Musiikkitoiminnan tutkimuksesta etnografian ja arkistoaineiston yhdistelmänä. Esimerkki kenttätyöstä Kalevalan kuoron parissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Musiikkitoiminnan tutkimuksesta etnografian ja arkistoaineiston yhdistelmänä. Esimerkki kenttätyöstä Kalevalan kuoron parissa"

Transkriptio

1 Musiikkitoiminnan tutkimuksesta etnografian ja arkistoaineiston yhdistelmänä Esimerkki kenttätyöstä Kalevalan kuoron parissa Pekka Suutari Venäjän Karjalassa perustettiin neuvostoaikana 1930-luvun loopulta alkaen kansankuoroja lukemattoman moniin kyliin, kun taas kaupungeissa tehtaiden ammattiliittojen musiikkiharrastustoiminnan kulmakivi olivat puhallinorkesterit ja klassiset ( akateemiset ) kuorot. Ryhmät verkottuivat paitsi ohjaajien myös niin kutsuttujen kuoro-olympiaadien 1 avulla. Niiden myötä ryhmien parhaimmisto pääsi esille ja matkustamaan konsertteihin piirikeskuksiin ja kauemmaskin. Ammattiliittoihin kuuluneille säveltäjille ja runoilijoille annettiin tehtäväksi luoda kontakteja harrastajaryhmiin ja kirjoittaa niille aineistoa, kuten lehdissä esimerkiksi 1950-luvulla toistuvasti korostettiin (esim. Kolosenok 1959, 112). Taidekoulutuksen saaneiden säveltäjien ja populaaristi kansankulttuuriin suhtautuvien kuorojen kohtaaminen ei kuitenkaan ollut niin mutkatonta kuin odotettiin. Säveltäjiä moitittiin toistuvasti, että he tekivät liian vähän kuoroille sopivaa lauluohjelmistoa ja että yhteistyö työväestön kanssa oli liian vähäistä. Merkittävimmän luovan panoksen kuorojen uudessa tuotannossa antoivatkin niiden omat johtajat, hanuristit ja harrastajasäveltäjät. Näitä lauluja julkaistiin lehdissä ja laulukirjoissa ja ne tulivat suosituiksi nimenomaan niiden melodisen kuoroille sopivan rakenteensa takia. Säveltäjäliiton ulkopuolisilla muusikoilla oli tunnustettu asema myös kulttuurihallinnossa esimerkiksi Karjalan kansantaiteentalon kokoamassa listassa vuonna 1960 oli 21 Karjalassa toiminutta harrastajasäveltäjää 2. Jotkut heistä olivat itse kotoisin johtamiensa kuorojen kotiseuduilta ja tunsivat sen alueen lauluja, ja karjalaisten tai vepsäläisten kuorojen ollessa kyseessä mahdollisesti puhuivat kansankuoron edustamaa kieltäkin, karjalaa tai vepsää. 1 Katselmuksista käytettiin erilaisia nimiä, kuten olympiaadit, laulujuhlat, piiri- ja tasavallan katselmus sekä festivaali. 2 NARK - Karjalan tasavallan kansallisarkisto (1960) F Op.1 d 123. Selvitys harrastajasäveltäjien kohtaamisesta. I. Mal tseva. Petroskoi. 1

2 Kuoron ja johtajan kautta saattoi koko kylä kiinnittyä oman kylän kuoron saavutuksiin ja sen musikaaliseen ilmaisuun. Monessa tapauksessa kuoronjohtajien säveltämistä lauluista on tullut kuin kansanlauluja, joita ihmiset kylissä tuntevat ja hyräilevät - suosittuja nykypäivän Karjalassa ovat esimerkiksi Ivan Ljovkinin, Anna Kolmykin, Aleksandr Saveljevin ja Veikko Pällisen laulut. Joissakin tapauksissa on vaikeaa jopa sanoa, onko jokin laulu kansanlaulu vai kuoroa vetäneen lauluntekijän sepittämä. Muun muassa Ivan Ljovkin käytti kuoronsa ohjelmaa kootessaan hyvin vapaasti monenlaista lähdemateriaalia omat runonsa ja sävelmänsä mukaan lukien (ks. Suutari 2009, 72). Kuorolla, klubilla ja sen kulttuuritoiminnalla on ollut vaikutuksensa kylien kulttuuriseen murrokseen ja paikallisuuden esilläoloon muuten jatkuvasti voimistuvan assimilaation paineessa. Uhtua Kesällä 2008 tein kenttätyömatkan Kalevalaan, jota paikallisten asukkaiden tapaan kutsun tässä Uhtuaksi. Tarkoitukseni oli paneutua erityisesti lauluntekijä Veikko Pällisen ( ) tuotantoon ja sen merkitykseen kyläläisille. Lisäksi halusimme seurata Pällisen perustaman Kalevala-kansankuoron toimintaa ja tutkia uhtualaisten laulajien repertoaaria ja laulutapaa. Itse olin ennen matkaa koonnut Karjalan tasavallan kansallisarkistossa läpikäymäni Kalevalan piiriä koskevat dokumentit sekä Karjalan sanomalehtiaineistojen Uhtuaa käsittelevät muistiinpanot - ne kertoivat Pällisen ja (häntä edeltäneiden) musiikkiryhmien toiminnasta neuvostoajalta. Sekä lehtiaineistot että arkistodokumentit olivat peräisin luvuilta. Arkistomateriaalista muodostui kuva kansanmusiikkitoiminnan organisoitumisesta ja kulttuuritalon muusikoiden roolista koko Kalevalan piirin alueella (Suutari 2008, 53-60). Vienan Karjala oli merkittävä alue Karjalan tasavallan suomalaistamiskaudella ( ), sillä poliittinen johto ja kansa puhuivat siellä samaa kieltä. Neuvostovallan alkutaival synnytti suomenkielisen palvelu- ja kouluverkoston. Karjalan tasavallan suomenkielinen valistustoiminta keskittyi kerhotaloihin ja kesäjuhliin, kouluihin, sanomalehtiin ja muihin julkaisuihin. Kun kansantaiteeseen nojaavan uudistamisen ja karjalaistuttamisen 3 aika koitti, Vienan Karjala olikin 3 Karjalan tasavaltaa perustettaessa 1920 kansalliset kysymykset olivat esillä niin Neuvostoliiton sisä- kuin ulkopolitiikassakin. Karjalan tasavallasta tuli kansallinen tasavalta, jonka johtoon asetettiin suomalaisia punapakolaisia (Kangaspuro 2000). Kun Stalinin terrori 1930-luvulla alkoi, Karjalan suomalaisuus alkoi näyttää epäilyttävältä ja suomen kielen tilalle lanseerattiin karjalan kieli. Karjalaistuttamiseen kuului myös suomalaisten taiteilijoiden korvaaminen karjalaisilla kirjalijaliitossa ja kansallisessa teatterissa ja 2

3 heikoilla, sillä järjestäytynyt suomalainen kulttuuri- ja valistustyö oli likvidoitava ja puhdistettava. Pian tämän jälkeen Karjalan kansantaiteentalon tarkastuksissa todettiinkin, että varsinkin suomalaisvetoinen musiikkielämä Kalevalan ja Kiestingin piireissä (Vienassa) oli jäänyt jälkeen nopeasta harrastajataiteen kasvusta, mitä tapahtui muualla Karjalassa ja Neuvostoliitossa. Uusia karjalaisten ja venäläisten parista nousevia aktiiveja tarvittiin korvaamaan puhdistetun kulttuurieliitin jättämä aukko. Tätä varten perustettiin muun muassa Petroskoin musiikkiopisto 1935, jonka läpikäyminen merkitsi keskiasteen ammattitutkintoa. Veikko Pällinen oli yksi Petroskoin musiikkiopiston ensimmäisistä valmistamista muusikoista. Hän opiskeli harmonikansoittoa 1930-luvun lopulla ja vietti sen jälkeen useita vuosia sotapalveluksessa kunnes palasi kotikyläänsä kulttuuritalon kuoronjohtajaksi Pällisen työura tästä eteenpäin ei ollut suoraviivainen. Jo viisi vuotta myöhemmin hän siirtyi vastaperustetun lasten musiikkikoulun opettajaksi ja 1960-luvulla hän työskenteli lastentarhassa sekä lyhyen aikaa jopa kalastajana (Pällisen työkirja Kalevalan piirin arkistossa), kunnes palasi 1970-luvun alussa piirin kulttuuritaloon musiikinjohtajaksi ja organisoijaksi. Eri syistä työura heitteli muitakin Neuvosto-Karjalan tunnettuja säveltäjiä (kuten Ivan Ljovkinia ja Kalle Rautiota) työpaikasta toiseen luvun alussa Pällinen hankki Virosta Ilmar Kukkin rakentamia itäkarjalaisia kromaattisia kanteleita ja perusti edelleen toimivan kanteleyhtyeen Uhtualla, jonka johtajana on nykyään hänen oppilaansa Juri Gladyshev. Vaikka niin Pällinen kuin useat hänen oppilaansa olivat karjalaisia, opetus tapahtui neuvostoaikana venäjän kielellä luvun lopulla tuli kuitenkin mahdolliseksi elvyttää karjalan (ja suomen) kieltä ja niinpä Pällinen perustikin 1987 veteraanien, iäkkäiden naislaulajien, Kalevala-kuoron, jonka työkielenä oli karjala. Kuorossa pitkään laulaneen Venla Sobolevan (haastattelu Uhtualla ) mielestä kielen säilyttäminen kuorotoiminnan muodossa on tärkeää, koskaa koska siihen yhdessä laulujen melodioiden kanssa liittyvät tunteet ja muistot. Kuoron aloittaessa laulajia oli hyvin paljon, 40, mikä kertoo tarpeesta ilmaista musiikillisia tunteita omalla kielellä. Kuorosta muodostui myös sosiaalinen yhteisö syntymäpäiväjuhlineen. Kuoron jäsenet pitävät toisistaan huolta monella tavalla. Kuoroaan varten Pällinen kirjoitti koko joukon lauluja, joita on julkaistu vihkosessa Kalevan kehto (1996). Se sisältää 30 kaksiäänistä Pällisen säveltämää kappaletta, joista noin puolessa on paikallisen kansantaiteen voimakas korostaminen luovassa harrastustoiminnassa ja folkloren alalla (Ylikangas 2004). 3

4 myös Pällisen oma sanoitus. Muut tekstit ovat Karjalan runoilijoiden, kuten Jaakko Rugojevin ja Mikko Remsun, käsialaa. Lauluilla on selvä temaattinen yhteys toisiinsa, sillä käytännöllisesti katsoen ne kaikki liittyvät Karjalaan: niissä kerrotaan Kuittijärven aalloista ja rantapuistoista, Karjalan hongista sekä laukkureista ja vienattarista. Yleissävy on patrioottisen optimistinen ja perinteisiä arvoja, työtä, perhettä ja rakkautta kunnioittava. Myös uskottomuutta, pakolaisuutta ja kuolleen sotilaan äidin surua käsitellään teksteissä. Sävellyksinä laulut ovat selväpiirteisen melodisia ja mielenkiintoisia. Useimmat sävelet ovat kohottavia, joskin myös vienankarjalaisen ja suomalaisen sävelmistön tyyliä käytetään monipuolisesti. Pällisen koulutus kuuluu runsaasta pää- ja rinnakkaissävellajien käytöstä ja modulaatioista, vaikka pinnalta katsottuna kappaleet ovat yksinkertaisen selkeitä ja kansanlaulumaisen melodisia. Ei ihme, että Pällisen laulut tunnetaan hyvin Uhtualla. Kenttätyön aikana hänen laulujaan pihamaalla harjoitellessamme ja kulttuuritalon ryhmiä seuratessamme havaitsimme miten positiivisesti niihin suhtauduttiin. Kolme kuoronjohtajaa Veikko Pällistä pidettiin Uhtualla koulutuksestaan huolimatta kansanomaisena ja sydämellisenä pelimannina. Hän oli korvakuulolta soittava hanuristi, joka tunsi oman alueensa laulut ja perinteet. Hän toimi uransa aikana lukemattomien ryhmien säestäjänä. Pällisen jälkeen Kalevala-kuoroa ovat johtaneet Gertta Remshu ja Jelena Olshakova. Inkeriläistaustainen Remshu (s. 1937) saapui Uhtualle vuonna 1964 päätettyään Petroskoin musiikkiopiston kuoronjohtajalinjan. Uhtualla hän työskenteli eläkkeelle jäämiseensä saakka ja jatkaa edelleen Kalevala-kuoron laulajana. Vuonna 2006 kuoron otti johtaakseen Jelena Olshakova (s. 1984), joka oli myös valmistunut Petroskoin musiikkiopistosta, mutta kansankuoronjohtajien linjalta. Remshun koulutus nojautui klassiseen lauluun eli venäläisittäin akateemiseen kuoromusiikkiin ja hän toi kuoroon ääniharjoituksia ja pyrkimystä harjoitettuun äänenmuodostukseen. Pällinen sen sijaan ei käyttänyt ääniharjoituksia vaan äänet avattiin laulamalla. Akateemisen kuoron ja kansankuoron esteettiset lähtökohdat poikkeavat toisistaan huomattavasti ja eroja on myös niiden johtamiseen tähtäävässä koulutuksessa. Kansankuorot toimivat melko yhtenäisen ohjelmiston, laulutavan ja esitysmallin mukaan eri puolilla Venäjää ja esityksiin kuuluu aina tanssia ja kansanpukuja. Koulutuksensa myötä Olshakovalla on selkeä 4

5 käsitys, siitä millä tavoin kuoron äänenmuodostusta tulisi kehittää. Hän toikin kuorolleen aiemmasta poikkeavia ääniharjoituksia. Harjoitteiden tarkoitus oli kiinnittää huomiota karjalaisten äänteiden resonanssiin ja Olshakovan mielestä muutos kuoron laulutavassa onkin ollut selkeä (haastattelut heinäkuussa 2008). Voisi sanoa, että hän koulutuksensa ansiosta tuli opettamaan kansanomaista karjalaista laulutapaa naisille, jotka puhuivat karjalaa ja olivat ikänsä laulaneet karjalaisia lauluja. Olkoonkin, että kuoronjohtaja ei puhu karjalaa ja harjoitteetkin ovat venäjänkielisiä. Kuoron ohjelmisto koostuu pääasiassa Pällisen lauluista. Olshakova tutustui niihin vasta työpaikallaan Uhtualla, sillä ne eivät olleet esillä Petroskoin musiikkiopistossa eivätkä Petroskoin valtionkonservatorion suomalais-ugrilaisella osastolla, jossa Olshakova on jatkanut opintojaan. Viimeksi mainittu keskittyy kyllä karjalaiseen musiikkiin, mutta arkaaiseen vähäsäveliseen perinteeseen, kun taas Pällisen tuotanto nojaa selvästi uudempaan suomalaiseen rekilauluun ja 1900-luvun puolivälin populaarimusiikkiin. Vaikka Olshakovan osaaminen vastaa kansankuoron vaatimuksia, on Karjalan tasavallan sisälläkin paikallisia eroja ohjelmistoissa ja niiden tyylilajeissa. Uhtualaista akateemista kuoroa Elegiaa hän sen sijaan ei ottanut ohjattavakseen, koska katsoi sen vaativat toisenlaista koulutusta. (Olshakovan ja Remshun haastattelut 2.7. ja ) Kalevala-kuoron kolme erilaista johtajaa edustavat kukin erilaisia tapoja lähestyä vienankarjalaista laulutapaa. Vaikka ohjelmisto on kaikkien kolmen aikana pysynyt samana, on laulutavassa ja esteettisessä suuntautumisessa tapahtunut muutoksia, joista keskustelimme Olshakovan ja Remshun kanssa Uhtualla. Lähtökohdiltaan Pällisen kirjoittamien laulujen tyyli oli populaaria ja nykypäivän musiikille ominaista kansanomaisuutta. Luontaisesta äänenkäytöstä on siirrytty sen sijaan harjoitteiden myötä ensin Remshun klassiseen ja sitten Olshakovan kansankuoron yhtenäisempään tyyliin. Voidaan kuitenkin todeta että musiikkiestetiikkaa on kummassakin tapauksessa tuotu Uhtualle koulutukseen nojautuen ulkopuolelta. Näyttää myös siltä, että koulutuslinjojen erot näkyvät paikallisesti eri vetäjien oikeaoppisuuteen pyrkivässä työskentelyssä ja tavoitellun laulutavan ohjauksessa. Koulutus painottaa perinne-esitysten yhtenäisyyttä ja sidosta äänenkäyttöön. (vrt. myös Laura Olsonin tutkimusta folklorismista Venäjällä; 2004, 73, ) Paikalliselle kulttuurille ja pelimannityylille taas oli ominaista luontevuus, joka ei perustu historiallisiin lähteisiin vaan paikallisperinteiden jatkumoon ja kuorolaisten tuomaan 5

6 näkemykseen karjalaisesta musiikista. Sen piirissä ihmiset kommunikoivat venäläisestä arkikulttuurista erottuvien omien identiteettitekijöiden avulla - puhumalla omaa karjalan kieltä, mutta myös laulamalla omakielisiä lauluja. Pällisen esimerkki osoittaa, että monesti aliarvostetusti mummokuoroiksi kutsuttu musiikin esittämisen tapa on oleellinen osa paikallisen etnisyyden tiedostamista ja elvyttämistä. Oman kielen ja oman alueen musiikin välityksellä kuorolaiset tavoittavat muistot ja tunnelmat, joista musiikki kertoo. Ja jonka heidän paikallinen yleisönsä tunnistaa ja jakaa kuoron kanssa. Kansanperinteen muodot nykyyhteiskunnassa ovat kuitenkin toisenlaisia kuin mitä ne olivat kuulonvaraisissa yhteisöllisissä rituaalisissa muodoissaan. Niiden välittämiseen ohjataan koulutuksen, järjestetyn keruutoiminnan ja nuottijulkaisujen avulla. Ehkä juuri siksi kansallinen identiteetti rakentuu mielenkiintoisella tavalla paikallisen väestön omaksi tunnistamassa kulttuuritalojen toiminnassa ja omaan perinteeseen nojaavan musiikin esityksissä. Lähteet Kangaspuro, Markku (2000) Neuvosto-Karjalan taistelu itsehallinnosta. Nationalismi ja suomalaiset punaiset Neuvostoliiton vallankäytössä SKS, Helsinki. Kolosjonok, S. V. (1959) Karjalan taidepäivät Moskovassa. Punalippu 5/59, Olson, Laura J. (2004) Performing Russia. Folk Revival and Russian Identity. RoutledgeCurzon, London. Pällinen, Veikko (1996) Kalevan kehto. Laulukokoelma. Toim. G. Demidova, I. Semakova & P. Zaikov. Karjalan tasavallan kulttuuriministeriö; Karjalan tasavallan kansallisuuspolitiikan komitea; Karjalan kansan perinnekeskus & Karjalan rahvahan liitto, Petroskoi. Suutari, Pekka (2008) Karjalaisen lauluperinteen säilyminen ja muutos Vienassa. Musiikin suunta 3 4/2008,

7 Suutari, Pekka (2009) Kansanmusiikin sulatusuuni: Vieljärven kansankuoro ja Ivan Ljovkinin laulutuotanto. Teoksessa Pekka Huttu-Hiltunen (toim) Kantele, runolaulu ja itkuvirsi. Juminkeko, Kuhmo, Ylikangas, Mikko (2004) Rivit Suoriksi. Kaunokirjallisuuden poliittinen valvonta Neuvosto- Karjalassa Kikimora Publications, Helsinki. 7

Petroskoin suomalais-ugrilainen koulu

Petroskoin suomalais-ugrilainen koulu Petroskoin suomalais-ugrilainen koulu Koulun historiasta Avattu 1.syyskuuta 1994 106 oppilasta lähti uuteen kouluun Lukuvuosi 2013-2014 920 oppilasta 889 opiskelee suomen kieltä, 34 vepsän kieltä, 130

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Tämä vuosi on Uhut-šeura istorijassa juhlavuosi pakkaiskuušša 2000 šeura rekisteröitih iččenäisekši kanšalaisjärještökši.

Tämä vuosi on Uhut-šeura istorijassa juhlavuosi pakkaiskuušša 2000 šeura rekisteröitih iččenäisekši kanšalaisjärještökši. Tämä vuosi on Uhut-šeura istorijassa juhlavuosi pakkaiskuušša 2000 šeura rekisteröitih iččenäisekši kanšalaisjärještökši. Vain još laškie vuuvvet ihan alušta šuati, niin voi juhlie šeuran 25-vuotispäivyäki,

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KLASSINEN KITARA TASO 1 laajuus 105 tuntia löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kansanmusiikki. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kansanmusiikki. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu. SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kansanmusiikki Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 KANSANMUSIIKIN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Kuusi päivää Vienan runokylissä

Kuusi päivää Vienan runokylissä Matkatoimisto Kotiranta Gorniakovkatu 2A, Kostamus E-mail: kotiranta-tour@mail.ru http://kotiranta-tour.ru/ru/suomeksi/5951/ Kuusi päivää Vienan runokylissä 6.-11.7.2016 Kostamus Jyskyjärvi Haikola Kalevala

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Alexandra Rodionova Petroskoi Karjalan kielen livvin murteen opettamisesta (esimerkkinä Prääsän piirin koulut) Kaksikymmentä vuotta sitten alettiin

Alexandra Rodionova Petroskoi Karjalan kielen livvin murteen opettamisesta (esimerkkinä Prääsän piirin koulut) Kaksikymmentä vuotta sitten alettiin Alexandra Rodionova Petroskoi Karjalan kielen livvin murteen opettamisesta (esimerkkinä Prääsän piirin koulut) Kaksikymmentä vuotta sitten alettiin luoda ja kehittää nuoria kieliä, joihin karjalankin kuuluu.

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO Kysely huoltajille, muskarit ja karuselli RTF Report - luotu 27.05.2015 15:49 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä muskarit ja karuselliopetus 74 54 42 Yhteensä 74 54 42 Perustiedot 1. Lapseni

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15. Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan

Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15. Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15 Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan Vuokkiniemi on pieni mutta kuuluisa kylä Vienan Karjalassa suuren Venäjän läntisellä laidalla. Äitisemme Vuokkiniemi on

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi

AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi Ohjelma 8-10 Ilmoittautuminen ja nimikorttien jako Korundin aulassa 10-12 Sukukoontumisen avaus, Paavo Ahava III Vienan Karjala ja Afanasjev-sukunimi,

Lisätiedot

Näkökulmia ja työskentelytapoja

Näkökulmia ja työskentelytapoja Näkökulmia ja työskentelytapoja Oppilas osaa jäsentää kuultua ja nuotinnettua musiikkia, on tietoinen sointujen käytön ja äänenkuljetuksen lainalaisuuksista On saanut valmiuksia itsenäisesti analysoida

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä.

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä... (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja

Lisätiedot

Laulu 1. Laulutekniikka

Laulu 1. Laulutekniikka Laulu 1 tutustuu terveen äänenkäytön perusteisiin oppii tunnistamaan rekisterialueet ja niiden vaihtamisen oppii muutamia helppoja ääniharjoituksia ja hengitysharjoituksia kotityöskentelyä varten kehittää

Lisätiedot

Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset

Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset Kaikkialta, missä on ollut sota, löytyy surullisia kuvia, joissa ihmiset pakenevat. Surun kasvot ovat aina samanlaiset, kokosi kirjailija Imbi Paju. Hän puhui

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Runolaulu aineettomana kulttuuriperintönä Kainuussa (kuvassa Jussi Huovinen) linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mu0hj_izgg0.

Runolaulu aineettomana kulttuuriperintönä Kainuussa (kuvassa Jussi Huovinen) linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mu0hj_izgg0. Runolaulu aineettomana kulttuuriperintönä Kainuussa (kuvassa Jussi Huovinen) linkki: https://www.youtube.com/watch?v=mu0hj_izgg0. Laulu kulttuurisen kommunikaation muotona Ihmisellä on atavistisessa muistissa

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Yhdistys vaalii alueen puku- ja juhlaperinnettä. Vuosittain järjestetään useita juhlia ja tilaisuuksia.

Yhdistys vaalii alueen puku- ja juhlaperinnettä. Vuosittain järjestetään useita juhlia ja tilaisuuksia. Tuulistullaa, Helsinki Inkeriläinen tanssi- ja lauluyhtye Tuulistullaa on perustettu 1998. Yhtye harjoittelee Helsingin Inkerikeskuksessa. Ryhmään kuuluu 12 jäsentä, jotka ovat taustaltaan Karjalan ja

Lisätiedot

Tanssirallin säännöt ja arviointikriteerit

Tanssirallin säännöt ja arviointikriteerit Tanssiralli on Suomen Nuorisoseurat ry:n valtakunnallinen kansantanssikatselmus, joka on suunnattu alle 16-vuotiaiden harrastusryhmille. Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida ryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa.

Lisätiedot

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 YHTEISHAKU 2015 LISÄTIETOLOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN Lahden konservatorioon

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KÄYRÄTORVI TASO 1 laajuus 70 tuntia osaa ilmaista tunnistaa luonnollisen soinnin ja osaa tuottaa osaa toteuttaa äänen voimakkuuserot hallitsee perustempon, ylläpitää pulssin, osaa tempon hidastamisen ja

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANTELE KANTELEEN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan kanteleensoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton,

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

KLASSINEN LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento

KLASSINEN LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento KLASSINEN LAULU Opintokokonaisuus 1 Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento - Syvähengitykseen tutustuminen - Hartioiden rentous hengittäessä - Leuan rentouttaminen - Laulaminen sävelkorkeudellisesti

Lisätiedot

Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä.

Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä. Hankkeen tavoite on uudistaa Karjalan tasavallan ja Pohjois-Karjalan alueiden teatteripalveluita, tehdä niistä kilpailukykyisempiä ja suunnata niitä enemmän nuorten ja lapsiperheiden käyttöön. Hankkeessa

Lisätiedot

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Arkistoluettelo 339 TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Käsikirjoituskokoelmat SAARENPÄÄ (vuoteen 1906 Herckman), TOIVO HARRAS (1882-1948) Säveltäjä ja kuoronjohtaja Toivo Saarenpää lopetti koulunkäyntinsä

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassinen kuoro 16.10.2011 Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassisen kuoron syyskonsertin ohjelmisto kuvaa karjalaista ja kalevalaista sielunmaisemaa sekakuoromusiikin myötä. Kuoron taiteellinen

Lisätiedot

JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON

JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON Lahden konservatorio Sibeliuksenkatu 8, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON HAKULOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

Kantele Goes Global! Ground Zero. Кантеле выходит на мировой уровень! Эпицентр

Kantele Goes Global! Ground Zero. Кантеле выходит на мировой уровень! Эпицентр Kantele Goes Global! Ground Zero Кантеле выходит на мировой уровень! Эпицентр. 01.01.2019 31.08.2021 Kantele-yhtye Karjalan tasavallan kansallinen laulu- ja tanssiyhtye Kantele Perustanut Vikotor Gudkov

Lisätiedot

Karjalan kansallisuus- ja kielitilanteen heijastumat Vuokkiniemen kyselytutkimuksessa

Karjalan kansallisuus- ja kielitilanteen heijastumat Vuokkiniemen kyselytutkimuksessa Karjalan kansallisuus- ja kielitilanteen heijastumat Vuokkiniemen kyselytutkimuksessa Itämerensuomalaisten kielten praktikum Helsingin yliopiston suomalais-ugrilainen laitos Juha Kuokkala Marraskuu 2004

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Johdanto Musiikilla on yhteiskunnassa merkittävä asema. Se on korvaamaton osa

Lisätiedot

Huittisten musiikkiopiston opetussuunnitelma Liite 1

Huittisten musiikkiopiston opetussuunnitelma Liite 1 Huittisten musiikkiopiston opetussuunnitelma 13.6.2018 Liite 1 HUITTISTEN MUSIIKKIOPISTON MUSIIKIN PERUSOPINTOJEN SISÄLLÖLLISET TAVOITTEET TAVOITEALUEITTAIN EKAT SÄVELET myönteisten tunnekokemusten saaminen

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Kivi leivässä vai manteli puurossa?

Kivi leivässä vai manteli puurossa? Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvointialan koulutusten kehittämistyöpaja

Kulttuurihyvinvointialan koulutusten kehittämistyöpaja Kulttuurihyvinvointialan koulutusten kehittämistyöpaja 15.5.2018 Liisa-Maria Lilja-Viherlampi & Anna-Mari Rosenlöf Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Mitä on kulttuurihyvinvointiala?

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet

Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet Opetusministeriö 2.11.2009 Tutkimushanke Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet Aalto-yliopisto: kolmen yliopiston yhdistymisen lähteet, voimat ja haasteet Tutkijatiimi

Lisätiedot

Terapeuttinen musiikki- kasvatus

Terapeuttinen musiikki- kasvatus Terapeuttinen musiikki- kasvatus Haapavesi 2.10.2013 Pia Kvist Terapeuttinen musiikkikasvatus Lähtökohtana ei opetussuunnitelman sisällöt sinänsä, vaan oppilaiden osallisuus ja sen kautta sisältöjen oppiminen

Lisätiedot

Laulajan ilmaisu ja kuuntelijan kokemus

Laulajan ilmaisu ja kuuntelijan kokemus Esitelmä 29.3.2008 / Powerpoint -esityksen tekstit Musiikki ja tutkimus 2008 Esitys, kuulija ja musiikin välittyminen -symposium. Tampereen yliopisto, Musiikintutkimuksen laitos. Anne Tarvainen Tampereen

Lisätiedot

Hakemus Suosituskirje

Hakemus Suosituskirje - Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä Herra, Hyvä Rouva Hyvä Herra / Rouva Hyvä Herra / Rouva Virallinen,

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ville Laitinen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää 1 SEURASAARI SOI! 2013 Musiikki valtaa museotuvat ja pihatienoot, kun Seurasaari soi kesällä 2013. Ääniteatteri Iki- Turso yhdessä kansanmusiikin ammattilaisten kanssa johdattaa kuulijoita soivan historian

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA "...jos saisimme musiikkiopiston

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA. www.runolaulu.fi. Teemat: pelimanni viulu hävyttömät laulut erikoisteemana terva

SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA. www.runolaulu.fi. Teemat: pelimanni viulu hävyttömät laulut erikoisteemana terva J U M I N K E K O - S Ä Ä T I Ö Kansanmusiikkijuhla Kainuussa ja Vienan Karjalassa www.runolaulu.fi Ennakkotietoja Sommelo 2010 ohjelmasta SOMMELO 1. 5.7.2010 KUHMO * SOTKAMO * SUOMUSSALMI UHTUA * HAIKOLA

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 JOUSET JOUSTEN VALMENNUSOPINNOT Valmentavaa jousisoitinopetusta annetaan pienissä viulu-, alttoviulu- ja selloryhmissä

Lisätiedot

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA Työryhmän puolesta Matti Ruippo TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA MUSIIKINOPETUKSESSA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA MUSIIKINOPETUKSESSA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Musiikki oppimisympäristönä

Musiikki oppimisympäristönä Musiikki oppimisympäristönä Opetussuunnitelma, musiikkitieto ja dialogi leena.unkari-virtanen@metropolia.fi Mupe musiikkitiedon näkökulmasta OPSien taustalla Opetuksen dialogisuus Musiikki oppimisympäristönä

Lisätiedot

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas RYTMILAULU TASO 1 - laajuus 70 tuntia Oppii käyttämään ääntä terveellä tavalla Tutustuu laulamisen perustekniikoihin oppii harjoittelun perusteita: säännöllisyyttä, itsenäisyyttä ja monipuolisuutta saa

Lisätiedot

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja

Lisätiedot

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 2010, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA OPETUSSUUNNITELMA TUTKINTOKOHTAINEN OSA PAIKALLISESTI TARJOTTAVAT TUTKINNON OSAT / täydennys Hyväksytty Helsingin Konservatorion johtokunnassa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen

Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Kilpailun osallistujat: Kärkkäälä, Patjaala, Rikkola,

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö)

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) SYKSY 2016 27.11. Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) 1.10. Paimio opiston 50 v. juhla Paimiosalissa KEVÄT 2016 14.4. Paimiolaisen kuvanveistäjä Raili

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016 Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 6/2016 Aika: Torstaina 15.12.2016 klo 17.00. Paikka:

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 HARPPU HARPUN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan harpunsoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton, leikin ja

Lisätiedot

STEP 1 Tilaa ajattelulle

STEP 1 Tilaa ajattelulle Työkalu, jonka avulla opettaja voi suunnitella ja toteuttaa systemaattista ajattelutaitojen opettamista STEP 1 Tilaa ajattelulle Susan Granlund Euran Kirkonkylän koulu ja Kirsi Urmson Rauman normaalikoulu

Lisätiedot

Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15

Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15 Tehtaanpuiston yläasteen koulu PL 3714 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta PÖYTÄKIRJAOTE 2016 / 4 1(3) 3.10.2016 Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15 Aika Maanantai 3.10.2016

Lisätiedot

SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo

SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat 6 C Muut asiakirjat 7 SEPPO HEIKINHEIMON ARKISTO Arkistonmuodostaja Seppo Heikinheimo (s. 3.6.1938

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat, 1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen).

Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan.

Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot