KÄRKÖLÄN STRATEGIA TYÖSTÖPOHJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KÄRKÖLÄN STRATEGIA TYÖSTÖPOHJA"

Transkriptio

1 KÄRKÖLÄN STRATEGIA TYÖSTÖPOHJA Seminaarin pohjalta jatkotyöstettiin visiota ja arvoja työpajassa. Tulokseksi tulivat seuraavat: VISIO Kärkölä on ulospäin suuntautuva ja myönteisesti tunnettu, terve, itsenäinen, yhteisöllinen sekä menestyvä - ihmisen kokoinen kunta. ARVOT Luottamus Aktiivisuus Vastuullisuus Yhteisöllinen välittäminen

2 STRATEGIAN TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Työskentely 8.8. Mustalla fontilla on ehdotettuja tekstejä. Muokataan paremmaksi, karsitaan jne. Mitä puuttuu? Ovatko kaikki realistisia eli toteutettavissa talouden näkökulmasta? Vihreät kursiivit ovat liian tarkan tason tekstejä itse strategiadokumenttiin, ne poistetaan lopullisesta versiosta. Mutta ne kuvaavat mistä ko. kohdassa on muun muassa keskusteltu, ja ne sisältävät osaltaan ideoita strategian vuosittaiseen käytännön toteutukseen. Niitäkin voi ideoida lisää YHTEISTYÖ TAVOITTEET Avoimuus TOIMENPITEET Kuntalainen saa tietoa monipuolisten viestintäkanavien kautta. Viestinnän kehittäminen aktiiviseksi ja läpinäkyväksi. Asioiden valmistelusta selkeä tiedottaminen eri vaiheissa. Päätöksenteon kehittäminen Yhteinen laaja osallistuminen strategian suunnitteluun ja vahva sitoutuminen strategiaan. Pitkäjänteinen päätösten valmistelu ja vaihtoehtojen hakeminen. Lauta- ja toimikuntien aktiivinen rooli valmistelussa. Jaostot poistetaan, toimikunnat tilalle. Lautakuntien kokoontuminen joustavasti. Kuntalaisten osallistaminen Aloitetoiminnan kehittäminen. Kuntalaisten ajatusten kirjaaminen ja toteuttaminen (esim. valtuustopäivystys : vuorollaan kukin valtuutettu kerran kuussa sovitussa paikassa, jossa avustaa kuntalaisaloitteen tekemisessä jne.) Kuntalaisfoorumit, kunta esim. kerran kuussa maksaa kahvit. Kyläyhdistysten aktiivinen rooli aloitetoiminnassa ja heidän osallistamisensa tuleviin päätöksiin. Kuntalaisten ammattitaidon ottaminen mukaan eri aihealueiden kehittämiseen. Yhteisten tilaisuuksien järjestäminen kuntalaisille. Yhteisöllinen pääsiäiskokko. Yhdistysten aktiivisen toiminnan tukeminen. Toiminta-avustusten jakaminen. Yhdistysillat Verkostoituminen Sujuva yhteistyö kunnan, yrittäjien ja kolmannen sektorin kesken. yhdessä hyvä tulee Vakiintuneiden hyvien yhteistyökäytäntöjen ylläpitäminen sekä uusien tapojen käyttöönotto. Myös virtuaalisesti.

3 2 HYVINVOINTI TAVOITTEET TOIMENPITEET Terveys- ja SOTE- muutoksen hallinta ja muutokseen valmistautuminen. turvallisuus Kun Kärkölän edustajia on eri vaikuttavissa ryhmissä, linjauksia edustajien työn tueksi, mitä tulee pitää esillä. Henkilöstön valmistaminen sotemuutokseen, henkilöstön tukeminen, asiasta tiedottaminen. Kuntalaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Kaikkien kuntalaisten hyvinvointi. Ennaltaehkäisevän sosiaalityön kehittäminen. Ennaltaehkäisevän päihdetyön kehittäminen. Tehdään hallintokuntien tavanomaisessa toiminnassa, ei erityisen työntekijän toimesta tapahtuvaa; esim. ympäristön rakenneratkaisut, nuorisotoimi jne. Kotona asuvien ikäihmisten turvallisuuteen vaikuttaminen. Fyysisesti ja psyykkisesti turvalliset toimintaympäristöt ja niiden ylläpito. Sisäilmakartoitukset ja tarvittavat toimenpiteet. Turvallisen ilmapiirin vaaliminen. Koulujen poliisiyhteistyön palauttaminen. Ruokasuositusten mukaisen ruoan turvaaminen. Kotimaisten elintarvikkeiden mahdollisimman laaja käyttö. Läheltä tulevien sekä luomuelintarvikkeiden tarkastelu, voiko käyttömääriä tietyissä elintarvikkeissa lisätä. Portaat luomuun ohjelma. Aktiivisuuden lisääminen Hyvät toimintaedellytykset kolmannen sektorin toimijoille ja aktiivinen yhteistyö eri harrastusmahdollisuuksien kehittämisessä. Seurojen yhteinen sihteeri? Kolmannen sektorin tuottamien harrastusmahdollisuuksien ja seurojen esittely nuorille ja lapsille, joukkoliikuntatapahtumien järjestäminen jne. Tilat ilmaisia jatkossakin. Avustusten kasvattaminen vastikkeellisesti. Nykyäänkin jo enemmän avustusta seuralle, seura hoitaa latuja, urheilupaikkoja tms., uusia hyviä toimintatapoja jatkossakin käyttöön. Vapaaehtoisten palvelujen aktivointi. Esim. varamummo ja pappajärjestelmä. Yksinäisyyden ehkäisy ja lapsiperheiden tukeminen ja kohtaamisten edistäminen, puuttuvia kontakteja kummallekin ryhmälle. Ystävätoiminta. Koulukummijärjestelmän luominen. auttavat kaikenlaisissa, oppimisessa, kiusaamisen poistamisessa jne. Kolmas sektori ja seurakunta aktiivisia toimijoita, seuranta mitkä tahot tuottavat ja kuinka paljon, porkkana.

4 Yhteisöllisyyden luominen aktiivisten yksilöiden avulla. Henkilöt, jotka toimivat avoimesti ja positiivisesti asetetun tavoitteen suuntaan, esim. luokkahenki. Uudet asukkaat mukaan yhteisöön. Esim. Kärkölä kierros uusille asukkaille (Kärrypäivän yhteyteen, esitellään esim. tontteja), tervetulosetti (vaihtoehtoja erilaisille kuten uima-, elokuvalippuja), XX euroa syntyville lapsille, XX euroa kun peruskoulu suoritettu edellytysten (oppilaan keskiarvoraja tms.) mukaisesti, tervetulotoivotus kumuille ja mamuille jne. Kuntalaisfoorumista tiedottaminen ja sen jatkokehittäminen. Liikuntapaikkojen hyvä hoito ja hyödyntämisen lisääminen. Käyttäjien vastuullistaminen. Monipuolisten tapahtumien mahdollistaminen. Kärrypäivä, laskiaisrieha, Oriharo beach volley. Laadukkaat palvelut Lasten ja nuorten palveluista huolehtiminen. Kasvatuksen ja opetuksen kehittäminen uusilla toimintatavoilla uusissa toimintaympäristöissä. Liittyy paljon digitalisaatioon, kokeiluja? Esim. etäluentoja, verkkokurssit, muita tapoja opettaa, tekemisen kautta digitaalisessa ympäristössä jne. Aikuisopintojen kehittäminen. Digiluokka voisi olla joka olisi kaikille kuntalaisille. Koulutusvaihtoehtojen lisäämismahdollisuuksien tutkiminen. Oppisopimusmahdollisuudet puuosaajille. Kirjastotoimen kehittäminen. Itsepalvelukirjasto, jolla saadaan aukioloajat kuntalaisille paremmiksi. Harrastusvälineiden vuokraus laajemmaksi, yms. toiminnan kehittämistä. Muut palvelut Tuleeko muuta tähän? Elinympäristö Leikkipuistoista, puistoista ja viherympäristöstä huolehtiminen ja parantaminen. Kaavoitus, ympäristön ylläpito, saatavuus ja saavutettavuus eli puistot, lenkkipolut jne. lähellä Puhtaan veden turvaaminen. Uusi jätevesilaitos. Pohjaveden suojelu. Suuntana tulevaisuudessakin lisätä uusiutuvan energian käyttöä sekä laajemminkin ympäristötietoisuutta. Aurinkosähkön käytön kehittäminen, Vuokkoharjun koulu, maalämpö jne. Vastuullisuus.

5 3 KASVU TAVOITTEET Markkinoinnin kehittäminen ja tehostaminen TOIMENPITEET Markkinoinnin ja imagoviestinnän kustannustehokas kohdentaminen. Minne? Kenelle? Nuoret, työssäkäyvät, harrastavat? Paikallisjuniin mainoksia? Tietyt messut. Mainostaminen oppilaitoksissa? Puitteet pitää olla kunnossa, esim. vuokra-asunnot Säännöllisen viestinnän lisääminen kunnasta. Nettilehti mahdollisuuksia tutkitaan. Ylläpitäjä pitää olla. Eri medioissa esiintyminen. Vaikeampi nykyään saada juttuja kuin ennen Etelä-Suomen sanomiin. Hollolan sanomiin jne. saa kyllä juttuja. Valmiita tekstejä saa hyvin läpi, tai ottavat niitä osittain, toimittajat ottavat mielellään apua vastaan. Pitäisi näkyä viikoittain Kärkölä mediassa. Positiivisia uutisia tarvittaisiin. Jatkuva markkinointi ja kiinnostavat tarinat. Markkinoinnin monipuolisten keinojen hyödyntäminen. Some ja perinteisemmät keinot. Riittävä resurssointi markkinointiosaamiseen henkilöstösuunnittelussa sekä yhteistyö eri tahojen kanssa. Apua kolmannelta sektorilta, vapaaehtoiset jne. Esim. Bongari, joka seuraisi ja ottaisi muista medioista uutisia. Yhteistyö ja toiminnan tehostaminen Lahti Regionin kanssa. Tonttitarjonta, mille messuille osallistutaan jne. Alueiden, olosuhteiden ja kiinteistöjen kehittäminen Tonttien laadukas myyntityö sekä asuntoalueiden teemallinen kehittäminen. Eri kohderyhmät, houkuttelu yhdessä kolmannen sektorin kanssa. Teemojen hyödyntäminen suunnittelussa ja markkinoinnissa. Hevoskylä, metsästys jne. Eri alueiden pitkäjänteinen kehittäminen sekä hyödyntäminen ympäristöä kunnioittaen. Valkinpellot hyötykäyttöön, siirtolapuutarha Valkinrantaan, Hähkäjärven mahdollisuudet, Vanhanpappilan alue. Hennan alue? (vaatisivat pitkän tähtäimen suunnittelua) Eri kohteiden kehitysprojektit (esim. keskuspuisto, Huovila, Valkin ranta, Oriharo jne.) Ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet. Huovilan puiston kehittäminen ja laajemminkin matkailu. Vuokra-asumisen kehittäminen ja mahdollistaminen. KAS-asuntojen (Kunta-asunnot Oy) aktivointi. Vuokra-asuntotuotanto, rahoittajat, rakennuttajat Kunta kaavoittaisi muuta kuin omakotitontteja, vuokra-omakotitalot eli leasing periaate, asumisoikeusasunnot eli voisi myöhemmin lunastaa itselleen. Tyhjien kiinteistöjen käyttömahdollisuuksien edistäminen. Esim. Kototie eli ent. vanhainkodin kiinteistö. Liikenneyhteyksien kehittäminen ja julkisen liikenteen turvaaminen. Jatkuva kehittäminen, junavuorot, kunnan sisäiset linjat.

6 Hyvä paikka yrittää ja asua Kaikille kunnassa toimiville ja kuntaan tuleville yrityksille taataan hyvä toimintaympäristö. Yrittäjyyden tukeminen ja ohjaaminen tarvittavien palvelujen piiriin. Yritysten tukeminen käynnistämisvaiheessa (ei taloudellinen), erityisesti sote. Sote hajauttaa kuntiin, jossa mikrotoimijat tuottavat palvelut. Mistä löydettäisi tapa saada mikroyrittäjät aloittamaan palveluja. Kotona olevien vanhusten määrä lisääntyy, tarve yksittäisille palveluille (toiminimet/yrittäjät esim. kauppapalveluiden toimittamiseen vanhuksille). Yhteistyö yritysten ja kolmannen sektorin kanssa uusien palvelujen järjestämisessä. Esim. puualan koulu. Yksityisten hyvinvointipalvelujen yrittäjyys. Aktiivinen yrittäjäyhteisö. Terveysaseman yhteyteen hoivayrittäjyyttä? Tai entisen vanhainkodin kiinteistön tulevaisuus? Mitä toimintaa vanhuksiin liittyen, vapaa-ajanviettoon liittyen, etätyöpisteet, jne. Pysyvien ja vapaa-ajan asukkaiden saaminen kuntaan monipuolisin keinoin. Edellyttää rakentamista. Kunta ei voi rakentaa. Siirtolapuutarha, leasing puutarha. Valmispaketti siirtolapuutarhamökeistä + tontti, vuokrataan 5-10 vuoden periodilla. Kuntaan mökkiläisiä/loma-asukkaita. Haluavat mökkeillä lähellä. Hyväkuntoisia mökkejä ja palveluja (mökkihuoltoa tarvitsevat ja muita palveluja). Luksusasunnot näkymällä, nykyään vapaa-ajan asunto ei välttämättä ole mökki vaan rivitalo/kerrostaloasunto. Omaa rantaa ei tarvitse nykyään välttämättä olla. Mahdollisuus asua maalla aktiivisesti. Digitalisaatio Kuntalaisten käytössä olevien tietoliikenneverkkojen kehityksen edistäminen. Nykyisten ohjelmistojen arviointi ja kehittäminen. Kunnan ja kuntalaisten välisen tiedonvaihdon sekä tiedonhallinnan ohjelmistokehitys. Tiedotus, aloite- ja palautejärjestelmät, keskustelupalstat, tiedonhallinta. Alusta jolla voi tehdä fiksusti, sähköisiä lomakkeita jne. Mahdollisten uusien sovellusten etsiminen.

7 4 TALOUS Tavoitteet Palvelutuotannon tuottavuuden parantaminen Suunnittelun kehittäminen Kunnan laadukas HR johtaminen ja sen kehittäminen Toimenpiteet Prosessien määrittely ja kehittäminen. Toimialakohtaisesti toimialaan liittyvät prosessit. Nykyään pieni resursointi, tuottavuus hyvä, tarvitaanko kuinka laajasti prosessien tarkastelua. Toiminnan ja organisaation tehostamismahdollisuuksien selvittäminen. Teknisen toimen organisaatiomuutos ja tehostaminen. Työn vaativuuden arviointi. Tarvittavat mitoitukset toimialakohtaisesti. Strategiatyöhön panostaminen. Mittariston luominen. Henkilöstön työssä jaksaminen. Päätösten vaikutukset henkilöstön työmäärään. Sairauspoissaoloihin vaikuttaminen. Henkilöstösuunnitelman tekeminen eläköityminen huomioiden. Luottamusmiesten ja henkilökunnan välinen avoimuus. Esimiesten ammattitaito ja jatkuva kouluttautuminen. Pitkäjänteinen budjetointi läpinäkyvästi Rahoitusmahdollisuuksien kartoitus erilaisiin hankkeisiin. Kolmannen sektorin vastikkeellinen tukeminen ja aktivoiminen. Sidosryhmien hoito suunnitelmallista Hankintatoimen kehittäminen. Ulkoistuksien uudelleenarviointi ja johtamisen tehostaminen. Työllisyyden aktiivinen hoito Aktiivinen omistajapolitiikka Tukityöllistämistoimet jatkossakin. Nuorison työllistämisen tukeminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Työllistämishankkeet, Vuolenkosken malli, oppisopimukset jne. Kiinteistöjen omistaminen Muu

8 STRATEGIAN TOTEUTUMISEN SEURANTA keskusteltiin seuraavaa mittaamisesta. Jatketaan suunnittelua 8.8. YLÄTASON MITTARIT talouteen liittyvät mittarit (tulot ja menot) kuntaan muuttavat / kunnasta muuttavat asukkaat yritysten määrä asiakastyytyväisyyden mittaaminen palveluissa kuntalaiskysely eli kuntalaisten tyytyväisyys henkilöstömittarit (henkilöstötyytyväisyys) TOIMINNALLISET MITTARIT, joihin voi vaikuttaa käytännön tekemisellä toimialojen toimenpiteet, joilla strategian eri kohtia toteutetaan (toteutettu vihreä, kesken keltainen, tekemättä punainen) jokapäiväisessä tekemisessä ja lautakuntien toteuttamassa seurannassa mittaamisen on hyvä olla konkreettista MITÄ TASOA TAVOITELLAAAN nykyinen taso ja sen pohjalta parantaminen ts. ei epärealistia tavoitteita LUOTETTAVUUS kun vuosi vuoden jälkeen mitataan, tulee olla yhteismitallista ja nähdä trendi mihin suuntaan liikutaan

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO Kärkölä on ulospäin suuntautuva ja myönteisesti tunnettu, terve, itsenäinen, yhteisöllinen sekä menestyvä - ihmisen kokoinen kunta. ARVOT Luottamus Aktiivisuus Vastuullisuus Yhteisöllinen

Lisätiedot

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä Kärkölän kunnan KH 4.9.2017 KV 18.9.2017 KÄRKÖLÄN KUNTA puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 16600 Järvelä www.karkola.fi KÄRKÖLÄN STRATEGIA Sisällys VISIO... 3 ARVOT... 3 STRATEGIAN

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Pertunmaan kunnan strategia

Pertunmaan kunnan strategia Pertunmaan kunnan strategia 2019 2023 2019 PERTUNMAAN KUNTASTRATEGIA 2019 2023 KUNNAN VISIO 2023 Koko perheen Pertunmaa - yhteisöllinen ja yritysystävällinen PISTE! KEHITYKSEN POLKU Lapset ja nuoret Hyvinvointi

Lisätiedot

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään 2016 Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään atuinen Lappajä Visio: Lappajärvi on asukkaistaan välittävä turvallinen ja viihtyisä asuinkunta. Arvot: Lappajärvi on yhteistyöhön valmis itsenäinen

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi Kuntastrategia 2025 Kuva: Tiia Heimonen, Lemi KUNNAN TEHTÄVÄ Hyvinvointi ja elinvoima SUUNTA: PIENESTÄ ISOKSI Lemi on hyvä paikka asua pienestä isoksi. Laadukkaita palveluja on tarjolla vauvasta vaariin.

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA

KUNTASTRATEGIAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA KUNTASTRATEGIAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA 1 2 Kaikkea toimintaa läpileikkaavana 3 TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT ANNAN IDEOITA TEEN YHTEISTYO TA OLEN LUOTETTAVA TOIMENPIDEKOKONAISUUDET Kuntalaisten osallisuuden

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen

Toimintakyvyn edistäminen Toimintakyvyn edistäminen Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvallisen ja sujuvan arjen tarjoaminen. Kasvun ja vanhemmuuden tukeminen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvallisen ja sujuvan arjen tarjoaminen. Kasvun ja vanhemmuuden tukeminen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisen ja sujuvan arjen tarjoaminen Kasvun ja vanhemmuuden tukeminen Yhdistysten osaamisen hyödyntäminen kuntalaisten aktivoinnissa Monipuolisten asumismahdollisuuksien

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn tulokset

Henkilöstökyselyn tulokset Henkilöstökyselyn tulokset 18.12.2017 Kyselyn toteuttaminen Vastauksia 616/1800 = 34 % Kyselyaika: 26.10 13.11.2017 Sivistyspalveluiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstö suurimmat vastaajaryhmät

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi Järjestöfoorumi 11.3.2015 Visio 2025 Rautjärvi turvaa asukkailleen taloudellisten voimavarojen puitteissa laadukkaat lähipalvelut, mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää taajamia turvallisina ja maaseutumaisina

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kiteen kaupunkistrategia Strategiatyöryhmä Strategian taustamateriaali

Kiteen kaupunkistrategia Strategiatyöryhmä Strategian taustamateriaali Kiteen kaupunkistrategia 2017 2021 Strategiatyöryhmä 9.10.2017 Strategian taustamateriaali Jäsentävä kaavio strategian valmistelussa Kirkkaat pääteemat: Elinvoima Hyvinvointi Elinympäristö Yhdessä tekeminen

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 Hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TULOSTEN JA YHTEENVEDON PERUSTEELLA LAADITAAN PAINOPISTEALUEET HYVINVOINTISUUNNITELMA EHDOTUS PAINOPISTELUALUEISTA

Lisätiedot

HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia

HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia HYVÄN ELÄMISEN EVVÄÄTelinkeinostrategia 2008-2020 Hyvän Elämisen Evväät- elinkeinostrategia 2008 2020 Tekijöinä Keuruun kaupunki, Multian kunta, Keuruun Yrittäjät ry sekä Kehittämisyhtiö Keulink Oy. Lisäksi

Lisätiedot

Onko Kouvolassa elinvoimaa?

Onko Kouvolassa elinvoimaa? Onko Kouvolassa elinvoimaa? Elinvoiman itsearviointikyselyn nostoja N=199 Markku Pyykkölä, Maria Vuorensola FCG Konsultointi Oy 25.1.219 Page 1 FCG Johtaminen ja ohjelmistot eväitä uudistuksiin ja muutoksiin

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle?

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari, 2.5.2017, Tampere-talo 1 Osana kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaaria

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTAKONSERNIN TALOUSARVIO JA TOIMINTA- SUUNNITELMA Kunnanjohtajan esityksen pääsisältö

ENONTEKIÖN KUNTAKONSERNIN TALOUSARVIO JA TOIMINTA- SUUNNITELMA Kunnanjohtajan esityksen pääsisältö ENONTEKIÖN KUNTAKONSERNIN TALOUSARVIO JA TOIMINTA- SUUNNITELMA 2017-2019 Kunnanjohtajan esityksen pääsisältö Kunnanjohtaja pyytää kuntalaisia, yhdistyksiä ja yrityksiä kommentoimaan talousarviota ja toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010 Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus Helmikuu 2010 Laatukriteeristö (Opm) Johtaminen Henkilöstö Taloudelliset resurssit Arviointi Säädöspohjaisten suunnitelmien

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016.

STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016. STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016. Toimintaympäristön kompleksisuus, läpinäkyvyys ja vuorovaikutteisuus ovat lisääntyneet

Lisätiedot

KIRJASTON SUUNTA

KIRJASTON SUUNTA KIRJASTON SUUNTA 2015 2018 Rakennamme samaa kirjastoa KIRJASTON SUUNTA 2015-2018 VISIO: Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo, jossa tietoja, taitoja ja tarinoita jakamalla luomme yhdessä uutta kansalaisyhteiskuntaa.

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista 24.10.2017 Kuntalaisten osallistaminen KYSELYT INNODUEL-SOVELLUKSELLA: Lukiolaiset: Millaisessa Kemissä

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia 2017-2021 KUNTASTRATEGIA MISTÄ SIINÄ ON KYSE? ELÄVÄ ASIAKIRJA Strategia on kunnan pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma, jota pidetään

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö Yhteenveto työpajoista elokuussa 2013 Kaupunkistrategia Yhdessä tekeminen: Palvelujen käyttäjien, palvelutuottajien ja muiden sidosryhmien mahdollisuuksia

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelma 2015-2020

Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Painopisteet: Yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistäminen Toimintaedellytysten luominen elinkeinoelämälle Seudullisen yhteistyön Yrittäjyysmyönteisen

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016 Kemin kaupunkistrategia 2025 2016 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2016 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta Ahola, Anttonen ja Paavola Työelämän tulevaisuudesta 2 miljardia katoaa vuoteen 2030 mennessä (tehdastyö, kaivostyö, viljely, koulutus jne.) Suomessa oleva

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Kestävän kehityksen. kriteerien rakenne. Jatkuvan parantamisen kehä. Kestävän kehityksen. teemat. kasvatuksen malli

Kestävän kehityksen. kriteerien rakenne. Jatkuvan parantamisen kehä. Kestävän kehityksen. teemat. kasvatuksen malli Kestävän kehityksen kriteerien rakenne Jatkuvan parantamisen kehä Kestävän kehityksen teemat Kestävän kehityksen kasvatuksen malli Kestävän kehityksen teemat KEKE-OHJELMA: Oppilaitos valitsee vuosittain

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä viestintäpäällikkö Arja Hankivaara 12.10.2017 Hallintosääntö (hyväksytty mkv:ssa 5.6.2017) maakuntahallitus johtaa viestintää ja tiedottamista toimielimet luovat edellytyksiä

Lisätiedot

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019 Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian 2018 2020 Työsuunnitelma 2019 Strateginen päämäärä: HYVINVOINNILLA VETO- JA PITOVOIMAA 1. Kaikille

Lisätiedot

Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja. Koonti Elina Hasanen

Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja. Koonti Elina Hasanen Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja 14.2.2018 Saarijärvi: Kannonkoski, Karstula, Kyyjärvi, Saarijärvi, Uurainen Koonti Elina Hasanen 20.2.2018 1. Miten voitaisiin tukea kuntalaisten ja kunnassa

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN PAINOPISTEET JA KEHITTÄMISKOHTEET

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN PAINOPISTEET JA KEHITTÄMISKOHTEET HYVINVOINTIKERTOMUKSEN PAINOPISTEET JA KEHITTÄMISKOHTEET 2017 2019 Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveystietoisuuden lisääminen

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää ? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat?

Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää ? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat? Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää 2017-2021? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat? Aluelautakunta-alueiden työpajat 8.11.-2.12.2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 19.12.2016 Asukkaiden esitykset;

Lisätiedot

Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015

Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015 Liite 4 81 JOENSUUN LIIKUNTATOIMEN STRATEGIA 2009-2015 STRATEGIAKARTTA Toimivat palvelut ja uudistuvat rakenteet Riittävä ja laadukas palveluverkko Palvelurakenteen ja toimintatapojen kehittäminen ja uudistaminen

Lisätiedot

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta

Lisätiedot

Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke

Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke Heli Suuronen 7.2.2018 MAL-verkosto ALLPPT.com _ Free PowerPoint Templates, Diagrams and Charts Asuinympäristön digitaalisuus Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Visio vuoteen 2020 "Onnellinen Kerava"

Visio vuoteen 2020 Onnellinen Kerava erava Keravan kaupungin strategia 2020 Visio vuoteen 2020 "Onnellinen Kerava" Viherkaupunki jossa kaikkien on hyvä olla. Keravan missio Kerava on metropolialueen kärjessä kulkeva, vetovoimainen, rohkea,

Lisätiedot

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot