Ympäristöministeriö VASTAUS YM EU Klobut Liisi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöministeriö VASTAUS YM EU Klobut Liisi"

Transkriptio

1 Ympäristöministeriö VASTAUS YM EU Klobut Liisi Viite VNEUS Asia EU-toiminnan ja -vaikuttamisen suunnitelmat vuodelle 2016; Ympäristöministeriön EUpainopisteet vuodelle 2016 VNEUS on pyytänyt ministeriöitä päivittämään sektorikohtaiset EUtoiminnan ja vaikuttamisen suunnitelmat vuodelle Ympäristöministeriö toteaa, että ministeriön hallinnonalalla keskeisimmät EU-prioriteetit ovat EU:n 2030 ilmasto- ja energiapaketin eri osa-alueiden valmistelun eteneminen, kiertotalouspaketti ja sen yhteydessä annettava jätedirektiivien muutosehdotus, ilmansuojelun päästökattodirektiivi, teollisuuspäästödirektiivin täytäntöönpanopäätökset, luonnonsuojelusääntelyn mahdollisen uudistuksen valmistelu ja rakentamisen energiatehokkuuteen sekä rakennustuoteasetukseen liittyvät kysymykset. Yleistä paremmasta sääntelystä Hallitusohjelman mukaisesti Suomen EU-vaikuttamisen painopisteenä on nykyistä vähäisempi, parempi ja kevyempi sääntely. Suomi arvioi kaikkea EU-sääntelyä talouskasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden näkökulmasta ja edellyttää vastaavaa käytäntöä myös EU:n toimielinten tasolla. Ympäristöministeriö painottaa, että näiden tavoitteiden edistämisen lisäksi on huolehdittava EU:n perussopimuksissa määriteltyjen unionin tavoitteiden, kuten kestävän kehityksen ja korkeatasoisen ympäristönsuojelun toteutumisesta. Ympäristöministeriö pitää tärkeänä, että EU-sääntelyn vaikutuksia, tarpeellisuutta ja hyväksyttävyyttä arvioidaan kaikissa vaiheissa säädösten suunnittelusta niiden täytäntöönpanoon ja soveltamiseen saakka, ja että valmiuksia laatia vaikutusarviointeja kehitetään sekä neuvostossa että kansallisesti. Parhaillaan on käynnissä komission julkinen kuuleminen EU:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon seuranta- ja raportointijärjestelmän uudistamisesta. Komissio on esittänyt, että ympäristöneuvostossa keskusteltaisiin EU:n ympäristölainsäädännön ja politiikan täytäntöönpanon laajamittaisista puutteista ja niihin johtaneista syistä. Lisäksi Alankomaiden, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan sekä komission tukema Make it Work hanke tähtää EU:n ympäristölainsäädännön selkeyden ja johdonmukaisuuden parantamiseen, mikä osaltaan voi edesauttaa lainsäädännön kansallista täytäntöönpanoa. Suomi tukee edellä mainittujen aloitteiden tavoitteita ja ympäristöministeriö osallistuu edellä mainittujen maiden järjestämiin ko. aloitetta käsitteleviin tilaisuuksiin.

2 EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPAKETTI: TAAKANJAKOPÄÄTÖS 2(7) Tausta Eurooppa-neuvoston lokakuun 2014 päätelmien mukaan EU sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 40 % vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Päästövähennystavoite jakautuu päästökauppajärjestelmän (ETS) ja sen ulkopuolisen sektorin eli ns. taakanjakosektorin välille. Päästökauppajärjestelmän vähennystavoite on 43 % vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon ja taakanjakosektorin vastaavasti 30 %. Taakanjakosektorin 30 %:n päästövähennystavoite jaetaan jäsenvaltiokohtaisiksi tavoitteiksi, jotka Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaan tulevat vaihtelemaan välillä 0-40 %. Komissio valmistelee parhaillaan jäsenvaltioiden taakanjakoa koskevaa ehdotusta, joka annettaneen kesällä Voimassa olevan taakanjakopäätöksen ( ) piiriin kuuluu suurin osa päästökaupan ulkopuolisista sektoreista eli liikenne, maatalous, rakennusten erillislämmitys, jätteet ja teollisuuskaasut. Maankäyttösektori (LULUCF, maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous) ei nykyisellään sisälly EU:n taakanjakoon. Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaan ennen vuotta 2020 tehdään kuitenkin päätös siitä, miten LULUCF-sektori sisällytetään EU:n ilmastovelvoitteiden piiriin. Komissio on valmistelemassa myös tätä ehdotusta, joka annettaneen kesällä 2016 samanaikaisesti taakanjakoa koskevan ehdotuksen kanssa. Nykyisessä taakanjakopäätöksessä jäsenvaltiokohtaiset päästövähennysvelvoitteet on laskettu käyttäen perusteena kriteeriä BKT/asukas niin, että jäsenmaiden velvoitteet vaihtelevat välillä + 20 <> - 20 % vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Suomen päästövähennysvelvoite on 16 %. Jos uudet, vuoteen 2030 ulottuvat päästövähennysvelvoitteet laskettaisiin pelkästään BKT/as. kriteerin mukaisesti, Suomen päästövähennysvelvoitteeksi tulisi n % vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Eurooppa-neuvoston lokakuun 2014 päätelmissä kuitenkin todettiin, että asetettaessa päästövähennysvelvoitteita niille jäsenvaltioille, joiden BKT/as. ylittää EU:n keskiarvon, otetaan huomioon kustannustehokkuus oikeudenmukaisella ja tasapainoisella tavalla. Suomi yhdessä niin sanottujen samanmielisten maiden kanssa vaikutti merkittävästi siihen, että Eurooppa-neuvoston päätelmiin saatiin maininta kustannustehokkuuden huomioonottamiseksi taakanjaossa. Tähän ns. samanmielisten ryhmään kuului Suomen lisäksi EU:n pieniä ja keskisuuria maita, joiden BKT/as. ylittää EU:n keskiarvon (Alankomaat, Belgia, Irlanti, Itävalta, Luxemburg, Ruotsi, Tanska). Asian merkitys Suomelle ja vaikuttaminen Suomen päästövähennysvelvoitteen suuruuteen vaikuttaa oleellisesti se, millä tavalla ja miten suurella painoarvolla Eurooppa-neuvoston mainitsema kustannustehokkuus otetaan huomioon taakanjaossa ja miten tehokkaasti erilaisia joustomekanismeja voidaan hyödyntää. Suomen kannalta on edullisinta, että kustannustehokkuus saa suuren painoarvon taakanjakoa koskevassa laskennassa. Lisäksi ehdotettavien joustomekanismien tulee tarjota todellisia mahdollisuuksia päästöjen kustannustehokkaaseen vähentämiseen. Lisäksi se, miten ja minkälaisilla laskentasäännöillä LULUCF-sektori otetaan huomioon EU:n päästövähennysvelvoitteissa (erillinen pilari ilmasto- ja energiapaketissa; maatalous ja LULUCF yhdessä omana pilarinaan; LULUCF osana taakanjakopäätöstä) voi aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia ja kustannuksia Suomelle. Sen vuoksi on tärkeää, että taakanjakopäätöstä ja LULUCF-sektoria koskeva kannanmuodostus ja vaikuttaminen tehdään koordinoidusti ja yhtenäisesti.

3 3(7) Taakanjakopäätöksen osalta ennakkovaikuttaminen komission valmisteluun on ensiarvoisen tärkeää. Komission tulevan ehdotuksen sisältämän jäsenvaltiokohtaisen taakanjaon lukuarvoja (velvoiteprosentit) on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, muuttaa komission ehdotuksen antamisen jälkeen. Sen vuoksi on tarkoitus käyttää seuraavia vaikuttamistapoja ennen komission ehdotuksen antamista: Ns. samanmielisten maiden ryhmä on jatkanut yhteydenpitoa myös Eurooppa-neuvoston jälkeen ja ryhmää ja sen mahdollisia yhteisiä näkemyksiä voitaneen käyttää hyväksi taakanjakopäätöksen jatkovalmisteluissa, etenkin kustannustehokkuuden riittäväksi huomioimiseksi taakanjaossa. Yhteistyö samanmielisten maiden kanssa jatkuu vuoden 2016 aikana erityisesti vähennysvelvoitteiden laskennan ja joustoelementtien arvioinnin osalta. Myös suurten jäsenvaltioiden, erityisesti Saksan, mutta myös UK:n ja Ranskan, kantojen selvittäminen ja Suomen näkemysten esille tuominen näille maille on tarpeellista. Esimerkiksi ns. GGG-ryhmä (Green Growth ministeriryhmä) voi toimia keskustelufoorumina. Komission virkamiehiin ollaan yhteydessä jatkuvasti Suomen kantojen täsmentyessä ja käyttäen hyödyksi jo olemassa olevia vaikuttamiskanavia. Keväällä 2016 on tarkoitus keskustella asiasta komission kanssa sekä asiantuntijatasolla että pääjohtajatasolla, komission pääsihteeristö mukaan lukien. Myös asian kannalta keskeisten komissaarien (Sefcovic, Canete, Katainen) kabinettien tapaamista voidaan käyttää hyväksi. Vaikuttamisen tueksi saatetaan ajan tasalle englanninkielinen muistio, jossa esitetään tiivistetysti Suomen kannat ja näkemykset taakanjakopäätöksen perusteista ja vaikutuksista. Lisäksi taakanjakopäätökseen liittyvää tietopohjaa vahvistetaan teettämällä selvitys taakanjakosektorin päästövähennysmahdollisuuksista sekä joustomekanismeista ja niiden hyödyntämisen mahdollisuuksista Suomen kannalta. EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPAKETTI: PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVI (ETS) Komissio julkaisi ehdotuksen koskien EU:n päästökauppadirektiivin (2003/87/EY) muuttamista. Direktiiviin tehtävät muutokset koskevat pääasiassa päästökaupan neljännen kauden ( ) järjestelyjä. Direktiivin muuttamisen yhtenä keskeisenä lähtökohtana on Eurooppaneuvoston lokakuussa 2014 asettamat tavoitteet päästöjen vähentämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Päästövähennystavoitteen kiristäminen vuoden 2020 jälkeiselle ajalle lieventää omalta osaltaan päästökauppaa vaivannutta päästöoikeuksien ylitarjontatilannetta. Asian merkitys Suomelle Suomen kannalta on tärkeää, että päästökauppajärjestelmän avulla pystytään saavuttamaan EU:n asettamia päästövähennystavoitteita vuodelle 2030 kustannustehokkaalla tavalla. On kannatettavaa, ettei ehdotuksella muuteta päästökaupan keskeisiä elementtejä tai toimintaperiaatteita. Uudistuksen myötä päästökauppa pysyy edelleen EU:n ilmastopolitiikan keskeisenä politiikkatoimena. Suomen näkökulmasta keskeinen kysymys ehdotuksessa on päästökaupan hiilivuotosääntöjen uudistaminen. Hiilivuotosääntöjen tulisi ensisijaisesti turvata energiaintensiivisen vientiteollisuuden kilpailukyky. Tämän vuoksi on lähdettävä siitä, että merkittävälle hiilivuodon riskille alttiin energiaintensiivisen teollisuuden tulee olla sisällytettynä ns. hiilivuotoluetteloon jatkossakin. Käsittelyvaihe ja vaikuttaminen Komission ehdotuksen käsittely neuvoston ympäristötyöryhmässä alkoi syyskuussa Neuvottelut kestävät tämänhetkisen arvion mukaan vuoden 2017 puolelle, koska alustavan aikataulun mukaan

4 4(7) EP:n ENVI-valiokunta äänestää syyskuussa 2016, täysistunto vasta marraskuussa. ITRE-valiokunnan mahdollinen rooli ehdotuksen käsittelyssä on vielä auki. EP:n kanssa käytävät trilogit menisivät Maltan ja jopa ehkä UK:n puheenjohtajakaudelle vuonna ensi vaiheessa keskittyy neuvoston työryhmässä tehtävään työhön muiden jäsenvaltioiden ja komission suuntaan, myöhemmin myös parlamenttiin. PÄÄSTÖKATTODIREKTIIVI (EHDOTUS DIREKTIIVIKSI KANSALLISISTA PÄÄSTÖKATOISTA) EU:n komissio antoi ns. ilmansuojelupaketin, ml. ehdotus päästökattodirektiiviksi, joulukuussa Direktiiviehdotuksen käsittely neuvostossa ja parlamentissa on kesken. Neuvosto tavoittelee mahdollisesti yleisnäkemystä ympäristöneuvostossa. Euroopan parlamentin kanssa neuvottelut käynnistynevät alkutalvesta Asian merkitys Suomelle Ehdotetut päästökatot perustuvat mallilaskelmiin, joissa päästövähennysvelvoitteet on laskettu ympäristövaikutusten ja kustannustehokkuuden perusteella. Laskelmia on tarkistettu kuluneen kahden vuoden aikana kahdesti. Suomelle ehdotettu ammoniakkipäästöjen 20 % päästövähennysvelvoite on tiukempi kuin vaikutusarviointien perusteella on kustannustehokasta, mutta tämä tavoite tulee Göteborgin pöytäkirjasta. Mallilaskelmien perusteella saatu vähennysvelvoite Suomelle olisi 15 % vähennys vuodesta 2020 alkaen verrattuna vuoden 2005 päästöihin. Ammoniakkipäästöjen vähentämiseksi tarvitaan lisätoimia verrattuna nykytilanteeseen, minkä toteuttamiseksi on jo olemassa suunnitelma. Puheenjohtajamaa Luxemburg on sisällyttänyt direktiiviehdotuksen viimeisimpään versioon Suomelle räätälöidyn joustoelementin ammoniakkipäästövelvoitettamme varten. Ympäristöministeriön asiantuntijat ja osastopäällikkö ovat keskustelleet useita kertoja komission kanssa eri tasoilla Suomen ammoniakkipäästölukujen ja päästövähennysvelvoitteiden oikeasta tasosta. Lisäksi asiasta on toimitettu komissiolle kirjallisia selvityksiä. Ministeri Tiilikainen on keskustellut asiasta syksyllä 2015 ympäristökomissaari Vellan ja puheenjohtajamaa Luxemburgin ympäristöministerin kanssa. Asia nostetaan esille myös tulevan puheenjohtajamaa Hollannin kanssa niin ministeri- kuin virkamiestasoillakin. Myös Euroopan parlamenttiin ollaan yhteydessä Suomen joustoelementin säilyttämisen turvaamiseksi ehdotuksen jatkoneuvotteluissa. TEOLLISUUSPÄÄSTÖDIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖKSET Teollisuuspäästödirektiivin (2010/75/EU) artiklassa 13 säädetyllä menettelyllä laaditaan liitteen I mukaisille toimialoille toimialakohtaisia BAT (Best Available Techniques) -päätelmäasiakirjoja (BREF). Asiakirjat laaditaan teknisissä työryhmissä ja käsitellään artiklan 13 mukaisessa foorumissa. Teollisuuspäästödirektiivin artiklan 75 sääntelykomitea äänestää tämän jälkeen päätelmien hyväksymisestä, jonka jälkeen hyväksytyt päätelmät julkaistaan komission täytäntöönpanopäätöksenä. Asian merkitys Suomelle Toimialakohtaisten BAT-päätelmien merkitys Suomelle vaihtelee. Vuoden 2016 aikana artiklan 13 komiteassa tulisi käsiteltäväksi suurten polttolaitosten päätelmät (LCP, polttoaineteho yli 50 MW).

5 5(7) Komissio on arvioinut, että tämä tapahtuisi aikaisintaan kesällä, mutta jo tässä vaiheessa on selvää, että aikataulussa ei pysytä. Päätelmien käsittely artiklan 75 sääntelykomiteassa ja niiden julkaisu tapahtuisi joka tapauksessa vuoden 2017 aikana, tai myöhemmin. Nykymuodossaan päätelmien johdosta tulisi toteuttaa arviolta useiden satojen miljoonien investoinnit erityisesti biomassaa ja turvetta polttoaineena käyttävissä laitoksissa, sekä vähän käyvissä huippu- ja varalaitoksissa. Teollisuuspäästödirektiivin artikla 15 mahdollistaa tosin myös tapauskohtaisesti poikkeavien raja-arvojen soveltamisen tilanteissa, jossa saavutettavat ympäristöhyödyt suhteessa kustannuksiin olisivat vähäiset. Nykymuotoisten päätelmien johdosta poikkeavien raja-arvojen perusteet todennäköisesti täyttyisivät Suomessa tiheästi asuttujen alueiden ulkopuolella, joten todellinen investointitarve olisi joka tapauksessa edellä esitettyä selvästi pienempi. Ympäristöministeriö jatkaa asiantuntijatason keskusteluja komission (DG ENV ja Euroopan IPPCtoimisto, JRC, Sevilla) kanssa sekä yhdessä keskeisten sidosryhmien ja jäsenmaiden kesken (biomassan ja turpeen osalta erityisesti Ruotsin, Tanskan ja Irlannin kanssa). Tavoitteena on ongelmakohtien korjaaminen erityisesti keskeisten biomassa- ja turvelaitosten osalta viimeistään artiklan 13 foorumin käsittelyssä. Tarvittaessa asia otetaan esille korkeammalla virkamies- ja/tai poliittisella tasolla komission kanssa. KIERTOTALOUSPAKETTI JA EHDOTUS JÄTEDIREKTIIVIEN MUUTTAMISEKSI Komissio antoi heinäkuussa 2014 kiertotalouspaketin, mutta veti ehdotuksensa pois tämän vuoden alussa ja lupasi valmistella uuden aiempaa kunnianhimoisemman ehdotuksen vuoden 2015 loppuun mennessä. Uusi kiertotalouspaketti annettiin Paketti sisältää tiedonannon kiertotalouden toimintasuunnitelmasta ja tarkistetun ehdotuksen kuuden jätealan direktiivin muuttamiseksi. Ehdotuksen käsittely käynnistyy esittelyillä vielä joulukuun 2015 aikana, mutta varsinaiseen työhön mm. jätedirektiivien käsittelemiseksi neuvoston työryhmässä päästään tammikuussa Euroopan parlamentin käsittelyaikataulusta ei vielä ole tietoa. Kiertotalouden toimintasuunnitelmaan sisältyy jätteestä energiaksi tiedonanto osana energiaunionin valmistelua. Tätä aloitetta odotetaan vuoden 2016 aikana. Aloite on Suomen näkökulmasta merkityksellinen erityisesti mm. kehittyneiden liikenteen biopolttoaineiden osalta. Kiertotalouden toimintasuunnitelman mukaan komission on määrä antaa vuonna 2016 myös Suomen kannalta merkityksellinen biomassan kestävyyskriteerejä koskeva tiedonanto. Kiertotalouspaketin toimintasuunnitelmaan sisältyy myös mm. ekosuunnitteludirektiivin uusi työsuunnitelma. Se sisältää tuoteryhmät, joista tullaan käynnistämään selvityshankkeet. Tuoteryhmäkohtaiset säädökset annetaan komission asetuksina, joiden valmistelusta vastaa rakennustuotteiden osalta YM. Suomi on vaikuttanut erityisen aktiivisesti uuden ehdotuskokonaisuuden valmisteluun komissiossa koko vuoden 2015 ajan. Komissioon on vaikutettu kaikilla mahdollisilla tasoilla niin Helsingistä ministeriöiden kuin Brysselissä EU-edustustonkin toimesta. Jatkossa jätesäädösten neuvottelujen edetessä vaikutetaan komissioon, ympäristötyöryhmän puheenjohtajaan, muihin jäsenvaltioihin ja Euroopan parlamenttiin. Vielä valmistelussa olevien Suomen kannalta erityisen merkittävien aloitteiden valmistelussa kuten jätteestä energiaksi ja biomassan kestävyyskriteerejä koskevien tiedonantojen osalta vaikutetaan edelleen yhdessä muiden asian kannalta keskeisten ministeriöiden kanssa komission valmisteluun.

6 6(7) EU:N LUONNONSUOJELULAINSÄÄDÄNNÖN TARKASTELU Komissio on suorittanut vuoden 2015 aikana lintu- ja luontodirektiivien toimivuus- ja vaikuttavuusarvioinnin (fitness check). Alustavista tuloksista kerrottiin marraskuussa Varsinainen raportti arvioinnista valmistuu keväällä Mahdollisia lainsäädännöllisiä toimia alettaneen valmistella tämän jälkeen. Yhdeksän jäsenvaltiota on lähettänyt ympäristökomissaarille Saksan aloitteesta kirjeen, jossa tuodaan selväsanaisesti esille viesti, jonka mukaan voimassa oleva ko. lainsäädäntö tulisi pitää ennallaan ja keskittyä sen tehokkaaseen toimeenpanoon. Vakaan ja selkeän järjestelmän ennallaan pitämistä ovat kannattaneet mm. luonnonsuojelujärjestöt, Euroopan maanomistajien kattojärjestö (ELO) ja energiateollisuus. Eräät jäsenmaat ja toimijat ovat tuoneet esiin tarvetta ajantasaistaa direktiivien liitteitä. Suomi on seurannut tiiviisti asiasta käytävää keskustelua ja osallistuu myös 2016 aikana kaikkiin aihetta käsitteleviin kokouksiin, joita komissio ja puheenjohtajamaat mahdollisesti järjestävät. RAKENTAMINEN; RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUSDIREKTIIVI JA RAKENNUSTUOTTEET Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (2010/31/EU) uudelleentarkastelu Vastuuministeriö: YM Komission odotetaan antavan vuoden 2016 lopussa ehdotuksen rakennusten energiatehokkuusdirektiivin tarkistamiseksi. Komissio on vuoden 2015 aikana järjestänyt julkisen kuulemisen nykyisen direktiivin toimivuudesta, johon ympäristöministeriö vastasi syys-lokakuussa. Direktiivin uudelleentarkastelussa keskeistä on, että jätetään riittävästi joustomahdollisuuksia kansallisten olosuhteiden huomioimiseksi. Paitsi luonnonolosuhteet myös lainsäädäntökehikot (esim. rakentamisen viranomaisohjaus) ovat hyvin erilaisia jäsenvaltioissa, mikä tulisi huomioida direktiivin uudelleentarkastelussa paremmin. Nykyinen direktiivi on paikoin hyvin yksityiskohtainen ja raportointivelvoitteiden keventämistä tulisi tarkastella. Uudelleentarkastelussa direktiivin yhteydet muihin direktiiveihin kuten uusiutuvan energian RES-direktiiviin (2009/28/EY) ja energiatehokkuusdirektiiviin (2012/27/EU) tulisi arvioida ja miten nämä direktiivit voitaisiin paremmin sovittaa yhteen. Energiatehokkuusdirektiivin (2012/27/EU) uudelleentarkastelu Vastuuministeriö: TEM, (art. 4 osalta YM) Komission on määrä antaa vuoden 2016 aikana ehdotus energiatehokkuusdirektiivin tarkistamiseksi. Direktiivin uudelleentarkastelussa yksi keskeinen kysymys on Suomen kannalta ongelmallinen rakennusten huoneistokohtaisen energiankulutuksen mittaaminen. Pakolliset huoneistokohtaiset mittaukset ovat VTT:n selvityksen mukaan Suomessa kustannustehoton tapa vaikuttaa rakennusten energiatehokkuuteen. Komission raportointi rakennustuoteasetuksen (2011/305/EU) toimivuudesta parlamentille Komissio antaa 2016 neuvostolle ja parlamentille rakennustuoteasetuksen mukaisesti raportin asetuksen toimivuudesta, minkä jälkeen asetus tulee mahdollisesti uudelleentarkasteluun. Suomen kannalta asetuksen toimivuudessa on keskeisiä puutteita, jotka edellyttäisivät muutoksia asetukseen ja

7 ympäristöministeriö vaikuttaa em. raportin valmisteluun siten, että asetus avattaisiin uudelleentarkastelulle. 7(7) LIITTEET Asiasanat EU-asioiden komitea, EU-koordinaattorit Hoitaa Tiedoksi ALR, EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PLM, SM, STM, TEM, TK, TPK, TULLI, UM, VM, VNK, VTV, YM

EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus Marjo Nummelin, YM

EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus Marjo Nummelin, YM EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus 6.6.2017 Marjo Nummelin, YM EU:n 2030 energia- ja ilmastokehys Ehdotus päästökauppadirektiivin uudistamisesta Asetusehdotus jäsenvaltioiden taakanjaosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa 2021-2030, taakanjakoehdotus Tuija Talsi 28.9.2016 Talousvaliokunta Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset U 27/2015. Eduskunnan talousvaliokunta Riitta Levinen, ympäristöministeriö

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset U 27/2015. Eduskunnan talousvaliokunta Riitta Levinen, ympäristöministeriö EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset U 27/2015 Eduskunnan talousvaliokunta 1.4.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö Komission ehdotukset kuuden jätealan direktiivin uudistamiseksi

Lisätiedot

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0201 (COD) 14060/1/14 REV 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto ENV 816 COMPET

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset Suuren valiokunnan työjaoston ja ympäristövaliokunnan avoin kuulemistilaisuus 11.3.2016 Riitta Levinen, ympäristöministeriö Komission ehdotukset

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm U 5/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uusiutuvan

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma. Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous

EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma. Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous 11.3.2016 EU:n kiertotalouspaketti Komissio antoi 2.12.2015 uuden kiertotalouspaketin,

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2008-00676 VNEUS Liukko Arno 06.10.2008 Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Lissabonin sopimus - eteneminen Irlannin kansanäänestyksen

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Eurooppa matkalla energiaunioniin

Eurooppa matkalla energiaunioniin Eurooppa matkalla energiaunioniin ylijohtaja Riku Huttunen ET:n syysseminaari, Helsinki, 19.11.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni Toimeenpano EU-toimet

Lisätiedot

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Eduskunnan talousvaliokunta 19.2.2016 Erja Fagerlund TEM/ innovaatio ja elinkeino-osasto Kilpailukyky

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00573 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 12.07.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komitologiamenettely ja delegoidut säädökset/säädösten, joissa säädetään valvonnan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä?

Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä? Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä? 28.10.2014 Kaisa Pirkola Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Biomassojen kestävyyteen liittyviä aloitteita EU:ssa Liikenteen biopolttoainei

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158. YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158. YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158 YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Komission suositus neuvostolle Euroopan unionin osallistumisesta vuoden 1979 kaukokulkeutumissopimukseen

Lisätiedot

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Suomen ympäristöpolitiikka on tänä päivänä vahvasti EU-politiikkaa, sillä lähes

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Siikavirta Hanne(TEM) EI JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Siikavirta Hanne(TEM) EI JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00411 EOS Siikavirta Hanne(TEM) 26.08.2011 EI JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Päästökaupan päästöjen tarkkailu U/E-tunnus: EUTORI-numero: Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta Juhani Tirkkonen Tampere 6.2.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Matti Kahra / MMM Talousvaliokunnan asiantuntijakuuleminen

Matti Kahra / MMM Talousvaliokunnan asiantuntijakuuleminen U 53/2016 vp - valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF) Matti Kahra / MMM

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Salo-Asikainen Sirpa(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Salo-Asikainen Sirpa(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00102 YSO Salo-Asikainen Sirpa(YM) 01.04.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi valtiosta toiseen tapahtuvan ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti 25.1.2017 Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti UUSIUTUVA ENERGIA Direktiivi uusiutuvan energian edistämisestä ENERGIA- TEHOKKUUS Energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

U 69/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta neuvoston päätökseksi (Göteborgin pöytäkirjan muutoksen hyväksyminen)

U 69/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta neuvoston päätökseksi (Göteborgin pöytäkirjan muutoksen hyväksyminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta neuvoston päätökseksi (Göteborgin pöytäkirjan muutoksen hyväksyminen) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta Ympäristövaliokunta 7.10.2015 EU-päästökauppajärjestelmä uudistuu Päästökauppa on jatkossakin keskeinen ilmastopolitiikan ohjauskeino. Komissio antoi ehdotuksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Energiaunionin tilaa koskeva katsaus 2015 E85/2015 vp. Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Energiaosasto Työ- ja elinkeinoministeriö 9.2.

Energiaunionin tilaa koskeva katsaus 2015 E85/2015 vp. Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Energiaosasto Työ- ja elinkeinoministeriö 9.2. Energiaunionin tilaa koskeva katsaus 2015 E85/2015 vp Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Energiaosasto Työ- ja elinkeinoministeriö 9.2.2016 Energiaunioni Energiaunioni nousi terminä esiin ensimmäisen kerran

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Energiaunioni E 178/2014 vp

Energiaunioni E 178/2014 vp Energiaunioni E 178/2014 vp Ympäristövaliokunta 17.6.2015 Päivi Janka Hallitusneuvos, TEM energiaosasto Energiaunionin taustaa Energiaunioni nousi terminä esiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2014 Puolan

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Energiaunionin hallintomalli - asetusehdotus

Energiaunionin hallintomalli - asetusehdotus Energiaunionin hallintomalli - asetusehdotus Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Energiaosasto Työ- ja elinkeinoministeriö 3.3.2017 Hallintomalli-asetusehdotus Komissio antoi Puhtaan energian -paketin 30.11.2016

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa

EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa ylijohtaja Riku Huttunen TeollisuusSummit, Oulu, 14.10.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 291 final 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 07.2.2017 2016/0231(COD) TARKISTUKSET 269-283 Mietintöluonnos Gerben-Jan Gerbrandy (PE592.423v02-00)

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden kansallinen valmistelu - toimintaperiaate Lähtökohtana asioiden järjestelmällinen yhteensovittaminen Yksittäiset linjaukset

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Energiaunioni. ylitarkastaja Ville Niemi. Kuntamarkkinat 10.9.2015

Energiaunioni. ylitarkastaja Ville Niemi. Kuntamarkkinat 10.9.2015 Energiaunioni ylitarkastaja Ville Niemi Kuntamarkkinat 10.9.2015 Energiaunioni On yksi kymmenestä Junckerin komission prioriteetista Energiaunionista vastaa komission varapuheenjohtaja Slovakian Maros

Lisätiedot

Energiatehokkuuteen liittyvän kansallisen lainsäädännön tilannetta

Energiatehokkuuteen liittyvän kansallisen lainsäädännön tilannetta Energiatehokkuuteen liittyvän kansallisen lainsäädännön tilannetta SPiCE 3 -seminaari 14.1.2014 10.1.2014 1 Ehdotus uudeksi ympäristönsuojelulaiksi Hallituksen esitys uudeksi ympäristönsuojelulaiksi (YSL)

Lisätiedot

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Jyväskylä 25.9.2017 Kutsuvierastilaisuus biokaasualan toiminnanharjoittajille ja viranomaisille Järjestäjät: Keski-Suomen liitto ja Suomen Biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM YSO Talsi Tuija(YM)

Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM YSO Talsi Tuija(YM) Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM2017-00290 YSO Talsi Tuija(YM) 03.10.2017 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Muistion sisältäessä tietoja Suomen neuvotteluvarasta taakanjakoasetusehdotukseen sekä sen ja LULUCF-asetusehdotuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 13.11.2018 COM(2018) 744 final 2018/0385 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/27/EU

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia Petteri Kuuva Sähköseminaari 27.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan energian osuus

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia tienä hallituksen bioenergiatavoitteisiin

Energia- ja ilmastostrategia tienä hallituksen bioenergiatavoitteisiin Energia- ja ilmastostrategia tienä hallituksen bioenergiatavoitteisiin Neuvotteleva virkamies Markku Kinnunen Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 2016 18.2.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (5) Asia tulisi käsitellä 346 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston päätökseksi koskien siirtymäsuunnitelmaa rajoittaa tiettyjen yli 50 megawatin polttolaitosten

Lisätiedot

PSI-direktiivin tilannekatsaus

PSI-direktiivin tilannekatsaus PSI-direktiivin tilannekatsaus 5.2.2013 Anne Karjalainen, Kerava EU Alueiden komitean jäsen Rapporteur: Review of the directive on re-use of public sector information and open data, 10/2012 Sisältö Mikä

Lisätiedot

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9951/16 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 32 TRANS 223 TELECOM 115 ENER 244 Euroopan unionin neuvoston 3472. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.

Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1. Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10699/19 PV CONS 39 ENV 661 CLIMA 197 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Ympäristö) 26. kesäkuuta 2019 10699/19 1 SISÄLTÖ 1.

Lisätiedot

Muistio. Yrittäjyys ja elinkeinopolitiikka Mikael Ohlström (5)

Muistio. Yrittäjyys ja elinkeinopolitiikka Mikael Ohlström (5) Mikael Ohlström 27.4.2017 1 (5) Komission kesäpaketin taakanjakoehdotus (ESR, effort sharing regulation) sekä sen sisältämien joustokeinojen vaikutukset taakanjakosektorin päästövähennystavoitteeseen Suomelle

Lisätiedot

EU:n LULUCF asetus ja metsien vertailutaso Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö

EU:n LULUCF asetus ja metsien vertailutaso Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö EU:n LULUCF asetus ja metsien vertailutaso Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö Vertailutason julkistamistilaisuus 12.12.2018 LULUCF -asetus kytkee maankäyttösektorin EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikkaan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Asia EU-toiminnan ja vaikuttamisen suunnitelma vuodelle 2018; ympäristöministeriön EUpainopisteet

Asia EU-toiminnan ja vaikuttamisen suunnitelma vuodelle 2018; ympäristöministeriön EUpainopisteet Ympäristöministeriö VASTAUS YM2017-00247 HAKA Klobut Liisi 06.09.2017 Viite VNEUS2017-00450, toimenpidepyyntö 20.6.2017 Asia EU-toiminnan ja vaikuttamisen suunnitelma vuodelle 2018; ympäristöministeriön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2019 C(2019) 1839 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.3.2019, asetuksen (EU) N:o 389/2013 muuttamisesta Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden teknisen

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano

LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano Sami Rinne Ilmansuojelupäivät 23.8.2017 Suurten polttolaitosten (LCP, Large Combustion Plants) BAT -päätelmät BAT (Best Available Technology) paras käyttökelpoinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Nähdäänkö metsä puilta Pariisin jälkeen?

Nähdäänkö metsä puilta Pariisin jälkeen? Nähdäänkö metsä puilta Pariisin jälkeen? Outi Honkatukia Ilmansuojelupäivät 24.8.2016 Pariisin sopimus historiallinen oikeudellisesti sitova ratifioitava valtiosopimus yhteisiä tavoitteita velvoitteita

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot