VUOSIKERTOMUS 2015 SISÄLLYSLUETTELO. Sivut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS 2015 SISÄLLYSLUETTELO. Sivut"

Transkriptio

1 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry. Vuosikertomus 2015

2 VUOSIKERTOMUS 2015 SISÄLLYSLUETTELO Metsätalous ja puumarkkinat Puheenjohtajan katsaus 4 Yleistiedot Päijät-Hämeen yksityismetsistä 5 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen yleistiedot 6 Puukaupallinen toiminta 7 Puunkorjuupalvelut 8 Metsänhoitopalvelut 9 Tiet ja ojat 10 Tuhot ja KEMERA 11 Metsäsuunnittelu- ja arviointi 12 Metsäomaisuuden hallintapalvelut ja kiinteistönvälitys 12 Hanketoiminta 13 Koulutus-, neuvonta- ja tiedotuspalvelut 13 Hallinto ja kokousedustajat 15 Henkilöstö 16 Talous 17 Tase 19 Tuloslaskelma, varsinainen toiminta 20 Tuloslaskelma, liiketoiminta 21 Rahoituslaskelma 22 Toimintakertomus vuodelta Tilinpäätöksen allekirjoitukset 25 Tilintarkastuskertomus 26 Hallinnon tarkastuskertomus 27 Sivut MAANMITTAUSLAITOS Lupa nro 264/MML/13 2

3 METSÄTALOUS JA PUUMARKKINAT SUOMESSA 2015 Metsäteollisuus pyristeli yleistalouden heikkoutta vastaan Talouden kehitys Suomessa ja metsäteollisuuden keskeisillä vientimarkkinoilla oli vuonna 2015 vaatimatonta. Rakentamisen kasvu sekä kotimaassa että monilla vientimarkkinoilla oli heikkoa. Paino- ja kirjoituspaperin kysyntä jatkoi supistumistaan. Suomessa toimivan metsäteollisuuden markkinatilanne oli kuitenkin yleistalouden kehitykseen suhteutettuna selkeästi parempi. Metsäteollisuustuotteiden osuus Suomen vientituloista vahvistui. Euron heikentymisen jatkuminen dollariin nähden osaltaan tuki hintakilpailukykyä vientimarkkinoilla. Lisäksi hyvin myönteinen ilmapiiri puun käyttöä lisäävien investointisuunnitelmien ympärillä jatkui. Paperin vientimäärä supistui pari prosenttia, mutta keskimääräinen vientihinta nousi pari prosenttia. Kartongin vientihinta säilyi vuoden 2014 tasolla. Kartongin vientimäärä sen sijaan kasvoi viisi prosenttia, ja nousi kaikkien aikojen ennätykseen. Sellun keskimääräinen vientihinta nousi vajaan kymmenyksen. Sellun vientimäärä oli historiallisesti tarkasteltuna korkealla tasolla. Sahatavaran keskimääräinen vientihinta laski neljä prosenttia ja vientimäärä kasvoi neljä prosenttia vuodesta Sahatavaran viennissä Kiinan osuus kasvoi erittäin myönteisesti. Vanerin vientimäärä supistui kolmisen prosenttia, vientihinta puolestaan nousi pari prosenttia vuodesta Suomessa toimivan massa- ja paperiteollisuuden kannattavuus oli kokonaisuutena hyvä, puutuoteteollisuuden selvästi heikompi. Metsäteollisuuden tuotanto laski kokonaisuutena pari prosenttia edellisvuodesta. Paperia ja kartonkia tuotettiin vähän yli 10 milj. tonnia, mikä oli suunnilleen prosentin vähemmän kuin vuonna Sellua tuotettiin puolestaan saman verran kuin edellisvuonna eli seitsemän milj. tonnia. Selluteollisuudessa kapasiteetti oli täyskäytössä. Sahatavaran tuotanto supistui kolme prosenttia ja oli 10,6 milj. m 3. Vaneria tuotettiin noin prosentin vähemmän kuin vuonna Puukaupassa ja hakkuissa tasainen tahti Metsäteollisuuden tuotannon kehityksen perusteella puun käyttö vuonna 2015 supistui kokonaisuudessaan noin miljoonalla kuutiometrillä edellisvuodesta reiluun 64 milj. m 3. Puukauppa kävi alkuvuonna vaatimattomasti, mutta ero v verrattuna supistui ennakoidusti vuoden loppua kohden. Tukkipuun kysyntä oli selkeästi kuitupuuta parempaa. Yksityismetsien puukauppamäärä oli kaikkiaan 32,9 milj. m 3. Se oli noin kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna V puukauppamäärä vastaa noin 43 milj. m 3 hakkuumäärää yksityismetsistä. Pysty-kauppojen osuus puukaupasta oli noin 83 prosenttia. Metsäteollisuus osti tukkia kuusi prosenttia edellisvuotta vähemmän ja kuitua saman verran. Vuoden 2015 markkinahakkuut olivat ennakkoarvion mukaan noin 54,4 milj. m 3, mikä oli kaksi prosenttia vähemmän kuin vastaava ennakkoarvio vuodelta Markkinahakkuista kertyi puuta teollisuuden tarvitsema määrä, eikä kaadetun puun varastoissa tapahtunut muutosta. Sekä tukin että kuidun hakkuut supistuivat pari prosenttia vuodesta Markkinahakkuiden ja puukaupan erotuksena metsäteollisuuden pystyvarastot aavistuksen supistuivat vuoden 2015 aikana. Yksityismetsien markkinahakkuut olivat ennakkoarvion mukaan 44,2 milj. m 3, eli noin prosentin vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hankintahakkuiden määrä supistui viisi prosenttia vuodesta 2014, ja niiden osuus yksityismetsien hakkuista oli viime vuonna 17 prosenttia. Yhtiöiden ja Metsähallituksen metsien hakkuut olivat noin 10,8 milj. m 3 ja supistuivat neljä prosenttia edellisvuodesta. Vuoden 2015 markkinahakkuista oli ennakko-arvion perusteella tukkipuuta 23,8 ja kuitupuuta 30,6 milj. m 3. Energiapuuta lämpölaitoksissa käytettiin ennakkoarvion mukaan noin 8,0 milj. m 3 eli kolmisen prosenttia vähemmän kuin vuonna Energiapuun markkinatilanne oli koko viime vuoden ajan hyvin heikko. Puun hinnat säilyivät suhteellisen vakaina Vuonna 2015 koko maan keskimääräiset kantohinnat pystykaupoissa olivat seuraavat: mäntytukki 54,4 /m3, kuusitukki 54,5 /m3, koivutukki 42,/ /m3, mäntykuitu 15,6 /m3, kuusikuitu 17,0 /m3 ja koivukuitu 15,4 /m3. Vuonna 2015 keskimääräinen nimellinen kantohintataso oli kaksi prosenttia alhaisempi kuin vuotta aiemmin. Kaikkien puutavaralajien nimelliset kantohinnat laskivat hieman koivutukkia lukuun ottamatta vuoteen 2014 verrattuna. Puuraaka-aineen tuonti ja vienti vähenivät Ulkomaankauppatilastojen perusteella raakapuun tuonti supistui edelleen vuonna Venäjän osuus puun tuonnissa kasvoi, mutta sieltäkin puun tuonti supistui ruplan voimakkaasta devalvoitumisesta huolimatta. Marraskuun loppuun mennessä raakapuuta oli tuotu 8,4 milj. m 3 eli kuusi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014 vastaavana aikana. Havupuun osuus tuonnista oli noin 1,2 milj. m 3 ja lehtipuun noin 4,5 milj. m 3. Sahahaketta tuotiin lähinnä sellun tekoa varten reilut 2,6 milj. m 3. Lähes 2/3 osaa puun tuonnista oli kuitua. Raakapuun vienti väheni noin viidenneksen edellisvuodesta ja oli noin 1,1 milj. m 3. Kuitupuun osalta vientiä haittasi koko Itämeren alueella vallitseva kuitupuun ylitarjontatilanne. Metsätalouden kannattavuudessa ei isoja muutoksia Yksityismetsien bruttokantorahatulot supistuivat markkinahakkuiden ja puun hintakehityksen perusteella kokonaisuudessaan kolmisen prosenttia edellisvuodesta, ja olivat hieman alle 1,6 miljardia euroa. Luke arvioi yksityismetsien puuntuotannon kokonaisinvestointien olleen 225 miljoonaa euroa vuonna Tästä metsänomistajien omarahoitusosuus oli arviolta 160 miljoonaa euroa. Yksityismetsätalouden kokonaiskustannusten osuus bruttokantorahatuloista oli Luken ennusteen perusteella noin 18 prosenttia. Etelä-Suomessa kustannusten osuus oli noin 16 prosenttia bruttotuloista, mutta Pohjois-Suomessa yli 26 prosenttia. Julkisen tuen osuus yksityismetsätalouden bruttokustannuksista oli Luken arvion mukaan noin viidennes. Yksityismetsätalouden nettotulos ennen veroja ja vieraan pääoman kuluja oli ennakkoarvion mukaan vuonna 2015 keskimäärin 102 euroa metsämaahehtaaria kohti. Nettotulos oli Etelä- Suomessa 133 euroa ja Pohjois-Suomessa 40 euroa metsähehtaarilta. Metsätalouden kannattavuus heikkeni hieman Etelä-Suomessa ja pysyi Pohjois-Suomessa vuoden 2014 tasolla. Metsänhoito- ja perusparannustöihin investoitiin edellisvuosien tapaan Taimikon- ja nuorten metsien hoidon kokonaismäärä yksityismetsissä oli vuonna 2015 noin hehtaaria. Tämä oli suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna. Metsänviljelyala (kylvö + istutus) oli ennakkotietojen mukaan noin hehtaaria. Metsänlannoitusta yksityismetsissä tehtiin vuonna 2015 suunnilleen hehtaarilla. Kunnostusojitusta tehtiin noin kilometriä. Uusia metsäautoteitä rakennettiin ja perusparannettiin yli kilometriä, joka oli yli 400 kilometriä enemmän kuin vuotta aiemmin. Erno Järvinen Tutkimuspäällikkö, MTK metsälinja 3

4 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUODESTA 2015 Ensimmäinen vuosi jäsenmaksupohjaista yhdistystoiminta on takana, ja metsänhoitomaksu on historiaa. Suoriuduimme tästä myllerryksessä erinomaisesti. Eroilmoituksissa on tullut paljon odotettua vähemmän, ja uusia liittyjäkin on kiitettävästi lähtenyt mukaan: tervetuloa heille yhdistykseen. Jäsenmaksun suuruutta on arvosteltu jonkin verran, mutta 119 euron taso on valtakunnallisessa vertailussakin onnistunut. Aivan pienellä maksulla ei kannata tuollaista edunvalvontapakettia lähteä pyörittämään. Näkyvin ja tärkein jäsenetu on metsiemme PEFCsertifiointi, jonka ulkopuolelle eroajat valitettavasti päätyivät. Ulospäin näkymätöntä edunvalvontaa on esimerkiksi johtajamme Jari Yli-Talosen jatkuva verkostoituminen eri toimijoiden ja neuvottelukumppaneiden kanssa. Onnistumisia on saatu aikaiseksi monella sektorilla ja toimeliaisuutta on riittänyt koko erikoisosaamisen omaavalle henkilöstöllemme, joka ansaitsee suuren kiitoksen erinomaisesta toiminnastaan. Hyvä esimerkki näistä uusista hankkeista on 110 kv-voimalinjojen vierihakkuut. Vuoden 2015 tulos oli suoraan sanottuna kaiken kaikkiaan kammottava. Alkuvuosi lähti kyllä reippaasti käyntiin, mutta sitten etenkin korjuupalvelun osuus vajosi voimakkaasti. Tämä oli tyypillinen suhdannehäiriö, johon emme voineet varautua millään tavoin: puuenergiaa ei vain Suomessa tarvittu entiseen tapaan, syynä kivihiilen halpa hinta. Toinen tulosta heikentävä seikka oli energiapuun aikaisempi hinnoittelu, joka koitui alueemme metsänomistajien hyväksi. Ei tulos taivaantuuliin lentänyt, vaan metsänomistajien taskuun. Talouden korjaustoimet ovat jo alkaneet ja uskon tilanteen kohenevan hyvinkin nopeasti. Hallinnon kesäretki suuntautui Fiskarsin ruukin alueelle, jossa tutustuimme hehtaarin kokoisen metsätilan hoidon arkeen. Puheenjohtajana olen ollut erittäin tyytyväinen hallituksen toimintaan: keskustelut ovat aina vilkkaita, ja päätökset hyvin perusteltuja. Jos omia ennustajan lahjojani tuon julki, on mielestäni taantuman pohja saavutettu ja suunta metsätaloudessa on ylöspäin. Tästä on hyvä jatkaa. Jarmo Poutiainen Hallituksen puheenjohtaja 4

5 YLEISTIEDOT PÄIJÄT-HÄMEEN YKSITYISMETSISTÄ METSÄT Pinta-ala Metsämaata Kitumaata Joutomaata tms. Yksityismetsien kokonaispinta-ala, yhteensä Siitä virallisesti suojeltuja alueita ha ha 546 ha ha ha PUUSTO Kokonaistilavuus Keskimäärin metsämaalla Keskikasvu Hakkuusuunnite Markkinahakkuumäärä 2015 (arvio) Markkinahakkuumäärä 2014 Myyntimäärä ,6 milj. m3 165,0 m3/ha (VMI 11, kaikki omistajaryhmät) 7,7 m3/ha/v (VMI 11, kaikki omistajaryhmät) m3/v m m m3 METSÄTULOT Yksityismetsänomistajien kantorahatulot Yksityismetsänomistajien hankintatyötulot Käytetty kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen rahoitus yhteensä , josta uusi laki josta mhy toteuttanut uusi laki arvio

6 METSÄNHOITOYHDISTYS PÄIJÄT-HÄMEEN YLEISTIEDOT Metsänhoitoyhdistyksen perustamisvuosi 1999 Perustamisvuodet (historia): Asikkala 1933, Hartola 1939, Heinola 1947, Hollola 1933, Koski HL 1933 (Hämeenkoski), Kärkölä 1933, Nastola 1933, Padasjoki 1929, Sysmä 1928 Toimialue: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lahti, Nastola, Padasjoki ja Sysmä Toiminnan strategiset linjaukset Valtakunnallisesti määritetty toiminta-ajatus: Yhdistyksen tavoitteena on auttaa metsänomistajia saamaan metsistään mahdollisimman suuren ja kestävän hyödyn. Mhy Päijät-Hämeen oma toiminta-ajatus: Toimimme jäsentemme tavoitteiden mukaisesti heidän metsätaloutensa parhaaksi ja autamme monipuolisesti jäseniämme ja muita metsänomistajia menestyksellisessä metsätalouden harjoittamisessa ja metsäomaisuuden hallinnassa. Olemme tärkeä osa jäsentemme metsätalouden arkea ja muutosvaiheita sekä luotettava yhteistyötaho asiakkaillemme ja kumppaneillemme. Metsäsertifiointiin sitoutuneet metsänomistajat: hlöä Metsäsertifiointiin sitoutuneilla metsämaata ha Jäsenmaksu 2015 ja 2016: 119 /verotusyksikkö Jäsenmaksun peruste: tasamaksu Toimistojen yhteystiedot: Asikkala Kustaankuja 2, Vääksy Hartola Metsolantie 7, Hartola Heinola Kaivokatu 8, Heinola Hollola Kansankatu 8, Hollola Hämeenkoski Tampereentie 632, Hämeenkoski Kärkölä Virkatie 1, Järvelä Nastola Kukkastie 24, Nastola Padasjoki Tammitie 3, Padasjoki Sysmä Väihkyläntie 2, Sysmä Jäsenmetsälöt: Metsänhoitoyhdistyksen jäseniä kpl ha Jäseneksi liittyneet vuonna kpl ha Jäsenyydestä eronneet + erotetut vuonna kpl ha joista eronneet kpl ha Jäsenyydestä eronneet kpl ha Mh-maksusta vapautetut kpl ha Jäsenyhteismetsät 12 kpl ha Raivaussahauksen käyttökurssit ovat suosittuja metsänomistajien keskuudessa. 6

7 PUUKAUPALLINEN TOIMINTA Puukauppavuosi Päijät-Hämeen alueella muodostui aikaisempia vuosia hiljaisemmaksi. Keskihintataso oli loppuvuotta kohden hieman laskussa, jääden jälleen edellisvuoden keskihintojen alle. Puulla oli koko alkuvuoden erittäin hyvä kysyntä, mutta hyvä kysyntä hiipui vuoden viimeisten kuukausien aikana. Talvileimikoista oli selkeä ylitarjontatilanne pitkin vuotta. Puunmyyntisuunnitelmat Männyn ja kuusen runkohinnoittelukauppaa käytiin edelleen aktiivisesti. Mhy:n kautta kulkevien puukaupan toimeksiantojen prosenttiosuus nousi ennätyksellisen korkealla tasolle. Puunkorjuupalvelu kohdistettiin edelleen pääosin nuorten metsien hoitoon ja ensiharvennus rästien purkamiseen. Energiapuun kysyntä ja kauppa romahtivat loppuvuoden aikana. Yhdistyksen tekemät puunmyyntisuunnitelmat 1000 m Tukkipuu Kuitupuu Yhteensä Leimikoita kpl Leimikon keskikoko m Hakkuutavoittain Uudistushakkuut, ha Avohakkuut Luontainen uudistaminen Yhteensä Kasvatushakkuut, ha Ensiharvennus Muu harvennus Ylispuun poisto Yhteensä m Puunmyyntisuunnitelmat Valtakirjakauppojen osuus Puukaupan toimeksiannot Vuonna 2015 puukaupantoimeksiantojen osuus yhdistyksen tekemistä puunmyyntisuunnitelmista nousi 77,7 prosenttiin kokonaismäärän ollessa m3. Metsänomistajat tukeutuvat metsänhoitoyhdistyksen puukaupalliseen osaamiseen ja erityisen suuri rooli kilpailutuksen lisäksi on katkontaaineiston hyödyntämisellä parhaan tarjouksen etsimisessä. Kilpailuttaminen toteutettiin puumarkkinat.fi- portaalin kautta. 7

8 PUUKAUPALLINEN TOIMINTA Puukaupallinen tiedottaminen Puukaupallinen tiedottaminen hoidettiin suunnitelmallisesti kuukausittain kaikkia eri kanavia hyödyntäen lehdistöstä aina Facebookiin saakka. Tärkeässä roolissa on ajantasainen hintatietous hakkuutavoittain mm. mhy:n nettisivuilla ja sähköisessä uutiskirjeessä. Sähköinen puukauppa alkoi Päijät-Hämeessä jo tammikuussa Puukaupan hintaseuranta Mhy P-H valtakirjakauppojen keskihinnat hakkuutavoittain Mät Kut Kot Mäk Kuk Kok Ensiharvennus ,5 42,4 34,6 12,2 12,4 13,2 Ensiharvennus ,8 41, ,8 12,3 12,4 Muutos-% 0,7 % -1,9 % -1,7 % -3,3 % -0,8 % -6,1 % Mät Kut Kot Mäk Kuk Kok Harvennus ,5 49,4 38,1 15,1 15,8 15,6 Harvennus , ,1 15,2 15,3 14,9 Muutos-% -2,2 % -0,8 % 2,6 % 0,7 % -3,2 % -4,5 % Mät Kut Kot Mäk Kuk Kok Päätehakkuu ,2 58,1 43,5 17,8 19,7 17,5 Päätehakkuu ,8 57,1 46,3 17,7 19,5 17,3 Muutos-% -0,7 % -1,7 % 6,4 % -0,6 % -1,0 % -1,1 % Hankintahinnat Mät Kut Kot Mäk Kuk Kok Kokopuu/ ranka Hankintahinta ,5 60,2 49,0 31,5 32,0 33,0 29,5 Hankintahinta ,5 59,5 48,5 29,5 31,0 32,0 29,0 Muutos-% -1,7 % -1,2 % -1,0 % -6,3 % -3,1 % -3,0 % -1,7 % PUUNKORJUUPALVELUT Vuodesta 2015 muodostui hyvin vaiherikas korjuupalvelun osalta. Vuosi käynnistyi korjuumäärillä mitaten ennätyksellisellä tahdilla. Kevään edetessä kokopuun ja karsitun rangan hinta oli laskeva. Tähän syynä oli viime vuosien lämpimiltä talvilta käyttämättä jääneet varastot. Energiapuun laskeva hinta ja pienentyneet korjuukiintiöt käänsivät korjuupalvelun painopisteen kuitupuun korjuuseen vuoden loppupuoliskolla. Kaikkiaan metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu korjasi jäseniensä metsistä kiintokuutiometriä puuta. Tästä ainespuuta oli kiintokuutiometriä. Energiapuun korjuussa edustettuina olivat kaikki työmuodot kannonnostoa lukuun ottamatta. Energiatoimituksia metsänhoitoyhdistys teki 127,5 GWh. Suurimmat toimituskohteet olivat Lahti Energia sekä Elenian voimalaitos Hämeenlinnassa. Tukkitoimituksia yhdistyksellä oli kaikkien alueen merkittävien sahojen kanssa. Kuitupuuta toimitettiin vuonna 2015 Stora Ensolle sekä UPM:lle. Vuonna 2015 puunkorjuupalvelu suoritti myös 110 kv:n voimalinjojen vierimetsähakkuita. Elenialle hakkuita suoritettiin Kuhmoinen-Hämeenlinna ja Asikkala-Heinola alueilla. Eltel Networks Oy:n alihankkijana linjoja hakattiin Carunalle Pirkanmaalla. Hankkeet suoritettiin yhteistyönä paikallisten metsänhoitoyhdistysten kanssa. 300 Korjuupalvelun välittämä puumäärä 1000 m Energiapuu Ainespuu 8

9 METSÄNHOITOPALVELUT Metsänviljelyn määrä mhy Päijät-Hämeen alueella laski hieman edellisvuoden tasosta, olleni pienempi kuin viiden edellisvuoden keskiarvo. Viljelyala oli 1360 ha. Taimikonhoidon määrä laski selkeästi edellisvuoden tasosta. Taimikonhoidon ja nuoren metsän kunnostusten lisäksi tehtiin nuorten harvennusmetsien ennakkoraivausta yli 1000 ha. Taimikonhoitomäärien nousua yritettiin vauhdittaa taimikon varhaishoitokampanjalla. Ajallaan tehty taimikonhoito säästää kustannuksia ja parantaa taimikon alkukehitystä. METSÄNHOIDON KUSTANNUSKEHITYS Kylvön määrä kasvoi hieman. Muokkausmäärä pieneni selvästi. Bräcke-laikkurin muokkaama ala siitä oli noin 204 ha. Lannoitusala oli 485 ha. Metsurit Normaali talvi sekä linjan raivaukset mahdollistivat metsurityöt kohtuullisen hyvin. Valtaosa metsureista oli pääosan talvesta töissä. Vakinainen metsurikanta oli vuoden vaihteessa 16. Metsuriyrittäjien määrä on lisääntynyt ja näin työmäärät on pystytty toteuttamaan. Metsänhoitopalvelut (mhy tehnyt+valvonut) ha Maanmuokkaus Metsänviljely Taimikon ja nuoren metsän hoito Lannoitus Metsänhoitotöiden kustannuskehitykseen ja uudistamiskustannuksien alentamiseen vaikutetaan tehokkaimmin kun otetaan kustannustehokkaimmat uudistamismenetelmät käyttöön. Tämä tarkoittaa Bräckelaikkumätästyksen ja -laikutuksen sekä 1,5 2 - vuotiaiden keskipaakkujen osuuden lisäämistä uudistamistöissä. Taimikonhoidon keskikustannuksia alennetaan tehokkaimmin lisäämällä voimakkaasti varhais- perkauksen osuutta taimikonhoidossa sekä tehdään muutoinkin taimikonhoidot mahdollisimman ajoissa kustannusten ollessa edullisimmillaan. Keskikustannukset v olivat: muokkaus 461 /ha, kuusen paakkutaimet 442 /ha, kuusen istutus 458 /ha, kuusen uudistamisketju yhteensä 1361 /ha ja taimikonhoito 442 /ha (alv 0). Metsänhoidon keskikustannuskehitys Muokkaus Kuusen paakkutaimien Kuusen paakkutaimen istutus (1800 kpl/ha) keskihinta (1800 kpl/ha) Uudistamisketju Taimikonhoito

10 TIET JA OJAT Uuden Kemera-lainsäädännön voimaan tulo toi tullessaan joitakin tiukennuksia mutta myös positiivisia muutoksia tie- ja suometsänhoidon työlajien rahoitusehtoihin. Merkittävimpiä muutoksia ovat mm. se, että suunnittelukustannuksia ei enää rahoiteta kokonaan valtion varoin kuten aiemmin. Uusien säännösten mukaan suunnittelu sisällytetään toteutustyöhön ja siihen saa työlajikohtaisen toteutustuen. Perusparannettavilla teillä vaatimus metsäliikenteen osuudesta putosi 10 prosenttiyksiköllä entiseen verrattuna, joka mahdollistaa yhä useamman tien pääsyn valtion rahoituksen piiriin. Toisaalta nyt on sallittava virkistysliikenne 10 vuoden ajan siitä kun valtion tuki on kokonaan maksettu. Tiellä tulee myös olla perustettuna tiekunta, jotta se voi tukea saada. Suometsän hoitohankkeen tuki porrastettiin siten, että suunnittelun, ojaston kunnostuksen, vesiensuojelutyön ja tarpeellisten piennarteiden tekemisen tuki alle viiden hehtaarin hankkeessa on 40 % ja yli viiden hehtaarin hankkeessa 70 % todellisista toteutuskustannuksista. Uuden lain voimaantulon jälkeen uusia Kemera- rahoitteisia suunnitelmia ei ole tehty yhtään, vaikka tarve onkin silminnähtävä niin tiestön kuin suometsien hoidonkin puolella. Vanhan rahoituslain mukaisin tukivaroin kunnostettua ojaa valmistui toimialueella 31 kilometriä noin 110 hehtaarin pinta-alalla. Menneenä vuonna toteutustöitä tehtiin vielä keskeneräisiksi jääneillä vanhan rahoituslain mukaisin tukivaroin rahoitetuilla tiehankkeilla. Lisäksi maanomistajien omin varoin suunniteltiin ja tehtiin joitakin uusia metsätierunkoja, laadittiin tieyksikkölaskelmia ja tehtiin muita lähinnä tieoikeuskysymyksiin liittyviä konsultointeja ja selvitystöitä. Kemera-tukivaroin toteutetun kunnostusojituksen keskikustannus oli 0,96 /ojametri eli vajaa 269 /ha. Näissä hankkeissa on suunnittelutyö maksettu vielä varsinaisesta toteutuksesta erillisenä työnä valtion varoin. Kunnostusojituksissa maanomistajien maksettavaksi on tukien jälkeen jäänyt reilut 161 /ha. Verohyödyt (15 % poistomenettely) huomioiden maanomistajalle jäävät lopulliset kustannukset tulevat olemaan vielä noin kolmanneksen alhaisemmat. Isovuoren metsätien perusparannus Kärkölän Lappilassa. Rakenteilla oleva vesiensuojelurakenne Asikkalan Isojoella. 10

11 TUHOT PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Tuhoarvioita tehtiin kaikkiaan 570 hehtaarille (119 kpl). Tuhot olivat pääosin myrsky-, hyönteis- ja hirvituhoja. Suomen metsäkeskus teki Häme-Uusimaan alueella vuonna 2015 vahinkoarvioita hirven vioittamissa puustoissa vain 21,4 hehtaarin alalla (12 kpl vahinkoarvioita), joista oli 1,4 ha Hartolassa ja 4,2 ha Sysmässä. Vahingot kohdistuivat taimikoiden kasvuun ja laatuun, eivätkä aiheuttaneet täydennysistutuksia. Valtion korvaamien hirvivahinkojen määrä on ollut poikkeuksellisen vähäinen viimeisten viiden vuoden ajan. Hirvikanta on onnistuttu pitämään kohtuullisella tasolla ja kannan aleneminen näkyy viiveellä myös metsävahinkojen vähenemisenä. Arviointien perusteella korvattavia vahinkoja oli metsäkeskuksen alueella yhteensä euron arvosta, josta mhy Päijät-Hämeen alueen osuus oli euroa. Summa on viitenä viime vuonna ollut vain murto-osa vuosille ajoittuneista huippuluvuista. Korvausta hirvivahingoista voivat saada yksityiset metsänomistajat Tavallisin vahinkokohde on männyn tai koivun taimikko hirvien talvilaidunalueella. Vahinkojen tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta Luonnonvarakeskuksen tekemän valtakunnan metsien inventoinnin mukaan taimikoiden laatua alentavia hirvituhoja on selvästi suuremmalla alalla kuin mitä ovat valtion korvaamat vahinkopinta-alat. Metsänomistajien maksettavaksi jäävät pienimmät vahingot, jotka eivät ylitä 170 euron korvauskynnystä tai jäävät muuten ilmoittamatta. Muut kuin yksityiset maanomistajat ja yhteismetsät eivät saa korvausta vahingoista, joten kuntien, seurakuntien, yhtiöiden ja valtion maiden hirvivahingot jäävät näiden tilastojen ulkopuolelle. KESTÄVÄN METSÄTALOUDEN RAHOITUSLAIN MUKAINEN TUKI Vuoden 2015 aikana käytettiin aktiivisesti Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista (KEMERA) tukea mhy Päijät-Hämeen alueella. Tukea maksettiin sekä vanhan että uuden kemeralain mukaisiin toimiin. Tilastointitapa muuttui vuoden kuluessa: uuden lain mukaisia lukuja ei ole vielä yhteismitallisesti raportoitu, joka aiheuttaa epätarkkuutta. Lisäksi uuden lain tukia ei ehditty paljoa maksaa Metsäkeskuksesta tietoteknisissä järjestelmissä esiintyneiden ongel-mien takia. Kemera-tukea käytettiin mhy Päijät-Hämeen alueella yhteensä euroa (uusi laki ). Tästä tie- ja ojaryhmään käytettiin (josta mhy Päijät-Hämeen käyttö ) sekä luonnonhoitoryhmän hankkeisiin eli mm. ympäristötukiin käytettiin euroa (mhy PH käyttö 0 euroa). Poistuvista tukilajeista erilaisia tuhometsityksiä (ml. pellonmetsitys) toteutettiin 88,9 hehtaarin alueella (mhy PH toteutus 77,8 ha) kulotusta 3,0 hehtaaria ja pystykarsintaa 23,8 ha. Metsien terveyslannoituksia tuettiin 9,3 ha (kunnostuslannoitusta tehtiin 494 ha) ja kunnostusojituksia 25,5 km. Nämä olivat kaikki mhy:n tekemiä. Pääkohteena oli nuorten metsien hoito, johon varoja käytettiin euroa, josta mhy:n kautta meni 78 %. Kemera-tuen avulla toteutettiin alueella kaikkiaan nuoren metsän hoitoa yhteensä ha (uusi laki 278 ha) sekä energiapuunkorjuuta 918 ha (uusi laki 120 ha). Uuden kemera-lain mukaista taimikon varhaishoitoa toteutettiin kaikkien toimijoiden toimesta yhteensä 232 hehtaaria. Kaikkiaan kemera-tukea kohdistui Päijät- Hämeessä ha toteutusalalle, josta uuden lain mukaisia kohteita oli ha. Metsänomistajien omia varoja käytettiin näissä kemera-tuki kohteissa lisäksi yhteensä euroa. 11

12 METSÄSUUNNITTELU JA ARVIOINTIPALVELUT Metsäsuunnittelua ja -arviointia toteutti vuonna 2015 Suti tiimin neljän henkilön voimin. Viime vuoden tavoitteet alittuivat metsäsuunnittelussa. Metsäsuunnitelmia tehtiin ha (239 kpl) ja niiden päivityksiä 601 ha (8 kpl). Metsäarvioiden osalta viime vuosi oli kohtuullisen vilkas, sukupolvenvaihdokset ja myytävät metsä- tilat lisäsivät metsän arvon määritystarvetta. Tila-arvioita tehtiin ha (123 kpl). Suuremmilta luonnontuhoilta vältyttiin viime vuonna, joten vahinkoarvioita toteutettiin keskimääräinen määrä, 246 ha (82 kpl) Metsäsuunnittelu, tila- ja vahinkoarviot ha Metsäsuunnittelu Tila- ja vahinkoarviot METSÄOMAISUUDEN HALLINTAPALVELUT JA KIINTEISTÖNVÄLITYS Metsäomaisuuden hallintapalvelut ovat vakiintuneet mhy:n palveluvalikoimaan. Metsänhoitoyhdistyksellämme on tällä hetkellä hyvät valmiudet tällä osa-alueella. Pystymme tekemään perinnönjakoja, peru-, lahja- ja kauppakirjoja ym. vastaavia toimia. Pystymme myös neuvomaan metsänomistajia näissä asioissa. V toteutettiin useita sukupolvenvaihdoksia ja muita omaisuuden hoitoon liittyviä palveluita. Kiinteistönvälittäjät tekevät jonkin verran myös kauppakirjoja metsänomistajille esim. tonttikauppoihin. Kiinteistönvälityksellä on tärkein osuus metsäomaisuuden hallintapalveluista. V kaikki metsätilat tekivät hyvin kauppaansa, mutta ostajat eivät ole valmiita maksamaan mitä vain. Uutta oli isohkojen ja kalliidenkin metsätilojen erittäin hyvä kysyntä. Isojen tilojen osalta alitarjonta on suurinta ja se näkyi myös hinnoissa. Ostajia olisi enemmän kuin myyjiä. Tilojen välityksellä saadaan useasti vähällä käytöllä olleita tiloja takaisin aktiiviseen käyttöön. Vuonna 2015 metsätilojen lisäksi välitettiin rantatontteja, peltoja ja kokonaisia maatiloja. Nämä ovat tärkeä lisä metsätilojen välityksen rinnalla. Rantatonteilla ja pelloilla kysyntä on huonompaa kuin metsillä. Kokonaiset maatilat ovat tehneet hyvin kauppansa. Vuosi 2015 oli kiinteistönvälityksen osalta menestys. Kaikkiaan välitettiin 41 kohdetta, joka oli pinta-alana 1050 hehtaaria. Kiinteistönvälityksemme toimii yhteistyössä Etelä-Suomen Metsätilat LKV:n kanssa. Välitystyötä tekevät Timo Hannonen LKV, Piia Sahramies LKV ja Jyrki Mäkiranta LKV ja apuna Markku Nieminen. Kiinteistönvälittäjät vastaavat myös metsäomaisuuden hallintapalveluista. 12

13 HANKETOIMINTA Vuosi 2015 oli pitkälti välivuosi hanketoiminnassa. EU:n maaseuturahaston uusi ohjelmakausi käynnistyi viiveellä tietoteknisistä järjestelmistä johtuen vuoden 2015 aikana. Uusia hankkeita pystyttiin hakemaan vasta kesästä alkaen. Kahdelle uudelle hankkeelle on varmistumassa rahoitus maaseuturahastosta. Metsäpelit huvia ja hyötyä metsästä-hankkeessa metsien käyttöä esitellään eri kohderyhmille pelillistämisen ja erilaisten tavanomaisten metsänhoitotoimien kautta. Hankkeessa perustetaan kiinteitä metsätaitoratoja, joihin yhdistetään metsän pelillistäminen erilaisten luontoaktiviteettien kautta. Kokonaisuudessa hankkeessa on tarkoitus kehittää metsäisiä tuotepaketteja matkailijoille, yrityksille ja koululaisille. Toinen rahoituksen saava hanke on Aalto yliopiston vetämä energiapuun ja tuhkan kiertotalouteen paneutuva hanke, jossa kehitetään logistista tilaaja-toimittaja-järjestelmää puu- ja tuhkaketjun osapuolille. Mhy on tässä testaamassa järjestelmää. Lisäksi Marjatta ja Eino Kollin säätiön kautta rahoitettuna on v loppuun asti toteutettava Erirakenteinen metsänkasvatus tutuksi metsänomistajille-hanke. Hankkeessa metsänomistajia ja metsäkoneyrittäjiä perehdytetään koulutuksilla, hakkuutyömaakohtaisella neuvonnalla ja tilakäynneillä erirakenteisen kasvatuksen mahdollisuuksiin. Rahoituksen hakuvaiheessa on Suomen kauneimman maisemareitin Asikkalasta Sysmän ja Luhangan kautta Korpilahdelle johtavan tien maisemien kunnostamiseen ja tarinallistamiseen mobiilireitistöksi tähtäävä hanke. Uusia rahoituskanavia ja yhteistyökumppaneita etsitään koko ajan. Hankkeiden tarkoituksena on aktivoinnilla kannustaa metsänomistajien metsien käyttöä ja hoitoa, kehittää mhy:n omaa toimintaa sekä osaltaan suomalaista metsätaloutta ja metsien hoitoa. KOULUTUS-, NEUVONTA- JA TIEDOTUSPALVELUT Koulutus- ja tiedotustoimintamme oli vilkasta. Vuoden aikana järjestimme (tai olimme mukana) 50 erilaista tapahtumaa, kurssia, kilpailua, esittelyä ja koulutusta. Isoina tapahtumina olivat valtakunnalliset metsänomistajien SM-metsätaitokilpailut ja Metsänomistajat-iltamat samana viikonloppuna elokuussa Hartolassa. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen markkinoinnin kulmakivenä säilyi henkilökohtaisten yhteydenottojen lisäksi Kotimetsälehti. Lehti ilmestyi kaksi kertaa ja Kotimetsikköasiakastiedote kolme kertaa. Joulukuun alussa jäsenille lähetettiin mhy:n omin tiedoin varustettu seinäkalenteri. Painettua tiedotusta tuetaan sähköisen uutisoinnin, kotisivujen, tapahtumien ja median saumattomalla yhteistyöllä. Markkinoinnissa ja tapahtumiin kutsuissa testataan myös tekstiviestikampanjoita. Tiedotus- ja markkinoin-tikirjeitä lähetettiin kolme. Sähköisiä uutiskirjeitä lähetettiin 1-2 kpl/kk ja kotisivut päivitettiin viikoittain. Paikallis-, alue- ja valtakunnantason, sekä kansainvälisissä lehdissä julkaistiin n. 150 mhy Päijät-Hämettä ja sen toimintaa käsittelevää artikkelia. Alueradion lähetyksissä olimme mukana useita kertoja. Markkinointinimen Metsänomistajat käyttö on vakiintunut. Uutena valtakunnallisena yhteistyökumppanina on hiihtäjä Kerttu Niskanen teemalla Mhy:ssä homma luistaa! Jyri Makkonen SM-metsätaitokilpailuissa käytettiin aika tarkkaan, osallistujia oli lähes

14 KOULUTUS-, NEUVONTA- JA TIEDOTUSPALVELUT ANNETUT KOULUTUKSET, KURSSIT, TAPAHTUMAT, KILPAILUT, ESITTELYT Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry Pvm Koulutuksen tai tapahtuman aihe osallistujat tuntia hlöä Toimihenkilöt maaliskuu Myynnin jatkovalmennus 1 toimihenkilöt Tuomo Pesälä: sovittelukoulutus 1 toimihenkilöt Hätäensiapu 1 toimihenk. + metsurit Erirakenteisen kasvatuksen koulutus 1 urakoitsijat Työturvallisuuskortti 1 metsurit, urakoitsijat Tieturva1 -kortti 1 metsurit, urakoitsijat Sähköturvallisuus-pätevyys 1 metsurit, urakoitsijat Uuden Kemeran koulutus, Metsäkeskus 1 toimihenkilöt Arvonlisäverokoulutus 1 toimistohenkilöt Kasvinsuojelukoulutus ja tutkinto, Heinola, Hollola 1 th:t, metsurit, urakoitsijat 1,5 38 Tilaisuuksia 9 Henkilöitä 164 Hallinto Valtuuston seminaari ja kevätkokous, Asikkala 1 hallinto + th:t Hallinnon kesäretki, Fiskars 1 hallinto + th:t Hallinnon ja toimihenkilöiden kehittämisseminaari, Asikkala 1 hallinto + th:t Valtuuston kaavoitusseminaari ja syyskokous, Asikkala 1 hallinto + th:t 4 35 Tilaisuuksia 4 Henkilöitä 148 Esittelyt Mhy-toiminnan esittely, Rotaryt, Sysmä 1 sidosryhmä Veromessut, Helsinki 1 mo:t + sidosryhmät MTK-Sysmän kokous 1 sidosryhmä Mhy-toiminta, Sahamiehet ry:n kokous, Helsinki 1 sidosryhmä Hartola, Vuorenkylän kesäjuhla 1 metsäno+sidosr Liettualaisten metsänomistajien vierailu, Hollola 1 sidosryhmä Mhy:n puukauppatoiminta, HAMK/Evo 1 opiskelijat Eteläkorealaisen metsähallinnon vierailu, Lahti 1 sidosryhmä Hartolan kunta, itsenäisyyspäivän puhe, metsä 1 sidosryhmät 1 68 Tilaisuuksia 9 Henkilöitä 413 Kilpailut Metsätaitokisa, Mhy Päijät-Häme, Sysmä Mynnilä 1 metsänomistajat Metsätaitokisa, VASTUU, Hartola 1 metsäno+toimih Metsätaitokisa, VASTUU, Sysmä 1 metsänom. + toimih Tilaisuuksia 3 Henkilöitä 204 Retkeilyt 6.5. Retki Tampereen Energialle, Lahti Energia 1 sidosryhmät Retkeily, Mynnilän Arboretum 1 metsänomistajat Metsämatka Espanjan Kataloniaan 1 metsänomistajat Retkeily erikoispuiden kasvatukseen 1 metsänomistajat 8 30 Tilaisuuksia 3 Henkilöitä 100 Kurssit ja koulutukset 2.2. Metsävero Padasjoki 1 metsänomistajat Metsävero, Hämeenkoski 1 metsänomistajat Metsävero, Heinola 1 metsänomistajat Metsävero, Hartola 1 metsänomistajat 2, Metsävero, Asikkala 1 metsänomistajat 3, Metsävero, Kärkölä 1 metsänomistajat 3, Metsävero, Sysmä 1 metsänomistajat Metsävero, Lahti 1 metsänomistajat Metsäilta, Asikkala 1 metsänomistajat Erirakenteinen kasvatus, perusteet, Heinola 1 metsänomistajat Aloittelijoiden raivaussahakurssi, Hollola 1 metsänomistajat Aloittelijoiden raivaussahakurssi, Heinola 1 metsänomistajat 6 7 syksy 2015 Metsä tutuksi-kurssi Wellamo-opistolla 1 metsänomistajat Erirakenteinen kasvatus, syventävä, Asikkala 1 metsänomistajat Erirakenteinen kasvatus, perusteet, Heinola 1 metsänomistajat Kasvinsuojelukoulutus ja tutkinto, Heinola, Hollola 1 metsänomistajat 1,5 7 Tilaisuuksia 16 Henkilöitä 315 Tapahtumat, näytökset Metsänomistajan Maalislauantai; avoimet ovet 6 metsänomistajat 3x Anianpellon markkinat, teema: kotimainen energia, Asikkala 1 metsänom.+sidosr Metsänomistajien SM-metsätaitoilut, Hartola 1 metsänom.+sidosr Metsänomistajat-iltamat, Hartola 1 metsänomistajat Jouluglögit toimistoilla 7 metsänom.+sidosr Tilaisuuksia 10 Henkilöitä 1630 Nuorten ja opettajien koulutus Vääksyn yhteiskoulun 8-9-luokkalaisia Keudassa ja Fazerilassa 1 koululaiset Hälvälän 4-6-luokkalaiset Huovilanpuistossa 1 koululaiset Herralan 3-6-luokkalaiset Huovilanpuistossa 1 koululaiset Tiilikankaan 6-luokkalaiset Huovilanpuistossa 1 koululaiset 4 30 koko vuosi TET-harjoittelu, Nastola, Kärkölä, Hollola, Sysmä yht. 1 koululaiset 5-10 pv 6 kesä 2014 Th-harjoittelu, kaikki tsto:t 1 opiskelijat 2 kk 5 kesä 2014 Suorittavan työn harjoittelu 1 opiskelijat 2 vkoa 1 Tilaisuuksia 5 Henkilöitä 151 Hallinto 4 tilaisuutta 148 henkilöä Esittelyt 9 tilaisuutta 413 henkilöä Kilpailut 3 kilpailua 204 henkilöä Retkeilyt 3 retkeä 45 henkilöä Kurssit ja koulutukset 16 tilaisuutta 315 henkilöä Tapahtumat, näytökset 10 tapahtumaa 1630 henkilöä Nuorten ja opettajien koulutus 5 tapahtumaa 151 henkilöä Yhteensä 50 tilaisuutta 2906 henkilöä

15 HALLINTO Valtuuston kevätkokous pidettiin Asikkalassa ja syyskokous Asikkalassa. Hallitus kokoontui vuoden aikana kymmenen kertaa. Valtuuston jäsenet toimikaudella Valtuuston jäsenet Arola Veli-Matti Havumäki Janne Heikkilä Petri *) Heikkilä Markku Hennala Pekka Hiitiö Seppo Horkka Vesa Hongisto Olli Hämeenniemi Tiina *) Hämäläinen Mika *) Hännikäinen Tero Ilván Tuula Kataja Jukka-Pekka *) Katajisto Heini Kommeri Ilkka Kotilainen Pekka Laakso Ilkka Lahtinen Juha *) Liikonen Ari Mäkelä Asko Mäyrä Tero Niemi Timo Peltola Kalle Pennanen Karoliina Riutta Tuulikki Pilli-Sihvola Mikko Pentikäinen-Laine Maija Saarinen Hannele Sankari Markku *) Syrjälä Anssi Rosenberg-Riihimäki Eine Upola Seija Virta Eero Vuorela-Miikkulainen Heli Ylä-Sulkava Aapo Hallitus Puheenjohtaja Poutiainen Jarmo 1. varapuheenjohtaja Kalliokoski Maire Jäsenet Iso-Kuusela Paula Leppänen Jussi Roppo Mikko Ruoppi Janne Ylätalo Jarmo Valtuuston ulkopuolisena hallituksen varajäsenenä Olkkonen Timo *) Hallituksen varajäsenet Tilintarkastaja Jukka Peltola KHT Hallinnon tarkastajat Heini Katajisto ja Kalle Peltola Muut kokousedustajat Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Poutiainen Jarmo Kalliokoski Maire 15

16 HENKILÖSTÖ Yhdistyksen vakinaisen henkilökunnan määrä oli vuoden 2015 lopussa 50 henkeä. Henkilöstön keski-ikä toimihenkilöillä oli 48 vuotta ja metsureilla 51 vuotta. Vakinaiset toimihenkilöt ovat olleet yhdistyksen palveluksessa keskimäärin 17,6 vuotta ja metsurit 18,0 vuotta. Toimihenkilöiden sairauspoissaolot olivat vuonna ,2 % (2014 4,1 %) työssäoloajasta laskettuna. Henkilömäärä Toimihenkilöt, vakinaiset Toimihenkilöt, määräaik Toimihenkilöt yhteensä Metsätyöntekijät, vakinaiset Henkilöstö yhteensä Työpanos henkilötyövuosina Toimihenkilöt Metsätyöntekijät Yrittäjät ja urakoitsijat Yhteeensä Metsätoimi- ja toimistohenkilöt Yhdistyksen palvelukseen /palveluksessa Vakinaiset Alhola Antti Auvinen Tarja Hannonen Timo Heikkilä Juuso Heikkinen Mikko Heinonen Tarja Hendunen Juha Hirvonen Juha Honkanen Kirsti Ikonen Reijo Jaskari Juhani Juhola Arttu Karjalainen Joonas Koiravuori Risto Laakso Vilho Laine Teppo Laukkanen Katja Lautala Minna Lehti Antero Leppäaho Jussi-Tapio Leppälä Marko Leskinen Jarmo Lilja Thomas Martikainen Ake Mäkiranta Jyrki Nevalainen Juha Nieminen Markku Mansikkamäki Tiina Pasanen Marko Saarinen Sinikka Sahramies Piia Sorjonen Seppo Upola Mikko Ylisirniö Perttu Yli-Talonen Jari Määräaikaiset Makkonen Marjut Sarvaala Mari Siltala Heli Metsätyöntekijät Vakinaiset Aaltonen Juha Gullsten Juha Honkanen Juha Lindfors Janne Järvinen Janne Kinnunen Vilho Kähönen Janne Leppänen Mauri Luukkanen Lars Mäkelä Pasi Nieminen Pentti Nieminen Reijo Paukkunen Jorma Purovirta Hannu Raninen Esa Salonen Ismo Schildt Eero Tähkänen Seppo

17 METSÄNHOITOYHDISTYKSEN TALOUS Ensimmäisestä vuodesta metsänhoitomaksun poistumisen jälkeen muodostui taloudellisesti erittäin vaikea johtuen pääosin korjuupalvelun suurista ja nopeista muutoksista. Kirjauskäytännön muutos Vuoden 2015 lopulla päätettiin muuttaa keskeneräisten töiden kirjauskäytäntöä tilinpäätökseen. Aiempina vuosina keskeneräiset työt (ns. laskuttamattomat työt) kirjattiin tilinpäätöksessä suoraan myyntituottoihin. Vuoden 2015 tilinpäätöksessä keskeneräisten töiden kulut on aktivoitu taseeseen ja tuloslaskelmassa ne näkyvät varaston muutoksena. Keskeneräisten työt on aktivoitu taseeseen muuttuvin kuluin laskettuna. Kirjauskäytännön muutos pienentää liikevaihtoa vuodelta 2015 n euroa. Tulokseen vaikuttaneet kertaluonteiset erät Etelä-Suomen Metsänomistajien liiton toiminta lopetettiin Liitolle kertyneet varat jaettiin liittoon kuuluneiden yhdistysten kesken. Mhy Päijät-Hämeen osuus liiton varoista oli euroa, jotka kirjattiin tilinpäätöksessä varsinaisen toiminnan satunnaisiin tuottoihin. Energiapuutoimituksiin liittyen yhdistys on solminut ostajan kanssa sopimuksen, jonka perusteella yhdistys on päättyneellä tilikaudella hyvittänyt ostajaa toimitushinnoista noin euroa. Tulevina vuosina sopimuksen perusteella hyvitetään noin euroa, mikä on kirjattu liiketoiminnan kuluksi ja taseeseen pakollisena varauksena. Päättyneen energiapuusopimuksen kumulatiivinen voitto purettiin vuonna Purkamisen tulosvaikutus oli euroa. Toiminnallinen tulos Liiketoiminnan liikevaihto oli 8,2 milj. euroa. Materiaalivälityksen liikevaihto pieneni hieman vuodesta 2014 katteen säilyessä samalla tasolla. Metsänhoitopalvelujen vertailukelpoiset tuotot alenivat reilut 10 % edellisestä vuodesta. Parantuneen kannattavuuden ansioista kate heikkeni kuitenkin vain n. 4 %. Asiantuntijapalvelutuottojen kehitys oli hyvä, ennen kaikkea kiinteistövälityksen tuotot kasvoivat reilusti (76 %). Myös puukauppapalvelujen tuotot olivat selvässä nousussa. Korjuupalvelun vuosi oli erittäin vaikea. Alkuvuoden kiivas energiapuun korjuutahti, ostajien ylisuuret varastot sekä ostomäärien lähes pysähtyminen kevään aikana aiheuttivat suuria ongelmia löytää toimituskohteita korjatulle puulle. Ilman toimituskohteita olleet energiapuuvarastot aiheuttivat myös nopean kassatilanteen heikkenemisen, mikä helpotti vasta osittain loppuvuoden aikana, kun energiapuille löydettiin uusia toimituskohteita. Lisäksi liian pitkälle ajalle luvatut takuukantohinnat aiheuttivat hintojen tippuessa puun korjuun kannattavuuden romahtamisen. Korjuupalvelun vertailukelpoinen liikevaihto tippui vuodesta 2014 reilut 5 %. Katetta kertyi puolestaan yli 60 % edellistä vuotta vähemmän. Kiinteät kulut alenivat n. 5 % edellisestä vuodesta. Suurimmat säästöt tulivat leasingkulujen ja ostopalvelujen vähenemisestä. Jäsenmaksuja kertyi vuoden aikana kaikkiaan euroa, mikä oli selvästi tavoitetta suurempi. Jäsenien edunvalvonnan, koulutuksen ja neuvonnan kustannukset olivat kuitenkin huomattavasti suuremmat kuin jäsenmaksuista ja muista edistämistoiminnan tuotoista saadut tulot; alijäämä oli euroa. Vuoden 2016 suurin haaste ja pääpainoalue talouden kannalta tulee olemaan kassatilanteen palauttaminen vakaalle tasolle. Korjuupalvelun hankala tilanne tulee jatkumaan ainakin kuluvan vuoden. Tilannetta yritetään parantaa tasapainottamalla toimitusmääriä ja kohteita sekä parantamalla varsinaisen korjuun kannattavuutta. Vertailukelpoinen tulos vuoteen Liikevaihto * Liiketoiminnan kate * Liiketoiminnan tulos * Varsinaisen toimin nan tulos Toiminnallinen tulos Varaus ** MOLES** * +128 Muut kertaerät**** Tilikauden yli -/alijäämä * Vuoden 2014 keskeneräiset työt on huomioitu samalla kirjausperiaatteella kuin 2015 ** Energiapuutoimituksiin liittyvä hyvitys *** Etelä -Suom en Metsänomistajien Liitolta saadut varat **** Päättyneen energiapuusopimuksen kumulatiivisen voiton purku taseesta 17

18 METSÄNHOITOYHDISTYKSEN TALOUS Liiketoiminnan liikevaihto Liiketoiminnan tulos ja tilikauden yli-/ alijäämä Liiketoiminnan tulos Tilikauden yli-/alijäämä Kiinteät kulut

19 TASE TASE V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Aineettomat oikeudet , ,48 Yhteensä , ,48 AINEELLISET HYÖDYKKEET Rakennukset ja rakennelmat , ,95 Koneet ja kalusto , ,57 Yhteensä , ,52 SIJOITUKSET Osakkeet ja osuudet , ,34 Yhteensä , ,34 VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS Aineet ja tarvikkeet , ,24 Keskeneräiset tuotteet , ,69 Yhteensä , ,93 SAAMISET Myyntisaamiset , ,40 Muut saamiset 0, ,59 Siirtosaamiset , ,82 Yhteensä , ,81 RAHAT JA PANKKISAAMISET , ,45 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,53 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Arvonkorotusrahasto , ,04 Vararahasto , ,42 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä , ,98 Tilikauden yli-/alijäämä , ,55 Oma pääoma yhteensä , ,99 PAKOLLISET VARAUKSET , ,25 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA Saadut ennakot , ,53 Ostovelat , ,03 Muut velat , ,36 Siirtovelat , ,37 Yhteensä , ,29 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,53 19

20 TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Edistämistoiminta ,32 0,00 Muut tuotot , ,90 TUOTOT YHTEENSÄ , ,90 KULUT Henkilöstökulut , ,77 Poistot , ,92 Muut kulut , ,70 KULUT YHTEENSÄ , ,39 VARSINAISEN TOIMINNAN TUOTTO- /KULUJÄÄMÄ , ,49 LIIKETOIMINTA Tuotot , ,23 Kulut , ,21 LIIKETOIMINNAN TULOS , ,02 VARAINHANKINTA Jäsen-/metsänhoitomaksut , ,78 VARAINHANKINTA YHTEENSÄ , ,78 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot , ,47 Kulut , ,23 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA YHTEENSÄ 8 486, ,24 TILIKAUDEN TULOS , ,55 SATUNNAISET TUOTOT ,43 0,00 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , ,55 20

21 LIIKETOIMINNAN TULOSLASKELMA LIIKETOIMINNAN TULOSLASKELMA LIIKEVAIHTO , ,84 Liiketoiminnan muut tuotot , ,19 MATERIAALIT JA PALVELUT Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot , ,35 Varaston muutos , ,00 Ulkopuoliset palvelut , ,04 MATERIAALIT JA PALVELUT YHTEENSÄ , ,39 HENKILÖSTÖKULUT Palkat ja palkkiot , ,96 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,20 Muut henkilösivukulut , ,80 HENKILÖSTÖKULUT YHTEENSÄ , ,96 POISTOT , ,65 LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT , ,41 LIIKEVOITTO/-TAPPIO , ,63 RAHOITUSTUOTOT JA - KULUT Tuotot 0,00 608,20 Kulut , ,81 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT YHTEENSÄ , ,61 VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA , ,02 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,02 21

22 RAHOITUSLASKELMA Rahoituslaskelma 2015 I II III IV V TULORAHOITUS Tilikauden tulos ,85 Muut tuotot ja kulut * ,25 Poistot ,85 Tulorahoitus yhteensä ,75 VAIHTO-OMAISUUDEN MUUTOS Muutos ,20 I ja II yhteensä ,95 PYSYVÄT VASTAAVAT Käyttöomaisuusinvestoinnit ,00 Käyttöomaisuuden myynnit 0,00 I, II ja III yhteensä ,95 RAHOITUSERÄT Pitkäaikaisten lainojen nosto 0,00 Pitkäaikaisten lainojen lyhennys 0,00 Lyhytaik. saamisten muutos ,88 Lyhytaik. velkojen muutos ,97 I, II, III ja IV yhteensä ,04 TÄSMÄYTYS Rahoitusarvopaperit, muutos 0,00 Rahat ja pankkisaamiset, muutos ,04 Muutos yhteensä ,04 * pakollisen varauksen purku 0,00 22

23 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Katsaus vuoden 2015 toimintaan Jäsenmaksun maksaneiden määrä ylitti selvästi asetetun tavoitteen. Jäsenmäärä oli vuonna 2015 n Jäsenyyden tasamaksu aiheutti sen, että pääasiassa pienten metsätilojen omistajat erosivat jäsenyydestä, jolloin jäsenien omistamien tilojen keskikoko kasvoi 44 hehtaariin. Jäsenyydestä eronneille on kuitenkin pyritty vahvasti viestimään, että myös heitä palvellaan tulevaisuudessa samalla tavalla kuten aiemminkin hoitoym. töissä, ainoastaan jäsenedut jäävät saamatta. Vuodesta 2015 muodostui yhdistyksen talouden kannalta huomattavasti ennakoitua huonompi. Tähän vaikuttivat ennen kaikkea korjuupalvelun kannattavuuden romahtaminen sekä energiapuuostajan kanssa sovittu hyvitys. Vertailukelpoinen liikevaihto aleni 450 t euroa eli n. 5 %. Toiminnallinen tulos oli 375 t alijäämäinen. Siitä liiketoiminnan alijäämän osuus oli 267 t. Lisäksi tulokseen vaikuttaneita kertaluonteisia tai satunnaisia eriä oli kaikkiaan 431 t, jolloin tilikauden alijäämä oli 806 t. Päättyneestä tilikaudesta muodostui täten yhdistyksen historian huonoin. Tuloksen painuminen selkeästi tappiolle heikensi myös maksuvalmiutta ja omavaraisuusastetta. Vaikea toimintavuosi on vaikeuttanut myös kassatilannetta loppusyksyn ja alkutalven 2016 aikana. TALOUDEN KEHITTYMINEN * TUOTOT Jäsen-/metsänhoitomaksut Muut varsinaisen toiminnan tuotot Liiketoiminnan liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot TUOTOT YHTEENSÄ KULUT Varsinaisen toiminnan kulut Liiketoiminnan kulut KULUT YHTEENSÄ TILIKAUDEN TULOS SATUNNAISET TUOTOT/KULUT 128 PAKOLLINEN VARAUS 479 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ OMA PÄÄOMA ottamalla käyttöön tehokkaampia työmenetelmiä sekä ajoittamalla töiden tekoa kokonaisuuden TASEEN LOPPUSUMMA kannalta paremmin OMAVARAISUUSASTE (%) Metsäsuunnittelussa palattiin 32 vilkkaamman MAKSUVALMIUS (quick ratio) 1,4 1,6 1,3 1,3 1,4 1,3 1,0 * Aiemmat vuodet eivät ole suoraan vertailukelpoisia vuoteen 2015 keskeneräisten töiden kirjaustavan muutoksen takia Tilikauden aikana vakinaisten toimihenkilöiden määrä väheni kahdella eläkkeelle siirtymisten takia. Vakinaisten metsurien määrä sen sijaan kasvoi yhdellä henkilöllä. Yhdistyksen välillinen työllistämisvaikutus oli toimintavuoden aikana noin 250 henkilötyövuotta. Sairauspoissaolot vähenivät selvästi edellisestä vuodesta (2,2%, vuonna ,1%). Puukauppa hiljeni selvästi loppuvuonna vilkkaan alkuvuoden jälkeen. Varsinkin talvileimikoita oli vaikea saada kaupaksi. Puukaupassa onkin nyt hieman odottelun makua. Kysyntä parantunee viimeistään, kun Äänekosken sellutehtaan puunhankinta pääsee täydellä voimalla vauhtiin. Vaikka sen puunhankinta painottuukin toimintaalueemme pohjoispuolelle, tullee sillä olemaan vaikutusta myös oman alueemme kysyntään. Yhdistyksen tekemien puunmyyntisuunnitelmien kokonaismäärä laski edellisestä vuodesta, mutta puukaupan toimeksiantojen prosenttiosuus nousi ennätyksellisen korkealla tasolle ollen n. 76 % puunmyyntisuunnitelmien määrästä. Korjuupalvelussa vuosi käynnistyi korjuumäärillä mitaten ennätyksellisellä tahdilla. Kaikkiaan korjuupalvelu välitti aines- ja energiapuuta m3. Energiapuuta toimitettiin laitoksille kaikkiaan 127,5 GWh, joka vastaa reilun 5000 omakotitalon lämmitystarvetta. Uutena työmuotona aloitettiin jo vuonna 2014 voimalinjojen vierimetsähakkuita. Metsänviljely- ja taimikonhoitomäärät laskivat vuodesta Taimikonhoidon ja nuoren metsän kunnostusten lisäksi tehtiin nuorten harvennusmetsien ennakkoraivausta yli 1000 ha. Lisäksi tehtiin myös linjaraivauksia eri puolella Hämettä. Taimikonhoito- ja raivausmääriä pyritään nostamaan selvästi vuonna 2016 uudella kampanjalla, jotta hoitorästejä saataisiin vähennettyä. Tie- ja ojatoiminta oli edelleen sangen vähäistä kunnostustarpeisiin nähden. Nähtäväksi jää, miten tiukentunut Kemera-lainsääntö vaikuttaa työmääriin. Metsäsuunnitelmia tehtiin suunnilleen vuoden 2014 tahtia. Metsäarvioita tehtiin viime vuonna kohtuullisen vilkkaasti, sukupolvenvaihdokset ja myytävät metsä-tilat lisäsivät metsän arvon määritystarvetta. Kiinteistönvälityksessä lähenneltiin ennätysvuotta, kaikkiaan tiloja välitettiin 41 kpl (1050 ha). 23

24 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Tiedotus- ja koulutustoiminta eri tahoille jatkui vilkkaana. Noin 50 tilaisuuden kautta saavutettiin lähes henkilöä. Mhy Päijät-Häme järjesti elokuussa ensimmäisenä metsänhoitoyhdistyksenä metsänomistajien SM-metsätaito-kilpailut Hartolassa. Ympäristöasiat Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen jäsenten metsät ovat olleet sertifioituja PEFC-ryhmäsertifioinnin kautta. Kuulumalla jatkossakin yhdistykseen, jäsenet saavat jäsenetuna edelleen vastaavan sertifioinnin. Käytännön haasteita tulee jatkossa aiheuttamaan vaatimus tilakohtaisesta sertifiointitiedosta. Toiminnan riskit Kilpailu yhdistyksen liiketoiminnan eri osa-alueilla tulee entisestään kiristymään. Asiakkaiden vaatimukset ja tarpeet kasvavat, jolloin yhdistyksen toiminnan on oltava entistä joustavampaa ja asiakaslähtöisempää. Operatiivisen toiminnan kannalta jatkossa avaintekijöitä tulevat olemaan toimintatapojen selkeyttäminen ja sitä kautta turhan ja ylimääräisen työn välttäminen. Henkilömäärä tullee asettumaan lähivuosina toiminnan laajuuden kannalta oikealle tasolle, joten kustannustehokkuutta voidaan jatkossa parantaa vain työmenetelmiä kehittämällä ja toimintaperiaatteita kriittisesti arvioiden. Uudet kauppatavat, yhteistyökumppanit sekä rahoitusmallit asettavat suuren haasteen kassatilanteen hallitsemiseksi. Kuluva vuosi ja tulevaisuuden näkymät Vuonna 2016 jatketaan totuttautumista uuteen toimintaympäristöön, jossa jäsenien määrä on vähentynyt ja jäsenpalveluihin käytettävä rahamäärä on reilut euroa pienempi. Se tulee vaatimaan entistä tarkempaa rajausta siitä, mitä ovat jäsenmaksuilla katettavia palveluja ja mitkä maksullisia liiketoiminnan ehdoilla toteutettavia. Hieman pidemmällä aikavälillä metsäteollisuudessa sekä myös energiateollisuudessa on menossa positiivinen usko tulevaisuuteen. Uudet tehtaat ja voimalaitokset tulevat lisäämään puun kysyntää ja sitä kautta tarjoamaan lisää työtä kaikille metsätalouden eri tahoille. Uskomme, että tämä tulee heijastumaan lähivuosina myös yhdistyksen toimintaan. Hallitus Erirakenteinen kasvatus on vaihtoehtoinen menetelmä myös Päijät-Hämeen metsissä. 24

25 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINTÄ 25

26 TILINTARKASTUSKERTOMUS 26

VUOSIKERTOMUS 2016 SISÄLLYSLUETTELO. Sivut

VUOSIKERTOMUS 2016 SISÄLLYSLUETTELO. Sivut Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry. Vuosikertomus 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 SISÄLLYSLUETTELO Metsätalous ja puumarkkinat 2016 3 Puheenjohtajan katsaus 4 Yleistiedot Päijät-Hämeen yksityismetsistä 5 Metsänhoitoyhdistys

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2017 SISÄLLYSLUETTELO. Sivut

VUOSIKERTOMUS 2017 SISÄLLYSLUETTELO. Sivut Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry. Vuosikertomus 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 SISÄLLYSLUETTELO Metsätalous ja puumarkkinat 2017 3 Puheenjohtajan katsaus 4 Yleistiedot Päijät-Hämeen yksityismetsistä 5 Metsänhoitoyhdistys

Lisätiedot

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija Mhy Pohjois-Pirkka Pauliina Salin, metsäasiantuntija Metsänhoitoyhdistykset 2016 Maanlaajuinen organisaatio 77 itsenäistä metsänhoitoyhdistystä 1.000 toimihenkilöä, 700 metsuria, urakoitsijat Hallinto

Lisätiedot

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien liitto Liittokokous 17.-18.10.2015 1 PUUNKORJUU 2 Taustaa Puunkorjuupalveluiden kysyntä

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi Suometsien puunkorjuu MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi 26.11.2014 Metsänhoitoyhdistys Lakeus Jalasjärvi, Jurva, Kauhajoki, Teuva Perustettu 1.1.2004 n. 5 850 jäsentä Metsämaanpinta-ala 160 000 ha Hakkuusuunnite

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 T I L A S T O Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Puun ostot ja hinnat heinäkuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 28.8.1998 448 Puukauppa vilkastui heinäkuussa Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa. Metsäteollisuus

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo Metsänhoitoyhdistys Etelä- Savo Perustettu 1.1.2015 Toimialue Joutsa, Hirvensalmi, Pertunmaa, Mikkeli, Juva, Puumala,

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Puun ostot ja hinnat maaliskuu 1998 Toimittajat: Eero Mikkola Kaarina Linna 20.4.1998 431 Maaliskuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä Yrityskohtaisten puukauppasopimusten odottelu näkyi maaliskuun

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa, tammikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 7/2011 Puukauppa, tammikuu 2011 11.2.2011 Martti Aarne Tammikuun puukauppa 1,0 miljoonaa kuutiometriä Teollisuus osti tammikuussa

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Puukauppa ja metsänhoitokatsaus. Petri Pajunen Vantaa

Puukauppa ja metsänhoitokatsaus. Petri Pajunen Vantaa Puukauppa ja metsänhoitokatsaus Petri Pajunen Vantaa 14.4.2018 Puumarkkinaennusteet 2018-201 Metsäteollisuuden investoinnit Toteutuneita investointeja mm. MG Äänekoski, UPM Kaukas ja Kymi ja SE Varkaus

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Häme 11.9.217 Elinkeinopäällikkö, Jouni Rantala Sisältö Metsänhoitotyöt Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt hehtaaria 25 Nuoren metsän hoito,

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat

Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

UB urheiluseura alv UB14.WTR

UB urheiluseura alv UB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase

U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Metsäorganisaatiot Suomessa. Mari Sarvaala Puh

Metsäorganisaatiot Suomessa. Mari Sarvaala Puh Metsäorganisaatiot Suomessa Mari Sarvaala mari.sarvaala@mhy.fi Puh. 044 342 0068 Yhteystiedot Mari Sarvaala, projektipäällikkö Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Kansankatu 8, 15870 HOLLOLA mari.sarvaala@mhy.fi

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

Yb16L - Yhdistys (ALV) - Asterin malli

Yb16L - Yhdistys (ALV) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR

U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.214 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana

Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana Puuta liikkeelle seminaari Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana 14.03.2016 kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja Metsänhoitoyhdistysten rooli Laki metsänhoitoyhdistyksistä muuttui (osin siirtymäaikoja)

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 9/2009 Puukauppa, helmikuu 2009 13.3.2009 Martti.Aarne Helmikuun puukauppa putosi 0,5 miljoonaan kuutiometriin Teollisuuden puun

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Lounais-Suomi Tapio Nummi, elinkeinopäällikkö Pori 11.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Savo Seppo Niskanen, elinkeinopäällikkö Kuopio 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot