Perusopetuksesta ilman koulutuspaikkaa jäävät tai keskeyttäneet aikaisin nuoria seuraavasti

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusopetuksesta ilman koulutuspaikkaa jäävät tai keskeyttäneet aikaisin nuoria seuraavasti"

Transkriptio

1 Nuoret koulutus ja työllisyys/ taustoja Turkuun Koulutus on keskeinen tekijä syrjäytymisen/työllistymisen tekijä Yhteiskuntatakuutyhmä; Tuo esille seuraavat faktat: perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta työtöntä alle 30-vuotiasta, joista lähes :lla ammatillisesti suuntautunut tutkinto alle 30-vuotiasta työn ja koulutuksen ulkopuolella pelkällä perusopetuspohjalla. Koulutuksen ulkopuolelle jäävät seuraavat ryhmät jotka ovat haasteena peruskoulun jälkeen ilman koulutuspaikkaa jäävät tai jotka eivät hakeudu jatko-opiskeluun: Nuoret jotka eivät jatka Yo-kirjoitusten jälkeen missään koulutuksessa Ammatillisen perustutkinnon keskeyttävät nuoret Eläkepäätöksen alle 25-vuotiaana saavat nuoret Ammatillisen koulutuksen jälkeen työttömäksi jäävät nuoret Muut koulutustasot keskeyttävät nuoret Perusopetuksesta ilman koulutuspaikkaa jäävät tai keskeyttäneet aikaisin nuoria seuraavasti Ei koulutuksessa peruskoulutuksen päättymisen jälkeen vuosina Vuosi PK päättäneet määrä vuoden lopussa vuoden lopussa 1 vuosi vuoden lopussa 2 vuotta Ei koulutuksessa olevien peruskoulunsa päättäneiden osuus Vuosi PK päättäneet määrä vuoden lopussa vuoden lopussa 1 vuosi vuoden lopussa 2 vuotta ,94 6,86 8, ,59 6,42 8, ,61 5,33 6, ,14 5,10 6, ,68 4,77 6, ,44 4,79 6, ,66 5,48 7, ,39 5,58

2 Vuositasolla siis noin nuorilla on vaikeuksia kiinnittyä koulutukseen, eli noin 5-9 %. Tähän on vielä todettava että pakollisen yhteishaun vuoksi noin 98 % hakee koulutukseen heti peruskoulun päättymisen jälkeen. Peruskoulunsa päättäneiden tie voidaan myös kuvata seuraavasti: 100,00 90,00 80,00 70,00 91,06 93,14 91,63 Perusopetuksensa päättäneet 2000 vuonna 2008 (66228) 60,00 50,00 40,00 30,00 20,00 10,00 0,00 55,85 56,91 53,24 50,19 49,96 45,99 Koulutuksessa Ulkopuolella Työllinen Muu 34,76 40,90 29,22 29,99 24,02 25,18 17,11 14,85 11,98 10,68 9,58 10,49 7,16 8,68 10,01 4,22 4,51 1,57 2,31 3,24 2,95 2,42 2,41 2,62 0,21 0,33 0, Vuonna 2000 perusopetuksensa päättäneistä oli jonkinlaisen peruskoulun jälkeisen tutkinnon suorittanut 84 % ikäryhmästä. Lukion päättäneistä noin 20 % eivät jatka millään toisella koulutustasolla.

3 Akselin otsikko 90,00 80,00 Ylioppilaat vuonna 2000 toiminta ,00 60,00 50,00 40,00 20 % ei jatka yo tutkinnon jälkeen missään 30,00 20,00 10,00 0, Koulutuksessa 43,46 65,62 79,48 81,22 76,35 66,62 55,04 39,90 30,00 Ulkopuolella 15,28 8,06 4,68 4,36 4,90 5,45 6,25 7,40 8,30 Työllinen 30,29 18,61 14,41 13,07 17,10 26,00 36,42 49,50 58,00 Muu 10,98 7,71 1,43 1,34 1,65 1,94 2,29 3,20 3,70 Tämän valossa alta puolet saa koulutuspaikan samana syksynä ja että vasta 3 vuotta kirjoitusten jälkeen saavutetaan lakipiste. Esimerkiksi vuonna 2000 lukion päättäneistä 28 % ei ollut suorittanut minkäänlaista lukion jälkeistä tutkintoa vuonna 2008, pojista lähes 40 % ei ollut suorittanut minkäänlaista tutkintoa. Varsinais-Suomen ja Satakunnan osalta tämä näyttäytyy käytössä olevan työvoiman (Työlliset+työttömät) osalta seuraavalta vuonna Osuus työvoimasta (työlliset+työttömät) jolla pelkää peruskoulu tai yo-tutkinto ikäryhmä Koko maa VS Satakunta Pirkanmaa Uusimaa Häme Kymi E-Karjala ,75 55,49 47,01 53,16 66,61 50,55 43,92 41, ,18 22,97 19,72 20,71 28,19 22,37 20,73 17,13 Yht 31,87 33,06 28,38 30,32 39,38 31,28 27,94 24,84 Varsinais-Suomessa nuorella työvoimalla yli puolella ei ole tulevaisuuden vaatimaa ammatillista tutkintoa ja ikäryhmässä kolmannekselta puuttuu tutkinto. Ammatillisen koulutuksen ongelmana on että ammatillisen keskeyttämisen todellisista luvista ei puhuta julkisesti. Ammatillisen koulutuksen keskeyttää aloittaneista vuosikurssista noin %. Julkisuudessa käytettävä luku noin 10 % perustuu siihen että keskeyttäneiden määrä lasketaan ammatillisen koulutuksen kokonaisvolyymista. Alla esimerkkinä vuonna 2001 ammatillisen koulutuksen aloittaneista ja koulutuksen läpäisystä. Aloittaneista oli tutkinnon suorittanut 7 vuodessa 72,5 %, ilman tutkintoa oli edelleen 26%

4 Ammatillisen perustutkinnon uudet opiskelijat 2001 (n=47550) Opiskeluvuosia Suorittanut tutkinnon osuus kumulatiivinen osuus 0,5 v. 89 0,19 1,0 v ,63 1,5 v ,90 2,0 v ,80 2,5 v ,76 3,0 v ,36 56,63 3,5 v ,01 4,0 v ,19 65,83 4,5 v ,10 5,0 v ,65 69,58 5,5 v ,65 6,0 v ,60 71,83 6,5 v ,46 7,0 v. 6 0,01 72,30 Ei tutkintoa ,91 Muu tutkinto 852 1, ,00 Tilanne on säilynyt melko muuttumattomana koko 2000 luvun mikä alla oleva kuvio näyttää. Myönteisenä on nähtävä että tutkinnon kolmessa vuodessa suorittavien osuus on kasvanut, kielteisenä että edelleen npin kolmannes ei suorita tutkintoa.

5 75,00 Ammatillsen perustutkinnon suorittamisen kesto osuus opsikelijoista 70,00 71,83 71,30 70,41 69,23 69,58 69,82 69,91 69,22 70,10 68,95 65,00 65,83 65,83 66,38 65,80 63,05 60,00 55,00 59,53 59,59 57,05 56,63 56,49 56,55 osuus joka suorittanet 3 vuodessa 4 vuodessa (kumalatiivinen) 5 vuodessa (kumalatiivinen) 6 vuodessa 50, Aloitusvuosi Ammatillisen perustutkinnon suorittaneista työttömäksi tai ulkopuolelle jää heti valmistumisen jälkeen joka vuosi noin 20 % 70,00 60,00 50,00 40,00 52,01 54,64 56,75 55,70 49,11 54,37 56,08 59,81 58,63 Ammatillsen perustutkinnon suorittaneet sijoittuminen heti koulutuksen jälkeen Työllinen Työtön Muu 30,00 20,00 21,23 20,26 19,15 20,48 22,60 19,80 16,77 13,61 16,50 10,00 3,26 3,50 3,43 2,99 3,92 3,59 4,73 4,96 4,14 0,

6 80,00 70,00 60,00 50,00 40,00 Ammatillisen perustutkinnon 2000 suorittaneet toiminta ,01 56,38 59,36 60,13 60,47 63,87 67,11 Koulutuksessa Työelämässä Ulkopuolella Muu 69,91 70,78 30,00 20,00 10,00 0,00 24,49 22,55 22,73 23,58 19,36 20,42 18,67 17,57 15,36 15,85 15,18 15,66 13,61 13,04 13,95 12,18 8,14 10,85 11,12 5,59 2,24 1,97 2,33 2,67 3,15 3,58 4, Vuonna 2000 ammatillisen perustutkinnon suorittaneista nuorista vuonna nuorta, näistä työttömiä oli 3288 nuorta. Muulla oli 2038 (eläkeläinen, armeijassa tai ulkomailla asuva) näistä yli puolet eli 1219 oli eläkepäätöksen saaneita. Vuosina toiminta tutkinnon suorittamisen jälkeen Toiminta Työllinen 52,01 54,64 56,75 55,70 49,11 54,37 56,08 59,81 58,63 Työtön 21,23 20,26 19,15 20,48 22,60 19,80 16,77 13,61 16,50 Muu 3,26 3,50 3,43 2,99 3,92 3,59 4,73 4,96 4,14 Jatko-opiskeluun siirtyneet, armeijassa, eläkeläiset ja ulkomailla ei mukana näissä luvuissa Mitä on tehty? Nuorisotoimen panostukset nk sosiaalisen vahvistamiseen ovat olleet Nuorisolakiin on lisätty määräys, monialaisen ohjaus- ja neuvontaverkoston perustamisesta kuntiin. Verkoston tehtävät ovat: o Koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida tilannetta paikallisen päätöksenteon tueksi o Edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensopivuutta ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus

7 o o Tehostaa nuorten palveluihin ohjautumista ja palvelusta toiseen siirtymistä Edistää nuorten palvelujen järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken Nuorten työpajatoiminnan valtionavustukset Etsivän nuorisotyön valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta Työpajoja on rahoitettu valtion toimesta Työpajatoiminnan rahoitus 1000 euroa vuosina ELY-Keskus Lappi Pohjanmaa 380,65 453, Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Uusimaa Varsinais-Suomi 194,35 246, Koko maa Etsivä nuorisotyö ELY-keskus Lappi , , Pohjanmaa , , Pohjois-Pohjanmaa , , Pohjois-Savo , , Uusimaa , , Varsinais-Suomi , , Koko maa , , Monialainen yhteistyö Monialaisia ryhmiä loi vuoden 2011 lopussa perustettu 191 kuntaan (60 %) ja 99 kunnassa (31 %) verkosto on perusteilla ja 30 kunnassa (9 %) ei ole käynnistetty verkoston asettamista. Varsinais-Suomen ELY:n alueella tilanne on seuraava; Maakunta Perustettu Perusteilla Ei perustettu Ei vastausta Kaikki yhteensä Satakunta Varsinais-Suomi Lounais-Suomi Toiminnan tuloksia

8 Valmentajien määrän kehitys Kaikki valmentautujat maakuntajaon 2011 mukaan Maakunta Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi yhteensä Alle 29 -vuotiaat valmentautujat maakuntajaon 2011 mukaan Maakunta Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi yhteensä

9 Alle 25 -vuotiaat Maakunta Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi yhteensä Nuorten koulutustaustat Nuoret =alle 29v valmentautujat (%) koulutustaustat Peruskoulussa * * * * 13,91 6,11 3,63 4,28 Peruskoulu keskeytynyt 2,75 4,70 3,92 2,79 2,15 2,06 1,63 2,07 Peruskoulu 55,53 58,99 59,85 61,35 50,73 57,46 59,96 56,42 Lukion oppimäärä 2,08 2,02 1,82 1,57 2,24 2,26 1,22 1,19 Ylioppilas 10,63 9,79 8,48 9,19 6,52 5,15 6,62 6,88 2. asteen ammatillinen tutkinto 24,80 21,80 23,41 22,20 23,09 24,77 25,00 26,95 Ammattikorkeakoulututkinto 0,58 0,94 0,58 0,57 0,71 0,70 0,74 0,47 Muu tutkinto 3,63 1,75 1,93 2,17 0,32 0,87 0,79 0,99 Ulkomailla suoritettu tutkinto * * * 0,16 0,33 0,61 0,40 0,64 Yliopistotutkinto * * * * * * * 0,11 Yhteensä 100,00 100,0 0 *= Ei vastausvaihtoehtona 100, , , , , ,0 0

10 Nuoret (%) Mikä kautta Työvoimahallinto 66,8 66,5 62,5 61,1 56,8 54,8 51,3 Koulutuksen järjestäjät 10,6 11,9 15,1 11,7 11,6 13,3 11,6 Kela, Työeläkelaitos, krimi ja Sosiaalitoimi 11,7 12,4 11,2 11,1 14,4 14,9 14,4 Suoraan 5,4 7,7 7,3 4,8 5,4 6,7 7,1 Etsivä * * * 2,7 4,6 5,0 6,3 Muu * * * 4,5 4,1 4,7 5,9 Armeijan time out * * * * * * 0,2 Ei tietoa 5,5 1,6 4,1 4,0 3,1 0,5 3,3 Yhteensä 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 75 % nuorista sijoittuu myönteisesti pajajakson jälkeen Valmentajat Kaikki HTV Maakunta Etelä-Karjala 24,0 16,0 23,0 31,3 17,2 26,2 37,3 40,7 Etelä-Pohjanmaa 27,5 29,0 32,0 28,5 30,7 33,3 32,0 39,5 Etelä-Savo 23,0 38,0 32,3 26,3 24,2 42,3 44,0 54,0 Kainuu 30,0 48,0 42,0 35,0 37,0 36,0 40,1 27,8 Kanta-Häme 12,0 10,0 11,0 23,5 33,0 30,0 50,0 53,5 Keski-Pohjanmaa 15,5 17,0 25,0 26,2 21,5 29,8 30,7 54,0 Keski-Suomi 95,0 99,0 95,0 100,3 98,0 120,2 132,6 155,9 Kymenlaakso 28,0 31,0 39,7 61,4 70,5 75,5 85,0 89,0 Lappi 72,0 81,0 85,5 107,1 145,6 191,3 162,9 148,9 Pirkanmaa 96,5 143,0 153,6 148,3 183,6 213,4 222,6 223,8 Pohjanmaa 23,0 65,0 67,8 71,0 71,4 80,0 86,3 81,4 Pohjois-Karjala 25,0 44,0 10,0 19,0 25,3 30,8 31,3 31,1 Pohjois-Pohjanmaa 68,0 85,3 86,8 66,0 91,5 99,5 144,0 122,9 Pohjois-Savo 92,0 75,0 59,9 61,9 50,0 98,2 108,9 88,0 Päijät-Häme 33,5 54,0 23,3 35,8 56,5 46,0 48,5 71,5 Satakunta 32,5 30,0 31,0 30,3 39,3 46,6 63,9 61,6 Uusimaa 121,0 125,0 153,9 153,5 157,0 172,6 227,0 229,2 Varsinais-Suomi 69,3 107,8 74,5 88,0 105,9 116,7 115,9 120,2 Kaikki yhteensä 887,8 1098,1 1046,4 1113,3 1258,1 1488,3 1662,9 1692,9

11 Etsivä nuorisotyö Etsivän nuorisotyön yhteydessä nuoriin maakunta Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Itä-Uusimaa Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Koko maa Etsivän nuorisotyön tavoittamat nuoret Maakunta Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Itä-Uusimaa Kainuu Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Kaikki yhteensä

12 Koulutustausta ilman ei tietoa ,00 Peruskoulussa tai keskeytynyt 17,99 11,98 11,11 9,98 Peruskoulu suoritettu 69,44 73,43 73,98 75,82 Lukio tai ylioppilas 3,77 2,87 3,04 3,05 Ammatillinen suoritettu 6,40 7,92 8,23 8,28 Keskeytynyt korkeakoulu 0,44 0,50 0,48 0,55 Korkeakoulu 0,33 0,23 0,17 0,18 Muu 1,64 1,75 1,96 1,48 Lähtömaa 0,00 1,32 1,03 0,66 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 100,00 Mitä kautta Taho Koulutuksen järjestäjät 24,06 29,91 39,54 Julkishallinto muu 37,11 34,98 30,25 Sosiaaliset verkostot 27,12 24,20 19,55 Pulustusvoimat 0,00 0,00 2,62 Muu 11,72 10,92 8,05 Yhteensä 100,00 100,00 100,00 Nuorten tilanne tavoitettaessa 2011 Toiminta tavoitettaessa Uusimaa Varsinais-Suomi Kaikki yhteensä peruskoulussa 7,43 4,32 8,43 työssä käyvä 3,86 5,64 3,80 työttömäksi ilmoittautunut työnhakija 27,49 23,28 25,51 työtön, ei työttömäksi ilmoittautunut 23,92 25,40 19,98 opiskelija 17,59 25,31 22,28 sairaana 2,14 2,03 2,46 eläkkeellä 0,30 1,06 0,60 asevelvollisuus 0,48 0,53 0,36 kotona (lastenhoito) 1,16 0,26 1,27 kotoutumistoimeenpiteessä 0,51 0,88 0,46 muu 7,58 6,00 6,16 ei tietoa 7,55 5,29 8,69 yhteensä 100,00 100,00 100,00

13 Muu asioita johon tulisi kiinnittää huomiota Perusopetus Miksi perusopetus ei kykene antamaan kaikille eväitä toiselle asteelle? Miksi polarisoituminen lisääntyy peruskoulussa? Miten kehittää perusopetuksen opinnonohjausta Opinto-ohjaajien määrä ei ole riittävä Tuleeko erityisopetusta uudistaa? Miten aiempi tuki koulutustaustaltaan heikoimmille (äidin koulutustausta) Nuoret ja työelämä, miten parempi tuntemus työelämästä ja tulevista opiskeluvalinnoista. Pidemmät ja tehokkaimmat tutustumisjaksoja työelämään, yrityselämän rooli Tulisiko nk 10 luokka ja nk ammattistartti yhdistää? pajojen rooli? Kesätyöpaikat Lukio Ylioppilaista 20 % ei jatka missään ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Näistä nuorista ei ole vielä keskusteltu ollenkaan! Mistä tämä johtuu asiasta tiedetään kovin vähän olisi tutkimuksen paikka. Lukion opinto-ohjausta tulee tehostaa ja kehittää Onko opinto-ohjaajien määrä riittävä Osalla ei riittävät eväät korkeakoulutukseen (ammatillinen koulutus?) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen keskeyttävät % aloittaneista ja suurin osa myöhemmin kuin ensimmäisen lukuvuoden jälkeen. Me tiedämme todella vähän siitä, miksi nuoret keskeyttävät ja mitkä syyt ovat keskeyttämisen taustalla. Opinto-ohjaus ja oppilashuollon voimavarat riittämättömät Keskeyttämisen ehkäisy, miten saada enemmän yksilöllistä ohjausta ja tukea Onko koulutuspaikat oikein suhteessa alueen työvoimatarpeeseen? Käytännön työssäoppimisen ja teorian välinen suhde ja jaksotus Ammatillisen koulutuksen muuttaminen moduulirakenteeksi? Opintotuki? Yhteistyö nuorten työpajojen kanssa vrt Varsinais-Suomen MAST-hanke ja sopimus Oppisopimuskoulutus Uusi mikro- ja pienyrittäjiä suosiva ja tukeva oppisopimus, jossa esimerkiksi pajat ja muut tahot voisi toimia osittain ohjaajina sekä hoitaa nuoren tukemisen sekä oppisopimukseen liittyvät hallinnolliset palvelut. Työpajat Työpajojen haasteena monella paikkakunnalla ettei ole riittäviä tiloja ottaa vastaan kaikkia nuoria. Kunnille vastuu kunnon tiloista. OKM tuki tilojen rakentamiseen tai ostamiseen?

14 Riittävä määrä valmentajia ely-keskusten kansallisen rahoituksen rooli? Tukityöllistettyjä ammattitaitoisia aikuisia jolla terveydellisistä ja muista syistä vaikeuksia sijoittua työmarkkinoille? Työpajojen ja elinkeinoelämän yhteistyösopimus nuorten sijoittumisesta työharjoitteluun ja oppisopimukseen yrityksiin Edelleen kehittää yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kanssa, sekä uutena yhteistyö kansalaisja kansanopistojen kanssa. Työpajatoiminta kattaa koko Varsinais-Suomen ELYN rahoituksen koordinoiminen paikallistasolla Etsivä nuorisotyö Kuntien rooli hakusessa. Kunnilla ei selvää käsitystä kuinka moni nuori tarvitsee palveluja, ketkä ovat kohderyhmät Etsivän nuorisotyön esimiesten koulutus sekä heidän rooli. Puuttuvat palvelut mm mielenterveyspalvelut Kunnat Kunnista puuttuu lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaiskoordinaatio Kykenevätkö pakolliset monialaiset ohjaus- ja neuvontaryhmät ottamaan tästä heille määrityt tehtävät. Ovatko ryhmissä oikeat jäsenet Kunnilla ei selkä kuva lasten ja nuorten elinoloista ja elinolojen lohkojen keskinäisestä suhteesta Palveluverkko ja prosessit eivät ole läpinäkyviä ei toimijoille eikä asiakkaille Politiikka on sektorimaista Kunnille kokonaisseurantavastuu nuorista peruskoulun jälkeen. Työvoimahallinto Kirjoitan joskus myöhemmin

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA Päivi Pienmäki-Jylhä Nuorisotakuu kunnissa Nuorten monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Etsivä nuorisotyö Työpajatoiminta Nuorisolain mukaiset nuorten

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Parainen 22.5.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Parainen 22.5. 1 Takuun taustoja 110 000 perusasteen

Lisätiedot

Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi

Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi Monialainen viranomaisverkosto, etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta. Tuloksia vuodesta 2012 14.5.2013 Jaana Walldén jaana.wallden(at)minedu.fi Paikallisten viranomaisten monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Syrjäytetty Nuori? 9.10.2013 Avaus ulkopuolisuuskeskustelun näkökulmasta Ungas levekår koulutuksen ulkopuolella työelämän ulkopuolella sosiaalinen ulkopuolisuus taloudellinen ulkopuolisuus Terveydellinen

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Miksi dokumentoida Tampere 11.6.2014 1 PAJATOIMINTA JOKA EI OLE DOKUMENTOITU EI OLE PAJATOIMINTAA Tampere 11.6.2014 2 24000 23000 22000 21000 20000 20772 21459 22791 22805

Lisätiedot

Raportti etsivästä nuorisotyöstä

Raportti etsivästä nuorisotyöstä VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Raportti etsivästä nuorisotyöstä Raportti etsivästä nuorisotyöstä Häggman Erik 2012 1 Sisältö 1 Johdanto... 5 2 Kyselyn toteutus ja raportti... 5 2.1... 5 3 Etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Miksi monialainen yhteistyö, työpää työpariajat ja etsivää työparitoimintaa?

Miksi monialainen yhteistyö, työpää työpariajat ja etsivää työparitoimintaa? Miksi monialainen yhteistyö, työpää työpariajat ja etsivää työparitoimintaa? Kokkola 24.11.2010 Kokkola 24.11.2010 1 Hiljaisia signaaleja. Erityisopetusta saavien nuorien määrä on kasvanut 1990-luvun puolivälistä

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti Trenditietoja 2008-2013 Häggman Erik 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Sivu 1 [KI R J O I T A Y R I T Y K S E N O S O I T E ] Sisältö

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja nuorten ulkopuolisuuden kenttiä

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja nuorten ulkopuolisuuden kenttiä Ajankohtaista nuorisotakuusta ja nuorten ulkopuolisuuden kenttiä 20.11.2013 Jaana Walldén Nuorisotakuun työryhmän sihteeri, neuvotteleva virkamies Opetus- ja kulttuuriministeriö, nuorisoyksikkö Nuorten

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012

Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012 Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012 Lähteenä vuosittain tehtävä valtakunnallinen kysely etsivää nuorisotyötä tekeville sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön laatima kooste Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorten työpajatoiminta Nykyisen nuorisolain 7 :n mukaan kunnan nuorisotyöhön

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki Rakenneuudistus toinen aste Helsinki 25.9.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä 29.-30.10.2014 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi, Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto 31.10.2014 2 lukumäärä 1 700 1 600 1

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4. Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät Muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa

Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Nuorten tilanne ja yhteiskuntatakuu Varsinais-Suomessa Erik Häggman ja Juha Pusila 2012 Sisältö 1. Kohderyhmä... 4 1.1. Nuorten määrät (2011)...

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita etsivän nuorisotyön päivillä. Tampere Jaana Walldén, Nuorisoyksikkö

Ajankohtaisia asioita etsivän nuorisotyön päivillä. Tampere Jaana Walldén, Nuorisoyksikkö Ajankohtaisia asioita etsivän nuorisotyön päivillä Tampere 31.10.2013 Jaana Walldén, Nuorisoyksikkö Aiheita organisaatioon, valtionavustuksiin ja valtakunnallisten kyselyjen tuloksiin liittyviä. muuta

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Nuorisotakuu 2013 - ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen tai perusopetuksen lisäopetukseen. Noin 120

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Lisätiedot

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Taustalla maailmantalouden ja euroalueen ongelmat, Suomen talouden rakennemuutos ja heikko kilpailukyky Korkea työttömyys sekä valtion ja kuntien alijäämät johtuvat

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisolaki uudistuu Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.-18.2.2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994-2024 1994

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Nuorisotakuu Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Nuorisotakuu Kotkassa

Nuorisotakuu Kotkassa Nuorisotakuu Kotkassa Nuorisotakuun toteutumista seurataan seuraavien mittareiden kautta (Tem -raportti 8/2012): Ammatillisen peruskoulutuksen taso (paikkojen) suhteessa alueen toiselle asteelle siirtyvän

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa

Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Vetovoimainen kunta Innostavassa ja suvaitsevaisessa kunnassa into ja suvaitsevaisuus toteuttavat itse

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

ETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi ETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA 2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 1 Etsivän työn tekijä kunnioittaa yksilön yksityisyyttä, luottamuksellisuutta ja tiedonkeruun

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Opetusneuvos Tarja Riihimäki KESU:n koulutuspoliittisia lähtökohtia Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 nuorista aikuisista runsaalla kolmanneksella

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - kl 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 4. Toimielimen nimi Nimi - kl 5. Onko vastaaja

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen 22.5.2012 Koulupudokkuuden ehkäisy Arja Kukkonen, ohjauspalveluiden päällikkö Opetusvirasto, nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa Pori 17.9.2013 Pelkkä peruskoulun varassa 2010 - toiminta Kouluttamattomat (pelkkä peruskoulu) vuonna 2010 Tilanne Määrä Osuus

Lisätiedot

1 700 opiskelijapaikan lisääminen ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupiin nuorten koulutustakuun toteuttamiseksi

1 700 opiskelijapaikan lisääminen ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupiin nuorten koulutustakuun toteuttamiseksi Koulutuspolitiikan osasto PM 21.6.2012 Ammatillisen koulutuksen vastuualue 1 700 opiskelijapaikan lisääminen ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupiin nuorten koulutustakuun toteuttamiseksi Taustaa

Lisätiedot

ETSIVÄ TYÖPARITOIMINTA RAPORTOINTI 2/2008

ETSIVÄ TYÖPARITOIMINTA RAPORTOINTI 2/2008 OPETUSMINISTERIÖ NUORISOYKSIKKÖ ETSIVÄ TYÖPARITOIMINTA RAPORTOINTI 2/2008 Nuorten työpajatoimintaan liittyvä etsivä työ Sisällysluettelo Esipuhe...5 1. Johdanto...6 2. Kysely...7 3. Etsivän työparitoiminnan

Lisätiedot

Sijoittumiskysely nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008-2012 valmistuneille - Perusraportti (muokattu)

Sijoittumiskysely nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008-2012 valmistuneille - Perusraportti (muokattu) Sijoittumiskysely nuoriso ja vapaaajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008 2012 valmistuneille Perusraportti (muokattu) 1. Sukupuoli Mies 0 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 19 20 21 22 2

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

Tietoa akavalaisista Kainuussa

Tietoa akavalaisista Kainuussa Tietoa akavalaisista Kainuussa 7.5.05 Risto Kauppinen Tulevaisuusfoorumi Sotkamo Työttömät*, Kainuu 0 05, lkm. 0 05, Kainuu 0/ 05/ Perusaste 79-0 -5, Keskiaste 0 9 5,0 Alin korkea-aste 0 5 - -, Korkeasti

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen

Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen Vuosina 2001 ja 2006 toisen asteen opinnot aloittaneiden seurantatutkimus Simo Aho Ari Mäkiaho Tutkimuksen tavoitteet 1) Kuinka yleistä on toisen asteen

Lisätiedot

ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen

ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 66 000 osallistujaa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2013

Väestön koulutusrakenne 2013 Koulutus 2014 Väestön koulutusrakenne 2013 Nuoret naiset korkeasti koulutettuja, Uudellamaalla asuu koulutetuin väestö Vuoden 2013 loppuun mennessä 3 164 095 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut

Lisätiedot

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma TEM:n seminaari 19.8.2009 Marjukka Vallimies-Patomäki Neuvotteleva virkamies, TtT Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus

OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus 2 AMMATTIKORKEAKOULUT Sisältö 4 Esipuhe 6 Koulutusjärjestelmä OPISKELIJAT, tutkintoon johtava koulutus 8 Aloittaneet, opiskelijat ja tutkinnot 1997-2003 10 Aikuiskoulutuksen aloittaneet, opiskelijat ja

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 59 700 osallistujaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot