Vaikuttaminen. Suomen CP-liitto vaikuttajana

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaikuttaminen. Suomen CP-liitto vaikuttajana"

Transkriptio

1 Suomen CP-liitto vaikuttajana Suomen CP-liiton kevätneuvottelupäivät Hotelli Scandic City Tampere Palvelupäällikkö Ilona Toljamo Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo on viestintää, jonka tavoitteena on muuttaa viestin kohteena olevan henkilön tai ihmisryhmän käsityksiä jostakin asiasta tai ilmiöstä. Muuttuneet käsitykset voivat johtaa viestijän tavoittelemiin muutoksiin (Wikipedia) Vaikuttamisella pyrimme muutoksiin Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

2 Liiton säännöt CP-, MMC- ja hydrokefalia-vammaisten tai muiden lapsuudestaan neurologisista syistä liikuntavammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä yhdenvertaisten mahdollisuuksien kehittämiseksi yhteiskunnassa Liitto on perustettu vaikuttamaan kaiken sen toiminnan taustalla on vaikuttaminen liiton toimintapiiriin kuuluvien vammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä oikeuksien toteutumiseen Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo Myös liiton arvoissa heijastuu vaikuttamisen velvoite liiton toiminnalle..pyrkiessään turvaamaan kaikille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua ja toimia yhteiskunnassa....suomen CP-liitto kehittää toimintojaan vammaisten oikeuksien valvojana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. päätöksentekoon tavoitteenaan elinympäristöä, palveluja ja asenteita kehittämällä saavuttaa yhteiskunta, jossa kaikilla ihmisillä on yhdenvertaiset elämisen ja osallistumisen mahdollisuudet. tulee olla kaikessa liiton toiminnassa mukana, se on aina taustalla kaikessa toiminnassa Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

3 Onnistuneeseen vaikuttamiseen tarvitaan: Tietoa Tiedettävät asiat, järjestelmät, faktat, vaikutukset Taitoa Argumentoida, kirjoittaa, puhua, löytää olennainen Kontakteja Ketkä voivat vaikuttaa asiaan Keiden kanssa yhteistyötä Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo Nykyisin tehokkainta vaikuttamista vammaispolitiikassa on yhteistyö CP-liitto tekee valtakunnallisessa vaikuttamisessa tiivistä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa Kaikki vammaisjärjestöt ja heidän toimintapiiriinsä kuuluvat ihmiset ovat edelleen pieni vähemmistö, joten yhden järjestön ääni ei kuulu, koska edustaa niin pientä ryhmää Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

4 Vammaisfoorumi Vammaisfoorumi on 28 valtakunnallisen vammaisjärjestön yhteistyöyhdistys Vammaisfoorumi edustaa suomalaisia vammaisjärjestöjä myös EDF:ssa (Euroopan vammaisfoorumi) ja EU:n vammaispolitiikassa Vammaisfoorumilla on tunnustettu asema: lausuntopyynnöt ja yhteistyöpyynnöt tulevat VF:lle, ei niinkään yksittäisille järjestöille Viranomaiset toivovat järjestöjen yhteisiä näkemyksiä, ei 28 erilaista näkemystä Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo vammaispolitiikkaan Hallitustyöskentely Ilona Toljamo VF:n varapuheenjohtaja Hallitus kokoontuu noin kerran kuussa Hallitus seuraa vammaisten henkilöiden oikeuksiin liittyviä asioita, hyväksyy lausunnot, kannanotot, tekee aloitteita, kirjelmiä, selvityspyyntöjä jne. Hallitukselle tulevat erilaiset lausuntopyynnöt, nimeämispyynnöt, kutsut kuulemistilaisuuksiin jne. Hallitus nimeää VF:n edustajat erilaisiin työryhmiin yms. tehtäviin Suomen CP-liitto on ollut aina aktiivinen toimija Vammaisfoorumissa ja hallituksessa on lähes koko foorumin olemassaolon ajan ollut liiton edustaja Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

5 vammaispolitiikkaan Verkostotyöskentely VF työskentelee verkostoina Vaikuttajaverkosto Kokoontuu kuukausittain, seuraa ajankohtaisia asioita, välittää tietoa, valmistelee lausunnot yms. Ilona Toljamo koordinoi vaikuttajaverkostoa Työllisyysryhmä Erikoistunut vammaisten henkilöiden työllistymiseen ja ammatilliseen kuntoutukseen liittyviin asioihin, seuraa tämän saran toimintaa, valmistelee tämän alan lausunnot yms Elina Perttula CP-liiton edustajana Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo vammaispolitiikkaan Työryhmätyöskentely Tarpeen mukaan VF:n vaikuttajaverkostossa perustetaan työryhmiä, jotka erityisesti seuraavat, kommentoivat, valmistelevat jne. asioita. Muut voivat lähettää työryhmälle omia näkemyksiä, kommentteja jne. Esimerkiksi Sosiaalihuoltolain uudistustyöryhmä on tällä hetkellä tärkeä. Tekee yhteistyötä ministeriön lainvalmistelijoiden kanssa. CP-liitto on mukana tiiviisti. VF kilpailutustyöryhmä on paneutunut VPL:n mukaisten palvelujen kilpailuttamisen tuomiin ongelmiin. Valmisteltu vaikuttamistyöhön asiakirja, käyty Kuntaliitossa jne. CP-liitto mukana Itsemääräämisoikeuslainsäädännön taustaryhmä toimii VF:n lainvalmistelutyöryhmässä olevan edustajan tukena. Työryhmiä perustetaan kulloisenkin tarpeen mukaan ja ne ovat avoimia VF:n jäsenjärjestöjen edustajille. Vaativat työtä ja paneutumista. Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

6 vammaispolitiikkaan Vammaisfoorumi Lausunnot hallituksen esityksistä uusiksi laeiksi, luonnoksista lakiesityksiksi, työryhmien raporteista, muistioista jne; kannanotot, selvityspyynnöt, kirjelmät jne. Kuulemiset valiokunnissa ja erillisissä julkisissa kuulemistilaisuuksissa Ministereiden tapaamiset VF hallitus tapaa säännöllisesti peruspalveluministeriä ja sosiaali- ja terveysministeriä, myös muita ministereitä eri asioissa Ministeriöiden virkamiesten kanssa tehtävä yhteistyö; tapaamiset, keskustelut jne. Kuntaliitto Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo vammaispolitiikkaan Vammaisfoorumi Vammaisjärjestöjen edustaja pyydetään yhä useammin erilaisiin työryhmiin YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen mukaan vammaisilla henkilöillä tulee olla edustus Jäsenyydet erilaisissa työryhmissä, toimikunnissa jne. esimerkiksi: Itsemääräämisoikeutta koskeva lainsäädäntö Omaishoidontuen kehittäminen STM työryhmän laatimaan toimintaohjelman osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi Valtakunnallinen Kaste hanke, ohjausryhmä Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

7 vammaispolitiikkaan Suomen CP-liitto Lausunnot, kannanotot, aloitteet, esitykset, selvityspyynnöt Kuulemiset valiokunnissa ja erillisissä julkisissa kuulemistilaisuuksissa Ministereiden tapaamiset Ministeriöiden virkamiesten kanssa tehtävä yhteistyö; tapaamiset, keskustelut jne. Kuntaliitto ja muut yhteistyötahot Nykyisin vain harvoissa asioissa toimitaan yksin, mutta jos asia vaatii erityisesti liiton toimintapiiriin kuuluvien vammaisten henkilöiden ja läheisten näkökulman esiin tuomisen Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo vammaispolitiikkaan Suomen CP-liitto Jäsenyydet erilaisissa yhteistyöelimissä toimikunnissa jne. esimerkiksi: Soste ry (Sosiaali ja terveys ry) Rehabilitation International Finnish Committee RiFi Toimiminen erilaisissa verkostoissa Vammaisjärjestöjen naisverkosto YTRY verkosto pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten perheiden asioissa Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

8 Alueellinen vaikuttaminen Aluesihteerit alueellisia vaikuttajia Työryhmät, toimikunnat yms. esimerkiksi: Kaste hankkeen aluehankkeiden ohjausryhmät VASKI Pohjois-Suomen Vammaispalvelujen kehittämisyksikkö Ruotsinkielisten järjestöjen vaikuttajaverkosto Kuntakäynnit, yhteistyö viranomaisten kanssa NV yhteistyössä tehtävä alueellinen vaikuttaminen CP-yhdistysten vaikuttamistyön tukeminen Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo Toiminnan myötä vaikuttaminen Kaikissa toiminnoissa pyritään vaikuttamaan vammaisten henkilöiden ja läheisten oikeuksien toteutumiseen ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin Kaikessa liiton toiminnassa vahvistetaan vammaisten henkilöiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia, osallisuutta ja osallistumista Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

9 Toiminnan myötä vaikuttaminen Muutama esimerkki: Liikuntatoimi > yhdenvertaiset liikkumismahdollisuudet, esteettömyys, vaikuttaminen kuntien liikuntatoimintaan Aikuistoiminta > tapahtumien järjestäminen, asioiden esiin nostaminen, toiminnoissa osallistumismahdollisuuksien tukeminen Palveluasuminen, päivätoiminta > malleja vammaisten tarpeista lähtevästä ja oikeuksia toteuttavasta tavasta tuottaa palveluja Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo Toiminnan myötä vaikuttaminen Pienet vammaryhmät toiminta > MMC- ja HCvammaisten erityistarpeiden esiin nostaminen, tiedon tuottaminen Muuttuvat tulkkipalvelut hanke > Puhdas vaikuttamishanke lainsäädäntömuutoksessa Tiedottaminen > kaikki tiedottaminen on myös vaikuttamista Jokaisessa liiton toiminnassa aina taustalla vaikuttaminen ja sen on otettava toiminnassa huomioon, pidettävä mielessä Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

10 Yksilötyön kautta vaikuttaminen Sosiaaliohjauksessa ja neuvonnassa yksilön asiassa usein vaikutetaan myös laajemmin Kunnan toimintatapoihin Yhteydet kuntien viranomaisiin, keskustelut Lain tulkintaan Muutoksenhaut, keskustelut päättäjien kanssa Käytäntöihin Yhden henkilön asiassa tehty päätös voi olla mallina muihin vastaaviin päätöksiin Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo Suomen CP-liitto vaikuttaa aktiivisesti valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti Resursseihin nähden olemme aktiivinen toimija vaikuttamisessa Liiton oikeuksien valvonnasta vastaa palvelupäällikkö Ilona Toljamo Toivotaan esimerkkejä, tietoa, kokemuksia paikallisesta ja alueellisesta vammaispolitiikasta Resurssien mukaan neuvontaa ja ohjausta paikalliseen vaikuttamistyöhön Aktiivista vaikuttamista! Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Alueellisen yhteistyön hedelmiä

Alueellisen yhteistyön hedelmiä Alueellisen yhteistyön hedelmiä 28.10.2009 Helsinki Anne Waldèn/ YTT YTRY Kuopion alueellinen työryhmä YTRY/ 1984- Lastensuojelun keskusliiton toimikunta, joka työskentelee pitkäaikaissairaiden ja vammaisten

Lisätiedot

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

PIENI PALVELUOPAS 2011

PIENI PALVELUOPAS 2011 PIENI PALVELUOPAS 2011 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille aikuisille toimintoja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari 23.9.2017, Tampere Vammaispalvelut ja vammaisten ihmisten oikeudet Vasemmiston vammaispoliittisen työryhmän puheenjohtaja Elina Nykyri Vasemmiston

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

PIENI PALVELUOPAS 2012

PIENI PALVELUOPAS 2012 PIENI PALVELUOPAS 2012 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi, www.cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille

Lisätiedot

Vammaiskortin mahdollisuudet

Vammaiskortin mahdollisuudet Vammaiskortin mahdollisuudet 2.12.2016 Miksi Vammaiskorttia tarvitaan? Euroopassa on noin 80 miljoonaa ihmistä, jotka kohtaavat arjessaan haasteita osallistumisessa ja liikkumisessa vammaisuuden vuoksi.

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Tulevaisuuden vammaispalvelut

Tulevaisuuden vammaispalvelut Tulevaisuuden vammaispalvelut Anu Autio, Juha-Pekka Konttinen ja Stina Sjöblom 13.3.2014 Tulevaisuuden vammaispalvelut 1 Vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävät 1. Sovittaa yhteen nykyinen vammaispalvelulaki

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Lihastautiliiton strategia

Lihastautiliiton strategia Lihastautiliiton strategia 2017-2020 LIHASTAUTILIITON STRATEGIA 2017 2020 Strategia 2017 2020 on liittomme viitekehys, joka ohjaa kaiken toimintamme suunnittelua. Strategian valinnat ovat erityisasiantuntijuuden

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Kirsi Konola Kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen Turku 1.11.2013 Ajankohtaista meillä: Kehas ohjelma Valtioneuvoston periaatepäätös 8.11.2012

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

VAMMAISJÄRJESTÖJEN TYÖLLISYYSPALVELUT

VAMMAISJÄRJESTÖJEN TYÖLLISYYSPALVELUT Mahdollisuus yhdenvertaiseen rekrytointiin www.duunimentori.fi sivuilta löytyy palvelu, jossa tiedotetaan avoimista työpaikoista. Tätä ja Sisäänheitto työelämään facebook-sivua käyttävät jo monen eri alan

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa

Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta Muistio learning cafe työskentelystä 6.6.2016 Pohjaksi EASPD:n pyytämälle raportille Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta

Lisätiedot

OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto.

OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto. OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-liitto 29.3.2008 Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Vastaajien määrä: 1 Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Toni

Lisätiedot

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin.

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasääntö 1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. 2 Kirkkonummen vammaisneuvoston tarkoituksena on 1)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Toiminta-ajatus Lihastautiliitto (ja sen yhdistykset) on valtakunnallinen vammaisjärjestö, joka tukee ja palvelee jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Luonnos syyskuu 2015, vahvistetaan liiton syyskokouksessa 3.12.2015 ja päivitetään rahoituspäätösten jälkeen tammikuussa 2016. TAVOITTEET 2016 1. MONIKA-NAISET LIITOLLA ON LAADUKKAITA

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio Hyvä liittokokousedustaja ja hyvät jäsenyhdistykset, Haluamme, että järjestötoiminta on hauskaa. Haluamme

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Kuinka lakia luetaan, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, 6.10.2015 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto. 1 Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon

Lisätiedot

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja

Lisätiedot

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä

Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Ihmisen ääni kuuluviin osallisuushanke Salli osallisuuden edistäjänä Salli osallisuus! 24.11.2011 Anne Pyykkönen projektipäällikkö osallisuushanke Salli Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry - Hallinnointi

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0279(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille

Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille Yksi tekijöistä Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke Hankesuunnitelma vuosille 2016-2018 Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 KVANK Kehitysvamma-alan

Lisätiedot

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori KTO puiteohjelmasta toiminnaksi, 2008-2015 Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori TULE-parlamentti parlamentti, Helsinki 4.12.2008 2008 Mieleen palauttamiseksi Tarve: tule-ongelmien

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa?

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park 29.1.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies STM Tavoitteita

Lisätiedot

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus

Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Sanna Ahola, erityisasiantuntija, OTK 8.12.2017 Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus / Sanna Ahola 1 Sosiaalihuollon palvelujärjestelmän tavoitteet Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Suomen Changemakerin säännöt

Suomen Changemakerin säännöt Suomen Changemakerin säännöt Hyväksytty jäsenkokouksessa 6.10.2012 1 Tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet A) Tavoite Suomen Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on globaali

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Riitta Jolanki riitta.jolanki@hiy.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Helsingin

Lisätiedot

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria

Lisätiedot

Hyvän elämän edellytyksiä. Onnistuimme! Saavutuksemme vuonna 2016

Hyvän elämän edellytyksiä. Onnistuimme! Saavutuksemme vuonna 2016 Onnistuimme! Saavutuksemme vuonna 2016 Valokuvat: Elina Leinonen 1. Vaikutimme lainsäädäntöön Vaikutimme aktiivisesti lainsäädäntöön sekä kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheidensä asemaan yhteiskunnassa.

Lisätiedot

Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM

Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, 8.2. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen tausta ja lähtökohdat Keskeinen sisältö Jatkovalmistelun kärjet

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Maakunta- ja soteuudistuksen Muutostukiklinikka Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017, Silja Europa Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto paivi.kurikka@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 89 Ruudin ydinryhmän tehtävät HEL 2014-012413 T 12 04 01 Päätös päätti vahvistaa Ruudin ydinryhmän tehtävät seuraaviksi: 1. Päättäjämiitti: valitsee aiheet työryhmiin,

Lisätiedot

Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin

Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin Hankepäällikkö Anita Hahl-Weckström 16.11.2017 Järjestöjen muutostyölle tukea Järjestöt Etelä-Savo

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Palvelut asiakaslähtöiksi - Kärkihanke Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli LAPIN työpaja 27.9.2106 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Hankkeen tavoitteet Hankkeessa kehitetään

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä. pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista - järjestöjen näkemyksiä pääsihteeri Pirkko Mahlamäki Vammaisfoorumi ry Vammaisfoorumi ry. Vammaisjärjestöjen yhteinen ääni 24 kansallisen vammaisjärjestön

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja kuntayhteistyö. Aluepäällikkö Ritva Varamäki ESAVI

Järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja kuntayhteistyö. Aluepäällikkö Ritva Varamäki ESAVI Järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja kuntayhteistyö Aluepäällikkö Ritva Varamäki ESAVI 18.12.2014 SOSTE Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö perustettu 2012, jolloin

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

PIENI PALVELUOPAS 2014

PIENI PALVELUOPAS 2014 PIENI PALVELUOPAS 2014 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi, www.cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoitus on edistää vammaisten aikuisten

Lisätiedot

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola Positiivinen vaikutus Kettukin verkostopäivä 2.11.2017 Elisa Lientola Mikä on se muutos mikä halutaan Mikä on epäkohta ja miksi se on ongelma? Mihin tarvitaan parannus? Selkeä viesti Onko ratkaisu olemassa

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Ilari Huhtasalo ilari.huhtasalo@parkinson.fi

Lisätiedot

Toimintalinjaukset ja kehittämistoimet. Naisjärjestöjen Keskusliitto Hallituksen esitys kevätkokoukselle

Toimintalinjaukset ja kehittämistoimet. Naisjärjestöjen Keskusliitto Hallituksen esitys kevätkokoukselle oimintalinjaukset ja kehittämistoimet Naisjärjestöjen Keskusliitto Hallituksen esitys kevätkokoukselle 22.4.2015 M P A I N VII saavat ja vaikuttavat naiset rakentavat yhteistyössä tasa-arvoisen yhteiskunnan.

Lisätiedot

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten kohdata vammainen ihminen käytännön toimin helpottaa hänen osallisuuttaan seurakunnassa aloittaa vammaistyö seurakunnassa Tiesitkö? Miljardi (1 000

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta 1 6.2.2018 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kyselyn kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Erityisen hyvää liikuntaa

Erityisen hyvää liikuntaa Erityisen hyvää liikuntaa Saku Rikala KKI-Päivät 16.-17.3.2016 Soveltava Liikunta SoveLi ry Valtakunnallinen liikuntajärjestö Tavoitteena parantaa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten mahdollisuuksia liikuntaan

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

Vaikuttamisen vaiheet

Vaikuttamisen vaiheet Kikkoja ja neuvoja 2 Vaikuttamisen vaiheet Vaikuttamisen vaiheet vaikuttaminen siihen, että valmistelu aloitetaan valmisteluun vaikuttaminen päätökseen vaikuttaminen Äänestystilanteessa ei enää juuri aitoa

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen

Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Sote-uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa Vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sanna Suomi sanna.suomi@ylasavons

Lisätiedot

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013)

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) ry toteuttaa, RAY rahoittaa Projektitiimi: Tiina Lappalainen projektipäällikkö,

Lisätiedot