Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 123/2001 vp Erityistoimialoilla työskentelevien ateriakulujen verotuskohtelu Eduskunnan puhemiehelle Verohallituksen yhtenäistämisohjeissa vuodelta 1999 toimitettavaa verotusta varten todetaan, että jos verovelvollinen työskentelee toimialalla, jolla erityistä työntekemispaikkaa joudutaan alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi usein vaihtamaan, ja kulkee päivittäin asunnostaan erityiselle työntekemispaikalle, arvioidaan lisääntyneeksi elinkustannusten määräksi muun selvityksen puuttuessa verovapaa ateriakorvauksen määrä. Verohallitus on täsmentänyt yhtenäistämisohjetta erityisillä työntekemisaloilla seuraavasti: verovelvollisella on oikeus vähentää verotuksessa ateriakorvaus tulonhankkimiskuluna silloin, kun työnantaja ei ole maksanut ateriakorvausta ja kun verovelvollinen osoittaa olosuhteiden olevan sellaiset, että työnantaja olisi voinut maksaa ateriakorvauksen verottomana. Jos taas työnantaja on järjestänyt työpaikkaruokailun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä, lisääntyneitä elantokustannuksia ei synny. Pääsääntöisesti valtaosassa verotoimistoja ei erityisiä tulkintaongelmia olekaan ollut, vaan verovelvolliselle on myönnetty ateriakorvauksen suuruinen verovähennys ilman eri selvityksiä lisääntyneistä elantokustannuksista niissä tapauksissa, joissa se kuuluukin myöntää. Mutta ihan viime aikoina vielä jotkut veroasiamiehet ovatkin lähteneet vetämään laista ja ohjeistuksesta poikkeavaa linjaa vaatien ateriakorvauksen suuruisen verovähennyksen hyväksymiselle mm. ainakin metsureilta ja rakennusalan työntekijöiltä erillistä lisäselvitystä lisääntyneistä elantokustannuksista. Näiden veroasiamiesten tulkinta tuntuukin täysin kohtuuttomalta ja aiheuttaa kuitenkin suhteellisen selvän asian takia verovelvollisille ylimääräisiä harmaita hiuksia ja työtä. Ainakin Savo-Karjalan veroviraston asiamies Eero Nenonen Ilomantsista on vaatinut Kuopion hallintooikeutta kumoamaan Savo-Karjalan veroviraston verovuosilta tekemän päätöksen, jolla metsurille oli myönnetty ateriakorvauksen suuruinen verovähennys verohallituksen ohjeiden mukaisesti. Perusteena veroasiamiehen valituksessa hallinto-oikeudelle todetaan, ettei verovelvollinen ole esittänyt tositetta tai muutakaan selvitystä tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneesta lisääntyneestä elantokustannuksesta. Samanlaisia veroasiamiesten tekemiä verovalituksia on tullut tietoon useita. Verottajan puolesta kyseistä menettelyä ei voi pitää mitenkään hyvän hallintotavan mukaisena, eikä se ole omiaan lisäämään uskoa oikeudenmukaisuuteen verottajaa kohtaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen, etteivät veroasiamiehet välitä suhteellisen selvistä verohallituksen ohjeistuksista, jotka koskevat erityistoimialoilla työskentele- Versio 2.0

2 vien ateriakorvauksen verovähennysoikeuden myöntämistä ja aikooko hallitus ryhtyä välittömästi toimiin, joilla tarpeettomat verovelvollisen simputukset lopetetaan ja turhat hallinto-oikeuskäsittelyt voidaan välttää? Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2001 Esa Lahtela /sd Matti Kangas /vas 2

3 Ministerin vastaus KK 123/2001 vp Esa Lahtela /sd ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Esa Lahtelan /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 123/2001 vp: Onko hallitus tietoinen, etteivät veroasiamiehet välitä suhteellisen selvistä Verohallituksen ohjeistuksista, jotka koskevat erityistoimialoilla työskentelevien ateriakorvauksen verovähennysoikeuden myöntämistä ja aikooko hallitus ryhtyä välittömästi toimiin, joilla tarpeettomat verovelvollisen simputukset lopetetaan ja turhat hallinto-oikeuskäsittelyt voidaan välttää? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Tuloverolain 71 :n 2 momentissa säädetään verovapaista matkakustannusten korvauksista toimialoilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan. Näillä aloilla katsotaan päivittäisistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välisistä matkoista saaduista matkakustannusten korvauksista verovapaaksi tuloksi vain matkustamiskustannuksista saatu korvaus, jos verovelvollisella ei ole varsinaista työpaikkaa. Jos verovelvollisella ei näillä matkoilla ole tilaisuutta työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä, verovapaaksi katsotaan lisäksi ateriakorvaus sen mukaan kuin Verohallitus vuosittain tarkemmin määrää. Työmatkasta aiheutuneet kustannukset, joista verovelvollinen ei ole saanut työnantajalta korvausta, ovat vähennyskelpoisia tulonhankkimiskustannusten vähentämistä koskevien säännösten nojalla. Verovelvollisen on esitettävä kustannuksista tositteellinen tai muu luotettava selvitys. Tulkinnanvaraista on ollut, mitä voidaan pitää riittävänä selvityksenä ylimääräisistä elantokustannuksista ja kuinka suuriksi kustannukset olisi arvioitava, jos niitä on katsottu syntyneen. Oikean ja yhdenmukaisen verotuksen edistämiseksi Verohallitus antaa yhtenäistämisohjeita. Ohjeet eivät ole sitovia. Yhtenäistämisohje on muun muassa annettu tilapäisistä palkansaajalle myönnettävistä vähennyksistä. Vuotta 1999 koskevissa ohjeissa todetaan, että työntekijä voi vaatia työmatkasta aiheutuneiden ylimääräisten elantokustannusten ja matkustamiskustannusten johdosta vähennystä omassa verotuksessaan, jos työnantaja ei ole maksanut korvausta lisääntyneistä elantokustannuksista. Työmatkana pidetään ohjeen mukaan myös päivittäistä matkaa asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä tilanteissa, joissa verovelvollisella ei ole varsinaista työpaikkaa. Aikaisempien vuosien ohjeissa ei näitä matkoja ole erikseen mainittu. Ohjeiden mukaan vähennys myönnetään, jos työstä johtuvista lisääntyneistä elantokustannuksista esitetään tositteellinen selvitys. Jos tositteita ei esitetä, mutta osoitetaan, että lisääntyneitä elantokustannuksia on aiheutunut, vähennystä myönnettäessä perusteena käytetään soveltuvin osin liikkeen- ja ammatinharjoittajan työmatkasta tehtävää vähennystä koskevia Verohallituksen päätöksen määräyksiä. Verohallitus on täydentänyt tätä yhtenäistämisohjetta siltä osin kuin se koskee erityisten alojen päivittäisistä työmatkoista aiheutuneiden lisääntyneiden elantokustannusten vähentämistä silloin, kun verovelvollisella ei ole varsi- 3

4 Ministerin vastaus naista työpaikkaa. Päivittäisistä matkoista aiheutuneiden lisääntyneiden elantokustannusten määräksi arvioidaan ohjeen mukaan muun selvityksen puuttuessa verovapaan ateriakorvauksen määrä eikä liikkeen- ja ammatinharjoittajan työmatkasta tehtävää vähennystä koskevaa arviointiohjetta sovelleta. Ohjetta täsmennettäessä on otettu huomioon verovapaita matkakustannusten korvauksia koskeva tuloverolain 71 :n 2 momentti, jonka mukaan päivittäinen matka erityisellä alalla ei oikeuta verovapaaseen päivärahaan vaan ateriakorvaukseen. Vuodelta 2000 toimitettavaa verotusta varten annettuun yhtenäistämisohjeeseen on otettu yksityiskohtaisempia ohjeita selvityksistä, joita verovelvolliselta edellytetään, kun hän vaatii vähennystä lisääntyneistä elantokustannuksista. Verovelvollisen on ohjeiden mukaan osoitettava, että matkoista on aiheutunut lisääntyneitä elantokustannuksia. Riittävänä osoituksena kustannusten syntymisestä ohjeissa pidetään sitä, että verovelvollinen selvittää olosuhteiden olleen sellaiset, joissa työnantaja olisi voinut maksaa verovapaan ateriakorvauksen. Verovelvollisen on ohjeen mukaan esitettävä selvitys työnantajasta, työajasta, työmaan sijainnista ja työpäivien lukumäärästä. Ohjeessa todetaan lisäksi, että ateriakorvauksen verovapauteen ei liity mitään ehdottomia kilometrirajoja eikä työmatkan kestoaikoja. Lisäksi edellytetään selvitys siitä, onko työnantaja järjestänyt ruokailun työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Viime aikoina on eri puolilla Suomea tehty oikaisuvaatimuksia, joissa on vaadittu taannehtivasti vähennystä lisääntyneistä elantokustannuksista usealta vuodelta sillä perusteella, että henkilöllä olisi ollut oikeus verovapaaseen ateriakorvaukseen, mutta sitä ei ollut maksettu. Tällaiset vaatimukset ovat olleet hallinto-oikeuksien käsiteltävänä ja niiden käytäntö Verohallituksen saaman selvityksen mukaan vaihtelee. Esimerkiksi Kuopion hallinto-oikeus on Verohallituksen tietoon tulleella päätöksellään nro 7813 hylännyt valituksen, jossa rakennusalan työntekijä vaati vähennykseksi lisääntyneitä elantokustannuksia, joita hänelle aiheutui muun muassa päivittäin kotoa erityisille työntekemispaikoille tehdyistä matkoista. Perusteluissa todettiin, ettei pelkästään se seikka, että henkilöllä mahdollisesti olisi ollut tuloverolain 71 :n 2 momentin nojalla oikeus verovapaaseen ateriakorvaukseen, osoita, että hänelle olisi syntynyt sellaisia todellisia ylimääräisiä elantokustannuksia, jotka olisivat johtuneet tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä. Päätös koskee vuosilta toimitettuja verotuksia. Verohallituksen ohjeet eivät ole sitovia. Veronsaajan edustaja voi hakea muutosta sellaiseenkin verotukseen, joka on ohjeen mukainen. Veroasiamiehet hoitavat tehtäväänsä itsenäisesti, eikä hallitus voi puuttua yksittäisiin muutoksenhakuihin. Toisaalta ei ole tarkoituksenmukaista, että oikaisulautakuntia ja hallinto-oikeuksia kuormitetaan suurella määrällä samanlaisista asioista tehtyjä valituksia. Tämän välttämiseksi olisikin tarpeen, että asiasta saataisiin mahdollisimman pian korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu. Jos sen lopputuloksen perusteella valitukset ovat aiheettomia, veroasiamiehet luopunevat valituksistaan. Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2001 Ministeri Suvi-Anne Siimes 4

5 Ministerns svar KK 123/2001 vp Esa Lahtela /sd ym. Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Esa Lahtela /sd m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 123/2001 rd: Är regeringen medveten om att skatteombuden inte följer Skattestyrelsens tämligen klara anvisningar gällande avdragsgill måltidsersättning för personer som arbetar inom särskilda branscher och avser regeringen vidta omedelbara åtgärder för att onödig pennalism av de skatteskyldiga skall upphöra och onödiga handläggningar av mål i förvaltningsdomstolar undvikas? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: I 71 2 mom. inkomstskattelagen bestäms om skattefria resekostnadsersättningar inom branscher där arbetstagaren ofta måste byta särskilt arbetsställe på grund av att det för branschen typiska arbetet är kortvarigt. I dessa branscher anses av resekostnadsersättningarna för de dagliga resorna mellan bostaden och det särskilda arbetsstället endast kostnadsersättningen för själva resan vara skattefri inkomst, i det fall att den skattskyldige inte har någon egentlig arbetsplats. Om den skattskyldige inte har tillfälle att utnyttja av arbetsgivaren ordnad arbetsplatsbespisning på ett särskilt arbetsställe eller i dess omedelbara närhet, anses dessutom också måltidsersättningen vara skattefri enligt vad Skattestyrelsen årligen närmare bestämmer. Sådana kostnader för arbetsresor för vilka den skattskyldige inte har fått ersättning av arbetsgivaren är avdragsgilla på basis av de bestämmelser som gäller minskning av kostnaderna för inkomstens förvärvande. Den skattskyldige skall förete en utredning av kostnaderna med verifikat eller på annat tillförlitligt sätt. Det har varit en tolkningsfråga vad som kan anses vara en tillräcklig utredning av de extra levnadskostnaderna och hur stora kostnaderna skall uppskattas vara om sådana anses ha uppstått. I syfte att främja en riktig och enhetlig beskattning ger Skattestyrelsen anvisningar för förenhetligande. Anvisningarna är inte bindande. En anvisning för förenhetligande har bl.a. getts om avdrag som tillfälligt beviljas en löntagare. I anvisningarna för 1999 sägs att arbetstagaren kan yrka avdrag i sin beskattning på grund av extra levnadskostnader och färdkostnader som föranleds av arbetsresor om arbetsgivaren inte har betalat ersättning för de ökade levnadskostnaderna. Enligt anvisningen betraktas som arbetsresa även dagliga resor mellan bostaden och det särskilda arbetsstället i sådana situationer där den skattskyldige inte har någon egentlig arbetsplats. I anvisningarna för tidigare år har dessa resor inte nämnts särskilt. Enligt anvisningarna beviljas avdraget om det företes en utredning med verifikat om de ökade levnadskostnader som föranleds av arbetet. Om inga verifikat företes, men det påvisas att levnadskostnaderna har ökat, används som grund för beviljandet av avdraget i tillämpliga delar bestämmelserna i Skattestyrelsens beslut om avdrag för affärsidkares och yrkesutövares arbetsresor. Skattestyrelsen har den 16 februari 2000 kompletterat denna anvisning för förenhetligande till 5

6 Ministerns svar den del som den gäller avdrag för extra levnadskostnader som föranleds av dagliga arbetsresor inom särskilda branscher, när den skattskyldige inte har någon egentlig arbetsplats. Enligt anvisningen uppskattas i brist på annan utredning beloppet av de ökade levnadskostnader som föranleds av dagliga arbetsresor motsvara beloppet av den skattefria måltidsersättningen och anvisningen för uppskattning av avdrag för affärsidkares eller yrkesutövares arbetsresor tillämpas inte. Vid preciseringen av anvisningen har beaktats 71 2 mom. inkomstskattelagen som gäller skattefria resekostnadsersättningar. Enligt det berättigar de dagliga resorna inom en särskild bransch inte till skattefritt dagtraktamente utan till måltidsersättning. I den anvisning för förenhetligande som har getts för beskattningen för 2000 har tagits med mera detaljerade anvisningar om utredningar som den skattskyldige förutsätts förete när han yrkar avdrag för ökade levnadskostnader. Enligt anvisningarna skall den skattskyldige påvisa att resorna har förorsakat ökade levnadskostnader. Det att den skattskyldige redogör för att omständigheterna har varit sådana att arbetsgivaren kunde ha betalat skattefri måltidsersättning anses i anvisningarna vara ett tillräckligt bevis för att kostnader har förorsakats. Den skattskyldige skall enligt anvisningen förete en utredning av vilken framgår arbetsgivaren, arbetstiden, var arbetsplatsen är belägen och antalet arbetsdagar. I anvisningen konstateras dessutom att inga absoluta kilometerbegränsningar eller tidsbegränsningar när det gäller arbetsresorna är förknippade med måltidsersättningens skattefrihet. Dessutom förutsätts att en utredning företes av vilken det framgår om arbetsgivaren har ordnat måltider på arbetsplatsen eller i dess omedelbara närhet. På senare tid har rättelseyrkanden framställts på olika håll i Finland, i vilka man krävt retroaktivt avdrag för ökade levnadskostnader för flera år med motiveringen att personen skulle ha haft rätt till skattefri måltidsersättning, men denna inte utbetalts. Sådana här krav har behandlats vid förvaltningsdomstolarna och enligt den utredning Skattestyrelsen erhållit har praxisen i samband med dem varierat. T.ex. Kuopio förvaltningsdomstol har genom sitt beslut av den 23 november 2000, nr 7813, som kommit Skattestyrelsen till känna, förkastat besvären i ett fall där en arbetstagare inom byggbranschen krävde avdrag för ökade levnadskostnader som förorsakades bl.a. av dagliga resor från bostaden till särskilda arbetsställen. I motiveringen konstateras att inte endast det faktum att personen möjligtvis enligt 71 2 mom. inkomstskattelagen hade haft rätt till skattefri måltidsersättning visar att personen skulle ha förorsakats sådana faktiska ökade levnadskostnader som hade föranletts av inkomstens förvärvande och bibehållande. Beslutet gäller beskattningen för åren Skattestyrelsens anvisningar är inte bindande. En företrädare för skattetagaren kan även söka ändring i sådan beskattning som överensstämmer med anvisningarna. Skatteombuden sköter sina uppgifter självständigt och regeringen kan inte ingripa i enskilda ändringssökanden. Å andra sidan är det inte ändamålsenligt att rättelsenämnderna och förvaltningsdomstolarna överhopas med stora mängder besvär. För att undvika detta vore det också nödvändigt att högsta förvaltningsdomstolen skulle träffa ett avgörande så snabbt som möjligt. Om besvären på basis av utgången skulle visa sig vara ogrundade torde skatteombuden lägga ner sina besvär. Helsingfors den 14 mars 2001 Minister Suvi-Anne Siimes 6