KOULUTERVEYS 2008: SODANKYLÄN KUNTARAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUTERVEYS 2008: SODANKYLÄN KUNTARAPORTTI"

Transkriptio

1 Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: SODANKYLÄN KUNTARAPORTTI

2 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes, 2008

3 Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen Kouluterveys 2008: Sodankylän kuntaraportti TIIVISTELMÄ Kouluterveyskysely on tehty Sodankylässä huhtikuussa 1998, 2000, 2002, 2004, 2006 ja 2008 peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaille. Vuonna 1998 kyselyyn osallistuivat Syväjärven koulu, Jeesiönrannan koulu ja Lokan koulu.vuonna 2000 Syväjärven koulu ja Jeesiönrannan koulu.vuosina 2000, 2002, 2004, 2006 ja 2008 kysely on tehty myös lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoille. Tässä raportissa esitetään perustulokset elinolojen, kouluolojen, terveyden, terveystottumusten, terveysosaamisen sekä oppilas- ja opiskelijahuollon muutoksista yläluokilla ja lukioissa Vastaajia on vuosittain ollut yläluokilta 237, 249, 254, 222 ja 212 sekä lukioiden 1. ja 2. vuosikursseilta 104, 81, 98, 114 ja 69. Elinolot: Sodankylässä muu kuin ydinperhe yleistyi perherakenteena. Yläkoululaisten vanhempien tupakointi lisääntyi ja lukiolaisten vanhempien vähentyi. Yläkoululaisten vanhempien työttömyys lisääntyi 35 prosentista 41 prosenttiin. Lukiolaisten käyttövarat vähentyivät. Yläkoululaisten vanhempien tietämättömyys nuorten viikonloppuiltojen viettopaikasta lisääntyi ja lukiolaisten vähentyi. Yläkoululaisten vanhemmista 39 prosenttia ei tiennyt aina nuorten viikonloppuiltojen viettopaikkaa 2008, kun kahta vuotta aikaisemmin vastaava osuus oli 29 prosenttia. Osuus yläkoululaisista kasvoi, joilla ei ollut yhtään läheistä ystävää. Fyysisen uhkaa kokeneiden yläkoululaisten osuus kasvoi. Yläkoululaisten osuus vähentyi, jotka tekivät toistuvasti rikkeitä. Kouluolot: Osuus niistä Sodankylän lukiolaisista, jotka kokivat koulun fyysisissä työoloissa puutteita, lisääntyi kahdessa vuodessa 59 prosentista 68 prosenttiin. Osuus niistä lukiolaisista lisääntyi, joille oli sattunut koulutapaturma. Koulun työilmapiirin ongelmallisiksi kokevien yläkoululaisten osuus kasvoi 24 prosentista 37 prosenttiin. Myös lukiolaiset kokivat työilmapiirin ongelmien lisääntyvän. Osuus yläkoululaisista, jotka eivät kokeneet tulevansa kuulluksi koulussa, lisääntyi. Vaikeuksia opiskelussa kokevien yläkoululaisten osuus kasvoi ja lukiolaisten osuus vähentyi. Yläkoululaisten osuus, jotka kokevat avun puutetta opiskelussa ja koulunkäynnissä kasvoi. Lintsaus lisääntyi sekä yläkoulussa että lukiossa. Terveys: Terveydentilansa heikoksi tai keskinkertaiseksi kokevien lukiolaisten osuus pienentyi. Niiden lukiolaisten osuus lisääntyi, joilla oli lääkärin toteama pitkäaikaissairaus. Ylipainoisten yläkoululaisten osuus vähentyi. Niiden yläkoululaisten osuus lisääntyi, joilla on päivittäin vähintään kaksi oiretta. Lukiolaisten viikoittaiset niska- ja hartiakivut vähentyivät. Osuus niistä lukiolaisista kasvoi, joilla on päänsärkyä viikoittain. Kun vuonna 2006 väsymystä lähes päivittäin koki 12 prosenttia yläkoululaisista, niin vuonna 2008 vastaava osuus oli 20 prosenttia. Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus vähentyi lukiolaisilla. Koulu-uupuneiden yläkoululaisten osuus kasvoi kahdessa vuodessa 14 prosentista 22 prosenttiin. Terveystottumukset: Kaikkien aterianosien syönti kouluruoalla vähentyi hieman nuorilla. Vähintään kaksi kertaa viikossa epäterveellisiä välipaloja koulussa nauttivien yläkoululaisten osuus vähentyi ja lukiolaisten osuus lisääntyi. Nuorten liikunnan harrastaminen lisääntyi. Niiden lukiolaisten osuus, jotka menevät nukkumaan vähentyi. Lukiolaisten tupakointi, humalajuominen ja laittomien huumeiden kokeilu vähentyivät. Tupakoivien yläkoululaisten osuus lisääntyi 15 prosentista 21 prosenttiin. Terveysosaaminen ja oppilas- tai opiskelijahuolto: Suhtautuminen terveystietoon parantui yläkoululaisilla ja terveystiedon aiheet kiinnostivat lukiolaisia enemmän verrattuna edelliseen kyselykertaan. Yläkoululaisten päihdetiedot parantuivat ja lukiolaisten huonontuivat. Lukiolaisten tiedot seksuaaliterveydestä parantuivat. Lukiolaisten osuus kasvoi, jotka kokivat avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa. Lukiolaisten kokemat vaikeudet päästä koululääkärin ja kouluterveydenhoitajan vastaanotolle lisääntyivät. Kahdessa vuodessa vähentyi yläkoululaisten kokemus siitä, että on vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle. Nuorten tyytymättömyys kouluterveydenhuoltoon henkilökohtaisissa asioissa lisääntyi. Kouluterveyskysely

4 SISÄLLYS JOHDANTO... 7 TULOSTEN RAPORTOINTI... 7 AINEISTOT... 9 TULOKSET PERUSKOULUN 8. JA 9. LUOKAT Elinolot Terveys Terveystottumukset Terveysosaaminen ja oppilashuolto LUKION 1. JA 2. VUOSIKURSSIT Elinolot Kouluolot Terveys Terveystottumukset Terveysosaaminen ja opiskelijahuolto ILON- JA HUOLENAIHEET VUONNA 2008 SODANKYLÄSSÄ POHDINTA Liitteet Liite 1. Indikaattoreiden muodostaminen Liite 2. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista ja vastaajien lukumäärä vuosina Liite 3. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan ja vastaajien lukumäärä vuonna Liite 4. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista ja vastaajien lukumäärä vuosina Kouluterveyskysely

5 Taulukot Taulukko 1. Kouluterveyskyselyihin vastanneet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaat ja lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijat kouluittain luokka-asteen ja sukupuolen mukaan vuosina Kuviot Kuvio 1. Malli profiilikuviosta... 8 Kuvio 2. Elinoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 3. Elinoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 4. Kouluoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 5. Kouluoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 6. Terveysindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 7. Terveysindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 8. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 9. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 10. Terveysosaamis- ja oppilashuoltoindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 11. Terveysosaamis- ja oppilashuoltoindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 12. Elinoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 13. Kouluoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 14. Terveysindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 15. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 16. Terveysosaamis- ja opiskelijahuoltoindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 17. Toimintamalli Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntämiseen Kouluterveyskysely

6 Kouluterveyskysely

7 JOHDANTO Kouluterveyskysely tuottaa tietoa nuorten elin- ja kouluoloista, terveydestä, terveystottumuksista sekä terveysosaamisesta sekä oppilas- ja opiskelijahuollosta kuntien ja koulujen käyttöön. Tiedot kerätään valtakunnallisesti vertailukelpoisella menetelmällä samoissa kunnissa joka toinen vuosi. Opettajan ohjaamaan luokkakyselyyn vastaavat peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaat sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Kyselyjen tekeminen pääosin samalla lomakkeella, samaan aikaan vuodesta ja samalla menetelmällä mahdollistaa kouluja sekä lapsia ja nuoria koskevan vertailukelpoisen tiedon saannin kahden vuoden välein. Huhtikuussa 2008 Kouluterveyskyselyyn osallistui yhteensä 146 kuntaa Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin lääneissä. Kyselyyn vastasi nuorta: yläluokkalaista, lukiolaista ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijaa. Tarkemmat tiedot kyselystä ja kyselylomake ovat Stakesin www-sivuilla 1. Raportin lopussa kuvataan lyhyesti lasten ja nuorten terveyden edistämisen saralla viime aikoina tapahtunutta kehitystä, joitakin Kouluterveyskyselyn tuloksissa ilmenneitä erityisiä haasteita sekä kerrotaan Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntämisestä. TULOSTEN RAPORTOINTI Kouluterveyskyselyn valtakunnallisia ja alueellisia tuloksia esitellään tutkimusraporteissa, Stakesin wwwsivuilla 2, vuosittain järjestettävillä Kouluterveyspäivillä sekä alueellisissa seminaareissa ja työkokouksissa. Tuloksia julkaistaan myös sähköisessä Kouluterveyslehdessä. Lisäksi keskeisiä kunta-, seutukunta- ja maakuntakohtaisia tuloksia voi tarkastella Stakesin ylläpitämässä SOTKAnet-indikaattoripankissa 3. Kunta- ja koulukohtaiset tulokset lähetetään tulokset tilanneille kunnille. Vuonna 2008 kunta- ja koulukohtaiset tulokset sisältävät: 1) kuntaraportin ja siihen sisältyvät kuntakohtaiset profiilikuviot, 2) koulukohtaiset profiilikuviot kunnan jokaiselle koululle, 3) kaikkien kysymysten kunta- ja koulukohtaiset jakaumataulukot. Kuntaraportissa raportoidaan Kouluterveyskyselyn kuntakohtaiset tulokset sekä verrataan kunnan tilannetta lääniin. Viimeisimmältä kyselyvuodelta raportoidaan lisäksi sukupuolten väliset erot. Jokaisesta indikaattoriryhmästä esitetään kaksi kuviota. Ensimmäisessä esitetään kunnan aiempien vuosien tulokset ja vertailutulos koko läänistä viimeisimmältä vuodelta (ks. kuvio 1). Toisessa kuviossa esitetään vuoden 2008 tulokset sukupuolen mukaan, kunnasta yhteensä ja vertailutulos läänistä. Tämä kuvio esitetään kuitenkin vain, jos kunnassa on vähintään 70 vastaajaa. Kunnan jokaiselle koululle tehdään kuntakohtaisia indikaattorikuvioita vastaavat profiilikuviot. Lisäksi yhteen tiedostoon kootaan kunnan tulokset kaikista kysymyksistä vuodelta Tulokset esitetään sekä koko kunnan tasolla että sukupuolen mukaan. Samassa taulukossa esitetään vertailun mahdollistamiseksi vastaavat tiedot läänistä. Vastaavanlaiset tiedostot tehdään myös kunnan jokaisesta koulusta verrattuna kuntaan. Tietosuojan turvaamiseksi tuloksia ei toimiteta lainkaan kunta- tai koulukohtaisesti, jos kunnassa tai koulussa on alle viisi vastaaja. Vastaavasti jos kyselyyn vastanneita tyttöjä tai poikia on koulussa alle viisi, sukupuoliryhmittäisiä tuloksia ei toimiteta. Edellä mainittu materiaali lähetetään ainoastaan kunnan yhdyshenkilölle, jonka toivotaan välittävän tietoa ja materiaalia eteenpäin mm. kouluihin, kunnan eri hallinnonaloille kuten sosiaali- ja terveystoimeen, opetus- ja sivistystoimeen sekä kunnan päättäjille. Nuorten hyvinvointia kuvaavat indikaattorit on jaettu viiteen ryhmään: elinolot, kouluolot, terveys, terveystottumukset sekä terveysosaaminen ja oppilas- tai opiskelijahuolto. Jokaisessa indikaattoriryhmässä on 8 10 indikaattoria. Osa indikaattoreista perustuu yksittäisiin kysymyksiin, osa on muodostettu samaa ilmiötä tiivistetysti kuvaavasta summamuuttujasta. Indikaattorien muodostaminen kuvataan yksityiskohtaisesti liitteessä 1. 1 Kouluterveyskyselyn nettisivu on 2 Valtakunnalliset ja maakuntakohtaiset tulokset tulevat syksyn aikana osoitteeseen > Tulokset. 3 Ks. SOTKAnet-indikaattoripankin Internet-sivut: Kouluterveyskysely

8 Indikaattorikuvion (ks. kuvio 1) yksittäisen pylvässarjan alin pylväs, johon on merkitty näkyviin prosenttiosuus, on kuntaraporteissa koko läänin tieto vuodelta Muut pylväät koskevat otsikossa mainittua kuntaa niinä vuosina, joina se on osallistunut kyselyyn ja aineisto on ollut kohtuullisen vertailukelpoinen. Tummin pylväs on kunnan tulos vuodelta 2008, ja sitä voidaan verrata koko läänin pylvääseen. Kuvion luettavuuden takia pylväiden määrä on rajattu viiteen osallistumisvuoteen. Jos kunta on osallistunut kyselyyn useampia kertoja, jää aiempien vuosien pylväät pois. Kuvion selitteessä on vuosiluvun jälkeen suluissa vastanneiden lukumäärä. Jos lukumäärää ei ole, kunta ei ole osallistunut kyselyyn kyseisenä vuonna. Pylväitä voi myös olla yhteensä vähemmän kuin kuusi, jos indikaattorin kuvaamaa asiaa ei ole kysytty joka vuosi. Kuvion alatunnisteessa on kerrottu, mitä luokka-asteita tulokset koskevat. Raportin tekstissä keskitytään yleensä tuoreimpaan muutokseen eli eroon vuosien 2006 ja 2008 tuloksissa. TERVEYS Terveydentila keskinkertainen tai huono Lääkärin toteama pitkäaikaissairaus Ylipainoa Päivittäin vähintään kaksi oiretta* Väsymystä lähes päivittäin Niska- tai hartiakipuja viikoittain Päänsärkyä viikoittain Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus Koulu-uupumusta Koulu, kunta tai maakunta Vakioidut prosenttiosuudet Muutoksia tarkasteltaessa trendistä poikkeaviin yksittäisten vuosien tuloksiin täytyy suhtautua kriittisesti. Mitä pienempi kunta on, sitä todennäköisempää on satunnainen vaihtelu. Mikäli kunnassa on noin 100 vastaajaa, muodostaa yksi vastaaja yhden prosenttiyksikön. Muutoksen tulisi olla pienissä (alle 100 vastaajan) kunnissa vähintään 5 prosenttiyksikköä, jotta siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Suurissa kunnissa jo 2 prosenttiyksikön muutos on merkittävä. Tähdellä merkittyjä indikaattoreita on muutettu. Muutettujen indikaattoreiden prosenttiosuuksia ei voi verrata aiempien vuosien raporteissa ilmoitettuihin prosenttiosuuksiin. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat kuitenkin keskenään vertailukelpoisia. * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa % 2000 (n=140) 2002 (n=130) 2004 (n=140) 2006 (n=130) 2008 (n=110) Maakunta tai lääni, 2008 (n=5 000) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Tästä näkyy minkä luokka-asteiden tietoja kuviossa esitellään Tässä näkyvät kuvion eri vuosia kuvaavat värit, vastaajien määrä vuosittain sekä vertailuaineistona käytetty maakunta tai muu alue. Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 1. Malli profiilikuviosta Muutostulosten vertailtavuuden parantamiseksi indikaattoreiden prosenttiosuudet vakioidaan luokkaasteen ja sukupuolen mukaan. Tämä vakiointi tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisessa luokka-asteen ja sukupuolen mukaisessa osajoukossa oletetaan olevan yhtä paljon vastaajia. Kunnan tilannetta koskeva luku on saatu laskemalla neljän osajoukon prosenttiluvuista keskiarvo. Jos jossain luokka-asteen ja sukupuolen mukaisessa osajoukossa on alle viisi vastannutta, tulokset ovat vakioimattomia. Kuvioiden perustana olevat prosenttiluvut esitetään myös liitetaulukkoina raportin lopussa. Tässä raportissa raportoidaan peruskoulujen 8.- ja 9.- luokkalaisten ja lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden tulokset. Ammattiin opiskelevien 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden tulokset raportoidaan erillisessä raportissa. Kouluterveyskysely

9 AINEISTOT Kouluterveyskyselyä on tehty vuodesta 1996 lähtien peruskoulun 8. ja 9. luokilla sekä lukion 2. vuosikurssilla. Vuodesta 1999 lähtien Kouluterveyskyselyyn ovat vastanneet myös lukion 1. vuosikurssin opiskelijat. Siksi lukion 1. ja 2. vuosikursseilta on saatavilla tiedot korkeintaan viideltä kyselykerralta. Sodankylä on osallistunut Kouluterveyskyselyyn vuosina 1998, 2000, 2002, 2004, 2006 ja Vastanneiden lukumäärä peruskoulun 8. ja 9. luokilla oli edellä mainittuina vuosina 252, 237, 249, 254, 222 ja 212 sekä lukion 1. ja 2. vuosikursseilla 104 vuonna 2000, 81 vuonna 2002, 98 vuonna 2004, 114 vuonna 2006 ja 69 vuonna Jos kunta on osallistunut kyselyyn seitsemänä vuotena, ei vuoden 1996 ja 1998 tuloksia oteta mukaan analyysiin indikaattorikuvioiden selkeyden vuoksi. Tulosten raportoinnissa on yleensä analysoitu kunnan kahden edellisen kyselyvuoden välillä tapahtuneita muutoksia ja verrattu kunnan ja läänin vuoden 2008 tuloksia toisiinsa. Tuloksia viimeisimmästä kyselystä verrataan Lapin läänin aineistoon. Tämän lisäksi huomiota on kiinnitetty mahdollisiin pidemmän aikavälin trendeihin ja siihen, jos jokin ilmiö on huomattavan yleinen kunnassa. Taulukossa 1 kuvataan aineistot luokka-asteen ja sukupuolen mukaan. Huom! Raportissa ei käsitellä vuoden 1998 tuloksia. Huom! Koska lukiossa on alle 70 vastaajaa vuonna 2007, sukupuolen mukaisia tuloksia ei esitetä. Taulukko 1. Kouluterveyskyselyihin vastanneet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaat ja lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijat kouluittain luokka-asteen ja sukupuolen mukaan vuosina Perusk. 8. lkperusk. 9. lklukion 1. lk Lukion 2. lk Perus-Lukio koulu Poika Tyttö Poika Tyttö Poika Tyttö Poika Tyttö Sodankylä Peruskoulu Kirkonkylän koulu Lokan koulu Syväjärven koulu Vuotson koulu Lukio Sodankylän lukio Kouluterveyskysely

10 TULOKSET Peruskoulun 8. ja 9. luokat Elinolot Sodankylässä muu kuin ydinperhe yleistyi perherakenteena vuodesta 2006 vuoteen 2008 (kuvio 2; liite 2). Vanhempien tupakointi lisääntyi kahdessa vuodessa 36 prosentista 45 prosenttiin. Vanhempien työttömyys lisääntyi 35 prosentista 41 prosenttiin ja oli yleisempää kuin Lapin läänissä. Vanhempien tietämättömyys nuorten viikonloppuiltojen viettopaikasta lisääntyi ja oli yleisempää kuin Lapin läänissä. Vanhemmista 39 prosenttia ei tiennyt aina nuorten viikonloppuiltojen viettopaikkaa 2008, kun kahta vuotta aikaisemmin vastaava osuus oli 29 prosenttia. Osuus yläkoululaisista, joilla ei ollut yhtään läheistä ystävää, kasvoi 7 prosentista 12 prosenttiin. Fyysisen uhkaa kokeneiden yläkoululaisten osuus kasvoi kahdessa vuodessa 15 prosentista 19 prosenttiin. Yläkoululaisten osuus, jotka tekivät toistuvasti rikkeitä, vähentyi Sodankylässä 24 prosentista 21 prosenttiin. Pojat ilmoittivat tyttöjä useammin keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa (kuvio 3; liite 3). Pojat olivat ilman läheisiä ystäviä useammin kuin tytöt. Tytöistä suurempi osa kuin pojista oli viimeksi kuluneen vuoden aikana tehnyt rikkeitä. Tarkasteltavat indikaattorit: Perherakenteena muu kuin ydinperhe: Oppilaan perhe on muu kuin ydinperhe. Ainakin yksi vanhemmista tupakoi: Vähintään yksi vanhemmista tupakoi nykyisin. Vähintään yksi vanhempi työttömänä vuoden aikana: Vähintään yksi vanhemmista on ollut työttömänä tai pakkolomalla vuoden aikana. Käyttövarat yli 17 euroa viikossa: Oppilaalla on käytössään keskimäärin yli 17 euroa viikossa. Vanhemmat eivät tiedä aina viikonloppuiltojen viettopaikkaa: Vanhemmat eivät tiedä aina, missä oppilas viettää viikonloppuiltansa. Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa: Oppilas ei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan. Ei yhtään läheistä ystävää: Oppilaalla ei ole yhtään läheistä ystävää, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti omista asioista. Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana: Oppilas on kokenut fyysistä uhkaa, jos häneltä on varastettu uhkailemalla, uhattu vahingoittaa tai käyty kimppuun vuoden aikana. Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana: Oppilas on vuoden aikana tehnyt seuraavista rikkeistä vähintään kahta tai vähintään kaksi kertaa: tehnyt töherryksiä, vahingoittanut koulun omaisuutta, vahingoittanut muuta omaisuutta, varastanut, hakannut jonkun. Kouluterveyskysely

11 ELINOLOT Vakioidut prosenttiosuudet Sodankylä % Perherakenteena muu kuin ydinperhe 24 Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhempi työttömänä vuoden aikana 36 Käyttövarat yli 17 euroa viikossa Vanhemmat eivät tiedä aina viikonloppuiltojen viettopaikkaa Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa Ei yhtään läheistä ystävää Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2000 (n=237) 2002 (n=249) 2004 (n=254) 2006 (n=222) 2008 (n=212) Lappi, 2008 (n=4153) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 2. Elinoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna ELINOLOT Vakioidut prosenttiosuudet Sodankylä % Perherakenteena muu kuin ydinperhe 24 Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhempi työttömänä vuoden aikana 36 Käyttövarat yli 17 euroa viikossa Vanhemmat eivät tiedä aina viikonloppuiltojen viettopaikkaa Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa Ei yhtään läheistä ystävää Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Pojat (n=105) Tytöt (n=107) Sodankylä (n=212) Lappi (n=4153) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 3. Elinoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

12 Kouluolot Koulun työilmapiirin ongelmallisiksi kokevien yläkoululaisten osuus kasvoi 24 prosentista 37 prosenttiin ja oli suurempi kuin Lapin läänissä (kuvio 4; liite 2). Osuus yläkoululaisista, jotka eivät kokeneet tulevansa kuulluksi koulussa, lisääntyi 34 prosentista 39 prosenttiin ja oli suurempi kuin läänissä. Vaikeuksia opiskelussa kokevien yläkoululaisten osuus kasvoi kahdessa vuodessa 36 prosentista 41 prosenttiin ja oli suurempi kuin läänissä keskimäärin. Yläkoululaisten osuus, jotka kokevat avun puutetta opiskelussa ja koulunkäynnissä kasvoi kahdessa vuodessa seitsemästä prosentista kymmeneen prosenttiin. Lapin läänissä vastaava osuus oli 13 prosenttia. Myös lintsaus lisääntyi kahdessa vuodessa. Sodankyläläisista yläkoululaisista kuusi (6) prosenttia oli lintsannut vuonna 2006, kun vastaava osuus vuonna 2008 oli 12 prosenttia. Tytöt kokivat poikia useammin puutteita koulun fyysisissä työoloissa (kuvio 5; liite 3). Tytöt kokivat yleisemmin koulun työilmapiirin ongelmia kuin pojat. Tytöt kokivat yleisemmin, että eivät tule kuulluksi koulussa. Tytöt pitivät koulun työmäärää yleisemmin liian suurena kuin pojat. Pojilla oli yleisemmin vaikeuksia opiskelussa kuin tytöillä. Pojat olivat yleisemmin koulukiusattuja kuin tytöt. Pojat eivät yleisemmin kuin tytöt pidä lainkaan koulunkäynnistä. Tarkasteltavat indikaattorit: Koulun fyysisissä työoloissa puutteita: Työskentelyä haittaavat tekijät ovat opiskelutilojen ahtaus, melu, sopimaton valaistus, huono ilmanvaihto, lämpötila, likaisuus, epämukavat työtuolit tai -pöydät, huonot sosiaalitilat, tapaturmavaara. Koulutapaturma lukuvuoden aikana: Oppilaalle on sattunut koulussa tai koulumatkalla lukuvuoden aikana vähintään yksi tapaturma, joka on vaatinut terveydenhuollon vastaanotolla käyntiä. Koulun työilmapiirissä ongelmia: Muodostuu neljästä opettajasuhteeseen ja luokan ilmapiiriin liittyvästä väittämästä (Opettajani odottavat minulta liikaa koulussa, Opettajat kohtelevat meitä oppilaita oikeudenmukaisesti, Luokkani oppilaat viihtyvät hyvin yhdessä, Luokassani on hyvä työrauha), kahdesta työympäristöön liittyvästä haittatekijästä (Työympäristön rauhattomuus, Kiireisyys) sekä kolmesta vuorovaikutukseen liittyvästä opiskeluvaikeuksia kartoittavasta kysymyksestä (Työskentely ryhmissä, Koulukavereiden kanssa toimeentuleminen, Opettajien kanssa toimeentuleminen). Ei koe tulevansa kuulluksi koulussa: Muodostuu kolmesta opettajien ja oppilaiden vuorovaikutusta kuvaavasta väittämästä (Opettajat rohkaisevat minua ilmaisemaan oman mielipiteeni tunnilla, Opettajat ovat kiinnostuneita siitä, mitä minulle kuuluu, Oppilaiden mielipiteet otetaan huomioon koulutyön kehittämisessä). Koulutyöhön liittyvä työmäärä liian suuri: Koulutyöhön liittyvä työmäärä on ollut lukuvuoden aikana jatkuvasti tai melko usein liian suuri. Vaikeuksia opiskelussa*: Vaikeuksia opiskelussa mitattiin seuraavien asioiden avulla: läksyjen tekeminen, kokeisiin valmistautuminen, parhaan opiskelutavan löytäminen, omatoimisuutta vaativien tehtävien hoitaminen, kirjoittamistehtävien tekeminen, lukemistehtävien tekeminen, opetuksen seuraaminen. Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta*: Oppilas saa apua koulusta tai kotoa koulunkäynnin tai opiskelun vaikeuksiin harvoin tai ei juuri koskaan. Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa: Oppilas on joutunut kiusaamisen kohteeksi koulussa noin kerran viikossa tai useammin lukukauden aikana. Lintsannut ainakin 2 päivää kuukauden aikana: Oppilas pinnannut ainakin kaksi kokonaista koulupäivää kuukauden aikana. Ei pidä lainkaan koulunkäynnistä: Oppilas ei pidä tällä hetkellä lainkaan koulunkäynnistä. * Vaikeuksia opiskelussa kartoittavan indikaattorin pisteytetystä muutettiin vuonna 2006 ja avun puutetta koulunkäynnin vaikeuksissa kartoittavan indikaattorin pisteytystä vuonna Näiden muutosten vuoksi indikaattorien prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat kuitenkin keskenään vertailukelpoisia. Kouluterveyskysely

13 KOULUOLOT Sodankylä Vakioidut prosenttiosuudet % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Koulutapaturma vuoden aikana Koulun työilmapiirissä ongelmia Ei koe tulevansa kuulluksi koulussa Koulutyöhön liittyvä työmäärä liian suuri Vaikeuksia opiskelussa* Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta* Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa Lintsannut ainakin 2 päivää kuukauden aikana Ei pidä lainkaan koulunkäynnistä * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa (n=237) 2002 (n=249) 2004 (n=254) 2006 (n=222) 2008 (n=212) Lappi, 2008 (n=4153) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 4. Kouluoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna KOULUOLOT Sodankylä Vakioidut prosenttiosuudet % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Koulutapaturma vuoden aikana Koulun työilmapiirissä ongelmia Ei koe tulevansa kuulluksi koulussa Koulutyöhön liittyvä työmäärä liian suuri Vaikeuksia opiskelussa* Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta* Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa Lintsannut ainakin 2 päivää kuukauden aikana Ei pidä lainkaan koulunkäynnistä 7 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Pojat (n=105) Tytöt (n=107) Sodankylä (n=212) Lappi (n=4153) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 5. Kouluoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

14 Terveys Ylipainoisten yläkoululaisten osuus vähentyi 17 prosentista 13 prosenttiin vuodesta 2006 vuoteen 2008 (kuvio 6; liite 2). Niiden yläkoululaisten osuus, joilla on päivittäin vähintään kaksi oiretta, lisääntyi kahdessa vuodessa 19 prosentista 23 prosenttiin ja oli suurempi kuin läänissä. Oireilu Sodankylässä oli hieman yleisempää kuin Lapin läänissä. Väsymystä lähes päivittäin kokevien osuus kasvoi. Kun vuonna 2006 väsymystä lähes päivittäin koki 12 prosenttia yläkoululaisista, niin vuonna 2008 vastaava osuus oli 20 prosenttia. Koulu-uupuneiden osuus kasvoi kahdessa vuodessa 14 prosentista 22 prosenttiin ja oli suurempi kuin läänissä (14 prosenttia). Tyttöjen koettu terveydentila oli huonompi kuin poikien (kuvio 7; liite 3). Tytöillä oli enemmän lääkärin toteamia pitkäaikaissairauksia kuin pojilla. Pojat olivat yleisemmin ylipainoisia kuin tytöt. Tytöt kokivat huomattavasti poikia yleisemmin päivittäisiä oireita ja väsymystä sekä viikoittaisia niska- tai hartiakipuja ja päänsärkyä. Tytöillä oli huomattavasti useammin keskivaikeaa tai vaikeaa masentuneisuutta kuin pojilla sekä koulu-uupumusta. Tarkasteltavat indikaattorit: Terveydentila keskinkertainen tai huono: Oppilaan kokema terveydentila on keskinkertainen, melko huono tai erittäin huono. Lääkärin toteama pitkäaikaissairaus: Oppilaalla on jokin lääkärin toteama pitkäaikainen sairaus, vika tai vamma, joka haittaa jokapäiväistä toimintaa. Ylipainoa: Oppilaalla on painoindeksin (BMI) mukaan ylipainoa. Päivittäin vähintään kaksi oiretta*: Oppilaalla on ollut lähes päivittäin vähintään kaksi seuraavista oireista puolen vuoden aikana: niska- tai hartiakipuja, selän alaosan kipuja, vatsakipuja, jännittyneisyyttä tai hermostuneisuutta, ärtyneisyyttä tai kiukunpurkauksia, vaikeuksia päästä uneen tai heräilemistä öisin, päänsärkyä, väsymystä tai heikotusta. Väsymystä lähes päivittäin: Oppilaalla on ollut lähes päivittäin väsymystä tai heikotusta puolen vuoden aikana. Niska- tai hartiakipuja viikoittain: Oppilaalla on ollut vähintään kerran viikossa niska- tai hartiakipuja puolen vuoden aikana. Päänsärkyä viikoittain: Oppilaalla on ollut vähintään kerran viikossa päänsärkyä puolen vuoden aikana. Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus: Masentuneisuutta mitataan 12 kysymyksellä Raitasalon mielialakyselystä, joka perustuu Beckin depressio-mittariin. Koulu-uupumusta: Koulu-uupumusta mitataan kolmella kysymyksellä, jotka perustuvat Salmela-Aron ja Näätäsen koulu-uupumusmittariin BBI-10. Koulu-uupumus koostuu uupumusasteisesta väsymyksestä, kyynisestä asenteesta työhön ja opintojen merkityksen vähentymisestä sekä kyvyttömyyden ja riittämättömyyden tunteesta opiskelijana. * Vuonna 2004 poistettiin astman ja allergisen nuhan oireiden kysymykset. Tämän muutoksen vuoksi indikaattorin prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat keskenään vertailukelpoisia. Kouluterveyskysely

15 TERVEYS Terveydentila keskinkertainen tai huono Lääkärin toteama pitkäaikaissairaus Ylipainoa Päivittäin vähintään kaksi oiretta* Väsymystä lähes päivittäin Niska- tai hartiakipuja viikoittain Vakioidut prosenttiosuudet Sodankylä % Päänsärkyä viikoittain Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus Koulu-uupumusta 14 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa 2000 (n=237) 2002 (n=249) 2004 (n=254) 2006 (n=222) 2008 (n=212) Lappi, 2008 (n=4153) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 6. Terveysindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna TERVEYS Terveydentila keskinkertainen tai huono Lääkärin toteama pitkäaikaissairaus Ylipainoa Päivittäin vähintään kaksi oiretta* Väsymystä lähes päivittäin Niska- tai hartiakipuja viikoittain Vakioidut prosenttiosuudet Sodankylä % Päänsärkyä viikoittain Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus Koulu-uupumusta 14 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Pojat (n=105) Tytöt (n=107) Sodankylä (n=212) Lappi (n=4153) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 7. Terveysindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

16 Terveystottumukset Kaikkien aterianosien syönti kouluruoalla vähentyi hieman Sodankylän yläkoululaisilla (kuvio 8; liite 2). Yläkoululaisista 57 prosenttia ei syönyt kaikkia aterianosia kouluruoalla vuonna 2006, kun vastaava osuus vuonna 2008 oli 61 prosenttia. Kuitenkin Lapin läänissä kaikkien aterianosien syömättömyys oli yleisempää kuin Sodankylässä. Vähintään kaksi kertaa viikossa epäterveellisiä välipaloja koulussa nauttivien osuus vähentyi 26 prosentista 22 prosenttiin kahdessa vuodessa. Osuus oli pienempi kuin läänissä (27 prosenttia). Niiden osuus, jotka harrastavat liian vähän liikuntaa on vähentynyt 2000-luvun alusta asti, ja vähentyi kahden viime vuoden aikana 51 prosentista 46 prosenttiin. Osuus oli pienempi kuin Lapin läänissä. Niiden osuus, jotka menevät myöhemmin nukkumaan kuin klo 23, oli pienempi kuin läänissä. Myönteinen kehitys tupakoinnin vähentymisestä päättyi. Tupakoivien osuus lisääntyi 15 prosentista 21 prosenttiin vuodesta 2006 vuoteen 2008, ja oli suurempi kuin läänissä. Pojat söivät kaikki aterianosat kouluruoalla yleisemmin kuin tytöt (kuvio 9; liite 3). Pojat laiminlöivät suositusten mukaisen hampaiden harjauksen tyttöjä huomattavasti yleisemmin. Liian vähäinen liikunnan harrastaminen viikoittain oli yleisempää pojilla kun tytöillä. Pojat tupakoivat ja kokeilivat laittomia huumeita yleisemmin kuin tytöt. Tarkasteltavat indikaattorit: Ei syö kaikkia aterianosia kouluruoalla: Oppilas jättää yleensä syömättä jonkin seuraavista neljästä kouluaterian osasta: pääruoka, salaatti, maito tai piimä, leipä. Epäterveellisiä välipaloja koulussa vähintään 2 kertaa viikossa: Oppilas syö makeita tai rasvaisia välipaloja koulussa kouluviikon aikana vähintään kaksi kertaa viikossa. Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivässä: Oppilas harjaa hampaansa harvemmin kuin kaksi kertaa päivässä. Harrastaa liian vähän liikuntaa viikossa*: Oppilas harrastaa liian vähän liikuntaa, jos kumpikin tai toinen seuraavista ehdoista täyttyy: 1) harrastaa vapaa-aikanaan urheilua tai liikuntaa harvemmin kuin neljä kertaa viikossa ainakin puoli tuntia kerrallaan, 2) harrastaa vapaa-aikanaan hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa vähemmän kuin kaksi tuntia viikossa. Liikuntaindikaattori pohjautuu UKK-instituutin liikuntapiirakassa annettuun terveysliikuntasuositukseen nuorille. Nukkumaanmeno myöhemmin kuin klo 23: Oppilas menee koulupäivinä tavallisesti nukkumaan kello 23 jälkeen. Tupakoi päivittäin: Oppilas tupakoi kerran päivässä tai useammin. Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa: Oppilas käyttää alkoholia tosi humalaan asti vähintään kerran kuukaudessa. Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran: Oppilas on kokeillut ainakin kerran marihuanaa, hasista, ekstaasia, Subutexia, heroiinia, kokaiinia, amfetamiinia, LSD:tä tai muuta vastaavaa huumetta. * Liikuntaindikaattori muutettiin vuonna Muutoksen vuoksi indikaattorin prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat keskenään vertailukelpoisia. Kouluterveyskysely

17 TERVEYSTOTTUMUKSET Vakioidut prosenttiosuudet Sodankylä % Ei syö kaikkia aterianosia kouluruoalla Epäterveellisiä välipaloja koulussa vähintään 2 kertaa viikossa Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivässä 58 Harrastaa liian vähän liikuntaa viikossa* 52 Nukkumaanmeno myöhemmin kuin klo Tupakoi päivittäin Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran 5 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2000 (n=237) 2002 (n=249) 2004 (n=254) 2006 (n=222) 2008 (n=212) Lappi, 2008 (n=4153) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 8. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna TERVEYSTOTTUMUKSET Vakioidut prosenttiosuudet Sodankylä % Ei syö kaikkia aterianosia kouluruoalla 72 Epäterveellisiä välipaloja koulussa vähintään 2 kertaa viikossa 27 Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivässä 58 Harrastaa liian vähän liikuntaa viikossa* 52 Nukkumaanmeno myöhemmin kuin klo Tupakoi päivittäin Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran 5 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Pojat (n=105) Tytöt (n=107) Sodankylä (n=212) Lappi (n=4153) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 9. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

18 Terveysosaaminen ja oppilashuolto Suhtautuminen terveystietoon parantui Sodankylän yläkoululaisilla ja oli parempaa kuin läänissä (kuvio 10; liite 2). Verrattuna kahden vuoden takaiseen suurempi osa nuorista oli sitä mieltä, että terveystiedon aiheet ovat kiinnostavia ja että terveystiedon opetus lisää valmiuksia huolehtia terveydestä. Sodankylän yläkoululaisten päihdetiedot parantuivat ja olivat paremmat kuin Lapin läänissä. Huonot tiedot päihteistä oli 15 prosentilla vuonna 2006, kun vuonna 2008 huonot tiedot päihteistä oli 11 prosentilla nuorista. Kahdessa vuodessa vähentyi kokemus siitä, että on vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle (63 prosenttia 59 prosenttia). Lapin läänissä vastaava osuus oli 49 prosenttia. Tyytymättömyys kouluterveydenhuoltoon henkilökohtaisissa asioissa lisääntyi 21 prosentista 29 prosenttiin kahdessa vuodessa ja oli yleisempää kuin Lapin läänissä. Tytöt olivat yleisemmin kuin pojat sitä mieltä, että terveystiedon opetus ei lisää valmiuksia huolehtia terveydestä (kuvio 11; liite 3). Pojilla oli tyttöjä huonommat tiedot päihteistä ja seksuaaliterveydestä. Tytöt kokivat vaikeammaksi päästä koululääkärin vastaanotolle pääsemisen kuin pojat. Tytöt olivat selvästi enemmän tyytymättömiä kouluterveydenhuoltoon henkilökohtaisissa asioissa kuin pojat. Tarkasteltavat indikaattorit: Terveystiedon aiheet eivät kiinnosta: Terveystiedon opetuksen aiheet eivät kiinnosta oppilasta. Terveystiedon opetus ei lisää valmiuksia huolehtia terveydestä: Oppilaan mielestä terveystiedon opetus ei lisää taitoja ja valmiuksia huolehtia terveydestä. Huonot tiedot seksuaaliterveydestä*: Muodostuu kuudesta seksuaaliterveyttä koskevasta väittämästä. Huonot tiedot päihteistä: Muodostuu kuudesta tupakkaa, nuuskaa ja alkoholia koskevasta väittämästä. Avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa: Oppilas saa melko tai erittäin huonosti apua muihin kuin koulunkäyntiin liittyviin ongelmiin terveydenhoitajalta, lääkäriltä, koulupsykologilta, kuraattorilta ja opettajalta. Vaikea päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle: Oppilas kokee kouluterveydenhoitajan vastaanotolle pääsyn melko tai erittäin vaikeaksi. Vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle: Oppilas kokee koululääkärin vastaanotolle pääsyn melko tai erittäin vaikeaksi. Tyytymätön kouluterveydenhuoltoon henk.koht. asioissa: Oppilas on melko tai erittäin tyytymätön koulun terveydenhuollon toimivuuteen keskusteltaessa henkilökohtaisista asioista, kuten seksi tai masennus. * Vuonna 2004 poistettiin väittämä homoseksuaalisuudesta. Tämän muutoksen vuoksi indikaattorin prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat kuitenkin keskenään vertailukelpoisia. Kouluterveyskysely

19 TERVEYSOSAAMINEN JA OPPILASHUOLTO Vakioidut prosenttiosuudet Sodankylä % Terveystiedon aiheet eivät kiinnosta Terveystiedon opetus ei lisää valmiuksia huolehtia terveydestä Huonot tiedot seksuaaliterveydestä* Huonot tiedot päihteistä Avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa Vaikea päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle Vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle 49 Tyytymätön kouluterveydenhuoltoon henk.koht. asioissa * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa 26 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2000 (n=237) 2002 (n=249) 2004 (n=254) 2006 (n=222) 2008 (n=212) Lappi, 2008 (n=4153) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 10. Terveysosaamis- ja oppilashuoltoindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna TERVEYSOSAAMINEN JA OPPILASHUOLTO Vakioidut prosenttiosuudet Sodankylä % Terveystiedon aiheet eivät kiinnosta Terveystiedon opetus ei lisää valmiuksia huolehtia terveydestä Huonot tiedot seksuaaliterveydestä* Huonot tiedot päihteistä Avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa Vaikea päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle Vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle 49 Tyytymätön kouluterveydenhuoltoon henk.koht. asioissa * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa 26 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Pojat (n=105) Tytöt (n=107) Sodankylä (n=212) Lappi (n=4153) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 11. Terveysosaamis- ja oppilashuoltoindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

20 Lukion 1. ja 2. vuosikurssit Elinolot Ydinperhe yleistyi perherakenteena Sodankylän lukiolaisilla vuodesta 2006 vuoteen 2008 (kuvio 12; liite 4). Tupakoitsevien vanhempien osuus vähentyi ja oli pienempi kuin Lapin läänissä. Lukiolaisten käyttövarat vähentyivät kahdessa vuodessa. Lukiolaisista 42 prosentilla oli yli 17 euroa viikossa käytettävissä vuonna 2006, kun vastaava osuus vuonna 2008 oli 36 prosenttia. Lukiolaisten vanhemmat tiesivät useammin viikonloppuiltojen viettopaikan vuonna 2008 kuin kaksi vuotta sitten. Vuonna 2006 lukiolaisten vanhemmista 44 prosenttia ei tiennyt nuortensa viikonloppuiltojen viettopaikkaa, kun vastaava osuus vuonna 2008 oli 39 prosenttia. Keskusteluvaikeudet vanhempien kanssa lisääntyivät hieman. Vuonna 2006 keskusteluvaikeuksia koki 10 prosenttia lukiolaisista, kun vuonna 2008 keskusteluvaikeuksia koki 13 prosenttia lukiolaisista. Tarkasteltavat indikaattorit: Perherakenteena muu kuin ydinperhe: Oppilaan perhe on muu kuin ydinperhe. Ainakin yksi vanhemmista tupakoi: Vähintään yksi vanhemmista tupakoi nykyisin. Vähintään yksi vanhempi työttömänä vuoden aikana: Vähintään yksi vanhemmista on ollut työttömänä tai pakkolomalla vuoden aikana. Käyttövarat yli 17 euroa viikossa: Oppilaalla on käytössään keskimäärin yli 17 euroa viikossa. Vanhemmat eivät tiedä aina viikonloppuiltojen viettopaikkaa: Vanhemmat eivät tiedä aina, missä oppilas viettää viikonloppuiltansa. Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa: Oppilas ei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan. Ei yhtään läheistä ystävää: Oppilaalla ei ole yhtään läheistä ystävää, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti omista asioista. Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana: Oppilas on kokenut fyysistä uhkaa, jos häneltä on varastettu uhkailemalla, uhattu vahingoittaa tai käyty kimppuun vuoden aikana. Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana: Oppilas on vuoden aikana tehnyt seuraavista rikkeistä vähintään kahta tai vähintään kaksi kertaa: tehnyt töherryksiä, vahingoittanut koulun omaisuutta, vahingoittanut muuta omaisuutta, varastanut, hakannut jonkun. Kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 0 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat muutokset 00 0 sukupuolten väliset erot vuonna 0 Tiedosta

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 200 lukion 1. ja 2. vuosikurssin i opiskelijat muutokset 2000, 2004 200 200 sukupuolten väliset erot vuonna 200 Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: TORNION KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: TORNION KUNTARAPORTTI Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: TORNION KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: KAUNIAISTEN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: KAUNIAISTEN KUNTARAPORTTI Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: KAUNIAISTEN KUNTARAPORTTI Kauniainen: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus-

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: KARKKILAN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: KARKKILAN KUNTARAPORTTI Pauliina Luopa, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: KARKKILAN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus-

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Kouluterveys 2009. Kaustisen kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi

Kouluterveys 2009. Kaustisen kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi Kouluterveys 2009 Kaustisen kuntaraportti Anni Lommi, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Suvi Vilkki, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen etunimi.sukunimi@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Kouluterveys 2009. Tyrnävän kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi

Kouluterveys 2009. Tyrnävän kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi Kouluterveys 2009 Tyrnävän kuntaraportti Ella-Marja Rauhala, Anni Lommi, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Suvi Vilkki, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen etunimi.sukunimi@thl.fi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Kouluterveys 2009. Lapuan kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi

Kouluterveys 2009. Lapuan kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi Kouluterveys 2009 Lapuan kuntaraportti Anni Lommi, Suvi Vilkki, Topi Kinnunen, Jukka Jokela, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen etunimi.sukunimi@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI

Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa

Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa Kouluterveyskysely 2008 26.3.2009 1 Aineisto vuonna 2008 Kouluterveyskysely tehtiin Etelä- Suomen, Itä-Suomen ja Lapin lääneissä koko

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2006: TOHMAJÄRVEN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2006: TOHMAJÄRVEN KUNTARAPORTTI Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Riikka Puusniekka, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2006: TOHMAJÄRVEN KUNTARAPORTTI Helsinki: S osiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja

Lisätiedot

Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: NUMMI-PUSULAN KUNTARAPORTTI

Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: NUMMI-PUSULAN KUNTARAPORTTI Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: NUMMI-PUSULAN KUNTARAPORTTI Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, 2009 Kouluterveyskysely

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: VANTAAN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: VANTAAN KUNTARAPORTTI Pauliina Luopa, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: VANTAAN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: HELSINGIN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: HELSINGIN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYS 2008: HELSINGIN KUNTARAPORTTI Pauliina Luopa, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Minna Pietikäinen Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: VANTAAN KUNTARAPORTTI

Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: VANTAAN KUNTARAPORTTI Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: VANTAAN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskus Stakes, 2004 SISÄLLYS

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2006: JÄRVENPÄÄN KUNTARA- PORTTI

KOULUTERVEYS 2006: JÄRVENPÄÄN KUNTARA- PORTTI Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Riikka Puusniekka, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2006: JÄRVENPÄÄN KUNTARA- PORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

NUORTEN HYVINVOINTI ETELÄ-SUOMEN, ITÄ-SUOMEN JA LAPIN LÄÄNEISSÄ

NUORTEN HYVINVOINTI ETELÄ-SUOMEN, ITÄ-SUOMEN JA LAPIN LÄÄNEISSÄ Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen NUORTEN HYVINVOINTI ETELÄ-SUOMEN, ITÄ-SUOMEN JA LAPIN LÄÄNEISSÄ 2000 2006 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Tulosten raportointi...

Lisätiedot

Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI

Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskus Stakes, 2004 Anni

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 %

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 % FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan

Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan Tiedosta hyvinvointia 1 Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan Minna Pietikäinen, Stakes Hoito-kasvatus-kuntoutus Toiminnallinen verkosto lasten ja nuorten parhaaksi 29.10.2008

Lisätiedot

Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti

Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Espoon kaupunki Helsingin kaupunki

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2006: HELSINGIN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2006: HELSINGIN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYS 2006: HELSINGIN KUNTARAPORTTI Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: PÄÄKAUPUNKISEUDUN RAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: PÄÄKAUPUNKISEUDUN RAPORTTI KOULUTERVEYS 2008: PÄÄKAUPUNKISEUDUN RAPORTTI Pauliina Luopa, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Minna Pietikäinen Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Vistan koulu selkeää kehittymistä selkeää heikkenemistä 2007 2009 2011 2013 2015 (N=248) (N=252) (N=225) (N=232) (N=303) FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2013

KOULUTERVEYSKYSELY 2013 KOULUTERVEYSKYSELY 2013 Kouvolan kuntakohtaisia tuloksia verrattuna Kouvolan vanhoihin tuloksiin 2 Kouluterveyskysely THL:n toteuttama valtakunnallinen kysely peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaille,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Laukaan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJANMAALLA

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJANMAALLA Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJANMAALLA 1999 2007 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes, 2007

Lisätiedot

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI VARSINAIS-SUOMESSA

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI VARSINAIS-SUOMESSA Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI VARSINAIS-SUOMESSA 1999 2007 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes,

Lisätiedot

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KESKI-POHJANMAALLA

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KESKI-POHJANMAALLA Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KESKI-POHJANMAALLA 1999 2007 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes,

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2004: HELSINGIN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2004: HELSINGIN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYS 2004: HELSINGIN KUNTARAPORTTI Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Helsingin kaupunki Terve

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 1998 2007: Nuorten hyvinvoinnin kehitys ja alueelliset erot

Kouluterveyskysely 1998 2007: Nuorten hyvinvoinnin kehitys ja alueelliset erot S T A K E S I N R A P O R T T E J A 2 3 / 2 0 0 8 Pauliina luopa, minna pietikäinen, jukka jokela Kouluterveyskysely 1998 2007: Nuorten hyvinvoinnin kehitys ja alueelliset erot Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2007 ammatillisissa oppilaitoksissa Kainuun maakunnassa ja Oulun seudulla

Kouluterveyskysely 2007 ammatillisissa oppilaitoksissa Kainuun maakunnassa ja Oulun seudulla S T A K E S I N R A P O R T T E J A 3 / 2 0 0 8 minna pietikäinen, pauliina luopa, annikka sinkkonen, jaana markkula, jukka jokela, riikka puusniekka Kouluterveyskysely 2007 ammatillisissa oppilaitoksissa

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 THL 5.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Perustietoa Kouluterveyskyselystä Valtakunnalliset tulokset 2013 Tulosten hyödyntäminen

Lisätiedot

Hanna Harju, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI PIRKANMAALLA

Hanna Harju, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI PIRKANMAALLA Hanna Harju, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI PIRKANMAALLA 1999 2007 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes, 2008

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti 1 KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti (Lommi ym. 2010 / THL) Keskeisiä tuloksia Marjatta Pirskanen Terveyden edistämisen suunnittelija 24.2.2011 KOULUTERVEYSKYSELY Vuodesta 1998 alkaen Kuntaraportissa

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn hyödyntäminen oppilaitostasolla

Kouluterveyskyselyn hyödyntäminen oppilaitostasolla Kouluterveyskyselyn hyödyntäminen oppilaitostasolla Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät, 2.12.2009, Vierumäki 2.12.2009 1 KOULUTERVEYSKYSELY 1995 2009 Valtakunnallinen luokkakysely peruskoulujen

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014 Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset Esittely medialle 23.1.2014 23.1.2014 THL:n kouluterveyskysely 2013 Toteutettiin valtakunnallisesti lomakekyselyllä huhtikuussa 2013 Jyväskylän kuntakohtaiset tulokset

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2010

Kouluterveyskysely 2010 Karkkilan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Mira Roine, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2002: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2002: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI Tomi Virkkunen, Pauliina Luopa, Soili Orre, Jukka Jokela, Matti Rimpelä KOULUTERVEYS 2002: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYS 2002 150 KUNTAA KOULUJA 416 peruskoulua 219 lukiota HAVAINTOJA 82 000 Stakes,

Lisätiedot

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJOIS-POHJANMAALLA

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJOIS-POHJANMAALLA Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJOIS-POHJANMAALLA 1999 07 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Iin kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KAINUUSSA

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KAINUUSSA Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KAINUUSSA 1998 07 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes, 07 Jaana

Lisätiedot

Elinolot. Liite 1. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden muodostaminen vuonna 2013.

Elinolot. Liite 1. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden muodostaminen vuonna 2013. Liite 1. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden muodostaminen vuonna 2013. Elinolot Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Kuvaus: Ainakin yksi vanhemmista tupakoi nykyisin. Ovatko vanhempasi tupakoineet Sinun

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2010: HELSINGIN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2010: HELSINGIN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYS 2010: HELSINGIN KUNTARAPORTTI Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Helsingin kaupunki Terve ja turvallinen

Lisätiedot

Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa

Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa Turun sosiaali- ja terveystoimi Terveyden edistämisen yksikkö suunnittelija Niina Jalo Esityksen rakenne Mikä on kouluterveyskysely

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA

KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA Riikka Puusniekka, Hanna Harju, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA Helsinki: Sosiaali- ja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Tyrnävän kuntaraportti Suvi Nipuli, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Espoon kuntaraportti Anni Matikka, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Reija Paananen, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Jukka Jokela, Jaana Markkula. Kouluterveyskysely ammatillisissa oppilaitoksissa 2007: Kainuun maakuntaraportti

Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Jukka Jokela, Jaana Markkula. Kouluterveyskysely ammatillisissa oppilaitoksissa 2007: Kainuun maakuntaraportti Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Jukka Jokela, Jaana Markkula Kouluterveyskysely ammatillisissa oppilaitoksissa 2007: Kainuun maakuntaraportti Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Kouluterveys Kauniaisten kuntaraportti. Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen

Kouluterveys Kauniaisten kuntaraportti. Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Kouluterveys 2010 Kauniaisten kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone:

Lisätiedot

Kouluterveys Vantaan kuntaraportti. Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen

Kouluterveys Vantaan kuntaraportti. Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Kouluterveys 2010 Vantaan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

Kouluterveys 2009: Lapuan kuntaraportti ammattiin opiskelevista

Kouluterveys 2009: Lapuan kuntaraportti ammattiin opiskelevista Kouluterveys 2009: Lapuan kuntaraportti ammattiin opiskelevista Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Hanna Harju, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen & Minna Pietikäinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2010

Kouluterveyskysely 2010 Rovaniemen kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Mira Roine, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto OPISKELUN KUORMITTAVUUS Vaikeuksia omatoimisuutta vaativissa tehtävissä Vaikeuksia sopivan opiskelutavan löytämisessä 21 20 Vaikeuksia läksyjen tekemisessä 14 Vaikeuksia kirjoittamista vaativissa tehtävissä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Lapuan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2010

Kouluterveyskysely 2010 Sipoon kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Mira Roine, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610 6000

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Uudenmaan raportti (ilman pääkaupunkiseutua) Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Anni Matikka, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja

Lisätiedot