Miestenviikko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miestenviikko 2. 8.11.2015"

Transkriptio

1 Miestenviikko

2 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään liittyvistä asioista ja mitä on olla mies tämän päivän Suomessa! Kirjastolla on myös Vanhempien Akatemian järjestämä Miesten Lataamo, jossa voi hengähtää, rentoutua ja kuunnella naisten positiivisia ajatuksia miehistä. Kiedo meidät tarinaan kampanja koko miestenviikon ajan Miehet lukemaan lapsille! Tule lukemaan lapsille päiväkodissa, koulussa tai kirjastossa. Valitse lapsen kanssa mukava tarina tai teksti ja sovi lapsesi koulu- tai päiväkotiryhmän aikuisten kanssa sopiva ajankohta lukuhetkelle esimerkiksi arkiaamuksi. Näin olet mukana innostamassa lapsia lukemaan ja pääset samalla jakamaan lasten arkea lapsiryhmässä. Voit myös mennä lukemaan kirjastoon omille lapsille, lapsenlapsille tai muulle lapsiporukalle. Miesten viikon tapahtumat ovat maksuttomia. Maanantai Vahvista isyyttä -seminaari klo Oulun ammattikorkeakoulu, Professorintien kampus, Kiviharjuntie 8 Kun perhettä tuetaan, jäävät isät useasti ulkopuolelle. Tule oppimaan kuinka saat isät mukaan ja mitä isien kanssa työskentelyssä on hyvä huomioida! Seminaarin puheenjohtajana toimii lehtori Juha Alakulppi.

3 ohjelma Ohjelma: klo Sukupuolen merkitys asiakastyössä Ensi- ja turvakotien liiton suunnittelijat Santtu Salonen ja Sirpa Hopiavuori klo Isyyden merkitys Ensi- ja turvakotien liiton suunnittelijat Santtu Salonen ja Sirpa Hopiavuori klo tauko klo Kannustavan isyyden käytäntö Oulun ensi- ja turvakodin Jussi-työntekijä, psykoterapeutti Paula Mällinen klo seminaarin yhteenveto ja lopetus Ilmoittautumiset Lisätietoja: Ensija turvakotien liiton suunnittelija Santtu Saloselta, santtu. / p Isänä arjessa innostaako isyys? -paneelikeskustelu klo Paneelin pilarit: - pelimies Tony Manninen, Ludocraft oy - metsien mies Hannu Karvonen, Oulun luonnonsuojeluyhdistys - hoivamies, Vesa Torvi, lapsensa omaishoitajaisä, Oulu- Koillismaan pelastuslaitos - bisnesmies, Sami Pikkuaho, Fixi Oy - maahanmuuttajamies, Khalid Hommy, irakilainen, opiskelija Diakonia-ammattikorkeakoulu

4 iestenviikon Tilaisuuden järjestää Oulun ensi- ja turvakoti ry. Tilaisuuden juontaa toiminnanjohtaja Timo Peltovuori. Lisätietoja: ohjaaja Raija Lohilahti, p / Isä-lapsi-parkin avoimet ovet klo Melleniustalo, Peltolankaari 18 A Tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän isilleen. Mukana illassa Poikien Talon työntekijät. Lisätietoja: lapsi- ja perhetyön diakoniatyöntekijä Kari Rekilä p / Tiistai Vinkkilista mies-aiheisista kirjoista, minkä jälkeen elokuva Napapiirin sankarit klo 17 Lisäksi lastenosastolla vinkataan mukavia lastenkirjoja isille, pojille ja muillekin kiinnostuneille klo 18. Mies rakastaa!? -Aviosuhteen katsastusasema. Hyväntahtoinen luento- ja keskustelutilaisuus klo 18 Keskustan seurakuntatalo, Monitoimisali, Isokatu 17 Illan toteutuksesta vastaa pastori Jukka Joensuu. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Keskiviikko Elokuva Mestari klo 17

5 ohjelma Miestenilta teatterilla -draamallinen juttutuokio miesten kesken klo Oulun kaupunginteatteri, Kaarlenväylä 2 Teatterilaiset esittävät keskustelun pohjaksi tuoreita tekstejä, jotka keskittyvät miehenä ja isänä olemiseen. Tarjolla myös miehistä iltapalaa! Ilmoittautumiset mennessä: Vanhempien Akatemia, Essi Niemi, p / Torstai Konsolipelejä ja pelejä eri vuosikymmeniltä klo Oulun kaupunginkirjasto, musiikkiosaston pelihuone Poikien Talon työntekijät pelaavat miesten kanssa konsolipelejä, uunituoreista peleistä vähän vanhempiin. Tule juttelemaan pelaamisen lomassa ja muistelemaan omia pelikokemuksiasi. Pelattu sitä on ennenkin. Lisätietoja: Poikien Talon projektipäällikkö Jussi Markus, p / Miesten eroilta klo Torikatu 28 Avointa keskustelua erosta miesten kesken pohdinnalla, onko ero helpotus vai järkytys. Ei ennakkoilmoittautumista. Lisätietoja: lapsi- ja perhetyön diakoniatyöntekijä Kari Rekilältä, p / Kirjailijavierailu klo 18 Kirjailija Jyrki Mäki vierailee Oulun kaupunginkirjastolla.

6 iestenviikon Perjantai Monikulttuuriset Isänpäiväkahvit klo 14 Poikien Talo, Isokatu 41 A 13 Lisätietoja: Hilmi Oral, p / Miesten viikon Nenähölökkä -tapahtuma klo 17 Hei mies! Haasta kaverisi tai työporukkasi Nenähölökkä -tapahtumaan tai tule yksin! Nenäpäivähölkkääjien hengen nostattajana esiintyy Stand up -koomikko Matti Patronen, jonka show alkaa Pakkalan salissa klo 17. Pakkalan saliin mahtuu 190 ensimmäisenä paikalle saapunutta. Nenähölökkä starttaa Patrosen shown jälkeen n. klo 18 kirjastolta. Hölkkäiltävää matkaa kertyy noin viisi kilometriä ja matka päättyy kirjastolle. Sotilaskotisisaret myyvät munkkia ja kahvia alueella. Voitte kohottaa halutessanne joukkuehenkeä pukeutumalla nenäpäivähenkisesti. Nenäpäivähölökän viralliset jatkot ovat Sport it -ravintolassa, mihin hölkkääjille on vapaa pääsy. Tarjolla palauttavaa juomaa ja ruokaa alennettuun hintaan, sekä elävää musiikkia Nenäpäivähengessä.

7 ohjelma Nenäpäiväkeräykseen voit halutessasi tehdä lahjoituksen osallistumalla lipaskeräykseen paikanpäällä tai osoitteessa: Aikataulu: klo 17 Stand up -show: Matti Patronen klo 18 Nenähölökkä starttaa kirjaston edestä klo 19 Nenähölökkä-jatkot Sport it -ravintolassa Järjestäjä ei vakuuta osallistujia.

8

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 Ohjelma ja tapahtumat KOKO VIIKON AJAN KÄYNNISSÄ OLEVAT TAPAHTUMAT: Erikieliset aamunavaukset keskusradion kautta päivittäin Aulassa maailmankartta

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Tuomola Anu Heinäsuo Jukka C

Lisätiedot

Turvallisuutta älykkäästi

Turvallisuutta älykkäästi Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.

Lisätiedot

MTK Maaseutunuorten SPORTTI STARTTI

MTK Maaseutunuorten SPORTTI STARTTI MTK Maaseutunuorten SPORTTI STARTTI Levi Summit ja Break Sokos Hotel Levi 5. 7.2.2015 MTK Maaseutunuorten SPORTTI STARTTI AIKA 5. 7.2.2015 PAIKKA Levi Summit ja Break Sokos Hotel Levi TAVOITE Maaseutunuorten

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 MAA- NANTAI - - - - - - 21.30 21.30-22.00 PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

SU KAZAN 2013. Universiadilähetykset Eurosportilla. Lauantai 6. heinäkuuta. Sunnuntai 7. heinäkuuta

SU KAZAN 2013. Universiadilähetykset Eurosportilla. Lauantai 6. heinäkuuta. Sunnuntai 7. heinäkuuta SU KAZAN 2013 Universiadilähetykset Eurosportilla Lauantai 6. heinäkuuta 09:00 Suora Lentopallo: Miehet - Lohkovaihe: Hongkong - Valko-Venäjä 11:00 Suora Lentopallo: Miehet - Lohkovaihe: Yhdysvallat Viro

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. asiakaspalvelu MATap1 Terveydenhoitajainfo

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA URHEILUAKATEMIAOHJELMAN YLÄKOULUSEMINAARI 12.-13.3.2015 #urheiluakatemia #yläkoulu Torstai 12.3.2015 11:30 Lounas + ilmoittautuminen, Varalan Urheiluopisto Tampere

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

Ikäaseman ohjelma, viikko 40 klo 10.00 12.00 Liikuntatilan kuntosali vapaassa käytössä

Ikäaseman ohjelma, viikko 40 klo 10.00 12.00 Liikuntatilan kuntosali vapaassa käytössä IKÄASEMA Hansakeskus, 2. kerros Seniori-info puh. Avoinna arkisin klo 9.00 14.30 Lokakuu 2014 Ikäaseman ohjelma, viikko 40 Maanantai 29.9. Tiistai 30.9. klo 13.00 14.00 Matti ja Teppo sanoin ja sävelin,

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia Maanantai 30.5 14 15 Nääsvillen muistijumppa. Kertamaksu 4 Tiistai 31.5 Keskiviikko 1.6 10 Teatteriryhmä. Ohjaajana Riku Laakkonen PiiPoosta Torstai 2.6 14 Hengellisiä yhteislauluja laulattaa Elna, Risto

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTI KEVÄT 2016 3.2.2016

KOULULAISTEN UINTI KEVÄT 2016 3.2.2016 KOULULAISTEN UINTI KEVÄT 2016 3.2.2016 VIIKKO 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI KOULUT 4.1. 5.1. 6.1. 7.1. 8.1. JYRÄNKÖ 8.15-9.15 KIRKONKYLÄ 9.15-10.15 EI OPETUSTA vko 1 LUSI 10.15-11.15

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 Laura Lindstedtin videoitu haastattelu Kuva: Heini Lehväslaiho Finlandia-voittaja Laura Lindstedtiä haastateltiin Prosak-kirjallisuusklubilla tammikuussa. Hakunilan kirjasto esittää

Lisätiedot

LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja Pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehdot

LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja Pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehdot LUKUJÄRJESTYS, MA-OPINNOT, KEVÄT 2012 LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja n suuntautumisvaihtoehdot Viikko 1 2.1.-6.1. LOPPIAINEN LOPPIAINEN LOPPIAINEN Vkot

Lisätiedot

Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot

Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot Liikuntatoimen ja nuorisotoimen kerhot Syksy 2012 ja Kevät 2013 Lapsille ja nuorille suurin osa ryhmistä ilmaisia! Uimahallin ryhmissä pitää maksaa uimahallimaksu (2 ). Kysy vapaita paikkoja kerho-ohjaajilta.

Lisätiedot

LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja Pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehdot

LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja Pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehdot LUKUJÄRJESTYS, MA-OPINNOT, KEVÄT 2012 LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja n suuntautumisvaihtoehdot Viikko 1 2.1.-6.1. LOPPIAINEN LOPPIAINEN LOPPIAINEN Vkot

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 13KOKKI,TARJOI Ryhmänohjaus

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Kasarmin kampus, D-rakennus, 2.krs aula

Kasarmin kampus, D-rakennus, 2.krs aula Maanantai 25.8.2014 Teemat: Tutustuminen Mikkelin ammattikorkeakouluun, liiketalouden koulutusohjelmaan, Kasarmin kampukseen ja ryhmäläisiin 10:00 11:30 A, B, C Ilmoittautuminen, opiskelun aloitusta tukevan

Lisätiedot

SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012

SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012 SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012 Perjantai 20.4. Sukupuolisensitiivisen työn monet mahdollisuudet - Paneelikeskustelu Verkostokokoontumisia Lauantai 21.4. Viestintäkoulutus Asiantuntijana

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle.

Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle. Kesätyöpaikat Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on 25.1.-19.2.2016 välisenä aikana. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle. Kesätyöt on suunnattu vuosina 1996-2000

Lisätiedot

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 TIISTAI 9.6. Herralahden koulu Kahvipysäkki, ruokasali (Eläkeläiset ry:n Satakunnan aluejärjestö) Näytteilleasettajat: luokat G-1, G-2,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Monimuotoryhmien aloituspäivät ovat lyhemmät ja ovat vain 24. - 25.8.2015 välisenä aikana.

Monimuotoryhmien aloituspäivät ovat lyhemmät ja ovat vain 24. - 25.8.2015 välisenä aikana. Uusien opiskelijoiden aloitusjakso 2015 Aloitusjakso aloittaa opinnot ammattikorkeakoulussa ja sen tarkoitus on tutustuttaa opiskelija tutkinto-ohjelmaansa, koulun toimintatapoihin ja järjestelmiin sekä

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat 14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA

Lisätiedot

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai Työjärjestys Metsäku13A StarSoft Kurre 7.20 33/2015 10. - 14.08.2015 Viikkotuntimäärä: 16 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai Ryhmänohjaus / Metsäku13

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Koulutus TVT-palvelujen käyttöönotto

Lisätiedot

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 Maanantai 1.6. 9.45 Tiistai 2.6. MUSIIKIN KESKUSTELURYHMÄN KESÄRETKI lähtö 9.30. Keskiviikko 3.6. RETKIPÄIVÄ Avoin retkipäivä KESKUSTELURYHMÄ 10 TYÖTOIMINTARYHMÄ 12-13 RETKIPÄIVÄ

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

ammattikorkeakoulujen TKI-PÄIVÄT 2011 16. 17.2.2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä

ammattikorkeakoulujen TKI-PÄIVÄT 2011 16. 17.2.2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä ammattikorkeakoulujen TKI-päivät 16. 17.2.2011 TKI-PÄIVÄT 2011 Pori, yyteri Hyvinvointia ja kilpailukykyä OHJELMA Tiistai 15.2.2011 Erilliset tapaamiset ja kokoukset 15.00 AMKtutka ja indikaattorit 16.30

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Sisällys Tietoja kerholaisille ja lähihenkilöille... 2 Liikuntaa... 4 Erityislasten ja nuorten koulujen

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 04.09.2006 03.06.2007

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 04.09.2006 03.06.2007 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 04.09.2006 03.06.2007 MAA- NANTAI 14.00-15.00 - - - - - 21.30 21.30-22.00 Erityisliikunta/ Seutuopisto 14.00-14.45 Lukion liikunta Lukion liikunta Lukion liikunta Lukion liikunta

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 LUE KOTIMAISIA E-AIKAKAUSLEHTIÄ KOTONA TAI MATKALLA Sinulla on nyt mahdollisuus lukea HelMet-kirjastokortilla kotimaisia lehtiä emagz-palvelussa missä ja milloin

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Meidän perheen loma Saapuminen ja majoittuminen Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön esittely

Lisätiedot

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Tämä materiaalikirje tulee seurakuntaan vain nimetyille Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöille. Ota uudet materiaalit käyttöösi ja kartoita lisätarvetta eri

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS PAREMPIIN HETKIIN. KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS KUNTOUTUS - TYÖHYVINVOINTI Malliohjelma Arki haltuun 5 vrk + 2 vrk Perusloma 5 vrk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Tutustutaan toisiin, ryhmäytymisharjoituksia,

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 TIETOA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYISTÄ Järjestäjä Korkeakoulujen vuoden 2010 valtakunnalliset IT-päivät toteutetaan Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08.

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Työjärjestys Putki13 StarSoft Kurre 7.20 33/2015 10. - 14.08.2015 Viikkotuntimäärä: 18 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Ryhmänohjaus / Putki13 Rav810-E8-Atk

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8 2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU

Lisätiedot

Rotisseur R s otisseur Sav Sa o v jäsenkysely jäsenky 2012 Vastauksia 36kpl 25.5.2012

Rotisseur R s otisseur Sav Sa o v jäsenkysely jäsenky 2012 Vastauksia 36kpl 25.5.2012 Rotisseurs Savo jäsenkysely 2012 Vastauksia 36kpl 25.5.2012 1. Mikä olisi sopivin määrä jäsentapahtumia vuodessa? 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 2 tapahtumaa 4 tapahtumaa 6 tapahtumaa 8 tapahtumaa yli 10 tapahtumaa

Lisätiedot