SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo"

Transkriptio

1 SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo

2 SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat 6 C Muut asiakirjat 7

3 SEPPO HEIKINHEIMON ARKISTO Arkistonmuodostaja Seppo Heikinheimo (s Helsinki, k Helsinki) aloitti lehtimiesuransa Uudessa Suomessa valokuvaajana, mutta siirtyi pian toimittajaksi. Hän keskittyi jo varhain musiikista kirjoittamiseen. Erik Tawaststjernan johdolla pianonsoittoa opiskellut Heikinheimo oli kasvanut perheessä, jossa musiikki oli ollut keskeinen asia. Hänen isänsä oli pianisti Sakari Heikinheimo. Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukseen Seppo Heikinheimo siirtyi vuonna Lehtimiestyön ohella Heikinheimolla riitti aikaa myös musiikkitieteelle. Hän väitteli vuonna 1972 Karlheinz Stockhausenista. Myöhemmässä kirjallisessa tuotannossaan Heikinheimo keskittyi suomalaisen musiikin suurnimiin. Hän kirjoitti Martti Talvelan, Oskar Merikannon ja Aarre Merikannon elämäkerrat. Heikinheimo pyrki muutoinkin edistämään niin suomalaisen musiikin kuin suomalaisuudenkin asiaa. Hän osallistui yhdistystoimintaan ja oli mukana järjestämässä kulttuuritapahtumia. Erityisen hyvät suhteet hän onnistui luomaan neuvostoliittolaisiin musiikkipiireihin. Heikinheimo hyödynsi monipuolista kielitaitoaan paitsi suhteiden luomisessa ja toimittajan työssään niin myös kääntäjänä. Hän suomensi niin englannin-, saksan- kuin venäjänkielistäkin kirjallisuutta. Seppo Heikinheimo muistetaan eräänä värikkäimmistä suomalaisista kriitikoista. Hän oli arvostelijana useimmiten jyrkän ehdoton. Keskinkertaisuutta hän ei voinut sietää, kuten ei myöskään uudempaa populaarimusiikkia. Heikinheimo päätyi aika ajoin kärjekkäiden kannanottojensa vuoksi itse uutisten aiheeksi. Seppo Heikinheimo teki itsemurhan 58-vuotiaana. Kuoleman jälkeen julkaistiin hänen omaelämäkertansa "Mätämunan muistelmat". Rajavuodet Päävuodet Määrä (hm) 0,06 Järjestämistyöt Helmikuu 2012, Petri Marjeta Järjestämisperiaate Asiakirjojen alkuperäinen järjestys on pyritty säilyttämään Huomautus Ei huomautuksia Käyttörajoitukset Käyttö arkistonjohtajan luvalla

4 Seppo Heikinheimo 1 Kirjeenvaihto Sarjan A 1 ko 1989 Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Tikkanen, Heikki Pvm: Kirje (1 s., kaksi kopiota) Kirje koskien Tihon Rennikovia ja neuvostoliittolaista musiikkielämää käsittelevän artikkelin sisältöä ja julkaisua Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Tikkanen, Heikki Pvm: Kirje (1 s., kaksi kopiota) Kiitoskirje Tihon Rennikovia käsittelevän artikkelin julkaisun johdosta Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Virkkunen, Janne; Meriläinen, Reetta; Hellman, Heikki Pvm: Lähete (1 s.), kirje (4 s., kaksi kopiota) Valituskirje koskien kirjoittajan mielestä heikentynyttä juttujen editoinnin tasoa ja käytäntöjä toimituksessa Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Hellman, Heikki Pvm: Kirje (2 s.), kirjekuori (1 kpl) Tiedustelu liittyen Sjatoslav Richterin konsertin arvostelemiseen. Heikinheimon arvioita Arja Saijonmaasta ja Leningrad Cowboys -yhtyeestä Läh.: Hakanen, Aimo Vast.: Heikinheimo, Seppo Pvm: Huhtikuu-joulukuu 1994 Lähete (1 s.), kirje (1 s.), pro gradu (112 s.) Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen professorin vastaus liittyen huhtikuussa 1994 valmistuneeseen pro gradu -tutkielmaan Musiikkiarvostelija Seppo Heikinheimon kielikuvat. Liitteenä pro gradu.

5 Seppo Heikinheimo 2 Kirjeenvaihto Sarjan A 1 ko 1994 Läh.: Anneli Vast.: Heikinheimo, Seppo Pvm: Kortti (1 kpl), lähettämättömiä kortteja ( 13 kpl), esite (1 kpl, 48 s.) Oskar Merikannon elämäkertaan liittyviä, Leipzigin konservatoriota esittäviä postikortteja ja konservatorion esite Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Erkko, Aatos Pvm: Lähete (2 s.), kirje (1 s.), lehtileikekopioita (3 s.) Kirje liittyen Kansallisarkistosta löytyneisiin Päivälehteä ja J.H. Erkkoa käsitteleviin asiakirjoihin Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Erkko, Aatos Pvm: Kirje (1 s.), lehtileikekopio (1 s.) Kirje liittyen Kansallisarkistosta löytyneisiin Päivälehteä ja J.H. Erkkoa käsitteleviin asiakirjoihin Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Historiallinen arkisto Pvm: Kirjelähete (1 s.), kirjekopioita (5 s.) Helsingin Sanomien historialliseen arkistoon osoitetut Oskar Merikannon kirjeiden kopiot, jotka liittyvät Heikinheimon Kansallisarkistossa tekemään tutkimustyöhön Läh.: Kemppinen, Jukka Vast.: Heikinheimo, Seppo Pvm: Kirje (1 s.) Kirje liittyen lähettäjän kirjoittamaan kolumniin ja pesäpalloon.

6 Seppo Heikinheimo 3 Kirjeenvaihto Sarjan A 1 ko 1995 Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Kemppinen, Jukka Pvm: Kirje (1 s.) Kirje liittyen vastaanottajan kirjoittamaan kolumniin Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Historiallinen arkisto Pvm: Kirjekopioita (2 s.) Helsingin Sanomien historialliseen arkistoon osoitetut kirjeiden kopiot, jotka liittyvät Heikinheimon Kansallisarkistossa tekemään tutkimustyöhön Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Erho, Irma Pvm: Kirje (1 s.) Kirje liittyen kirjoittajan negatiivisiin kokemuksiin ja näkemyksiin kulttuuritoimituksen kehityksestä ja tilasta sekä käynnissä olleesta tiimikoulutuksesta Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Erkko, Aatos; Rauramo, Jaakko; Virkkunen, Janne; Hellman, Heikki; historiallinen arkisto; Kukkonen, Pekka; Meriläinen, Reetta Pvm: Kirje (3 s.) Huomioita Helsingin Sanomien tietoturvallisuuden heikosta tilasta ja kulttuuritoimituksen tiettyihin henkilöihin liittyvistä tietoturvariskeistä.

7 Seppo Heikinheimo 4 Kirjeenvaihto Sarjan A 1 ko 1996 Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Erkko, Aatos; Rauramo, Jaakko; Virkkunen, Janne; Hellman, Heikki; historiallinen arkisto; Kukkonen, Pekka; Meriläinen, Reetta Pvm: Kirje (3 s.) Huomioita Helsingin Sanomien tietoturvallisuuden heikosta tilasta ja kulttuuritoimituksen tiettyihin henkilöihin liittyvistä tietoturvariskeistä lähetetyn kirjeen täydennetty versio Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Erkko, Aatos; Rauramo, Jaakko; Virkkunen, Janne; Hellman, Heikki; historiallinen arkisto; Kukkonen, Pekka; Meriläinen, Reetta Pvm: Kirje liitteineen (8 s.) Huomioita Helsingin Sanomien tietoturvallisuuden heikosta tilasta ja kulttuuritoimituksen tiettyihin henkilöihin liittyvistä tietoturvariskeistä ja lähetettyjen kirjeiden täydennetty versio, jossa käsitellään myös edellisistä kirjeistä seuranneita mielenterveysongelmasyytöksiä. Sisältää professori Matti Otalan aiheeseen liittyvän kirjeen, jonka hän on lähettänyt vastuksena Heikinheimon tiedusteluun Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Tarkka, Pekka Pvm: Kirje (1 s.) Kirje liittyen Heikinheimon suomentaman Pietarin kulttuurihistoria -teoksen arvostelijan valintaan.

8 Seppo Heikinheimo 5 Kirjeenvaihto Sarjan A 1 ko 1997 Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Virkkunen, Janne; Erkko, Aatos; Meriläinen, Reetta Pvm: Kirje (1 s.) Päätoimittajalle osoitettu (hylkäyksen saanut) pyyntö toimittaa asiakirjoja Aatos Erkolle Läh.: Heikinheimo, Seppo Vast.: Erho, Irma Pvm: Lähete (1 s., liittyy myös päivättyyn kirjeeseen, jolla sama vastaanottaja), sähköposti (1 s.) Ilmoitus saksan kielen kurssilta poisjäämisestä ja valitus opettajan pätevyyden puutteesta.

9 Seppo Heikinheimo 6 Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat Sarjan B 1 ko Oskar Merikannon elämäkertaan liittyvät Asiakirjakokonaisuus säilytetty asiakirjat. Sisältää lehtileikkeitä, alkuperäisessä järjestyksessä. lehtileikekopioita, muistioita, muistiinpanoja, kirjeenvaihtoa, luonnoksia, kuvia ja nuotteja (1 nippu)

10 Seppo Heikinheimo 7 Muut asiakirjat Sarjan C 1 ko 1996 Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimajan antama päätös Seppo Heikinheimon esittämään arvosteluun koskien ylipormestarin virka-asunnon ja valtioneuvoston kanslian pysäköintijärjestelyjä (1 nippu) 1996 Seppo Heikinheimon vastine Ydin-lehden numerossa julkaistuun mm. Eljas Erkon satavuotispäiviin liittynyttä runsasta uutisointia kritisoineeseen artikkeliin Kansalainen Erkko. Vastineessaan Helsingin Sanomat ei ole omahyväinen osoittaa artikkelin virheitä ja puutteita sekä myös esittää arvionsa Eljas ja Aatos Erkosta (1 nippu)

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo JUHANA PERKKI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Muistiot 4 C Talousasiakirjat 5 JUHANA PERKIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Väinö Kaarlo Juhana Perkki (sukunimi vuoteen 1934 saakka Berg;

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö ja hallinto Aa Tutkimukset ja selvitykset 1 Ab Oikeustapaukset 2 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitustyön kehittäminen

Lisätiedot

HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo

HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen ja hallinto Aa Talous Aaa Kustannuspaikkalaskelmat 1 Aab Artikkelioikeusmaksut 3 Ab Tutkimukset, selvitykset ja kyselyt 4 HEIKKI HELLMANIN ARKISTO

Lisätiedot

TEO MERTANEN Arkistoluettelo

TEO MERTANEN Arkistoluettelo TEO MERTANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Fc Kirjeenvaihto 1 Ff Be Oikeustapaukset ja JSN 2 B Päätoimittajan sekalaisia aineistoja 3 Dm Kunnianosoitukset, juhlat, vuosipäivät 5 TEO MERTASEN ARKISTO

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Marjukka Lagerbohm Rajavuodet 1993-2003 Päävuodet 1993-2003

Lisätiedot

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot, kirjoitelmat, esitysaineisto 1 B Muistiot 2 C Kirjeenvaihto 4 D Lehtileikkeet 5 ARTO ASTIKAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Arto Astikainen

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö ja toimirekisterit 1 H Myynti ja markkinointi Ha Markkinoinnin suunnittelua, kehittäminen ja seuranta

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko Ruotsalaisen kirjeenvaihto 3 Ad

Lisätiedot

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Hallituksen kokoukset 3 TUOTANTOTALO WERNE OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Tuotantotalo Werne Oy (v. 1992 saakka Oy Av Promotion

Lisätiedot

SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo

SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 SUOMEN MEDIANELONEN OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Suomen Medianelonen Oy - Oy Suomen Medianelonen

Lisätiedot

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 3 TUOTANTOTALO WERNE OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Tuotantotalo

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö- ja toimirekisterit 1 De Ero- ja eläkeasiat 2 Df Koulutus 3 F Toimitustyö Fa Toimitustyön suunnittelu,

Lisätiedot

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot, kirjoitelmat, esitysaineisto 1 B Muistiot 2 C Kirjeenvaihto 4 D Lehtileikkeet 5 ARTO ASTIKAISEN ARKISTO

Lisätiedot

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo OILI TOLVANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Koulutukseen liittyvät asiakirjat 1 B Työohjeet 2 C Sopimukset 3 D Kehittämishankkeet Da nvalmistus- ja toimitusjärjestelmäprojekteihin liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo

KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Koulutus 1 B Työohjeet 2 C Esitysaineisto 3 D Tutkimukset ja selvitykset 4 E Järjestelmäkuvausasiakirjat 5 F Kehityshankkeisiin liittyvät ja sisällön

Lisätiedot

2NDHEAD OY Arkistoluettelo

2NDHEAD OY Arkistoluettelo 2NDHEAD OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 2NDHEAD OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja 2ndhead Oy (v. 2001 saakka SWWAP Oy) oli v. 2000-2008 digitaalisia palveluratkaisuja

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö Aa Koulutus Aaa Toimittajakoulu 1 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitusten kirjeenvaihto 2 Bb Jutut ja juttujen tausta-aineistot

Lisätiedot

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6 NEW YORKIN UUTISTEN

Lisätiedot

JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo

JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöön liittyvät asiakirjat 1 B Kalenterit ja muistiinpanot 2 C Kokouksiin liittyvät asiakirjat 3 D Tutkimukset ja selvitykset 4 E Juttujen tausta-aineistot

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - TALOUSTOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - TALOUSTOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - TALOUSTOIMITUS Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Df Koulutus 1 Dm Kunnianosoitukset, juhlat, vuosipäivät 2 F Toimitustyö Fd Käsikirjoitukset

Lisätiedot

HANNU SAVOLA Arkistoluettelo

HANNU SAVOLA Arkistoluettelo HANNU SAVOLA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Kalenterit 1 B Puheet 3 HANNU SAVOLAN ARKISTO Hannu Savola (s. 18.10.1949 Paavola, k. 13.2.2007 Helsinki) kävi Sanomien

Lisätiedot

KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo

KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Df Toimittajakouluun liittyvät asiakirjat 1 Fc Kirjeenvaihto 2 KEIJO KYLÄVAARAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Keijo Kylävaara

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki, k.

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö ja hallinto Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Muut henkilöstöasiakirjat 2 Ac Kehittämishankkeet 3 B Päivittäinen toimitustyö Ba Työohjeet

Lisätiedot

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Lukijapalautteet 1 B Muut asiakirjat 2 C Valokuvat 3 JUKKA KAJAVAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Jukka Kajava (s. 25.2.1943 Oulu, k. 16.5.2005 Berliini) toimittajan

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö Aa Koulutus Aaa Toimittajakoulu 1 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitusten kirjeenvaihto 2 Bb

Lisätiedot

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo OILI TOLVANEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Koulutukseen liittyvät asiakirjat 1 B Työohjeet 2 C Sopimukset 3 D Kehittämishankkeet Da nvalmistus- ja toimitusjärjestelmäprojekteihin

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö- ja toimirekisterit 1 De Ero- ja eläkeasiat 2 Df Koulutus 3 F Toimitustyö

Lisätiedot

EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo

EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Sopimukset 1 B Kirjeenvaihto 2 EERO ERKON KESKI-SUOMI -LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistonmuodostaja Eero Erkko (s. 18.5.1860

Lisätiedot

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo RISTO KAVANNE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Saapuneet kirjeet 1 B Lähteneiden kirjeiden toisteet 3 C Talous- ja tiliasiakirjat 4 D Painovapausasioihin liittyvät asiakirjat 5 E Muut asiakirjat 9 RISTO

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta Hca Ulkoinen suhdetoiminta, omat edustustilaisuudet 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN

Lisätiedot

2NDHEAD OY Arkistoluettelo

2NDHEAD OY Arkistoluettelo 2NDHEAD OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 2NDHEAD OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja 2ndhead Oy (v. 2001 saakka SWWAP Oy)

Lisätiedot

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Lukijapalautteet 1 B Muut asiakirjat 2 C Valokuvat 3 JUKKA KAJAVAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Jukka Kajava (s. 25.2.1943

Lisätiedot

SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo

SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Lehtileikkeet Aa Sanoma Osakeyhtiöön liittyvät lehtileikkeet 1 Ab Helsinki Mediaan liittyvät lehtileikkeet 4 Ac Ruutuneloseen liittyvät lehtileikkeet

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Ab Johtoryhmän pöytäkirjat 1 B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2 Be Tiedotus- ja suhdetoiminta

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko

Lisätiedot

MÅNDAG OY Arkistoluettelo

MÅNDAG OY Arkistoluettelo MÅNDAG OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 MÅNDAG OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Måndag Oy oli v. 1990-2006 toiminut cd- ja dvd-levyjen valmistukseen keskittynyt

Lisätiedot

RUUTUNELONEN OY Arkistoluettelo

RUUTUNELONEN OY Arkistoluettelo RUUTUNELONEN OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Aba Hallituksen työvaliokunnan kokoukset 3 Abb Hallituksen kokoukset 5 RUUTUNELONEN OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Ruutunelonen Oy

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö ja toimirekisterit 1 H Myynti ja markkinointi Ha Markkinoinnin suunnittelua,

Lisätiedot

EIJA AILASMAA Arkistoluettelo

EIJA AILASMAA Arkistoluettelo EIJA AILASMAA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ EIJA AILASMAAN ARKISTO (PLA-N-536) Arkistonmuodostaja Eija Ailasmaa (s. 1950 Rovaniemi) tuli vuonna 1973 Sanomain toimittajakouluun, minkä

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 1 Bb Hallinnon pöytäkirjat 2 Be Viestintä Bea Lehdistötiedotteet

Lisätiedot

SIMO KAVANNE Arkistoluettelo

SIMO KAVANNE Arkistoluettelo SIMO KAVANNE Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Biographica 1 B Piirustukset 2 C Kirjeenvaihto 3 D Puheet ja esitelmät 4 E Kirjapainotyötä koskevat ohjeet ja standardit

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 1 Bv Yrityksen juhlat ja vuosipäivät 2 D Henkilöstö Df Koulutus 3 Dh Työehtoasiat 4 F Toimitustyö Fa Toimitustyön

Lisätiedot

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstöön liittyvät asiakirjat Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Työhakemukset 2 Ac Palkkoihin liittyvät asiakirjat 3 Ad Työsuhteiden päättyminen 4 Ae Muut

Lisätiedot

SWELCOM OY Arkistoluettelo

SWELCOM OY Arkistoluettelo SWELCOM OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 Acb Johtoryhmän kokoukset 6 SWELCOM OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja SWelcom

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Ab Johtoryhmän pöytäkirjat 1 B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2 Be Tiedotus- ja suhdetoiminta

Lisätiedot

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstöön liittyvät asiakirjat Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Työhakemukset 2 Ac Palkkoihin liittyvät asiakirjat 3 Ad

Lisätiedot

LEENA KARO Arkistoluettelo

LEENA KARO Arkistoluettelo LEENA KARO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Suunnittelu 2 C Tutkimukset ja selvitykset 5 D Henkilöstö 7 E Koulutus 8 F Virkistys 9 G Juhlat ja palkinnot 10 H Mainokset 11 I Av-mainokset

Lisätiedot

UNTO HÄMÄLÄINEN Arkistoluettelo

UNTO HÄMÄLÄINEN Arkistoluettelo UNTO HÄMÄLÄINEN rkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO 1 B Muut asiakirjat 8 UNTO HÄMÄLÄISEN RKISTO rkistonmuodostaja Unto Kalle Hämäläinen (s. 28.2.1954 Viitasaari) toimi amulehden eduskuntatoimittajan vuosina

Lisätiedot

HILDA ASP Arkistoluettelo

HILDA ASP Arkistoluettelo HILDA ASP Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Elämänvaiheisiin liittyvät asiakirjat Aa Koulutodistukset 1 Ab Muistiinpanot ja kirjoitukset 2 Au Muut asiakirjat 3 B Kirjeenvaihto Ba Kirjeenvaihto Aspin perheenjäsenten

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen

Lisätiedot

SEERE SALMINEN Arkistoluettelo

SEERE SALMINEN Arkistoluettelo SEERE SALMINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Biographica Aa Todistukset 1 Ab Passit ja muut matkustusasiakirjat 2 Ac Kirjeenvaihtajakortit 3 Ad Käyntikortit 4 Ae Muut henkilöön liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Luettelot 1 B Sarjakuvat ja sarjakuvanäytteet 2 ILTA-SANOMIEN SARJAKUVATOIMITUKSEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Ilta-Sanomien sarjakuvatoimitus

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Luettelot 1 B Sarjakuvat ja sarjakuvanäytteet 2 ILTA-SANOMIEN SARJAKUVATOIMITUKSEN ARKISTO Arkistonmuodostaja

Lisätiedot

EINO (EPE) KERMINEN Arkistoluettelo

EINO (EPE) KERMINEN Arkistoluettelo EINO (EPE) KERMINEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Sisustus- ja interiööripiirustukset 1 B Kirjeenvaihto 3 C Valokuvat 4 EINO (EPE) KERMISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja

Lisätiedot

TANHUA OY Arkistoluettelo

TANHUA OY Arkistoluettelo TANHUA OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousten pöytäkirjat 1 B Johtokunnan pöytäkirjat 2 C Kiinteistöä koskevat asiakirjat ennen Tanhua Oy:n perustamista 3 D Kiinteistöä koskevat asiakirjat

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT MARKKINOINTI - YRITYSOPPAAT Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT MARKKINOINTI - YRITYSOPPAAT Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT MARKKINOINTI - YRITYSOPPAAT Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A YLEISET ASIAKIRJAT Aa Sisäinen kirjeenvaihto ja tiedotteet 1 Ab Toimintasuunnitelmat 2 Ac Toimintakertomukset 3 Ad Talousarviot

Lisätiedot

HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo

HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousasiakirjat 1 B Johtokunnan asiakirjat 2 C Osake- ja yhtiökokousjärjestysasiat 3 D Kirjeenvaihto 4 E Tili- ja talousasiakirjat

Lisätiedot

HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo

HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Aba Hallintoneuvoston kokoukset 5 6 HELSINKI TELEVISIO OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Helsinki

Lisätiedot

LEENA KARO Arkistoluettelo

LEENA KARO Arkistoluettelo LEENA KARO Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Suunnittelu 2 C Tutkimukset ja selvitykset 5 D Henkilöstö 7 E Koulutus 8 F Virkistys 9 G Juhlat ja palkinnot

Lisätiedot

RUUTO ERKKO Arkistoluettelo

RUUTO ERKKO Arkistoluettelo RUUTO ERKKO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Elämänvaiheisiin liittyvät asiakirjat Aa Almanakat, muistikirjat 1 Ab Koulutodistukset 2 Ac Velkakirjat 3 Ad Hautaamiseen liittyvät asiakirjat 4 Au Muut asiakirjat

Lisätiedot

EERO O. ERKKO Arkistoluettelo

EERO O. ERKKO Arkistoluettelo EERO O. ERKKO Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot ja kirjoitukset 1 B Kirjeenvaihto 2 C Talousasiakirjat 6 D Muistotilaisuuteen liittyvät asiakirjat 7 U Muut

Lisätiedot

HEIKKI HUHTANEN Arkistoluettelo

HEIKKI HUHTANEN Arkistoluettelo HEIKKI HUHTANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöön liittyvät asiakirjat 1 B Toimintasuunnitelmat 2 C Tiloihin liittyvät asiakirjat 3 D Järjestelmäkuvaukset 4 E Koulutus 5 F Tutkimukset ja selvitykset

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö Aa Koulutus Aaa Toimittajakoulu 1 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitusten kirjeenvaihto 2 Bb

Lisätiedot

K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo

K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Kokousasiakirjat 1 Ab Osake- ja yhtiöjärjestysasiat 2 B Lakiasiat 3 C Talous- ja tiliasiakirjat Ca Tilikirjat 4 Cb Muut tiliasiakirjat

Lisätiedot

RUUTO ERKKO Arkistoluettelo

RUUTO ERKKO Arkistoluettelo RUUTO ERKKO Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Elämänvaiheisiin liittyvät asiakirjat Aa Almanakat, muistikirjat 1 Ab Koulutodistukset 2 Ac Velkakirjat 3 Ad Hautaamiseen

Lisätiedot

HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo

HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousten pöytäkirjat 1 B Hallintoneuvoston pöytäkirjat 3 C Johtokunnan pöytäkirjat 4 D Osakkeisiin liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO ARKISTONMUODOSTAJA JA ARKISTO... 2 SARJAT JA YKSIKÖT... 3 PÖYTÄKIRJAT... 3 KIRJEENVAIHTO... 6 HALLINTO JA TALOUS... 8 TAPAHTUMAT JA TOIMINTA...

Lisätiedot

PENTTI WINTERIN KOKOELMA Postikorttikokoelman luettelo

PENTTI WINTERIN KOKOELMA Postikorttikokoelman luettelo PENTTI WINTERIN KOKOELMA Postikorttikokoelman luettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ PENTTI WINTERIN KOKOELMAN AIHEPIIRILUETTELO PW1 Purjelaivat PW2 Höyrylaivat / sisävesien matkustajalaivat PW3 Höyrylaivat

Lisätiedot

HEIKKI TIKKANEN Arkistoluettelo

HEIKKI TIKKANEN Arkistoluettelo HEIKKI TIKKANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Biographica Aa Henkilöön liittyvät asiakirjat 1 B Kirjeenvaihto Ba Kotimainen kirjeenvaihto 3 Bb Ulkomainen kirjeenvaihto 5 Bc Yleinen ja muu kirjeenvaihto

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

HEIKKI TIKKANEN Arkistoluettelo

HEIKKI TIKKANEN Arkistoluettelo HEIKKI TIKKANEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Biographica Aa Henkilöön liittyvät asiakirjat 1 B Kirjeenvaihto Ba Kotimainen kirjeenvaihto 3 Bb Ulkomainen kirjeenvaihto

Lisätiedot

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES ISBN 978-951-53-3233-2 (sid.) ISBN 978-951-53-3234-9 (PDF) Paino: Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2010 Ulkoasu: Matti Sipiläinen /Meizo Taitto: Matti Sipiläinen ja Päivi Ahola

Lisätiedot

Miksi arkisto järjestetään?

Miksi arkisto järjestetään? Yksityisarkistot Yksityinen arkisto On arkistonmuodostaja On sen tehtävien hoidosta kertyvien asiakirjojen kokonaisuus On ainutkertainen On historiallinen todistusarvo Asiakirjahallinto/RB 2 Miksi arkisto

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET KULTTUURILAUTAKUNTA

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET KULTTUURILAUTAKUNTA Sivu 1(23) Ca Lautakunnan pöytäkirjat 1975 1988 Ks. tiedosto. 1 Lautakunnan pöytäkirjat 1975-1975 5.2.-2.12. 2 Lautakunnan pöytäkirjat 1976-1976 7.1.-8.12. 3 Lautakunnan pöytäkirjat 1977-1977 5.1.-14.12.

Lisätiedot

GLORIA JA GLORIA-LEHTIPERHE arkistoluettelo

GLORIA JA GLORIA-LEHTIPERHE arkistoluettelo GLORIA JA GLORIA-LEHTIPERHE arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Ff Glorian julkaisemat kirjat 1 Hb Mainonta ja markkinointi, ilmoitusasiat, tapahtumat, lomakkeet 2 - ilmoitukset

Lisätiedot

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM Helsingin yliopiston kirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 ALMA FOHSTRÖM VON RODE 1856 1936 Alma Fohström syntyi Helsingissä 2.1.1856 kauppias August Fohströmin seitsenlapsiseen

Lisätiedot

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Arkistoluettelo 145 LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Käsikirjoituskokoelmat Sisällys Sivu Leevi Madetojan arkisto Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet Yksityiset 3 Viralliset 6 Onnittelusähkeet

Lisätiedot

VILHO NIKANDER Arkistoluettelo

VILHO NIKANDER Arkistoluettelo VILHO NIKANDER Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Pöytäkirjat ja kokousmuistiot Aa Latojien kokousten pöytäkirjat ja muistiot 1 Ab Asemoijien ja oikovetäjien kokousten

Lisätiedot

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito Nimi SAIRAALASIELUNHOITO Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta 1963 1983 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus 1984 2001 Sairaalasielunhoito 2002 2012 Rajavuodet 1946 2012 Toimintavuodet

Lisätiedot

KEIJO KULHA Arkistoluettelo

KEIJO KULHA Arkistoluettelo KEIJO KULHA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO 1 Fcc Artikkeleista ja käsikirjoituksista käyty kirjeenvaihto 16 Fce Erilaiset tiedustelut, pyynnöt ja kiitokset 18 KEIJO KULHAN ARKISTO Arkistonmuodostaja

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja 30.8.2013 Cederberg Petteri Taiteelliseen työskentelyyn 3000 0 0 Apuraha vuoden kestävään työskentelyyn, tavoitteena on suunnitella ja valmistaa piirrosanimaatiosarjan kolmas ja viimeinen osa. Projektiin

Lisätiedot

1 Iahettamat kirjeet; Fb Adressit ; G Esineet; (Da Valokuvat, liite )

1 Iahettamat kirjeet; Fb Adressit ; G Esineet; (Da Valokuvat, liite ) KASIKIRJOITUSARKISTO ARKISTOLUETTELO A 1 Arkistokaavan mukaan pysyvasti Kupiaisen kokoelma 1 Unto Kupiaisen osaan lisatty aineisto : Bc Puheet, esitelmat, luennot ; Be Paivakirjat ja muistiinpanot ; BI

Lisätiedot

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Arkistoluettelo 339 TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Käsikirjoituskokoelmat SAARENPÄÄ (vuoteen 1906 Herckman), TOIVO HARRAS (1882-1948) Säveltäjä ja kuoronjohtaja Toivo Saarenpää lopetti koulunkäyntinsä

Lisätiedot

VIIKKOSANOMAT Lehtiluettelo

VIIKKOSANOMAT Lehtiluettelo VIIKKOSANOMAT Lehtiluettelo SISÄLLYSLUETTELO Baa Sidotut vuosikerrat 1 Bab Irtonumerot 5 Bae Novelliliitteet Viikkosanomat 1 Sidotut vuosikerrat Sarjan Baa 1a si 1924 1b si 1924 1c si 1924 pehmytkantinen

Lisätiedot

Sinun ja kummilapsesi kirjeenvaihto

Sinun ja kummilapsesi kirjeenvaihto Sinun ja kummilapsesi kirjeenvaihto 1 Kirjeen saaminen on aina iloinen yllätys Kummilapsesi ilahtuu varmasti, jos toisinaan muistat häntä postikortilla tai lyhyellä kirjeellä. Postikortit ovat suositeltavia,

Lisätiedot

Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä

Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä 22.5.2013 22.5.2013 1 Miksi plagiaatintunnistusjärjestelmä? Internet mahdollistaa, opiskelussa nykypäivää Viimeisin uutinen maailmalta YLE 6.2.2013: Saksan

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

SANOMAIN TOIMITUSOSASTO Arkistoluettelo

SANOMAIN TOIMITUSOSASTO Arkistoluettelo SANOMAIN TOIMITUSOSASTO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A HALLINTO JA TALOUS Aa Vuosikokousten pöytäkirjat 1 Ab Hallituksen pöytäkirjat 2 Ac Taloudenhoitoon liittyvät asiakirjat 3 B JÄSENISTÖ JA JÄSENISTÖN

Lisätiedot

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 LUETTELO NRO. 305 TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO (1907-1968) COLL. 310 Toivo ja Alma Kuulan yksityisarkiston

Lisätiedot

Kirjeen takana Reino Rinteen kaksi muistilappua Väinö Katajasta. h 3 07.05.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle.

Kirjeen takana Reino Rinteen kaksi muistilappua Väinö Katajasta. h 3 07.05.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle. 1 KANSIO H KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ ARVI A. KARISTON KIRJEET REINO RINTEELLE h 1 19.04.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle. h 2 20.04.1946 Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karisto / Arvi

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2018)

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2018) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous 7.6.2018 (nro 3/2018) Aika: klo 8.15 8.43 Paikka: Ag B201 Läsnä: Iiris Aaltio, Kaisa Aunola, Kaija Collin,

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN ALUEMESTARUUSKILPAILU

LOUNAIS-SUOMEN ALUEMESTARUUSKILPAILU SaSA:n rata Halikko, Hevonpää 01. - 02.09.2012 0:00:24 25m Olympiapistooli, sarja Y 1. Veli-Matti Torikka SäSA 89 93 83 265 94 93 89 276 541 2. Olli Söderlund RSA 92 93 75 260 91 88 84 263 523 3. Juha

Lisätiedot

EERO ERKKO PÄIVÄLEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo

EERO ERKKO PÄIVÄLEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo EERO ERKKO PÄIVÄLEHTEEN LIITTYVÄ RKISTO rkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Kirjeenvaihto etunimen mukaan 1 B 3 EERO ERKON PÄIVÄLEHTEEN LIITTYVÄ RKISTO rkistonmuodostaja Eero Erkko (s. 18.5.1860 Orimattila,

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - URHEILUTOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - URHEILUTOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - URHEILUTOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO F TOIMITUSTYÖ 1 HELSINGIN SANOMIEN URHEILUTOIMITUKSEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Helsingin Sanomien urheilutoimitus Rajavuodet 2002

Lisätiedot