Toimintasuunnitelma 2018
|
|
- Jalmari Laaksonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Autismi- ja Aspergerliitto ry Toimintasuunnitelma 2018 MISSIO Autismi- ja Aspergerliitto edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen ja yhdenvertaisuuden toteutumista yhteiskunnassa. VISIO Autismi- ja Aspergerliitto ry edistää toiminnallaan autismikirjon monimuotoisuuden arvostusta ja yksilön ainutlaatuisuuden kunnioitusta. ARVOT: Yhdenvertaisuus, Yhteisöllisyys, Asiantuntijuus Liiton jäseniä ovat eri puolilla Suomea toimivat yhdistykset, joita on 25/26 ja niissä on noin 3750 jäsentä. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee liiton toimintaa Veikkausvoittovaroista. Toimintaympäristö Suomi ratifioi YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen Sopimuksen keskeiset periaatteet ovat yksilön itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus, vammaisten henkilöiden osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan sekä esteettömyys ja saavutettavuus. Vammaisoikeuksien sopimus on YK:n kuudes ihmisoikeussopimus. Ihmisoikeuksien kohteena sopimuksessa on henkilö, jolla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, jonka vuorovaikutus erilaisten esteiden kanssa voi vaikuttaa heikentävästi hänen täysimääräiseen ja tehokkaaseen osallistumiseensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Autismi- ja Aspergerliitto ry toimii aktiivisesti autismin kirjon henkilöiden ja heidän omaistensa etuja, tasa-arvoa ja hyvinvoinnin edellytyksiä ajavana kansalaisjärjestönä. Tähän antaa YK:n sopimus hyvän selkänojan, mutta sopimuksen tavoitteiden jalkautuminen käytäntöön vaatii aktiivista yhteistyötä eri vammaisalan järjestöjen sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. On todennäköistä, että tulevalla toimintakaudella Autismi- ja Aspergerliiton edunvalvonta- ja vaikuttamistyö jatkuu edelleen vilkkaana. Toimintaympäristöön vaikuttavat edelleen sote- ja maakuntauudistus, joiden toimeenpano alkaa vuoden 2018 aikana. Maakunnat tulevat olemaan merkittävässä roolissa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjänä ja meidän on vaikutettava eri tavoin vaikutettava siihen, että autismikirjon kohderyhmä ei jää unohduksiin sote-uudistuksen toimeenpanossa. Vaikuttamisen kenttä on laaja ja vaativa ja edellyttää onnistuakseen paitsi omaa valppautta ja aktiivisuutta myös vammaisalan järjestöjen kanssa tehtävää vahvaa yhteistyötä. Lainsäädännön puolella tärkeimpänä vaikuttamisen kohteena on itsemääräämisoikeuslaki, jonka valmistelu jatkuu vuonna Autismi- ja Aspergerliitto huolehtii omalta osaltaan resurssiensa puitteissa edunvalvonnan ja viestinnän keinoin siitä, että autismikirjon henkilöiden erityistarpeet otetaan huomioon yhteiskunnassa tapahtuvissa muutoksissa ja lainsäädäntöä uudistettaessa. Rahapelimonopoliuudistuksen jälkeen sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja liittojen yhteistyökumppanina toimii RAY:n seuraajana sosiaali- ja terveysministeriön alainen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Sen lakisääteisenä tehtävänä on valvoa avustusten käyttöä ja arvioida avustetun toiminnan tuloksia ja vaikutuksia. Toiminnan vaikuttavuusarviointi ulotetaan vuodesta 2017 alkaen koskemaan myös yleisavustuksella rahoitettavaa toimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että avustuksen saajien on entistä paremmin pystyttävä suunnittelemaan, arvioimaan ja kehittämään omaa toimintaansa. Autismi- ja Aspergerliitto kehittää edelleen toiminnan arvioinnin ja raportoinnin tapoja toiminnan tulosten ja vaikutusten raportoinnin tueksi.
2 Kantava teema vuonna 2018: Osallisuus elämänkaaren eri vaiheissa Osallisuuden teema nostetaan liiton toiminnan kantavaksi teemaksi vuonna Osallisuuden esteitä pohdittaessa ja niihin ratkaisuja etsittäessä keskeistä on selvittää millaista tietoa ja tukea autismikirjon lasten perheet ja aikuiset autismikirjon henkilöt tarvitsevat ja saavat diagnoosin saamisen jälkeen sekä millaisesta yksilölliset tarpeet huomioon ottavaa ja osallisuutta vahvistavaa tukea ja palveluita autismikirjon henkilöt elämänkaaren eri vaiheissa tarvitsevat. Palveluihin ohjaamisessa riittävä ja oikea-aikainen tuki ovat avainasemassa autismin kirjon henkilöiden koulu- ja työelämäpudokkuuden sekä syrjäytymisen ehkäisyssä. Vuoden 2018 aikana liitto - kiinnittää erityistä huomiota autismikirjon henkilöiden itsenäistymisen siirtymävaiheeseen, koska onnistunut itsenäistymisvaihe mahdollistaa onnistumisen kokemukset myös muilla elämänalueilla (opiskelu, työelämään siirtyminen, parisuhde); - vahvistaa vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota, vapaaehtoisten koulutusta sekä yhdistyksille vapaaehtoistoiminnan organisointiin tarjottavaa tukea - tehostaa edunvalvonta- ja vaikuttamistyötä (taustalla mm. sote- ja maakuntauudistukset) Diagnoosimuutos astunee voimaan vuonna Sen johdosta autismin kirjon diagnosoinnissa käytössä olevasta WHO:n ICD-tautiluokituksesta käyttöön tulee uusin versio ICD-11. Uudistetun tautiluokituksen myötä autismikirjon häiriö diagnoosi korvaa muut, ICD-10 mukaisesti käytössä olevat autismin kirjon erillisdiagnoosit, kuten Aspergerin oireyhtymä diagnoosin. Diagnoosimuutokseen liittyen liitto - tuottaa ja pitää yllä materiaalia siitä mitä diagnoosimuutos tarkoittaa (myös siitä miten diagnoosin voi saada, jos sitä ei vielä ole); - tarjoaa asiantuntemustaan palvelujärjestelmässä työskentelevien ammattilaisten käyttöön vahvistaakseen tietoa autismikirjon diagnoosista (diagnoosimuutoksesta) ja diagnoosin monimuotoisuudesta, jotta ammattilaiset pystyvät paremmin ohjaamaan asiakkaansa oikeiden palveluiden piiriin. Tavoite Toiminta Osallisuus Mahdollisuus täysimääräiseen osallisuuteen yhteiskunnassa sen tasavertaisena jäsenenä. Liitto edistää autismikirjon henkilöiden osallisuuden edistymistä mm.: - kiinnittämällä eri tavoin huomiota autismin kirjon henkilöiden osallisuuden esteisiin - tuottamalla tietoa ja ratkaisuja osallisuuden mahdollistamiseen autismikirjon henkilöiden elämänkaaren eri vaiheissa - välittämällä tietoa päätöksenteossa mukana olemisen ja kommunikoinnin (tulkkipalvelut, puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien merkitys jne.) merkityksestä osallisuuden toteutumiselle - tukemalla ja edistämällä selkokielisen materiaalin käyttöä Edunvalvonta ja vaikuttamistoiminta Liiton edunvalvonnassa ja vaikuttamistoiminnassa päätavoitteena on saavuttaa autismin kirjon henkilöille YK:n vammaisoikeuksien sopimuksen mukaisesti tasavertaiset ihmisoikeudet.
3 Liitto tekee edunvalvontaa resurssiensa puitteissa sekä itsenäisenä toimijana että yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Liitto on mukana monissa eri sosiaali- ja terveysalan keskeisissä yhteistyöverkostoissa. Vuonna 2018 liitto on jäsenenä Vammaisfoorumissa, Neurologisten vammaisjärjestöjen (NV-järjestöt) yhteistyöverkostossa, Suomen omaishoitajaverkostossa ja SOSTE ry:ssä. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteiseen edunvalvontaan liitto osallistuu sekä epävirallisten vaikuttajaverkostojen että em. virallisten yhteistyöelinten kautta. Liiton edustajia valittiin vuoden aikana seuraaviin toimielimiin: Jan-Mikael Fredriksson Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE (varajäsen), Liiton puheenjohtaja Päivi Norvapalo Kehitysvammaliiton valtuuskunta (jäsen), Ilkka Nygrén Kuluttajaparlamentti (jäsen) ja toiminnanjohtaja Tarja Parviainen Vammaisfoorumin hallitus (jäsen). Toiminnanjohtaja kutsuttiin lisäksi ARA:n Erityistä tukea tarvitsevien nuorten asumisratkaisut -kehittämishankkeen ohjausryhmään. Edunvalvontaan Euroopan Unionissa liitto vaikuttaa Autism-Europe -järjestön kautta. Liiton jäsenyhdistykset tekevät edunvalvontaa omilla toiminta-alueillaan. Päätavoite edunvalvonnassa: Tasavertaiset ihmisoikeudet Osatavoitteet Keinot Vaikutus YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen jalkautus Vaikutetaan linjauksiin maakuntien järjestämisvastuulle tulevissa sotepalveluissa Vapaaehtoistoiminnan tärkeä rooli hyvinvoinnin ja terveyden ennaltaehkäisyssä tunnustetaan Itsemääräämisoikeuslain ja muissa lainsäädäntöä koskevissa uudistuksissa otetaan huomioon autismikirjon henkilöiden ja heidän Varmistetaan viestinnän keinoin sekä osallistumalla aktiivisesti vammaisjärjestöjen yhteistyöverkostoihin sopimuksen käytäntöön saamiseksi. -Aktiivinen yhteistyö eri vammaisjärjestöjen kesken -Mietitään vaikuttamisen rakenteet liiton organisaatiossa (työnjako paikallisyhdistysten ja liiton välillä selkeäksi) -Koulutetaan yhdistystoimijoita -Kannustetaan yhdistysten jäseniä hakemaan (maa)kuntien vammaisneuvostoihin -Tuodaan materiaalien ja viestinnän keinoin kohderyhmää ja sen tarpeita sekä yhdistystoiminnan merkitystä esiin uusien maakuntavaltuustojen valinnassa ja valtuustojen työskentelyssä -Kehitetään vapaaehtoistoimintaa: vertaisosaajien sekä kokemusasiantuntijoiden koulutus (ml koulutettujen tuki ja ohjaus sekä toiminnan koordinointi) ja välittäminen Vaikutetaan aktiivisesti lakiesityksen valmisteluun osallistumalla työryhmiin ja kuulemistilaisuuksiin, antamalla lausuntoja, tekemällä kannanottoja jne., jotta YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen sisältämät periaatteet saadaan myös autismikirjon henkilöiden osalta juurtumaan suomalaiseen palvelujärjestelmään. -Tieto autismikirjon henkilöiden erityistarpeista välittyy oikeille tahoille -Autismikirjon henkilöiden tarpeet tulevat otetuksi huomioon lainsäädäntö- ja maakuntauudistuksessa. -Yhdistysten toimintaedellytykset kohderyhmän hyvinvoinnin edistämisessä pysyvät ennallaan (joko kunnan tai maakunnan kautta saatava järjestöavustus jne.) -Liitolla on koulutettuja vapaaehtoisia, joiden toiminta lisää kohderyhmän henkilöiden ja heidän läheistensä hyvinvointia ja terveyttä. Lainsäädäntö ottaa huomioon autismikirjon henkilöiden erityispiirteet ja - tarpeet.
4 perheidensä erityistarpeet kohderyhmä tulee riittävästi otetuksi huomioon lainsäädäntöä uudistettaessa. Tarjolla on yksilöllistä ja riittävää tukea osallisuuden mahdollistamiseksi autismikirjon henkilöiden elämänkaaren eri vaiheissa Diagnoosimuutoksen tunnetuksi tekeminen Tietopohjan ja vammaistutkimuksen aseman parantaminen Projektit kehittävät uusia toimintamalleja, tuottavat tietoa ja materiaalia mm. palvelujen ja toiminnan ja sen laadun parantamiseksi. Liitto valvoo palveluiden saatavuutta jäsenyhdistystensä kautta paikallisesti ja liittona valtakunnallisesti. - Uusitut materiaalit, oppaat ja muu materiaali - näihin liittyvä viestintä (messut, tapahtumat, tilaisuudet, jne.) - koulutukset ja konsultaatio - Liitto tekee yhteistyötä eri tutkimustahojen kanssa ja levittää tutkimusten tuloksia (Autismin talvipäivät, koulutukset, Autismi-lehti, Puoltaja verkkolehti, STEArahoitteiset projektit, sosiaalinen media jne.). - Liitto tekee omia selvityksiä kulloinkin ajankohtaisiin teemoihin liittyen: vuonna 2018 tehdään selvitys autismikirjon henkilöiden palvelutarpeista. - Liitto kokoaa yhteen ammattilaisia ja asiantuntijoita (mm. Aunet-verkosto). Autismikirjon henkilöiden yksilölliset tarpeet osataan ottaa huomioon palveluita ja tukitoimia määriteltäessä tasavertaisesti asuinpaikasta riippumatta. Autismikirjon henkilöiden osallisuus omaa itseään koskevissa asioissa vahvistuu. Tietoa uuden diagnoosikriteeristön mukaisesta autismikirjon häiriöstä saadaan vietyä kohderyhmän henkilöille sekä heidän läheisilleen sekä heidän parissaan työskenteleville ammattilaisille. Tietoa on saatavilla myös muille asiasta kiinnostuneille. Tietopohja autismista vahvistuu, asiantuntijuus syvenee ja yhteistyö asiantuntijoiden kesken paranee. Tutkimuksista ja selvityksistä saatu tieto vahvistaa liiton asiantuntemusta kohderyhmästä. Jäsenyhdistysten tukeminen Liiton tavoitteena on vahva jäsenkenttä. Liitto lähtee vuonna 2018 tavoittelemaan yhdistysten jäsenmäärän ja myös yhdistysten määrän kasvua. Tavoitteet asetetaan yhteistyössä jäsenyhdistysten kanssa (mm. kyselyn tai muun selvityksen avulla). Jäsenyhdistysten jäsenmäärän kasvattamisen kannustimeksi Järjestetään jäsenyhdistyskampanja, jonka tarkoituksena on kasvattaa jäsenmäärää (bonukset, palkinnot tms kannustimena). Jäsenmäärän kasvu edellyttää sitä, että yhdistysten toiminta on hyvää ja laadukasta ja että yhdistyksillä on jäsenilleen tarjolla mielekästä toimintaa (kuten vertaistukiryhmiä). Jäsenyhdistyksillä on tärkeä rooli autismin kirjon henkilöiden ja heidän läheistensä aktivoimisessa muun muassa vertaistuki- ja muun toiminnan avulla. Jäsenyhdistysten tehtävänä on lisäksi autismin kirjon henkilöiden ja heidän omaistensa etujen ja palveluiden saatavuuden edistäminen ja valvominen paikallisesti. Jäsenyhdistyksiä kannustetaan toimimaan aktiivisesti yhteistyössä alueellaan vaikuttavien vammaisalan ja muiden järjestöjen kanssa. Jäsenyhdistystapaaminen järjestetään kerran vuodessa liittokokouksen yhteydessä. Puheenjohtaja- ja sihteeripäivät järjestetään kerran vuodessa. Liitto tarjoaa jäsenyhdistysten toimintaa tukevaa neuvontaa ja opastusta ja tarvittaessa myös koulutusta. Liiton järjestösuunnittelijoiden tehtävänä on pitää aktiivisesti ja suunnitelmallisesti yhteyttä
5 jäsenyhdistyksiin, opastaa edunvalvonnassa ja tarjota käytännön apua esimerkiksi toiminnan sisältöjen suunnittelussa mm. jakamalla muissa jäsenyhdistyksissä hyväksi havaittuja käytäntöjä. Liiton ja jäsenyhdistysten yhteistyötä tehdään käytännössä mm. tarjoamalla yhdistyksille projektikumppanuuksia liiton kautta toteutettavissa projekteissa. Liitto jakaa kokonaisuudessaan yhdistysten toimintaan käytettävissä olevan Veikkausvoittovaroista STM:n kautta jaettavan jäsenyhdistysavustuksen. Jäsenyhdistysten jäsenet saavat jäsenetuna Autismi-lehden. Autismilehteen on jäsenyhdistyksille varattu tilaa omia tapahtumailmoituksia varten. Aikuisten autismikirjon henkilöiden omavoimaisuutta (self advocacy) liitto edistää tukemalla empowerment-toimintaa sekä Puoltaja verkkolehteä ( Liiton 26 jäsenyhdistyksestä yhdeksän ovat ns. kolmikantayhdistyksiä, jotka ovat jäseniä myös kahdessa muussa liitoissa (Aivoliitto ja ADHD-liitto) ja kaksi kaksikantayhdistys ADHD-liiton kanssa. Vertaisryhmien vetäjille järjestetään kerran vuodessa koulutuksellinen ja työnohjauksellinen viikonlopputapaaminen kolmikantayhteistyönä (Autismi- ja Aspergerliitto, ADHD-liitto ja Aivoliitto). Pelkästään Autismi- ja Aspergerliiton jäsenyhdistyksissä vapaaehtoisina toimivien vertaisryhmien vetäjille järjestetään vuoden aikana 1-2 koulutuksellista tapaamista. Autismitiedon jakaminen, neuvonta ja viestintä Liiton tavoitteena on autismiosaamisen ja -tiedon kasvattaminen yksilöiden ja yhteiskunnan tasolla. Liitto kerää ja välittää tietoa autismin kirjosta ja kehittää mm. projektien avulla autismiosaamista. Tietoa jaetaan esim. koulutuksissa, messuilla, palveluneuvonnan kautta, Autismilehdessä, liiton viestinnässä (tiedotteet, sosiaalinen media, YouTube -kanava jne.), esitteissä ja julkaisuissa sekä kirjaston lainaustoiminnassa. Tietoa jaetaan kaikissa kontakteissa ja tapaamisissa. Palveluneuvonta Palveluneuvontatiimi vastaa neuvonnasta. Palveluneuvonnan puhelinpäivystys 4 kertaa viikossa. Vertaistoimintaan ohjaavaa vertaisneuvontaa kehitetään. Tukinet.fi Tukinet-chattejä järjestetään noin kaksi kertaa kuukaudessa. Toimintaa arvioidaan ja arvion tulosten perusteella päätetään vuosittain Tukinet-chattien jatkamisesta. Viestintä Liiton viestintää toteutetaan vuosittain tehtävän viestintäsuunnitelman pohjalta suunnitelmallisesti ja ammattimaisesti. Viestinnässä jatketaan sähköisen viestinnän tehostettua käyttöä. Nopeaan reagointiin liitto käyttää tiedotteiden mediajakelupalvelua. Liiton kotisivut, Facebook-sivu ja Twitter-tili aktiivisessa käytössä. Liiton Youtube-tilin kautta välitetään autismitietoa mm. projekteissa tuotettujen henkilötarinoiden ja liiton koulutuksista välitettävien videoiden välityksellä Tapahtumista ja tilaisuuksista lähetetään joko suoraa videota tai videopätkiä mahdollisuuksien mukaan. Tietoa jaetaan projektien tilaisuuksissa Autismi-lehti ilmestyy neljä kertaa vuoden aikana. Selvitetään mahdollisuus siirtää osa lehden sisällöstä verkkoon. Liiton kirjastopalvelun ajanmukaistamista jatketaan. Liiton muita julkaisuja päivitetään tarpeen mukaan. Viestintätapahtumat: Autismin talvipäivät Oulussa Aivoviikko vko 11(eri tapahtumia NV-järjestöyhteistyössä) Maailman autismitietoisuuspäivä (WAAD) Jäsenyhdistyspäivä ja liittokokous keväällä 2018 Autistic Pride Day (APD) kesäkuussa Euroopan autismiviikko
6 Empowerment-päivät syksyllä Avoimet ovet -tapahtuma kerran vuodessa Medianäkyvyyttä keskitetään näihin tapahtumiin. Messut ja muut tapahtumaosallistumiset Autismi- ja Aspergerliitto osallistuu vuonna 2018 messuille. Mahdollisia messutapahtumia: Educa-messut Helsingissä Varhaiskasvatus-messut Mielenterveys-messut Koulutus Liitto jakaa perustietoa autismin kirjosta koulutusyhteistyönä ja järjestää pienimuotoisia koulutuksia jäsenistölle ja sidosryhmille. Liitto julkaisee autismialan koulutuskalenteria verkkosivuilla. Liiton tärkein koulutustapahtuma on helmikuussa 2018 järjestettävä Autismin talvipäivät Oulussa. Vuoden aikana järjestetään neljästä kuuteen diagnoosimuutokseen liittyvää koulutus- ja keskustelutilaisuutta alueellisesti porrastaen: pääkaupunkiseutu ja muu Suomi. Tavoitteena on levittää tietoa diagnoosimuutoksesta ja sen vaikutuksista erityisesti kohderyhmän henkilöille, heidän läheisilleen/omaisilleen sekä heidän parissaan työskenteleville sosiaali-, terveydenhuollon sekä koulutoimien ammattilaisille. Järjestösuunnittelijoiden toteuttamaa Autismin kirjo tutuksi -koulutussarjaa jatketaan vuonna 2018 eri paikkakunnalla. WAAD:in yhteydessä ja tarvittaessa myös muulloin järjestetään myös yksipäiväisiä, eri paikkakunnille levittäytyviä koulutus-/infotilaisuuksia. Tuetaan aikuisten autismin kirjon henkilöiden omavoimaisten Empowerment-päivien järjestämistä syksyllä Projektit järjestävät omiin sisältöihinsä ja tulosten levittämiseen liittyviä koulutuksia, keskusteluiltoja sekä muita tilaisuuksia eri puolilla Suomea. Liitto tukee tarvittaessa jäsenyhdistysten järjestämiä koulutustapahtumia mm. tarjoamalla työntekijöitä alustajiksi ja kouluttajiksi sekä liiton tiloja maksutta koulutuskäyttöön. Toimintaedellytykset Vahvalla toiminnalla turvaamme toimintaedellytykset autismin kirjon henkilöiden ja heidän omaistensa etujen ajamiselle sekä autismin kirjoon liittyvälle viestinnälle. Liittohallitus ohjaa liiton toimintaa ja asettaa sille tavoitteet. Hyvin hoidettu talous, osaava ja asiantunteva henkilökunta, toiminnan jatkuva kehittäminen ja aktiivinen yhteistyö ovat liiton toiminnan ja sen kehittämisen perusta. Talous Liiton talous perustuu pääosin Veikkausvoittovaroista STM:n kautta saatavalle yleisavustukselle. Muita rahoituskanavia ovat projekti- ja kohdeavustukset sekä omarahoitus (jäsenmaksu-, myynti- ja koulutustulot). Eri hankkeisiin pyritään rahoitusta hankkimaan myös mahdollisten muiden tahojen (säätiöt, OKM, THL, Kela, Euroopan sosiaalirahasto jne.) kautta. Liitto järjestää keräyksiä ja ottaa vastaan lahjoituksia. Liitto pyrkii lisäämään omarahoitusta esimerkiksi käyttäen haastekeräyksiä, internet-pohjaisia lahjoituskanavia ja tuotemyynnillä. Omavarainhankinta on liitolle haaste, johon pyritään löytämään koko ajan uusia, innovatiivisia keinoja. Osaava henkilökunta Liiton tavoitteena on olla luotettava, asiantuntemusta ja osaamista arvostava sekä kehittymistä edistävä työnantaja. Liiton henkilökunnan asiantuntemusta pidetään yllä ja kehitetään koulutuksin sekä tuottamalla ja keräämällä ajantasaista tietoa autismikirjosta eri tavoin. Rekrytoinneissa pyritään täydentämään liiton asiantuntijuutta ja kokonaisosaamista. Liitto kannustaa työntekijöitä opiskeluun, joka lisää heidän työssään tarvitsemaa asiantuntemusta.
7 Yhteistyö eri tahojen kanssa Järjestöyhteistyö Liiton jäsenten tehokas ja vaikuttava toiminta sekä edunvalvonta edellyttävät yhteistyötä eri sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa. Yhteiset lausunnot ja julkilausumat tulevat varmemmin otetuksi huomioon ja kuulluksi. Tärkeimmistä järjestökumppaneista mainittakoon: SOSTE ja sen laaja järjestökenttä Valtakunnallinen vammaisten oikeuksien neuvosto Vammaisfoorumi Neurologisten vammaisjärjestöjen NV-yhteistyö ADHD-liiton ja Aivoliiton kanssa tehtävä kolmikantayhteistyö Kehitysvammaliitto Kehitysvammaisten tukiliitto Kuluttajaparlamentti Suomen omaishoitajaverkosto Projektien yhteistyökumppanit Liitto jatkaa yhteistyötä Kokemuskouluttaja-verkoston kanssa ja pyrkii saamaan lisää koulutuspaikkoja uusille koulutettaville. Liiton oma kokemuskouluttajakoulutus järjestetään vähintään kerran vuodessa. Sidosryhmäyhteistyö Liitto on edustajansa kautta vuosittain mukana eri sidosryhmissä kuten Ensitiedon verkosto sekä ARA:n Erityisen tuen tarpeissa olevien nuorten asumisen kehittämistyöryhmä. Liitto on myös mukana ASDEU - Autism Spectrum Disorders in the European Union hankkeen kahdessa alatyöryhmässä (WP2 ja WP 3 ryhmät). Hankkeesta lisätietoa osoitteessa: Kansainvälinen yhteistyö Autismi- ja Aspergerliitto osallistuu pohjoismaisten autismijärjestöjen yhteistyöhön, jossa ovat mukana myös Viro ja Latvia. Liitto on jäsen Autism Europe järjestössä ja osallistuu järjestön vuosittaisiin kokouksiin sekä joka kolmas vuosi järjestettävään kansainväliseen kongressiin. Päätavoite autismitiedon jakamisessa ja viestinnässä: Autismitiedon lisääntyminen yksilötasolla ja yhteiskunnassa Osatavoite Keinot Vaikutus Yksilö saa tarvitsemansa tiedon palveluista Palveluneuvonta, Autismi-lehti tukinet-palvelu Osuvien palveluiden löytyminen Autismi tutuksi Viestintä Tiedon ja ymmärryksen lisääminen ja asennemuutos Autismin erityiskysymykset tutuiksi Koulutus ja muu tiedon välitys Tiedon ja osaamisen lisääntyminen Työtavat ja palvelut tutuiksi Mm. projektit keräävät tietoa ja kehittävät työtapoja ja palveluita Erityisosaaminen lisääntyy, palvelut kehittyvät Vahva asiantuntijuus liitossa
8 Osaava ja asiantunteva henkilökunta ja toimiva hallitus Autismin kirjon henkilöiden etuja valvotaan aktiivisesti Riittävät taloudelliset resurssit Monialainen yhteistyö Varainhankinta, hyvä taloudenpito Alueellinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen yhteistyö yli sektorirajojen Liitto toimii taloudellisesti vakaalla pohjalla ja on luotettava toimija Yksilö huomioidaan kokonaisuutena Toimivat palvelut Tavotteiden seuranta Liittokokouksen valitseman liittohallituksen tehtävänä on ohjaa, seuraa ja arvioi liiton toimintaa. Vuosittain asetettavien tavoitteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan palautteen avulla. Palautetta kerätään kaikista liiton järjestämistä tilaisuuksista (talvipäivät, koulutukset, jäsenyhdistyspäivät ja muut tilaisuudet). Palveluneuvontaa seurataan määrällisten ja sisällöllisten mittareiden mukaisesti vuositasolla. Palveluneuvontatiimi käsittelee palautteet ja sopii palveluneuvonnan kehittämistoimenpiteistä. Palautteen keräämistä palveluneuvonnasta kehitetään edelleen. Sidosryhmä- ja jäsenpalautetta saadaan sähköisesti kotisivujen, Facebookin ja sähköpostin kautta. Kotisivujen, facebookin, Youtube-kanavan ja muiden palveluiden seurantajärjestelmien avulla tarkastellaan muun muassa viestinnän vaikuttavuutta; kävijämääriä ja käyntiajankohtia. Liiton nettisivuilla on sähköinen palautelinkki, jota kautta kuka tahnsa sivuilla kävijä voi antaa liitolle palautetta. Palautteista saatua tietoa hyödynnetään liiton toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä. Toimintasuunnitelmassa asetettuja tavoitteita seurataan hallituksen toimesta puolivuosittain. Vuosikertomuksessa seurataan vuositasolla toimintasuunnitelman mukaisten tavoitteiden toteutumista. Vuonna 2017 käyttöön otettua liiton toiminnan itsearviointia jatketaan myös vuonna Toiminnan toteuttamisessa edellytyksenä on että myös henkilökunnan jaksamisesta ja työhyvinvoinnista huolehditaan. Liittohallitus seuraa työntekijöiden työhyvinvointia muun muassa joka toinen vuosi tehtävän työhyvinvointikartoituksen avulla. Puitesuunnitelma Toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset vaikuttavat Suomen yhteiskuntakehitykseen ja näkyvät myös autismin kirjon henkilöiden arkielämässä monin tavoin. Autismi- ja Aspergerliitto seuraa aktiivisesti toimintaympäristöään ollakseen valmiina vastaamaan muutoksiin. Liitto jatkaa työtä autismin kirjon henkilöiden hyvän elämän, osallisuuden ja esteettömämmän arjen edistämiseksi lisäämällä autismin kirjoon liittyvää tietoa ja osaamista yhteiskunnan eri tasoilla. Liitto toimii myös kohderyhmän henkilöiden edunvalvojana vaikuttamalla lainsäädäntöön sekä kiinnittämällä huomiota kohderyhmän erityistarpeisiin yhteiskunnassa muun muassa osallistumalla autismin kirjosta käytävään keskusteluun. Liitto osallistuu aktiivisesti kansainvälisten autismijärjestöjen toimintaan ja seuraa vammaisasioiden kehityslinjoja Euroopan Unionissa. TAVOITTEITA TOIMINTAA Jäsenyhdistystoiminnan lujittaminen ja liiton toiminnan vahvistaminen Jäsenyhdistysten toimintaa tuetaan ja kehitetään. Pyritään kannustamaan yhdistysten
9 Jäsenyhdistysten jäsenmäärän kasvattaminen perustamiseen myös alueille, missä yhdistystä ei tällä hetkellä ole. Jäsenyhdistysten rooli selkeytetään SOTEuudistuksen voimaan astuessa. Itsemääräämisoikeuden ja osallisuuden toteutuminen Autismin kirjon henkilöiden perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat YK:n vammaisoikeuksien sopimuksen mukaisesti. Kirjon henkilöiden mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään ja saada oma ääni kuuluville vahvistuu. Diagnoosimuutos tutuksi Diagnoosimuutosta koskeva tieto ja materiaali on saatu leviämään tehokkaasti sekä kirjon henkilöiden, heidän omaistensa että palvelujärjestelmässä toimivien keskuuteen. Liitto tukee YK:n vammaisoikeuksien sopimuksen jalkautusta kaikessa toiminnassaan mm. kouluttamalla aiheesta. Liitto vaikuttaa aktiivisesti itsemääräämisoikeuslainsäädännön uudistamiseen. Projektien kautta tuotetaan tietoa ja kehitetään uusia toimintatapoja, jotka tukevat autismin kirjon henkilöiden selviytymistä mahdollisimman itsenäisesti. Liitto jakaa diagnoosimuutoksesta tietoa mm. uudistetun materiaalin sekä koulutuksen avulla. Liitto kehittää ammattilais- ja vertaisverkostojen yhteistyötä sekä tiedon ja hyvien käytänteiden jakamista. Liitto varmistaa sen, että kokemuskouluttajia koulutetaan ja heidän asiantuntemustaan viedään sosiaali- ja terveyspalveluihin, oppilaitoksiin sekä muille tahoille. Osallisuus yhteiskuntaan vahvistuu Kirjon henkilöillä on mahdollisuus hyvään, omannäköiseen elämään autismin kirjon haasteista huolimatta. Tiedonsaannin esteettömyys Liitto jatkaa järjestölähtöisen auttamisen kehittämistä jäsenyhdistyksissä. Liitto edistää toimintaympäristöjen kehittämistä siten, että osallistuminen on mahdollista esimerkiksi projekteissa tuotettuja materiaaleja hyödyntäen. Edistetään tiedonjakamisen eri välineiden käyttöönottoa ja saatavuutta (tulkkauspalvelut, kommunikaatiovälineet, AAC-menetelmät, selkokielinen materiaali ja muut välineet). Haetaan yhteistyötahoja tämän tavoitteen edistämiseen. Autismi- ja Aspergerliitto tekee entistä enemmän yhteistyötä samankaltaisia asioita edistävien toimijoiden kanssa. Yhteistyössä vältytään päällekkäisiltä toiminnoilta ja saavutetaan laaja-alainen tuki jäsenistölle. Autismi- ja Aspergerliitto ry
Toimintasuunnitelma 2017
Autismi- ja Aspergerliitto ry Toimintasuunnitelma 2017 M I S S I O Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa autismin kirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen ja tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa.
Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous
Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous 19.5.2018 Autismi- ja Aspergerliiton tavoitteena on edistää ja valvoa autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen, osallisuuden ja ihmisoikeuksien
Toimintasuunnitelma 2016
Autismi- ja Aspergerliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 TOIMINTA-AJATUS Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa autismin kirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen ja tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa.
Toimintasuunnitelma 2015
Autismi- ja Aspergerliitto ry Päivitetty liittohallituksessa 29.1.2015 Toimintasuunnitelma 2015 T O I M I N T A - A J A T U S Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa V I S I O Autismi- ja Aspergerliitto
Toimintasuunnitelma 2015
Autismi- ja Aspergerliitto ry Toimintasuunnitelma 2015 TOIMINTA-AJATUS Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa autismin kirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen ja tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa.
Autismi- ja Aspergerliitto ry Toimintasuunnitelma 2014
Autismi- ja Aspergerliitto ry Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINTA-AJATUS Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa autismin kirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen ja tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa.
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten
Crohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa
Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry
Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena
Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen
- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman
YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on
Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.
Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset
Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
Tehdään yhdessä hyvä maailma!
Tehdään yhdessä hyvä maailma! Kehitysvammaisten Tukiliitto ry wwwtukiliittofi Tehdään yhdessä Jäsenenä saat tietoa ja vertaist Tavoitteemme ovat kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden sekä perus- ja ihmisoikeuksien
Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus
Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
AMEO-strategia
AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus
Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa
Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
Autismi- ja Aspergerliitto ry edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia
edistää ja valvoo autismikirjon henkilöiden ja heidän perheidensä yleisiä yhteiskunnallisia oikeuksia ja tasa-arvoa. Autismi- ja Aspergerliitto perustettiin vuonna 1997. Keskeisenä tavoitteena on edistää
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula
Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen
Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa
Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteiskehittämisen työpaja Minna Laitila 26.3.2018 Valmistelujohtaja Asko Peltola Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen
Yksi elämä -terveystalkoot
Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,
Keliakialiiton strategia
Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela
Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-
Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto
Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Järjestöt muutokseen yhteistyössä hanke (2017-2020) Hankkeen taustaa Sote ja maakuntauudistus Toimintaympäristö ja rakenteet ovat murroksessa: sote-
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan
Näin luet toimintasuunnitelmaa
Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä
Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit
Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Laatukriteerit on laadittu erityisesti vammaisten henkilöiden osallisuutta ja työllistymistä tukeviin palveluihin. Tarkoituksena
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN
JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN 2017-2020 Hyvinkää 17.5.2016 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne
Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Ajatus yhteisestä vaikuttamisesta Maakunta- ja sote-uudistus sekä siitä johtuva kuntien uudistus Sote- ja kasvupalvelut
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden
Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa
Joryyn 16.6.2017 Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Tausta: Maakuntalain 35 säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto
Maakuntauudistuksen tilannekatsaus
Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA
ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä
Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä
Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta Koulutuspäivä 16.11.2017 YK:n Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 2 17.11.2017 Vammaissopimus Yleissopimus vahvistaa jo olemassa
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana
Näin luet toimintasuunnitelmaa
Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan
Vaikuttaminen. Suomen CP-liitto vaikuttajana
Suomen CP-liitto vaikuttajana Suomen CP-liiton kevätneuvottelupäivät 24.3.2012 Hotelli Scandic City Tampere Palvelupäällikkö Ilona Toljamo Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo 24.3.2012 1 on viestintää, jonka
VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen
VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen Osallisuuden ja asumisen alueellinen kierros Lapissa seminaari 20.9.2018 Kehittäjä-sosiaalityöntekijä Nelli Lindroos Rovaniemen kaupungin vammaissosiaalityön
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.
Vammaiskortin mahdollisuudet
Vammaiskortin mahdollisuudet 2.12.2016 Miksi Vammaiskorttia tarvitaan? Euroopassa on noin 80 miljoonaa ihmistä, jotka kohtaavat arjessaan haasteita osallistumisessa ja liikkumisessa vammaisuuden vuoksi.
AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM
AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 4.6.2019 Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM HALLITUSOHJELMA OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI 3.6.2019 Toimeentulon turva, toimivat
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)
Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:
Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa
Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE
Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev
Arjessa alkuun järjestölähtöinen varhainen tuki Elina Vienonen Arjessa alkuun -projekti Projektissa kehitetään jäsenyhdistysten kanssa yhteistyössä varhaisen tuen tapoja ja tuodaan vertaisosaamista avuksi
Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja
Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Toiminta-ajatus Lihastautiliitto (ja sen yhdistykset) on valtakunnallinen vammaisjärjestö, joka tukee ja palvelee jäsenyhdistystensä
TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ
TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan
sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö
Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle
STEAn strategia ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten tulevaisuus. Kristiina Hannula, johtaja, STEA lokakuu 2018
STEAn strategia ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten tulevaisuus Kristiina Hannula, johtaja, STEA lokakuu 2018 26.10.2018 1 STEA uudistaa avustusstrategiansa Yhteistyössä Kevät-kesän 2018 aikana
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,
Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi
Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!
APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska
Hengitysterveyttä & hyvää elämää!
Hengitysterveyttä & hyvää elämää! 2017 Toiminta-alueena koko Suomi Liittovaltuusto & liittohallitus 4 toiminta-aluetta 84 + 2 yhdistystä, 28 000 jäsentä Vertaistukea & toimintaa Palvelutoimintaa liki 30
LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.
LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi
Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi
Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta 14.10.2016 Kajaani Johtaja Anne Knaapi Sosiaali- ja terveysjärjestöt Järjestöjen tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveyspalveluja
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Innokylä ja vammaisasioiden oppimisverkosto: kumppanuuteen perustuvaa kehittämistä sosiaali- ja terveysalalla
Innokylä ja vammaisasioiden oppimisverkosto: kumppanuuteen perustuvaa kehittämistä sosiaali- ja terveysalalla Heidi Anttila & Anu Autio Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.1.2013 Visio Innokylän oppimisverkostot
Järjestöt hyvinvointia luomassa
Järjestöt hyvinvointia luomassa Suomen sote-järjestöt lukuina IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista 260 000 vertaistukijaa 50 000 ammattilaista 4 800 työllistettyä YHDISTYKSET 10 000 yhdistystä
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.
Mikä maakuntauudistus ja miksi?
Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti
LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ
LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ 20.11.2017 LAPE TYÖRYHMIEN YDINTEHTÄVÄT (stm) Ohjaa, koordinoi, tukee ja arvioi alueen LAPE-muutostyötä Toimii vuoropuhelussa maakunnan SOTE-valmistelun,
KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY
KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja
LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa
LAPE- päivät 30.5.2017 Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa
Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén
Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet
Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö
Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke ( )
Harvinaisesti yhdessä harvinaisen osallistuva -hanke (2018-2020) Vaikuttajafoorumi 6.10.2018, Tampere Järjestöpäällikkö Piritta Selin piritta.selin@epilepsia.fi 050 514 4484 1 2 Rahoittajana Sosiaali-
Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle
Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus