2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: A&O, Active & Open kansainvälinen esiselvityshanke, hankenumero 5976

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: A&O, Active & Open kansainvälinen esiselvityshanke, hankenumero 5976"

Transkriptio

1 Loppuraportti

2 Hankkeen loppuraportti 1. Toteuttajan nimi: Kankaanpään kaupunki, tietohallinto 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: A&O, Active & Open kansainvälinen esiselvityshanke, hankenumero Yhteenveto hankkeesta: Hankkeen tavoitteena oli aikaansaada eri sektoreille soveltuva kehitysohjelma, jonka perusteella voidaan alueella kehittää tietoteknisiä perusarkkitehtuureita. Tavoitteeseen pääsemiseksi hankkeessa hankittiin benchmarkkausta mm. Irlannissa ja Espanjassa toimivilta tahoilta. Hanke toteutti alueellisen kyselytutkimuksen, joka suurelta osin antoi suuntaviivoja kehitysohjelman laatimiseen. Open Source teknologiaan liittyen koottiin laaja aineisto tällä hetkellä käytetyimmistä teknologioista ja ohjelmista. Lisäksi laadittiin tiivis maakatsaus Ranskan Open Source ohjelmistojen käyttöön ja kehityssuunnitelmiin. Hanke onnistui kokonaisuudessaan hyvin ja tuotti tuloksena arvokasta tietopääomaa sekä alueellista kehitystä tukevan jatkohankeidean. Hankkeen tuloksena käynnistyivät myös kahden eri tyyppisen kansainvälisen hankkeen kehitysneuvottelut Irlannin ja Espanjan kanssa. Hanke onnistui myös talousarvion pitävyyden osalta hyvin. 4. Raportti 4.1 Hankkeen tavoitteet: Hankkeen tavoitteena oli, että esiselvitys tuottaa tuloksia, joiden perusteella voidaan myöhemmin käynnistää hanke, joka toteuttaa laaditun kehitysohjelman. Kehitysohjelman toteutuksen myötä voidaan myös luoda uusia kansainvälisiä avointa lähdekoodia hyödyntäviä toimintamalleja, jotka voivat erityisesti parantaa tai helpottaa maaseutualueiden tarpeita tai hallintoa sekä olla toiminta- ja kustannusrakenteeltaan maaseutualueita erityisesti hyödyttäviä. 2/5

3 4.2 Toteutus: Hankkeessa toteutettiin mm. seuraavat toimenpiteet: - kyselytutkimukset 13 kunnan alueella toimiville yrityksille (427 vastausta), oppilaitoksille (9 vastausta) ja kunnille (8 vastausta). - kotisivujen laatiminen - teknologiaselvitys (148 sivuinen raportti) - maaraportti Ranska - benchmarking matka Irlantiin - benchmarking matka Espanjaan Extremaduran alueelle - asiantuntijahaastattelu Global Village tj, Ilkka Hynynen - asiantuntijahaastattelu Aideen McGalin ja Deidrde O Connor, University of Dublin, Irlanti - asiantuntijahaastattelu Local Government Management Agency, Tim Willoughby, Irlanti - asiantuntijahaastattelu Silice Telecom, Rodrigo Sanchez, Espanja - asiantuntijahaastattelu Kuntaliitto, Tommi Karttaavi - asiantuntijahaastattelu Netorek Oy, tj. Timo Kero - asiantuntijahaastattelu Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy, tj. Esa Sairanen - kehitysohjelman laatiminen Hankkeen toimenpiteet toteutettiin aikavälillä Toimenpiteiden toteutuksen resursseina olivat Kankaanpään kaupungin tietohallinto sekä ostopalveluna toteutettujen toimien osalta Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry ja Netorek Oy. Hankkeen ohjauksesta ja toteutuksesta vastasi Kankaanpään kaupungin tietohallinto. Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n kansainvälinen koordinaattori Krista Antila järjesteli kansainvälisissä yhteyksissä tarvittavat asiat, kuten tapaamiset, matkajärjestelyt ja toimintaryhmäkontaktit. Netorek Oy suoritti mm. kyselytutkimukset, teknologiakartoitukset, kehitysohjelman laatimisen ja kotisivuihin liittyvät asiat. Hankkeen kustannukset pysyivät hyvin suunnitellussa budjetissa. Hankepäätöksessä hyväksytty kokonaiskustannus 14051,00 euroa ylittyi 239,55 eurolla. 3/5

4 4.3 Yhteistyökumppanit Irlanti: - Tipperary Institute (Paul P. Keating) - University of Dublin (Aideen McGalin and Deidrde O Connor) - LGMA (Local Government Management Agency, Tim Willoughby) - National Rural Network Espanja: - Diva (Asociasion Desanollo valle de Ambroz) - Asociación para el Desarrollo de las Villuercas, los Ibores y la Jara (APRODERVI) - Asociación para el Desarrollo de la comarca de Lácara (ADECOM-LÁCARA) - REDEX (Extremadura Rural Development Network) - ASAM LAG - Lácara LAG - Sílice Telecom Suomi: - Suomen avoimen lähdekoodin keskus COSS - Kuntaliitto, Tommi Karttaavi - Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry - Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy - Netorek Oy - Satakunnan Verkkotekniikka Oy 4.4 Tulokset ja vaikutukset Hankkeen tuloksena saatiin ajantasainen näkemys avoimen lähdekoodin käytöstä hankkeen kohdealueella. Avoimen koodin teknologiaraportti antaa kuvan tämän hetkisistä, käytetyimmistä avoimen lähdekoodin tekniikoista ja ohjelmistoista. Viimeksi mainittua dokumentaatiota voidaan käyttää tietolähteenä avoimen koodin tehokkaamman käyttöönoton suunnittelussa. Hanke aktivoi satoja yrityksiä kohdealueellaan miettimään avoimen lähdekoodin soveltamismahdollisuuksia liiketoiminnassa. Tältä osin saatiin palautteena toiveita avoimen lähdekoodin käyttöön liittyvän koulutuksen järjestämisestä sekä avoimen koodin hyödyntämiseen perustuvien keskitettyjen, SaaS-periaatteella toteutettujen palveluiden perustamisesta. 4/5

5 Hankkeen tuloksena esille nousi alueella esiintyvä tarve ns. toimistohotelli palvelulle. Alueella ei ole yhtään tähän tarkoitukseen tarkoitettua tilaa, mutta tarvetta siihen olisi. Toimistohotelli konsepti tulisi rakentaa niin, että se mahdollistaisi ICT-alalla toimivien yritysten työntekijöiden etätyön tekemisen kotiseudultaan. Huomioitavia tekijöitä ovat mm. tietoturva ja tehokkaat etätyön välineet hyvine yhteyksineen. Neuvottelut Kuntaliiton ja Suomen Avoimen Lähdekoodin Keskuksen (COSS) kanssa aktivoivat kyseisiä toimijoita entistä enemmän kiinnittämään huomiota Suomen kuntasektorin avoimen koodin soveltamisen mahdollisuuksiin. Hankkeen kuluessa Kankaanpään kaupunki kutsuttiin Suomen Avoimen Lähdekoodin Keskuksen (COSS) ensimmäiseksi kuntajäseneksi. Kansainvälistä yhteistyötä hankkeen aikana saatiin käynnistettyä Irlannissa Dublinin yliopiston ja Espanjan Exremaduran alueen aluekehitysorganisaation, REDEX:n kanssa. Dublinin yliopisto on kiinnostunut jatkotoimenpiteistä erityisesti maaseutualueiden tietotekniikan soveltamisen kehittämiseen liittyen. Extremaduran alue on kiinnostunut avoimen lähdekoodin ja mobiiliteknologian integroinnista ja kehitysprojektien tulosten tuotteistamisesta kansainvälisesti. Molempien edellä mainittujen tahojen kanssa jatketaan keskustelua yhteistyöhankkeiden käynnistämisestä. Active&Open -hankkeeseen liittyviä dokumentaatiota, mm. teknologiaraportti (Open source tehcnology) on saatavilla hankkeen www-sivustolta: 5. Esitykset jatkotoimenpiteiksi Hankkeessa toteutetuilla kyselyillä ja asiantuntijahaastatteluilla saatujen tietojen perusteella voidaan jatkotoimenpiteiksi esittää: avoimen lähdekoodin soveltamiseen liittyvien koulutusten toteutus hankkeen kohdealueella ICT alan toimistohotellin ja etätyökeskuksen perustaminen 6. Allekirjoittajat ja päiväys Kankaanpäässä Mika Hatanpää kaupunginsihteeri Kankaanpään kaupunki Jukka Ehto tietohallintopäällikkö Kankaanpään kaupunki 5/5

- Kehitysohjelmarunkojen laatiminen erilliset kehitysohjelmarungot kunta- pk-yritys sekä oppilaitossektorille

- Kehitysohjelmarunkojen laatiminen erilliset kehitysohjelmarungot kunta- pk-yritys sekä oppilaitossektorille Kuninkaanlähteenkatu 12 38700 KANKAANPÄÄ 8.9..2009 TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1/5 TARJOUSPYYNTÖ ACTIVE&OPEN ESISELVITYKSEN OSTOPALVELUIDEN SUORITTAMISESTA Kankaanpään kaupunki toteuttaa Pohjois-Satakunnan Leader-ohjelman

Lisätiedot

JulkICT strategian aluekierros, Pori 4.4.2012. Jukka Ehto tietohallintopäällikkö

JulkICT strategian aluekierros, Pori 4.4.2012. Jukka Ehto tietohallintopäällikkö JulkICT strategian aluekierros, Pori 4.4.2012 Jukka Ehto tietohallintopäällikkö Kankaanpään kaupunki Pohjois Satakunta n. 24 000 asukasta Tietohallinnon organisointi Kankaanpäässä tietohallintopäällikkö,

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Dublin, Irlanti. Active & Open, A&O kansainvälinen esiselvityshanke. Matkalle osallistujat:

MATKARAPORTTI. Dublin, Irlanti. Active & Open, A&O kansainvälinen esiselvityshanke. Matkalle osallistujat: MATKARAPORTTI Dublin, Irlanti Active & Open, A&O kansainvälinen esiselvityshanke Matkalle osallistujat: Jukka Ehto, hanke-edustaja Krista Antila, toimintaryhmän kansainvälinen koordinaattori, Aktiivinen

Lisätiedot

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin?

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Kauko Hartikainen, Kuntaliitto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2012 Tavoiteltavat toteutukset Realistisia ja konkreettisia Hyötyjä jo

Lisätiedot

Virtualisointi Kankaanpään kaupungissa. Tietohallintopäällikkö Jukka Ehto

Virtualisointi Kankaanpään kaupungissa. Tietohallintopäällikkö Jukka Ehto Virtualisointi Kankaanpään kaupungissa Tietohallintopäällikkö Jukka Ehto Esityksen kulku Esittely ja taustaa Virtualisoinnin vaiheet ja käyttöhuomiot Laitteistot ja yhteenveto Kankaanpää: 12 136 asukasta

Lisätiedot

Työryhmäraportti. Tietohallinto. Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen

Työryhmäraportti. Tietohallinto. Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Työryhmäraportti Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Tietohallinto päiväys 13.03.2014 1 Yhteenveto Kotkan ja Haminan tietohallintoyksiköt vastaavat

Lisätiedot

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Päijät-Hämeen Yrityksille Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Jari Turunen ICT -liiketoiminnankehittäjä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Omistus Lahden kaupunki 74 % Lähikunnat 10 % Yksityiset

Lisätiedot

TEKES / Digitaalinen suunnittelu Suomalainen Klubi. Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos

TEKES / Digitaalinen suunnittelu Suomalainen Klubi. Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos TEKES / Digitaalinen suunnittelu 4.6.2013 Suomalainen Klubi Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos Green ICT käsitteestä Green ICT tai myös Green by ICT tarkoittaa yleiskäsitteenä tieto- ja viestintä-teknologian

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat Tommi Karttaavi 13.5.2008 JHS-järjestelmä (historiaa) Valtioneuvoston päätös valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977 Valtiovarainministeriö vahvisti valtionhallinnon

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421 Jäsenkunnat Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630 Väkiluku 35421 Seudullinen terveydenhuolto n. 580 työntekijää käyttötalous 57,7 milj. toimipisteet 5 kunnassa hajautetut lähipalvelut

Lisätiedot

6.6.2013. Green ICT käsitteestä. Hankkeen yleisesittely 5.6.2013

6.6.2013. Green ICT käsitteestä. Hankkeen yleisesittely 5.6.2013 Hankkeen yleisesittely 5.6.2013 Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos Green ICT käsitteestä Green ICT tai myös Green by ICT tarkoittaa yleiskäsitteenä tieto- ja viestintä-teknologian käyttöä taloudellisesti,

Lisätiedot

SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008

SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 PAIKALLISEN DIGIMEDIATUOTANNON JAKELUKANAVAT JA TEKNIIKAT, PALVELUT JA LIIKETOIMINTAMALLIT SEKÄ TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET SUUPOHJAN SEUTUVERKOSSA SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010

CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010 CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010 Sisältö 1 Johdanto 3 2 Alustava työohjelma 4 2.1 Yleistä 4 2.2 Osa 1; Ohjeen päivittäminen 4 2.3 Osa 2; Suunnittelujärjestelmät

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, yritysasiantuntija Jarmo Jokinen 25.9.2018/JJo

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin

Lisätiedot

Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin

Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Tekesin Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 (2012) Ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja sitä myötä myös vapaa-ajan palvelujen kulutus kasvaa. Suomen vapaa-ajan

Lisätiedot

KOKEMUKSIA RYHMÄKORJAUKSISTA TILASTOTIETOA ESPOON RAKENNUSKANNASTA TALOYHTIÖIDEN NÄKEMYKSIÄ PALVELUNTUOTTAJIEN NÄKEMYKSIÄ

KOKEMUKSIA RYHMÄKORJAUKSISTA TILASTOTIETOA ESPOON RAKENNUSKANNASTA TALOYHTIÖIDEN NÄKEMYKSIÄ PALVELUNTUOTTAJIEN NÄKEMYKSIÄ KOKEMUKSIA RYHMÄKORJAUKSISTA TILASTOTIETOA ESPOON RAKENNUSKANNASTA TALOYHTIÖIDEN NÄKEMYKSIÄ PALVELUNTUOTTAJIEN NÄKEMYKSIÄ TkT Jari Virta, Suomen Kiinteistöliitto jari.virta@kiinteistoliitto.fi Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta

Ajankohtaista maaseutuverkostosta Ajankohtaista maaseutuverkostosta Maaseutututkijatapaaminen Säkylä, 27. 28.8.2015 Joel Karlsson Sivu 1 30.8.2015 Maaseutuverkosto Maaseutuverkoston tehtävänä on edistää yhteistyötä ja tiedon vaihtoa verkoston

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

Aurajoki kartalle - jokitietoa jokaiselle

Aurajoki kartalle - jokitietoa jokaiselle Aurajoki kartalle - jokitietoa jokaiselle Sinikka Paulin, Aurajokisäätiö sr PAIKKATIETOA JA JOKITIETOA Aurajoki kartalle - työn puitteet Toteuttaja: Aurajokisäätiö sr Toiminta-aika 1.2.2017-31.8.2018,

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,

Lisätiedot

AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA

AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA AVOIN KOODI YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHTANA Timo Väliharju Toiminnanjohtaja, COSS ry 28.11.2017 Avoimuuden asialla. Avoin lähdekoodi... on tapa kehittää ja jakaa tietokoneohjelmistoja. Yhteiskehittäminen Avoimessa

Lisätiedot

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittämisohjelma Satakunnassa HYKE

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittämisohjelma Satakunnassa HYKE Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittämisohjelma Satakunnassa HYKE Hyvinvointialan kehittäjäseminaari Hyvä-aluefoorum Turku 10.12.2009 Marika Lähde, Prizztech Oy Hyke-hankkeen tausta ja lähtökohta Strateginen

Lisätiedot

Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus

Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus avointiede.fi www.avointiede.fi -> Datanhallinnan opas Tutkimusdatan hallinnan

Lisätiedot

Tietohallinnon kehittäminen pienen kunnan näkökulmasta, Pori 6.5.2010. Kankaanpään kaupunki / tietohallinto

Tietohallinnon kehittäminen pienen kunnan näkökulmasta, Pori 6.5.2010. Kankaanpään kaupunki / tietohallinto Tietohallinnon kehittäminen pienen kunnan näkökulmasta, Pori 6.5.2010 Tietohallintopäällikkö, DI +358 44 5772274 jukka.ehto@kankaanpaa.fi Kuntien lukumäärät asukasluvun mukaan Kankaanpään kaupungin ylläpidossa:

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Verkkopokerijärjestelmä. Loppuraportti Ryhmä Kanat Ohjelmistotuotantoprojekti, syksy 2008

Verkkopokerijärjestelmä. Loppuraportti Ryhmä Kanat Ohjelmistotuotantoprojekti, syksy 2008 Verkkopokerijärjestelmä Loppuraportti Ryhmä Kanat Ohjelmistotuotantoprojekti, syksy 2008 Projektiryhmä Samuli Aalto-Setälä Jukka Kekälainen Jarno Kyykkä Mika Mielonen Mårten Smeds Otto Waltari Ohjaaja

Lisätiedot

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin

Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin 1 Uusi ratkaisumalli kuntakentän ICT-haasteisiin Vaatimukset kuntien palveluille kasvavat Kunnat kohtaavat lähivuosina merkittäviä haasteita, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia keinoja työn tuottavuuden

Lisätiedot

JUHTA Kansallinen palveluarkkitehtuuri. JulkICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas

JUHTA Kansallinen palveluarkkitehtuuri. JulkICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas JUHTA Kansallinen palveluarkkitehtuuri JulkICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas 19.9.2013 Kansallinen tilanne Taloudellinen tilanne synkkä Nokia-klusterin vaikeudet Uutta kasvua saatava PK-sektorilta,

Lisätiedot

Kirjapainoky a kehittyy - aktivoint hanke lop uraportti

Kirjapainoky a kehittyy - aktivoint hanke lop uraportti Euroopan maaseudun 1111 kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi Kirjapainoky a kehittyy - aktivoint hanke lop uraportti RITVA POHJOISVIRTA Sisällys 1. Toteuttajan nimi.2 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

Tulevaisuuden kestävä yhdyskunta

Tulevaisuuden kestävä yhdyskunta Tulevaisuuden kestävä yhdyskunta 20.9.2011 Loppuraportin julkistamistilaisuus Hanna Tuohimaa, Laura Haapola, Pekka Kauppi, Jyrki Kettunen, Susanna Kivelä, Jukka Laitinen ja Tarja Meristö Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE Hanketreffit, Metsäkeskus 11.2.2016 Niina Huikuri HANKETIEDOT Toteutusaika: 1.1.2015-31.12.2016, 2v. Toteuttajat: PIKES, KETI, Joensuun Tiedepuisto (hallinnoija), LuKe Henkilöstö:

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus Maakuntahallitus 11 12.02.2018 Maakuntahallitus 123 04.06.2018 Uudenmaan maakuntauudistuksen ICT- hankkeen tilannekatsaus 510/04.00.02/2016, 15/00.00.00/2018 MHS 12.02.2018 11 Tiivistelmä Tulevan Uudenmaan

Lisätiedot

Digikysely RAKLIn jäsenille 2018

Digikysely RAKLIn jäsenille 2018 Digikysely RAKLIn jäsenille 2018 Kyselyn toteutus Kyselyllä selvitettiin digitaalisuuden hyödyntämisen nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä RAKLIn jäsenyritysten keskuudessa. Selvityksen tavoitteena

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Taustoitus Järjestäjien tarve yhteiselle asiakaspalautteen keräämisen järjestelmälle nousi esiin kevään selvityksessä Asiakaspalautetieto on myös osa kansallista sote-tietopohjaa

Lisätiedot

Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori

Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori Insinöörikoulutuksen Foorumi 2012 Seminaariesitelmä Timo Turunen ja Matti Welin Monitori koulutusalarajat ylittävä

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri JHKA Tilanne 2.10.2012 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri on rakenne, jonka

Lisätiedot

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 5.4.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

PS Aikoo. Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli

PS Aikoo. Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli PS Aikoo Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli Tuomas Kylänpää Eurooppalaisen työvoimapolitiikan asiantuntija PS Aikoo -loppuseminaari 17.3.2015 Kuopio Oppilaitosten johtajat tukevat jo perustettuja

Lisätiedot

Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013

Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013 Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013 Seppo Kalli Digital Media Finland Selvitys Suomalainen pilvimaisema Liikenne- ja viestintäministeriö Julkaisuja

Lisätiedot

SataSPIN. Prosessien parantaminen verkostoitumalla. Porin korkeakouluyksikkö, TTKK

SataSPIN. Prosessien parantaminen verkostoitumalla. Porin korkeakouluyksikkö, TTKK SataSPIN Prosessien parantaminen verkostoitumalla Porin korkeakouluyksikkö, TTKK Ohjelmistoasiantuntemuksen keskus Centre of Software Expertise - CoSE Timo.Varkoi@pori.tut.fi http://www.pori.tut.fi SPI

Lisätiedot

N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET

N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET 2012-2013 2/5 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 3. Pelikenttä 4. Visio 5. Päämäärät 6. Menestyskonsepti 7.

Lisätiedot

2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910

2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910 Sivu 1 / 8 Loppuraportti 1. Hankkeen toteuttajan nimi: Kangasniemen maaseutuseura ry 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910 3. Yhteenveto

Lisätiedot

JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM

JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab Eteneminen 2015 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab lyhyesti Kokoaa yhteen julkisen hallinnon eri projektien kehittämistoimintaa Edistää palveluiden kehittämistä ja referenssitoteutusten

Lisätiedot

Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen

Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen Miten turvataan palvelujen toimivuus ja arjen sujuvuus uuteen maakuntaan siirryttäessä? Torstai 30.3.2017 Lapin ICT seminaari Harri Ihalainen 8.30 Tervetuloa Rovaniemelle aamukahvien merkeissä 9.00 Rovaniemen

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia. Yhteinen yrittäjyysstrategia

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia. Yhteinen yrittäjyysstrategia Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia Yhteinen yrittäjyysstrategia Hyväksytty: Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallitus 27.1.2014,

Lisätiedot

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti

VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti VAKAVA Valtakunnallinen kokonaisarkkitehtuurin suunnittelun ja kuvaamisen tukiprojekti Karri Vainio, erityisasiantuntija, Kuntaliitto JUHTA 11.6.2014 sosiaali- ja terveydenhuollossa toiminnalliset tarpeet

Lisätiedot

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain toimeenpanoa? 14.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat

Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat Tapio Ahomäki Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat 15.9.2016 Trimble yrityksenä Tekla Oy Trimble Solutions Oy Tekla on ollut osa Trimble Corporationia vuodesta 2011 Teklan liiketoiminnan kehitys

Lisätiedot

IT-standardisoinnin henkilöstö keväällä

IT-standardisoinnin henkilöstö keväällä 27.01.2012 Uutiskirjeen sisältö Antti Saari on aloittanut työnsä IT-standardisoinnin asiantuntijana. Hän toimii Juha Vartiaisen vanhempainvapaan sijaisena toukokuulle saakka.»lue artikkeli kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Avoimen ohjelmistoliiketoimintaverkoston ja -yhteistyön koordinoija Ilkka Lehtinen Matti Saastamoinen Avoimuus ja vapaus - Pieni tulipalo v. 1492 mahdollisti

Lisätiedot

Opas koulujen VALO-hankintaan. Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy

Opas koulujen VALO-hankintaan. Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy Opas koulujen VALO-hankintaan Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy Mikä ihmeen VALO? VALO = vapaat ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot Kyse on siis Open Sourcesta eli vapaista

Lisätiedot

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...

Lisätiedot

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Hankeaika 2013 2014 Kohderyhmänä ovat pienet kehityskykyiset, kasvuhaluiset, pirkanmaalaiset

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen

Lisätiedot

Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet

Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Työpaja 3 : ICT tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Ohjelma klo 13.30 15.15 Porin seudun ICT-ympäristön nykytilan tulosten esittely

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

Ikärakenne muuttaa näkemyksiämme asumisesta, palveluista ja yrittäjyydestä

Ikärakenne muuttaa näkemyksiämme asumisesta, palveluista ja yrittäjyydestä Ikärakenne muuttaa näkemyksiämme asumisesta, palveluista ja yrittäjyydestä PIRKANMAAN MAASEUTUFOORUMI UKK-instituutti, Tampere 7.4.2011 Antti Korkka KOKO DEMO-verkosto DEMO-verkosto 2010-2013 - 17 aluetta

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Aluekehitysviranomaisen tehtävät

Lisätiedot

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Osuuskunta KeroKuitu 2. Hankkeen nimi/hanketunnus Kerässieppi-Liepimän kyläverkko/22657 3. Yhteenveto hankkeesta Kerässieppi-Liepimän

Lisätiedot

Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti

Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti Kansallis-alueellisen kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen, alueellisen kehittämisen tukeminen? 28.10.2011 Sinikka Ripatti Sisältö Tarve kuntien ja alueiden väliseen yhteistoimintaan tiedonhallinnan kehittämisessä

Lisätiedot

Eurooppa investoi kestävään kalatalouteen. Pyhäjärven Kalainvestointien esiselvitys hanke. Hanke no: Dnro: 782/3561/2010

Eurooppa investoi kestävään kalatalouteen. Pyhäjärven Kalainvestointien esiselvitys hanke. Hanke no: Dnro: 782/3561/2010 HANKERAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus Pyhäjärven Kalainvestointien esiselvitys hanke Hanke no: 1000778 Dnro: 782/3561/2010 3. Yhteenveto hankkeesta Pyhäjärven Kalainvestointien

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

MATKARAPORTTI 1.3.2010. Active & Open, A&O kansainvälinen esiselvityshanke. Matkalle osallistujat: Jukka Ehto, hanke-edustaja

MATKARAPORTTI 1.3.2010. Active & Open, A&O kansainvälinen esiselvityshanke. Matkalle osallistujat: Jukka Ehto, hanke-edustaja MATKARAPORTTI Extremadura, Espanja Active & Open, A&O kansainvälinen esiselvityshanke Matkalle osallistujat: Jukka Ehto, hanke-edustaja Krista Antila, toimintaryhmän kansainvälinen koordinaattori, Aktiivinen

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Sähköisen liiketoiminnan kehittäminen Päijät-Hämeen pk-yrityksissä. Ari Saloranta 09.09.2004

Sähköisen liiketoiminnan kehittäminen Päijät-Hämeen pk-yrityksissä. Ari Saloranta 09.09.2004 Sähköisen liiketoiminnan kehittäminen Päijät-Hämeen pk-yrityksissä Ari Saloranta 09.09.2004 datatiimi - Tietojenkäsittely Päijät-Hämeen suurin tietotekniikan yrityskouluttaja Yrityksen henkilöstökoulutus

Lisätiedot

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK TEM 11.6.2009

Lisätiedot

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi Ville Meloni ja Pekka Vuori 6.6.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien saataville, vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

ICT-ala muuttuu Miten pysyä siinä mukana! IT-Networking Day

ICT-ala muuttuu Miten pysyä siinä mukana! IT-Networking Day CT-ala muuttuu Miten pysyä siinä mukana! T-Networking Day 5.5.2015, Hub 13 Robert Serén TVA 5.5.2015 Robert Seren/ T Networking Day Mentorointiohjelma TVA tarjoaa jäsenilleen laadukkaan ja innostavan mentorointiohjelman,

Lisätiedot

Tällä kertaa äänestän EU-vaalit 2019 jo kohta ovella

Tällä kertaa äänestän EU-vaalit 2019 jo kohta ovella Europe Direct Pohjois-Satakunta Uutiskirje Lokakuu, 7/2018 Tällä kertaa äänestän 26.05.2019 EU-vaalit 2019 jo kohta ovella Seuraavat Eurooppa-vaalien ajankohta on jo sovittuna eri jäsenmaissa. Suomessa

Lisätiedot

Suunnitellusti vapaalle. Satakunnan ELY-keskus, asiakkuuspäällikkö Anne Jortikka

Suunnitellusti vapaalle. Satakunnan ELY-keskus, asiakkuuspäällikkö Anne Jortikka Suunnitellusti vapaalle Satakunnan ELY-keskus, asiakkuuspäällikkö Anne Jortikka 1 MISTÄ APUA OMISTAJANVAIHDOS TILANTEESEEN? Julkiset toimijat: ELY-keskus Finnvera Verotoimisto Sedulliset toimijat: Yrityspalvelu

Lisätiedot

Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot

Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot Ohjelmistoliiketoiminta-seminaari Jyväskylä, 11.4.2007 Matti Saastamoinen Suomen open source -keskus COSS COSS - Centre for Open Source Solutions Kansallinen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011. Laatupäällikkö Jouko Alinen

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011. Laatupäällikkö Jouko Alinen Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011 Laatupäällikkö Jouko Alinen = Posa Vastaajat 2. Onko kunnassanne / kaupungissanne meneillään olevaa kehitysvammaisten asumiseen liittyvää uudisrakentamista?

Lisätiedot

Please note! This is a self-archived version of the original article. Huom! Tämä on rinnakkaistallenne.

Please note! This is a self-archived version of the original article. Huom! Tämä on rinnakkaistallenne. Please note! This is a self-archived version of the original article. Huom! Tämä on rinnakkaistallenne. To cite this Article / Käytä viittauksessa alkuperäistä lähdettä: Uusitalo, M. 2017. Avoin data TAMKissa.

Lisätiedot

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET Kylätoiminnan neuvottelupäivät 19. - 20.5.2011 KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET 2011-2013 KYLÄTOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Kylätoiminnan päätavoitteena on maaseudun asukkaiden elinolosuhteiden parantaminen vahvistamalla

Lisätiedot

Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset. Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea

Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset. Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea Tiedot kyselystä Kysely toteutettiin 5.-23.4.2019 Vastaajien kokonaismäärä 46 henkilöä Tapahtumajärjestäjiä

Lisätiedot

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään liikkumisen ohjauksen valtionapuhanke Tulosten esittely 15.5.2014 Marja-Terttu Sikiö / Destia Oy HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään kaupunki haki valtionavustusta liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

Antti Ylä-Jarkko Tietohallintojohtaja Vantaan kaupunki. Epäsovinnaisia tuottavuusratkaisuja kuntakentässä 15.1.2015

Antti Ylä-Jarkko Tietohallintojohtaja Vantaan kaupunki. Epäsovinnaisia tuottavuusratkaisuja kuntakentässä 15.1.2015 Antti Ylä-Jarkko Tietohallintojohtaja Vantaan kaupunki Epäsovinnaisia tuottavuusratkaisuja kuntakentässä 15.1.2015 Miten lisätä tuottavuutta ITn avulla? Rakenteet murroksessa Metropolikaupunki Poliittisen

Lisätiedot

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle. Säätytalo 10.9.2013

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle. Säätytalo 10.9.2013 Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle Säätytalo 10.9.2013 Tiistai 10.9.2013, klo 12.00 14.00 Tilaisuuden ohjelma Säätytalo, Sali 15 (Snellmaninkatu 9, 00170 Helsinki) klo 12.00 12.15

Lisätiedot

Online and mobile communications for Crisis Response and Search and Rescue

Online and mobile communications for Crisis Response and Search and Rescue Online and mobile communications for Crisis Response and Search and Rescue Hätä- ja häiriötilanteiden aikana niiden vaikutuspiiriin kuuluvat kansalaiset voivat älypuhelimien ja sosiaalisen median avulla

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

STOK - Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus, Posintra Oy

STOK - Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus, Posintra Oy STOK - Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus, Posintra Oy 4.5.2009 Posintra Oy Perustettu 1998 29 omistajaa, joista suurimmat: Porvoon kaupunki, Neste Oil Oyj, Osuuskauppa Osla, EM Group

Lisätiedot

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen 1 Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen Ohjelman valmistelu Maakunnan kehittämisrahahanke Ramboll Management Consulting työn toteuttajana Ohjelmatyötä valmisteltu työpajasarjalla. Ensimmäisessä

Lisätiedot

Kuntien Kansalliseen palveluarkkitehtuuriin liittyminen. Kunta-KaPA

Kuntien Kansalliseen palveluarkkitehtuuriin liittyminen. Kunta-KaPA Kuntien Kansalliseen palveluarkkitehtuuriin liittyminen Kunta-KaPA JUHTA 14.10.2015 Kunta-KaPA Kuntaliittoon on perustettu projektitoimisto, jonka tehtävänä on tukea ja edesauttaa Kansallisen Palveluarkkitehtuurin

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

POIMU. -Polkuja sosiaalityöntekijäksi - projekti. 17.3.2014 kirsi.kuusinen-james@phsotey.fi

POIMU. -Polkuja sosiaalityöntekijäksi - projekti. 17.3.2014 kirsi.kuusinen-james@phsotey.fi POIMU -Polkuja sosiaalityöntekijäksi - projekti Ohjausryhmän tehtävät Hankesuunnitelman tavoitteiden ja toiminnan toteutumisen tilanne Rahoitussuunnitelman toteutuminen ja maksatuksen eteneminen Hankkeen

Lisätiedot

IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus

IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus Teknologia-arkkitehtuuri ja rajapinnat/integraatiot 21.3.2019 Sisältö Alustojen asemoituminen ja pilvivalmius Arkkitehtuuriperiaatteet

Lisätiedot

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio LOPPURAPORTTI 1 / 5 MAHIS PROJEKTIN LOPPURAPORTTI AJALTA 1.4.2007 30.3.2010 Projektin nimi Projektipäällikkö Ohjausryhmä Mahis projekti Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio Sauli Hyöppinen

Lisätiedot

Valomo Tampereelle VALOMO, osuuskunta

Valomo Tampereelle VALOMO, osuuskunta Valomo Tampereelle Rakennetaan avoimuuteen ja yhteisöllisyyteen perustuva yhteisö VALOMO, osuuskunta Tavoite olla maailman johtavien avointen yhteisöjen joukossa Asiakkaina ovat sekä yritykset että julkinen

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Ohjelman sisältö Uuden tyyppiset, asiakaslähtöiset palvelujen tuotantotavat ja -konseptit Asiakkuuksien hallinta ja johtaminen

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Muutosjohtaja Timo Vesiluoma Kuntapäivä 8.5.2018 Esityksen sisältö Kuntien ja maakunnan

Lisätiedot