Ajankohtaiset asiat / Esittäytyminen. Esittäytyminen hanketiimeittäin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaiset asiat / Esittäytyminen. Esittäytyminen hanketiimeittäin."

Transkriptio

1 POSKELAPPI TYÖKOKOUS Paikalla: Kaisa, Heli, Anitta, MaaritK., Anne, Kerttu, Erkki, Ismo, Katja, Asta, Pekka, Tarja, Maria, Marja-Sisko, Maritta, Sauli, Marko ja Laura, MariaY. Koko Posken Poskepäivät Aiheena mm. seuraavien OSKE-päivien suunnittelu, järjestelyvastuu meillä. Tai siis Oulussa on tosin mahdollisesti Risikon tapaaminen Kaisalla ja Petrillä. Ajankohtaiset asiat / Esittäytyminen Esittäytyminen hanketiimeittäin. Kaisa o Lapin Kaste. Yhteinen Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveysalan kehittämis- ja tutkimusrakenne. Huomenna Kaisa menee ministeriöön näissä asioissa. o Hankkeiden budjettien tarkistus tehty viime viikolla. Lokakuun loppuun kaikki sosiaalityön kehittämisyksikön matkalaskut, ym. tehtävä. Samalla tehdään jo ensi vuoden budjettia. o Oske-rahoitus olisi ens vuodelle nyt suurempi kuin viime vuodelle. Posken osuus lisääntyisi :lla, jako sitten Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Saamelaisyksikön kesken. o Ohjausryhmän kokous keskiviikkona. Kaisa esittelee päihdetyön, MaaritK:lta esitys vanhustyöstä, Marko esittelee järjestötyötä, Kaisa esittelee myös sosiaalityön kehittämisyksikön, ym. Ohjausryhmiä on päällekkäisiäkin nyt. o Suunnitelma Pohjois-Suomen aluejohtoryhmään Lapin Kasteeseen painopisteet nyt tärkeää miettiä. Sairaanhoitopiiriin yhdistyminen otetaan nyt annettuna. Anne o Saamelaisten/-kielisten kehittämisyksikön yhteistyö nyt pinnalla. Oppilaitoksissa kiertäminen nyt käynnissä. Kehittäjätiimit (Sdk, Inari, Utsjoki, Enontekiö) nyt käynnistymässä. o Saamenkielisiin sosiaali- ja terv.palveluihin ollaan tekemässä kyselyä. o Saamelaisiin hyvinvointipalveluihin liittyvän tutkimuksen käynnistymisestä yliopiston kanssa, neuvottelut ensi viikolle. o Sari palaa ensi vuoden alusta saam.yksikköön ja Anne jää äitiyslomalle kuukauden päästä. o Sosiaalikollegassa saamelaisnäkyvyys voisi olla parempikin. o Välilehden sivuilta Saamelaisyksikön esittelytekstin käännättäminen Saamelaiskäräjien kautta saameksi. Maria hoitaa tätä Annen kanssa. Asta o Keskiviikkoaamuna klo 7 menee väitöskirja taittoon. Väitöstilaisuus klo 12. o Maaritin kanssa vanhustyön kehittämisyksikön jatko seuraavaksi edessä, samoin mukana muun muassa päihdetyön merkeissä. Maria o Hästää edelleen monessa mukana, päivä viikossa Marja-Siskolle, vastuulla nyt myös Sosiaalikollega ja Lapin Kaste.

2 o Maria hoitaa Sosiaalikollegaa käyttäjätunnusten, ym. osalta, Maarit jatkaa videoneuvottelujen osalta. o Kerran kuussa Marian kanssa sellainen päivä, jolloin sosiaalikollega-opastusta: Tulkaa omien materiaalienne kanssa, niin laitetaan niitä yhteisesti sinne ja oppiminen on tehokkaampaa, kun pääsee tekemään. o Maaritilla vastaavia videoneuvottelu, ym. ohjeistuspäivä/-iä tulossa. Marko o Lapin sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yhteistyöhanke. Julkaisu (loppuraportti/suuntaus tulevaan) ilmestyy lokakuun alussa. o Järjestötoiminnan kehittämisyksikkö hakusessa. Päihdetyön kehittämisyksikkö Virpi edelleen sairaslomalla Ismo o Tunturi-Lapin päihdetyöntekijä, 4 kunnan alueella. Muuten yhteistyö paranee, mutta Muonion kanssa vielä hieman hankalaa. 3 päihdetyön ryhmää on nyt kasassa. Näyttää valoisalta, taustavoimia tulee siis lisää. Ruotsin AA-tiedotusneuvosto on perustamassa Pohjois-Kalottitoimikuntaa, näin vertaisverkosto lisääntyy. AA-kirjallisuutta ei ole tällä hetkellä saameksi ollenkaan, mutta kenties ensi vuonna ensimmäiset saamenkieliset AAmateriaalit ilmestynevät. Kirjaamiskäytäntö: Kittilän kanssa neuvoteltu asiakkaiden kirjaamisesta, sanelukoneen hyödyntäminen ok, Ismo aloittaa ensi viikolla sanelukäytännön tapaamisista, päätyy kuitenkin terv.puolen asiakastietoihin. Kohtalaisen hyvällä mallilla tämä kuitenkin. Tämä tärkeää sikälikin, että Ismon työ tulee näkyväksi. Ismo pyytää luvan asiakkailta tietojen kirjaamiseen, ym. o Tästä olisi varmaan hyvä tehdä kirjallinen sopimus kierrätettäviksi kunnissa. Että ylisektorirajojen tehtävään työhön olisi sopimuspohja olemassa ja jolla vastaisuudessa voitaisiin helpottaa muiden vastaavaa työtä. o Kannattaisiko asiakkaalta kuitenkin pyytää kirjallinen lupa? o Ismolle Sopimuspaperi kuntien kanssa tehtäväksi asiakastyön dokumentoinnista, Maria kaivaa pohjaa jostain. o seminaarin päivä 13:30 kokoontuu Tunturi-Lapin päihdehankkeen ryhmä sopimus mielellään siellä jo johtavien lääkäreiden kirjoittamana. Oheistietotäydennystä tähän väliin: o LapIt tarjous palvelintilasta, suojattu, salattu tila, jonne voidaan tallentaa omia tiedostoja, varmuuskopiointimahdollisuus siis, ettei hanketta koskevat dokumentoinnit katoa. Toinen juttu asiakastyötä tekeville mahdollisuus dokumentoida omat tietonsa palvelimelle eli Ismokin voisi siirtää omat asiakastietonsa sinne. o Posion Jorma on käännättämässä saameksi mielenterveys- ja päihdehankkeen materiaaleja. Tiedoksi vain. Erkki o Päihdeasumisjuttuja kehitellään. Tällä hetkellä ajankohtaista kaupungin eri toimijoiden käytävät keskustelut ja kolmannen sektoreiden toimijoiden rantautuminen Itä-Lappiin. Sininauhasäätiön uusi tj tulossa Sodankylään, Kemijärvi ja Kittilä mukana säätiö

3 hallinnoimaan näissä kolmessa kunnassa päihdeasumiseen liittyviä kuvioita? Tämän vuoden loppuun mennessä päätös tästä. Jos ei, niin paikallistoimijoiden kanssa uudelleen linjaus. o Psykososiaaliset linjaukset. Mielenterveys- ja päihdepuolen yhdistäminen on sellainen teema, jota tulee pohtia. Mielenterveystyön näkyminen tärkeää. Huomioitava kaikessa. o Hankkeen nimi: Päihdetyön kehittämisyksikkö. o Mieli2009 lakitasolla mielenterveys- ja päihdelain yhdistäminen. Valtakunnantasollakin vahvana. Sosiaalityön kehittämisyksikkö Kerttu o Vaikuttavuuden arviointi ja vaikuttavuusteema työn alla. Yhteinen vaikuttavuuskirja ja vaikuttavuuden arviointi kirja. FinnSocin tai Stakesin sarjassa julkaisu? Kehittämisyksiköt, kaikki asiakastyötä tekevät kehittämisyksiköt tapaavat Helsingissä. Jokaisesta kehittämisyksiköstä olisi tänne hyvä tulla joku. o Läheisneuvonpitoa ja lastensuojelua myös Kertulla ohjelmassa ja koulutusta myös. o Verkkokonsultaatiot. o Sosiaaliportti avasi lastensuojelun avohuollon konsultaation valtakunnallisen konsultaation. Pekka o 50% kehittämisyksikössä. Iso aineisto on tällä hetkellä iso kysymys. Tiedontuotanto tulevaisuudessakin sosiaalialalla. Ja raportin kirjoittaminen iso haaste. o Tilhi erityislasten ja -nuorten tilapäishoito. o Vaikuttavuuden arviointi yliopiston kanssa. Pari artikkelia työn alla. o Sosiaalipolitiikan päivät Rovaniemellä Tarja o Loppuvuosi menee aineiston analysoinnissa ja kirjoittamisessa. Läheisneuvonpitoa vähän kirjoittamisen ohessa. Nuorten Hyvinvoinnin Ankkurit Lapissa Heli o Projektikoordinaattori, Riikka Sutinen yliopistolla saman hankkeen tutkijana. o Kuntavierailut (Kolari, Ranua, Inari, Kemijärvi) nyt takana, tällä hetkellä kartoitetaan yhteistyöverkostoa kunnan sisällä ja muiden hankkeiden kartoitus myös menossa. o Tarkoitus tuottaa nuorten hyvinvointiselvitys. Pääasiassa tutkijan tehtävänä. Kvantitatiivista tietoa, mutta myöhemmin myös haastatteluja o Taiteelliset toimintamallit. Yhdessä kohdekuntien nuorten kanssa. o aloitusseminaari. Vanhustyön kehittämisyksikkö MaaritK. o Ikäihmisten palveluiden kehittäminen o Pitkäjänteisen seniori- ja vanhustyön kehittämisen tukeminen o Konsultaatio on lähtenyt käyntiin. o Oppilaitosyhteistyö myös

4 o Tutkimustyö 40%. 2 Case-kuntaa, toimintatutkimus: Rovaniemi ja Pelkosenniemi. MariaY. o Länsi-Pohjan aluetyöntekijä, 6 kuntaa. Kehittäjätiimien työn tukeminen. Työseminaari ja 7.10 seniorimessut. o Ylitornion kunnan kanssa yhteistyössä järvikuntien kylätoimikuntien kanssa yhteistyöpalaveri Martti o Tsekeissä tutustumassa vanhustyön verkostoon tarkemmin.. Katja o LUOVAKEen koordinaattori, kehittämistiimit käynnistyneet, ym. Ikäihmisten ulkoilutapahtuma Kolarissa ensi viikolla. Kuntien keskinäiset kehittämispäivät hieno juttu. Anitta Kaisanlahti o SODEKE Fysioterapeutti-tausta, yliopisto-opintoja kasvatustieteen ja hallintotieteen saralta. Koko kuntapuolen työsuojelupäällikkö Sodankylässä. Työhyvinvointikysely toteutettu ja sen puolen kehittämistyö nyt päätyö sillä puolen. Hankkeessa sitten taas 1.9. alkaen ja nyt uuden opettelua, etenkin kun Pirkko on nyt ollut sairaslomalla. Päätehtävä nyt videokonsultoinnin käynnistäminen Sodankylän, Pelkosenniemen ja Savukosken välillä. SDK:ssä on geriatri ja muistihoitaja, sen tietouden levittäminen muihin kuntiin, mm koulutuspäivä Pelkosenniemellä. Sauli o ROVAKE 50 % tässä ja Roin kaupungin vanhuspalveluissa 50%. Nyt ajankohtaista keväällä tehtyjen huolikartoitusten läpikäynti ja sosiaalityöntekijöiden työnseurannan aineistot ja niiden läpikäynti. Kotikäyntejä edessä ja työstäminen sitten kehittämistiimeissä. Palataan näihin jossain vaiheessa!! Mitä vanhussosiaalityö on LAPSYKE Marja-Sisko o Muut Lapin sairaanhoitopiirin kunnat paitsi Inari ja Pello. Keskeyttämistilanteet, Kemijärvi, ammattioppilaitoskoulutus, Time Out. Maritta o Erityistyöntekijä, videoneuvottelun kautta kuntien perustyöntekijöiden konsultointi. Oppilashuolto, sosiaalitoimi (sostt ja perhetyöntekijät), lähtee myös kuntien tarpeista. Kemijärvi. Ja myös lapsille ja nuorille suoraan ja ammattilaiset siihen päälle. Verkkokonsultaation kytkentä tähän myös. o Tarkoitus myös varsinaiseen asiakastyöhön. Ammattiopiston kouluterveydenhoitajan tilat. Mielenterveysklinikalla myös tilat videoneuvottelulle. Tekniikan toimivuus ja nuorelle helppo paikka tulla, keskeisiä. o Mainos uutinen pääsivulle. Kunnat kierretään face-to-face, mutta Mainoskin! Laura

5 o Nuppi, Rovaniemen terveyskeskus. Asiakastyötä ihan, erilaisten ryhmien vetäminen, terkkarit ohjaa sosiaalisin perustein. Tunneilla esittäytyminen, vanhempainillat, ym. Selvitys Nupin asiakkaista, selvityksen tekeminen vastatuulessa, sillä oikeutta ei nyt ole niihin asiakastietoihin. LOPPUPÄIVÄ LKS:n ruokalan kabinetissa.. Keskustelua Jarmo Kärjen esityksen virittämänä o Henkilövarmenteet, sähköiset varmenteet eivät vielä valtakunnantasolla tule muutamaan vuoteen, mutta pilotoidaan täällä kuitenkin. UULAsta meille tulee HST-kortit ja liitymme valtakunnalliseen systeemiin, kun se valmistuu on Tikesos-seminaari, jossa iltapäivän ohjelmassa Hyvät käytännöt, Maria välittää tästä ohjelman kaikille, kun sen saa. Marja-Sisko: Miten lasten ja nuorten psykososiaaliset palvelut määritellään? Miten suhteutuu lasten ja nuorten kanssa tehtävään sosiaalityöhön. Vanhusten osalta vastaavat kysymykset. Lasten ja nuorten psykososiaaliset palvelut Lapissa ohuet ja haavoittuvat ja pitkälti kouluterveydenhoitajan varassa. Muutama koulukuraattori löytyy, koulupsykologeja vielä vähemmän. Kun sieltä täältä löytyy muutamia yksittäisiä ammattitaitoisia työntekijöitä, tulisi heitä pystyä tukemaan työssään. Mitä tehdä? o Yhdistämiset? esim. SDK mielenterveystoimisto + perheneuvola, Itä-Lappi: Salla + Kjärven perhe- ja mielenterveysklinikka, Sosiaalitoimi mukaan kansanterveystyön kuntayhtymiin? o Koko sairaanhoitopiirin kattava resurssikeskus: resurssit keskitetysti, mutta palvelujen tarjonta kuntatasolla = Uudenlainen rakenne. o Ennaltaehkäisevän työn näkökulman laajentaminen myös koulutoimi tiukemmin yhteistyöhön mukaan? Työparit? Kasteen näkökulmasta Psyko-sosiaalisentyön kehittämisyksikkö: o Onko LaNu+päihde+mielenterveys liian iso paketti yhteen vietäväksi? Toisaalta psykososiaalisia palveluita tarjotaan läpi elämänkaaren, pienissä kunnissa etenkin juuri näin, kokonaisuutena. o Tiimiytys pienet askeleet, osaamisen jakaminen. Työntekijä x voi Muoniosta voi tulla esim. Kolariin ja tämä osaamisen välittämisen organisointi kehittämisyksikön vastuulla. o Teknologian avulla tukeminen: Eli sama malli kuin nyt. o Palvelusetelit yksityinen palvelujen tuotanto?!?!? Perustetaan työryhmä valmistelemaan Lapin KASTEen ohjausryhmässä o Psykososiaalisen työn kehittämisyksikkö (Bio-peda-psyko-sos. ) Asta ja Marja-Sisko mukaan tähän o Vanhustyön kehittämisyksikkö MaaritK. ja Asta Kasteen teemat ja yhteistyö kuntien terveydenhuollon kanssa ja alueellinen yht.työ Pohjois- Pohjanmaan kanssa.

6 Muuta: LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN SEURAAVAT PÄIVÄT Ei ihan Rovaniemellä, mutta Lapin alueella kuitenkin. Samalla järjestetään pikkujoulut. Tyky-toimikunnassa: Pekka, Maria, Heli ja Marko Ajatusten virtaa kirjasi tällä kertaa, Maria

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala maarit.kairala@poskelappi.fi 1 HANKETYÖNTEKIJÄT ALUEILLA: perehtyminen, verkostoituminen, tutustumien alueeseen

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke. Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke. Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala VISIO Lapissa valitsee vahva tahtotila hyvän vanhuuden turvaamiseen. Toiminnassa mukana olevissa asiakaspalveluyksiköissä

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi maarit.kairala@poskelappi.fi 1 Hankkeen alueiden tavoitteet: LUOVAKE: Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio ROVAKE:

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008 Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008 maarit.kairala@poskelappi.fi 1 Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö Seudullisuus LUOVAKE

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Haasteita kehittämistyölle Lapissa

Haasteita kehittämistyölle Lapissa Haasteita kehittämistyölle Lapissa kooste kuntakäyntien ja tilastojen pohjalta Poske/ Marja-Sisko Tallavaara 4.5.2006 1 Seutukunnat Itä-Lappi, asukkaita yht. 20 527 Kemijärvi, Pelkosenniemi, Posio, Salla,

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa

Lisätiedot

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto 23.3.2017, Kemijärvi Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne Lapin shp:n valtuustoseminaari 27.11.2012 Tapio Kekki 1 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen kehittämisrakenne Pohjois- Suomessa

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen kehittämisrakenne Pohjois- Suomessa Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen kehittämisrakenne Pohjois- Suomessa Kostamo-Pääkkö Kaisa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus P-S Kaste - perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

Kolpeneen palvelukeskuksen ky, ruokasalin kabinetti. Läsnä Kilpeläinen Auvo Rovaseutu, puheenjohtaja Lapin sosiaalityöntekijät ry

Kolpeneen palvelukeskuksen ky, ruokasalin kabinetti. Läsnä Kilpeläinen Auvo Rovaseutu, puheenjohtaja Lapin sosiaalityöntekijät ry LAPIN TOIMINTAYKSIKKÖ/ PÖYTÄKIRJA 1/2008 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 6.2.2008 LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika keskiviikko 6.2.2008 klo 12 14 Paikka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli

Sosiaali- ja terveydenhuollon monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli Sosiaali- ja terveydenhuollon monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli Kostamo-Pääkkö Kaisa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus P-S Kaste - perusterveydenhuoltoa,

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020 Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 27 sekä ennuste vuoteen 22 Lapin seniori ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke 27 29 Sauli Juupaluoma Timo Nurmela SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänhallinnan ja

Ikäihmisten elämänhallinnan ja Ikäihmisten elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukeminen (IKÄEHYT) 1.3.2011 31.8.2013 Hyvinvoinnin Lappi http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/ Esitys päivitetty 30.1.2012 Hankkeen tausta Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis- ja tutkimusrakenne, joka toimii

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

Johtajien kokous Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö

Johtajien kokous Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö SenioriKaste Johtajien kokous 27.1.2015 Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö Ikäihmisten palvelut -työryhmä Tehtävät Asiantuntijatyöryhmän tehtävänä on valmistella ehdotukset tarvittavista

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361 2629 2900 3153 3359 3827 3794 3642 Ulkomaalaisten määrä Lapissa

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja

kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja Selvitys sosiaalihuollon ll henkilöstön nykyisestä määrästä ä ja kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja poistumasta it t vuoteen 2015 Lapin alueella ll Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA 2013-2014 Ohjausryhmä 11.2.2014 Hankkeen tapahtumia: kokoukset, palaverit ym. Tarkennettu toimintasuunnitelma: 11/ 2013 ja toimintaraportti

Lisätiedot

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1 Marika Silvenius Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Selvityksessä mukana olevat 21 Lapin kuntaa 1. Enontekiö 12. Ranua 2. Inari 13. Rovaniemi 3. Kemi 14. Salla 4. Kemijärvi 15. Savukoski, 5. Keminmaa

Lisätiedot

Nina Peronius Projektipäällikkö

Nina Peronius Projektipäällikkö Nina Peronius Projektipäällikkö riskinä -hanke 11.6.2013 1 Kaste-ohjelmaan kuuluva kehittämishanke 1.3.2013 31.10.2015 2 Sosiaali- ja terveysministeriö myöntänyt 6.3.2013 päätöksellä 75 % valtionavun eli

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa -hanke

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa -hanke LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa -hanke Tilannekatsaus 15.9.2009 Marja-Sisko Tallavaara 1 1. Konsultaatio ja IP -videoneuvottelun käyttö Erikoistasolta

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

Sosiaalityö ja vaikuttaminen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Sosiaalityö ja vaikuttaminen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalityö ja vaikuttaminen Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 4-2-2008 2000-luvulla käynnissä olevia prosesseja Sosiaalityön tieteellistymiskehityksen huipentuminen itsenäisen

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa:

Työryhmä on kokouksessaan 31.3. 5 päättänyt esittää Ikäihmisten palvelut työryhmän kokoonpanosta seuraavaa: Ikäihmisten palvelut työryhmä/pth yksikkö Aika: Perjantai 26.5.2015. klo 10 11:45 Paikka: POSKE, neuvotteluhuone, Rovakatu 3 Jäsenet: Johanna Lohtander, vanh.työnjoht., Rovaniemi, puheenjohtaja - vara

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008 maarit.kairala@poskelappi.fi 1 Hankesuunnitelman tekeminen: Vuonna 2006: Elokuusta lähtien kunnat

Lisätiedot

Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous

Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous 29-4-2008 KASTE - 23.4. aluejaoston kokous Toimeenpanosta: - 24.4 annetaan valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

MUISTIO 2/2008 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN SEUDULLINEN KEHITTÄMINEN LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEEL- Aika Tiistai klo

MUISTIO 2/2008 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN SEUDULLINEN KEHITTÄMINEN LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEEL- Aika Tiistai klo MUISTIO 2/2008 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN SEUDULLINEN KEHITTÄMINEN LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEEL- LA JA LASTEN JA NUORTEN PSYKOSOSIAALISTEN ERITYISPALVELUJEN SEUDULLINEN KEHITTÄMINEN LAPISSA -HANKKEIDEN

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

PaKaste2 Lapin osahanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen

PaKaste2 Lapin osahanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen PaKaste2 Lapin osahanke Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö Tiedontuotanto Vanhustyö Terveyden edistäminen Pakaste 2 sosiaalityö tilannekatsaus PaKaste 1:n aikana kehitettyjen toimintamallien juurruttaminen

Lisätiedot

SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS

SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS Gerontologisen sosiaalityön työkokous 20.5.15 Kehittäjäsosiaalityöntekijä j Tuula Anunti HANKETIETOA Hankekokonaisuuden k k muodostaa yhteinen koordinaatio

Lisätiedot

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi LAPIN LUKIOT, AMMATILLISET OPPILAITOKSET JA KANSANOPISTOT, JOISSA AMMATILLISTA KOULUTUSTA LUKUVUONNA 2011-2012 Utsjoki Inari Enontekiö Lukioita 23 Kittilä Ammatillisia oppilaitoksia tai niiden sivuopetuspisteitä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö - tilannekatsaus. Vesterinen

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö - tilannekatsaus. Vesterinen Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö - tilannekatsaus Ohjausryhmä 6.11.2006 Kehittäjä-sosiaalityöntekijä Kerttu Vesterinen Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö 2006-2008 Kehittämisyksikön tavoitteena on

Lisätiedot

ehkäisemällä ongelmia ennalta ja syrjäytymistä

ehkäisemällä ongelmia ennalta ja syrjäytymistä 9.2.2012 1 Strategiset päämäärät Kaste-ohjelma Tavoitteet Keinot lisätä osallisuutta ja vähentää ehkäisemällä ongelmia ennalta ja syrjäytymistä puuttumalla niihin mahdollisimman varhain lisätä terveyttä

Lisätiedot

I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus

I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus Nykytila-analyysien yhteenvetoa ja työryhmien mietteitä jatkostyöskentelyyn Rauni Räty 3.3.2016 Miten Sote etenee-info Lähteet: Nykytila-analyysit ja työryhmien

Lisätiedot

Posken ajankohtaista. Pohtimo Asta Niskala

Posken ajankohtaista. Pohtimo Asta Niskala Posken ajankohtaista Pohtimo 26. 27.5.2015 Asta Niskala virtu.fi -palvelutarjotin kokoaa Lapin asukkaille sähköiset sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen, mahdollistaa useiden järjestelmien käytön palvelutuotannossa

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 29.3.2017 1 Teknologia-avusteiset kotihoidon palvelut Teknologiapilotit ovat liikkeellä (Inari, Kolari, Kittilä, Ranua, Sodankylä, Tervola)

Lisätiedot

Kertomuksia sosiaalityöstä - Opiskelijoiden puheenvuoro. Terveyden edistämisen kehittämispäivät

Kertomuksia sosiaalityöstä - Opiskelijoiden puheenvuoro. Terveyden edistämisen kehittämispäivät Kertomuksia sosiaalityöstä - Opiskelijoiden puheenvuoro Terveyden edistämisen kehittämispäivät 13.1.2010 Jenni Kehus & Sanna Lähteinen, Lapin yliopisto Puheenvuoro pohjautuu: Opiskelijoiden ennakkotehtäviin

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 2012 N 26/165

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 2012 N 26/165 Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Itä-Lapissa syksyllä 1 N 6/165 Kysely tehtiin webropol kyselynä syksyllä 1 Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella. Kysely lähetettiin kuntien johtavien

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

4 Seuraava kokous sovittiin pidettäväksi 3.9.09 klo 12.00-14.00 Kittilässä Muistion kirjasi puheenjohtaja Asta Niskala kehittämispäällikkö, Poske

4 Seuraava kokous sovittiin pidettäväksi 3.9.09 klo 12.00-14.00 Kittilässä Muistion kirjasi puheenjohtaja Asta Niskala kehittämispäällikkö, Poske Lapin päihdepalveluiden kehittäminen osana päihdetyön kehittämisyksikkörakennetta / Tunturi-Lapin seudullisen päihdetyön kehittäminen / Projektiryhmän kokous Aika: 27.4.2009 klo 12.00 13.40 Paikka: Muonion

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pia Yliräisänen-Seppänen & Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pia Yliräisänen-Seppänen & Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pia Yliräisänen-Seppänen & Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi palvelutarjotin kokoaa Lapin asukkaille sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne

Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne Vastuuhenkilöt Inga Mukku, Eija Jumisko, Riitta Kettunen, Marjaana Seppänen ja Asta Niskala Koulutuksen kolme keskeistä teemaa, joiden kautta jokaista sisältöaluetta

Lisätiedot

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö. Suunnitelma

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö. Suunnitelma Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö Suunnitelma 1 Taustaa Sosiaalityön neuvottelukunnan sosiaalityö 2015 -jaosto määrittelee neljä laajaa sosiaalityön strategista kehittämislinjausta: Sosiaalityön työorientaation

Lisätiedot

osakokonaisuus

osakokonaisuus SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin muistihoitajien työkokous 28.5.2015 Mitä edellisessä kokouksessa noussut esille ja mitä syytä kehittää Muistisairaan hoitopolun kehittämistyöt kunnissa

Lisätiedot

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Vuosittain: 2007-2016 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Kunta Ohjaajan nimi Yhteystiedot

Kunta Ohjaajan nimi Yhteystiedot 1 ENONTEKIÖ Ei ohjaajaa tällä hetkellä KEMIJÄRVI Aarne Karjalainen, Margit Höök, sairaanhoitaja Kemijärven kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto Vapaudenkatu 8 B 98100 Kemijärvi aarne.karjalainen@kemijarvi.fi

Lisätiedot

Ohjausryhmän jäsenet. Lapin-Kaste -valmisteluhankkeen ohjausryhmän kokous 5/2008. Aika Maanantai 8.12.2008 klo 9.00 11.00

Ohjausryhmän jäsenet. Lapin-Kaste -valmisteluhankkeen ohjausryhmän kokous 5/2008. Aika Maanantai 8.12.2008 klo 9.00 11.00 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 5/2008 Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 8.12.2008 Lapin-Kaste -valmisteluhankkeen ohjausryhmän

Lisätiedot

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 4.6.2010 PaKaste - Lapin -osahankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

Sosiaalikollegan verkkokonsultaatiokysymykset

Sosiaalikollegan verkkokonsultaatiokysymykset Sosiaalikollegan verkkokonsultaatiokysymykset Viimeisen puolen vuoden ajalta: 17.11.2008 24.5.2009 Yhteensä 19 kysymystä 25.5.2009 Kerttu Vesterinen Lukumäärät Viimeisen puolen vuoden aikana KYSYMYKSIÄ

Lisätiedot

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 3/2009

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 3/2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 3/2009 Lapin toimintayksikkö 24.9.2009 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Jaosjohtaja Eeva-Liisa Kronqvist, Oulun yliopisto, varhaiskasvatuksen koulutus Kehittämiskoordinaattori Anu Määttä, Kuusamon kaupunki Aloitusseminaari

Lisätiedot

Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät. Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008

Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät. Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008 Sosiaalialan eritysosaaminen ja konsultaation näkymät Kaisa Kostamo-Pääkkö 17.11.2008 Sosiaalihuollon erityispalvelut osana kunta- ja palvelurakenneuudistusta Erityispalvelujen järjestämistä säätelee tällä

Lisätiedot

Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen

Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen Yhteistyösuunnitelma 8.11.2008 Tavoitteena on.... saamenkielisten ja sisällöltään saamelaisten palvelujen; saamelaisen varhaiskasvatuksen, vanhustenhuollon,

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan 23.2.2016 Rovaniemi Koulu liikuttaa ja istuttaa Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010 2015 Tuija Tammelin, Janne Kulmala, Harto Hakonen

Lisätiedot

MAAOMAISUUS Vuosittain:

MAAOMAISUUS Vuosittain: MAAOMAISUUS Vuosittain: 2000-2009 Lapin työ- ja elinkeinokeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2009 MAAOMAISUUS 31.12.2009 Enontekiö 2,91 27,14 30,05 Inari 219,58 158,77 378,35 järvi 59,49 19,16 78,65

Lisätiedot

Terveyden edistämisen toiminta PaKasteessa

Terveyden edistämisen toiminta PaKasteessa Terveyden edistämisen toiminta PaKasteessa 26.9.2011 Lapin PaKasteen ohjausryhmä Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke Tilannekatsaus 19.3.2009 Marja-Sisko Tallavaara 1 Konsultaatio ja videoneuvottelun käyttö Erityistyöntekijä

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Sähköinen hyvinvointikertomus hyvinvoinnin edistämisessä Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari 1.11.2012 Oulu Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

TUKEVA Lapin osahanke Toiminta 1.10.2011 31.3.2012 ja Suunnitelma loppukaudelle. Marja-Sisko Tallavaara 12.04.2012

TUKEVA Lapin osahanke Toiminta 1.10.2011 31.3.2012 ja Suunnitelma loppukaudelle. Marja-Sisko Tallavaara 12.04.2012 TUKEVA Lapin osahanke Toiminta 1.10.2011 31.3.2012 ja Suunnitelma loppukaudelle Marja-Sisko Tallavaara 12.04.2012 1. Ennalta ehkäisevien ja varhaisen tuen menetelmien ja toimintamallien kehittäminen ja

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

PaKaste -hankkeen seurantaraportointi

PaKaste -hankkeen seurantaraportointi PaKaste -hankkeen seurantaraportointi 1. Raportoija: Anne-Maria Näkkäläjärvi, saamenkielinen kehittäjä-sosiaalityöntekijä 2. Sosiaalityön kehittämistiimi: saamenkielisen/saamelaiselta kulttuuripohjalta

Lisätiedot

Kastehanke Lapissa ja Kainuussa

Kastehanke Lapissa ja Kainuussa HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUSRISKINÄ RISKINÄ Kaste Lapissa ja Kainuussa Hankekatsaus kunnille huhti toukokuutoukokuu 2015 Nina Peronius projektipäällikkö 1 Yleistä keväällä 2015 Itä Lapin kehittäjätyöntekijä

Lisätiedot

1.1.2013 alkaen. (TE-toimisto)

1.1.2013 alkaen. (TE-toimisto) TE-palvelut uudistuvat 1.1.2013 alkaen Lapin työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) Palvelut ja palveluverkosto uudistuvat Koko maassa tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilö-,

Lisätiedot

LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009. (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi

LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009. (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN P KEHITTÄMINEN OSANA PÄIHDETYP IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009 Tunturi-Lappi (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi Tausta Eduskunta

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

VUOSISELVITYSLOMAKE Rovaniemen kaupunki

VUOSISELVITYSLOMAKE Rovaniemen kaupunki Vuosiselvitys osoitetaan: ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS ITÄ-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS VUOSISELVITYSLOMAKE 1.7. 31.12.2006 1. Avustuksen saaja Rovaniemen kaupunki x LAPIN LÄÄNINHALLITUS LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS

Lisätiedot

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PERUS- TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALITYÖ 7.10.2011 1 Perusterveydenhuollon kehittäminen 1.9.2009-31.10.2011 PaKaste 1 Kuntalähtoistä kehittämistyötä

Lisätiedot

LAPIN SOSIAALITYÖN KEHITTÄMISYKSIKKÖ Kehittämistyön aiemmat vaiheet ja laajentamisen tarpeet

LAPIN SOSIAALITYÖN KEHITTÄMISYKSIKKÖ Kehittämistyön aiemmat vaiheet ja laajentamisen tarpeet 1 LAPIN SOSIAALITYÖN KEHITTÄMISYKSIKKÖ 01.11.2008-31.12.2011 Kehittämistyön aiemmat vaiheet ja laajentamisen tarpeet Lapin sosiaalityön kehittämisyksikön valmistelua on sisältynyt l-vaiheessa vuosina 2004

Lisätiedot

Kolpeneen palvelukeskuksen ky, hallintolarakennus kokoushuone

Kolpeneen palvelukeskuksen ky, hallintolarakennus kokoushuone LAPIN TOIMINTAYKSIKKÖ/ PÖYTÄKIRJA 1/2009 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 12.3.2009 LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika torstai 12.3.2009 klo 13 15 Paikka

Lisätiedot

Posken, sosiaalityön oppiainepoolin ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun. Opetus- ja tutkimuskeskus työkokouksen muistio

Posken, sosiaalityön oppiainepoolin ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun. Opetus- ja tutkimuskeskus työkokouksen muistio 1 Posken, sosiaalityön oppiainepoolin ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Opetus- ja tutkimuskeskus työkokouksen muistio Aika: 15.1.2013 klo 9 15:30 Paikka: Scandic-hotelli, Koskikatu 23, Rovaniemi Osallistujat:

Lisätiedot

Kehittäminen Lapin seniori- ja

Kehittäminen Lapin seniori- ja Kehittäminen Lapin seniori- ja vanhustyön n kehittämisyksik misyksikössä Maarit Kairala 5.12.2009 LAPIN SENIORI- JA VANHUSTYÖN KEHITTÄMISYKSIKKÖ HANKE POSKE Ikäihminen Kehittämistiimi Ikäihminen Kehittämistiimi

Lisätiedot

verkkoneuvonta sekä IP- videoneuvottelu

verkkoneuvonta sekä IP- videoneuvottelu Sosiaali- ja terveydenhuollon verkkoneuvonta sekä IP- videoneuvottelu UULAnohjausryhmä h 25.1.2011 2011 Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö/uula- hanke Verkkoneuvontakunnat

Lisätiedot

Lapin kuntien henkilöstönäkymät

Lapin kuntien henkilöstönäkymät LAPIN KUNTAPÄIVÄ - Tornio 20.9.2011 Lapin kuntien henkilöstönäkymät Marjo Säärelä kunta-asiantuntija Lapin liitto Työllisyystilanne Viimeisten 15 vuoden aikana työttömyys noin puolittunut 27 %:sta 12,7

Lisätiedot