nähden paljon musiikin opetusta hyvin kustannustehokkaasti. Jotta valinnanmahdollisuus eri soittimiin säilyy, soitinvalikoimaa ei voi supistaa. Paimion musiikkiopiston opettajien opetustuntimäärät viikossa: Apulaisrehtori, sellon ja musiikkileikkikoulun opetus, 13,33 tuntia Pianonsoiton, musiikkileikkikoulun ja kuoro-opetuksen viranhaltija, 25 tuntia Pianonsoiton ja musiikkileikkikouluopetuksen viranhaltija, 23 tuntia Viulunsoiton viranhaltija, 18 tuntia Päätoiminen kitaransoiton opettaja, 16 tuntia Yhteispäätoiminen huilunsoiton opettaja, 5,67 tuntia Yhteispäätoiminen saksofonin, klarinetin ja huilunsoiton opettaja, 11,33 tuntia Yhteispäätoiminen musiikin perusteiden opettaja, 6,33 tuntia Sivutoiminen laulunopettaja, 13,67 tuntia Sivutoiminen harmonikansoiton opettaja, 3,67 tuntia Musiikkiopiston oppilaiden kotikunnat Musiikkiopiston oppilaat ovat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta Paimiosta ja Sauvosta. Musiikkileikkikoulun (ryhmäopetus) oppilaita on vuosittain muutamia läheltä Paimion rajaa Piikkiöstä ja Tarvasjoelta. Kevätkaudella 2016 oppilaiden kotikunnat ovat olleet seuraavat: Paimiolaisia: Taiteen perusopetus 106 oppilasta, musiikkileikkikoulu 99 lasta, kuoro 16 lasta, iltapäivän musiikkikerho 6 lasta Sauvolaisia: Taiteen perusopetus 17 oppilasta, musiikkileikkikoulu 42 lasta, iltapäivän musiikkikerho 9 lasta Kaarinalaisia: 4 musiikkileikkikoululaista Lietolaisia: 1 Taiteen perusopetuksen oppilas (avoin osasto*) Syyslukukaudella 2016 kotikunnat ovat olleet seuraavat:

4 Paimiolaisia: Taiteen perusopetus 108 oppilasta, musiikkileikkikoulu 103 lasta, kuoro 16 lasta, iltapäivän musiikkikerho 6 lasta Sauvolaisia: Taiteen perusopetus 16 oppilasta, musiikkileikkikoulu 33 lasta, iltapäivän musiikkikerho 9 lasta Kaarinalaisia: 4 musiikkileikkikoululaista Lietolaisia: 1 Taiteen perusopetuksen oppilas (avoin osasto*) *Avoimella osastolla voi opiskella kotipaikkakunnasta riippumatta. Avoimen osaston lukukausimaksu on 444, kun normaali lukukausimaksu on 165 euroa. Kotikuntakorvaukset Sauvon kanssa on v tehty sopimus, jonka mukaan Sauvon kunta maksaa kuntaosuuden jokaisesta oppilaasta. Sopimuksen mukaan sopimuskunta Sauvo suorittaa oppilaitoksen ylläpitäjälle (Paimion kaupunki) korvauksen niistä käyttömenoista, joita toiminnan tulot ja valtionosuus eivät kata. Sopimuskunnat luovuttavat korvauksetta tilojaan opiston käyttöön. Tämän lisäksi Sauvossa asuvat Taiteen perusopetuksen oppilaat ja musiikkileikkikoulun oppilaat maksavat saman lukukausimaksun kuin Paimiossa asuvat oppilaat. Kotikuntakorvaus veloitetaan Sauvon kunnalta vuosittain kahdessa erässä. Vuonna 2016 Sauvon kotikuntakorvaus Paimiolle oli euroa. Pidetyistä 4733 kokonaistunnista sauvolaisten tuntiosuus 724 tuntia vastaa tällöin 15,30 % kokonaismenoista. Sauvon kunta maksaa oppilaistaan koko oppilaspaikan hinnan. Musiikin ostohinnat Paimiolle muista musiikkioppilaitoksista: Oppilaspaikka Paimion musiikkiopistossa maksaa tällä hetkellä kaupungille 722 e/vuosi (nettokustannus). Jos Paimiossa ei olisi musiikkiopistoa, Paimion kaupungin tulisi ostaa oppilaspaikat muiden kuntien oppilaitoksista. Muiden kuntien musiikkioppilaitoksiin paimiolainen ei voi hakea oppilaaksi, ellei kaupunki ole tehnyt sopimusta oppilaspaikoista. Taiteen perusopetuksen oppilaspaikkoja on saatavilla jonkin verran, mutta yli sadan oppilaspaikan ostaminen ei käytännössä olisi mahdollista. Lisäksi musiikkileikkikoulutoimintaa ei paimiolaisille pystyttäisi enää tarjoamaan lainkaan. Turun seudun musiikkioppilaitos: 900 /oppilas/lukuvuosi. Musiikkileikkikoulun paikkoja ei ole. Turun konservatorio: 1420 /oppilas/lukuvuosi. Arkipelag: 810 /oppilas/lukuvuosi. Saatavilla max. 10 paikkaa. Ei musiikkileikkikoulupaikkoja. Salon musiikkiopisto: Ei paikkoja saatavilla. Muiden oppilaitosten oppilaspaikat ovat per oppilas kalliimpia kuin toiminnan järjestäminen kaupungin omassa musiikkiopistossa. Ostopaikkoihin siirtyminen kasvattaisi siten kaupungin kustannuksia, ellei ryhdyttäisi samalla merkittävästi rajoittamaan tarjottavien oppilaspaikkojen kokonaismäärää. Musiikkiopiston oppilaaksi hyväksyminen Taiteen perusopetuksen oppilaaksi voi hakea kuka tahansa lapsi. Oppilaaksi hyväksyminen edellyttää musiikillisten valmiuksien hyväksymistä. Oppilaalta testataan 5 osa-aluetta: motorinen testi, erottelutehtävä eli kuuntelutehtävä, rytmin toistamistehtävä, sävelten toistamistehtävä ja laulutehtävä, jossa pyrkijä saa laulaa haluamansa. Jokaisen osa-alueen eri kohdat on pisteytetty, ja lautakunnan jäsenet antavat kukin pyrkijälle omat pisteensä. Apulaisrehtori laskee sitten pisteiden keskiarvon, ja tämän pistemäärän mukaan pyrkijät laitetaan järjestykseen. Hakijoilta kysytään luonnollisesti myös se, mihin soittimeen he hakeutuvat. Vapautuneille oppilaspaikoille otetaan uusia oppilaita pistemäärän ja soitintoiveen mukaan. Oppilaspaikkoja on rajallinen määrä, koska opettajien opetustuntimäärää ei ole voitu eikä haluttu kasvattaa ja siksi uusia oppilaita voidaan ottaa vuosittain vain se määrä miten paljon oppilaspaikkoja vapautuu valmistumisen tai lopettamisen kautta. Uusia paikkoja vapautuu vähemmän (vuosittain noin 20), kuin on hakijoita.

5 Musiikkiopiston merkitys Paimiossa Musiikkiopisto on toiminut Paimiossa jo yli 40 vuotta ja se on tehnyt arvokasta ja pitkäjänteistä työtä musiikin opetuksen parissa. Musiikkiopisto yksi tärkeimmistä paimiolaisista kulttuuritoimijoista. Musiikkiopisto järjestää konsertteja mm. kouluissa ja kirjastossa sekä osallistuu muiden tahojen järjestämiin konsertteihin. Musiikkiopisto tekee aktiivisesti yhteistyötä päiväkotien, peruskoulujen, lukion, kirjaston, kulttuuritoimen, seurakunnan, Sauvon kunnan sekä muiden musiikkioppilaitosten kanssa. Musiikkiopistosta on saatavilla maksutta laadukasta musiikin esiintymistä kaupungin tilaisuuksiin. Ilman musiikkiopistoa kaupungin olisi ostettava esiintymiset ulkopuolisilta esim. itsenäisyyspäivän ja muihin juhlatilaisuuksiin. Musiikkiopiston säilyminen Paimiossa on tärkeää, jotta musiikin harrastamisen mahdollisuus säilyisi lähipalveluna. Pitkät etäisyydet ja vähäinen julkinen liikenne muihin musiikkioppilaitoksiin vaikeuttaisivat suuresti lasten musiikin harrastamista. Musiikkileikkikoulu toimii tärkeänä uusien asukkaiden integroimisen väylänä. Lisäksi on huomioitava myös kerrannaisvaikutukset: lasten ollessa musiikkiopiston opetuksessa, vanhemmat käyttävät sillä aikaa muita Paimion palveluja. Paimion peruskouluissa ei ole musiikkipainotteisia luokkia niin kuin on monissa muissa kaupungeissa. Tällöin musiikkiopiston antaman musiikkikasvatuksen merkitys on kaupungissa erittäin tärkeässä asemassa perusopetusikäisten lasten ja nuorten arjessa ja harrastusvalikoimassa. Musiikkiopistossa lukioaikana suoritettuja opintoja hyväksytään lukiokursseiksi, mikäli vastaavia opintoja ei ole lukiossa tarjolla. Musiikin harrastajien ja ko. opintoihin suuntautuvien oppilaiden määrä on viime vuosina ollut laskussa. Peruskoulun valinnaisissa opinnoissa sekä lukion kurssitarjonnassa musiikin kurssit eivät vähäisestä oppilasmäärästä johtuen kovin usein toteudu. Musiikkiopiston opintoja voi hyväksilukea lukioopintoihin, jolloin musiikkiopisto osaltaan täydentää Paimion lukion opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia. Musiikkiopisto-opinnot hyödyttävät myös jatko-opintopaikan haussa. Musiikkiopiston suoritukset ovat käytännössä välttämättömiä pyrittäessä musiikkialan jatko-opintoihin (ammattiopinnot, AMK, taidealan yliopistokoulutus). Musiikkiopisto laajentaa huomattavasti pienen kaupungin harrastustarjontaa. Ilman musiikkiopistoa Paimion musiikin harrastusmahdollisuudet lapsille olisivat melko suppeat. Kouluissa toimivat musiikkiopiston järjestämät soitinkerhot ovat maksuttomia, jolloin ne vastaavat erinomaisesti harrastustakuun tavoitteeseen. Lisäksi on huomioitava useat tutkimukset siitä, miten musiikkiharrastus vaikuttaa lapsen aivotoiminnan kehitykseen. Musiikkiharrastuksella on myönteiset vaikutukset mm. keskittymiskyvyn paranemiseen, oman toiminnan ohjaukseen, äidinkielen ja vieraiden kielten oppimiseen, matemaattiseen hahmotuskykyyn sekä luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Viimeisimpien PISA-tulosten myötä ollaan yleisesti huolissaan suomalaisten nuorten oppimistulosten heikentymisestä. Kaupungin omaa musiikkiopistoa voikin pitää yhtenä tärkeänä lenkkinä tarjoamaan lapsille ja nuorille laadukkaat puitteet kokonaisvaltaiseen kasvuun ja kehitykseen.

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA17.11.2016 TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI TIMO KLEMETTINEN, TOIMINNANJOHTAJA MUSIIKKIOPPILAITOSTEN TOIMIPISTEET JA SIVUTOIMIPISTEET Jäsenoppilaitoksia 96 Valtionosuutta saavia

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen HakuTIEDOTE 2009 Kirkkonummen musiikkiopisto Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille.

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2013 2014

VUOSISUUNNITELMA 2013 2014 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2013 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa / 2014 VUOSISUUNNITELMA 2013 2014 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella Annika Anttila: Refuge Kuvat: Sara Hildén -akatemia Tampereen balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteff Mitä kysyttiin? 1. Oppilasmäärät 2. Henkilöstömäärät

Lisätiedot

Henkilöstömenojen lisäksi toinen kohta talousarviossa, jota täytyy tarkastella kriittisesti, on Sotkamon

Henkilöstömenojen lisäksi toinen kohta talousarviossa, jota täytyy tarkastella kriittisesti, on Sotkamon 1 KÄYTTÖTALOUS 2008 Toimielin: Musiikkiopisto Tehtävä: Musiikin perusopetus Toiminta-ajatus: Kuhmon musiikkiopisto on Kuhmon ja Sotkamon alueella toimiva lakisääteistä valtionapua nauttiva musiikkioppilaitos.

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄJIEN HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2017

HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄJIEN HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2017 TIEDOTE (3) 5..07 3/07 Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1. TOIMINTA-AJATUS Toiminta-alue ja ylläpitäjä Tehtävät Tavoitteet Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. OPPIMISKÄSITYS 3.

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS 2007. Toimielin: Musiikkiopisto. Tehtävä: Musiikin perusopetus

KÄYTTÖTALOUS 2007. Toimielin: Musiikkiopisto. Tehtävä: Musiikin perusopetus KÄYTTÖTALOUS 2007 Toimielin: Musiikkiopisto Tehtävä: Musiikin perusopetus Toiminta-ajatus: Kuhmon musiikkiopisto on Kuhmon ja Sotkamon alueella toimiva lakisääteistä valtionapua nauttiva musiikkioppilaitos.

Lisätiedot

TIEDOTE 1(3) OPH Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta

TIEDOTE 1(3) OPH Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN TIEDOTE (3) 7..09 OPH-93-09 Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA

Lisätiedot

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan SISÄLLYS 1.8.2016 MUSIIKKILEIKKIKOULU 1 Musiikkileikkikoulu 2 2 Kuvismuskari yhteistyössä Taidekoulun kanssa 2 VALMENTAVA SOITONOPETUS..2 3 Soitinvuokra 2 4 Oppimateriaalimaksu 2 5 Soitinryhmät 2 6 Koulupajat

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta.

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. 1 Oppilaitoksen toiminta-ajatus Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. Musiikkiopiston ensisijainen

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ!

SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO LÄNSIRANTA 4 B, 24100 SALO KANSLIA 02-778 4640 REHTORI 02-778 4642 OPAS MUSIIKKIOPISTON OPPILAALLE LUE TUTUSTU JA SÄILYTÄ! SALON MUSIIKKIOPISTO Salon musiikkiopisto on Salon kaupungin

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Toimintaamme

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 14.4. 18.5.2012 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Testipäivät Keskustassa ti to 29.5. 31.5.2012 Veikkolassa ma 28.5.2012

Lisätiedot

Tampereen kaupungin taiteen perusopetuksen ohjausperiaatteet

Tampereen kaupungin taiteen perusopetuksen ohjausperiaatteet Tampereen kaupungin taiteen perusopetuksen ohjausperiaatteet Yleistä Taiteen perusopetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen

Lisätiedot

PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA PAAVALIN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Toiminta...1 1.1 Toiminnan järjestäminen...1 1.2 Toiminta-ajatus...1 2. Arvot ja yleiset tavoitteet...1 3. Oppimiskäsitys, opiskeluympäristö

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO

OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA VANTAAN MUSIIKKIOPISTO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman päivitys on hyväksytty Vantaan kaupungin Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen lautakunnassa 1.10.2012. Opetussuunnitelma

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa 31/5 2016 VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu 25.4.2013 Päivitetty 19.6.2013 Päivitetty 6.9.2013 Päivitetty 10.12.2013 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

Marika Koramo TAITEEN PERUSOPETUS 2008. Selvitys taiteen perusopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2007 2008 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN

Marika Koramo TAITEEN PERUSOPETUS 2008. Selvitys taiteen perusopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2007 2008 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Marika Koramo TAITEEN PERUSOPETUS 2008 Selvitys taiteen perusopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2007 2008 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Opetushallitus Taitto: Sirpa Ropponen ISBN 978-952-13-3976-9

Lisätiedot

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS

OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS Länsi-Pohjan musiikkiopisto on Kemin kaupungin ylläpitämä kunnallinen musiikkiopisto, joka tarjoaa toiminta-alueellaan taiteen perusopetusta musiikin laajan oppimäärän mukaan.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 37 23.05.2017 Sivistyslautakunta 51 15.06.2017 Sivistyslautakunta 5 25.01.2018 Anomus taiteen perusopetuksen opetustoimiluvan saamiseksi SIVIS 37 Taiteen perusopetus on tavoitteellista,

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO I LUKU... 3 TOIMIALA... 3 1 Toiminnan järjestäminen... 3 2 Toiminnan tarkoitus... 3 3 Oppilaitoksessa annettava opetus... 4 4 Oppilaat...

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET

TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET Lomakkeella ilmoitetaan opintokeskusten vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaisen toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma VUOSISUUNNITELMA 2017 2018 SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen koulutus 69 opiskelijaa - musiikkiopisto 520 opiskelijaa - musiikkileikkikoulu 520 opiskelijaa -

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma

Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Vakka-Suomen musiikkiopisto Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän Opetussuunnitelma Voimassa 1.1.2011 alkaen Sisällys 1 VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTON TOIMINTA-AJATUS... 3 1.1 TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1 Musiikkiopiston johtok 20.08.2008 AIKA 20.08.2008 klo 17:30-18:10 PAIKKA Ravintola Seurahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon 2.4. 6.5.2016 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5v lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa ke 25.5.2016

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2015 1 (5) 13 Sopimusten tekeminen yksityisten koulutuksen järjestäjien ja valtion kanssa liittyen opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen järjestämisen tukemiseen

Lisätiedot

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Painotettu musiikin opetusyhteistyötä Painotetun musiikin opetuksen soiton ryhmäopetus käsitetään

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa.

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa. Op 401 L taiteen perusopetuksesta 21.8.1998/633 1. Taiteen perusopetuksen tarkoitus. Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää

Lisätiedot

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon Ilmoittautuminen musiikkiopistoon 7.4. 18.5.2018 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5-vuotiaille lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Näin meillä Tampereella

Näin meillä Tampereella Näin meillä Tampereella - kunta taiteen perusopetuksen järjestäjänä - opetussuunnitelmaprosessi kuntatasolla Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 Taiteen

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1 KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1.Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä Karkkilan musiikkikoulu on yksityinen, kannatusyhdistyksen ylläpitämä oppilaitos. Musiikkikoulussa

Lisätiedot

OPH TIEDOTE (9) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN. 1. Taiteen perusopetus koulutusmuotona

OPH TIEDOTE (9) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN. 1. Taiteen perusopetus koulutusmuotona OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN TIEDOTE 13.5.2019 1(9) OPH-1146-2019 Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN 1. Taiteen perusopetus koulutusmuotona 2. Koulutuksen

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Lämpimästi tervetuloa Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015. Tästä tiedotteesta löydät: opetusaineet hinnaston

Lisätiedot

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus

2 Lehtorin (aineenopettajan) hinnoittelutunnukset ja peruspalkka (ks. palkkaliite) kelpoisuus taikka perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus OSIO B Liite 3 Aikuislukio Soveltaminen ja palkka OSIO B LIITE 3 AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Sovellettavat liitteen 2 sopimusmääräykset Aikuislukion opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2

Lisätiedot

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21 Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO Kysely huoltajille, muskarit ja karuselli RTF Report - luotu 27.05.2015 15:49 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä muskarit ja karuselliopetus 74 54 42 Yhteensä 74 54 42 Perustiedot 1. Lapseni

Lisätiedot

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008

Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008 Turun seudun musiikkiopisto-åbonejdens musikinstitut Opetussuunnitelma Muutokset hyväksytty 25.03.2008 1. Toiminta-ajatus...2 2. Oppimiskäsitys...2 3. Opiskeluympäristö...2 4. Oppilaitoksen rakenne ja

Lisätiedot

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 1. TOIMINTA-AJATUS... 2

Lisätiedot

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi

13 Ylioppilaskirjoitusten järjestelytehtävä rehtorin ollessa jäävi 1 OSIO B, LIITE 3 OSIO B AIKUISLUKIO I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala n opetushenkilöstöön sovelletaan seuraavia liitteen 2 määräyksiä: 4 Tohtorilisä 12 Yksityisoppilaan kuulustelu ja ylioppilaskirjoituksiin

Lisätiedot

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSHALLITUS 2002 SISÄLLYSLUETTELO OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 3 OPPIMISKÄSITYS

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 40 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Hakuopas 2014 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä

Hakuopas 2014 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä Hakuopas 2014 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä Etukansi, värillinen 1 Sisällys Mistä on kysymys? 3 Turun konservatorio 4 Tehtävät ja tavoitteet 5 Varhaisiän musiikkikasvatus 6 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 1 (5) 1 International School of Music Finland:in taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman vahvistaminen HEL 2015-006076 T 12 00 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot