Oma Häme ohjausryhmän kokous MUISTIO Aika: maanantai klo Paikka: Forssan kaupungintalo, valtuustosali

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oma Häme ohjausryhmän kokous MUISTIO Aika: maanantai klo Paikka: Forssan kaupungintalo, valtuustosali"

Transkriptio

1 Oma Häme ohjausryhmän kokous Aika: maanantai klo Paikka: Forssan kaupungintalo, valtuustosali 1. Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen ja läsnäolijat todettiin. 2. Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen Kokous hyväksyi edellisen kokouksen muistion. 3. Ajankohtaiskatsaus sote- ja maakuntavalmistelussa Jukka Lindberg teki katsauksen maakunnan valmistelutilanteeseen. Ohjausryhmälle esitettiin kaksi videota Maku ja Sote valmistelusta. Lindberg kertasi valmistelun tämän hetkisen vaiheen. Todettiin, että vapaan valinnan lausuntopohja on tällä hetkellä kommenteilla maakunnassa. Vapaasta valinnasta haetaan laajapohjaista, yhteistä maakunnallista näkemystä. Matti Lipsanen teki katsauksen Oma Häme Maku valmistelutilanteeseen. Matti Lipsanen kävi läpi liitteen 2 diat (kokousmateriaalissa). Todettiin, että Maku-uudistus edennyt tähän mennessä hyvin Kanta-Hämeessä. Maakunnan nykytilan kartoitusta on tehty ja kasvupalvelut lausunnolla tällä hetkellä. Kokouksen keskustelua / pohdintaa: Yhteistyön tekeminen kasvupalveluiden ja sote-palveluiden välillä tärkeää Miten määritellään yksittäisen työntekijän siirtyminen maakuntaan / jääminen kuntaan jos tehtävät eivät ole selkeästi Sotea yli 50 %? Muutoksessa syytä pitää kiinni niistä jo valmiina olevista rakenteista jotka tukevat tehtävää muutosta. Valmista ja toimivaa ei saa romutta On otettava huomioon, että työttömien palvelut uudistuvat prosessin mukana. On kiinnitettävä huomioita siihen, että prosessi on mahdollisimman hallittu. Kasvupalvelut auttavat jatkossakin yrityksiä, työttömyyskysymys menee uusiksi 2019 toimijoineen järjestelmineen. Tärkeätä kiinnittää huomiota siihen, että siirtymä on hallittu sekä Makussa että Sotessa Asiakasrajapinta on tuotava keskustelun / toiminnan keskiöön Marjo Lindgren kävi läpi lyhyen tilannekatsauksen toimintaohjelmasta ja marssioppaasta (liite 1 ja marssiopas liitteenä kokousmateriaalissa). Kokonaisuutena voi todeta, että tilanne näyttä hyvältä marssioppaan suhteen.

2 Kokouksen keskustelua / pohdintaa: Talousnäkökulma oltava vahvasti esillä marssioppaassa Toimintaohjelma ja marssiopas ovat kaksi keskeistä asiakirjaa joiden avulla rakennetaan maakunta Marssioppaan avulla hahmotetaan sitä, mitä kokonaisuuksia muutoksessa on mukana / pitää ottaa huomioon. 4. Väliaikaisen toimielimen perustamisen vaikutukset Oma Häme hankkeeseen ja -valmisteluun Maakunta perustetaan lainsäädännön pohjalta Ennen vaaleilla valittujen maakuntavaltuuston ja -hallituksen järjestäytymistä, päätöksiä maakunnan puolesta tekee väliaikainen valmistelutoimielin. Oma Häme hankkeeksi järjestäytynyt kuntien, kuntayhtymien Sotevalmistelun sekä valtion ja aluetoimijoiden Maku-valmistelun esivalmisteluvaihe päättyy väliaikaisen valmistelutoimielimen perustamiseen Koko reformin osalta esivalmistelua seuraavat vaiheet ovat: Väliaikaiset valmistelutoimielimet Maakuntavaltuustot Uudet maakunnat alkaen Väliaikaisen valmistelutoimielimen perustamista koskevat neuvottelut ovat käynnissä. Suurimmasta osasta asioita on saavutettu neuvottelutulos. Vain joitakin kysymyksiä on neuvotteluissa vielä auki. Väliaikaishallinnon rahoitus tulee pääosin valtion kautta. Väliaikaisen valmistelutoimielimen käynnistymisestä seuraa muutoksia koko sote- ja maakuntavalmistelun organisaatioon, toimielimiin, työnjakoon ja valmistelun kytkeytymiseen politiikkaan. Matti Lipsasen esitys on kokousmateriaalissa liite 2. Päätös: Ohjausryhmä kävi Matti Lipsasen esityksen pohjalta lähetekeskustelun sekä velvoittaa soteja maku-projektiryhmää sekä valmistelutiimiä ottamaan jatkovalmistelussa huomioon lähetekeskustelussa esitetyt linjaukset sekä näkökulmat. Kokouksen keskustelua / pohdintaa Väliaikaisen valmistelutoimielimen (väliaikaishallinnon) kokoaminen on ollut työpöydällä viime viikkoina. Väliaikainen valmistelutoimielin tekee päätöksiä maakunnan puolesta Neuvotteluissa on edetty hyvin Toimielin ei tee poliittista harkintaa, väliaikaishallinto linjaa valmistelusuuntaa Toimielimen jäsenet ovat sivutoimisia ja ovat peruskuntien viranhaltioita Toimielimen tueksi perustetaan poliittinen seurantaryhmä Toukokuussa kunnat tekevät päätökset siitä keistä henkiköistä toimielin muodostetaan Toimielimen edustajat eivät edusta lähettäjäorganisaatiota (kuntia) vaan maakuntaa Keskustelua poliittisen seurantaryhmän rakentamisen lähtökohdista On kyettävä kulkemaan kohti maakuntaa irti kunnista

3 5. Tulevan maakunnan palveluverkon suunnittelun eteneminen Tulevan maakunnan palveluverkosta on kunnissa ja kuntayhtymissä toivottu selkeitä kannanottoja jo esivalmistelun vaiheessa. Oma Häme hankkeessa on työstetty erilaisia näkökulmia ja esitysluonnoksia palveluverkon rakentumisesta. Palveluverkko päätetään lopullisesti osana maakunnan palvelustrategiaa, palveluverkkostrategiaa ja asukkaiden yhdenvertaisuuteen perustuvaa maakunnan palvelulupausta. Palveluverkkoon liittyvää aineistoa on työryhmien loppuraporttien pohjalta työstetty eteenpäin eri työryhmissä. Työskentelyä ole vielä riittävällä tavalla integroitu kokonaisuudeksi tulevaisuuden toimintaympäristöön. Maakuntahallintoa määrittelevä lainsäädäntö on mennyt eduskunnan käsittelyyn ja valinnanvapauslaki on vasta esitysluonnoksena mm. kuntien ja kuntayhtymien lausunnolla. Jo tässä vaiheessa maan hallituksen valmistelusta on julkisesti todettu, että valinnan vapauden lakiluonnokseen tehdään muutoksia ennen varsinaisen hallituksen esityksen jättämistä eduskunnalle. Maakunnan palveluverkon työstämisessä on tuotettu laaja tausta-aineisto, liite 3. Lisäksi ennen kokousta lähetetään alustava palvelujen jaottelu eri vyöhykkeille palvelun käyttäjän näkökulmasta. Kokouksessa kuultiin esitys palveluverkon valmistelun tilanteesta. Materiaali on liitteessä 4. Päätös: Ohjausryhmä päätti merkitä saadut selvitykset tiedoksi sekä kävi lähetekeskustelun palveluverkkotyöskentelyn jatkamisesta ja niveltämisestä sote- ja maakuntavalmistelun seuraaviin vaiheisiin. Kokouksen keskustelua / pohdintaa Maakunnan muutosvisio on tehtävä Maakunnan oma tahtotila julkisesta palveluverkosta on muodostettava Tavoitteena päätös palveluverkosta maalis-/huhtikuussa 2018 Näkymä digitaalisista palveluista on rakennettava Kuntalaispalautteen kärjessä on huoli lääkäripalveluista. Keskustelun aikana todettiin, että ainoastaan noin 6 10 % asukkaista tarvitsee todellisesti lääkäripalvelun lähipalveluna Maku ja Sote keskustelun on oltava laajempaa kuin se onko meillä terveysasema Maakunnan kunnissa on jo tässä vaiheessa tehty erilaisia ratkaisuja terveydenhuoltoon liittyen Palveluiden tasapuolisuus on oltava lähtökohta maakunnan palvelujen rakentamisessa Palvelujen (terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen) saavutettavuus tärkeä lähtökohta ja suurin haaste, tämä seikka mukaan myös viestintään Palvelujen hajanaisuus on haaste. Tästä syystä joukkoliikenneratkaisut pitäisi liittää palveluverkkokeskusteluun. Miten tuetaan hyvinvointia (ennaltaehkäisevät palvelut)? On kiinnitettävä huomiota terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (vastuu sekä kunnilla että maakunnilla).

4 On syytä pohtia / päättää siitä, millaisella palvelukokonaisuudella lähdetään liikkeelle ja miten kokonaisuutta kehitetään jatkossa, kuinka kustannukset saadaan taittuminen, miten tulevaan kilpailuun varaudutaan. On käytävä vuoropuhelua kuntien kanssa. Muutos pelottaa ja askarruttaa Miten pidetään huolta niiden terveydestä jotka eivät käytä palveluita? Miten saadaan eri palvelut hyvin toimimaan yhteen? Valmistelun lähtökohtana on jatkuva dialogi Maakunnan yhtiöt ja yksityiset yritykset samalle viivalle Forprofit ja nonprofit toimijat palveluntuottajina. Kuinka tästä asetelmasta saadaan muodostettua toimiva palvelukokonaisuus? Reilu ja läpinäkyvä kriteeristö Sähköisen asioinnin infraan huomio 6. Maakunnan tukipalvelut siirtymävaiheessa (tietohallinto ja ICT-, talous- ja henkilöstöhallinto sekä muut tukipalvelut) Perlacon OY tekee kaikille maakunnille analyysiä talouden lähtötilanteesta. Kanta-Hämeen osalta maakunnan selvityksen aikataulu ja ala esiteltiin kokouksessa. Henkilöstöasioiden valmistelussa Kanta-Hämeessä edetään esivalmisteluvaiheessa valtakunnallista aikataulua nopeammin. Erilaisia selvityksiä väliaikaisen valmistelutoimielimen työn pohjaksi on tehty HR-ryhmässä. Petri Alaluusuan esitteli liitteen 5. Tietohallintoa ja ICT-palveluja koskevat kysymykset ovat maakunnan aloittamisvaiheessa kriittinen kysymys. On määriteltävä, mitkä asiat on välttämättä tehtävä, jotta siirtymävaihe ja maakunnan aloittaminen tapahtuu häiriöittä asukkaiden palvelun, ammattilaisten työn, talous- ja henkilöstöhallinnon, henkilöstön, palkanmaksun ym. näkökulmista. Johanna Tulander-Välkki esitteli siirtymävaiheen suunnitelman (liite 6). Valtakunnallisten palvelukeskusten toimialan ja sisältö on edelleen auki. Tästä johtuen Kanta- Hämeessä on sovittava yhteinen strategia ja toteuttamissuunnitelma maakunnan käytännön toiminnan kannalta kriittisten tukipalvelujen turvaamiseksi myös siirtymävaiheessa. Kuntien ja tulevan maakunnan tukipalvelustrategian selvittämiseksi on perustettu työryhmä. Tietohallinnon ja ICT:n osalta esityksistä vastaa maakunnallinen tietohallinnon ohjausryhmä. Todetaan työryhmän kokoonpano. Päätös: Ohjausryhmä kävi lähetekeskustelun tukipalvelujen siirtymävaiheen valmistelusta sekä velvoittaa Sote- ja Maku-projektiryhmää sekä Oma Häme valmistelutiimiä ottamaan jatkovalmistelussa huomioon lähetekeskustelussa esitetyt linjaukset ja näkökulmat. Kokouksen keskustelua / pohdintaa

5 Keskustelun aikana todettiin, että ICT-kokonaisuuden muodostamisessa kyseessä on iso urakka varsinkin jos tilanne on se, että tehtävään ei saada tukea / resursseja valtion suunnasta. Esitettyä ICT-kokonaisuuden kuvaa on täydennettävä kasvupalveluiden osalta. ICT:n osalta on märiteltävä ne asiat jotka on pakko tehdä, lisäksi sovittava siitä, mitä on hyvä tehdä jotta saadaan aikaan toimiva kokonaisuus. ICT:ssä on oltava suunnitelma siitä miten mennään siirtymäkauden yli. Lähtökohdan tulisi olla se miten tullaan hyödyntämään olemassa olevia järjestelmiä. Joka tapauksessa alkuvaiheen ICT-ratkaisusta on tulossa erilaisten käyttöliittymien / ohjelmien kokonaisuus. 7. Muut asiat Ohjausryhmä päätti kutsua maakuntahallituksen viimeiseen Oma Häme ohjausryhmän kokoukseen Tarja Filatov ja Jukka Lindberg ovat vastaanottaneet Lääkärit takaisin Lopelle -adressin. 8. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

6 Osallistujalista Ahonen Anna-Mari Alanko Matti Filatov Tarja (puheenjohtaja) Frank Karoliina Hacklin Jorma Harjuhahto-Madetoja Katrina Haukka Juha Heino Juha Inna Lauri Isosuo Juha Jokinen Harri Juvonen Hannu Järvenpää Leena Kankus Juha Kaunisto Harri Kenakkala Timo Keskitalo Jari Ketola Vesa Koskela Satu Laiho Kristiina Larsson Kalle Lepola Kaisa Lepola Liisa Leppälahti Markku Leppänen Eija Lindholm-Teräväinen Maarit Lipsanen Matti Lokinperä Pekka Löytynoja Reijo Mali Antti Masalin Kari Matikainen Tanja Muilu Tommi Mäkelä Pertti Määttä Jarmo Nordenswan Kaj Nurmi Eeva Parikka Janne Paukku Jarmo Peltomäki Marja Penttilä Mika Pimperi Helena Päivi Pöyry Päiviö Tuovi Raivisto Teija Ranta Seppo Rantanen Johanna Rautava Veli-Pekka Rautio Sari Ryhtä Esa Räty Tommi Saari Karoliina Saarni Mirja Sorjonen Reetta Sulkko Sami Suonpää Antero Syrjälä Anja Taponen Merja Tiainen Juha Toivonen Harri Toivonen Leena Valtonen Matti Ventola Kari Wihersaari Jari Määttänen Pekka Sari Myllykangas Jussi Savola Jouni Riihimäki Petri Alaluusua Jari Kesäniemi Sote-tiimi Anttila Auli Haahtela Riikka Kuismin Annukka Lindgren Marjo Lindberg Jukka Pekuri Jari (sihteeri) Rantala Leena (sihteeri) Tulander-Välkki Johanna Janakkalan kunnan edustajat poistuivat esityslistan kohdan 5 (Tulevan maakunnan palveluverkon suunnittelun eteneminen) jälkeen.

Oma Häme muutosryhmän kokous MUISTIO Aika: maanantai klo Paikka: Hämeen kesäyliopiston opetustiloissa

Oma Häme muutosryhmän kokous MUISTIO Aika: maanantai klo Paikka: Hämeen kesäyliopiston opetustiloissa Oma Häme muutosryhmän kokous Aika: maanantai 5.6.2017 klo 11.30 13.30 Paikka: Hämeen kesäyliopiston opetustiloissa Osallistujat: Ahonen Anna-Mari (puheenjohtaja) Alaluusua Petri Anttila Auli Frank Karoliina

Lisätiedot

Oma Häme projektiryhmän kokous

Oma Häme projektiryhmän kokous Oma Häme projektiryhmän kokous Aika: maanantai 16.1.2017 klo 11.30 13.30 Paikka: Hämeen kesäyliopiston opetustilat Osallistujat: Ahonen Anna-Mari (puheenjohtaja kohdasta 2 eteenpäin) Anttila, Auli Frank,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana 20.10.2017 Jukka Lindberg, muutosjohtaja OMA HÄME VALMISTELU pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana (~1.7.2017-30.6.2018) Hämeen maakuntahallitus

Lisätiedot

Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus

Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Oma Häme maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus www.omahäme.fi OMA HÄMEEN MUUTOSVISIO Maakunta on YHTEINEN JA PALVELEE meitä, hämäläisiä. Maakunta valmistellaan YHDESSÄ MEILLE, nykyisille ja tuleville

Lisätiedot

Järjestöseminaari III

Järjestöseminaari III Järjestöseminaari III 30.5.2017 Forssan kaupungintalo www.omahäme.fi III järjestöseminaarin ohjelma klo 17.30 Tervetuloa Oma Hämeen ajankohtaiset asiat / Auli Anttila, Oma Häme klo 17.45 Uudistuksen keskeiset

Lisätiedot

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 5. epävirallinen kokous

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 5. epävirallinen kokous Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 5. epävirallinen kokous Aika: torstai 26.10.2017 klo 14.04 15.37 Paikka: Hämeen liitto, Ilves-Sali, Niittykatu 5, 13100 Hämeenlinna Osallistujat:

Lisätiedot

Ajankohtaista Oma Hämeessä

Ajankohtaista Oma Hämeessä Ajankohtaista Oma Hämeessä Auli Anttila projektiasiantuntija www.omahäme.fi Järjestöfoorumit Valmisteltu yhdessä (Sosten ja) Hämeen Setlementin kanssa 4 kertaa vuodessa, vuorotellen eri seuduilla Aiempia

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa

Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Järjestöfoorumi Hämeenlinnassa Raatihuone 14.11.2017 www.omahäme.fi Ohjelma 14.11.2017 Klo 16.30 Kahvit Klo 17 Ajankohtaista Kanta-Hämeessä Auli Anttila, projektiasiantuntija Klo 17.15 Oma Hämeen valmistelun

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 7. epävirallinen kokous

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 7. epävirallinen kokous Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 7. epävirallinen kokous Aika: keskiviikko 10.1.2018 klo. 15 16 Paikka: Hotelli Vaakuna, Possentie 7, 13200 Hämeenlinna Osallistujat: Kokouskutsu ja

Lisätiedot

Oma Häme Ohjausryhmä

Oma Häme Ohjausryhmä www.omahäme.fi Oma Häme Ohjausryhmä 22.5.2017 www.omahäme.fi 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle) 2015-2016 Oma

Lisätiedot

Oma Hämeen sote-toimintaohjelma

Oma Hämeen sote-toimintaohjelma Oma Hämeen sote-toimintaohjelma 2017-2018 Lopullinen 21.2.2017 Oma Hämeen sote-toimintaohjelma Tavoitteena kehittää Kanta-Hämeen maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja osana sote-uudistusta

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Oma Häme projektiryhmän kokous MUISTIO

Oma Häme projektiryhmän kokous MUISTIO Oma Häme projektiryhmän kokous Aika: maanantai 13.2.2017 klo 11.30 13.30 Paikka: Hämeen kesäyliopiston opetustiloissa Osallistujat: Ahonen Anna-Mari (puheenjohtaja) Anttila, Auli Frank, Karoliina Haahtela,

Lisätiedot

Oma Häme sote-muutosryhmän kokous MUISTIO

Oma Häme sote-muutosryhmän kokous MUISTIO Oma Häme sote-muutosryhmän kokous Aika: maanantai 14.8.2017 klo 12.00 14.00 Paikka: Hämeen kesäyliopiston opetustila Häme 1 Paikalla: Ahonen Anna-Mari (puheenjohtaja) Alaluusua Petri Anttila Auli Frank

Lisätiedot

MUISTIO. Kokoustila Ilves, Hämeen liitto, Niittykatu 5, Hämeenlinna

MUISTIO. Kokoustila Ilves, Hämeen liitto, Niittykatu 5, Hämeenlinna Oma Häme 4/ 2017 Sote-henkilöstöfoorumin kokous Aika: Torstai 20.4. klo 9-11.15 Paikka: Kokoustila Ilves, Hämeen liitto, Niittykatu 5, 13100 Hämeenlinna Osallistujat: Jäsen Hallikainen Mirja, Riihimäki

Lisätiedot

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 2. epävirallinen kokous

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 2. epävirallinen kokous Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 2. epävirallinen kokous Aika: tiistai 27.6. klo 14.00 16.00 Paikka: Forssan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Osallistujat: Väliaikainen valmistelutoimielin

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Oma Häme sote-projektiryhmän kokous MUISTIO

Oma Häme sote-projektiryhmän kokous MUISTIO Oma Häme sote-projektiryhmän kokous Aika: maanantai 13.3.2017 klo 11.30 12.30 Paikka: Forssan kaupungin valtuustosali (Turuntie 18, 30101 Forssa) Läsnä: Ahonen Anna-Mari (puheenjohtaja) Anttila, Auli Frank,

Lisätiedot

SEUTUNEUVOTTELUKUNTA Pöytäkirja 8/2014 Kokousaika klo Hämeenlinnan Raatihuone, Valtuustosali

SEUTUNEUVOTTELUKUNTA Pöytäkirja 8/2014 Kokousaika klo Hämeenlinnan Raatihuone, Valtuustosali SEUTUNEUVOTTELUKUNTA Pöytäkirja 8/2014 Kokousaika 12.11.2014 klo 15-17 Kokouspaikka Hämeenlinnan Raatihuone, Valtuustosali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen 2 Talous, hallinto,

Lisätiedot

Ohjausryhmän uusi puheenjohtaja Tarja Filatov avasi kokouksen klo 10. Osallistujalista on muistion liitteenä.

Ohjausryhmän uusi puheenjohtaja Tarja Filatov avasi kokouksen klo 10. Osallistujalista on muistion liitteenä. Oma Häme ohjausryhmän kokous Aika: tiistai 6.2. klo 10.00 12.30 Paikka: Wetterin auditorio, Hämeenlinna : 1. Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen (liite 1) Ohjausryhmän uusi puheenjohtaja Tarja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Ohjausryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov avasi kokouksen klo Päätös: Ohjausryhmä hyväksyi muistion edellisestä kokouksesta

Ohjausryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov avasi kokouksen klo Päätös: Ohjausryhmä hyväksyi muistion edellisestä kokouksesta Oma Häme ohjausryhmän kokous Aika: maanantai 21.8. klo 12.00 14.00 Paikka: Raatihuone, valtuustosali, Hämeenlinna Muistio: 1. Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen Ohjausryhmän puheenjohtaja Tarja

Lisätiedot

Oma Häme MUISTIO 2/ 2017 Henkilöstöfoorumin kokous

Oma Häme MUISTIO 2/ 2017 Henkilöstöfoorumin kokous Oma Häme MUISTIO 2/ 2017 Henkilöstöfoorumin kokous Aika: torstai 16.2.2017 klo 9-11.15 Paikka: Forssan sairaala, kokoustila Vintti (4 krs.), Urheilukentänkatu 9, Forssa Paikalla: Jäsen Hallikainen Mirja,

Lisätiedot

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja www.omahäme.fi Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme 31.1.2018 Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III Oma

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 26.6.2017 klo 12.30 14.10 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Oma Häme sote-muutosryhmän kokous MUISTIO

Oma Häme sote-muutosryhmän kokous MUISTIO Oma Häme sote-muutosryhmän kokous Aika: maanantai 18.9.2017 klo 14.00 16.00 Paikka: Hämeen kesäyliopiston opetustiloissa, Radiotalo, os. Viipurintie 4, 13200 Hämeenlinna (sisäänkäyntiosoite Verkatehtaankuja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 2.9.2016 kello 11.38 12.25 Paikka: Kokoustila C6, Toimistotalo Ruori, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta Läsnä/jäsenet:

Lisätiedot

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) epävirallinen kokous nro. 1

Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) epävirallinen kokous nro. 1 Kanta-Hämeen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) epävirallinen kokous nro. 1 Aika: tiistai 30.5. klo 16.00 18.00 Paikka: Hämeen liitto, kokoustila Ilves, os. Niittykatu 5, Hämeenlinna Osallistujat:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Talousryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:25 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 30.1.2017 klo 12.33 14.55 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä MUISTIO 5/2018 1 Aika 15.03.2018 klo 14:04-15:50 Paikka Maakuntasali 1, Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot

3 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti

3 Kasvupalvelujen tilanne valtakunnallisesti ja alueellisesti 1 Kasvupalvelut - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmän Kokousaika 11.12.2018 kello 10:00 12:00 Kokouspaikka Kenkävero, Rantapaviljonki Pursialankatu 6, 50100 Mikkeli www.kenkavero.fi Asialista 1 Kokouksen

Lisätiedot

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä 7.6.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja https://www.youtube.com/watch?v=0eryr7yjadk&list =PLoYgvGiwgZk539nYQhReTL7qSIcTVa7V_&index=1

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin

Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin Sote-sparrausryhmä valmistelutyöryhmän kokous 7.2.2018 Aika 7.2.2018 klo 10:00 12:00 Paikka Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin Esittelijät / sihteerit Palo Miia. Lapin maakunta-

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen. 2 Maankäyttö, asuminen ja liikenne -työryhmän palvelurakenneselvityksen tilannekatsaus (16.

1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen. 2 Maankäyttö, asuminen ja liikenne -työryhmän palvelurakenneselvityksen tilannekatsaus (16. SEUTUNEUVOTTELUKUNTA MUISTIO 2/2014 Kokousaika 20.3.2014 klo 16-18 Kokouspaikka Raatihuone, Valtuustosali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen 2 Maankäyttö, asuminen ja liikenne

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Kokousaika kello 14:00 16:00 Kokouspaikka Partalan kuninkaankartano, Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4 3 Maakunta-

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Aika 3.5.2016 kello 18:00 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali, Hallituskatu 12 Läsnäolijat

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 4/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 11:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 10.09.2018 klo 08:30-11:45 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, 00530 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote-uudistuksen valmistelu

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Taloustyöryhmä - Kokousaika 24.10.2017 kello 8:30 10:30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: 1

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2018 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2018 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2018 1 Talousryhmä - Kokousaika 13.02.2018 kello 10:00 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Oma Häme ohjausryhmä. Ajankohtaiskatsaus. Riihimäki

Oma Häme ohjausryhmä. Ajankohtaiskatsaus. Riihimäki Hämeen parasta kehittämistä! Oma Häme ohjausryhmä Ajankohtaiskatsaus Riihimäki 17.6.2016 Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Oma Häme valmistelun vaihe Väliraportti 5/2016 hyväksytty ohjausryhmässä

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna).

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 28.11.2017 kello 09:00 Kokouspaikka Savonlinna, Paviljonki, auditorio (Rajalahdenkatu 4, 57200, Savonlinna). Asialista: Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 31 29.01.2018 Kaupunginhallitus 48 12.02.2018 Kaupunginhallitus 66 26.02.2018 Kaupunginhallitus 86 12.03.2018 Kaupunginhallitus 103 26.03.2018 Kaupunginhallitus 111 09.04.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

SEUTUNEUVOTTELUKUNTA MUISTIO 1/2014 Kokousaika 29.1.2014 klo 15-17. 1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen

SEUTUNEUVOTTELUKUNTA MUISTIO 1/2014 Kokousaika 29.1.2014 klo 15-17. 1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen SEUTUNEUVOTTELUKUNTA MUISTIO 1/2014 Kokousaika 29.1.2014 klo 15-17 Kokouspaikka Raatihuone, Kamreeri Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja osallistujien toteaminen 2 Tilannekatsaus palvelurakennetyön

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen 3

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen 3 MUISTIO 4/2017 1 Esivalmistelun maku-tiimi Aika 15.05.2017 klo 12:30-13:50 Paikka Uudenmaan liitto, Hautomo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen 3 2 Valmisteluryhmien

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Rakenteet ja palvelut Loppi 23.3.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme -hanke Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika To klo 12.00 14.37 Kokouspaikka Frami D1, kokoustila Mega, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 34 41 Asia Sivu 34 Kokouksen avaus... 3 35 Kokousmuistio 13.3.2017

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Ehdotus: Valmisteluryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Ehdotus: Valmisteluryhmä päättää kokouksessa käsiteltävistä asioista. ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS OHJAUS- JA SEURANTARYHMÄN KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 19.9.2016 kello 10.30-12.00 Paikka: Kutsutut: Sokos hotel Lappeen kokoustilat osallistujat erillisen listan mukaan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 20.11.2017 klo 12.38 14.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuv.huone 731, 7. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Valmistelun tilannekatsaus 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuv.huone 731, 7. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Valmistelun tilannekatsaus 4 MUISTIO 8/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 24.10.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, Helsinki, neuv.huone 731, 7. krs. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo

PÖYTÄKIRJA Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017. Aika: to klo PÖYTÄKIRJA 17.8.2017 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 5/2017 Aika: to 17.8.2017 klo 13 14.30 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros)

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (11) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Aika 17.5.2016 kello 18:00 Paikka Porin kaupunginvaltuuston istuntosali Läsnäolijat Vasama Juha Lehtonen Harri Heino Oili Jokinen-Anttila

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5 MUISTIO 6/2018 1 Aika 27.04.2018 klo 13:00-15:00 Paikka Kallion virastotalo, nh 7 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hankeseuranta, tilannekuva 25.4.2018 4 3 Väliaikaishallinnon käynnistymisen

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 12.01.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta

Lisätiedot

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 06.06.2018 kello 15:00 19:00 Kokouspaikka Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki Muistio 4/2018 1. Kokouksen avaus... 3 2. Edellisen muistion

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS

PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS PAIKALLA: JÄSENET Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Ismo Rautiainen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sari Lahti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Louna,

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä Aika: Torstai 6.4.2017 klo 14.00 15.50 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x) Kari Virranta pj. (x) Jari Mutanen (x) Jarmo Pirhonen

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 4/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 4/2016 Pöytäkirja 1 (8) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 4/2016 Aika 5.4.2016 kello 18:00-19:57 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 6 Kokouksen avaus 3. 7 Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4

Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2. Otsikko Sivu. 6 Kokouksen avaus 3. 7 Valmistelun yleinen tilannekatsaus 4 MUISTIO 2/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 13.02.2018 klo 14:10-16:09 Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 6 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 3/2018 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 06.03.2018 klo 14:08-16:19 Paikka Kallion virastotalo, toinen linja 4 A, Helsinki, neuvotteluhuone 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 11 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Aika 17.5.2016 kello 18:00-19:48 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Oma Hämeen sote-toimintaohjelma

Oma Hämeen sote-toimintaohjelma Oma Hämeen sote-toimintaohjelma 2017-2018 Luonnos 25.11.2016 Oma Hämeen sote-toimintaohjelma Tavoitteena kehittää Kanta-Hämeen maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja osana sote-uudistusta Toteutetaan

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu

SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 13.00 14.35 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto, Frami C Käsiteltävät asiat :t 1-8 Asia Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto, kokoushuone Piällysmies / Skype

Etelä-Savon maakuntaliitto, kokoushuone Piällysmies / Skype 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 18.5.2018 kello 14:00 16:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, kokoushuone Piällysmies / Skype Asialista 3/2018 1. Kokouksen

Lisätiedot

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Aika: 7.2.2014 klo 13.00-15.50 Paikka: Merikarvian kunnatalo Läsnä: Jaana Laitinen-Pesola, pj x Aino-Maija Luukkonen x Pori Leena Jokinen-Anttila

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistiot , ja Työryhmien tilannekatsaus 5

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistiot , ja Työryhmien tilannekatsaus 5 Asialista/ Pöytäkirja Nro 2/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 14.00 15.40 Kokouspaikka Frami D, Siru&Bitti Käsitellyt asiat 1-8 Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistiot 13.1.2016, 5.2.2016 ja

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Marja Perälä, maakuntauudistuksen esivalmistelu

Marja Perälä, maakuntauudistuksen esivalmistelu 17.2.2017 ICT-työryhmän jäsenet LAPIN MAKU- JA SOTEUUDISTUKSEN ICT-TYÖRYHMÄN PÖYTÄKIRJA 16.2.2017 Aika torstai 16.2.2017 klo 10.00 Paikka Asiantuntija/ Verkostovastaava Osallistujat Sihteeri Lapin ELY-keskus,

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio (3)

Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio (3) Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio 20.12.2017 1(3) Länsi-Pohjan sote- projektin poliittisen ohjausryhmän 14. kokous Aika: 20.12.2017 klo 9.00 11.00 Paikka: Selkäsaari kabinetti, LPSHP Osallistujat: Jäsenet:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

Palvelustrategian valmistelu

Palvelustrategian valmistelu Palvelustrategian valmistelu Pirjo Marjamäki Leena Turpeinen Markus Pauni Esivalmistelun SOTE-virkamieskoordinaatioryhmä 17.1.2018 Maakuntastrategian ja siihen liittyvien ohjelmien ja suunnitelmien viitekehys

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot