KOULUTERVEYS 2008: KAUNIAISTEN KUNTARAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULUTERVEYS 2008: KAUNIAISTEN KUNTARAPORTTI"

Transkriptio

1 Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: KAUNIAISTEN KUNTARAPORTTI

2 Kauniainen: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes, 2008

3 Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen: Kouluterveys 2008: Kauniaisten kuntaraportti TIIVISTELMÄ Kouluterveyskysely on tehty Kauniaisissa huhtikuussa 2002, 2004, 2006 ja 2008 peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaille ja lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoille. Tässä raportissa esitetään perustulokset elinolojen, kouluolojen, terveyden, terveystottumusten, terveysosaamisen sekä oppilas- ja opiskelijahuollon muutoksista yläluokilla ja lukioissa Vastaajia on vuosittain ollut yläluokilta 367, 443, 440 ja 416 sekä lukiosta 298, 291, 359 ja 315. Elinolot: Osuus niistä lukiolaisista, joiden vanhemmat olivat työttömänä vuoden aikana, lisääntyi 10 prosentista 16 %:iin kahden viime vuoden aikana. Lukiolaisten käyttövarat lisääntyivät. Yläluokkalaisten keskusteluvaikeudet vanhempien kanssa vähentyivät kahden vuoden takaisesta ja lukiolaisten lisääntyivät. Niiden yläluokkalaisten ja lukiolaisten osuus kasvoi, joiden vanhemmat eivät tienneet aina lapsensa viikonloppuiltojen viettopaikkaa. Yläluokkalaisten kokemukset fyysisestä uhasta yleistyivät. Niiden yläluokkalaisten ja lukiolaisten osuus lisääntyi, jotka tekivät toistuvasti rikkeitä vuoden aikana. Kouluolot: Osuus niistä yläluokkalaisista ja lukiolaisista kasvoi, jotka kokevat koulun fyysisissä työoloissa puutteita. Koulun työilmapiirin ongelmia ja kuulluksi tulemattomuutta koulussa kokevien lukiolaisten osuus kasvoi. Koulutyön määrän liian suureksi arvioivien peruskoulun yläluokkalaisten osuus kasvoi 52 %:sta 60 %:iin ja lukiolaisten 42 %:sta 52 %:iin. Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta kokevien yläluokkien oppilaiden osuus kasvoi. Vaikeuksia opiskelussa kokevien lukiolaisten osuus kasvoi 34 %:sta 43 %:iin kahdessa vuodessa. Terveys: Ylipainoisten lukiolaisten osuus vähentyi. Niiden yläluokkalaisten osuus lisääntyi, joilla oli lääkärin toteama pitkäaikaissairaus. Yläluokkalaisten osuus, joilla oli päivittäin vähintään kaksi oiretta, vähentyi ja lukiolaisten vastaava osuus lisääntyi 12 %:sta 19 %:iin. Viikoittaisia niska- hartiakipuja kokevien yläluokkalaisten osuus vähentyi ja lukiolaisten vastaava osuus lisääntyi 30 %:sta 38 %:iin. Yläluokkalaisten päänsärky lisääntyi. Niiden yläluokkalaisten ja lukiolaisten osuus lisääntyi, joilla on koulu-uupumusta. Väsymystä lähes päivittäin kokevien lukiolaisten osuus kasvoi. Myös keskivaikea tai vaikea masentuneisuus lisääntyi lukiolaisilla. Terveystottumukset: Epäterveellisten välipalojen syöminen koulussa yleistyi yläluokkalaisilla ja lukiolaisilla vuonna Yläluokkalaisilla jatkui myönteinen kehitys liikunnan harrastamisessa. Myöhään nukkumaan menevien lukiolaisten osuus kasvoi. Niiden lukiolaisten osuus, jotka olivat tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa, kasvoi 33 %:sta 42 %:iin kahdessa vuodessa. Niiden yläluokkalaisten osuus väheni, jotka olivat kokeilleet huumeita ainakin kerran. Vastaava osuus lukiolaisista kasvoi 11 %:sta 18 %:tiin kahdessa vuodessa. Terveysosaaminen ja oppilas- tai opiskelijahuolto: Niiden yläluokkalaisten osuus, joita terveystiedon aiheet eivät kiinnostaneet, kasvoi 22 %:sta 37 %:iin. Sekä yläluokkalaisten että lukiolaisten päihdetiedot paranivat. Yläluokkalaisten tiedot seksuaaliterveydestä huonontuivat. Niiden yläluokkalaisten osuus kasvoi, jotka kokivat avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa. Lukiolaisilla kasvoi, niiden osuus, jotka kokivat vaikeaksi päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle. Sekä yläluokkalaiset että lukiolaiset kokivat koululääkärin vastaanotolle pääsyn aikaisempaa vaikeammaksi. Osuus niistä nuorista, jotka olivat tyytymättömiä kouluterveydenhoitoon henkilökohtaisissa asioissa, kasvoi, esimerkiksi lukiolaisilla 20 %:sta 32 %:iin. Kouluterveyskysely

4 Kouluterveyskysely

5 SISÄLLYS JOHDANTO... 7 TULOSTEN RAPORTOINTI... 7 AINEISTOT... 9 TULOKSET PERUSKOULUN 8. JA 9. LUOKAT Elinolot Kouluolot Terveys Terveystottumukset Terveysosaaminen ja oppilashuolto LUKION 1. JA 2. VUOSIKURSSIT Elinolot Kouluolot Terveys Terveystottumukset Terveysosaaminen ja opiskelijahuolto ILON- JA HUOLENAIHEET VUONNA 2008 KAUNIAISISSA POHDINTA LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIASIAT PAINOPISTEENÄ HALLITUSKAUDELLA KOULUTERVEYSKYSELY TARJOAA KUNNILLE VÄLINEEN NUORTEN HYVINVOINNIN KARTOITTAMISEEN KOULUT JA OPPILAITOKSET KESKEISIÄ TERVEYDEN EDISTÄJIÄ KOULUTERVEYSKYSELYN ESIIN NOSTAMIA HAASTEITA Oireet lisääntyvät Ylipaino lisääntyy Väkivalta yleistä Koulukiusaaminen ei ole vähentynyt Seksuaalinen kaltoinkohtelu KOULUTERVEYSKYSELYN TULOKSET KÄYTTÖÖN Toimintamallista apua Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntämiseen Kouluterveyskyselyn hyödyntäminen kunnan tasolla Kouluterveyskyselyn hyödyntäminen kouluissa Kouluterveyslähettiläs tukena tulosten hyödyntämisessä LIITTEET Liite 1. Indikaattoreiden muodostaminen Liite 2. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista ja vastaajien lukumäärä vuosina Liite 3. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan ja vastaajien lukumäärä vuonna Liite 4. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista ja vastaajien lukumäärä vuosina Liite 5. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista sukupuolen mukaan ja vastaajien lukumäärä vuonna Kouluterveyskysely

6 Taulukot Taulukko 1. Kouluterveyskyselyihin vastanneet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaat ja lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijat kouluittain luokka-asteen ja sukupuolen mukaan vuosina Kuviot Kuvio 1. Malli profiilikuviosta... 8 Kuvio 2. Elinoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 3. Elinoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 4. Kouluoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 5. Kouluoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 6. Terveysindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 7. Terveysindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 8. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 9. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 10. Terveysosaamis- ja oppilashuoltoindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 11. Terveysosaamis- ja oppilashuoltoindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 12. Elinoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 13. Elinoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 14. Kouluoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 15. Kouluoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 16. Terveysindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 17. Terveysindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 18. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 19. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 20. Terveysosaamis- ja opiskelijahuoltoindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista vuosina sekä vertailutieto vuonna Kuvio 21. Terveysosaamis- ja opiskelijahuoltoindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijoista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kuvio 22. Toimintamalli Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntämiseen Kouluterveyskysely

7 JOHDANTO Kouluterveyskysely tuottaa tietoa nuorten elin- ja kouluoloista, terveydestä, terveystottumuksista sekä terveysosaamisesta sekä oppilas- ja opiskelijahuollosta kuntien ja koulujen käyttöön. Tiedot kerätään valtakunnallisesti vertailukelpoisella menetelmällä samoissa kunnissa joka toinen vuosi. Opettajan ohjaamaan luokkakyselyyn vastaavat peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaat sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Kyselyjen tekeminen pääosin samalla lomakkeella, samaan aikaan vuodesta ja samalla menetelmällä mahdollistaa kouluja sekä lapsia ja nuoria koskevan vertailukelpoisen tiedon saannin kahden vuoden välein. Huhtikuussa 2008 Kouluterveyskyselyyn osallistui yhteensä 146 kuntaa Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin lääneissä. Kyselyyn vastasi nuorta: yläluokkalaista, lukiolaista ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijaa. Tarkemmat tiedot kyselystä ja kyselylomake ovat Stakesin www-sivuilla 1. Raportin lopussa kuvataan lyhyesti lasten ja nuorten terveyden edistämisen saralla viime aikoina tapahtunutta kehitystä, joitakin Kouluterveyskyselyn tuloksissa ilmenneitä erityisiä haasteita sekä kerrotaan Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntämisestä. TULOSTEN RAPORTOINTI Kouluterveyskyselyn valtakunnallisia ja alueellisia tuloksia esitellään tutkimusraporteissa, Stakesin www-sivuilla 2, vuosittain järjestettävillä Kouluterveyspäivillä sekä alueellisissa seminaareissa ja työkokouksissa. Tuloksia julkaistaan myös sähköisessä Kouluterveyslehdessä. Lisäksi keskeisiä kunta-, seutukunta- ja maakuntakohtaisia tuloksia voi tarkastella Stakesin ylläpitämässä SOTKAnetindikaattoripankissa 3. Kunta- ja koulukohtaiset tulokset lähetetään tulokset tilanneille kunnille. Vuonna 2008 pääkaupunkiseudun kunta- ja koulukohtaiset tulokset sisältävät: 1) kuntaraportin peruskoulujen ja lukioiden tuloksista, 2) pääkaupunkiseudun raportin peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten tuloksista, 3) koulukohtaiset profiilikuviot kyselyyn osallistuneille kouluille/oppilaitoksille, 4) kaikkien kysymysten jakaumataulukot kunta- ja koulukohtaisesti, 5) kaikkien kysymysten jakaumataulukot pääkaupunkiseudusta 2. Kuntaraportissa raportoidaan peruskoulujen ja lukioiden osalta kunnassa tapahtuneet muutokset eri kyselyjen välillä sekä verrataan kunnan tilannetta viimeisimmältä vuodelta suhteessa pääkaupunkiseutuun. Lisäksi raportoidaan sukupuolten väliset erot viimeisimmältä kyselyvuodelta. Jokaisesta indikaattoriryhmästä esitetään kaksi profiilikuviota. Ensimmäisessä esitetään muutostulokset ja vertailutulos koko pääkaupunkiseutuun viimeisimmältä vuodelta (ks. kuvio 1). Toisessa kuviossa esitetään vuoden 2008 tulokset sukupuolen mukaan, kunnasta yhteensä ja vertailutulos pääkaupunkiseudusta. Vastaavat profiilikuviot tehdään myös kaikille kouluille verrattuna kuntaan. Kaikkien kysymysten kuntakohtaisissa jakaumataulukoissa tulokset esitetään sekä koko kunnan tasolla että luokkaasteen ja sukupuolen mukaan vuodelta Vastaavat taulukot tehdään myös koko pääkaupunkiseudusta. Edellä mainittu materiaali lähetetään ainoastaan kunnan yhdyshenkilölle, jonka toivotaan välittävän tietoa ja materiaalia eteenpäin mm. kouluihin, kunnan eri hallinnonaloille kuten sosiaali- ja terveystoimeen, opetus- ja sivistystoimeen sekä kunnan päättäjille. Nuorten hyvinvointia kuvaavat indikaattorit on jaettu viiteen ryhmään: elinolot, kouluolot, terveys, terveystottumukset sekä terveysosaaminen ja oppilas- tai opiskelijahuolto. Jokaisessa indikaattoriryhmässä on 8 10 indikaattoria. Osa indikaattoreista perustuu yksittäisiin kysymyksiin, osa on muo- 1 Kouluterveyskyselyn nettisivu on 2 Valtakunnalliset ja maakuntakohtaiset tulokset tulevat syksyn aikana osoitteeseen > Tulokset. 3 Ks. SOTKAnet-indikaattoripankin Internet-sivut: Kouluterveyskysely

8 dostettu samaa ilmiötä tiivistetysti kuvaavasta summamuuttujasta. Indikaattorien muodostaminen kuvataan yksityiskohtaisesti liitteessä 1. Indikaattorikuvion (ks. kuvio 1) yksittäisen pylvässarjan alin pylväs, johon on merkitty näkyviin prosenttiosuus, on kuntaraporteissa koko pääkaupunkiseudun tieto vuodelta Muut pylväät koskevat otsikossa mainittua kuntaa niinä vuosina, joina se on osallistunut kyselyyn ja aineisto on ollut kohtuullisen vertailukelpoinen. Tummin pylväs on kunnan tulos vuodelta 2008, ja sitä voidaan verrata pääkaupunkiseudun pylvääseen. Pylväitä voi olla yhteensä vähemmän kuin kuusi, jos indikaattorin kuvaamaa asiaa ei ole kysytty joka vuosi. Kuvion selitteessä on vuosiluvun jälkeen suluissa vastanneiden lukumäärä. Kuvion alatunnisteessa on kerrottu, mitä luokka-asteita tulokset koskevat. Raportin tekstissä keskitytään yleensä tuoreimpaan muutokseen eli eroon vuosien 2006 ja 2008 tuloksissa. TERVEYS Kunta Vakioidut prosenttiosuudet % Terveydentila keskinkertainen tai huono Lääkärin toteama pitkäaikaissairaus Ylipainoa Päivittäin vähintään kaksi oiretta* Väsymystä lähes päivittäin Niska- tai hartiakipuja viikoittain Päänsärkyä viikoittain Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus Koulu-uupumusta Muutoksia tarkasteltaessa trendistä poikkeaviin yksittäisten vuosien tuloksiin täytyy suhtautua kriittisesti. Mitä pienempi kunta on, sitä todennäköisempää on satunnainen vaihtelu. Suurissa kunnissa jo 2 prosenttiyksikön muutos on merkittävä. Tähdellä merkittyjä indikaattoreita on muutettu. Muutettujen indikaattoreiden prosenttiosuuksia ei voi verrata aiempien vuosien raporteissa ilmoitettuihin prosenttiosuuksiin. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat kuitenkin keskenään vertailukelpoisia. * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa 2000 (n=7607) 2002 (n=7330) 2004 (n=7907) 2006 (n=8184) 2008 (n=8595) Pääkaupunkiseutu, 2008 (n=17078) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Tästä näkyy minkä luokka-asteiden tietoja kuviossa esitellään Stakes: Kouluterveyskysely Tässä näkyvät kuvion eri vuosia kuvaavat värit, vastaajien määrä vuosittain sekä vertailuaineistona käytetty maakunta tai muu alue. Kuvio 1. Malli profiilikuviosta Muutostulosten vertailtavuuden parantamiseksi indikaattoreiden prosenttiosuudet vakioidaan luokkaasteen ja sukupuolen mukaan. Tämä vakiointi tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisessa luokkaasteen ja sukupuolen mukaisessa osajoukossa oletetaan olevan yhtä paljon vastaajia. Kunnan tilannetta koskeva luku on saatu laskemalla neljän osajoukon prosenttiluvuista keskiarvo. Jos jossain luokkaasteen ja sukupuolen mukaisessa osajoukossa on alle viisi vastannutta, tulokset ovat vakioimattomia. Kuvioiden perustana olevat prosenttiluvut esitetään myös liitetaulukkoina raportin lopussa. Kouluterveyskysely

9 AINEISTOT Kouluterveyskyselyä on tehty vuodesta 1996 lähtien peruskoulun 8. ja 9. luokilla sekä lukion 2. vuosikurssilla. Vuodesta 1999 lähtien Kouluterveyskyselyyn ovat vastanneet myös lukion 1. vuosikurssin opiskelijat. Kauniainen on osallistunut Kouluterveyskyselyyn vuosina 2002, 2004, 2006 ja Vastanneiden lukumäärä peruskoulun 8. ja 9. luokilla oli edellä mainittuina vuosina 367, 443, 440 ja 416 sekä lukion 1. ja 2. vuosikursseilla 298, 291, 359 ja 315. Tulosten raportoinnissa on yleensä analysoitu kunnan kahden edellisen kyselyvuoden välillä tapahtuneita muutoksia ja verrattu kunnan ja pääkaupunkiseudun vuoden 2008 tuloksia toisiinsa. Tämän lisäksi huomiota on kiinnitetty mahdollisiin pidemmän aikavälin trendeihin ja siihen, jos jokin ilmiö on huomattavan yleinen kunnassa. Taulukossa 1 kuvataan aineistot luokka-asteen ja sukupuolen mukaan. Taulukko 1. Kouluterveyskyselyihin vastanneet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaat ja lukion 1. ja 2. vuosikurssien opiskelijat kouluittain luokka-asteen ja sukupuolen mukaan vuosina Perusk. 8. lkperusk. 9. lklukion 1. lk Lukion 2. lk Perus-Lukio koulu Poika Tyttö Poika Tyttö Poika Tyttö Poika Tyttö Kauniainen Peruskoulu Hagelstamska skolan Kasavuoren koulu Lukio Gymnasiet Grankulla samskola Kauniaisten lukio Kouluterveyskysely

10 TULOKSET Peruskoulun 8. ja 9. luokat Elinolot Vanhempien tupakointi jatkoi hieman vähenemistä myös vuonna 2008 (kuvio 2; liite 2). Keskusteluvaikeudet vanhempien kanssa vähentyivät kahden vuoden takaisesta. Peruskoulun yläluokkalaisten käyttövarojen lisääntyminen pysähtyi vuonna Niiden oppilaiden osuus, joiden vanhemmat eivät tienneet aina lapsensa viikonloppuiltojen viettopaikkaa, kasvoi 36 prosentista 51 prosenttiin kahden viimeisen vuoden aikana. Fyysisen uhan kokeminen ja rikkeiden tekeminen yleistyi lähes kuuden vuoden takaiselle tasolle: vuonna 2008 noin joka neljäs yläluokkalainen oli tehnyt toistuvasti rikkeitä vuoden aikana tai kokenut fyysistä uhkaa. Verrattuna koko pääkaupunkiseutuun ydinperheet, vanhempien tupakoimattomuus, vanhempien työllisyys, runsaat käyttövarat, vanhempien tietämättömyys nuorten viikonloppuiltojen viettopaikasta ja toistuva rikkeiden tekeminen olivat Kauniaisissa yleisempiä vuonna 2008 (kuvio 2; liite 2). Poikien ja tyttöjen elinoloissa oli joitakin eroja (kuvio 3; liite 3). Vanhemmat tiesivät huonommin poikien kuin tyttöjen illanviettopaikan. Pojista suurempi osa kuin tytöistä oli viimeksi kuluneen vuoden aikana kokenut fyysistä uhkaa ja tehnyt rikkeitä. Pojilla ei ollut yhtään läheistä ystävää yleisemmin kuin tytöillä. Tyttöjen vanhemmista hieman suurempi osa oli työttömänä kuin poikien vanhemmista ja tytöillä oli hieman yleisemmin runsaat käyttövarat kuin pojilla. Tarkasteltavat indikaattorit: Perherakenteena muu kuin ydinperhe: Oppilaan perhe on muu kuin ydinperhe. Ainakin yksi vanhemmista tupakoi: Vähintään yksi vanhemmista tupakoi nykyisin. Vähintään yksi vanhempi työttömänä vuoden aikana: Vähintään yksi vanhemmista on ollut työttömänä tai pakkolomalla vuoden aikana. Käyttövarat yli 17 euroa viikossa: Oppilaalla on käytössään keskimäärin yli 17 euroa viikossa. Vanhemmat eivät tiedä aina viikonloppuiltojen viettopaikkaa: Vanhemmat eivät tiedä aina, missä oppilas viettää viikonloppuiltansa. Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa: Oppilas ei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan. Ei yhtään läheistä ystävää: Oppilaalla ei ole yhtään läheistä ystävää, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti omista asioista. Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana: Oppilas on kokenut fyysistä uhkaa, jos häneltä on varastettu uhkailemalla, uhattu vahingoittaa tai käyty kimppuun vuoden aikana. Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana: Oppilas on vuoden aikana tehnyt seuraavista rikkeistä vähintään kahta tai vähintään kaksi kertaa: tehnyt töherryksiä, vahingoittanut koulun omaisuutta, vahingoittanut muuta omaisuutta, varastanut, hakannut jonkun. Kouluterveyskysely

11 ELINOLOT Kauniainen Vakioidut prosenttiosuudet % Perherakenteena muu kuin ydinperhe 25 Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 37 Vähintään yksi vanhempi työttömänä vuoden aikana 19 Käyttövarat yli 17 euroa viikossa Vanhemmat eivät tiedä aina viikonloppuiltojen viettopaikkaa Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa Ei yhtään läheistä ystävää Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana (n=367) 2004 (n=443) 2006 (n=440) 2008 (n=416) Pääkaupunkiseutu, 2008 (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 2. Elinoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna ELINOLOT Kauniainen Vakioidut prosenttiosuudet % Perherakenteena muu kuin ydinperhe 25 Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 37 Vähintään yksi vanhempi työttömänä vuoden aikana 19 Käyttövarat yli 17 euroa viikossa Vanhemmat eivät tiedä aina viikonloppuiltojen viettopaikkaa Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa Ei yhtään läheistä ystävää Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana Pojat (n=216) Tytöt (n=200) Kauniainen (n=416) Pääkaupunkiseutu (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 3. Elinoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

12 Kouluolot Muutamissa peruskoulun yläluokkalaisten kouluoloissa tapahtui kielteistä kehitystä kahden viime vuoden aikana (kuvio 4; liite 2). Osuus niistä peruskoulun yläluokkien oppilaista, jotka kokevat koulun fyysisissä työoloissa puutteita, on kasvanut vuodesta Kahden viime vuoden aikana se kasvoi 59 prosentista 62 prosenttiin vuonna Koulutyön määrän liian suureksi arvioivien oppilaiden osuus kasvoi 52 prosentista 60 prosenttiin. Koulun käynnissä ja opiskelussa avun puutetta kokevien oppilaiden osuus kasvoi kuudesta prosentista kymmeneen prosenttiin kahdessa vuodessa. Muissa indikaattoreissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia vuonna Pääkaupunkiseutuun verrattuna kokemukset koulun fyysisten työolojen puutteista olivat yleisempiä Kauniaisissa vuonna 2008 (kuvio 4; liite 2). Kokemus liian suuresta työmäärästä koulussa oli Kauniaisissa yleisempää kuin pääkaupunkiseudulla (52 % vs. 60 %). Lisäksi koulun työilmapiirin ongelmat, kuulluksi tulemattomuus koulussa, opiskelussa vaikeuksien kokeminen, koulukiusaaminen ja lintsaaminen olivat harvinaisempia Kauniaisissa kuin pääkaupunkiseudulla. Tytöt kokivat poikia useammin puutteita koulun fyysisissä työoloissa (kuvio 5; liite 3). Pojat kokivat selvästi enemmän kuulluksi tulemattomuutta koulussa kuin tytöt. Tytöille sattui hieman yleisemmin koulutapaturma kuin pojille. Pojilla oli hieman yleisemmin vaikeuksia opiskelussa kuin tytöillä. Tytöillä oli hieman enemmän avun puutetta koulunkäynnissä ja opiskelussa kuin pojilla. Pojat olivat hieman useammin kuin tytöt koulukiusattuna vähintään kerran viikossa. Tarkasteltavat indikaattorit: Koulun fyysisissä työoloissa puutteita: Työskentelyä haittaavat tekijät ovat opiskelutilojen ahtaus, melu, sopimaton valaistus, huono ilmanvaihto, lämpötila, likaisuus, epämukavat työtuolit tai -pöydät, huonot sosiaalitilat, tapaturmavaara. Koulutapaturma lukuvuoden aikana: Oppilaalle on sattunut koulussa tai koulumatkalla lukuvuoden aikana vähintään yksi tapaturma, joka on vaatinut terveydenhuollon vastaanotolla käyntiä. Koulun työilmapiirissä ongelmia: Muodostuu neljästä opettajasuhteeseen ja luokan ilmapiiriin liittyvästä väittämästä (Opettajani odottavat minulta liikaa koulussa, Opettajat kohtelevat meitä oppilaita oikeudenmukaisesti, Luokkani oppilaat viihtyvät hyvin yhdessä, Luokassani on hyvä työrauha), kahdesta työympäristöön liittyvästä haittatekijästä (Työympäristön rauhattomuus, Kiireisyys) sekä kolmesta vuorovaikutukseen liittyvästä opiskeluvaikeuksia kartoittavasta kysymyksestä (Työskentely ryhmissä, Koulukavereiden kanssa toimeentuleminen, Opettajien kanssa toimeentuleminen). Ei koe tulevansa kuulluksi koulussa: Muodostuu kolmesta opettajien ja oppilaiden vuorovaikutusta kuvaavasta väittämästä (Opettajat rohkaisevat minua ilmaisemaan oman mielipiteeni tunnilla, Opettajat ovat kiinnostuneita siitä, mitä minulle kuuluu, Oppilaiden mielipiteet otetaan huomioon koulutyön kehittämisessä). Koulutyöhön liittyvä työmäärä liian suuri: Koulutyöhön liittyvä työmäärä on ollut lukuvuoden aikana jatkuvasti tai melko usein liian suuri. Vaikeuksia opiskelussa*: Vaikeuksia opiskelussa mitattiin seuraavien asioiden avulla: läksyjen tekeminen, kokeisiin valmistautuminen, parhaan opiskelutavan löytäminen, omatoimisuutta vaativien tehtävien hoitaminen, kirjoittamistehtävien tekeminen, lukemistehtävien tekeminen, opetuksen seuraaminen. Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta*: Oppilas saa apua koulusta tai kotoa koulunkäynnin tai opiskelun vaikeuksiin harvoin tai ei juuri koskaan. Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa: Oppilas on joutunut kiusaamisen kohteeksi koulussa noin kerran viikossa tai useammin lukukauden aikana. Lintsannut ainakin 2 päivää kuukauden aikana: Oppilas pinnannut ainakin kaksi kokonaista koulupäivää kuukauden aikana. Ei pidä lainkaan koulunkäynnistä: Oppilas ei pidä tällä hetkellä lainkaan koulunkäynnistä. * Vaikeuksia opiskelussa kartoittavan indikaattorin pisteytetystä muutettiin vuonna 2006 ja avun puutetta koulunkäynnin vaikeuksissa kartoittavan indikaattorin pisteytystä vuonna Näiden muutosten vuoksi indikaattorien prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat kuitenkin keskenään vertailukelpoisia. Kouluterveyskysely

13 KOULUOLOT Vakioidut prosenttiosuudet Kauniainen % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Koulutapaturma vuoden aikana Koulun työilmapiirissä ongelmia Ei koe tulevansa kuulluksi koulussa Koulutyöhön liittyvä työmäärä liian suuri Vaikeuksia opiskelussa* Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta* Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa Lintsannut ainakin 2 päivää kuukauden aikana Ei pidä lainkaan koulunkäynnistä * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa (n=367) 2004 (n=443) 2006 (n=440) 2008 (n=416) Pääkaupunkiseutu, 2008 (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 4. Kouluoloindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna KOULUOLOT Kauniainen Vakioidut prosenttiosuudet % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Koulutapaturma vuoden aikana Koulun työilmapiirissä ongelmia Ei koe tulevansa kuulluksi koulussa Koulutyöhön liittyvä työmäärä liian suuri Vaikeuksia opiskelussa* Koulunkäynnissä ja opiskelussa avun puutetta* Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa Lintsannut ainakin 2 päivää kuukauden aikana Ei pidä lainkaan koulunkäynnistä 5 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa Pojat (n=216) Tytöt (n=200) Kauniainen (n=416) Pääkaupunkiseutu (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 5. Kouluoloindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

14 Terveys Niiden kauniaislaisten oppilaiden osuus, joilla oli lääkärin toteama pitkäaikaissairaus, lisääntyi kahden vuoden aikana 7 prosentista 12 prosenttiin (kuvio 6; liite 2). Ylipainoisten osuudessa ei ole tapahtunut muutosta kahden viime vuoden aikana. Oppilaiden osuus, joilla oli päivittäin vähintään kaksi oiretta, vähentyi 18 prosentista 14 prosenttiin. Viikoittaisia niska- hartiakipuja kokevien oppilaiden osuus vähentyi 34 prosentista 28 prosenttiin kahdessa vuodessa. Niiden oppilaiden osuus, joilla on viikoittaista päänsärkyä, kasvoi 31 prosentista 37 prosenttiin vuonna Masentuneisuudessa ei tapahtunut merkittävää muutosta kahden viime vuoden aikana. Niiden oppilaiden osuus, joilla oli koulu-uupumusta, lisääntyi 11 prosentista 15 prosenttiin vuonna Kauniaislaisten nuorten terveys oli vuonna 2008 useiden indikaattoreiden mukaan keskimääräinen tai parempi verrattuna koko pääkaupunkiseutuun (kuvio 6; liite 2). Kauniaislaisnuorilla oli vähemmän päivittäisiä oireita ja väsymystä sekä viikoittaisia niska- hartiakipuja kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin. Myös keskivaikeaa tai vaikeaa masentuneisuutta oli vähemmän kuin pääkaupunkiseudulla. Ainoastaan viikoittaista päänsärkyä oli yleisemmin Kauniaisissa kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin. Tyttöjen terveydentila oli yleisemmin keskinkertainen tai huono kuin pojilla (kuvio 7; liite 3). Pojat olivat yleisemmin ylipainoisia kuin tytöt. Tytöt kokivat selvästi poikia yleisemmin päivittäisiä oireita, väsymystä sekä viikoittaisia niska- tai hartiakipuja ja päänsärkyä. Tytöillä oli myös useammin keskivaikeaa tai vaikeaa masentuneisuutta. Tytöillä oli hieman yleisemmin lääkärin toteamia pitkäaikaissairauksia kuin pojilla. Tarkasteltavat indikaattorit: Terveydentila keskinkertainen tai huono: Oppilaan kokema terveydentila on keskinkertainen, melko huono tai erittäin huono. Lääkärin toteama pitkäaikaissairaus: Oppilaalla on jokin lääkärin toteama pitkäaikainen sairaus, vika tai vamma, joka haittaa jokapäiväistä toimintaa. Ylipainoa: Oppilaalla on painoindeksin (BMI) mukaan ylipainoa. Päivittäin vähintään kaksi oiretta*: Oppilaalla on ollut lähes päivittäin vähintään kaksi seuraavista oireista puolen vuoden aikana: niska- tai hartiakipuja, selän alaosan kipuja, vatsakipuja, jännittyneisyyttä tai hermostuneisuutta, ärtyneisyyttä tai kiukunpurkauksia, vaikeuksia päästä uneen tai heräilemistä öisin, päänsärkyä, väsymystä tai heikotusta. Väsymystä lähes päivittäin: Oppilaalla on ollut lähes päivittäin väsymystä tai heikotusta puolen vuoden aikana. Niska- tai hartiakipuja viikoittain: Oppilaalla on ollut vähintään kerran viikossa niska- tai hartiakipuja puolen vuoden aikana. Päänsärkyä viikoittain: Oppilaalla on ollut vähintään kerran viikossa päänsärkyä puolen vuoden aikana. Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus: Masentuneisuutta mitataan 12 kysymyksellä Raitasalon mielialakyselystä, joka perustuu Beckin depressio-mittariin. Koulu-uupumusta: Koulu-uupumusta mitataan kolmella kysymyksellä, jotka perustuvat Salmela-Aron ja Näätäsen koulu-uupumusmittariin BBI-10. Koulu-uupumus koostuu uupumusasteisesta väsymyksestä, kyynisestä asenteesta työhön ja opintojen merkityksen vähentymisestä sekä kyvyttömyyden ja riittämättömyyden tunteesta opiskelijana. * Vuonna 2004 poistettiin astman ja allergisen nuhan oireiden kysymykset. Tämän muutoksen vuoksi indikaattorin prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat keskenään vertailukelpoisia. Kouluterveyskysely

15 TERVEYS Terveydentila keskinkertainen tai huono Lääkärin toteama pitkäaikaissairaus Ylipainoa Päivittäin vähintään kaksi oiretta* Väsymystä lähes päivittäin Niska-tai hartiakipuja viikoittain Vakioidut prosenttiosuudet Kauniainen % Päänsärkyä viikoittain Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus Koulu-uupumusta 14 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa 2002 (n=367) 2004 (n=443) 2006 (n=440) 2008 (n=416) Pääkaupunkiseutu, 2008 (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 6. Terveysindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna TERVEYS Terveydentila keskinkertainen tai huono Lääkärin toteama pitkäaikaissairaus Ylipainoa Päivittäin vähintään kaksi oiretta* Väsymystä lähes päivittäin Niska-tai hartiakipuja viikoittain Vakioidut prosenttiosuudet Kauniainen % Päänsärkyä viikoittain Keskivaikea tai vaikea masentuneisuus Koulu-uupumusta 14 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa Pojat (n=216) Tytöt (n=200) Kauniainen (n=416) Pääkaupunkiseutu (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 7. Terveysindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

16 Terveystottumukset Yläkoululaisista 74 prosenttia ei syönyt kaikkia aterianosia kouluruoalla (kuvio 8; liite 2). Epäterveellisten välipalojen syöminen koulussa alkoi yleistyä peruskoulun yläluokkalaisilla vuonna 2008, mutta oli kuitenkin reilusti harvinaisempaa kuin neljä vuotta sitten. Liikunnan harrastamisessa jatkui myönteinen kehitys. Vuonna 2008 oppilaista 38 prosenttia harrasti liian vähän liikuntaa viikossa. Tupakoinnissa ja humalajuomisessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia vuonna Päivittäin tupakoi yhdeksän (9) prosenttia ja tosi humalaan vähintään kerran kuukaudessa joi 19 prosenttia yläluokkalaisista. Positiivista kehitystä oli huumekokeiluissa. Nuorten osuus, jotka olivat kokeilleet huumeita ainakin kerran, väheni seitsemästä prosentista kolmeen prosenttiin. Kauniaislaisten nuorten terveystottumukset olivat vuonna 2008 kaikkien indikaattoreiden mukaan parempia tai keskimääräisiä verrattuna koko pääkaupunkiseutuun (kuvio 8; liite 2). Pojat söivät epäterveellisiä välipaloja vähintään kaksi kertaa viikossa koulussa selvästi yleisemmin kuin tytöt (kuvio 9; liite 3). Pojat söivät kaikki aterianosat kouluruoalla hieman yleisemmin kuin tytöt. Pojat laiminlöivät suositusten mukaisen hampaiden harjauksen tyttöjä selvästi yleisemmin. Lisäksi myöhään valvominen, humalajuominen ja laittomien huumeiden kokeilu olivat pojille tyypillisempiä kuin tytöille. Tarkasteltavat indikaattorit: Ei syö kaikkia aterianosia kouluruoalla: Oppilas jättää yleensä syömättä jonkin seuraavista neljästä kouluaterian osasta: pääruoka, salaatti, maito tai piimä, leipä. Epäterveellisiä välipaloja koulussa vähintään 2 kertaa viikossa: Oppilas syö makeita tai rasvaisia välipaloja koulussa kouluviikon aikana vähintään kaksi kertaa viikossa. Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivässä: Oppilas harjaa hampaansa harvemmin kuin kaksi kertaa päivässä. Harrastaa liian vähän liikuntaa viikossa*: Oppilas harrastaa liian vähän liikuntaa, jos kumpikin tai toinen seuraavista ehdoista täyttyy: 1) harrastaa vapaa-aikanaan urheilua tai liikuntaa harvemmin kuin neljä kertaa viikossa ainakin puoli tuntia kerrallaan, 2) harrastaa vapaa-aikanaan hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa vähemmän kuin kaksi tuntia viikossa. Liikuntaindikaattori pohjautuu UKK-instituutin liikuntapiirakassa annettuun terveysliikuntasuositukseen nuorille. Nukkumaanmeno myöhemmin kuin klo 23: Oppilas menee koulupäivinä tavallisesti nukkumaan kello 23 jälkeen. Tupakoi päivittäin: Oppilas tupakoi kerran päivässä tai useammin. Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa: Oppilas käyttää alkoholia tosi humalaan asti vähintään kerran kuukaudessa. Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran: Oppilas on kokeillut ainakin kerran marihuanaa, hasista, ekstaasia, Subutexia, heroiinia, kokaiinia, amfetamiinia, LSD:tä tai muuta vastaavaa huumetta. * Liikuntaindikaattori muutettiin vuonna Muutoksen vuoksi indikaattorin prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat keskenään vertailukelpoisia. Kouluterveyskysely

17 TERVEYSTOTTUMUKSET Vakioidut prosenttiosuudet Kauniainen % Ei syö kaikkia aterianosia kouluruoalla Epäterveellisiä välipaloja koulussa vähintään 2 kertaa viikossa Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivässä Harrastaa liian vähän liikuntaa viikossa* Nukkumaanmeno myöhemmin kuin klo Tupakoi päivittäin 14 Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa 18 Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa (n=367) 2004 (n=443) 2006 (n=440) 2008 (n=416) Pääkaupunkiseutu, 2008 (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 8. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna TERVEYSTOTTUMUKSET Vakioidut prosenttiosuudet Kauniainen % Ei syö kaikkia aterianosia kouluruoalla 75 Epäterveellisiä välipaloja koulussa vähintään 2 kertaa viikossa 36 Hampaiden harjaus harvemmin kuin kahdesti päivässä Harrastaa liian vähän liikuntaa viikossa* Nukkumaanmeno myöhemmin kuin klo Tupakoi päivittäin 14 Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa 18 Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran 9 * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa Pojat (n=216) Tytöt (n=200) Kauniainen (n=416) Pääkaupunkiseutu (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 9. Terveystottumusindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

18 Terveysosaaminen ja oppilashuolto Peruskoulun yläluokkalaisten mielipiteet terveystiedosta muuttuivat vuodesta 2006 (kuvio 10; liite 2). Niiden oppilaiden osuus, joita terveystiedon aiheet eivät kiinnostaneet, kasvoi 22 prosentista 37 prosenttiin. Niiden osuus, joiden mielestä terveystiedon opetus ei lisää valmiuksia huolehtia terveydestä, vähentyi ja oli 41 prosenttia vuonna Tiedot päihteistä parantuivat kahden viime vuoden aikana, mutta tiedot seksuaaliterveydestä huonontuivat. Huonot tiedot seksuaaliterveydestä oli 23 prosentilla oppilaista vuonna 2006, kun vastaava osuus vuonna 2008 oli 27 prosenttia. Niiden nuorten osuus, jotka kokivat avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa, kasvoi 14 prosentista 20 prosenttiin vuonna Koululääkärin vastaanotolle pääsy koettiin aikaisempaa vaikeammaksi (46 % 51 %). Lisäksi tyytymättömyys kouluterveydenhuoltoon lisääntyi edelleen. Tyytymättömien osuus oli 18 prosenttia vuonna 2006 ja 27 prosenttia vuonna Kauniaisten nuorten tulokset poikkesivat pääkaupunkiseudun tuloksista monen indikaattorin osalta vuonna 2008 (kuvio 10; liite 2). Kauniaislaisnuorilla oli kielteisemmät mielipiteet terveystiedosta, huonommat tiedot seksuaaliterveydestä ja avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa yleisemmin kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin. Vaikeus päästä koululääkärin vastaanotolle oli hieman yleisempää Kauniaisissa kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin. Pojilla oli tyttöjä selvästi huonommat tiedot seksuaaliterveydestä ja hieman huonommat tiedot päihteistä (kuvio 11; liite 3). Tyttöjä kiinnosti hieman yleisemmin kuin poikia terveystiedon aiheet. Tyttöjen mielestä kouluterveydenhoitajan ja koululääkärin vastaanotolle pääseminen oli vaikeampaa kuin poikien mielestä. Tytöt olivat yleisemmin tyytymättömiä kouluterveydenhuoltoon henkilökohtaisissa asioissa kuin pojat. Tarkasteltavat indikaattorit: Terveystiedon aiheet eivät kiinnosta: Terveystiedon opetuksen aiheet eivät kiinnosta oppilasta. Terveystiedon opetus ei lisää valmiuksia huolehtia terveydestä: Oppilaan mielestä terveystiedon opetus ei lisää taitoja ja valmiuksia huolehtia terveydestä. Huonot tiedot seksuaaliterveydestä*: Muodostuu kuudesta seksuaaliterveyttä koskevasta väittämästä. Huonot tiedot päihteistä: Muodostuu kuudesta tupakkaa, nuuskaa ja alkoholia koskevasta väittämästä. Avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa: Oppilas saa melko tai erittäin huonosti apua muihin kuin koulunkäyntiin liittyviin ongelmiin terveydenhoitajalta, lääkäriltä, koulupsykologilta, kuraattorilta ja opettajalta. Vaikea päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle: Oppilas kokee kouluterveydenhoitajan vastaanotolle pääsyn melko tai erittäin vaikeaksi. Vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle: Oppilas kokee koululääkärin vastaanotolle pääsyn melko tai erittäin vaikeaksi. Tyytymätön kouluterveydenhuoltoon henk.koht. asioissa: Oppilas on melko tai erittäin tyytymätön koulun terveydenhuollon toimivuuteen keskusteltaessa henkilökohtaisista asioista, kuten seksi tai masennus. * Vuonna 2004 poistettiin väittämä homoseksuaalisuudesta. Tämän muutoksen vuoksi indikaattorin prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa. Tässä raportissa ilmoitetut indikaattoreiden eri vuosien prosenttiosuudet ovat kuitenkin keskenään vertailukelpoisia. Kouluterveyskysely

19 TERVEYSOSAAMINEN JA OPISKELIJAHUOLTO Vakioidut prosenttiosuudet Kauniainen % Terveystiedon aiheet eivät kiinnosta Terveystiedon opetus ei lisää valmiuksia huolehtia terveydestä Huonot tiedot seksuaaliterveydestä* Huonot tiedot päihteistä Avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa Vaikea päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle Vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle 48 Tyytymätön kouluterveydenhuoltoon henk.koht. asioissa * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa 26 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2002 (n=367) 2004 (n=443) 2006 (n=440) 2008 (n=416) Pääkaupunkiseutu, 2008 (n=18495) Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 10. Terveysosaamis- ja oppilashuoltoindikaattoreiden luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista vuosina sekä vertailutieto vuonna TERVEYSOSAAMINEN JA OPPILASHUOLTO Vakioidut prosenttiosuudet Kauniainen % Terveystiedon aiheet eivät kiinnosta Terveystiedon opetus ei lisää valmiuksia huolehtia terveydestä Huonot tiedot seksuaaliterveydestä* Huonot tiedot päihteistä Avun puutetta muissa kuin koulunkäyntiin liittyvissä asioissa Vaikea päästä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle Vaikea päästä koululääkärin vastaanotolle 48 Tyytymätön kouluterveydenhuoltoon henk.koht. asioissa * prosenttiosuudet eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien raporteissa ilmoitettujen prosenttiosuuksien kanssa 26 Pojat (n=216) Tytöt (n=200) Kauniainen (n=416) Pääkaupunkiseutu (n=18495) Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Stakes: Kouluterveyskysely Kuvio 11. Terveysosaamis- ja oppilashuoltoindikaattoreiden luokka-astevakioidut prosenttiosuudet peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaista sukupuolen mukaan sekä luokka-aste- ja sukupuolivakioidut prosenttiosuudet vertailutiedoista vuonna Kouluterveyskysely

20 Lukion 1. ja 2. vuosikurssit Elinolot Vanhempien tupakointi vähentyi vuodesta 2002 lähtien: lukiolaisten vanhemmista 23 prosenttia tupakoi vuonna 2008 (kuvio 12; liite 4). Osuus niistä lukiolaisista, joiden vanhemmat olivat työttömänä vuoden aikana, lisääntyi 10 prosentista 16 prosenttiin kahden viime vuoden aikana. Lukiolaisten käyttövarat lisääntyivät niin, että yli 17 euroa käytettävissä viikoittain oli 54 prosentilla, kun vuonna 2006 vastaava osuus oli 47 prosenttia. Niiden lukiolaisten osuus, joiden vanhemmat eivät tienneet aina nuorensa viikonloppuiltojen viettopaikkaa, kasvoi 29 prosentista 38 prosenttiin. Osuus niistä lukiolaisista, jotka kokivat keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa, lisääntyi seitsemästä (7) prosentista 15 prosenttiin vuonna Lukiolaisten osuus, jotka tekivät toistuvasti rikkeitä vuoden aikana, lisääntyi viidestä prosentista kahdeksaan prosenttiin. Kauniaisten lukiolaisilla oli ydinperhe perherakenteena, runsaat käyttövarat ja keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa yleisemmin kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin (kuvio 12; liite 4). Muissa elinoloja kuvaavissa indikaattoreissa ei ollut mainittavaa eroa. Poikien ja tyttöjen elinoloissa oli joitakin eroja (kuvio 13; liite 5). Pojat olivat useammin vailla läheistä ystävää kuin tytöt. Pojat kokivat viimeisen vuoden aikana yleisemmin fyysistä uhkaa ja tekivät toistuvasti rikkeitä yleisemmin kuin tytöt. Tarkasteltavat indikaattorit: Perherakenteena muu kuin ydinperhe: Oppilaan perhe on muu kuin ydinperhe. Ainakin yksi vanhemmista tupakoi: Vähintään yksi vanhemmista tupakoi nykyisin. Vähintään yksi vanhempi työttömänä vuoden aikana: Vähintään yksi vanhemmista on ollut työttömänä tai pakkolomalla vuoden aikana. Käyttövarat yli 17 euroa viikossa: Oppilaalla on käytössään keskimäärin yli 17 euroa viikossa. Vanhemmat eivät tiedä aina viikonloppuiltojen viettopaikkaa: Vanhemmat eivät tiedä aina, missä oppilas viettää viikonloppuiltansa. Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa: Oppilas ei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa omista asioistaan. Ei yhtään läheistä ystävää: Oppilaalla ei ole yhtään läheistä ystävää, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti omista asioista. Kokenut fyysistä uhkaa vuoden aikana: Oppilas on kokenut fyysistä uhkaa, jos häneltä on varastettu uhkailemalla, uhattu vahingoittaa tai käyty kimppuun vuoden aikana. Toistuvasti rikkeitä vuoden aikana: Oppilas on vuoden aikana tehnyt seuraavista rikkeistä vähintään kahta tai vähintään kaksi kertaa: tehnyt töherryksiä, vahingoittanut koulun omaisuutta, vahingoittanut muuta omaisuutta, varastanut, hakannut jonkun. Kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: TORNION KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: TORNION KUNTARAPORTTI Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: TORNION KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: SODANKYLÄN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: SODANKYLÄN KUNTARAPORTTI Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: SODANKYLÄN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus-

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: KARKKILAN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2008: KARKKILAN KUNTARAPORTTI Pauliina Luopa, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: KARKKILAN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus-

Lisätiedot

Kouluterveys 2009. Kaustisen kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi

Kouluterveys 2009. Kaustisen kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi Kouluterveys 2009 Kaustisen kuntaraportti Anni Lommi, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Suvi Vilkki, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen etunimi.sukunimi@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Kouluterveys 2009. Tyrnävän kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi

Kouluterveys 2009. Tyrnävän kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi Kouluterveys 2009 Tyrnävän kuntaraportti Ella-Marja Rauhala, Anni Lommi, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Suvi Vilkki, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen etunimi.sukunimi@thl.fi

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

Kouluterveys 2009. Lapuan kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi

Kouluterveys 2009. Lapuan kuntaraportti. etunimi.sukunimi@thl.fi Kouluterveys 2009 Lapuan kuntaraportti Anni Lommi, Suvi Vilkki, Topi Kinnunen, Jukka Jokela, Hanna Harju, Riikka Puusniekka, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen etunimi.sukunimi@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI

Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Riikka Puusniekka KOULUTERVEYS 2006: SIPOON KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2006: TOHMAJÄRVEN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2006: TOHMAJÄRVEN KUNTARAPORTTI Jaana Markkula, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Riikka Puusniekka, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2006: TOHMAJÄRVEN KUNTARAPORTTI Helsinki: S osiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: VANTAAN KUNTARAPORTTI

Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: VANTAAN KUNTARAPORTTI Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: VANTAAN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskus Stakes, 2004 SISÄLLYS

Lisätiedot

Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI

Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI Anni Ojajärvi, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Räsänen KOULUTERVEYS 2004: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskus Stakes, 2004 Anni

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan

Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan Tiedosta hyvinvointia 1 Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan Minna Pietikäinen, Stakes Hoito-kasvatus-kuntoutus Toiminnallinen verkosto lasten ja nuorten parhaaksi 29.10.2008

Lisätiedot

Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti

Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Espoon kaupunki Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Laukaan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 %

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 % FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2013

KOULUTERVEYSKYSELY 2013 KOULUTERVEYSKYSELY 2013 Kouvolan kuntakohtaisia tuloksia verrattuna Kouvolan vanhoihin tuloksiin 2 Kouluterveyskysely THL:n toteuttama valtakunnallinen kysely peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaille,

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 1998 2007: Nuorten hyvinvoinnin kehitys ja alueelliset erot

Kouluterveyskysely 1998 2007: Nuorten hyvinvoinnin kehitys ja alueelliset erot S T A K E S I N R A P O R T T E J A 2 3 / 2 0 0 8 Pauliina luopa, minna pietikäinen, jukka jokela Kouluterveyskysely 1998 2007: Nuorten hyvinvoinnin kehitys ja alueelliset erot Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Vistan koulu selkeää kehittymistä selkeää heikkenemistä 2007 2009 2011 2013 2015 (N=248) (N=252) (N=225) (N=232) (N=303) FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2007 ammatillisissa oppilaitoksissa Kainuun maakunnassa ja Oulun seudulla

Kouluterveyskysely 2007 ammatillisissa oppilaitoksissa Kainuun maakunnassa ja Oulun seudulla S T A K E S I N R A P O R T T E J A 3 / 2 0 0 8 minna pietikäinen, pauliina luopa, annikka sinkkonen, jaana markkula, jukka jokela, riikka puusniekka Kouluterveyskysely 2007 ammatillisissa oppilaitoksissa

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti 1 KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti (Lommi ym. 2010 / THL) Keskeisiä tuloksia Marjatta Pirskanen Terveyden edistämisen suunnittelija 24.2.2011 KOULUTERVEYSKYSELY Vuodesta 1998 alkaen Kuntaraportissa

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2002: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYS 2002: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI Tomi Virkkunen, Pauliina Luopa, Soili Orre, Jukka Jokela, Matti Rimpelä KOULUTERVEYS 2002: MÄNTSÄLÄN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYS 2002 150 KUNTAA KOULUJA 416 peruskoulua 219 lukiota HAVAINTOJA 82 000 Stakes,

Lisätiedot

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJOIS-POHJANMAALLA

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJOIS-POHJANMAALLA Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI POHJOIS-POHJANMAALLA 1999 07 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes,

Lisätiedot

Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa

Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa Turun sosiaali- ja terveystoimi Terveyden edistämisen yksikkö suunnittelija Niina Jalo Esityksen rakenne Mikä on kouluterveyskysely

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2010

Kouluterveyskysely 2010 Karkkilan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Mira Roine, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014 Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset Esittely medialle 23.1.2014 23.1.2014 THL:n kouluterveyskysely 2013 Toteutettiin valtakunnallisesti lomakekyselyllä huhtikuussa 2013 Jyväskylän kuntakohtaiset tulokset

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Iin kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020 610

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA

KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA Riikka Puusniekka, Hanna Harju, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: VIHDIN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA Helsinki: Sosiaali- ja

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

Elinolot. Liite 1. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden muodostaminen vuonna 2013.

Elinolot. Liite 1. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden muodostaminen vuonna 2013. Liite 1. Kouluterveyskyselyn indikaattoreiden muodostaminen vuonna 2013. Elinolot Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Kuvaus: Ainakin yksi vanhemmista tupakoi nykyisin. Ovatko vanhempasi tupakoineet Sinun

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Tyrnävän kuntaraportti Suvi Nipuli, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Espoon kuntaraportti Anni Matikka, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Reija Paananen, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointikartasto

Nuorten hyvinvointikartasto Pauliina Luopa, Sakari Karvonen, Jukka Jokela ja Matti Rimpelä Nuorten hyvinvointikartasto Kouluterveyskyselyn indikaattorit seutukunnittain ja kunnittain Aiheita 17/2003 ISBN 951-33-1417-0 ISSN 1236-9845

Lisätiedot

Kouluterveys 2009: Lapuan kuntaraportti ammattiin opiskelevista

Kouluterveys 2009: Lapuan kuntaraportti ammattiin opiskelevista Kouluterveys 2009: Lapuan kuntaraportti ammattiin opiskelevista Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Hanna Harju, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen & Minna Pietikäinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

MISSÄ OPIT? Helsingin peruskoululaisten kokemuksia oppimisympäristöstä ja hyvinvoinnista vuosina 1996 2008

MISSÄ OPIT? Helsingin peruskoululaisten kokemuksia oppimisympäristöstä ja hyvinvoinnista vuosina 1996 2008 HELSINGIN KAUPUNKI Opetusvirasto Perusopetuslinja MISSÄ OPIT? Helsingin peruskoululaisten kokemuksia oppimisympäristöstä ja hyvinvoinnista vuosina 1996 8 Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Topi Kinnunen,

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn valtakunnalliset tulokset vuosina 1999 2004

Kouluterveyskyselyn valtakunnalliset tulokset vuosina 1999 2004 Pauliina Luopa, Minna Räsänen, Jukka Jokela, Matti Rimpelä Kouluterveyskyselyn valtakunnalliset tulokset vuosina 1999 2004 Aiheita 12/2005 ISBN 951-33-1621-1 ISSN 1236-9845 Stakesin monistamo, Helsinki

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Uudenmaan raportti (ilman pääkaupunkiseutua) Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Anni Matikka, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Suomessa 2000-luvulla Kouluterveyskysely 2000 2009

Nuorten hyvinvointi Suomessa 2000-luvulla Kouluterveyskysely 2000 2009 Pauliina Luopa Anni Lommi Topi Kinnunen Jukka Jokela Kouluterveyskysely 2000 2009 RAPORTTI 20 2010 Pauliina Luopa, Anni Lommi, Topi Kinnunen, Jukka Jokela ja THL Ruotsinkielinen tiivistelmä: Käännös Aazet

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: FORSSAN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA

KOULUTERVEYS 2008: FORSSAN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA Riikka Puusniekka, Hanna Harju, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: FORSSAN KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA Helsinki: Sosiaali- ja

Lisätiedot

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto OPISKELUN KUORMITTAVUUS Vaikeuksia omatoimisuutta vaativissa tehtävissä Vaikeuksia sopivan opiskelutavan löytämisessä 21 20 Vaikeuksia läksyjen tekemisessä 14 Vaikeuksia kirjoittamista vaativissa tehtävissä

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYSKYSELY 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYSKYSELY 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI Anni Matikka, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Kempeleen kuntaraportti Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271

Lisätiedot

Koululaisten terveys, liikunta, ja hyvinvointi.

Koululaisten terveys, liikunta, ja hyvinvointi. Koululaisten terveys, liikunta, ja hyvinvointi. Sakari Suominen, LT, prof. (mvs) Turun yliopisto E L IN O L O T Länsi-Suom en lääni 0 1 0 2 0 3 0 4 0 5 0 6 0 7 0 8 0 9 0 1 0 0 % Vanhem m uuden puutetta*

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Outokummun kuntaraportti Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2010

Kouluterveyskysely 2010 Kouluterveyskysely 2010 Pornaisten kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Mira Roine, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY AMMATILLISISSA OPPILAITOKSISSA 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI

KOULUTERVEYSKYSELY AMMATILLISISSA OPPILAITOKSISSA 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI KOULUTERVEYSKYSELY AMMATILLISISSA OPPILAITOKSISSA 2013: HELSINGIN KUNTARAPORTTI Anni Matikka, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden

Lisätiedot

MISTÄ TUKEA? Helsinkiläisnuorten masentuneisuus, koulukiusaaminen ja luvattomat poissaolot vuosina 1996 2006

MISTÄ TUKEA? Helsinkiläisnuorten masentuneisuus, koulukiusaaminen ja luvattomat poissaolot vuosina 1996 2006 HELSINGIN KAUPUNKI Opetusvirasto MISTÄ TUKEA? Helsinkiläisnuorten masentuneisuus, koulukiusaaminen ja luvattomat poissaolot vuosina 1996 Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Jukka Jokela Terve ja turvallinen

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Tampereella paraneeko se polvi?

Nuorten hyvinvointi Tampereella paraneeko se polvi? Nuorten hyvinvointi Tampereella paraneeko se polvi? Erikoistutkija Minna Pietikäinen THL 17.11.2009 Nuorten hyvinvointi Tampereella/Minna Pietikäinen 1 KOULUTERVEYSKYSELY 1995 2009 Valtakunnallinen luokkakysely

Lisätiedot

KUOPIO KOULUTERVEYSKYSELYN TULOKSET. Kouluterveyskysely 2013 Kuopion tulokset

KUOPIO KOULUTERVEYSKYSELYN TULOKSET. Kouluterveyskysely 2013 Kuopion tulokset KUOPIO KOULUTERVEYSKYSELYN TULOKSET Kouuterveyskysey 2013 Kuopion tuokset VASTAAJAT Kyseyyn vastanneet peruskouujen 8. ja 9. uokkien oppiaat sekä ukioiden 1. ja 2. vuoden opiskeijat ja ammatiisten oppiaitosten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely ammatillisissa oppilaitoksissa 2013

Kouluterveyskysely ammatillisissa oppilaitoksissa 2013 ammatillisissa oppilaitoksissa 2013 Vantaan kuntaraportti Anni Matikka, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Reija Paananen, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Pohjois-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 28 %

FYYSISET TYÖOLOT. Pohjois-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 28 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 28 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013. Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013. Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet 17.2.2014 Versio 0.1 Rauni Kemppainen Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin Urheiluopisto Lapin oppisopimuskeskus

Lisätiedot

KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA

KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA Riikka Puusniekka, Hanna Harju, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2008: SIPOON KUNTARAPORTTI AMMATTIIN OPISKELEVISTA Helsinki: Sosiaali- ja

Lisätiedot

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää?

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää? 1(2) Hyvä kuntapäättäjä! Olemme koonneet kuntasi Kouluterveyskyselyn tuloksista tiiviin indikaattorikoosteen poliittisen päätöksenteon tueksi. Toivomme, että koosteesta on hyötyä tehtävässäsi! Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Jukka Jokela. Päihteet, kieli, sallivuus Nuorten päihteiden käyttö ja sen riskitekijät Kauniaisissa vuonna 2006

Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Jukka Jokela. Päihteet, kieli, sallivuus Nuorten päihteiden käyttö ja sen riskitekijät Kauniaisissa vuonna 2006 Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen, Jukka Jokela Päihteet, kieli, sallivuus Nuorten päihteiden käyttö ja sen riskitekijät Kauniaisissa vuonna 26 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Miksi hyödyntää Kouluterveyskyselyn tuloksia Tuloksista tarkemmin Yleistä hyödyntämisestä

Lisätiedot

Nuorten mieliala ja päihteiden käyttö Raahen ja Siikalatvan seutukunnissa sekä Oulunsalossa vuonna 2005

Nuorten mieliala ja päihteiden käyttö Raahen ja Siikalatvan seutukunnissa sekä Oulunsalossa vuonna 2005 Nuorten mieliala ja päihteiden käyttö Raahen ja Siikalatvan seutukunnissa sekä Oulunsalossa vuonna 2005 Pauliina Luopa, Minna Räsänen, Jukka Jokela Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Terveyden edistämisen työskentelyjakso: Terveydenedistämisen painopisteiden valinta ja terveydenedistämisen toimintaohjelma Kemijärvellä Tavoite

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Rääkkylän kuntaraportti Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271

Lisätiedot

Kouluterveys 2013: Pääkaupunkiseudun raportti

Kouluterveys 2013: Pääkaupunkiseudun raportti Kouluterveys 2013: Pääkaupunkiseudun raportti Pauliina Luopa, Hanne Kivimäki, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Espoon kaupunki Helsingin kaupunki Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto

Lisätiedot

FSD2336 Koulun hyvinvointiprofiili 2004-2005 : toisen asteen oppilaitokset

FSD2336 Koulun hyvinvointiprofiili 2004-2005 : toisen asteen oppilaitokset KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2336 Koulun hyvinvointiprofiili 2004-2005 : toisen asteen oppilaitokset Kyselylomaketta hyödyntävien

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Satakuntalaisten terveydestä

Satakuntalaisten terveydestä Satakuntalaisten terveydestä Terveystarjotin -koulutus Satakunnan keskussairaala 12.4.2011 Piia Astila-Ketonen 8.4.2011 Kaste ja TH edistävä terveydenhuolto 2009-2011 -hanke (hanke) on valtakunnallinen

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Hiljattain julkaistu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskysely 2009 kertoo aiempaa uupuneemmista nuorista. Lukiolaiset kärsivät niin päivittäisestä väsymyksestä

Lisätiedot

Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2006: VANTAAN KUNTARAPORTTI

Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2006: VANTAAN KUNTARAPORTTI Riikka Puusniekka, Annikka Sinkkonen, Jukka Jokela, Pauliina Luopa, Minna Pietikäinen KOULUTERVEYS 2006: VANTAAN KUNTARAPORTTI Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes, 2006

Lisätiedot

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina

Lisätiedot

Sopimus kuntoutusosastopalvelun ostosta Kyyhkylältä

Sopimus kuntoutusosastopalvelun ostosta Kyyhkylältä Tuotantolautakunta LIITTEET 19.3.2014 Sopimus kuntoutusosastopalvelun ostosta Kyyhkylältä 1. SOPIJAPUOLET Myyjä: Kyyhkylä-säätiö Kyyhkyläntie 9 Toimitusjohtaja Riitta Smolander 50100 Mikkeli Ostaja: Mikkelin

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KESKI-SUOMESSA 1998 2007

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KESKI-SUOMESSA 1998 2007 Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI KESKI-SUOMESSA 1998 2007 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes,

Lisätiedot

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA 1999 2007

Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA 1999 2007 Jaana Markkula, Pauliina Luopa, Jukka Jokela, Annikka Sinkkonen, Minna Pietikäinen NUORTEN HYVINVOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA 1999 2007 Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes,

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2015

Kouluterveyskysely 2015 Kouluterveyskysely 2015 Oppilaitos-, opetuspiste- ja kuntakohtaisten tulosten raportointi Nina Halme, Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Anni Matikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

Kasvuympäristö muuttuu nuoren paineet kasvavat? Muuttuva maailma Lasten ja nuorten haasteet To 23.9.2010 Kirsi Luomanperä

Kasvuympäristö muuttuu nuoren paineet kasvavat? Muuttuva maailma Lasten ja nuorten haasteet To 23.9.2010 Kirsi Luomanperä Kasvuympäristö muuttuu nuoren paineet kasvavat? Muuttuva maailma Lasten ja nuorten haasteet To 23.9.2010 Kirsi Luomanperä Nuoruus varhaisnuoruus 12-14 v. varsinainen nuoruus 15 v. 17 v. myöhäisnuoruus

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 3 / 2014 Sivu 1 19.03.2014

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 3 / 2014 Sivu 1 19.03.2014 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 3 / 2014 Sivu 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 19.03.2014 Kokoustiedot Aika 19.03.2014 Keskiviikko klo 17.00-18.05 Paikka Kaupungin virastotalo, lounashuone,

Lisätiedot