Vihtavuoren koulukeskuksen hankesuunnitelma ja tavoitehinta-arvio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vihtavuoren koulukeskuksen hankesuunnitelma ja tavoitehinta-arvio"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Vihtavuoren koulukeskuksen hankesuunnitelma ja tavoitehinta-arvio 452/ /2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tilapalvelupäällikkö Jani Veikkolainen, puh Kouluverkko ja tarveselvitys Laukaan kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan , että Lau kaan perusopetuksen palveluverkkoa uudistetaan siten, kou lus sa tulee olla vähintään kol me perusopetusryhmää (aluekoulumalli). Vihtavuoren yhtenäiskoulun perusopetuksen 1-9 vuosiluokkien op pilas mää rä kasvaa ennusteen mukaan vuoteen 2022 mennessä n. 148 oppilaalla nykytilanteeseen ver rat tu na; Kasvua 530 oppilaasta 678 oppilaaseen. Voimakkaamman oppilasmäärän kas vun en nus tetaan alkavan vuonna Tämän lisäksi on laskettava 20 oppilaan esiopetusryhmä, joita tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa kaksi eli 40 oppilasta. Lisäksi erityis ope tuk sen tarve kas va nee noin 40 oppilaasta 50 oppilaaseen. Ko ko nais vo lyy mi siis yhteensä noin 720 oppilasta. Hankesuunnitelma on tehty kymmeneksi vuodeksi eteenpäin ja tähtää oppilasennusteen mukaiseen tarpeeseen. Tulevaisuudessa kaavoi tus ja uudet asuin alu eet tulevat lisäämään oppilasmäärää siten, et tä yläkoulun ennustetaan muuttuvan 6-sar jai sek si. Yläkoulun tilojen sijoitus Hankesuunnitelman laadinnan yhteydessä on selvitetty vaih to eh tomal lia, jossa yläkoulun tarvitsema tilat toteutettaisiin Leppäveden kou lun yhteyteen. Lep pä ve den alueen vuosiluokkien tulevien vuosien 7-9 oppilaiden määrä vaihtelee lukuvuosittain oppilaan vä lil lä.vihtavuoren, Vuonteen ja Tarvaalan alueelta tulee vuosittain noin 50 op pi las ta yläkouluun. Tässä ei ole huomioitu Vihtavuoren uut ta kaavoitettua Kuhamäen aluetta, jo ten todellinen määrä on tätä suu rem pi. Vastaavasti muuttoliike heijastuu myös Leppäveden op pilai den määrän kasvuun. Näin ollen Leppäveden alueelta tulee tällä hetkellä yli puolet Vih tavuo ren yläkoulun oppilasta. Tilanne tasapainottuu tulevien vuosien ai ka na Kuhamäen alueen val mis tut tua.

2 Mikäli Leppäveden koulusta muodostettaisiin yhtenäiskoulu, koululle tu li si rakentaa noin oppilaan yläkoulun tilat (yleis- ja ai neope tuk sen tilat). Muun muassa Lievestuoreen kou lun han ke suun nitel man yhteydessä tilat mitoitettiin samalle oppilasmäärälle ja han kesuun ni tel man mukaan ohjelmapinta-ala oli 1980 m2. Tästä johdettu kus tan nus on noin 5,0 miljoonaa.euroa, joka jäisi vas taa vas ti pois Vih ta vuo ren koulun laajuudesta ja kustannuksista. Kul je tus kus tannuk set ( /v) jäävät tässä mallissa pois ja op pi lai den kou lumat kaan käy tet tä vä aika ly he ni si. Mikäli Leppäveden koululle rakennetaan yläkoulun tarvitsemat tilat, on alu eel la kaksi reippaan 150 oppilaan yläkoulua. Yläkoulut ovat täs sä tilanteessa varsin pieniä ylä kou lu ja ja opetuksen järjestämisen kan nal ta haastavia. Eri oppiaineiden tuntikertymät jää vät pieniksi, jolloin kouluilla tulisi olla yhteisiä opettajia. Oppilaiden valinnaisuus on kapeampi, kos ka kaikkia valinnaisaineita tai kieliohjelmaa ei ole järke vä toteuttaa kovin pienillä opetusryhmillä. Keskittämällä yläkoulun opetus yhteen reippaan 300 oppilaan yläkou luun mahdollistaa laajemmat valinnaisuudet ja opetustuntien mää rä on riittävä eri oppiaineiden leh to raa teil le. Myös opetuksen käytännön järjestäminen on helpompaa kun opetusvelvollisuuden saa daan täyteen omalla koululla. Opetushenkilökunnan ei tarvitse liik kua koululta toiselle, jolloin tästä syys tä maksettavia eril lis kor vauksia ei tarvitse maksaa. Hankesuunnitteluvaihe Alkuvuodesta 2016 Laukaan kunnanjohtaja nimitti han ke suun nit te lutyö ryh män valmistelemaan Vihtavuoren koulukeskuksen pe rus korjaus- ja uudisrakennushanketta. Hankesuunnittelun tavoitteena on ol lut kehittää koulukeskuksen aluetta laaja-alaista käyttäjäryhmää pal ve le vak si kampusalueeksi. Hankesuunnittelussa on huomioitu perus ope tuk sen, nuorisotoimen, vapaa-aikatoimen, Laukaan seu ra kunnan ja eri järjestöjen tilatarpeet mahdollisimman laajasti. Hankesuunnittelun aikana vaihtoehtoja sekä peruskorjauksen, että uu dis ra ken ta mi sen kin laajuudesta käsiteltiin hyvin laajasti. Ra kennus alu een turvallisuushaasteet olivat suunnittelun kes kiös sä. Suunnit te lu ryh män kantavana teemana oli huomioida toi min nas sa oleva kou lu ra ken nus koko rakennushankkeen ajan. Vaihtoehtotarkastelussa päädyttiin esittämään luvulla ra kenne tun betonielementtirakennuksen B- ja C -osien peruskorjausta ja kou lu toi min nan lisätilaksi rakennettavan D -osan uudisrakentamista. Näi den lisäksi vapaa-aikatoimen, nuorisotoimen, järjestöjen ja Laukaan seu ra kun nan tilatarpeeseen vastattaisiin E -osalla lu vulla ra ken net tu alakoulu purettaisiin ja tilaelementtirakennukseen tehtä isiin toi min nal li sia muutoksia. Uusille oppimisympäristöille ase tet-

3 tui hin ta voit tei siin vastattaisiin B -ja C -osien peruskorjausvaiheessa si ten, että mah dol li suuk sien mukaan seinälinjoja aukotettaisiin tai muu tet tai siin, jotta tiloilta vaaditut ominaisuudet saataisiin parhaiten to teu tet tua. Vihtavuoren koulukeskuksen tuntimäärä lv on 554h + ala kou lun tunnit (sisältää erityisopetuksen), oppilaita ~530. Tun timää rä tu lee kasvamaan 670h + alakoulun tunnit oppilasmäärän kasvaes sa 678 oppilaaseen (vuonna 2022), mikäli ryhmäkoko pysyy sama na. Oppilasmäärän ja opetusryhmien määrän kasvu edellyttää ope tus tilo jen lisäämistä. Erityisopetuksen ja oppilashuollon uusi lain sää dän tö edellyttää eriyttämistä ja yksilöllistä ohjausta varten toimivia pien ryhmä ti lo ja, mutta toisaalta myös suurryhmätilaa, jotta opetusryhmiä voi tai siin muuttaa tilapäisesti pedagogisesti tarkoituksenmukaisiksi. Suur ryh mä ti laa tarvitaan myös oppilaskuntatoiminnan kehittämiseksi ja draaman / ilmaisutaidon opetustilaksi sekä kokous- ja neu vot te lu tilak si. Perusopetuslaki ja uusi opetussuunnitelma edellyttävät pe rus ope tuksen yhtenäistämistä ja oppiainejakoisuuden vähentämistä. Vihtavuoren koulukeskuksen tilat ovat 90-luvun mitoituksen mu kaisia, koh tuul li sen kokoisia mutta uusille käyttötarkoituksille so vel tumat to mia. Uuden opetussuunnitelman mukaisen op pi ja läh tö koh taista opis ke lua silmällä pitäen tiloissa täytyy olla riittävästi muun nel tavuut ta, ja nykyisellään tilat eivät sitä toteuta. Uudisrakentamisessa luokkakokoa varioidaan 50 60m² välillä, keski ar von ollessa 55 m². Tämä antaa järjestelyvaraa erikokoisten vuosi ryh mien välillä. Luokkatilojen tulisi olla helposti muunneltavissa esimer kik si siten, että kaksi (tai useampi) luokkaa voidaan yhdistää yhdek si isoksi opetustilaksi rakentamalla luokkien välinen seinä siir tosei näl lä. Vihtavuoren koulukeskuksessa on useita rinnakkaisluokkia, jol loin rinnakkaisluokat voitaisiin sijoittaa viereisiin luokkiin ja näin mah dol lis taa joustavat opetusjärjestelyt. Uusi liikuntasali aputiloineen rakennetaan E -osan uu dis ra ken nukseen ja nykyinen liikuntasali muutoskorjataan musiikkiliikunnan ja/tai bu do la jien käyttöön. Korjaus- ja uudisrakentamisen tavoitehintalaskelma Hankekoko brm2 - laajennusosa brm2 - korjattava osa brm2

4 Perustamiskustannukset , ,00 /brm2 - uudisrakennusten hinta , ,00 /brm2 - korjattavien tilojen hinta , ,00 /brm2 - E -osa ,00 - E -osan liikuntahalli apu tiloi ,00 neen - seurakuntatila ,00 Tavoitehintalaskelmassa ei ole varauduttu lämmitysjärjestelmän inves toin ti mää rä ra haan. Kunta käynnistää lämmöntuotannon osalta tek ni set vuoropuhelut eri toimijoiden kanssa, tavoitteenaan laatia pitkä ai kai nen sopimus lämpöenergian toimituksesta. Lämpöenergia tuo te taan uusiutuvia energiamuotoja hyödyntäen. Laukaan kunnan talousarviovalmistelussa Vihtavuoren kou lu kes kuksen hanke on sijoitettu vuosille ja siinä on varattu hankkeelle yhteensä ,00 euroa. Hankkeen lopullinen aikataulu täsmentyy myöhemmin. Hankesuunnitelman käsittelyprosessin aikataulun mukaisesti han kesuun ni tel ma tulisi käsittelyyn kunnanvaltuuston kokoukseen tou kokuus sa Esityslistan oheisaineistona jaetaan hankesuunnitelma, jossa on esitet ty hankkeen perustietojen lisäksi tavoitehintalaskelma sekä ta lotek nis ten järjestelmien järjestelmäkuvaus. Ehdotus Päätös Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta hyväksyy Vihtavuoren koulukeskuksen hankesuunnitelman sekä esittää sen kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Tekninen lautakunta: Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Jukka Häkkinen teki jäsen Taavi Rautiaisen kannattama esityksen, että lautakunta merkitsee tässä vaiheessa hankesuunnitelman tietoonsa saatetuksi ja päättää asiasta vasta kasvun ja oppimisen lautakunnan käsittelyn jälkeen. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että koska on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava, kannatettu esitys on asian ratkaisemiseksi suoritettava äänestys. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Häkkisen tekemää esitystä äänestävät "ei". Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Suoritetussa äänestyksessä annettiin viisi (5) "jaa" ääntä (Blomberg, Hihnala, Kirmanen, Ryynänen, Vekki) ja kaksi "ei" ääntä ( Häkkinen, Rautiainen). Tyhjää äänesti kaksi (2) jäsentä (Haverinen, Saari). Puheenjohtaja julisti äänestystuloksen ja totesi, että teknisen johtajan pohjaehdotus on tullut teknisen lautakunnan päätökseksi.

Vihtavuoren koulukeskuksen hankesuunnitelma ja tavoitehinta-arvio

Vihtavuoren koulukeskuksen hankesuunnitelma ja tavoitehinta-arvio Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta 28 10.05.2017 32 23.05.2017 Vihtavuoren koulukeskuksen hankesuunnitelma ja tavoitehinta-arvio 462/10.03.02/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Lari Hassel ja Anne Leinonen.

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Lari Hassel ja Anne Leinonen. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Kasvun ja oppimisen lautakunta Aika 10.05.2017 klo 17:05-18:35 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, 40340 Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Paakkinen

Lisätiedot

Paikka Laukaan hyvinvointi- ja perhekeskus HyPe, Laukaantie 26, Laukaa

Paikka Laukaan hyvinvointi- ja perhekeskus HyPe, Laukaantie 26, Laukaa LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Sivistyslautakunta Aika 23.01.2018 klo 14:10-16:20 Paikka Laukaan hyvinvointi- ja perhekeskus HyPe, Laukaantie 26, 41340 Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Koulunmäen hankesuunnitelma 818/ /2017. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Koulunmäen hankesuunnitelma 818/ /2017. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 47 12.12.2017 Koulunmäen hankesuunnitelma 818/10.03.01/2017 Sivistyslautakunta 12.12.2017 47 Asian valmistelija: tilapalvelupäällikkö Jani Veikkolainen, p. 0400 345 735 ja sivistysjohtaja

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 21.02.2017 Perusopetuksen avointen virkojen / toimien täyttäminen 267/01.01.00/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta 21.02.2017 13 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Juha

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Antti Puupponen ja Tarja Salmela-Pohjonen

Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Antti Puupponen ja Tarja Salmela-Pohjonen LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Kasvun ja oppimisen lautakunta Aika 23.05.2017 klo 17:02-19:40 Paikka Tupaswilla, Ränssintie 5, 41370 Kuusa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Paakkinen

Lisätiedot

Leppäveden vanha koulu, Seppäläntie 22, Leppävesi

Leppäveden vanha koulu, Seppäläntie 22, Leppävesi LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Valtuusto Aika 12.02.2018 klo 19:00-20:06 Paikka Leppäveden vanha koulu, Seppäläntie 22, Leppävesi Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Aho Eemeli Ahonen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Saapuvilla olleet jäsenet Hokkanen Harri jäsen Poistui 31 aikana klo 16:52

Saapuvilla olleet jäsenet Hokkanen Harri jäsen Poistui 31 aikana klo 16:52 LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Kunnanhallitus Aika 05.02.2018 klo 14:00-17:12 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Hokkanen Harri jäsen Poistui 31

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET Kunnanhallitus 105 25.03.2013 Kunnanhallitus 297 08.10.2013 Kunnanhallitus 29 20.01.2014 Tekninen lautakunta 10 13.02.2014 Tekninen lautakunta 18 27.03.2014 KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle.

6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle. Sivistyslautakunta 67 05.09.2017 Sivistyslautakunta 81 26.09.2017 Kaupunginhallitus 363 16.10.2017 Talouden tasapainottamisohjelman mukainen kouluverkkoselvitys 1997/02.02/2017 SIVLTK 67 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Toissijainen oppilaaksiotto

Toissijainen oppilaaksiotto Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 22.11.2018 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2019-2020 971/12.00.05/2018 KASVOPPI 22.11.2018 63 Kasvun ja oppimisen lautakunnan tulee määrittää kouluihin otet ta vien oppilaiden

Lisätiedot

Perusopetuksen talousarvio 2015

Perusopetuksen talousarvio 2015 Sivistyslautakunta 103 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 26.01.2015 Perusopetuksen talousarvio 2015 632/13/2014 Sivistyslautakunta 15.12.2014 103 Sivistyslautakunta on hyväksynyt sivistystoimen talousarvion

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys 363/ /2018. Sival Valmistelija: sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh

Kouluverkkoselvitys 363/ /2018. Sival Valmistelija: sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh Sivistysvaliokunta 18 17.08.2017 Sivistysvaliokunta 43 26.10.2017 Sivistysvaliokunta 66 13.12.2017 Sivistysvaliokunta 46 26.04.2018 Sivistysvaliokunta 43 25.04.2019 Sivistysvaliokunta 60 23.05.2019 Sivistysvaliokunta

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026 Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous Kaupunginhallitus 240 26.11.2018 Kaupunginhallitus 257 10.12.2018 Muutokset Tekniikkatoimialan vuoden 2018 talousarvioon 1884/02.02.02/2018 Khall 26.11.2018 240 Valmistelijat: va. teknisen toimen johtaja

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10.

Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014. Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus 27.10. Kunnanhallitus 175 27.10.2014 Valtuusto 39 10.11.2014 Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013 Kunnanhallitus 27.10.2014 175 Sivistystoimen palveluverkkoselvityksien pohjalta on valtuuston 27.1.2014

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet Sivistyslautakunta 9 16.12.2015 Sivistyslautakunta 12 18.02.2016 Sivistyslautakunta 13 08.02.2017 Sivistyslautakunta 4 30.01.2018 Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma 1.8.2016 alkaen / Valinnaisaineet

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet:

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet: Tekninen lautakunta 20 21.03.2018 Kaupunginhallitus 61 26.03.2018 Valtuusto 19 16.04.2018 Friitalan koulurakennuksen LVI-teknisen peruskorjaamisen, sisäilmakorjausten ja tilamuutosten suunnitelmien hyväksyminen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet Sivistyslautakunta 9 16.12.2015 Sivistyslautakunta 12 18.02.2016 Sivistyslautakunta 13 08.02.2017 Sivistyslautakunta 4 30.01.2018 Sivistyslautakunta 10 21.02.2018 Sivistyslautakunta 11 21.01.2019 Lapuan

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet

Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen / Valinnaisaineet Sivistyslautakunta 9 16.12.2015 Sivistyslautakunta 12 18.02.2016 Sivistyslautakunta 13 08.02.2017 Sivistyslautakunta 4 30.01.2018 Sivistyslautakunta 10 21.02.2018 Lapuan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAT ALKAEN

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAT ALKAEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16 19.02.2014 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 39 15.04.2015 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 37 26.04.2016 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 68 21.09.2016 ESI- JA PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017

Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Kunnanhallitus 139 15.05.2017 Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 1072/12/2016, 1123/02.02.00/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää:

Kunnaninsinööri Alisa Forsander esittää: Kunnanhallitus 278 28.11.2011 Kunnanhallitus 284 12.12.2011 Kunnanvaltuusto 74 15.12.2011 Kunnanhallitus 71 07.05.2012 YLI-IIN KOULUN SANEERAUSHANKE / UUDISRAKENTAMINEN - HANKESUUNNITELMA K.hall. 278 Liite

Lisätiedot